TRY 119 vuotta Nro 5/2015 Toukokuu 61 vsk.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TRY 119 vuotta www.try.fi Nro 5/2015 Toukokuu 61 vsk."

Transkriptio

1 Tampereen Rakennusmestari TRY 119 vuotta Nro 5/2015 Toukokuu 61 vsk. TAHDON. Me RAKASTAMME PUTKIREMONTTEJA Hulluahan se on, mutta silloin kun jotain rakastaa, sen haluaa julistaa koko maailmalle. Olemme laittaneet kaiken tarmomme tuotteidemme ja palveluidemme kehittämiseen. Siksi ne ovatkin ensiluokkaisia. Weberiltä saat kokonaisvaltaisen ratkaisun ja kattavan dokumentaation. Säästät sekä aikaa että rahaa. Ja sitähän rakastavat kaikki. e-weber.fi

2 Hirsivarasta laseriin RakennusmestaRit ja Rakennustekniikan kehitys tampereella Etsitkö kotia? sato.fi Tamperelaista rakennus- ja rakentajaperinnettä esittelevä historiateos Hirsivarasta laseriin piirtää kokonaiskuvan Tampereen rakentamisesta, rakennusmestareista ja vuosikymmenten aikana toimineista rakennusliikkeistä. Kirjan on toimittanut FM Matias Manner Tampereen Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry:n perinnetoimikunnan kokoamasta aineistosta. Vapaita vuokra-asuntoja eri puolilla kaupunkia sato.fi Kirjan näkökulma on rakennusmestareiden. Se kertoo tamperelaisesta rakentamisesta aina kaupungin perustamisvuosista aina 1960-luvulle. Aikarajauksesta ja varsinkin sen päätepisteestä päättäneet Tampereen rakennusmestariyhdistyksen Ukkomestarit, eli jo eläkkeelle siirtyneet tamperelaismestarit, perustelivat aikarajauksen selkeästi luvun alussa läpi lyönyt elementtitekniikka ja rakennustoiminnan lopullinen teollistuminen muuttivat perinteisen, käsityömäisen ja pääosaltaan rakennuspaikalla tapahtuneen rakentamisen tehdasvalmisteisten komponenttien kokoamiseksi. Kirjaan on koottu otteita tamperelaisesta rakennus- ja rakentajaperinteestä. Sanoilla on selvä merkitysero. Edellinen viittaa esimerkiksi työmenetelmiin, materiaaleihin ja vanhoihin rakennustapoihin, jälkimmäinen taas tietynlaiseen rakentajakulttuuriin siis henkilöihin, heidän työnsä jälkeen ja vaikkapa heidän luonteidensa ja puheenpartensa sävyihin. Kirjassa kuvataan niitä maisemia ja olosuhteita, jotka Tampereen ensimmäiset rakentajat kohtasivat saapuessaan Tammerkosken tienoille heti kaupungin perustamisesta eli vuodesta 1779 lähtien. Kirjassa käydään myös läpi Tampereen yleisen rakennushistorian kulkuja ja ajan kuluessa perusteellisesti muuttuneita asuinolosuhteita. Tampereella oli lopulta keskeinen sija suomalaisen rakentamisen historiassa ja rakennustekniikan kehityksessä. Yksi esimerkki siitä on 1900-luvunalun rakennusalan mullistanut betonin, ja edelleen rautabetonirakenteiden käyttöönotto. Suomalaisen rautabetonitekniikan historiaa tehtiin Tampereella, kun rakennusmestari Richard Helander ( ) ryhtyi yhteistyössä alan suomalaisen pioneerin insinööriprofessori Jalmari Castrénin kanssa tuottamaan rautabetonirakenteita ensimmäisenä Suomessa. Kirja myynnissä yhdistyksen toimistossa jäsenhintaan 2 3

3 Pyynikin kesäteatteri 2015 Puheenjohtajan palsta Pyynikin kesäteatteri 2015 Pyynikin kesäteatterin valloittaa kesällä 2015 Veera Niemisen esikoisromaaniin pohjautuva AVIOLIITTOSIMU- LAATTORI. Näytelmän ohjaa Tommi Auvinen, dramatisoi Tommi Auvinen ja Seija Holma. Teos on hurjaa komediaa aiheesta saako maa-jussi pitää morsiamensa. Tarjolla draamaa, kauhunkierrettä, huumoria ja - rakkautta! Puhelias Aino saapuu koeajalle ei niin puheliaan Jussin kotitilalle, jossa asustaa lisäksi kolme muuta miestä. Taloon, jossa Jussin äidin kuoleman jälkeen ei ole kahvikuppikaan vaihtanut paikkaansa eikä monista asioista parane puhua ääneen. Päätä pahkaa rakastuneen Ainon täytyy yrittää, sillä jos tämä suhde ei toimi, hän uskoo heittävänsä kaivoon haaveet omasta perheestä, lapsista, omasta hevosesta, lauantaidekkarin katselemisesta omalla kotisohvalla, oman miehen kainalossa Lipun hinta 40 euroa, sisältää väliaikakahvituksen! Lipputilaukset: aarni.saviaho@try.fi SAAKO MAAJUSSI PITÄÄ MORSIAMENSA? Avioliittosimulaattori oli Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokas vuonna Kirja sai loistavat arvioinnit ja se on pysynyt kirjastojen varatuimpien kirjojen listalla jo vuoden. Kirjailija Veera Nieminen on karjalaissyntyinen monitoiminainen, joka emännöi hevostilaa Ylöjärvellä ja mikrosiruttaa seudun varsoja. Tommi Auvinen on ohjannut viimeksi Pyynikin kesäteatterille menestysmusikaalin Hopeinen kuu. Seija Holma on Tampereen Työväen Teatterin dramaturgi, joka tunnetaan lukuisten menestysteosten tekijänä. Avioliittosimulaattori jatkaa Pyynikin kesäteatterin uusien kotimaisten teosten sarjaa. Esitys kello 18. Lipunmyynti alkaa Rakennetaan rakennetaan Rakentaminen on helppoa ja mukavaa puuhaa. Rakennettavan kohteen tai vaikka useammankin malli ja koko tulee valita tarpeen ja tulevan käyttäjän mukaan. Asuntojen, pienempienkin, suunnittelussa on tulevan vuokralaisen tilantarve ja muut vaatimukset tiedettävä. Kohteen sijainti on myös valittava huolella. Tila- ja rakennesuunnittelun voi joissakin tapauksissa tehdä itsekin, materiaalivalinnat voivat olla asukkaan viihtyvyyden kannalta ratkaisevia asioita. Puurakentamista suositaan. Valmistumisajankohdaksi kannattanee valita kevät, muuten ei tarkan toteutusaikataulun teolla tarvitse itseään vaivata. Rakennuslupamenettely on yleensä helppoa, maanomistajan tai ainakin puunomistajan lupa riittää. Perustuksia ei tarvita jos rakennuspaikan valitsee huolella. Turvallinen toteutus ja henkilökohtaiset suojaimet valitaan tarpeen mukaan. Rakennusohjeet löytyvät fi/linnunponttojen_rakennusohjeet. Ohjeita antaa myös allekirjoittanut. Kuluneen vuoden kuukausitapahtumat ovat keränneet mukavasti jäsenistöä. Huhtikuussa vierailtiin Lahdesjärven K-Raudan uusissa tiloissa ja todettiin ne toimiviksi. Katettua tilaa on yli hehtaari, joten tuotteet pysyvät hienosti suojassa sateelta ja tuulilta. Mielestäni parasta päivän antia oli Parviaisen Kaapon hullujen päivien hinnat tarvitsemiini rakennustuotteisiin. Pankaahan nimi mieleen ja käykää vilauttamassa järjestömme jäsenkorttia Kaapolle, niin rabantit on realismia. Toukokuussa olisi tarjolla Kivimäen Ollin junailemaa haulikkoammuntaa Kokkovuoressa. Varmasti hieno kokemus, kun opastamassa on ammunnanammattialiset. Rakentajien työmaavierailu on Pyynikillä kesäkuun 11. Entisen Suomen Trikoon voimalaitoksen muuttaminen tyylikkäiksi loft-asunnoiksi kiinnostaa erityisesti allekirjoittanutta. Isäni oli -50 luvun alussa rakennetun voimalaitoksen ja sen uudemman savupiipun rakentamisessa vahvasti mukana. Minulla on myös vanhoja valokuvia voimalaitoksen ja piipun harjannostajaisista noin vuodelta Silloin tuskin ajateltiin että voimalaitoksesta voidaan reilu 60 vuotta myöhemmin tehdä asuntoja. Kesäteatteriin on kuulemma vielä muutamia lippuja vapaana, joten olkaahan Aarniin yhteydessä ja juodaan yhdessä makoisat väliaikakahvit Pyynikillä. Vantaan Asuntomessuille kannattaa lähteä vaikka pirailaisten porukassa. Katso kesän aikana tarkemmat ilmoittautumisohjeet ja aikataulut kotisivuiltamme. Näillä saatesanoilla toivotan kaikille lukijoille aurinkoista ja rentouttavaa kesää! Risto Sirkkola Puheenjohtaja 4 5

4 Tampereen Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry Toukokuun Rakentajain iltapäivä Pohjois-Hämeen Ampujien Kokkovuoren haulikkoampumakeskus sijaitsee Lempäälän kunnassa, Tampere-Pirkkala lentokentän ja Satakunnan lennoston välittömässä läheisyydessä. Tampereen keskustasta matkaa kertyy noin 20km Kokoontuminen Kokkovuoren haulikkoampumaradalle Pirkkalantie 1296, Lempäälä maanantaina kello Ampumaradalla esitellään eri haulikkoammuntalajit, turvallisuusasiat sekä käydään läpi ammunnan perusasioita. Halukkailla on mahdollisuus kokeilla ohjatusti Trapammuntaa. Tutustumiskäynnin isännöi Olli Kivimäki sekä PHA:n ratamestarit. Mukaan mahtuu vain 20 haulikkoammunnasta kiinnostunutta. Ilmoittautumiset torstaihin 14. toukokuuta mennessä Aarnille tai try.fi Kokkovuori on kansainväliset mitat täyttävä haulikkoammuntarata, jossa on Neljä Skeet-rataa, joilla voi ampua myös Metsästysammuntaa Yksi rata sovelletulle Compak-Sportingille Kolme Trap-rataa, joilla voi ampua myös kaksoistrapia tai Kansallista Trapia Kolme erillistä rataa Kansalliselle Trapille, joilla ampua myös Metsästystrapia Tampereen Rakennusmestari - Toimituksesta vastaava: Risto Sirkkola Toimituksen osoite: Tuomiokirkonkatu 17 A 4, Tampere, Puhelin aarni.saviaho@kolumbus.fi Julkaisija: Tampereen Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry Ilmestyy 8 numeroa vuodessa ISSN Ilmoitukset ja artikkelit: Aarni Saviaho Taitto: Toni Weckroth Painopaikka: Kopio Niini Finland Oy, Tampere 2015 Kesäkuun Rakentajain iltapäivä NCC jatkaa rakentamista Pyynikille. Pyhäjärven rantaan, vanhaan tehdaskiinteistöön, valmistuu uusia loft-asuntoja. Pyynikin Trikoon Voimalaitoksen tehdasrakennus herää jälleen eloon. Trikookuja 8, torstaina klo Työmaavierailun isännöi asiakaspalveluinsinööri Jouko Akkanen ja vastaavamestari Vesa Lehtinen NCC Rakennus Oy Ilmoittautumiset maanantaihin 14. kesäkuuta mennessä Aarnille tai aarni.saviaho@ try.fi Asuntoja taloon on tulossa 26 kappaletta. Korkeat huoneet ja isot ruutuikkunat tuovat paljon valoa asuntoihin. Rouheaa tehtaan tunnelmaa jätetään näkyviin asuntojen/porraskäytävien seiniin. Pääset myös seuraamaan talon valmistumista Piipun juurella -blogista. SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajan palsta...5 Tulevia tapahtumia...7 hometalkoot.fi kasvaa kerrostalon mitalla...8 TIILERI täystiilitalo asuntomessukohteena...10 Linjasaneerauksen uusi aika Weberiltä...12 Rakentaminen Tampereella...14 TRY:n Divotit, FORE!...16 Rakentavaa taitokiekkoa jo ennen rakennusmestarin koulutusta...17 Keilat kaatuvat...18 RKL tiedottaa...20 Tulevia tapahtumia... SENIORIMESTARIT Toukokuun kuukausikokous on Monitoimitalo 13:ssa kokoustila Strömmer Satakunnankatu 13, klo alkaen. Kokouksen alussa on esitelmä Tampereen koskikalastuksesta. Syyskuun lehden postitus: 2.9. klo Henryn kellarissa. Seniorimestareiden vuosikokous on klo alkaen Monitoimitalo 13:ssa. KITTIKOLO Kysy edullisia jäsenviikkoja! aarni.saviaho@try.fi touko 17.touko kysy touko 24.touko kysy heinä 19.heinä kysy heinä 26.heinä kysy heinä 2.elo kysy syys 27.syys kysy syys 4.loka kysy 41 4.loka 11.loka kysy marras 6.joulu VARATTU 50 6.joulu 13.joulu kysy helmi 28.helmi kysy 9 28.helmi 6.maalis kysy 10 6.maalis 13.maalis kysy PIRAilua Teatterimatka Helsinkiin 22.toukokuuta, Uuden Iloisen Teatterin uusin revyy "Kivaa ja korkealta!" Kysy lippuja kalevi.turkka@tpnet.fi tai MERKKIPÄIVÄT Toukokuu 4.5 Liimatainen Matti Luostarinen Esko Pääkkönen Markku Muurila Reino Ilonen Kauko Maijala Pekka 65 Kesäkuu 4.6 Sievi Toivo Lehtola Aaro Lehtonen Esa Rehakka Arvo Loponen Taisto 75 Heinäkuu 17.7 Tuominen Petri Vairema Jukka Koivunen Väinö 80 Elokuu 10.8 Koiranen Anssi Rovio Kari Lepo Jorma Luoma Harri Jokinen Risto Haapamäki Hannu Rämö Kari Ruohomäki Pasi Kekki Kimmo Virtanen Jaakko Kolu Eero 80 Syyskuu 2.9 Savilepo Esko Leponiemi Auli Rahikainen Raimo Klemelä Pentti Vainio Marko Heinonen Markku Mäkelä Mikko Saari Tapani 70 Asuntomessumatka Vantaalle keskiviikkona 5. elokuuta. Lisätiedot matkasta julkaistaan PIRAn ja TRYn kotisivuilla kesäkuun alussa. 6 Katso lisää tapahtumista: 7

5 hometalkoot.fi kasvaa kerrostalon mitalla Kosteus- ja hometalkoiden sivuston sisältö laajennettiin kattamaan eri aikakausien asuinkerrostalojen ongelmakohdat. Työ tehtiin pääosin Tamperelaisin voimin. Asiantuntijoina toimivat Antero Pentikäinen ja Juha Kärkimaa sekä Hannu Kääriäinen (Oulu). Petri Jyrkkä (TaloPeli - Visual computing Oy) vastasi teknisestä toteutuksesta. Sivusto sisältää käytännönläheistä tietoa kosteusvaurioiden ennaltaehkäisyyn ja tunnistamiseen nyt myös kerrostaloissa. Maamme kerrostaloista prosentissa on välitön kosteus- tai homevaurioon liit- tyvä korjaustarve, joka usein jää osakkaalta tunnistamatta ja tulee taloyhtiön tietoon vasta, kun vaurio on jo pitkällä. Asuinkerrostaloistamme noin puolet on rakennettu luvulla ja ne ovat nyt peruskorjausiässä. Keskeinen syy kosteus- ja homevaurioihin ovat kiinteistönhoidon ja kunnossapidon puutteet sekä huonokuntoisten rakennusten viivästyneet korjaukset niin myös kerrostaloissa. Valitettavasti myös uusissa rakennuksissa ilmenee merkittäviä kosteus- ja homevauriota, joiden syyt löytyvät pitkälti rakentamisen laadun puutteista, ohjelmapäällikkö Juhani Pirinen taustoittaa. Eri aikakausien tyypilliset kerrostalot esitellään palvelussa havainnollisina leikkauskuvina. Käyttäjä voi perehtyä rakenteisiin pintaa syvemmältä, tehdä muistiinpanoja omassa talossa havaitsemistaan korjaustarpeista tai ongelmista sekä välittää niistä tietoa muille talon osakkaille tai avainhenkilöille. "Sivusto auttaa rakennuksen kokonaistilanteen ja siihen vaikuttavien asioiden havainnoinnissa, ymmärtämisessä ja arvioinnissa. Tavoitteena on edistää taloyhtiöissä aiempaa parempiin tietoihin perustuvaa ja vastuullista päätöksentekoa", sivuston tuottamisesta vastaava talonrakennustekniikan DI Petri Jyrkkä TaloPeli - Visual computing Oy:stä sanoo. Lisätietoa: alkaen Katja Outinen, ohjelmapäällikkö, Kosteus- ja hometalkoot Puh , katja.outinen@ymparisto.fi Valtakunnalliset kosteus- ja hometalkoot on vuonna 2009 valtioneuvoston päätöksellä käynnistetty seitsemänvuotinen ohjelma. Ympäristöministeriön vetämän laajan hankekokonaisuuden tavoitteena on kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamien terveyshaittojen ja kansantaloudellisten menetysten systemaattinen vähentäminen , klo 14:45 Tutustu taloosi - hometalkoot.fi - sivuston hyödyntäminen taloyhtiöissä DI Petri Jyrkkä TaloPeli - Visual Computing Oy petri.jyrkka@talopeli.fi

6 TIILERI täystiilitalo asuntomessukohteena Vantaalla x4 4x14 10x21 14x4 m+u r+oh 35,0 m2 jk+pa mh 11,8 m2 20x4 et 6,2 m2 EI mh 13,5 m2 15x21 10x x x21 9x x21 10x21 EI k 8,5 m2 apk 16x4 20x20 10x23 20x20 viherhuone 10x A x liesi suuden, jossa kaikki talon huoneet nivoutuvat yhteen hienolla tavalla. Värimaailma on raikas mutta maanläheinen. Sandbergin kestävät tapetit, Laattapisteen uutuuslaatat, parkettilattiat ym. soveltuvat mainiosti samaan maailmaan Tiilerin kauniiden sisustustiilien kanssa, mitä kohteessa onkin käytetty runsaasti. Huonekaluista löytyy kierrätysmateriaalia, tekstiileistä pellavaa ja väriskaala on valkoista, harmaata ja pellavaa, maustettuna Tiikerinsilmän keltaisella sävyllä. Tässä kodissa taatusti viihdytään! Tiilerikodin pihamaa suunnitellaan perinteiseksi ja helppohoitoiseksi. Pihamaalle tulee pääosin nurmea, sekä havu-, perenna- ja marjapensaita. Käytävät ja sisääntulo toteutetaan helppohoitoisella betonikivetyksellä (Kartanokivi). Pihasuunnitelmassa on esteettömyyteen kiinnitetty erityistä huomiota. Esim. lumitöiden määrä on minimoitu toimivalla pihasuunnittelulla ja katolle tulevilla kunnon lumiesteillä. Pihamaalle tulee myös grillaus- ja oleskelupaikka, jossa tulee olemaan Tiilerin ARKmuurattu OTTO kesäkeittiö. 1. Kortteli/Tila Kivistö Tontti/R:No Viranomaisen arkistointimerkintöjä varten Piirustuslaji Rakennuskohteen nimi ja osoite Piirustuksen sisältö Uudisrakennus Talo Matinvesi Tiikerinsilmä Pääpiirustus Värisivut VANTAA Suunnittelijan nimi, päiväys ja allekirjoitus Suunnitteluala, työn numero ja piirustuksen numero ARKKITEHTUURITOIMISTO JUKKA ULVINEN Ruusupurontie ISOKYRÖ puh , jukka.ulvinen@netikka.fi 10 mh 13,0 m2 wc 2,4 m2 sa 2,9 m2 Rakennustoimenpide x20 9x K.osa/Kylä vh 3,9 m2 10x x23 Kotimaisuus on yksi tärkeimmistä seikoista, joihin kaikissa materiaalihankinnoissa on kiinnitetty huomiota. 3 pe+khh 10,8 m2 10x20 EI30 sillä se on 100 %:sti kierrätettävissä. Täystiilitalon rakenne takaa ylivertaiset ääneneristysominaisuudet kevyempiin (harkko- ja puu-) rakenteisiin verrattuna. Taajama-alueilla lento- ja liikennemelun vaikutuksen takia hyvä ääneneristävyys on ehdottomasti tärkeä asumisviihtyvyyden kannalta. Talon olohuoneesta pääsee suoraan viihtyisään viherhuoneeseen, joka lisää kesäkauden pituutta niin keväällä kuin syksylläkin. Talon tunnelmanluojana toimii Tiilerin Oliver varaava nuotiotakka, joka on sijoitettu optimaalisesti talon keskelle. Tiilerikodin yksinkertainen pohjaratkaisu yhdessä tasossa on kaiken perusta. Sisustusliike Country White sisustaa Tiileri-kodin. Sisustamisemme kultaisena lankana on kodinomaisuus, luonnonläheiset materiaalit ja helppohoitoisuus. Ajatuksena on ollut saada asukkailleen lämpimän pehmeä, ajaton koti, jossa rentous, rosoisuus ja tyylikkyys kohtaavat. Sisustussuunnittelijamme Helene Nieminen on saanut aikaan kodikkaan kokonai- 10x4 21 Tiili on materiaalina hengittävä, ulkoseinärakenteissa ei käytetä lainkaan ilmaa läpäisemättömiä materiaaleja, jolloin talo säätelee automaattisesti huoneilman kosteutta, tämä tekee talosta terveellisen asua myös allergikoille. Seniorpariskunnalle suunnitellussa Tiilerikodissa korostuu myös helppohoitoisuus ja turvallisuus. Suunnitelmissa on lähtökohtana ollut esteettömyys niin talossa kuin pihamaallakin. Tiilestä muurattu Tiilerikoti on helppohoitoinen ja huoleton, joka merkitsee kustannussäästöjä koko talon elinkaaren ajan. Tiili on myös ekologinen valinta, 4x x4 var 13,4 m2 9x Tiilerikoti on turvallinen, terveellinen ja ekologinen talo A Jukka Ulvinen, rakennusarkkitehti Tervetuloa tutustumaan Tiileri täystiilitaloon viimeistään PIRAn asuntomessunmatkan yhteydessä keskiviikkona 5. elokuuta! Kohdenumero: 41 Talon nimi: Tiilerikoti Talon huoneistoala: 113 m2 Huonejako: 4 h, avokeittiö, kph/khh, wc, vh, viherhuone, varasto, autokatos Näytteilleasettaja: Tiileri, , Arkkitehti: Arkkitehtuuritoimisto Jukka Ulvinen Energialuokka: B ET-luku: 156 Arvioitu lämmitysenergiankulutus (kwh/vuosi): Lämmitys n kwh/v Runkomateriaali: Poltettu tiili Lämmitysjärjestelmä: Ilma-vesilämpöpumppu Lämmönjako: Vesikiertoinen lattialämmitys 1. kerros 1:100 Juoks.n:o 9 Mittakaavat 1:100 Muutos 11

7 Linjasaneerauksen uusi aika Weberiltä Linjasaneeraus eli putkiremppa on monen taloyhtiön painajainen. Se on kuitenkin tehtävä eli mitä tehokkaammin saadaan aikaan turvallinen ja kestävä lopputulos, sen parempi. Weber on tuonut linjasaneeraukseen korjausratkaisuja, joita käyttämällä urakoitsijan on mahdollista suoriutua urakasta nopeammin, varmemmin ja taloudellisemmin. Linjasaneerauksessa harvoin uusitaan vain putket, vaan LVI-järjestelmien lisäksi myös märkätilat ja keittiöt peruskorjataan. Märkätilojen rakentaminen ja pinnoittaminen on perinteisesti vienyt huomattavan osan koko urakka-ajasta. Weber on toimittanut laajasti tuotteita ja ratkaisuja putkiremontteihin vuosikymmenten ajan. Nyt kehitetty konsepti on kattavampi ja se säästää kaikkien osapuolten aikaa. Parhaimmillaan ajansäästö voi työmaalla olla jopa parikin viikkoa. Putkiremppa pohjasta pintaan Weberin kivipohjaiset tuotteet ovat turvallinen ja terveellinen valinta myös linjasaneerauksissa. Eri tuotteita löytyy hormien muuraukseen, seinien oikaisuihin, lattioiden kaatovaluihin, seinien ja lattioiden vedeneristykseen sekä laatoitukseen. Uusia tuotteita ovat muun muassa Weber Vetonit MTL Märkätilalaasti, PL Pikalaasti ja 8000 Linjasaneerausmassa. Uusien ratkaisujen lisäksi vanhat hyviksi koetut tuotteet, kuten esim. Weberin sertifioitu vedeneristysjärjestelmä, takaavat laadukkaan ja turvallisen ratkaisun linjasaneerausurakan kaikille osapuolille. Weberin tuotteilla saadaan märkätilan seinät ja lattiat valmiiksi kertatäytöllä, helposti ja nopeasti. Samalla syntyy valmis pinta vedeneristykselle. Järeimmissä peruskorjauksissa märkätilojen väliseinät voidaan muurata kiviaineisilla Kahi- ja Leca EasyLex -väliseinäharkoilla. Märkätilan lattiaratkaisu, kun tartunta alustaan voidaan varmistaa ja lattia halutaan vedeneristää suoraan kallistusvalujen jälkeen ja alustan vetolujuus > 0,5 MPa. Satsaus tulevaisuuteen Linjasaneeraus on yksi taloyhtiön elinkaaren isoimpia, taloudellisia investointeja. Oikein tehtynä se nostaa kiinteistön arvoa, pidentää käyttöikää sekä lisää asumisviihtyisyyttä. Taloyhtiön putkistojen käyttöikä on noin 50 vuotta. Suurin linjasaneerauksen tarve on erityisesti 60- ja 70-luvuilla valmistuneissa asuinkerrostaloissa. Näitä asuntoja on maassamme vajaat puoli miljoonaa. Saneerauksen tarve tulee arvioida tarpeeksi ajoissa ja toimeen on myös tartuttava. Putkistojen huonosta kunnosta johtuvat vesivahingot tulevat kalliiksi. Vakuutusyhtiöt eivät yleensä ole korvausvelvollisia, jos vahinko on aiheutunut laiminlyönnistä. Weber-linjasaneeraus Yhteensopivat ratkaisut lattioihin, seiniin ja kattoihin Huomattavasti normaalia nopeammat työvaiheet Kokonaistaloudellinen Työtä helpottavat kalustoratkaisut Kattava valikoima vähän pölyäviä tuotteita Nopeasti kuivuvat tuotteet Mallit, selostukset ja työohjeet suunnittelun, urakoinnin ja valvonnan apuna Mahdollisuus asiakaskohtaiseen koulutukseen ja neuvontaan työmaalla Kaikki Weberin tuotteet on asianmukaisesti hyväksyttyjä ja sertifioituja Lisätietoja Mika Pesonen, www. e-weber.fi Weberin linjasaneerauksen ratkaisussa on yhteensopivat tuotteet lattioihin, seiniin ja kattoihin. Urakoitsijan on mahdollista suoriutua urakasta nopeammin, varmemmin ja taloudellisemmin. Weber kehittää, valmistaa ja markkinoi monipuolisia rakennustuotteita julkisivuista lattiatasoitteisiin. Tärkeimpiä tuotemerkkejämme ovat Kahi, Leca ja Vetonit. Weberillä on Suomessa kahdeksan tehdasta, neljä aluevarastoa ja noin 300 työntekijää. Weber kuuluu kansainväliseen Saint-Gobain -konserniin. Tarjoamme suomalaisille rakentajille yli eri tuotetta ja ratkaisua. Suomessa myytävät tuotteet ovat pääosin paikallisesti kehitettyjä ja valmistettuja. Kaikki tuotteet käyvät läpi testit, jotka ovat eurooppalaisia testejä tiukemmat ja takaavat tuotteiden sopivuuden Suomen oloihin

8 RAKENTAMINEN TAMPEREELLA ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES - VERTAILUT JA MUUTOSPROSENTTI 2014/ muutos % Myönnetyt koko rakennustilavuus (m3) koko kerrosala (m2) asuntoja (kpl) Aloitetut koko rakennustilavuus (m3) koko kerrosala (m2) asuntoja (kpl) Valmistuneet koko rakennustilavuus (m3) koko kerrosala (m2) asuntoja (kpl) Luvut sisältävät uudet rakennukset ja vanhojen rakennusten laajennukset, mutta eivät vanhan rakennuskannan korjauksia ja muutoksia. RAKENTAMISEN JATKUVAT VUOSIARVOT 19.9 Klemelä Pentti Vainio Marko Heinonen Markku Mäkelä Mikko Saari Tapani 70 KITTIKOLO Insinöörioppilastalo Oy Matti J. Mäkelä Sama kuin edellisessä lehdessä. Voit tietysti poistaa varauslistalta viikon 19. PIRAilua ins. toimitusjohtaja Murtokatu 1, Tampere Puh. (03) , fax (03) GSM Teatterimatka Helsinkiin 22.toukokuuta, Uuden Iloisen Teatterin uusin revyy "Kivaa ja korkealta!" Kysy lippuja kalevi.turkka@tpnet.fi tai Asuntomessumatka Vantaalle keskiviikkona 5. elokuuta. Lisätiedot matkasta julkaistaan PIRAn ja TRYn kotisivuilla kesäkuun alussa. Katso lisää tapahtumista: KOULUTUSTA 2,5 2,0 milj. m3 1,5 1,0 0,5 0, Tampereen kaupunki rakennusvalvontayksikkö myönnetyt aloitetut valmistuneet Myönnettyjen-, aloitettujen ja valmistuneiden rakennusten määrät ovat laskeneet vuoden takaisesta. Aloitettujen asuntojen määrä on nelinkertaistunut vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna Esa Perttunen lupa-arkkitehti Suunnittelija- ja työnjohtajapätevyydet - uudet asetukset ja ohjeet Tampere klo Road show kertoo tiivistetysti ja selkeästi, miten tuoreeltaan julkaistut asetukset ja ohjeet vaikuttavat suunnittelu- ja työnjohtotehtävien vaativuusluokitukseen, kelpoisuuden määrittelemiseen ja pätevyyksien hakuprosessiin. Seminaarissa on mukana myös Juha Brunnila Tampereen rakennusvalvontatuomasta kertomassa omaa näkökulmaansa uudistuksiin. Katso lisää koulutuksesta: Esa Perttunen lupa-arkkitehti / Tampereen kaupunki, rakennusvalvonta 14 15

9 TRY:n Divotit, FORE! Keskiviikkona 15. huhtikuuta pelattiin TRY:n golfkerhon ensimmäinen kuukausikilpailu tänä vuonna. Osaa porukasta ei kylmältä vaikuttanut sääkään haitannut. Pelaajia oli yhdeksän. Kartanon lisäksi pelattiin Riverin takaysi. Tulokset brutto-/nettolyönnit ohessa. Lasse Laakeristo /70 Tuomo Koskela /76 Jaakko Haavisto /78 Raimo Tuominen /79 Pekka Hulkkonen /81 Antero Pentikäinen /84 Mauno Ojanen /85 Kari Aaltonen /86 Kalevi Setälä /87 Olemme tamperelainen täyden palvelun talotekniikkaurakoitsija Toteutamme vaativia kohteita ja teemme myös KVR-urakointia Satakunnankatu 22 E TAMPERE Puhelin: quattromikentigroup.fi Seuraava kuukausikisa on perjantaina 8. toukokuuta kello Lakesiden Järvenrannassa. Isäntänä toimii Lakesiden Luke Donald, Keijo Laine, joka on varannut lähtöajat. Ilmoittaudu suoraan Lakesiden caddyemasterille. Reikäpelit käynnistyvät toukokuun kilpailun yhteydessä. Muistithan huolehtia jäsenmaksustasi. Terveisin Manni Rakentavaa taitokiekkoa jo ennen rakennusmestarin koulutusta Rakennusmestari Esko, Sulppi, Luostarinen täyttää toukokuussa 80 vuotta. Rakennusmestariksi hän valmistui vuonna 1964 ja teki pitkän uran Tampereen ja Lahden rakennustyömailla. Hakametsän jäähallin rakentamiseen hän osallitui työskennellessään rakennustoimisto Tähtinen & Solalla. Varalan Urheiluopisto, siloiselta nimeltään Varalan Liikuntaopisto, tuli tutuksi Sulpin työskennellessä Veikko Matikaisella. Merkittävämpänä työmaanaan Sulppi pitää Hervantaan rakennettua Teknillistä Korkeakoulua. Viimeiset työvuodet ennen eläköitymistä Sulppi toimi Kerrostyön työpäällikkönä. Jos rakentajan ura oli pitkä ja merkittävä, niin vielä tunnetumpi on hänen uransa jääkiekkoilijana ja myöhemmin myös valmentajana. Suomen Jääkiekkoleijonat-teoksesta löytyy hänestä paljon tietoa. Hänet aateloitiin Jääkiekkoleijonaksi numerolla 31. Pääosin Tapparassa pelannut Sulppi voitti 4 kultaa, 3 hopeaa sekä 3 pronssia. A- maaotteluita kertyi 93 kappaletta, 5 MM-kisat ja 2 olympialaiset. Pelaajauransa hän lopetti Lahden Reippaassa vuonna Usein kerrottu tarina on kutsu vuoden 1964 olympialaisiin. Sulppi kertoo kuinka hän heräsi kerrostaloasunnossaan yöllä kun ikkunaan heiteltiin pikkukiviä. Aukaistuaan ikkunan hän huomasi kadulla valmentajat Wirkkusen ja Honkavaaran. Valmentajat huusivat lähekkö Sulppi olympialaisiin?" ja Sulppihan lähti hyökkääjäksi Innsbruckin kisoihin. Tänä päivänä "tryoutit ovat hiukan pidempiä. Veteraanikiekkoa Sulppi on ollut aikanaan käynnistämässä Tampereella Superstars joukkueessa, ja hän oli joukkueen kantavia voimia vuosikymmeniä. Edelleenkin Hakametsän hallissa on torstai päivisin Sulpin akatemian jäävuoro jossa nuoremmat Oldtimer-pelaajat saavat kokeneen rakentajan opastusta. 80 vuotiaita pelaajia on niin vähän että turnauksiin ei joukkueita kuitenkaan löydy. Onneksi olkoon Esko Luostarinen, 80 vuotta! Risto Sirkkola 16 17

10 Keilat kaatuvat Keilojen kolistelu jatkuu vielä noin pelaajan tulos, koska turkulaiset eivät Keilat kuukauden kaatuvat verran ennen kesätauon alkamista. Seuralla on edessään kuetta liikkeelle. Ensimmäinen Helsinki saaneet yhteensattumien takia täyttä jouk- vielä Keilojen kevään kolistelu viimeinen jatkuu kierros vielä paikallissarjan vielä kevään AI ja BI viimeinen lohkojen otteluja kierros paikallissarjan AI kolmas ja BI lohkojen Turku 4406(726). otteluja 23 ja Suluissa 24. toukokuuta. Varsinainen noin kuukauden 4779(588), verran toinen ennen Tampere kesätauon 4724(672) alkamista. Seuralla on edessään toukokuuta. kausi päättyy Varsinainen monien osalta kausi kuitenkin, päättyy ei niin tasoitukset. vakavamieliseen, uloslyöntikisaan pe.29.5 iltana. monien Jälleen elokuun osalta kuitenkin, alkupäivinä ei niin toiminta vakavamieliseen, järjestettävä uloslyöntikisaan 50-vuotisjuhlatilaisuus pe.29.5 iltana. on elokuun Tampereen puolessa Rakennusmestarikeilaajien välissä. alkaa harjoitustunneilla ja ensimmäisillä kilpailuilla. Myös jäsenistölle Jälleen elokuun alkupäivinä toiminta 2015 mestaruudesta kisailtiin viime alkaa Triangelidraaman harjoitustunneilla kolmas ja ensimmäisillä näytös tällä syksystä kaudella koettiin alkaen neljän Helsingissä osakilpailun Talin keilahallissa ja la kilpailuilla. Helsinkiläiset Myös eivät jäsenistölle pelin suhteen järjestettävä olleet mitenkään pe.17.4 vieraskoreita, pelatun loppukilpailun vaan ottivat järjestelmällä. kyllä Mestaruuskilpailun vastustajansa erinomaisella yhteydessä 25 vieraanvaraisuudella. molemmat pystit haltuunsa. 50-vuotisjuhlatilaisuus Palkintojenjakotilaisuudessa on elokuun isännät puolessa A-ottelun välissä. Helsinki voitti tuloksella 9752(810), seuran toinen jäsentä Tampere heitti yhteensä 9568(792) 592 sarjaa. kolmas Turku 9191(1350). huomioivat B-ottelun lopputuloksiin huomioitiin vain neljän Alkukilpailun pelaajan tulos, kaikki koska 26 sarjaa turkulaiset heitti eivät 13 saaneet Triangelidraaman yhteensattumien takia kolmas täyttä joukkuetta näytös tällä liikkeelle. kilpailijaa, Ensimmäinen säilyttäen Helsinki näin mahdollisuuden kärkisijoille 4779(588), toinen Tampere kaudella 4724(672) koettiin ja kolmas Helsingissä Turku 4406(726). Talin keilahallissa la Helsinkiläiset eivät tumaan osallistui näistä 12 sekä lisäksi Suluissa tasoitukset. finaalissa. Loppuhuipen- pelin suhteen olleet mitenkään vieraskoreita, vaan ottivat molemmat pystit pailun ajan käytettiin kilpailuhetkellä kolme vähemmän heittänyttä. Koko kil- Tampereen Rakennusmestarikeilaajien 2015 mestaruudesta kisailtiin viime syksystä alkaen neljän osakilpailun ja pe.17.4 pelatun loppukilpailun järjestelmällä. Mestaruuskilpailun yhteydessä 25 seuran haltuunsa. Palkintojenjakotilaisuudessa voimassaolevien keskiarvojen mukaisia isännät jäsentä heitti huomioivat yhteensä kyllä 592 sarjaa. vastustajansa Alkukilpailun tasoituksia kaikki taulukosta 26 sarjaa heitti /60 13 kilpailijaa, %. säilyttäen näin erinomaisella mahdollisuuden vieraanvaraisuudella. kärkisijoille finaalissa. Loppuhuipentumaan Mestaruus ratkesi osallistui tiukkojen näistä kilpailutilanteiden kilpailuhetkellä jälkeen vasta viimeisen voimassaolevien sarjan keskiarvojen 12 sekä lisäksi kolme vähemmän A-ottelun heittänyttä. Helsinki Koko voitti kilpailun tuloksella ajan käytettiin 9752(810), mukaisia tasoituksia toinen Tampere taulukosta 9568(792) /60 viimeisessä %. ruudussa. Tasaisuus leimasi ja kolmas Mestaruus Turku ratkesi 9191(1350). tiukkojen B-ottelun kilpailutilanteiden tällä kertaa jälkeen finaalia, vasta jossa viimeisen pisimmän sarjan korren viimeisessä ruudussa. lopputuloksiin Tasaisuus leimasi huomioitiin tällä kertaa vain finaalia, neljän jossa lopulta pisimmän veti korren Mäkelän lopulta Pepe. veti Ohessa Mäkelän tulokset Pepe. Ohessa tulokset finaalissa kärkisijoista kilpailleiden osalta. finaalissa kärkisijoista kilpailleiden osalta. ph Senioreiden kesäretki Hämeenkyröön keskiviikkona OHJELMA Lähtö Tampereen vanhalta kirkolta klo Arbecon bussilla Matkalla Raimo Vasara kertoo Mouhijärven kirkon vaiheita. Poikkeamme matkalla Mouhijärven kirkkoon. Lounas Frantsilan kehäkukassa klo Tutustutaan Frantsilan yrttiviljelmiin ja myyntituotteisiin. Mahdollisuus ostoksiin. Teatteriesitys Myllykolun kesäteatterissa klo alkaen. Komedia F.E. Sillanpään romaanin pohjalta Panu Rajalan käsikirjoitus Elämän autuus Teatteriesityksen jälkeen suuntaamme kohti Tamperetta. Paluumatkalla tutustuminen vielä Jumesniemen kirkkoon ALKUKILPAILU FINAALI 17.4 LOPPU- lopullinen TULOS (26s./26)x6 ero sij. tulos tas. TULOS ero sijoitus Mäkelä Pertti Hulkkonen Pekka Palmu-Heinänen Pirjo Nieminen Marko Pimiä Heikki Kalliojärvi Ari Lindfors Kauko Helminen Kirsi Oksanen Veikko Kalliojärvi Hannu Saarinen Harri Rajala Pentti Ilmoittautuminen mennessä Aarnille tai aarni.saviaho@kolumbus.fi Retki maksetaan mennessä seniorimestareiden tilille FI Matkan hinta: 30 /henkilö, seniorit ja avec. Lisätiedot: Olli Kivimäki

11 Kesäpäivät Kalajoella Tervetuloa Kalajoelle golfin pelaajat, ammuntaa harrastavat, maastojuoksusta ja yleisurheilusta pitävät, kolmiottelusta (katukoris, jalkapallo, sähly) kiinnostuneet sekä kaikki opiskelijajäsenet. Kesäpäivät on tarkoituksella monipuolinen tapahtuma, jossa myös perheenjäsenet huomioidaan. Kesäpäivien järjestelyistä vastaa Ylivieskan seudun Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry. RKL:n golfmestaruuskilpailut lauantaina Hiekkasärkät Golf, Kalajoki Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 1.6. ja päättyy Max. 120 osanottajaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittaudu suoraan Caddiemasterille sähköpostilla: tai puhelimella Ilmoitettava: oma nimi, rkm - yhdistys, golfseura, tarkka tasoitus, kilpailusarja, RKL:n jäsennumero sekä ikärajoitteisiin sarjoihin osallistuvilta syntymävuosi. Ilmoita myös erityisruokavaliosi. Jälki-ilmoittautumisia ei huomioida, eikä ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen tehtyjä sarjasiirtoja. Kilpailukutsun löydät: Toimintaa/fi_FI/Golf_2015/ Wuoriola 2015 hakumenettely Wuoriolassa viime syksynä aloitettu hanke on täydessä vauhdissa ja on edennyt aikataulun mukaisesti. Mökit valmistuvat jo kesäksi. RKL:n jäsenet voivat vuokrata lomamajoja jatkossa seuraavasti: 1. Ensimmäisessä haussa mökkejä vuokrataan ainoastaan yhdeksi viikoksi hintaan 250 /vko. 2. Wuoriolan mökkejä vuokrataan tänä vuonna ajalle kesä-lokakuu, jatkossa vuokrausaika on touko lokakuu. 3. Voit tehdä varauksen tämän linkin kautta: Huom! Varaustoiveita kesäksi 2015 otetaan vastaan vain oheisen linkin kautta! Varaustoiveita voi esittää asti, jonka jälkeen viikot jaetaan ja ilmoitetaan varaustilanteesta viikkoja toivoneille. Jäljelle jäävät vapaat viikot tulevat näkyviin tälle sivulle, josta jäsenet voivat niitä varata. Laskun mukana lähetämme tarkemmat tiedot mökistä ja sen varustelusta. Wuoriolan alueen osoite on Vanha-Koikkalantie 162, Vihti Neuvontapiste hakee talkootyövoimaa! Neuvontapiste tarvitsee kaksi henkilöä ajalla klo Työ on talkootyötä, josta ei makseta palkkaa, mutta tarjotaan aamukahvit sämpylällä, lounas sekä iltapäiväkahvit pullalla. Talkoolaiset saavat näytteilleasettajakortin, joka oikeuttaa vapaaseen sisäänpääsyyn messujen ajan. Talkoohenkilö saa RKL-messupaidan sekä yhden avec-lipun per talkoopäivä. Kesäkuussa järjestetään muutaman tunnin tarkempi perehdytys toiminnasta neuvontapisteessä. Helsingin yhdistys hoitaa välisen ajankohdan. Ilmoittaudu toukokuun aikana: joni.jaaskelainen@rkl.fi tai Kutsu liittokokoukseen RKL:n liittokokous on Helsingissä 15. marraskuuta. Juhlaviikonlopun ohjelmaan kuuluvat perjantaina hallituksen vierailu Hietaniemen hautausmaalla Nestori Eskolan haudalla. Lauantaina aamupäivällä on hallituksen kokous, iltapäivällä Rakennusmestaripäivä ja muut perinteiset kokoukset. Illaksi vaihdetaan juhlapuku ylle ja juhlistetaan RKL:n pitkää hienoa 110-vuotista taivalta kansallisesti merkittävässä rakennuksessa Suomen Kansallisteatterissa. Alustava juhlaohjelma: Vastaanotto Mestarilaulu + Juhlapuheet Tauko Teatteriesitys Kotiinlähtö Illalliskortin hinta on 40 /henkilö. Lauantain tilaisuudet ja sunnuntain liittokokous järjestetään AMK-Metropolian juhlasalissa. Jari Kostiainen Kehitys-ja viestintäpäällikkö jari.kostiainen@rkl.fi RKL:n Suunnistusmestaruuskilpailut elokuussa Nokialla Henkilökohtainen ja joukkuekilpailu la 8.8. Ensimmäinen lähtö klo Sarjat: H21-H80 ja D21, D40 sekä Rouvat. Viesti su 9.8. Yhteislähtö klo Kaikissa sarjoissa on kolme osuutta. Kilpailukutsu: Tampereen Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK ry TRY:N HALLITUS JA YHTEYSHENKILÖT: Risto Sirkkola risto.sirkkola@ains.fi Juhana Ermes juhana.ermes@gmail.com Pekka Hulkkonen phulkkonen@kolumbus.fi Jari Jouppila jari.jouppila@jatke.fi Martti Kenkkilä martti.kenkkila@gmail.com Olli Kivimäki olli.kivimaki@pp1.inet.fi Antti Nieminen antti.nieminen@sikla.fi Sanna-Kaisa Pylvänäinen sanna-kaisa.pylvanainen@capolino.fi Kalevi Setälä kalevi.setala@kolumbus.fi Varajäsenet: Antti Lehtinen antti.lehtinen3@saunalahti.fi Lasse Lähteenmäki lasse.lahteenmaki@luukku.com Petteri Paavonen petteri.paavonen@gmail.com Kirsi Visakoivu kirsi.visakoivu@capolino.fi Toiminnanjohtaja Aarni Saviaho aarni.saviaho@try.fi Alajaostojen yhteyshenkilöt: Taidekerho, Paavo Heliö Kuntojaos Opiskelijat, Sanna-Kaisa Pylvänäinen Bygarit, Eero Virtanen eakv.lintuv@gmail.com Rakentajain kerho, Aarni Saviaho Rkm-keilaajat, Kauko Lindfors kaukoj.lindfors@gmail.com Golfkerho, Martti Kenkkilä martti.kenkkila@gmail.com Seniorimestarit, Olli Kivimäki olli.kivimaki@pp1.inet.fi Yhdistyksen toimisto Tuomiokirkonkatu 17 A 4, Tampere Vantaan Asuntomessut - talkooväki Vantaan Asuntomessut eli viikot

12 Kesän ja syksyn 2015 teatteritarjontaa TAmPeReen KomedIATeATTeRISSA kesäteatteriesityksenä TV:stä tuttu, suosittu Mestarit 50 vuoden takaa kokoontuivat vanhassa opinahjossa Pyynikillä Jatkot pidettiin Varalan urheiluopiston rantasaunassa hyvien eväiden kera. Tiistaina klo Liput 30 /kpl (normaalihinta 32 /kpl) Lippuvaraukset mennessä. " " Jos haluatte vielä nähdä meidät näissä rooleissa, niin se on nyt vihoviimeinen kerta!", huutavat Tuire ja Ilmari yhdestä suusta. TAmPeReen TeATTeRISSA iloinen suosikkiklassikko, Kuvassa vasemmalta: Reijo Wigelius, Voitto Karjalainen, Raimo Vasara, Raimo Ortju, Teuvo Toivonen, Seppo Savela, Erkki Ala-Paavola, Taisto Loponen, Raimo Saarinen, Mauno Ojanen, Arvo Hanhijärvi, Onni Nieminen, Reijo Luoma (takana), Jorma Lahtinen. Syyskuun jäsenlehteen Seppo Savela kirjoittaa värikkäästä, yli 50 vuotta kestäneestä rakennusmestarin työurasta. jota parikymmentä vuotta sitten esitettiin pisimpään kuin mitään muuta näytelmää teatterin historiassa, musikaali SUGAR PIUKAT PAIKAT perjantaina klo 19.00, liput 52,00 /kpl Lippuvaraukset mennessä. TAmPeReen KomedIATeATTeRISSA hulvaton pikkujoulujen naurupommi VUoKRAVAImo Lauantaina klo Liput 32,00 /kpl (normaalihinta 34,00 /kpl) Lippuvaraukset mennessä. sitovat lippuvaraukset näihin esityksiin: Marja-Liisa 22 Virtanen (Bygarit), puh tai 23

13 Asiantuntijapalvelut rakentajille Nallekarhuntie 13, Kangasala Ismo Silván Jarmo Heinonen * Rakennuttaminen ja valvonta * Kustannusarviot ja kustannussuunnittelu * Suunnittelupalvelut * Energiatodistukset * Taloyhtiöiden putkiremontit

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

MESTARIT. Huhtikuun kuukausikokous. Keskiviikkona 1.4.2015 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA.

MESTARIT. Huhtikuun kuukausikokous. Keskiviikkona 1.4.2015 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA. MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 3-2015 Huhtikuun kuukausikokous Keskiviikkona 1.4.2015 klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA Kokousisäntänä:

Lisätiedot

TRY 119 vuotta www.try.fi Nro 4/2015 Huhtikuu 61 vsk.

TRY 119 vuotta www.try.fi Nro 4/2015 Huhtikuu 61 vsk. Tampereen Rakennusmestari TRY 119 vuotta www.try.fi Nro 4/2015 Huhtikuu 61 vsk. EI PALA. Palomiehet ja paloturvallisuusviranomaiset tietävät, että tulipalon syttyessä on parempi, että rakennuksessa on

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 3/2016 PÖYTÄKIRJA Aika 16.03.2016 klo 19.00 1(2) Paikka RTV-Yhtymä Oy, Herajoentie 13, 11710 Riihimäki

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m Hollola, Hälvälä 21.05.2016 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaija Nieminen LeA 92 98 94 97 381 SVAE 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja M50 1. Hannu Yläoutinen KuusA 94 98 97 96 385 SVAE 2.

Lisätiedot

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille!

Kouvolan VETREÄT VETERAANIT toivottavat lämmintä kesää kaikille! Kouvolan VETREÄT VETERAANIT Hyvät veteraani siskot ja -veljet Meillä on nyt oma napakat-palsta, johon voitte kirjoittaa mieleen tulevia toiveita ja ehdotuksia toimintaamme. Kirjoitukset voi jättää Rauskille.

Lisätiedot

Tampereen Rakennusmestari. TRY 119 vuotta www.try.fi Nro 3/2015 Maaliskuu 61 vsk.

Tampereen Rakennusmestari. TRY 119 vuotta www.try.fi Nro 3/2015 Maaliskuu 61 vsk. Tampereen Rakennusmestari TRY 119 vuotta www.try.fi Nro 3/2015 Maaliskuu 61 vsk. HTH on houkutteleva yhteistyökumppani RIVITALOT, KERROSTALOT, PARITALOT, MEILTÄ LÖYTYY RATKAISU. Hirsivarasta laseriin RakennusmestaRit

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 3 29.01.09 POLE tiedottaa 2008-2009 / 3 29.01.09 1(4) Tiedottajan palsta Helmikuun kk-kisa käydään Talissa la 21.2. klo 13:30 alkaen, ohjeet tarkemmin tässä tiedotteessa.

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj

MA-luokat 102 srj. B-luokka 102 srj Tampereen Keilailuliitto Ry Kaupin Keilahalli Kausikilpailuraportti (Viikkokilpailut) Tulokset ajalta 05.01.2015-24.05.2015 (vähintään 102 sarjaa heittäneet) MA-luokat 102 srj 1. Jussila Perttu TKK Tampere

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 73 vuotta 15.12.2012 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 5/2013 PÖYTÄKIRJA Aika 11.9.2013 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA

MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA MESTARIT VAIHTUIVAT ULKOBOCCIAN MESTARUUSKISOISSA EKL:n ulkoboccian henkilökohtaisista mestaruuksista kilpaili ennätysmäärä osallistujia 5.-6.8.2012 Virtain urheilukeskuksessa, kun 27 naista ja 42 miestä

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,

Lisätiedot

Tampereen Rakennusmestari. TRY 119 vuotta www.try.fi Nro 1/2015 Tammikuu 61 vsk.

Tampereen Rakennusmestari. TRY 119 vuotta www.try.fi Nro 1/2015 Tammikuu 61 vsk. Tampereen Rakennusmestari TRY 119 vuotta www.try.fi Nro 1/2015 Tammikuu 61 vsk. HTH on houkutteleva yhteistyökumppani RIVITALOT, KERROSTALOT, PARITALOT, MEILTÄ LÖYTYY RATKAISU. VALITSE HTH, KUN RAKENNAT

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

MESTARIT. Maaliskuun kuukausikokous. Keskiviikkona 5.3.2014 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA.

MESTARIT. Maaliskuun kuukausikokous. Keskiviikkona 5.3.2014 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA. MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 2-2014 Maaliskuun kuukausikokous Keskiviikkona 5.3.2014 klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA Kokousisäntänä:

Lisätiedot

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI syyskuu 2018

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI syyskuu 2018 www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK ry TIEDOTUSLEHTI syyskuu 2018 Yhdistys tarvitsee aktiivisia, energisiä ja erityisesti koulusta valmistuvia nuoria jäseniä pikaisesti mukaan yhdistystoimintaan.

Lisätiedot

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi

Lisätiedot

SVA:n 300m mestaruuskilpailut 2017

SVA:n 300m mestaruuskilpailut 2017 Hollola, Hälvälä 21.30.40 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M45 1. Lasse Voutilainen RS 97 97 97 95 386 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M50 1. Jukka Nieminen LeA 95 96 96 98 385 2. Marko Satokangas KSA 97

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset Etunimi Sukunimi Yhdistys kilometrit Hannu Lahti Tampere 3360 Sakari Ukonmaanaho Oulu 3120 Martti Pulkkinen Pohjois-Kymi 2755 Arto Virtanen Turku 2400 Ari

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) Imatra Miesten Mestaruussarja (27 pelaajaa) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 13 15 18 9 18 15 2 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 72 7 15 11 5 8 11 20 0 3 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 77 vuotta 15.12.2017 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 1/2017 PÖYTÄKIRJA Aika 25.01.2017 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi KUUKAUSIKOKOUS NRO: 1/2016 PÖYTÄKIRJA Aika 20.01.2016 klo 19.00 1(2) Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Läsnä

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2014 HAULIKKOJAOSTO 2014 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO 2016 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola

50m kiväärin ikäsarjojen SM Tyrri Kouvola M50, 3x20ls 50m kiväärin ikäsarjojen SM 2019 Tyrri Kouvola 17. - 18.8.2019 Tulokset 1. Tero HOVILA SaSA 96 94 94 96 88 91 559-18x 2. Ilkka RATAMO SaSA 93 96 97 99 91 82 558-16x 3. Lauri LAUSTE SA 92 92

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos

LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos LÄHTÖ 1 TASOITUS SARJA 1 SARJA 2 SARJA 3 SARJA 4 SARJA 5 SARJA 6 yhteistulos Petri Mäki 19 203 202 233 156 212 171 1177 tulos + tas 222 221 252 175 231 190 1291 Helvi Mäkipää 11 141 176 213 191 191 183

Lisätiedot

Turku Senior Open 2017 Finaaliin vaihe klo alkaa 10:00

Turku Senior Open 2017 Finaaliin vaihe klo alkaa 10:00 26.11.2017 1. vaihe klo alkaa 10:00 Tulokset 18/18 pelatun erän jälkeen 2. vaihe klo alkaa 12:30 Alkukilpailun sijat 1-7 (suoraan finaalivaiheeseen 2) 1 Tissarinen Veli-Matti CPS 2 Murtomäki Kari Alfa

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand

MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi. Grönstrand MESTARIHIIHTO 2014-15 -haastehiihdon tulokset sija Etunimi Sukunimi Kauno Kyhälä Sakari Ukonmaanaho Kari Kuoppamaa Reijo Puurunen Jorma Halonen Petri Pitkänen Ari Grönstrand Risto Ruostetsaari Risto Pekkala

Lisätiedot

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain

Suunnistusmestaruuskilpailut Suunnistusmestaruuskilpailut Tulokset radoittain Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Masku, Naantali, Nousiainen ja Raisio Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Suunnistusmestaruuskilpailut 20.9.2017 Tulokset radoittain Tulokset sarjoittain 2,1 km

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi 25.02.2017 NUORET 19 (alle 19 v.) 1 7 Kinnunen Nico HeKa 398 2 2 Nevala Ville Valkeakosken Kalaveikot 1 366

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen

Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Kouvolassa keilatut 300-sarjat Vuodesta 2002 alkaen Nimi: Seura: Jäsenliitto: Rata: 05052019 Rami Mukkula All Stars Kouvola 5/6 23032019 Jukka Poutiainen Hutungin Keilaajat Jyväskylä 1/2 09022019 Niko

Lisätiedot

RUL:n ampumamestaruuskilpailut

RUL:n ampumamestaruuskilpailut Mikkeli, Kyrönpellon rata 17. - 18.08.2013 11:41:53 25m Isopistooli, sarja H 1. Ari Meinander KYM 97 96 96 289 97 95 94 286 575 2. Marko Talvitie E-PO 92 92 92 276 99 97 99 295 571 3. Juha Virtanen KYM

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu Kansalliset Seniorit 2016 Joukkuekilpailu yht. 1 Hämeelinna 1 Hellemaa Reino, Laiho Ilpo, Ohristo Antti, Sivonen Aaro 4334 2 Turku Viitanen Heikki, Nummi Jukka, Raatikainen Jarmo, Kari Raimo 4309 3 Hyvinkää

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 15. - 18.06.2015 18:36:26 Aikataulu 16.06. tiistai 10.00 12.00 14.00 16.00 18.00 20.00 50m Kivääri makuu SML-Hirvi 25m Pienoispistooli 50m Kivääri 3x20 ls Palvelupistooli Palvelukivääri

Lisätiedot

Veteraanien Valtakunnallinen Joukkueturnaus Henkilökohtaiset tulokset (alkukilpailu)

Veteraanien Valtakunnallinen Joukkueturnaus Henkilökohtaiset tulokset (alkukilpailu) Veteraanien Valtakunnallinen turnaus Henkilökohtaiset tulokset (alkukilpailu) 2019 1 Siltala Veijo 19 TURKU KL MIEHET 221 260 244 157 287 1 169 233,8 287 1 074 2 Estola Kalevi 13 PORI KL 259 227 216 245

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2007

Körpäkkäsanomat 1/2007 Körpäkkäsanomat 1/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

MESTARIT. Helmikuun kuukausikokous. Keskiviikkona 4.2.2015 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA.

MESTARIT. Helmikuun kuukausikokous. Keskiviikkona 4.2.2015 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA. MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 1-2015 Helmikuun kuukausikokous Keskiviikkona 4.2.2015 klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA Kokousisäntänä:

Lisätiedot

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2017

HAULIKKOJAOSTO HARJOITUSAJAT HAULIKKOJAOSTO 2017 HAULIKKOJAOSTO 2017 HAULIKKOJAOSTO Pj Risto Väyrynen 040 5166 045 Siht. + nettisivut Päivi Laine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rah.hoit./Amp.koulu Matti Kokkonen 040 5511 544 Ratavastaava Markku Kokkonen

Lisätiedot

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa 13. 15.4.2018 Arvoisat keilaajaystävät Kainuun Soten henkilökunnan keilaajajäsenet järjestävät vuoden 2018 sairaanhoitopiirien perinteiset SM-keilailukilpailut

Lisätiedot

SM Ikäkausisarjat

SM Ikäkausisarjat Hollola, Hälvälä 29. - 17.22.01 300 kivääri, 40 ls makuu, sarja M50 1. Matti Viljakainen SäSA 97 99 99 99 394 SE 2. Kari Pennanen KouMAS 100 98 96 98 392 3. Hannu Teitto KuusA 99 96 95 97 387 4. Marko

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

MESTARIT. Marraskuun kuukausikokous. Keskiviikkona 5.11.2014 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA.

MESTARIT. Marraskuun kuukausikokous. Keskiviikkona 5.11.2014 klo 19.00. Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA. MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 7-2014 Marraskuun kuukausikokous Keskiviikkona 5.11.2014 klo 19.00 Kokouspaikka: Sokos Hotelli Vaakuna Possentie 7 HÄMEENLINNA Kokousisäntänä:

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (25 pelaajaa) 1 Ehoniemi Veli-Pekka Helsingin Suoj. Seura 78 0 13 13 7 11 10 15 16 2 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 65 15 15 15 0 20 3 Kononen Valeri Helsingin Suoj. Seura 62 9 9 20

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 Yhdistyksen hallitus 2018: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen

Lisätiedot

TIILITALOT TIILERIN TIILITALOJEN BLOKIT-RATKAISU: VALMIISTA RATKAISUISTA YKSILÖLLINEN KOTI! SYSTEM

TIILITALOT TIILERIN TIILITALOJEN BLOKIT-RATKAISU: VALMIISTA RATKAISUISTA YKSILÖLLINEN KOTI! SYSTEM TIIITAOT TIIERIN TIIITAOJEN BOKIT-RATKAISU: VAMIISTA RATKAISUISTA YKSIÖINEN KOTI! SYSTEM TIIITAO ON TURVAINEN JA TERVEEINEN Tiilerin täystiilitalossa asut levollisin mielin. Suomalainen tiili on vahva,

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla

24.8.2011. Jurvan Rotaryklubi. Säläishallilla 24.8.2011 Jurvan Rotaryklubi Säläishallilla YHTEIS Klubin sija Klubin tulos 1 Jurva 32,00 2 Kurikka 25,00 3 Jalasjärvi 23,00 4 Kauhajoki 17,00 5 Ilmajoki 16,00 6 Aro 13,00 sija nimi Saapas Tikka Rengas

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015 Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017

SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 SENIORIEN VIIKKOKISA - SARJA SENIORIEN VIIKKOKISAT 2017 LOPPUTULOKSET 13.9.2017 1(5) NAISET Pistebogey 1 Latvala Päivi 280 36 36 36 35 35 34 34 34 2 Lyytikäinen Saila 265 38 36 35 34 32 30 30 30 3 Koikkalainen

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) 6.2.2016 HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) 7.2.2016 SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna) Lauantaina 6.2. henkilökohtainen sprinttikilpailu (karsinnat ja loppukilpailut)

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Tulokset morrikisa Ruokonen

Tulokset morrikisa Ruokonen Tulokset morrikisa Ruokonen 20.4.2009 1. Pekka Kesälä 795 2. Juha Mälkiäinen 525 3. Kimmo Hyvärinen 420 4. Varpu Korhonen 155 5. Pekka Turunen 105 6. Onni Mykkänen 100 7. Esko Japola 95 8. Raimo Hakonen

Lisätiedot

JESSE- uistelu

JESSE- uistelu HSVU Tulostettu 14.6.2015 Sivut 1 / 21 5 Juha Rantala, Jussi Jaakkola 520 10120 10640 41520 1 6 Janne Virtanen, Petro Virtanen, Niki Kuokkanen 14120 1210 Hauki 8280 15330 18960 2 3 Kari Hämäläinen, Pertti

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

YRITTÄJIEN SM-GOLF Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 3.9.2010

YRITTÄJIEN SM-GOLF Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 3.9.2010 YRITTÄJIEN SM-GOLF in Järvenranta-kentällä 3.9.2010 JOUKKUEKILPAILU 1) Satakunnan Yrittäjät I 92 Kallioinen Tapio 29 Koivisto Keijo 28 Marttila Sari 35 2) Kymen Yrittäjät 90 Lavonen Esa 32 Nyholm Kirsi

Lisätiedot

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5

SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 SM-turnaukset 14.5.-22.5.2016 1/5 Erikoismääräykset (yhteinen osa) 1. Kilpailut järjestäjää Suomen Shakkiliitto ja Helsingin Shakkiklubi (HSK). Järjestelytoimikunnassa ovat HSK: Matti Uimonen, Matti Kauranen,

Lisätiedot

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG 25 23 24 24 23 22 21 23 185 107. Markku Ojansuu Y Vs-VA 22 24 22

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr

Lisätiedot

Omakotitalo. Lieto, Tammi/Vanhalinna Kohdenumero h,k,ph,s,khh,erill.wc, 121,5 m²/121,5 m² Kov Energialuokka C Mh.

Omakotitalo. Lieto, Tammi/Vanhalinna Kohdenumero h,k,ph,s,khh,erill.wc, 121,5 m²/121,5 m² Kov Energialuokka C Mh. Omakotitalo Lieto, Tammi/Vanhalinna Kohdenumero 596242 5h,k,ph,s,khh,erill.wc, 121,5 m²/121,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C Mh. 285 000,00 Mestarintie 5. NYT HELPOSTI JA VAIVATTOMASTI UUTEEN OMAKOTITALOON

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

Omakotitalo. Kaarina, Hulkkio Kohdenumero h,k,ph,s,khh,erill.wc, 101,5 m²/101,5 m² Kov Energialuokka C Mh.

Omakotitalo. Kaarina, Hulkkio Kohdenumero h,k,ph,s,khh,erill.wc, 101,5 m²/101,5 m² Kov Energialuokka C Mh. Omakotitalo Kaarina, Hulkkio Kohdenumero 600774 4h,k,ph,s,khh,erill.wc, 101,5 m²/101,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C Mh. 261 500,00 Kaijalankatu 7. NYT HELPOSTI JA VAIVATTOMASTI UUTEEN OMAKOTITALOON ilman

Lisätiedot