Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry"

Transkriptio

1 Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry VUOSIKERTOMUS Yleistä Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry:n perustamiskokous pidettiin Yhdistyksen syntymistä edelsi kolmivuotinen Monikulttuurijärjestö Familia Club ry:n hallinnoima Moniheli-projekti, jonka tavoitteena oli kehittää pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen verkottumista ja yhteistyötä. Moniheli-projekti ja -yhdistys toimivat samanaikaisesti vuoden 2010 loppuun saakka. Vuoden 2010 tärkein tavoite oli kehittää Moniheli-yhdistyksen toiminta ja hallinto sellaiselle tasolle, että yhdistyksen itsenäinen jatko mahdollistuu. Jäsenet 2. Monihelin rakenne Yhdistyksen jäsenehdot luotiin vuoden 2010 aikana. Monihelin jäsenyyttä voivat hakea rekisteröityneet yhdistykset tai muut oikeustoimikelpoiset yhteisöt. Varsinaista vaatimusta monikulttuurisuustoimintaan ei ole sääntöihin määritelty, mutta hakevan järjestön tulee sitoutua Monihelin tavoitteisiin ja hyväksyä sen eettinen arvopohja. Jäsenyydelle laadittiin kriteerit, joiden mukaan Monihelin jäsenyyttä hakevan järjestön tulee osoittaa taloushallintonsa toimivuus yhdistyksen talouspapereiden muodossa. Monihelin jäsenpalvelutiimi haastattelee uudet jäsenet sekä tarkastaa, että hakevan järjestön yhdistysrekisteriote, talousarvio, toimintasuunnitelma, tilinpäätös ja toimintakertomus ovat kunnossa. Järjestöjen ohella verkostoon voi liittyä henkilökannatusjäseneksi myös yksityishenkilöitä. Henkilökannatusjäsenellä on läsnäolo-oikeus mutta ei äänioikeutta jäsenkokouksessa, mutta hän voi olla ehdokkaana vaaleissa jos jokin jäsenjärjestöistä asettaa hänet ehdolle. Hallitus ja neuvottelukunta Monihelin sääntöihin kirjattiin kaksi erillistä toimielintä: hallitus ja neuvottelukunta. Monihelin hallituksen koko on 8-16 henkilöä ja puheenjohtaja, hallituksen varajäsenten määrä 1-4 henkilöä sekä neuvottelukunnan 6 henkilöä. Hallitus valitaan yhdistyksen syyskokouksessa. Hallituskausi on kaksi vuotta, mutta vaalien yhteydessä arvotaan puolet hallituksen jäsenistä erovuoroon jo vuoden jälkeen niin, että vuosittain eroaa aina puolet hallituksesta. Yksittäisen hallituksen jäsenen toimikausi on yhtäjaksoisesti korkeintaan neljä vuotta. Neuvottelukunta on erillinen asiantuntijaelin, jonka valitsee myös yleiskokous syksyisin. Neuvottelukunnalla ei ole äänivaltaa, mutta se seuraa monikulttuurijärjestöille tärkeitä asioita yhteiskunnassa ja ehdottaa hallitukselle mahdollisia toimenpiteitä näihin liittyen. Neuvottelukunnan jäsenten toimikausi on yksi vuosi.

2 Työryhmät Vuoden 2010 aikana jatkettiin projektin aikana hyväksi toimintamalliksi osoittautunutta työryhmärakennetta. Hallitus nimesi erillisiä työryhmiä toimintasuunnitelman toteuttamiseksi sekä erityisryhmien toiminnan suunnittelemiseksi ja koordinoimiseksi. Vuoden aikana toimineet työryhmät olivat: jäsenpalvelut-, internet ja Monimos-, markkinointi-, sisäinen ja ulkoinen tiedotus-, klubi-, naiset-, nuoret- ja koulutusryhmä. Työryhmät ehdottavat hallitukselle uusia projekteja ja koordinoivat käynnissä olevia. Työryhmien vastuulla on raportoida toiminnastaan ja kokoontumisistaan hallitukselle, yleensä koordinaattorinsa välityksellä. 3. Hallinto Perustamiskokous Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry:llä on 30 perustajajäsentä pidetyssä perustamiskokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen säännöt, hallinto-ohjesääntö sekä toimintaa ohjaavat arvot ja missio ja visio. Kokouksessa myös hyväksyttiin toimintasuunnitelma, talousarvio ja jäsenmaksut vuodelle Perustajajäsenet nimesivät kokoukseen oman edustajansa, joilla jokaisella oli yksi ääni. Järjestöt myös asettivat ehdokkaansa yhdistyksen puheenjohtajaksi, hallituksen jäseniksi tai neuvottelukuntaan. Ehdokkaita oli yhteensä 48 henkilöä. Monihelin puheenjohtajaksi valittiin Mohammad Shabbir. Hallitukseen valittiin 16 varsinaista jäsentä ja neljä varajäsentä. Lisäksi neuvottelukuntaan valittiin kuusi jäsentä. Hallitus ja neuvottelukunta 2010 Hallitus valitsi joukostaan varapuheenjohtajaksi Fatima Usmanin, sihteeriksi Majid Hakin ja taloudenhoitajaksi Sari Siimeksen. Neuvottelukunnan koordinaattorina toimi Mehalet Yared. Hallitus kokoontui 11 kertaa yhdeksän kuukauden aikana. Kokouspäivät olivat 29.4., 11.5., 18.5., 7.6., 1.7., 2.8., 6.9., 4.10., , ja Toimikauden alussa neuvottelukunnan jäsenet kutsuttiin muutamiin hallituksen kokouksiin, mutta pian sovittiin että vain neuvottelukunnan koordinaattori osallistuu hallituksen kokouksiin ja tiedottaa kokouksista tarvittaessa neuvottelukunnalle. Neuvottelukunta kokoontui lisäksi itsenäisesti ja sähköisesti Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous Yhdistyksen ensimmäinen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Vuosikokouksen ja yhdistyksen uuden hallituksen valinnan valmistelu vei varsin paljon aikaa muulta toiminnalta syksyn aikana. Demokratian ja läpinäkyvyyden edistämiseksi vaaleja valmisteli vaalityöryhmä (kolme Monihelin hallituksen jäsentä sekä projektivastaava) sekä erillinen vaalitoimikunta (viisi ulkopuolista asiantuntijaa). Vaaliprosessi kirjattiin ja hyväksytettiin jäsenistöllä sähköpostitse ennen vuosikokousta. Mohammad Shabbir valittiin vuosikokouksessa puheenjohtajaksi myös kaudelle Yhdistyksen hallitukseen uudelle kaudelle valittiin enää 12 jäsentä kokoontumisen helpottamiseksi ja toiminnallisuuden parantamiseksi. Varajäseniä valittiin edelleen neljä ja neuvottelukuntaan kuusi jäsentä.

3 Vuosikokoukseen osallistui edustaja 24 jäsenmaksunsa maksaneesta 31 jäsenjärjestöstä. Vuosikokouksesta tiedotettiin lähdistötiedotteella sekä erikseen yhteistyökumppaneille. Kokouksessa oli paikalla Lähiradion toimittaja, joka teki keskusteluista ja haastatteluista koosteen Lähiradion kotisivuille sekä Monimoksen internet-sivulle. Järjestön rekisteröiminen Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Monihelin rekisteröimishakemus lähettiin Patentti- ja rekisterihallitukselle Liitteissä olleiden epätarkkuuksien takia PRH toivoi sääntömuutoksia, jotka toimitettiin elokuussa. Järjestön rekisteröityminen vahvistettiin ja yhdistys sai rekisterinumeron Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Tammikuun strategiapäivillä kehitettiin Monihelin toimintalinjaukset lopulliseen muotoonsa. Toimintalinjauksien lisäksi tehtiin SWOT-analyysi. Strategiapäivän fasilitaattorina toimi Suomen pakolaisavun Järjestöhautomo. Toimintasuunnitelma 2010 luotiin toimintalinjauksien ja ryhmätyöskentelyn pohjalta. 4. Jäsenpalvelut Ohjaus ja neuvonta Monihelin jäsenistölle pyrittiin antamaan yksilöllistä neuvontaa ja ohjausta tarpeen mukaan. Erityisesti korostui hyvän hallinnon sekä suomalaisen järjestötoiminnan asetusten ja käytäntöjen selventäminen. Lisäksi yhtä toimijaa avustettiin oman yhdistyksen perustamisessa ja toista rahoituksen hakemisessa Helsingin kaupungilta. Ohjauksessa yhteistyötä tehtiin päällekkäisyyksien välttämiseksi Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomon kanssa, jonka hanke keskittyy maahanmuuttajajärjestöjen hallinnon avustamiseen. Koulutukset Moniheli järjesti kaksi koulutusta vuoden 2010 aikana. Keväällä Amnesty Internationalin Noora Jokinen piti Monihelin jäsenistölle viestinnän koulutusta otsikolla Eväitä järjestön viestintään. Hallituksen ja neuvottelukunnan toiminnan kehittämiseksi järjestettiin Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry:n kanssa yhdistystoiminnan ja hyvän kokoustekniikan koulutusta syksyn 2010 aikana yhteensä kuusi kertaa. 5. Tapahtumat Moniheli- ja Monimos-klubit Vuoden 2010 aikana Moniheli piti kahdenlaisia klubeja, joiden molempien tavoitteena on ollut mahdollistaa epämuodolliset tapaamiset jäsenistön keskuudessa yhteistyöhön rohkaisemiseksi. Lisäksi niiden tavoitteena on ollut tutustuttaa jäsenjärjestöjä toisiinsa, jotta verkoston sisällä syntyy tarkempi kuva yksittäisten jäsenten toiminnasta ja erityisosaamisesta. Moniheli-klubit järjestettiin (ohjelma AFAES ry:n esittely) ja (ohjelma Suomi-Liberia-seuran esittely) ja Monimos-klubi Nuorisotapahtuma YES

4 Allianssin kanssa yhteistyössä järjestetty nuorten poliittiseen toimintaan kannustanut työpaja järjestettiin Monihelin tiloissa lokakuussa. Yli 20 nuorta paikalle saaneen tapahtuman tavoitteena oli tutustuttaa nuoria järjestötoimijoita yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen järjestöjen kautta. Päivän ohjelma oli osa Nuorisojärjestö Allianssin Yhdenvertaisuus EtuSijalla hanketta. Monihelissä päivän koordinoi hallituksen jäsen Cucu Wessehin yhdessä nuorisoryhmän ja Monihelin henkilökunnan kanssa. Ohjelmassa oli sekä tietopaketti yhdistystoiminnasta ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksista että kulttuuriohjelmaa, jossa esiintyivät Fresh Squad, Eddie Walls ja Suomalais-nepalilaisyhdistyksen tanssijat. Monikulttuurinen itsenäisyyspäivä Monikulttuurinen itsenäisyyspäivä on Berde ry:n useita vuosia järjestämä tapahtuma, jossa juhlitaan Suomen monikulttuurisuutta. Vuoden 2010 monikulttuurinen itsenäisyyspäivä toteutettiin Monihelin toimesta. Nelituntinen tapahtuma toteutettiin Kulttuurikeskus Caisassa. Tilaisuudessa esiintyivät Mama Africa ja puheita kuultiin Helsingin poliisilta, Monika-Naiset liiton toiminnanjohtajalta ja Caisan johtajalta. Monihelin puolesta tilaisuudessa puhui Mehalet Yared. Tapahtuman järjestäminen sai tukea eri järjestöiltä sekä Helsingin kulttuuriasiainkeskukselta. Erilaisia mutta samanlaisia seminaari Yhteistyössä nk. tukirakenteen eli maahanmuuttajajärjestöjen kanssa työskentelevien tahojen kanssa järjestetty seminaari Caisassa oli hyvä yhteistyön konkretisointi. Erilaisia mutta samanlaisia seminaari järjestettiin yhdessä Järjestöhautomon, Monika-Naiset liiton, Ovi-hankkeen, Irakilaisten työllistämisyhdistyksen ja Faro ry:n kanssa. Seminaarin tavoitteena oli tuoda esiin maahanmuuttajaryhmien välisiä ennakkoluuloja ja etsiä niiden käsittelemiseen ratkaisuja. Monihelistä tilaisuudessa oli puhumassa Majid Hakki. 6. Viestintä Sisäinen tiedotus: Google-listat ja uutiskirjeet Verkoston sisäistä tiedottamista varten perustettiin erilliset Google-sähköpostilistat sekä hallitukselle, neuvottelukunnalle että koko verkostolle (jäsenet). Postitusryhmien kautta tiedotetaan hallituksen ja neuvottelukunnan kokouksista sekä tapahtumista ja aktiviteeteista, joihin verkosto osallistuu. Vuoden 2010 aikana Moniheli alkoi tiedottaa jäsenistölle tapahtumistaan ja tärkeistä päivämääristä kuukausittaisella uutiskirjeellä. Uutiskirjeeseen koottiin myös jäsenistölle kiinnostavia sidosryhmien uutisia koulutuksista ja tapahtumista. Erityisen tärkeää uutiskirjeen lähettäminen oli syksyllä 2010 vuosikokouksen valmistelun aikana, jolloin sen mukana lähetettiin vuosikokoukseen liittyviä asiakirjoja ja uutisia viikoittain. Uutiskirje on toimitettu sekä suomeksi että englanniksi ja se lähetetään Google-listan kautta. Kotisivut Monihelin tapahtumista ja etenemisestä tiedotettiin projektin kotisivulla osoitteessa Yhdistykselle hankittiin oma domain-osoite omia sivuja varten. Internet-työryhmän tehtävänä oli oman sivuston suunnittelu, sisällöntuottaminen ja ylläpito. Työ oli tarkoitus saattaa valmiiksi jo syksyn 2010 aikana, mutta työntekijöiden vaihtuminen, vuosikokouksen valmistelu ja yhdistyksen hallinnon kehittäminen siirsi valmistumisaikataulua vuoteen Monimos.fi-sosiaalisen median palvelu

5 Marraskuussa 2009 alkoi kiinnostava yhteistyö oikeusministeriön ja VTT:n kanssa SOMUS-projektin osana. Sen tuloksena kehitetty Monimos.fi-sosiaalisen median palvelu on tarkoitettu erityisesti Suomessa asuville maahanmuuttajille, mutta se on vetänyt puoleensa myös asiasta kiinnostuneita suomalaisia. Palvelun sisällön tuottavat käyttäjät. Palvelusta on saatu positiivista palautetta ja tiedossa on, että sitä seuraavat useat maahanmuuttajien asioista kiinnostuneet sidosryhmätahot, joille Monimos.fi tarjoaa suoran yhteyden monikulttuurisuuskentän toimintaan. Palvelu lanseerattiin käyttöön toukokuussa Monimoksen kehityshanke (oikeusministeriö, VTT, Aaltoyliopisto, Tampereen yliopisto) loppui vuoden 2010 lopussa, jolloin palvelun tekninen toteutus valmistui. Tämän jälkeen Moniheli vastaa sivustosta. Palveluun oli rekisteröitynyt vuoden 2010 lopussa noin 280 yksityishenkilöä ja 13 järjestöä. Tiedotteet Moniheli-projekti tiedotti toiminnastaan ulkopuolisille vuoden 2010 aikana. Monimos.fi-palvelun avaus, toimitilan avajaiset ja yhdistyksen perustaminen olivat tärkeimpiä uutisoinnin aiheita. Yhdistyksen perustamisen jälkeen tiedotettiin myös vuosikokouksesta ja uudesta hallituksesta. Nostoja saatiin ainakin Ilta-Sanomiin, YLE:n tv-uutisiin, YLE:n ruotsinkielisiin radiouutisiin ja Lähiradioon. Kesäkuussa medialle lähetettiin neuvottelukunnan aloitteesta Monihelin kannanotto väkivaltaa vastaan Linnanmäellä tapahtuneen näkyvästi uutisoidun monikulttuuristen nuorten yhteenoton johdosta. 7. Yhteistyökumppanit ja sidosryhmät Moniheli-projekti loi laajan yhteistyöverkoston, johon kuuluu suomalaisia monikulttuurijärjestöjä, muita järjestöjä, kaupunkien edustajia, muita viranomaisia, koulutuslaitoksia ja yksittäisiä tutkijoita. Yhdistys pyrki ylläpitämään syntynyttä yhteistyöverkostoa. Vuoden 2010 aikana suunnittelutapaamisia oli muun muassa Helsingin kaupungin maahanmuuttoyksikön ja kulttuuriasiainkeskuksen, Humanistisen ammattikorkeakoulun eri yksiköiden, Kansainvälinen Suomemme ry:n ja Uudenmaan läänintaiteilija Outi Korhosen kanssa. Monikulttuurijärjestöjen tukirakenne Erityisen tärkeänä yhteistyöryhmänä on ollut niin kutsuttu tukirakenne, johon kuuluu Monihelin ohella kolme muuta monikulttuurijärjestöjen tukijaa: Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo, Monika-Naiset liitto ja Suomen mielenterveysseuran Ovi-hanke. Tukirakenteen kanssa tehdään yhteistä toiminnan suunnittelua niin, että maahanmuuttajajärjestöjen tarpeet tulevat kattavasti huomioiduksi mutta samalla vältetään päällekkäisen työn tekeminen. Neljän toimijan kesken järjestettiin yhteinen Learning cafe tapahtuma Tapahtuman tavoitteena oli kertoa muille toimijoille tukirakenteen tarjoamista palveluista. Lisäksi tukirakenne teki yhteisen esitteen palveluistaan. 8. Resurssit Henkilökunta Vuoden 2010 alussa Moniheli-projektissa työskenteli kaksi projektin työntekijää, jotka vaihtuivat syksyn aikana. Marko Stenroos lopetti loppukesästä 2010 ja hänen tilalleen tuli projektivastaava Susanna Okker. Mani Tjurin oli koko vuoden töissä, mutta kahden pitkän sairausloman takia hänen tilalleen palkattiin lokakuusta alkaen kokoaikaiseksi projektikoordinaattoriksi Jasmina Djokic. Syksyllä työntekijöiden

6 vaihtumisen jälkeen vuosikokouksen valmisteluun palkattiin lisäksi osa-aikaiseksi projektitiedottajaksi Teemu Ropponen. Työntekijöiden ohella Monihelissä oli harjoittelussa Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelija Vesa- Matti Paasivaara ja Adultan kurssilla ollut Frédéric Fessard. Tila Verkoston käyttöön vuokrattiin 2009 toimisto- ja tilaisuuskäyttöön tarkoitettu tila, jota jäsenet voivat käyttää maksutta 2 tuntia / kerta tai vuokrata pidempään käyttöön. Myös ulkopuoliset voivat vuokrata tilaa. Monihelin henkilökunnan toimiston ohella jäsenjärjestöjen käytössä on erillinen tietokonepiste aina toimiston ollessa auki. 150 neliömetrin kokoinen tila sijaitsee Helsingin Kalasatamassa. Tilan vuokrausta jatkettiin koko vuoden ajan ja sitä käytti keskimäärin kolme jäsenjärjestöä viikottain. Talous Yhdistyksen juoksevat kulut, kuten vuokrat, työntekijät ja hallintokulut, kattoi Moniheli-projekti, joka pyöri täysimääräisenä vuoden loppuun saakka. Yhdistyksen omarahoitusta kerättiin jäsenmaksujen muodossa. Vuoden lopussa olleesta 32 jäsenestä 31 oli maksanut jäsenmaksun ja teknisistä syistä myöhästynyt yksi maksu tuli vuoden 2011 puolella. Lisäksi rahoitusta haettiin ja saatiin kolmen erillisen tapahtuman toteuttamiseen. Allianssin kanssa tehty nuorten työpaja toteutettiin osana Yhdenvertaisuus EtuSijalle hanketta, jota tuki oikeusministeriö. Monimos-klubi sai samoin tukea oikeusministeriöstä. Vuoden näkyvin tapahtuma Monikulttuurinen itsenäisyyspäivä puolestaan keräsi rahoitusta useasta eri lähteestä. Tapahtumaa tukivat Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus, Kulttuurikeskus Caisa, Suomen punainen risti, Keskustanuorten Tilkkuhanke ja Suomen mielenterveysseuran Ovi-hanke. Toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi Moniheli haki rahoitusta vuodelle 2011 Rahaautomaattiyhdistykseltä. Hakemus lähetettiin ja sen tueksi sovittiin mentoroinnista Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomon kanssa. Ulkoinen arviointi Osana Moniheli-projekti evaluointia toteutettiin ulkopuolinen arviointi, jonka suoritti Humanistisen ammattikorkeakoulun Järvenpään yksiköstä järjestö- ja nuorisotyön koulutusohjelman opiskelija Vesa-Matti Paasivaara. Paasivaara teki myös työharjoittelun Monihelissä. Paasivaaran lopputyö Projektista kohti toimivaa organisaatiota - Moniheli-projektin ulkoinen arviointi valmistui tammikuussa 2011.

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkoston Monihelin toiminnan tavoitteena on jäsenjärjestöjen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry TOIMINTASUUNNITELMA 2012

Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Monihelin toiminnan tavoitteena on jäsenjärjestöjen

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014

SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY 21.10.2014 SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS R.Y:N SÄÄNNÖT Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 10.7.2009 ja 14.10.2009 (1 ja 5 ) SUOMEN AKVARELLITAITEEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja toiminta-alue Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry

Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Monihelin toiminnan tavoitteena on jäsenjärjestöjen

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 Valokuvataiteilijoiden liitto ry SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYS 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 3 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt

Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Suomen yleislääketieteen yhdistyksen julkaisuja n:o 9 Tampere 1997 Suomen yleislääketieteen yhdistys ry Säännöt Hyväksytty vuosikokouksessa 15.3.1991 Oikeusministeriön

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Jäljempänä näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä verkosto.

SÄÄNNÖT. Jäljempänä näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä verkosto. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Moniheli ry. Nimestä voidaan myös käyttää muotoa Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan

Lisätiedot

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere

Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere Suomen Paaritaksit ry Perustamiskokous Aika: 18.10.2006, kello 18:00-21:22 Paikka: Lahdesjärven ABC Liikenneaseman kokoustilat, Tampere Läsnä: Tarmo Vuorinen, Tampere Markku Tuulinen, Pori Lauri Savolainen,

Lisätiedot

AMMATTILIITTO PRO SENIORIT RY SÄÄNNÖT

AMMATTILIITTO PRO SENIORIT RY SÄÄNNÖT AMMATTILIITTO PRO SENIORIT RY SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Ammattiliitto Pro Seniorit ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Suomi. Näissä

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki, sivu 1

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY (U. Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, Helsinki,  sivu 1 SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUS 2016 TIMO LAITINEN (PÄIVITETTY 25.1.16 (U sivu 1 4. JÄSENET Tässä kohdassa tehdään uusi jäsenyyskriteeristö. Seurajäsen vastaa varsinaisia golfseuroja. Yhteisöjäsenyys mahdollistaa

Lisätiedot

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä TOIMINTAOHJE 2019-2020 HYVÄKSYTTY 15. 1. 2019 02 1. J Y T R Y n t a r k o i t u s j a r a k e n n e Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä JYTRY on maakunnan yhdistys-

Lisätiedot

Muutosehdotus: Gynekologinen potilasjärjestö XXX ry:n säännöt (nimiehdotus esitellään Syyskokouksessa)

Muutosehdotus: Gynekologinen potilasjärjestö XXX ry:n säännöt (nimiehdotus esitellään Syyskokouksessa) Endometrioosiyhdistys ry:n säännöt Muutosehdotus: Gynekologinen potilasjärjestö XXX ry:n säännöt (nimiehdotus esitellään Syyskokouksessa) 1. Nimi, kotipaikka Yhdistyksen nimi on Endometrioosiyhdistys ry.

Lisätiedot

2. järjestää kokouksia, kursseja, esitelmä- ja luentotilaisuuksia, juhlia, kilpailuja ja retkiä,

2. järjestää kokouksia, kursseja, esitelmä- ja luentotilaisuuksia, juhlia, kilpailuja ja retkiä, AMMATTILIITTO PRO SENIORIT RY Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ammattiliitto PRO Seniorit ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimintaalueena koko Suomi. Näissä säännöissä Ammattiliitto

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen

Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry Toimintakertomus Yhdistyksen Suomen lastensuojelun avohuollon toimijat ry 2.1.2014 Toimintakertomus 2012-2013 Yhdistyksen alku Yhdistyksen idea sai alkunsa 2011 Vaasassa lastensuojelun sijaishuollon päivillä, jossa muutamien toimijoiden

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt

TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Suomen Biokierto ja Biokaasu ry 1.3.2019 LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Yhdistyksen tarkoitus Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tarkoituksena on edistää kestävää ja vastuullista biohajoavien jätteiden

Lisätiedot

SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '

SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv ' SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l vsv ' SAANNOT i. Yhdistyksen nimi on Suomen Naisien Kansallisliitto Finlands Kvinnors Nationalförbund r.y. ja sen kotipaikkana Helsingin kaupunki. Liiton

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

Johtosääntö

Johtosääntö Johtosääntö 13.11.2017 VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN JOHTOSÄÄNTÖ Vapaaehtoisen pelastuspalvelun keskustoimikunta on vahvistanut tämän johtosäännön kokouksessaan 13.11.2017. Samalla kumotaan kaikki aikaisemmat

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Suomen lasten ja nuorten säätiö

SÄÄNNÖT. Suomen lasten ja nuorten säätiö SÄÄNNÖT Suomen lasten ja nuorten säätiö 1 SUOMEN LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Suomen lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen i Finland. Säätiön kotipaikkakunta

Lisätiedot

Vapers Finland ry:n perustamiskokous

Vapers Finland ry:n perustamiskokous 1 Vapers Finland ry:n perustamiskokous Paikka: Mätäsperä 6 G 26, 33100 Tampere (etäosallistuminen Skypen välityksellä) Aika: 5.2.2015 klo 20:00 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Leif Martin avasi kokouksen

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus toimii ProAgria Etelä-Suomi ry:ssä rekisteröimättömänä maa- ja kotitalousnaisten

Lisätiedot

Mallisäännöt (1 vuosikokous)

Mallisäännöt (1 vuosikokous) Mallisäännöt (1 vuosikokous) AVH-YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT SLI-YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on ry, ruotsiksi rf. Yhdistyksen kotipaikkana on ja toiminta-alueena.

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Johtosääntö

Johtosääntö Johtosääntö 19.3.2013 VAPAAEHTOISEN PELASTUSPALVELUN JOHTOSÄÄNTÖ Vapaaehtoisen pelastuspalvelun keskustoimikunta on vahvistanut tämän johtosäännön kokouksessaan 19.3.2013.. Samalla kumotaan kaikki aikaisemmat

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

VÄESTÖLIITTO RY:N SÄÄNNÖT

VÄESTÖLIITTO RY:N SÄÄNNÖT VÄESTÖLIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Väestöliitto ry ja sen kotipaikka Helsingin kaupunki. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. 2 Liitto on yhdistyslain tarkoittama poliittisesti

Lisätiedot

Äänestäjien liitto ry

Äänestäjien liitto ry Äänestäjien liitto ry Tilinpäätös ja toimintakertomus 2009 Äänestäjien liitto ry perustettiin vuonna 2009. Halusimme innostaa ihmisiä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen luomalla heille työkaluja

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot