KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 19.05.2015. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin"

Transkriptio

1 KUNTATIEDOTE ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Saarikan fysioterapia tiedottaa kesän ajan toiminnoista: Ajalla fysioterapiassa on sulkuaika. Keskitämme palvelumme akuuttiosaston potilaiden fysioterapiaan ja apuvälinepalveluun. Apuvälinelainaamo palvelee maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina Karstulassa klo 8-9 ja 11:30-12:30 Saarijärvellä klo 8-10 Terveisin Fysioterapia ja kuntoutus henkilökunta Muutoksia apuvälineiden lainaukseen ja palautukseen. Lainaus ja palautus tapahtuu nykyisin Hopearannassa. Tarvittaessa apuvälineasioissa yhteydenotot ft Jukka Lahtiselle Fysioterapeuttien vastaanotot ovat pääsääntöisesti Karstulassa ja Saarijärvellä. Ajanvaraus ma-pe klo 11:30-12:30, puh Huom! Kivijärven vastaanotto on kiinni Ko. aikana ei ole lääkärin eikä sairaanhoitajan vastaanottoa, eikä laboratorionäytteidenottoa. Muista: Mikäli olet työterveyshuollon piirissä voit antaa suostumuksen tietojesi luovutukseen TK:n ja TTH:n välillä. Muidenkin kannattaa, OmaKanta ohjelmassa, ilmaista tahtonsa tietojen luovutukseen. NYT-paja Piispalassa Nuorten työpajoissa voi osallistua ohjattuun ja tuettuun työntekoon ja tutustua eri yrityksiin ja työelämään. Työpajoissa nuoret suunnittelevat itse oman työpajajaksonsa sisällön yhdessä ohjaajan kanssa. Pajassa tehdään oikeita projekteja oikeille asiakkaille tai yrityksille. Tulevaisuuden työpaikkasi saattaa löytyä tätä kautta tai voit tehdä oman työpaikkasi. Se voi olla lähteä omasta harrastuksesta, erityisosaamisesta tai muusta kiinnostavasta. Katso lisää Nuorisokeskus Piispala Kivijärven kunta Puhelin Sähköposti kunta@kivijarvi.fi Virastotie 5 A Telefax Kotisivut Kivijärvi Yhteispalvelupiste avoinna torstaisin ja perjantaisin klo

2 Kuntatiedote 3 /2015 2/22 KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN SULJETTUNA Vain päivystysluontoiset tehtävät hoidetaan sulkuaikana Tekninen osasto: kiinteistönhoito, laitosmiehet puh tekninen johtaja /kunnaninsinööri puh rakennustarkastaja Tapaamiset kunnantalolla kesä-elokuun aikana sovittava rakennustarkastajan kanssa etukäteen. Rakennustarkastaja on lomalla , tänä aikana sijaisena toimii Antti Latikka puh (soitonsiirto) ruokahuolto / Järvenhelmi puh Lounas klo joka päivä Lietekuljetukset Klaus Leppänen puh Hätätapauksissa yleinen hätänumero 112. Palotoimeen liittyvissä kysymyksissä saa lisätietoa päivystäviltä pelastusviranomaisilta: (Saarijärvi) tai (Viitasaari) sekä esimiespäivystys puh (Kivijärvi). Nuohooja Ilari Valtonen puh Sivistysosasto: Päivähoitokeskus Nuppukumpu on suljettuna Päivähoitohakemuksia saa kiinnipitoaikana kirjastosta. Koulu- ja sivistystoimistot on suljettu Kirjasto on avoinna normaalisti (ma-ti klo 11-17, to 13-19, pe 13-17) koko kesän. Kunnanviraston kiinnioloajan, , kunnan virallinen ilmoitustaulu sijaitsee kirjastossa, Keskustie 32 B. HUOM! Myöskään yhteispalvelupisteen palveluja ei ole saatavilla välisenä aikana Lämmintä ja iloista kesää kaikille! AIKUISSOSIAALITYÖ TIEDOTTAA KESÄKUU 2015: Sosiaalityöntekijä on tavattavissa ajanvarauksella Kivijärvellä normaalisti tiistaisin, paitsi EI tiistaina HEINÄKUU 2015: Sosiaalityöntekijä tavattavissa Kivijärvellä ajanvarauksella vain ti ELOKUU 2015: Lomalla saakka. Tavattavissa jälleen ajanvarauksella ti Ajanvaraukset ma-pe klo 9-10 p Toimeentulotukea voi hakea myös kirjallisesti. Hakemuksia saatavilla kunnantoimistosta tai Hakemuksen liitteineen voi toimittaa Kivijärven kunnantoimistoon tai postittaa osoitteella Sote/Saarikka, PL 13, SAARIJÄRVI. Aurinkoista ja rentouttavaa kesää!

3 Kuntatiedote 3 /2015 3/22 KAPPELISEURAKUNTA TIEDOTTAA Ke klo 13 Lähetyksen päiväkahvit Irma Jämbäckillä hartaudet: klo Hopearanta klo Wallesmanni Su klo 10 Messu, musiikkiryhmä Ikikukat, joht. Vesa-Matti Laaksonen klo Kevätjuhla Ry:llä Pe klo Koulun kevätkirkko Ke 3.6. klo 18 Diakonialauluilta Kirkossa, alussa kahvit To 4.6. klo 19 Ry:n seurat Kirkossa La 6.6. klo 18 Ry:n kesäseurat Kirkossa klo 19 iltapala Ry:llä klo 20 alustuspuheenvuoro Ry:llä Su 7.6. klo 10 Messu, Ry:n kesäseurat. Saarna Otto Kanniainen klo 11 ruokailu Ry:llä klo ja 15 seurat Ry:llä Su klo 10 Messu klo seurat Ry:llä Ke hartaudet: klo Hopearanta klo Wallesmanni To klo 18 Diakonialauluilta Lokakylän satamassa La klo 10 Sanajumalanpalvelus Su klo seurat Ry:llä To klo 18 Lähetyksen kesäilta srk-talossa. Mukana nimikkolähetit Puhalaiset Su klo 10 Messu, Konfirmaatio To 2.7. Omaishoitajien ja vapaaehtoisten retki Kannukseen ja Kälviälle(automuseo ja eläinpuisto) Lähtö klo 9.00 tapulin parkkipaikalta. Paluu klo Hinta 20. Ilmoittautumiset 10.6 mennessä Mirjalle p klo Ry:n seurat Kirkossa Su 5.7. klo 10 Sanajumalanpalvelus klo Ry:llä seurat Ke 8.7. hartaudet: klo Hopearanta klo Wallesmanni To 9.7. Perheiden retki Ähtärin eläinpuistoon Lähtö klo 9 tapulin parkkipaikalta. Paluu klo 16. Lapsille ilmainen, aikuiset 5. Lapsien mukana on oltava huoltaja. Ilmoittautumiset Mirjalle 20.6 mennessä Su klo 10 Messu Su klo 10 Sanajumalanpalvelus klo Ry:llä seurat Su klo Ry:llä seurat Ma klo seuratoimikunnan kokous Ry:llä Su 2.8. klo 10 Messu klo Ry:llä seurat To 6.8. klo Ry:n seurat Kirkossa Su 9.8. klo 14 Messu

4 Kuntatiedote 3 /2015 4/22 Ke hartaudet: klo Hopearanta klo 1415 Wallesmanni Su klo 10 Sanajumalanpalvelus klo seurat Ry:llä Su klo 10 Sanajumalanpalvelus klo seurat Ry:llä Su klo seurat Ry:llä Seurakuntakerhon kesäretki Tampereelle Yöpyminen Nokian Eedenissä. Hinta 90 kerholaisilta, 110 muilta. Ilmoittautuminen Mirjalle mennessä puh Kappeliseurakunnan työntekjät: puhelin: lomalla: Kappalainen Timo Kemppainen Kanttori Sanna Linna Diakoni Mirja Salo Suntio Mervi Turpeinen vs.suntio Olavi Hakkarainen Saarijärven kirkkoherranvirasto, Urheilutie 5, avoinna arkisin klo 8-14, puh Marjaana Raitonen Seurakunnan hautaustoimisto puhelin Sari Tarvainen PERINTEISET KIVIJÄRVEN KUKKOMARKKINAT Kivijärven SATAMATORILLA perjantaina klo Kukkomarkkinoiden yhteydessä järjestetään KESÄASUKASTAPAAMINEN Tenholan koulun juhlasalissa klo alkaen. Paikalla kunnan edustajia sekä Kehittämisyhtiö Witas. Keskustelemme kuntaa koskevista ajankohtaisista asioista. Kartta alueesta, paikkavaraukset ym. tiedot löytyvät kunnan sivuilta Tapahtumat / Kukkomarkkinat. TERVETULOA! Oiva kotipalvelu Siivousta Kivijärvellä Susanne Manninen puh kotiapua Maalausta ja pieniä remontteja

5 Kuntatiedote 3 /2015 5/22 MAAPUOLUSTUSKOULUTUKSEN (MPK) KURSSEJA KIVIJÄRVELLÄ 2015Kivijärvellä 1. JÄÄKÄRIRYHMÄN TAISTELUTEKNIIKKA Suoritetaan n. 15 km jalkamarssi, jonka aikana rastikoulutusta liittyen maavoimien uudistettuun taistelutapaan. Marssin päätteeksi ammunta. 2. RESERVILÄISAMMUNNAT Ammunnat reserviläiskiväärillä (rk) ja pystykorvilla. 3. TAISTELIJAN TESTIAMMUNTA Koulutetaan ja testataan uudistetun taistelutavan mukainen aseenkäsittely. Oheiskoulutuksena mm. taisteluensiapukoulutusta! Kurssien tarkempi ohjelma on näkyvillä MPK:n internetsivuilla olevassa koulutuskalenterissa. Kurssit on tarkoitettu kaikille reserviläisille. Kursseista saa 1 korvaavan kertausharjoitusvuorokauden. Ilmoittautukaa kursseille MPK:n internetsivuilla > Keski-Suomi TERVETULOA! Lisätietoja: Mika Marin puh sposti mika.marin@metsagroup.com Henri Ruusuvirta puh Raimo Pigg puh LOUNASRUOKALA JÄRVENHELMI Keskustie 21 Lounas joka päivä kello , HUOMAA kesän pidennetty aukiolo Ruokalistat löydät osoitteesta kohdasta tiedotteet Lisätiedot Palvelukeskuksen keittiöltä puh

6 Kuntatiedote 3 /2015 6/22 YHTEISPALVELUPISTE KUNNANVIRASTOLLA YHTEISPALVELUN AVOINTEN OVIEN PÄIVÄ TORSTAINA KLO Avointen ovien päivänä yhteispalvelupisteessä olemme etäyhteydessä TE-toimistoon ja KELA:aan klo Tule katsomaan miten etäasiointi toimii käytännössä. TULE TUTUSTUMAAN ETÄPALVELUUN! Lisätietoa etäpalvelusta Kivijärven kunnan kotisivulla Kahvitarjoilu RANTAKEITTOJUHLA Kivijärven Nousulahdella Minigolf-radan vaiheilla sunnuntaina klo 11 alkaen RANTAKARAOKE KONSERTTI Avoin kaikille halukkaille ei kilpailua PERINTEISIÄ KENTTÄPELEJÄ: Tikanheittoa Ketjunheittoa Hevosenkengänheittoa Arviontia Arpajaiset Kivijärven Lions Club parhaat palkitaan PUFFETISTA: Kalakeittoa (klo 11 13) Grillimakkaraa Lettuja pullakahvit Tervetuloa Kivijärven Sotainvalidit

7 Kuntatiedote 3 /2015 7/22 SIVISTYSOSASTO TIEDOTTAA HYVINVOINTIKYSELYN TULOSTEN ESITTELY Kyselyyn yli 65-vuotiaiden kivijärveläisten hyvinvoinnista saatiin 56 vastausta. Kiitos kaikille vastanneille! Kyselyn tulokset esitellään kaikille avoimessa tilaisuudessa Järvenhelmessä perjantaina klo 14.30, ja niitä hyödynnetään valmisteilla olevassa ikääntyvän väen hyvinvointisuunnitelmassa. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Kivijärven kunta STIPENDEJÄ HAETTAVANA Kivijärven kunnan opiskelijoiden stipendirahastosta myönnetään stipendejä korkeakouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa opintonsa päättäneille kivijärvisille nuorille. Hakemukset liitteineen (kopio todistuksesta, tilinumero) osoitetaan Kivijärven sivistyslautakunnalle mennessä osoitteella: Virastotie 5A, Kivijärvi Sivistyslautakunta TAINIONMÄEN KOULU TIEDOTTAA Koulun kevätkirkko on perjantaina klo Kivijärven kirkossa ja koulun kevätjuhla lauantaina klo 9.00 liikuntasalissa. Näihin molempiin tilaisuuksiin ovat kaikki lämpimästi tervetulleita. TAINIONMÄEN KOULUN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA Sivistyslautakunta on hyväksynyt työ- ja loma-ajat lukuvuodelle seuraavasti: Syyslukukausi alkaa Syysloma vko Syyslukukausi päättyy Kevätlukukausi alkaa Talviloma vko Lomapäivä Lomapäivä Kevätlukukausi päättyy (Kiirastorstai) (Helatorstain jälkeinen perjantai) Syys- ja kevätlukukaudet päättyvät lauantaina. Lisäksi syyslukukaudella on yksi lauantaityöpäivä, jonka ajankohta päätetään erikseen.

8 Kuntatiedote 3 /2015 8/22 KIRJASTO-KULTTUURI TIEDOTTAA UUSIA HANKINTOJA TERVETULOA LAINAAMAAN! Lappalainen: Miksi aivot sanovat ei uusi tapa ajatella Wiseman: Pää tyynyyn hyvän unen kahdeksan oppituntia Takanen: Tunne sydämesi matka uuteen rakkauteen Kiljunen: Eläkeläisten taitettu itsetunto seniorikansalaisena Pasternack: Tautitehdas miten ylidiagnostiikka tekee meistä Rutanen: Tuohitöiden käsikirja Cajander: Luontopiha ympäristöystävällinen piha ja puutarha Suomen kauneimmat puutarhat Yrityksen taloushallinto tänään Holmila: Suomi sodan jälkeen Avojaloin 20 tositarinaa Karjalan Kannakselta Uimonen: Juha Sipilä keskustajohtajan henkilökuva Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa Church: Korealainen kuurupiilo Gavalda: Parempaa elämää Hoeg: Susanin vaikutus Honkasalo: Perillä kello kuusi Kivelä: Taikatemppuja Katajamäellä Larsson: Paviaanivarkaus Nesbö: Verta lumella I Vuori: Neidonpaula Väisänen: Piisamiturkki ja muita kertomuksia DVD Metsästysseikkailu, osa 1. Etnobik Jambaila Aerolates Kiinteyttävä pilates Laulava koira (karaoke) Lawrence of Arabia Leijonasydän Helinä-keiju (3) CD-LEVYT Wanhanajan lastenlauluja Helenius: Matkalla Robin: 16 stadion Leskinen: Kaikkien aikojen Juice Neljä ruusua: Euforia Elastinen: Iso kuva E-KIRJA (SÄHKÖINEN KIRJA) Keski-kirjastojen e-kirjakokoelmasta voit lainata tällä hetkellä yli 600 eri julkaisua e-kirjana. Kokoelmaa täydennetään jatkuvasti. E-kirjat hankitaan kotimaiselta Ellibsiltä, joka on myös toteuttanut palvelun. Kokoelmasta suurin osa on aikuisten suomenkielistä kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta. Kokoelmaan kuuluu myös lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä Long Play -artikkeleita. E-kirjojen lainaamiseen tarvitset Keski-kirjastokortin ja siihen kirjastosta saatavan PIN-koodin. Kokoelman selaamiseen ei tarvita kirjautumista. Laina-aika on joko 1 vuorokausi tai 14 vuorokautta. Uusiminen ei ole mahdollista, mutta jos kirjasta ei ole varauksia, sen voi lainata palautuksen jälkeen uudelleen. Lainoja voi olla yhtäaikaisesti viisi, varauksia voi olla seitsemän kerrallaan. Lainasi ja varauksesi näkyvät kirjautumisen jälkeen tiedoissasi. Etsi lainattavia e-kirjoja Keski-kirjastojen verkkokirjaston haulla tai suoraan e-kirjapalvelusta. Verkkokirjaston pikahaulla kaikki e-kirjat löytää hakusanalla Ellibs tai tarkennetun haun aineistolaji-rajauksella: e-kirja. Älä käytä kunta- tai muita rajauksia samalla. E-kirjan lukeminen on helppoa "Lue selaimessa" -vaihtoehdolla. Lukuohjelmaasennuksia tai Adobe-tunnusta ei tarvita. Selainlukeminen toimii ainakin seuraavissa selaimissa: Mozilla Firefox, Google Chrome ja Apple Safari. Kirjan voi myös ladata lukuohjelmaan tietokoneelle, tabletille tai muulle mobiililaitteelle. Ladattua kirjaa voi lukea myös ilman internet-yhteyttä. Lainat palautuvat automaattisesti eräpäivänä. Voit myös itse palauttaa lainan tiedoistasi. E-kirjoista ei kerry varaus- tai myöhästymismaksuja.

9 Kuntatiedote 3 /2015 9/22 ISÄNNÄNVIIREJÄ TAAS SAATAVILLA KIRJASTOSTA Suosittuja isännänviirejä saa jälleen kirjastosta kesäkuusta lähtien. Useimpiin lipputankoihin sopiva pienempi viiri (400 x 150 cm) on aiempia parempi ja kestävämpi, Texmesh 155g/m2 materiaalia, joten hinnatkin ovat nousseet. Nyt pienemmän viirin hinta 75 euroa (kotiseutuyhdistyksen jäsenelle viiden euron alennus). Lähinnä maatalojen pitkiin tankoihin löytyy vielä varastosta aiemmin hankittuja pitempiä viirejä, joiden hinta on entinen eli 70 euroa (viiden euron jäsenalennus). Myynnissä myös Kotiportti-lehtiä Veneilykarttoja Kirjaston kangaskasseja Kivijärvi-kortteja Kunnanviraston ollessa suljettuna kirjastosta saa myös mm. kuntosalien avainpantteja. AVUSTUS KULTTUURITAPAHTUMAAN Yhdistykset ja eri toimijat järjestävät kulttuuritapahtumia. Tapahtumanjärjestäjiä on tuettu aiemmin jakamalla yhdistysavustuksia vuoteen 2009 saakka, kunnes kunnan linjauksena lähes kaikista harkinnanvaraisista avustuksista luovuttiin. Kulttuuritoimijoita on kuitenkin syytä motivoida erilaisin keinoin. Talousarvioon 2015 on varattu euron määräraha kulttuuriavustuksiin. Kulttuuriavustusta maksetaan 100 euroa / kulttuuritapahtuman järjestäjä / vuosi. Tapahtuman järjestäjän tulee olla kivijärveläinen yhdistys tai muu toimiva ryhmä. Tapahtumasta on tiedotettava ja sen on oltava avoin kaikille. Erillistä hakuaikaa ei ole, vaan avustusta voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella ympäri vuoden. Hakemukset osoitetaan kulttuuritoimelle/toimitetaan kirjastoon. Lisätietoja: Pirkko Oinonen, p AKVARELLIMAALAUSKURSSI MA KE 1.7. Kiinnostaako kokeilla, millaista on akvarellimaalaaminen? Päästä luovuutesi valloilleen kuvataiteilija Laura Hetemäen vetämällä kuvataidekurssilla. Tutustutaan akvarellimaalaustekniikkaan, tehdään erilaisia harjoituksia ja sään salliessa maalataan myös ulkona. Sopii aloittelijoille ja jo pidempään harrastaneille. Kurssilta voi ostaa maalaustarvikkeita tai ottaa omat välineet. Kurssi kestää maanantaista keskiviikkoon, klo 12-15, yhteensä 9 tuntia. Paikka: Tenholan koulu. Alaikäraja 12 v. Ilmoittautumiset Lauralle, p tai laura.hetemaki@karstula.fi YHTEISLAULUJA KARIN SÄESTYKSELLÄ Yhteislauluillat ovat keskiviikkoisin 1.7., 8.7., 15.7., ja klo 19. Laulamme sekä kirkonkylällä että sivukylillä. Varaa lauluilta kylällesi mahd. pian! Lisätietoja Pirkolta, tai pirkko.oinonen@kivijarvi.fi.

10 Kuntatiedote 3 / /22 HEINÄKUUN 2015 TAPAHTUMIA Alustavia tietoja. Muutokset mahdollisia. Tarkat tiedot kirjastosta, kunnan kotisivuilta tai tapahtumien järjestäjiltä. su Konfirmaatiomessu klo 10 kirkossa. Kemppainen, Vainio ma Kuvataidekurssi 1. pv, ilm. etukäteen p ti 30.6 Kuvataidekurssi 2. pv ke 1.7. Kuvataidekurssi 3. pv Koulumuseo avoinna klo Järj. kotiseutuyhdistys. Yhteislauluilta klo 19, laulattajana Kari Keurulainen. Paikat ilm. myöh. Järj. kulttuuritoimi. to 2.7. Hippokisat klo 18 urheilukentällä. Käytännön järj. Kivekkäiden yu-jaosto. pe 3.7. Perinneperjantai klo 10 koulumuseolla. Järj. kulttuuritoimi ja kotiseutuyhdistys. la 4.7. PKS-cup 3. osakilpailu Yamaha-kuha klo 12-22, lähtö satamasta. Järj. Cup & Taimenveikot. su 5.7. Rantakeittojuhla klo 11, Nousulahti. Järj. Lions club ja sotainvalidit. Koulumuseo avoinna klo Järj. kotiseutuyhdistys ma 6.7. Huomenta rakkaani -parisuhdekomedia klo 19 Hannunkivessä. Järj. Kivijärven kesäteatteri. ti 7.7 Eino Leinoa ja muita klassisia runoja / runomies Reijo Vähälä klo 13 torilla, sateella ksto ke 8.7 Kivijärvi Soi torisoitto Syysserenadista Sateiseen iltaan / Vaskiseitsikko Saaren Soittajat klo 12 (huom. aika) torilla. Vapaa pääsy. Järj. kotiseutuyhdistys. Koulumuseo avoinna klo Järj. kotiseutuyhdistys. Yhteislauluilta klo 19, laulattajana Kari Keurulainen. Paikat ilm. myöh. Järj. kulttuuritoimi. to 9.7. Museopäivä klo viljamakasiinilla (kotiseutumuseo). Järj. kotiseutuyhdistys. pe Perinneperjantai klo 10 koulumuseolla. Järj. kulttuuritoimi ja kotiseutuyhdistys. la Iltaretki Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Esiintyy mm. Katri-Helena. Ilm. kirjastoon. su Koulumuseo avoinna klo Järj. kotiseutuyhdistys ma Huomenta rakkaani -parisuhdekomedia klo 19 Hannunkivessä. Järj. Kivijärven kesäteatteri. ti Kivijärvi Soi ukrainalainen etnomus.yhtye Dzerela Karpat klo 19 torilla. Vapaa pääsy. ke Koulumuseo avoinna klo Järj. kotiseutuyhdistys. Yhteislauluilta klo 19, laulattajana Kari Keurulainen. Paikat ilm. myöh. Järj. kulttuuritoimi. to Toritanssit klo torilla. Musiikki Anka-bändi. Järj. kunta/kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi. pe Perinneperjantai klo 10 koulumuseolla. Järj. kulttuuritoimi ja kotiseutuyhdistys. Kivijärvi Soi Scarafonin laulajien I konsertti klo 19 srk-talo. Järj. kotiseutuyhdistys. la Kotiseuturetki, alustava suunnitelma. Järj. kotiseutuyhdistys. su Koulumuseo avoinna klo Järj. kotiseutuyhdistys. Kivijärvi Soi Petri Laaksosen konsertti klo 19 liikuntasalissa. Järj. kotiseutuyhdistys ma Suomen mies isänmaall.komedia klo 19 Hannunkivessä. Järj. Kivijärven kesäteatteri. ti Kivijärvi Soi trubaduuri Tero Tenhunen klo 21 (huom. aika) Hannunkivessä. ke Koulumuseo avoinna klo Järj. kotiseutuyhdistys. Yhteislauluilta klo 19, laulattajana Kari Keurulainen. Paikat ilm. myöh. Järj. kulttuuritoimi. to Kivijärvi Soi Scarafonin laulajien II konsertti klo 19 srk-talo. Järj. kotiseutuyhdistys. pe Perinneperjantai klo 10 koulumuseolla. Järj. kulttuuritoimi ja kotiseutuyhdistys. la Kivijärvi Soi Marja Mattlarin konsertti klo Talviaisten tilalla. su Koulumuseo avoinna klo Järj. kotiseutuyhdistys ma Suomen mies isänmaall.komedia klo 19 Hannunkivessä. Järj. Kivijärven kesäteatteri. ti Kesäteatteriretki, kohde avoin (voi esittää toivomuksia kirjastoon!) ke Koulumuseo avoinna klo Järj. kotiseutuyhdistys. Yhteislauluilta klo 19, laulattajana Kari Keurulainen. Paikat ilm. myöh. Järj. kulttuuritoimi. to Karaokeiltapäivä kirjastossa, tule laulamaan klo pe Kukkomarkkinat satamassa, torilla ja Tenholan koulun pihalla. Järj. tekninen osasto. la 1.8. Kivijärven taimenuistelu, PKS-cupin 4. osakilpailu, klo 10-17, siirtymät ½ h. Järj. Taimenveikot. (Kulttuuritoimi koonnut tiedot eri kotisivuilta.)

11 Kuntatiedote 3 / /22 KIVIJÄRVI SOI 2015 Torisoitto Syysserenadista Sateiseen iltaan ke 8.7. klo 12 Kivijärven tori, Satamatie 2 (huom. aika) Vaskiseitsikko Saaren Soittajat esiintyy kesän torisoittokiertueella Kivijärvellä. Vajaan tunnin vaskituokio kertoo Olavi Virran elämästä sanoin ja sävelin alkaen ensimmäisestä äänityksestä Syysserenadi 1938 ja päättyen viimeiseen levytykseen Sateinen ilta Virran syntymästä tuli 100 vuotta 27. helmikuuta. Yhteistyössä kulttuuritoimen kanssa. Vapaa pääsy. Etnomusiikkiyhtye Dzerela Karpatin konsertti ti klo 19 Kivijärven tori, Satamatie 2 Džerela Karpatin ohjelmistoon kuuluu vanhaa etnomusiikkia Ukrainan länsiosista. Sitä soitetaan ikivanhoilla kansansoittimilla, kuten tsimbaly, nai (panhuilu) ja okariina. Ryhmän ansiosta ukrainalaisen instrumentaali-musiikin helmiin ovat tutustuneet mm. kuulijat Puolassa, Unkarissa, Saksassa, Itävallassa, Makedoniassa, Italiassa, Espanjassa, Romaniassa, Bulgariassa, Kanadassa ja USA:ssa. Yhtye konsertoi Suomessa Yhteistyössä kulttuuritoimen kanssa. Vapaa pääsy. Italialaisen Jenny Anvelt-Scarafonin laulajien konsertti pe klo 19 Kivijärven seurakuntatalo, Keskustie 23 Konsertti on osa kansainvälistä laulajien mestarikurssia, joka pidetään Kivijärvellä Kurssilla opettajana toimii professori Jenny Anvelt-Scarafoni ja konserteissa laulajia säestää tallinnalainen Ivari Ilja, Viron musiikki- ja teatterikorkeakoulun professori ja pianoosaston johtaja. Konsertissa kuullaan tuttuja ooppera- ja operettihelmiä. Liput 15 e. Petri Laaksosen konsertti su klo 19 Kivijärven liikuntasali, Keskustie 32B Laulaja-säveltäjä Petri Laaksosen artistiprofiili on monella tapaa ainutlaatuinen. Hänen tuotteliaasta kynästään ovat lähtöisin niin kansanlauluksi noussut laulu Täällä Pohjantähden alla kuin euroviisuhitit Eläköön elämä, Sata salamaa, Oot voimani mun sekä lukuisa määrä suosittuja iskelmiä, joululauluja, hengellistä musiikkia - klassikkorunoilijoiden teksteihin sävellettyjä laulelmia unohtamatta. Monet hänen julkaisemistaan cd-levyistä, joita on myyty yhteensä yli kappaletta, ovat palkittu kulta- tai platinalevyillä. Liput 15 e.

12 Kuntatiedote 3 / /22 Trubaduuri Tero Tenhunen ke klo 21 Hannunkiven lomakylän kesäterassi, Hannunkiventie 1 Tero Tenhunen on itseoppinut kitaristi, laulaja, säveltäjä, soitonopettaja, kuvainraastaja ja tilataiteilija. Tero on myös näytellyt harrastajateatteriproduktioissa ja dokumentissa Tämän kosken lapset. Teron mielenkiintoni kohteita ovat arkkitehtuuri, tila ja sen vaikutus ihmiseen. Lisäksi Tero on kiinnostunut soittamisesta ja yhtyesoiton ohjaamisesta. Yhteistyössä Villi Peura Oy:n kanssa. Liput 10 e. siintyjänä ja yleisenä käytännön puurtajana. Italialaisen Jenny Anvelt-Scarafonin laulajien päätöskonsertti to klo 19 Kivijärven seurakuntatalo, Keskustie 23 Mestarikurssin laulajien päätöskonsertti. Kurssilla opettajana toimii professori Jenny Anvelt-Scarafoni ja konserteissa laulajia säestää tallinnalainen Ivari Ilja, Viron musiikki- ja teatterikorkeakoulun professori ja piano-osaston johtaja. Konsertissa kuullaan tuttuja ooppera- ja operettihelmiä. Liput 20 e. Marja Mattlarin konsertti la klo Talviaisten tila (huom. aika ja paikka) Marja Mattlar on hartolalainen laulaja ja lauluntekijä, joka on tehnyt pitkän uran sekä esiintyjänä että levyttävänä artistina. Mattlarin musiikki pakenee määritelmiä ja luokituksia. Siinä voi kuulla vaikutelmia niin klassisesta musiikista kuin rockistakin, kansanmusiikkisävyjä unohtamatta. Kitaransa kanssa hän on yli 30 vuoden ajan kiertänyt Suomea konsertoiden niin pienillä kuin isommillakin paikkakunnilla. Esikoisalbumi Pariisi Vuorenkylä tehtiin Pariisissa ja ilmestyi vuonna Yhteistyössä Talviaisten tilan kanssa. Liput ovelta 10 e. Huom. Konsertin jälkeen n. klo 20 T-BBQ:n Teemu Peltonen valmistaa illallisen Talviaisten tilalla. Hinta aikuisilta 25 e (4-14 vuotiailta 10 e.) Illallisliput tulevat myyntiin (konsertti + ruokailu 33 e ennakkoon) avoinmaaseutu.fi verkkokauppaan tai niitä voi kysellä sähköpostitse info@avoinmaaseutu.fi KIVIJÄRVEN KOTISEUTUYHDISTYS JA YHTEISTYÖKUMPPANIT Koulumuseo (entinen Valoharjun koulu) on avoinna keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo heinäkuussa. Valvojina ovat pääosin kotiseutuyhdistyksen johtokunnan jäsenet. Tulossa myös mielenkiintoisia näyttelyitä tiloihin. Perinneperjantaita olet tervetullut viettämään neljänä ensimmäisen heinäkuun perjantaina klo 10 koulumuseolle. Johtokunnan jäsenet muistelevat omia kouluaikojaan ja muutenkin palaamme alustuksin kouluaikoihin entisiin. Aiheina voi olla muitakin, sillä ainakin yhtenä perjantaina muistelemme vielä Kivijärven sairaalan aikoja. Tarkentuvat ohjelmat tulevat aikanaan kunnan kotisivuille, ilmoitustauluille ja mahdollisesti Viispiikkiseen. Museopäivä on torstaina 9.7. klo Viljamakasiinilla (Pappilantie). Työnäytöksiä, arpajaisia ja muuta perinteistä ohjelmaa. Huom. Viljamakasiini on suljettu koko kesän. Kotiseutuyhdistys sai euroa harkinnanvaraista valtionavustusta perusnäyttelyn suunnitteluun ja toteuttamiseen, joten tilat ovat ns. remontissa tämän vuoden. Koulumuseoon voi tutustua myös Kukkomarkkinoilla - Lähetyksen naiset pitävät Valoharjussa kahvilaa.

13 Kuntatiedote 3 / /22 VAPAA-AIKATOIMI TIEDOTTAA Peltokankaan tenniskenttä Pelaaminen maksutonta. Vuoroja ei tarvitse varata ennakkoon. Varausvihko otetaan myöhemmin käyttöön, mikäli lisääntynyt pelaajamäärän sitä edellyttää. Kuntosalit Käyttö maksullista. Kuntosalikortteja (avaintunnisteita) myydään kunnanviraston infosta. Viraston sulkuaikana myynti kirjastosta. Impulssi 150 /vuosi, 80 / puoli vuotta, 30 /kuukausi, 10 /viikko Impulssi avoinna ma-pe klo 7-9 ja (välissä siivoustauko), la 7-19 ja su Kulku avaintunnisteella. Liikuntasalin kuntosali 100 /vuosi, 50 /puoli vuotta, 20 /kuukausi, 8 /viikko (opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät alennus 50% kummastakin salista) Liikuntasalin kuntosali avoinna ma-su Liikuntasalin pääovi on aina lukittuna. Kulku avaintunnisteella. Sali suljettu mahdollisen lattiaremontin ajan. Liikuntasali Suljettu Minigolf Pelivälineitä vuokrattavissa Kivijärven Matkabaarista 3,50 /2 tuntia. Rantalentopallokenttä Kukkoniemen uimarannalla vapaasti käytettävissä. Urheilukenttä Varastossa oleva yleisurheilun perusvälineistö vapaasti käytettävissä. Välineitä ei saa jättää käytön jälkeen kentälle! Korkeushyppypaikan sadepeite laitettava hyppäämisen jälkeen paikalleen. Sadepeitteen päälle ei saa hypätä. Jalkapallokenttä Vapaasti käytettävissä Kukkoniemen ja Tiaisniemen uimarannat Kukkoniemen uusi uimaranta otetaan käyttöön tänä kesänä. Myös Tiaisniemen uimaranta käytössä. Lokkiluodolla asustavat lokit sotkevat mahdollisesti uimalaituria. Laituri pestään yhden kerran päivässä. Peltokankaan frisbeegolfkenttä Vapaasti käytettävissä 20-väyläinen KANSANHIIHTOPALKINNOT 2015 Kansanhiihtosuorituksensa kirjanneita oli viime talvena 62. Eniten hiihtäneinä palkitaan Sakari Oinonen 1097 km ja Kauno Sagulin 1092 km. Kaikkien hiihtäjien kesken arvotut palkinnot: 30 euron lahjakortti: Arto Hakkarainen, Seppo Pohjonen ja Aulis Hakkarainen. Lahjakortit toimitetaan voittajille. 1 paketti Kultakatriina-kahvia (nuorille karkkilajitelma): Peppi Humppi, Paavo Pekkarinen, Tuomas Kultalahti, Hannele Lapinmäki, Arja- Leena Oinonen, Juho Kumpulainen, Hilkka Nikitin, Olavi Hakkarainen, Liisa Kolehmainen, Anja Kinnunen, Ahti Jylhä, Markku Sepponen, Oona Manninen, Pentti Järperi, Paavali Muhonen. Kahvipaketit on noudettavissa Salesta juhannukseen mennessä. Karkit toimitetaan voittajille.

14 Kuntatiedote 3 / /22 MESTARIPYÖRÄILIJÄ 2015 Suoritusvaatimuksena on 1000 kilometrin pyöräily välisenä aikana. Mestaripyöräilijät palkitaan tyylikkäällä pystillä ja rajan saavuttaneiden kesken arvotaan viisi 20 euron lahjakorttia. Kampanjajakson aikana eniten pyöräillyt mies ja nainen palkitaan pokaalilla. Lisäksi kaikkein eniten pyöräillyt saa 50 euron lahjakortin. Kaikkien vähintään 300 kilometriä pyöräilleiden kesken arvotaan viisi 20 euron lahjakorttia ja 15 pakettia Kulta Katriina-kahvia. Suorituskortteja saatavana juhannukseen saakka kunnanviraston infosta ja Salesta. Suorituskortiksi käy myös oma vapaamuotoinen pyöräilypäiväkirja. Korttien palautus samoihin paikkoihin viimeistään Vapaa-aikatoimi KIVIJÄRVI/KINNULA -RAJALLE PYÖRÄILY 7.6. Molempien kuntien pyöräilijöiden yhteistapaaminen rajalla sunnuntaina klo 18. Kahvi-, mehu- ja hedelmätarjoilu. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Tervetuloa samalla muistelemaan kiihkeänä käyneen Kivijärvi-Kinnula pyöräilyottelun vaiheita tai kuulemaan tarinoita tapahtuman värikkäästä historiasta. Kivijärven kunta ja Kinnulan kunta KIVIJÄRVI-PYÖRÄILY LAUANTAINA Matkat: 70 km ja 44 km. Reitti: Tenniskenttä- Koirasalmen luontopolun risteys lähellä Perhon rajaa (lyhyen reitin kääntöpaikka / mehu- ja makkarapiste) Möttönen (mehupiste) Tenniskenttä Yhteislähtö tenniskentältä klo Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 100 euron lahjakortti ja 10 pakettia Kulta Katriina -kahvia. Kaikille osallistumismitalit. Pyöräilykypärä pakollinen, suositellaan lisäksi huomioliivin käyttöä. Pyöräilijöiden mukana seuraa huoltoauto. Osallistumismaksu 5 eur.

15 Kuntatiedote 3 / /22 YLEISURHEILUN VIISPIIKKINEN-CUPIN II OSAKILPAILU Kivijärven kentällä keskiviikkona 17.6 klo Sarjat ja lajit: T/P5 60m, turbokeihäs, T/P7 60, korkeus, T9 60m, korkeus, P9 60m, pituus, T11 100m, keihäs, P11 100m, pituus, T13 100m, keihäs, P13 100m, pituus, T m, keihäs, P m, pituus Mitalit kolmelle parhaalle, kaikille karkkipalkinnot Puffetti Cupissa yhteensä viisi osakilpailua: keskiviikko 10.6 Saarijärvi, keskiviikko 19.6 Kivijärvi, torstai 2.7 Pylkönmäki, torstai 25.7 Karstula, torstai 13.8 Kannonkoski. Kyyjärven osakilpailu ilmoitetaan myöhemmin. Lajiohjelma kilpailua edeltävän viikon Viispiikkisessä ja netissä kilpailukalenteri.fi. KESÄN MUUT YLEISURHEILUKILPAILUT KIVIJÄRVELLÄ Torstai 2.7 klo 18 Hippo-kisat T/P ottelu::40/60/100m, kuula (Pihtiputaan Op) Keskiviikkona 15.7 klo 18 Ikäkausikilpailut T/P ottelu:40/60/100m, pituus, kiekko Keskiviikkona 29.7 klo 18 Ikäkausikilpailut T/P korkeus, kuula Torstai 27.8 klo 18 Aikuisten pit.mest.kilpailut. Heitto-ottelu: kuula-kiekko-keihäs-moukari Keskiviikkona 9.9 klo 18 Ikäkausisarjojen pit.mest kilpailut. T/P ottelu:40/60/100m-pituus-keihäs Lauantai 12.9 klo 12 Saappaanheittokilpailut (alustava kilpailupäivä) Lauantai klo 13 Hannunkivi-juoksu Kivekkäät Vapaa-aikatoimi FRISBEEGOLF KILPAILUT PELTOKANKAAN RADALLA Viikkokilpailut perjantaisin klo Stone Lake Marathon 12 tunnin kilpailu lauantaina 11.7 klo 10. Kivijärvi Open Kivekkäiden 100-vuotisjuhlakilpailu lauantaina 18.7 klo 11 Pitäjänmestaruuskilpailut lauantaina 5.9 klo 12 Kilpailuista ja toiminnasta lisää jaoston omilla nettisivuilla Kivekkäät/frisbeegolfjaosto SANKOHIIPIMISEN SM-KILPAILUT Kivekkäiden 100-vuotisjuhlakilpailu Suomen Perinneurheiluliiton viralliset Sankohiipimisen SM -kilpailut Hannunkiven lomakylässä sunnuntaina klo Sarjat: M/N, M/N50, M/N65 500m, T/P15, T/P13, T/P11 250m Kilpailussa kuljetetaan kahta vesisankoa helpohkossa maastossa mahdollisimman nopeasti. Jokaisesta läikytetystä desilitrasta tulee 5 sek. lisäaikaa. Kolmelle parhaalle Perinneurheiluliiton SM -mitalit ja karkkipalkinto. Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan 100 euron lahjakortti. Osallistumismaksu 5 eur. (järjestävän seuran kilpailijoilta ei maksua) Lisälajina 20m puujalkakävely. Sarjat M/N, T/P13. Ei osallistumismaksua. Kenttäkuulutus Pufffetti Kivijärven Kivekkäät Vapaa-aikatoimi Hannunkiven lomakylä

16 Kuntatiedote 3 / /22 IKÄÄNTYNEIDEN (+65) KUNTOKORTTI Jakson 1-6/2015 kuntokortin palautus viimeistään kirjastoon tai Saleen. Myös kunnanvirastoon voi palauttaa 3.7. mennessä ennen kesäsulkua (huom. kortissa virheellinen palautuspäivä) VUODEN TOINEN JAKSO 7-12/2015. Liikuntasuoritukset merkitään kortteihin kirjaimilla: L=lihasvoima V=venyttely K=kestävyys P=pallopelit T=tasapaino Suorituksen määrät ja sisältö ovat vapaasti valittavissa. Kortin tarkoituksena on kannustaa säännölliseen ja riittävän usein tapahtuvaan liikuntaan oman kunnon mukaan. Suositusten mukaan lihasvoimaa tulisi harjoittaa kahdesti viikossa (myös hyvä kotivoimisteluohjelma on tehokas). Kävelyä tai muuta kohtuullisesti kuormittavaa kestävyysliikuntaa suositellaan terveydentilan salliessa mieluiten joka päivä yhteensä vähintään 30 minuuttia. Venyttelyä ja liikkuvuutta kehittäviä harjoitteita pitäisi tehdä myös päivittäin vaikka vain lyhyinä tuokioina. Tasapainoa kehittäviä harjoituksia (kävelyä eri suuntiin, käännöksiä, varpailla kävelyä jne) suositellaan tehtävän useana päivänä viikossa. Mikäli terveys antaa myöten, hyvää terveysliikuntaa ovat myös esim. pallopelit, tanssia, voimistelu ja kuntosaliharjoittelu. Vahvemmalle paperille painettuja kortteja saatavana kunnanviraston infosta, terveysaseman vastaanotosta ja Salesta. Korttinsa palauttaneiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia ja kahvia. Vapaa-aikatoimi Saarikka TENNISKURSSI Peltokankaan tenniskentällä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana Kivekkäät/tennisjaosto JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS Kertauskurssi toteutuu, mikäli sille ilmoittautuu vähintään 7 osallistujaa. Koulutusta on harvoin tarjolla, joten kannattaa käyttää tilaisuus hyväksi, jos kortti menossa vanhaksi. Ilmoittautumiset Hannu Ahonen Järjestyksenvalvojakortin uusiminen vaatii 8 tunnin kertauskoulutuksen suorittamista. Mikäli kortin viimeisestä voimassaolopäivämäärästä on kulunut yli kuusi kuukautta, on järjestyksenvalvojan peruskurssi (32 h) suoritettava uudestaan. Kansalaisopisto

17 Kuntatiedote 3 / /22 Kehittämisyhtiö Witas Oy tiedottaa Tulevia tilaisuuksia ja tapahtumia: klo Rahoitusklinikka Kinnulan kunnantalolla, Keskustie klo Alkavan yrittäjän koulutuspäivä Viitasaarella, paikka ja ohjelma ilmoitetaan myöhemmin Keksintöjen Viikko Viitasaarella, Kehittämisyhtiö Witas Oy / Lomaseutu mukana seuraavissa kesätapahtumissa: Koti ja Puutarhamessut Viitasaarella Pihtiputaan Kesämarkkinat Kinnulapäivät, tapahtuma tarkentuu myöhemmin Kivijärven Kukkomarkkinat Lisätietoa tilaisuuksista ja tapahtumista osoitteissa ja Löydät meidät myös Facebookista! Kehittämisyhtiö Witas Oy:n henkilökunta on lomalla kolme viikkoa heinäkuussa Tuona aikana Witaksen toimipisteet ovat kiinni Kinnulassa, Kivijärvellä ja Pihtiputaalla. Viitasaaren toimipisteessä matkailuneuvonta toimii maanantaista perjantaihin klo Matkailuneuvojan poissa ollessa puhelinpäivystys numerossa aikana yhteydenotot kiireellisissä yritysasioissa Witaksen puhelinvaihteeseen Kehittämisyhtiö Witas Oy Puh. (014)

18 Kuntatiedote 3 / /22

19 Kuntatiedote 3 / /22 KUNNANJOHTAJAN TERVEHDYS Kesäkausi 2015 alkaa Kivijärvellä positiivisissa tunnelmissa. Tainionmäen koulurakennusta remontoidaan neljällä ja puolella miljoonalla eurolla ajanmukaiseksi oppimisympäristöksi kaikkien vuosiluokkien koulunkäynnin jatkuessa rakennuksessa taas ensi vuoden alku puolella. Aika on mitä parhain rakentamiseen, koska keskellä taantumaa urakoitsijoilla on valmius tarjota ja toisaalta työntekijöillä erityinen tarve työllistyä. Järven puoleinen Tenholan koulukiinteistö on vastaavasti laitettu myyntiin. Rakennus tarjoaa monia mahdollisuuksia yritys- ja muuhun toimintaan. Omistettavana kiinteistö on siinä mielessä helppo, että se kantaa pitkälti itsensä huoneenvuokratuloillaan. Arvatenkin satamatorin ja koulun tienoo vielä rakentamattomine kiinteistöineen täydentää jatkossa kuntakeskuksen yhdyskuntarakennetta ja palveluja. Myös Sompalassa kirkasvetisen Heitjärven äärellä sijaitseva Putkinotkon kiinteistö leveine rantoineen ja saunoineen on myynnissä toimintakeskuksen siirryttyä keskustaan Nousupellon Kotikiven asumisyksikköön ja Kukkoahon työtiloihin. Kivijärvellä on siis runsaasti saatavilla tasokasta rantaviivaa ottaen huomioon myös Puuniemeen myyntiin tulleet asemakaava-alueen rantatontit. Ihminen ei elä yksin leivästä. Sen vuoksi panostamme kulttuuriin ja toivommekin paikkakunnan elävöityvän moniarvoisuudessaan. Kulttuuriksihan on sanottu sitä, kuinka mikä tahansa yhteisö ratkoo ongelmiansa. Kulttuurisalia meillä ei vielä ole, mutta tori antaa puitteet monenlaisiin aktiviteetteihin jo nyt. Se on kuntalaisten kustantama ja heidän ideoimasti käytettävissä (teknisen lautakunnan vahvistama torijärjestys /Torijarjestys). Vuoden vaihteesta lukien olemme aktiivisesti selvittäneet mahdollisuutta rakentaa laajakaista Kivijärvelle kuntien omistaman Keski-Suomen Valokuituverkkojen osakkaana. Aika hankkeen toteuttamiseksi meillä ei 8 % kuntatukiosuuden ( ) kuntana ole ihan heti loppumassa (tukipäätöksen valtiontuen saamisesta tekee viestintäministeriö), mutta hanketta on aktiivisesti juonnettava eteenpäin, jotta valtuustomme tahto laajakaistan rakentamiseksi Kivijärvelle toteutuu. Kesään mennessä selviää, kuinka etenemme asiassa. Peltokankaan liikunta-aluetta haluamme kehittää edelleen päästyämme siinä tenniskenttineen ja frisbeegolfratoineen hyvään alkuun. Talvet ovat menneet arvaamattomiksi, joten laskettelumäen lumetusjärjestelmälle olisi kysyntää ja lumitykki varmistaisi tarvittaessa myös hiihtokisoihin latujen pohjaamisen. Pitkä askel tästä ei enää olisi siihen, että asentaisimme rinteen laitaan lumetusjärjestelmän vesilinjoja hyödyntävän vesiliukumäen kuntalaisten ja turistien hellepäivien iloksi. Kunta on mielenkiintoinen kokonaisuus pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Se toimii alueensa kehityksen moottorina ja toisaalta paikallisviranomaisena se on monellekin se viimeinen omainen, joka välittää. Mutta nimenomaan tavallisen ihmisten tarpeita ajatellen olemmekin lähidemokraattisesti rakentaneet yhteiskuntamme. Toivotan Hyvää Kesää 2015 kaikille ja viimeistään Kukkomarkkinoilla heinäkuun lopulla tavataan

20 Kuntatiedote 3 / /22 KANNONKOSKEN-KIVIJÄRVEN RIISTANHOITOYHDISTYS TOIMINTA-AIKATAULU V METSÄSTÄJÄTUTKINNOT Kivijärvellä OP:lla; to , to ja to klo Kannonkoskella Piispalassa; pe , pe ja pe klo Naisten metsästäjätutkintokurssi Lakomäen Metsäkartanossa. Metsästäjätutkinto samassa paikassa klo Mukaan kynä ja kumi. Tutkinto-oppaita kirjastoissa ja toiminnanohjaajalla. Tutkintomaksu AMMUNTAKOKEET, Ampumaradalla klo alkaen. 20 /suorituskerta. La Evä Pyy, Hiiden Erä La Havukka, Kannonsahan Rihla La Vaajakosken Metsä-ja Kalatoverit, Hoikkalammin Erä, Keskon Kerho, Risuperän Eränkävijät La Heinsuon Peikot, Puralankylän Erämiehet, Hanhilahden Erä 3. HIRVEN HARJOITUSAMMUNNAT klo alkaen, maksu 2 /pv tai 10 /kausi (SML:n taulu) Pe Potmon Hoikat, Kytökorven Kävijät Pe Saunakylän Eräveljet, Saunakylän Rihlapojat Pe Vuoskosken Paukku Pe Kivijärven Erämiehet, Hoikanperän Eräveikot 4. AMMUNTAKILPAILUJA Su klo Torvikilpailu. Sarjat M20, Yleinen, M50, M60, M70 ja Naiset. SML:n säännöillä 4+6 laukausta. Ei loppukilpailua. Järjestää: Tiiron Jahtimiehet, Penttilänkylän hs. 5. HAULIKKOMESTARUUSKILPAILUT Su klo 13.00, osallistumismaksu HAULIKKOAMMUNNAN HARJOITUKSIA Torstaisin ja tiistaisin kesäkuun alusta alkaen. Maksu 2 /pv tai 50 /kausi. 3 kierros/25 kiekkoa. Järjestäjät: Viikot Kivijärven Erämiehet, Vuoskosken Paukku, Tiiron Jahtimiehet, Kannonsahan Rihla, Havukka. 7. METSÄSTYSKORTTIASIAT: Toiminnanohjaaja Heikki Taskinen heikki.taskinen@koti.luukku.com AMPUMARADAN KÄYTTÖ : VIIKKO 25 ELI = SULJETTU MAANANTAI = SULJETTU, TIISTAI-PERJANTAI = klo LAUANTAI = klo SUNNUNTAI = klo Ratamestarina toimii Jyrki Kortemäki Suurpetoyhdyshenkilöt: Perttu Kokkinen Harri Piispanen , Kari Holm RIISTANHOITOYHDISTYKSEN HALLITUS

21 Kuntatiedote 3 / /22

22 Kuntatiedote 3 / /22 IKÄÄNTYNEIDEN (65+) TERVEYSLIIKUNTAKORTTI 7-12/2015 ( ) vko ma ti ke to pe la su Merkitse korttiin liikuntasuoritukset lajia kuvaavalla kirjaimella. Yhden päivän aikana voit harjoittaa useampaakin lajia. L=lihasvoima V=venyttely K=kestävyys P=pallopelit T=tasapaino (S=sairas) Vähintään 5 päivänä viikossa ( sairaslomat jolloin et voi liikkua, merkitään kirjaimella S) liikkuneiden kesken arvotaan kaksi 20 euron lahjakorttia ja 20 pakettia kahvia. Kaikkien korttinsa palauttaneiden kesken arvotaan lisäksi yksi 20 euron lahjakortti ja 10 pakettia kahvia. Palauta tämän jakson kortti viimeistään , kunnanviraston in

KIRJASTO-KULTTUURI TIEDOTTAA

KIRJASTO-KULTTUURI TIEDOTTAA Kuntatiedote 3 /2015 8/22 KIRJASTO-KULTTUURI TIEDOTTAA UUSIA HANKINTOJA TERVETULOA LAINAAMAAN! www.keskikirjastot.fi Lappalainen: Miksi aivot sanovat ei uusi tapa ajatella Wiseman: Pää tyynyyn hyvän unen

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 17.9.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Talteenotetut eläimet Eläinsuojelulaki 15 mukaan: Kunnan on huolehdittava alueellaan

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 27.5.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 27.5.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3 / 27.5.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Sammakkokangas Oy tiedottaa AVOIMIEN OVIEN -päivä La 7.6.2014 klo 10 14 SAMMAKKOKANKAAN

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017

KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017 KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017 TOUKOKUU Mestaripyöräilijä 2017 -pyöräilytapahtuma 1.5.-17.9. Suoritusvaatimuksena on 1 000 kilometrin pyöräily. Myös sen alle jäävät pyöräilysuoritukset kannattaa merkitä ylös,

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. Vappumyyjäiset. Kivijärven perinteinen vappumarssi 1.5.2010. Äitienpäivätapahtuma

KUNTATIEDOTE. Vappumyyjäiset. Kivijärven perinteinen vappumarssi 1.5.2010. Äitienpäivätapahtuma KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KOKO PERHEEN VAPPUTAPAHTUMA Tenholan koululla 1.5 klo 13.00 -Taikuri Timo Tiikkainen -"vappukisa"

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017 KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 16.03.2017. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS KUNTAVAALIT 2017 Vuoden 2017 kuntavaalit ovat ensimmäiset uuden kuntalain

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017

KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017 KIVIJÄRVEN TAPAHTUMIA 2017 TOUKOKUU Mestaripyöräilijä 2017 -pyöräilytapahtuma 1.5.-17.9. Suoritusvaatimuksena on 1 000 kilometrin pyöräily. Myös sen alle jäävät pyöräilysuoritukset kannattaa merkitä ylös,

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3/ 4.62013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3/ 4.62013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 3/ 4.62013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNANVIRASTO PIDETÄÄN SULJETTUNA 8.7. - 28.7.2013 Vain päivystysluontoiset tehtävät

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 06.05.2016. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 06.05.2016. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 06.05.2016. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUTSU KUNNAN JA SAARIKAN JÄRJESTÄMIEN KULJETUSTEN KUULEMISTILAISUUTEEN Kivijärven

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunta Kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunta Kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunta Kuntatiedote 2 /06.06.2019 Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Tiedoksi kuntalaiset sekä kesäasukkaat! Tämä on viimeinen ns. paperinen, joka talouteen

Lisätiedot

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2.12.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2.12.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 2.12.2014. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Hyvis- sähköiset asiointipalvelut otetaan käyttöön Saarikassa 8.12.2014 Perusturvaliikelaitos

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

MTLH ry / Meidän perheen loma

MTLH ry / Meidän perheen loma MTLH ry / Meidän perheen loma Tervetuloa Runnille! Jokainen osallistuu ohjelmaan oman perheensä tilanteen mukaan. Toivotamme antoisaa lomaa ja ihanaa yhdessäoloa sekä oman perheen kesken että toisten perheiden

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA

KUNTATIEDOTE KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNAN SUORIA PUHELINNUMEROITA Kunnanjohtaja Pekka Helppikangas puh. 044 459 7800, pekka.helppikangas@kivijarvi.fi

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 27.11.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 27.11.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 5 / 27.11.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Kivijärven kunta Puhelin (014) 459 7811 Sähköposti kunta@kivijarvi.fi Virastotie

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 2011. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin EDUSKUNTAVAALIT 2011 Eduskuntavaalit toimitetaan vuonna 2011. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010 Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Palveluopas senioreille LIITEOSIO

Palveluopas senioreille LIITEOSIO Palveluopas senioreille LIITEOSIO Kivijärvi 2016 A Asiointiliikenne Kivijärvellä ikäihmisten on mahdollista käyttää senioreille suunnattua asiointiliikennettä. Asiointiliikennereittejä ajetaan kerran viikossa

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/ 25.4.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/ 25.4.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2/ 25.4.2013. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Terveysasema tiedottaa Kivijärvellä lääkärin vastaanottopäivät keskimäärin kerran

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Bingo Ajankohta: 03.05.2017 Paikka: Hallin palvelutalo Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehdenluku ja bingo Hallin palvelutalo Palvelupäivässä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

STIPENDEJÄ HAETTAVANA

STIPENDEJÄ HAETTAVANA KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 4/2010. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Raikasta ruska-aikaa! STIPENDEJÄ HAETTAVANA Saga Forsströmin opintorahastosta jaetaan stipendejä

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE ELOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE ELOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE ELOKUU 2016 Sisältö: Esi- ja perusopetuksen alkaminen... 1 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta... 1 Harkinnanvarainen koulukuljetus... 2 Liikuntasalin käyttövuorot 1.9.2016

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin

KUNTATIEDOTE. ISSN Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin KUNTATIEDOTE ISSN 0782-1719 Kivijärven kunnan kuntatiedote 2 / 26.04.2018. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin talouksiin Tule viettämään kanssamme Avointen ovien päivää Kunnanvirastolle 25.5.2018 klo 10-14

Lisätiedot

Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon

Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon Tervetuloa Huittisten kaupunginkirjastoon Lokakuu 2015 Huittisten kaupunginkirjastoon kuuluvat Huittisten pääkirjasto ja Vampulan kirjasto. Huittisten kaupunginkirjasto kuuluu Satakirjastoihin. Satakirjastoihin

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua). TAPAHTUMAKALENTERI HEINÄKUU 2012 VIIKKO 26 MA 25.6 TI 26.6 KE 27.6 TO 28.6 PE 29.6 LA 30.6 SU 1.7 25.6. zumba/ zumbatoning 2.7.ja 9.7. combatic+core Seniorijumppa klo 9.30-10.00 puisto. Jumppa on maksuton.

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Vaski-kirjastojen e-kirjojen lainaaminen

Vaski-kirjastojen e-kirjojen lainaaminen Vaski-kirjastojen e-kirjojen lainaaminen Vaski-kirjastojen kokoelmiin kuuluu sekä e-kirjoja ja e-äänikirjoja. Selkeyden vuoksi tässä ohjeessa puhutaan e-kirjoista, mutta samat asiat pätevät suurimmaksi

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013 Taas kukkasilla kukkulat, oi Herra, kaikki vyötät ja laumat lukemattomat taas laitumilla syötät. Näin kaikki maa nyt iloissaan sinulle laulaa kiitostaan, julistaa kunniaasi.

Lisätiedot