BEKANTSKAP FAMILIARITY Johanna Aalto. Tiong Ang. Ulrika Ferm. Pekka Hepoluhta. Jan Kaila. Japo Knuutila.

Transkriptio

1 TUTTUUS BEKANTSKAP FAMILIARITY AVAJAISET VERNISSAGE OPENING KLO Näyttelyn avaa Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Leif Jakobsson. Utställningen öppnas av Leif Jakobsson, ordförande i Centralkomissionen för konst. The exhibition will be opened by Leif Jakobsson, the Chairman of the Arts Council of Finland. Vantaan taidemuseo Vanda konstmuseum Vantaa Art Museum Myyrmäkitalo, Paalutori 3, Vantaa Myrbackahuset, Påltorget 3, Vanda +358 (0) , ti pe 11 18, la tis fre 11 18, lör Tue Fri 11 18, Sat vapaa pääsy fritt inträde free admission Johanna Aalto Tiong Ang Ulrika Ferm Pekka Hepoluhta Jan Kaila Japo Knuutila Kari Levola Katrin von Maltzahn Roger Palmer Leena Rantanen Vantaan kulttuuripalvelut

2 TUTTUUSBEKANTSKAPFAMILIARITY Näyttelyn järjestäjät Vantaan taidemuseo Kati Huovinmaa (vs. intendentti) Maria Mauno (ts. museoamanuenssi) ja työryhmä Näyttelyn moderaattorit Jan Kaila Japo Knuutila Näyttelyarkkitehdit Erika Ahola Noora Liesimaa Museomestarit Kristos Laanti Mirek Träskman Valaistus JRS Productions Ay Toimitus Jan Kaila Japo Knuutila Ulkoasu Samuli Knuutila Painatus Unigrafia Oy, 2011 Yhteistyössä: KARI LEVOLA Näin kauas minun piti tulla nähdäkseni tien, jonka olen kulkenut Kaukonäkö ja likinäkö eivät ole edes serkuksia. Arjen syövyttävä entropia on sitä, että me vain lakkaamme näkemästä. Kun joku tulee kylään, hän sanoo, että komea mänty tuossa keittiön ikkunan edessä. Me sanomme, ai onko siinä puu. Me olemme nähneet sen jokaisena aamuna, jokaisena päivänä ja vuodenaikana, emmekä enää näe. Eikä se ole edes mänty vaan rujon iso lehtikuusi. Se pudottaa joka vuosi kaikki neulasensa, sen me sentään vielä näemme ja aina muistamme. Tuttuus on muistamista. Ja me haluamme muistaa aina vain enemmän. Siksi me haemme koko ajan uutta. Meidän on haettavakin, sillä kaiken aikaa osa siitä, mitä muistamme, katoaa ja hupenee. Ei ole sitä viljapeltoa hautausmaan ja lapsuuden kotitalon välissä, sitä jossa piileskeltiin leikkuupuimuria. On vain tylsä puisto ja virallisia kukkaistutuksia. Se pelto on enää muistissa. Me haemme uutta, koska uudessakin on aina jotain tuttua. Vieraan kaupunginkin torilla tomaatti maistuu lapsuudelta. Ja ihmiset, ihan kuin minä olisin tavannut heidät jossakin elämäni vaiheessa, painanut mieleen jonkin kasvonpiirteen, puheen nuotin, ihmisen. Vaikka arki tekee tutusta turtaa, niin että emme näe enää sitä lehtikuusta keittiön ikkunan edessä, ei tarvitse mennä kauas, kun sen muistaa jo, ja näkee kaikilla aisteillaan. Joskus nuorena kirjoitin Jaltan runoissani Näin kauas minun piti tulla nähdäkseni tien jonka olen kulkenut. Aina ei tarvitse mennä kauas. Sen matkan voi tehdä mielessään. Kuvat ja sanat ovat meidän muistiamme siitä mikä on tuttua tai tulossa tutuksi. On kaikki aistit. Näköä me emme edes tiedosta, koska se on aina, unissakin. Maut me huomaamme ja niistä rakennamme kulttuurimme. Mutta on myös kosketus. Jalka koskettaa maata, soraa tai heinikkoa. Käsi koskettaa ihoa. Me tunnemme tuulen kasvoillamme. Hajuaisti on ihmisellä kaikkein heikoin. Susi haistaa ihmisen kilometrin päähän, mutta ihmisen pitää mennä navettaan haistaakseen eläimen. Paitsi tutut tuoksut. Pieni vauva tuntee vanhempansa tuoksusta. Ja rakas rakkaimpansa. Me kuulemme niin paljon, että emme edes huomaa sitä, ennen kuin vanhoina kun kuulomme alkaa heiketä. Hiljaisuutta me emme enää juuri kuule. Kaupungit ovat täynnä ääniä, meteliä, kohinaa, liikennettä. Kun ihminen menee lenkille metsään hän luulee tarvitsevansa korvalappustereoita, koska hiljaisuus on piinaavaa. Mutta metsäkin on täynnä ääniä. Vanhat puut natisevat tuulessa. Jossakin kaukana pellon yllä on kiuru. Ja perhonen kahauttaa siipiään. Kun aistimuksista tulee arkea, ne eivät enää ole tuttuja, vaan ne ovat tottumusta, emmekä enää huomaa niitä. Mutta ne ovat muistiamme. Kaiken sen minkä muistamme me olemme joskus aistineet. Kaikki se on meissä, muistissamme, osa ihan pinnassa, mutta suuri osa syvemmällä, ellei piilossa. Mutta se voi tulla esiin, nousta elävänä mieleen, kun me kohtaamme jotain tuttua. Ajattelumme ja ymmärryksemmekin syntyy muististamme. Siitä mitä olemme nähneet ja kuulleet, ja lukeneet nähdyn ja kuullun. Siitä mikä on kyllin tuttua tai vasta tulossa tutuksi, ajatukseksi, ymmärrykseksi. Muistan kun vuosia sitten lykkäsin pientä poikaani rattaissa polkua junaradan yli ja poliisilaitoksen takaa. Jostakin kuului rakentamisen kilahduksia ja poika kysyi: Kuuluuko tuo ääni kahleista vai veitsistä ja haarukoista? Tuttuus ja muistaminen vain on käynyt yhä vaikeammaksi. Yhä isompi osa aistimuksistamme on välineellisiä. Me olemme kyllä nähneet, mutta televisiossa, elokuvissa, netissä. Me tiedämme yhä enemmästä yhä vähemmän. Yhä pienempi osa näkemästämme koskettaa meitä, koska yhä pienempi osa siitä on omaamme. Yhä pienempi osa siitä on tuttua, tai tulee tutuksi, myös ihmisistä. Me muistamme toki kokonaisia maisemia. Mutta tutumpi on se käkkärämänty, johon kiipesimme lapsena, ja vielä aikuisenakin. Me muistamme merenlahden, mutta tutumpi on laakakivi niemennokassa, se jolla istuimme ja tähysimme horisonttia. Tori tulvahtaa tuttua, mutta sen ympärille kohonneet liiketalot ja mainoskyltit ovat jo ihan vieraita. Tuttuus on myös turvallisuutta. Tämän me olemme nähneet ja tämän ymmärtäneet. Mutta kaiken aikaa me haemme uutta, outoa, ihan vierastakin. Ja siitä voi tulla tuttua, jos se mahtuu niihin rakennelmiin, joita mieleemme on aistimuksista, muistista ja ymmärryksestä, ajatuksista vuosien varrella kasvanut. Niin kuin valtavan palapelin palat löytävät paikkansa Aina ei mahdu, yhä useammin ei mahdu. Meille on luotu niin paljon irrallisia, triviaaleja aistimuksia, että ne eivät yksinkertaisesti kuulu mihinkään kokonaisuuteen. Niissä ei ole mitään tuttua, eikä mitään minkä tarvitsisi tullakaan tutuksi. Taiteilijan ihannekuva on olla avoin ihminen. Semmoinen, joka on valmis ottamaan vastaan koko maailman ihmeellisyyden, kokemukset, tunteet ja ajatukset. Ja ymmärtää peilinsirun roolinsa: heijastaa edes osan siitä ihmeellisyydestä. Se on käynyt yhä vaikeammaksi, jos on koskaankaan ollut helppoa. Mutta nykyinen aikamme kuuluttaa eteenpäin menoa, eikä edes jätä tilaa pysähtymiselle. Me emme enää ehdi ihmetellä, kun me selaamme ja kulutamme. Uuden kokeminen edellyttää pysähtymistä. Että me ehdimme mielessämme verrata sitä mitä kuulemme ja näemme siihen mitä olemme ennen kokeneet, siihen mikä on muistissamme. Vain niin uudesta voi tulla tuttua, uusi pala loksahtaa mielemme rakennelmaan, siihen joka jokaisella on omansa. Kertoessamme kuvilla tai sanoilla, me voimme puhua vain sillä kielellä ja mielellä, joka on omamme. Sen kautta ja läpi me heijastelemme sellaistakin mikä on meillekin uutta. Kertominen, kuva tai sana, on väline ottaa uutta haltuun, tutuksi. Kertominen on keino välittää tuttuutta. Jokainen kokee sen omalla tavalla, oman mielensä rakennelmissa, omana aikanaan. Jokainen ihminen näkee tavallaan, sillä mikä on tullut on tullut hänelle tutuksi. Edessämme on koivu: metsänomistaja näkee ja arvioi sen runkoa, moni ihastelee sen vehreyttä, joku käy halaamassa koivun valkeaa runkoa, ahkera saunoja miettii että siitä saisi hyviä vihdaksia, lintuharrastaja näkee ylimmässä oksanhaarukassa tiltaltin. Se että me näemme ja koemme tuttua ja turvallista, meidän omaamme, ei estä meitä olemasta uteliaita. Ihmisen täytyykin olla utelias uuteen, ihmetellä, olla niin kuin lapsi jonka näkee ja kokee asiat ensimmäisen kerran. Vain niin me voimme saada tietää maailmasta, ihmisistä, itsestämme. Ei ole tuttuutta ilman ihmettelyä. Mikä on tuo ääni? Kuuluuko se kahleista vai veitsistä ja haarukoista? Så här långt var jag tvungen att ta mig för att se den väg jag vandrat Långsynthet och närsynthet är inte ens kusiner med varandra. Vardagens allt urgröpande entropi är det att vi helt enkelt slutar se. När någon kommer på besök kan han säga: vilken stilig tall det växer utanför köksfönstret. Vi svarar att, aj, finns det ett träd där. Vi har sett det varje morgon, dag och årstid, och ser det helt enkelt inte längre. Det är ju inte ens en tall utan ett gruvligt stort lärkträd. Det fäller sina barr varje år, det ser vi i alla fall och minns vi alltid. Det som är bekant är det vi minns. Och vi vill hela tiden bara minnas mer. Därför söker vi hela tiden något nytt. Det måste vi faktiskt göra, eftersom en del av det vi minns hela tiden försvinner och krymper ihop. Åkern mellan begravningsplatsen och barndomshemmet finns inte längre kvar, åkern där vi gömde oss för skördetröskan. Där finns bara en trist park och officiella blomrabatter. Åkern lever kvar bara i minnet. Vi söker det som är nytt, eftersom även det nya också innehåller något bekant. Även på torget i en främmande stad smakar tomaten av ens barndom. Och människorna, alldeles som om jag hade träffat dem i något skede av mitt liv, lagt på minnet vissa ansiktsdrag, tonfall, människan själv. Trots att vardagen avtrubbar förnimmelserna av det som är bekant, så att vi inte längre ser lärkträdet utanför köksfönstret, behöver man ändå inte söka sig långt bort, förrän man redan minns det och ser med alla sinnen. En gång i min ungdom skrev i jag i mina Jaltadikter Såhär långt var jag tvungen att ta mig för att se den väg jag vandrat. Alltid behöver man inte söka sig långt bort. Resan kan man göra i sin hjärna. Bilderna och orden är vårt minne av vad som är bekant eller på väg att bli bekant. Ruotsinkielinen käännös: Niklas Wenman Vantaan taidemuseo Tuttuus-näyttelyn areenana Vantaan taidemuseo Myyrmäessä on Suomen neljänneksi suurimman kaupungin oma taidemuseo. Taidemuseo tunnetaan laadukkaista kotimaisista ja kansainvälisistä nykytaiteen näyttelyistä. Taidemuseotyö näkyy kaupunkilaisille myös julkisissa tiloissa, joihin on sijoitettu teoksia kaupungin taidekokoelmista. Vantaan taidemuseo löytyy kulttuuri- ja monitoimikeskus Myyrmäkitalosta. Vantaan taidemuseon välittömässä läheisyydessä sijaitsee juna- ja bussiasema. Hyvien kulkuyhteyksien ja vapaan sisäänpääsyn ansiosta taidemuseoon on helppo tulla. Vantaan taidemuseon museokioski Myyn valikoimista näyttelykävijä löytää uniikit taide-esineet, yksilölliset korut ja designtuotteet sekä alan kirjallisuutta. Vantaan taidemuseon näyttelyissä tuodaan esille kiinnostavia näkökulmia ja avauksia kotimaiseen ja kansainväliseen nykytaiteeseen. Näyttelyiden suunnittelu- ja kuratointityötä tehdään monenlaisten eri työryhmien ja verkostojen kanssa. Vantaan taidemuseon toiminnasta vastaa 11-henkinen työtiimi. Näyttelykoordinoinnista vastaa taidemuseon puolelta museoamanuenssi Maria Mauno ja näyttelyn teknisestä toteutuksesta taidemuseon museomestari Kristos Laanti. Näyttelyiden ideointi ja valmistelu aloitetaan usein jo vuosia etukäteen. I had to come this far to see the road i ve traveled Far-sightedness and near-sightedness are not even cousins. The corrosive entropy of everyday life simply makes us stop seeing. A visitor may admire a handsome pine tree growing just outside the kitchen window, while we may not even have noticed the tree before. We must have seen the tree every morning, every day, every season; yet, we do not see it anymore. As a matter of fact, it s not even a pine tree but a malformed big larch. It drops its needles every year; that at least we see and always remember. Familiarity equals remembering. We want to incessantly remember more and more, and that is why we keep on searching for novelty. We have to search, since part of what we remember disappears and diminishes as time goes by. The field of grain between the cemetery and childhood home where we used to hide from the harvesterthresher does not exist anymore. What remains is a boring park with its implanted flowers. The field only exists in our memories. We keep on searching for new things, since there is always something familiar in novel things. The tomato bought at the market in a different city tastes of childhood. And the people, they are like people I ve met somewhere before: I ve memorized their features, intonation, personality. Even though everyday life numbs things familiar so that we cannot see the larch from the kitchen window, we do not have to go far to remember it and see it with all our senses. When I was young, I wrote in one of my Yalta poems: I had to come this far to see the road I ve traveled. One does not always have to go far: one can travel the journey in one s mind. Pictures and words are part of our memories of things familiar or things becoming familiar. Englanninkielinen käännös: Johanna Suokas Vantaan taidemuseon lähes 800 m² ja m³ näyttelytilat muuntautuvat vaihtuvien näyttelyiden teemojen ja tarpeiden mukaisesti. Yksi kiinnostava tilan erikoisuus on lähes 10 metriä korkea, täysin pimeäksi muunnettava musta kuutio. Jokainen Vantaan taidemuseon näyttely on omanlaisensa kokonaisuus. Tuttuus-näyttely luo Vantaan taidemuseon tiloihin mielenkiintoisen kokonaisuuden, jossa kohtaavat turvallinen ja uusi. Voisi ajatella, että näyttelysisällöistä ja työryhmän toiminnasta Vantaan taidemuseon näkökulmasta osa on uutta ja osa tuttua ja turvallista, aiemmista näyttelyprosesseista jo opittua, tutuksi tullutta. On erityisen kiinnostavaa päästä tuomaan esille monipuolisesti eri tekniikoita, materiaaleja ja eri lähestymistapoja näyttelyn teemaan. Näyttely liittyy teemojensa kautta vahvasti tähän aikaan. Taidemuseo tarjoaa vaihtuvien näyttelyiden yhteydessä monipuolisesti työpajoja, taiteilijatapaamisia ja opastuksia lapsille, nuorille ja muille yleisöille. Tapahtumien sisältö suunnitellaan vaihtuvien näyttelyiden teemojen mukaan museopedagogisesta näkökulmasta. Taidemuseo järjestää Tuttuus-näyttelyn yhteydessä opetapaamisen opettajille ja kasvattajille, kuten aina uuden näyttelyn avauduttua. Opettajat pääsevät opetapaamisessa tutustumaan näyttelyyn taiteilijoiden opastuksella ja museopedagogit kertovat tulevien tapahtumien sisällöistä. Museolehtori Aulikki Ritari ja taidekasvattaja Helena Eräkare ovat päävastuussa Tuttuus-näyttelyn oheisohjelmiston suunnittelusta. Näyttelyyn liittyy opastusten, taiteilijatapaamisten ja työpajojen lisäksi Tuttuusperformanssi, lasten kertoman ja kuvittaman sadun näyttely sekä kauan taidemuseon ohjelmistoon toivottu, Tanssiteatteri Auracon perheen pienimmille suunnattu esitys, nimellä Tutt(i)uuS. Vantaan taidemuseo antoi ja määritteli tietyt puitteet ja ehdot Tuttuus-näyttelyn moderaattoreille, Jan Kailalle ja Japo Knuutilalle ja koko työryhmälle. Hedelmällisimmillään yhteistyö entuudestaan taidemuseon työryhmälle tuntemattomien näyttelytyöryhmän jäsenten kanssa opetti uutta ja avasi puolin ja toisin uusia näkökulmia. Näyttelyn teematekstissä kysytään, miksi me ehdottomasti tarvitsemme taiteeltakin sitä, että se kykenee elämään ja tuottamaan kiinnostavia ilmiasuja sekä uudistumaan omassa ajassaan? Aivan saman kysymyksen voimme liittää myös taidemuseotyöskentelyyn ja taidemuseon pyrkimykseen toisaalta säilyttää vanhaa ja tuttua ja toisaalta pystyä jatkuvasti uudistumaan tässä ajassa ja tulevassa ajassa. Toivon kaikille näyttelykävijöille kiinnostavia hetkiä Tuttuus-näyttelyn parissa! Kati Huovinmaa vs intendentti, Vantaan taidemuseo 2 TUTTUUS KARI LEVOLA

3 Maalausprosessini kulkee aina sirpaleisen, kaoottisen ja ristiriitaisen kautta jonkinlaiseen riittävään eheyteen. Johanna Aalto opiskeli maalausta Pariisin Taideakatemiassa (Ecole des Beaux-Arts) vuosina Valmistuttuaan hän on toiminut taidemaalarina ja pitänyt 18 omaa näyttelyä. Näyttelyitä on ollut Helsingissä, Turussa, Tukholmassa, Göteborgissa ja Pariisissa. Näyttelyissä on ollut esillä liimavärillä tai akryylilla tehtyjä maalauksia, mukana on välillä ollut myös piirustuksia. Aalto on osallistunut myös erilaisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen viimeisin oma näyttelynsä oli Galleri Olssonilla Tukholmassa keväällä JOHANNA AALTO Aion esittää näyttelyssä sarjan kaksiosaisia maalauksia. En liitä sanoja näihin maalauksiini. Kuvaan maalauksissani sellaista mikä on aineetonta; aistimuksia, kokemuksia, tunteita ja tuntemuksia. Maalausprosessini kulkee aina sirpaleisen, kaoottisen ja ristiriitaisen kautta jonkinlaiseen riittävään eheyteen. Etsin riittävää eheyttä jotta moninaisen, kerroksellisen ja alati muuntuvan maailman voi hahmottaa jonkinlaiseksi mielekkääksi kokonaisuudeksi. Maalauksen tekijänä haluan kuvata tarkasti ja lempeästi sitä mitä ei voi lopullisesti määritellä eikä hallita. Omassa maalauksessani näen useamman hetken yhtä aikaa. Sen maailma on muutoksen liikkeessä. Ja tapahtumat saattavat alkaa muistuttaa jotakin. Minua on aina kiehtonut se rajakohta jolloin jokin määrittelemätön alkaa ilmentyä havaittavaksi. Minua kiinnostaa kuvata sitä mikä on häilyvää ja epävarmaa. Mietin millainen on enne tai aavistus. Millainen on se kohta, johon jotakin on vasta tulossa. Miten olla sen äärellä mitä ei voi tuntea eikä tietää. Ja entä näenkö jälkikaiun tai muiston siitä mikä on mennyt pois. 4 TUTTUUS JOHANNA AALTO

4 Päämääränäni on sellainen rikastuttava paikattomuus, joka aiheuttaisi katsojalle sekä yhteenkuuluvuuden että vierauden tunteen suhteessa globaaliin maailmaan. Vuonna 1961 Indonesiassa syntynyt Tiong Ang on opiskellut Rietveld Academyssä sekä Rijksakademie Of Fine Artsissa Amsterdamissa. Tiong asuu ja työskentelee Amsterdamissa. Tiong Angin töitä on ollut esillä lukuisissa eri maissa kuten Belgiassa, Kiinassa, Hollannissa, Saksassa, Suomessa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Japanissa, Isossa-Britanniassa, Etelä-Afrikassa, Israelissa, Indonesiassa, Itävallassa, Etelä-Koreassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Intiassa, Burkina Fasossa, Taiwanilla ja Yhdysvalloissa. Lisäksi Ang on osallistunut keskeisiin nykytaiteen näyttelyihin kuten Venetsian biennaaliin, Shanghain biennaaliin, Istanbulin biennaaliin sekä Havannan biennaaliin. Tiong Ang toimii nykytaiteen lehtorina Utrecht School of the Arts:ssa Hollannissa. TIONG ANG Yksityiskohta teoksesta As The Academy Turns Yksityiskohta teoksesta Settlements Tuon teoksillani esiin elementtejä, jotka liittyvät kulttuurisiin merkityksiin, identiteettien luonteeseen, sekä sosiaaliseen yhdenmukaistumisen kysymykseen. Käytän erilaisia, kuhunkin aiheeseeni sopivia ilmaisun välineitä. Käytän maalausta käsitellessäni havainnoimista ja muistia, ja videota käsitellessäni ääneen perustuvaa kerronnallisuutta ja liikettä. Valokuvaa käytän kun käsittelen halua ja auraa, ja installaatiota kun käsittelen tilassa tapahtuvaa. Käytän monimutkaisissa tutkimukseen perustuvissa projekteissani sekä yksinkertaisemmissa yksittäisissä teoksissani hyväkseni todellisuuspohjaisia havaintoja ja löydettyjä tilanteita yhdistellen niitä manipuloituun ja editoituun kuvastoon. Pyrin synnyttämään vaihtoehtoisen mielentilan, joka siitä huolimatta, että tuntuisi olevan eksyksissä ja irrallaan vallitsevasta yhteiskunnasta, samalla johdattelisi dynaamiseen uudenlaisen tiedon hallintaan ja tietoisuuteen. Päämääränäni on sellainen rikastuttava paikattomuus, joka aiheuttaisi katsojalle sekä yhteenkuuluvuuden että vierauden tunteen suhteessa globaaliin maailmaan. Taiteellinen työskentelyni perustuu moninaisiin keinoihin ja merkityksiin, joiden avulla käsittelen inhimillistä käyttäytymistä missä päin maailmaa tahansa. Käytettyäni ja kyseenalaistettuani aiemmin joukkotiedotusvälineitten materiaaleja, olen viimeaikaisissa töissäni lähtenyt liikkeelle puhtaasti mielikuvituksestani edeten siitä institutionaalisten, historiallisten sekä paikallisten viitekehysten huomioimiseen. Työskentelyni tärkeä osa on, että kyseenalaistan populaarikuvaston ja tarinankerronnan autenttisuuden ja pysyvyyden tarpeen. Erilaisista rooleistani käsin tirkistelijästä ohjaajaan tai katsojasta osallistujaan siirrän yksittäi- sen tai paikallisen aiheen globaaliin viitekehykseen irrottamalla sen alkuperäisestä yhteydestään ja kehittäen sitä varovasti, kunnes palautan sen lopulta todellisuuteen uutena kokemuksena. Todellisuus ja fiktio, etäisyys ja osallistuminen sekä muistaminen ja utooppiset projektiot kietoutuvat teoksissani toisiinsa. Lähtökohtani on yksittäisen taiteilijan, mutta käytän ja kierrätän roolipelejä ja -leikkejä prosessoidessani kuvia ja esineitä. Päämääränäni on paikattomuuden, toiseuden ja jatkuvan epäröinnin tuominen yhteen. Teoksessa Settlements (2011) on kaksi pääosan esittäjää (Roelandt van Ierssel ja Atone Niane), jotka molemmat kertovat kokemuksistaan maastamuuttoon, globaaleihin vastakkainasetteluihin ja etnisiin eroavuuksiin liittyen. Videossa hiljaisten kuulijoitten joukko kuuntelee heidän vakavaa tarinankerrontaansa, joka kumpuaa henkilökohtaisista kokemuksista viipyillen irrallaan olemisen, uudelleen asettumisen, maahanmuuton sekä toiseuden fiktioitten ja stereotypioitten ympärillä. Ajelehtiessaan tyylillisesti elokuvallisista konventioista kokeelliseen videotaiteeseen, haastaa teos katsojat ja osallistujat arvioimaan uudelleen niin sanottua monikulttuurisuuden nousua ja tuhoa, omaelämänkerrallisuutta taiteessa sekä tapaa, jolla visuaalinen kulttuuri on ovelalla näyttelijäntyöllä ja stereotypioilla muotoiltu. Settlementsin keskeinen esine, veistos, viittaa Sol LeWittin teokseen Incomplete Open Cubes 1970-luvulta. LeWitt valitsi kuution teoksensa perusmuodoksi sen emootioista riippumattomuuden takia ja valmisti siitä laajan sarjan variaatioita, joihin hän liitti yhden tai useamman tangon. Lewittin teos on elokuvassa toteutettu suurennettuna pyörillä varustettuna ei-veistoksena, joka liikkuu koko näyttelytilan läpi (Museum Beelden aan Zee, The Hague). Kokonaisuuden kolmiulot- teinen, Francis Baconin maalausten eksistentiaaliset häkit mieleen tuova kehys, synnyttää absurdin teatraalisen tai elokuvallisen lavastuksen. Settlements on ennen kaikkea tarkoitettu tapahtumaksi ja tuotantopaikaksi, joka mahdollisesti synnyttää kertomuksia. Samalla todellisuuden ja fiktion vuoropuhelu tuottaa vaihtoehtoisen elokuvallisen koodin. Päämääränäni on määritellä uudelleen maahanmuuton ja kulttuurisen monimuotoisuuden vinoutunut diskurssi. As the Academy Turns (2010) valmistettiin Manifesta 8 biennaaliin tilaustyönä. Teosta voisi luonnehtia toteutumattoman televisiosarjan pilotiksi, traireliksi tai promootio-videoksi, samalla kun se kommentoi omaa tyylilajiaan matkimalla sen tyyliin ja kerronnallisuuteen liittyviä konventioita. As the Academy Turns ei kuitenkaan ole pelkkä väärennös tai parodia, eikä sen päämääränä ole pilkata tai juhlistaa esikuviaan. Elokuvassa keskitytään tietyn ihmisyhteisön ja tietyn ammatillisen ympäristön kuvaamiseen: taideopettajiin ja taideopiskelijoihin. As the Academy Turns törmäyttää kaksi perinteisesti kaukana toisistaan olevaa asiaa: koulutuksen piirissä tapahtuvan autonomisen nykytaiteen tekemisen, jossa keskitytään taiteelliseen tutkimiseen ja taiteen tuottamiseen, sekä populaarin televisiosarjatuotannon, joka on viihdeteollisuuden tuote ja palvelee keskivertoa, neo-liberaalia ja kulutukseen liittyvää ideologiaa. Saippuaooppera-genrelle tyypillisinä pidettyjä piirteitä, kuten esimerkiksi liioiteltua dramaattisuutta, käytetään elokuvassa hyväksi kyseenalaistettaessa ja dekonstruoitaessa yleisiä uskomuksia korkeimman asteen (taide) koulutuksesta. Yksityiskohtia teoksista Settlements ja As the Academy Turns 6 TUTTUUS TIONG ANG

5 Piirustusten voi sanoa muistuttavan lentäviä hahmoja tai ehkäpä saaria. Katse vaeltaa muuttuvan, ehkä vähän irrallisen absurdin maiseman läpi. Vuonna 1972 syntynyt Ulrika Ferm asuu ja työskentelee Vaasassa ja Berliinissä. Ferm valmistui Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1998 sekä Hochscule der Kunstesta (Berliini) vuonna Ferm on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1999, viimeksi Helsingissä 2009 ja Montrealissa 2008, sekä osallistunut ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin muualla Euroopassa, esimerkiksi Luleån biennaleen 2009, sekä Thessalonikin biennaaleen Ferm nimettiin vuonna 2002 vuoden nuoreksi taiteilijaksi Suomessa. Fermin teoksia on muun muassa Kiasman sekä Helsingin ja Tampereen kaupunkien kokoelmiassa. Ulrika Ferm on ollut aktiivinen myös organisaattorina ja kuraattorina. Ferm perusti vuonna 2000 Vaasaan Platformin, taiteilijoitten ylläpitämän gallerian. Ferm kuratoi vuonna 2003 id-näyttelyn Vaasaan sekä vuonna 2006 Deja Vu-näyttelyn Tammisaareen. Ferm toimii myös taiteilijaryhmässä Cheap Finnish Labour. ULRIKA FERM 8 Työskentelyni tärkeimpiä päämääriä ovat ympäristöni herkistäminen sekä oma jatkuva oppiminen. Sen lisäksi, että valmistan omia teoksia, kuratoin myös näyttelyitä ja järjestän muita taiteilijoita ja tutkijoita koskettavia tilaisuuksia. Valokuvaus on taiteellisen toimintani keskeisiä välineitä. Erityisesti minua kiinnostaa subjektiivisen tarinankerronnan ja objektiiviseksi oletetun virallisen dokumentaation kohtaaminen, sekä kuvan (joskus piilossa oleva) poliittisuus, johon sisältyy myös päättymätön valokuvien levittäminen. Valokuvauksen ja muistin välinen suhde on tutkimukseni kannalta keskeinen. Vahvistavatko vai heikentävätkö valokuvat muistia, vai ovatko ne muistin korvikkeita? Ja miten henkilökohtaiset tarinat ja muistot suhteutuvat kollektiiviseen kuvastoon? Valmistan perinteiseen tapaan itse valokuvia, mutta käytän myös mediasta, Internetistä, arkistoista sekä yksityisiltä löytämiäni kuvia. Projektini perustuvat tutkimukseen ja ne ovat usein rakentuneet useasta eri osasta. Käytän erilaisia visuaalisia ilmaisun välineitä (yleensä valokuvia ja videota), ja joskus lisään joukkoon tekstejä ja/tai tekemiäni haastatteluita. Installoin teokseni näyttelytilaan niin, että uudenlainen katsojien ja kuvien välinen kohtaaminen olisi mahdollista. Projektini voidaan nähdä eräänlaisena montaasina, jossa median, politiikan ja jopa koko yhteiskunnan kuvat sekä viestit törmäytyvät yksityisiin subjektiivisiin kuviin ja tarinoihin, sekä lopulta omiin yksityisiin etäännytettyihin näköaloihini. Projektieni ohella valmistan myös muunlaisia teoksia, esimerkiksi piirustuksia ja erilaisia luonnoksia. Tämä toiminta on muodostunut itselleni niin tärkeäksi, että olen piirtänyt aina vain lisää ensin muistikirjojen reunoihin ja myöhemmin keskittyneemmin pitäessäni projekteissani taukoja. Piirtäminen on minulle nykyään kontemplatiivistä tai jopa meditatiivistä toimintaa. Pikku hiljaa olen huomannut, että ne muut projektini ovat heijastuneet piirustuksiini. Tuttuusnäyttelyssä esitän sarjan piirustuksia, jotka ovat syntyneet Helsingin Ruotsalaiseen teatteriin valmisteilla olevan julkisen teokseni valmistamisen ohessa. Piirustusten voi sanoa muistuttavan lentäviä hahmoja tai ehkäpä saaria. Katse vaeltaa muuttuvan, ehkä vähän irrallisen absurdin maiseman läpi. On kyse todellisuudesta, jossa kaikki on, kuten näytelmässä, mahdollista. TUTTUUS ULRIKA FERM

6 Haluan tehdä kuvia, joihin katsoja voi peilata ajatuksiaan joista en voi tietää mitään. PEKKA HEPOLUHTA Pekka Hepoluhta on syntynyt Helsingissä Hän opiskeli Vapaassa taidekoulussa vuosina ja täydensi opintojaan Taideteolllisen korkeakoulun koulutuskeskuksessa vuosina Vuodesta 1983 alkaen Hepoluhta on esiintynyt säännöllisesti yksityis- ja ryhmänäyttelyissä. Ensimmäiset kymmenen vuotta hän teki abstrakteja värimaalauksia. Hänen työnsä olivat maisemallisia ja kiinnostuksen kohteet kuvan lainalaisuuksien ohella luonnon valotapahtumissa luvun alkupuolella hän siirtyi työskentelemään suoraan havainnosta, ja on sillä tiellä edelleen luvun lopulla Hepoluhta alkoi työskennellä myös niukkojen astelmien ja interiöörien parissa. Niitä hän on esitellyt useissa näyttelyissä Suomessa. (esim Taidemaalariliiton 70-vuotisjuhlanäyttely Amos Andersonin Taidemuseossa). Maalausmatkat ovat olleet hänelle jatkuvasti keskeinen osa työskentelyä. Näitä töitä hän on esitellyt lähinnä Berliinissä viime vuosina (20 näyttelyä vuodesta 2002 alkaen). Hepoluhta on myös opettanut maalausta ja väri-ilmaisua eri oppilaitoksissa (mm. Vapaa taidekoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Kuvataideakatemia). Vuodesta 2006 hän on ollut Vapaan taidekoulun taiteellinen johtaja. Hepoluhdan luottamustehtäviä on ollut mm. Uudenmaan taidetoimikunnan jäsenyys , Eduskunnan lisärakennuksen taidekilpailun palkintolautakunnan jäsenyys 2004 ja Kustannus Oy Taiteen hallituksen jäsenyys vuodesta 2009 lähtien. Maalaan niukkoja asetelmia, hiljaisuuden ympäröimiä tavallisia asioita. Valo tekee ehdotuksia maalauksiksi ja minä ihmettelen vaatimattomimmankin katsomisen kohteen moninaisuutta. Maalaan aina kohteen edessä. Kiinnostukseni ei kuitenkaan ole esineiden tai maiseman tarkassa kuvailussa. Maisema- tai asetelmamaalauksen konventioita haluan myös välttää, vaikka tiedän, ettei siinä voi täysin onnistua. Haaveilen voittavani erillisyyden tunteen kuromalla maalaamalla välimatkan näkemääni umpeen. Oma katse on erittäin ailahtelevainen ja kuriton; siksi niukat näkemisen kohteet tuovat katseen valinnat selkeämmin näkyviin. Haluan tehdä kuvia, joihin katsoja voi peilata ajatuksiaan joista en voi tietää mitään , , , TUTTUUS PEKKA HEPOLUHTA

7 Voiko unien näkemistä toisintaa vai ovatko unet viimeisiä auraattisia kuvia, Walter Benjaminia mukaillen: Tilan ja ajan erikoisia kietoutumia, joissa on ainutkertainen kaukaisuuden tuntu, niin lähellä kuin kohde ehkä onkin. JAN KAILA Jan Kaila on viimeisten vuosikymmenien aikana osallistunut näyttelyihin useissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa, Japanissa ja Etelä-Koreassa. Kaila aloitti uransa 1980-luvun alussa perinteisenä dokumenttivalokuvaaja, mutta siirtyi pian lavastamaan ja manipuloimaan kohteitaan luvulla Kaila laajensi taiteellista toimintaansa valmistamalla valokuvien lisäksi teoksia ja installaatioita myös liikkuvista kuvista, teksteistä sekä esineistä luvulla Kaila on taas keskittynyt pääasiassa valokuvaamiseen. Kaila tunnetaan ennen kaikkea vuosikausia kestäneestä yhteistyöstään 92-vuotiaana, vuonna 2004 kuolleen Elis Sinistön kanssa. Jan Kaila valmistui vuonna 2002 kuvataiteen tohtoriksi Kuvataideakatemiasta. Kailan opinnäyte Valokuvallisuus ja esittäminen nykytaiteessa, teoksia vuosilta koostui valokuvauksen ja nykytaiteen suhdetta käsittelevästä kirjasta sekä vuonna 2000 pidetystä laajasta yksityisnäyttelystä Amos Anderssonin taidemuseossa.. Kaila on vuodesta 2004 toiminut Kuvataideakatemian taiteellisen tutkimuksen professorina ja tutkimuksesta vastaavana vararehtorina. Kailan panos taiteellisen tutkimuksen eurooppalaisten yhteistyöverkostojen kehittäjänä on ollut keskeinen; vuonna 2005 hän perusti yhdessä hollantilaisen Henk Slagerin kanssa EARN:in (European Artistic Reserch Network), johon nykyään kuuluu 10 eurooppalaista tohtorikoulutusohjelmaa. Sarjasta Nukkujat 12 Teokseni Nukkujat on kuvattu Roomassa (2010) sekä Istanbulissa (2011). Teos koostuu julkisella paikalla nukkuvia esittävistä valokuvista, jotka installoidaan näyttelytilaan. Teoksen valokuvissa toistuu jotakuinkin sama aihe ja muoto; makaava nukkuva horisontaali ihmishahmo. Hahmojen (j)alustat ja taustat kuitenkin vaihtelevat vihreästä ruohikosta mustaan asfalttiin, värikkäistä kankaista ankeaan penkkiin. Tarkemmin katsottuna nukkuvat hahmotkin eroavat toisistaan. Onko repaleisissa vaatteissa Colosseumin edessä nukkuva mies asunnoton köyhä, (laiton) maahanmuuttaja tai piraattitavaroiden myyjä? Onko siististi pukeutunut keikari siestalla ennen tärkeää tapaamista? Entä mies, joka on asettanut kenkänsä siististi viereensä ennen nokosiaan, tai nainen, jonka unia tupakoiva mies vartioi keitä he ovat? Ihmisen on nukuttava, uni on annettu ja luonnollinen. Eläimetkin nukkuvat, kukin yksilö ja laji omalla tavallaan. Pikkulinnut kenties oksiston suojissa, norppa jopa veden alla, hai ainaisessa liikkeessä. Ihmisen nukkuminen tapahtuu yleensä maaten ja kollektiivisen katseen ulottumattomissa sängyssä tai muussa mieluiten kätketyssä sijassa. Nukkuminen julkisella paikalla merkitsee katseitten kohteeksi asettumista, ehdoitta toisena näyttäytymistä, vaikkei nukkuja itse sitä toivoisi. Roomassa, missä ihmistä esittäviä veistoksia on kaupunkitilassa runsaasti, rinnastuu nukkuja kuviin. Istanbulissa, missä veistoksia puolestaan on harvakseltaan, tulee nukkujasta kuin kuva sellaisenaan. Kohdatessaan julkisella paikalla nukkuvan, näkevät ohikulkijat poissaolevan hahmon, joka hänkin, silmiensä kiinni olemisesta huolimatta mahdollisesti näkee jotakin. Hahmo kenties näkee unia niin asia ilmaistaan suomen kielellä. Ruotsiksi ja englanniksi unia ei nähdä, vaan asiaa kuvataan sanoilla drömma ja dream, eli verbeillä, jotka tarkoittavat myös uneksimista sekä unelmointia. Voiko unien näkemistä toisintaa vai ovatko unet viimeisiä auraattisia kuvia, Walter Benjaminia mukaillen: Tilan ja ajan erikoisia kietoutumia, joissa on ainutkertainen kaukaisuuden tuntu, niin lähellä kuin kohde ehkä onkin. Rakentuuko tulevaisuuden katu(elokuva)teatteri nukkuviin yhdistetyistä reaaliaikaisista unikuvia esittävistä näyttöpäätteistä? Kuka silloin valvoo kuvia, joita ihmisten unista pulpahtelee? TUTTUUS JAN KAILA Sarjasta Nukkujat

8 Seuraavan kerran kun ostat jotakin, katso missä se on valmistettu ja kuvittele kuinka uskomattoman matkan se on tehnyt maailmalla. Japo Knuutila on syntynyt vuonna Kahdeksankymmentäluvulta lähtien Knuutila on toiminut valokuvaajana ja valokuvauksen opettajana. Hänellä on ollut lukuisia näyttelyita niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hän on opettanut mm. Taideteollisessa korkeakoulussa, Lahden muotoiluinstituutissa ja Turun taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa. Viime vuosina Japo Knuutila on työskennellyt erilaisilla raja-alueilla satamissa, suljetuilla teollisuusalueilla, rahtilaivoissa, kriisialueilla. Nyt Vantaalla oleva näyttely Teollisuutta ja Seikkailua kertoo maailmanlaajuisen tavaraliikenteen mekanismeista ja ihmisenä olemisen mahdollisuudesta siinä. JAPO KNUUTILA Teollisuutta ja seikkailua 14 Istun noenmustan Sea Dog -konttilaivan sillalla. Luoteesta kulkeutuu jonossa kuuropilviä. Niihin liittyviä hämäränsäteitä ilmestyy ja katoaa. Ne ovat kuin reikäisen levyn läpi tuikattua valoa. Mitä lähemmäksi laiva niitä tulee, sitä leveämmäksi käyvät niitten jalat. Eivät hämäränsäteet jätä paatuneintakaan tankkipöpiä kylmäksi. Mutta vain sellaisella kulkijalla kuin minä, on aikaa haaveilla niistä. Raahelainen yliperämies Hannu Korpi, jonka olemus on kuin hyvätahtoisella luokanopettajalla, istuu hiluvitkuttimien ääressä. Sillä nimellä kippari ja perämiehet toisinaan haukkuvat komentosillan huipputekniikalla varustettua ohjauspöytää. Försti on nostanut jalat rennosti pöydälle. Kädet ovat niskatukena. Syrjittäisistä katseenluonneista kuitenkin huomaa, että mies on valppaana. Näillä vesillä seilaa kaikenlaisia laivoja vuorokauden ympäri. On yhteentörmäyksiä, outoja karilleajoja, juopuneita perämiehiä ja kippareita ja arvaamattomasti seilaavia kalastusveneitä. Kurkistan förstin olkapään yli pilvien kirjailemaan tutkamonitoriin. Puuskissa tuulilukema yltää 30 m/s:ssa. Pohjanmerellä tuulee usein. Yllättävämpää olisi jos ei tuulisi. Laiva seilaa Pohjanmerta pohjoiseen. Kartassa tätä aluetta kutsutaan Saksan lahdeksi. Hollanti on jäämässä laivan ahteriin. Idässä ovat Tanska ja Saksa ja lännessä sijaitsee Doggerin matala. Laivan reitin tuntumassa on myös Helgoland. Joskus se on ollut merirosvosaari ja salakuljettajien keskus. Autio siitä tuli vähäksi aikaa vuonna 1947, kun brittiläiset järjestivät siellä maailman toiseksi suurimman räjäytyksen Hiroshiman atomipommin jälkeen. Katselen merikiikarilla pääsaaren jyrkänteisiä rantoja. Näen ne silti vielä kovin kaukaa. Tiedän saaressa elävän suuria suula-yhdyskuntia. Olisin mielelläni seilannut Kielin kanavan kautta. En tosin öiseen aikaan, koska silloin maisemasta erottaa vain hajanaisia valonpilkahduksia. Yöllä ei myöskään pysty laivan kulkuvauhdista aiheutuvan tärinän ja melun vuoksi juurikaan nukkumaan. Muuten kanavassa seilaaminen tuo vaihtelua, kun näkee Pohjois-Saksalaisia maisemia, kanavan varrella asuvia ihmisiä ja kulkijoita, taloja, siltoja. Kirjailija Harry Martinson kuvailee kirjassaan Kap Farväl : Purjehdus kanavilla on purjehdusta ihmisten lähettyvillä, keskellä heidän maanviljelystään ja karjanhoitoaan, heidän hanhi- ja kanaparviaan niin kuin Kielin kanavassa. Myöhemmin Martinson jatkaa kuvailuaan: Täällä vallitsee sotilaallinen sunnuntaitunnelma. Suezin kanava, joka kulkee suoraan hiekka-aavikon poikki, antaa enemmän kuin tämä Holsteiniin kaivettu sotilaallinen pellonoja. Pari korkeaa, mahtavaa siltaa, siinä kaikki. Mutta ne ovat todellakin komeita. Kippari ja perämiehet kuitenkin halusivat että seilataan Skagenin kautta. Jippii! Ei tarvitse mennä Kielin kautta, eikä sählätä saksalaisten luotsien eikä ruorimiesten kanssa. Kyllä me sen edestä kestetään pieni keinuminenkin. Kun päästään Skagenin kulmille tuulikin hellittää, muistan kipparin tuulettaneen varustamon kanssa käydyn puhelun jälkeen. Kanavan läpiajoon tarvitaan viisi luotsia ja kaksi ruorimiestä. Ensimmäinen luotsi nousee laivaan Elben luotsipoijulta ja luotsaa laivan kanavan suulle Brunnsbütteliin. Sieltä laivaan nousee toinen luotsi. Ollaan menossa siis Kielin suuntaan. Toinen luotsi ohjaa laivan kanavan suulta sulkuun, jossa laivaan nousee ensimmäinen kanavaluotsi. Samalla mukaan tulee kaksi ruorimiestä, joiden tehtävänä on ohjata laivaa. Ruorimiehet tulevat jos laivan tonnisto ylittää tietyn tonnistomäärän. Brunnsbüttelista tullut kanavaluotsi luotsaa laivan kanavan puoleenväliin. Sieltä laivaan nousee toinen kanavaluotsi, joka luotsaa laivan kanavan toiseen päähän Kieliin. Ruorimiehet jatkavat laivan ajamista neljän tunnin vuoroissa Kieliin asti. Siellä ruorimiehet ja toinen kanavaluotsi poistuvat ja laivaan nousee luotsi, joka luotsaa laivan lopulta Kielin luotsipoijulle. Sää on ollut Rotterdamin edustalla sijaitsevasta Maas Centeristä lähtien vaihteleva. Tuuli on yltynyt koko ajan, mutta onneksi aallonkorkeus ei ole ehtinyt kasvaa. Tuuli vinkuu oven raossa, kun astun komentosillan siivelle. Merimiehet kutsuvat komentosillan sivuissa olevia avoimia alueita siiviksi tai vingoiksi. Kävelen styyrpuurin puoleista siipeä, jossa olen suojassa pahimmalta tuulelta. Pidän kaksin käsin kiinni reelingistä kun hivuttaudun etukenossa eteenpäin. Silti siiven takaa minuun osuvat tuulenpuuskat ovat kuin iskuja. Kuvittele että istut autossa, joka ajaa reilua ylinopeutta moottoritiellä. Sitten avaat sivuikkunan, työnnät pääsi ulos ja annat ilmavirran puhua. Taas uusi sadekuuro lähestyy tuulenpuuskan kanssa. Auringonvalon ja mustanpuhuvan pilven rajalle ilmestyy sateenkaari. Hetken kuluttua tämän kirkkaan sateenkaaren yläpuolelle ilmestyy toinen, himmeämpi. Laiva ja kuuroalue liikkuvat toisiaan kohti. Kun sateenkaari on miitsepin kohdalla, sillä nimellä ainakin vanhemmat merimieget kutsuvat keskilaivaa, tuntuu kuin alus sukeltaisi sen alta. Sitten pilvi tyhjenee mereen. Maisema, laivan keula ja styyrpuurissa keikkunut pieni norjalainen kemikaalialus Rathrowan katoavat näkyvistä. Pilven tuprahdus menee ohi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Vilkaisen uudestaan jo vähän kauempana seilaavaa kemikaalilaivaa. Ennen sadetta olin huomannut oranssin väriseen haalariin pukeutuneen hahmon seisomassa paapuurin puolella miitsepissä. Siinä kohtaa oli suojaisa syvennys. Mutta nyt hahmoa ei enää näkynyt. Todennäköisesti tuo ihminen oli kokenut merimies. Voimakkaassa aallokossa laiva keinui ja rullasi niin, että välillä täkki peittyi vesimassoihin. Kippari on ilmestynyt sillalle vapauttaakseen yliperämiehen vahdista. Kun palaan komentosillalle, miehet vilkuilevat huvittuneina ryvettynyttä olemustani. Jos olisit ollut mukana viime reissulla, niin olisit nähnyt tornadon, nauraa yliperämies. Rupeaa taas satamaan rankasti. Pisaroitten ornamentti komentosillan venttiili-ikkunoissa vääristää maiseman. Merimiehet eivät ole sen kummoisempia ihmisiä kuin muutkaan. Merimiehen työ on kuin mitä tahansa tehdastyötä. Meren loistokkuus on jäänne vain. Merenkulku on bisnestä. Voi sitä joka keksi logistiikan. Nykyajan maailmassa meri on kuin tie, jota ajetaan jakeluautolla laatikkokasalta seuraavalle laatikkokasalle. Satamien välit ovat lyhyitä pätkiä. Seuraavassa satamassa odottaa sama kiire ja pauke. Perille pitää saada mahdollisimman monta konttia mahdollisimman nopeasti. Satamat ovat kauan sitten lakanneet olemasta värikkäitä paikkoja. Nyt niissä jyllää taloudellisten markkinoiden voima. On ruokailun jälkeinen tyhjä hetki. Sillan kaiuttimista kuuluu jatkuva saksan-, englannin-, hollannin-, venäjän- ja italiankielinen kohina kun laivat huutelevat toisilleen, kutsuvat luotsia tai luotsit kutsuvat laivoja. Laivan kippari Tuomas Helmeri kävelee naviskaan, joka on pieni erillinen tila komentosillan yhteydessä. Ottaa pöydältä kartan ja siirtää sen laatikkoon, jossa lukee ajetut. Sitten hän ottaa ylemmästä laatikosta, jossa lukee ajettavat, päällimmäisenä olevan kartan ja nostaa sen pöydälle. Siihen karttaan hän kirjoittaa muutamia navigointimerkintöjä ja istuutuu sitten hiluvitkuttimien ääreen. Paljaaksi ajeltu pää saa miehen näyttämään suuremmalta ja vaarallisemmalta. Kesken kipparin touhujen komentosillan puhelin soi. Pitää vastata, Hyandai Bangkok kutsuu, toteaa kippari. Pienen katastrofin kokoinen konttilaiva on tulossa Hampurista. Menossa Singaporeen, Honkongiin, Kaoshingiin, Kwangyangiin? Puhelimessa Hyuandai Bangkokin vahdissa oleva perämies tiedustelee tässä laivassa työskentelevää tuttuaan. Kippari toteaa, että yliperämies on nukkumassa, eikä miestä uskalla nyt herättää. Takana on raskas vahtivuoro. Sitten miehet juttelevat säästä. Suomessa on ollut korkeapaine päällä, toteaa Tuomas. Se tietää kylmää. Ei muuta kuin villapaita päälle ja menoksi, julistaa perämies lopuksi. Katkelma tekstikokonaisuudesta Teollisuutta ja seikkailua. TUTTUUS JAPO KNUUTILA Yksityiskohta teoksesta Teollisuutta ja seikkailua

9 Päämääränäni on aina luoda verbaalista kieltä monimutkaisempia muotoja. Katrin von Maltzahn on Berliinissä asuva ja toimiva kuvataiteilija. Hän työskentelee myös Leipzigin taideakatemian maalaustaiteen osaston grafiikan professorina. Von Maltzahn on vuodesta 1992 lähtien esittänyt teoksiaan Saksassa, Pohjoismaissa, Etelä-Afrikassa, Aasiassa sekä Australiassa ja opettanut taidekouluissa Saksassa, Ruotsissa ja Etelä-Afrikassa. KATRIN VON MALTZAHN 16 Esitän Tuttuus-näyttelyssä kaksi teossarjaa: Radar (Displacements) (2011) ja Afterglow Johannesburg (2009). Radar (Displacements) Ympyrät ovat vaikuttaneet useisiin viime vuosina valmistamiini teoksiini ja olen tutkinut niitä monesta eri näkökulmasta: arkkitehtuurin ja geometrian perusmuotoina, luonnontieteiden osana, figuureina, jotka edustavat numerollista tietoa, muotoina luonnossa (kuu, aurinko), sekä kulttuurihistoriallisina symboleina. Radar-installaatio koostuu piirustuksiin perustuvista offset-tulosteista, jotka on kiinnitetty tapetin tavoin seinään, sekä lukuisista pienistä värikkäistä öljyvärimaalauksista, jotka on ripustettu kokonaisuuden päälle. Sekä tulosteet, että maalaukset rakentuvat ympyröistä. Työstäesäni installaatiota mieleeni tuli tutkanpaljastus. Wikipedia selittää termin tutka seuraavasti: Tutka on järjestelmä, jolla saadaan tietoa ilmailualusten, laivojen ja muitten objektien läsnäolosta, suunnasta, etäisyydestä ja nopeudesta. Tämä tapahtuu lähettämällä korkeataajuista sähkömagneettisia aaltoja, jotka heijastuvat kohteesta takaisin lähettäjälle. Astronomia käyttää tutkaa kartoittaakseen planetaarisia pintoja aurinkokunnassa. Afterglow Johannesburg Opetin vuonna 2008 jonkin aikaa Wits University School of Artsissa, Johannesburgissa, Etelä- Afrikassa. Kiinnostuin oleskeluni aikana Zulusekä Tsonga-heimojen esteettisistä traditioista, joiden puitteissa kieli ja viestintä on integroitu arkisiin esineisiin. Kauniisti kuvioidut vaatteet tai esineet merkityksellistyvät viesteinä sukupuolesta, historiasta ja politiikasta vain asioihin vihkiytyneille. Päämääränäni on aina luoda verbaalista kieltä monimutkaisempia muotoja. Työni syntyvät suunnittelun ja intuition oikeanlaisen tasapainon tuloksena. Aloittaessani käytän usein samoja työkaluja kuin kirjoittaja (kirjaimia) tai tiedemies (merkkejä sekä symboleja), mutta työskentelyprosessin aikana nämä korvautuvat ekspressiivisen visuaalisen ilmaisun kriteereillä. Lopulliset teokseni eivät ole yksiselitteisiä merkityksiltään, vaikka minä mielelläni viittaankin tarinoihin joista lähdin liikkeelle, jos vielä muistan ne. TUTTUUS KATRIN VON MALTZAHN

10 Päämääränäni on aktivoida uudelleen unohdettuja siteitä, joita paikoilla eri puolilla maailmaa on toisiinsa. Roger Palmer syntyi Portsmouthissa Englannissa vuonna Palmer asuu ja työskentelee Glasgowssa sekä Leedsissä, missä hän toimii University of Leedsin School of Fine Arts, History of Art and Cultural Studies vapaitten taiteitten professorina. Roger Palmerin mielestä taiteilijana ja opettajana toimiminen ovat toisistaan riippuvaisia. Roger Palmer on 1970-luvulta lähtien pitänyt näyttelyitä: Iso-Britanniassa yksityisnäyttelyitä muun muassa Itävallassa, Kanadassa, Suomessa, Saksassa, Irlannissa, Liettuassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Palmerin tuoreimmat julkaisut, Overseas (Fotohof edition, Salzburg, 2004) ja Shanty (Aspex Visual Arts Trust, Portsmouth, 2008) koostuvat monipuolisen taiteilijan tuotannon esittelystä sisältäen valokuvia sekä dokumentaatioita seinämaalauksista ja paikkasidonnaisista teoksista. Vuoden 2012 alussa Fotohof edition, Salzburg, julkaisee Palmerin uusia mustavalkoisia valokuvia sisältävän kirjan Circulation. ROGER PALMER Yksityiskohta teoksesta Spring Water 18 Esitän Tuttuus-näyttelyssä kolme toisiinsa kietoutuvaa eri välinein valmistettua teosta jotka liittyvät pieneen kanava-alueeseen Leedsin kaupungissa pohjoisenglantilaisen Yorkshiren kreivikunnassa. Asetin vuonna 2007 kanavanvarren muuriin, paikkaan joka kerran tunnettiin Botany Bayna tekstin, joka on luettavissa ymmärrettävästi ainoastaan veden pinnalta heijastuksena kanaalin ollessa tyyni. Teksti viittaa näkymättömän jäänmurtajan jäännöksiin, jonka on ilmoitettu vajonneen kanaalin pohjaan siinä samaisessa paikassa. Tämä pieni teos on nyt ollut neljä vuotta kiinnitettynä kanavanvarteen ja se näkyy kanavan vastakkaisen rannan kinttupolulta. Alue sijaitsee noin kilometrin päässä Leedsin keskustasta. Leedsin ja Liverpoolin välisen kanavan varrella sijaitseva Botany Bay sai nimensä kun ensimmäinen laivalastillinen villaa purettiin siellä 1808 ja vietiin kehrättäväksi Yorkshiren tehtaisiin. Pastori Samuel Marsdenia, joka oli aikanaan lähtenyt siirtolaiseksi Leedsistä, ja työskenteli myöhemmin kappalaisena Botany Bayn rangaistussiirtolassa Australiassa, pidetään ensimmäisenä australialaisena lampaankasvattajana, joka möi villaa kotimaahansa Englantiin, Yorkshireen. Tuttuus-näyttelyssä esillä olevista teoksistani kaksi on valmistunut vuonna Botany Bay koostuu edellä kuvailtua kanavan varrelle sijoitettua teksti-teosta dokumentoivasta valokuvasta. Canal puolestaan on luuppaava yksikanavainen video, joka esittää samaisen teoksen tekstien heijastusten muuttumista (enemmän tai vähemmän luettaviksi) vedenpinnassa, riippuen kanavan virtausten nopeudesta sekä vesikasvien liikkeestä. Kolmas Tuttuus-teokseni syntyi seuraavasti: Videoidessani Canalia, kellui muovinen pullo edestakaisin kameran rajaamaan kuvatilan ja sen ulkopuolen väliä. Pullon satunnainen ilmestyminen videoon synnytti idean uudesta teoksesta nimeltä Spring Water (2008/2011). Se on videosta, seinätekstistä ja löydetystä esineestä koostuva installaatio. Vieraillessani vuonna 2008 Australiassa, keräsin useita esineitä talteen rannalta Botany Bayssä, missä ensimmäiset brittikolonialistit aikanaan astuivat maihin. Yhden esineistä, muovipullon Fiji-saarilta, vein mukanani Leedsiin ja heitin sen siellä kanavaan, tarkoituksenani aktivoida Botany Bayn, Uuden Etelä-Walesin sekä nyttemmin anonyymin Leeds-Liverpool kanavaosion välistä yhteyttä. Työskennellessäni kuvien ja tekstien, kuvien ja esineitten, sekä visuaalisten ja käsitteellisten pohdintojen välissä, on päämääränäni uudelleen aktivoida unohdettuja siteitä, joita paikoilla eri puolilla maailmaa on toisiinsa. TUTTUUS ROGER PALMER Yksityiskohta teoksesta Botany Bay

11 Usein pilalle menneet maalauksen kohdat paalaavat takaisin myöhemmissä teoksissa. Ne ovat löytäneet olemuksensa ja paikan toisessa maalauksessa, jossa niiden outous tuntuu oikeammalta, tutulta. Leena Rantanen opiskeli Taideteollisen korkeakoulun yleisellä iltalinjalla ja valmistui taiteen maisteriksi samasta oppilaitoksesta vuonna Hän on myös opiskellut taidehistoriaa Åbo akademissa sekä suorittanut taiteilijan pedagogiset opinnot. Rantanen on pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa vuodesta 1985 ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa sekä eri Euroopan maissa. Hän on opettanut Espoon kuvataidekoulussa vuodesta LEENA RANTANEN Jos tietäisin mitä maalaisin, en ehkä maalaisi. Jostain on vain aloitettava. Lähtökohdaksi valikoituu useimmiten jokin tuttu asia. Se voi olla esine, kuva, läikkä, muoto tai paikka, joka tulee ilmaistuksi sisäisen kokemuksen ja värin toisiinsa vaikuttavan prosessin kautta. Sen sijaan, että miettisin aiheita, pääsen näin aloittamaan työskentelyn helpommin. Hitaasti edeten, värejä maalauspohjalle levittämällä, pois pyyhkimällä ja päälle maalaamalla työ etenee. Parhaassa tapauksessa pois tutusta kohti tilaa, jossa maalaus näyttäytyy toisena, ei enää välttämättä tuttuna ollenkaan vaan maalauksena itsenään. Paljon maalauksia menee pilalle on vain kokeiltava ja katsottava ja siirrettävä syrjään. Toisinaan maalaan teoksen molemmat puolet. Varsinkin jos väärälle puolelle on ilmestynyt sopiva tahra mahdolliseksi aluksi. Usein pilalle menneet maalauksen kohdat paalaavat takaisin myöhemmissä teoksissa. Ne ovat löytäneet olemuksensa ja paikan toisessa maalauksessa, jossa niiden outous tuntuu oikeammalta, tutulta. 20 TUTTUUS LEENA RANTANEN

12 Kuvataideakatemian galleriat nykytaiteen ytimessä. Kuvataideakatemia Suomen ainoa kuvataiteen yliopisto. Kuvataiteilijoita jo vuodesta Täältä valmistuvat huomispäivän schjerfbeckit ja edelfeltit. Taiteilija itse paikalla, antaudu taidekeskusteluun. Kuvataideakatemian gallerioiden näyttelyajat, syksy 2011 Kuvataideakatemian galleria Kasarmikatu 44, Helsinki, Avoinna joka päivä klo Robin Lindqvist Antton Mikkonen Elina Autio Arttu Merimaa ja Pia Männikkö Pia Sirén Kalle Hakkarainen Galleria FAFA Lönnrotinkatu 35, Helsinki, Avoinna joka päivä klo Thinking Tools: Petri Kaverma, Tina Carlsson, Eirini Boukla Corinna Helenelund Kaikuja merenpohjasta kuuhun maalauksen kandinäyttely Postnatural History osana Lens politica -festivaalia Lotta Hänninen Kaiku-galleria Kaikukatu 4, Helsinki, Avoinna ma pe 11 19, la su Kokeellinen opetusmuoto, vieraana Miquel Mont Kuva tilassa, valokuvanäyttely Marjatta Oja, tuore kuvataiteen tohtori Oaxaca alkuperäiskansat Kuvataideakatemian vaihto-opiskelijat Kuvataideakatemian ensimmäinen vuosikurssi Tulossa Kuvataideakatemian gallerioihin syksyllä: Nykytaidetta tuoreimmillaan, tule yllätetyksi. Kuvataiteen yliopiston satoa, bongaa huomispäivän taiteilijat. Jopa 50 näyttelyä vuodessa, aina uutta nähtävää. Kolme galleriaa, kierrä vaikka kaikki. Ostomahdollisuus, hanki lempiteos omaksesi.

13 VANTAAN TAIDEMUSEON OHEISOHJELMISTO YLEISÖTAPAHTUMAT JA OPASTUKSET TAPAHTUMAT Taiteilijatapaamisia to klo Kuvataiteilija Pekka Hepoluhta. to klo Kuvataiteilija Johanna Aalto. ti klo Valokuvataiteilija Jan Kaila. Ruotsinkielinen taiteilijatapaaminen Ruotsalaisuuden viikolla. ke klo Valokuvataiteilija Japo Knuutila. to klo Valokuvataiteilija Jan Kaila. Ruotsinkielinen taiteilijatapaaminen. Vapaa pääsy. Tuttuusperformanssi ke klo 12, näyttelysali Näyttelystä kumpuava yllätyksellinen performanssiesitys. Esiintyjinä kuvataiteilijat Linda Granfors ja Aura Hakuri. Vapaa pääsy. Lasten kertoman ja kuvittaman sadun näyttely Vantaan taidemuseon aukioloaikoina Satupäivänä Tuttuus-näyttelyn teokset muuntuvat saduttaen lapsiryhmän luomaksi kertomukseksi ja jälleen kuviksi lasten kuvittaessa vastasyntyneen satunsa. Tuotokset ovat esillä taidemuseon aulassa. Tanssiteatteri Auraco: Tutt(i)uuS ti klo ke klo to klo pe klo la klo Vauvoille, taaperoille, vanhemmille ja isovanhemmille suunnattu esitys heijastelee Vantaan taidemuseon Tuttuus-näyttelyn tunnelmia tanssien, leijuen ja tuumaillen. Tanssijat houkuttelevat yleisön mukaan liikkeiden ja kuvien maailmaan. Jokainen esitys on ainutkertainen teos. Koreografia Päivi Aura, musiikki Minna Padilla. 0 3-vuotiaat, kesto 30 min, max. 12 lasta. Näyttelysali. Liput 4. Tiedustelut ja varaukset: helena.erakare@vantaa.fi, p Värikkäitä ääniä -vauva- ja taaperotyöpaja aamu- ja iltapäiväpajoja Työpajassa vauva- ja taaperoikäiset voivat omassa tahdissaan äidin, isän tai muun tutun aikuisen kanssa katsella, kuunnella, tunnustella ja liikkua erilaisissa innostavissa ympäristöissä, joissa on yhdistetty värit, äänet, materiaalit ja niistä viriävä toiminta. Omat ryhmät 3 12 kk:n, kk:n ikäisille lapsille ja sisaruksille. Mukaan otetaan max 12 osallistujaa (aikuiset mukaan lukien) / työpaja ilmoittautumisjärjestyksessä. Hinta 4 / osallistuva lapsi tai aikuinen. Myyrmäkitalon 2. krs, Tapahtumahuone. Tiedustelut ja varaukset: helena.erakare@vantaa.fi, p Kuvaaja: Matti Lehtinen Vantaan taidemuseo Lastenlauantait la klo Painavia jälkiä -grafiikkapaja. Aiheena eläimet ja niiden jäljet. Paja pidetään toisen kerroksen grafiikkaluokassa. la klo Jouluinen huovutuspaja. Hahtuvainen harmaa, villainen violetti ja muita viehättäviä, villejä, virkeitä ja veikeitä värejä villavakan uumenista. Hinta 4 / osallistuja. Maksu Vantaan taidemuseon Museokioski Myyhyn. OPASTUKSET Taidetorstai: yleisöopastukset Torstaisin , ja klo Vapaa pääsy. Tilattavat opastukset Kielet: suomi, ruotsi ja englanti. Varaukset ja tiedustelut: aulikki.ritari@vantaa.fi, p OHO! -opastukset Opastukset on suunnattu pikkuväelle (n. 4 8v). Kokoa ryhmä ja tule muksujen matkassa taidemuseoon. Varaukset ja tiedustelut: helena.erakare@vantaa.fi, p Vantaan taidemuseon opastukset ovat maksuttomia vantaalaisille päiväkodeille ja kouluille. Muille hinta on 30 / ryhmä. Opastusten kesto on noin 1 t. OHEISOHJELMISTO PÄIVÄKO- DEILLE, PERUSKOULUILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELI- JOILLE OPASTUKSET Vantaan taidemuseon opastukset ovat maksuttomia vantaalaisille päiväkotiryhmille. OHO! -opastukset, alle kouluikäiset ja 1 2 lk. Varaukset ja tiedustelut: helena.erakare@vantaa.fi, p Keskustelu- ja asiantuntijaopastukset, lukio ja 2. aste. Opastuskielet suomi, ruotsi, englanti, ranska ja saksa. Varaukset ja tiedustelut: aulikki.ritari@vantaa.fi, p Toiminnalliset opastukset, alakoulu ja yläkoulu Tutustutaan näyttelyyn tehtäviä ja omia arvioita tehden. Varaukset ja tiedustelut: aulikki.ritari@vantaa.fi, p VARATTAVAT TYÖPAJAT ALLE KOULUIKÄISILLE JA 1 2 -LUOKKA- LAISILLE Alle kouluikäisten ja 1 2 luokkalaisten työpajojen veraukset ja tiedustelut: helena.erakare@vantaa.fi, Värikkäitä ääniä vauva ja taaperotyöpajat Päiväkotien pienten ryhmille ja perhepäivähoitajien ryhmille Myyrmäkitalon 2 krs. tapahtumahuone. Marraskuussa aamu- ja iltapäiväpajoja. Tarkan ajan, keston ja toiveita pajan sisällöstä voi sopia pajaa varatessaan. Työpajassa vauva- ja taaperoikäiset voivat tutun ryhmän ja aikuisen kanssa katsella, kuunnella, tunnustella ja liikkua erilaisissa innostavissa ympäristöissä, joissa on yhdistetty värit, äänet, materiaalit ja niistä viriävä toiminta. Max 6 lasta / ryhmä. Hinta 20 / ryhmä. Yksissä tuumin! Työpaja 5 7-vuotiaille ja 1 2 lk, kesto 2 t. to 6.10., , , 3.11., tai 24.11, klo pe 7.10., , , 4.11., tai 2.12., klo Parityöskentelynä toteutettava maalaus- ja kuvituspaja ystävyydestä. Työpajaan liittyy Tuttuus-näyttelyn opastus. Max 8 paria. Hinta 30 / ryhmä. Kansallisen satupäivän työpaja Esikoululaisille ja alle kouluikäisille, kesto 2 t. ti klo Pajassa tehdään saduttamalla, Tuttuus-näyttelyä tutkaillen yhteinen satu, joka kuvitetaan lasten piirroksin. Kuvitukset ja satu jäävät näyttelyksi taidemuseon aulatilaan. Max 15 lasta. Hinta 30 / ryhmä. VARATTAVAT TYÖPAJAT ALA- JA YLÄKOULULAISILLE, 2. ASTEEN OPISKELIJOILLE JA LUKIOLAI- SILLE Ala- ja yläkoulujen, lukioiden ja 2. asteen oppilaitosten varaukset ja tiedustelut: aulikki.ritari@vantaa.fi, Taiteilijoiden ohjaamat työpajat kesto 2 t, klo 9 11 tai ke 5.10 klo Kuvataiteilija Leena Rantanen, aiheena nykymaalaus. ke klo 9 11 ja klo Kuvataiteilija Johanna Aalto. Vain: YK, lukio, 2. aste. ke , to1.12. tai to klo 9 11 tai klo Valokuvataiteilija Japo Knuutila, digitaalinen valokuvaus ja nykytaide, voi tuoda oman kameran tai kännykkäkameran mukana. Vain: YK, lukio, 2. aste. ke klo Kuvataiteilija Leena Rantanen, aiheena nykymaalaus. Työpajoihin liittyy lyhyt näyttelyopastus ja taiteilijan omien töiden esittely. Hinta: 30 / ryhmä. Ruotsinkielinen performanssipaja ke klo 9 11 tai klo Työpajaan liittyy performanssiesitys ja näyttelyopastus. Ohjaajina ja esiintyjinä kuvataiteilijat Linda Granfors ja Aura Hakuri. Hinta: 30 / ryhmä. Taiteilijan tuumailutunti Yläkoulu, lukio ja 2. aste. Kesto 1t Kuuntele, keskustele ja kysele taiteesta taiteen äärellä ja taiteilijan opastuksella. Ihastu ja innostu! Koululaisten Mennään museoon -viikolla, to klo kuvataiteilija Pekka Hepoluhta on luotsaamassa keskustelua. to , klo taiteen äärellä on kuvataiteilija Johanna Aalto. Maksuton! Museokioski Myy Haluatko muiston näyttelykäynnistä? Haluatko lisätietoja näyttelyistä? Haluatko tutustua Vantaan taidemuseon julkaisuihin? Tervetuloa Museokioski Myyhyn! Vantaan taidemuseon museokioski on nyt Museokioski Myy. Nimi on saanut alkunsa museokioskin sijainnista Myyrmäessä sekä museokioskin perustoiminnasta, myymisestä. Museokioski Myystä voit löytää lahjan ystävälle tai vaikka hankkia muiston museokäynnistä omaksi iloksi. Museokioskin on suunnitellut Fiasko-ryhmä, johon kuuluvat muotoilijat Elina Aalto ja Klaus Aalto sekä kuvanveistäjä Tommi Toija. Oheisohjelmayhteistyössä: Kuvaaja: Museokuva Vantaan taidemuseo