ATTO VALINNAISET / VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ATTO VALINNAISET / VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT 27. 10.2009"

Transkriptio

1 ATTO VALINNAISET / VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT ÄIDINKIELI, SUOMI, OPINNÄYTE PAPERILLE, 1 OV hallitsee opinnäytteessä tarvittavat tekstitaidot osaa toimia tarvittaessa monimuotoisessa opiskeluympäristössä ymmärtää opinnäytteensä liittyvien tekstien keskeiset käsitteet, sisällön ja tarkoituksen hankkii eri tavoilla tietoa eri lähteistä sekä välittää sitä suullisesti ja kirjallisesti tulkitsee erilaisia tekstilajeja arvioi omaa kirjoitustaitoaan ja kehittää sitä hyödyntää tarvittaessa alansa ammattilehtiä ja muita viestintävälineitä käyttää mediaa kriittisesti ja tuntee lähteidenkäytön periaatteet kehittää kirjoittamiseen liittyviä taitojaan. osaa kurssin päättyessä laatia opinnäytteen Arvioinnin kohteet Tiedonhankinta ja aktiivisuus Kieli Opinnäytteen muoto Tyydyttävä T1 - työskentelee ohjatusti koko kurssin ajan opinnäytteen hyväksi - tietää, että lähteiden teksti olisi referoitava - kiinnittää asiasta huomautettaessa huomiota oikeakielisyyteen Hyvä H2 - työskentelee koko kurssin ajan opinnäytteen hyväksi - tuntee referoinnin periaatteet - pystyy jäsentämään asiasisällön - hallitsee muoto-ohjeet Kiitettävä K3 - työskentelee tehokkaasti koko kurssin ajan opinnäytteen hyväksi - kiinnittää erityistä huomiota tekstin lauserakenteisiin ja oikeakielisyyteen - pystyy referoimaan käyttämiään lähteitä - pystyy jäsentämään tekstinsä loogisesti - hallitsee täysin annetut muoto-ohjeet - pystyy tehokkaasti hyödyntämään muunkin saamansa äidinkielen opetuksen Äidinkielen opetuksen hyödyntäminen - tuntee annetut muoto-ohjeet - tietää, että opinnäytteen kirjoittamiseen liittyvien asioiden kanssa on tehty työtä äidinkielen opetuksessa - pystyy hyödyntämään muutakin äidinkielen opetusta Tiedonhankinta ja aktiivisuus Kieli - 1 opintoviikko 2. tai 3. lukuvuosi Kirjalliset/suulliset tuotokset Harjoitustehtävät

2 ATTO VALINNAISET / VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Opinnäytteen muoto Äidinkielen opetuksen hyödyntäminen Elinikäisen oppimisen avaintaidot: 1. Oppiminen ja ongelmanratkaisu, 2. Vuorovaikutus ja yhteistyö, 7. Estetiikka, 8. Viestintä- ja mediaosaaminen, 10. Teknologia ja tietotekniikka, 11. Aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit. Osaamisen tunnustamisessa lukion kurssit. Lukiossa ei ole vastaavaa kurssia. ÄIDINKIELI, SUOMI, MINUSTAKO ESIINTYJÄ, 1 OV, valinnainen tai vapaasti valittava opintojakso hallitsee esiintymisessä tarvittavia tietoja ja taitoja osaa toimia tarvittaessa monimuotoisessa opiskeluympäristössä ymmärtää kurssin keskeiset käsitteet, sisällön ja tarkoituksen hankkii eri tavoilla tietoa eri lähteistä sekä välittää sitä suullisesti ja kirjallisesti tulkitsee ja analysoi erilaisia tekstejä, viestejä, mediaa yms. muille kurssilaisille arvioi omaa esiintymistaitoaan ennen kurssia, sen aikana ja sen päätteeksi sekä kehittää sitä hyödyntää tarvittaessa erilaisia viestintävälineitä käyttää mediaa kriittisesti ja tuntee lähteidenkäytön periaatteet kehittää esiintymiseen liittyviä taitojaan. osaa ja uskaltaa kurssin päättyessä pitää erilaisia puheita ja esiintyä muille Arvioinnin kohteet Esiintymishalukkuus Tyydyttävä T1 - osallistuu tehtäviin harjoituksiin ja esiintymisprojekteihin Hyvä H2 - osallistuu tehtäviin harjoituksiin ja projekteihin aktiivisesti ja hallitsee ne hyvin Kiitettävä K3 - haluaa entisestään parantaa hyviä taitojaan - arkana esiintyjänä tekee kaikkensa voittaakseen hyvän esiintymistaidon esteet Yleisönä Äänenkäyttö Kehonkieli - tietää, että yleisö vaikuttaa esiintyjän onnistumiseen - tuntee erilaisia äänenkäytön tekniikoita - tietää, että pelkkien sanojen vaikutus ilmaisussa on - pyrkii kannustamaan käyttäytymisellään ja olemuksellaan kannustamaan muita esiintyjiä - oppii erilaisia äänenkäytön tekniikoita - pyrkii kehittämään ääniinstrumenttiaan - oppii tulkitsemaan kehonkieltä - pystyy käyttäytymisellään ja olemuksellaan kannustamaan muita esiintyjiä - omaksuu oikeita äänenkäytön tekniikoita - kehittyy ääni-instrumentin käytössä - kehittyy kehonkielen käyttäjänä - pystyy entistä tehokkaammin rajaamaan asiaesityksensä aiheen ja jäsentelemään asiat

3 ATTO VALINNAISET / VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Asian jäsentely Tilanteen arviointi Projektit häviävän pieni - tietää, mikä merkitys asian rajaamisella ja jäsentelyllä on - tietää, että esiintymistilanteessa on otettava huomioon mm. kuulijakunnan koostumus ja esiintymistilanne - pystyy rajaamaan asiaesityksensä aiheen ja jäsentelemään asiat - pystyy ottamaan huomioon, mitä erilaiset yleisöt vaativat esiintyjältä - osallistuu aktiivisesti jonkin projektin tuotantoon - pystyy ottamaan kiitettävästi huomioon, mitä erilaiset yleisöt vaativat esiintyjältä - osallistuu aloitteentekijänä jonkin projektin tuotannossa (radio-ohjelma, videoesitys, lausunta, näytelmä, puhe jne.) - kehittyy luovassa ilmaisussaan Luovuus - osallistuu jonkin projektin tuotantoon - kehittää luovaa ilmaisuaan - tietää, että jokainen voi kehittää luovaa ilmaisuaan Esiintymishalukkuus Yleisönä Äänenkäyttö Kehonkieli Asian jäsentely Tilanteen arviointi - 1 opintoviikko 2. tai 3. lukuvuosi Suulliset ja kirjalliset tuotokset Harjoitustehtävät Projektit Luovuus Elinikäisen oppimisen avaintaidot: 1. Oppiminen ja ongelmanratkaisu, 2. Vuorovaikutus ja yhteistyö, 7. Estetiikka, 8. Viestintä- ja mediaosaaminen, 10. Teknologia ja tietotekniikka, 11. Aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit. Osaamisen tunnustamisessa lukion kurssit Kieli, tekstit ja vuorovaikutus (ÄI 1), Tekstien rakenteita ja merkityksiä (ÄI2), Tekstit ja vaikuttaminen (ÄI4) sekä jokin seuraavista Teksti, tyyli ja konteksti(äi5) tai Puheviestinnän taitojen syventäminen (ÄI7)

4 TYÖELÄMÄN PELISÄÄNNÖT, 1 OV arvioi lainsäädännön ja sopimusten merkityksen omassa työssään ja työelämässä, hakee ja käyttää tietoverkoissa olevaa tietoa työsuhdelaeista ja sopimuksista ja soveltaa niitä omaan työsuhteeseensa, perehtyy omaa työtään ja työsuhdetta sääteleviin lakeihin, asetuksiin ja muihin määräyksiin sekä oman työehtosopimuksen keskeisiin sopimuskohtiin, arvioi järjestäytymisen merkitystä työmarkkinoilla ja hankkii tietoa oman alansa ammattiliitosta, perehtyy työmarkkinoiden keskeisimpiin toimintaperiaatteisiin, sopimustoimintaan ja työriitojen ratkaisujärjestelmään, perehtyy työttömyysturvajärjestelmän keskeisimpään sisältöön, perehtyy työnhaun periaatteisiin toisesta EU- tai ETA-maasta. Arvioinnin kohteet ja keskeiset sisällöt Lainsäädännön ja sopimusten merkitys omassa työssä ja työelämässä. Tyydyttävä T1 - tekee oman alansa työsopimuksen. Hyvä H2 - tekee oman alansa työsopimuksen ja tutustuu oikeuksiinsa ja vastuuseensa työyhteisön jäsenenä. Kiitettävä K3 - perehtyy keskeiseen työlainsäädäntöön, työmarkkinoiden toiminnan periaatteisiin, toimintatapoihin ja keskeisiin sopimusmenettelyihin, niin että osaa tehdä alansa työsopimuksen ja huolehtia oikeuksistaan ja vastuistaan työyhteisön jäsenenä. - tuntee työntekijän keskeiset oikeudet ja velvollisuudet Tietoverkkojen käyttäminen tiedon hakemiseen työsuhdelaeista ja sopimuksista ja tiedon soveltaminen omaan työsuhteeseensa. - hakee työsuhteeseen liittyvää tietoa ohjattuna tietoverkoista - hakee itsenäisesti työsuhteeseen liittyvää tietoa tietoverkoista ja soveltaa sitä omaan ammattialaansa - hakee itsenäisesti työsuhteeseen liittyvää tietoa tietoverkoista ja soveltaa sitä omaan ammattialaansa - arvioi ja vertailee eri alojen työsuhteiden säännöksiä ja ehtoja Omaa työtä ja työsuhdetta sääteleviin lakeihin, asetuksiin ja muihin määräyksiin sekä oman työehtosopimuksen keskeisiin sopimuskohtiin - perehtyy oman keskeisimpiin työsuhdesäädöksiin ja sopimuksiin. - ohjattuna etsii tietoa oman työehtosopimuksesta - tuntee oman työsuhdesäädökset ja sopimukset. - etsii tietoa oman työehtosopimuksesta - tuntee oman työsuhdesäädökset ja sopimukset. - osaa etsiä tietoa oman työehtosopimuksesta - soveltaa hankkimaansa tietoa omaan työsuhteeseensa. Järjestäytymisen merkityksen ymmärtäminen ja tiedon hankkiminen oman alansa ammattiliitosta - tutustuu oman ammattiliiton - perehtyy oman työsopimus- ja työehtosopimuskäytäntöön. - hakee tietoa oman työmarkkinajärjestöistä - tuntee oman työsopimus- ja työehtosopimuskäytännön. - hakee tietoa oman työmarkkinajärjestöistä. - soveltaa hankkimaansa tietoa omaan ammattiinsa ja työhönsä. Työmarkkinoiden keskeisimpiin toimintaperiaatteisiin, sopimustoimintaan ja työriitojen ratkaisujärjestelmään - perehtyy sopimustoiminnan merkitykseen omalle ammatille. - perehtyy työmarkkinoiden sopimusjärjestelmään ja sen merkitykseen eri ammattialoille. - tuntee työmarkkinoiden sopimusjärjestelmän ja sen merkityksen eri ammattialoille elinkeinoelämälle ja yhteiskunnalle.

5 Työttömyysturvajärjestelmän keskeisimmän sisällön - perehtyy työttömyysturvan keskeisimpiin tukimuotoihin. - tuntee erilaisten työttömyysturvan muotojen merkityksen oman työnsä kannalta. - laskee erilaisten työttömyysturvan muotojen tarjoamat vaihtoehdot oman työnsä kannalta. Tiedon haku ammattialan työpaikoista ja Euroopan unionista ja ETA-maista - hakee tietoa työpaikoista paikallisesti. - hakee tietoa työpaikoista alueellisesti ja kansallisesti. - hakee tietoa työpaikoista alueellisesti ja kansallisesti ja Euroopan unionin ja ETA-alueen maista. Lainsäädännön ja sopimusten merkitys omassa työssä ja työelämässä. Tietoverkkojen käyttäminen tiedon hakemiseen työsuhdelaeista ja sopimuksista ja tiedon soveltaminen omaan työsuhteeseensa. Omaa työtä ja työsuhdetta sääteleviin lakeihin, asetuksiin ja muihin määräyksiin sekä oman työehtosopimuksen keskeisiin sopimuskohtiin - valinnaisena 2. lukuvuosi. - vapaasti valittavana 2. tai 3. lukuvuosi. -opetus työskentelyn säännöllisyys Kirjallinen/suullinen koe ja/tai harjoitustehtävät Järjestäytymisen merkityksen ymmärtämnen ja tiedon hankkimen oman alansa ammattiliitosta. Työmarkkinoiden keskeisimpiin toimintaperiaatteisiin, sopimustoimintaan ja työriitojen ratkaisujärjestelmään Työttömyysturvajärjestelmän keskeisimmän sisällön Tiedon haku ammattialan työpaikkoista ja Euroopan unionista ja ETA-maista Elinikäisen oppimisen avaintaidot: 1. Oppiminen ja ongelmanratkaisu, 2. Vuorovaikutus ja yhteistyö, 5. Aloitekyky ja yrittäjyys, 11. Aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit. Osaamisen tunnustamisessa lukion kursseissa ei ole vastaavuutta. Kokkolan ammattiopisto

6 KULUTTAJATIETO, 1 OV tuntee kuluttajansuojalait, oikeutensa ja velvollisuutensa kuluttajana, asiakaspalvelijana, yrittäjänä ja yrityksen työntekijänä, toimii työssään ja kansalaisena kuluttajien oikeuksien, velvollisuuksien ja vastuun mukaisesti, toimii kuluttajana ja työntekijänä kansantaloutta ja kestävää kehitystä edistävästi, tietää kuluttajansuojaviranomaiset ja valitusmenettelyt ja osaa tarpeen vaatiessa hyödyntää näitä palveluja, tuntee tuoteturvallisuuslain, tuotevastuulain ja muun kuluttajan asemaan ja turvallisuuteen vaikuttavan lainsäädännön, tuntee ylivelkaantumisen ongelman ja sen seuraukset. Arvioinnin kohteet ja keskeiset sisällöt Kuluttajansuojalakien, kuluttajan, asiakaspalvelijan, yrittäjän ja yrityksen työntekijän kuluttajansuojaa koskevien oikeuksien ja velvollisuuksien Omassa työssään ja kansalaisena kuluttajien oikeuksien, velvollisuuksien ja vastuun mukaisesti toimiminen. Tyydyttävä T1 - tuntee kuluttajansuojalain mukaiset toimenpiteet, joihin kuluttaja ja elinkeinonharjoittaja ovat oikeutettuja. - noudattaa omassa työssään keskeisiä kuluttajan asemaa koskevia määräyksiä. - kääntyy tarvittaessa kuluttajaviranomaisten puoleen omia oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskevassa asiassa. Hyvä H2 - tuntee kuluttajansuojalain mukaiset toimenpiteet, joihin kuluttaja ja elinkeinonharjoittaja ovat oikeutettuja ja osaa puolustaa omia oikeuksiaan kuluttajana ja yhteiskunnan jäsenenä. - noudattaa omassa työssään kuluttajan asemaa koskevia määräyksiä. - kykenee puolustamaan omia oikeuksiaan kuluttajana ja yhteiskunnan jäsenenä. Kiitettävä K3 - osaa toimia erilaisissa elämäntilanteissa kuluttajansuojalakien mukaisesti asiakkaana, asiakaspalvelijana, yrittäjänä tai yrityksen työntekijänä. - noudattaa ja soveltaa omassa työssään kuluttajan asemaa koskevia määräyksiä. - puolustaa omia oikeuksiaan kuluttajana ja yhteiskunnan jäsenenä. Toiminta kuluttajana ja työntekijänä kansantaloutta ja kestävää kehitystä edistävästi. - tuntee keskeisimmät kestävää kehitystä edistävät periaatteet. - osaa tehdä sellaisia valintoja omassa työssään ja kuluttajana, jotka palvelevat kestävää kehitystä. - tekee sellaisia valintoja omassa työssään ja kuluttajana, jotka palvelevat kestävää kehitystä ja ovat koko kansatalouden kannalta edullisia. Kuluttajansuojaorganisaation tunteminen ja hyödyntäminen. - tuntee keskeisimmät kuluttajansuojaviranomaiset ja osaa tarvittaessa kuluttajavalituksen. - tuntee kuluttajansuojaorganisaation keskeiset toimijat ja osaa hyödyntää järjestelmää kuluttajana ja työntekijänä. - tuntee kuluttajansuojaorganisaation ja osaa hyödyntää sitä tarpeen vaatiessa. Tuoteturvallisuuslain, tuotevastuulain ja muun kuluttajan asemaan ja turvallisuuteen vaikuttavan lainsäädännön - tuntee oman ammattinsa kannalta keskeisimmät kuluttajan terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavat tuoteturvallisuuslain ja tuotevastuulain määräykset. - tuntee keskeisimmät hintamerkintälain määräykset. - tuntee oman ammattinsa kannalta kuluttajan terveyteen ja turvallisuuteen vaikuttavat tuoteturvallisuuslain ja tuotevastuulain määräykset. - tuntee hintamerkintälain määräykset. - soveltaa tuoteturvallisuuslain, tuotevastuulain, hintamerkintälain ja muiden kuluttajan terveyteen, turvallisuuteen ja asemaan vaikuttavia lakeja omassa työssään ja ammatissaan. Ylivelkaantumisen ongelman ja sen seurauksien - ymmärtää, mitä velka on. - ymmärtää velan oton merkityksen ja ylivelkaantumisen seuraukset omassa elämässään. - ymmärtää velan oton merkityksen ja ylivelkaantumisen seuraukset omassa elämässään, työntekijänä, yrittäjänä ja kansalaisena.

7 Kuluttajansuojalakien, kuluttajan, asiakaspalvelijan, yrittäjän ja yrityksen työntekijän kuluttajansuojaa koskevien oikeuksien ja velvollisuuksien Omassa työssään ja kansalaisena kuluttajien oikeuksien, velvollisuuksien ja vastuun mukaisesti toimiminen. Toiminta kuluttajana ja työntekijänä kansantaloutta ja kestävää kehitystä edistävästi. Kuluttajansuojaorganisaation tunteminen ja hyödyntäminen. Tuoteturvallisuuslain, tuotevastuulain ja muun kuluttajan asemaan ja turvallisuuteen vaikuttavan lainsäädännön Ylivelkaantumisen ongelman ja sen seurauksien - valinnaisena 2. lukuvuosi. - vapaasti valittavana 2. tai 3. lukuvuosi. -opetus työskentelyn säännöllisyys. Kirjallinen/suullinen koe ja/tai harjoitustehtävät Elinikäisen oppimisen avaintaidot: 1. Oppiminen ja ongelmanratkaisu, 2. Vuorovaikutus ja yhteistyö, 5. Aloitekyky ja yrittäjyys, 11. Aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit. Osaamisen tunnustamisessa lukion kursseissa ei ole vastaavuutta.

8 KANSALAISEN LAKITIETO, 1 OV tuntee yksilön oikeusturvajärjestelmän keskeisen sisällön sekä yhteiskunnan normijärjestelmän, tuntee oikeutensa ja velvollisuutensa vuokra- ja velkasuhteessa, tuntee asunnon ostamisen ja kiinteistökaupan oikeudelliset periaatteet, tuntee hallintomenettelyn sekä viranomaisten oikeudet ja velvollisuudet suhteessa kansalaisiin, tuntee vahingokorvausjärjestelmän, tuntee rikosoikeudellisen vastuunsa ja keskeisen rikoslainsäädännön sekä ymmärtää asemansa yhteiskunnan lakia noudattavana jäsenenä ja täysivaltaisena kansalaisena. Arvioinnin kohteet ja keskeiset sisällöt Yksilön oikeusturvajärjestelmän keskeisen sisällön sekä yhteiskunnan normijärjestelmän Tyydyttävä T1 - osaa tarvittaessa pyytää neuvoja viranomaisilta omaan oikeusturvaansa liittyvissä asioissa. Hyvä H2 - osaa tarvittaessa pyytää neuvoja viranomaisilta omaan oikeusturvaansa liittyvissä asioissa ja osaa tarvittaessa käyttää apunaan yhteiskunnan tarjoamia oikeusapupalveluja. Kiitettävä K3 - osaa tarvittaessa pyytää neuvoja viranomaisilta omaan oikeusturvaansa liittyvissä asioissa ja osaa tarvittaessa käyttää apunaan yhteiskunnan tarjoamia oikeusapupalveluja sekä osaa huolehtia oikeusturvastaan. Oikeuksien ja velvollisuuksien tunteminen vuokra- ja velkasuhteessa. - ymmärtää velkasuhteen merkityksen sekä osaa tehdä vuokrasopimuksen. - tuntee velkasuhteen oikeudellisen merkityksen. - osaa tehdä vuokrasopimuksen ja tuntee vuokralaisen oikeudellisen aseman. - tuntee velkasuhteen oikeudellisen merkityksen ja seuraukset - osaa tehdä vuokrasopimuksen ja tuntee vuokralaisen ja vuokraajan oikeudellisen aseman. Asunnon ostamisen ja kiinteistökaupan oikeudellisten periaatteiden - tietää keskeisimmät ostajan oikeudet asuntokaupassa. - tietää ostajan oikeudet asuntokaupassa. - osaa soveltaa asunto- ja kiinteistökauppaa koskevia säädöksiä erilaisissa esimerkkitapauksissa. Hallintomenettelyn sekä viranomaisten oikeuksien ja velvollisuuksien - tuntee hyvän hallinnon tärkeimmät periaatteet. - tuntee hyvän hallinnon periaatteet. - tuntee viranomaisten oikeudet ja velvollisuudet suhteessa kansalaisiin. - tuntee hyvän hallinnon periaatteet. - tuntee viranomaisten oikeudet ja velvollisuudet suhteessa kansalaisiin. - osaa soveltaa tietoja esimerkkitapauksissa. Rikosoikeudellisen vastuun ja keskeisen rikoslainsäädännön tunteminen sekä lakien noudattamisen ymmärtäminen. - osaa elää yhteiskunnan lakia noudattavana jäsenenä. - tuntee keskeisen rikoslainsäädännön ja osaa noudattaa lakia. - tuntee keskeisen rikoslainsäädännön ja osaa noudattaa lakia. - tuntee rikosoikeudellisen vastuunsa. - ymmärtää asemansa yhteiskunnan lakia noudattavana jäsenenä ja täysivaltaisena kansalaisena.

9 Vahingonkorvausjärjestelmän - tietää vahigonkorvausvastuun keskeiset periaatteet. - tietää vahingonkorvausvastuun sisällön ja merkityksen kansalaisena ja työntekijänä - osaa soveltaa ja arvioida vahingon aiheuttamisen seurauksia omassa ammatissaan ja toiminnassaan. Yksilön oikeusturvajärjestelmän keskeisen sisällön sekä yhteiskunnan normijärjestelmän Oikeuksien ja velvollisuuksien tunteminen vuokra- ja velkasuhteessa. - valinnaisena 2. lukuvuosi. - vapaasti valittavana 2. tai 3. lukuvuosi. työskentelyn säännöllisyys Kirjallinen/suullinen koe ja/tai harjoitustehtävät Asunnon ostamisen ja kiinteistökaupan oikeudellisten periaatteiden Hallintomenettelyn sekä viranomaisten oikeuksien ja velvollisuuksien -opetus Rikosoikeudellisen vastuun ja keskeisen rikoslainsäädännön tunteminen sekä lakien noudattamisen ymmärtäminen. Vahingonkorvausjärjestelmän Elinikäisen oppimisen avaintaidot: 2. Vuorovaikutus ja yhteistyö, 5. Aloitekyky ja yrittäjyys, 11. Aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit. Osaamisen tunnustamisessa lukion kursseissa Kansalaisen lakitieto (YH 3) on vastaavuus.

10 TYÖHÖN REKRYTOINTI, 1 OV hankkii työnhakuvalmiuksia ja asenteellisten valmiuksia, kohottaa itsetuntemustaan ja itseluottamustaan niin työnhakutilanteissa kuin mahdollisissa epäonnistumistilanteissa, ehkäisee passivoitumistaaan ja motivoi itseään aktiiviseen työnhakemiseen ja itsensä kehittämiseen, perehtyy eri työhakuorganisaatioihin, työvoimatoimiston palveluihin sekä tietoverkon työnhakupalveluihin, perehtyy työnantajan näkemyksiin työvoiman rekrytoinnissa. Arvioinnin kohteet ja keskeiset sisällöt Työnhakuvalmiuksien ja asenteellisten valmiuksien hankkiminen. Itsetuntemuksen ja itseluottamuksen kohottaminen työnhakutilanteissa ja mahdollisissa epäonnistumistilanteissa. Passivoitumisen ehkäiseminen ja itsensä motivointi aktiiviseen työnhakemiseen ja itsensä kehittämiseen. Eri työhakuorganisaatioihin, työvoimatoimiston palveluihin sekä tietoverkon työnhakupalveluihin - laatii työnhakusuunnitelman, työhakemuksen ja cv:n. - esittelee omia valmiuksiaan työhaastattelussa, analysoi omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan ja pyrkii voittamaan haastattelutilanteessa työnantajan epäilykset. - suunnittelee pukeutumisensa työhaastatteluun. - laatii suunnitelman työnhakukeinoista. - laatii suunnitelman yhteydenotosta työnantajaan ja työpaikkahaastattelun strategian. - ohjattuna tutustuu työvoimatoimiston palveluihin sekä tietoverkon työnhakusivustoihin sekä hakee työpaikkaa näiden avulla. - työantajan haastatteleminen. Työnantajan näkemyksiin perehtyminen työvoiman rekrytoinnissa. Työnhakuvalmiuksien ja asenteellisten valmiuksien hankkiminen. Itsetuntemuksen ja itseluottamuksen kohottaminen työnhakutilanteissa ja mahdollisissa epäonnistumistilanteissa lukuvuosi. Portfolio ja/tai harjoitustehtävät Passivoitumisen ehkäiseminen ja itsensä motivointi aktiiviseen työnhakemiseen ja itsensä kehittämiseen. Eri työhakuorganisaatioihin, työvoimatoimiston palveluihin sekä tietoverkon työnhakupalveluihin Työnantajan näkemyksiin perehtyminen työvoiman rekrytoinnissa. Elinikäisen oppimisen avaintaidot: 1. Oppiminen ja ongelmanratkaisu, 2. Vuorovaikutus ja yhteistyö, 5. Aloitekyky ja yrittäjyys, 11. Aktiivinen kansalaisuus ja eri kulttuurit. Osaamisen tunnustamisessa lukion kursseissa ei ole vastaavuutta.

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Merja Lahdenkauppi, Riitta Karusaari & Tuula Junttila Osaamisen ja sivistyksen asialla MATKAILUALAN/ HOTELLI-, RAVINTOLA-

Lisätiedot

AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA

AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA ETIIKKA, 2 ov 1. Eettisten kysymysten pohdinta 2. Arvo- ja normiristiriitojen käsittely työssä 3. Elinikäisen oppimisen avaintaidot - Ammattietiikka Arvioinnin kohteiden 1 ja 2 osaaminen osoitetaan aktiivisella

Lisätiedot

ATTO, VALINNAINEN LISÄOSA 27. 10.2009

ATTO, VALINNAINEN LISÄOSA 27. 10.2009 ATTO, VALINNAINEN LISÄOSA 27. 10.2009 PSYKOLOGIA 1, 1 OV Tavoitteet havainnoi ja ymmärtää monipuolisesti ihmistä ja tämän toimintaan vaikuttavia tekijöitä, tunnistaa, tiedostaa ja käsittelee psyykkisiä

Lisätiedot

Verkkojulkaisun hallinta 1 ov VirtuaaliKYLÄssä?

Verkkojulkaisun hallinta 1 ov VirtuaaliKYLÄssä? Verkkojulkaisun hallinta 1 ov VirtuaaliKYLÄssä? TAVOITTEET: Alaansa liittyvien tekstien keskeisten käsitteiden, olennaisen sisällön ja tarkoituksen ymmärtäminen Tiedonhankinta eri tavoilla eri lähteistä

Lisätiedot

AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVÄT TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 7.9. 2009

AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVÄT TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 7.9. 2009 ÄIDINKIELI, SUOMI, 4 OV, pakollinen opintojakso Mediaosaaminen Kielen ja kulttuurin tunteminen 2 opintoviikkoa 1. lukuvuosi 2 opintoviikkoa 2. lukuvuosi. Kirjalliset/suulliset tuotokset ja kokeet Portfolio

Lisätiedot

AMMATTITAITOVAATIMUKSET, ARVIOINNIN KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT

AMMATTITAITOVAATIMUKSET, ARVIOINNIN KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT AMMATTITAITOVAATIMUKSET, KOHTEET JA YLEISET ARVIOINTIKRITEERIT Tämän luvun ammattitaitovaatimusten määrittely sekä arvioinnin kohteet ja yleiset arviointikriteerit on tarkoitettu koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009

VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009 VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009 K-MESTARIMYYJÄKOULUTUS, 1 ov 1. Ilmoittautuminen linjakohtaisesti Mestarimyyjäkoulutukseen ilmoittutumisajan puitteissa

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Annamaija Aro ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Pirkko Laurila ja Raili Laasonen Osaamisen ja sivistyksen asialla LABORATORIOALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ, KAIKILLE VALINNAINEN PAIKALLINEN TUTKINNON OSA, 10 OV 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnittelee ja toteuttaa projektin. Suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

osien (aik. yhteiset opinnot) uusi muoto

osien (aik. yhteiset opinnot) uusi muoto Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien (aik. yhteiset opinnot) uusi muoto Tiedotustilaisuus koulutuksen järjestäjille Susanna Tauriainen Tiedotustilaisuus 15.9.2008 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että

Lisätiedot

Ensimmäisen vuoden työssäoppiminen (10 ov)

Ensimmäisen vuoden työssäoppiminen (10 ov) Ensimmäisen vuoden työssäoppiminen (10 ov) 1. Sisäinen - ja asiakasviestintä (5 ov) Opintojakson sisältö Sisäinen - ja asiakasviestintä ammattitaitovaatimus Mitä opiskelija osaa suoritettuaan tämän jakson

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Finanssipalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija valmistautuu ja hoitaa finanssipalvelun työtehtäviä. Hän seuraa työnsä tuloksellisuutta ja

Lisätiedot

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta.

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Asiakaspalvelu Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Asiakaspalvelu Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden

Lisätiedot

Hyvä H2 selvittää työtään koskevat laatuvaatimukset sekä arvioi kestävän kehityksen mukaisia taloudellisia ja ympäristöratkaisuja

Hyvä H2 selvittää työtään koskevat laatuvaatimukset sekä arvioi kestävän kehityksen mukaisia taloudellisia ja ympäristöratkaisuja Maaseutuyrittäminen 1. Työprosessin hallinta Maaseutuyrityksen toiminnan suunnitteleminen ja johtaminen Tyydyttävä T1 suunnittelee maaseutuyrityksen toimintaa ja kehittämismahdollisuuksia asiantuntijan

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa.

Osaamisen tunnistamista tehdään koko tutkintoihin valmentavan koulutuksen ajan sekä tietopuolisessa opetuksessa että työssäoppimassa. 1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille OSAAMISEN TUNNISTAMINEN LÄHIHOITAJAN AMMATTITAITO - perustuu Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja 2010 ammatillisen

Lisätiedot

Teemat ja sisällöt Oma asema median maailmassa oman mediasuhteen pohtiminen ja omien mediankäyttötapojen reflektoiminen

Teemat ja sisällöt Oma asema median maailmassa oman mediasuhteen pohtiminen ja omien mediankäyttötapojen reflektoiminen Kuvaukset 1 (8) Äidinkieli, valinnainen Kriitikkokurssi, 1 ov (YV1AI1) Tavoitteet hahmottaa asemansa median maailmassa osaa hyödyntää kriittisesti mediaa ja arvioida sitä sekä ilmaista itseään luovasti

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset o valmistautuu finanssipalveluihin o hoitaa finanssipalvelun o

Lisätiedot

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta.

Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Talouspalvelut Tarkastele työtehtävistä suoriutumista seuraavista näkökulmasta. Arvioi tutkinnon suorittajan ammattitaitoa / osaamista liiketalouden

Lisätiedot

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN

SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Finanssipalvelut tutkinnon osa (FIPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Finanssipalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat!

Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! Yhteistyöseminaari 15.8.2017 Tuija Laukkanen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Tilanne säädösten ja yhteisten tutkinnon osien valmistelun osalta Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa

Lisätiedot

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA. Kiinteistöpalvelujen perustutkinto

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA. Kiinteistöpalvelujen perustutkinto AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA Kiinteistöpalvelujen perustutkinto Sisältö 1 JOHDANTOA... 3 2 TUTKINNON MUODOSTUMINEN... 6 3 AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN KUVAUKSET... 7 4 TUTKINNON OSIEN ARVIOINTIMENETELMÄT...

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4 MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINNON AMMATILLISET TUTKINNON OSAT, AMMATTITAITOVAATIMUKSET JA ARVIOINTI 4.1 KAIKILLE PAKOLLISET TUTKINNON OSAT 4.1.1 Työtehtävän suunnittelu, 10 ov Ammattitaitovaatimukset kartoittaa

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

4.3.1 YRITYSTOIMINTA Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö:

4.3.1 YRITYSTOIMINTA Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 4.3.1 YRITYSTOIMINTA Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Oman työn suunnittelu osallistuu yrityksen toiminnan suunnitteluun ja toimii ryhmän jäsenenä ottaa vastuun töistään

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI, 15 osp OPPIMISTAVOITTEET n opintokortin runko Työelämälähtöiset työtehtävät Arvioidaan S = oppimistavoite saavutettu Valmentautuminen ja raportointi Valmentautuminen työelämässä

Lisätiedot

2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp

2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp 2.44. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp Tutkinnon osan tulee sisältää kaikkien kolmen osa-alueen pakolliset osaamistavoitteet (yhteensä 8 osaamispistettä). Lisäksi tutkinnon osan tulee sisältää

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus: Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä työskentelemällä yrityksessä, jossa valmistetaan ja kehitetään sulautettuja järjestelmiä.

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Työelämälähtöinen projekti näyttö sisältää vähintään yhden seuraavista: 1. Oman vastuualueen hoitaminen messu- tai näyttelyjärjestelyissä;

Lisätiedot

SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op

SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op OPPIMINEN JA OPPIMISYMPÄRISTÖT, 5op tuntee ammattikorkeakoulun opiskeluympäristönä omaa ammattikorkeakouluopintojen

Lisätiedot

Kasvilajikohtainen tuottaminen (Nurmentuotanto) 1. Työprosessin hallinta. Valitun kasvin viljelyn suunnitteleminen

Kasvilajikohtainen tuottaminen (Nurmentuotanto) 1. Työprosessin hallinta. Valitun kasvin viljelyn suunnitteleminen Kasvilajikohtainen tuottaminen (Nurmentuotanto) 1. Työprosessin hallinta Valitun kasvin viljelyn suunnitteleminen Tyydyttävä T1 suunnittelee ja arvioi ohjattuna viljelyä ja siihen liittyviä työvaiheita

Lisätiedot

Toteutus Kurssilla keskustellaan, tehdään harjoituksia ja ryhmätöitä, tavataan erimaalaisia ihmisiä ja tehdään vierailuja.

Toteutus Kurssilla keskustellaan, tehdään harjoituksia ja ryhmätöitä, tavataan erimaalaisia ihmisiä ja tehdään vierailuja. Kuvaukset 1 (5) Kulttuurien tuntemus Kun kulttuurit kohtaavat, 1 ov (YV13KT2) oppii viestimään eri maista tulevien ihmisten kanssa oppii ymmärtämään, mistä kulttuuri- viestintäerot johtuvat kuinka eri

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 12. kesäkuuta 2009

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 12. kesäkuuta 2009 OHJAAJUUS 20 OV Oman työn tavoitteellinen suunnittu ja toteuttaminen sosiaalisista ja kasvatuksellisista lähtökohdista Tuloksellinen toiminta Oman työn kehittäminen Oman persoonan tunteminen ja käyttäminen

Lisätiedot

Osaamispisteet. Vapaasti valittava

Osaamispisteet. Vapaasti valittava Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammattiopiskelun S2 3 osp Osaaminen arvioidaan opiskelijan keräämän oman alan sanaston sekä portfolion avulla. Oman alan sanavaraston Tekstien ymmärtäminen Luku- ja opiskelustrategioiden

Lisätiedot

Lukion luokkatilat. Monisteet ja kirjallisuusmateriaali. koulujemme luokkatiloissa. Luokkatilat, työsalit ja työssäoppimispaikka.

Lukion luokkatilat. Monisteet ja kirjallisuusmateriaali. koulujemme luokkatiloissa. Luokkatilat, työsalit ja työssäoppimispaikka. TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Muut valinnaiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa/

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. työskentelee matkailutapahtuman Hyväksymismerkinnät 1 (5) Näytön kuvaus Matkailutapahtumien näyttö toteutetaan osallistumalla matkailutapahtuman toimintaan omalla työosuudellaan. Tutkinnon osan tavoitteisiin on osallistua 7 matkailutapahtuman

Lisätiedot

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus

4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus 1 4.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa kunnioittaa asiakkaan arvoja ja kulttuuritaustaa tunnistaa eri-ikäisten ja taustaltaan erilaisten asiakkaiden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: TUTKINTOTILAISUUDEN AJANKOHTA: TUTKINTOTILAISUUDEN PAIKKA:

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Asiakaspalvelu 30 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa toimia käytännön asiakaspalvelutehtävissä ja osoittaa ammattitaitonsa palvelutilanteessa,

Lisätiedot

4.1.5 HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA

4.1.5 HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA 4.1.5 HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Toimiminen työssä ja työyhteisössä toimii ohjattuna työyhteisön työhyvinvointia edistävästi Ihmissuhteiden

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet 19.3.2015 Helsinki, Messukeskus, Messuaukio 1 Aira Rajamäki, opetusneuvos, Ammatillinen

Lisätiedot

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA

TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA TUTKINTOSUUNNITELMA Sivu 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA Tutkinnon osa SUUN TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA SUUN TERVEYDENHOIDON ERIKOISALOILLA TOIMIMINEN Tutkinnon osan suorittaja Nimi

Lisätiedot

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia)

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia) Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia) Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! -yhteistyöseminaari 15.8.2017 Opetusneuvos Minna Taivassalo Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Yhteiskunta-

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO. Amk-opintoihin valmentava -väylä 2010

VAASAN AMMATTIOPISTO. Amk-opintoihin valmentava -väylä 2010 Pvm 31.5.2010 Laatija Hillevi Kivelä Rakenteen tarkistus Pvm 31.5.2010 Osastonjohtaja Katarina Ivars Muodollinen tarkistus Pvm 31.5.2010 Kehittämispäällikkö Hillevi Kivelä Suunnitelman hyväksyntä Pvm 31.5.2010

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Ammattilaiseksi kansainvälisesti tutkinnon osa tarjoaa opiskelijalle yksilöllisen mahdollisuuden lisätä

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 YRITYKSESSÄ TOIMIMINEN YRTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Yrityksessä toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/7

ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/7 ARVIOINTISUUNNITELMA Sivu 1/7 Ammattitaidon osoittamistavat: Ammattiosaamisen työprosessin kokonaan pois lukien yrittäjänä toimimisen mahdollisuuksien ja ammattialan yritystoiminnan työmenetelmien, -välineiden

Lisätiedot

Näyttöympäristö: Esimerkiksi kodinomaiset laitokset (kuten Ruusakoti), päiväkodit tai asiakaskodit (yksityiskodit, palveluasunnot).

Näyttöympäristö: Esimerkiksi kodinomaiset laitokset (kuten Ruusakoti), päiväkodit tai asiakaskodit (yksityiskodit, palveluasunnot). Asiointipalvelut ja erityisryhmien avustaminen 20 osp Ammattiosaamisen näytön toteutuksen kuvaus: Näytön tehtävät: suunnittelee työtään asiakaskohteen toiminnan, palvelusopimuksen ja asiakkaan toiveen

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA 0 AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖJEN SUUNNITELMA Toimitilahuoltajan perustutkinto Hyväksytty Bovallius- ammattiopiston ja koulutuskeskus Agricolan Pieksämäen ammatillisen koulutuksen toimielimessä 29.3.2011. 1

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN

1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON MÄÄRÄYKSEN MUUTOS LIITE 1 1(5) 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.2 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON

Lisätiedot

Tietoliikennelaitteet ja kaapelointi, 20 ov KIINTEISTÖNJÄRJESTELMÄT, 10 OV

Tietoliikennelaitteet ja kaapelointi, 20 ov KIINTEISTÖNJÄRJESTELMÄT, 10 OV Tietoliikennelaitteet ja kaapelointi, 20 ov KIINTEISTÖNJÄRJESTELMÄT, 10 OV VALTAKUNNALLINEN OPS Ammattitaitovaatimukset opiskelijalle/tutkinnon suorittajalle: osaa suorittaa telekaapeleiden ja televerkon

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen avaintaidot: - Oppiminen ja ongelmanratkaisu - Ammattietiikka - Kestävä kehitys. Harjoitustöiden ja Itsearvioinnin yhteydessä.

Elinikäisen oppimisen avaintaidot: - Oppiminen ja ongelmanratkaisu - Ammattietiikka - Kestävä kehitys. Harjoitustöiden ja Itsearvioinnin yhteydessä. ELÄMÄNHALLINTA, 2 ov 1. Elämänhallintaan liittyvien kysymysten käsitteleminen ja elämään liittyvistä asioista selviytyminen 2. Elinikäisen oppimisen avaintaidot - Ammattietiikka - Kestävä kehitys Arvioinnin

Lisätiedot

4.1.4 PERMANENTTIKÄSITTELYT

4.1.4 PERMANENTTIKÄSITTELYT 4.1.4 PERMANENTTIKÄSITTELYT Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Permanenttikäsittelyn suunnittelu Permanenttikäsittelyn tekeminen ottaen huomioon leikkaus- ja kampausrakenteen

Lisätiedot

2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen

2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 2010, MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA OPETUSSUUNNITELMA TUTKINTOKOHTAINEN OSA PAIKALLISESTI TARJOTTAVAT TUTKINNON OSAT / täydennys Hyväksytty Helsingin Konservatorion johtokunnassa

Lisätiedot

MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE

MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE TUTKINNONSUORITTAJAN NIMI: MEDIA- JA VERKKO-OHJAUS TUTKINTOTILAISUUDEN ARVIOINTILOMAKE ARVIOINNIN KOHTEET ARVIOINTIKRITEERIT 1. Työprosessin hallinta Toimintakokonaisuuksien suunnittelu suunnittelee toimintaa

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Pankki- ja rahoituspalvelut 10 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(8) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Palkanlaskenta 30 osp Tavoitteet: Opiskelija laskee palkanmaksukaudelta maksettavan palkan. Hän laskee maksettavan palkan erityistilanteissa

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Prosessiteollisuuden perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Paikalliset valmistusprosessit 15 osp, valinnainen, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa ARVIOINNIN

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO Lastenohjaaja 1 TUTKINNON RAKENNE Pakolliset tutkinnon osat 70 ov - Lapsen kasvun ohjaus ja huolenpito 30ov - Perhelähtöinen ja yhteisöllinen kasvatustyö 25 ov - Koululaisten

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, Merkonomi Tutkinnon osa Talouspalvelut Mikäli jo aikaisemman tutkinnon osan yhteydessä on arvioitu Työprosessin hallinta, Työmenetelmien, välineiden ja materiaalin hallinta

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Vakuutus- ja eläkepalvelut Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Palkanlaskenta tutkinnon osa (PALA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Palkanlaskenta Ammattitaitovaatimukset nnlaskee palkanmaksukaudelta

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.

Lisätiedot

KAMPAUKSET JA EHOSTUS

KAMPAUKSET JA EHOSTUS 4.1.2. KAMPAUKSET JA EHOSTUS Tutkinnon suorittaja: Näyttöympäristö: 1. Työprosessin hallinta Kampauksen ja ehostuksen suunnitteleminen tekee toteuttamiskelpoisia kampausja ehostussuunnitelmia ja noudattaa

Lisätiedot

( ) B-B 142 `0,3 28-0,2. 36 Ra1.6. 2x45. 1x45. 2x45. Keskiöporaus sallitaan. 0,5x0,5. Ra3.2. Ra1.6. Koneistusnäyttö Aihio: D50x145 S355

( ) B-B 142 `0,3 28-0,2. 36 Ra1.6. 2x45. 1x45. 2x45. Keskiöporaus sallitaan. 0,5x0,5. Ra3.2. Ra1.6. Koneistusnäyttö Aihio: D50x145 S355 142 `0,3 50 80 M 40 x2 A 20 Ø35 5 n50-0,1 40-0,3 Ø 26-0,05 +0 Ø B + 0,3 55-0 36 Ra1.6 6 2x45 B +0 28-0,2 1x45 0,5x0,5 2x45 b 0,1 A Keskiöporaus sallitaan B-B Ra3.2 Ra1.6 ( ) 3 Designed by Checked by Approved

Lisätiedot

Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt

Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt Opintojen lähtökohdat, tavoitteet ja sisällöt Itsenäinen elämä Työ Ammatillinen koulutus VALMENTAVA I 20-40 (80) ov - ammatilliseen peruskoulutukseen tai työelämään valmentavat perusopinnot koulutusalakohta

Lisätiedot

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp

AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa AMMATTILAISEKSI KANSAINVÄLISESTI 15 osp Ammattilaiseksi kansainvälisesti tutkinnon osa tarjoaa opiskelijalle yksilöllisen mahdollisuuden lisätä

Lisätiedot

Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen. Toteutus oppilaitoksissa Liikunta ja terveystieto Ammattiopisto Tavastiassa Valtteri Similä

Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen. Toteutus oppilaitoksissa Liikunta ja terveystieto Ammattiopisto Tavastiassa Valtteri Similä Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Toteutus oppilaitoksissa Liikunta ja terveystieto Ammattiopisto Tavastiassa Valtteri Similä Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen Tavastiassa

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013 Talouspalvelut tutkinnon osa (TAPA) MÄÄRÄYS 20/011/2013 AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET mercuria.fi Talouspalvelut Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Pankki- ja rahoituspalvelut, 15 osp Ammattitaitovaatimukset o tunnistaa erilaisia

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Käytön tuen prosessien vakiointi 15 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Prosessien tunnistaminen ja vakiointi 8 osp Työssäoppiminen 7 osp

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 PAIKALLISESTI TARJOTTAVA TUTKINNON OSA: NAVETAN TUOTANTOTEKNOLOGIAN KÄYTTÄMINEN JA HUOLTAMINEN, 10 ov Ammattiosaamisen näyttö Muu

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Tutkinnon osa Osaamispisteet tutkinnon osan toteuttamisesta

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Tutkinnon osa Osaamispisteet tutkinnon osan toteuttamisesta 5 Opetussuunnitelma Hyväksymismerkinnät 1 (6) 2.4.215 Rakennusalan perustutkinto Koodi: RAK395 Päätös: LAO C68/215 Näytön kuvaus Tutkinnonosa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Arviointi perustuu opiskelijan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA:

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSAN SUORITTAJA: RYHMÄTUNNUS / RYHMÄN OHJAAJA: Turun Aikuiskoulutuskeskus Kärsämäentie 11, 20360 Turku 0207 129 200 www.turunakk.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA 79/ 011/ 2014 AMMATTITAIDON ARVIOINTI TUTKINNON OSA: KASVUN TUKEMINEN

Lisätiedot

MIHIN OPPIAINEISIIN JA KURSSEILLE MAAILMA 2O3O SOPII?

MIHIN OPPIAINEISIIN JA KURSSEILLE MAAILMA 2O3O SOPII? MIHIN OPPIAINEISIIN JA KURSSEILLE MAAILMA 2O3O SOPII? Alakoulu: Äidinkieli, ympäristöoppi, elämänkatsomustieto, kuvaamataito Yläkoulu: Äidinkieli, maantieto, elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi

Lisätiedot