Ajankohtaista ja tulevia tapahtumia 16

Transkriptio

1 Jäsenlehti 1/2011

2 2 Jäsenlehti 1/2011 Puheenjohtajan alkutalven sana Aila Kauranen 3 Lupa puhua Kimmo Hätinen 5 Ryhmään liittymisen helppous ja vaikeus Heikki Launila 7 Koulutustyöryhmän sana Taru Kaivola 11 Ryhmäanalyytikot Kainuussa Riitta Korhonen 12 Ajankohtaista ja tulevia tapahtumia 16 Jäsenlehden julkaisija : Ryhmäanalyysisyhdistys ry Föreningen föf Gruppanalysis rf Toimituskunta: Irma Soilanne ja Risto Räsänen.

3 3 Aila Kauranen PUHEENJOHTAJAN ALKUTALVEN SANA Helmikuun paukkupakkaset koettelivat kautta Suomen: En ole talvi-ihminen, joten pakkaset olivat minulle lisäsyy viettää vapaa-aikaani lukien. Olen lukenut vastarinnasta ja siitä, kuinka vaikea jopa koulutuksessa olevien terapeuttien on asettua koulutettaviksi, opiskelijoiksi. Kyvykkäiden ihmisten on helpompi kaikin voimin saada aikaan monenlaista, kiihkeääkin, myllerrystä ryhmässään kuin asettua tutkimaan omaa sisäistä maailmaansa ja omaa vuorovaikutustaan toisten koulutusryhmän jäsenten kanssa. Vastarinnan tutkiminen analyyttisellä asenteella on tärkeä osa ammattitaitoa. Kirja, johon edellä mainittu näkemys viittaa, on kirjoitettu vuosikymmeniä sitten ja on nimeltään The Analytic Attitude. Kirjoittaja on Roy Schafer ja kirja on julkaistu Kansainvälisen Psykoanalyyttisen kirjaston julkaisusarjassa. Voin lämpimästi suositella tekstiä ryhmäanalyytikoiden luettavaksi. S.H.Foulkes sanoi aikoinaan, että ryhmäanalyytikon on tärkeää tuntea psykoanalyysin teoriaa ja työskentelytapoja. Analyyttinen asenne on ryhmäanalyytikon ymmärryksen ja toiminnan kannalta tärkeää. *** Toinen kirja, jonka kanssa olen keskustellut on S.H.Foulkesin Introduction to Group- Analytic Psychotherapy. Kuinka moderni Foulkes olikaan yli puoli vuosisataa sitten, kun hän toi esiin näkemyksen siitä, kuinka ryhmät ovat sidoksissa ympäristöönsä ja ympäristönsä läpäisemiä. Palaan Foulkesin ajatuksiin ja hänen teorioihinsa myöhemmin lisää. Kirjoitan ryhmäanalyytikoiden tekeillä olevaan kirjaan siitä, mitä Foulkes todella sanoi. Jostakin on kehkeytynyt käsitys, ettei Foulkesilla olisi ollut teoriaa. Näkemykseni mukaan käsitys ei pidä paikkaansa. Foulkesin ryhmäanalyyttinen teoriaperintö ei anna pikkutarkkaa mallia matkittavaksi, oikeaoppisuutta tavoitellen. Foulkes kehitti ryhmäanalyyttistä ajattelua ja toimintaa siten, että alkuperäisen sukupolven jälkeen tulevat ryhmäanalyytikot voivat soveltaa ryhmäanalyysiä muuttuvan yhteiskunnan ja erilaisten kulttuurien vaatimalla tavalla. Alkuperäisen ajattelun ja teorian vankka tuntemus on tarpeen, että perusta, jolle rakennetaan kestää silloin, kun ryhmäanalyysiä kehitetään ja haastetaan. Ryhmäanalyysiä koskeva soveltava ja teoreettinen keskustelu suomenkielellä on yhteinen tehtävämme. *** Tapasin puheenjohtajana Kajaanissa Kainuun ryhmäanalyytikot helmikuun alussa. Tapaaminen oli innostava kokemus. Hallitus on sittemmin päättänyt, kainuulaisten toiveesta, että Kajaanin seudulla järjestetään ensi syksynä yhdistyksemme ensimmäinen Helsingin alueen ulkopuolella toteutettava seminaari. Viimeisen puheenjohtajavuoteni loppuun sijoittuva

4 4 seminaari on mieluinen osoitus siitä, että ryhmäanalyysi elää ja on sovellettavissa suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Toivon, että yhdistyksen piirissä aktivoituu keskustelu organisaatioissa ja työelämän vuorovaikutuskentässä työskentelevien ryhmäanalyytikoiden kesken. Terapiatyö on vain yksi ryhmäanalyysin soveltamisen ja käytön kenttä. Työelämätyöskentely on toinen tärkeä alue, johon on syytä paneutua myös Ryhmäanalyysiyhdistyksen puitteissa. Toivotan jokaiselle jäsenellemme hyvää kevättalvea ja yhdistykselle antoisaa kevättalvea. Jokainen jäsenemme on tärkeä ryhmäanalyysin suomalaisessa matriksissa! Lähteet: S.H.Foulkes: Introduction To Group-Analytic Psychotherapy, Studies in the social integration of individuals and groups William Heinemann Medical Books LTD, London 1948 Roy Schafer (ed. Clifford Yorke): The Analytic Attitude, The International Psycho-Analytical Library No 114, The Hogart Press And The Institute of Psycho-Analysis, 1983

5 5 Kimmo Hätinen Alustus Ryhmäanalyysiyhdistyksen jäsenillassa LUPA PUHUA Alustuksen aiheeseen olen perehtynyt sekä teoreettisesti että oman elämän kokemusten kautta. Ensimmäinen tiedostamani kokemus aiheesta on jäänyt pysyvästi mieleeni lukioajoilta, 17- vuotiaana. Koko siihenastisen elämäni olin ollut säännöllisesti omiin oloihini vetäytyvä pohdiskelija sellainen persoona, jollaisia terapeutit kaiketi aika usein ovat. Yksinäinen sielu, joka pitää kirjoista. Nyt lukion toisella luokalla kuitenkin aloin jäädä pois koulusta, koska opiskelu siellä ei kiinnostanut minua. Tein itselleni ensimmäistä kertaa kysymyksen: Miksi en mene kouluun? Vaihtoehtoa koulunkäynnille en kuitenkaan oikein löytänyt. Tajusin, etten voisi vain olla poissa koko ajan. Silloin tajuntaani iskeytyi ajatus, joka kertoi ikään kuin itseni ulkopuolelta: Sinun on vain mentävä sinne, ja puhuttava niille ihmisille. Käsitin, ettei opiskelun oikeastaan tarvinnutkaan olla kiinnostavaa. Riitti, että saisin välitunneilla jutella kavereille. Rupesinkin pölöttämään aiempaa enemmän viihtymään ihmisten parissa. Minusta tuli sosiaalisesti aktiivisempi. Numerot paranivat ja taisin itsekin siinä hieman parantua. Small talkista tuli arvoasteikossani korkealle noteerattava kanssakäymisen muoto. Mikä oli tuo ääni, joka kertoi minulle muille puhumisen olevan pelastava tekijä oman elämäni kurssin luovimisessa? Reilut kymmenen vuotta myöhemmin olin töissä narkomaanien kuntoutuksessa, terapeuttisessa yhteisössä. Silloin tutustuin transaktioanalyysin termiin elämän käsikirjoitus. Teorian mukaan lapsi rakentaa kouluikään mennessä itsellensä käsikirjoituksen. Käsikirjoitus koostuu niistä tiedostamattomista toimintastrategioista, joiden varassa hän toimii myöhemmin aikuisena aina silloin, kun ei toimi aikuisen minätilassa rakentavalla tavalla suhteessa ongelmaan, joka on ratkaistavana. Lapsi sisällyttää käsikirjoitukseen aineksia omilta vanhemmiltaan, muilta vanhempi-hahmoiltaan sekä omista tulkinnoistaan. Tyypillinen aikuisena esiintyvä käsikirjoitus-strategia on mököttäminen. Käsikirjoitus sisältää käskyjä ja kieltoja. Käsky ole vahva esiintyy usein hoitoalan ihmisissä kannetaan kaikki, ja sitten vielä vähän lisää. Erilaisia perhesalaisuuksia sisältävälle käsikirjoitukselle voi olla tyypillinen kielto älä puhu. Narkomaaneilla esiintyy usein käsikirjoituskielto älä ajattele, mikä korostaa suoraa toimintaa ongelman ratkaisussa. Jälkikäteen tajusin, että minulla ei oikeastaan ollut tuota älä puhu kieltoa omassa käsikirjoituksessani. Voihan ihminen muutenkin olla luonteeltaan hiljainen. Enemmänkin kyse

6 6 kohdallani oli kynnyksestä puhua. Olisi pitänyt olla, ja yhä edelleen pitää olla, jotain viisasta sanottavaa. Noille lukiovuosille olen kuitenkin yhä kiitollinen, sillä opin silloin jauhamaan paskaa, mikä on ollut tärkeä taito elämässä selviämisessä. Psykodynaamisesti tarkasteltuna ihminen tulee uuteen ryhmään ja pysyy siellä, kahden jännitteen vaikuttaessa samanaikaisesti: Täytyy olla riittävän yksilöllinen erottuakseen, mutta myös riittävän mukautuva pysyäkseen porukassa. Tarve tulla hyväksytyksi ja pelko tulla hylätyksi ovat voimassa yhtä aikaa. Ryhmäanalyysiopintojen aikana olen tiedostanut omalla kohdallani tämän niin, että erottuminen joukosta on minulle jonkin viisaan sanomista ja mukautuminen rentoa turinaa mistä tahansa kehissä olevasta teemasta. Puhumisen vaikeus liittyy pelkoon, että tulee hylätyksi. Ihminen pelkää, ettei hänen sanomansa puhuttele muita, tai että sanottu on jotain tyhmää. Ryhmäanalyysi on haastava terapiamuoto siksikin, että ryhmän antama palaute ei aina suoraan liity siihen, mitä edellinen puhuja on sanonut. Toisaalta tämä haastavuus edustaa tiettyä totuutta elämässä: ei sellaista koodia ole, jolla voisimme aina tilata juuri itsellemme sopivan palautteen kaikkeen, mitä sanomme. Lupa puhua on myös taloudellisesti arvotettua. Kulttuuriimme kuuluu erilaisten konsulttien, filosofien, kouluttajien ja vastaavien palkkaaminen työyhteisölle pitämään luentoja, koska he ovat hyviä puhumaan. Tai sitä ainakin odotetaan. Kuulijoilla on lupa puhua selän takana. Joko hyväksyvästi, hän on hyvä puhumaan, tai sitten tuomitsevasti, huonon möivät. Asianajajan tehtävä on puhua hyvin, että rikoksesta tuomittava saisi lievemmän rangaistuksen. Yksi aikamme harha on, että viisaus asuu jossain muualla kuin keskellämme. Asiantuntijat eivät tuo ratkaisuja ongelmiin, jotka koskevat ryhmän yhdessä toimimista. Ainoa tapa ratkaista näitä ongelmia on puhua ryhmässä. Ryhmäanalyytikko on prosessin puitteiden järjestäjä. Hän voi omalla toiminnallaan tuoda ryhmään viestin: On lupa puhua. Ryhmässä olemisessa olennaista on se, että sen jäsenillä on lupa puhua. Vierautta ja erilaisuutta kohtaan tuntemamme pelko voi hälventyä vain tutustumalla toiseen, ja se vaatii sanoja. Erityisesti aidoista tunteista puhuminen ryhmässä on usein pelottavaa pelko hylätyksi tulemisesta aktivoituu oman puheen mennessä kaikkein salatuimmille alueille. Viihdekulttuuri suoltaa jatkuvasti eteemme ohjelmia ja tarinoita, joissa käsitellään suuria tunteita. Ne ovat siellä jossain, eivät keskellämme. Viihdekulttuurissa katsomme asioita ulkopuolelta, ryhmässä käsittelemme niitä keskenämme. Nykyajan yksilöllisyyttä korostavassa kulttuurissamme kuulee silloin tällöin jonkun elämäntaiteilijan tilittävän, kuinka hän tekee, mitä haluaa ja toteuttaa itseään juuri kuten itse haluaa. Ja on ihan sama, mitä muut siitä ajattelevat. Jos näin todella olisi, olisivat tällaiset ihmiset myös valmiita siihen, että heidät eristetään kokonaan yhteisöstä erilaisuutensa vuoksi. Väitänkin, että kaikenlainen erottuminen ja oman yksilöllisyyden korostaminen lopulta liittyy tarpeeseen tulla hyväksytyksi ryhmässä tarpeeseen kuulua johonkin. Ryhmän kehittyessä se sietää erilaisuutta paremmin. Silloin yksilöllisyydelle on myös tilaa enemmän. Ainakin silloin, kun puhutaan perusrakenteiltaan terveistä ryhmistä. Palaan hieman lähtöruutua kohti, ja tarkastelen lyhyesti tarinan villakoiran ydintä systeemi-

7 teorian valossa. Silloin lukiossa ollessani muutin yhden asian: rupesin puhumaan koulukavereilleni. Hehän oikeastaan olivat silloinen ryhmäni. Matka ydinperheestä irrottautumiseen oli jo alkanut. Ääni oli oivallus. 7 Puhuminen tuotti ihmissuhteita. Yksi niistä voi hyvin vielä tänäkin päivänä. Aseman vahvistuminen ryhmässä loi roolin: minulle voi puhua. Tässä välissä tapahtui paljon.. Sitten lähdin opiskelemaan ryhmäanalyytikoksi. Heikki Launila Organisaatiokonsultti Finod RYHMÄÄN LIITTYMISEN HELPPOUS JA VAIKEUS Tämä artikkeli pohjautuu perjantaiseminaarin alustukseeni ja sen pohjalta käytyyn yhteiseen keskusteluun aiheesta. Alustuksessa keskityttiin perjantaiseminaarien kehityskulkuun noin kahdeksan vuoden ajalta eli alkuajoista lähtien. Aiheen valintaan vaikutti osaltaan omakohtainen kokemus ryhmän merkityksellisyydestä itselleni. Käytän tässä artikkelissa perjantain seminaareista termiä ryhmä, vaikka sen kokoonpano on vaihdellut merkittävästikin aikojen kuluessa. Olen tarkastellut aihetta Bruce Tuckman in yli 40 vuotta sitten kehittämien ryhmän kehitysvaiheita kuvaavien ilmiöiden kautta. Tässä ei ole niinkään tarkoituksena arvioida ryhmän kehitystä ryhmänä vaan ennen kaikkea sen merkitystä yksilölle artikkelin otsikon mukaisesti liittymisen helppoutta ja vaikeutta kuvailemalla. Tarkastelunäkökulma saattaa tuntua kovin yksinkertaistetulta ja kategorisoivalta, mutta toisaalta se auttaa hahmottamaan eri piirteitä, jotka liittyvät ryhmän ja ryhmässä kehittymiseen. Tuckman määrittelee ryhmän kehityksen etenevän viitenä vaiheena tai kehitysportaina. Ensimmäinen vaihe on muotoutuminen (forming), jossa löytyvät alkavan ryhmän ilmiöt. Ol-

8 8 laan epävarmoja, tarkkaillaan toisiaan ja etsitään oma paikkaa ja hyväksyntää ryhmän jäsenenä. Käsiteltävät aiheet ja keskustelut liikkuvat yleisellä tasolla ja haetaan hyväksyntää. Tässä vaiheessa erottuvat puheen pitäjät ja ryhmän tarkkailijat. Tyypillisiä ilmiöitä ovat ryhmän jäsenen monologit. Ohjaajalla on aina ryhmän muotoutumisvaiheessa merkityksellinen rooli ja häneen kohdistuu monenlaisia odotuksia toivotaan vastauksia kysymyksiin, halutaan ohjeita ja hyväksyntää, jne. Kuohuntavaiheessa (storming) yksilöt alkavat nostaa päitään ja rohkeus ilmaista itseään kasvaa. Tätä vaihetta voidaan kutsua myös jäsentyneen ryhmän tilaksi. Erilaiset mielipiteet saavat tilaa, jolloin myös ryhmässä vahvistuu erilaisia rooleja ja jopa klikkiytymistä. Tyypillistä on myös muihin jäseniin ja ohjaajaan kohdistuvaa testaamista ja haastamista kyseenalaistamalla koko toiminnan järkevyys. Seuraava vaihe eli normiutuminen (norming) heijastuu yhteisöllisyyden kokemuksena, ryhmän merkitys ja me-henki saavat sijaa. Ryhmä toimii vakiintuneessa tilassa, on opittu tuntemaan toisia ryhmän jäseniä ja keskinäiset roolit ovat selkiytyneet. Työskentelyssä pyritään välttämään konflikteja, ongelmista vaietaan. Eletään näennäisen harmonian lumoissa. kanssa samalle kehitystasolle ja kuuluvani tasavertaisena jäsenenä ryhmään. Rohkeus ilmaista omia tuntojaan ja henkilökohtaisia kysymyksiä on lisääntynyt. Ryhmän kehittymisen kulminaatiopiste toteutuu tehtävän suorittamisen tasolla (performing), jota voidaan myös luonnehtia kypsän ryhmän toimintana. Työskentelyssä tavoitellaan dialogisuutta, ryhmä sietää erilaisuutta ja luottamuksen ilmapiiri vahvistuu. Parhaimmillaan toiminta on yhdessä oppimisen ja keskinäisen jakamisen kyllästämää. Harmonia ei ole enää näennäistä, vaan yhteenkuuluvuuden tunne on vahva ja jokaisen ryhmän jäsenen merkityksellisyys tunnustetaan. Ollaan koinonian kaltaisessa tilassa. Viimeinen vaihe, joka ei suorastaan kuvaa ryhmän kehitysvaihetta sinänsä, on ryhmän päättyminen (ajourning). Jokainen ryhmä päättyy joskus ja sen aiheuttama tunne välittyy ryhmän jäsenille joko helpotuksena tai masennuksena. Ketään se ei kuitenkaan jätä kylmäksi, luopuminen jostain aiheuttaa aina erilaisia tunnereaktioita. Perjantaiseminaarit alkoivat vuonna 2003 ja tarkoituksena oli kokoontua säännöllisesti kerran kuukaudessa kahteen puolentoista tunnin kestoiseen istuntoon. Ensimmäisessä istunnossa johdateltiin tiiviin alustuksen muodossa johonkin ennalta sovittuun teemaan, jonka joku ryhmän jäsenistä oli valmistellut. Kokoontuminen toteutettiin ryhmäanalyyttisen hengen mukaisesti, jossa osallistujilla oli mahdollisuus puhua haluamistaan asioista. Alkuvaiheessa kokoonnuttiin Dagmarinkadulla SMS:n tiloissa noin vuoden ajan. Seuraava kokoontumispaikka oli Itä-Pasilassa SMS:n tiloissa muutaman kerran. Sen jälkeen toiminta on vakiintunut Helsinki Mission tiloihin. Seminaareja on järjestetty katkeamatta alusta lähtien

9 9 keskimäärin kahdeksan kertaa vuodessa eli yhteensä noin 60 kertaa. Ryhmän kokoonpano on luonnollisesti muuttunut ajan myötä siten, että aivan alkuvaiheessa osallistujien lukumäärä oli suurempi, jopa yli 20 osallistujaa. Dagmarinkadulla seminaareihin osallistuivat mm. Juhani Rekola ja Heimo Salminen. Vuosien mittaan osallistujien aktiviteetti hiipui ja alimmillaan seminaariin osallistui 4-5 henkilöä. Siinä vaiheessa muistan keskusteluja, joissa kyseenalaistettiin seminaarien tulevaisuutta ja ehdotettiin jopa niiden lopettamista. Sellaista päätöstä ei kuitenkaan tehty ja voidaan todeta näin jälkikäteen siinä toimitun aivan oikein. Seminaarit ovat viime vuosien aikana vakiinnuttaneet olemassaolonsa ja keränneet keskimäärin 15 henkilöä jokaiseen tilaisuuteen. Voidaan myös todeta, että ne eivät ole olleet luonteeltaan seminaareja vaan enemmänkin terapeuttisia ryhmiä. Kokoonpano on vaihdellut seminaarikohtaisesti, mutta arviolta 6-7 henkilöä ovat muodostaneet eräänlaisen kesto-osallistujien ryhmän. Liittymiseni ryhmään tapahtui saattamalla, sillä tuskinpa olisin omaaloitteisesti hakeutunut kyseiseen ryhmään. Enkä juuri muihinkaan ryhmiin, sillä edustin mielestäni tyypillistä normisuomalaista, jonka mielestä ryhmällä pitää olla jokin selkeä tehtävä ja siinä täytyy tapahtua jotain konkreettista. Alkuvaiheen kokemukset olivat hyvin samankaltaisia ryhmän muotoutumisvaiheen piirteiden kanssa eli varovaista ja epävarmaa, oman paikan etsimistä. Liittymisen vaikeutta lisäsi vielä ulkopuolisuuden tunne, koska en ollut ryhmäanalyytikko enkä ollut myöskään psykoterapeuttisesti orientoitunut. Ryhmän muut jäsenet olivat pääsääntöisesti joko ryhmäanalyytikoita tai kouluttautumassa sellaiseksi. Ulkopuolisuuden tuntemus aiheutti erilaisia tunnereaktioita, mm. pelkoa omasta osaamattomuudesta ja epäpätevyydestä. Tunne siitä, että en kuulu joukkoon oli vahva ja tarve juosta pakoon oli pinnalla. Osallistuminen ryhmän toimintaan oli passiivista kuuntelemista ja arviointia läsnäolijoista ja käytävistä keskusteluista. Oma ääni piti tukahduttaa ja ottaa tilaa vain, jos oli jotain merkityksellistä sanottavaa. Tätä tapahtui ylen harvoin ja sitäkin joutui jälkeenpäin häpeillen katumaan ainakin aivan alkuvaiheessa. Tätä epävarmuutta ja ulkopuolisuuden vaihetta kesti varsin pitkään, useita vuosia. Se ei kuitenkaan ollut aivan suoraviivaista, vaan aika ajoin liittymisen kokemus oli vahvempikin. Omalta osaltani olin jämähtänyt ryhmän muotoutumisen vaiheeseen. Myöskään seminaarit eivät edenneet suoraviivaisesti ryhmän kehitysvaiheita noudattamalla. Mielestäni muotoutumisen vaihe ja alkavan ryhmän elementit olivat pinnalla myös koko ryhmän osalta useita vuosia. Ryhmän kuohuntavaiheen piirteitä on ollut vaikeaa havainnoida. Toiminnassa ei korostunut polarisaatioita ryhmän jäsenten kesken tai mielipiteitten eroavaisuuksia. Ainoastaan toiminnan kyseenalaistaminen nousi pinnalle siinä vaiheessa, kun ryhmän osallistujien lukumäärä hupeni uhkaavasti. Siinä ei kuitenkaan ollut kysymys siitä, että itse työskentely olisi ollut epätarkoituksenmukaista. Päinvastoin, työskentely oli intensiivistä ja syvälle luotsaavaa pohdintaa mm. seitsemän kuolemansynnin teemaseminaarien muodossa.

10 10 Mielestäni ryhmä siirtyi muotoutumisvaiheesta suoraan normiutumisen tasolle eli vakiintuneen ryhmän tilaan, tosin pitkällä viiveellä. On vaikeaa arvioida mitään täsmällistä ajankohtaa tälle siirtymälle, mutta olettaisin sen tapahtuneen sen jälkeen, kun päätös seminaarien jatkamisesta tehtiin osallistujien lukumäärän niukkuudesta huolimatta. Tämän siirtymän tunnistan myös itse kokeneeni varsin vahvana kehityksen vaiheena. Ryhmästä muodostui eräänlainen peruspilari, joka kuului luontevana osana omaan maailmaan. Osallistuminen ryhmään oli itsestäänselvyys ja tilan ottamiselle ryhmässä ei ollut enää kynnystä. Ryhmän kannalta me-hengen vahvistuminen ja vakiintuneen työskentelyn piirteet olivat tunnusomaisia. Ominaista on ollut myös se, että ongelmia ei nosteta esille pyritään keskinäiseen yhteisymmärrykseen ja konfliktien välttämiseen. Osallistujat toimivat hienotunteisesti toisiaan kohtaan. Omasta itsestä tuotiin esille hyvin valikoivasti asioita. Itse tunnistan tässä vaiheessa toimineeni hyvin pidättyvällä asenteella. Otin kyllä kantaa asioihin ja osallistuin keskusteluihin, mutta varoin paljastavani mitään itsestäni. Siirtymä viimeiseen ryhmän kehitysvaiheen tilaan, jota voidaan kutsua tehtävän suorittamisen tai kypsän toiminnan vaiheena, on yhä käynnissä. Ryhmässä uskalletaan yhä enemmän tuoda omia tuntemuksia ja kokemuksia esille, ryhmän jäsenten keskinäisen luottamuksen ilmapiiri on käsin kosketeltavissa. Työskentely on vapautunutta, johon liittyy myös tunteiden ilmaisu. Uskalletaan nauraa yhdessä ja ilmaista omia surun ja huolen aiheita. Toiminnassa on parhaimmillaan yhdessä oppimisen ja jakamisen iloa. Itse olen kokenut siirtyneeni ryhmän Yhteenvetona voin todeta, että ryhmään liittyminen tapahtuu monien vaiheiden kautta ja ajallisesti kestää yleensä kauemmin kuin on tullut ehkä etukäteen ajatelleeksi. Itselleni tähän ryhmään liittyminen on ollut opettava esimerkki ryhmäytymisen vaikeudesta ja siitä, että jokainen on ensisijaisesti itse ryhmän jäsenenä vastuussa ryhmän kehittymisestä. Minulta se on vaatinut pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä roikkua mukana jossain sellaisessa, mistä en pitkään aikaan saanut mitään tolkkua. Ryhmäanalyyttiseen työskentelyyn ymmärtääkseni liittyy tietty hitaus ja epämukavuustilan sietäminen. Tämä kokemus on ollut oivallinen esimerkki depressiivisen position tuottamasta kypsymisestä ja uuden löytämisestä. Tällä hetkellä koen olevani riippuvuussuhteessa perjantaiseminaariin ja ihan mielelläni.

11 11 Taru Kaivola koulutustyöryhmän puheenjohtaja PSYKOTERAPIAKOULUTUS SIIRTYY YLIOPISTOIHIN Psykoterapeuttikoulutuksen uudistamista ja siirtoa yliopistoihin on valmisteltu pitkään. Nyt asia on edennyt ministeriötasolla ja Valtioneuvosto antoi 14. joulukuuta asetuksen, jolla säädetään psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtavan koulutuksen tavoitteista, laajuudesta ja sisällöstä. Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttämisen edellytyksenä on jatkossa yliopiston tai yliopiston yhdessä muun kouluttajaorganisaation kanssa järjestämä psykoterapeuttikoulutus. Psykoterapeuttikoulutusta voivat antaa ne yliopistot, joilla on psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Asetus tulee voimaan Ennen asetuksen voimaantuloa aloitetun koulutuksen perusteella psykoterapeutin nimikesuojattua ammattinimikettä on haettava Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta viimeistään a Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtava koulutus Psykoterapeutin nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttämisen edellytyksenä on, että asianomainen henkilö on suorittanut yliopiston tai yliopiston yhdessä muun kouluttajaorganisaation kanssa järjestämän psykoterapeuttikoulutuksen. Järjestävällä yliopistolla tulee olla psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Yliopisto ottaa opiskelijat psykoterapeuttikoulutukseen. Psykoterapeuttina toimimisen edellyttämä osaaminen hankitaan vähintään 60 opintopisteen laajuisilla opinnoilla, jotka koostuvat teoriaopintojen, työnohjauksessa tapahtuvan psykoterapeuttisen potilastyön, koulutuspsykoterapian ja opinnäytetyön opintokokonaisuuksista. Osaaminen osoitetaan näytöllä. Ammattioikeuden käyttöönoton edellytyksenä on vähintään kahden vuoden työkokemus mielenterveyspalveluissa tai sitä vastaavissa tehtävissä ja että ennen psykoterapeuttikoulutusta on suoritettu: 1) soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto; tutkintoon tulee sisältyä tai sen lisäksi olla suoritettuna yhteensä 30 opintopisteen psykologian tai psykiatrian opinnot; 2) sairaanhoitajan opintoasteen tutkinto ja tutkinnon lisäksi erikoistuminen psykiatriaan, jos tutkintoon ei ole sisältynyt psykiatrisia opintoja; tai 3) muu 1 ja 2 kohtaa vastaava ulkomailla suoritettu koulutus. Yliopisto antaa opiskelijalle todistuksen koulutuksen suorittamisesta. Todistukseen merkitään koulutuksen ajankohta, laajuus, opintokokonaisuudet ja osaamisesta annettu näyttö.

12 12 Ryhmäanalyysiyhdistys ry on ollut osaltaan mukana tässä valmistelutyössä. Rauno Tuikka on osallistunut yhdistyksen edustajana pidettyyn neuvottelu- ja kuulemistilaisuuteen (ks. Raunon artikkeli Jäsenlehti 1/09). Yhdistys antoi oman lausuntonsa koulutusuudistuksesta STM:lle kesäkuussa Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus järjesti asiasta keskustelutilaisuuden kaikille kouluttajille ja myöhemmin keväällä on tarkoitus tavata uudelleen. STM ja Valvira järjestävät seminaarin Psykoterapiakoulutuksen uudistaminen Suomessa, johon ainakin osa kouluttajista pääsee osallistumaan. Tällä hetkellä asiat ovat vielä hyvin auki. Mitään suunnitelmaa ei ole vielä tiedossa siitä, miten asiat käytännössä etenevät. Mielenterveysseuran tavoitteena on käydä neuvotteluja yliopistojen kanssa ja pyrkimys on saada kaikki nykyiset psykoterapiakoulutukset jatkumaan yhteistyössä yliopistojen kanssa. Ryhmäanalyysiyhdistyksen hallitus nimesi tammikuussa koulutustyöryhmän, jonka tehtävänä on seurata koulutusuudistuksen toteutumista ja osaltaan vaikuttaa siihen sekä suunnitella yhdistyksen omaa koulutusta. Koulutustyöryhmään kuuluvat Airi Pyykkö, Marja Saarnio, Rauno Tuikka, Juha-Matti Toivola, Ulrika Segergranz, Taru Kaivola ja kutsuttuna Sinikka Björn. Riitta Korhonen RYHMÄANALYYTIKOT KAINUUSSA Vuoden 2006 alussa aloitettiin Kajaanin ammattikorkeakoulussa tarpeenmukaisen hoidon psykoterapian erikoistumisopinnot (60 op, 1600 h). Opinnot suunniteltiin ja toteutettiin Kainuun maakunta kuntayhtymän ja Jyväskylän Yliopiston kanssa yhteistyössä tarpeenmukaisen hoitomallin mukaisesti. Koulutuksen tavoitteena oli parantaa Kainuun alueen psykoterapeuttisia palveluja sekä avo- että laitoshoidossa ja myös lisätä eri terapiamuotojen vuoropuhelua ja tarpeenmukaisuutta. Opintoihin oli ilmoittautunut 39 opiskelijaa. Kuntayhtymässä aiemminkin vahvimpana psykoterapiamuotona olleen perheterapian opintoihin lähti 16, yksilöterapian opintoihin 11 ja ryhmäterapian opintoihin 12 opiskelijaa. Psykoterapiaopinnot suoritettiin osittain kaikkien ryhmien yhteisillä opintopäivillä ja osin jokainen ryhmä omissa koulutusryhmissään. Tarpeenmukaisen hoidon psykoterapian teoriakoulutuksen ja integroitujen kliinisten seminaarien vastuullisina kouluttajina toimivat vaativan erityistason perheterapeutit LT Mauno Saa-

13 ri, TtM Arja Heikkinen ja emeritusprofessori LKT Jukka Aaltonen. Integroiduissa seminaareissa läsnä olivat myös ryhmä-, yksilö- ja perheterapian vastuukouluttajat. 13 Vastuukouluttajina meillä oli VET ryhmäanalyytikot Taru Kaivola ja Airi Pyykkö sekä VET ryhmäpsykoanalyytikot Raili Rinne ja Ulrika Segercrantz. Koulutuksemme koostui yhteisistä kliinisistä seminaareista toisten terapiaopiskelijoiden kanssa, ryhmätyönohjauksesta, ryhmäanalyysin teoriakoulutuksesta, omasta ryhmäpsykoterapiasta sekä omasta koulutuksellisesta ryhmänohjaamisesta. Meitä ryhmäanalyysiopiskelijoita aloitti siis 12 henkilöä eri puolilta Kainuuta. Pohjakoulutuksena useimmilla oli sairaanhoitajan tutkinto ja muina tutkintoina mm. psykologin, musiikkiterapeutin ja VET perheterapeutin tutkinnot. Kun me kaikki olimme tai olimme olleet Kainuun maakunta-kuntayhtymän palveluksessa, me opiskelijat tunsimme tai ainakin tiesimme jo entuudestaan toisemme. Heimo Salmisen kirjasta Ryhmäanalyysin perusteet saimme perusopuksen, johon ainakin itse vieläkin turvaan useita kertoja. Opiskelumateriaali Foulkesin ajatuksista oli pitkälti englannin-kielistä ja se tuotti muutamille harmaita hiuksia. Analyyttinen ajattelu jo suomeksikin oli vaikeaa saatikka sitten omina käännöksinä mutta siitäkin selvittiin. Paremman kielipään omaavat ottivat enemmän vastuuta ja näin minä ja ehkä joku muukin pääsi edes vähän helpommalla. Onneksi välillä saatiin ihan konkreettistakin oppia esim. Airin draamatyöskentelyssä erilaisiin rooleihin samaistumisesta. Melkoisen hätkähdyttävä kokemus! Ilolla kuulin vähän aikaa sitten, että ryhmäanalyytikko Aila Kauranen on ottanut ison urakan itselleen aikomuksenaan suomentaa Foulkesin teorioita. Oma terapia osuudessa tapasimme noin kuukauden välein. Terapiapäivät olivat kokopäiväisiä torstaina ja perjantaina. Näiden rankkojenkin päivien jälkeen kirjoitimme vielä Railille omat mietteemme, mitä ryhmässä oli noussut. Kaiken kaikkiaan hieno prosessi, joka tutustutti meidät toisiimme ja itseemme. Kuitenkin näin jälkeenpäin useimmin palaamme yhteisissä muistoissamme monia tunteita nostattaneeseen Helsingin suurryhmäkokemukseemme. Marssittiin kesken suurryhmän irrallisesti vapaiksi jääneille paikoillemme, keskelle prosessia, johon emme kuuluneet. Kielimuurikin tuntui JÄTTIMÄISELTÄ. Ensimmäisenä suurryhmäkokemuksena siitä on riittänyt jutun juurta. Koulutuksen aikana jokaisella oli oma ryhmäanalyyttisesti orientoitunut ryhmänsä, jonka työnohjauksen työnohjaus oli Ulrikan ja Tarun harteilla. Työnohjaus tapahtui sisäpiiri ulkopiiri periaatteella, jossa jokainen toi oman ryhmänsä casen käsiteltäväksi ja joku toinen toimi vuorollaan työnohjaajana vietimme suurta päiväämme: valmistuimme ryhmäanalyytikoiksi, erityistason psykoterapeuteiksi. Juhlahumussa kuitenkin oli mukana myös haikeutta. Ryhmästä ja opiskelusta oli tullut tärkeä osa omaa elämää. Opittavaa olisi vielä vaikka kuinka paljon ja terapoitavaakin löytyisi vielä. Epävarmuutta oli myös tunnelmissa, kuinka omaan työhön saa ryhmäpsykoterapian sisällytettyä, kuinka koko työyhteisö ottaa vastaan uuden työmenetelmän, mistä apua jos tulee ongelmia? Oma noviisius ryhmäanalyytikkona ja psykoterapeuttina kaipasi säännöllisiä tapaamisia ja ajatusten vaihtoa. Pikkuhiljaa kuitenkin kaikki ovat

14 14 ryhmiä omaan työhönsä sisällyttäneet. Jokainen on omassa työyksikössään yrittänyt tuoda esille myös ryhmäpsykoterapian mahdollisuuden mietittäessä potilaiden hoitoa. Nyt toiminnassa on ollut jo useita ryhmäanalyyttisesti orientoituneita jännittäjien ryhmiä, heterogeenisia lyhyt- ja pitkäkestoisia ryhmiä, ryhmä pienten lasten masentuneille äideille, päihdeongelmaisille, väkivaltaa kokeneille, ääniä kuuleville jne. Ryhmät ovat toimineet potilaiden tarpeiden ja ohjaajan mielenkiinnon mukaan psykoterapeuttisesti, tukea antavana ja myös toiminnallisina. Ryhmiä on pidetty yhteistyössä seurakunnan ja perusterveydenhuollon organisaatioista tulevien työntekijöiden kanssa. Ehkäpä valtakunnallisestikin ajateltuna merkittävä yhteistyökuvio on myös mahdollistunut, ryhmänohjaajina on ollut ryhmä- ja perheterapiatyöntekijäpareja. Haasteita kuitenkin vielä riittää. Ryhmäpsykoterapia on täällä Kainuussa uusi hoitomuoto. Erilaisia ryhmiä toki on ollut toiminnassa ja on edelleenkin. Ehkä tämä kuitenkin on jossain määrin myös vaikuttanut potilaiden ohjautumiseen. Psykoterapiaryhmään ohjataan ihmisiä, jotka eivät ole terapiatyöskentelyyn kykeneviä tai halukkaita vähän samoilla ajatuksilla kuin toiminnallisiinkin ryhmiin. Varsinkin pitkäkestoisien psykoterapiaryhmien kokoamisessa on ollut hitautta, kun halukkaita ryhmäläisiä ei ole ollut. Avoin keskustelu ja kokemusten jakaminen psykoterapiaryhmistä kuitenkin mahdollistaa työmenetelmän edelleen kehittymisen ja juurtumisen osaksi vallitsevaa hoitokäytäntöä. Myös potilaiden keskuudessa ryhmäpsykoterapia on uusi asia ja monelle ajatus siitä, että alkaisi työstää omia oireitaan tai ihmissuhdeongelmiaan ryhmässä on vaikea. Kuten meille kainuulaisille ryhmäanalyytikoillekin, myös potilaille voi tuttuus olla iso kynnys ylitettäväksi. Varsinkin pienillä paikkakunnilla jokainen tuntee toisensa ja Kajaanissakin lähes kaikille löytyy aina joku yhteys tuttuuteen. Monella meistä on myös pitkä työura kahdenkeskisissä hoitosuhteissa. Vaatii paljon itseltä muuttaa työskentelytapaansa yksilökeskeisestä ryhmäkeskeiseksi. Usein kyllä huomaa ryhmässä keskittyvänsä edelleenkin yksilöihin ja se, mitä ryhmässä tapahtuu jää sitten huomaamatta. Onneksi meitä ryhmäanalyytikkoja valmistui useita. Yksin olisi helposti jäänyt yksin ja palannut entisenlaisiin hoitokäytäntöihin. Tapaamme toisiamme sovitusti ja säännöllisesti vapaa-aikanamme muutaman kerran vuodessa, jolloin kuullaan toistemme kuulumiset ja suunnitelmat. Myös yhteydenpito on nykyisellään helppoa kun tunnemme toisemme ja tiedämme toistemme ryhmät. Jokainen varmasti omassa työssään pitää myös toiset mielessään ja akuuttityössä tämä korostuukin uusien potilaiden hoidon selvittelyvaiheessa, jolloin jo heti alkuvaiheessa tulee ryhmäpsykoterapian mahdollisuuskin puntaroiduksi. Kenestäkään meistä ei tullut pelkästään ryhmäterapeuttia, sellaista vakanssia ei ole. Jokainen on omaan työhönsä saanut sisällytettyä ryhmäpsykoterapiatyön, ainakin yhden viikottaisen ryhmän. Jonkin verran on kukin työyksikössään käynyt keskustelua siitä kuinka ryhmäterapia vie aikaa muulta leipätyöltä, mutta toistaiseksi suuremmilta konflikteilta on vältytty. Pitkällä tähtäimellä kuitenkin ajateltuna ryhmät lisäävät aikaa ja resursseja jokaisen mielenterveystyöntekijän työhön. Myös se, että koko Kainuun alueen mielenterveyspalvelut toimivat saman työnantajan alaisuudessa mahdollistaa, että ryhmäläiset tulevat toisesta kunnasta, mikäli kotipaikkakunnalla ei ole sopivaa ryhmää tai on muuten esteellinen siihen osallistumaan. Myös terapeutilla on mahdollisuus työskennellä toisessa kunnassa kuin mis-

15 15 sä työpiste sijaitsee. Työnohjauksen merkitystä ei voi kylliksi korostaa varsinkaan tässä terapeutin alkutaipaleella. Työnohjaus mahdollistaa rohkeasti eteenpäin vievän ryhmäprosessin, josta hyötyy sekä potilas omassa kasvussaan että terapeutti ammatti-identiteetin luomisessaan. Tällä hetkellä olemme saaneet ryhmäpsykoterapian työnohjausta kuukausittain ja siihen on osallistunut lähes sama porukka kuin koulutukseenkin. Vasemmalta Anne Karinkanta, Tuovi Kemppainen, Tarja Keränen, Sanna Väänänen, Sointu Kyllönen, Mari Pikkarainen, Jukka Pulkkinen, Kaisu Kärki, Riitta Korhonen, Pekka Kela ja Jussi Pietikäinen.

16 16 AJANKOHTAISTA JA TULEVIA TAPAHTUMIA Ryhmäanalyysiyhdistys ry järjestää Helsingissä seminaarin Erilaisuus uhka vai mahdollisuus Aihetta työstetään sekä suurryhmissä että pienryhmissä. Seminaarin tavoitteena on tarjota osanottajille mahdollisuus tutkia ja arvioida omaa sisäistä prosessia vuorovaikutuksessa yhteisöön ja sen jäseniin. Sekä suur- että pienryhmissä on tilaisuus puhua, kuunnella ja ajatella vapaasti. Seminaari on avoin kaikille. Se on myös osa ET- ja VET- ryhmäanalyysi-opiskelijoiden koulutusprosessia. Paikka on Alppilan kirkon seurakuntasali, Kotkankatu 2. Vierestä menevät mm. ratikat 3T ja 3B. Seminaariviikonlopun hinta on 185. Maksu maksetaan Ryhmäanalyysiyhdistyksen tilille Muista ilmoittautua maksamisen lisäksi. Ks. myös kotisivuilta: Seminaarin ohjelma Perjantai : Suurryhmissä ohjaajina toimivat: Heidi Lindroos, FM, psykologi, psykoanalyytikko (Therapeia-säätiö), ryhmäpsykoanalyytikko ja Marja-Liisa Lassila, koulutusryhmäpsykoanalyytikko, psykologi Ilmoittautuminen Suurryhmä Tauko

17 Suurryhmä Lounas Suurryhmä Tauko Suurryhmä Lauantai : Pienryhmissä ohjaajina toimivat ryhmäanalyytikot Aila Kauranen, Marianna Sorvali ja Juha-Matti Toivola. Havainnoitsijoina pienryhmissä toimivat ryhmäanalyytikot Pirkko Tuukkanen, Leila Valtonen ja Jussi Pietikäinen. Suurryhmässä ohjaajina toimivat ryhmäpsykoanalyytikko Ulrika Segercrantz ja ryhmäanalyytikko Rauno Tuikka Pienryhmä Tauko Pienryhmä Lounas Pienryhmä Tauko Suurryhmä Tiedustelut ja ilmoittautuminen mennessä: Rauno Tuikka/Ryhmäanalyysiyhdistys, tai Tervetuloa! Ryhmäanalyysiyhdistys ryn vuosikokous Aika: klo Paikka: Kinaporinkatu 11 A, Helsinki Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset kevätkokouksen asiat. Tervetuloa! Hallitus

18 18 Perjantaiseminaarit Terapeutin ja asiakkaan kehityspoluista, Leila Valtonen Ryhmä, ohjaaja Pirkko Tuukkanen Psykoterapeutin identiteetti, Leena Sairo Ryhmä, ohjaaja Eeva-Liisa Lahti-Helttula Johtajuuden merkitys organisaatiossa, Marianna Sorvali Ryhmä, ohjaaja Aila Kauranen Seminaarit pidetään osoitteessa Helsinki Missio, Kinaporinkatu 11 A, 3.krs (ovisummeri: kerhosali). Seminaarimaksu on 10 euroa ja jäseniltä 5 euroa kerta. Maksu voidaan suorittaa paikanpäällä tai yhdistyksen tilille: Sampo Kirjaryhmä Kirjaryhmä kokoontuu 1.4. ja klo Balanssikeskuksen tiloissa Mannerheimintie 62 B klo 15 Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Seminaari Helsingissä: Erilaisuus Uhha vai mahdollisuus? the European Symposium in Group Analysis Lontoossa Suuryhmäseminaari Kajaanissa. Ohjaaja Marja Saarnio. Lisätietoja syksyn jäsenlehdestä ja Suurryhmäseminaari Helsingissä. Ohjaaja Robi Friedman. Lisätietoja syksyn jäsenlehdestä ja yhdistyksen kotisivuilta.

19 19 Hallituksen yhteystiedot 2011 Aila Kauranen, puheenjohtaja Taru Kaivola, varapuheenjohtaja Pirkko Tuukkanen, sihteeri Kauralantie Pyhäsalmi Hämeentie 7 C Helsinki pirkko.tuukkanen@aproposco.fi Vieremäntie Lohja Juha-Matti Toivola, taloudenhoitaja juha-matti.toivola@fimnet.fi Rauhankatu 5 ba Turku Eeva Elorinne Risto Räsänen Irma Soilanne Marianna Sorvali Rauno Tuikka eeva.elorinne@tulevaan.fi Aleksis Kiven katu 31 A Helsinki risto.rasanen@pp.inet.fi; risto.rasanen@surut.fi Kukkulantie Jämsänkoski irma.soilanne@pp.inet.fi; irma.soilanne@spontana.fi Isonmastontie 5 D Helsinki marianna.sorvali@ituspy.com Purolantie JAKARI raunotuikka@hotmail.com Neljäs linja A Helsinki

20 20 RYHMÄANALYYSIYHDISTYS RY Förening för Gruppanalys rf