Kolmevuotias Aleksi vähän ujosteli Joulupukin polvella, mutta reippautta ja pelottomuutta oli vaikka muille jakaa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kolmevuotias Aleksi vähän ujosteli Joulupukin polvella, mutta reippautta ja pelottomuutta oli vaikka muille jakaa."

Transkriptio

1 ORSAINA Numero 25/2011 Joulupukki nosti joulunodotustunnelmaa ervolan joulunavaus houkutteli satoja ihmisiä, lapsiperheitä varsinkin viime lauantain tapahtumien ääreen. Päivän sää oli hieno, mutta lumen puute latisti tunnelmaa. Joulupukki teki parhaansa ihmisten alakulon karkottamiseksi ja onnistuikin siinä kiitettävästi. Joulunavauksen komea huipennus oli illan pimetessä järjestetty ilotulitus, jota kelpasi katsella. Korvatunturin isännällä oli asiaa pikkuväelle ja lapsilla vastaavasti myös valkopartaiselle lahjajoulun symbolille. Moni taapero pääsi kipuamaan pukin polvelle, ja salamavalot välkehtivät perhekuvaston kartuttamiseksi. - Kyllä pukkiakin harmittaa tällainen ankea syyskeli. Lunta ovat varsinkin lapset ja hiihtäjät toivoneet jo pitkään. Ei ollut puhettakaan, että olisin tänne ervolaan poropulkalla päässyt. Helikopteri piti ottaa käyttöön. Kastelin tuossa jokirannassa tossunikin, kun en arvannut, että laskeutumispaikalla, joenrannassa oli märkää sohjoa, Joulupukki murahteli, mutta tavoitti hyvän tuulensa viimeistään Nuorisoseuralla, jonka suojissa odotteli tuvantäysi kurkipitäjän lapsiperheitä. Korvatunturin isäntä kehui ervolan pikkuväkeä kilteiksi. Hän muistutteli tavan takaa myös siitä, ettei suvainnut valepukkeja. Yhden hän oli jo tavoittanut kaupan nurkalta. - Rehellisyys maan perii, se on syytä muistaa niin isojen kuin pienten. Nythän niitä on ollut liikkeellä kaikenlaisia valelääkäriä suin muita. Rehellinen ihminen pärjää aina Kolmevuotias Aleksi vähän ujosteli Joulupukin polvella, mutta reippautta ja pelottomuutta oli vaikka muille jakaa. maailmassa; valheilla on tavallisesti hyvin lyhyet jäljet, pukki muistutti. Joulupukin sihteeritontuilla riitti säpinää kirjatessaan muistivihkoihin lasten lahjatoivomuksia. - oivelistan kärkipäässä ovat le got, nuket, ralliautot ja monet nykyajan muotilelut, muuan sihteeritontuista kertoi. Joulupukin korviin tuli aikuisten suusta toivomuksia, joita harvemmin on kuiskittu: lunta toivottiin koko seutukuntaan. HOIDEUNA VOI HYVIN Lahjakortit hoitoihin * odella ihana Hot Stone -kuumakivihieronta koko keholle; rentouttaa ja lievittää lihasjännitystä. Hieronnassa käytetään aromaattisia öljyjä ja lämpimiä kiviä. * Phytomer-kasvohoidot * Sonocare-ultraäänihoito aikuiselle iholle * Jalka- ja käsihoidot myös parafi ini * Ripsien ja kulmien kestovärjäys, ripsipermis * Ihonhoitotuotteita tai lahjakortti hoitoihin valinnan mukaan Soittele käy puh ervetuloa - Kauneushoitola Vuokko Joulukotiin kauniit joulukuuset, kimput, asetelmat, korit, kynttilät, lyhdyt, tontut ja paljon muuta Palvelemme arkisin liike suljettu Erä tuotteita -50% Hyvää joulua! Kukka- ja Hautauspalvelu K. Kreivi Osuuspankin talo, puh , fax S-Etukortilla joulukuussa etuhintaan! Rainbow LIMONADI 1,5 l (0,39/l) sis. pantin 0 99 pll (hinta ilman korttia 1,49 pll) Bonusta jopa 5% Atria LIHAPYÖRYKÄ 360 g (2,47/kg) 0 89 (hinta ilman korttia 1,50 ) Atria JAUHELIHAPIHVI 380 g (2,47/kg) 0 89 (hinta ilman korttia 1,39 ) Osallistu kinkkuarvontaan! Palauta kuponki ervolan Saleen. Kupongin palauttaneiden kesken arvomme jouluun asti 3 kinkkua / viikko. nimi puh. osoite KINKKUARVONA ervola Voittajille ilmoitamme henkilökohtaisesti. Arvontakuponkeja myös Salesta. Rainbow Edam JUUSO 800 g (5,49/kg) 4 39 (hinta ilman korttia 5,59 ) Portti PIZZASUIKALEE ja - KUUIO 300 g (4,30/kg) 1 29 pss (hinta ilman korttia 1,85 pss) Kylmänen ylikypsä PIKKUKINKKU rasvaton 900 g (7,66/kg) 6 90 Risella PUURO- RIISI 1 kg pss Atria JUHLAKINKKU POKALLA 6-8 kg pakaste, suomalainen 3 95 kg Sale - siellä missä sinäkin. Dronningholm ÄHIORU LUUMUMARMELADI 300 g (2,63/kg) 0 79 Myllyn Paras ORU- AIKINALEVYJÄ 1 kg Vaasan JOULULIMPPU tumma viipale 500 g (3,38/kg) 1 69 pss Antell JOULUORU 4 kpl 180 g (22,16/kg) 3 99 Vip GLÖGI- JUOMA 1 litra 0 89 prk Panda Juhlapöydän KONVEHDI 300 g (10,96/kg) 3 29 ervola Kurjentie 1 puh

2 2 Nuoret ja elinkeinoelämä kuntatalouden keskiöön ervolan kunnan talous on ollut kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana oivallisessa kurssissa. Hyvän suunnan ennakoidaan jatkuvan myös tulevana vuonna, vaikka kansainvälisen talouden epävarmuustekijät ja yleinen talouskehitys muodostavat jo horisonttiin synkkiä pilviä. Maailman ja maiden talouden kehittymistä on entistä vaikeampi ennustaa. Niin kunnanjohtaja Mika Simoska kuin hallintojohtaja Marjatta Vaajoensuukin tähdentävät hallintokuntien viime vuosien hyvää talouskuria ja taloudenpidon taitavuutta; henkilöstö on hyvin sisäistänyt tarkan talouden pelisäännöt ja sitoutunut toimintojen kehittämiseen järkevän talouden näkökulmasta. Ylityksiä ei ole tullut. Kunnan taloudenhoito toteutui viime vuonna huomattavasti odotettua paremmin, ja tilinpäätös osoittaa kunnan talouden olevan tasapainossa. Vuosikate oli 3,5 miljoonaa euroa positiivinen ja tilikauden tulos miljoonan euron verran ylijäämäinen. Vuodenvaihteessa taseessa oli ylijäämää 3,3 miljoonaa, mikä antaa pelivaraa lähivuosien taloussuunnitelman pohjaksi. Mittavia investointeja aloutta on voitu hoitaa ennakoitua suotuisammissa merkeissä myös päättymäisillään olevan vuoden aikana. Henkilöstömenojen ja palveluiden ostojen kehitys on toteutunut maltillisesti. Kuluvana vuonna kunnan tulot ovat kehittyneet ennakoidusti. alousratkaisuissa on vahvasti näkynyt myös se, että investointeja ervolan itsenäisyyspäivää saatiin viettää tyvenessä pikkupakkasessa. Kovasti kaivattua lunta oli maassa parisen senttiä, joten sankarihautojen ääreen oli helppo taivaltaa niin seppeleiden laskijoiden kuin kymmenien ikäihmisten, jotka olivat tulleet kunnioittamaan sankarivainajien muistoa. Hautakumpujen kynttilöiden tuikkeesta kokoonnuttiin Seurakuntakeskuksen kirkkoon sanajumalanpalvelukseen ja itsenäisyyspäivän juhlaan. unnelma päiväjuhlassa oli hyvin harras. Sotien raskas uhri ja koko kansan kärsimykset ovat aina olleet vahvasti läsnä sekä itsenäisyyspäiväjuhlissa että veteraanien ja sotainvalidien hyväksi ja muistoksi pidetyissä juhlissa. raditio on ollut ja varmasti tulee olemaan yhtä koskettava viimeiseen muistohetkeen saakka. ervehdyssanat lausunut kunnanvaltuuston puheenjohtaja Pertti Keränen kertasi Paasikiven ja Kekkosen jättämän perinnön merkityksen ja peilasi tämän päivän kuntanäkymiä. Hän nosti esiin myös talkoiden ja yhteistyön merkityksen. - Aikoinaan arkipäivää leimannut talkootoiminta opetti luottamaan oman kansan voimiin ja kasvatti yhteishenkeä. Voimme olla ylpeitä siitä, että meillä on vahva seutukunta. On hyvä muistaa, ettei kuntarakenneuudistus ole automaatti parempaan. On tarpeen lisätä yhteistyötä sekä pienten että suurten organisaatioiden välillä. Vahva elinkeinoelämä on tärkeä arvo. Itsenäinen kunta tarkoittaa sitä, että meillä on langat omissa käsissämme, Keränen painotti. Päiväkirjan karu sanoma Juhlapuheen pitänyt Heikki Haapa- on toteutettu voimakkaasti. Vuonna 2009 valmistui vanhusten palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen uudisrakennushanke. Se oli ensimmäinen etappi kunnan historian suurimmassa investointihankkeessa, joka on jatkunut terveyskeskuksen avoterveydenhuollon ja poliklinikan tilojen peruskorjaus- ja laajennustöillä sekä pihatöillä. Mainitut viimeistelyt valmistuvat vielä tämän vuoden aikana. Hanke jatkuu vielä lähivuosinakin, sillä tarkoitus on toteuttaa terveyskeskuksen vuodeosaston peruskorjaus. Eikä hanke pääty siihenkään; vuosina on tarkoitus toteuttaa vanhainkodin muutos palveluasumisperiaatteiseksi. Vaikka kunnan investoinnit ovat olleet pitäjän kokoonkin nähden mahtavia, kunnan lainan määrä on pysynyt kohtuullisena. Viime vuoden päättyessä lainaa oli 5,2 miljoonaa (1498 euroa asukasta kohti). Myönteistä on sekin, ettei tänä vuonna ole tarvinnut nostaa lainoja lainkaan. Lyhennysten jälkeen niitä on tämän vuoden päättyessä 4,4 miljoonaa, mikä tekee vajaat 1300 euroa asukasta kohti. Määrä on kuntavertailussa pienimmästä päästä. Kunnanjohtaja Mika Simoskan kristallipallossa ei näy tulevalle vuodelle merkittäviä, kunnan toimintoihin ja kuntalaisten elämään kielteisesti vaikuttavia rakennemuutoksia. erveyskeskuksen peruskorjaus- ja laajennustyöt ovat olleet kunnan mittavin investointikohde. Aki Alamikkotervolle ansaitusti ervola-mitali Oopperalaulaja Aki Alamikkotervo oli hyvin otettu ervola-mitalistaan. - ämä on suurin kunnia, joka osakseni on tullut, hän totesi liikuttuneena. koski totesi lukuisten veteraanien ahdistuneen siitä, että parhaat vuotensa, terveytensä ja jopa henkensä Suomen puolesta antaneita pidettiin vuosikymmenien ajan ikään kuin rosvojoukkona ja sodanlietsojina, vaikka he tekivät käskyjen jälkeen sen mikä oli jokaisen kynnelle kyenneen ehdoton velvollisuus; he puolustivat isänmaataan ylivoimaista vihollista vastaan. - Olen lueskellut isäni jälkeensä jättämää päiväkirjaa. Se kuvasi hyvin noiden raskaiden vuosien mielialoja. Päiväkirja oli karu kuvaus sodan mielettömyydestä, Haapakoski kiteytti. Juhlapuhuja painotti myös Suomen naisten merkitystä sodan melskeissä ja rintamien takana. Haapakoski sanoi suoraan, ettei Suomi olisi selvinnyt sodasta ilman naisten panosta. - änä päivänä ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että Suomen pitkä itsenäisyyden tie perustuu viisaaseen politiikkaan ja yhtenäiseen kansaan eikä sotilaalliseen voimaan. Uskon, että jokainen suomalainen toivoo vapautta ja rauhaa. Suomi on hyvä maa ja sen itsenäisyyttä kannattaa puolustaa. Koko maata pitää kehittää tasapuolisesti, Heikki Haapakoski tähdensi. Aki ervolan tenori ervola-mitali jaettiin nyt kahdeksattatoista kertaa. Opettaja Mauno asalan suunnittelema mitali ojennettiin oopperalaulaja Aki Alamikkotervolle. Mitalin luovutti kunnanjohtaja Mika Simoskan ja Pertti Keräsen avittamana kunnanhallituksen puheenjohtaja Jussi Vaara. Vaaran luovutuspuhe alleviivasi Akin ansioita ja sitä, että tämä täytti kirkkaasti mitalin myöntämiselle asetetut kriteerit, jotka painottavat saajan ansioita ervolan hyväksi. Vaara nimesi Akin ervolan tenoriksi. - Aki sai synnyinlahjakseen laulunlahjan ja on käyttänyt sitä lukuisissa tilaisuuksissa ja esiintymisissä aina ukholman kuninkaallista oopperaa myöten. Erityisen hienoa on ollut se, että Aki on ollut kiitettävän uskollisesti mukana myös synnyinpitäjänsä ervolan tapahtumissa. Olet tuonut kotikuntaasi komeasti esille, Jussi Vaara suitsutti kiitosta arvostetulle ja rakastetulle Suomen kansallisoopperan kiintotähdelle. Palveluvarustuksesta ei ole tingitty Kunnan talouden pohjana oleva veroprosentti 19,50 on seutukunnan alhaisin, eikä siihenkään, kuten ei muihinkaan, kunnan veroprosentteihin kajottu tulevaakaan vuotta ajatellen. Hallintojohtaja Vaajoensuun mukaan kuluvana vuonna kunnan tulot ovat kehittyneet vähintäänkin ennakoidusti. Kuluvana vuonna kunnan palveluvarustus on pystytty säilyttämään hyvällä tasolla kouluverkkokin on maakunnan kattavimpia, vaikka ensi vuonna todentuvat kahden koulun lakkauttamiset otetaan huomioon. Henkilöstöä ei ole tarvinnut vähentää pikemminkin päinvastoin, iime torstaina joululomatunnelmissa istunut kunnanvaltuusto hyväksyi muutaman puheenvuoron ja yhtä yksityiskohtaa koskeneen äänestyksen jälkeen vuoden 2012 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman. Äänestystilanne oli kuluvaa vuotta ajatellen niin harvinainen, että viimeksi toteutetusta nimenhuutoäänestyksestä ehti vierähtää pitkä tovi parissa ennakoivassa puheenvuorossa leikillisesti epäiltiinkin, että valtuusto on tainnut unohtaa moisen ratkaisutavan. Äänestämään jouduttiin, kun Aatto Ylimartimo (kesk.) vaati ryhmätoveri Juhani Lampelan kannattamana poistaa talousarvioesitykseen kirjatun kappaleen, jossa esitetään lunastusta vaihtoehdoksi maanhankintaan. Kunnanhallituksen esitys kuitenkin piti äänestyksessä saaden taakseen kymmenen kannattajaa. Ylimartimo sai puolelleen kahdeksan valtuutettua, ja kaksi äänesti tyhjää. Näin lunastus- sillä lähinnä sosiaalitoimeen ja terveydenhuoltoon on voitu osoittaa määrärahoja myös uuden henkilöstön palkkaukseen. Nyt on nuorimpien vuoro Ensi vuoden talousarviossa painopisteenä on peruspalvelujen turvaamisen ohella panostukset elinkeinojen kehittämiseen ja työllisyyden hoitoon. Kun viime vuosina on satsattu runsaasti ikäihmisten hyvinvointiin, nyt ovat vuorossa lapset ja nuoret. Kielteisten ilmiöiden ja vaikutusten ennaltaehkäisyyn sekä omatoimisen liikkumisen edistämiseen panostetaan tulevana vuonna vahvasti. Investointiohjelmassa koulukeskuksen ympäristön kehittämishankkeen toteuttamiseen on varattu määrärahat vuosille Hanke aloitetaan hiekkakentän peruskorjauksella ja tekonurmikentän rakentamisella. Nuoret ovat olleet aktiivisia hankkeen tarveselvityksessä ja heidän panoksensa jatkuu hankkeen toteutusvaiheissa. ulevien kolmen vuoden aikana liikuntapaikkoja kunnostetaan, uimarantoja kohennetaan ja puistojen leikkipaikkoja rakennetaan. Myös Kirkonkylän kuntoradan/latu-uran kunnostus on lupeissa aloittaa ensi vuoden aikana. Muitakin liikuntapuitteiden parannuksia on luvassa. ervolan elinkeinoelämäkin saa budjetista osansa. Kunnan elinkeinoelämä on viime vuosina lisännyt merkittävästi työpaikkoja pitäjän alueella. Positiivisen kehityksen toivotaan jatkuvan, eikä vain toivota, vaan talousarvioehdotukseen ladattiin määrärahoja elinkeinojen edelleen kehittämiseksi ja suotuisan kehityksen jatkamiseksi. Laaja-kaistahankkeelle on budjettiin korvamerkitty n euroa. Suunnitelmissa on myös tehostaa kunnan maanhankintaa. Uusia virkoja ja tehtävämuutoksia Vuoden 2012 talousarvion kokonaistulot investoinnit mukaan lukien ovat 32,3 miljoonaa euroa ja kokonaismenot 32,7 miljoonaa euroa. oimintamenot ovat ensi vuonna 29,4 miljoonaa, josta henkilöstömenojen osuus 17 miljoonaa ja palveluiden ostojen osuus 9,2 miljoonaa. Käyttötaloustuloja arvioidaan kertyvän 8,1 miljoonaa euroa. Verotuloja on budjetoitu 10,5 miljoonaa euroa, josta kunnallisveron tuoton osuutta 7,7 miljoonaa. Kiinteistöverotuksella kerätään 2,3 miljoonaa euroa. Ensi vuoden tilikauden tulokseksi arvioidaan poistojen jälkeen liki 0,6 miljoonaa euroa. alousarvioehdotus ei sisällä henkilöstön lomautuksia eikä palkkojen leikkauksia. alousarvioon on kirjattu määräraha maaseutusihteerin viran perustamiseksi. Suunnitelmissa on myös teknisen toimen runsaan vuoden mittainen toimi. Lisäksi teknisen toimen päävastuualueelle on perustettu ukipalvelukeskus-tulosalue, johon on jo siirtynyt ravitsemuspäällikkö ja ensi vuoden alusta siirtyy seitsemän ravitsemistyöntekijää sosiaali- ja terveyspalvelujen ruokapalveluista. Uusia virkoja on luvassa lähinnä sosiaalitoimeen ja kehitysvammaisten asumisyksikköön. Valtuusto siunasi talousarvion V ervolan alueen paikallislehti 14. vsk Päätoimittaja: Juhani Jaakkola, puh oimituskunta: Juhani Jaakkola, Marjaana Kamula Kummu, Hilkka Ollikkala Sivunvalmistus ja painopaikka: ornion Kirjapaino Jakelu: ervolan kunnan alueella joka talouteen jakajana Itella Oyj ta voidaan tarvittaessa käyttää erityistilanteissa. Budjettiesitykseen tuli vain yksi lisäys: vasemmiston piiristä lähteneessä aloitteessa haluttiin jalkahoitojen järjestämistä erityisryhmille. Aloitteessa korostettiin hoidon tärkeyttä; yksi terveyspuolen hoitajista on opiskellut mainittua palvelua ajatellen, joten asian järjestämiselle ei resurssien puitteissakaan ole estettä. Jussi Vaara (kesk.) kävi läpi budjettiesityksen pääkohdat. Hän luonnehti esitystä hyväksi kokonaisuudeksi, jonka rakentamisessa hallintokunnat ja viranhaltijat ovat tehneet perusteellisen harkittua työtä. Myös kunnanjohtaja Mika Simoska kiitteli hyvää valmistelutyötä. Lautakunnat ovat hänen mukaansa valmistelleet asiat hyvin. - Hyvä budjetti lähtee lautakuntien työpöydiltä. Myös henkilöstö on sitoutunut hyvin talouskuriin. On kuitenkin muistettava, että olemme hyvin riippuvaisia valtion osuuksista. Viime aikoina valtio on ollut meitä kohtaan antelias, mutta jatkossa tilanne saattaa muuttua merkittävästikin, Simoska muistutti. Keskustan Markku Alatalo painotti, ettei hyvään oloon pidä tuudittautua. Vasemmistoryhmän puheenvuoron käyttänyt Erkki Kiimalainen luonnehti talouskehitystä pienten askelten politiikaksi. Asiat ovat kunnassa ainakin toistaiseksi mallillaan. - Meillä on mahdollisuudet jatkaa itsenäisenä kuntana, jollei valtio tee kovin radikaaleja ratkaisuja, Kiimalainen huomautti. Sitoutumattomien Anu ammela kiitteli budjetin valmistelutyötä, joka hänen mukaansa on hyvän yhteistyön tulosta. Aatto Ylimartimo puhui epävarmuudesta, joka on markkinatalouden keskeinen elementti. Sitoutumattomien Heikki Hepoaho otti esiin kulttuuriarvojen vahvistamisen merkityksen. Jokipostin toimitus kiitää lehden taittajia ja painajia kirjapainossa, Jokipostin tunnollisia jakajia ja kaikkia muitakin, jotka ovat omalla panoksellaan osallistuneet lehden toteuttamiseen v HYVÄÄ JOULUA JA MENESYSÄ VUODELLE 2012 Seutulehti Jokipostin toimitus Ps. Ensi vuonna tavataan jälleen. Vuoden ensimmäinen Jokiposti ilmestyy Aineisto: iedotustoimisto Viestintäneuvos Heikkiläntie 12, Keminmaa mervi.hopia-jaakkola@pp.inet.fi Palstamillimetri 0,70 euroa = 70snt Järjestöilmoitukset 45 snt/pmm Seuraavaan lehteen tulevan aineiston on oltava toimituksessa (kts. aineisto) ilmestymispäivää edeltävän viikon keskiviikkona. oimitus ei vastaa pyytämättä tai tilaamatta toimitetusta aineistosta.

3 Jukka Pekka Köngäs palkittiin perustason työstä ervolan ja Keminmaan yhteisenä tuottajayhdistyksenä toimiva MK Ala-Kemijoen tuottajayhdistys palkitsi viime torstaina maaseutuyrittäjäpalkinnolla louelaisen maanviljelijän Jukka Pekka Könkään. Kunnat ovat päättäneet, että palkinto jaetaan vuorotellen joko ervolan tai Keminmaan kunnan alueella ansioituneelle maaseutuyrittäjälle. asapuolinen systeemi on toiminut hyvin; palkinto on tullut määrätietoisesta työstä sekä oman toimialan että kotiseudun kehittämisen hyväksi. Jukka Pekka Köngäs on tehnyt pitkään karjatalouden ruohonjuuritason työtä. Hänen tilallaan on 40 lehmän karja, joista lypsäviä on puolet. Kahdenkymmenen tuotantoeläimen määrällä mies sijoittuu pienten tuottajien ryhmään. Suomessa keskimääräinen lypsylehmien määrä tuottajaa kohti on ämän kokoluokan lypsykarjatilaa ei kannata kovin massiivisesti koneellistaa roboteista puhumattakaan, koska investoinnit eivät olisi suhteessa tuotannon määrään. ämä on pitkälle käsityövaltaista toimintaa, jossa järkevintä on käyttää ostopalveluita esimerkiksi rehun tekoon ja moniin muihinkin konehommiin. Ei ole taloudellisesti järkevää hankkia kalliita koneita itselle, Köngäs sanoo. Puulaakijalkapalloilijoille vaihtelevasti menestystä ervolan osuuspankin nimeä kantava futiksen puulaakijoukkue osallistui vuoden mittaan viiteen jalkapalloturnaukseen eri puolilla Suomea. Pelipaitojen tekstit ja logot kertoivat, että joukkueen takana oli nimikkopankin lisäksi joukko tervolalaisia yrityksiä ja ervolan kunta. Sponsorit saivatkin satsauksilleen hyvää katetta joukkueen kirmaillessa Suomen viheriöillä. Kausi alkoi huhtikuussa Rovaniemen erotuomarikerhon järjestämän kevätturnauksen merkeissä. ässä turnauksessa ervolan joukkue sijoittui kuudentoista parhaan joukkoon. Ensimmäisessä pudotuspelissä tuli niukka tappio rangaistuspotkukilpailussa. Kesäkuussa pelattiin jokavuotinen Kalajoen beachfutisturnaus hiekkadyyneillä; sieltä tuotiin tuliaisina pronssimitalit. Välierässä ervolan osuuspankki kärsi niukan 1-0 tappion BK Sandlåda -nimiselle joukkueelle Kokkolasta. Pronssiottelussa kohdattiin Varmat Nakit Pudasjärveltä. iukan, mutta ystävyyshenkisen ottelun ratkaisumaalin iski uomo Nieminen, mikä tiesi sitä, että nyt päästiin juhlimaan pronssimitaleita. - Pronssipelin vastustajajoukkue oli majoittuneena viereiseen mökkiin, joten illan mittaan kerrattiin tapahtumia pilke silmäkulmassa, Mikko Alatossava kertoi. Elokuussa pelattiin kauden pääturnaus Oulussa. Kyseessä olivat puulaakijalkapallon Suomen mestaruuskisat. - Pari vuotta aiemmin olimme saaneet SM-hopeaa, joten nyt lähdettiin kirkastamaan noita mitaleita. Lohkovai- Jukka-Pekka oli otettu palkinnostaan, jonka luovuttivat Veli-Matti Sunnari (keskellä), Markku Alaraatikka ja Mika Simoska. Jukka Pekan motto on monille tuttu: Pienet tulot, pienet menot. alouden tasapaino on haettava viljelijän korvien välistä, hötkyilyyn ja kokeiluihin ei ole varaa. - Monestihan sitä miettii, että mitä järkeä tässä touhussa on. Kuitenkin olen oman onneni seppä. Käytän sesonkiaikoina apuvoimaa. ärkeä resurssi on ollut koulujen työharjoittelun tuoma panostus. Vaikka kouluilla on robottinavetat, opiskelijoiden tulee saada kuitenkin maatalousyrittämisen perus- ja lähtötason työkokemusta perinteisiltä ervolan OP-puulaakijoukkueessa uurastivat seuraavat: ylärivi vasemmalta: Arttu Hallikainen, uomas Selin, Veli-Matti Puhakka, Olli Hemminki, uomo Nieminen, Ville Alatalo, Mikko Alatossava, Jaakko Nieminen ja eemu Kemppe. Keskirivi: eppo auriainen, Eetu Pulkkinen (c), Sami Kämäräinen, Anssi umelius ja Juha Hooli. Edessä on maalivahti Matti Immonen. Kuvassa olleiden lisäksi joukkueessa pelasivat vuoden mittaan muiden muassa Matias Keränen, Jari Unga, Ville Blässar ja Aaro Joutulainen. tiloilta, joten olen suhtautunut hyvin myönteisesti opiskelijoiden tarpeisiin. yössä opin alkeita hankkijoita on ollut täällä enimmillään jopa parikymmentä, Köngäs kertoo. Maaseutuyrittäjäpalkintoa luovuttamassa ollut kunnanjohtaja Mika Simoska korosti, että näillä pohjoisen seuduilla on kaikilla valoisa tulevaisuus, jos vain yrittämishalua riittää. - Olet kunnostautunut maataloudessa, mutta myös muilla yhteiskunnan saroilla kuten politiikassa ja lautakuntatyössä. Päätit jatkaa Jukka Pekka Köngäs tuntee lehmiensä tavat ja tottumukset. Hänen perinteikkäällä tilallaan on varttunut monta huipputuottajalehmää, satatonnisia onpa 150 tonninenkin lehmä niittänyt mainetta Kurvilan tilalla. heen pelit menivät nappiin ja jatkoimme alkulohkon parhaina pudotuspeleihin. Ensimmäinen pudotuspeli oli myös varmaa suorittamista, ja seuraavaksi eteen asettui turnauksen rutiinimenestyjä FC Mjälby, joka on miltei aina ollut neljän parhaan joukossa. Valitettavasi niin kävi tänäkin vuonna. Mjälby voitti 1-0 ja jatkoi turnausta, mutta meidän pelimme päättyivät, Alatossava muistelee haikeana. Syyskuussa pelattiin turnaus Pasmajärvellä Pohjois-Suomessa. Alatossavan mukaan urnaukseen lähdettiin kovin odotuksin, mutta maalinteon kangertelun vuoksi tavoitteesta jäätiin kauaksi. Mikko Alatossavan mielestä turnaus oli yksi vuoden parhaiten järjestetyistä ja on ehdottomasti mukana ensi vuoden ohjelmassa. - Lokakuussa pelattiin vielä Rovaniemen erotuomarikerhon järjestämä syysturnaus. Hyvin menneen lohkovaiheen ja pudotuspelien jälkeen sieltä oli tuliaisena hopeamitalit. Loppuottelu hävittiin 3-1 kovasta taistelusta huolimatta. urnauksessa pelattiin saman päivän aikana seitsemän peliä! Olo oli todellakin sen mukainen, Mikko luonnehti. lypsäjän uraasi. Me kaikki toivomme, että urasi jatkuu pitkään. Olet palkintosi hyvin ansainnut. Olkoon tämä palkinto kannustamassa sinua tässä epävarmassa maailmassa, Simoska suitsutti. MK Ala-Kemijoen edustajana paikalla ollut Veli-Matti Sunnari painotti, että Jukka Pekka tekee arvokasta perustyötä, jossa saa omin käsin korjata työn hedelmät. Kiitospuheessaan Jukka Pekka Köngäs luonnehti palkitsemista yllätykseksi. - Otan kiitollisena vastaan tämän tunnustuksen. On hienoa, että välillä muistetaan myös pienempääkin tilaa. unnen kuitenkin etten ole ansioitunut yksin, vaan koen olevani yksi osanen isommassa joukossa. Vaikka olen pieni tuottaja, en ole kokenut kastijakoa. Onhan se niin, että suurin osa Suomen maidosta tulee yhä pieniltä tiloilta. - Sinut on valittu Faban edustajistoon, mikä osaltaan viestii myös siitä luottamuksesta, joka sinua kohtaan tunnetaan tällä alalla, Veli-Matti Sunnari kiteytti. Edellisten turnausten lisäksi ervolan Op -joukkueella osallistuttiin sählyturnauksiin, joista menestystä karttui jopa kultamitalien verran. - Kiitämme lämpimästi sponsoreitamme Sponsoreina toimivat ervolan Osuuspankki, ervolan kunta, Neste ervakuksa, Hius ja Ompelimo Ateljee Sari Selin,Vanhalatalot, ja Vesivek. Joukkueemme toivottaa kaikille tervolalaisille Hyvää Joulua ja riemukasta Uutta vuotta 2012, Mikko Alatossava viestittää. urvallista Joulun aikaa ja Onnea vuodelle 2012! toivottaa VPK:n väki Muistakaa tarkastaa palovaroittimenne paristot ennen Joulua : ) Joulunavauksella hienot puitteet yleisöä vähänlaisesti Onkiminen joulumyyjäisissä on hauskaa ja palkitsevaa. ervolan joulunodotuksen avaus saatiin viedä läpi sääsuhteiltaan leppoisissa merkeissä. Valitettavasti poikkeuksellisen leuto alkutalvi sai aikaan sen, ettei järjestäjien haaveilemaa jäälyhtyjen valomerta voitu Kirkonkylään järjestää. Jäälyhtyjen tekoon tarvitaan napakka pakkanen, mutta elohopea pysytteli miltei jatkuvasti plussan puolella. Suunnitelmissa oli, että jokaisen talon pihaliittymässä olisi loistanut kaksi jäälyhtyä ehkäpä ensi vuonna?! Onneksi muu ohjelma pelasti paljon, ja järjestäjät: tervolalaiset yritykset ja yhdistykset, ervolan kunta ja Riverbank Oy saivat olla kohtalaisen tyytyväisiä tempaukseensa. Moni aloitti joulunavauspäivän vieton Salen pihamaalta, jonne oli rahdattu soppatykki. Sale lahjoitti rokkaan tykötarpeet, ja Mattisen Liimatan kylätoimikunnan aktiivijäsenet keittivät herkun varhaisaamun tunteina. - Pistin jo illalla 30 kiloa herneitä likoamaan ja nousin aamuneljältä keittopuuhiin. Ilmainen soppa meni kuin kuumille kiville. Saimme lahjoittajalta pientä vaivan palkkaa kyläyhdistyksen toimintaan, Matti auriainen kertoi ja jatkoi Jukka- Pekka Kuparin kanssa rokan jakoa. Hernekeiton ystäviä riitti tykin kantaman päähän koko tarjoilun ajaksi reiluksi kolmeksi tunniksi, kuten oli suunniteltukin. - ietysti jäi harmittamaan nuo lyhtypuutteet ja se, että yleisömäärä oli ennakoitua ja odotettua pienempi. Pitää pohtia syitä väkikatoon, jotta tätä hienoa tapahtumaa voidaan tulevina vuosina kehittää mahdollisimman suurta tervolalaisjoukkoa kiinnostavaksi ja tyydyttäväksi, yhtenä tapahtuman puuhanaisista toiminut Paula Karjalainen muistutti. Hän kertoi, että MLL:n ervolan yhdistyksen joulumyyjäiset vetivät väkeä kohtalaisesti. Ihmisistä ei ollut puutetta Nuorisoseuran talossa, joka täyttyi hetkessä perheväestä. Lapsille oli järjestetty ongintaa, leikkejä ja lauluja. Sokerina pohjalla oli joulupukin asettuminen tonttuineen Nuorisoseuran taloon. Pukki tenttasi pitkän tovin pikkuväkeä, ja sihteeritontut kirjasivat muistiin lasten joululahjatoivomuksia. Illan hämärtyessä joulupukki vaihtoi majaa porhaltamalla nuorisoseuralta vanhainkodille ikäihmisiä tapaamaa. Vanhusten silmät kirkastuivat, kun heidän ratokseen pyörähti ihan oikea Korvatunturin isäntä. Siinä vierähti kunnon tovi varttuneiden kotikullerolaisten parissa rupatellessa. Joulunavauspäivän kruunasi komea ilotulitus, jonka tuliasemana toimi koulukeskuksen sorakenttä. Ammattitaitoisesti junailtu rakettishow oli komea. (JJ) Herkullinen hernerokka on takuuvarma menestystuote talvisissa tapahtumissa.

4 Niinistö veti väkeä ervolassa harvinainen vieras, presidenttiehdokas Sauli Niinistö, sai kansan liikkeelle Väkeä Paakkola Conveyors Oy:n uudella tehtaalla järjestetyillä avoimilla ovilla kävi reilut 200. Saulin imu oli tuntuvaa; visiitti oli sovitettu kokoomuskonkarin tiukkaan pohjoisen kiertueohjelmaan. - Niinistö kulki rentoon tyyliinsä ihmisten joukossa rupatellen ajankohtaisista asioista. Moni kätteli Niinistöä ensimmäistä kertaa. Parituntisen aikana hän ehti puristaa liki jokaisen pakeilleen tulleen kättä. Vieraamme korosti, että tehtaalla käynti sopi hyvin ehdokkaan teemaan Suomalainen työ, Leila Juntikka ojensi presidenttiehdokas Sauli Niinistölle mieluisan lahjan kotiin vietäväksi. Kuvaaja Mika Kulju. Paakkola Conveyors Oy:n hallituksen puheenjohtaja uomo Juntikka kertoi. Niinistö luonnehtikin ervolan vierailukohdettaan oivalliseksi esimerkiksi siitä, miten suomalaista ideaa jalostetaan sisukkaasti menestystuotteeksi. Paakkola Conveyorsin kuljetintehdas teki presidenttiehdokkaaseen vaikutuksen; hän vaikuttui siitä, että pienellä paikkakunnalla osataan tehdä massiivista tuotantoa. - Kaikki tällainen on valtavan rohkaisevaa,kun ajatellaan suomalaisten tulevaisuutta, Niinistö korosti. uomo Juntikka kertoi, että idea Niinistön ervolan vierailusta tuli ehdokkaan vaalikoneistolta. Visiitistä ei kannattanut kieltäytyä. - Politiikka ei tietenkään kuulu mitenkään yritystoimintaamme. Helposti lähestyttävän ja sanavalmiin Niinistön vierailu merkitsi meille hyvää medianäkyvyyttä aina televisiovälähdyksiä myöten. Myönteinen julkisuus on yritykselle kuin yritykselle hyvä asia, uomo Juntikka totesi. imantteja ruohikossa K unnanvirastotalon yläkerrassa on vuoden loppuun asti esillä Hilla Ojennuksen ja Leena örmäsen yhteisvoimin ja tuumin pystyttämä omien maalausten näyttely imantteja ruohikossa. Samalla voi tutustua keramiikkapaja Seikan päätösnäyttelyyn, jonka pääosissa ovat jopa maailmaa valloittaneet Johan Pomppas-jänikset. - Pienet arjen ilot ovat kuin timantteja, jotka loistavat auringossa kuuraisessa ruohikossa. Miten kaunista ja karua onkaan luonnon vaipuminen hiljalleen talvihorrokseen. Pitkä pimeä syksy, sateet ja kaamos saavat kaipaamaan valoa. Yhtenä aamuna aurinko paistoi ja oli pieni pakkanen, luonto kimmelsi kuin timanttisateessa. Sain olla tässä kiiltokuvamaailmassa, ja kaikki oli niin kaunista, ah niin kaunista. Käsittämätön ilo kuin armo, valtasi mieleni. Siitä ilosta sain innoituksen tähän työhöni (imantteja ruohikossa). Olen kiitollinen elämän lahjasta, kaikista lahjoista, ystävistä, iloista ja suruista, valosta elämässä, kipujenkin keskellä, Hilla Ojennus huokaa. Hillan Suudelma-taulu on oma versio Gustav Klimtin teoksesta Suudelma, johon Ojennus tutustui Keminmaan taidepiirissä. Kiitos eille tervolalaiset! Uudella kuljetintehtaallamme järjestetty Avoimet ovet -tapahtuma onnistui hienosti. Kiitos ikimuistoisesta päivästä kuuluu eille, hyvät tervolalaiset! - Suutele rakastasi, puolisoasi, ainakin kerran päivässä ja sano, että hän on rakas. Onko sekin vain unelmaa arjessa, katoavaa kuin timantit ruohikossa, häviävää kuin ihmisen elo? Niinhän sitä sanotaan, että ihminen on kuin ruoho, joka katoaa, mutta rakkaus ei koskaan; se on suurin ja ihanin asia. Elämä jatkuu tähtein tuolla puolen sitten joskus. Maallinen elämä on nyt ja tässä, Hilla Ojennus pohtii. Ojennus toivoo, että kaikki kokisivat rakkautta ja onnea elämässään. ämä toivomus on vahvas- ti läsnä niin Ojennuksen kuin örmäsen töissä. - Uskon siihen, että ihmisellä on mahdollisuus jättää menneet ja muuttua parempaan suuntaan. Jokaisen elämä on ainutkertainen ja kallis, rakastamisen arvoinen. Kiitos eille katsojat, että olette kuunnelleet taulujamme ja kutsun muutkin tervolalaiset niiden äärelle, Hilla Ojennus kiteyttää. Näyttelyyn voi tutustua kunnanviraston yläaulassa viraston aukioloajan puitteissa saakka. (JJ) KIVALOJEN SEUUOPISON JOULUMAINEA Keminmaan koulukeskus, Valleniussali (Rovaniementie 31) perjantaina klo Juhlassa Keminmaan, Simon ja ervolan opintoryhmien musiikillisia esityksiä Vapaa pääsy! ervetuloa! Ilmainen linja-autokuljetus järjestetään Simosta ja ervolasta, ilmoita kyytitarpeesi to klo 15 mennessä Keminmaan toimipisteeseen Jaanalle puh Vuoden päättyessä toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Menestystä vuodelle Lämpimät kiitokset myös kuluneesta vuodesta 2011! uomo Juntikka hallituksen puheenjohtaja Paakkola Conveyors Oy Yrityksemme toivottaa kaikille tervolalaisille Rauhallista Joulun aikaa ja menestyksekästä, tulevaisuuteen uskovaa Uutta Vuotta! ERVOLA oivottaa tervolalaisille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kiitän kaikkia asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani Iloitsen siitä, että olen voinut olla luottamuksenne arvoinen. Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2012! Aarno Rautio ervolan Autohuolto P Itäpuolentie 3286 C (entinen VH:n tukikohta) Avoinna: ma-la klo tai sopimuksen mukaan. Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012 Kiitän lämpimästi kaikkia asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani päättymässä olevasta vuodesta Iloista Joulua ja menestystä vuodelle 2012! SKE ilineuvos Sari Eilittä ervolan aksi vaihtaa puhelinliittymää. NUMERO SÄILYY SILI ENNALLAAN MUISA, EÄ LANKAPUHELIMESA SOIEAESSA PIÄÄ KÄYÄÄ SUUNA- NUMEROA 016 MUUOS ULEE VOIMAAN Palvelevin terveisin ervolan aksi

5 Hyvää Joulua ja mitä parahinta Uutta Vuotta kaikille Muistathan, että minulta voi varata hieronta-aikoja myös iltaisin. Lahjakortti on kiva yllätys pukinkonttiin! Lämmin kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme Rauhallista Joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2012! Kiitokset asiakkaillemme kuluneesta vuodesta! unnelmallista joulua ja kaikkea hyvää vuodelle 2012! Lahjakortit sekä lahjat pukinkonttiin... eevalikoimaamme on tullut uusia ihania makuja... ervetuloa! Lämmin kiitos asiakkaillemme Onnea vuodelle 2012! Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta kaikille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni. Onnellista vuotta 2012! ili- ja oimistopalvelu Paula Karjalainen Itäpuolentie 1266, ervola, ervolatalon väki toivottaa asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen Onnellista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta Hius- ja Kauneuskeskus iara Lämpimät kiitokset asiakkaillemme Rauhallista Joulua ja menestystä vuodelle 2012 Veljekset Vaara Oy Saha ja höyläämö Rauhallista Joulunaikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2012 Keskustie 83, p Parturi-Kampaamo Jonna oivotamme asiakkaillemme Oikein Hyvää Joulua ja Onnea Uudelle Vuodelle Kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme unnelmallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Pizzeria Aukioloajat: ma suljettu ti to pe la su Joka lauantai karaoke klo 21 alkaen ule viihtymään! Del Ponte p JOULUPUKKI Monen vuoden kokemuksella. Kirkonkylällä ja lähistöllä. p Kioskimme on jouluna avoinna: Jouluaattona klo 9 15 Joulupäivänä klo apaninpäivänä klo oivotamme asiakkaillemme Hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012! ERVOLA puh Kiitos ervolan kunnalle, ervolan Yrittäjät ry:lle ja kaikille muille minua muistaneille saadessani ervolan yrittäjäpalkinnon. oivotan asiakkailleni, yhteistyökumppaneilleni ja kaikille tervolalaisille menestystä vuodelle Lilja akalo Ensimmäinen toimintavuoteni alkaa olla pulkassa. Kiitän tervolalaisia mukavasti sujuneesta yhteistyöstä ja toivotan kaikille Onnellista Uutta Vuotta! Pidetään pesät ja pihat kunnossa myös ensi vuonna. Jyrki Laapotti p Rakennus ja Suunnittelu Jouni Vuokila KY kiittää asiakkaitaan ja yhteistyö kumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Seuraava J OKIPOSI ilmestyy torstaina Aineiston toimitus viimeistään keskiviikkona

6 6 Lapinniemen kotitalousryhmä Helsingissä V oi sitä riemun määrää, kun yhdeksänsien luokkien kotitalouden torstain valinnaisryhmä sai tietää lähtevänsä pikareissulle Helsinkiin! Mistäs moinen homma sai alkunsa ja miksi Helsinkiin? Matkan taustalla oli Lihatiedotuksen järjestämä kilpailu. Kukaan ei varmaan osannut uneksia pärjäävänsä sen kummemmin kilpailussa, johon kotitaloustunneilla oli osallistuttu. Lihatiedotuksen järjestämässä kilpailussa oli ideana suunnitella Syksyn paras liha-ateria, joka olisi sekä terveellinen että, maukas ja ympäristöä ja eläinten oloja tiloilla kunnioittava. Kilpailun kautta saatiin nuoria herätettyä miettimään suomalaista ruuantuotantoa ja omia valintoja. Kipinää suunnitteluun ja tekemiseen oli rutkasti - tällä kertaa se tuotti tulosta! Halusimme terveellistä ja maukasta Koko Suomen kattava, 8-9 luokkien kotitalouden valinnaisryhmille suunnattu kilpailu tuotti 59 ateriaehdotusta, joista kymmenen parasta palkittiin Helsingissä, Bio Rexissä järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa. Lapinniemen koululta voittoon ylsi Big Broiler ateria, jonka suunnittelivat ja toteuttivat Sanna Keskipalosaari, Janica ervo ja Selina örmänen. Kilpailun raati arvosti erityisesti aterian herkullisuutta, kokonaisuutta, toimivuutta, idearikkautta ja ennakkoluulotonta yhdistelyä. Vaakakupissa painoivat myös ekologisuus, terveellisyys sekä paikalliset, sesongin mukaiset raaka-aineet. Big Broiler ateria: yrttibroileripihvi, nauris-perunamuusi, kasvisvokki ja rouskurieska, jälkiruokana variksenmarjasmoothie. - Me halusimme tehdä siitä terveellisen, helpon ja maukkaan aterian. Sellaisen, joka voittaa ja erottuu joukosta. Koulussa on tehty esimerkiksi rouskurieskoja, ja sen avulla tuli paljon ideoita, voittajat kertoivat. SEURAKUNA IEDOAA JUMALANPALVELUKSE: Su Sanajumalanpalvelus Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Murmanskin kirkonrakennushankkeen tukemiseen, Inarin seurakunta/murmanskin alueen luterilaisen seurakuntatyön kehittämisrahaston kautta. Sanajumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa. Jouluaattona Hartaus Isossa kirkossa klo 15, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas, nuoret laulavat. Ennen laulaneet nuoret ja uudet tervetuloa harjoituksiin seurakuntakeskukseen klo 14. Jouluyön messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 23, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. Joulupäivänä Sanajumalanpalvelus Vanhassa kirkossa klo 7, johtaa Heikki Holma, kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. apaninpäivänä Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti nimikkolähettiemme työn tukemiseen Sambiassa SLEY:n kautta. Ke Uuden vuoden aaton yöpalvelus Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 23.30, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Uuden vuoden päivänä 1.1. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma. Messun alussa sytytetään kynttilät kuluneen vuoden aikana kuolleiden ervolan seurakunnan jäsenten muistolle ja yksi yhteinen kynttilä muille ervolaan haudatuille. Kolehti oman seurakunnan diakoniatyöhön. Loppiaisena 6.1. Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Amanda Hakoköngäs. Messun jälkeen kirkkokahvit sekä kaikkien eläkeläisten yhteinen kevätkauden aloitus ja lähetystilaisuus seurakuntakeskuksessa. Kolehti Lähetystyölle Kambodzhassa ja Pohjois-haimaassa Suomen Lähetysseuran kautta. VIIKKOOIMINA: Ke Sairaalahartaus klo 14 o Seurakunnan eläkeläisten kerhojen ja omaishoitajien puurojuhla seurakuntakeskuksessa klo 11. Kauneimmat joululaulut Kätkävaarassa Aino Hurtigilla (Mustamaa 177) klo 19. Pe Lasten joulujuhla klo seurakuntakeskuksessa pyhäkoululaisille, päiväkerholaisille ja muillekin lapsille perheineen. Kahvi-ja mehutarjoilu, lapsille jouluinen yllätys. Ne lapset, jotka haluavat olla enkeleinä ensimmäisen jouluyön tapahtumissa, saavat tulla pukemaan enkelivaatteita kerhohuoneeseen klo Su Kauneimmat joululaulut seurakuntakeskuksessa klo 19. Ke Sairaalahartaus klo 14. Ma Ehtoollishartaus erveyskeskuksen vuodeosastolla klo 14. Jouluinen iltamusiikki seurakuntakeskuksen kirkossa klo 19. Esiintyjinä Annika Kontio, Olli Kelhä ja Arto Perkiö. Vapaa pääsy. PÄIVÄKERHOYÖ: Kerhojen syyskausi päättyy viikolla 50, jolloin kerhot vielä kokoontuvat normaalisti. Kevätkausi alkaa viikolla 4. Joulujuhla perjantaina klo seurakuntakeskuksessa. Katso viikkotoiminta Lasten joulujuhla. Mahdolliset tiedustelut Leena Holma p NUORISOYÖ: i Nuorten ilta Louen Lappialla klo Nuorten Raamisilta perjantaisin seurakuntakeskuksessa klo 17. LÄHEYSYÖ: Lähetyksen Kirppis (Keskustie 89) avoinna Vaatteiden tulee olla puhtaita ja ehjiä. (Huom. emme ota vastaan kesävaatteita säilytystilojen puutteen vuoksi). Kirppis auki: ma-pe klo 10-17, ma avoinna klo Poikkea vaikka kahville! DIAKONIAYÖ: Ma Jouluinen maanantailounas seurakuntakeskuksessa klo Lounaan hinnat: työttömät, vähävaraiset ja eläkeläiset 3, muut 6. Lapset alle kouluikäiset maksutta. SPR:n ervolan osaston ja seurakunnan diakoniatyön Ystäväpalvelusta löytyy apua arkeen ja helpotusta yksinäisyyteen! Vapaaehtoiset ystävät eivät siivoa eivätkä tee ammattilaisille kuuluvia tehtäviä; he ovat juttuseurana, ulkoilukaverina tai saattajina kun tarvitset apua vaikkapa lääkärissä käyntiä varten. Vapaaehtoiset eivät saa palkkaa eikä palvelusta myöskään peritä maksua. Vapaaehtoista ystävää/auttajaa tarvitseva, soita maanantaisin tai keskiviikkoisin klo numeroon Lisätietoja saa myös diakoniatyöntekijältä numerosta KIRKKOMUSIIKKI: Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoina seurakuntakeskuksessa klo 17. RAUHANYHDISYS: Su klo 13 joulujuhla seurakuntakeskuksessa, Kalervo Vuokila. ervolan seurakunnassa alkaa maanantailounaskäytäntö. Lounasaika on parittomien viikkojen maanantaina klo seurakuntakeskuksessa. Lounaan hinta on työttömille ja muille vähävaraisille 2, eläkeläisille 3 ja muille 5, alle kouluikäisille maksutta. Poikkeuksena jouluinen maanantailounas jolloin hinnat ovat: työttömät, vähävaraiset ja eläkeläiset 3, muut 6. Lapset alle kouluikäiset maksutta. Hyvin kilpailussa pärjäsivät myös Laura Kössö ja Elsa-Mari Rajala, jotka eivät kuitenkaan aivan palkinnoille yltäneet. Näinpä siis opettaja Hanna Hedmanin sähköpostiin kilahti koko valinnaisryhmälle kutsu palkintojenjakotilaisuuteen. Välittömästi heräsikin kysymys, miten saadaan neljätoista ysiä, kaksi kasia ja yksi opettaja mahdollisimman kätevästi ja ennen kaikkea halvalla 756 kilometrin päähän ervolasta Helsinkiin. Alkoi armoton suunnittelu, ja lopulta matkarahat saatiin kasaan. ästä saadaankin kiittää lämpimästi lahjoittajia, jotka ovat koulumme lisäksi K-market ervola, MK Ala- Kemijoki, ervolan saha ja höyläämö, Pekka Kähkönen ja ervolan osuuspankki, joka lahjoitti myös hienot edustuspaidat koko porukalle! Iso kiitos lahjoittajille! apinniemen kyläkokous valitsi kylätoimikunnan toimihenkilöiksi entiset eli puheenjohtajana jatkaa Heikki Haapakoski, varapuheenjohtajana Ulla-Maija Bergman ja sihteerinä Eeva-Kaisa Lahti. Normaalien kokousasioiden lisäksi esillä oli kuntaan laadittava hyvinvoinnin ja turvallisuuden kehittämissuunnitelma, jossa asioita tarkastellaan erityisesti kylien ja niiden asukkaiden lähtökohdista. Suunnittelu painottuu ns. pehmeään turvallisuuteen. Kohteista voidaan esimerkkeinä mainita tekniset asiat, sosiaali-, terveys- ja sivistystoimeen kuluvat asiat, liikunta, työllistyminen, henkinen hyvinvointi, varhainen puuttuminen, kotivarustautuminen, kansalaistaidot sekä palo- ja poliisitoimi. Alustajana tilaisuudessa oli hankkeen vetäjä Maria Kiviniemi, jonka johdolla asioista käytiin vilkas ja perusteellinen keskustelu. Eniten mielenkiintoa herättivät liikennejärjestelyt, ympäristö- ja maisemanhoito, nuorista huolehtiminen (erityisesti vanhempien vastuu korostui) sekä tiedottaminen. Kyläläisten mielestä tiedottamista voitaisiin parantaa muun muassa kylän keskeiselle paikalle sijoitettavalla ilmoitustaululla. Pelkästään lehtien ja internetin välityksellä hoidettavaa tiedottamista ei pidetty riittävänä. Kokousväki oli tyytyväinen terveys- ja sosiaalitoimen alalla teh Lapinniemen koulun Helsingin kävijät. Edessä ovat onnelliset voittajat Janica, Selina ja Sanna. Voittajien on helppo hymyillä! Ryhmä reissussa Yöjuna lähti keskiviikkona klo kohti Helsinkiä. Matka alkoi ja enin jännitys alkoi haihtua, ainakin melkein. Hyvin nukutun yön jälkeen oltiin aikaisin aamulla jo vilkkaalla Helsingin rautatieasemalla. Kaikki oli uutta ja ihmeellistä, ihan kuin olisi johonkin kauemmaksikin tultu! Aamukahvien ja kaakaoiden jälkeen suunnattiin Luontomuseoon ihmettelemään luonnonihmeitä ja osallistumaan Kirahveja Kimnaasissa -kierrokselle, joka oli mielenkiintoinen eikä olleenkaan tylsä kuin olisi voinut museosta kuvitella. Opittiin, että apinat ovat kivoja ja kirahvit isoja. Ja että ihminen on vaarallisin eläin maailmassa. Museon jälkeen oli hetki vapaata, kunnes otettiin suunta kohti Bio Rexiä. Siellä tarjoiltiin hyvä lounas ja tutustuttiin muihin voittajiin. Ennen palkintojenjakoa kuultiin tuottaja Riku-Sippo Uotilan tarina miten hänestä tuli broilerintuottaja ja nähtiin Päivä lihasikalassa-video. Lihatiedotuksen toiminnanjohtaja Riikka Stirkkinen kertoi kotimaisen lihan ja sen tuotannon tärkeydestä niin meille itsellemme kuin koko Suomellekin. Palkintojenjaon Lapinniemen kyläkokouksessa vilkasta keskustelua L Maria Kiviniemi esitteli kuntaan laadittavaa hyvinvoinnin ja turvallisuuden kehittämissuunnitelmaa. tyihin parannuksiin sekä kehitteillä oleviin koulukeskuksen ympäristöä ja liikennejärjestelyjä koskeviin suunnitelmiin. Vastaavanlaisia suunnitelmia on tekeillä myös muista ervolan kylistä ja niissä organisaattoreina ovat paikalliset kyläyhdistykset ja -toimikunnat. (HH/JJ) MYYDÄÄN MESÄMAAA 20 hehtaaria Pirttiahossa Puhelin Rek. numero 49 jälkeen onnelliset voittajat pääsivät vihdoin jännityksestään ja voittajien oli helppo hymyillä 100 euron stipendi ja kunniakirja kädessään. ilaisuuden jälkeen päästettiin oppilaat irti neljäksi tunniksi Helsingin keskustaan. Shoppailu oli ankaraa ja jalat vatkulina, kun kokoonnuttiin lopulta ennispalatsille katsomaan 3D intin seikkailuja. Hyvän elokuvan jälkeen mahat murisivat, ja ripeästi siirryttiin ravintola Pikku-Nepaliin nauttimaan vähän eksoottisemmasta, mutta sitäkin paremmasta ruuasta. Ruuan jälkeen takaisin rautatieasemalle ERVOLAN KUNA odottelemaan myöhässä olevaa junaa, joka lopulta tuli hakemaan väsyneet reissaajat takaisin kohti ervolaa. Perjantai-aamuna porhallettiin loppupäiväksi kouluun opiskelemaan jälleen innokkaasti uusia asioita. eksti: HH & Milla A Matka oli mahtava, ja kaikille jäi hyviä muistoja, mutta ilman sponsoreitamme se ei olisi onnistunut. Vielä kerran paljon kiitoksia tukijoillemme ja hyvää joulun odotusta! Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme HYVÄÄ JOULUA ja MENESYKSELLISÄ UUA VUOA 2012 ervolan terveyskeskuksen YÖERVEYSHUOLO KUULUUS SUHANGON KAIVOS- ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUOKSEN JA LAAJENNUKSEN VIREILLEULOSA ällä kuulutuksella laitetaan vireille Suhangon kaivosaluetta koskeva osayleiskaavan muutos ja laajennus. Suhanko kaivoshankkeen osayleiskaavan muutos ja laajennus laaditaan yhtenäisenä kaavana Ranuan ja ervolan kuntien alueelle. Kummankin kunnan ja osalta kaavoitusmenettely ja päätöksenteko tapahtuvat kuntakohtaisesti. Osayleiskaavan muutos ja laajennus on tavoitteena laatia, siten että kaavalla osoitetaan Suhangon kaivosalue annetun kaivoskirjan kaivospiirin rajauksen mukaisena. Kaavan aloitusasiakirjana on laadittu MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Se asetetaan nähtäville koko kaavoitusprosessin ajaksi ja sitä täydennetään tarvittaessa suunnittelun edetessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnitelma kaavan laatimisessa noudatettavista osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Suunnitelmassa kerrotaan suunnittelun tavoitteet, vaiheet ja aikataulu. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 :n mukaisesti nähtävänä kunnanviraston neuvonnassa välisen ajan sekä kunnan internet -sivuilla. Osallisilla ja kunnan asukkailla on mahdollisuus esittää mielipiteensä OAS:ssa esitetyistä osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Mahdolliset huomautukset on toimitettava kirjallisesti nähtävillä oloaikana ervolan kunnanhallitukselle osoitteeseen Keskustie 81, ERVOLA. ervolassa Kunnanhallitus

7 ERVOLAN KUNA KUULUUS PRESIDENINVAALI 2012 Presidentinvaalin ensimmäinen vaali toimitetaan sunnuntaina 22. päivänä tammikuuta 2012 kello ja mahdollinen toisen vaali sunnuntaina 5. päivänä helmikuuta 2012 kello Äänestysalue Äänestyspaikka Äänestysalue 1 ervolan kunta Kunnanvirasto Osoite: Keskustie ERVOLA ervolan kunta muodostaa yhden äänestysalueen. ENNAKKOÄÄNESYS Ennakkoäänestysajanjakso on ensimmäisessä vaalissa ja mahdollisessa toisessa vaalissa Yleisenä ennakkoäänestyspaikkana ervolan kunnan Kunnanvirasto, osoite Keskustie 81, ervola. Ennakkoäänestäminen voi tapahtua arkipäivinä kello välisenä aikana lauantaina kello sunnuntaina kello Äänestäjän on esitettävä riittävä selvitys henkilöllisyydestään. Säännönmukaisessa tapauksessa äänestäjän tulee esittää henkilöllisyystodistus tai muu valokuvalla varustettu henkilöllisyyden osoittava asiakirja. Jos äänioikeutetulla ei ole äänestyksessä tarvittavaa henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, poliisi myöntää maksutta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten. Väliaikaista henkilökorttia haettaessa on oltava mukana passikuva. KOIÄÄNESYS Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää kotiäänestykseen oikeutetun kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, jos kyseinen kunta on merkitty äänioikeusrekisterissä hänen kotikunnakseen. Muu äänioikeutetun perheenjäsen ei voi äänestää kotiäänestyksen yhteydessä. Kotiäänestys toimitetaan ensimmäisessä vaalissa jonakin ennakkoäänestysajanjaksoon ( ) sattuvana päivänä kello 9-20 ja mahdollisessa toisessa vaalissa jonakin ennakkoäänestysajanjaksoon ( ) sattuvana päivänä kello Kotiäänestykseen oikeutetun on kirjallisesti tai puhelimitse ilmoitettava halukkuudestaan äänestää ennakolta kotonaan kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina ennen kello 16 ja mahdollisessa toisessa vaalissa viimeistään tiistaina ennen kello 16. Jos puhelimitse tehty ilmoitus tai kirjallinen ilmoitus on saapunut keskusvaalilautakunnalle edellä mainitun määräajan jälkeen, kotiäänestystä ei saa toimittaa. Ilmoituksen voi äänestäjän puolesta tehdä tämän valitsema henkilö. Kirjallinen ilmoitus, joka on allekirjoitettava, voidaan tehdä käyttäen tarkoitusta varten laadittua lomaketta. Lomakkeita on saatavana keskusvaalilautakunnan sihteeriltä Annikki Ollitervolta puh Osoite: ervolan kunnan keskusvaalilautakunta, Keskustie 81, ervola. Lomake on saatavissa myös oikeusministeriön vaalisivulta ervolassa ERVOLAN KUNNAN KESKUSVAALILAUAKUNA Arvi Kelhä Annikki Ollitervo puheenjohtaja sihteeri Hyvät tervolalaiset ervolan kunnan puolesta kiitämme päättyvästä vuodesta. Joulurauhaa ja menestyksekästä vuotta 2012 Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Lautakunnat Henkilökunta ERVOLAN KUNA VAALIKULJEUKSE ervolan kunnan keskusvaalilautakunta järjestää kuljetuksia Presidentinvaalin ensimmäisen vaalin ennakkoäänestyspäivänä lauantaina sekä vaalipäivänä sunnuntaina ja mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestyspäivänä lauantaina sekä vaalipäivänä sunnuntaina kutsutaksiajona seuraavasti: PAAKKOLA-KAISAJOKI Kolopetäjän, Sihtuunan, Petäjämaan, Sivakkajoen, Polvenojan, Varejoen ja Löylyvaaran alueen kuljetusta tarvitsevat äänestäjät voivat tilata kyydin Juha Nyyssöseltä puh Paakkolan (kunnanraja - ossavanperä ) Kaisajoen alueen kuljetusta tarvitsevat äänestäjät voivat tilata kyydin Kalervo Ruotsalaiselta puh KÄKÄVAARA Sivakkajärven, Luppovaaran, Mustanmaan, Kätkävaaran, Nakuväärän, Ketunmaan ja Kätkäjärven alueen kuljetusta tarvitsevat äänestäjät voivat tilata kyydin Esa Hedmannilta puh LAPPIA - LOUEN OIMIPAIKKA Kuljetusta tarvitsevat äänestäjät voivat tilata kyydin Esa Hedmannilta puh KOIVU-PEURA-LOUE Koivun, Peuran ja Louen alueen kuljetusta tarvitsevat äänestäjät voivat tilata kyydin Mauno Ollikkalalta puh tai REUUAAPA-SUOLIJOKI-VÄHÄJOKI-SUUKOSKI-OSSAUS Vammavaaran, Suolijoen, Reutuaavan, Vähäjoen, Hyössingin, Suukosken ja Mattisen alueen kuljetusta tarvitsevat äänestäjät voivat tilata kyydin Kalervo Ruotsalaiselta puh Jyrkänkosken, Ollakanojan, Rakkaviidan, Sirkkelin ja Anttilankankaan alueen äänestäjät voivat tilata kyydin Mauno Ollikkalalta puh tai PAHAOJA - LEHMIKUMPU- KIVIOJA Pahtaojan, Lehmikummun, Kiviojan ja Mattisen alueen kuljetusta tarvitsevat äänestäjät voivat tilata kyydin Pekka Kähköseltä puh YLIPAAKKOLA Ylipaakkolan - Isopalon alueen kuljetusta tarvitsevat äänestäjät voivat tilata kyydin Kalervo Ruotsalaiselta puh Kuljetusta voidaan järjestää muistakin kuin yllämainituista paikoista jos tarvitsijoita on 3-4 henkilöä. Äänestyspaikka ennakkoäänestyksessä on Kunnanvirasto, osoite Keskustie 81, ervola ja varsinaisena äänestyspäivänä Kunnanvirasto, osoite Keskustie 81, ervola. Vaalikuljetusta tarvitsevan tulee hyvissä ajoin, viimeistään edellisenä päivänä ottaa yhteyttä kuljetuksen hoitavaan autoilijaan kyydin saamiseksi. Autoilija ilmoittaa aikataulun. Kuljetuksiin liittyvissä asioissa voi ottaa myös yhteyttä Arvi Kelhään puh tai Annikki Ollitervoon puh ERVOLAN KUNNAN KESKUSVAALILAUAKUNA ERVOLAN KUNA ervolan kunnassa julistetaan haettavaksi EKNISEN JOHAJAN VIRKA ekninen johtaja toimii teknisen osaston päällikkönä, teknisen lautakunnan esittelijänä ja kunnan johtoryhmän jäsenenä. Virkaan valittavalta vaaditaan rakennusalan insinöörin tutkinto tai teknisen oppilaitoksen talonrakennusalan tutkinto yhdistettynä vahvalla alan työkokemuksella tai muu tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Arvostamme ammatillisen osaamisen lisäksi vahvaa kehittämisotetta ja johtamistaitoja sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Lisäksi eduksi katsotaan taloushallinnon kokemus ja kunnallishallinnon tuntemus. Palkkaus määräytyy kunnallisen teknisen henkilöstön sopimuksen mukaisesti. Hakija voi myös esittää oman palkkatoivomuksensa. Virka täytetään toistaiseksi ja viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Kunnanhallitukselle osoitetut hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa viimeistään pe klo mennessä osoitteella ervolan kunnanhallitus, Keskustie 81, ervola tai sähköpostitse tervolan.kunta@tervola.fi. Lisätietoja ervolan kunnasta löytyy osoitteesta Lisätietoja virasta antaa kunnanjohtaja Mika Simoska, p , sähköposti etunimi.sukunimi@tervola.fi. ervolassa ervolan kunnanhallitus Sosiaalitoimisto tiedottaa Sosiaalitoimisto on suljettuna välisen ajan Osasto on avoinna ennen joulua perjantaina klo saakka Seuraavan kerran avaamme toimiston maanantaina klo Erillistä päivystystä sulun aikana ei ole oivotamme kaikille kuntalaisille Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta ERVOLAN KUNNANALO, energia Oy, ervolan Vuokratalot Oy ervolan Vesi Oy ja Kela OVA SULJEUINA välisen ajan (vko 52) Päivystysnumerot ovat: energia Oy ervolan Vesi Oy Kiinteistöhuolto ervolan vuokratalot Oy - isännöitsijä kiinteistöhuolto erveyskeskuksen ajanvaraus avoinna normaalisti puh tai yövoimatoimisto on avoinna normaalisti.

8 Juhla-aikaan lahjakortit pukinkonttiin * jalkojenhoito * kestopigmentointi * käsihoidot (silmät, huulet, kulmat) * ripsipermis * kasvohoidot * ripsipidennykset - ultraäänikasvohoito * sokerikarvanpoisto - Oxyjet happikasvohoito * parturi-kampaamo - mikroneulaterapia - ihonpuhdistukset BIODROGA * LHE -valoimpulssihoidot EXUVIANCE WELLA Avoinna jouluviikolla ma-to 9-17 pe 9-14 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Kauneus- ja Jalkahoitola Marjut Rovanperä tervetuloa soita tai käy! Kiitos asiakkaillemme päättyvästä vuodesta. Hyvää Joulua ja menestystä vuodelle 2012 kosmetologi parturikampaaja ERVOLA MYÖNEISEN MAHDOLLISUUKSIEN ERVOLA Riverbank Oy on ervolan kehitysyhtiö joka tarjoaa: MAKSUONA Neuvontaa aloittaville ja toimiville yrityksille Hankesuunnitteluapua RIVERBANK OY Keskustie 81, ERVOLA puh matti.alatalo@tervola.fi JOULUKAHVI maanantaina Kiitos asiakkaille Iloista Joulua ja menestystä vuodelle 2012! ervolan Jätehuolto Oy Puh Itäpuolentie 1102, p Onnea Vuodelle 2012 Kivalontie ervola p Lämmin kiitos asiakkailleni Parturi-Kampaaja Raija Alalahti Hyvää Joulua! Puukauppavuosi 2011 lähestyy loppuaan ja pian on aika hiljentyä Joulun viettoon. Kiitokseksi kuluneen vuoden yhteistyöstä tarjoamme asiakkaillemme joulukahvit toimistollamme pe klo ervetuloa samalla tutustumaan energiapuun ostajaamme Päivi Vaaraan. Lämmin kiitos asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kuluneesta kauppavuodesta. oivotamme kaikille tervolalaisille Menestystä ulevalle Vuodelle! Stora Enso Metsä Keminmaan hankintatoimisto Sannitie 2 Joulun järkitarjoukset Pesukone RF r Astianpesukone RW 3540 Jää-pakastinkaappi RJP Ð 470 Ð 690 Ð Hinnat sisältävät asennuksen! ERVOLAN SÄHKÖ Keskustie ERVOLA p./fax oivotamme asiakkaillemme Iloista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018

TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 TASAVALLAN PRESIDENTINVAALI 2018 Vuoden 2018 presidentinvaalin vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11.2.2018,

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018 1 KUULUTUS PRESIDENTINVAALIT 2018 Kemijärven kaupungissa toimitetaan presidentinvaalit sunnuntaina 28.1.2018 klo 9.00-20.00 seuraavassa äänestysalueen äänestyspaikassa: Nro Äänestysalue Äänestyspaikka

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2017

KUNNALLISVAALIT 2017 Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2013 1 (5) 1262 Esitys oikeusministeriölle ja valtiovarainministeriölle kunnallisia kansanäänestyksiä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi HEL 2013-014381 T 03 00 00 Päätös

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj., Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Mörsäri Sirkku. Raskinen Marjatta jäsen

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj., Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja. Mörsäri Sirkku. Raskinen Marjatta jäsen ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 8/2012 Sivu 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstaina 8.11.2012 klo 17.00-18.30 Paikka Ummeljoen kyläkirkkoa Läsnä et Huovila Juhani kirkkoherra, pj., Lehtomäki

Lisätiedot

Viestikarnevaalit 47. Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä. Koulumaailma. Aamulehden. Pyynikin urheilukenttä, Tampere. Yhteistyössä:

Viestikarnevaalit 47. Käsiohjelma. Aamulehden järjestämä. Koulumaailma. Aamulehden. Pyynikin urheilukenttä, Tampere. Yhteistyössä: Käsiohjelma 47. Viestikarnevaalit Yhteistyössä: Aamulehden Koulumaailma Aamulehden järjestämä koululaisurheilun suurtapahtuma tiistaina 4.9.2012 klo 16, Pyynikin urheilukenttä, Tampere Urheilukesän päätapahtuma

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

sunnuntaina

sunnuntaina 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit Sisällys 1 Vuoden 2018 seurakuntavaalit... 1 1.1 Seurakuntavaalit 2018... 1 1.2 Vaalilainsäädäntö ja siinä tapahtuneet muutokset... 1 1.3 Seurakuntavaaliohjeet... 2 1.4 Äänioikeus...

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS

KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS MEDIATIEDOTE Julkaisuvapaa 9.4.2018 klo 19.00 KAUPUNGINJOHTAJAN KATSAUS Kaupungin tehtävä on turvata hyvät palvelut Forssan kaupungin palvelut ovat tutkitusti hyvässä kunnossa. Kaupungin puistot ja viheralueet

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta

Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta Joulu on taas, joulu on taas MYLLYPURON OstarilLa! Tervetuloa vastaanottamaan joulua lauantaina 1.12. Myllypuron Ostarille! Muitta mutkitta VILINÄÄ, VILSKETTÄ, RÄTINÄÄ, RÄISKETTÄ Joulu alkaa Ostarilta!

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta

Rintala Aino-Kaisa Tuomainen Janne. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Pöytäkirjantarkastajien valinta Iitin kunta Kokouskutsu 8/2017 1 Aika 16.10.2017 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Kunnantalo, 1. kerroksen kokoushuone Huom! Lautakunta on päätösvaltainen vain täysilukuisena. Esteestä pyydetään ilmoittamaan

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187

VALTIMON KUNTA VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Keskusvaalilautakunta, kokous nro 1/2017 17, ilmoitusasian kohta 6 /pöytäkirjan liite nro 7 Kunnanhallitus 187 16.12.2016 Kunnanhallitus 1 12.01.2017 VUODEN 2017 KUNTAVAALIT KH 187 Seuraavat yleiset vaalit

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2012 Aika Torstai 11.10.2012 klo 18.00 19.05 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Päivi Haapaniemi-Kokko Jaana Vähäsavo

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!! TORNIO KÄRPÄT - JOKERIT 2.10.2012 RAKSILA HANNU 60 vuotta Yllätys onnistui Lätkäbussilaisten järjestämä yllätys Hannun merkkipäivän kunniaksi onnistui, vaikka aluksi tuntui mutkia tulevan matkaan, kun

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen!

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 22.2.2018 klo 19.30 tai heti, kun kirkkovaltuuston kokous on päättynyt talossa. Tervetuloa!

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Jaakko Alamattila khall edustaja Paula Alatalo rehtori-koulutoimenjohtaja

Muut saapuvilla olleet Jaakko Alamattila khall edustaja Paula Alatalo rehtori-koulutoimenjohtaja ENONTEKIÖN KUNTA Sivistyslautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousaika 28.9.2011 klo 16-16.25 Kokouspaikka Virastotalo Saapuvilla Seppo Alatörmänen pj olleet jäsenet Jyri Hautamäki vpj Mika Vaari vj Sirpa-Liisa Korva

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet:

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet: Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015 Kunnanhallitus 151 Iitin

Lisätiedot

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Kirkkovaltuuston 8.6.2010 päätöksiä 6 VUODEN 2009 TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN YLITYSOIKEUS Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosassa oli budjetoitu toimintatuloihin

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 18. perjantai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 18. perjantai klo Isonkyrön virastotalo, kunnanjohtajan huone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 2/2018 Keskusvaalilautakunta Sivu 18 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) perjantai 26.1.2018 klo 19.05 19.15

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

KÄSITELTÄVÄT ASIAT sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

KÄSITELTÄVÄT ASIAT sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 3 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 LISTA N:o Kirkkovaltuusto Pvm 13.01.2015 1/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 13.01.2015 1 Aika 13.01.2015 klo 18.00 OSALLISTUJAT Jäsenet Buska Matti jäsen Rundgren Marjatta jäsen Gammelin Pertti jäsen Salminen

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki

Keskusvaalilautakunta. Merja Kannosto Seppo Leponiemi Rainer Rajamäki JÄMIJÄRVEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Keskusvaalilautakunta KOKOUSAIKA Torstaina 28.2.2019 kello 17.00 17.20 KOKOUSPAIKKA Kunnanviraston kokoushuone SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot