SAL tutkii 2/2010. Flegu, keski-ikäinen, jämpti ja joustava MUOTILEHTI. Hae SAL:n apurahaa! s.32 TOIMITUSOSASTOJA. satua vai totta?

Transkriptio

1 2/2010 SUOMEN AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN LIITTO MUOTILEHTI satua vai totta? Flegu, keski-ikäinen, jämpti ja joustava SAL tutkii TOIMITUSOSASTOJA Hae SAL:n apurahaa! s.32

2 8 pääkirjoitus SAL:n aloitteet avaavat ovia sisältö Pääkirjoitus... 3 Sallin ystäväkirja Muotilehti on jatke satukirjoille... 8 Tunne digipokkarisi...12 Asiakaslehti on laatua Lintulauta Annin kirjapalsta SAL harrastaa: Toni Keränen ja industrial-musiikki...18 Helmi-juttu: Tietämätön itäisille maille...22 Haasteellista hommaa Kaija Plit 20 v. SAL:ssa...26 SAL-uutisia...28 Kirja-arvostelu; Eve Hietamies: Yösyöttö...29 Salaiset palkat...30 SAL:n apurahat haussa!...32 V apun alla pidettiin todennäköisesti Journalistiliiton viimeinen vanhan tyylin valtuusto. Syksyllä kokoontuu jo uusi, joka on samalla liiton korkein virallinen päättävä elin. Sanon todennäköisesti, koska vanha valtuusto voi vielä joutua siunaamaan työehtosopimuksia. Viimeisessä kokouksessa oli tiettyä haikeutta. Moni hyvä SAL:n edustaja istui valtuutettuna viimeistä kertaa, ja uuden valtuuston kokoonpano on muutenkin aika erilainen kuin nykyisen. Ilon aiheita kuitenkin löytyi, ja nimenomaan SAL:n näkökulmasta. Valtuusto nimittäin hyväksyi yksimielisesti SAL:n aloitteen jäsenrajojen tarkistamisesta. Liiton tulevaisuuden kannalta päätös oli ainoa oikea, sillä nykyiset jäsenkriteerit eivät vastaa enää vallitsevaa todellisuutta. Nyt pelkästään SAL:n työvaliokunta joutuu näyttämään kuukausittain ovea vanhoille jäsenille, jotka työpaikan ja -tehtävien muuttumisen myötä eivät noita kriteereitä enää täytä. Ja kyse ei ole siitä, että joku on vaihtanut uraa toimittajasta kalakauppiaaksi, vaan uusi pesti ei vain enää sisällä tarpeeksi journalistista työtä mahtuakseen jäsenkriteereiden sisään. Tämä on vain jäävuoren huippu, mutta kuvaava sellainen. Uudet kriteerit yritetään muokata sellaisiksi, että ne kattaisivat mahdollisimman suuren osan journalistista työtä tekevistä ihmisistä. Myös SAL:n aloite eläkeläisten palvelumaksusta otettiin ilolla vastaan. Valtuustossa päädyttiin liittohallituksen ehdotukseen, jossa maksu kytketään laajempaan jäsenmaksuista tehtävään selvitykseen. Valmista pitäisi olla tämän vuoden lopulla, mutta tuore valtuusto tuskin vielä syksyllä joutuu näitä asioita järjestäytymiskiireidensä keskellä pohtimaan. Toivottavasti ihmiset eivät nyt hetkeen joudu muutenkaan pohtimaan turhan vakavia asioita. Kesä on lyhyt ja se kannattaa käyttää rentoutumiseen mahdollisuuksien mukaan. Syntyjä syviä voi murehtia taas sitten, kun illat pimenevät. 2 LÖÖPPI Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liitto SAL ry:n jäsenlehti 17. vuosikerta Päätoimittaja: Ismo Lehtonen, puh. (09) , ismo.lehtonen@aller.fi Toimitussihteeri: Kaija Plit, kaija.plit@sal-info.org Taitto: Unto Helo Muu toimituskunta: Kaisa Kauppila, Marko Korhonen, Sinikka Pihlamaa, Timo Ripatti SAL ry., Hietalahdenkatu 2 B 23, Helsinki, puh. (09) Puheenjohtaja: Ismo Lehtonen Asiamies: Kaija Plit Toimistonhoitaja: Jaana Virtanen, jaana.virtanen@sal-info.org Erkki Hirvonen, puh , erkki.hirvonen@jippii.fi ISSN Painopaikka: Painoyhtymä, Teollisuustie 21, Porvoo timo ripatti Toivotan kaikille lukijoille hyvää, lämmintä ja voimia antavaa kesää! Ismo Lehtonen 3 LÖÖPPI

3 ystäväkirja allin Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liitossa on 23 toimitusosastoa ja jäseniä enemmän kuin pohjoiskarjalaisessa Rääkkylän kunnassa on asukkaita eli yli 2700 kappaletta. Todennäköistä on, että rääkkyläläiset tuntevat toisensa paremmin kuin sallilaiset, joista monet tuskin edes tietävät mitä osastoja yhdistykseen kuuluu. Teksti: Marko Korhonen ***** ***** Nimi? Sanoma Magazines Finlandin toimitusosasto. Syntymäpäivä? Kotikatu? Lapinmäentie 1. Ketä perheeseesi kuuluu? Rapiat 250 asiantuntevaa, kiireistä ja aikaansaavaa tsurnalistia, jotka tekevät yli 50:tä lehteä sekä sarjakuva-, satu- ja tietokirjoja Suomen suurimmassa aikakauslehtitalossa. Lisäksi on kasapäin ulkomaanserkkuja, joihin ikäväksemme emme tahdo saada millään konserniyhteyttä. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Flegu mutta sinnikäs. Mitä pelkäät? Että kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen hiipuu, kun niin moni vain odottaa muiden hoitavan puolestaan ne yhteiset asiat. Mitä toivot? Ettei tuo edellä oleva vastaus pidä paikkaansa. 4 LÖÖPPI Jäsenille suunnatussa kyselyssä eräät teistä toivoivat tietoa osastoista. Lööppi ottaa nyt toivomuksesta kopin ja antaa puheenvuoron jäsenille. Suuresta määrästä johtuen esittelemme kerralla neljä osastoa. Ensimmäisessä Sallin ystäväkirjan osassa tapaamme suurimmat ja pienimmät, Sanoma Magazinesin, Yhtyneiden Kuvalehtien, K-kauppiasliiton ja Työ terveys turvallisuuden toimitusosastot. Suurin ongelmasi? Katso kohta mitä pelkäät. Kaikki olisi hyvin, jos...? Maailmassa olisi kahva. Mikä suututtaa tässä maailmassa? Ettei siinä ole kahvaa. Kenelle olet kateellinen ja miksi? Ei kuulu luonteenpiirteisiini. Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Mistä niitä nuoria oikein tulisi. ***** ***** >> 5 LÖÖPPI

4 Norman Ojanen Keitä perheeseesi kuuluu? Kaksi toimituspäällikköä ja toimituksen sihteeri sekä kaksi laadukasta ammattilehteä. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Rohkea, yhteistyöhaluinen, periksiantamaton. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Aikaansaava, laaja-alainen, joustava. Mitä pelkäät? Tietojärjestelmän kaatumista kriittisellä hetkellä. Mitä toivot? Enemmän palautetta. Suurin ongelmasi? Päivät ja tunnit tuntuvat usein loppuvan kesken. ***** ***** Nimi? Yhtyneiden Kuvalehtien toimitusosasto, vielä jonkin aikaa. Jatkossa varmaan Otavamedian toimitusosasto. Syntymäpäivä? Olen jo kypsä keski-ikäinen. Kaikki olisi hyvin, jos...?...kaikki olisi hyvin. Mikä suututtaa tässä maailmassa? Epäoikeudenmukaisuus. Kenelle olet kateellinen ja miksi? En kenellekään. Suomeen mahtuu paljon hyviä lehtiä. Kotikatu? Siis kotikadut: Maistraatinportti 1, Esterinportti 1, Köydenpunojankatu 2. Ketä perheeseesi kuuluu? Pyöreät kaksi ja puolisataa yleisaikakaus-, naisten-, erikois- ja asiakaslehtien tekijää. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Rohkea, yhteistyöhaluinen, periksiantamaton. Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Kauppa. ***** ***** Nimi? Työ Terveys Turvallisuus eli TTT-lehti. Johanna Tjäder Mitä pelkäät? Että journalismissakin aletaan mitata kaikkea rahassa. Syntymäpäivä? Ensimmäinen numero ilmestyi tammikuussa 1971, eli alamme lähestyä virkeää keski-ikää. Mitä toivot? Lehdenkustantajilta kulttuurimieltä ja lukijoilta uskollisuutta. Kotikatu? Topeliuksenkatu Helsingissä. Suurin ongelmasi? Viisas ei paljasta heikkouksiaan. Kaikki olisi hyvin, jos...? Toimittajia, graafikkoja ja kuvaajia kuunneltaisiin tarkemmin, kun lehtitaloissa päätetään asioista. Mikä suututtaa tässä maailmassa? Epäoikeudenmukaisuus, työpaikoilla ja muutenkin. Kenelle olet kateellinen ja miksi? Kaikille niille osastoille, jotka ovat saaneet jäsenensä vielä aktiivisemmin liikkeelle. Ketä perheeseesi kuuluu? Toimituspäällikkö Merja Karjalainen, toimitussihteerit Helinä Kujala ja Marja Sarkkinen (vanhempainvapaalla), toimittajat Susanna Kaaja ja Marjaana Väisänen, graafikko Jouko Rytkönen ja ilmoitussihteeri Iris Poutanen. Holhoojamme on päätoimittaja, Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio. Kuvaile luonnettasi kolmella sanalla? Hyväkuntoinen, jämpti työkaveri. Mitä pelkäät? Että Doris oikkuilee. Mitä toivot? Että kaikki lukisivat TTT-lehteä ja voisivat entistä paremmin työssään. 6 LÖÖPPI Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Viime kuukaudet se, mitä konsultit taas ovat keksineet. Kesän jälkeen varmaan jokin muu. ********** ***** Nimi? K-kauppiasliiton toimitusosasto. Syntymäpäivä? 25 kertaa vuodessa eli aina kun jompikumpi lehdistämme putkahtaa maailmaan. Kotikatu Kruunuvuorenkatu Katajanokalla. Suurin ongelmasi? Kertoa ammattitaudeista sadannen kerran uudella tavalla. Se on myös työn suola. Kaikki olisi hyvin, jos...? Pystyisimme tekemään itsemme tarpeettomiksi. Mikä suututtaa tässä maailmassa? Epäoikeudenmukaisuus. Kenelle olet kateellinen ja miksi? Isoille lehtitaloille, joissa voi vaihtaa ajatuksia muidenkin lehtien tekijöiden kanssa. Mikä on suosikkipuheenaiheesi? Mitä tänään syötäisiin? ***** ***** 7 LÖÖPPI

5 8 LÖÖPPI Muotialan monitoiminainen Outi Broux on jo vuosien ajan tehnyt yhteistyötä Boutique Kaarina K:n kanssa. Toisinaan stylisti löytää valikoimasta herkkupaloja, jotka sopisivat omaankin vaatekaappiin. Ulkoilme voi nostaa tai romahduttaa lukijamäärää Muotilehti on jatke satukirjoille Hyvien ideoiden toteuttaminen pienelläkin budjetilla mittaa toimittajan ammattitaitoa. Markku Kopra Lööppi perehtyi kolmen asiantuntijan näkökulmista siihen, miten muotia tehdään suomalaisissa aikakauslehdissä. Teksti ja kuvat Elina Järvi M uoti- ja kauneusalan adhd:ksi itseään tituleeraava Outi Broux, 49, on parinkymmenen vuoden aikana työskennellyt suurin piirtein jokaiselle suomalaiselle lehtitalolle. Oli Broux jo vuonna 1989 tekemässä Ruotsin Elleäkin. Tuolloin tiedettiin, että täällä pitäisi olla valmiina sitten, kun Elle kolkuttelee ovea Suomeen, Broux muistelee. Hän perusti 1980-luvun lopulla lehtimaailmankin tarpeita vastaavan Suomen ensimmäisen muoti- ja kauneusalan yrityksen, Profi- Teamin, jolle työskenteli kymmeniä stylisteja, kampaajia, meikkaajia ja valokuvaajia. Kun Broux vuonna 2001 luopui yrityksensä johdosta, hän totesi, että tehtävä Suomen muotikentällä on suoritettu. Työskentelytapa, jonka Suomeen loimme, on edelleen hyvin voimissaan. Nykyään täällä hoidetaan alan töitä ihan samalla tavalla kuin muuallakin maailmassa. Ammattikorkeakoulusta vaatesuunnittelijaksi valmistuneesta Sanna Sierilästä, 32, tuli kokopäiväinen muotitoimittaja vuonna 2006, kun Olivia-lehti perustettiin. Tuolloin Sierilä suunnitteli lehden muoti- ja kauneuskonseptit. Juttujen kirjoittamisen ja stailaamisen lisäksi hän luo jokaiselle sesongille muotiteeman, jonka ympärille hänen omat ja freelancereiden jutut rakentuvat. Hän on myös toinen Olivian muotiblogin kirjoittajista. Miss Mixin muotituottaja Markku Kopra, 36, ajautui toimittajan työhön sosionomiksi valmistuttuaan. Vuosituhannen alussa hän teki freelance-toimittajana musiikkipalstaa Me Naisille. Myöhemmin hän siirtyi Mix-lehden avustajaksi, ja teki juttuja Lontoosta käsin. Muotituottaja Koprasta tuli vuonna 2007, kun Mix tiputti kohderyhmästään pois pojat ja muuttui Miss Mixiksi. Maamme lukijamäärään ja mainostajavolyymiin peilattuna on järkeenkäypää, että Suomessa muotilehti-nimikkeellä markkinoitavia aikakauslehtiä on vain hyppysellinen. Tyylitaivas.fi -sivustolla kotimaisten muotilehtien kategoriassa mainitaan Suomen Elle, Gloria, Trendi, Olivia ja Suomen Cosmopolitan. Nuortenlehdistä muotija kauneusasioita käsittelevät Miss Mixin lisäksi muun muassa Demi ja Suosikki. Muoti saa herättää ajatuksia Aikakauslehdillä on omat selkeät, lukijatutkimustenkin viitoittamat periaatteensa siitä, miten muotia lehdessä käsitellään. Markku Kopra tietää, että suurin osa Miss Mixin lukijoista on ahkeria shoppailijoita. Olivia puolestaan kerää tietoa muun muassa siitä, millaiset shoppailubudjetit heidän lukijoillaan keskimäärin on. Meidän muotifilosofiaan kuuluu, että asioita ei esitellä siksi, että ne ovat tietyn hintaisia tai trendikkäitä, vaan siksi, että tuotteet ovat oikeasti hyviä. Muoti- ja pukeutumisjutuissa korostetaan laatua ja ekologisuutta. Lähtökohtana on toimivan vaatekaapin rakentaminen. Olivia ei ole varsinainen muotilehti, vaan pikemminkin tyyli- ja pukeutumislehti, Sierilä täsmentää. Miss Mixin muotijutuissa esitellään sekä edullisia että hieman kalliimpia vaatteita. Kaikkien tuotteiden ei tarvitse olla halpoja, vaikka kohderyhmänä ovatkin nuoret. Lukijoistamme suurin osa asuu vielä kotona ja heistä moni saa vanhemmilta rahaa shoppailuun. Toisaalta meillä on myös vuotiaita lukijoita, jotka tienaavat itse omat vaaterahansa. Muotikokonaisuuksien täytyy hintojensa puolesta tarjota jokaiselle jotain. Stylistina, hius- ja meikkitaiteilijana, muoti- ja kauneustoimittajana sekä valokuvaajana >> Markku Kopra tutkiskelee lifestyle-myymälä Mokon keväistä valikoimaa työpaikkansa naapurissa Punavuoressa. 9 LÖÖPPI

6 10 LÖÖPPI uransa aikana työskennelleen Outi Brouxin mielestä muotitoimittajan täytyy toisinaan ravistella lukijoita. Juttu voi herättää keskustelua esimerkiksi siitä, onko järkevää maksaa 2000 euroa käsilaukusta, vaikka oma mies ei edes tienaisi kuukaudessa niin paljon. Vastaavasti ajatuksia voi herättää myös sillä, miten mielettömän näköisen asukokonaisuuden voi saada aikaiseksi alle 100 euron budjetilla. Muotija naistenlehdet voisivat käsitellä aiheita suoremmin ja syvällisemmin: niissä voisi olla vähemmän hömppäasennetta ja enemmän kunnianhimoista journalismia. Nuorille puhtoisia tähtiä Sierilä hämmästelee sitä, että Suomessa on edelleen isoja lehtiä, joilla ei ole omaa muotitoimittajaa. Tämä osoittaa, että vielä on olemassa toimituksia, joissa muotia ei pidetä yhtenä kulttuurin osa-alueena. Se on käsittämätöntä. Ulkomailla sanomalehdilläkin on oma muotitoimittajansa, hän vertaa. Nuortenlehden muotijutuissa kiinnitetään erityisesti huomiota siihen, millaisia mielipiteiden muokkaajia jutuissa esiintyvät tähdet ovat. Tähtien tulisi olla elämäntavoiltaan mahdollisimman puhtoisia. Haluamme valaa lukijoihimme uskoa, että jokainen on kaunis ja viehättävä omana itsenään. Emme esimerkiksi koskaan anna laihdutusvinkkejä. Jos käytämme muotikuvauksissa malleja, emme käytä ammattimalleja vaan malleina ovat lukijoidemme joukosta valitut tytöt, Kopra kuvailee Miss Mixin arvomaailmaa. Internetistä saa monipuolisesti ja nopeasti tietoa sekä uusimmat kuvat kunkin sesongin trendeistä, mutta netin lisäksi Sanna Sierilä ja Markku Kopra seuraavat muotiviikkoja kerran vuodessa myös tapahtumien katsomoissa. Outi Broux on kolunnut maailman muotituulia muun muassa työskennellessään ja opiskellessaan Saksassa ja Ranskassa. Tällä hetkellä hän kuitenkin vetää henkeä hektisestä muotinäytösmaailmasta. Viime kesänä hän otti myös aikalisän valokuvaamiseen, lehtikuvausten stailaamiseen sekä kauneus- ja muotijuttujen kirjoittamiseen. Teen kaupallisella puolella muoti- ja kauneustapahtumia sekä pidän koulutustilaisuuksia. Seuraan tilannetta ja odottelen, mitä jännittävää lehtimaailman muotikentällä seuraavaksi tapahtuu. Muotituottaja deskinsä äärellä. Markku Kopra teki alun perin freelancerina juttuja Lontoosta, kunnes vuonna 2007 rantautui pysyvästi Miss Mixin toimitukseen Aller Mediaan. Naiset kaipaavat pakoa arjesta, vaikka he eivät ajattelisikaan, että minun on itse päästävä makaamaan satojen dalmatialais - koirien ympäröitäväksi. Outi Broux Outi Broux ihastelee Dolce&Gabbanan asukokonaisuutta. En lähde koskaan toteuttamaan muotijuttuja oman makuni tai oman lompakkoni perusteella. Jos on mahdollista, läväytän stailaukseen mahtipontiset korkkarit ja saatan laittaa mallille vielä ämpärinkin päähän, jos se lehden genreen vaan sopii, hän nauraa. Harva mies ostaisi rumaa autoa Brouxin mukaan stylisti, muotitoimittaja, AD ja muu lehdentekotiimi voivat yhteistyöllään joko nostaa, laskea tai romahduttaa irtonumeromyyntimäärän. Naisille lehti on nautintoaine, se on kuin prinsessasatukirjojen jatko-osa. Naiset kaipaavat pakoa arjesta, vaikka he eivät ajattelisikaan, että minun on itse päästävä makaamaan satojen dalmatialaiskoirien ympäröitäväksi. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että nykypäivän infovilinän keskellä lehdessä luodaan hyvä visuaalinen ärsyke suuntaan tai toiseen, hän toteaa ja jatkaa: Suomessa kyllä osataan ja halutaan tehdä lehdistä visuaalisesti näyttäviä. Päätoimittajat ja muut rahapussien päällä istuvat eivät tosin aina ymmärrä asian merkitystä. Täällä ajatellaan, että rahaa tulee säästämällä eikä investoimalla. Etenkin miesten kanssa on toisinaan vaikea keskustella naistenlehtien visuaalisesta ilmeestä, vaikka totuus on, että harva mieskään ostaisi rumaa autoa. Sanna Sierilä kokee, että Suomessa muoti- ja kauneuslehtiin panostetaan asianmukaisesti. Esimerkiksi Oliviassa muoti- ja kauneusjutut muodostavat kolmanneksen koko lehden sisällöstä, joten ei sitä pidetä minään sekundasisältönä. Se on myös yksi tapa erottua markkinoilla, miten lehdessä muotia tehdään, hän summaa. Vaikka budjeteista neuvotellaan ja niistä joudutaan pitämään kiinni, Sierilä ei koe, että olisi juttujen toteutuksessa joutunut budjettien varjolla tinkimään jostain. Sierilän mukaan Suomen muotikentällä on merkittävää se, että alan toimijat saavat palkan tekemästään työstä. Jenkeissä Vogue maksaa malleille yhdestä kuvauksesta 150 dollaria. Englannissa mallit ja meikkaajat eivät saa joidenkin lehtien kuvauksista ollenkaan palkkaa. Kilpailu on niin kovaa, että he ovat tyytyväisiä jo siihen, että pääsevät tekemään kyseistä työtä ja keräämään työnäytteitä. Suomessa lehdet eivät määrittele mallien taksoja, vaan mallitoimistot. Pieni budjetti kysyy kekseliäisyyttä Markku Kopra näkee muodin niin merkittävänä osana aikakauslehtiä, että uskoisi ihmisten nousevan välittömään vastarintaan, jos muotijutut lehdistä lopetettaisiin. Kun katsoo esimerkiksi amerikkalaisia tai brittiläisiä muotilehtiä, kyllä valmiissa tuotteessa näkyy, kuinka paljon siihen on rahallisesti satsattu. Maailmalla muotilehtiä tekee Suomeen verrattuna moninkertainen määrä ihmisiä, mutta se ei tarkoita, ettei suomalainen muotitoimittaja voisi tehdä loistavaa työtä. Omien näkemysten ja hyvien ideoiden toteuttaminen pienelläkin budjetilla mittaa ammattitaitoa, Kopra summaa. Outi Broux tuo stylistin näkökulmasta esille, että päivälehdissä niin ajalliset kuin kustannuksellisetkin resurssit ovat yleensä huomattavasti pienemmät kuin aikakauslehdissä. Esimerkiksi iltapäivälehdet ovat fast foodia, ja kauneus- sekä muotijutut työstetään sen mukaisesti. Usein mallit tulevat iltapäivälehtien kuvauksiin omissa sponsorivaatteissaan, ja näin säästetään stylistien ja muotitoimittajien työaikaa. Toisaalta iltapäivälehtien ensisijainen tarkoitus ei olekaan levittää muotia, vaan muoti- ja kauneus ovat lehdessä mukana ajanvietteenä, Broux summaa. 11 LÖÖPPI

7 Tunne digipokkarisi Saadaksesi teknisesti onnistuneita kuvia riittää, kun tunnet kamerasi ja tiedät pari olennaista säätöä. Kamera-lehden päätoimittaja, kokenut kouluttaja ja tietokirjailija Pekka Punkari opastaa, mitä sinun tulisi tietää kamerastasi. Valkotasapaino vaikuttaa kuvan värisäyihin. Vasemmanpuoleisessa kuvassa automaattiasetus, keskimmäisessä hehkulamppuasetus (sinertävä sävy) ja oikeanpuolimmaisessa loisteputkiasetus (ruskea sävy). 12 LÖÖPPI Teksti ja kuvat: Miina Poikolainen Uskalla koskea kamerasi menua, mennä valikkoon ja valita sieltä sopivat säädöt. Älä tyydy täysautomaattiohjemaan, vaan valitse kuvaustila, joka mahdollistaa ainakin valotuksen hienosäädön. Opettele tuntemaan oma kamerasi ja sen eri ohjelmien symbolit. Siinä asiat, joista kuvaaminen kannattaa Punkarin mukaan aloittaa. Punkari muistuttaa, että tarvittavat säädöt ovat pieniä. Yksi napin painallus voi muuttaa ratkaisevasti lopputulosta. Seuraavien kysymysten avulla voit tarkistaa, tunnetko kamerasi ominaisuudet: Mikä resoluutio (eli kuinka isoja suurennoksia kuvasta voi tehdä ilman, että sen tarkkuus kärsii) kamerassasi on? Kuinka pitkä zoomi kamerassa on? Mikä on objektiivisi valovoima? Onko kamerasi viiveetön? Voiko sen toimintaa nopeuttaa? Perussäädöt haltuun Kun tallennat kameran asetukset kerran paikoilleen, niitä ei tarvitse tehdä aina uudelleen. Perusasetusten symbolit jäävät näkyville kameran näyttöön. Kun muistat symbolit, voit aina ennen kuvaamista varmistaa, että kaikki on kunnossa. Kuvaustilanteessa sinun tarvitsee vain zoomata sopiva rajaus ja hienosäätää valotusaikaa + -näppäimellä. Kamera ei tiedä mitä kuvaat. Automaattivalotus vaatii ohjausta esimerkiksi kun tausta on selvästi pääkohdetta vaaleampi tai tummempi. Vastavalo alivalottaa kuvan. Jos täytyy valita, otatko liian tummia vai liian vaaleita kuvia, valitse tumma. Tummaa kuvaa voi aina jälkikäteen avata kuvankäsittelyohjelmassa, mutta liian vaaleaan ei voi tuoda lisää informaatiota. Käytä salamaa harkiten. Suosi täytesalama-ohjelmaa (yökuvasymboli esim. tyttö ja tähti ), jonka pitkä valotusaika tuo mallin ohella esiin myös taustan luonnollisesti. Auringon paisteessa voit vähentää liiallista kontrastia kuvattavan kasvoilla käyttämällä pakkosalamaa. Säädä valikosta seuraavat asetukset kohdilleen ennen kuin aloitat kuvaamisen: Ohjelmat: Älä käytä AUTO-ohjelmaa, vaan siitä seuraavaa (yleensä P), joka mahdollistaa hienosäädön. M eli manuaaliohjelmassa kaikki säädöt täytyy asettaa itse. ISO-herkkyys: Mitä isompi herkkyysluku, sitä enem- män kuvaan syntyy kohinaa. Nyrkkisääntö on, että pokkarikameran herkkyys kannattaa siirtää ISO AUTO - tilasta ISO 100 -arvoon. Resoluutio eli kuvakoko: Symbolit isoimmasta pienimpään L, M1, M2, M3 ja S. Kuvaa aina täydellä resoluutiolla, ellei kameran muisti ole vähissä. Tällöin kuvasi voidaan suurentaa tai painaa A4-kokoon. Valkotasapainolla määräät kuvan värintoiston. Väärä valinta johtaa kylmään siniseen, oranssiin tai muuhun outoon sävyyn. Kannattaa käyttää AWB-automaattiasetusta, joka korjaa yleensä riittävästi erilaisten valonlähteiden värilämpötilaa. Pakkausmuoto: valitse vähiten tiivistävä muoto, joka on merkitty Super Fine, Best Quality -sanoilla tai kaarikolmio + S -symbolilla. Tallennusmuoto: Useimmissa kompaktikameroissa kuvat tallentuvat JPEG-muotoon. Monipuolisimmilla malleilla ja järjestelmäkameroilla saa myös RAW-kuvia, joka tarjoaa enemmän säätövaraa jälkikäsittelyyn. Muista myös nämä: Tunne myös kameran toistotila: suurennuslasitoiminnolla voit tarkistaa jo ruudulta, onko kuva tarpeeksi terävä. Zoom vääristää lopputulosta; kasvojen muoto tai limusiinin pituus riippuvat siitä, onko zoom ollut laajakulma-asennossa vai venytetty pisimmilleen. Silmä näkee enemmän sävyjä kuin kamera. Kaikki varjoalueen ja kohteen kirkkaan osan yksityiskohdat eivät välttämättä näy kuvassa. Kun otat esimerkiksi potrettikuvaa kontrastisessa valossa, käytä pakkosalamaa tai varjon puolella pahvilevyä tasaamaan kohteen valoeroja. Tärähdyksen vältät tukemalla käsiä vartaloon tai painamalla kameraa vakaata pintaa vasten. Kuvausasentoa ja rauhallista laukaisua kannattaa harjoitella. Onhan linssi puhdas? Yksi sormenjälki voi viedä puolet tarkkuudesta ja väreistä. Punaiset silmät voi korjata helposti kuvankäsittelyohjelmalla. Punasilmäsalama-toiminto ei siihen yllä. Lisää vinkkejä löydät Pekka Punkarin Uusi Digifotokoulu -kirjasta (Docendo.fi) sekä osto-oppaista. (ilmaiset digilehdet: Hakusana kameravinkki ohjaa Kamera-lehden toimittamiin kuvausohjeisiin Eirikuvan sivuille. 13 LÖÖPPI

8 Asiakaslehti on laatua Free on luova ammattilainen, joka laittaa itsensä likoon jokaisessa tekstissä. Vasemmalta freetoimittajat Petri Görman, Anu Wallinkoski ja Päivi Pelkonen sekä Jenni Junkala. Toimittaja Hannele Niemi Kouvolasta sanoi, että hyviä aiheita riittää maakuntiin, mutta myös omasta jaksamisesta on huolehdittava. 14 LÖÖPPI Asiakaslehtiä tehdään ammattitaidolla ja intohimolla sekä lehtitalojen toimituksissa että freetoimittajien työhuoneilla. Siksi printti voi hyvin, kasvaa verkkoon ja alueversioiksi. Teksti ja kuvat Satu Alavalkama Asiakaslehti monipuolistuu. Tuottajat tuntevat lehtensä toimialan, julkaisijan ja kilpailijat, ja toimittajat tekevät hyvää ja persoonallista sisältöä. Konseptit ja juttutyypit ovat hanskassa. Näin voi päätellä Lehdentekijöiden helmikuussa Helsingissä pidetyn asiakaslehtipäivän annista. Työn kovia puolia ovat kiire ja joustopaineet. Bisnes elää koko ajan, asiakasyrityksen sopimukset ja asiak kuudet muuttuvat. Toimituksen pitää pysyä mukana rytmissä, seurata alaa ja olla itse tavoitettavissa silloin kun asiakkaille sopii. Mistä varastosta ammennetaan kohteliaisuutta, joustavuutta ja työniloa? Pitää harkita tarkkaan, mitkä ovat omat innostuksen lähteet ja kuinka paljon haluaa tehdä. Minusta ajan henki on se, että toimittaja joutuu neuvottelemaan palk kiosta napakasti. Työtä riittää kaikille, maakuntiinkin, kivoja ja haastavia aiheita, totesi Kouvolassa 15 vuoden työrupeaman freelance-toimittajana tehnyt Hannele Niemi. Toimittaja Bo Ingves sekä Lehdentekijöiden Petri Läntinen, Diana Tornroos ja Erja Aalto olivat tyytyväisiä helmikuussa Kampissa järjestetyn asiakaslehtipäivän antiin. Lukija odottaa hyötyä, hauskoja lukuhetkiä ja välillä yllätyksiäkin. Hyviä juttuja Mallilukijalle Jutut tulevat myös luetuiksi. Lukijatutkimuksilla kuulostellaan kohderyhmän tarpeet. Lukija odottaa hyötyä, hauskoja lukuhetkiä ja välillä yllätyksiäkin. Tiedäthän millainen on lehtesi mallilukija? Kirjoita hänelle, älä toimitukselle tai julkaisijalle. Lehti ei saa olla tylsä tai ennalta-arvattava, painotti julkaisujohtaja Markku Rimpiläinen Lehdentekijöistä. Toimituspäällikkö Mari Toivonen vakuutti, että räväkkyys sopii tyyliksi jos briiffissä sitä pyydetään. Turha maireus ei miellytä ketään. Myös lehden julkaisija toivoo usein värikästä juttua. Verkkotuottaja Anna Kurkela kertoi, että Yhteishyvä.fi -sivustolla julkaistaan paljon erilaisia oppaita ja neuvovia juttuja. Niillä pyritään auttamaan lukijoita arjen pulmissa. Hyvä verkkojuttu on käytännöllisesti palasteltu kappaleisiin ja luet teloihin luettavuuden helpottamiseksi. Tärkeimmistä sanoista käytetään useita synonyymejä, jotta hakukoneet kuten Google löytäisivät jutut. Nettijuttu voi myös laajentaa printtinä julkaistua aihetta, tai lehden aihetta voidaan jatkaa keskusteluna verkossa. Kuvatoimittaja Mervi Ahlroth totesi, että olosuhteet ja kuvattavat ovat usein todellisuudessa aivan muuta kuin kuvapalaverissa on suunniteltu. Siksi olisi toivottavaa, että toimittaja ja kuvaaja soittaisivat reissusta lisäohjeita. Netin vuoksi keikalta halutaan yhä useam min myös videota. Omastakin ideasta syntyy aihe Kuluttajille tutun asiakaslehden toimitukseen voi tulla avustajilta satoja juttuideoita kuussa. Niistä päätyy lehteen keskimäärin yksi. Siksi juttuidea voi olla viitteellinen ja ideaa jalostetaan vasta yhdessä tuottajan kanssa, jos aiheeseen tartutaan. Julkaisijan tarpeet pitää ymmärtää. Junamatkustajille suunnatussa lehdessä ei kerrota autoilun tulevaisuudesta, eikä tietyn kauppaketjun lehteen haluta juttua kilpailijoiden kuulumisista, huomautti Mari Toivonen. Veikkauksen viestintäjohtaja ja X-lehden päätoimittaja Ilkka Juva vakuutti, että juttuidean saa parhaiten läpi lähettämällä sen suoraan toimitukseen eikä julkaisijayrityksen viestintään. Juva muistutti että toimeksianto on freelancerille myös luottamuksen osoitus, sillä toimittaja edustaa haastateltaville sekä lehteä että yritystä. Siksi hän toivoi, että pohjatyöt tehtäisiin huolella ja ammattitaito näkyisi sekä käytöksessä että kirjoituksessa. Tekeillä olevasta jutusta ei toivota laajaa keskustelua, jotta aihe säilyisi tuoreena julkaisemiseen asti. Laskut ojennukseen Toimitusjohtaja Petri Läntisen mukaan Lehdentekijät maksaa noin miljoonan euron verran juttu- ja kuvapalkkioita vuosittain talon ulkopuolelle. Avustajilta toivotaan ripeää ja oikein hoidettua laskutusta. Sopimustemme mukaan tekijällä on asiakkaidemme suostumuksella oikeus myydä työtään edelleen ensijulkaisun jälkeen. Kuvia ja tekstejä voi esitellä myös näyttelyissä tai käyttää omissa teoksissa. Meillä teos menee tuottamaamme julkaisuun sekä mahdollisesti asiakkaan muihin lehtiin tai sisäiseen ja ulkoiseen viestintään. Kolmannelle osapuolelle ei luovuteta materiaalia, sanoi julkaisujohtaja Markku Rimpiläinen. Tuottajat toivovat toimittajilta yksinkertaisia perusasioita: jutussa pitäisi olla huolella mietityt otsikot, nostot ja kuvatekstit. Teksti saisi olla oikean mittainen, turhat välilyönnit poistettuna ja lainaukset kirjoitettuna lehden tyylin mukaan ajatusviivoilla tai lainausmerkeillä. Jutut tarkistetaan edelleen kaikilla haastatelluilla joko ennen tuottajalle lähettämistä tai sen jälkeen. Avulias toimittaja muistaa lisätä juttuun myös oman nimensä, tiedot kuvaajasta ja listan jutun hyväksyneistä asiantuntijoista. 15 LÖÖPPI

9 16 LÖÖPPI Mark Kramer, Wendy Call: Telling True Stories: A Nonfiction Writers Guide from the Nieman Foundation at Harvard University, (Plume, 2007). Saatavilla verkkokirjakaupoista, noin 13,50 e. Kuvitellaanpa, että haluaisit kirjoittaa kirjan suomalaisten naisvankien arjesta. Ottaisit yhteyttä Hämeenlinnan vankilan johtajaan ja yrittäisit sopia vierailusta ja haastattelusta vankien kanssa. Sinulle ilmoitettaisiin, että voit vierailla vankilassa vain yhden kerran. Mitä tekisit? Amerikkalainen kirjailija ja journalisti Ted Conover ratkaisi lähes vastaavan tilanteen näin: hän soluttautui vanginvartijaksi newyorkilaiseen vankilaan ja työskenteli siellä salaa ystäviltään ja sukulaisiltaan kymmenen kuukautta muistivihko povitaskussaan. Kokemuksistaan hän kirjoitti kirjan. Ted Conover kertoo työtavoistaan kerronnallista journalismia käsittelevässä teoksessa Telling True Stories. Kirjassa on yli 50 journalistin, kirjailijan ja käsikirjoittajan neuvoja ja kokemuksia tarinajournalismista siis sellaisesta kerrontatyylistä, joka lainaa vaikutteita proosan rakenteesta. Kirjan puheenvuorot on koottu Amerikassa järjestetystä seminaarista Anni Lintula on Demin toimitussihteeri. Tällä palstalla hän ruotii journalismia käsitteleviä tietokirjoja ja muita työntekoa inspiroivia opuksia. Palaute: anni.lintula@gmail.com Yhtä en vaihda Jos Anni Lintula saisi omistaa vain yhden kirjoitusoppaan, se olisi tarinalliseen journalismiin pureutuva Telling True Stories. Kalamyyjän arki avautuu toimittajalle todennäköisesti parhaiten silloin, kun hän itse seisoo torilla silakoita kauppaamassa. Nieman Conference on Narrative Journalism, jonne alan huiput kokoontuvat vuosittain keskustelemaan tarinan kertomisen merkityksestä. Kirjassa ääneen pääsevät muun muassa bestseller-kirjailija ja toimittaja Tom Wolfe, Pulitzer-palkittu toimittaja Tracy Kidder ja ohjaaja-tuottaja-käsikirjoittaja Nora Ephron. Telling True Stories on yksi parhaista kirjoitusoppaista, jonka omistan. Jokainen kirjan sivu on ahdettu täyteen mielenkiintoisia neuvoja ja ajatuksia liittyen muun muassa juttujen ideointiin ja rakenteeseen, toisesta kulttuurista raportoimiseen, matkailujournalismiin, kolumnien laatimiseen ja kirjan kirjoittamiseen. Puheenvuorot antavat aiheisiin monipuolisia ja ristiriitaisiakin näkökulmia. Pulitzer-palkittu Jacqui Banaszynski on esimerkiksi sitä mieltä, että nauhurin käyttäminen haastatteluissa ei ole fiksua, koska nauhuri tekee haastattelijasta laiskan: mieli vaeltaa, kun voi luottaa siihen, että puhe menee nauhalle. Journalismin opettaja Adam Hochschild on toista mieltä: nauhurin ansiosta toimittajan ei tarvitse tehdä muistiinpanoja ja hän voi keskittyä haastateltavan ulkonäköön, eleisiin ja puhetyyliin. Vaikka jotkin toimittajien mielipiteistä ovat keskenään ristiriitaisia, monet neuvoista toistuvat läpi kirjan. Yhtä mieltä konkarit tuntuvat olevan ainakin siitä, että yksi tärkeimmistä jutuntekovaiheista on jalkatyö: tarinallisia juttuja kirjoittavan toimittajan on kammettava itsensä koneen äärestä ihmisten ilmoille. Toimittajat kehottavat salakuuntelemaan keskusteluja ravintoloissa, juttelemaan tuntemattomille, matkustamaan uusiin paikkoihin, ja, kyllä vain, hengailemaan baareissa. Kuppiloissa kun kerrotaan usein parhaimmat tarinat. Puheenvuoroissa nousee esiin myös havainnoimisen taito. Journalistin olisi katseltava ympäristöään kuin valokuvaaja useista eri kuvakulmista. Jos olet päivällisellä, vaihda välillä istumapaikkaa, toimittaja Anne Hull opastaa. Joskus havainnoimisen lisäksi voi olla paikallaan myös toisen saappaisiin heittäytyminen: kalamyyjän arki avautuu toimittajalle todennäköisesti parhaiten silloin, kun hän itse seisoo torilla silakoita kauppaamassa. Tarinallisen journalismin mestarit muistuttavat myös, että hyvä kerronnallinen journalismi vaatii pitkää pinnaa jota Anne Hullin mukaan suurelta osalta journalisteista puuttuu. Yleensä jopa huipputoimittajien ensimmäinen juttuversio on kehno ja vaatii paljon hiomista ja editointia. Telling True Stories tuskin jää kenenkään ainoaksi kirjoitusoppaaksi: teoksessa on rutkasti hyviä vinkkejä kirjailijoista ja toimittajista, joiden kirjoihin tekee mieli tutustua. Itse aion seuraavaksi lukea newyorkilaisesta vankilasta kertovan kirjan Newjack: Guarding Sing Sing. Motiva Oy asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä Viestintäjohtaja Jochim Donner puh GSM jochim.donner@motiva.fi Motiva Oy Urho Kekkosen katu 4 6 A PL 489, Helsinki puh fax Vuoden monipuolisin ja hauskin nuorten tapahtumakiertue: Your Move on Tour Paljon eri liikuntalajeja, turnauksia, Turbomovezone ja Streetzone! Joensuu Helsinki Oulu Seinäjoki Pori Jyväskylä 2.6. Turku 3.6. Yhteistyössä Your Move -kampanjan järjestävät:

10 SAL harrastaa Tällä palstalla sallilaiset kertovat harrastuksistaan. Mikä harrastus antaa sinulle intoa ja potkua? Kerro siitä Lööpille! Kerro kaikille sallilaisille! Yhteystiedot Lööpin etusisäkannessa. Xx Neverdice vasemmalta lukien: Toni Keränen, Tuomas Mettänen, Hannu Oskala ja Janne Tamminen. 18 LÖÖPPI Keikka Kiovassa ja levynkannet Malesiassa! Helsinkiläinen Neverdice julkaisi debyyttilevynsä I Am Happy tämän vuoden alussa. Yhtyeen kitaristi Toni Keränen työskentelee Allerin sosiaalisen median koordinaattorina ja kertoo vaiheistaan yhtyeessä. Teksti: Toni Keränen Kuvat: Tuomas Mettänen, Toni Keränen Neverdice perustettiin vuonna Perustajajäseniä olivat laulaja Tuomas Mettänen, kitaristi Janne Tamminen ja hanuristi Hannu Oskala. Tuomas ja Janne olivat tutustuneet verkon välityksellä, irc-palvelussa, ja Hannu ja Tuomas olivat puolestaan lapsuudenkavereita Savonlinnasta. Itse bändin perustaminen oli tietynlainen humalaisesta valheesta johtunut vahinko. Tuomas oli uhonnut tamperelaiselle keikkajärjestäjälle, että hänellä on yhtye, jolla on hyvin harjoiteltu keikkasetti. Tosiasiassa Tuomas ja Janne olivat vasta jammailleet muutamia kertoja yhdessä ja yhtyeellä oli tuossa vaiheessa vain yksi kappale, vielä nykyisinkin ohjelmistossa oleva Let Them Die. Kun Tampereen-keikka sitten varmistui, miesten oli pakko tehdä kasa biisejä. Aikaa tähän oli reilu viikko. Kaksikko sai vahvistusta Hannusta, joka tosin ensimmäisellä keikalla soitti pääasiassa koskettimia. Jo tässä vaiheessa yhtyeen perusajatukseksi muodostui raskaiden heavy metal -kitaroiden ja hieman vinoutuneiden elektronisten industrial-rytmien yhdistäminen. Hyvin pian keksittiin myös hyödyntää haitarin mukanaan tuomia folk-sävyjä, joita Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston kasvatti Hannu pystyisi musiikkiin tuomaan. Liityin Neverdiceen vasta vuonna 2008 syksyllä. Oma linkkini yhtyeeseen oli Tuomas, johon olin tutustunut vuosia aiemmin kotikaupungissani Raahessa, kun olimme olleet samaan aikaan töissä paikallisessa levykaupassa. Myöhempinä vuosina tiemme veivät eri kaupunkeihin, mutta pidimme aktiivisesti yhteyttä ja meillä oli useita musiikillisia projekteja. Soitin muun muassa Tuomaksen perustamassa Electroluxus-bändissä, jonka tyylisuuntana oli jazzilla sävytetty konemusiikki. Keikkailimme vuosituhannen alussa lähinnä Etelä-Suomessa ja lavalla vieraili Emma Salokosken kaltaisia artisteja. Neverdiceen minut otettiin näin minulle on kerrottu sen vuoksi, että yhtye kaipasi kitaravalleihin lisää raskautta ja myös tiettyä piristysruisketta lavashowhun. Lähdin mukaan enemmän kuin mielelläni. Olin koko aikuisen elämäni soittanut erilaisissa raskaan rockin kokoonpanoissa helsinkiläinen Dope Tribe Devils ja pohjoisen ystävieni kanssa perustettu Slagmen muutamia mainitakseni mutta erilaisista käytännön syistä johtuen keikkailu oli aina jäänyt vähemmälle. Neverdice taas oli tuohon mennessä käynyt soittamassa jo muun muassa Espanjassa ja Baltian maissa. Myös yhteistyöni Tuomaksen kanssa oli aina ollut hedelmällistä ja yhtyeen omaperäinen soundi oli kiehtova. Globaalia toimintaa Tulikasteeni yhtyeeseen ei olisi voinut tapahtua juuri jännittävämmissä olosuhteissa. Tuomas oli saanut järjestettyä meille keikan Ukrainan Kiovassa järjestetyille Chorna Rada: Deti Nochi -sisäfestivaaleille, jotka järjestettiin 20. syyskuuta Kyseessä on vuosittainen industrialiin ja gootti-musiikkiin keskittynyt tapahtuma, jossa soitimme tuolla kertaa pääesiintyjänä. Paikalla kiovalaisella klubilla oli noin tuhat henkeä ja he kaikki olivat asianmukaisesti mustaan lateksiin ja nahkaan pukeutuneita. Tapahtuma oli todellinen yön lasten (=deti nochi) kohtaaminen. Täytyy muistaa, että Neverdice oli varmasti suurimmalle osalle yleisöstä ennestään tuntematon yhtye kaukaisesta Suomesta, mutta se ei näkynyt reaktioissa. Oli mahtavaa soittaa isolla lavalla täydelle salilliselle ihmisiä, jotka tanssivat ja elivät mukana musiikin sykkeessä. Samaan hektiseen, muutaman päivän kestäneeseen matkaan kuului myös Tšekin Prahassa soitettu lämmittelykeikka, joka puolestaan oli omalla tavallaan hieno kokemus. Keikkapaikkana oli keskellä puistoa sijaitseva baari, jonne asiakkaat toivat omia juomiaan ja vapaana olevat koirat jolkottelivat sisään ja ulos. >> 19 LÖÖPPI

11 20 LÖÖPPI Hannu ja Toni rokkaavat Helsingin On The Rocksin lavalla. Lyhyt johdatus industrial-musiikkiin Industrial = Muun muassa dadasta ja futurismista vaikutteita ottanut kokeellisen musiikin laji, joka syntyi 1970-luvulla. Suuntauksen nimi tulee Industrial Records -levy-yhtiöstä, jonka perustivat avantgardistisesta COUM Transmissions -performanssiryhmästä syntyneen Throbbing Gristlen -musiikkiprojektin jäsenet vuonna Industrialnimityksellä haluttiin korostaa musiikin mekaanista luonnetta, mutta sillä oli myös ironisia merkityksiä luvulla industrial kehittyi muun muassa noiseksi ja neofolkiksi. Industrial rock/metal = industrialin muoto, jossa sähkökitaravetoiseen rockiin on yhdistetty konemusiikin elementtejä. Tyyliä ovat kehittäneet luvulta tähän päivään muun muassa Ministry, Nine Inch Nails ja Rammstein. EBM = Electronic Body Music. Sekoittaa elektronista tanssimusiikkia ja industrialia. Varsinkin dark/ harsh EBM on gootti-piirien suosiossa. Kehittynyt muun muassa Front 242:n, Nitzer Ebbin ja Front Line Assemblyn musiikista. Industrial on monen muun taiteen tyylin tavoin avoin monenlaisille määrittelyille ja alagenrejen väliset rajat ovat häilyviä. Sittemmin olemme soittaneet muun muassa Tallinnassa ja Helsingissä, ja vuoden 2010 alussa teimme I Am Happy -levyn promotoimiseksi lyhyen Suomenkier tueen. Yhtenä ehdottomana kohokohtana on ollut industrial-piirien suursuosikin Combichristin lämmitteleminen Helsingin Gloriassa huhtikuussa Lisäksi vuoden 2009 alussa kävimme bändin voimin Los Angelesissa ja San Franciscossa luomassa kontakteja ja säveltämässä. Kitaristimme Janne asuu nykyisin Los Angelesissa ja videomme Praying In The Name Of on kuvattu siellä paikallisen näyttelijän Victoria De Maren kanssa. Kaiken kaikkiaan yhtyeessä soittamisen myötä olen käynyt useassa eri maassa ja kokenut monia sellaisia asioi ta, jotka muuten olisivat jääneet vain haaveeksi. DIY Do it yourself Kuten sanottua, julkaisimme ensimmäisen levymme vuoden 2010 alussa. Koska emme yrityksistä huolimatta saaneet taloudellisesti järkeviä tarjouksia levy-yhtiöiltä, päätimme julkaista levyn oman levymerkin kautta. Tämä oli hyvin opettavainen kokemus. Neverdicen musiikin pohjana on Logic-musiikkiohjelma, jolla yhtye luo kaikki rytmit, bassot ja syntetisaattoriosuudet. Tämä on yleensä Tuomaksen vastuulla. Levyä tehtäessä muiden instrumenttien nauhoitus tapahtui hyvin pitkälti kotioloissa. Jokainen nauhoitti osuutensa itsenäisesti ja tiedostot kerättiin yhteiselle serverille. Lauluosuudet halusimme kuitenkin nauhoittaa mahdollisimman korkealaatuisesti ja tämä tapahtui Tuomas lavalla jossain päin Eurooppaa. tamperelaisessa ammattitasoisessa studiossa. Äänittäjänä toimi Ari Myllymäki, joka myös miksasi levyn. Vaikka itse musiikin tekemiseen kului kymmeniä ja taas kymmeniä työtunteja, se oli vasta alkua. Levyn graafisen ilmeen suunnitteluun, jakelusopimusten neuvotteluun, tiedottamiseen ja postittamiseen kului yllättävän paljon aikaa ja voimia. Suurimman taakan tässä kantoi jälleen Tuomas, joka oli mukana käytännössä jokaisessa vaiheessa. Vuosikymmenten takainen punkpiirien luoma DIY Do it yourself -ajattelu on Neverdicen kohdalla ollut aina keskeisenä metodina. Huvittavana yksityiskohtana levynteon haasteista kerrottakoon seuraava tarina: Kustannussyistä levy kansineen päätettiin prässätä Malesiassa ja ensimmäisen levyerän oli tarkoitus tulla hyvissä ajoin ennen levynjulkaisukeikkaa suoraan Tuomakselle kotiin kannettuna. Kuriiripalvelu FedExillä tapahtui kuitenkin virhe ja Tuomaksen ovelle kiikutettiin paketillinen leikkimuovailuvahaa, jonka oli ollut tarkoitus mennä Hong Kongiin. Alkoi kuumeinen odottelu. FedExin seurantapalvelun avulla pystyimme seuraamaan, kuinka paketti seikkaili muun muassa Kiinassa, Kazakstanissa ja Ranskassa. Kerran paketti oli jopa käynyt Helsinki-Vantaan lentokentällä, mutta lähtenyt mystisesti takaisin maailmalle. Lopulta lähetys tuli perille muutamaa tuntia ennen levyn julkaisukeikkaa ja Helsingin Bäkkäri-baarissa järjestetty tilaisuus voitiin järjestää kunnialla. Avoin tulevaisuus Tällä hetkellä Neverdice elää tietynlaista akkujen lataamisen aikaa. Rehellisesti sanottuna levytysprosessi ja sitä seurannut kiertue sekä paljon aikaa vienyt I Am Happyn musiikkivideon työstäminen (jälleen kerran omin voimin ja omalla rahoituksella) aiheuttivat väliaikaisen uupumuksen yhtyeen sisällä. Jokaisella jäsenellä on myös päivätyöt hoidettavanaan, eikä bänditoiminnalle voi kaikesta innostuksesta huolimatta antaa kaikkina aikoina sadan prosentin omistautumista. Lisäksi Jannen muutto USA:han aiheuttaa pakostakin muutoksia kokoonpanossa, mutta tarkkoja suunnitelmia uusista kuvioista ei ole vielä tehty. Luultavaa onkin, että yhtyeen seuraava julkinen esiintyminen tapahtuu vasta useiden kuukausien päästä ja ehkä hyvinkin merkittävästi muuttuneen konseptin kera. Nyt on aika miettiä uusia suunnitelmia ja kerätä motivaatiota. Se on kuitenkin varmaa, että viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu. 21 LÖÖPPI

12 Helmi-sarjassa toimittaja Mikko Haljoki kertoo, miten hän valokuvaaja Heikki Y. Rissasen kanssa taustoitti Japanin oloja ennen kruununprinssi Akihiton Suomen vierailua. Kesäkuussa 1986 Suomeen odotettiin Japanin kruununprinssi Akihitoa kylään nuoren vaimonsa Michikon kera. Urakkamatkalaiset Haljoki ja Rissanen olivat laskeutuneet Naritan helteeseen. Heillä oli perin erilaiset lähtökohdat esitellä nyky-japania muutamalle kotimaan aikakauslehdelle. Heikki oli asunut aiemmin Japanissa vuoden ja puhui sujuvasti silläkin kielellä, Mikko tavaili alkeellisimpia sanontoja matkaoppaasta. Teksti: Mikko Haljoki Kuvat Heikki Y. Rissanen Tietämätön itäisille maille 22 LÖÖPPI Illalla istumme Finnairin edustussaunassa. Runsaat kaksikymmentä tokiolaista matkatoimistovirkailijaa lauloi hillittömästi tangoja ja lattareita. Olutpullot heiluivat rytmikkäästi hikisissä kourissa. Kummallista harrastusta he kutsuivat karaokeksi. Lyhyessä jutussa Seuraan kuvailin harrastusta harmittomaksi, mutta onneksi sellainen metelinpito ei tule rantautumaan Suomeen. Ennustus meni vähän pieleen, sillä jo silloin Porski Porola/VIP VISION oli tilannut ensimmäiset karaokelaitteistot kotimaamme kapakoihin. Konepeliaddiktina raahauduin täyteen pelihalliin Pachinko-automaatin äärelle. Kukaan lähitienoilla ei juuri voittanut mitään pystyyn nostettua Fortunaa muistuttavista koneista. Minun pesuvatiini alkoi kaatua kahmaloittain metallikuulia. Naapurit kirkuivat ohjeita. Joitakin nappuloita painelemalla tulisi vielä enemmän. He tekivät sormillaan idioottimerkkejä osoitellen minua, ja sitten tulva loppui. Virkailija raahasi minut kadun yli toimistoon, jossa sain valita muovikassillisen krääsää ja minua taputettiin olkapäälle. Se oli moro sitten. Paremman reportterin jutusta luin myöhemmin, että Pachinko-hallit ovat mafian hallussa. Sen päätelmän tein itsekin tutkiessani voittopottiani. Päivä, jolloin lähdin itsenäistymään. Kartasta valitsin yksinkertaisen, pienehkön lenkuran Ayoyaman >> Kamakura on japanilaisen riisiporsliinin Mekka. Siellä jymisivät valtavat taikorummut ja päädyimme keskusaukiolle. Henkilöt vasemmalta Heikki Y. Rissanen, Dai Butsu eli Suuri Buddha ja minä. 23 LÖÖPPI

13 24 LÖÖPPI Ihmiset ovat kuvaajia tai eivät. Yritin kuvata pyhän Fudzijaman junan ikkunasta moneen kertaan, mutta pilvimassat väistyivät sen edestä vasta, kun Heikki kohotti Nikoninsa. hautausmaan ympäri, Suomen suurlähetystön ohi kohti Tokyo Toweria ja kotihotellia. Viiden kilometrin ja miljoonan haudan jälkeen oivalsin, että kartoissa on mittakaavat. Tässä se oli hirvittävä. Viisi hikistä kilometriä lisää. Hautausmailla ei juuri myydä virvokkeita. Hengenhädässä harkitsin lähetystömme ovikellon soittamista. Eikö suurlähetystömme tehtävä ole auttaa pahaan pulaan joutunutta maanmiestä? Kenties siellä olisi jääkaappi käytössä nääntyviä varten? Ohitin lähetystön, ohitin Tokyo Towerin ja hoipuin 20 kilometrin rääkin jälkeen hotellin aulaan. Toinen koettelemusten päivä. Asakusan kaupunginosassa on jättiläismäisten elektroniikkaliikkeiden ohella komea aukio ja sen keskellä shintolaistemppeli. Erilaisia aktiviteetteja oli halullisten käytettävissä, kuten onnea tuottavien tekstikääröjen myynti ja pyhää savua tupruava kaivo. Monet kauhoivat kanelipuun tyyppiselle aromille tuoksuvaa savua rinnuksilleen ja kasvoilleen. Uskonnollisen innon valtaamana tein saman. Seurauksena ensimmäinen ja tunteja kestänyt astmakohtaus, jonka kanssa ei ollut leikkimistä. Suuri Suomen ystävä Izumi Tateno konsertoi Tokushimassa Kiushun saarella sadoille iäkkäille pianonsoiton opettajille, muun muas- Pachinko muistuttaa kotimaisen RAY:n konepelejä siinä, että se on tylsä. Silti siihen voi jäädä koukkuun. Pachinkokansa kävi kuumana ulkomaalaisen tohelon ympärillä. sa omille entisille opettajilleen. Konsertin painopiste oli Heino Kasken tuotantoa, joka herkkyydellään ja näille kuulijoille uutuudellaan maistui kovasti. Ennen konsertin alkua Izumi kääntyi selittämätön hymy kasvoillaan yleisöön päin ja kertoi, että konserttia kunnioittavat läsnäolollaan merkittävä suomalainen musiikkikriitikko ja hänen valokuvaajansa. Nuo kunnioitettavat vanhukset kääntyivät raikuvasti käsiään läpyttäen katsomaan meitä. Heikki ei ollut milläänkään, mutta otsani roiskaisi noin litran tuskanhikeä paidalle. Parketilla ei voi vajota maan alle, vaikka kuinka tarve olisi. Kobessa johtaa keskustasta läheiselle pikkusaarelle automaattijuna, ei kuljettajaa, ei ketään muutakaan henkilöstöä. Saari on louhittu läheisen vuoren murskeesta ja rakennettu täyteen tornitaloja. Oli hiljainen sunnuntaiaamu, juuri muuta Vakuutin, ettei Suomella ole juurikaan väkivaltaisia aikeita Japania kohtaan. Kruununprinssi Akihito, sittemmin keisari, oli lähdössä Suomeen, mutta täällä käyskentelimme vielä Tokion kansainvälisillä messuilla. Hän sivuutti osaston, jossa myytiin Nauru-saarten olutta, mutta me emme sivuuttaneet. ei näkyvillä kuin asuntoesittelyitä. Siispä tutustumaan kobelaisiin luksusosakkeisiin. Tuloksena runsaasti esitteitä ja miljoonien jenien hintatietoja. Niitä tavaillessa törmäsimme kadulla mieheen, joka tyyräsi lastenvaunuja, erittäin harvinaista toimintaa machokulttuurin läpitunkemassa maassa. Niinpä hän olikin saanut perhedemokratiatartunnan Tukholmassa, jossa hän käy alinomaa päämiehensä luona. Vielä oudompaa käytöstä insinööriltä oli se, että hän kutsui hetimmiten kotiinsa teelle. Sitä ei japanilainen ventovieraalle kadun kulkijalle juuri koskaan tee. Sittemmin tätäkin lähiötä koetteli ankara maanjäristys ja asukkaista siirrettiin suuri osa kaupungin aukioille telttoihin. Toinenkin kyläpaikka järjestyi, kutsujana Shunji Suzuki, mies joka lentelee ympäri suurkaupunkeja laatien ja ohjaten TV-sketsejä. Jonkin käsityksen menestyksen mittakaavasta saa kun muistaa, että hän on kieltänyt vaimoaan jatkamasta menestyksekästä komediennen uraa, koska mies on se joka tienaa. Sisääntulomme meni tuplaksi, koska Shunji määräsi vaimonsa perääntymään muutaman metrin ja tulevan nyt ovelle polvillaan ja sydämellisemmin toivottamaan vieraat tervetulleiksi. Toinen kerta kelpasi isännälle, ensimmäinenkin olisi kelvannut meille. Kotikulmistaan Shunji totesi, että naapurustossa asuu paljon viihdeväkeä, kaikenlaisilla professoreilla ei yksinkertaisesti ole varaa tämmöiselle alueelle. Paluumatkalla hikarissa, luotijunassa, istui meitä vastapäätä lukuisia neitoja koulupuvuissaan ja virkanaisia jakuissaan. Jokainen tuijotti lattiaa, yksikään katse ei ollut tavoitettavissa. Kun yllättäen katsoin sivulle, kainot neidonsilmät kohdistuivat äkkiä lattiaan. Matka sujui miten kuten miettiessäni, kuinka paljon kiintoisaa löytyy tavallisen junan lattiasta, tuntikausiksi. Saisivat kotimaan tytöt ottaa oppia. Ne katsovat kyllä silmiin ja kälättävät kaiken aikaa antamatta luomakunnan herralle suunvuoroa. Niin päädyttiin Shinjukun asemalle Tokioon ällistelemään laiturikerroksen seinäpiirroksia. Satakunta metriä muumihahmoja tutuissa puuhissaan. Siis vuonna Poikien Päivänä toukokuussa, parhaaseen Sakura-aikaan, valkoiset hevoset karauttelivat puiston käytäviä, kojut pursuilivat pikkusuolaisia ja markkinameininki oli parhaimmillaan. Valkohapsisen vanhuksen edusmies lähestyi nöyrästi ja pyysi heidän pöytäänsä, koska vaari halusi tervehtiä ja tarjota oluet. Noin kahdeksankymppinen vaari oli saanut päähänsä, että olin lomaileva jenkkisotilas. Johtui ehkä ruskean paidan mallista. Hän halusi puristaa kättäni ja ehdotti, ettemme enää koskaan ajautuisi sotatilaan keskenämme. Se sopi minulle ja vakuutin, ettei Suomella ole juurikaan väkivaltaisia aikeita Japania kohtaan. Se meni vähän ohi, sillä hän oli päättänyt, että jenkki mikä jenkki, vaikka voissa paistaisi. Silti oli tärisyttävää kohdata mies, jonka ihossa näkyivät Okinawan liekinheittimien muistot. Paluulennon aattoiltana piipahdin alakerran baarissa. Siellä piti hoviaan mies, joka esittäytyi samurai-aiheisten toimintaelokuvien merkittäväksi tähdeksi. Hän nimesi minut fan clubinsa jäseneksi ja baarimies toi polvillaan viskejä minullekin. Kaikella on hintansa. Piti tutkia yhdessä hänen portfolionsa: minä olen tuossa toisen vaimoni kanssa lomalla siellä ja täällä, minä siinä sun tässä elokuvassa, kova juttu ilman stunttia. Käytetäänkö teillä Suomessa stuntteja kovissa koh tauksissa? No, siinä näet. Hän asui Jokohamassa ja kutsui piipahtamaan seuraavan leffansa ensi-illassa elokuussa. Lupasin, mutta tuli joitakin kiireitä. 25 LÖÖPPI

14 26 LÖÖPPI SAL:n uutteralle asiamiehelle Kaija Plitille tuli keväällä komeat kaksikymmentä vuotta täyteen yhdistyksen palveluksessa. Haasteellista hommaa Mutta tiedusteluunsa ensitanssista illallisjuhlissa totesin, että siinä asiassa hänen neuvotteluasemansa oli kehno, suorastaan surkea. Teksti: Ismo Lehtonen kuva: Jaana Virtanen Toimittaja nostaa asioita tikunnokkaan. Asiamies Kaija Plit etsii toimistolta sopivaa seinää SAL:n hallituksen tuoreelle Vikes-tukitauluhankinnalle. Lööppi esitti Kaijalle muutaman uravalintaa koskevan kysymyksen. Hei Kaija, ja kiitokset ja onnittelut! Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika. Miten ihmeessä olet kestänyt? Kiitos onnitteluista! Peili ja valokuva eivät valehtele: 20 vuotta on tosiaankin pitkä aika. Mutta tuo työelämän kestämiskysymys on aika paha. Missä määrin työelämä ylipäätään on otsa hiessä hapankorppurahojen keräämistä? Ja vaikka olisikin, niin hapankorputhan ovat itse asiassa tosi hyviä. Miten aikoinaan tulit SAL:oon? Mitä teit sitä ennen? Ammattiyhdistys oli minulle unelmien työpaikka siksi, että olin ollut ay-aktiivi edellisessä työpaikassani Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa. Vuonna 1986 olin seitsemän viikkoa Virkamiesliiton lakossa. Se oli kokemus vailla vertaa! Marssimisen ja lakkotiedotuksen ohessa istuin kirjastossa ja luin valtiotieteellisen pääsykokeisiin. Lopputulos oli hyvä: virkamiespalkat nousivat ja yliopiston ovet aukesivat. Neljä vuotta myöhemmin hain SAL:n asiamiehen paikkaa. Työhakemuksessani ilmoitin, että haluan tehdä graduni sallilaisten ay-aktiivisuudesta. Ilokseni minut valittiin ja gradukin valmistui muutamassa kuukaudessa. SAL ja sallilaiset ovat varmasti muuttuneet 20 vuodessa melkoisesti. Mikä erityisesti kiinnittää huomiota? Tekniikka hyvässä ja pahassa. 20 vuotta sitten lehdistön tessissä oli vielä pykälä näyttöpäätekorvauksista. Nyt tietotekniikka monitekemisvaatimuksineen vie ja me vikisemme. Kiire ja kuormitus ovat kovat. Ehkäpä ahkeran ja aloitteellisen SAL:n seuraava tes-tavoite voisi kuulua: vaadimme tullimaksua sähköpostiruuhkista. Varmasti uran varrelta on jäänyt mieleen joku anekdoottikin. Ei tarvitse mainita nimiä, jos et halua Kaijan perintätoimisto Fyrkka! Kevättalvella 1999 SAL valmistautui 60-vuotisjuhlaansa. Illalliskorttien myynti sujui hyvin, mutta maksujen karhuaminen tuotti tuskaa. Rahat piti kerätä ajoissa, jotta illalliskortit ehdittiin postittaa etukäteen. Maksamatta oli enää yksi nuorukainen, joka oli koko viikon antanut jahdata itseään. Kännykät olivat isoja, kalliita ja harvinaisia, mutta hänellä tuo juppinalle oli. Perjantai-iltana hän soitti SAL:n lankapuhelimeen ja hämmästyi, kun olin vielä toimistossa. Oikeuspoliittisella tutkimuslaitoksella olin haastatellut haastemiehiä ja oppinut, että yllätyksellinen perintä tuottaa parhaan tuloksen. Niinpä kysäisin SAL-illalliskorttivelalliselta ensisanoikseni: Missä olet? Hän kertoi kävelevänsä Lönkkaa pitkin. Pysy siellä! komensin ja säntäsin ovesta ulos. Lönkan pankkiautomaatilla tiemme kohtasivat. Hänen huumorinsa riitti mobiilin perintäni omaperäisiin otteisiin. Mutta tiedusteluunsa ensitanssista illallisjuhlissa totesin, että siinä asiassa hänen neuvotteluasemansa oli kehno, suorastaan surkea. Ja lopuksi saat vielä esittää pari toivetta tulevaisuutta ajatellen, vaikka ei olekaan joulu. Hyviä hallitsijoita SAL:lle edelleenkin. Rakkaille työkavereilleni Jaanalle ja Varjalle toivon hyvän työtoveruutemme ikuista joulua! taide taide jaksaa hämmästyttää. taide ei kunnioita ketään. taide parantaa elämänlaatua. taide on pienen ihmisen puolella. 50v taide on täynnä merkityksiä. 27 LÖÖPPI

15 SAL:n hallitus 2010 Isän ja pojan tarina 28 LÖÖPPI Teksti: Kaija Plit Kuva: Timo Ripatti Tänä vuonna SAL:n hallituksessa ahkeroi puheenjohtaja lisäksi kaksitoista varsinaista jäsentä. Kuvassa vasemmalta Auli Saukkonen (Erikoislehdet), Anna-Liisa Karhula (Kustannustoimittajien alueosasto), Kaisa Kauppila (WSOY), Riitta Nikkola (A-lehdet/Dialogi), Heidi Niskala (Kolmiokirja), Ursula Grönvall (Talentum), varapuheenjohtaja Virve Airola (Lehdentekijät) Leena Mallat (Yhtyneet Kuvalehdet) ja Tommi Tienhaara (Otava). Lisäksi SAL:n hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Ismo Lehtonen (Osasto Aller), Matti Rutonen (Ay-lehdet), Riitta Ryynänen (Sanoma Magazines) ja Tomi Sihvo (Tammi). Hirvonen Lööpin ilmoitusmyyjäksi Maaliskuussa Lööpin ilmoitusmyyjäksi valittiin SAL:n jäsen, ekonomi Erkki Hirvonen. Juoksemisesta kiinnostuneille sallilaisille Erkki on ehtinyt tulla tutuksi juoksukoulun opettajana. Onko sinulla tavaroita, palveluksia, viestejä aikakauslehtijournalisteille ja kustannustoimittajille? Ilmoita niistä Lööpissä! Ota yhteyttä Erkkiin: puh ; sähköposti Eve Hietamies: Yösyöttö. Otava Teksti: Sinikka Pihlamaa Pariskunta seisoo Naistenklinikan edessä odottamassa taksia, miehellä elävä nyytti mukana. Äkkiä nainen kiilaa taksin takapenkille, kohauttaa olkapäitään ja häipyy. Eve Hietamiehen romaani Yösyöttö alkaa tilanteesta, josta voisi kehittyä komedia kansansatujen tapaan: ukko akan työssä. Tarinaan tulee kuitenkin tragiikkaa, kun tilanne ei olekaan ohimenevä: vaimon mielenhäiriö osoittautuu synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi ja psykoosiksi. Siitä alkaa aikakauslehden toimittaja Antti Pasasen selviytymistarina. Perusäijän elämään tottuneesta ja urasuuntautuneesta miehestä kuoriutuu pienen pojan isä, aluksi isyyslomalainen, sitten hoitovapaalla oleva yksinhuoltaja. Hän päättää jopa hoitaa lapsen kotona kaksivuotiaaksi asti, kunnes tämä osaa puhua ja kävellä. Aluksi Antti eristäytyy kotiin vauvan kanssa. Päivät seuraavat toisiaan, äidinmaitovastikkeet, pilttipurkit ja pyykkipinot kasautuvat. Vähitellen ympärille alkaa ilmaantua odottamatonta turvaverkkoa: neuvola, naapuriperhe ja leikkipuiston äidit, jopa työkaveri. Tärkeä turvaverkko löytyy yllättävän läheltä. Antin isä on vaimonsa kuoleman jälkeen pitänyt huolta nuoremmasta, kehitysvammaisesta pojastaan. Läsnä olevan isän malli on siis peräisin jo kotoa, vähäeleisesti ja huomiota herättämättä. Isät pärjäävät lasten kanssa yksin silloin, kun on pakko. Isien ja poikien ketju jatkuu. Romaani ei kuvaa niitä miehiä, jotka päätyvät koti-isän rooliin vapaaehtoisesti. Teoksen maailmassa pienen lapsen kanssa liikkuva isä on ympäristön mielestä kummajainen. Antin mielessä kaihertaa kaipaus normaaliin perhe-elämään. Silloin miehen tehtävänä olisi vain lähteä mukaan ostoskeskukseen, kanniskella kauppakasseja ja laittaa suojia pistorasioihin. Antti kaipaa toimittajan työtään. Mutta ennen kaikkea oli ikävä kirjoittamista. Sitä kun unohtui koneen ääreen, äkkiä Peippo tai joku muu notkui sermin vieressä, että syömään tai kahville, ja neljä tuntia oli kulunut aivan huomaamatta. Kun ingressit ja väliotsikot löysivät paikkansa, kun haastattelulehtiön harakanvarpaista alkoi muotoutua pikkuhiljaa kasassa pysyvä lehtijuttu. - - Jos olisin ollut ammatiltani tavallinen toimistotyöntekijä, hiekkalaatikon reunaa olisi ollut ehkä helpompi kestää. Käytännön asioissa tumpelolla Antilla on ongelmatilanteissa toimittajan valmiuksia etsiä tietoa, googlata ja kysyä neuvoja oikeista paikoista. Romaanin muut henkilöt on piirretty ohuin ääriviivoin. Se osaltaan kuvastaa Antin tilannetta; muu maailma jää etäälle valvottujen öiden ja huolien takia. Antti ja Paavo-vauva ovat tarinan keskiössä. Kuvaus on realistista ja tarkkaa. Kronologisen, viihdyttävän kerronnan katkaisevat välillä Antin ja leikkipuistossa tutuksi tulleen Ennin lyhyet, tulevat dialogit. Kommentit tuovat tekstiin aikaperspektiiviä; ne viittaavat tulevaisuuteen ja mahdollisesti kehittyvään uuteen parisuhteeseen. Apu-lehden toimittaja Eve Hietamies on myös aikaisemmissa kuudessa romaanissaan kuvannut parisuhteen arkea; edellisen romaanin aiheena olivat keskenmenot. Hietamies on tehnyt myös tv-sarjojen käsikirjoituksia. 29 LÖÖPPI

16 30 LÖÖPPI Teksti ja kuva: Kaija Plit Onko palkkasalaisuus mielestäsi palkkatasaarvon este? Kyllä palkkasalailun kulttuuri vaikuttaa siihen, että palkkatasa-arvo ei aina toteudu. Esimerkiksi miesten ja naisten välinen palkkaero työmarkkinoilla on säilynyt kutakuinkin muuttumattomana, vaikka lainsäädäntöä on muutettu. Tasa-arvolain uudistus vuonna 2005 velvoitti yli 30 henkilöä työllistäviä työnantajia tekemään palkkakartoituksen, jonka avulla voidaan seurata miesten ja naisten palkkaeroja. Vain alle kaksi kolmannesta yrityksistä on kartoituksen tehnyt. Journalisteilla tilanne on parempi; esimerkiksi lehdistössä naisen euro on 93 senttiä. Näetkö tämän sopimusvapauskysymyksenä? Kuka voittaa nyt? Kuka häviää? En näe asiaa sopimusvapauskysymyksenä. Yleisesti voi sanoa, että nyt työnantajat voittavat. Jos salailu poistuisi, päästäisiin paremmin puuttumaan perusteettomiin palkkaeroihin. Palkkauksen oikeudenmukaisuus ja palkkaperusteiden läpinäkyvyys on työntekijöiden etu. Voi myös kysyä, mitä mieltä on osittaisessa salailussa. Julkisen sektorin työntekijöiden palkat ovat julkisia. Samoin verotiedot. Journalistiliitossakin on puhuttu palkkatietojen saamisesta edes luottamusmiesten käyttöön? Miten tämä nykyisin toteutuu? Osassa työpaikkoja luottamusmiehen kanssa käsitellään myös henkilökohtaisia palkkatietoja. Tällaisesta on ollut mahdollista sopia työnantajan kanssa lehdistön kevään yrityskohtaisen erän jaon yhteydessä. Työehtosopimus edellyttää riittävien tietojen antamista, jot- Salaiset PALKAT Palkkasalaisuudella on vähintäänkin kaksi puolta. Toisille palkkasalaisuus on työelämän sopimusvapautta. Toisille se puolestaan on este palkkatasa-arvon toteutumiselle. Mitä mieltä asiasta on Journalistiliiton tuore edunvalvontajohtaja Petri Savolainen? Jos salailu poistuisi, päästäisiin paremmin puuttumaan perusteettomiin palkkaeroihin. Palkkauksen oikeudenmukaisuus ja palkkaperusteiden läpinäkyvyys on työntekijöiden etu. Hyödyllisiä lakeja Yhteistoimintalain 11 :n mukaan työnantajan on annettava kerran vuodessa kunkin henkilöstöryhmän edustajalle tilastotiedot hänen edustamansa henkilöstöryhmän kaikille työntekijöille maksetuista palkoista. Henkilöstöryhmän edustajan pyynnöstä työnantajan on annettava henkilöstöryhmän palkkatiedot eriteltyinä ammattiryhmittäin, siitä ei käy ilmi yksittäisen työntekijän palkkatietoja. Työehtosopimukseen sidottu työnantaja saa soveltaa työehtosopimuksen määräyksiä palkkatietojen antamisesta. Tasa-arvolaki 10 : Työnantajan velvollisuus on antaa kirjallinen selvitys työntekijälle tämän palkkauksen perusteista ja muut työntekijää koskevat välttämättömät tiedot, joiden perusteella voidaan arvioida, onko palkkasyrjinnän kieltoa noudatettu. Laki yksityisyyden suojasta työelämässä määrää työntekijöitä koskevien henkilötietojen käsittelystä. Yleistä henkilötietolakia sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn. Yksittäisen työntekijän palkkatiedot ovat lain tarkoittamia henkilötietoja. ta aito ja tasa-vertainen neuvottelu erän jakamisesta olisi mahdollista. Sopimista huppu päässä tai laput silmillä ei saisi tapahtua. Työnantajat ovat vaatineet yhä suuremman palkkapotin sopimista työpaikoilla. Nykyisellä lehdistön tes-kaudella reilu kolmannes palkankorotuksista on tullut jakoon paikallisesti. Palkoista paikallisesti sopiminen jatkunee ainakin jossain laajuudessa. Lehdistön tessin luottamusmiessopimuksessa on määräykset luottamusmiehelle annettavista tiedoista. Esimerkiksi palkkaerimielisyystapauksissa työnantajan on annettava kaikki tapauksen selvittämiseen liittyvät tiedot. Lisäksi luottamusmiehellä on oikeus vähintään kahdesti vuodessa saada toimitushenkilöstön ansiotasonkehitystiedot kirjallisesti. SAL pyysi vuonna 2002 SJL:oa selvittämään, miten Ruotsissa on onnistuttu saamaan työpaikkailmoituksiin luottamushenkilön yhteystiedot. Se helpottaisi meilläkin työnhakijaa palkka- ja yritystietojen saamisessa. Kuulostaa hyvältä idealta. Nyt moni kesätyöntekijäksi aikova soittaa liiton toimistoon ja kysyy, mitä palkkaa pitäisi saada. Tes kertoo vähimmäispalkat ja palkkatutkimus keskimääräiset palkat eri muuttujilla. Yksityiskohtaisempia palkkatietoja tarvitseva vinkataan ottamaan yhteyttä lehden luottamusmieheen. Yhteistoimintalain 15 määrittelee työhönotossa noudatettavia periaatteita ja käytäntöjä. Pykälän 2 kohdan mukaan yhteistoimintaneuvotteluissa on käsiteltävä työhön tulijalle työpaikkaan ja yritykseen perehtymiseksi annettavat tarpeelliset tiedot. Tässä yhteydessä voisi kertoa myös toimituksen luottamusmiehestä. Puhdasta energiaa Suomelle vastuullisesti

17 Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liitto JULISTAA HAETTAVAKSI VUODEN 2010 APURAHAT Jaettava summa on tänä vuonna 7000 euroa ja siitä on tarkoitus jakaa useammalle SAL:n jäsenelle. Aikaisempina vuosina suurin myönnetty stipendisumma on ollut 500 euroa. Apurahojen hakuaika päättyy kello 16.00, jolloin SAL:n työvaliokunnalle osoitettujen hakemusten on viimeistään oltava perillä. Hakemus tulee lähettää joko kirjeitse osoitteeseen Hietalahdenkatu 2 B 23, Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen kaija.plit@sal-info.org VAPAAMUOTOINEN HAKEMUS Apurahaa varten ei ole erillistä hakulomaketta, mutta hakemuksen alussa on kuitenkin oltava perustiedot hakijasta (nimi, henkilötunnus, kotiosoite, työnantaja, toimenkuva, työhistoria lyhyesti, jäseneksi liittymisaika, pankkiyhteys, äskettäin saadut muut apurahat). Lisäksi hakemuksessa on esitettävä selkeät perustelut ja selvitys, mihin apurahaa haetaan, milloin hanke on aikomus toteuttaa ja eritelty kustannusarvio (esimerkiksi kursseissa opetus, matkat, majoitus jne.). JAKOPERUSTEET Käsiteltäväksi otetaan vain määräajassa jätetyt ja asianmukaisesti tehdyt hakemukset. Hakijan SJL:n jäsenmaksun pitää olla maksettu tai jäsenmaksuvapautuksen voimassa. Apurahoja myönnettäessä otetaan huomioon hakijan alallaolo ja jäsenyysaika sekä huomattavat ja/tai äskettäin saadut muut apurahat. Aikaisemmin SAL:n apurahan saaneille ei myönnetä uutta apurahaa, ennen kuin kolme vuotta on kulunut edellisen myöntämisestä. Apurahaa ei myönnetä jo alkaneeseen käyttötarkoitukseen ilman erityistä syytä. Apurahaa ei myöskään myönnetä hallituksen jäsenelle. Apuraha voidaan myöntää myös haettua pienempänä. KÄYTTÖTARKOITUKSET Apurahoja myönnetään Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton jäsenille omaa ammattialaa sivuaviin opintoihin, tutkimuksiin ja kirjallisiin hankkeisiin sekä yleissivistävään itsensä kehittämiseen. Apurahalla ei voi korvata työnantajalle tes:n koulutussopimuksen mukaan tai muutoin kuuluvia kustannuksia. Apuraha ei ole tarkoitettu myöskään virkistyslomiin. KÄYTTÖAIKA JA STIPENDIKERTOMUS Stipendi on käytettävä vuoden kuluessa sen myöntämisestä. Erittäin pakottavasta syystä työvaliokunta voi jatkaa hakemuksesta käyttöaikaa enintään yhdellä vuodella. Stipendin käytöstä on annettava raportti alkuperäisine kuitteineen työvaliokunnalle kahden kuukauden kuluessa käytön päättymisestä. Apuraha peritään takaisin, jos sitä ei käytetä haettuun tarkoitukseen. Työvaliokunta päättää apurahojen saajista elo-syyskuussa. TIEDUSTELUT Apurahoja koskeviin tiedusteluihin vastaavat: Kaija Plit , kaija.plit@sal-info.org Jaana Virtanen, jaana.virtanen@sal-info. org (HUOM! toimisto on suljettu juhannuksesta heinäkuun loppuun!). Hakemuksen tekemistä helpottavan asiakirjapohjan saat kotisivuiltamme