Eläkkeellä olevat papat ovat tervetulleita.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eläkkeellä olevat papat ovat tervetulleita."

Transkriptio

1 Sastamaan seurakuntaehti 4 / Tuomaankirkkoon vaeetaan kynttiäyhtyjen vaossa. Tuomaankirkko kutsuu Hyvä Tuomas jouun tuopi... Ite kukin tuokoon vakeeta, että näkee veisata. rovasti Timo Kökkö sivut 4 5 Eäkkeeä oevat papat ovat tervetueita. johtava nuorisotyönohjaaja Same Kuukka sivu 3 Työtoverit hehkuttivat, mutta en tiennyt mistä. kirkkoherra Ari Paaviainen sivu 5

2 2 Torstaina Tyrvään Sanomat Pääkirjoitus Lähimmäisyyden vuosikertomus Kirkon työssä on vuoden aikana hetkiä, jotka ovat erityisiä kokonaisuuksia, kuten pääsiäinen ja jouu. Useimmiten tuee kaivettua esiin vanha kaenteri ja otettua maia, kuinka viime vuonna on tehty. Muistammeko mitä tapahtui viime jouuna? Jouunaika oi hyvin tavinen. Tavea oi riittänyt jo marraskuusta ähtien. Seurakunnan tapahtumista nousee esiin diakoniatyö. Seurakuntamme diakoniatyössä havahduttiin ensimmäisistä umista ähtien siihen, että monita ihmisitä puuttuvat tavikengät ja tavivaatteet. Jouun aa järjestetyssä jouukuusi-keräyksessä ihmisten auttamishau yätti meidät ioisesti. Osa Ihmistä hankki ahjan joekin tietye henkiöe. Lahjoja ja vaatteita kertyi pajon. Jouuna sydämemme avartuvat ajatteemaan muita ihmisiä. Moni ahjan saanut sai tarvitsemansa hepotuksen ankeaan arkeensa. Tänä jouuna keräys järjestetään uudeeen, tosin keskitymme enemmän ruokaan. Se on vättämätön tarve. Myös koehtikonsertia kerätään varoja ähimmäisten auttamiseksi. Kuunut vuosi on entisestään kärjistänyt eroja ihmisten einoosuhteissa. Näennäisesti hyvinvoiva kaupunkimme pitää sisäään pajon hätää ja avuntarvetta. Tianne ei oe ainakaan hepottumassa. Diakonian tehtävä on auttaa niitä, joita kukaan muu ei auta. Diakonian haasteet kasvavat koko ajan. Kahteen edeiseen auseeseen sisätyy pajon tietoa yhteiskunnaisesta tianteesta, mikä ei upaa hyvää. Kuunut vuosi toi myös ioisia uutisia. Seurakuntamme diakoniakahvia vapaaehtoisineen on osoitus siitä, että yhdessä toimimaa voimme tehdä pajon hyvää. Sokerina pohjaa on Maikku Hameen vaitseminen vuoden diakoniatyöntekijäksi. Hänen myötävaikutukseaan ja Arto Satosen sinnikkyydeä saatiin aikaan parannus omaishoitajien asemaan. Okoot kaikki edeä mainittu rohkaisemassa meitä auttamaan. Se ei oe turhaa. Siunattua adventtia ja jouun aikaa! Sastamaan seurakuntaehti 4/2011 Päätoimittaja: Ari Paaviainen, p. (03) Toimitus:, toimitussihteeri Maarit June Anu Mattia Jouni Pihajamaa Martti Savijoki Jukaisija: Sastamaan seurakunta Aittaahdenkatu Sastamaa Nimiön suunnitteu: Jaakko Pirttikoski Ari Paaviainen kirkkoherra Kustantaja, sivunvamistus: Tyrvään Sanomat Paino: Ama Manu Oy, Tampere, 2011 Sana jouuksi Rakkauskirje Jouunodotus Lapsiperhe tarvitsee perinteitä Jouumiei tuee yhdessä siivoamisesta ja eipomisesta. Myös aikuiset voivat ymmärtää jouun saaisuuden asten kautta Jouni Pihajamaa u Lapsityön pastori Anne Kauppinen ja vs. apsityönohjaaja Katja Koivuniemi tuntevat asten jouun niin työnsä kuin omien jäkeäistensä kautta. Katja on 12-vuotiaan Emman, 10- vuotiaan Juhon ja 8-vuotiaan Ainon äiti. Annen apset, 21-vuotias Oskari ja 19- vuotias Veera, ovat jo muuttaneet pois kotoa. Lapset tuovat jouuion Hijattain Sastamaaan muuttanut Anne harmitteee sitä, ettei hän pajon aikaa ja energiaa vaativan työnsä takia pysty aivan täysipainoisesti osaistumaan perheensä jouun rakentamiseen. Hän kertoo miehensä seviävän erinomaisesti esimerkiksi jouukinkun paistamisesta, mutta ahjojen osta- Emma, Juho, Aino ja Katja Koivuniemi rakentavat jouua koko perheen voimin. Pastori Anne Kauppinen jättää ainakin kinkun paistamisen miehensä huoeksi. minen omie apsie tuntuu pastorista aina vain hankaammata. Tuntuu aivan ihanata, että uuden työpaikkani myötä saan oa niin pajon tekemisissä asten kanssa. Varsinkin nyt, kun omat apset ovat ähteneet maaimae, omiin kotijouuihin iittyvät muistot ikään kuin kertautuvat jouuajan tiaisuuksissa kohtaamieni asten kautta. He, jos ketkä, tuovat ainakin minue jouuion, sanoo Anne Kauppinen. Katja kertoo kokevansa apsityöhön kuuuvat vamisteut jo marraskuun puoea akavaksi vaeukseksi. Hän on hämmästeyt useita kertoja asten osuvia oivauksia ja uovuutta, jota jouuevankeiumi stimuoi. Eäydymme joka vuosi voimakkaasti ensimmäisen jouun tapahtumiin. Myös me aikuiset voimme oivataa jotain uutta jouun saaisuudesta. Jouusanoma väittyy kaikkien aistien kautta Katja ja miehensä Hannu pitävät tärkeänä, että jokainen heidän apsistaan voi tavaa tai toisea osaistua yhteisen jouun rakentamiseen. Koivuniemet eipovat, siivoavat ja koristeevat kotinsa yhdessä. Heidän jouuaan juhistavat arjesta poikkeava touhu, herkutteu ja ahjat. Oennaisesti heidän jouuunsa kuuuvat myös hartaudet, oman apsuuskodin perinteiden vaaiminen ja yhdessä auaminen. Ne ovat uonteva tapa väittää eteenpäin jotain siitä, mikä itsee on uskossa keskeistä. Tuntuu hienota, että omatkin apset ovat mukana niissä jouunajan tiaisuuksissa, joita oen järjestämässä seurakunnae, Katja Toivottavasti oet kokenut sen mitä tuntuu, kun postiaatikossa jonakin päivänä askujen isäksi onkin aivan oikea kirje. Ihanaa, tämä on juuri minue! Joku on ajateut juuri minua tätä kirjoittaessaan! Kerrankin jotakin muuta kuin askuja! Oet saattanut saada kirjeen ystävätä, sisareta, äiditä tai jotakuta muuta, kenties parhaassa tapauksessa rakastetuta. Todennäköisesti uet joka sanan keskittyneesti ja kiinnität myös huomiota ukoasuun. Käsiaa on persoonainen ja ähettäjänsä näköinen, ehkä postimerkin aihekin on ähettäjän tarkoin vaitsema. Paperiset kirjeet ovat harvinaistuneet nykytekniikan aikakautena, mikä ehkä on jopa isännyt niiden painoarvoa. Tekstiviestit ja sähköpostit hukkuvat usein nopeasti bittiavaruuteen tai roskapostien sekaan, mutta vanhanaikaista kirjettä saatat hyvinkin säiyttää pitkään juuri harvinaisaatuisuuden ja tunnearvon vuoksi. Mikä onkaan upeampaa, kuin ukea saamastaan kirjeestä oevansa ihana ja toisee rakas! Voit ukea sen moneen kertaan ja kokea yhä uudestaan tekstin tuottaman ion. Raamattua on kuvattu Jumaan rakkauskirjeeksi ihmisie. Se kuitenkin eroaa tavaisesta rakkauskirjeestä siten, että tuo kirjeen ähettäjän meidän uoksemme. Raamattu tuo eävän Jumaan meidän tykömme. Meidän uoksemme tuee Jumaa, joka ähetti Jeesuksen maaimaan. Hän on rakastanut meitä kirjeen saajia niin pajon, että kuoi vuoksemme ristiä. Kirjeessään meie ihmisie Hän kertoo, että oemme Hänen apsiaan, ja että Hän hauaa osoittaa meie rakkauttaan (1.Joh.3:1). Hän hauaa ähestyä jokaista henkiökohtaisesti. Mikään ei voi erottaa sinua ja minua Jumaan rakkaudesta (Room. 8:38 39). Voi miten ihana sanoma! Monissa kohdissa kerrotaan siitä, miten Jumaa ei oe koskaan hyännyt omiaan. Jumaa ei hykää tänäänkään. Hän hauaa oa kanssasi yhteydessä ja toivoo, että paaat yhä uudestaan ukemaan Hänen rakkauskirjettään. Hän hauaa myös, että me ihmiset oemme yhteydessä toisiimme. Kirjoitteemisiin! Maarit June diakoniatyöntekijä Koivuniemi pohtii. Anne ja Katja ovat samaa mietä siitä, että juhan täytyy erottua sevästi arjesta. Jouusanoma voi väittyä kaikkien aistien väitykseä. Uskossa Jeesukseen ei oe kysymys vain paperinmakuisesta opista tai historiasta, vaan ennen kaikkea Jumaan tarjoamasta ahjasta, kumppanuudesta ja näkökumasta. Usko tuo iästä riippumatta kestävää ioa niin arkeen kuin juhaan. Jouuna hauan yksinkertaisesti ja sekeästi puhua siitä, miten hyvä meidän Jumaamme on ja miten Jeesus tui kertomaan tuosta hyvyydestä. Meie monea tavaa rikkinäisie, rauhaa ja sisätöä etsivie ihmisie, on terveeistä edes kerran vuodessa pysähtyä kuunteemaan, katseemaan ja ihmetteemään evankeiumia, Anne toteaa.

3 3 Tyrvään Sanomat Torstaina Lapset ja nuoret Jouu soi Kerhoihin kaikki tervetueita Kerhonohjaajia kaivataan. Nyt ovat erityisesti papat hakusessa. usastamaan seurakunnaa on monipuoista asten- ja nuortenkerhotoimintaa, joka on syystä tai toisesta jäänyt hiukan pimentoon paikkakunnan nuorison ja erityisesti heidän vanhempiensa keskuudessa. Sastamaan seurakunta järjestää monipuoisen kattauksen imaisia kerhoja ympäri kaupunkia. Usein kuuee vanhempien tuskaievan miten hankaaa on apsiperheen eämä kun apset pääsevät aikaisemmin kouusta kuin vanhemmat töistään. Monet toivovat apsie järjestettyä ja ohjattua toimintaa, johon apset voisi päästää turvaisin miein itapäivän tai akuian tunneiksi. Seurakunta järjestää juuri tähän tarpeeseen vastaavia kerhoja, joihin kaikki haukkaat apset ja nuoret otetaan mukaan, mutta niissä käy vain muutamia apsia. Miksi seurakuntien kerhot eivät kepaa vanhemmie? Kerhonohjaaja Marja Piirainen ihmetteee ovatko seurakunnan kerhot jotenkin outoja tai epäiyttäviä vanhempien mieestä. Hän kertoo kuueensa tapauksista, joissa apsi itse hauaisi seurakunnan kerhoon, mutta vanhemmat ovat vastaan. Jos hartaus vie austa tai opusta varttitunnin, ei se kovin kauheaa voi oa. Loppuaika kuitenkin peataan tai eikitään tai tehdään ihan niitä samoja asioitakin kuin muissakin kerhoissa, Piirainen painottaa Liikuntaa konsoipeien vastapainoksi Seurakunnan kerhovaikoimasta öytyy esimerkiksi iikuntakerhoja, keppihevoskerho, kuvataidekerho, kokkikerho sekä eriaisia puuhakerhoja, joissa eikitään ja askarreaan. Kutakin kerhoa vetää vapaaehtoinen nuori tai aikuinen. Aoin pitää iikuntakerhoa koska minua huoestuttaa se, että monet eivät harrasta mitään iikuntaa, vaan makaavat vain sohvaa tai peaavat Peikkaa iat pitkät. Liikuntakerhossa oaan pajon ukona ja eikitään ja peataan iikunnaisia peejä, iikuntakerhon vetäjä Annika Heinistö kertoo. Usein seurakunnan kerhot akavat kerhon vetäjän omasta kiinnostuksesta tai ehdotuksesta. Näin kävi myös kepparikerhon ei keppihevoskerhon kohdaa. Kepparikerho syntyi komen keppihevosista innostuneen tytön ehdotuksesta. Nyt kepparikerho toimii vireästi, ja tytöt järjestävät keppariaskarteua ja kepparikipaiuja kerhossaan, kertoo seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Same Kuukka. Papat hakusessa Sastamaan seurakunnaa on jatkuva tarve uusie ohjaajie. Erityisesti toimintaan kaivataan aikuisia miehiä, jotta myös pojat saataisiin mukaan kerhoihin. Kerhonohjaajan ei tarvitse oa oman aansa huippuammattiainen tai asiantuntija, siä kerhonvetäjän tärkeimmät ominaisuudet ovat kyky kuunnea asta ja hau puuhaia heidän kanssaan. Turvaiset aikuiset ovat aina tervetueita mukaan toimintaan. Esimerkiksi eäkkeeä oevat papat, jotka voisivat opettaa vaikka nikkarointia tai jotakin eektroniikkatöitä, oisivat kovasti tervetueita, Same Kuukka miettii. Jos hauat ryhtyä kerhon vetäjäksi, ota yhteys Sastamaan seurakunnan johtavaan nuorisotyöohjaajaan Same Kuukkaan: Konsertteja, heavya & auua Lahjoita jouu käy adventtiajan musiikkitapahtumissa u Viidettä kertaa järjestettävä raskaan musiikin gospetapahtuma Manifesti jyrähtää käyntiin auantaina 28. marraskuuta. Manifestissä esiintyvät Saraste, KLS, Dust Eater Dogs Punainen anka ja Deuteronomium. u Sunnuntaina 4. jouukuuta keo 18 Tyrvään kirkossa kuuaan Vammaan kamarikuoroa, kamarikuoro Triiä, auuyhtyeitä Lydiaa ja Pisaraa, sekä King s kids -ryhmää. Konsertissa kerätään koehti diakoniatyöe. u Eina Kerhonohjaajien naisvataiseen joukkoon kaivataan myös rehtejä miehiä. Tätä mietä ovat Annei Mäki-Lauria, Maria Piirainen, Petra Toivonen, Minna Häkkinen, Linda Bäckman, Pirita Kirjavainen, Liisa Rantaa, Annika Heinistö ja Same Kuukka. Kerhot on pajon kerhoja kouuikäisie tytöie ja pojie: -Sieekaion tyttökerho -Liikuntakerho u Nuorisotyöä -Kuvataidekerho -Teatterikerho Vao -Roismaan tyttökerho -Stormin tyttökerho -Kiikan kubi 36 -Kokkikerho -Ion kerho pojie ja tytöie -Keikyän kerho tytöie ja pojie Vettenranta, Tuui Suominen ja Pisara tunnemoivat Jouun tunnema öytyy Kiikan kirkosta keskiviikkona 14. jouukuuta keo 18. Tuooin esiintyvät Lauuyhtye Pisara, Eina Vettenranta ja jazz-pianisti Tuui Suominen. u Marianne Fontaine ja Lasse Rajaampi esittävät jouun upeimpia auuja Yhdessä usein esiintyneet Marianne Fontaine ja Lasse Rajaampi pitävät jouukuussa kaksi yhteiskonserttia. He esiintyvät 11. jouukuuta keo 18 Mouhijärven kirkossa ja 16. jouukuuta keo 18 Tyrvään kirkossa. Yhteisvastuukeräys 2012 Sastamaassa autetaan ähimmäistä Vuoden diakoniksi vaitun Maikku Hameen sydäntä äheä ovat avuntarvitsijoiden asiat. u Sastamaassa asuu anteiasta ja avuiasta väkeä. Tätä mietä on Sastamaan seurakunnan diakoniatyön johtava työntekijä Marjatta Karimäki. Sastamaassa on noin 150 vapaaehtoista yhteisvastuukerääjää. Oemme ypeitä siitä, että tämän vuoden keräyksessä sijoituimme vatakunnan tasoa viidenneksi kerääjien määrässä. Ohitimme monta isoakin seurakuntaa, Karimäki ioitsee. Ensi vuonna yhteisvastuukeräyksen teema on yivekaantumisen ehkäiseminen pienuottohankkeen avua. Pienuotossa on hapa korko ja sitä voivat hakea taoudeisissa vaikeuksissa oevat ihmiset, joia ansiotuojen puuttuminen tai menetetyt uottotiedot estävät tavanomaisten ainojen saamisen. Pienuoton avua pinteessä oeva pääsee vaikeimman ajan yi. Se on myös parempi vaihtoehto kuin kaiiksi tueva pikavippi. Hankkeen takana on Takuu-Säätiö. Diakonian ukomainen keräyskohde on Uganda, jonne myös kaavaiaan pienuottohanketta. Avun vie perie Kirkon Ukomaanapu, joka toimii Ugandassa yhdessä Luteriaisen Maaimaniiton kanssa. Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia käytetään Ugandassa pienuottotoiminnan tukemiseen. Suomen uottohankkeeseen kohdistetaan 20 prosenttia. Yhteisvastuukeräys käynnistyy 5. hemikuuta 2012.

4 4 Torstaina Tyrvään Sanomat Rovasti Timo Kökkö saarnaa Tuomaankirkossa Tunnema vanhassa puukirkossa on ainutaatuinen. Seurakuntaväki vaesi kirkkoon asehuoneen oven kautta omien yhtyjen ämpimässä vaossa. präntättyä kirkonkirjaa. Toisin kuin tänä päivänä, yhdyt ja kynttiät sai 25 vuotta sitten tuoda kirkkoon sisäe. Tuomaankirkkokuvat: STUDIO-86 / Jaakko Lampimäki Perinne Timo Kökkö oi Tuomaankirko Kirkkoherra piti sanansa. Pyhä Oavi sai arvoisensa kohteun. u Jos minä sen paikan saan, vanha kirkko otetaan käyttöön. Näin ausahti nuori Timo Kökkö vaimoeen Eie haettuaan Tyrvään kirkkoherran paikkaa 1970-uvun aussa. Kökkö sai kuin saikin hakemansa paikan ja tuore kirkkoherra piti myös sanansa. Vuonna 1974 ennen jouua Kökkö aittoi Tyrvään Sanomiin imoituksen, jossa kerrottiin ensimmäisestä Tuomaankirkosta. Imoituksen opussa uki Ite kukin tuokoon vakeeta että näkee veisata. Kököä oi tarkka näkemys siitä miaisen tapahtuman hän Tuomaan kirkosta aikoi uoda. Kökkö kertoo haunneensa tuoda tuoda vanhan jouusanoman jouunausviikoe kaiken kiireen ja hässäkän keskee. Hän hausi myös tehdä jumaanpaveuksista vanhan kirkon henkeen sopivia. Seurakunnassa on upeat kokoemat vanhoja kirjoituksia, joten päätin penkoa niitä ja öysinkin iankaikkisen vanhoja kuuutuksia, joita sitten uin juhaisesti saarnastuoista. Ihmiset pitivät siitä, joten perinne sai akunsa, Kökkö muisteee myhäien. Oavi Sorvan nuoret vaaisivat reitin Kökkö muistaa suntion panneen Tyrvään kirkon pihae yhdyn paamaan komijakaan Tuomaankirkon kokoontumispaikan merkiksi. Kun aamuvirkkuja reippaiijoita oi keo kuudeta tarpeeksi, ähti satapäinen joukko vaetamaan kohti Pyhää Oavia. Tuomaankirkon akuvuosina tie kirkoe oi pimeä. Muutaman pimeydessä vaeetun kerran jäkeen tui sioisen nuorisopappi Oavi Sorvan mukana Tuomaankirkkoon joukko nuoria, jotka sytyttivät yhtyjä ja roi- huja vaaisemaan matkaa koko reitin mitata. Sen jäkeen kepasi käveä. Mauri Kunnas osasi hienosti vangita tuomaankirkon tunneman kirjassaan Koiramäen jouukirkko. Vaikka oi kymää ja pimeää, oi kirkkoa kohti vaetavaa joukoa ämmin ja vaoisa miei, Timo Kökkö miettii. Tuomaankirkon jouuinen perinne on säiynyt äpi vuosien, vaikka tuhopottajan iekit veivät mukanaan suuren osan kirkosta. Sinnikkäästi kaupunkiaiset pitivät kiinni perinteestään ja järjestivät Tuomaankirkon Pyhän Oavin kirkon raunioia, ehjinä säiyneiden seinien suojassa värjöteen. Kirkkoherra herätti uinuvan kaunottaren Timo Kökköä voi perusteusti kutsua mieheksi, joka herätti vanhan kirkon ruususen- unestaan. Kökköjen muuttaessa paikkakunnae, oi upea kirkko vaipunut unohoaan ja sitä käytettiin mitä erikoisimpiin tarkoituksiin. Kirkon avain roikkui Sarkosen pirtin seinää ja kuka tahansa sai sen sietä hakea. Kirkkoa käytettiin mioin mihinkin tarkoitukseen, oipa se joskus Kaiaan kyän heinäatonakin. Kukaan ei tuut ajateeeksi, että Pyhän Oavin kirkko oisi täydeinen esimerkiksi juuri jouukauden avaamiseen, Timo Kökkö naurahtaa. Kökön kiinnostuttua kirkosta akoivat muutkin kiinnostua siitä. Pian kirkkoa oppi rakastamaan koko kaupunki. Ensin tui Tuomaankirkko, sitten Pyhän Oavin kirkoa aettiin pitää hartauksia, sen jäkeen kirkko avattiin yeisöe kesäisin, pian tuivat oppaat kirkoe ja joidenkin vuosien kuuttua Pyhän Oavin tunsi koko Suomi, Kökkö muisteee hymyien.

5 Torstaina Vedosta epattavat steariinikynttiät vaaisivat attaria fraktuura- Eämys Ensimmäinen Tuomaankirkko oi viuinen kokemus Tänä vuonna periä odottaa kuppi kuumaa kaakaota Ari Paaviainen u Ensimmäinen Tuomaankirkkoni oi mekoinen kokemus. Työtoverit hehkuttivat, mutta minä en oikein tiennyt, mistä on kysymys. Tuomaan kirkko on vanhan hyvän ajan kirkko josta ennen vanhaan akoi jouun aika. Hyvä Tuomas jouun tuopi Siksi Tuomaan päivää ähimpänä sunnuntaina vietetään perinteistä kirkkohetkeä Tyrvään Pyhän Oavin kirkossa. Lähdin käveemään aamuhämärissä kohti Pyhää Oavia. Keskustaan oi jo aamukuudeksi kerääntynyt joukko ähtijöitä yhtyineen. Taivataessani kohti kirkkoa sain kokea, kuinka kymä ja tuuinen on kaupunkimme keskusta. Oin varannut mukaan asiyhdyn, mutta siinäkään kynttiä ei suostunut pitkään paamaan kovassa tuuessa. Timo Kökön perintö Kirkossa on aina ämmin tunnema. Pyhän Oavin kirkko on rovasti Timo Kököe sydämen asia, siä hän aoitti paikaisen Tuomaan kirkko -perinteen. En voi kuin ihaia hänen syväistä, mutta ämpimän huumorintajuista sanaiuaan. Tuooin kuuemani saarna oi vanhasta saarnakokoemasta, mutta siitä uettiin vain osa. Nykyisin kokonainen jumaanpaveus on yhyempi kuin sioin ennen pekkä saarna. Rovasti oi öytänyt seurakunnan arkistoista vanhoja kirkoisia imoituksia. Vanhassa kirkossa uutiset yi sadan vuoden takaa heräävät henkiin. Ne tuovat tuuahduksen eämästä kauan sitten. Imoituksissa kerrottiin arkisista asioista, siä tuooin ne oivat ähestukoon ainoa tapa kuua uutisia. Tutut nimet kertovat, että tää paikaa ja näiä ihmisiä on juuret syvää tässä maaperässä. Mutta kyä perinteet uudistuvatkin. Vanha kunnon Tuomaankirkko on tänä vuonna uudistunut; paikainen taiwaniaisyhteisö hauaa tarjota kirkoa kuumaa kaakaota! Kirkkotaide Vuodet ja seurakuntaaiset oivat jotakin ainutaatuista Löfmark, Rauhaa ja Lavonen ovat suuria taiteiijoita. Suurin on kuitenkin aika u Timo Kökkö toteaa Anders Löfmarkin kirkkotaiteen oeen täysin eriaista kuin Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhaan. Löfmark hausi sivistää kansaa ja siksi hän teki kuvia, joissa kerrotaan mitä Raamatussa tapahtuu. Lavonen ja Rauhaa puoestaan näyttävät mitä ihmisessä tapahtuu näiden asioiden edessä. Kökön mukaan Lavonen ja Rauhaa ovat eriaisesta ähestymistavasta huoimatta onnistuneet hämmästyttävän hyvin uomaan kirk- koon ähes akuperäisen tunneman. Ajan vaikutusta ei tietenkään mitenkään pysty toistamaan. Satojen vuosien aikana tuhansien seurakuntaaisten kukeminen äpi kirkon oi tehnyt siitä ainutaatuisen. Ihmiskäsien kosketukset oivat hioneet penkit sikinsieiksi, kirkon attia oi kuunut ukemattomista askeista epätasaiseksi siten, että oksanpaikat oivat kohoa. Se näytti kauniita ja eävätä kynttiän vaossa, Kökkö muisteee. Anders Löfmarkin tyyi oi täysin eriainen kuin Lavosen ja Rauhaan. Viimeinen tuomio on yksi hänen harvoja vaokuvattuja maaauksiaan. kon, se tuo jouun Timo ja Ei Kökkö joutunevat tänä vuonna jättämään Tuomaan kirkon väiin. Kävey on käynyt turhan raskaaksi moemmie. Kökköjen seinätä öytyy todeinen harvinaisuus. Kuutti Lavonen on tehnyt tämän hahmoteman eräästä Pyhän Oavin kirkon teoksesta, joka öytyy kirkon yäparven kaariportista.

6 6 Torstaina Tyrvään Sanomat Muistot Vuosi eämästäni tässä seurakunnassa Erään sivarikanttorin muistemia Martti Savijoki u Oin yrittänyt jonkin aikaa saada siviiipaveuspaikkaa Hesingin katoisesta hiippakunnasta, mutta päätös oi kieteinen. Kuuin, että Sastamaan seurakunnassa oi yhden kanttorin vajaus akkautetun viran takia. Otin oitis yhteyttä kirkkoherra Ari Paaviaiseen, ja hän ryhtyi heti järjestämään siviiipaveusta. Aoitin siviiipaveuksen työpaveun Sastamaassa jouukuun aussa Oi mukava tua kotiseudue. Pääsin aoittamaan kanttorin työt jouusesongin aikaan. Jouukuu meni suureksi osaksi jouuauuja aueskeessa ympäri Sastamaaa. Jouuauujen isäksi hautajaiset ja muistotiaisuudet veivät ison osan kanttorin työajasta. Jouuruokien ja muistotiaisuuksien pitopöytien ääreä opiskeijaruokiin tottunut sivari ihoikin mekein heti viisi kioa. Jouuaattoitana oi kaksi konserttia. Omasta puoestani yksikin oisi riittänyt, siä esiintyminen on aina hyvin intensiivinen kokemus. Toiseen esiintymiseen on vaikea saada enää samaa ataus- ta kuin ensimmäiseen. Musiikkihartaudet onnistuivat kuitenkin oikein hienosti. Vastapainona oivat onneksi käynnit nuortenioissa ja niiden energinen tunnema. Uudenvuoden aattona järjestin ensimmäisen Taizéhenkisen hartauden Tyrvään kirkossa. Tiaisuudesta jäi hyvä miei, ja kesää oikin sitten hartauksia Pyhän Oavin kirkossa ja syksyä Keikyän kirkossa. Nämä rauhoittavat, harmonisia auuja ja hijaisuutta sisätävät rukoushetket koskettivat ihmisiä. Pääsiäissunnuntai-itana oi eoisa gospemessu Kiikan kirkossa hyvien paikaisten nuorten muusikoiden kanssa. Hanna-Riikka Inkeroisen kanssa pidimme Laupias Samariaainen -urkutarinan apsie Keikyässä ja Tyrväää. Hanna-Riikka uki tarinaa ja auatti apsia, minä improvisoin aiheesta uruia. Kesää oi merkittävä tapahtuma, kun johtamani Veteraanivejet-kuoron vanhin jäsen Aarne Järä täytti sata vuotta. Veteraanivejet auoivat komeasti iikuttavassa juhatiaisuudessa. Henkiökohtaisten oma- päivien sekä saamieni kuntoisuusomien ansiosta ehdin myös oppukesästä harjoitea yhden urkukonsertiisen verran musiikkia. Asuin kesäkuukaudet kesäasunnoa Häijäässä, ja kauniina päivinä pyöräiin toukokuussa hankkimaani sähköpyörää töihin Tyrvääe ja Mouhijärvee. Kuntoisuusomapäiviä riitti vieä syksyekin, mikä oi hyvä, siä samaa aoittein etäopiskeuna fiosofian opintoja Uppsaassa sijaitsevaan yksityiseen katoiseen korkeakouuun, Newmaninstituuttiin. Siviiipaveuksen jäkeen oenkin ähdössä ottamaan sevää kutsumuksestani Uppsaaan pappisseminaariin. Viimeisenä työpäivänäni järjestin kanttorikavereitteni ja kitaristikaverini kanssa äksiäiskonsertin Tyrvään kirkossa. 280 kuuijaa oi tuut paikae. Erikoisena kokeiuna oi improvisoitu konsertto uruie ja sähkökitarae. Se oi varmasti uusi kokemus kaikie, myös minue ja kitaristi Jaska Stenrothie. Sen jäkeen oi nyyttikestit seurakuntataoa, jossa sanoin näkemiin rakkaiksi käyneie työtovereieni. Soittimia seurakunnaa on tarjoa vähän. Musiikki Soittimia ainaan Kokeiu akaa Kanttori urkuri Martti Savijoki vietti vuoden siviiipaveusmiehenä Sastamaan seurakunnassa. Kuva: Jaakko Pirttikoski Jouu Seimikatu on yhteinen yritys Viisi vuotta täyttävä perinne virittää koko kaupungin juhatuuee u Tänä vuonna viidettä kertaa järjestettävä seimikatu kokoaa Sastamaan yrittäjät, seurakunnan, kaupungin ja kaupunkiaiset rakentamaan jouua yhteisvoimin. Marttiankadue on vuosittain noussut parisenkymmentä seimeä, jotka ovat iahduttaneet ohikukijoita JOULUTORI LAUANTAINA KLO VAMMALAN SRK-TALOLLA, Asemakatu 6 MYYJÄISISSÄ TARJOLLA: jouueivonnaisia ja -ruokia, käsitöitä, kirppistavaraa ja jouupukki vieraie PUFFETISSA: jouupuuroa + soppaa, kahvia TERVETULOA! Järj. Sastamaan seurakunnan ähetystyö Jouuvaot syttyvät a ko Tyrvään kirkoa Seimi Katoinen perinne maaimae Itaiasta u Jouuseimi on jouuevankeiumin hahmoista rakennettu asetema, jossa seimessä nukkuvan Jeesus-apsen ympärie ovat kokoontu- mitä moninaisimmia tyyeiään. Kaikkia seimiä kuitenkin yhdistää jouumiei ja tekemisen riemu. Sastamaan seimikadun avajaisia sekä jouukauden avajaisia vietetään auantaina 26. marraskuuta. Seimet ovat paikaaan oppiaiseen asti. Kadun avajaisissa esiintyy seurakunnan kuoro. u Hauatko oppia soittamaan jotakin soitinta? Etkö oe kuitenkaan varma, että innostuksesi riittää niin pitkäe, että hinnakas soitin kannattaa ostaa? Sastamaan seurakunta tuee asiassa vastaan ainaamaa haukkaie soittimia kokeiua varten. Soitinten ainaaika sovitaan ainauksen yhteydessä. Seurakunnan soitinvaikoima ei ikävä kyä oe erityisen aaja, mutta kannattaa tiedustea oisiko tarjoa sinue sopiva instrumentti. Lainauksia koskeviin tiedusteuihin vastaa johtava kanttori Anu Mattia. Hänen puheinnumeronsa on ja sähköpostiosoitteensa anu.mattia@ev.fi. Seimikatu Sastamaan keskustassa Marttiankadun yritysten ja yhteisöjen näyteikkunoia on jouunajan nähtävyys. Kuva: Urpo Vuorenoja neet Joosef, Maria, paimenia, itämaan tietäjiä, tain eäimiä ja enkeeitä. Jouuseimi on katoinen perinne, joka on 1990-uvuta evinnyt myös Suomeen uteriaisen kirkon piiriin. Perinne eää voimakkaasti erityisesti Eteä-Euroopan maissa ja seimiasetemien tekemisestä syntyi oma taidemuotonsa jo 1700-uvua. Jouuseimiasetemien isä on uostarivejistön perustaja Franciscus Assisiainen. Vao 150 uutta yhtyä Tuomaankirkon reitie u Kaupungin nuorison sytyttämät hautakynttiät, roihut ja yhdyt ovat oennainen osa Tuomaan kirkon perinnettä. Kynttiöiden sytyttäjien urakka on rankka, siä reittiä vaaisemaan on vuosittain sytytetty satoja tuia. Tänä vuonna taivata vaaisevat aivan uudet yhdyt, jotka toivottavasti paavat paremmin kuin entiset, jotka sammuivat heposti kir- nuoret sytyttävät Tuomaankirkon reitin yhdyt. koa puhatavassa tuuessa. Tänä vuonna yhtyjä, roihuja ja hautakynttiöitä sytytetään noin Tarina kertoo, että yhdes- sä ensimmäisistä Tuomaan kirkoista seurakuntanuoret väsähtivät kesken kirkonmenojen, kuorsaus vain kuuui. Timo Kökkö yritti heräteä katrastaan viittomaa ja huitomaa heie, mutta ei siitä mitään tuut. Hassuinta oi se, että nuoret istuivat ensimmäisessä penkkirivissä ja heidän oi tarkoitus näyttää muue kirkkokansae esimerkkiä, muisteee seurakunnan nuorisotyön ohjaaja Suvi Pao nauraen.

7 Tyrvään Sanomat Torstaina Kiikan kirkko Pe ko 9 Yäkouun ja Sarkia-ukion adventtihartaus Kiikan kirkossa ko 10 Ensimmäisen adventtisunnuntain messu ja kirkkokahvit ko 10 Itsenäisyyspäivän sanajumaanpaveus ja seppetenasku ko 19 Kauneimmat jouuauut kirkossa, mukana Kappeiauajat Ti ko 12 Eäkeikäisten jouujuha seurakuntataossa Ke ko 18 Jouukonsertti kirkossa, esiintyvät Eina Vettenranta, Tuui Suominen ja Pisara ko 9.30 Esikouujen ja päivähoitoväen jouuhartaus Kiikan kirkossa ko 17 Aattohartaus ko 10 Jouun jumaanpaveus Pe ko 18 Loppiaisen messu Kiikan seurakuntatao Ti ko 12 Eäkeikäisten jouujuha Kiikan kappeiseurakunnan tapahtumia muuaa La Ma ko 18 Adventin äänenavaus Susanna ja Arto Rantasea ko 13 Aattohartaus vanhainkodissa ko 13 Tapaninpäivän sanajumaanpaveus Vähähaaran kotiseututaossa, kirkkokahvit Suodeniemen kirkko Su To La ko 13 Perhekirkko, Hautaa, Rajaampi ko 10 Kirkkokyyti Tyrvään kirkon messuun. Lähtö ko 9 Pianon edestä. ko 15 Itsenäisyyspäivän sanajumaanpaveus, Järventaus, Rajaampi. Jumaanpaveuksen jäkeen partioaisten upauksen anto. Kunnianosoitus ja seppeten asku hautausmaaa. Partioaiset tarjoavat kirkkokahvit srk-taoa ja sytyttävät kynttiät sankarihautausmaaa. ko 19 Kauneimmat jouuauut, Järventaus, Inkeroinen, Suodenniemen apsikuoro ko 9 Suodenniemen kouun jouukirkko, Järventaus, Inkeroinen, Suodenniemen apsikuoro ko 15 Jouuaaton hartaus, Järventaus, Rajaampi ko 8 Jouuaamun messu, Järventaus, Rajaampi ko 21 Uudenvuoden aattohartaus, Kauppinen, Toivonen. Hartauden jäkeen soihtukukue kirkosta srk-taoe, jossa gögitarjoiu. Suodenniemen seurakuntatao La Pe To Su ko Vanhemman väen virkistyspäivä noin ko 14 Lähetysmyyjäiset Myytävää tavaraa voi tuoda etukäteen srk-taoe pe 9 12, muuna aikana soita p ko 10 Messu, Järventaus, Vuoristo. Jouupuuro ko 18 Suodenniemen päivä- ja perhekerhon jouujuha ko 19 Kauneimmat jouuauut vieä kerran ko Vanhemman väen virkistyspäivä ko 12 Sanajumaanpaveus, Järventaus. SALMI-sunnuntai. Ruokaiu ja juha, Suodenniemen Souvarit. Suodenniemen kappeiseurakunnan tapahtumia muuaa La ko 19 Suodenniemi-kirjan jukistamisjuha Suodenniemen urheiutaoa, näytemä, käsikirjoitus Hannu Järventaus Tyrvään kirkko Pe ko 8 Syvään adventtikirkko La ko 10 Jouuvaojen sytyttäminen Tyrvään kirkon pihaa ko 10 Messu, Paaviainen, Järvinen. Kiinteistöpääikkö Jouko Lundénin ja astenohjaaja Riikka Lindroosin virkaansiunaaminen. ko 18 Adventtivesper, Paaviainen, Mattia A., Kirkkokuoro, Osmo Ojansivu iturgina. Ke ko Ehtooiskirkko terveys- ja sosiaaihuoon aaa toimivie. Paaviainen, Mattia A., gospekuoro. Su ko 10 Messu, Järventaus, Airas-Laitia, Inkeroinen Su ko 18 Maassa rauha ja ihmisiä hyvä tahto -jouuinen koehtikonsertti Tyrvään kirkossa. Konsertissa kerätään koehti diakoniatyöe. Koehdia autetaan oman seurakunnan pienituoisia perheitä. Ti ko 11 Sanajumaanpaveus, Paaviainen, Mattia A. Su ko 10 Messu, Pihajamaa, Paaviainen ko 16 Kauneimmat jouuauut, Vammaan kamarikuoro ko 18 Viittomakieiset osaistuvat Kauneimpiin jouuauuihin Tyrvään kirkossa. Kokoontuminen Vammaan seurakuntataon Rantasaissa ko ko 18 Kauneimmat jouuauut, kirkkokuoro ja gospekuoro ko 18 Jouun upeimmat auut, Marianne Fontaine, Lasse Rajaampi ko 10 Messu, Tenkanen, Airas-Laitia, Mattia A. Ke ko 18 Päivä- ja perhekerhojen jouukirkko ko 14 Jouuaaton perheiden hartaus, Niska-Virtanen, Inkeroinen ko 16 Jouuaaton hartaus, Airas-Laitia, Inkeroinen, Vammaan kamarikuoro La ko 22 Jouuaaton yökirkko, Paaviainen, musiikissa Miina-Liisa Väreä, Mari Sorva ja Martti Savijoki ko 8 Jouukirkko,Tenkanen, Inkeroinen Ma ko 10 Messu, Niska-Virtanen, Vuoristo Ke ko 18 Enkeikirkko, Kauppinen, Inkeroinen La ko 18 Uudenvuodenaaton hartaus, Tenkanen, Mattia A. Su ko 10 Messu, Tenkanen, Airas-Laitia, Mattia A. Pe ko 10 Hannu ja Eina Heikkiän Venäjäe Lähtömessu, Järvinen, Tenkanen Su ko 10 Messu, Niska-Virtanen, Paaviainen, Leiriaho 2. Vammaan seurakuntatao To La Ti To Ke Ti To La Su ko Arkivaatteissa-ita Vammaan seurakuntataossa. Vieraana Jari Nurmi. ko Lähetyksen jouutori ko Viittomakieiset kokoontuvat Rantasaiin, josta ähdemme yhdessä Tyrvään kirkkoon Kauneimmat jouuauut tapahtumaan ko 13 Eäkeikäisten ja näkövammaisten adventtijuha Vammaan seurakuntataon auasaissa ko 12 Uusi Toivo ounaan ja Katuähetyksen jouuinen ateria Vammaan seurakuntataon Auasaissa. ko 15 Kansaiset Seniorit ko 13 Eäkeikäisten ja näkövammaisten adventtijuha ko 12 Uusi Toivo -ounaan ja Katuähetyksen väen jouuinen ateria ko 19 Nuorten jouujuha ko 18 Tuomaan kirkon vavojaiset ko 16 Sastamaamessu Pyhän Oavin kirkko ko 7 Tuomaankirkko, Airas-Laitia, Mattia A. Karkun kirkko La ko 10 Itsenäisyyspäivän sanajp. ja seppeeenasku ko 16 Jouukonsertti, Hesingin NMKY: Timo Lauaja, Eero Sinikanne ja vahvistettu kvartetti ko 18 Kauneimmat jouuauut ko 17 Jouuaaton hartaus ko 8 Jouuaamun sanajp Karkun seurakuntatao Ma ko 12 Karkun kamarin adventtijuha ja ateria Ke Vanhojen jouukynttiöiden ja koristeiden näyttey sekä jouunodotuskahvit kastamisineen Ma ko 13 Seurakuntaväen jouupuuro Ti ko 18 Perheiden jouujuha (Passimäentie 14) Saokunnan kirkko Pe ko 13 Vanhemman väen jouun odotus ko 12 Itsenäisyyspäivän sanajumaanpaveus ja seppeeenasku ko 18 Kauneimmat jouuauut ko 15 Jouuaaton hartaus ko 10 Jouuaamun sanajumaanpaveus Saokunnan kappeiseurakunnan tapahtumia muuaa Ke ko Harsun pihapiirissä Karkun jouukauden avaus: Lucia-kukue, seurakunnan tervehdys Karkun kappaainen Anne Kauppinen. Pakarissa on tarjoa puuroa, päärakennuksessa gögiä, tähti syttyy kuusen atvaan, jouupukki on paikaa pikkumökissä. Kearista öytyy puueukoo. Sisää on jouuehtien näyttey ja saissa jouurunot uovat tunnemaa. Sastamaan Pyhän Marian kirkko Keikyän kirkko ko 19 Lyhtykirkko Sastamaan Pyhän Marian kirkossa, Kappeiseurakunta, Heinoon nuorisoseura ja kyäjärjestöt ko 18 Psamien ja musiikin ita, Sorva, Kamarikuoro Trii, Eisa Junttia, Leea Kuusea ko Kunniakäynti sankarihaudoia (Kauneimmat jouuauut) ko Kauneimmat jouuauut Keikyän seurakuntatao To To Ke ko perhekerho ko Lähetysseuran ähetyspiirit seurakuntataon kahviossa, keittiössä ja saissa ko Uusi toivo ounas ja kaikkien eäkeäiskerhojen jouujuha ko ähetyksen itatori Mouhijärven kirkko Ti Ke Su Su ko 10 Hoosiannakirkko, Hautaa, kirkkokuoro ko 10 Itsenäisyyspäivän Jumaanpaveus, Hautaa, kirkkokuoro, kunniakäynti sankarihaudaa ko 18 Jouukonsertti kirkossa, Jouun upeimmat auut, Fontaine ja Rajaampi ko 17 Kauneimmat jouuauut ko 18 Perhekerhon ja päiväkerhojen jouujuha kirkossa ja ko 18 srk-kodissa ko 15 Jouuaaton hartaushetki Vanhassa kirkossa, ko 16 Jouuaattohartaus kirkossa ko 10 Jouukirkko, Hautaa, kirkkokuoro ko 18 Enkeikirkko kirkossa ko 10 Uudenvuoden messu, Hautaa ko 10 Messu, Hautaa

8 8 Torstaina Tyrvään Sanomat Mouhijärven kappeiseurakunnan tapahtumia muuaa To Ke Pe Ti Ti To Ke To ko 13 Vanhemman väen kerho Häijään Lantissa ko 13 Vanhemman väen kerho Oravanpesässä ko Naistenpiiri srk-kodissa ko 10 Itsenäisyyspäivän kirkkokahvit ja kuoroauua srk-kodissa ko 13 Teresapiiri srk-kodissa ko 18 Raamattupiiri srk-kodissa ko 13 Diakoniaompeuseura Häijään Lantissa ko 18 Hengeisten auujen ita Häijään Lantissa ko 13 Vanhemman väen kerho Häijään Lantissa Sammajoen rukoushuone Suodenniemen kirkko ko 13 Päiväkerhon ja avoimen kerhon jouujuha yhdessä ikäihmisten kanssa Sammajoen rukoushuoneea (Sammajoentie 588) La ko 13 Jumaanpaveus, Hautaa, Rajaampi. ko 15 Itsenäisyyspäivän sanajumaanpaveus Suodenniemen kirkko, Järventaus, Rajaampi. Partion upauksen anto, kunnianosoitus ja seppeten asku jp:n jäkeen hautausmaaa. Partioaiset tarjoavat kirkkokahvit srk-taoa ja sytyttävät kynttiät sankarihautausmaaa. ko 19 Kauneimmat jouuauut, Järventaus, Inkeroinen, Suodenniemen apsikuoro ko 15 Jouuaaton hartaus, Järventaus, Rajaampi ko 8 Jouukirkko, Järventaus, Rajaampi ko 21 Uudenvuoden aattohartaus, Kauppinen,Toivonen. Hartauden jäkeen soihtukukue kirkosta srk-taoe, jossa gögitarjoiu. Suodenniemen seurakuntatao Su ko 18 Päivä- ja perhekerhojen jouujuha Suodenniemen seurakuntataoa (Koippurintie 6) noin ko14 Lähetysmyyjäiset. Myytävää tavaraa voi tuoda etukäteen srk-taoe pe 9 12, muuna aikana soita p Ion rukoushuone ko 18 Kauneimmat jouuauut + avoimen kerhon jouujuha Ion rukoushuoneea (Punkaaitumentie 1632) Muut rukoushuoneet ko 13 Päiväkerhon ja avoimen kerhon jouujuha yhdessä ikäihmisten kanssa Sammajoen rukoushuoneea (Sammajoentie 588) ko 16 Koko kyän jouujuha Stormin rukoushuoneea (Stormintie 51) Hyvää Jouua ja Onneista Uutta Vuotta 2012! Sananjaan toimitus

Hyvä Tuomas joulun tuopi...

Hyvä Tuomas joulun tuopi... Sastamaan seurakuntaehti 4 / 2011 www.sastamaanseurakunta.i TUOMAANKIRKKOON vaeetaan kynttiäyhtyjen vaossa. TUOMAANKIRKKO KUTSUU 18.12. Hyvä Tuomas jouun tuopi... Ite kukin tuokoon vakeeta, etä näkee veisata.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014

LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014 LIITE 1 LEHTONIEMI JA PEIKKOMETSÄN ALUE, VUOROPYSÄKÖINTIKYSELY TULOKSET V.2014 Liite 1: Vuoropysäköintikysey 2014 Lehtoniemen aueeta tueiden asukaspaautteiden pohjata on Kanavaharjunkadua sekä Järvihemenkadua

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

ADVENTTI JA JOULU 2015

ADVENTTI JA JOULU 2015 ADVENTTI JA JOULU 2015 KIRKKOHERRAN TERVEHDYS Haluamme, että oma asuinalueemme on turvallinen ja viihtyisä paikka olla, tehdä työtä ja harrastaa. Tämä on meidän yhteinen huoli ja yhteinen kiinnostuksen

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

Usko Jumalaan etiikan perustana. Kimmo Huovila

Usko Jumalaan etiikan perustana. Kimmo Huovila Usko Jumaaan etiikan perustana Kimmo Huovia 25.4.2019 Etiikka irraaan uskosta Jumaaan: hyvä vai paha? Ludwig Wittgenstein: Arvoja ei voi pääteä todeisuuden kuvauksesta. Wiiam Lane Craig: Koska on oemassa

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on. Syntynyt - ei luotu Adventti kutsuu Iloiseen odotukseen. Sydämen avaamiseen ja tutkimiseen. Hakeutumaan lämpöön kylmän keskeltä. Olemaan avoimena kutsulle. Hengähtämään pitkän talven keskellä. Iloitsemaan

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

KUN RANGAISTUS TULEE KOTIIN: LASTENSUOJELUN ROOLI VALVONTARANGAISTUKSESSA

KUN RANGAISTUS TULEE KOTIIN: LASTENSUOJELUN ROOLI VALVONTARANGAISTUKSESSA KUN RANGAISTUS TULEE KOTIIN: LASTENSUOJELUN ROOLI VALVONTARANGAISTUKSESSA Sosiaaityöntekijä Kirsi Koivistoinen Lapsiperhepaveut/poiisin sosiaaityö LASTENSUOJELU JA VALVONTARANGAISTUS Taustaa 9/2013 ähtien

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

HAPPI- O2 VIMPELIN VEDON KESTÄVYYS- ULKOLIIKUNTA- JA YLEISURHEILUJAOSTO

HAPPI- O2 VIMPELIN VEDON KESTÄVYYS- ULKOLIIKUNTA- JA YLEISURHEILUJAOSTO HAPPI- O2 VIMPELIN VEDON KESTÄVYYS- ULKOLIIKUNTA- JA YLEISURHEILUJAOSTO O2 - JAOSTON AJATUS TAVOITTEET: Luoda kaikie yhtääiset mahdoisuudet harrastaa ukoiikuntaa äheä, eduisesti, rennossa imapiirissä.

Lisätiedot

Siunattua joulun aikaa!

Siunattua joulun aikaa! Siunattua joulun aikaa! ADVENTISTA LOPPIAISEEN KORSON SEURAKUNNASSA 2017 JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET 1. adventtisunnuntain messu su 3.12. klo 10. Seurakuntakuoro. Itsenäisyyspäivän messu ke 6.12. klo

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada!

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Helmikuu 2018 Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä Suomessa nähdään nälkää. Vuosittain yli 10 000 ihmistä joutuu turvautumaan

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A

K a s v a m me y h d e s sä L A P S I- J A P E R H E D I A K O N I A KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.-16.10.2012 JYVÄSKYLÄ J e s a j a 1:17 Opetelkaa tekemään hyvää, harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaisia, hankkikaa orvoille oikeus, ajakaa

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

HEALING ROOMS. Tunne-elämä ja ajatusmaailma. Rukouksen kautta Jumala voi muuttaa maailmaa. Ev.lut. pastori ERKKI SUHONEN

HEALING ROOMS. Tunne-elämä ja ajatusmaailma. Rukouksen kautta Jumala voi muuttaa maailmaa. Ev.lut. pastori ERKKI SUHONEN 1 KRISTILLISEN RUKOUSKLINIKAN TIEDOTUSLEHTI www.heaingrooms.fi 2/2013 Tunne-eämä ja ajatusmaaima muokkaavat uskoe maaperää s. 6 7 Jakojeni ja käsieni pituusero hävisi katseessani s. 8 Miten saada imestystä?

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot