KOSKEN KAIKU. Koski as. kyläyhdistys ry LUONTOPALSTA. Hei kyla la inen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOSKEN KAIKU. Koski as. kyläyhdistys ry 11.2.2015 LUONTOPALSTA. Hei kyla la inen"

Transkriptio

1 Koski as. kyläyhdistys ry 1/ KOSKEN KAIKU Hei kyla la inen Olemme taas saaneet nauttia talven riemuista, kelia on ollut joka la hto o n ja viela varmaan jotain ylla tyksia saadaan kokea, ennen kuin valkovuokot valloittavat tienoon. Kyla lehtemmekin aloittaa nyt jo toisen vuotensa ja on kai jo odotettu paketti postireissulta. Lehden valmistustiimi odottaakin palautetta juuri sinulta. Mita haluaisit lukea ja missa on parannettavaa. Ehdotuksia ja kommentteja voit kertoa kenelle vaan johtokuntalaiselle tai voit laittaa yhdistyksen postiin viestin. Jos haluat kommentoida nimetto ma na, niin sekin onnistuu, voit laittaa kirjeesi postilaatikkooni. mukaan usealle kyla la iselle. Rahoitusta on haettu ja lisa a haetaan, kun hakukanavat aukeavat. Mahdollisista talkoista informoidaan myo hemmin lukuisilla foorumeilla. Vasta reilu pari vuotta sitten, puolivahingossa jouduin kyla yhdistyksen johtokuntaan, ja ensiarastelun ja lkeen into on kasvanut jo niin, etta kirjoitan nyt ensimma ista puheenjohtajan kolumnia. Yhdessa tekeminen antaa monesti enemma n kuin yksin pakertaminen. Tule siis sina kin reilusti, tapahtumiin, talkoisiin tai vain katsomaan mita kyla lla tapahtuu. Tehda a n yhdessa ta sta kyla n lukupaketti, jota kelpaa esitella. Jos Sinulla on joku hyva juttu mielessa, joka ka sittelisi vaikka kyla n historiaa, ei muuta kun kyna sauhuamaan. Ta lla tavalla kaikki kyla la iset pa a seva t nauttimaan jutustasi. Eero Kallio pj Monivuotinen kyla taloprojekti ka ynnistyy toden teolla ta na vuonna. Nyt kyla talo tulee tutuksi niin arkena kuin juhlanakin, toivon LUONTOPALSTA Lauha talvi on saanut Etela -Suomen po llo t a a neen. Pari tuntia auringonlaskun ja lkeen metsa teita hiljalleen ka veleva retkeilija saattaa kuulla yhden ka velyretken aikana useampaa po llo lajia. Yleisin a a ni metsa n yo ssa kuuluu helmipo llo lle. Sen pehmea puputus on yksi o isen metsa n tunnelmallisimmista a a nista. Ha ma - rissa kuuluu myo s varpuspo llo n pehmea hyy`y joka toistuu muutaman sekunnin va lein. Huuhkajan kumea Huu,u kuuluu peltoalueiden reunamien kalliokuruista ja joskus saattaa etela ssa talvehtiva Lapinpo llo kin olla a a nessa. Suosittelen ta mmo iselle ehtooka - velylle termospullollista kuumaa juomaa, kahvia, teeta tai kaakaota. Retkeily on mukavaa. Teksti ja kuvat: Ana Schorin Huuhkaja Lapinpöllö Varpuspöllö Helmipöllö 1

2 KOSKI AS. KYLÄYHDISTYS RY JATKAA TUTULLA JOHTOKUNNALLA Koski as. kyla yhdistyksen johtokunta kokoontui ja rjesta ytymiskokoukseen uuden puheenjohtajan, Eero Kallion, johdolla. Porukka oli vanha jo tuttu jo viime vuodelta, mutta uuden toimintakauden kunniaksi pa a timme jakaa tehta via joiltain osin uusiksi. Varapuheenjohtajana jatkaa edelleen Elina Kotilainen ja sihteerina Krista Lehto-Kivelä. Rahastonhoitajia valittiin kaksi: Aila Helin ja Sanna-Liisa Leposaari. Edellisten lisa ksi johtokunnan ja senia ovat Kati-Hanna Heikkinen, Saara Kemppainen, Sari Kyllönen, Jari Löfström, Janne Salminen ja Jukka Virtanen. Juhla- ja tapahtumatiimi Kulttuuritiimi Kyla talotiimi Ka sityo - ja askartelutiimi Liikuntatiimi Luontotiimi Naapuriaputiimi Sanna-Liisa Leposaari Saara Kemppainen ja Elina Kotilainen Eero Kallio Krista Lehto-Kivela Sari Kyllo nen ja Janne Salminen Ei vetäjää Sanna-Liisa Leposaari Kyla talon korjausprojektin hankepa a llikko na jatkaa Eero Kallio. Kyla yhdistyksen toimintaa tehda a n tiimeissa, joihin kaikki kyla la i- set ovat la mpima sti tervetulleita. Tiiminveta ja ksikin otetaan mielella a n muita kuin johtokuntalaisia. Ta ssa kohdin tiimien vetovastuut jaettiin seuraavasti: Kosken Kaiun pa a toimittaja on ja a ma ssa perhevapaalle ja Kaiulle haettiin ennen joulua uutta pa a toimittajaa. Pa a toimittajaksi valittiin Elina Kotilainen. OTAK VIHI-VAARIST VAARI? SUVE RIAMU MIÄLES Ta mmo tti ku olla syra ntalves, niin usse ajatukse karkkava suve la mppo. Ku ta s o va lil ain ollu liukast ja pakastaki, omiks tarpeiks, nii josta aivopoimuje uumenist pomppas yks suvine ehtopa iv mia le. Siit o jo usevamppa vuoskymment aikka ku oltti yhre Niku, ha a o valkjasotamiehena Turus, tai sillo ol, tuol Ja rvi- Suomes, va ha niiku lomareissul. Oltti siin pa iva mitta kaikena ko st puuhailttu, kuppiki. Pa a tetti sit men onkel aikka kuluttama. Jonku verra kohol ol hommi ja jotta pia ni sintei saatti ylo ski, pa a asja ol kuiteski olemine, juteltti mukavi ja nautitti aurinkola mmo st. Yks kaks ma a huomasi ku saare takka tul joku nuor pojanklop purjelaural. Siihe aikka ne ol aika uussi ja ei niin pal missa na kynykka. Ite oli kerra kokellu, mut ei niin pal uir jaks ku se touhu vaatti. Sanosi siit surffarist Nikulki, se ol ha ne sela taka tulos just kahre saare va list. Nikult ja i sana keske ku na ky ku purje vilaht vette. Niku pomppas seisoma ja siin samas meinatti uima meeki jouttu. Saatti senta vene pysyma pystys, ja katse kovan katotti mite surffaripojal matka jatku. Mut ei koko poikka na y missa, Niku karjas nyy se hukku. Ha a sano, ett ha a tietta nuukast paika mihi poik sukels, taka ol kuulema ollu juur suur koivu saare rannas. A kki onke ho li ja ma a airoihi ja tavallist puhti siihe salme kohral. Niku ol jo matkal riisunu kenka s ja sukel komjal loikal ku oltti ha ne mielest oikjal kohral. Kappala aja pera st ha a tul henkke haukkama, mut pulaht pia uurestas pinna al. Tul viel kerra pinnal ja huikkas, ett nyy ha a jo na k jotta. Ja seuraval kerral Niku ei tullukka yksi vaa retut poikka mukanas. Saatti suht koht vilkkaast poik ja Niku venesse ja ei ku elvytta ma, Niku alot ku ha a ol valkjasotamies ja klaaras sen homma hyvi. Sit vaihretti ossi ain jossa va lis. Tommone elvytta mine o raskast touhu, ja ku pa a s kohise muutonki ku o tilanne pa a l. Ma a sit oli jo lopettamas, mut Niku ei antanu periks, no ol ha nel varma kovemp kuntoki, mut ol siin ammati tuoma pa a tta - va isyytki taka. Oltti varma vartti sit elvytetty, ku ol taas mun huilivuoro, ma a oikasi selka n ja katse kiinnittys saare takka tuleva liikkuja, juur sama va risse surffari purjesse. Rupesi sit va ha nuukemmi kattoma meija elvytetta va, niiku kiireest kantapa a ha. Oti sit Niku kraivelist kii ja sanosi heivas jo. Niku huiskas mun ka re pois ja sano ettei passa. Ma a siihe, et passa kuinassit, ta l meija kaveril o hokkari jalas. Vihi-vaari KOSKEN KAIKU Julkaisija: Koski as. kyla yhdistys ry. Päätoimittaja: Elina Kotilainen Tämän numeron toimituskunta: Eero Kallio, Saara Kemppainen, Elina Kotilainen, Sari Kyllo nen, Jari Lo f- stro m, Ana Schorin, Tuovi Viitanen Taitto: Elina Kotilainen Paino: Multiprint Jakelu: Koski as. taloudet (25560 postinumeroalue) Painos: 200 kpl Toinen vuosikerta. ILMESTYMISAIKATAULU 2015 No 2 Toukokuu 2015 No 3 Elokuu 2015 No 4 Marraskuu 2015 Aineistot ilmestymiskuukauden 1. pa iva a n mennessa osoitteella tai toimituskunnan kautta. Otamme mielella mme vastaan myo s juttuideoita, palautteita ja toiveita. Toimitus pida tta a oikeuden muokata la hetettyja aineistoja. Aineistoja ei palauteta. ILMOITUKSET JA MAINOKSET Lehteen voi jatkossa ostaa ilmoitus ja mainostilaa. Pieni mainos maksaa 10 / lehti, iso mainos 20 /lehti. KOSKI AS. KYLÄYHDISTYS RY. Y-tunnus Vapaamuotoiset ja senhakemukset tai Koski as. kyla yhdistys ry. c/o Aila Helin Kaivosma entie Koski as. Vuoden 2015 ja senmaksu on 15. 2

3 TIEDOTTEITA AJANKOHTAISTA KOSKEN ASEMALTA PÄÄSEE PALVELUAUTOLLA SALON KESKUSTAAN! Salon kaupunki on parantanut liikkumismahdollisuuksia reunaalueiden asukkaille. Vaikka Kosken asemalla ei olekaan sa a nno llista linja-autoliikennetta, palveluautolla pa a see nyt seka la hitaajamaan (Pernio /Kisko) etta kaupungin keskukseen (Salo). Palveluauto liikenno i Pernio n puolelle maanantaisin, Kiskon puolelle tiistaisin. Raaseporin puolella ei vastaavaa palvelua valitettavasti ole, mutta jonkinlaista kuljetuspalvelua voi kysya seniorineuvonnasta Johanna Kopranderilta Ta ssa ohjeet, kuinka palveluliikenne Salossa toimii: 1) Tilaa palveluauto kotiisi edellisenä arkipäivänä klo numerosta ) Palveluauto noutaa sinut kotoasi sovittuun aikaan ja vie joko la hitaajamaan tai kaupungin keskustaan. 3) Asiointiaikaa on 1-2 tuntia ja sen ja lkeen auto kera ilee matkustajat ja palauttaa ja lleen koteihinsa. Autossa on autoema nta, joka auttaa ostosten kantamisen yms. kanssa. Palveluautolla matkustaminen maksaa 4,80 yhdensuuntaisesta matkasta. Veteraanit pa a seva t maksutta. Maksuva lineena ka y ka - teinen ja matkahuollon kortit. Palveluauton reitit lo yda t nettiosoitteesta Koska ta ma palvelu on aivan uutta, sita halutaan kehitta a asiakasysta va llisempa a n suuntaan. Roope Virta, joka koordinoi palveluliikennetta, toivoisi, etta saisi mahdollisimman paljon palautetta joko numeroon tai sa hko postiin Lisa tietoa kaupunkiliikenteesta saa myo s kaupungin nettisivuilta kun kirjoittaa hakukentta a n Palveluliikenne. Ja sitten vaan shoppailemaan! Teksti: Saara Kemppainen Kuva: Salon kaupunki 3

4 KYLÄLÄISEN ESITTELY TUOVI VIITANEN - Kylän Valo 2014 Muutimme mieheni Paavon ja tytta remme Pirjon kanssa A hta - rista Koskelle vuonna Voin varmaan jo sanoa itsea ni koskelaiseksi, vaikka en syntypera inen olekaan. Olen vietta nyt suuren osan ela ma sta ni kotia itina. Toinen lapsista syntyi ta a lla vuonna Lasten vartuttua tyo skentelin kyla n postikonttorissa loma- ym. -sijaisena. Muutama vuosi viera hti Aholan kaupassa. Palasin kyla postiin vakituiseksi ja olin siella vuoteen 1991, jolloin se lopetettiin ja palvelut siirtyiva t kauppaan asiamiespostiksi. Kolmisen vuotta kuljin Salon konttoreissa to issa, kunnes siirryin ela kkeelle. Asiakaspalvelussa opin tuntemaan hyvin kyla n silloisia asukkaita. Ela kepa ivia ehdimme vietta a Paavon kanssa yhdessa liki 20 vuotta kunnes ha n kuoli vuonna Valtava ela ma nmuutoshan se oli, mutta ela ma n on jatkuttava. Onneksi lapset perheineen asuvat la histo lla ja ovat tukena ja apuna kuin myo s ysta va t ja naapurit. Oli suuri ilo tulla juuri isomummiksi. Niki-kissa tuo pa iviini iloa ja seuraa. Luonto merkitsee minulle hyvin paljon. Paikkakunnan kauneus on vertaansa vailla. Puuhastelu pihapiirissa, kesa iset marja- ja syksyiset sienimetsa t houkuttavat yha. Tulevaisuus on paljon kiinni terveydesta, kuinka kauan pystyn mo kissa ni asumaan. On ollut ilo todeta, etta kyla on alkanut ela a pitka n hiljaiselon ja lkeen. Kiitos siita kuuluu joukolle henkilo ita, jotka jaksavat ja rjesta a monenmoisia tapahtumia meida n kyla la isten iloksi. Toivon myo s, etta vanhaa talkoohenkea lo ytyisi kyla talon korjaamiseen. Viihdyta a n kaikki kyla ssa mme ja toivotan kaikille onnellista alkanutta uutta vuotta. Teksti: Tuovi Viitanen Kuvat: Mirja Lindstro m ja Eero Kallio KYLÄN VALO Kyla yhdistys valitsi viime joulukuussa toistamiseen Kosken aseman Kyla n Valon. Kyla n Valo arvonimi myo nneta a n kyla la iselle, joka on toiminnallaan ja persoonallaan tuonut valoa kyla n ela - ma a n. Kyla n valon ehdokkaita voivat kaikki kyla la iset nimeta ja valinnan tekee yhdistyksen johtokunta. Kyla Valo julkistetaan kyla n uuden vuoden juhlassa. Vuoden 2014 Kyla n Valoksi valittiin Tuovi Viitanen tunnustuksena iloisesta ja aktiivisesta osallistumisesta kyla n rientoihin vuosikymmenien ajan. Tuovin hyva ntahtoinen, auttavainen, ela ma n- myo nteinen ja huumorintajuinen olemus ei ja a huomaamatta kyla n tapahtumissa ja toimii valoisana esimerkkina kaiken ika isille kyla la isille. Teksti ja kuva: Elina Kotilainen KYLÄPOSSUMME DIDAA Ro h! Olen Didaa ja rodultani minipossu. Olet ehka na hnytkin minut joskus Vihiniemen kyla talon edustalla. Ai mita ko teen siella? No, jos et nyt paljasta suunnitelmiani, voin kertoa, etta poimin sielta tammenterhoja suurella intohimolla. Ta yta n vappuna kaksi vuotta. Se ei ole ihan miehen ika, mutta kokoa en ena a kasva kuin leveyssuuntaan. Pienempa na olin aika a ksy, mutta olen jo ohittanut pahimmat teinivuoteni ja rauhoittunut hieman. Tosin ruoka ja etenkin tammenterhojen himo saa minut yleensa ka ytta ytyma a n va ha n sopimattomasti. Silloin saan toruja. Syo minen on vaan niin ihanaa! Syo misen lisa ksi nautin lo ko ttelysta la mpima ssa paikassa. Talvella takan edusta on ehdoton lempipaikkani ja la mpimilla kesa ilmoilla ko llo ttelen nurmikolla. Asustelen sisa tiloissa, ja minulle on rakennettu sinne oma koppi, jossa on hienot pyo rea t ikkunat. Tarpeeni teen sisa lla pellettilaatikkoon, mutta isolla ha da lla ka yn aina pihalla. Olen valinnut sielta itselleni muutaman hyva n vessapaikan. Ema nna n on sitten helppo lo yta a papanakasani sielta. Minulla on tarkka nena. Haistan hyvin taskuun ja a neet herkut ja olenkin onnistunut repima a n monta taskua rikki makeanhimossani. Mita s ja tta va t niita sinne, mukulat! Pita isiha n heida n tieta a, etta en pysty hillitsema a n ruokahaluani Mutta tieda n kylla, miten kerja ta a n: istutaan kiltisti ja ojennetaan sorkkaa tervehtimisen merkiksi. Niin tai sitten jos se ei auta, voi pyo ra hdella ympa ri ja tanssia. Oletko kokeillut? Se toimii ylla tta - va n usein. Ei tosin aina. Tykka a n myo s rapsuttelusta. Ko lla hda n mieluusti kyljelleni nauttimaan hellista hetkista. Minulla on iso lauma, johon kuulun, ja rapsuttajia kylla lo ytyy. Olen siis aika onnellinen possu: ruokaa ja rapsuttajia on riitta va sti, vaikkakin ruokaa voisin saada useamminkin, mutta sanovat, etta lihon sitten liikaa. 4 La heta n sinulle sikamaisia terveisia ja ro hkita a n, kun tavataan! Teksti: Saara Kemppainen Kuva: Eero Kallio

5 KOTISEUTUMME ENNEN JA NYT KESÄLLÄ YSIKOLME Arvoisa Kosken Kaiun Lukija. Tehda a npa pieni aika matka menneisyyteen. Eleta a n vuotta Tarkemmin sanottuna kesa kuun alkua. Suomea hallitsee pa a ministeri Esko Ahon porvarihallitus ja maassa maksetaan markoilla. Radion soittolistoilla pyo rii sellaisia hitteja kuin Movetronin Romeo & Julia tai Mr Presidentin Coco Jamboo. Kesa illan rauha on kuitenkin Kosken idyllisessa lauantai-illassa on rikkumaton. Paitsi ettei ole. A rsytta va n korkea viritetyn kaksitahtikoneen a a ni kuuluu jostain kaukaa. Tuo la hes parkuva a a ni la htee Suzuki-merkkisesta moposta, joka ma a ra tietoisesti etenee kohti Kosken Aseman kentta a. Jos ylikonstaapeli Kannari olisi nyt partioimassa kotikulmillaan, oltaisiin epa ilema tta kohta papereita kirjoittamassa ta lla nuorelle motoristille. Sen verran helposti nimitta in kyseinen Suzuki ylitta a oman lakisa a teisen rakenteellisen huippunopeutensa. Mutta eipa Kannaria na y ja Suzuki pa a see helposti perille. Ja lleen kerran. Bussipysa killa odotteleekin jo pari na ttia nuorta naisen alkua. Suzukia taidolla ohjastava nuori mies pa a tta a viela saapuessaan perille tehda kunnon vaikutuksen tytto ihin. Vaihde pyka la a pienemma lle, kaasukahva pohjaan seka kevyt nyka isy ohjaustangosta. Suzukin etupyo ra nousee komeasti ilmaan ja tervehtii tytto ja. Hyva alku hyva lle illalle. Kauaa ei ta ma n nuorukaisen tarvitse punastella yksin tytto jen kanssa. Kosken illassa kuuluu pian lisa a kaksitahtisten Suzukien a a nta seka ro po tta vien nelitahtisten Hondien a a nia. Rauha on nyt viimeista a n mennyt. Paikalla on nyt noita a rsytta via ra ka nokkia kohta kymmenkunta. Suurin osa porukasta on Kosken Ala-asteelta ja nyt Kirkonkyla n Yla -asteen 8A-luokan oppilaita. Tai oikeammin syksylla 9:lle siirtyvia oppilaita. Rasittavia kakaroita, sanoisi moni kyla nmies tai -nainen. Harva kyla la inen kuitenkaan tieta a etta kyla a terrorisoi oikein ja rjesta ytynyt kerho. Nimitta in tuo tiivis nuorten ryhma on perustanut oikean mopokerhon. Kerhon nimi irvailee kansainva lisestikin tunnetuille moottoripyo ra jengeille. Koski Hell Drivers, tai lyhennettyna pelkka KHD. Vaikka kerhon tunnettavuus on sen ja senisto n ulkopuolella heikko, sen seuraukset eiva t ole. Nimitta in tuskastuttavan vilkas moporalli on piinannut kyla a jo toista vuotta pera kka in. Kyla a joka muuten na ivettyy ja kuihtuu silmissa. Ei uskoisi, kun joutuu kuuntelemaan tuota pirullista pa rina a joka viikonloppu. Luulisi etta ollaan Alastarolla tai Ahvenistolla. Mutta ei olla. Ollaan edelleen Kosken Asemalla. Teinit pulisevat ringissa mopojensa ympa rille. Jos menisi tarpeeksi la helle kuulisi heida n keskustelunsa. Ei kannattaisi. He matkivat teeveen viihdeohjelmien kuten Kummeleitten a rsytta via hahmoja, kertovat kaksimielisia tai muuten mauttomia vitseja ja kinaavat va lilla ja a kiekosta tai tietokonepeleista. Opettajille irvaillaan. Suunnitellaan bileita. Pohditaan viela ko mopoissa olisi ka ytta ma to nta virityspotentiaalia. Kerta kaikkiaan rasittavia kakaroita toteaisi kuulija ja siirtyisi helpottuneena taka-alalle. Va lilla nulikat esitteleva t taitojaan asemaplaanilla. Yksi mopoista polkaistaan ka yntiin. Kierrokset lyo va t rajoitinta vasten kun nuorimies esittelee taitojaan ja silma tera nsa voimia. Takapyo ra lyo rajusti tyhja a asemaplaanin punertavalla soralla ja saa soran suihkuamaan komeassa kaaressa ha ma rtyva a n iltaan. Vaihde lyo da a n potkaisten kakkoselle ja sutiminen jatkuu upeasti heitta en mopon takapa a n hallitusti vuoroin vasemmalle ja oikealle. Komea sladitus saa muiden nuorten varauksettoman ihailun. Loputkin ka ynnista - va t moponsa. Tyto t hyppa a va t onnekkaimpien tarakalle. Ilmassa leijuu kitkera 2-tahtibensan haju. Letka la htee liikkeelle. Mopot suuntaavat kyla n keskustan la pi kohti Kosken Ala-asteen koulua. Kyseinen puurakenteinen kaunis vanha koulurakennus on noille teineille tuttu ja turvallinen paikka,josta maailmalle ponnistettiin. Nyt koulu ela a jatkuvan lakkauttamisuhan alla. Viiden vuoden pa a sta se jakaisi vihoviimeiset keva ttodistukset koskelaisille oppilaille. Mutta sita na ma nuoret eiva t viela tieda. Ja tuskinpa he silla hetkella va litta isiva tka a n. Maailma on heida n nyt eika huolta huomisesta tunneta. Mopoletka nousee Kaivosma - entien kautta kesa lomaansa vietta va n koulun pihalle. Pihalla matka jatkuu pysa htyma tta ohi kiipeilytelineiden kohti pururataa. Pururadalle joka on tarkoitettu lenkkipoluksi tai hiihtoreitiksi. Ta na iltana ei silla jaettaisi kuitenkaan lusikoita palkinnoksi hiihdosta tai maastojuoksusta. Nyt se saisi toimia teinien enduroratana. Muutama kierros pururadalla eteneekin kilpailunomaisesti. Ohittaminen on vaikeaa, va ha n niin kuin Monacon katuradalla. Hetken pa a sta ralli taukoaa taas hetkeksi. Mopot ajetaan parkkiin koulun pihakeinuille. Olo tuntuu teineista melkein aikuiselta. Ei olla ena a ala-asteella. On mopot ja kaikki. Kohta oltaisiin ysilla ja peruskoulukin etenisi finaaliin. Na in ilta vaihtuisi yo ksi. Teinit ajelisivat pa a ma a ra tto ma sti Kosken kyla n ympa rilla. Va lilla pitkin pienempia metsa teita ja taas kohta Kosken Aseman tuoreiden katuvalojen loisteessa. Va lilla pysa hdyta a n, jutellaan. Pideta a n hauskaa, viihdyta a n yhdessa. Yo vaihtuu aamuyo ksi ja viimein aamuksi. Yksi toisensa ja lkeen nuo nuoret isa nmaan toivot suuntaavat moponsa keulan kohti kotia ja a idin helmoja. Ja lleen yksi uneton yo on Kosken yo ssa ohi. Palataanpa takaisin meida n aikaamme. Vuosituhatkin on vaihtunut ja kyla yhdistyksen upeassa kalenterissa lukee vuosi Maassa maksetaan euroissa, eika pelka sta a n omia laskuja vaan yhteiso llisesti koko Euroopan laskuja. Maata ja Twitteria hallitsee pa a ministeri Aleksander Stubb. Kyla ssa ei ole ena a kauppaa, eika liioin koulua. Kesa illatkin ovat rauhoittuneet, eiva tka mopot ena a pa rise kyla nraitilla. Mutta kyla voi silti hyvin. Kyla la iset ovat lopulta, pitka n tauon ja lkeen lo yta neet taas toisensa. Joku on muuttanut pois, mutta toisia on tullut tilalle. Harva talo on ena a totaalisen tyhja. Joku voisi sanoa etta ilmassa on jo hyva n aikaa ollut aitoa yhdessa tekemisen iloa. Mutta mita ko noista teineista sitten tuli? Heille ka vi niin kuin kaikille muillekin. He nimitta in vanhenivat. He eiva t ole ena a a rsytta - via teineja, vaan pikemminkin tylsia keski-ika isia naisia ja miehia. No ehka tylsa on hieman ankea kuvaus kun otetaan huomioon mita heista tuli; Insino o reja, maanviljelijo ita, yritta jia, virkamiehia, kauppiaita ja vaikka ja mita. Perheen iseja ja a iteja. Voisi melkein olla ylpea tuosta porukasta. Teksti: Jari Lo fstro m 6

6 KYLÄTALON 50-LUKU - Apinamusiikkia nuorisolle Tyo va entalolla oli aktiivista toimintaa koko 50-luvun ajan. Joka joulu ja rjestettiin lasten kuusijuhla, joinain vuosina viela erillinen puurojuhlakin. Perinteita oli myo s a itienpa iva juhlien ja vappujuhlien ja rjesta miseen seka erilaisiin iltamiin ja tansseihin. Arpajaiset olivat jokakesa inen tapahtuma ja niista pa a tettiin jo hyvissa ajoin ja rjestelyiden varmistamiseksi. Hiihtokilpailuja oli la hes joka keva ttalvi ja palkintosijoista kilpailtiin la hes kymmenessa eri sarjassa. Hiihtokilpailujen ja lkeen oli tietenkin pa a tta ja istanssit. Kuitenkin monia tilaisuuksia jouduttiin perumaan yleiso n puuttuessa ja maaliskuussa 1953 pa a tettiinkin elvytta a yhdistyksen toimintaa hankkimalla Tyo va entalolle levysoitin ja vahvistinlaitteet. Hankinta ei ollut aivan yksimielinen ja keskustelussa esitettiin huoli mm. siita, etta nuoriso on luonteeltaan niin ailahtelevaista, ettei se kauan tyydy tanssimaan a a nilevymusiikin tahdissa. A a nestyksen ja lkeen laitteet kuitenkin pa a tettiin ostaa ja hankintaa varten lainattiin rahaa kahdelta johtokunnan ja senelta. Na ytta mo lle rakennettiin kaappi kovaa a nislaitteille. Seuraavana keva a na, 1954, oli ilo todeta laitteiden tuottaneen puhdasta voittoa mk. Ta llo in uskallettiin ottaa markan laina Pernio n Sa a sto pankista ja maksaa takaisin johtokuntalaisten laitehankintavelka. Uuden soittimen hankinta tuli eteen kuitenkin jo kolmen vuoden kuluttua, kun vanhalla soittimella pystyi soittamaan vain normaaleja levyja ja uudet tanssikappaleet julkaistiin uusilla ns. hitailla levyilla. Musiikkivalinnatkin oli huolella suunniteltu: jos iltamat ja rjesteta a n vanhemmalle va elle, soitettiin humppaa, nuoremmille apinamusiikkia. Tyo va entaloa ylla pidettiin sa a nno llisilla korjaustoimilla luvun alussa laudoitettiin talon seina n puuttuva osa. Kattoa paikattiin ja maalattiin ka yta nno ssa parin vuoden va lein ja vuonna 1957 katolle tehtiin rautatikkaat. Talon sisa sa hko ja uusittiin useaan otteeseen ja 50-luvun puoliva lissa uusittiin myo s keittio n, kamarin ja ravintolan muurit. Samassa yhteydessa ravintolaan muurattiin pystyuunin tilalle hella mm. keittokursseja silma lla pita en. Myo s ravintolan kaappeja laajennettiin. Ullakolle suunniteltiin rakennettavaksi uudet pukuhuonetilat seka na ytta ma kaluston ja puvuston sa ilytyshuone. Na ma suunnitelmat eiva t toteutuneet, mutta vuonna 1957 vaatehuoneen vieressa olleen pukuhuoneen seina a siirrettiin vaatehuoneeseen pa in. Lisa tilaa saatiin myo s siirta ma lla pukuhuoneen ovi eteisseina lle. Ta ma oli varmasti tarpeen, silla puvustoa tuntui olevan ja sen ta ydenta misessa vain mielikuvitus oli rajana: kuusijuhlan esiintymisasut tehtiin sideharsoista ja mustalaispuvut na ytta mo n esiripusta. Jukka Virtanen ja kovapuhuja Tyo va entalon pihamaan siistimiseksi hankittiin lehtiharava ja pihaan tuotiin sepelia pariinkin otteeseen. Talon ympa rilta kaadettiin joitain puita, uusittiin kaivonkansi ja tontin reunaan rakennettiin aita. Lipputankokin vaati uusimista. Ensin sita tuettiin uusilla tukipylva illa ja jo seuraavana vuonna lipputanko otettiin alas ja talkootyo na vaihdettiin sen jalusta. Samalla hankittiin myo s uusi nuppi yhdistys sai lahjoituksena uuden lipputangon ja sen ho yla yksesta, paklauksesta ja maalaamisesta sovittiin kesa n aikana. Tyo ei kuitenkaan edistynyt ja joulukuussa lipputanko siirrettiin talon seina n viereen suojaan. Seuraavana kesa na tanko ka siteltiin Valtti-kylla steella ja taas saatiin lippu liehumaan. Suurin osa korjaus- ja kunnostusto ista tehtiin talkoilla. Myo s talon la mmitta miseen tarvittavat polttopuut hankittiin pa a sa a nto isesti talkootyo na. Nykypa iva n talkoolaiselle silmiin pista a talkoiden aloitusajat: lattiankorjaustalkoisiin kokoonnuttiin klo 7, puumetsa lle la hdettiin jo puolta tuntia aiemmin. Teksti: Elina Kotilainen Kuva: Jukka Virtanen Keräämme historiatietoa kylätalosta ja yleisemminkin Kosken aseman historiasta. Jos sinulla on kuvia tai tarinoita, joita voisimme jakaa Kaiussa, kyläkalenterissa tai muutoin, olethan yhteydessä tai Nuorisoseuran tapahtuma Vihiniemen Työväentalolla 1950-luvulla 7

7 TAPAHTUMAKALENTERI TAPAHTUMAKALENTERI ON KAIKILLE AVOIN! Onko tiedossasi tapahtumia, joista kannattaisi kertoa kyla la isille? Tai oletko itse ehka ja rjesta ma ssa jotain, johon haluaisit kutsua kyla la iset mukaan? Tapahtumakalenteri on kaikille kyla la isille avoin ja maksuton ilmoitustaulu. La heta tapahtumatiedot ilmestymiskuukauden 1. pa iva a n mennessa osoitteella 8

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Formula 18 Ranking 21.5., 28.5., Suomalainen Pursiseura ry ( SPS )

Formula 18 Ranking 21.5., 28.5., Suomalainen Pursiseura ry ( SPS ) Formula 18 Ranking 21.5., 28.5., 4.6.2015 Suomalainen Pursiseura ry ( SPS ) Purjehdusohje 1. Säännöt 1.1. Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusa a nno issa ma a riteltyja sa a nto ja. 1.2. Kielten

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

Keski-Suomen Yrittäjänaiset: Tervehdys kaikille ihanat Yrittäjänaiset. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja on aika pikkuhiljaa rauhoittua Joulun viettoon, kukin tavallaan. Mennyt vuosi yhdistyksellämme oli varsin vaiherikas lukuisine tapahtumineen

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 10.12.2016 klo 15:00 Paikka: Allianssi talo, Asemapa a lliko nkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten puheenjohtaja Jesse Ja a

Lisätiedot

Millainen olo sinulle tulee saunassa?

Millainen olo sinulle tulee saunassa? Millainen olo sinulle tulee saunassa? hyvä rauhallinen rento nälkäinen lämmin virkeä huono kiireinen kireä janoinen viluinen väsynyt CC Kirsi Alastalo 2016 Sauna-tekstiin liittyviä kysymyksiä Jos keskustelua

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A

K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A K Ä Y T T Ö S U U N N I T E L M A 2 0 1 7 Y H D Y S K U N T A L A U T A K U N T A Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2017-2019 / T O I M I A L A P A L V E L U 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 5 0 0 T E

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Suora sitaatti niinkö tosiaan?

Suora sitaatti niinkö tosiaan? @MagSymp16 Suora sitaatti niinkö tosiaan? Lauri Haapanen viittä vaille tohtori toimittaja lauri.haapanen@helsinki.fi www.laurihaapanen.fi Twitter: @LauriHaapanen Esimerkki 1: Kulutusvalinnat Kulttuurilehti,

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

EUROOPPANUORET RY. SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

EUROOPPANUORET RY. SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Eurooppanuoret ry, Unga Europeer rf. Kansainva lisissa yhteyksissa liitosta voidaan ka ytta a nimitysta JEF Finland. Na issa sa a nno

Lisätiedot

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Kokemuksia kerhotoiminnasta Kokemuksia kerhotoiminnasta Kerhopäivinä koulussa on aina myönteinen sutina. Ovat oppilaat ja ohjaajat sama hehku kasvoillaan touhottamassa sinne tänne. Siinä tulee rehtorinakin tunne, että tämähän toimii!

Lisätiedot

MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012

MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 MAYN PERHEEN UUTISKIRJE, JOULUKUU 2012 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" Luuk.2:14 Rakkaat kanssamatkaajamme! Tämä joulun jälkeinen

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Etelä Hesaan. Lomamieli ilman lentomatkaa!

Etelä Hesaan. Lomamieli ilman lentomatkaa! Etelä Hesaan Elisa Anttonen Ilona Damski Aura Kajaniemi Antti Kemppainen Vanamo Korell Inka Luhtanen Antton Nuotio Marja Ojala Emmi Pakkanen Ida-Sofia Tuomisto Eija Vehviläinen Sandra Wirtanen Lomamieli

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Marraskuun tiedote 2015

Marraskuun tiedote 2015 Marraskuun tiedote 2015 TULEVIA TAPAHTUMIA SYYSKOKOUS 2015 PTL:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 10.12. klo 18 Kokonhallin monitoimitilassa. Kokouksessa käsitellään kauden 2014 2015 tilinpäätös.

Lisätiedot

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =. Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923.

Wanha Karhunmäki. No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Wanha Karhunmäki No terve! Aikahan on se vakiotiistai, 15.5. klo 11.00. Paikka Wanha Karhunmäki Lapualla, osoite Karhunmäentie 923. Netistäkin Wanha Karhunmäki sivut löytää, ja siellä on ajo-ohjekin. Ohjelma

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies)

1. Kaikki kaatuu, sortuu August Forsman (Koskimies) olo q» date reliioso olo 7 K (2003) KE2a7 1. Kaikki kaatuu, sortuu uust Forsma (Koskimies) olo 14 olo 21 3 3 3 3 3 3 3 3 Ÿ ~~~~~~~~~~~ π K (2003) KE2a7 uhlakataatti (kuoro) - 2 - Kuula: - 3 - uhlakataatti

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus SUOMEN RAHAPAJA RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus Lokakuu 2010 Toimitusjohtaja Tina Wessman & KTT Mirjami Lehikoinen/Qualitems Oy 10/2010 1 TAVOITE Kartoittaa ala-aste-ikäisten lasten

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

HEHE VERSO15 Helpeen helistäjän leirilehti keskiviikko 29.7.

HEHE VERSO15 Helpeen helistäjän leirilehti keskiviikko 29.7. HEHE VERSO15 Helpeen helistäjän leirilehti keskiviikko 29.7. ARKIPÄIVÄ LEIRILLÄ Mä en tienny, et tä ä llä on nä in mielenkiintoistä ohjelmää. Ohimennen bongättu kommentti, jokä summää värmään monen äjätukset.

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

JAKSO MITEN MATKA ALKAA?

JAKSO MITEN MATKA ALKAA? Otavan asiakaspalvelu Puh. 0800 17117 asiakaspalvelu@otava.fi Tilaukset Kirjavälitys Oy Puh. 010 345 1520 Faksi 010 345 1454 kvtilaus@kirjavalitys.fi 1. painos 2015 Kati Aavikko, Satu Arjanne, Sanna Halivaara

Lisätiedot

PIKAPEREHDYTYS VENÄJÄN KIELEN ALKEISIIN KEVÄT 2013. Asiakaspalvelua venäjäksi

PIKAPEREHDYTYS VENÄJÄN KIELEN ALKEISIIN KEVÄT 2013. Asiakaspalvelua venäjäksi PIKAPEREHDYTYS VENÄJÄN KIELEN ALKEISIIN KEVÄT 2013 1 Asiakaspalvelua venäjäksi. 2 VENÄJÄN KIELEN PIKAKURSSI KEVÄT 2013 Riitta Tiensuu 1. TUTUSTUMISTA, TERVEHDYKSIÄ YM. KOHTELIASTA Hyvää huomenta! Hyvää

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

JULKAISTU: Maaliskuu 2013

JULKAISTU: Maaliskuu 2013 JULKAISTU: Maaliskuu 2013 Kuvassa AL Härmän Ekolat Eikan Polku 2012 kisassa, niin iso auto, ettei koko AL Sport merkki mahtunut kuvaan, pienempi kyllä ikkunassa. Tästä tämä alkaa, kisalehden teko, täydennämme

Lisätiedot

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S<

t P1 `UT. Kaupparek. nro Y-tunnus Hämeenlinnan. hallinto- oikeudelle. Muutoksenhakijat. 1( UiH S< 1(0 1 4 1 1 4 UiH 0 0 0 1 S< A S I A N A J O T O I M I S T O O S S I G U S T A F S S O N P L 2 9, Ra u h a n k a t u 2 0, 1 5 1 1 1 L a h t i P u h e l i n 0 3 / 7 8 1 8 9 6 0, G S M 0 5 0 0 / 8 4 0 5

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

äijäjooga Äijäjoogin kalenteri 2009 jhl:n oma painos

äijäjooga Äijäjoogin kalenteri 2009 jhl:n oma painos äijäjooga ÄIJÄJOOGAN PÄÄSYVAATIMUKSET: Riittävän kankea Lattia on kurkottaessa pelottavan kaukana Sukupuoli: ÄIJÄ Kyky hengittää sisään ja ulos Halu kilpailuvapaaseen vyöhykkeeseen Posketon uteliaisuus

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa

westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa westpro4u 12/2014 westpro4u Yhdessä rakennamme parempaa Westpro4U ry on hyväntekeväisyysyhdistys, joka tekee lahjoituksia erilaisiin lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviin toimintoihin. Yhdistyksen

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru:

Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: 17.2.2013 Hyvää helmikuuta Häjy! Kansakoulun lukukirjassa joskus ammoisina aikoina oli loru: "Helmikuu on pakkasherran. Maaliskuu maata näyttää. Huhtikuu humahuttaa. Toukokuussa touot tehdään." Jne. Tottahan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com

Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta

Lisätiedot

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 Lukijoiden ammattiryhmät Ammati Otos (kpl) %-koko otannasta Vähittäiskauppias 141 kpl. 70,5 % Sisäänostaja 7 kpl. 3,4 % Sisustussuunnittelija 11 kpl. 5,7 % Muu 41 kpl. 20,5 % Yhteensä

Lisätiedot