ILMOITUSLIITE. Pääyhteistyökumppani TULE TAMPEREEN TENNISKESKUKSEEN JARKKOKIN TULEE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ILMOITUSLIITE. Pääyhteistyökumppani TULE TAMPEREEN TENNISKESKUKSEEN 18.-26. 7.2015 JARKKOKIN TULEE"

Transkriptio

1 ILMOITUSLIITE Pääyhteistyökumppani TULE TAMPEREEN TENNISKESKUKSEEN JARKKOKIN TULEE

2 2 TAMPEREOPEN PÄÄKIRJOITUS PÄÄSPONSORILTA MILLOIN IKÄ PAINAA? Ikää kertyy kaikille. Päivä päivältä, vuosi vuodelta - oli sitten kyseessä ihminen, instituutio tai vaikkapa rakennus. Rakennusten kuntoa joudutaan aika ajoin arvioimaan ja joskus on edessä vakavaa pohdintaa sen suhteen, että vieläkö kannattaa korjata ja kunnostaa vai pistetäänkö purkuun. Tavallaan sama asia on kyseessä Tampere Openin suhteen. Vaikka jo 34. vuosi on nyt tulossa, niin joka vuosi joudumme tätä rakennusta tarkastelemaan. Jatkuvaa fiksaamistahan tämä tietenkin vaatii. Purkua ei ole minun aikanani kuitenkaan tarvinnut miettiä vaihtoehtona, vaikka aika ajoin joku kyseleekin, että vieläkö Tampere Open pelataan... Samaa ikäluokkaa turnauksen kanssa on vasenkätinen maskulainen, joka Ranskan Avointen keskuskentällä muutama viikko sitten pelasi maailman ykköstä Novak Djokovicia vastaan upean ottelun. Tässä tapauksessa ammatissaan huipputasolla olevalta pelaajalta tunnutaan kysyttävän jopa liian usein, että päättyykö urasi tänä vuonna. Kysytäänkö esimerkiksi jo hieman harmaantuneelta, mutta erittäin kokeneelta uutisankkurilta viikoittain, että joko kohta jätät nämä hommat? Tai halutaanko jokin vanha, mutta toimiva ja kunnossa oleva rakennus purkaa vain siksi, että onhan sillä jo sitä ikää? Harvemmin. Heinäkuun lopulla voitte tulla tarkistamaan paikan päälle Aamulehti Tampere Open-tapahtuman kuntoa ja myös ikääntyvän Jarkko Niemisen ja kumppaneiden tennisakrobatiaa. Omasta puolestani totean, että kaiken ikäiset, tervetuloa! Veli Paloheimo No tietysti Aamulehti Tampere Open, minne on hienoa tulla katsomaan maailmanluokan tennistä hyvin järjestettyyn kisaan. Haastajaturnauksen koko ja taso on kasvanut vuosi vuodelta ja olemme saaneet myös naisten sarjan samaan aikaan. Ruotulaan voi tulla viihtymään ja ihailemaan huippujen tekemistä. Vaikka ei itse pelaisikaan, on tennis viihdyttävää ja joskus kiihdyttävääkin katseltavaa. Melbourne Jaana Kaartinen, Jarkko Nieminen ja Katri Mattsson. Kuva Niklas Mattsson MIKÄ KUULUU KESÄÄN TAMPEREELLA? Aamulehti on ollut mukana turnauksen historiassa pitkään, viime vuosina pääyhteistyökumppanina. Olemme saaneet hyviä kokemuksia ja positiivista palautetta mukanaolosta niin lukijoiltamme kuin yhteistyökumppaneiltammekin. Tervetuloa täyttämään katsomot ja kannustamaan upeita urheilijoita! Saamme paikalle Suomen tenniksen kaikkien aikojen menestyneimmän pelaajan, Jarkko Niemisen. Hän on voittanut turnauksen kaksi kertaa. Muita pelaajia ei ole tätä kirjoitettaessa vielä julkistettu, mutta varmasti on mielenkiintoista nähtävää. Viime vuoden voittaja belgialainen David Goffin on tällä hetkellä ATPlistan sijalla 18 lajissa, joka on maailman eniten harrastettu yksilölaji. Jaana Kaartinen johtaja, myynnin ja markkinoinnin ratkaisut Aamulehti, Alma Aluemedia TAMPERE OPEN TURNAUSLEHTI 2013 Julkaisija: Tampere Open Painopaikka: Alma Manu Oy Päätoimittaja: Katriina Saarinen Toimitus: Tampere Open Oy Kirjoittajat: Katriina Saarinen s. 22 Elisa Heikura s. 26 Riina Hertell Kuvat: Katriina Saarinen ellei toisin mainita Taitto: Markkinointiosakeyhtiö i2 Tarkemmat turnaustiedot ja aikataulut löydät osoitteesta:

3 TAMPEREOPEN 3 Unelmat on tehty täytettäviksi. Mercedes-AMG GT S Handcrafted By Racers VEHO TAMPERE Lielahti, Taninkatu 11 puh WANT TO BE A nokiantyres.com/goalltheway Nokian Hakka Black SUV Nokian Hakka Blue SUV Nokian Hakka. Pohjoisen vaativiin oloihin tehty. Nokian Hakka -kesärengasperheen uutuudet tuovat ajamiseen ennenkokematonta turvaa ja kestävyyttä. Aramid-kuidulla vahvistetut sivupinnat kestävät entistä paremmin yllättäviä iskuja ja viiltoja, niin karkeilla hiekkateillä kuin kaupunkien katukiveyksillä. Tutustu Nokian Hakka -kesärengasvalikoimaan osoitteessa tai kysy lisää rengasmyyjältäsi.

4 4 TAMPEREOPEN Valikoimissamme mm. tapetit, matot, valmisverhot ja kankaat. facebook.com/vallila Intersport Koskikeskuksen tennistarjoukset Head youtek IG Radical MP Aktiiviharrastajan tennismaila kahvakoot 3,4,5 Tretorn tennispallot 3 PURKKIA YHTEIS- HINTAAN! 19, 90 17, 90 (32,90/3prk) (38,70/3prk) Head Pro tennispallot 3 PURKKIA YHTEIS- HINTAAN! 69, 90 (239,-) Tällä lipukkeella Intersport Koskikeskuksesta Adidas, Asics, Nike, Wilson -15% TENNISKENGÄT Alennus myös tarjoushinnoista (Huom! Tarjous voimassa asti) KOSKIKESKUS TAMPERE Hatanpään Valtatie 1, Tampere P Palvelemme ma-pe 10-20, la 10-18, su alkuisiin numeroihin soitetut puhelut maksavat lankaliittymästä pvm + 5,57 snt/min. ja matkapuhelimesta mpm + 13,64 snt/min. (sis.alv 24%)

5 TAMPEREOPEN 5 PELISSÄ MUKANA Teksti Katriina Saarinen Finlandia on ollut mukana Aamulehti Tampere Openissa yhteistyökumppanina jo useita vuosia. Taustalla on Finlandian työntekijöiden oma vahva urheilutausta ja halu kantaa oma kortensa kekoon urheilun tukemisessa. FINLANDIA HALUAA TEHDÄ YHTEISTYÖTÄ MYÖS URHEILUSSA Positiivinen viesti ulospäin - Alun perin tamperelaisena yhtiönä on ollut hienoa olla mukana kansainvälisessä tennisturnauksessa. Olemme halunneet tukea hienoa hanketta ja joka vuosi turnaus on ollut hyvin järjestetty ja kiinnostaa yleisöä, kertoo Finlandian toimitusjohtaja Mika Manninen. Manninen kertoo Finlandian vuosien varrella olleen tukemassa niin huippu-urheilua kuin lasten harrastamista. Yrityksen työntekijöissä on paljon entisiä huippu-urheilijoita, mikä tekee urheilussa mukana olemisesta luonnollisen osan toimintaa. - Urheilussa mukana oleminen viestii yrityksestä ulospäin positiivista kuvaa ja tuo lisäksi hyvää fiilistä omalle työntekijätiimillemme, Manninen lisää. auttaa Mannisen mukaan jaksamaan ja tuo positiivista energiaa elämään. - Fiiliksen ja vuodenajan mukaan pyrin nykyään valitsemaan harrastukseni. Tärkeintä on pitää mieli virkeänä ja kunto vähintään kohtuullisena, hän naurahtaa. Finlandian ja Mannisen kilpailijoina työelämässä ovat perinteiset pankit ja niiden tarjoamat Private banking-palvelut. Pankkien toiminta on muuttunut paljon lyhyessä ajassa ja asiointi on siirtynyt verkkoon. Finlandia on toiminut juuri päinvastoin. nalle valinnut Boutique-tyyppisen varainhoitajan hoitamaan sijoitusasioitaan. Finlandia on auttanut jo yli suomalaista kasvattamaan omaa varallisuuttaan erilaisilla sijoitusratkaisuilla. Erona isoihin toimijoihin Manninen pitää Finlandian yrittäjämäistä suhtautumista. - Finlandian työntekijät omistavat yhtiön kokonaan, joten meidän menestymisemme on aidosti kiinni asiakkaan menestymisestä, hän painottaa. Marginaalit ratkaisevat Manninen mainitsee suosikkipelaajakseen menneiltä vuosilta yhdysvaltalaisen John McEnroen. Hänen värikäs persoonansa ja kova tahto voittaa on jäänyt mieleen. Nykypelaajista hän ihailee Sveitsin Roger Federeriä ja hänen kurinalaista tyyliään. EROT OVAT MARGINAALISIA JA UUSIA HAASTAJIA TULEE JATKUVASTI. Liikunnallinen elämäntapa antaa virtaa työhön Manninen itse pelasi jääkiekkoa Ilveksessä sekä ulkomailla Saksan liigassa ja Ruotsin Elitserienissä 1990-luvulla. Nykyisin ykköslajeina ovat tennis kesällä ja laskettelu talvella. Liikunnallinen elämäntapa - Suurin osa ihmisistä kaipaa henkilökohtaista kontaktia asiantuntijan kanssa omalla paikkakunnallaan. Vaikka tuote- ja palveluvalikoimassamme korostuvatkin globaalit tuottomahdollisuudet, haluamme olla paikallinen toimija joka puolella Suomea. Entistä useampi suomalainen onkin peruspankkinsa rin- Aamulehti Tampere Openin otteluita hän on ollut seuraamassa useina vuosina ja toivoo tänäkin kesänä pääsevänsä katsomaan ainakin turnauksen parhaat palat. Samalla hän toivoo tietysti suomalaismenestystä sekä nousevien kykyjen pääsevän urallaan eteenpäin. Tennistä kesäisin mielellään itsekin pelaava - Pitää olla hyvät rutiinit ja paljon henkistä kapasiteettia pysyäkseen huipulla vuodesta toiseen. Erot ovat marginaalisia ja uusia haastajia tulee jatkuvasti. Tällä samalla kaavalla mielestäni erotellaan voittajat myös varainhoitoliiketoiminnassa.

6 6 TAMPEREOPEN HAASTATTELUSSA Teksti Katriina Saarinen Kuva Jari Hedman Tennis Company Jari Hedman sanoo, ettei ammattilaisen ja harrastajan valmentaminen eroa toisistaan kauhean paljoa. Työ on samaa, tietysti ammattilaisen kohdalla keskitytään enemmän yksityiskohtiin sekä henkiseen ja taktiseen puoleen. - Pelaajan tasosta riippumatta on aina hienoa, kun huomaa valmennettavan oppivan ja hoksaavan jotain uutta. Se lämmittää tällaisen vanhankin valmentajan mieltä, Jari painottaa. - Harjoitus tekee mestarin ja mestarit harjoittelevat aina. Se on motto, joka kelpaa kaikille iästä ja tasosta riippumatta, hän lisää. JARI HEDMAN: TENNIS KOLAHTI OMALLA KOHDALLA Jari Hedman on monelle tuttu tennisselostajana, mutta mies tekee lajin parissa paljon muutakin. Hän on valmentanut mittavan valmentajauransa aikana pelaajia ammattilaisista aloittelijoihin ja toiminut miesten maajoukkueen eli Davis Cup-joukkueen kapteenina. Tämän vuoden alusta hän on vetänyt omaa tenniskouluaan Jari Hedman Tennis Companyä. Tennis todella kolahti Pikkupoikana mailat ja pallot olivat aina jollain tavalla mukana Jarin ja pikkuveli Mikan elämässä. Hän muistelee olleensa noin 5-vuotias kinutessaan isänsä Heikki Hessu Hedmanin mukaan miesten maajoukkueleirin harjoituksiin. Heikkiisän neuvot siitä, että harjoituksia pitää seurata huomaamattomana olivat menneet hyvin perille. Pieni Jari hiipi kentän takaosaan niin hiljaa, etteivät pelaajat huomanneet häntä. - Pekka Pancho Säilä, joka oli sen ajan huippupelaaja, oli sillä kentällä harjoittelemassa. Hän ei huomannut minua lainkaan. Pancho vei mailan taakse ja se osui suoraan minua päähän. Taju siinä lähti, mutta tennis kolahti kirjaimellisesti omalla kohdalla, Jari Hedman nauraa. Valmennuksen pariin koulutusten kautta Oma kilpailu-ura eteni vähitellen siihen pisteeseen, että Jari voitti mestaruuksia juniorisarjoissa ja siirtyi 17-vuotiaana stipendiaatiksi Texasiin Shcreiner Collegeen. Yliopistojoukkueiden mestaruudesta taisteltaessa Jarin koulu ylsi kolmannelle tilalle. - Huomasin siinä vaiheessa kuitenkin, että omat rahkeet eivät riitä aivan huipulle. Valmentaminen sen sijaan kiinnosti ja aloin opiskella sitä. Suomeen palattuani kävin kaikki mahdolliset kurssit ja kouluttauduin myös ulkomailla Yhdysvalloissa, Ruotsissa ja Saksassa. Valmennusurallaan Jari on nähnyt pelaamista ja kilpailemista laidasta laitaan. Hän kiersi 1990-luvun alussa ammattilaisturnauksia silloisen huippupelaajan Veli Paloheimon valmentajana. Vuoden olivat antoisia, tosin raskaita, sillä matkapäiviä tuli Jarin mukaan vuodessa enemmän kuin lääkäri määrää. Isänsä perustamassa Hedmanin Tenniskoulussa Jari työskenteli peräti 38 vuotta. Tämän vuoden alusta hän on vetänyt omaa tenniskouluaan. - Tuli sellainen olo, että on sopiva aika laittaa oma juttu pyörimään. Siitä syntyi Jari Hedman Tennis Company. Homma on lähtenyt pyörimään mainiosti, hän selvittää. Selostustyöhön itse oppineena JARI HEDMAN SANOO, ETTEI AM- MATTILAISEN JA HARRASTAJAN VALMENTAMINEN EROA TOISISTAAN KAUHEAN PALJOA. Selostustyössä Jari oli ensin 18 vuotta Eurosportin palveluksessa. Nykyisin hänen äänensä kuulee MTV Sportin tennislähetyksissä. Selostaminen on myös rakasta ja siinä pääsee seuraamaan edelleen läheltä myös huippupelaajien tekemistä. Mihin sitten ammattivalmentajan mielestä katsojien kannattaisi erityisesti kiinnittää huomiota katsoessaan kahden huipun välistä ottelua? - Kannattaa kiinnittää huomio siihen, kuinka harvoin pallo lyödään verkkoon. Virheiden määrä pysyy vähäisenä siihen nähden kuinka kovaa palloa kuitenkin lyödään. Monesti vähemmän pelanneet harrastajat tai kilpapelaajat kansallisella tasolla yrittävät lyödä omaan tasoonsa nähden aivan liian kovaa ja liian vaikeita lyöntejä. - Pisteen voittaa kuitenkin aina se pelaaja, joka viimeisenä saa pallon kenttään, Jari painottaa lopuksi. Omina suosikkipelaajinaan hän mainitsee nuoruusvuosien idolina Ruotsin Björn Borgin. Viisi Wimbledonin voittoa peräkkäin teki ison vaikutuksen. Nykypelaajista ehdoton ykkönen on Jarille Sveitsin Roger Federer. - Federerin klassisuus ihastuttaa. Hän on monipuolinen ja taitava. Jokaisessa ottelussaan hän tekee jotain, johon kukaan muu pelaaja ei pysty. Suosittelen nauttimaan hänen otteistaan täysin rinnoin niin kauan kun hän vielä pelaa.

7 GLOBETROTTER W ,- TAMPEREOPEN 7 SHOW & DINNER Herkullinen buffet on katettuna Saana-baarin puolella BELLPORT W ,- Illan aikana valitaan uusi Miss Tennis. Kisan juontaa Satu Tuomisto Party-tunnelmasta vastaa Sami Hintsanen & The Oriental Experience OSTA LIPPUSI HETI! Tennis Party -lippu 60, sis. sisäänpääsyn, ohjelman ja ruoan. Liput ennakkoon: tai

8 8 TAMPEREOPEN Perfection is never easy (But after more than 160 years you get the hang of it) TENNISVALMENNUS Syksy 2015 Tampereen Tennisseura järjestää laadukasta valmennusta kaiken ikäisille ja tasoisille harrastajille. Säännöllinen valmennus vie peliäsi varmasti eteenpäin kohti nautittavampaa tennistä. KOKEILE JA INNOSTU! Elokuussa maksuttomia starttikursseja! Tule kokeilemaan ohjattua harjoittelua. Se on hauskaa tutustumista tenniksen tarjoamiin haasteisiin. Kaiken ikäisille! Katso lisää internet-sivuiltamme ja ilmoittaudu mukaan. Lainaamme mailan tarvittaessa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset

9 TAMPEREOPEN 9 HAASTATTELUSSA Teksti Katriina Saarinen UUDET TUULET PUHALTAVAT JÄLLEEN TURNAUKSEN HISTORIASSA Aamulehti Tampere Open on pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetty Challenger-tason turnaus Euroopassa. Ensimmäistä kertaa pelattiin jo 1982 Pyynikin kentillä. Hankkeen isä oli Timo Timi Salmi, joka jatkoi turnauksen järjestämistä aina vuoteen Silloin kisajärjestelyt otti vastuulleen osakeyhtiö Tampere Open Oy, jonka toimitusjohtajana aloitti Veli Paloheimo. Tänä keväänä puhalsivat jälleen uudet tuulet, kun Tampere Open Oy siirtyi Tampereen Tennisseuran omistukseen. Turnausta on kehitetty pitkällä aikavälillä Vuosien varrella turnauksen nimi on vaihdellut lähinnä pääyhteistyökumppanin mukaan. Vuodesta 2006 asti nimi on ollut Aamulehti Tampere Open. Turnausta on pyritty jatkuvasti myös kehittämään. Suurimpina uudistuksina ovat olleet naisten :n dollarin ITFturnaus, joka tuli mukaan heti 2006 sekä muutamaa vuotta myöhemmin aloitettu Koskiklinikka Futures Stars-kilpailu. - Tukiryhmä, joka perusti Tampere Open Oy:n on tuonut paljon uutta. Yhdessä olemme pyrkineet rakentamaan turnauksesta koko ajan parempaa ja toimivampaa. Yhtenä esimerkkinä voi vielä mainita Tampereen Tenniskeskuksen keskuskentälle hankitun päätykatsomon. Tänä kesänä uutena tulee Koskiklinikka-aitio, mistä voi seurata keskuskentän otteluita omassa rauhassa. Aitio on koko viikon ajan vuokrattavissa yrityksille, lisää Veli Paloheimo. Kapulan vaihto Tampereen Tennisseuran käteen Tampereen Tennisseura siis hallinnoi turnausta tästä eteenpäin. Paloheimo jatkaa edelleen toimitusjohtajana ja näkee tämän uudistuksen luonnollisena jatkumona turnauksen historiassa. - Osakeyhtiön perustaminen 2006 ja tukiryhmän panos turnauksen kehittämisessä oli tärkeä ajanjakso. Tässä tapahtui vain kapulan vaihto ja kehitystyö jatkuu edelleen. Tennisseuralle tämä on myös suuri mahdollisuus, Paloheimo jatkaa. Tälle kesälle odotettavissa on lisäksi astetta kovempia pelaajia mukaan. Turnauksessa nimittäin jaetaan pisteitä :n dollarin turnauksen arvosta, mikä houkuttelee pelaajia osallistumaan. - Palkintosumma on edelleen , mutta tarjoamme ilmaisen majoituksen ja silloin pisteitä jaetaan suuremman turnauksen mukaan. ATP on nostanut vaatimuksia järjestäjiä kohtaan ja tämä on mahdollisuutemme pysyä mukana kansainvälisessä kalenterissa jatkossakin. TENNISKESKUKSEN LAAJENNUS TOI LISÄÄ TILAA Veli Paloheimo Tampereen Tenniskeskuksen neljäs laajennus valmistui viime syksynä. Laajennuksessa rakennettiin sulkapalloilijoille uudet kentät, lisää pukuhuonetilaa, toimistotilaa sekä uusi kuntosali. Samalla laajennuksen yhteydessä kenttä numero yhdeksän palautettiin jälleen tenniskäyttöön. Laajennus on saanut asiakaskunnalta positiivista palautetta. Puitteita on pyritty parantamaan kaikin puolin. Myös ulkoalueiden viihtyvyyttä on lisätty monin tavoin. - Pihakivetystä on lisätty ja muita puitteita paranneltu ulkoalueella. Kaikkein paras palaute on tullut uudesta kuntosalista. Asiakkaat ovat löytäneet sen hienosti. Ehkä siihen on vaikuttanut myös se, että olemme koittaneet pitää hinnoittelun edullisena, Veli Paloheimo toteaa. Myynnin tehokkaat valmennukset Oikea tieto johtaa oikeisiin tekoihin. Petri Kiikkinen, puh

10 10 TAMPEREOPEN ALK. ISO KUNTOSALI YLI 1000 m 2 LIITTYMINEN ALK /KK gogoexpress.fi LIITY NETISSÄ! TAMPERE / LIELAHTI p , TAMPERE / LINNAINMAA p , PIRKKALA / PARTOLA p , LAHTI / LAUNE TURKU / SKANSSI JYVÄSKYLÄ / SAVELA JYVÄSKYLÄ / SEPPÄLÄ MA PE , LA 10 18, SU 12 20

11 TAMPEREOPEN 11

12 12 TAMPEREOPEN EXPERIENCE QUALITY. For over 100 years Tretorn has built a reputation of superior quality products. We strive for perfection in all we do. We add passion and push the boundaries of technical innovations to make our products perform and breathe quality. Quality for us is your experience. 3-PIECE PRESSURIZED TECHNOLOGY THIN CORE WITH WEIGHT DISTRIBUTION CONTROL The thin rubber core is made for optimal feel and the weight distribution for precise core balance to give more accurate performance. PLAYNES FELT Specially selected for consistent and optimal performance. BASF SEALING MEMBRANE Holds pressure longer for a more consistent performance and bounce over time. OFFICIAL BALL PARTNER Hamburg Stockholm Stuttgart Zagreb Umag

13 TAMPEREOPEN 13 HAASTATTELUSSA Teksti Katriina Saarinen HENRIK SILLANPÄÄ NAUTTII KOTIKENTTÄEDUSTAAN TÄYSILLÄ Tampereen Tennisseuran Henrik Sillanpää pelasi viime vuoden Aamulehti Tampere Openissa hienosti. Villillä kortilla pääsarjapaikan saanut nuorukainen voitti avauskierroksella kahdeksanneksi sijoitetun Belgian Niels Deseinin. Sillanpään, 24, rohkea lyöminen ja vahva kämmen saivat yleisön syttymään. Kotikenttä tuo mahtavan fiiliksen - Tampere Openissa pelaaminen on aivan mahtavaa. Fiilistä on vaikea sanoilla kuvata, kun kotiyleisö kannustaa äänekkäästi. Turnaus on ollut vuoden kohokohta minulle jo pitkään. Aluksi pääsin haistelemaan tunnelmaa 7-vuotiaana pallopoikana, sen jälkeen linjatuomarina ja nyt pelaajana viimeisinä vuosina, Henrik suitsuttaa. Vaikka viime kesänä tie nousi pystyyn toisella kierroksella Ruotsin superlupausta Elias Ymeriä vastaan, antoi Tampereen kisa itseluottamusta ja hyvän potkun jatkoa ajatellen. Pienemmistä Future-tason turnauksista alkoi tulla menestystä. Elokuussa napsahti ensimmäinen kaksinpelin turnausvoitto. Kevätkauden parhaaksi saavutukseksi jäi finaalipaikka, mutta tavoitteet ovat selvät. - Montaa turnausta en ennen Tampere Openia ehdi pelata, mutta yhden Futures-tason voiton haluaisin saavuttaa ennen kotikisaa. Välillä mutkia matkassa Ensimmäisen kerran Henrik astui tenniskentälle kahden vanhana Ranskassa, missä perhe tuolloin asui isän töiden takia. Mika-isä, joka itse on ollut kansallisen tason pelaaja, tutustutti pojan lajiin ja sille tielle Henrik jäi. Vuonna 2000 perhe muutti takaisin Tampereelle ja Henrik jatkoi pelaamista Tampereen Tennisseuran kilpavalmennuksessa. - Haaveilin jo pienenä ammattilaisuudesta. Euroopan rankingissa olin alle 16-vuotiaissa sijalla kolme, mutta sitten tuli ongelmia ranteiden kanssa. Olin loukkaantuneena lähes yhtäjaksoisesti kaksi ja puoli vuotta. Silloin ei juuri tullut ammattilaisuraa ajateltua, kun ei voinut kisata oikeastaan ollenkaan, Sillanpää kertaa uransa kulkua. Hyvä harjoittelu ja tuki tärkeitä asioita Sillanpää kuitenkin selvisi loukkaantumisistaan takaisin kentälle ja peli alkoi kulkea. Vuonna 2011 oli edessä ensimmäinen ammattilaisottelu, vähän kuin kokeillen millainen taso on. Kun neljännestä kilpailusta tuli jo ensimmäinen ATP-piste alkoivat haaveet ammattilaisurasta palata mieleen. Aloittelevalla ammattilaisella ei silti aina ole helppoa, mutta usko omaan osaamiseen pitää säilyä. - Kovalla harjoittelulla kaikki on mahdollista. Sen olen myös oppinut, ettei ikinä kannata luovuttaa vaikka tulisi loukkaantumisia tai muita mutkia matkaan. Etenkin uran alussa voi olla hankalaa hyväksyä se, ettei voittoja tule heti ja yhdenkin pisteen saaminen voi olla ison työn takana, Sillanpää muistuttaa kannustuksena muillekin pelaajille. Kilpailu tenniksessä on maailmalla äärimmäisen kovaa ja yrittäjiä on paljon. Tukea tarvitaan taloudellisesti, mutta myös muuten. Henrik sanoo, että hänelle tärkeimmät valmentajat ovat olleet Ganchevin veljekset Gabi ja Stojan sekä nykyinen valmentaja Tuomas Ketola. Lisäksi fysiikkapuolella Sami Jorun apu on auttanut kehittymään kentällä. Kentän ulkopuolella korvaamattomana tukena ovat tietysti olleet vanhemmat sekä molemmat siskot. - Lisäksi tyttöystäväni Ella (Leivo), joka myös pelaa tennistä, on varmasti saanut pelireissuilla kuunnella raivokohtauksia aivan riittävästi, Henrik nauraa lopuksi.

14 14 TAMPEREOPEN OHJELMA AAMULEHTI TAMPERE OPEN TARJOAA TÄNÄKIN KESÄNÄ HUIPPUTASON TENNISTÄ! Aamulehti Tampere Open tarjoaa jälleen upeita tenniselämyksiä. Kaikkien aikojen 34. miesten ATP-turnaus saa nyt yhdeksättä kertaa rinnalleen myös naisten ITF-turnauksen. Kesällä tullaan pelaamaan neljännen kerran junioreiden Koskiklinikka Future Stars turnaus, jonka voittajat saavat villin kortin kesän 2016 Tampere Openiin. Turnaukset pelataan Tampereen Tenniskeskuksessa, joka tarjoaa laadukkaat ja hienot puitteet kesän jännittävälle tennistapahtumalle. Aamupäivisin voit seurata naisten dollarin ITF-turnausta ja iltapäivällä jännittää miesten dollarin ATP-kisan pelejä. Tampere Open on yksi Tampereen kesän kohokohtia, ja sen avulla kuuluisuuteen ovat ponnistaneet monet maailman huippupelaajat kuten Jarkko Nieminen, Robin Söderling ja Florian Mayer. OTTELUOHJELMA OTA TALTEEN! Lauantai klo 9-18 Miesten karsintojen I ja II kierros Vapaa pääsy. Sunnuntai klo Naisten karsinnat klo Miesten karsintojen loppuottelut Vapaa pääsy. Maanantai klo 10 Naisten karsintojen loppuottelut klo 14 Miesten pääsarjan I kierros: kaksin- ja nelinpeli Tiistai Klo 10 Naisten pääsarjan I kierros: kaksin- ja nelinpeli Klo 14 Miesten pääsarjan I kierros: kaksin- ja nelinpeli Keskiviikko klo 10 Naisten pääsarjan I kierros: kaksin- ja nelinpeli klo 14 Miesten pääsarjan II kierros: kaksin- ja nelinpeli Torstai klo 10 Naisten pääsarjan II kierros: kaksin- ja nelinpeli klo 14 Miesten pääsarjan II kierros: kaksin- ja nelinpeli Perjantai Klo 14 Naisten kaksinpelin puolivälierät ja nelinpelin välierät Klo 14 Miesten kaksinpelin puolivälierät ja nelinpelin välierät Koskiklinikka Future Stars puolivälierät Lauantai Klo 10 Naisten kaksinpelin välierät ja nelinpelin loppuottelu Klo 13 Miesten kaksinpelin välierät Koskiklinikka Future Stars -välierät Miesten nelinpelin loppuottelu Sunnuntai Klo 11 Naisten kaksinpelin loppuottelu Klo 13 Miesten kaksinpelin loppuottelu Koskiklinikka Future Stars -loppuottelut Otteluiden alkamisaikoihin ja järjestyksiin voi tulla joitain muutoksia. PÄÄSYLIPUT JA VIP-LIPUT Lippujen hinnat kilpailun aikana: Päivälippu 20 Lastenlippu alle 12-vuotiaat 10 VIP-lippu / pv 70 Viikkolippu 90 Lipputiedustelut ja ennakkoliput: Sari Hannula, puh , Lippuja myydään portilla, paikkoja rajoitetusti. Jos pelipäivinä pelataan yksikin tunti, lippua ei lunasteta takaisin. Varaamalla lippusi ennakkoon, varmistat mukaan pääsysi!

15 TAMPEREOPEN 15

16 16 TAMPEREOPEN Digin ja printin toteuttaja. grano.fi K E S Ä 2015 LAADUKKAAT JA TYYLIKKÄÄT KALUSTEET KESÄPIHALLESI KÄY TESTAAMASSA KESÄPIHAN TYYLISI! JA KATSO, MITKÄ KALUSTEET SINNE PARHAITEN SOPIVAT. 1790,- (2260,-) KRUUNUKALUSTE.FI Monaco KULMASOHVARYHMÄ Kulmasohva + pöytä + 2 rahia yhteensä 1790,- (2260,-). Sohvan koko 202 x 263 cm, pidempi osa joko vasemmalla tai oikealla. Pöydän koko 146 x 86 cm. KRUUNUKESKUS TAMPERE Taninkatu 2 ark , la 10-16, su VERKKOKAUPPA Nopeat toimitukset! Voit maksaa myös erissä. KRUUNUKALUSTE.FI

17 TAMPEREOPEN 17 HAASTATTELUSSA Teksti Elisa Heikura ENTINEN MISS TAMPERE OPEN PELAA TENNISTÄ JA VALLOITTAA MAAILMALLA Hanna-Reetta Luukkainen voitti Miss Tampere Openin vuonna Juuri ylioppilaaksi kirjoittanut, energiaa pursuava nuori nainen päätti osallistua kisaan, vaikka hänellä ei ollut tenniksen pelaamisesta tuolloin omakohtaista kokemusta. Säteilevällä ja sosiaalisella persoonallaan hän vakuutti tuomariston ja voitti kisan. Kisasta alkoi tie, joka on vienyt Hanna- Reetan kansainväliselle mallin uralle. Singapore, Los Angeles, Hong Kong ovat tulleet tutuiksi, kun hän kiertää valloittamassa maailmalla ja maailmaa. Mallin uran lisäksi Hanna-Reetta on opiskellut kauppatieteitä Tampereen yliopistossa ja tehnyt myös koulutukseensa liittyviä töitä. Näen, että jokainen näistä asioista tuo elämääni runsaasti kokemusta ja näkökulmia. Vaikka välillä on kiire, en osaisi mistään näistä luopuakaan, hän kertoo. Tennis hiipi Hanna-Reetan elämään vasta hiljattain, mutta on tempaissut hänet tyystin mukanaan. Tennis on täydellistä vastapainoa opiskeluille ja töille. Kentällä ei ehdi keskittymään muuhun kuin palloon!, Hanna-Reetta sanoo. -Kun kuulin päässeeni ensi syksyksi Tukholmaan vaihto-opiskelijaksi, taisin ihan ensimmäisenä katsoa, missä paikalliset tenniskentät sijaitsevat, hän jatkaa nauraen. Yksi tenniksen parhaita puolia Hanna- Reetan mielestä onkin se, että sitä voi pelata lähes jokaisessa maailman kolkassa ja se tuo mukanaan myös uusia tuttavuuksia. Viiden vuoden matka Miss Tampere Openista tähän päivään on opettanut Hanna-Reetalle paljon. Tärkeintä on olla oma itsensä ja välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Etenkin työt maailmalla ovat opettaneet avoimeksi ja ennakkoluulottomaksi ja kun itse suhtautuu niin muihin, muidenkin ennakkoluulot ja asenteet karisevat, hän toteaa. Hanna-Reetta rohkaisee tarttumaan kaikkeen, mikä tuntuu houkuttelevalta ja mielenkiintoiselta. Täysin uuden asian opettelu ja itsensä haastaminen vapaa-ajalla on tärkeää ja uskon että uteliaisuudesta ja oppimishalusta on myös muilla elämän osa-alueilla hyötyä. Tennis oli minulle juuri tällainen haaste ja siihen tarttuminen on jo nyt tuonut elämääni paljon! Australian nautikohtuudella.fi KAUNIIMPI HUOMINEN luonnon- sinulle mukaisesti viileään yöaikaan Suomen hoidetuilta IHASTUTTAVAT poimittuna kesään. tarhoilta IHONHOITO UUTUUDET! Tule ja tutustu kisojen aikana. PALKITTU LUOMUVIINI. Raikkaan hedelmäinen valkoviini kesäjuhliin ja kepeiden herkkujen seuraan. Jacob s Creek Earth Vine Grape Chardonnay 35,90 /3l (11,97 /l)

18 18 TAMPEREOPEN Revisium TILINTARKASTUS KOULUTUS KONSULTOINTI LASTEN PÄIVÄ MAANANTAINA kello Nyt kaikki tenniksestä pitävät lapset mukaan maksuttomiin TENNISKARNEVAALEIHIN. Päivän aikana paljon mukavaa tekemistä tenniksen ympärillä. Pelivälineet järjestäjien puolesta. Ilmoittaudu heti mukaan: (Huom. paikkoja rajoitetusti!) INTERSPORT HIPPO TENNISKARNEVAALIOHJELMA: HIPPO Tampere Open minitenniskilpailu Minitennispuisto, temppurata, syöttötutka, pomppulinna,... Hullunhauska Yukigassen -joukkuepeli Pehmistä, vohveleita, mansikoita ja kermavaahtoa...ja muuta hauskaa tekemistä! Hippo tenniskarnevaalin tarjoaa: NÄYTÖSOTTELU (n. klo 15) Pelaamassa NHL-TÄHDET Sasha Barkov ja Tuukka Rask sekä KUMMELI! Sasha oli aikoinaan yksi TATS:n huippujunioreista. Hae tähtien nimmarit pelin jälkeen! HUOM! Tenniskarnevaaleihin osallistuville lapsille ja heidän vanhemmilleen lastenpäivään vapaa pääsy! Tapahtuman järjestää Tampereen Tennisseura. Saatavana myös lisätietoa junioritoiminnastamme.

19 TAMPEREOPEN 19 TURNAUKSESSA TAPAHTUU TURNAUKSEN AIKANA JÄRJESTETTÄVÄT OHEISTAPAHTUMAT: Maanantai HIPPO INTERSPORT LASTENPÄIVÄ Klo Ilmoittaudu mukaan NÄYTÖSOTTELU Klo Paikka: Tampereen Tenniskeskus Torstai KOSKIKLINIKAN PÄIVÄ Perjantai TAMPERE OPEN YRITYSTENNIS Klo 9.00 UPEAT MISS TAMPERE OPEN -FINALISTIT paikalla Tampereen Tenniskeskuksella klo Miss Tampere Open valitaan samanailtana Tampere Open Partyssä Viihdemaailma ILONAssa. PELIN JÄlKEEN SALUD OPEN Tervetuloa herkulliseen ja rentoon espanjalaistunnelmaan! Harvinaista Kobe-härkää KOBE MENU 109,- /hlö Grillattua kampasimpukkaa ja Pata Negra-kinkkua Kobe Surf n Turf Aidon Kobe härän pihvi grillattuna puuhiiligrillissä pil-pil marinoidun jättiravunpyrstö vartaan kera. Lisäksi teriyaki-sieniä ja soijalla & limellä maustettua aliolia. Espanjalaisia juustoja & membrillohyytelöä Liekitetyt viherpippurimansikat ja vaniljajäätelöä TENNIS PARTY Aamulehti Tampere Openin vauhdikkaat Tennis Partyt pidetään tänä vuonna Viihdemaailma ILONAssa. Illalliskortit 60 Katso lisää: Illalliskortteja myy: Sari Hannula, puh Hanna Niemi, puh KAUNIIMPI HUOMINEN IHASTUTTAVAT IHONHOITO UUTUUDET! Tule ja tutustu kisojen aikana. KAIKILLA HERKUILLA Saludin kabinetti on uudistunut. Varaa sopivan kokoinen, toimiva tila nykyaikaisella kokousvarustuksella. Tila on maksuton 8-30 hengen ruokaseurueelle. Varattavissa on myös parvi yli 40 henkilön ryhmille yksityiskäyttöön (max. 50 henkilöä). Tuomiokirkonkatu 19, Tampere P ,

20 20 TAMPEREOPEN ESITTELYSSÄ SCANDIC TAMPERE CITY ON TÄRKEÄ YHTEISTYÖKUMPPANI Aamulehti Tampere Open ja Scandic-ketju jatkavat yhteistyötä edelleen. Scandic on majoittanut pelaajia koko turnauksen historian ajan eli vuodesta Kun turnausta vielä pelattiin Pyynikin kentillä toimi Scandic Rosendahl yhteistyökumppanina. Pelien siirryttyä Tenniskeskukselle Ruotulaan oli luonnollinen valinta keskustassa sijaitseva Scandic Tampere City. Pelaajille on erittäin tärkeää, että hotelli on tasokas sekä toimiva. Lisäksi sieltä pitää olla helppo kulkea pelipaikalle ja takaisin hotellille. Scandic Tampere City soveltuu näin mainiosti pelaajien tarpeisiin keskeisellä sijainnillaan. Aiemmin pelaajat ovat maksaneet majoituskulut omasta pussistaan, mutta tänä vuonna niin ei tarvitse enää tehdä. - Turnauksen palkintosumma on edelleen , mutta nyt tarjoamme pelaajille ilmaisen majoituksen. Sen johdosta voimme jakaa ATP-pisteitä suuremman :n dollarin turnauksen mukaan, vahvistaa kilpailunjohtaja Veli Paloheimo.

UUDET TÄHDET SYNTYVÄT JÄLLEEN TAMPEREELLA.

UUDET TÄHDET SYNTYVÄT JÄLLEEN TAMPEREELLA. TAMPERE OPEN 2016 UUDET TÄHDET SYNTYVÄT JÄLLEEN TAMPEREELLA. 35. KANSAINVÄLINEN TENNISTURNAUS! LA 16.7. SU 24.7. TAMPEREEN TENNISKESKUS 16.7. - 24.7. 16.-24.7.2016 TULE KOKEMAAN 35. KANSAINVÄLINEN ATP-TURNAUS!

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

KILPA- JA JUNIORIVALMENNUS KESÄ 2014

KILPA- JA JUNIORIVALMENNUS KESÄ 2014 KILPA- JA JUNIORIVALMENNUS KESÄ 2014 LOPPUKEVÄÄN KILPAVALMENNUS Kilpa- ja juniorivalmennus seuraa kevätkauden aikataulua 25.5. saakka. Harjoitukset pidetään ulkona niin usein kuin mahdollista. Viikolla

Lisätiedot

TAMPERE OPEN 2016 UUDET TÄHDET SYNTYVÄT JÄLLEEN TAMPEREELLA TAMPEREEN TENNISKESKUS LA 16.7. SU 24.7. 35. KANSAINVÄLINEN TENNISTURNAUS ILMOITUSLIITE

TAMPERE OPEN 2016 UUDET TÄHDET SYNTYVÄT JÄLLEEN TAMPEREELLA TAMPEREEN TENNISKESKUS LA 16.7. SU 24.7. 35. KANSAINVÄLINEN TENNISTURNAUS ILMOITUSLIITE ILMOITUSLIITE Pääyhteistyökumppani TAMPERE OPEN 2016 TAMPEREEN TENNISKESKUS LA 16.7. SU 24.7. UUDET TÄHDET SYNTYVÄT JÄLLEEN TAMPEREELLA 35. KANSAINVÄLINEN TENNISTURNAUS 2 TAMPEREOPEN TAMPEREOPEN 3 PÄÄKIRJOITUS

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

Venla, Joona ja Simone. Tennis

Venla, Joona ja Simone. Tennis Venla, Joona ja Simone Tennis Tennistunti Maanantaina 7.4.2014 tenniskiertue pysähtyi päiväksi koulullemme opettamaan meille oppilaille tennistä. Salissa oli kolme pistettä, tutka, tarkkuuslyönti ja minitennispeli.

Lisätiedot

TULE TAMPEREEN TENNISKESKUKSEEN

TULE TAMPEREEN TENNISKESKUKSEEN ILMOITUSLIITE Pääyhteistyökumppani TULE TAMPEREEN TENNISKESKUKSEEN 19.-27. 7.2014 JARKKOKIN TULEE 2 TAMPEREOPEN PÄÄKIRJOITUS PÄÄSPONSORILTA OLOSUHTEET JA MATKAT Olosuhteet eivät tee pelaajaa, mutta niiden

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Minitennis Kilpailun järjestäjän opas

Minitennis Kilpailun järjestäjän opas Minitennis Kilpailun järjestäjän opas Sisällysluettelo 1. Tervetuloa Minitenniksen pariin!...3 2. Minitenniksen säännöt...4 3. Kilpailunjärjestämiseen tarvittavat varusteet ja niiden sijoittelu...6 4.

Lisätiedot

MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET

MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET 1 YHTEENVETO Markkinointitutkimukseen vastasi 169 henkilöä, joista 40 % oli miehiä ja 60 % naisia. Ikäjakauma jakautui aika tasaisesti, eniten oli 16-25-vuotiaita

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä

HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Esa Määttä HUIPPUPELAAJAN POLKU Maailma on täynnä erilaisia polkuja Huipulle on monta erilaista tietä Huippu-urheiluikä ja sen merkitys harjoittelussa Monipuolinen liikunta Miksi?

Lisätiedot

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä

Märsky 29.10.2012. Heikki Pajunen Novetos Oy. Luomme menestystarinoita yhdessä Märsky 29.10.2012 Heikki Pajunen Novetos Oy Luomme menestystarinoita yhdessä Aamun ajatus By Positiivarit: Maanantai 29.10.2012 AAMUN AJATUS Elämä on 10-prosenttisesti sitä miten elää ja 90-prosenttisesti

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Torstai / 2.4 Bussi Helsinkiin/Turkuun Viking Line Tukholmaan. Sunnuntai / 5.4. Aamiainen. Sijoitusottelu. Buffet-päivällinen.

Torstai / 2.4 Bussi Helsinkiin/Turkuun Viking Line Tukholmaan. Sunnuntai / 5.4. Aamiainen. Sijoitusottelu. Buffet-päivällinen. TURNAUS Turnauksen järjestäjät Huddinge Hockey & Legacy Global Sport Turnauksessa omat sarjat AA & AAA-joukkueille Jokainen pelaa ja saa pelipaidan Suomen väreissä Jokainen suomalaisjoukkue pelaa 5 ottelua

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN JUHLASUURKILPAILUT XXX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden JuhlaSuurkilpailut

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

F-, E- ja D-tytöt Yleisesti valmennuksestaja ja treenamisesta Mitä ja miten salilla tehdään

F-, E- ja D-tytöt Yleisesti valmennuksestaja ja treenamisesta Mitä ja miten salilla tehdään F-, E- ja D-tytöt Yleisesti valmennuksestaja ja treenamisesta Mitä ja miten salilla tehdään JP Laamanen / E-tytöt ONNEKSI OLKOON 1. Olette valinneet teknisesti HAASTAVAN lajin lapsellenne 2. Lapsenne ovat

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

MAALIVAHDIN URAKEHITYS MAALIVAHDIN URAKEHITYS Käytännössä kaikkien nuorten maalivahdinalkujen vakiovastaus tavoitteita kysyttäessä on SM-liigaan tai NHL:ään pääseminen. Olen työni puolesta joutunut työstämään ajatusta siitä,

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 30 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Vantaan Jalkapalloseura

Vantaan Jalkapalloseura Vantaan Jalkapalloseura 2008-syntyneiden joukkueiden perustaminen Vantaan Jalkapalloseura ry - Vantaalainen Jalkapalloseura - N. 1500 lisenssipelaajaa - Suomen yksi suurimmista jalkapalloseuroista - Oma

Lisätiedot

BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013

BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013 BJR F2 (05) Vanhempainkokous 21.08.2013 Kausi 2013 2014 Vastuuvalmentaja Jan Wasastjerna Edelleen... Urheilua Lasten Ehdoilla! HAUSKAA ja HAASTEELLISTA Tehdään vanha paremmin ja opitaan uutta => KEHITYTÄÄN

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa

Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Harrasteliikuntaa hyvässä seurassa Tampereen Harrasteurheilijat ry. Perustettu lokakuussa 2012 kaveriporukan jalkapallojoukkueeksi Jäseniä 32 ja harrastajia n. 50 Toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

Sulkapallojaos 2015/01 2015-02-09/me Jaoksen toiminta:

Sulkapallojaos 2015/01 2015-02-09/me Jaoksen toiminta: Koneen Kerho r.y. Sulkapallojaos 2015/01 2015-02-09/me Jaoksen toiminta: Sulkapallojaoksen jäsenet yhteensä noin 70 pelaajaa - harrastavat kuntoilumuotoista sulkapalloilua. Jaoksella on vakiovuoro keskiviikkoisin

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA!

YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! YHDISTÄ OPISKELU JA HUIPPU-URHEILU KUORTANEELLA! Yhteishaku 1.-19.3.2010 HALUATKO HUIPPU-URHEILIJAKSI? Kuortaneen lukio ja Kuortaneen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa

Lisätiedot

Suomen Tennisliitto Strategia 2010 Strategian peruskivet Arvot Huipputennis Kilpailutoiminta Valmennustoiminta Alue- ja seuratoiminta Jäsenistö Viestintä Talous Organisaatio Missio Suomen Tennisliitto

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. TERVETULO! 33. -turnaus 4. - 16.4.2016 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654. Turnauksessa on mukana yhteensä 34 joukkuetta 6 eri sarjassa. KIINTIÖ 6 joukkuetta

Lisätiedot

SQUASH & BOWLING CENTER SEINÄJOKI

SQUASH & BOWLING CENTER SEINÄJOKI KEILAILU KUNTOSALI SQUASH & BOWLING CENTER SEINÄJOKI 2015-2016 ESITE & HINNASTO 06-4140151 SQUASH Kurssit ja opetus SQB Center Keilakurssit SQB Centerissä järjestetään Sisällysluettelo: aina alkeiskursseista

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille 1 MATKARAPORTTI SKOTLANNIN SULKAPALLOKOULUTUKSESTA TIIVISTELMÄ Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille Osallistujat: Tero Kallio, Kauko Oksanen,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE MINI- JA MIDITENNISKIERTUE Minitennis Osallistumiskelpoisuus, luokkajako, ilmoittautuminen ja osanottajamäärän rajoittaminen Minitenniskilpailuun osallistuvan pelaajan ei tarvitse maksaa kilpailulisenssiä.

Lisätiedot

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012

Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu. HGK:n valmennus 2012 Pelitaktiikka ja monipuolinen harjoittelu HGK:n valmennus 2012 Mitä pelitaktiikalla tarkoitetaan? Omien vahvuuksien hyödyntämistä maksimaalisesti. Omien heikkouksien välttämistä pelissä. Pelin, kentän

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004

SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 26.3.2004 SEURATIEDOTE MAALISKUU/2004 PELISSÄ ELÄMÄ TAPAHTUMA 3.-4.4. VANTAALLA! KEVÄTKOKOUS 18.4. KUTSU, ESITYSLISTA JA VALTAKIRJA PELISÄÄNTÖPALAUTE Varaa aikaa ihmisille, jotka ovat Sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla

Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Tyttöjen C14 (1998) viimeistelyleiri 12. 14.6. Liikuntakeskus Pajulahdessa ja Piirijoukkue Cup 17. 20.6. Eerikkilän Urheiluopistolla Uudenmaan piirin C14 tyttöjen piirijoukkue kutsutaan 12. 14.6.pidettävälle

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI järjestää 12.3.2016 TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Tampere Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 12.3.2016 Kaukajärven vapaaaikatalolla.

Lisätiedot

Toimintamaksulla kustannetaan alkuun joukkueelle mm. EA-laukku ja kylmäpusseja. Pari maalivahdin paitaa. Muuhun yhdessä sovittavaan tarkoitukseen.

Toimintamaksulla kustannetaan alkuun joukkueelle mm. EA-laukku ja kylmäpusseja. Pari maalivahdin paitaa. Muuhun yhdessä sovittavaan tarkoitukseen. PAIKKA Päiväkumpu AIKA 24.3.2014 KLO 18.20-19.40 Vanhempainkokous 1. Jäsenmaksut ja pelipaidat: LopaSammatin pelaajat maksavat 50eur toimintamaksun liittyessään joukkueeseen. Joukkue kustantaa näillä rahoilla

Lisätiedot

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015 voimaantulevat taksat.

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015 voimaantulevat taksat. KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2015 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 15.1.2015 Urheiluseurat TAKSALUETTELO Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 20.9.2014 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT C-JUNIORIEN KILPAILUT

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Viimeisimpänä aloitteenaan Peimari United haluaa esitellä maalivahdeille kohdennetun uuden turnausmuodon ensimmäisenä Suomessa: Goalkeeper Combat I

Viimeisimpänä aloitteenaan Peimari United haluaa esitellä maalivahdeille kohdennetun uuden turnausmuodon ensimmäisenä Suomessa: Goalkeeper Combat I Johdanto Peimari United on jalkapallon erikoisseura, jonka tavoitteena tarjota hyvä jalkapalloharrastus, junioreille ja aina aikuispelaajille asti. Peimari Unitedin toiminnassa korostuu kaikessa tekemisessä

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen

Liikkuvan Arjen Design KÄYTTÄJÄPROFIILIT. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen KÄYTTÄJÄPROFIILIT TYÖMATKAPYÖRÄILIJÄ SATUNNAINEN PYÖRÄILIJÄ RETKIPYÖRÄILIJÄ MAANTIEPYÖRÄILIJÄ MAASTOPYÖRÄILIJÄ

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon!

Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Edessä antoisat vuodet Millaisessa ympäristössä sinä haluat viettää elämäsi kolme tai neljä tärkeää vuotta? Sammon keskuslukio Hakukoodi ainevalintakortissa:

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot