ALUEASIAMIES TIEDOTTAA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ALUEASIAMIES TIEDOTTAA"

Transkriptio

1 ALUEASIAMIES TIEDOTTAA HYVÄT ALUEEMME TOIMIJAT Lähetin pääluottamusmiehille ennen pääsiäistä kyselyn palkkausjärjestelmistä ja koulutustarpeista. Vastauksia tuli 14 paikallisyhdistykseltä. Vastausprosentti oli siis 40. Kiitän kaikkia vastaajia. Työtänne hyödynnetään. Alla yleisiä huomioita vastauksista. Palkkausjärjestelmä Lähes kaikilla vastaajilla oli käytössä hintalappujärjestelmä. Vain kahdella vastaajista ei ollut minkäänlaista tosiasiallista paikallista palkkausjärjestelmää. Rahoja vain jaetaan jotenkin silloin, kun jotain on jaettavana. Mikä lienee tilanne niillä 60 prosentilla, jotka eivät vastanneet? Järjestelmän toimivuudesta näkemykset jakautuivat tasan. Ongelma lienee siinä, että järjestelmä ei toimi tehtävien mukaan vaan ainoastaan paikallisten järjestelyerien mukaan. OVTES vs. KVTES OVTES:n alueelle on paikallisesti rakennettu omat KVTES:sta poikkeava järjestelmä. Hintalappujärjestelmää onkin vaikea soveltaa KVTES:ssa. Voisiko olla mahdollista rakentaa periaatteessa samalla tavoin toimivaa järjestelmää, joka kuitenkin huomioi tehtäväalueiden erityslaadun? Päivitys Varsinaista palkkausjärjestelmän kehittämistyötä oli tehty muutamassa yhdistyksessä,. Puolella vastaajista ei oltu tehty minkäänlaista päivitystyötä. Toisella puolella vastaajista järjestelmää on tarkastettu yleensä silloin, kun on tullut paikallisesti jaettavaa. Koulutustarve Koulutusta kovasti kaivataan. Karkeasti ottaen kolmen tyyppistä tukea ja informaatiota haluttiin. 1. Paikallisyhdistyksen toimijoille (= hallitus) näkemystä siitä,

2 mitä virkaa paikallisyhdistyksillä on ja miten niiden pitäisi toimia mitä edunvalvonta ja vaikuttaminen oikeasti edellyttävät suunnittelulta, toteutukselta ja budjetoinnilta miten luottamusmiesten ja paikallisyhdistysten yhteistoiminta rakennetaan. 2. Opetusalan palkkausrakenne on ikuinen kentän koulutusaihe. Oman palkkakoonnin lukeminen ja tulkitseminen vaatii koulutusta! 3. Paikallisen palkkausjärjestelmän rakentamiseen tarvittaisiin tukea. Tarvetta olisi kokoontua joko samankokoisten yhdistysten porukka yhdessä naapurikunnat yhdessä tai alueen pääluottamusmiehet ja puheenjohtajat yhdessä Hommaa ei parin tunnin iltaistunnolla viedä pätkääkään eteenpäin. Määräaikaisten palkka Määräaikaiset ja tuntiopettajat palkataan kyselyyn vastanneissa kunnissa erästä poikkeusta lukuun ottamatta koko lukuvuodeksi. Tämä ei siis liene alueellamme mikään ongelma. Lopuksi vielä suoria kommentteja vastauksista. Kommentteja ja palautetta kyselystä PAIKALLINEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄ Käytössä on pisteytysjärjestelmä, jossa kaikkien pisteet lasketaan joka lukuvuodeksi uudelleen ja jaettava tva-raha jyvitetään tasoittain. Tänä vuonna tasojen euromäärät olivat seuraavat: 1-taso: pistettä --> 35,58 euroa 2-taso: pistettä --> 71,16 euroa 3-taso: pistettä --> 106,74 euroa 4-taso: 80 - pistettä --> 142,32 euroa Jaettavassa potista puuttuuvat vielä ensimmäisen kierroksen tva:t ja siirtymäkauden lisät, mutta ne otetaan huomioon pisteytettäessä. Jos siis tehtävästä maksetaan jo vanhaa tva:ta tai siirtymäkauden lisää, niin pisteitä ei siitä asiasta kerry. Toistaiseksi näitä ei ole yhdistetty tähän pottiin, koska vanhat summat ovat vielä suurempia kuin 1-tason summa. Ensimmäisellä kierroksella rahaa jaettiin pääosin rehtoreille. Järjestelmä on toimiva ja kaikki tietävät, millä perusteilla lisää saadaan. Pisteet ovat voimassa lukuvuoden kerrallaan.

3 KVTES-puolella on ennen minun plm aikaani otettu käyttöön "järjestelmä", jossa uutta rahaa jaetaan aina järjestelyvaraerän yhteydessä. Perustuu aika pitkälti esimiehien mutuun. Rahojen jaosta sovitaan erikseen silloin, kun jaettavaa tulee. No tiedä häntä. Sanomista on tullut ja perusteita tivataan, sikäli kun edes tiedetään (kaikesta valistuksesta huolimatta) mistä se palkka tulee. Toimvaahan tämä ei ole: johtajat eivät meinaa muistaa rahoja maksaa ja palkanlaskija pyörittelee päätään joka syksy, kun saajat vaihtuvat ja summat. OVTES:iin sentään on tehty jonkinlainen järjestelmä. KVTES-puolella maksetaan miten sattuu. Ei aina oikeudenmukainen (paljon lisätehtäviä, joista ei TVA:ta) Pääosin hintalappu, lukion osalla on saatu aikaiseksi pisteytyssysteemi jolla porukka kolmeen porukkaan. Aika tyytyväisiä ollaan oltu, mutta jos nyt aloittaisin saman... tekisin aivan toisin. Nyt saatu tva näkymään erillisenä rivin palkkakuittiin. Opettajat eivät välttämättä tiedä kuuluvatko tva:n piiriin(?!) On myös yhdistyksen päänsärky!. Mikä huolestuttavinta rehtoreilla kaikilla ei tietoa! On ollut harkinnassa laittaa tva uusiksi. PÄIVITYS Ei ole päivitetty ja kunnassa ollaan nihkeitä päivittämään KVTES-puolen järjestelmää. Päivitetty on aina silloin kun on rahoja jaossa tai väki johdossa vaihtunut (mikä on meillä usein). Mitään ei ole sovittu erikseen. Ei ole kyllä ymmärretty sopiakaan. Luettelo tehtävistä, joista maksetaan sovitun suuruista tva-lisää. Tämä on meillä käytössä oleva menetelmä. Toimii, koska opettajia on vähän (). Tällaista järjestelmää ollaan juuri nyt tarkistamassa ja tarkentamassa. Liitteeksi laitan esityksemme. Asiasta on käyty vilkas keskustelu paikallisyhdistyksen nimeämässä palkka-asiatoimikunnassa, jossa on mukana perusopetuksen rehtori, sivistystoimenjohtaja, apulaisrehtorit sekä edustajat niin aineopettajista kuin luokanopettajista. Toimikuntaa vetää pääluottamusmies ja mukana on myös opettajien luottamusmies. Tämän toimikunnan esitys on mennyt työnantajan elimissä läpi aikaisemmin sellaisenaan. Tiettyihin tehtävän vaativuutta lisääviin tehtäviin on aluksi voitu kohdentaa järjestelyvaraerästä osa esim. apulaisjohtajille; nyt yritetään saada selkeämpi korvaus yhtenä korvauksena. Yhdistelmäopettajan kohdassa on ollut epäselvyyttä ja nyt sitä on yritetty selkiyttää. Uusi järjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön Palkkausjärjestelmää päivitetään nyt vaativuuksien muuttuessa ja tilanteiden vaihtuessa. Tarkoitus olisi, että se tarkistettaisiin 2 vuoden välein ja

4 tarvittaessa myös silloin kun tehtävissä ilmenee muutoksia. Ennen järjestelyvaraerän tähän suunnattua rahaa on hyvä tilanne myös tarkistaa. KVTES:in puolella rahojen jaosta sovitaan erikseen silloin, kun jaettavaa tulee. Eli ei ole järjestelmää. Käytännössä palkkausjärjestelmä päivitetään kun uusia eriä tulee. Päivittäminen tosin kuulostaa hieman oudolta sanalta tässä yhteydessä. Jakotilanteessa samat henkilöt purnaavat, mutta sen jälkeen kaikki ok! Systeemi on osoittautunut reiluksi. KVTES-puolella enemmänkin henkilöstöpäälllikön lopullisen esityksen mukaisesti jako, perustuen pääluottamusmiesten esityksiin, joita siis osittain muutettu. (Myös periaatteella nyt mulle ja sitten taas sulle.) Neuvottelut ovat joskus hyvinkin repiviä, mutta poistumme silti aina hymyssäsuin. OVTES puolella neuvottelut ovat neutraalimpia; keskustelua on syntynyt ala-aste/ yläaste- lukion opettajien tasa-arvoisesta kohtelusta. Minun mielestäni hintalappujärjestelmä ei ole oikeudenmukainen, mutta toimiihan se. KVTES käyttää enemmän henkilökohtaista lisää, ainakin järjestelyerien kohdalla. Esimiehet ovat KVTES-puolella aktiivisia näissä palkka-asioissa ja tekevät esityksiä, kenen tai keiden palkoissa olisi korjaamista. Vain järjestelyerien aikaan käydään rahakeskustelua. KOULUTUS Henkilökohtaisesti en, mutta luulen, ett sellaista voitaisiin kaivata. Koko alueen pääluottamusmiehet, luottamusmiehet ja yhdistysten puheenjohtajat yhdessä Koulutusta yhdistystasolla Kaikki koulutus olisi kotiin päin! Ei tahdo löytyä aktiivisuutta selvittää edes omaa palkkausta, sama lienee koko maassa. Oletetaan paljon asioita. Pitäisi kait olla tyytyväinen kun ei ole murinaa palkkarintamalla? Työ jää pitkälti pääluottamusmiehen aktiivisuuden varaan. Paikallisyhdistyksen hallituksesta on moni eri rooleissa myös palkkaasiatoimikunnassa, joten samat henkilöt pyörittää pitkälti asioita. Henkilöiden tavasta toimia riippuu paljon se, millaisen aseman hän saa ja miten hänen esittämät asiansa menevät eteenpäin. Paikallisyhdistyksellä on raskas rooli ja koulutusta tarvitaan paikallisyhdistyksen roolin ymmärtämiseksi ( tärkeys, pakko toimia, vaikutusmahdollisuuksien ymmärtäminen). Kuntatyönantajat ottavat mallia naapurikuntien toimintatavoista ja pitävät selkeästi yhteyttä erilaisia ratkaisuja valittaessa. Lähikuntien paikallisyhdistykset sen sijaan eivät tue toisiaan niin paljon kuin voisi. Yhteistyötä voisi selkeästi lisätä ja samalla helpottaa paikallisyhdistysten taakkaa. Koulutusta koko alueen pääluottamusmiehet, luottamusmiehet ja yhdistysten puheenjohtajat yhdessä.

5 Tämä olisi se TÄRKEIN kohta johon pitäisi satsata. Näistä henkilöistä ja heidän tieto-taidostaan riippuu koko palkkausjärjestelmän kehittäminen. Yhteisillä koulutuksilla tuettaisiin myös sitä rohkeutta ja jaksamista, joita yhteisten asioiden ajaminen vaatii. Kun on joukko takana niin voi rohkeammin ajaa yhteisiä asioita ja huomaa, että kaikkiin yhteisten asioiden ajajiin kohdistuu sama leima. Asiat ovat myös hyvin tarkkoja ja kimurantteja, ja niihin pitäisi nopeasti löytää oikea vastaus. Pohjatietoa siis tarvitaan ratkaisujen taustalle. Toisten kokemukset ja mahdolliset ratkaisumallit tukisivat yksittäistä paikallista vaikuttajaa. TÄTÄ KOULUTUSTA LISÄÄ!!! Koen että työnantajan käsityksiä ja tietoja palkkausjärjestelmästä tulisi kehittää. Katsaus muiden kuntien esityksiin on paikallaan. Aina on tuen tarvetta. Kaikki mahdollinen koulutus käy. Tarvetta on. Joka kerta koulutuksissa ihmettelen, miten esim. tämä palkkaryhmäsysteemi on saatu työnantajan hyväksymäksi. Kun kuuntelin Jyväskylän mallia, mietin, että meillä ei sellaista työnantaja hyväksyisi. Toki ei ole kokeiltu. Pääluottamusmiehet, luottamusmiehet ja puheenjohtajat nyt ainakin saisivat kokoontua saman pöydän ääreen. Entä jos plm on eri mieltä kuin yhdistyksen hallitus ja pj.? Vai tekeekö plm kuten hallitus ja pj tahtovat? MUUT TERVEISET Pääluottamusmiehet ovat OAJ:n kärkitoimijoita. Joskus meille voisi järjestää "virkistyspäivän" esim. Kuortaneella. Päivä voisi sisältää toki lyhyesti edunvalvonta-asiaakin, mutta muuten olisi ihan mukava osallistua opiston leppisaan liikunnalliseen toimintaan. Minusta oli erittäin hyvä, että alueasiamies suunnitteli jalkautuvansa paikallisyhdistyksiin. Odotan tätä erittäin innoissani. Hallitusta ja opettajakuntaa on herätettävä ja tuntemattomampi henkilö voi saada uudella tavalla asiat elämään ja ihmiset heräämään. Samalla juuri niistä samoista asioista puhumalla vahvistetaan pääluottamusmiehen ja puheenjohtajan asemaa ja sanomaa myös paikallisesti. Liitän mukaan tänään päivitetyn kalenterini. Odotan edelleen kutsuja paikallisyhdistyksen vierailemaan pakallisyhdistysten hallitusten kokouksissa. Syksyä myydään jo kovaa vauhtia. Mukavaa kesän odotusta Seppo

OVTES:n muutokset 1.3.2007. ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus)

OVTES:n muutokset 1.3.2007. ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus) OVTES:n muutokset 1.3.2007 ja vaikutukset paikalliseen ay-toimintaan (Kunnallinen yleissivistävä koulutus) Kunnallisen palkkajärjestelmän kehittämisohjelma KUNPAS selvitys 2001 kunnallisten palkkajärjestelmien

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen

Paikallinen sopiminen Paikallinen sopiminen Puheenjohtajien neuvottelupäivät Kevät 2017 Kirsti Hietaranta Järjestöasiamies, OAJ Kilpailukykysopimus /Paikallinen sopiminen Alakohtaisesti sovitaan virka-ja työehtosopimuksissa:

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5)

KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) KT Yleiskirjeen 6/2011 liite 2 1 (5) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2010 2011) allekirjoituspöytäkirjan 4 :n mukaisten palkantarkistusten soveltamisohjeet Yleistä Yleiskorotus

Lisätiedot

UUTTA OPETTAJIEN PALKKAUKSESSA v. 2019

UUTTA OPETTAJIEN PALKKAUKSESSA v. 2019 UUTTA OPETTAJIEN PALKKAUKSESSA v. 2019 Jaana Alaja Pääluottamusmies 1 Kysymys järjestelyeristä Onko eri kouluissa eri TVA-perusteet vai onko sovittu paikallisesti jotain tiettyä? Tähän liittyen, onko Helsingissä

Lisätiedot

KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA

KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA 1.5.2011 Jukka Koskipirtti JKK 7/2011 1 Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.5.2011 0,5 huhtikuun palkkasummasta Sähköpostikysely

Lisätiedot

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori

Tiina Ahde. Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Tiina Ahde Tampereen klassillisen lukion kemian, matematiikan ja fysiikan lehtori Miksi haen luottamusmieheksi? Haluan ennen kaikkea auttaa ihmisiä. Parhaimpia hetkiä luottamusmiesvuosillani edunvalvonnassa

Lisätiedot

(6) Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, JHL ry, JUKO ry ja JYTY ry

(6) Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, JHL ry, JUKO ry ja JYTY ry 28.11.2016 1(6) Paikallissopimus Sopijapuolet Tällä paikallissopimuksella määritellään Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä maksettavasta työsuorituksen arviointiin perustuvasta henkilökohtaisesta lisästä.

Lisätiedot

PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA

PÄÄLUOTTAMUSMIES TIEDOTTAA 7.12.2011 UUDESTA VIRKAEHTOSOPIMUKSESTA Opetusalan uuteen virkaehtosopimukseen tulee varsin paljon tekstimuutoksia. Muutokset toteutuvat kolmessa vaiheessa: 1.1.2012, 1.8.2012 ja 1.2.2013. Alla on koottuna

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, henkilöstön kehittäminen Henkilöstön kehittäminen 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten suunnitelmallista

Lisätiedot

Ajankohtaista työmarkkina- ja neuvottelutilanteesta AKOL:n neuvottelupäivät

Ajankohtaista työmarkkina- ja neuvottelutilanteesta AKOL:n neuvottelupäivät Ajankohtaista työmarkkina- ja neuvottelutilanteesta AKOL:n neuvottelupäivät 1 Sopimuskausi Sopimukset ovat voimassa 31.1.2017 asti työrauhavelvoite Uudet sopimukset 1.2.2017 alkaen Tuleeko taustalle laaja

Lisätiedot

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC Tämän ohjeistuksen tarkoitus on toimia muistilistana työnantajan edustajille ja luottamusmiehille toimenpiteistä, joita sosiaalialan järjestöjen

Lisätiedot

KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 1

KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 1 KT YLEISKIRJEEN 3/2007 LIITE 1 1 (5) VOIMAAN TULEVA KUNNALLINEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS (OVTES) ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuksessa on sovittu kunnallisen palkkausjärjestelmän kehittämistoimenpiteitä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut

OSIO B Kokeilu Yleissivistävät koulut OSO B YLESSVSTÄVÄN KOULUN OPETUSHENKLÖSTÖN TYÖAKAKOKELUJA KOSKEVAT SOPMUSMÄÄRÄYKSET SOVELTAMNEN 1 Soveltamisala ja voimassaolo 1 mom. Näitä sopimusmääräyksiä sovelletaan jäljempänä mainittujen ammattiryhmien

Lisätiedot

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä

Henkilökohtainen palkanlisä, siirtymäkauden lisä ja henkilökohtainen lisä KT Yleiskirjeen 17/2007 liite 4 1 (6) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2007 2009) allekirjoituspöytäkirjan soveltamisohjeet Palkantarkistukset, järjestelyerät ja kertaerä

Lisätiedot

Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä

Kustannusvertailu uuden suunnitellun ja nykyisen apulaisrehtorijärjestelmän välillä SELVITYS VIRKA-APULAISREHTOREIDEN VIRKOJEN PERUSTAMISTA VARTEN Perusopetuksen hallinnon nykytila ja tulevaisuuden suunnitelmia Tällä hetkellä Kuhmon perusopetuksessa hallinnollisista asioista vastaavat

Lisätiedot

tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä

tuloksellisuuteen perustuva kertaerä 9,2% varsinaisesta palkasta. Työssäoloehto: keskeytymättä Luottamusmiestiedote 1/2018 OVTES 1.2.2018-31.3.2020 1. Palkankorotukset noudattelevat yleistä palkankorotusten linjaa osa korotuksista päätetty siirtää tekstimuutoksiin 1.5.2018 yleiskorotus 1,17% 1.4.2019

Lisätiedot

YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN

YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN Kunnanhallitus 35 16.03.2004 YHTEISREHTORIJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN TOIMIVAKSI KUORTANEEN JA LEHTIMÄEN KUNNISSA JA OAJ:N HAKUSAARRON PURKAMINEN 59/02/021/2001 KH 35 Kuortaneen ja Lehtimäen kunnanhallitukset

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kari Sutinen, pj TOIMINNAN OSA-ALUEET KOKOUSTOIMINTA KOULUTUS/EDUNVALVONTA, AKTIIVIT, JÄSENISTÖ EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN, AKTIIVIT/JÄSENISTÖ/TYÖNANTAJAT

Lisätiedot

KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA Jukka Koskipirtti

KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA Jukka Koskipirtti KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA 1.12.2012 Jukka Koskipirtti Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.12.2012 0,7 marraskuun palkkasummasta Sähköpostikysely

Lisätiedot

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus 2018-2020 neuvottelutulos 13.2.2018 JHL:n edustajisto/hallitus 15.2.2018 Riitta Rautiainen Tätä työehtosopimusta sovelletaan Avaintyönantajat AVAINTA ry:n jäsenyhteisöjen

Lisätiedot

1 (5) Kiteen kaupungin OVTES-palkkaustyöryhmä 26.2.2014. Kiteen kaupungin OVTES-palkkausjärjestelmän kuvaus 1.8.2014 alkaen

1 (5) Kiteen kaupungin OVTES-palkkaustyöryhmä 26.2.2014. Kiteen kaupungin OVTES-palkkausjärjestelmän kuvaus 1.8.2014 alkaen Kiteen kaupungin OVTES-palkkausjärjestelmän kuvaus 1.8.2014 alkaen 1 (5) Kiteen kaupungin OVTES-palkkaustyöryhmä 26.2.2014 OVTES-palkkausjärjestelmän uudistamiseen on osallistunut työryhmä, jonka jäseninä

Lisätiedot

OVTES-palkkausjärjestelmä. Työaikakoulutus Turku Jorma Uoti

OVTES-palkkausjärjestelmä. Työaikakoulutus Turku Jorma Uoti OVTES-palkkausjärjestelmä Työaikakoulutus Turku 3.4.2019 Jorma Uoti jorma.uoti@raisio.fi Palkan muodostuminen Tulospalkkio, työyksikön tulos Muut lisät, palkkiot ja korvaukset Ylituntipalkkio Ammatinhallinta

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Tehtävien vaativuuden arviointi. KJY:n TVA -koulutus 21.11.2008 Helsinki Hannu Freund ja Riikka-Maria Yli-Suomu

Tehtävien vaativuuden arviointi. KJY:n TVA -koulutus 21.11.2008 Helsinki Hannu Freund ja Riikka-Maria Yli-Suomu Tehtävien vaativuuden arviointi KJY:n TVA -koulutus 21.11.2008 Helsinki Hannu Freund ja Riikka-Maria Yli-Suomu Esityksen sisältö Taustaa: palkan osatekijät KT:n kysely opetusalan palkkausjärjestelmän tilanteesta

Lisätiedot

VASTAUKSIA YHTEYSOPETTAJIEN KYSYMYKSIIN. Kevät 2010 Jukka Talvitie

VASTAUKSIA YHTEYSOPETTAJIEN KYSYMYKSIIN. Kevät 2010 Jukka Talvitie VASTAUKSIA YHTEYSOPETTAJIEN KYSYMYKSIIN Kevät 2010 Jukka Talvitie Epäpätevien palkkaaminen Helsingin kaupungilla työnantajan kanta on yksiselitteisen kielteinen epäpätevien opettajien palkkaamiseen Opettajien

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN TYÖSUORITUKSEN ARVIOIMINEN OSANA OPETUSALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ

HENKILÖKOHTAISEN TYÖSUORITUKSEN ARVIOIMINEN OSANA OPETUSALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ HENKILÖKOHTAISEN TYÖSUORITUKSEN ARVIOIMINEN OSANA OPETUSALAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄÄ 28.3.2019 Työsuorituksen arviointi 1 (6) Sisällysluettelo 1 Tehtävän vaativuuden arviointi ja henkilökohtaisen työsuorituksen

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 Yhteenvetoa Paikallinen sopiminen on lisääntynyt SAK:laisilla työpaikoilla. 64 prosenttia luottamushenkilöistä

Lisätiedot

FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIERÄ 2011 JA 2012

FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIERÄ 2011 JA 2012 FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIERÄ 2011 JA 2012 Jukka Koskipirtti 1 Farmaseuttisen henkilöstön apteekkierä 2011 ja 2012 1.5.2011 apteekkierä 0,5 huhtikuun palkkasummasta 1.12.2012 apteekkierä 0,7 marraskuun

Lisätiedot

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat osa-aikaiset

Lisätiedot

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Syksyn 2016 arviointikyselyt Seinäjoen perusopetus Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Tässä yhteenvedossa on käyty läpi kaksi kyselyä. Ensin tarkastellaan perusopetuksen opettajille

Lisätiedot

V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia.

V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia. V Vaihtoehtojen A D taloudellisten vaikutusten arviointia. Syksyllä 2017 kun Keskuskoulun tiloissa Perälän koulun kokoinen yksikkö. Vaihtoehdot eivät ole seuraavilla laskelmilla helposti saatettavissa

Lisätiedot

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia Tutkija Jouni Puumalainen 20.01.2015 27.1.2015 1 Selvityksen toteuttaminen - Sähköinen kysely - Neljässä maassa: Suomi, Norja, Ruotsi, Islanti

Lisätiedot

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016)

Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016) KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 3 1 (5) Freund Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen muuttuneet sopimusmääräykset (OVTES 2014 2016) Tulkintaa muuttamattomat muutokset 1.1.2016 voimaan

Lisätiedot

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus Opiskelukysely 2017 Perustutkintokoulutus Vastaajia 265 Opiskelukysely 2017 Opiskelukyselyn kohderyhmänä olivat perustutkinto-opiskelijat, jotka ovat aloittaneet nykyiset opintonsa 2015-2016. Kysely oli

Lisätiedot

REHTORIKYSELY maaliskuu 2016

REHTORIKYSELY maaliskuu 2016 REHTORIKYSELY maaliskuu 06 ORKESTERIN JOHTAJA . Oppilaitoksessamme on orkesteria kohden 0 4 5 6 7 8 9 0 johtaja johtajaa 5 - johtajaa riippuen orkesterin koosta Avoimet vastaukset: muu henkilö, kuka? viulunsoiton

Lisätiedot

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry. Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työmarkkinajärjestö, joka vastaa opettajien edunvalvonnasta Ainoa ammattijärjestö, joka neuvottelee opettajien palvelussuhteen ehdoista

Lisätiedot

1 (6) OVTES ( ) allekirjoituspöytäkirjan. Aika klo , klo ja klo

1 (6) OVTES ( ) allekirjoituspöytäkirjan. Aika klo , klo ja klo 1 (6) TURUN KAUPUNKI Konsernihallinto / Strateginen HR OVTES (2018-2019) allekirjoituspöytäkirjan 3 :n ja kunnallisen pääsopimuksen 14 :n mukainen neuvottelupöytäkirja Aika 25.10.2018 klo 8.00 9.00, 2.11.2018

Lisätiedot

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä?

MITÄ HYÖDYN. OAJ:n jäsenyydestä? MITÄ HYÖDYN OAJ:n jäsenyydestä? Miksi kannattaa olla ammattijärjestön jäsen? Konkreettiset taloudelliset jäsenedut on jokaisen helppo ymmärtää, mutta mitä muuta jäsenmaksulla saa? OAJ:n tärkein tehtävä

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista KOULUTUSOHJELMA 2017 1 (6) KOULUTUS VUONNA 2017 - Nousu-liiton koulutus perustuu pitkälti henkilöstöedustajille suunnattuihin koulutuksiin. Osa koulutuksista on työaikana suoritettavaa yhdessä työnantajaliiton

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos

Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna Kunnallinen työmarkkinalaitos Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2004 Kunnallinen työmarkkinalaitos Anne Hotti 14.4.2005 Paikallisten järjestelyerien käyttö vuonna 2004 Yleistä: Kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet Yksityisen Opetusalan Liitto ry:n jäsenenä olevien yliopistojen palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 15.10.2012

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 15.10.2012 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 15.10.2012 TVA neuvottelutulos Pikkujouluillallinen pe 23.11.2012 Syyskokouksessa 10.10.2012 päätettyä Länsi Pohjan jaoksen tilaisuus/yhteysopettajakoulutus Liikunta

Lisätiedot

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 1 (2) SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT RY ERITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO RY SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 Työehtosopimusosapuolet

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6.

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6. HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 Peruskoulujen rehtoreille ja johtajille Ohje voimassa toistaiseksi PERUSKOULUN YHTEISSUUNNITTELUTYÖAIKA (OVTES 2010-11 osion B liitteen 1 6 ) Yleistä opetuksen yhteissuunnittelusta

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY

JULKISALAN KOULUTETTUJEN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ JUKO RY VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN OPETUSHENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN (OVTES) 2010 2011 ERÄIDEN SOPIMUSMÄÄRÄYSTEN MUUTTAMISESTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä virka- ja työehtosopimuksella sovitaan

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12)

KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1. Piekkala 1 (12) KT Yleiskirjeen 12/2012 liite 1 Piekkala 1 (12) Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES 2012 2013) 1.2.2013 voimaan tulevien sopimusmuutosten soveltamisohjeet Tässä liitteessä

Lisätiedot

Palkkojen tarkistaminen syksy

Palkkojen tarkistaminen syksy Palkkojen tarkistaminen syksy 2010 28.9.2010 1 Sisältö 1. Palkkaratkaisun tausta ja tavoitteet 2. Tuottavuus - Tie menestykseen 3. Yrityskohtainen palkkaratkaisu 4. Muut asiat Isyysvapaa Muutosturva 28.9.2010

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa:

Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: JOHTAJASOPIMUS Savon koulutuskuntayhtymän hallitus ja kuntayhtymän johtaja Heikki Helve sopivat johtajasopimuksella hyvän johtamisen edellytyksistä seuraavaa: 1. Kuntayhtymän johtaminen Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutusten myöntämisperiaatteet

Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen koulutusten myöntämisperiaatteet Yhteistyötoimikunta 5 30.01.2018 Henkilöstöjaosto 9 13.03.2018 Henkilöstöjaosto 17 26.04.2018 yhttmk Pääsopijajärjestöjen ja KT:n virka ja työehtosopimus ammattiyhdistyskoulutuksesta edellyttää ( 8), että

Lisätiedot

Klassinen 360 palaute DEMO

Klassinen 360 palaute DEMO Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA Tervetuloa vastaamaan kyselyyni, jossa selvitän hevostalousoppilaitosten opetushenkilöstön kiinnostusta sosiaalisen median

Lisätiedot

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN YLÖJÄRVEN KAUPUNKI OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET 1.8.2009 LUKIEN Tva-perusteista on tehty päätökset -Kauphall 17.12.2007 662 -Kauphall 19.5.2008 256 -Kaup.joht. 9.6.2009 71 -OVTES Tva-työryhmä

Lisätiedot

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain)

TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) 20.7.2011 TOB työolobarometrin väittämät (timantin ulottuvuuksittain) (1) Työn kehittävyys Minulla on mahdollisuus ajatella ja toimia itsenäisesti työssäni Minulla on mahdollisuus kehittää itselleni ominaisia

Lisätiedot

Pöytäkirja Henkilöstöjaosto

Pöytäkirja Henkilöstöjaosto Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Henkilöstöjaosto N:o 2 / 2010 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 26.04.2009 klo 12.30 13.25 Saapuvilla olleet jäsenet

Lisätiedot

TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI, PALKKAUS JA EPÄPÄTEVYYSALENNUS

TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI, PALKKAUS JA EPÄPÄTEVYYSALENNUS TYÖN VAATIVUUDEN ARVIOINTI, PALKKAUS JA EPÄPÄTEVYYSALENNUS VAKA / Keskeiset muutokset 1.5.18 (KVTES:n korotusten ja tekstimuutosten lisäksi) Uudistettua palkkahinnoitteluliitettä sovellettu 1.5.2018 alkaen

Lisätiedot

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)

Seinäjoen opetustoimi. Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Seinäjoen opetustoimi Koulu työyhteisönä 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, koulu työyhteisönä Koulu työyhteisönä 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten yhteistyö koulussanne toimii opetushenkilöstön

Lisätiedot

Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014. Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014. Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Kenen oppimateriaalit? Educa 25.1.2014 Olavi Arra & Sanna Haanpää erityisasiantuntija työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Oppimateriaalit muutoksessa Lainsäädäntö ja opetussuunnitelman perusteet

Lisätiedot

Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.5.2010

Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.5.2010 Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.5.2010 Apteekkien Työnantajaliiton koulutusaineisto apteekeille 7.5.2010 / JKK 1 Tavoitteet Apteekkikohtainen erä on tarkoitettu henkilökohtaisen hyvän

Lisätiedot

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN

Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Syksyn 2012 yrityskohtainen palkkaneuvottelu UIL & YTN Agenda Avaus ja esittäytyminen Yrityskohtainen sopiminen (paikallinen sopiminen) Taustat ja tavoite Ohjeet Miten syksyn 2011 palkkaneuvottelut sujuivat?

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS)

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN OVTES PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1.8.2014 ALKAEN (LUONNOS) 1 (4) 1. OVTES -palkkausjärjestelmä Palkkausjärjestelmällä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu palkkauksen eri perusteista

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 14 08.03.2010 Kaupunginhallitus 11 23.02.2015 Kaupunginhallitus 6 04.04.2016 Kaupunginhallitus 9 02.10.2017 Paikallinen virka- ja työehtosopimus JHL ry 638:n luottamusmiesten lukumäärästä

Lisätiedot

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 4.4.2016

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 4.4.2016 TORNION OAY:N TIEDOTE 4.4.2016 OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA 4.4.2016 1. Toiminnallinen tasa-arvosuunnittelu ja Tasa-arvotyö on taitolaji -julkaisu 2. TVA-neuvottelijat 3. OPI-tiedote 4. Kevään

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

OAJ:N JÄRVENPÄÄN PAIKALLISYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

OAJ:N JÄRVENPÄÄN PAIKALLISYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 OAJ:N JÄRVENPÄÄN PAIKALLISYHDISTYS RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA YHDISTYKSEN HALLITUS Hallitus on kokoontunut (10) kymmenen kertaa. Hallituksen kokoukset valmisteli työvaliokunta

Lisätiedot

Henkilökohtaisen lisän uusi järjestelmä

Henkilökohtaisen lisän uusi järjestelmä Henkilökohtaisen lisän uusi järjestelmä L. Sieviläinen 18.10.2016 1 Vanhan ja uuden henkilökohtaisen lisän erot Vanha HKL-järjestelmä HKL annetaan määräaikaisena Ei ole VES/TES:ien mukainen Pisteytysjärjestelmä

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia

Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia 31.5.2016 1 (5) Kysymyksiä ja vastauksia - miksi Suomen Yrittäjät ei hyväksy paikallista sopimista koskevaa kompromissia Suomen Yrittäjät hylkäsi paikallista sopivan kompromissiesityksen. Esityksen hyväksyminen

Lisätiedot

Sallan kunta: Tasa arvokysely 2011, sukupuoli, tulokset. (31.7.2011 23:03:00)

Sallan kunta: Tasa arvokysely 2011, sukupuoli, tulokset. (31.7.2011 23:03:00) Sallan kunta: Tasa arvokysely 2011, sukupuoli, tulokset. (31.7.2011 23:03:00) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 B2. Kuinka paljon olet viimeksi kuluneen kuukauden aikana tehnyt virallisen työajan ylittävää työtä,

Lisätiedot

Paikallisten järjestelyerin käyttö kunta-alalla Kunnallisen työmarkkinalaitoksen selvitys

Paikallisten järjestelyerin käyttö kunta-alalla Kunnallisen työmarkkinalaitoksen selvitys Paikallisten järjestelyerin käyttö kunta-alalla 1.5.2009 Kunnallisen työmarkkinalaitoksen selvitys www.kuntatyonantajat.fi Tiedusteluun vastanneet Tiedusteluun vastasi 275 kunnan ja kuntayhtymän palkka-asiamiestä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

HOAY:n yhteysopettajapäivät

HOAY:n yhteysopettajapäivät HOAY:n yhteysopettajapäivät 5.3.2010 Muokkaa Pekka Lempiäinen alaotsikon perustyyliä napsautt. HOAY:n varapuheenjohtaja OAJ:n hallituksen jäsen ja valtuutettu Tulo- ja palkkapoliittisen tmk:n puheenjohtaja

Lisätiedot

VERKOSTOANALYYSI raportti

VERKOSTOANALYYSI raportti Verkostosta Voimaa -projekti VERKOSTOANALYYSI raportti Net Effect Oy 1 Sisällys Yleisiä havaintoja Kysymyksenasettelu Koko verkosto, kaikki yksittäiset toimijat, kaikki suhteet (myös yksisuuntaiset) Aineiston

Lisätiedot

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen Konserni- ja henkilöstöjaosto 40 28.05.2018 Konserni- ja henkilöstöjaosto 49 19.12.2018 Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen 1.1.2019 alkaen

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

rehtorit ja apulaisrehtorit,

rehtorit ja apulaisrehtorit, AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 LIITE T1 Tätä liitettä sovelletaan ten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit, kokoaikaiset opettajat, osa-aikaiset opettajat,

Lisätiedot

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien Luottamusmieskurssi C evankelis-luterilaisen kirkon luottamusmiehille Hotelli AVA, Helsinki 5.-6.9.2018 Paikallisen virka- ja työehtosopimisen

Lisätiedot

Esimiesroolin muutokset. Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa

Esimiesroolin muutokset. Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa Esimiesroolin muutokset Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa HAKE-hanke - Arviolta 70 esimiestä tulee jäämään ilman esimiestehtävää HAKEhankkeen

Lisätiedot

KOULUTUS LASTENTARHANOPETTAJILLE, PÄIVÄKOTIEN JOHTAJILLE / ESIMIEHILLE SEKÄ VARAJOHTAJILLE 2013

KOULUTUS LASTENTARHANOPETTAJILLE, PÄIVÄKOTIEN JOHTAJILLE / ESIMIEHILLE SEKÄ VARAJOHTAJILLE 2013 KOULUTUS LASTENTARHANOPETTAJILLE, PÄIVÄKOTIEN JOHTAJILLE / ESIMIEHILLE SEKÄ VARAJOHTAJILLE 2013 SOKOS HOTEL VANTAA Keskiviikko 11.9.2013 Yrjö Kangas alueasiamies LASTENTARHANOPETTAJIEN EDUNVALVONTAKYSELYN

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Kokoelmien tärkeyden keskiarvot toimipisteittäin

Kokoelmien tärkeyden keskiarvot toimipisteittäin Palvelunlaatukysely: Kokoelmapalvelut Kokoelmapalvelujen tärkeys Palvelunlaatukyselyssä toimintojen tärkeyttä mitattiin arvoasteikolla, jossa erittäin tärkeä sai arvon, jokseenkin tärkeä arvon ja ei ollenkaan

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön,

1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, OSIO E AMMATILLINEN AIKUISKOULUTUSKESKUS 1 Soveltamisala 1 Tätä liitettä osiota sovelletaan aikuiskoulutuskeskusten opetushenkilöstöön, johon kuuluvat rehtorit ja apulaisrehtorit kokoaikaiset opettajat

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus

Palkantarkistukset syksy Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus Palkantarkistukset syksy 2018 Pelti- ja teollisuuseristysalan työehtosopimus 1 Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti Neuvottelut aidosti yritys- tai työpaikkatasolla tiedetään menestystekijät, vaatimukset,

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018 2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 Sopimuksen voimassaoloaika ja sopimuksen mahdollinen irtisanominen 2 Yleiskorotukset Tämä työehtosopimus (TTES)

Lisätiedot

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely

Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Henkilöstöjaosto 22.12.2014 POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Työkykylähtöinen tehtävien uudelleenjärjestely Periaatteet työtehtävien pitkäaikaiseen uudelleenjärjestelyyn

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010 PALTAMON YRITTÄJIEN JA YRITTÄJÄJÄRJESTÖN YHTEISTYÖ TYÖVOIMATALON KANSSA Kysely postitettu 27.10.2010 Kyselyn saanut n. 111 yritystä (n=111) Yhteistyössä Kainuun Yrittäjien kanssa

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot