HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOKO-OHJELMAN TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI VUODELTA 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOKO-OHJELMAN TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI VUODELTA 2010"

Transkriptio

1 HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOKO-OHJELMAN TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI VUODELTA (12)

2 1. KOKO-OHJELMAN TOIMINTA VUODELTA 2010 KOKO alue: Hyvinkään-Riihimäen talousalue (Hyvinkää, Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi) Hallinoija: YritysVoimala Oy Maakuntaliitot, jotka myöntäneet maakunnan kehittämisrahaa ohjelman toteuttamiseen: Uudenmaan liitto ja Hämeen liitto (50 % / 50 %) KOKO-ohjelman hallinnoinnissa tapahtuneet muutokset KOKO-ohjelmaa linjaa talousaluetoimikunta ja talousalueen johtoryhmä. Lisäksi KOKOlla on oma ohjausryhmä, joka on operatiivinen toimija ja valvova toimielin. Ohjausryhmän tehtävä on tukea myös KOKO-ohjelman henkilöstön työtä. KOKO-henkilöstön määrä väheni ohjelmajohtajan siirryttyä toisen työnantajan palvelukseen. KOKO-ohjelman työtehtävät organisoitiin uudelleen kesäkuussa. KOKO-ohjelmasta vastasi lähtien projektipäällikkö100 %:n työpanoksella ja ohjelma-assistentti 50 % työpanoksella. Samalla organisoitiin uudelleen myös KOKO-ohjelman eri työryhmien työskentely itsenäisimmiksi KOKO-henkilöstön roolin ollessa koordinoiva ja valvova. KOKO-ohjausryhmä hyväksyi organisaatiomuutoksen kokouksessaan Lisäksi asia hyväksyttiin talousalueen johtoryhmän kokouksessa KOKO:n ohjausryhmä: Anne Lehto, Hausjärvi (pj), Annukka Lehtonen, Hyvinkää, Ritva Mustonen, Riihimäki Jyrki Käki, Loppi Kimmo Martikainen, YritysVoimala Oy Anne Wikström, Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari Hannu Saarinen, Hämeen liitto Tarja Hartikainen, Uudenmaan liitto Tarja Pyöriä, Työ- ja elinkeinoministeriö Ohjausryhmä kokoontui vuonna 2010 yhteensä 7 kertaa, joista yksi kokous oli rajatumpi KO- KO:n organisointia koskeva kokous. Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-hankkeiden tulokset Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelma käynnistettiin aluekeskusohjelman käyttämättä jääneellä rahoituksella ja kuntien rahoituksella. Varsinainen KOKO-ohjelma käynnistyi lähtien vuodelle 2010 hyväksytyn toiminta- ja taloussuunnitelman mukaisesti. KO- KOn ohjausryhmän tekemällä päätöksellä siirrettiin hallinnosta määrärahoja euroa hankkeisiin. Toiminta- ja taloussuunnitelmaa tarkennettiin organisaatiomuutoksesta johtuen ajalle Muutoin hankkeiden toteuttaminen eteni KOKO-ohjelman hyväksyttyjen alla olevien toimenpidekokonaisuuksien mukaan. Hankkeilla on omat työryhmät, joiden toimintaa KOKOn henkilöstö koordinoi ja valvoi. 2(12)

3 Kuva 1: Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKOn toimenpidekokonaisuudet ja työryhmät. Toimenpidekokonaisuus 1: Kilpailukyky- ja vetovoimastrategia Yhteisen kilpailukyky- ja vetovoimastrategian luominen ja vetovoimatoimijoiden ja hankkeiden kokoaminen yhteiseen verkostoon oli Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelman kärkihanke vuodelle Tavoite: Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelman tavoitteena on parantaa seudun yhteenkuuluvuutta eli koheesiota sekä kilpailukykyä ja vetovoimaa. Kilpailukyky- ja vetovoimastrategialla haluttiin luoda talousalueelle selkeä uusi visio kehittämistoimenpide-ehdotuksineen. Tulokset: Strategiatyö toteutui asetettujen tavoitteiden ja aikataulun mukaisesti. Strategiatyötä tehtiin monipuolisesti eri tahojen kanssa. Lisäksi strategiaa käsiteltiin kauppakamarin eri valiokunnissa, aluekehityspäivässä kesäkuussa sekä viimeksi talousalueen kuntien yhteisessä talousalueparlamentissa elokuussa ja valiokuntafoorumissa syyskuussa. Strategiaprosessi saatettiin loppuun alla olevan aikataulun mukaisesti. 3(12)

4 Strategiaprosessin aikataulu/toteuma Strategiaprosessin toteutunut aikataulu vuonna 2010 KOKO-ohjausryhmä /Anne Wikström 1/2010 KOKOkysely 3.3. suunnittelu jatkoryhmä strategiaryhmä SR2 kilpailijaanalyysi SWOT KOKO ohjausryhmä Aamuposti kauppakamarin hallitus strategia- Ryhmä SR3 Valiokuntien näkemykset, kriittiset menestystekijät, visio, arvot, pelisäännöt talousalueparlamentti 9.9. kauppakamarin valiokuntaforum Strategian julkistamis- Seminaari ja toimenpideehdotukset strategiaryhmä SR > Kysely kilpailu kykytekijöi- den valiokuntien puheenjohtajainfo nykytilasta kauppakamari Kauppakamarin kilpailukyky tekijäkysely yrittäjäseminaari Väkevä-Harjula, Wikström/Riihimäen-Hyvinkään kauppakamari / Lopen Yrittäjien hallitus kauppakamarin valiokuntien kokoukset toukokuu kilpailijaanalyysi Aluekehityspäivä KOKOohjausryhmä strategiaryhmä SR4 kokous: Mitä saatu aikaan? strategialuonnos, toimenpide-ehdotuksia 3.9. KOKOohjausryhmä strategiaryhmä SR KOKOohjausryh mä strategia 2017 valmis Kuva 2: Kilpailukyky- ja vetovoimastrategiaprosessi 2010 Strategiatyön tuloksena julkistettiin marraskuussa 2010 pidetyssä julkistamisseminaarissa talousalueen kilpailukyky- ja vetovoimastrategia Neliveto päälle ja menoksi. Strategiassa määriteltiin talousalueelle seuraava tavoitetila eli visio: Vuonna 2017 talousalue vetää vahvasti puoleensa osaavia ihmisiä, monipuolisia teollisuus- ja palveluyrityksiä sekä tuottavia investointeja. Talousalue tarjoaa hyvät kehittymisen, kouluttautumisen ja menestyksenedellytykset sekä turvallisen ja viihtyisän ympäristön asumiseen, vapaa-aikaan ja rauhoittumiseen. Omaleimaisen alueen monitaitoiset ja -kulttuuriset toimijat ovat kotimaassa haluttuja ja ulkomaillakin kiinnostavia ja luotettavia yhteistyökumppaneita. Sisäisesti yksituumaisena talousalue hyödyntää tuloksellisesti sijaintinsa pääväylien varrella lähellä pääkaupunkiseutua. Strategiassa esitetään 12 erilaista ehdotusta toimenpiteiksi, joilla edetään kohti tavoitetilaa. Strategian toimenpiteille on ehdotettu toteuttajataho ja toimenpiteistä osa esitetään toteutettavaksi KOKO-ohjelmassa vuonna Strategiatyön valmistelusta vastasi erillinen sitä varten asetettu strategiaryhmä, jonka jäseninä oli alueen kuntia ja niissä toimivia erikokoisia ja eri alojen yrityksiä sekä viestimiä edustavia henkilöitä. Strategiaraportti on julkaistu painettuna ja sähköisessä muodossa. Strategia jalkautetaan talousalueen kuntien valtuustojen kokouksissa vuoden 2011 alkupuolella. Laadittu strategia on toimintaraportin liitteenä. 4(12)

5 Budjetti ja sen toteutuminen: Kilpailukyky- ja vetovoimastrategian kokonaisbudjetti oli euroa. Se käytettiin kokonaisuudessaan strategiatyön toteuttamiseen sisältäen kokouskulut, puheenjohtajan palkkion ja matkakulut, toimijaverkostojen perustamisen, erilaiset tilaisuudet ja seminaarit, strategian kirjaamisen innovatiiviseen muotoon sekä toimenpide-ehdotusten valmistelun. Strategiatyö ja erilaiset seminaarit mukaan lukien käytettiin talousalueen koheesion parantamiseen yhteensä euroa. Toimenpidekokonaisuus 2: Osaamisintensiivisten yritysalojen kehittäminen Osaamisintensiivisten yritysalojen kehittäminen on yksi kolmesta valitusta kehittämisen kärjestä, joilla tuetaan talousalueen kilpailukykyä ja vetovoimaa. Klusterin tavoitteena on rakentaa uusi tukijalka talousalueelle olemassa olevien rinnalle EKO-Riihimäki klusterin hankesuunnitelman ja jatkotoimenpiteiden valmistelu Tavoite EKO-Riihimäki hankkeen tavoitteena on luoda osaamiskeskittymä sen tarvitsemine toimitiloineen kestävän vesitalouden tuottamisen tutkimukselle, kehittämiselle ja koulutukselle sekä kaupallistamiselle Riihimäellä. Tavoitteeseen kuuluu luoda puitteet vesi- ja viemäröintialojen koulutus-, pilotointi-, tutkimus- ja kehitystoiminnalle. Osa-alueet - Vesi; puhdas vesi, jätevesi ja vesi- ja viemäröintiverkostot - Veden puhdistuksessa syntyvien raaka-aineiden käyttö energian tuottoon - Veden puhdistuksesta ja biokaasun tuotannosta syntyvät ravinteet ja niiden käyttö - Synergiaedut energian tuotannon ja jätevedenkäsittelyn koulutuksessa ja tutkimuksessa. - Fotobioreaktori ja levät - Alan yrityshautomopalvelut ja liiketoiminnan kehityspalvelut yhteistyössä Riihimäen alueen innovaatiopalveluiden kanssa Kokonaisuuden fyysinen keskuspaikka voidaan rakentaa Riihimäen jätevedenpuhdistamon läheisyyteen. Hanke mahdollistaa toimintojen keskittymän, jossa on ainutlaatuiset mahdollisuudet useiden osapuolien osaamisen ja palveluiden kehittämiseen yhteistyössä. Keskittymässä voidaan tuottaa toimijoille tietoa ja osaamista veden ja jäteveden käsittelystä teknisistä, taloudellisista ja käytännöllisistä näkökulmista sekä testata ja harjoitella käytännön toimenpiteitä. Hanke on toteutettu yhteistyössä Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n sekä Suomen Ympäristöopisto SYKLI:n kanssa. Muina yhteistyökumppaneina ovat olleet HYRIA koulutus Oy ja Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK sekä alan yrityksiä. Esiselvitysvaiheessa käytiin keskusteluja lukuisten alan toimijoiden kanssa mm. Helsingin yliopisto. Tulokset: Hankkeessa toteutettiin keväällä 2010 kysely julkisyhteisöille ja yrityksille tarkoituksena selvittää eri tahojen mielenkiinto ja tavoitteet hankkeeseen nähden. Kyselyn vastausten perusteella pai- 5(12)

6 nopisteeksi nousi vesi ja varsinkin jätevesihuolto. Keväällä teetettiin Bioste Oy:n laatimana suunnitelma hankesuunnittelusta EKO-Riihimäki- sateenvarjon alla, joka vahvisti käsitystä vesialan testaus/tuotekehitys-,opetus- ja tutkimustilojen tarpeesta. Lisäksi pidettiin workshop kesäkuussa 2010 sekä käynnistettiin tulosten pohjalta hankkeen esisuunnittelu- ja selvitystyö, joka sisälsi seuraavat toimenpiteet: Konseptin muodostaminen Markkinointi mahdollisille osallistujille Riihimäelle siirtyvien toimintojen tila- ja muiden tarpeiden selvittäminen Hankeen toteutuspaikan valinta Hankkeen alustavan volyymin ja suunnittelun lähtökohtien määrittäminen Rahoitusvaihtoehtojen kartoitus Edellä mainitttujen kyselyjen, selvitysten ja workshoppien ja muiden lisäkartoitusten tuloksena syntyi alustava luonnos EKO-Riihimäki testaus-, opetus- ja tutkimuskeskuksen perustamiseksi havainnemateriaaleineen, asemapiirroksineen ja tilakaavioineen. Lisäksi hanketta varten on olemassa tontti, jossa tehtiin pohjatutkimuksia. Koska on kysymys mittavasta hankkeesta, on esitetty KOKO-ohjelmalla toteutettavaksi vuonna 2011 hankkeen liiketoimintasuunnitelman laatiminen ja varsinainen hankesuunnittelu. Hankkeen markkinointi ja siihen liittyvä osallisten tarkempi selvittäminen on välttämätöntä. Mikäli hanke toteutuu, päästäisiin mittavan vesialan osaamis-, koulutus- ja tutkimuskeskuksen rakentamiseen vuonna EKO-Riihimäki -klusterin työstä ja tuloksista on laadittu erillinen raportti EKO-Riihimäki -klusteri Kuva 3: EKO-Riihimäki klusteri 6(12)

7 Budjetti ja sen toteutuminen: Toimenpidekokonaisuuden 3. toteuttamiseen käytettiin vuonna 2010 yhteensä euroa pääasiassa EKO-Riihimäki-klusterin edellä mainittuihin toimenpiteisiin ja klusterin workshop-työskentelyyn. Hankkeen jatko ja vaikuttavuus Hankesuunnitteluvaiheeseen vuodelle 2011 haetaan rahoitusta osittain KOKO-ohjelmasta ja osittain ELY-keskuksesta tai muusta rahoituslähteestä. Toteutusvaiheen omarahoitusosuuden kattaa Riihimäen Tilat ja kehitys Oy (Riihimäen kaupunki 100 %). EKO-Riihimäen toteutuksen infrastruktuurin on arvioitu maksavan 2,5 4,5 miljoonaa euroa riippuen esisuunnitteluvaiheessa hankkeeseen mukaan tulevien osallistujien määrästä ja Riihimäelle sijoittuvien toimintojen laajuudesta. Toteutus voi edetä vaiheittain. KOKO-ohjelman henkilöstö valvoi hankkeen toimintaa ja työn etenemistä ollen mukana klusteriryhmässä. Hankkeelle laadittiin erillinen yhteistyösopimus. Hankkeen jatko nähdään ensisijaisen tärkeänä. Toimenpidekokonaisuus 3: Maankäyttö, asuminen ja liikenne (MAL) ottaen huomioon energia ja ilmastonmuutokseen liittyvät asiat Maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen liittyvät kehittämishankkeet ovat yksi kehittämisen kärki Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelmassa MAL-hankkeiden kehittämisestä ja käynnistämisestä talousalueella vastaa KOKO-MAL asiantuntijaverkosto, johon kuuluu kuntien tekniset johtajat, kaavoittajat sekä joukkoliikennekoordinaattorit. Ryhmään on kutsuttu myös talousalueen elinkeinoelämän edustusta. MAL-Ryhmä on kokoontui vuonna 2010 yhteensä 6 kertaa. Ryhmän tärkeimpänä tavoitteena on koheesion ja yhteistyön parantaminen MAL-asioissa mukaan lukien energia ja ilmaston muutokseen liittyvät asiat. Tulokset: MAL-työryhmän aloitteesta käynnistettiin keskeisimpänä hankekokonaisuutena kuntalogistiikkaselvitys, jossa tarkoituksena oli selvittää henkilökuljetusten ja joukkoliikenteen tila ja nykytilan analyysin pohjalta laatia kehittämistoimenpiteet joukkoliikenteen ja henkilökuljetusten kehittämiseksi talousalueella. Selvitys päästiin käynnistämään vasta loppusyksyllä kilpailuttamisen perusteella valitun konsulttiyrityksen (Liidea Oy) toimesta. Koska nettipohjainen kysely tuotti huomattavasti arvioitua enemmän analysoitavaa aineistoa, päätettiin tarkentaa selvityksen nykytilan analyysiä jatkohankkeella. Selvityksen lopulliset tulokset valmistuvat keväällä Lisäksi MAL-työryhmä on valmisteli talousalueen omaa MAL-hankekoria, maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen liittyvistä hankkeista, joista väylähankkeet saatiin priorisoiduksi. Hankkeet esitettiin maakuntaliitoille osaksi maakuntaohjelmien toteuttamissuunnittelutyötä vuosille Hankkeisiin haetaan erillisrahoitusta ja käytetään yhteistyötä muiden seutujen kanssa sekä rakennetaan yhteistyökumppaneiden kanssa yhteinen edunvalvontamenettely niiden eteenpäin viemiseksi. Kolmas MAL-hanke talousalueella on Lopen Räyskälän markkinaselvitys, joka liitettiin osaksi Räyskälä Air Park-suunnitelmaa ja toteutus siirrettiin vuodelle (12)

8 Valtakunnallinen MAL-verkosto Hyvinkään-Riihimäen talousalue on mukana valtakunnallisessa KOKO-MAL verkostossa yhdessä 20 muun seudun kanssa. Verkostojäsenyydestä talousalueen kunnat maksoivat vuonna 2010 yhteensä Verkoston teemaryhmiä ovat kaupunki-maaseuturyhmä, kuntayhteistyö, maankäyttöpolitiikka ja yhdyskuntarakenne YKR ja palveluverkko, joihin talousalueen kuntien edustajilla on ollut mahdollisuus osallistua. Budjetti: Toimenpidekokonaisuudelle 3 on varatusta määrärahasta käytettiin euroa kuntalogistiikkaselvityksen laadintaan. Selvityksen kustannuksia siirtyi myös vuodelle Lisäksi Räyskälän markkinaselvityksen laatiminen siirtyi vuodelle Toimenpidekokonaisuus 4: Tulevaisuuden innovatiiviset kuntapalvelut Tavoite: KOKO-ohjelman tavoitteena on uusia palveluja hyödyntämällä ja kehittämällä säästää kuntien menoissa ja tyydyttää kuntalaisten palvelut paremmin. Painopistealueena on sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalvelut ja niiden kehittäminen sekä hankintatoimen kehittäminen. Toimintavuonna tämän kärkihankkeen valmistelijana toimi Hyvinkään - Riihimäen talousalueelle perustettu kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen asiantuntijaryhmä (KOKO SOTE-ryhmä), johon kuuluu kuntien perusturvajohtajat ja terveyskeskuskuntayhtymän johtaja. Lisäksi ryhmää täydennetään tilanteen mukaan muilla talousalueen alan asiantuntijoilla. Ryhmän tavoitteena on kehittää tulevaisuuden innovatiivisia sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalveluja hyödyntämällä uusinta teknologiaa. Tulokset: KOKO-SOTE-palvelut-työryhmä kokoontui toimintavuonna neljä kertaa ja käsitteli seuraavia hankeaihioita, joista tehdyt päätökset ja saadut tulokset on kirjattu hankkeen jälkeen. tutkitaan sähköisen ajanvarausjärjestelmän kehittämiseen liittyvien selvitysten tekemistä tai muita toimenpiteitä. hanke jäi avoimeksi tutkitaan palvelusetelijärjestelmän kehittämiseen talousalueella liittyvän selvityksen tekemistä (EAKR) yhteishankkeen toteutus siirrettiin kuntien erilaisen tilanteen vuoksi terveyden edistäminen Terve talousalue ja siihen liittyvät kehityshankkeet ja erillistoimenpiteet kohdennettuina eri ikäryhmille; nuoret, työikäiset, vanhukset - hanke jäi edelleen avoimeksi pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisy ja siihen liittyvät toimenpiteet, hanke siirrettiin työvoimahallinnolle nuorten työpajatoiminnan yhdistäminen/kehittäminen Hyria koulutus Oy teki selvityksen omalla rahoituksellaan hyvinvointitv-järjestelmän kehittäminen todettiin ettei tässä vaiheessa ole tarvetta hankkeelle. simuloinnilla potilasturvallisuutta Laurea-amk:n hanke Ainoana hankkeena KOKO-ohjelman piirissä toteutui perheoikeudellisen yksikön palvelujen tuotteistaminen. Tämä Hyvinkään perusturvakeskuksen esittämä hanke käynnistettiin lokakuussa Hankkeessa on tarkoituksena tuotteistaa seuraavat perheoikeudellisen yksikön palvelut: yleinen ohjaus- ja neuvonta, isyyden selvittäminen, lapsen huoltoa, asumista ja/tai tapaamista koskeva neuvottelu ja mahdollinen sopiminen, lapsen elatusta koskeva neuvottelu ja 8(12)

9 mahdollinen sopiminen sekä olosuhdeselvitys. Tuotteille annetaan kuvaavat ja asiakasystävälliset nimet. Tuotteiden on oltava homogeenisia sekä niiden kustannuserot ja hajonta pieniä. Hanke valmistuu vuoden 2011 kuluessa ja hankkeessa on mukana Hyvinkään-Riihimäen talousalueen kuntien lisäksi Nurmijärvi. Simuloinnilla potilasturvallisuutta, uutta kliinistä osaamista ja tehokkuutta Laurea Medical and Care Simulation Centren tehtävänä on terveydenhuollon ammattihenkilöiden kliinisten valmiuksien lisääminen, moniosaajatiimien yhdessä työskentelyn taitojen hiominen ja potilasturvallisuuden parantaminen sekä uuden rekrytoitavan henkilöstön osaamisen kehittäminen. Centressä on käytössä sairaalan ulkopuolinen simulointimiljöö: kaksi simulaattoria, päivystyspoliklinikka, teho-osasto sekä vuode-osasto. Tavoitteena oli saada simulointi osaksi terveyskeskusten sekä Hyvinkään ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin yksiköiden ja seudun terveyskeskusten toiminnan kehitystyötä. Simuloinnissa kehitetään toimintamalleja, jotka ovat hyödynnettävissä myös laajemmin talousalueen ulkopuolella. Lisäksi KOKO-hankkeessa oli tavoitteena saada hankkeeseen mukaan kehittäjäverkosto (sairaalat, Laurea -amk:n asiantuntijat, laitetoimittajat, ensihoidosta vastaavat kuljetusyritykset) Vastaavaa simulaatio-oppimisympäristöä ei ole vielä käytössä. Langaton potilasmonitori mahdollistaa simulaatioympäristön kuljettamisen Hyvinkää Riihimäen alueella. Hankkeen pilottiuden kautta olisi saatu uusi innovatiivinen terveydenhuollon toimintamalli talousalueen terveyskeskusten ja sairaaloiden käyttöön sekä Laurea-ammattikorkeakoulun kautta uusi opetusmalli ja uusi innovaatio-osaaminen vahvistamaan talousalueen imagoa. Laurea-amk:n tavoitteena on kehittää mallista kansainvälinen vientituote. Laurea teki kyselyn kunnille ja esitti koulutusten toteuttamista terveydenhoidon henkilöstölle mutta koulutus samoin kuin hankkeelle suunniteltu seminaari ei toteutunut johtuen terveydenhoitoalan henkilöstön ajan puutteesta. Laurea -amk on liittänyt simulointihankkeen opetuksen osaksi oman oppilaitoksen koulutusta. Koska koulutus sekä seminaari eivät toteutuneet, hankkeelle myönnetyt KOKO-ohjelman määrärahat jäivät käyttämättä ja hankkeen jatkotoimenpiteistä vastaa Laurea. Hankintatoimen palvelujen kehittäminen Uutena toimintana käynnistettiin hankintatoimen palvelujen kehittäminen tavoitteena ensin järjestää hankintoja koskeva koulutus mukaan lukien innovatiiviset hankinnat. Lokakuussa 2010 järjestetty 2 iltapäivän mittainen koulutus suunnattiin sekä yrittäjille että kuntien hankintavastaaville. Koulutukseen osallistui yli 70 henkilöä. Koulutuksen valmisteli hankintatiimi, joka koostuu kuntien hankintavastaavista ja yrittäjäjärjestöjen sekä kauppakamarin edustajista. Hankintatiimi kokoontui toimintavuonna kaksi kertaa. Tavoitteena oli luoda myös innovatiivisia hankintoja koskeva hanke, mutta siihen ei koulutuksen ja kyselyn perusteella saatu riittävästi kiinnostusta. Budjetti ja sen toteutuminen: Toimenpidekokonaisuudelle 4. varatusta euron määrärahasta käytettiin vain 1831 euroa pääasiassa hankintatoimen koulutukseen. 9(12)

10 KOKO-ohjelman osallistuminen muuhun toimintaan KOKO-ohjelma on ollut yhteistyökumppanina Helsingin yliopiston Palmenian Koulutus- ja kehittämiskeskuksen vaikuttava elinkeinopolitiikka -hankkeessa, jossa toteutettiin yhteinen Vaikuttava elinkeinopolitiikkaseminaari Riihimäellä joulukuussa Hanke päättyy keväällä Samoin KOKO -ohjelma on ollut mukana Palmenian kehittämiskumppanuus - Työelämäjaksojen työkaluina projektissa. KOKO-ohjelma on myös mukana AKO -ohjelman toimesta alkaneessa ja Hyria Koulutus Oy:n vetämässä oppilaitosten yhteistyöyhteisfoorumissa, joka kokoontuu 6 kertaa vuodessa. Hyvinkään -Riihimäen KOKO-ohjelma on mukana Uudenmaan KOKO-ohjelmien yhteistapaamisissa, joita järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Tavoitteena on lisätä yhteistyötä ja kehittää yhteisiä yliseudullisia hankkeita, joita on esitetty vuoden 2011 toimintasuunnitelmaan. KOKO-ohjelma on mukana myös kauppakamarin aluekehitysvaliokunnassa ja lisäksi on osallistuttu kauppakamarin ja muiden yhteistyökumppaneiden järjestämiin seminaareihin. KOKO -ohjelman toimesta laadittiin erillinen tilastollinen selvitys Hyvinkään-Riihimäen talousalueen yritys- ja toimipaikkarakenteesta, kasvuyrittäjyydestä ja toimialakohtaisista erityiskysymyksistä. Pekka Lithin tekemä selvitys julkistettiin kesäkuussa KOKO-ohjelman toiminnan tiedottaminen KOKO-ohjelman rahoituksella on ylläpidetty Hyrinet-seutuportaalia, jossa on esitetty seudullisten asumista, yrittäjyyttä, koulutusta ja vapaa-aikaa koskevaa tietoutta sekä tapahtumakalenteri erilaisine tilaisuuksineen. Portaalia hyödyntää yli 70 yhdistystä kuntalaisten ja yritysten ohella ja siellä on ollut keskimäärin lähes kävijää kuukaudessa. Portaalissa on myös KOKOohjelman omat sivustot, joiden päivityksestä ja ylläpidosta vastasi RHL-Data Oy ostopalveluina. Portaali tullaan uudistamaan vuonna 2011 ja mahdollisesti siirtämään yrittäjävetoiseksi portaaliksi, Muilta osin KOKO -ohjelma on tiedottanut avoimista tilaisuuksistaan sähköisesti eri yhteistyökumppaneille sekä tiedotteiden avulla tarpeen mukaan. Painopiste on ollut kohdennetuille ryhmille suunnattu sähköinen tiedotus. 2. KOKO-OHJELMAN TALOUS VUONNA 2010 Hyvinkään-Riihimäen talouslueen KOKO-ohjelman budjetti kaudelle oli yhteensä , josta maakuntaliittojen rahoitus oli (Uudenmaan liitto ja Hämeen liitto ). Maakunnan kehittämisrahoitus hoidetaan Uudenmaan liiton kautta. Kuntien rahoitus oli ja se jakautuu kunnittain asukaslukujen suhteessa. KOKO-ohjelman toteutuneet menot olivat yhteensä euroa. Lisäksi alkuvuonna toteutuneet menot olivat euroa, mihin käytettiin AKOkaudelta siirtyneitä määrärahoja. Käyttämättä jäi euroa, josta kuntarahoitusta n euroa. Tämä summa vähennetään tehtyjen päätösten mukaan vuoden 2011 talousarviosta. Lisäksi kunnat maksoivat osallistumisesta valtakunnalliseen MAL-teemaverkostoon euroa. 10(12)

11 3. KOKO-OHJELMAN TULOSTEN MITTAAMINEN JA ARVIOINTI Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelmaa arvioidaan vuosittain maakunnan kehittämisraha koskevien ohjeiden mukaisesti seuraavilla kriteereillä: Hyöty muille tahoille ja yhteistyö muiden toimijoiden kanssa KOKO-ohjelma onnistui toteuttamaan kaksi merkittävintä hankettaan: EKO-Riihimäki-klusterin käynnistyksen sekä kilpailukyky- ja vetovoimastrategian laatimisen talousalueelle. - Strategiasta koituu hyötyä sekä talousalueen toimijoille, yrityksille ja yrittäjäjärjestöille sekä kauppakamarille strategiassa esitettyjen kehittämistoimenpiteiden sekä laaditun prosessiyhteistyön kautta. - Strategiasta hyötyvät myös kunnat toimenpiteiden ja kuntien valtuustoille tehdyn ns. jalkautuksen kautta. - Eko-Riihimäki-klusteri luo vesialan osaamiskeskuksen, josta hyötyvät yritykset ja alan koulutus- ja tutkimusyksiköt mutta myös talousalue syntyvien työpaikkojen myötä. - Koko-ohjelman muiden ryhmien hyöty on yhteistyön laajentuminen seudun kuntien toimialojen välillä vrt. KOKO-MAL-Asiantuntijaryhmät Muilta osin jäi toteutumatta TPK 4: Tulevaisuuden innovatiivisten kuntapalvelujen kehittämiseen varatut hankkeet lähinnä SOTE-hankkeet, sillä alan yhteistyö on suuntautunut eri suuntiin johtuen alan hallinnollisista rajoista, jotka vaikuttavat myös hankeyhteistyön suuntautumiseen (vrt. KASTE-ohjelma) Lisäksi Riihimäen seudulla meneillä oleva SOTE-palvelujen muutoskuntayhtymää koskeva selvitystyö todettiin ensisijaisen tärkeäksi ja haluttiin siirtää KOKO-ohjelman SOTE-palvelujen yhteistyöasioiden käsittelyä vuodelle Taloudellinen hyöty laajemmalle alueelle tai taholle - taloudellinen hyöty voidaan arvioida vasta pitemmällä aikavälillä ei ohjelmakauden 1. vuoden jälkeen - panostettu kuntaraha mahdollisti 50 prosentin ulkopuolisen rahoituksen hyödyntämisen, josta taloudellinen hyöty saadaan KOKO-ohjelman selvitysten kautta esim. palvelujen tuotteistaminen ja uusi hinnoittelu (perheoikeudellinen yksikkö) - strategiassa esitettyjen talousalueen markkinointi- ja viestintäsuunnitelmien laadinnan (hanke 1) kautta saatava tunnettuvuus houkuttelee uutta asutusta ja yrityksiä, josta saadaan tulovirtoja. Lisäksi myös muut strategiatoimenpiteet tähtäävät yritysten hyötyjen lisäämiseen ja työvoiman saannin helpottumiseen ja perheen saamiseen paikkakunnalle vrt. kansainvälinen kouluhanke Imagollinen hyöty ja positiivinen vaikuttavuus - edellä mainittu kilpailukyky- ja vetovoimastrategian hanke 1 parantaa talousalueen imagoa ja tunnettuvuutta - samoin muut vuonna 2010 käynnistyneet hankkeet lisäävät positiivista vaikuttavuutta onnistuessaan, tosin vasta pitemmällä aikavälillä Yrittäjyyden edistäminen. - parhaiten yrittäjyyden edistäminen näkyy EKO-Riihimäki klusterin kautta syntyvissä työpaikoissa ja strategiahankkeiden kautta talousalueen tunnettuvuuden ja uusia yrityksiä houkuttelevan imagon parantumisen myötä edellyttäen myös muuta panostusta yrit- 11(12)

12 täjyyden edellytysten lisäämiseen. Yksi vuosi on tässäkin tapauksessa liian lyhyt aika arvioinnin tekoon. Koska vuosi 2010 oli KOKO-ohjelman ensimmäisen vuosi, on edellä tehty karkea itsearviointi suuntaa antava. Ohjelman puolivälissä tehtävä ulkopuolisen arvioinnin käyttö antaisi paremmat tulokset. Vuonna 2011 tulee ohjelmaan monipuolisempia strategiahankkeita. Ongelmana on vain vähenevä rahoitus, sillä vuodelta 2010 jäi käyttämättä KOKO-rahoitusta. Koska tehtyjen päätösten mukaan vuodelle 2011 siirtyvä kuntaraha vähennetään jo päätetystä vuoden 2011 rahoituksesta, vähenee kokonaisbudjetti vastaavalla osuudella. Tämä on kunnille helpotus mutta toisaalta KOKO-ohjelman keskeisiä hankkeita joudutaan karsimaan ja hallintokulut putoavat minimiinsä. KOKO-ohjelman merkitys kehittämisen välineenä vähenee entisestään kun resursseja pienennetään. Siksi on erityisen tärkeää panostaa vain sellaiseen toimintaan, joka nähdään ensisijaisen tärkeänä talousalueen yhteistyötä ja koheesiota parantavana tekijänä. 12(12)

Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-hankkeiden tilanne ja tuloksia

Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-hankkeiden tilanne ja tuloksia HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOKO-OHJELMA TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI 16.3.- 31.7.2010 KOKO alue: Hyvinkään-Riihimäen talousalue (Hyvinkää, Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi) Hallinoija: YritysVoimala

Lisätiedot

Osa B Ohjelman toteutus toimenpidekokonaisuuksittain vuonna 2010

Osa B Ohjelman toteutus toimenpidekokonaisuuksittain vuonna 2010 KOKO:N TOIMINTASUUNNITELMA 16.3. 31.12.2010 Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelma käynnistetään Uudenmaan liiton myöntämällä, vuoden 2009 käyttämättä jääneellä aluekeskusohjelman rahalla 1.1. 15.3.2010.

Lisätiedot

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 6/2010 1

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 6/2010 1 Ohjausryhmä 6/2010 1 Kokousaika klo 13.00 15.20 Kokouspaikka Hyvinkään kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone :t Liite Asiat Sivu 61 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN TOTEAMINEN 3 62 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 3/2010 1. :t Liite Asiat Sivu

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 3/2010 1. :t Liite Asiat Sivu Ohjausryhmä 3/2010 1 Kokousaika klo 13.00 15.03 Kokouspaikka Lopen kunnantalo, kokoushuone I :t Liite Asiat Sivu 22 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN TOTEAMINEN 3 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1. :t Liite Asiat Sivu

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1. :t Liite Asiat Sivu Ohjausryhmä 4/2010 1 Kokousaika klo 13.00 15.30 Kokouspaikka Riihimäen kaupungintalo, kokoushuone 2 :t Liite Asiat Sivu 33 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN TOTEAMINEN 3 34 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelma. KOKO-workshop 20.1.2011. Liisa Lindsberg-Mattsson

Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelma. KOKO-workshop 20.1.2011. Liisa Lindsberg-Mattsson Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelma KOKO-workshop 20.1.2011 Liisa Lindsberg-Mattsson HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOKO-OHJELMAN TTS 2011 Läpileikkaavia teemoja: tutkimus, koulutus, kestävä

Lisätiedot

1. KOKO-hallinnointi 5. 2. Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-hankkeet vuonna 2011 5

1. KOKO-hallinnointi 5. 2. Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-hankkeet vuonna 2011 5 HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOKO-OHJELMAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2011 1 2 Sisällysluettelo Taloussuunnitelma 3 Toimintasuunnitelma 5 1. KOKO-hallinnointi 5 2. Hyvinkään-Riihimäen talousalueen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 1/2011 1

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 1/2011 1 Ohjausryhmä 1/2011 1 Kokousaika 28.1.2010 klo 10.50 14.45, kokoustauko 12.10 12.40 Kokouspaikka Riihimäen kaupungintalo, kokoushuone 2 :t Liite Asiat Sivu 1 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN TOTEAMINEN 3

Lisätiedot

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 5/2010 1

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOHEESIO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA PÖYTÄKIRJA Sivu Ohjausryhmä 5/2010 1 Ohjausryhmä 5/2010 1 Kokousaika klo 9.00 11.40 Kokouspaikka Hausjärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone :t Liite Asiat Sivu 52 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN TOTEAMINEN 3 53 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOKO-OHJELMAN TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI VUODELTA 2011

HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOKO-OHJELMAN TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI VUODELTA 2011 HYVINKÄÄN-RIIHIMÄEN TALOUSALUEEN KOKO-OHJELMAN TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI VUODELTA 2011 1 2 Sisällysluettelo Toimintaraportti 1. KOKO-hallinnointi 3 2. Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-hankkeiden

Lisätiedot

HYVINKÄÄN RIIHIMÄEN TALOUSALUE PÖYTÄKIRJA Sivu Talousaluetoimikunta 3/2010 38 :T LIITE ASIAT SIVU 25 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN TOTEAMINEN 40

HYVINKÄÄN RIIHIMÄEN TALOUSALUE PÖYTÄKIRJA Sivu Talousaluetoimikunta 3/2010 38 :T LIITE ASIAT SIVU 25 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN TOTEAMINEN 40 HYVINKÄÄN RIIHIMÄEN TALOUSALUE PÖYTÄKIRJA Sivu Talousaluetoimikunta 3/2010 38 Kokousaika 20.12.2010 klo 13.00 Kokouspaikka Hyvinkää, Beckhoffin kokoustila :T LIITE ASIAT SIVU 25 KOKOUKSEN AVAUS JA OSANOTTAJIEN

Lisätiedot

Miten vahvistamme talousalueen kilpailukykyä ja vetovoimaa? Hyvinkään-Riihimäen talousalueparlamentti 18.8.2010 Rantasipi Sveitsi

Miten vahvistamme talousalueen kilpailukykyä ja vetovoimaa? Hyvinkään-Riihimäen talousalueparlamentti 18.8.2010 Rantasipi Sveitsi Miten vahvistamme talousalueen kilpailukykyä ja vetovoimaa? Osa 2 Esa Tommila Hyvinkään-Riihimäen talousalueparlamentti 18.8. Rantasipi Sveitsi Kilpailukyky- ja vetovoimastrategia laaditaan osana KOKO-ohjelmaa

Lisätiedot

Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelma 2010 2013 (7.1.2010 tarkennettu painos)

Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelma 2010 2013 (7.1.2010 tarkennettu painos) Hyvinkään-Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelma 2010 2013 (7.1.2010 tarkennettu painos) Diaarinumero: TEM 164:00/2008 1(15) Hyvinkään Riihimäen talousalueen KOKO-ohjelman sisältö 1. Ohjelmaehdotuksen vastaavuus

Lisätiedot

KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma KUUMA-johtokunta

KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma KUUMA-johtokunta KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma 2016 KUUMA-johtokunta KUUMA-SEUDUN TALOUSARVIO 1.1. 31.12.2016 Talousarvio 2016 Perustoiminta (yhteistyö) 289 870 Johtokunta 7 000 Hanketoiminta 223

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 TIEDOTUSTILAISUUS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 LUONNOS Ohjelmaa valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä Henkilöstö Asukkaat Asiantuntijaraadit

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Salon seudun suunnittelumalli yhdistää toiminnallisen kyläsuunnittelun ja maankäytön suunnittelun Toiminnallinen kyläsuunnitelma edustaa kyläläisten

Lisätiedot

Maakuntahallitus 32 14.03.2016

Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Maakuntahallitus 32 14.03.2016 Osallistuminen Smart & Clean -projektiin, edustajan nimeäminen sitä toteuttavan säätiön hallintoneuvostoon sekä valtion ja pääkaupunkiseudun välisen kasvusopimuksen 2016

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-vuositapaaminen 23.11.2011 Liikkumisen ohjauksen hankehaku

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

Yhdistymisselvityksen tavoitteet

Yhdistymisselvityksen tavoitteet Yhdistymisselvityksen tavoitteet 1. Aikaansaada esitys Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan yhdistymisestä sekä esitykseen liittyvä yhdistymissopimus.

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Hankkeen viestintäsuunnitelma

Hankkeen viestintäsuunnitelma Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden

Lisätiedot

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPUNKIOHJELMA

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPUNKIOHJELMA PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPUNKIOHJELMA Toiminta- ja taloussuunnitelma 2008 PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPUNKIOHJELMA Toiminta- ja taloussuunnitelma 2008 Lähtökohdat ja painopisteet Sisällöllisenä painopistealueena

Lisätiedot

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella.

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian päivä III 27.10.2014 Asikkala Petra Korkiakoski, HAMK Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke Esityksen sisältö Kestävän

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi

Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi Iisalmen kaupungin strategian päivitysprosessi 2017 10.8.2017 1 Kuntastrategia kuntalaki 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista.

Lisätiedot

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen

Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen 1 Lapin digiohjelma 2020 Luonnos Ritva Kauhanen Ohjelman valmistelu Maakunnan kehittämisrahahanke Ramboll Management Consulting työn toteuttajana Ohjelmatyötä valmisteltu työpajasarjalla. Ensimmäisessä

Lisätiedot

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Ohjausryhmä EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Ohjausryhmä Pääsääntöisesti rahoittaja edellyttää hankkeelle ohjausryhmää Tarkista hankepäätöksestä edellytetäänkö hankkeeltasi ohjausryhmää

Lisätiedot

PS Aikoo. Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli

PS Aikoo. Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli PS Aikoo Toimialafoorumien tulevaisuuden toimintamalli Tuomas Kylänpää Eurooppalaisen työvoimapolitiikan asiantuntija PS Aikoo -loppuseminaari 17.3.2015 Kuopio Oppilaitosten johtajat tukevat jo perustettuja

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

YRITYSVUOROVAIKUTUKSEN KONSEPTIT JA TOTEUTUS MAL-SUUNNITTELUSSA

YRITYSVUOROVAIKUTUKSEN KONSEPTIT JA TOTEUTUS MAL-SUUNNITTELUSSA Liite 1 YRITYSVUOROVAIKUTUKSEN KONSEPTIT JA TOTEUTUS MAL-SUUNNITTELUSSA Tehtävän määrittelyä ja sparrauskohteiden kuvausta Kati-Jasmin Kosonen, Kimmo Kurunmäki www.mal-verkosto.fi Hankkeen taustaa Selvitys:

Lisätiedot

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-

Lisätiedot

Kestävän kehityksen strategia

Kestävän kehityksen strategia Kestävän kehityksen strategia Yhtymähallitus xx.xx.2012 Sisällysluettelo 1. Kestävä kehitys... 1 2. Oppilaitosten ympäristösertifiointi... 1 3. Kestävä kehitys Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymässä...

Lisätiedot

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Mika Mannervesi 5.6.2014 Elinkeinopoliittisen ohjelman päivitys: taustamuuttujat Kaksi Salon tulevaisuuden kannalta merkittävää, toisistaan lähes riippumatonta

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Taustaa Suomen kuntaliiton lapsipoliittinen ohjelma Eläköön lapset lapsipolitiikan suunta (2000) suosituksena jokaiselle kunnalle

Lisätiedot

Rahoitus ja kehittäminen

Rahoitus ja kehittäminen Rahoitus ja kehittäminen Pohjois-Savon ELY-keskus, Jari Vitikainen 5.4.2018 1 Yritysten kehittämispalvelut 2 Analyysi Tavoitteena on aktivoida pk-yritystä suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen kehittämistoimintaan.

Lisätiedot

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät

Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä. Yrittäjänpäivä Naantali Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät Yritysvaikutukset elinvoiman lähteenä Yrittäjänpäivä Naantali 5.9.2017 Jorma Saariketo Varsinais-Suomen Yrittäjät 1 Kunta syntyy uudelleen Sote-palvelu- ja maakuntauudistus muuttavat Suomea Kuntien rooli

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 valtakunnallisten hankkeiden tilaisuus Sivu 1 Valtakunnalliset hankkeet

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

Mitä. Osaamispankki. voi tarjota? Juulia Tuominen

Mitä. Osaamispankki. voi tarjota? Juulia Tuominen Mitä Osaamispankki voi tarjota? Juulia Tuominen 3.12.2009 1 Taustaa (1) Kestävän kehityksen kasvatuksen ja koulutuksen strategia ja toimenpideohjelma vuosille 2006 2014 Suomen kestävän kehityksen toimikunnan

Lisätiedot

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI

LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 1(6) LOGINFO LOGISTIIKAN TIETOALUSTAN PILOTOINTI PROJEKTISUUNNITELMA 2(6) 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset ja niiden hyödyntäminen... 4 4. Toteutus... 4 4.1 Tehtävät/aikataulu...

Lisätiedot

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1.

Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat klo kh. 3.1. Kuntajakoselvittämisen mahdollisuudet ja haasteet Kuntamarkkinat 12.9. klo 13.00-13.45 kh. 3.1. Markus Pauni: Avaus (3 min) Kari Prättälä: Kuntajakoselvitykset kuntauudistuksessa (10 min) Markus Pauni:

Lisätiedot

Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma

Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma Linnan Kehitys, PN Linnan Kehitys, PN Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma 2017-2030 VIERAILIJAT i laakso VETOVOIMATEKIJÄT EROTTUVUUSTEKIJÄT Linnan Kehitys, PN I-laakso projektin toimenpiteet 2017-2018

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY

ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY ARVIOINTIKERTOMUKSEN 2012 ESITTELY VALTUUSTO 20.5.2013 Ritva Erkama Kausien 2005-2008 sekä 2009-2012 tarkastuslautakunnan puheenjohtaja KAUPUNGIN TALOUS JA TUOTTAVUUS Kaupungin haasteina: menojen kasvaminen

Lisätiedot

Hankintaopas. tukea hankinta-asioissa päättäjille, hankkijoille ja tarjoajille

Hankintaopas. tukea hankinta-asioissa päättäjille, hankkijoille ja tarjoajille Hankintaopas tukea hankinta-asioissa päättäjille, hankkijoille ja tarjoajille Rovaniemi, 8.5.2019 Katja Kaunismaa Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta Toteuttajat: Kideve Elinkeinopalvelut/Kittilän

Lisätiedot

Sote valmistelu Kanta-Hämeessä

Sote valmistelu Kanta-Hämeessä Sote valmistelu Kanta-Hämeessä Marjo Lindgren 14.9.2015 Hämeen parasta kehittämistä! Mikä Sote III- hanke? Jatkoa edellisten valtakunnallisten sotekierrosten valmistelulle Kanta-Hämeen yhteinen tavoite

Lisätiedot

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto PÖYTÄKIRJA TURUN KAUPUNKISEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ OHJAUSRYHMÄ aika: torstai 7.11.2013 klo 9.15 11.00 paikka: Varsinais-Suomen liitto, Ratapihankatu 36, kokoushuone Tammi kutsutut: Jarkko Virtanen,

Lisätiedot

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS

VALTIONAVUSTUSHAKEMUS Hakija Hankkeen hallinnoinnista vastaava kunta, kuntayhtymä tai muu toimija Hakijan postiosoite Vastuuhenkilön Yhteyshenkilön Talouden vastuuhenkilön Hankkeen nimi ja siitä käytettävä lyhenne sekä hankkeen

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke

Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa -hanke Anu Kerkkänen, projektitutkija, Kuntaliitto Kuntien 5. ilmastokonferenssi 5.-6.5.2010, Tampere tavoitteena parantaa kuntien edellytyksiä

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha

HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha HANKKEEN VÄLI- / LOPPURAPORTTI maakunnan kehittämisraha Hankkeen nimi: MAL-verkosto Hankkeen 1.1.2010-31.12.2011, myönnetty jatko 2012 toteutusaika: Toteuttaja: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

MAL-verkosto, katsaus

MAL-verkosto, katsaus MAL-verkosto, katsaus 14.2.2012 Maksatuksen hakeminen ajalta 1.7.-31.12.2011 Haettava summa ajanjaksolta yhteensä 128 293 euroa. Kustannukset koko vuonna yhteensä 216 035 euroa, mikä on n. 60 000 euroa

Lisätiedot

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa 21.9.2012 Kari Puumalainen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Kuntayhtymän johtaja Ammatillisen koulutuksen aluekehitysrooli Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Mitä. Osaamispankki. voi tarjota? Juulia Tuominen

Mitä. Osaamispankki. voi tarjota? Juulia Tuominen Mitä Osaamispankki voi tarjota? Juulia Tuominen 28.10.2010 1 Haasteita Uudellamaalla Uudellamaalla on paljon ympäristövastuullisuutta lisääviä toimijoita paikallisella alueellisella valtakunnallisella

Lisätiedot

Big datan hyödyntäminen

Big datan hyödyntäminen Big datan hyödyntäminen LVM/FIIF-yhteistyö 1 0 /1 9 /1 4 Nykytilanne Useita olemassa olevia ohjelmia ja tahoja, josta yritykset ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta Big Dataan ja teollisen internetin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin kuvaus ja tavoite 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 2.1 PKyritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille Nimeämispyyntö VM078:00/2012 1 (2) Julkisen hallinnon ICT-osasto 31.3.2016 Jakelussa mainituille NIMEÄMISPYYNTÖ KUNTIEN TALOUSTIETOJEN, TILASTOINNIN JA TIETOHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMAN PROJEKTIRYHMÄÄN Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Oma Häme -hankkeen väliraportti

Oma Häme -hankkeen väliraportti Oma Häme -hankkeen väliraportti Tiedotustilaisuus 24.5.2016 Jukka Lindberg, projektipäällikkö Hämeen liitto www.omahäme.fi Missä menee Oma Häme hanke? Tiivistelmä: Sote III.sta Oma Häme hankkeeksi kevään

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Kanta-Hämeen keskussairaalan ja TAYS:n yhteistyöhankkeet. Sairaalapäivät 20.11.2012 Markku Järvinen Johtajaylilääkäri

Kanta-Hämeen keskussairaalan ja TAYS:n yhteistyöhankkeet. Sairaalapäivät 20.11.2012 Markku Järvinen Johtajaylilääkäri Kanta-Hämeen keskussairaalan ja TAYS:n yhteistyöhankkeet Sairaalapäivät 20.11.2012 Markku Järvinen Johtajaylilääkäri KHSHP Fimlab laboratorioiden yhteistyöhanke Markku Järvinen, johtajaylilääkäri, KHSHP

Lisätiedot

Kanta-Hämeen sote 2016

Kanta-Hämeen sote 2016 Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. Hahmotelma 2016-2018 II. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen 3. Prosessien ja

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET

MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET Ohje - Sivu 1/5 MÄNTSÄLÄN KUNNAN HANKINTOJEN STRATEGISET TAVOITTEET 2017-2019 Hyväksytty: Kh 12.6.2017 / 7 Ohje - Sivu 2/5 Mäntsälän kunnan hankintojen strategiset tavoitteet 2017-2019 1. Johdanto 1.1

Lisätiedot

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Päijät-Hämeen Yrityksille Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Jari Turunen ICT -liiketoiminnankehittäjä Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Omistus Lahden kaupunki 74 % Lähikunnat 10 % Yksityiset

Lisätiedot

Pro Hinku-hankkeen esittely Uusikaupunki

Pro Hinku-hankkeen esittely Uusikaupunki Pro Hinku-hankkeen esittely Uusikaupunki Toimintasuunnitelma Tiivistelmä Reijo Laine Projektipäällikkö Senior & Sons Oy Pro HINKU- hanke Uusikaupunki Hankkeen avulla toteutetaan systemaattisesti vision

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 1. LEADER TOIMINNAN TAVOITTEET OHJELMAKAUDELLA 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa esitetään suuntaviivat maatalouden ja maaseudun kehittämiselle

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi 1 HYRIA KOULUTUS 4.9.2014 Hyrian tarjoamat koulutukset & palvelut Yrittäjän ammattitutkinto

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ILMASTOSTRATEGIAN SEURANTA Pirkanmaan ilmastoseminaari 6.3.2014 Kaisu Anttonen Ympäristöjohtaja Tampereen kaupunki Strategian taustaa EUROOPAN TASOLLA osa EU: ilmasto- ja energiatavoitteita

Lisätiedot

Teolliset symbioosit. Haminassa 23.09.2015 Matti Filppu Kaupunkikehitysjohtaja

Teolliset symbioosit. Haminassa 23.09.2015 Matti Filppu Kaupunkikehitysjohtaja Teolliset symbioosit Haminassa 23.09.2015 Matti Filppu Kaupunkikehitysjohtaja Kaupunkikehityksen toiminta - ajatus Pidämme huolta kaupunkielämän perusedellytyksistä tavoitteena elinvoimainen, kehittyvä,

Lisätiedot

Kuntien ICT-muutostukiohjelma VM139:00/2013 Ohjelman päättäminen

Kuntien ICT-muutostukiohjelma VM139:00/2013 Ohjelman päättäminen Kuntien ICT-muutostukiohjelma VM139:00/2013 Ohjelman päättäminen 8.12.2015 projektipäällikkö Hanna Majurinen JUHTA VM / julkict ICT-muutostukiohjelman vaiheet ICT-muutostukiohjelman eteneminen I Jyrki

Lisätiedot

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projekti koordinoi ja tukee Kymenlaakson kuntien ilmasto- ja energiatavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamista, edistää eri toimijoiden yhteistyötä

Lisätiedot

2. Vuoropuhelu, tapaamiset, toimialatuntemuksen lisääminen kaupungin hallinnossa

2. Vuoropuhelu, tapaamiset, toimialatuntemuksen lisääminen kaupungin hallinnossa VAIVATON ARKI KAJAANIN ELINKEINOPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA Taulukko: Kajaanin Elinkeinopolitiikan toimenpideohjelma 2009-2012. Tarpeiden sijaan keskitytään mahdollisuuksiin. Tavoite Kehittämiskohde A:

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus

MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHA Rahoitushakemus Hanke on Alueellinen kehittämishanke EU-rahoitteisen hankkeen valmisteluhanke Kyseessä on Uusi hakemus Jatkorahoitushakemus Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo

Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Länsi-Turunmaan kaupungin. Strategiatyöryhmän väliraportti

Länsi-Turunmaan kaupungin. Strategiatyöryhmän väliraportti Länsi-Turunmaan kaupungin strategiatyö Strategiatyöryhmän väliraportti Strategia Kuvaus siitä, miten valtuusto haluaa kaupunkia kehitettävän Luo tulevaisuudenkuvan ja osoittaa tavan sen saavuttamiseksi

Lisätiedot

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.

HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8. HYMY Hyvinvointiympäristön tietopohjan mallintaminen ja ymmärryksen laajentaminen kaupunkiseuduilla hanke HYMY-workshop Tampereella 31.8.2018 Tero Piippo HYVINVOINNIN SEURAAVA ERÄ - Ihanteet, visio ja

Lisätiedot

Muotoilemme elämäämme kestäväksi

Muotoilemme elämäämme kestäväksi Muotoilemme elämäämme kestäväksi Päijät-Hämeen maakuntasuunnitelma strategia 2035 Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin suunnitelma maakunnan kehittämiseksi Pohjautuu sekä alueiden kehittämis- että maankäyttö-

Lisätiedot