Katseet kohti kaupunkikuvaa s. 7

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Katseet kohti kaupunkikuvaa s. 7"

Transkriptio

1 Tampereen kaupungin tiedotuslehti 3/2005 2/2005 Katseet kohti kaupunkikuvaa s. 7 Kulttuuripääkaupunkihankkeen vetäjät Minnakaisa Kuivalainen ja Pertti Paltila kutsuvat pirkanmaalaiset mukaan ideoimaan. s Tampereen päivää juhlitaan Ohjelma s. 8 9 Päiväkotien ja koulujen yhteistyö tiivistyy s. 16

2 2 Tampere uskoo seutuyhteistyöhön Kaupunkikierroksilla kuullaan kuntalaisia Maassamme on viime aikoina keskusteltu paitsi kunta- ja aluepolitiikasta myös kuntien palveluyhteistyön kehittämisestä. Ihmisten ikääntyminen ja kuntien taloudellisten resurssien väheneminen sekä alueellinen eriarvoisuus yhdessä varallisuuserojen kasvun kanssa pakottavat uudistamaan suomalaista palvelurakennetta. Ellei tässä onnistuta, saattaa hyvinvointipalvelujen keskeinen perusajatus, tasa-arvoiset julkiset palvelut asuinpaikasta ja varallisuudesta huolimatta, romuttua pysyvästi. Asiasta on kantanut huolta myös maan hallitus. Tästä esimerkkinä on sisäasiainministeriön projektipäällikkö Jukka Peltomäen esitys, joka on tullut tunnetuksi ns. aluekuntamallina. Hallituksen tavoitteet ovat hyvät, mutta keinoista niiden saavuttamiseksi ollaankin jo montaa mieltä. Tampereella tunnetaan erityistä huolta Suomen kilpailukyvystä ja kaupunkien omaehtoisen kehittämispolitiikan jatkumisesta. Nämä näkökohdat ovat palveluiden rahoituspohjan turvaamiseksi oleellisia ja uhkaavat aluekuntamallissa jäädä taka-alalle. On erittäin tärkeää luoda sellaisia toimivaltaisia kokonaisuuksia, joissa sekä palveluiden rahoitus- ja järjestämisvastuu että käytettävissä olevien resurssien turvaamiseen tähtäävä elinkeinopolitiikka ovat samoissa käsissä. Tampereella ei ole odotettu ongelmien kasautumista vaan on myös itse pyritty etsimään ratkaisuja tulevaisuuden ongelmiin. Turvatakseen asukkaidensa palvelut Tampereen kaupunki on lähtenyt paitsi uudistamaan toimintamalliaan myös rakentamaan seudullista yhteistyötä kaupunkiseudun kuntien kanssa. Valtioneuvostokin on tähän asti vannonut seutuyhteistyön nimiin ja pyrkinyt edistämään sitä. Vuonna 2002 käynnistettiin mm. aluekeskusohjelma, jolla pyritään tasapainottamaan aluekehityksen epätasapainoisuutta. Tampereen kaupunkiseutu onkin voimallisesti mukana aluekeskusohjelmassa. Viime keväänä seutukunnalle hyväksyttiin myös poikkeuksellisen hyvässä hengessä valmisteltu seutustrategia. Niinikään syksyllä työnsä aloittaa seudullinen kuntayhtymä. Kuntayhtymä ei itse järjestä palveluita, mutta se kartoittaa seudullisen palveluyhteistyön tarpeet ja mahdollisuudet. Tampereen kaupungilla on positiiviset kokemukset seudullisen yhteistyön etenemisestä. Tämä tarjoaa lujan pohjan niin seudulliselle suunnittelulle kuin palveluiden järjestämisellekin lähitulevaisuudessa. Tällä tiellä tulisikin jatkaa eteenpäin. Kun seutuyhteistyö on saatu hyvin vauhtiin, on jo kuitenkin syytä pohtia kuntien välisen yhteistyön seuraavaa askelta. Luontevaa olisi pohtia, josko kaupunkiseudun kuntien yhteistyötä tulisi tulevaisuudessa laajentaa niin, että siihen liittyisivät Tampereen työssäkäyntialueen kunnat. Tilastokeskuksen laskelmien mukaan esimerkiksi vuonna 2002 Viialan työssäkäyvästä väestöstä 24,4 prosenttia kävi työssä Tampereella. Vastaava luku Viljakkalasta on 19,9, Orivedeltä 17,5, Hämeenkyröstä 17,4, Mouhijärveltä 16,6, Pälkäneeltä 14,5, Kuhmalahdelta 13,3, Kurusta 12,2 ja Kylmäkoskelta 10,9 prosenttia. Huomionarvoista on sekin, että luvut ovat kasvussa. Työssäkäyntialueen kokoinen Tampereen seutu olisi erittäin elinvoimainen. Se kykenisi järjestämään asukkailleen tasapuolisesti hyvinvointipalvelut ja olisi yhä selkeämmin valtakunnan toiseksi merkittävin seutu, jonka painoarvo toisi kehittämisponnisteluille selvää lisäetuutta. Jarmo Rantanen Kaupunginjohtaja VELIMATTI PARKKINEN pilotoi tulevaisuuden kunnan kirjoitti Kuntalehti viime helmikuun Tampere numerossaan kertoen Tampereen tulevaisuuden suunnitelmista. Viime aikoina on puhuttu ja kirjoitettu paljon kuntien palvelurakenneuudistuksesta ja siinä yhteydessä on esitetty kuntien määrän vähentämisestä, jopa kahteenkymmeneen. Valtakunnan päättävillä näkyy olevan vahva halu tehostaa kunnallista palvelutuotantoa muodostamalla riittävän suuria kuntayksiköitä. Jo pitkään on ollut selvää, etteivät kunnat nykymenolla selviä tulevaisuuden haasteista: tulot eivät kasva samassa suhteessa kun palveluiden tarve. Tampereella muutoksen välttämättömyys kuitenkin tunnustettiin jo ennen muita. Täällä ryhdyttiin hakemaan ratkaisua lähes mahdottomalta tuntuvaan yhtälöön: miten voidaan tulevaisuudessa tuottaa kuntalaisten tarvitsemat palvelut? Viime toukokuun kokouksessaan Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden toimintamallin, joka järjestää kaupungin toiminnot aivan uudella tavalla ns. tilaaja tuottaja-mallilla. Tällä, ainakin pitkällä aikavälillä, haetaan tuottavuuden lisäämisen lisäksi uusia tapoja tuottaa palveluita yhdessä kolmannen ja yksityisen sektorin kanssa. Tarkoitus ei ole näivettää kaupungin omaa palvelutuotantoa, vaan vahvistaa ja kehittää sitä. Tilaaja tuottaja-malli ei suinkaan ole uusi ajatus kuntakentällä ja sitä on kokeiltu monissakin kunnissa, mutta missään muualla ei kuntaorganisaatio ole siirtynyt siihen kokonaisuudessaan. Samassa valtuuston päätöksessä lisättiin demokraattista päätöksentekoa vahvistamalla vaaleilla valittujen henkilöiden asemaa. Tämän seurauksena Tamperetta johtaa vuoden 2007 alusta pormestari apunaan neljä apulaispormestaria, kaikki kuntalaisten valitsemia luottamushenkilöitä ja siten määräaikaisia. Heidän tukenaan toimii kokenut ja osaava virkahenkilöstö. Toimiva päätöksenteon tamperelainen malli koostuu siis poliittisesta päätöksenteosta, jota vaaleilla valitut henkilöt edustavat, ja sitä täydentävästä kuntalaisten suorasta osallistumisesta. Kuntalaisten kuulemisesta ja heidän osallistumisestaan päätöksen tekoon on kautta aikojen puhuttu paljon. On myös yritetty hakea tapoja toteuttaa sitä. Tampere on ollut edelläkävijä tietotekniikan sovelluksissa: netissä voi kirjoittaa mielipiteitään, ottaa yhteyttä asioita valmisteleviin virkahenkilöihin sekä lähettää hakemuksia ja täyttää lomakkeita, mutta se ei yksin riitä. Huolimatta tietokoneiden lisääntyneestä määrästä mm. kirjastoissa, ei kaikilla kuntalaisilla ole eikä tule olemaan valmiuksia niiden käyttämiseen. Meillä tulee olla muitakin tapoja. Tämä syksynä valtuustoryhmät ovat aloittaneet ns. kaupunkikierroksen. Tarkoitus on syksyn, talven ja kevään aikana kiertää kaupunginosissa kuulemassa ja keskustelemassa ajankohtaisista ja asukkaita huolestuttavista asioista. Myöhemmin toimintamallin uudistuksessa on tarkoitus perustaa ns. palvelufoorumeita, jotka ovat pysyviä kuntalaisten kuulemis- ja vaikuttamispaikkoja. Odotan niitä suurella mielenkiinnolla! Tampere on ottanut pitkän harppauksen kohti uutta, tulevaisuuden kuntaa. Meillä on edessämme suuria haasteita, mutta yhteistyöllä selvitämme ne ja rakennamme Tampereesta entistä paremman kaupungin. Hyvää Tampereen päivää! Hanna Tainio Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ARI JÄRVELÄ Tampereen kaupungin tiedotuslehti Julkaisija: Tampereen kaupungin viestintäyksikkö PL 487, Tampere julkaisut/tamperelehti Päätoimittaja: Aila Rajamäki Puh , fax Taitto: Marja Muhonen Paino: Länsi-Savo Oy 2005 Kannen kuvat: Ari Järvelä Kuva: Svenska samskolan Koulukadulla (rakennettu 1901) ISSN: X (painettu) (verkkolehti)

3 3 Kurkistus kristallipalloon: Tampere vuonna 2016 hahmottuu kaupungin strategiassa kymmenen sitä sanotaan elämän tavoitteiden asettamiseksi tai syvällisten miettimiseksi. laatimiseksi. Tampereen kau to hyväksyi kesällä kaup Kaikem paree Tampere mottelee kuvan siitä, mi ki Tampere on vuonna 2016, ja mitä tuon tavoitteen toteutuminen vaatisi. Näen elinvoimaisen ja kiehtovan kaupungin Kaupunkistrategian kristallipallossa näkyy reilun kymmenen vuoden kuluttua yli asukkaan Tampere. Muuttajia houkuttelee erityisesti se, että Tampereella yhdistyvät pienen ja suuren kaupungin parhaat puolet. Tampereella on hyvätasoisia kouluja, kiinnostavia työpaikkoja ja monipuolista kulttuuritarjontaa, mutta myös turvallinen asuinympäristö ja kaunista luontoa. Tampereen laadukkaat ja kustannustehokkaat palvelut ovat osa kaupungin vetovoimaa. Erityisesti vanhusten kotona asumista, lasten ja nuorten kasvua ja väestön hyvinvointia on tuettu. Sähköinen asiointi on tamperelaisten suosiossa, sillä verkkopalvelut ovat kaikkien saatavilla ja helppoja käyttää. Vuonna 2011 Tampere on menestyksekkäästi toiminut Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Vilkkaan vuoden satoa korjataan edelleen, sillä kulttuuripääkaupunkina toimiminen on tuonut Tampereelle paljon matkailijoita ja parantanut elämänlaatua koko seutukunnassa. Asukkaat ovat tyytyväisiä elinympäristössä tapahtuneisiin parannuksiin ja Pirkanmaan virkeään kulttuurielämään. Tampereen kaupunkistrategian voi lukea verkossa osoitteessa strategia, ja painetun lyhennelmän voi noutaa kaupungin virastotalon neuvonnasta, Ikäpisteestä, Metsosta sekä Frenckellin palvelupisteestä. Näen vakaata toimeentuloa ja paljon ystäviä Tampereella toimii vuonna 2016 paljon kotimaisia ja kansainvälisiä yrityksiä, ja tutkimus- ja elinkeinomaailman osaajat hakeutuvat kaupunkiin. Luovaan talouteen liittyviä työpaikkoja syntyy, ja olemassa olevat työpaikat houkuttelevat paljon hyviä hakijoita. Tamperelaisia ilahduttaa erityisesti kuntatalouden vakaus: kaupungin lainamäärä ja menot ovat pysyneet kurissa. Tulevaisuudessa Tampere tunnetaan kansainvälisenä kaupunkina, jossa kaikki asukkaat ovat tasa-arvoisia ja arvostavat asuinseutunsa kulttuurista monimuotoisuutta. Eri kansallisuudet ja kulttuuritaustat rikastuttavat Tampereen katukuvaa. Kaupunkisuunnittelussa Tampereen kasvun ja väestörakenteen muutosten asettamiin haasteisiin vastataan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Asukkaat osallistuvat aktiivisesti kaupungin palvelujen kehittämiseen, ja ilmapiiri on avoin uusille ideoille ja erilaisille näkökulmille. ANNA BYCKLING Kristallipallossa näkyy siis tasapainoinen ja virkeä kaupunki. Mitä mieltä tämän päivän Tampereella ollaan kaupunkistrategian piirtämästä tulevaisuudenkuvasta? Kati Rajala PAKO (Pirkanmaan ammattikorkeakoulun opiskelijat) ry:n pääsihteeri Vähän vaaleanpunainenhan tämä tulevaisuudenkuva on, mutta kaikkien kasvukeskusten strategiat näyttävät aika samanlaisilta. Ja pitäähän jotain tavoiteltavaa ollakin. Tampereen kaupunkistrategiassa ei Kati Rajala toivoisi järjestöille vahvempaa roolia kaupungin tulevaisuudessa. ARI JÄRVELÄ minusta ole mitään kovin yllättävää. Hyvää on erityisesti se, että laadukasta korkeakoulutusta on painotettu. Toisaalta huippuluova ja -osaava tulevaisuudenkuva ei sikäli ole mielestäni realistinen, että korkeakoulutuksen lisääminen ei välttämättä vähennä työttömien määrää. Jos saisin lisätä jotain strategiaan, ehdottaisin että kaupunki hyödyntäisi paremmin Tampereen vahvaa kolmatta sektoria. Järjestöille voisi esimerkiksi olla yksi oma yhteistyötaho kaupungin puolelta. Hannu Eskola professori, Digitaalisen mediainstituutin johtaja, Tampereen teknillinen yliopisto Kaupungin vetovoimaisen imagon säilyttäminen hyvillä palveluilla ja asuntotuotannolla on ensiarvoisen tärkeää, jotta opiskelijat hakeutuvat Tampereelle ja osaava työvoima viihtyy täällä. Teknillinen yliopisto ja sen tutkimuslaitokset odottavat paljon kaupungin luovuus- ja innovatiivisuushankkeilta. Tarvitaan monialaista tutkimusta ja tilaa päähänpälkähdyksille, joista yritykset voivat sorvata uusia tuotteita ja palveluja. Strategia vaikuttaa minusta liian sisäänpäin kääntyneeltä ja talouteen keskittyvältä. Korostaisin itse enemmän seudullista yhdentymistä, muun muassa palvelujen tuotantoa yhteistyössä ympäristökuntien kanssa. Haluaisin myös enemmän tilaa suurille avauksille, jollaisia tehtiin 50 vuotta sitten samankaltaisessa tilanteessa Hannu Eskola antaisi enemmän tilaa rohkeille avauksille. kuin nytkin. Silloin kaupungilla meni suhteellisen hyvin, mutta päätettiin satsata tulevaisuuteen ja muun muassa kahden yliopiston, yliopistosairaalan ja valtakunnallisen televisiokanavan saamiseen Tampereelle. Enemmistö kaupunkilaisista ja monet päättäjät vastustivat tuolloin näitä hankkeita, mutta ilman niitä Tampere olisi tänään mitätön pikkukaupunki. Jari Nieminen Teatteri 2000:n johtaja ja Pyynikin kesäteatterin toiminnanjohtaja Tavoitteissa ei sinänsä ole mitään moitittavaa. Strategia herättää paljon kysymyksiä siitä, miten tavoitteet saavutetaan, ja sehän on vain hyvä. Erittäin tärkeänä pidän pienen ja suuren kaupungin hyvien puolien yhdistymistä. Kulttuurin näkökulmasta on kovin helppoa puhua monipuolisesta tarjonnasta. Yhtä lailla tarvitaan kuitenkin harrastusmahdollisuuksia niin kulttuurin kuin urheilun saralla, vaikka itse sisällytän sekä taiteen että urheilun kulttuuri -nimikkeen alle. Lisäksi pitää muistaa, että kulttuurisektori voi olla paitsi asukkaiden viihtyvyyden lisääjä niin merkittävä työllistäjä. Uhkarohkeaa on ehkä painottaa kulttuuripääkaupunkihanketta, koska on mahdollista ettei se toteudu, eivätkä sille asetetut pitkäkestoiset tavoitteet saa sen vuoksi unohtua. Jos kulttuuripääkaupunkivuotena onnistutaan luomaan elinvoimaisia hankkeita joko uusia tai uudistamaan vanhoja jotka kiinnostavat matkailijoita, sekä parantamaan liikenneyhteyksiä ja rakentamaan suorat markkinointikanavat, niin on täysin mahdollista että kulttuuripääkaupunkihedelmiä poimitaan vielä pitkään. PYYNIKIN KESÄTEATTERI Teksti: Anna Byckling Jari Nieminen korostaisi kulttuuria.

4 4 Tampere tähtää Euroopan kulttuuripääkaupungiksi Hankkeen ideointitalkoot alkavat Vuonna 2011 Euroopan kulttuuripääkaupunkimaita ovat Suomi ja Viro. Suomi voi ensi vuoden loppuun mennessä ehdottaa yhtä tai useampaa kaupunkia, joista EU:n toimielimet valitsevat kulttuuripääkaupungin. Tähän mennessä kiinnostuneita hakijoita ovat olleet ainakin Turku, Mänttä, Rovaniemi, Lahti, Savonlinna ja Oulu. Virosta hakuprosessiin ovat lähdössä Tallinna, Tartto ja Pärnu. Kesäkuussa Tampereella tehtiin päätös kulttuuripääkaupunkiuden tavoittelemisesta. Valmistelut hakemuksen jättämiseksi on aloitettu, ja nyt alkavat yhteiset ideointitalkoot. Syksyn aikana järjestetään yleisökeskusteluja siitä, mitä Tampereen kulttuuripääkaupunkivuosi tarkoittaisi ja miten hankkeessa pitäisi edetä, kertoo hankkeen vetäjä Pertti Paltila. Kaikenlaiset aloitteet, ideat ja toiveet ovat tarpeen, eikä kyseessä suinkaan ole vain tamperelaisten asia. Jos kulttuuripääkaupungiksi päästään, koko seutu- ja maakunta esittäytyy Tampere otsikon alla, Paltila huomauttaa. Valtteina omaleimainen historia ja vilkas nykypäivä Pertti Paltilan kanssa kulttuuripääkaupunkihakemusta valmistelee Minnakaisa Kuivalainen. Nyt ollaan vasta kampanjan alkumetreillä. Varsinaista kampanja-aikaa on oikeastaan vuoteen 2007, jos Tampereen hakemus pääsee EU:hun asti, Minnakaisa Kuivalainen kertoo. Tärkeintä on nyt saada aikaan laadukas hakemus, ja siihen tarvitaan paljon aloitteellisuutta ja yhteistyötä, Paltila ja Kuivalainen kuvailevat työmaataan. Kulttuuripääkaupunkihanke Tampere 2011 perustuu ennen kaikkea teollisuuskaupungin perinteelle ja seutukunnan vilkkaalle ja omaleimaiselle kulttuurille. Tampere on Helsingin jälkeen maan toiseksi merkittävin kulttuuri- ja taidekaupunki, vahva koulutus- ja matkailukaupunki, ja lisäksi valttina on hieno sijainti sisämaassa järvien välissä. Tampereen seudun kulttuuritoiminta ja taidelaitokset teattereista erilaisiin yhdistyksiin ovat jo valmiiksi vahvoja ja aktiivisia, ja Paltilan ja Kuivalaisen mukaan myös kansainvälisyydellä voi kehuskella. Eurooppalainen yhteistyö ja kansainvälisyys näkyvät täällä ihan jokapäiväisessä elämässä, elinkeinotoiminnassa, erilaisissa tapahtumissa ja laitosten toiminnassa, Pertti Paltila sanoo. Pitkäaikaisia vaikutuksia Euroopan kulttuuripääkaupunkitapahtumien tarkoituksena on tuoda esiin eurooppalaisten kulttuurien kirjoa ja auttaa eurooppalaisia tutustumaan paremmin toisiinsa. Kulttuuripääkaupungin itsensä ei ole tarkoitus vain järjestää toinen toistaan komeampia tapahtumia, vaan vaikuttaa tulevaisuuden kaupunkikehitykseen. Kyse ei tosiaankaan ole pelkästään niin sanotusta korkeakulttuurista, vaan jokapäiväisestä suomalaisesta elämänmuodosta. Valintaprosessissa keskeistä ovat kestävät vaikutukset, eli kulttuuripääkaupungin pitää pyrkiä parantamaan ihmisten elämänlaatua ja elinympäristöä pitkällä aikavälillä. Siksi myös Luova Tampere -ohjelma ja vuoden 2011 asuntomessut ovat tärkeitä yhteistyökohteita, Pertti Paltila selventää. Aikaisempien kulttuuripääkaupunkien kokemusten perusteella hanke on esimerkiksi lisännyt seudullista yhteistyötä, tuonut uusia ratkaisuja rakentamiseen ja lisännyt välillisesti tuloja ja työllisyyttä muun muassa matkailun kasvun kautta, Paltila luettelee. Paltila uskoo, että Tampere saa hankkeen myötä enemmän kuin satsaa, mutta rahaa tullaan kuitenkin tarvitsemaan. Kaupunginvaltuusto myönsi kesäkuussa euroa hankkeen käynnistämiseen. Varsinaisen hankkeen kustannuksista kaikkiaan 70 prosenttia on tarkoitus kattaa valtion ja EU:n tuella, yritysyhteistyöllä ja lipputuloilla. Kaupungin ja maakunnan maksettavaksi jäisi siten 30 prosenttia. Alustavan arvion mukaan Tampereen kaupungin osuus kustannuksista olisi miljoonaa euroa. Teksti: Anna Byckling Kuva: Ari Järvelä Minnakaisa Kuivalainen ja Pertti Paltila odottavat pirkanmaalaisilta ennakkoluulotonta ideointia. Onko sinulla ideoita, toiveita tai ajatuksia Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeesta? Lähetä sähköpostia osoitteeseen Voit myös ottaa yhteyttä puhelimitse Pertti Paltilaan puh Tampereen lähtökohtia kulttuuripääkaupunkina voisivat olla esimerkiksi: Omaleimainen kaupunkiarkkitehtuuri (Ratina, Vuores ja Tampella rakentuvat kulttuuripääkaupunkivuoden kannalta sopivaan aikaan) Pirkanmaan ennestään vahvat kulttuuripalvelut Teollisuudesta syntynyt kulttuurikaupungin perintö Seudullinen yhteistyö ja kansainvälisyys Yliopistot, korkeakoulut ja muut oppilaitokset Kulttuurin liiketoiminnan kehittäminen ja kulttuuriteollisuuden sisällön tuotanto (Lähde: Tampere Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna Työryhmän raportti Raportti luettavissa kulttuuripaakaupunki)

5 5 Kaupungin puhelinnumerot ovat muuttuneet Ekokumppanuus toi ympäristöasiat raveihin Kaupungin puhelinnumerot ovat muuttuneet 020-alkuisiksi. Vanhat numerot toimivat uusien rinnalla lokakuun loppuun asti. Kaikki uudet puhelinnumerot löytyvät myös Internetistä osoitteesta Kaupungin keskeisten puhelinvaihteiden uudet numerot: Aluepelastuslaitos Ammattikorkeakoulu Hervannan terveysasema Kaupunginkirjasto Keskusvirasto Koukkuniemen vanhainkoti Liikennelaitos Liikuntatoimi Linnainmaan terveysasema Mielenterveyskeskus Sosiaalitoimi Tammelakeskus Tampereen Sähkölaitos Tampereen Vesi Terveystoimi Yhdyskuntapalvelut Tampereen kaupungin neuvovia puhelimia: Ikäpiste Kotitalouden neuvonta Kuluttajaneuvonta Kunnallisasiain neuvonta Liikennelaitoksen neuvonta (0,66 euroa/puhelu + pvm) Sosiaaliasiamies Sosiaalipalvelujen neuvonta Sähköneuvonta Talous- ja velkaneuvonta Tampereen Vesi, asiakaspalvelu Palvelupiste Frenckell, yhdyskuntapalvelujen asiakaspalvelu Terveyspalvelujen neuvonta toimii joka päivä ympäri vuorokauden matkapuhelimesta soitettaessa Asiakkaalle puhelut maksavat alkuiseen numeroon: lankaverkosta 8,21 snt/puhelu + 6,9 snt/min matkapuhelimista 8,21 snt/puhelu + 22,9 snt/min ulkomailta ulkomaanpuhelumaksu Kaupungilla on edelleen erillisiä palvelunumeroita, jotka hinnoitellaan erikseen. Uudet numerot löytyvät Internetistä Jo parinkymmenen vuoden ajan on Teivossa kilpailtu totoraveja. Ravit juostaan 53 kertaa vuodessa yhteensä noin 7000 hevosen voimin. Teivon Ravikeskuksessa ympäristövastuullisuus on koettu aina tärkeäksi, siksi Tampereen kaupungin omistama liikelaitos Tampereen Ravirata Oy liittyi vuosi sitten mukaan Ekokumppanit Klubi ry:n toimintaan. Ekokumppanit Klubi ry on vuonna 2002 perustettu yhdistys, joka tarjoaa ympäristökehitykseen liittyviä palveluita yrityksille henkilöjäsentoiminnan lisäksi. Raviradalla haluttiin entistä enemmän kiinnittää huomiota jätehuoltoon, energian käyttöön, liikenteeseen ja logistiikkaan sekä puhtaaseen ympäristöön. Ekokumppanit Klubi tarjoaa uusille yrityksille jäsenetuna maksuttoman ympäristöauditoinnin, jossa katsotaan, miten ympäristöasiat on yrityksessä hoidettu. Tästä katselmuksesta alkoi myös yhteistyömme Tampereen Ravirata Oy:n kanssa, projektipäällikkö Taini Rajala Ekokumppanit Oy:stä kertoo. Auditoinnissa käydään yrityksen kanssa läpi toiminnan ympäristönäkökohdat ja keskeiset ympäristövaikutukset. Tarvittaessa yritykselle tehdään suunnitelma kehittämistoimista. Tallien lämmitys ja jätehuolto uusiksi Teivon Ravikeskuksessa 30 hehtaarin alueella toimii myös kahdeksan ammattivalmentajaa, joilla on noin 120 hevosta valmennuksessa. Ravikeskusta on konsultoitu eläinsuojaa koskevan ympäristölupahakemuksen tekemisessä ja sen lisäksi Teivossa haluttiin kehittää tallialueen lämmitystä ja jätehuoltoa. Teivossa on kaksi öljylämmitteistä lämpökeskusta ja niiden muuttaminen ja liittäminen kaukolämpöverkkoon oli juuri päätettävänä. Selvitimme, mitä mahdollista julkista tukea energiamuutoksiin on saatavissa ja se houkutti heitä energiansäästön jatkokatselmukseen. Lopputuloksena ravikeskuksen tallialue liitetään syyskuun aikana kaukolämpöverkkoon, mikä on ympäristöystävällisempi energiamuoto kuin öljylämmitys. Jatkamme myös jätehuollon kehittämistä ja lajittelun tehostamista, Taini Rajala kertoo. Myös ravien seuraaminen on ympäristöystävällisempää kuin ennen, sillä toton pelaaminen ei enää edellytä paikan päälle saapumista. Totoa voi pelata reaaliaikaisesti eri puolilla maakuntaa Toto-pisteissä, joista on suora kuvayhteys ravipaikalle. Vuosittain Teivossa käy noin katsojaa, Totopisteis sä raveja seuraa noin pelaajaa, Tampereen Ravi rata Oy:n toimitusjohtaja Matti Mahlamäki kertoo. Ekokumppanit Klubi ry:ssä on mukana noin 55 yritysja 360 henkilöjäsentä. Klubin yrityspalvelut on tarkoitettu kaikille pirkanmaalaisille yrityksille, mutta erityisesti tavoitellaan niitä, joiden toiminnassa ja tuotteissa kestävä kehitys on keskeistä. Ekokumppaneiden tukikohtana on ympäristötietokeskus Moreenia Tammerkosken kupeessa entisessä sähkölaitoksen vesivoimalassa. Teksti: Aila Rajamäki Kuvat: Ari Järvelä Lisätietoja Ekokumppanit Klubi ry:stä löytyy Internetistä osoitteesta Yli 65-vuotiaille ilmainen influenssarokotus Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi tarjoaa jälleen ilmaisen influenssarokotuksen yli 65 vuotta täyttäneille ja riskiryhmään kuuluville tamperelaisille. Rokotuksen saa erityisenä kampanjapäivänä kolmelta avoinna olevalta lääkäriasemalta tai omalta lääkäriasemalta rokotusviikolla Influenssavirukset aiheuttavat vuosittain epidemioita joulukuun ja huhtikuun välisenä aikana. Vakavan influenssan vaara uhkaa erityisesti sellaisia henkilöitä, joilla on krooninen sydän-, verisuoni-, keuhko- tai munuaissairaus tai joiden vastustuskykyä sairaus tai hoito ovat heikentäneet. Rokottamisen on todettu vähentävän influenssaepidemiasta johtuvaa sairaalahoitoja ja kuolleisuutta jopa 70 prosenttia. Käy siis rokotuksessa kampanjapäivänä eli lauantaina klo 8 14 Hervannan lääkäriasemalla, Insinöörinkatu 38, Tammelakeskuksen lääkäriasemalla, Itsenäisyydenkatu 21 B tai Tesoman lääkäriasemalla, Kohmankaari 9 tai rokotuskampanjaviikolla oman asuinalueesi lääkäriasemalla. Lääkäriasemat ovat avoinna klo Rokotukseen ei ole ajanvarausta. Tampereen Ravirata Oy:ssä ympäristösuojelu on myös eläinsuojelua, sillä puhtaassa ympäristössä myös hevosten on hyvä olla. Ekokumppanit Oy:n projektipäällikkö Taini Rajala teki Teivoon ympäristöauditoinnin, jossa katsottiin toiminnan ympäristönäkökohdat ja keskeiset ympäristövaikutukset.

6 6 Arboristit tutkivat stressaantuneita kaupunkilaispuita Keskustan puiden hoito ja Hämeenpuiston puunkaadot ovat puhuttaneet tamperelaisia tänä kesänä. Kauniiden vanhojen puiden poistuminen katukuvasta harmittaa kaupunkilaisia. Puita hoitavilla kaupungin työntekijöillä on kuitenkin vankka tietämys puiden kunnosta, niiden sisustastakin. naa vastuu puista: ne eivät saa aiheuttaa vahinkoa terveydelle tai omaisuudelle. Myös kaupunkikuvan säilyttäminen vihreänä edellyttää puiden hoitoa ja puiden jatkuvaa vähittäistä uusimista. Poistetun puun tilalle istutetaan yleensä uusi puu. Pääosa keskustan puista on kartoitettu ja vaadittavat kunnostustoimet tehty. Uusia kuntokartoituksia tehdään puisto- ja katualueiden peruskorjausten yhteydessä. Tänä kesänä kartoitettiin uudelleen Koskipuiston puut, koska sen kunnostaminen käynnistyy ensi vuonna. Tavoitteena on kaikkien vanhojen keskustapuistojen kunnostaminen vuoteen 2012 mennessä, kertoo Timo Koski. Arboristit Heli Vuorilampi (vas.) ja Päivi Laurikainen tarkastavat puiden kuntoa. Rakennuttajahortonomi Timo Koski vastaa viheralueiden hoidon ja rakentamisen tilaamisesta. Puiden hoitotoimet ja kaadot tehdään kuntokartoitusten perusteella. Ennen hutkintaa puu on tutkittu tarkoin. Puut jaotellaan kuntokartoitusten mukaan säilytettäviin, tarkkailtaviin, hoitotoimenpiteitä vaativiin, uusintakartoitusta tarvitseviin, välittömästi poistettaviin ja muutaman vuoden päästä poistettaviin puihin, kertoo rakennuttajahortonomi Timo Koski, joka vastaa kaupungilla viheralueiden hoidon ja rakentamisen tilaamisesta. Puiden omistajana kaupunkia pai- Kiipeäminen kuuluu arboristille Käytännössä puiden kuntokartoittaminen on arboristien työtä. Heitä on kaupungin viheryksikössä vain kaksi, Heli Vuorilampi ja Päivi Laurikainen. Puiden kuntokartoitusten lisäksi he tekevät hoitoleikkauksia, tuentoja ja kaatoja. Puun kuntokartoitus tehdään millimetrin paksuisella mikroporalla. Pora ei ota puusta näytettä, vaan kunnon määrittäminen perustuu puun kovuuteen eli sen antamaan vastukseen. Mittauksessa tietokoneelle piirtyy käyrä, joka näyttää laskennallisen kestävyysarvon. Puun säteestä on oltava kolmannes tervettä, selvittää arboristi Heli Vuorilampi. Puussa voi olla siis aika paljon lahoakin ilman että se saa kaatotuomion. Jopa onttoja puita voidaan säilyttää. Lahon eteneminen riippuu puun elinvoimasta ja kunnosta, lajista ja elinolosuhteista. Päiväkotien ja koulujen pihoista lahot puut poistetaan herkemmin. Kovat puulajit kuten tammi ja lehmus ovat sitkeitä, kun taas koivu, kuusi ja pihta lahoavat suhteellisen nopeasti, Heli Vuorilampi kertoo. Liikenne ja ahtaus kiusana Kaupungissa kasvavan puun elinolosuhteet eivät ole suotuisat, ja 100 vuotta on korkea ikä kaupunkilaispuulle. Keski- Euroopassa katupuun keski-ikä jää nykyään 40 vuoteen. Olosuhteiden takia keskustan katupuut jäävät usein pieniksi, vaikka olisivat vanhojakin. Timo Koski ja Heli Vuorilampi luettelevat puiden hyvinvointia haittaavia tekijöitä: Juuristolle on katualueella tilaa vain vähän. Puuta rasittavat lisäksi liikenteen pakokaasut ja ilmavirtaukset, maanpinnan tiivistyminen sekä rakennuksista tuleva lämpö ja valo. Lisäksi katujen talvikunnossapito ja katuremontit vaurioittavat puita. Hämeenkadun jalkakäytäväremontissa uudet puut saavat paremmat kasvuolosuhteet. Puille tulee koko jalkakäytävän jatkuva, kaksi metriä leveä ja puolitoista metriä syvä yhtenäinen kasvualusta. Toivottavasti uudet puut elävät näin pidempään, Timo Koski sanoo. Teksti: Tarja Nikupaavo-Oksanen Kuva: Ari Järvelä Vanhat metsät ovat kaupungin helmiä Tampereen kaupunki selvittää tänä vuonna omistamiensa vanhojen metsien ikärakenteen metsiensuojelua varten. Kaupungin omistamat ulkoilu- ja retkeilymetsät käydään läpi ja punnitaan niiden virkistys-, maisema- ja ekologiset arvot. Kesäkuussa alkanut selvitystyö on jo hyvässä vauhdissa. Metsäselvitystä tekee Jere Nieminen ympäristövalvontayksikössä, ja mukana hankkeessa ovat myös kiinteistötoimi ja katu- ja vihertuotanto. Hahmotan kaupungin metsätietojärjestelmän, ympäristöselvitysten ja muun aineiston perusteella vanhojen metsien kokonaisuuksia luontotyyppien ja maastonmuotojen mukaan. Käyn myös katsomassa kohteita paikan päällä, Jere Nieminen kertoo työmenetelmistään. Vanhoiksi luetaan yli 80-vuotiaat metsät, ja kantakaupunginkin alueella on runsaasti yli 100-vuotiaita metsiä. Luontoarvoiltaan merkittäviä vanhoja metsiä eli helmiä on kuitenkin Jere Niemisen mukaan Tampereella suhteellisen vähän. Tällaisina helminä voisi mainita esimerkiksi Hervannan Makkarajärven ja Kaupin Tuomikallion metsät. Kartoituksen tavoitteena on tuottaa tietoa vanhoista metsistä kaupungin käyttöön, jotta niiden erityisarvo tulisi huomioitua mahdollisimman hyvin kaupungin toiminnassa. Yleisen tason metsätietoa voidaan hyödyntää päätöksenteossa ja yksityiskohtaisempaa, metsikkökuvioihin perustuvaa tietoa metsänhoidossa. Tiheän asutuksen ympäröimää korttelimetsää hoidetaan eri tavalla kuin asutuksesta kauempana sijaitsevaa metsää. Liikennemelu ja ilmansaasteet asettavat myös omat vaatimuksensa: esimerkiksi liikennemelun vaimentajana toimiva metsä olisi pidettävä mahdollisimman tuuheana, Jere Nieminen kuvailee. Osallistu selvitykseen Kaupunkilaiset voivat osallistua selvitystyön tekemiseen kertomalla, missä heidän mielestään sijaitsee vanhoja metsiä ja miksi kohteet ovat merkittäviä. Vapaamuotoista palautetta voi lähettää sähköpostilla syyskuun ajan osoitteeseen tai postitse osoitteeseen Tampereen kaupunki, Kiinteistötoimi, PL 487, Tampere. Palautemahdollisuus ja lisätietoa vanhojen metsien selvitysprojektista on myös internetissä osoitteessa www. tampere.fi/ymparisto/metsat/ vanhatmetsat. Vanhojen metsien selvitysluonnos esitellään lokakuun loppupuolella järjestettävässä yleisötilaisuudessa, josta ilmoitetaan lehdissä erikseen. Teksti ja kuva: Tarja Nikupaavo-Oksanen Jere Nieminen kartoittaa Tampereen vanhat metsät. Ympäristövalvonta muutti Frenckelliin Ympäristövalvontayksikkö muutti syyskuussa Hatanpäältä Idmanin huvilasta Frenckellin virastotaloon. Asiakaspalvelu ympäristöasioissa hoituu Frenckellin palvelupisteessä, Frenckellinaukio 2 B, puhelimitse numerosta Ympäristönvalvonnan työntekijöiden puhelinnumerot muuttuivat muuton yhteydessä. Ympäristövalvonta hoitaa ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon viranomaistehtäviä. Niitä ovat mm. ympäristölupien valmistelu, ilmanlaadun seuranta, luonnonsuojelu ja elintarvikevalvonta. Ympäristövalvonnan alaisuuteen kuuluvat myös eläinlääkintähuolto ja luontokoulu, jotka pysyvät entisissä toimipisteissään. Luontokoulu sijaitsee Terälahdessa. Eläinlääkäriasemat ovat Ratinassa ja Pitkäniemessä.

7 7 Katseet kohti parempaa kaupunkikuvaa Laadukas rakentaminen ja arkkitehtuuri ovat tärkeitä tekijöitä kaupungin viihtyisyyden ja imagon kannalta. Viime vuosina tamperelaista kaupunkikuvaa on luonnehdittu keskinkertaiseksi, ja myös kaupunginvaltuutetut ovat esittäneet huolestumisensa hyvän kaupunkikuvan puolesta. Tamperelaisen arkkitehtuurin ja kaupunkikuvan kohentamiseksi otetaan nyt askel eteenpäin, sillä Tampereella aiotaan laatia arkkitehtuuripoliittinen ohjelma. Sen avulla voidaan päättää niistä toimenpiteistä, joilla pa rempaan kaupunkikuvaan pyritään. Työ kalui na voidaan käyttää mm. kilpailu toimintaa, rakentamisen ohjeistuksia, suun nittelun laatutason parantamista, asennekasvatusta ja kaupungin organisaation kehittämistä. Yleisenä tavoittee- Kalevan kirkko na on arkkitehtuurin arvostuksen parantaminen. Arkkitehtuurin arvostusta voidaan parantaa myös hyvien esimerkkien avulla. Kaupunki onkin vuosittain myöntänyt Hyvän rakentamisen palkinnon, jolla on pyritty kohottamaan erityisesti tavanomaisen asuntotuotannon laatutasoa. Useana vuotena arkkitehtonisesti korkeatasoisen asuntokohteen löytäminen on ollut kuitenkin vaikeaa. Hyvän rakentamisen palkintoa voisi olla perusteltua kehittää erityisesti korkeatasoiseen arkkitehtuuriin painottuvaksi, kaupunkikuva-arkkitehti Jalo Virkki toteaa. Kaupunki on pyrkinyt vaikuttamaan rakentamisen arkkitehtoniseen laatuun myös erilaisilla suunnittelukilpailuilla. Kilpailuja on järjestetty muun muassa Tampellasta, Keskustorista, Ratinasta ja Finlaysonin alueesta. Myös Vuoreksen alueella on käyty jo kaksi eri suunnittelukilpailua. Kilpailumenettelyjä kehitetään edelleen. Kaikkea Tampereella tapahtuvan rakentamisen laatua ei kuitenkaan voida ohjata kilpailujen avulla. Laadukasta rakentamista pyritään edistämään pääosin kaavoituksen ja rakennusvalvonnan sekä kiinteistötoimen menettelytapoja ja yhteistyötä kehittämällä. Viime kädessä asuntorakentamisen Hervannan keskustan arkkitehtuuri on ilmeikästä. Kuvassa Hervannan toimintakeskus vuodelta laadusta päättävät asuntojen ostajat omilla valinnoillaan. Suomen suurimmissa kaupungeissa toimii kaupunkikuvatoimikunta tai vastaava elin, joka antaa lausuntoja tärkeimmistä rakennuslupahakemuksista. Tampereellakin toimi julkisivulautakunta ja sen jälkeen kaupunkikuvatoimikunta vuoteen 1990 asti. Nyt mietitään uudelleen vastaavan elimen perustamista meneillään olevan toimintamallin uudistuksen yhteydessä. Tampereen kaupunki pohtii mahdollisuutta järjestää asuntomessut Vuorekseen vuonna Projektijohtaja Pertti Tammisen mukaan Vuores olisi kiinnostava asuntomessukohde, koska alue on Suomen suurimpia ja mielenkiintoisimpia kaupunkirakentamishankkeita. Kaupunginosaan rakennetaan vuoteen 2015 mennessä asunnot yli asukkaalle ja toimitilat työpaikalle, Tamminen perustelee. Vuoreksen vaihteleva maasto ja luonnon läheisyys tarjoavat monenlaisia uusia mahdollisuuksia kaavoitukselle ja rakentamiselle. Vuoreksen rakentamisen lähtökohtana on monipuolinen asuntotuotanto; tarjolla on kerrostaloasuntoja, omakoti- ja rivitaloasuntoja sekä kaupunkivilloja. Alueen yleisilme on luonnonläheinen, sillä rakentaminen sopeutetaan vaihtelevaan maastoon sekä arvokkaiden luontoalueiden suojeluun, Tamminen sanoo. Asuntomessujen sopivuuden Vuoden 2007 alussa aloittavan uuden toimielimen tehtävänä olisi huolehtia kaupunkikuvan suunnittelun kokonaisnäkemyksestä, eheydestä ja viihtyisyydestä. Se voisi esimerkiksi antaa lausunnon merkittävimmistä asemakaavaehdotuksista, rakennushankkeista sekä julkisten kaupunkitilojen kehityshankkeista. Virkki sanoo. Teksti: Aila Rajamäki Kuvat: Ari Järvelä Vuorekseen suunnitellaan asuntomessuja puolesta puhuu myös kulttuuripääkaupunkihanke. Tampere hakee vuoden 2011 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, ja Vuoreksen asuntomessut soveltuisivat hyvin tämän hankkeen sisältämään Luova Tampere -ohjelmaan. Vuoreksen suunnittelun keskeisiä elementtejä ovat muun muassa luovuus ja taide eri muodoissaan. Vuoreksesta tulee Tampereen ja Lempäälän yhteinen uusi kaupunginosa. Messualue sijoittuisi pääasiassa Tampereen puolelle. Vuoreksen rakentaminen käynnistyy vuoden 2006 aikana, jolloin ensimmäisen asuntoalueen, Mäyränmäen toteuttaminen alkaa. Samanaikaisesti käynnistetään Lahdesjärven työpaikka-alueeseen liittyvän Lahdespohjan liike- ja toimistoalueen sekä Särkijärven sillan rakentaminen. Mäyränmäessä on parhaillaan käynnissä suunnittelukilpailu, jonka lopputulos julkistetaan Kilpailun lopputuloksen perusteella valitaan alueen toteuttajat ja heidän arkkitehtisuunnittelijansa. Väriä elämään Ikäihmisten toimintaviikolta Mitä ikäihminen Tampereella voi tehdä, minne mennä jos elämä kaipaa lisäväriä tai yksinäisyys uhkaa? Jotakin mukavaa elämänsisältöä etsivällä on nyt tilaisuus löytää itselleen toimintaa, sillä Tampereen päivän sunnuntaina alkaa Tampereella Ikäihmisten toimintaviikko. Se on osa vietettävää val- ARI JÄRVELÄ takunnallista Vanhusten viikkoa, jonka teemana on Naapurina vanhus. Tampereella vuosi 2005 on nimetty Ikäihmisten kulttuurin vuodeksi tunnuksella Väriä elämään. Ikäihmisten toimintaviikolla Tampereella on mahdollisuus tutustua ikäihmisten harrastuksiin ja palveluihin hyvinkin monipuolisesti. Toimintaa tarjoavat eläkeläisjärjestöt ja muut yhdistykset, palvelutalot, ev.lut. seurakunnat, kirjastot, kaupungin kulttuuripalvelut ja liikuntatoimi. Ikäihmisten toimintaviikon Tampereella järjestää Elonpolkuja-yhteistyöverkosto, jossa on mukana lähes 60 ikäihmisille toimintaa järjestävää tahoa. Ikäihmisten toimintaviikon avaustilaisuus on Tampereen päivänä, sunnuntaina 2 päivä lokakuuta Koukkuniemen juhlatalossa. Ikäihmisten toimintaviikon tapahtumakalenterin voi hakea itselleen: Tämä vuosi on nimetty Ikäihmisten kulttuurin vuodeksi tunnuksella Väriä elämään. Ikäihmisten toimintaviikkoa vietetään Kuvassa Toivonpirtin Vuosista voimaa -ryhmä tutustuu toimintaviikon ohjelmaan Tampereen kaupungin Ikäpisteessä, josta myös voi noutaa viikon ohjelmaa. Ikäpisteestä, Aleksis Kiven katu 18 Kirjastoista Mummon Kammarista, Otavalankatu 12 A Punaisen Ristin Tampurista, Mustanlahdenkatu 24 Internetistä os. ikapiste/ajankohtaista Ikäihmisten toimintaviikon avaustilaisuus Väriä elämään Sunnuntaina klo Koukkuniemen juhlatalossa Ikäihmisten toimintaviikon avaa Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja Matti Asseri Nyberg. Mukana: Härmälän Pelimannit, Maija Salon musiikkileikkikoulun lapset, Tampereen Sisun laulajat, Tampereen Naisvoimistelijoiden polkkaajat. Juhlan jälkeen kävelykierros Koukkuniemen puistomaisella alueella, oppaana johtava sosiaalityöntekijä Katrina Kuusi. Järjestäjänä Elonpolkuja-verkosto Elämän värejä -kiertonäyttely Koukkuniemen juhlatalossa Teoksia Kalle Löytänältä, Matti Petäjältä ja Lauri Ahlgrénilta. Näyttelyn on koonnut Tampereen taidemuseon museoamanuenssi Marja- Liisa Linder. Näyttely on esillä Koukkuniemen juhlatalossa avajaistilaisuuden aikana. SenioriMessut Tampere-talon uusitussa näyttelyhallissa. Sisäänkäynti Sorsapuistosta. Messut avoinna su klo ja ma klo Päivälippu 3 Järjestäjät: Elonpolkuja-verkosto, Tampereen eläkeläisneuvosto, Luomu-Tampere ry

8 8 51. Tampereen päivän ohjelma Perjantai klo 19 Tampere-talon isossa salissa Tampere Filharmonian konsertti kaikenikäisille. Teemana Seikkailijat: jännittävää klassista ja elokuvamusiikkia mm. Sormuksen herra -elokuvista ja Harry Potterista. Kapellimestarina Tuomas Rousi. Liput 13/8 euroa. Lauantai klo 9 20 Pyynikin näkötorniin vapaa klo Muotiala-talo Muotialantie 64 avoimet ovet. Neuvolassa terveydenhoitajat esittelevät uusia tiloja ja toimintaa. Päiväkodissa ja pienten lasten koulussa avoimet ovet. klo Multisillan neuvola Terävänkatu 1 (käynti Multisillan koulu ra kennuk sen takaa) avoimet ovet. Terveydenhoitajat esittelevät uusia tiloja ja toimintaa. klo Sara Hildén -akatemia/ku vatai dekoulu Ilmarinkatu 17 (käynti Ilmarinkadun ja Kalevan puistotien kulmasta) avoimet ovet ja piirustustyöpaja. klo etampereen päivä Sampolan tietotorilla, Sammonkatu 2 ja Hervannan Tietotorilla, Insinöörinkatu 38 sekä etuvassa, Itsenäisyydenkatu 25 vapaa Esittelyssä etampereen kansalaispalveluja, lisäksi tietoiskuja ja opastusta tietokone- ja tietoverkkoasioissa. Mukana myös etampereen yhteistyökumppanit. Tarkempi ohjelma verkossa klo Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry:n Iideshovin työpajan myymälä Kalevantie 1 avoinna. klo Tampereen kaupungin matkai lutoimisto Verkatehtaankatu 2 avoimet ovet. klo Tampere-Seura Kauppakatu 1 avoinna. Esillä valokuvanäyttely: Asuttiin Amurissa ja poikettiin Pispalassa, Jarmo Janssonin valokuvia vuosien varrelta. Hyviä tarjouksia Tampere-aiheisista kirjoista. klo Tampereen poliisilaitos Sorinkatu 12 avoimet ovet ja ajoneuvonäyttely. Aluepoliisit, putkat, Paussi (päihde- ja sosiaalipoliklinikka), rekrytointipiste, sähköinen rikosilmoitus/ opastaminen. klo Lenin-museo Hämeenpuisto 28 ilmainen sisään Perusnäyttelyiden lisäksi esillä Tampereen kommuuni klo Käsi- ja taideteollisuus keskus Verkaranta Verkatehtaankatu 2 vapaa Näyttelyt: Muoto, liike, muodon- Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan Tämän kunniaksi Tampere juhlii erilaisin tapahtumin lokakuun ensimmäisenä päivänä ja sitä lähimpänä viikonloppuna. Tampereen päivä järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna Tampereen päivän kunniaksi kaupungin laitoksissa liputetaan ja Tervetuloa viettämään Tampereen päivää! muutos, Peter Elsner kuvia ja veistoksia, Neuleiden juhlaa, Marjaana Särösalo, Pirkka-neuleita, Pirkanmaan Kotityö Oy. Lisäksi työpajojen esittelyä: neulakintaita, kirjo- ja helmivirkkausta sekä neuleita. klo Tallipiha Kuninkaankatu 4 ratsutarvikekirppis. klo Sara Hildénin taidemuseo Gerhard Richter, saksalaista nykytaidetta vapaa klo 12 Tampereen poliisilaitos Sorinkatu 12, alapiha löytötavarahuutokauppa. Huutokaupattavaan tavaraan voi tutustua klo lähtien. klo Tampereen poliisilaitos Sorinkatu 12, 5. kerroksen auditorio: Taikuripoliisi ja Patukkapoikien konsertti lapsille. klo Toimintakeskus Iideshovi Motarinkuja 2 A kahvitarjoilu. Järjestää Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry. klo Taidekeskus Mältinranta Ku nin kaankatu 2 vapaa Gallerias sa esillä Tomi Dufva, Tanja Koistila ja Pessi Parviainen. Studiossa esillä Zsuzsa Demeter. Taidelainaamossa taide teosarvontaa kävijöiden kesken. klo Emil Aaltosen museo Mariankatu 40 sisäänpääsy 1 e. Esillä teoksia Emil Aaltosen taidekokoelmasta ja näyttely Emil Aaltonen teollisuusmies ja kulttuurin ystävä. Erikoisnäyttely SARVIS mukava muoto, kätevä käyttö, ja Kari Cavénin teos Pinnalla. Opastettuja kierroksia klo 13 ja 15. klo Parit Värit -tilkkutyönäyttely, Kahvila Runo Ojakatu 3 vapaa Tamperelaisen Väritilkku-killan väriteemaisia tilkkutöitä esillä klo 13 Tampereen poliisilaitos Sorinkatu 12 poliisikoiranäytös. klo 13 Tampereen Vesi Ruskontie 40. Opastettu tutustumiskierros Ruskon vedenpuhdistuslaitoksella vapaa klo Tampereen poliisilaitos Sorinkatu 12, 5. kerroksen auditorio. Taikuripoliisi ja Patukkapoikien konsertti lapsille klo Tampereen Filharmoninen kuoro kuoroleiri, Tampere-talon A1- sali avoimet ovet. klo 14 Tampereen poliisilaitos Sorinkatu 12 poliisikoiranäytös. klo 14 Tampereen Vesi Ruskontie 40. Opastettu tutustumiskierros Ruskon vedenpuhdistuslaitoksella vapaa klo 14 Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta Verkatehtaankatu 2 vapaa Neu lenäytös: Neuleiden juhlaa, Marjaana Särösalo. klo Tampereen poliisilaitos Sorinkatu 12, 5. kerroksen auditorio. Taikuripoliisi ja Patukkapoikien konsertti lapsille. Sunnuntai Uusi NettiNysse esittäytyy Tampereen kaupunginkirjaston uuteen kirkkaankeltaiseen Internet- bussiin voi tutustua sunnuntaina Keskustorilla kello Uuden NettiNyssen lisäksi paikalla on ensimmäi nen NettiNysse, joka siirtyy juhlallisesti eläkkeelle kello 13. Ensimmäinen NettiNysse rakennet tiin vuonna 1982 liikennelaitoksen haitaribussiin. Vanha nivelbussi palveli ansiokkaasti neljä vuotta, ja siirtyy nyt museotoimen haltuun. Uusi NettiNysse on rakennettu nykyaikaiseen keskimoottorialustaiseen linja-autokoriin, ja siinä on kymmenen asiakastietokoneen lisäksi elokuvateatteria muistuttava auditorio. klo 9 18 Lenin-museo Hämeenpuisto 28, perusnäyttelyiden lisäksi esillä Tam pereen kommuuni 1905 ilmainen sisään klo 9 20 Pyynikin näkötorni vapaa klo 10 Tampere-aiheisia lyhytelokuvia elokuvateatteri Niagarassa vapaa Paikkoja rajoitetusti, joten vapaalippujen jako elokuvateatteri Niagaran kassalta tai elokuvakeskuksen toimistolta (Kehräsaari) alkaen Niagaran kassa avoinna klo ja elokuvakeskuksen toimisto avoinna klo Ei puhelin- tai sähköpostivarauksia. Järjestää Pirkanmaan elokuvakeskus ry yhdessä Tampereen kaupunginarkiston kanssa. klo NettiNysset Keskustorilla Uuden ja vanhan NettiNyssen palveluihin tutustumista. klo Keskuspaloasema Satakunnankatu 16 avoimet ovet. Temppurata lapsille, tietoiskuja mm. sähköpaloista, isossa luentosalissa taidenäyttely, jossa esillä mm. palomiesten töitä, sairaankuljetushallissa tietoiskuja mm. aivohalvauspotilaan oireiden tunnistamisesta. Palomiesorkesteri HOT POIS: lastenmusiikkia klo ja klo Vaarallisten aineiden torjuntanäytös klo ja klo klo Linnainmaan paloasema avoimet ovet. Aseman ja kaluston esittelyä. klo Hervannan paloasema avoimet ovet. Aseman ja kaluston esittelyä, mahdollisuus harjoitella alkusammutusta. klo Tampereen Radioamatöörit ry. esittelee toimintaansa kerhotiloissaan Pyynikin näkötornilla, Näkötornintie 2 (länsisiipi). Lisäksi pienimuotoinen radiotarvikkeiden kirpputori. klo Tampereen Särkänniemen akvaario lippu 3 e/hlö. Alle 6-vuotiaat ilmainen sisään klo Tampereen nyrkkeilymuseo Aleksanterinkatu 26 avoinna. klo Vakoilumuseo Finlaysonin alue, Satakunnankatu 18 kaikille sisäänpääsy koululaishinnalla 5 e/hlö. klo Moreenia Ympäristötietokeskus Satakunnankatu 13b, patosilta 3. kerros: Näyttely: Moreenian Oivallusten koti ja ympäristö avoimet ovet. klo Tampereen kaupungin matkailutoimisto Verkatehtaankatu 2 avoimet ovet. klo Amurin työläismuseokortteli ilmainen sisään klo Kivimuseo Hämeenpuisto 20 ilmainen sisään klo Muumilaakso Hämeenpuisto 20 ilmainen sisään Sadun saaret perusnäyttely What s this? Tove Janssonin muumisarjakuvia ja luonnoksia. klo Mediamuseo Rupriikki Väinö Linnan aukio 13 ilmainen sisään Median historiaa ja nykypäivää. klo Tr1 Väinö Linnan aukio 13 ilmainen sisään Valokuvataidetta Düsseldorfista. klo Museokeskus Vapriikki vapaa sisään Ohjelmassa mm. Poliisimuseon näyttely Finpol turvaa, tekniikkaa, tutkintaa. Näyttelyyn liittyen ohjelmaa lapsille. Vapriikin pihassa poliisit esittelevät työtään ja välineitään. ANNA BYCKLING Paikalla myös poliisikoiria. klo Tampereen taidemuseo liput puoleen hintaan aikuiset 3 e/hlö, eläkeläiset 2,50 e/hlö, lapset alle 16 v ilmaiseksi. Näyttelynä: Humanismin lähettiläät italialaisia taideaarteita Belgradin kansallismuseon kokoelmista ja Leza Lidow Ikuinen kamppailu. klo Tallipihan suuri käsityöläistapahtuma Kuninkaankatu 4 vapaa Puodit, pihakojut sekä kahvila avoinna. Musiikkia ja työnäytöksiä. Vanhassa tallissa Milla Koivusen eläinaiheinen myyntinäyttely Unen taikaa ja haaveiden aikaa. Maakellarissa Antje Sariolan Jänis 1 5 -installaatio. Hevosajelua ja poniratsastusta klo Viihdyttävää musiikkia klo Ratsutarvikekirppis klo Muurinpohjalättyjä, makkaraa. klo Parit Värit -tilkkutyönäyttely, kahvila Runo. Ojakatu 3 vapaa Tamperelaisen Väritilkku-killan väriteemaisia tilkkutöitä. klo Näsinneulan näkötorni lippu 3 e/hlö. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Ravintola Näsinneula aukeaa klo klo 11 Tampere-aiheisia lyhytelokuvia elokuvateatteri Niagarassa vapaa Paikkoja rajoitetusti, joten vapaalippujen jako elokuvateatteri Niagaran kassalta tai elokuvakeskuksen toimistolta (Kehräsaari) alkaen Niagaran kassa avoinna klo ja elokuvakeskuksen toimisto avoinna klo Ei puhelin- tai sähköpostivarauksia. Järjestää Pirkanmaan elokuvakeskus ry yhdessä Tampereen kaupunginarkiston kanssa klo 11 Särkänniemen planetaario lippu 3 e/hlö, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Näytöksenä Maailmankaikkeus. klo Mediamuseo Rupriikki Väinö Linnan aukio 13. Moron katutoimitus tekee juttuja odottaessa ilmainen sisään klo Steiner-koulu Satakunnankatu 13. Perinteinen lasten pihatapahtuma ja syysmyyjäiset, poniratsastusta, paloautoajelua, nikkariteltta, Aito Kirpputori sekä herkkuja koko perheelle. klo Tampereen Jousiampujat, Osmonkallion väestösuoja Ainonkatu 1 avoimet ovet, puffetti.

9 9 klo Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta Verkatehtaankatu 2 vapaa Näyttelyt: Muoto, liike, muodonmuutos, Peter Elsner kuvia ja veistoksia, Neuleiden juhlaa, Marjaana Särösalo,Pirkka-neuleita, Pirkanmaan Kotityö Oy. Lisäksi työpajojen esittelyä: neulakintaita, kirjo- ja helmivirkkausta sekä neuleita. klo Tampereen kaupungin liikennelaitos Satakunnankatu 13b. Tutustu bussiliikenteen historiaan, paikalla museobussi kuljettajineen vapaa klo Tampereen Sähkölaitos Satakunnankatu 13b. Pihalla ilmapallojen jakoa, vesivoimalaitoskierrokset (2. krs) tasatunnein klo Vapaa klo Tampere-Seura Kauppakatu 1 avoinna. Valokuvanäyttely: Asuttiin Amurissa ja poikettiin Pispalassa, Jarmo Janssonin valokuvia vuosien varrelta. Hyviä tarjouksia Tampere-aiheisista kirjoista. klo Tallipiha Kuninkaankatu 4. Hevosajelua, poniratsastusta, ratsutarvikekirppis vapaa klo Pääkirjasto Metso Käsikirjas to ja Pirkanmaa-kokoelma vapaa klo Lehtilukusali Puutarhakatu 1 avoinna. klo Nukke- ja pukumuseo Hatanpään puistokuja 1 vapaa klo Työväen keskusmuseo Werstas Väinö Linnan aukio 8 vapaa Näyttelyt: Rahvaan sankarit, TSOP 80-vuotisnäyttely (taidetta), Vaarin paketti ja sateenkaarinappi sekä Höyrykonemuseo. klo Ravintola Näsinneula avoinna. klo Keskuspaloasema Satakunnankatu 16. Vaarallisten aineiden torjuntanäytös vapaa klo Pirkanmaan Jätehuolto Oy Satakunnankatu 13b, patosilta 2. kerros. Gaabriella kaatiksen ja metaanipeikon musiikkituokio lapsille vapaa klo 12 Pirkanmaan hoitokoti, Lääkä rinkatu 13 tutustumiskierros ja kahvitarjoilu. klo 12 Tampere-aiheisia lyhytelokuvia elokuvateatteri Niagarassa vapaa Paikkoja rajoitetusti, joten vapaalippujen jako elokuvateatteri Niagaran kassalta tai elokuvakeskuksen toimistolta (Kehräsaari) alkaen Niagaran kassa avoinna klo ja toimisto avoinna klo Ei puhelin- tai sähköpostivarauksia. Järjestää Pirkanmaan elokuvakeskus ry yhdessä Tampereen kaupunginarkiston kanssa. klo 12 Särkänniemen planetaario lippu 3 e/hlö, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Näytöksenä Maailmankaikkeus. klo Sammon keskuslukio Uimalankatu 5 avoimet ovet. klo Lauri Viita- museo Portaanpää 8 vapaa klo Pellervon kirjasto Uimalankatu 5 uusi kirjasto avoinna yleisölle. Juha Javanaisen luento Messukylän vanhasta kirkosta klo klo etampereen päivä etuvassa Itsenäisyydenkatu 25 avoimet ovet ja pullakahvit. Tule kysymään tietotekniikkapulmista! Mahdollisuus Tampereen kaupungin maksuttomien nettipisteiden käyttöön (15 min/asiakas). klo Sumeliuksenkadun klubi Sumeliuksenkatu 18 A 2. krs vapaa sisään Tervetuloa tutustumaan seniorien toimintakeskukseen. klo Hiekan taidemuseo Pirkankatu 6 sisäänpääsy puoleen hintaan 3 e/hlö. klo Taidekeskus Mältinranta Kuninkaankatu 2 vapaa Galleriassa Tomi Dufva, Tanja Koistila ja Pessi Parviainen. Studiossa esillä Zsuzsa Demeter. Taidelainaamossa taideteosarvontaa kävijöiden kesken. klo Suomen Punaisen Ristin Kalkun logistiikkakeskus Kalkun kehätie 4 avoimet ovet. Tutustumista SPR:n kansainväliseen toimintaan ja logistiikkakeskukseen. Paikalla myös järjestön delegaatteja, jotka ovat työskennelleet monissa ulkomaisissa avustuskohteissa. klo Emil Aaltosen museo Mariankatu 40 sisäänpääsy 1 e. Esillä teoksia Emil Aaltosen taidekokoelmasta ja näyttely Emil Aaltonen teollisuusmies ja kulttuurin ystävä. Erikoisnäyttely SARVIS mukava muoto, kätevä käyttö, ja Kari Cavénin teos Pinnalla. Opastettuja kierroksia klo 13 ja 15. klo Tampere-jumppa Hatanpään koululla. Tunnit alk. tasatunnein vuotiaille temppurata. Sään salliessa sauvakävelyä. Lainaksi sykemitta reita. Koko päivän jumpat 6 e, alle 7 v. ilm. klo Tampereen ortodoksinen kirk ko Tuomiokirkonkatu 27, avoinna vierailuja ja hiljentymistä varten. Nikolainsali viereisessä rakennuksessa. Kahvio auki. klo Tietoa diabeteksen ennaltaehkäisystä Keskusvirastotalon ala-aula, Aleksis Kiven katu C. Mahdollisuus riskitestaukseen. Järjestäjänä Dehkon 2D-hankkeen työryhmä. klo Töihin kaupungille! Tampereen kaupunki työnantajana, Keskusvirastotalon ala-aula, Aleksis Kiven katu C. klo Pääkirjasto Metso Larppausfestarit aulatiloissa ja luentosaleissa. Järjestää Eru ry, Hämeen Keskiaikaseura, Nokian ja Tampereen kaupunginkirjastot. klo Fyssaa Koskarissa -tapahtuma Fysiikan vuoden 2005 kadunmiehen tiedetapahtuma Koskikeskuksen keskusaukiolla vapaa Järjestää Suomen Fyysikkoseura ja Tampereen teknillisen yliopiston fysiikan osasto. klo Keskuspaloasema Satakunnankatu 16. Palomiesorkesteri HOT POIS esittää lastenmusiikkia vapaa klo Pirkanmaan Jätehuolto Oy Satakunnankatu 13b, patosilta 2. kerros. Gaabriella kaatiksen ja metaanipeikon musiikkituokio lapsille vapaa klo 13 Pirkanmaan hoitokoti, Lääkä rinkatu 13 tutustumiskierros ja kahvitarjoilu. klo 13 Tampere-aiheisia lyhytelokuvia elokuvateatteri Niagarassa vapaa Paikkoja rajoitetusti, joten vapaalippujen jako elokuvateatteri Niagaran kassalta tai elokuvakeskuksen toimistolta (Kehräsaari) alkaen Niagaran kassa avoinna klo ja toimisto avoinna klo Ei puhelin- tai sähköpostivarauksia. Järjestää Pirkanmaan elokuvakeskus ry yhdessä Tampereen kaupunginarkiston kanssa. klo 13 Särkänniemen planetaario lippu 3 e/hlö, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Näytöksenä Maailmankaikkeus. klo 13 Ikäihmisten toimintaviikon avaustapahtuma Väriä elämään Koukkuniemen vanhainkodin juhlatalossa, Rauhaniementie 19 vapaa Ohjelmallisen tilaisuuden jälkeen opastettu kävelykierros Koukkuniemen alueella. Ikäihmisten toimintaviikolla mahdollisuus tutustua ikäihmisten harrastustoimintaan ja palveluihin eri puolilla kaupunkia. Viikon ohjelma saatavana avaustapahtumassa. Järjestäjänä Elonpolkuja -verkosto. klo Keskuspaloasema Satakunnankatu 16. Vaarallisten aineiden torjuntanäytös vapaa klo Pirkanmaan Jätehuolto Oy Satakunnankatu 13b, patosilta 2. kerros. Gaabriella kaatiksen ja metaanipeikon musiikkituokio lapsille vapaa klo 14 Nekalan kirjasto Lounaantie 2. Iidesjärvi-aiheisten laulujen sanoitus- ja sävellyskilpailun levyn julkistamistilaisuus vapaa Levyn lisäksi julkistetaan kirjanen, jossa on sanoituskilpailun runot ja levyllä olevien kappaleiden nuotit sanoineen. klo 14 Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta Verkatehtaankatu 2 vapaa Neulenäytös: Neuleiden juhlaa, Marjaana Särösalo. klo 14 Nukke- ja pukumuseo Hatanpään puistokuja 1. Nukketeatteri Hupilainen: Kesäyön unelma vapaa Yhteistyössä Tampereen kaupungin kulttuuritoimi. klo 14 Pirkanmaan hoitokoti, Lääkärinkatu 13 kävelytempaus: lähtö hoitokodin pihasta. Kävelytempauksen jälkeen yhteinen musiikkihetki ja kahvitarjoilu osallistuneille. Vapaaehtoinen maksu. klo 14 Työväen keskusmuseo Werstas Opastetut kierrokset sunnuntaina Lippuja bussikierroksille myydään kaupungin matkailutoimistossa (Verkatehtaankatu 2) maanantaista lähtien. Toimisto on avoinna ma pe klo 9 17 ja la su klo Risteilylippuja myydään Suomen Hopealinjan toimistossa (Laukontori 10 A 3, puh ja ) sekä sunnuntaina suoraan laivasta. Kaikki bussikierrokset lähtevät matkailutoimistolta. Kävelykierrosten lähtöpaikat on ilmoitettu erikseen. klo Teknologian Tampere. Tampere on ollut tekniikan kehityksen kärkikaupunki siitä pitäen kun Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Finlaysonin tehtaassa vuonna Opastetulla kiertoajelulla tulevat tutuiksi myös 2000-luvun innovaatiot. Kesto 2 tuntia. Liput 5 e. klo Vehreä Vuores. Tampere saa pian kokonaisen uuden kaupunginosan, kun luonnonläheisen Vuoreksen rakentaminen käynnistyy. Bussikierroksella nähdään, miltä Vuoreksessa nyt näyttää ja kurkistetaan myös tulevaisuuteen. Kesto 1,5 tuntia. Liput 1,5 e. klo Sata vuotta sitten. Miltä Tampere näytti vuonna 1905? Mikä kuohutti kaupunkilaisia? Kuka syntyi, kuka kuoli, kuka muutti kaupunkiin ja kuka maailmanhistoriaa? Bussikierroksella palataan ajassa vuosisata taaksepäin. Kesto 1,5 tuntia. Liput 5 e. klo Piipulta piipulle. Punatiiliset savupiiput muistuttavat yhä Tampereen komeasta teollisuusperinteestä. Opastetun kävelyn lähtö Tampellan piipun juurelta. Kesto 1,5 tuntia. Vapaa klo Tampereelta nääs. Kaupungin parhaat palat ja tärkeimmät nähtävyydet napakassa paketissa. Kierros on tarkoitettu erityisesti tuoreille tamperelaisille. Kesto 1,5 tuntia. Liput 5 e. klo Tsaarin jalanjäljillä. Tammerforsin kaupungissa Suomen suuriruhtinaskunnassa kyläilivät aikoinaan keisaritkin. Opastettu kävelyretki lähtee Ortodoksiselta kirkolta. Kesto 1,5 tuntia. Vapaa klo Patsaat puhuvat. Opastetulla kävelyllä kuullaan, minkälaisia tarinoita Tampereen patsailla, veistoksilla ja monumenteilla on kerrottavanaan. Lähtö Tirkkosen suih kukaivolta Hämeenpuiston pohjoispäästä. Kesto 1,5 tuntia. Vapaa klo Pyhäjärven aalloille. Suomen Hopealinjan opastettu järviristeily lähtee Laukontorin satamasta. Kesto 1,5 tuntia. Laivassa A-oikeuksin varustettu ravintola. Aikuiset 10 e, alle 12-vuotiaat vanhempien seurassa ilmaiseksi. klo Vehreä Vuores. Tampere saa pian kokonaisen uuden kaupunginosan, kun luonnonläheisen Vuoreksen rakentaminen käynnistyy. Bussikierroksella nähdään, miltä Vuoreksessa nyt näyttää ja kurkistetaan myös tulevaisuuteen. Kesto 1,5 tuntia. Liput 1,5 e. klo Teknologian Tampere. Tampere on ollut tekniikan kehityksen kärkikaupunki siitä pitäen kun Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Finlaysonin tehtaassa vuonna Opastetulla kiertoajelulla tulevat tutuiksi myös 2000-luvun innovaatiot. Kesto 2 tuntia. Liput 5 e. klo Sata vuotta sitten. Miltä Tampere näytti vuonna 1905? Mikä kuohutti kaupunkilaisia? Kuka syntyi, kuka kuoli, kuka muutti kaupunkiin ja kuka maailmanhistoriaa? Bussikierroksella palataan ajassa vuosisata taaksepäin. Kesto 1,5 tuntia. Liput 5 e. klo Tampereelta nääs. Kaupungin parhaat palat ja tärkeimmät nähtävyydet napakassa paketissa. Kierros on tarkoitettu erityisesti tuoreille tamperelaisille. Kesto 1,5 tuntia. Liput 5 e. klo Tsaarin jalanjäljillä. Tammerforsin kaupungissa Suomen suuriruhtinaskunnassa kyläilivät aikoinaan keisaritkin. Opastettu kävelyretki lähtee Finlaysonin palatsin pihasta. Kesto 1,5 tuntia. Vapaa klo Piipulta piipulle. Punatiiliset savupiiput muistuttavat yhä Tampereen komeasta Väinö Linnan aukio 8 maksuton. Finlaysonin alueen opastuskierros Puuvillaa, plikkoja ja patruunoita. Kesto 1 h, lähtö Väinö Linnan aukiolta museon sisäänkäynnin edestä. Mukaan mahtuu 50 henkilöä. klo 14 Perinteiset Tampereen päivän työväenlaulut ravintola Teatterikulmassa Hallituskatu 19 vapaa Laulattajana Wanhat towerit. klo 14 Tamperelaiset yleisöluento: tehdaskaupungin väestö, alue ja asuminen Vooninki-sali, Väinö Linnan aukio 13 vapaa Tampereen museoiden julkaisusarjaan kuuluvan uuden teoksen kirjoittajat Jouni Keskinen, Jarmo Peltola ja Sami Suodenjoki Tampereen yliopiston historiatieteen laitokselta luennoivat. klo 14 Messukylän kirjasto Hintsan katu 1 koko perheen tapahtuma. Leena Pyylampi & Irja Rane: Pikku Marjan eläintarinoita vapaa klo 14 Puhallinorkesteri Mansetin Tampereen päivän juhlakonsertti Hervannan elokuvateatterissa vapaa klo 14 Tampere-Seuran orkesterin Tampereen päivän juhlakonsertti Velaatan Pirtillä vapaa klo 14 Särkänniemen planetaario lippu 3 e/hlö, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Näytöksenä Maailmankaikkeus. klo Keskuspaloasema Satakunnankatu 16. Palomiesorkesteri HOT POIS esittää lastenmusiikkia vapaa klo Pirkanmaan Jätehuolto Oy Satakunnankatu 13b, patosilta 2. kerros. Gaabriella kaatiksen ja metaanipeikon musiikkituokio lapsille vapaa klo 15 Pellervon kirjasto Uimalankatu 5. Juha Javanaisen luento: Messukylän vanhan kirkon historia vapaa klo Pirkanmaan Jätehuolto Oy Satakunnankatu 13b, patosilta 2. kerros. Gaabriella kaatiksen ja metaanipeikon musiikkituokio lapsille vapaa teollisuusperinteestä. Opastetun kävelyn lähtö Tampellan piipun juurelta. Kesto 1,5 tuntia. Vapaa klo Pyhäjärven aalloille. Suomen Hopealinjan opastettu järviristeily lähtee Laukontorin satamasta. Kesto 1,5 tuntia. Laivassa A-oikeuksin varustettu ravintola. Aikuiset 10 e, alle 12-vuotiaat vanhempien seurassa ilmaiseksi. klo Patsaat puhuvat. Opastetulla kävelyllä kuullaan, minkälaisia tarinoita Tampereen patsailla, veistoksilla ja monumenteilla on kerrottavanaan. Lähtö Tirkkosen suihkukaivolta Hämeenpuiston pohjoispäästä. Kesto 1,5 tuntia. Vapaa klo Vehreä Vuores. Tampere saa pian kokonaisen uuden kaupunginosan, kun luonnonläheisen Vuoreksen rakentaminen käynnistyy. Bussikierroksella nähdään, miltä Vuoreksessa nyt näyttää ja kurkistetaan myös tulevaisuuteen. Kesto 1,5 tuntia. Liput 1,5 e. klo Sata vuotta sitten. Miltä Tampere näytti vuonna 1905? Mikä kuohutti kaupunkilaisia? Kuka syntyi, kuka kuoli, kuka muutti kaupunkiin ja kuka maailmanhistoriaa? Bussikierroksella palataan ajassa vuosisata taaksepäin. Kesto 1,5 tuntia. Liput 5 e. klo Teknologian Tampere. Tampere on ollut tekniikan kehityksen kärkikaupunki siitä pitäen kun Pohjoismaiden ensimmäinen sähkövalo syttyi Finlaysonin tehtaassa vuonna Opastetulla kiertoajelulla tulevat tutuiksi myös 2000-luvun innovaatiot. Kesto 2 tuntia. Liput 5 e. klo Tampereelta nääs. Kaupungin parhaat palat ja tärkeimmät nähtävyydet napakassa paketissa. Kierros on tarkoitettu erityisesti tuoreille tamperelaisille. Sa mal le kierrokselle kaksi bussia, opastukset suomeksi ja englanniksi. Kesto 1,5 tuntia. Liput 5 e. Ohjelmatiedot koottu Muutokset mahdollisia. Tiedustelut: suhdetoimintasihteeri Raija Arasalo, p , raija.arasalo@tampere.fi

10 10 Teemaviikko lapsen oikeuksista YK:n lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta. Tampereella tehdään lapsen oikeuksia tunnetuksi erilaisissa tilaisuuksissa teemaviikolla marraskuuta. maanantai Lapsen oikeus osallistua klo Aleksanterin koulun juhlasali Puheenvuoroja aktiivisesti osallistuvilta lapsilta ja nuorilta (mm. Lasten Parlamentti, Nuorisofoorumi, lauta- ja johtokuntatyöskentely, oppilaskuntatoiminta) ja kommenttipuheenvuoroja aikuisilta lasten osallistumisen merkityksestä. Lisätiedot: Tiia Sairanen, puh tai ERKKI RUOKONEN Syyskausi suomalaisen musiikin merkeissä Filharmonia aloitti vauhdikkaan syksyn Valokuvasta veistoksiin Sara Hildénin taidemuseon syksy ja talvi Museon syksy pyörähti käyntiin Gerhard Richterin näyttelyllä, joka on avoinna asti. Richter (s.1932) on kansainvälisesti tunnetuin saksalainen nykytaiteilija, joka on erityisen kiinnostunut valokuvasta. Richterin aiheet vaihtelevat herkästä muotokuvasta abstraktiin väriviidakkoon. Richter luotaa Saksan vaikeaa lähihistoriaa sen eri puolilta, ja politiikka ja kantaaottavuus ovat Richterin näennäisen objektiivisessa työssä vahvasti mukana. Näyttely on Sara Hildénin taidemuseon osuus Backlight-tapahtumaan, seitsemänteen kansainväliseen valokuvataiteen triennaaliin Tampereella. Syyskaudella avautuu myös todellinen suurnäyttely, Richard Deaconin laaja retrospektiivinen näyttely. Englantilainen kuvanveistäjä Richard Deacon (s.1949) on monipuolinen taiteilija, jonka liitetään usein suuri koko, värikkyys ja mittakaavalla ja materiaaleilla leikkiminen. Teokset näyttävät syntyneen käsin nikkaroimalla ja niihin sisältyy tietoista käsityöläismäistä karheutta. Gerhard Richter Richard Deacon Museo ja Café Sara avoinna ti su klo Yleisöopastus su klo Sara Hildénin taidemuseo Särkänniemi puh tiistai Lapsen oikeus osuuteen yhteiskunnan voimavaroista klo (14.30) Sampolan juhlasali Alustajana Erkki Häkli, Lempäälän kunnan nuorisotoimenjohtaja. Teemasta järjestetään paneelikeskustelu. Yleisöksi toivotaan lapsia ja nuoria kysymyksineen. Lisätiedot: Tiia Sairanen. keskiviikko Vanhemmuus ja lapsen oikeus turvallisiin vanhempiin klo Sammon keskuslukion auditorio Puhujana Keijo Tahkokallio. torstai Lapsen oikeus suojeluun ja turvaan klo SOTE-talo, auditorio, Satamakatu 17 B Lisätietoja: Kirsi Koponen, puh , perjantai Eläköön unelmat! Lasten Tampere ry:n 10-vuotisjuhlatilaisuus klo Ahaa-teatteri, Hatanpään valtatie. Teemana pelot ja turvallisuus. sunnuntai Lapsen oikeuksien päivän tapahtuma perheille klo Toimintakeskus Vuoltsu, Vuolteenkatu 13 Tapahtuman järjestäjinä Raitsu (ehkäisevän päihdetyön toimisto), Tampereen kaupungin nuorisopalvelut, Tampereen ensi- ja turvakoti ry, Tampereen kaupunkilähetys ry, Unicef, Toimelan lapset (YST ry), Setlementtiyhdistys naapuri ry, Ahjolan setlementti (Isosiskoprojekti), Pirkanmaan ammattikorkeakoulu, Tampereen NN- KY ja kaupungin lapsiasiamies. Lisätiedot: Tiia Sairanen Tampere Filharmonian syyskausi alkoi suomalaisen musiikin merkeissä. Orkesteri tarjoaa tänä syksynä kotimaisia säveltäjiä ja kiinnostavia kantaesityksiä sekä konsertoi Mozartin ja Šostakovitšin juhlavuoden kunniaksi. Toisen kerran järjestettävä lokakuinen Valofonia-festivaali yhdistää sanan ja sävelen lokakuuta järjestettävän festivaalin päätapahtuma on Rakas Aino, rakas Janne -konsertti, joka kertoo Sibeliusten rakkaustarinan heidän kirjeidensä ja säveltäjämestarin musiikin välityksellä. Kapellimestari Markus Lehtinen on suunnitellut ohjelman, ja Sibeliusten rooleissa ovat näyttelijät Mats Långbacka ja Aino Sibeliuksen sukuun kuuluva Jonna Järnefelt. Lauantaina kuullaan Filharmonia-päivän konsertti. Silloin 97- jäseniseksi kasvanut orkesteri kutsuu Muumipeikko sai patsaan Tänä syksynä tulee kuluneeksi 60 vuotta ensimmäisen Tove Janssonin muumikirjan ilmestymisestä. Småtrollen och den stora oversvämningen (Muumit ja suuri tuhotulva, 1991) julkaistiin vuonna 1945, ja sitä seurasi nopeasti viisi muuta ruotsinkielistä muumiromaania. Ensimmäiset suomennokset saatiin vuonna Elokuun lopulla paljastettiin Tampereen Muumilaakson edustalla Muumipeikon pronssinen patsas. Puolen metrin korkuinen patsas perustuu taidegraafikko, professori Tuulikki Pietilän malliin, jonka kuvanveistäjä Matti Kalkamo valoi pronssiin. Patsas on kiinnitetty miljoonien vuosien ikäisen kivettyneen puun fossiilin päälle. Muumilaaksossa vietetään 60- vuotisjuhlia pitkin syksyä erilaisin tapahtumin. JARI KUUSENAHO 75-vuotisjuhlansa merkeissä yleisön kotiinsa Tampere-taloon, jossa tarjolla on monipuolista, vapaamuotoista ohjelmaa. Päivä päättyy konserttiin, jossa musiikin ja Erkki Toivasen kerronnan myötä kuljetaan sinfoniaorkesterin historiasta tähän päivään. Sinfonian johtaa kapellimestari Jan Söderblom, joka ainoana suomalaisena kilpailijana pääsi kolmen parhaan joukkoon kansainvälisen Jean Sibelius kapellimestarikilpailun finaaliin. Lipunhinta on 75-vuotiaan orkesterin lahja tamperelaisille, vain 6 euroa. Mozartin 250- ja Šostakovitšin 100-vuotisjuhlavuosi on ensi vuonna, mutta Tampere Filharmonia soittaa mestareiden musiikkia sekä syys- että kevätkaudella. Lisätietoja ja Tampere Filharmonian syksyn ohjelmisto löytynyt Internetistä osoitteesta Sara Hildénin taidemuseossa on esillä Richard Deaconin teoksia. Finpol05 turvaa, tekniikkaa, tutkintaa Turvaa teille ja kun miekka siivet sai. Poliisimuseo esittäytyy Vapriikissa alkaen näyttelyllä, joka juhlistaa lentävien eli Liikkuvan poliisin 75-vuotista historiaa. Esittelyssä on myös Poliisin tekniikkakeskus, joka on varustanut sinivuokkoja autoista aseisiin ja tutkista turvaliiveihin 85 vuoden ajan. Rikosmuseon näyttelyn kautta tehdään katsaus suomalaisen rikoksen jäljille Piispa Henrikin surmasta aina nykypäivän taideväärennöksiin. Tervetuloa tutustumaan turvallisuusammattilaisten haasteelliseen maailmaan. Vapriikissa Museokeskus Vapriikki puh. (03) Veturiaukio 4 Bändi-ilta nuorille Nuorisopalvelut yhteistyössä Nuorisofoorumin kanssa järjestävät ensimmäisen LIVE-musiikkitapahtuman varaslähtönä Tampere-päivään eli jo lauantaina Vuoltsun nuorisokeskuksessa Vuolteenkatu 13. Tapahtuma on päihteetön ja alle 18-vuotiaille (13 17v.). Ovet aukeavat klo 19, musiikki loppuu Illan pääbändinä on FLINCH. Maksuton. Lisätiedot: jukka.etu-seppala@tampere.fi

11 11 Koululaisen terveydenhuolto on yhä enemmän sosiaalista ja psyykkistä Monessa tamperelaisessa kodissa on hämmästytty, kun lapsen kouluterveystarkastuksen esitietolomake onkin sisältänyt vaativia kysymyksiä vanhemmille. Mitkä ovat perheenne vahvuudet? Vanhempien käsitys lapsen tavasta oppia? Kouluterveydenhuolto ei ole pelkästään pituuden ja painon seuraamista ja pakollisia rokotuksia, vaan koululaisten hyvinvointia vaalitaan laajasti. Merkittävin muutos on siinä, että sosiaalinen ja psyykkinen puoli on tullut tärkeäksi, ellei jopa tärkeämmäksi kuin fyysinen puoli, koululääkäri Eija- Liisa Ala-Laurila sanoo. Oppilaat kohtaavat nykyään perheissä ja kaveripiirissä monenlaisia ongelmia, ja kouluterveydenhuollolla on tärkeä rooli mahdollisimman varhain auttaa näissä ongelmissa, Ala-Laurila kuvailee. Kouluterveydenhuoltoa kehitetään Tampereellakin aktiivisesti. Säännöllisten terveystarkastusten oheen haetaan uusia tapoja huolehtia lasten ja nuorten terveydestä. Kouluterveydenhuolto on paljon muutakin kuin fyysisen terveyden säännöllistä seuraamista. Kuvassa on meneillään kuulotutkimus. Matala kynnys terveydenhoitajalle Oppilaiden terveydenhuollon kehitystyössä on kuultu sekä lasten ja nuorten että heidän vanhempiensa toiveita. Tampereen kaupungin kouluterveydenhuollon koordinaattori Hannele Järvi on vieraillut lasten parlamentin ja nuorisofoorumin kokouksissa ja tehnyt koulutulokkaiden ja 7. luokkalaisten vanhemmille kirjalliset kyselyt. Koululaiset toivoivat, että terveydenhoitaja näkyisi koulun arjessa ja että hänen luokseen olisi helppo tulla. Monet vanhemmat halusivat olla mukana lastensa terveystarkastuksissa, ja toivoivat reilua keskustelua kaikista aiheista, Hannele Järvi kertoo. Toimintaa on lähdetty kehittämään sekä käyttäjien että ammattilaisten näkökulmien pohjalta. Ohjenuorana ovat valtakunnalliset suositukset, Tampereen kouluterveydenhuoltoa on vuodesta 2003 lähtien koordinoinut Hannele Järvi. joiden parasta mahdollista toteuttamista Tampereellakin haetaan, Järvi lisää. Lomakkeet saatavilla myös verkossa Kouluterveydenhuollon Tampereen malliin kuuluvat muun muassa esi- tietolomakkeet, jotka vanhemmat voivat nyt täyttää ja tulostaa verkossa perinteisten paperilomakkeiden vaihtoehtona. Lomakkeet tulivat kaupungin verkkosivuille viime keväänä, ja palaute on ollut myönteistä, mutta hämmästynyttä. Vanhemmat ovat ihmetelleet, kun lomakkeissa pyydetään pohtimaan syvällisiä kysymyksiä perheen toimivuudesta ja kysellään yksityiskohtaisesti vanhempienkin elintavoista, Hannele Järvi kertoo. Lomakkeiden kysymyksissä näkyy valtakunnallinen trendi kohti kokonaisvaltaisempaa terveydenhuoltoa. Neuvola-aikana koko perhe on mukana lapsen terveyden hoidossa, ja nyt koululaisten kohdalla halutaan rakentaa katkennut yhteys uudelleen. Kouluterveydenhuollossa on siirrytty yksilönäkökulmasta yhteisönäkökulmaan. Lapsen hyvinvointi on tiukasti sidoksissa perheen ja koulun yhteisöihin, Hannele Järvi kuvailee. Esitietolomakkeet ovat verkossa osoitteessa: koululaisetjaopiskelijat/kouluth/ lomakkeet.html Teksti: Anna Byckling Kuvat: Ari Järvelä Perheryhmästä vertaistukea vanhemmuuteen Tampereen kaupungin perheryhmät tarjoavat nuorille vanhemmille ja heidän lapsilleen tekemistä sekä auttaa lapsiperheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä. Viikoittaiset tapaamiset tuovat mukavaa vaihtelua nuorten perheiden elämään. Perheryhmässä tapaa aikuisia ihmisiä ja muita vanhempia. Lisäksi ryhmään osallistuminen rytmittää hyvin päivän kulkua, kertoo neljä kuukautta vanhan Erinin kanssa Hervannan perheryhmässä käyvä Erja. Vuoden ikäisen Joonan isä Mikko on myös tyytyväinen kokemuksiinsa perheryhmän toiminnasta. Hänen perheensä osallistui ryhmään jo esikoistyttären, Pinjan, synnyttyä. Ilman perheryhmää olisin vain kotona. Nyt tulee lähdettyä liikkeelle heti aamusta. Täällä kaikki vanhemmat katsovat kaikkien lasten perään, joten välillä voi ottaa hetken omaa aikaa ja lukea vaikka sanomalehden rauhassa. Samalla lapsi tottuu muihin lapsiin ja hänen on helpompi mennä myöhemmin päiväkotiin, Mikko sanoo. Perheryhmä on tavallaan mummolan korvike. Ihmiset hyväksytään täällä sellaisena kuin he ovat ja työskentelemme ystävyyden maaperällä. Yhdessä tekeminen, säännöllisyys ja luottamuksellisuus ovat toiminnan kulmakiviä, tiivistää perhetyöntekijä Satu Kivinen. Tukea kodinomaisessa ympäristössä Tampereen kaupungin perheryhmät toimivat tällä hetkellä Hervannan lisäksi Tesomalla, Kalevassa ja Multisillassa. Lisäksi kaupunki tekee tiivistä yhteistyötä Tampereen kaupunkilähetys ry:n kanssa, joka ylläpitää kahta perheryhmää. Kaupungin perheryhmiin pääsevät ensisijaisesti perheet, joissa on alle kolmevuotias lapsi. Perheryhmät ovat suljettuja ja palvelun piiriin pääsee esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajan tai oman asuinalueen perhetyönohjaajan kautta. Toiminta on maksutonta. Perheryhmään, jossa on tilaa, voi tulla milloin tahansa. Näin ryhmässä on erilaisissa tilanteissa olevia aikuisia, jotka voivat jakaa kokemuksiaan ja oppia myös toisiltaan, Satu Kivinen kertoo. Perheryhmä toimii kodinomaisessa ympäristössä, ja päiväohjelmaan kuuluu vapaata leikkimistä, yhteisiä askartelu-, laulu- ja leikkituokioita, ulkoilua ja ruokailua. Perheryhmän työntekijät ovat jatkuvasti vanhempien käytettävissä, jos nämä haluavat keskustella mieltään painavista asioista. Vanhempien yksinäisyys lisääntynyt vuosien kuluessa Hervannan perheryhmä on Suomen vanhin toimiva perheryhmä. Se täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Kuluneiden vuosien aikana asiat, joissa perhe tarvitsee tukea, ovat muuttuneet paljon. Yksinäisyys on lisääntynyt huomattavasti ja se on totaalista. Perheryhmä tarjoaa nuorille lapsiperheille kaivattua vaihtelua arkeen. Joonas (vas.) ja Joona Hervannan perheryhmän leikkinurkkauksessa. On olemassa vanhempia, joiden ainoa aikuiskontakti syntyy kauppareissulla. Tällöin on vaarana, että pieni lapsi joutuu väärään rooliin. Hän ei ole enää vanhemman hoidettavana, vaan elämänkumppani, jolle asetetaan liikaa odotuksia, Kivinen kuvailee. Nykyään vanhemmat ovat aikaisempaa enemmän kiinni omissa tarpeissaan, ja heille voi tulla yllätyksenä, että lapsen tarpeet ovat aina etusijalla ja lapsi tarvitsee vanhempien huolenpitoa ja läsnäoloa vuosiksi eteenpäin. Olemme perheiden vierellä kulkijoita ja tukijoita. Tässä työssä pitää olla passiivisesti aktiivinen. Pitää pysähtyä paikoilleen, jotta voi nähdä ja kuulla ja reagoida vanhempien huoliin, Satu Kivinen sanoo. Teksti: Minna Pajunen Kuva: Ari Järvelä

12 12 Pikkuyliopistoksikin nimitetty Sammon uusi keskuslukio sijaitsee Uimalankatuun rajoittuvalla puistotontilla Kalevassa. Uusi uljas Sammon keskuslukio otettiin käyttöön Sammon keskuslukiossa aloitettiin elokuussa koulutyö upouusissa tiloissa. Uimalankatu 5:een majoittuivat Teiskontieltä muuttanut Sammon lukio sekä Tampereen aikuislukio ja Pellervon kirjasto. Aikuislukion toinen toimipiste on edelleen Pyynikintorilla. Arkkitehti Olli Pekka Jokelan suunnitteleman rakennuksen avainsana onkin monikäyttöisyys. Päivä- ja aikuislukio käyttävät samoja luokkia, päivälukiolaiset päivällä ja aikuisopiskelijat illalla, ja talo on avoin myös koulun ulkopuoliseen käyttöön. Erityisesti liikuntasalilla ja auditoriolla on ollut vilkas kysyntä. Näyttävä rakennus ja sen tilajako keräävät kiitosta sekä opiskelijoilta että henkilökunnalta. Keskuslukio edustaa valtakunnallisestikin uudenlaista koulurakentamista, sillä rakennus jakaantuu selkeästi opetus- ja muihin tiloihin. Kolmikerroksisessa rakennuksessa on kuusi siipeä, joista oikeanpuoleisissa sijaitsevat oppiaineittain ryhmitellyt opetussolut. Vasemmanpuoleisiin siipiin sijoittuvat kirjasto, ruokala, liikuntasali, atk-luokat, etäopetuskeskus, opettajainhuoneet, hallintotilat sekä oppilasterveydenhuolto. Eri toiminnot yhdistää kiilamainen keskusaula, joka palvelee myös ruokailutilojen jatkeena, oleskelu- ja läksyjentekotilana ja tarvittaessa esimerkiksi juhlasalina. Oppilasmäärä moninkertaistuu Olemme tyytyväisiä kokonaisuuteen. Henkilökunta sai vaikuttaa luokka- ja työtilaratkaisuihin. Kunkin aineen opettajat neuvottelivat sekä rakennusettä sisustusarkkitehdin kanssa, rehtori Hannu Suoniemi kertoo. Tämänkokoisessa isossa oppi- Rehtori Hannu Suoniemi on tyytyväinen, että opettajien näkemykset otettiin huomioon luokka- ja työtilojen suunnittelussa.

13 13 Sammon keskuslukiossa on avoimet ovet Tampereen päivänä klo laitoksessa ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin osastojako. Se mahdollistaa opettajien yhteistyön, mikä tuo lisäarvoa opetukseen. Sammon keskuslukiossa opiskelee nyt 470 oppilasta, heistä urheilulinjalla 120. Aikuislukion kirjoilla on noin 2000 opiskelijaa. Päivälukion opiskelijamäärä nousee 650:een vuonna 2007, kun sisäänotettavien määrä kaksinkertaistuu. Kokoavana verkosto- ja keskuslukiona pystymme tulevaisuudessa tarjoamaan enemmän valinnaiskursseja, mikä monipuolistaa opiskelijoidemme opinto-ohjelmia. Se suo mahdollisuuden myös muiden lukioiden opiskelijoille valita niitä, Suoniemi valottaa. Tänä syksynä uudessa rakennuksessa ovat evakossa myös luokkien oppilaat Teiskontieltä, missä Sammon koulua remontoidaan. Elina Mäntylä ja Petra Salminen kiittelevät Sammon keskuslukion avaruutta. Myös läksyjen tekemiseen löytyy tilaa. Tilaa, tekniikkaa ja avaruutta Koulun pintaala on noin 7000 neliötä. Uutta ja hienoa, tilaa ja avaruutta! Kaiken löytää helposti. Opetustilat on jaoteltu selkeästi oppiaineiden mukaan, kolmannen vuosiluokan oppilaat Petra Salminen ja Elina Mäntylä kiittävät. Läksyjen tekemiseen on paljon tilaa. Säilytyskaapit ovat samoin hyvä asia. Väriä tosin täällä olisi saanut olla ehkä vähän enemmän, Salminen aprikoi. Tekniikka on myös huippuluokkaa, hän tietää. Rehtori Hannu Suoniemi vahvistaa saman. Jokaisessa luokassa on esimerkiksi dokumenttikamera, joka kuvaa ja heijastaa vaikkapa kirjan sivun kankaalle oppilaiden näkyville. Piirtoheittimiä ei siten enää tarvita. Ulko-ovet avautuvat opettajien sormitunnistimilla. Modernien teknisten opetuslaitteiden ansiosta asiat on helpompi havainnollistaa, ja ne tekevät opetuksesta ehkä kiinnostavampaa, mutta oppiminen tapahtuu silti edelleen oppilaan päässä, Suoniemi naurahtaa. Urheilulinjalla opiskeleva ja salibandya pelaava Mäntylä on tyytyväinen 1200 neliön liikuntasaliin ja kuntosaliin useine pukuhuoneineen. Liikuntatilat on suunniteltu ennen kaikkea koululiikuntaa varten, ja lajivalmennus tapahtuu yhä toisaalla. Nyt toivomme vain hieman aikaa uuteen totuttelemiseen ja koulun uuden toimintakulttuurin luomiseen, Suoniemi esittää. Teksti: Jaana Kalliomäki Kuvat: Ari Järvelä Diabetesvastaanotto sai lisää tilaa Satamakadulla Jalkaterapeutti Sanna Martikaisen vastaanottohuone on valoisa ja siinä on hyvin tilaa suurelle hoitotuolille. Martikainen on tyytyväinen, sillä aiemmin hänellä ei ollut huonetta ollenkaan. Diabetesvastaanotto ehti toimia Satamakadulla sosiaali- ja terveystalos- sa yli kymmenen vuotta muutamassa huoneessa, kunnes keväällä muun muassa opiskelijaterveydenhuolto ja psykologipalvelut muuttivat toisaalle ja diabetesvastaanotto sai 11 huonetta lisää. Kyllä täällä päät kolisivat yhteen, nauraa osastonhoitaja Taru Niskanen. Aiemmin kaikki huoneet varastoja ja henkilökunnan pukuhuoneita myöten oli pakko pitää vastaanottokäytössä, ja myös välinejakelu hoidettiin samoissa ahtaissa tiloissa. Ei voi kuin ihmetellä, miten ylipäätään selvisimme, Taru Niskanen ihmettelee katsellessaan diabetesvastaanoton tilavaa uutta ilmettä. Suurin uudistus on kuitenkin se, että saimme oman jalkaterapeutin ja hänelle vastaanottotilat. Aiemmin jalkaongelmista kärsivä diabeetikko jouduttiin usein lähettämään erikoissairaanhoitoon, mikä oli hidasta ja kallista, Niskanen kertoo. Ryhmätoiminta alkaa Ajanmukaiset toimitilat tulevat tarpeeseen, sillä diabetesvastaanoton käyntimäärä on vuosittain yli ja lisääntyy joka vuosi käynnillä. Erityisesti tyypin kaksi diabetesta löytyy yhä enemmän, kun riskiryhmien Jalkaterapeutti Sanna Martikainen sai työtilat diabetesvastaanoton laajennuksessa. Riitta Norri on yksi tyytyväisistä potilaista. seulontaa on Tampereella tehostettu. Alun perin tämä vastaanotto perustettiin tyypin yksi diabeetikoita varten, mutta nykyään suurin osa potilaista sairastaa tyypin kaksi diabetesta, Taru Niskanen kertoo. Diabetesvastaanotolla ohjataan ja neuvotaan kaikkia alle 66-vuotiaita diabeetikkoja tautityypistä riippumatta. Laajentuneissa tiloissa työskentelee hoitajien lisäksi useita lääkäreitä, joiden vastaanotot on tarkoitettu etenkin sairaalasta avohoitoon päässeille sekä niille tyypin yksi diabeetikoille, joiden hoito on kokonaan järjestämättä. Suuremmat tilat mahdollistavat diabetesvastaanotolla ryhmätoiminnan aloittamisen. Uusia tyypin kaksi potilaita tulee niin paljon, ettei jokaiselle ole mahdollista järjestää omaa ohjausaikaa. Hoidon opastusta voidaan antaa myös ryhmissä ja etuna on silloin toisten potilaiden vertaistuki. Sairauden kanssa elämiseen saa usein parhaan tuen toisilta samassa tilanteessa olevilta, Taru Niskanen miettii. Kun tyypin kaksi potilaita ohjataan enemmän ryhmissä, jää toivottavasti enemmän aikaa tehostaa myös alkuperäisen kohderyhmän eli tyypin yksi diabeetikoiden hoitoa, Niskanen lisää tyytyväisenä. Teksti ja kuva: Anna Byckling

14 14

15 15

16 16 Päiväkodin ja koulun kasvattajat tiivistävät yhteistyötään: Lapselle hyvä opinpolku Päiväkodin ja koulun yhteistyöllä rakennetaan lapselle turvattu opinpolku varhaisvuosista nuoruuteen. Kuvassa Eveliina Nieminen ja Oskari Nikula Haukiluoman päiväkodissa. Lentävänniemen koulun rehtorin huoneessa istuu sateisena syysaamuna kaksi hyväntuulista kasvatusalan ammattilaista. Paperille piirretyt kaaviot kulkevat pyöreän pöydän yli, lyijykynä ahertaa uusia laatikoita, punakynä korjaa. Kasvoilta paperipinojen takana paistaa innostus. Erkki Torvinen ja Elli Kalliomäki ovat yksi viidestä uudesta työparista, joiden vastuulla perusopetuksen ja päivähoidon uuden yhteistyön ja aluetoiminnan rakentaminen käytännössä on. Peruslinjaukset ovat yhteisiä koko kaupungille, mutta yhteistyön käytännön muodot voivat poiketa toisistaan eri alueilla. Päätöksenteko tulee lähemmäs aluetta ja sillä toimivia kouluja ja päiväkoteja. Samaan aikaan yhteistyöuudistuksen kanssa päivähoito ja perusopetus ottavat käyttöön uuden tilaaja tuottaja -mallin. Esimerkiksi päiväkodit muodostavat tiimejä ja voivat ensi vuoden alusta lähtien suunnitella omaa toimintaansa ja talouttaan alueiden sisällä selvästi nykyistä vapaammin ja itsenäisemmin. Yhtenä tavoitteena on lisätä lasten, perheiden ja päivähoidon henkilökunnan mahdollisuuksia vaikuttaa alueelliseen toimintaan. Lähtökohtana lapsen tarpeet Päivähoidossa sekä esi- ja perusopetuksessa lasta ohjaavat kasvatusalan ammattilaiset. Ensimmäisistä päivähoitovuosista lähtien lasta hoitaville päivähoidon kasvattajille kertyy paljon tietoa lapsen tarpeista ja siitä, miten juuri hänen varttumistaan voitaisiin parhaiten tukea. Pelkkä tiedonsiirtäminen ei enää riitä, vaan nyt mietitään, miten päivähoidossa ja perusopetuksen eri vaiheissa kertyvä yhteinen kokemus lapsesta koituisivat tämän omaksi eduksi eri vaiheissa lapsuutta ja nuoruutta. Vaikka päivähoidon ja perusopetuksen nivelkohta on tärkeä, lapsen opinpolun pitää olla vankalla pohjalla vielä yläluokillakin. Mutta: Ammatillinen näkökulma kasvatukseen ei riitä. Lähtökohtana pitää olla lapsen itsensä, Erkki Torvinen sanoo. Päivähoidon ja perusopetuksen kesken uudistuksessa on kysymys tutuksi tulemisesta: toisen toiminta- ja menettelytapoihin tutustumisesta. Alueisiin jakautuminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia myös koulujen väliseen yhteistyöhön. Keneltä voin kysyä koulumatkasta? Elli Kalliomäki ja Erkki Torvinen ovat yhtä mieltä siitä, että opinpolun taustalla oleva toimijoiden verkosto on tuotava näkyviin ja lähemmäs lasta ja perhettä. Jatkossa pitää tehdä näkyväksi myös se, miten kasvatukseen ja opetukseen liittyvässä työssä on organisoiduttu. Kehen vanhemmat kulloinkin voivat ottaa yhteyttä? Kenen kanssa voidaan keskustella esimerkiksi päiväkodissa tai koulussa tarjolla olevasta ruuasta, keneltä kysyä koulutien liikennejärjestelyistä? Oman kaupunginosan sisällä tehtävä yhteistyö ei ole uusi keksintö, mutta aikaisemmin se on ollut satunnaisempaa. Lentävänniemen koulussa yhteistyöllä on pitkä perinne. Koulu, sen lähistöllä toimivat päiväkodit, lähipoliisi, seurakunta, kaupungin nuoriso- ja kulttuuripalvelut sekä alueen muut toimijat ovat järjestäneet yhteisiä kaupunginosatapahtumia vuosittain. Koulu tukee myös lasten harrastustoimintaa, ja tässä vanhempainyhdistyksellä on merkittävä rooli. Näin on toteutettu ajatusta kouluista avoimina toimintakeskuksina. Koulu on osallistunut myös sellaiseen toimintaan, jonka on katsottu edistävän alueella asuvien lasten ja nuorten hyvinvointia yleisemminkin, Erkki Torvinen toteaa. Teksti: Johanna Toivanen Kuvat: Ari Järvelä Päätökset päivähoidon palveluiden kehittämisestä tehdään jatkossa paljolti alueilla. Tämän pitäisi näkyä myös perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä, arvioi päivähoidon läntisen alueen aluejohtaja Elli Kalliomäki. Paperille hahmottuu malli siitä, kuinka läntinen Tampere tästä eteenpäin rakentaa päivähoidon ja perusopetuksen yhteistyötä. Nyt piirretään viiva sellaistenkin laatikoiden väliin, josta se on aikaisemmin puuttunut. Päämäärä on yhteinen: rakentaa lapselle yhtenäinen, turvattu opinpolku varhaisvuosista nuoruuteen. Rehtori Erkki Torvinen ja Haukiluoman päiväkodin johtaja Elli Kalliomäki tekevät yhteistyötä tottuneesti. Torvinen valittiin keväällä läntisen Tampereen perusopetuksen aluerehtoriksi, Kalliomäki puolestaan saman päivähoidon alueen aluejohtajaksi. Uudistuksen ytimessä on lapsi ja lapsen etu, tiivistää aluerehtori Erkki Torvinen.

Tampereen kaupungin kulttuuri ja vapaa aikapalveluiden käyttö

Tampereen kaupungin kulttuuri ja vapaa aikapalveluiden käyttö Tampereen kaupungin kulttuuri ja vapaa aikapalveluiden käyttö Kyselyllä kootaan tietoa erityisesti siitä, miten yksittäisiä Tampereen kaupungin kulttuuri ja vapaaaikapalveluiden toimipisteitä käytetään.

Lisätiedot

taskuusi koe enemmän! TAMPERE-KORTTI TAMPERE CARD

taskuusi koe enemmän! TAMPERE-KORTTI TAMPERE CARD taskuusi koe enemmän! TAMPERE-KORTTI TAMPERE CARD TAMPERE-KORTTI TAMPERE CARD TAMPERE-KORTTI MUSEOT AMURIN TYÖLÄISMUSEO- KORTTELI ALBERT EDELFELT, UUSMAALAINEN MERIMIES, 1896, EAM Laajasta museotarjonnasta

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Tammerkosken sillalla - tapahtuma. PL TAMPERE Puh Maksuvälineet: Palvelutyypit: Kulttuuri. Taitokeskus Epilä

Tammerkosken sillalla - tapahtuma. PL TAMPERE Puh Maksuvälineet: Palvelutyypit: Kulttuuri. Taitokeskus Epilä TAMPERE Room Escape Keskustori Aleksis kiven katu 20 A 331 Puh. 0401588618 R-kioski Tampere Tammela Tammelan Puistokatu 35 Tammelan Puistokatu 35 33500 TAMPERE, Lounas/Lunch, Työmatka Tammerkosken sillalla

Lisätiedot

Tammerkosken sillalla - tapahtuma. PL TAMPERE Puh Maksuvälineet: mobiilimaksu. Palvelutyypit: Kulttuuri.

Tammerkosken sillalla - tapahtuma. PL TAMPERE Puh Maksuvälineet: mobiilimaksu. Palvelutyypit: Kulttuuri. TAMPERE Sara Hildénin taidemuseo Särkänniemi 33230 TAMPERE Puh. 0207143500 kortti Rivermax Oy / Näsilinna Kuninkaankatu 2 B Puh. 0103209333 kortti Tammerkosken sillalla - tapahtuma PL 8 33101 TAMPERE Puh.

Lisätiedot

Tampere Areena. Jäähallinraitti TAMPERE. Maksuvälineet: Smartum setelit. Palvelutyypit: Liikunta. Tammerfest Oy. Sammonkatu TAMPERE

Tampere Areena. Jäähallinraitti TAMPERE. Maksuvälineet: Smartum setelit. Palvelutyypit: Liikunta. Tammerfest Oy. Sammonkatu TAMPERE TAMPERE Sara Hildénin taidemuseo Särkänniemi Puh. 0207143500 kortti Rivermax Oy / Näsilinna Kuninkaankatu 2 B Puh. 0103209333 kortti Tampere Areena Jäähallinraitti 3 Liikunta R-kioski Tampere Tesoma Tesomanvaltatie

Lisätiedot

192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012

192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012 192. Joulu Finlaysonilla 24.11. 22.12.2012 Pikkupalatsi Pikkupalatsilla järjestetään opastettuja ja etukäteen varattuja jouluisia tutustumiskäyntejä, su 25.11. Eliisa-teatteri esittää: Katupeilin takana

Lisätiedot

Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn mennessä

Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn mennessä Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn 18.6.2017 mennessä Kerro näkemyksesi Tampereen nykytilasta ja siitä millaisen haluaisit Tampereen olevan tulevaisuudessa! Kyselyssä

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude: Projektin tavoite 1) Winter is attitude projektin avulla halutaan elävöittää

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely

Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Käyttäjädemokratiatyöryhmän esittely Demokratiapäivän asukastilaisuus 14.10.2014 Leena Kostiainen apulaispormestari käyttäjädemokratiatyöryhmän puheenjohtaja Sisällys työryhmän toimeksianto ja kokoonpano

Lisätiedot

Elinvoimakysely Sysmästä

Elinvoimakysely Sysmästä Elinvoimakysely Sysmästä Arvoisa kuntalainen, vapaa-ajan asukas, matkailija, entinen sysmäläinen tai muu Sysmässä kävijä! Sysmän kunta haluaa kartoittaa mielipiteenne Sysmästä ja sen elinvoimasta. Tuloksia

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Taitokeskus Pirkkala. Suupantie PIRKKALA. Puh Maksuvälineet: Palvelutyypit: Kulttuuri TAMPERE

Taitokeskus Pirkkala. Suupantie PIRKKALA. Puh Maksuvälineet: Palvelutyypit: Kulttuuri TAMPERE HÄMEENKYRÖ Elämysteeri Room Escape Aleksanterinkatu 29 b 39180 HÄMEENKYRÖ Puh. 0401793484 MÄNTTÄ Taitokeskus Mänttä-Vilppula Itätorikatu 4 35800 MÄNTTÄ Puh. 032251454 kortti Taitokeskus Pirkkala Suupantie

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010

KEVYEN LIIKENTEEN LIIKENNEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2010 TAMPEREEN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN YLEISTÄ Tampereen keskusta-alueen kevyen liikenteen laskentoja on suoritettu kesäisin käsilaskentana kesä- ja heinäkuussa noin viiden viikon aikana. Laskentapisteitä

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia

Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia Ministerien suositus taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa Suosituksella perhe- ja peruspalveluministeri Annika

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Tiedustelut: suhdetoimintasihteeri Raija Arasalo, p. 040 538 6217, raija.arasalo@tampere.fi

Tiedustelut: suhdetoimintasihteeri Raija Arasalo, p. 040 538 6217, raija.arasalo@tampere.fi 53. TAMPEREEN PÄIVÄN OHJELMA 28.9.-1.10.2007 Tampereen päivä Tampere juhlii perustamispäiväänsä. Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10.1779. Tämän kunniaksi

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 17.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena

Lisätiedot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot Verkostoitumalla uusia tuotteita Case: Serlachius-museot Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 31.8.2011 Serlachius-museot Mäntän Serlachius-museot koostuvat kahdesta museosta: Gösta

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö tarvitsee strategian Maisemat ilmentävät eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuutta. Niillä on tärkeä merkitys

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tampere

Tulevaisuuden Tampere Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

100 vuotta. Tässä on aihetta juhlaan! Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen

100 vuotta. Tässä on aihetta juhlaan! Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen 100 vuotta Insinöörikoulutusta Suomessa Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen teknillisessä opistossa. Tampereen reaalilyseon rehtori, tohtori Relander esitti vuonna 1902,

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen

Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Elinvoiman palvelualue 2017 Toiminnan strategiset painopisteet Johtaja Teppo Rantanen Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Hotelli Torni, Tampere 6.6.2016 Tampereen kaupungin organisaatio

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 1 Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 Voitte vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain itseänne kiinnostaviin kysymyksiin. 1. Millä kyläalueella asutte (tai minkä alueen asioita vastauksenne

Lisätiedot

AVOIMET OVET OHJELMA

AVOIMET OVET OHJELMA AVOIMET OVET OHJELMA Perjantai 14.9.2012 ja Lauantai 15.9.2012 Toimintojen yleisesittelyjä seuraavissa toimipisteissä: - KAUPUNGINTALOLLA - PÄIVÄKODEISSA - PERUSKOULUISSA - NUORISOTILOISSA - PÄÄKIRJASTOLLA

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista

Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista 24.10.2017 Kuntalaisten osallistaminen KYSELYT INNODUEL-SOVELLUKSELLA: Lukiolaiset: Millaisessa Kemissä

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen yhteistyöbarometri 2018

Kaupunkiseutujen yhteistyöbarometri 2018 Kaupunkiseutujen yhteistyöbarometri 2018 Yhteenveto kaikista vastauksista Jaana Halonen @HalonenJaana 6.5.2019 Seutubarometri kyselyn toteutus Suomen Kuntaliitto kartoitti kyselytutkimuksella kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo

Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa. Eläkeläisvaltuuston kokous klo Tesoman elinkaarikorttelin suunnittelua yhdessä sidosryhmien kanssa Eläkeläisvaltuuston kokous 24.3. klo 12.-14.30 Tesoman elinkaarikortteli 2 Tesoman elinkaarikortteli Kilpailun tarkoituksena on saada

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti

LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ. Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ ESTEETTÖMYYS - TYÖRYHMÄ Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus 04.11.2014 Lahti Esteettömyys on asumisen kehittämistä - seminaarisarja Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö

Lisätiedot

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa!

Kulttuuritoimi. Kulttuurista vetovoimaa! Kulttuuritoimi Kulttuurista vetovoimaa! ORGANISAATIO Kurikan kaupunginvaltuusto pj. Lasse Mukkala jäseniä 78 Kaupungin hallitus pj. Juhani Mäki jäseniä 12 Vapaa-aikalautakunta aikalautakunta pj. Minna

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja

LAUANTAINA klo Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja LAUANTAINA 24.3.2018 klo 11-14 Paikalliset yritykset ja yhdistykset esittelevät palveluitaan ja toimintaansa Martintalolla (Metsäniityntie 9) ja omissa toimipisteissään. Tervetuloa viihtymään Marttilaan!

Lisätiedot

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan

Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Asiantuntijanäkemys Lappeenranta 2028 -strategiaan Strategian laadintaa varten on tunnistettu neljä näkökulmaa, joiden kautta kaupungin toiminnalle asetetaan tavoitteita. Näkökulmat ovat: kuntalaisen hyvinvointi

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN KUNTAYHTYMÄ MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT SEUTUSIVISTYS MUISTIO 2/2009 HYVINVOINTIPALVELUT Aika 15.4.2009 klo 9.00 11.05 Paikka Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimisto Satakunnankatu 18 A, 2. krs Osallistujat Nina Lehtinen Lempäälä puheenjohtaja (x)

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

PÄIVYSTYS Tampereella

PÄIVYSTYS Tampereella Terveydenhuollon PÄIVYSTYS Tampereella Tampereen kaupungin terveys- ja lääkäriasemat Tampereen kaupungin hammaslääkäripäivystys TAYS Ensiapu Acuta TAYS Lastentautien päivystyspoliklinikka TAYS Naistentautien-

Lisätiedot

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012 Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto AJATUKSIA PALVELURAKENNEUUDISTUKSISTA 2000-LUVULLA Aikaisemman kuin nykyisenkin

Lisätiedot

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel Loimaan strategia 1.10.2018, Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel 1 Aikataulu 16.4. valtuustoseminaari I 13.6. yhteistyön aloituskokous ELOKUU Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä I, 7.8.2018 SYYSKUU

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi

Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi Antti Korkka, ohjelmajohtaja MW-Kehitys Oy Seppälän puistotie 15, PL 69, 35801 Mänttä www.mw-kehitys.com etunimi.sukunimi@mw-kehitys.com Antti Korkka

Lisätiedot

KYSELY ANTAA KATTAVAN KUVAN.

KYSELY ANTAA KATTAVAN KUVAN. JÄSENKYSELY Mistä vastaajat ovat? Minkä kokoinen on edustamasi yritys? (liikevaihto) KYSELY ANTAA KATTAVAN KUVAN. Saimme yhteensä 250 vastaajaa, ja jokaisesta piiriyhdistyksestä vastattiin. Vastaukset

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013

Sisällysluettelo. Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 JALANKULUN JA PYÖRÄILYN LIIKENNEMÄÄRÄT 2012 Jalankulun ja pyöräilyn liikennemäärät 2012 2 Laskentaraportti 20.2.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 1 Yleistä... 3 Jalankulkijoiden ja pyöräilyn liikennemäärät

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen

Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen Palveluverkon suunnittelun näkökulma yhdyskuntarakenteen ja palveluverkon yhteensovittamiseen Suunnittelupäällikkö Sisko Hiltunen Tampereen kaupunki, tilaajaryhmä 15.3.2011 Hyvinvointipalvelujen palveluverkon

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous. Titta Roslakka, Eksoten edustaja

Vanhusneuvoston kokous. Titta Roslakka, Eksoten edustaja Kokous Vanhusneuvoston kokous Aika, paikka Keskiviikko 29.11.2017 kello 15.00-16.50 Osallistujat Kulttuuritalo Virta, tutustuminen kokoontumistiloihin Kokoustila Vallinkoski (h 138) Sinikka Poskiparta,

Lisätiedot

Vesihuoltopäivien avaus

Vesihuoltopäivien avaus 63. Vesihuoltopäivät 15.-16.5.2019 Vesihuoltopäivien avaus Jyrki Kaija 1 Arvoisat Vesihuoltopäivien osallistujat! Vesihuoltopäivät nyt 63. kerran! Pitkä perinne Vakaa asema alan vuotuisena päätapahtumana

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen työterveyslääkäriyhdistys 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Katri Tiitola 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014

Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat. Kh suko 8.9.2014 Tampereen tulevaisuuden palvelumalli linjattavat asiat Luonnos monipalvelukeskuksista ja lähipalvelupisteistä 2 Palveluita saman katon alle vai kokonaan uusia palveluita? Tulevaisuuden Kirjasto Omena Espoon

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

ALUEELLINEN VETOVOIMA

ALUEELLINEN VETOVOIMA ALUEELLINEN VETOVOIMA Antti Mykkänen 6.11.2017 Oulussa 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö - Veli Pelkonen 2 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 6.11.2017 Kunnallisalan kehittämissäätiö 4 6.11.2017

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin Ratkaisuja kunnan terveyspalveluihin Valinnanvapaus parantaa kuntalaisten asemaa. Terveyspalvelut kuntalaisille Terveyspalveluiden tuotanto LPY korostaa kuntavaaleissa kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä.

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos 1 (6) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tampere / J.Mäkelä 3.4.2007 TÄMÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ 13.4.-4.5.2007 Yhdyskuntalautakunnan kuulutuksella 12.4.2007 Asemakaavan

Lisätiedot

Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa

Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa Yhteisöllinen media museoiden verkkopalveluissa Museoliiton tiedottajapäivät Kotka 18-19.9.2008 Sirpa Stenström, verkkoviestintäsuunnittelija Tampereen kaupunki, sivistyspalvelut Tampereen kaupunki Mitä

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5. YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarionumero 1285-2013 Asemakaavatunnus 2/2013 ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2013 Asemakaavamuutos laaditaan

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot