Onnittelut nyt valmistuville artesaaneille. Tutkintotodistus on osoitus ammatillisesta osaamisesta ja samalla se mahdollistaa jatko-opintonne.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Onnittelut nyt valmistuville artesaaneille. Tutkintotodistus on osoitus ammatillisesta osaamisesta ja samalla se mahdollistaa jatko-opintonne."

Transkriptio

1 1 FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI / TAMMELAN TOIMIPISTE KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS LYHENNELMÄ 1 LUKUVUOSI Lukuvuoden pituinen sijaisuus Tammelan kulttuurialan yksikössä on päättymässä. Vuosi on ollut varsin mielenkiintoinen ja opettava kokemus. Forssan ammatti-instituutin kulttuuriala on tullut hieman eri tavalla tutuksi viikoittaisten käyntien kautta kuin tarkastellessa toimintaa Forssasta käsin. Oppilaitoksen kulttuurimiljöö puiden keskellä, rinteessä on tavattoman kaunis ja uudistetut tilat varsin viihtyisät ja toimivatkin. Pienen yksikön etuja ovat kodinomaisuus ja kaikkien toimijoiden tuttuus. Arkipäivä on niiltä osin mutkatonta. Haastetta pienelle yksikölle sen sijaan tuo kustannusten pitäminen hallinnassa. Käden taitojen ja taitajien arvostus on kasvanut suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosina, hyvä niin. Se osaaminen joka syntyy teorian ja käytännön tuloksena on upeaa. Silmäni ovat todella levänneet monissa kauniissa artesaaniopiskelijoiden tekemissä keramiikka-, tekstiili- ja puutöissä. Olen saanut kokea konkreettisesti mitä syntyy kun on luovuutta ja tekemisen taitoa. Käsi- ja taideteollisuusalan tavoitteena onkin saada aikaan entistä viihtyisämpi ja kauniimpi ympäristö. Alan tavoitteena on myös toimia suomalaisen kulttuurin säilyttämiseksi ja kehittämiseksi kansainvälistyvässä maailmassa. Alalla korostuu käsillä tekemisen taito, perinteisten työmenetelmien ja työtapojen säilyttäminen ja edelleen kehittäminen. Ympäristömyönteinen tuotesuunnittelu, tuotteiden elinkaaren huomioiminen ja oikeiden raaka-aineiden valinta ovat sekä alan arvoja että myös kilpailuvaltteja. Luovuuden, tekemisen taidon ja ympäristömyönteisyyden arvostuksen kasvu ovat alan mahdollisuuksia. Teknologian hyödyntäminen alalla tuo uusia ulottuvuuksia. Oppilaitoksen tärkeä tehtävä alalla on yrittäjyyteen kasvattaminen työllistymisen varmistamiseksi. Onnittelut nyt valmistuville artesaaneille. Tutkintotodistus on osoitus ammatillisesta osaamisesta ja samalla se mahdollistaa jatko-opintonne. Kiitän kaikkia Tammelan yksikön toimintaa tukeneita yhteistyökumppaneita, yhteisöjä, yrityksiä ja yksityisiä miellyttävästä yhteistyöstä lukuvuonna Erityisen kiitoksen osoitan kuntayhtymän luottamushenkilöille, opettajille ja muulle henkilökunnalle siitä työstä, jonka Te olette kulttuurialan yksikön ja koko Forssan ammatti-instituutin ja opiskelijoiden hyväksi tehneet. Tuula Koivula johtava rehtori

2 2 2 OPPILAITOKSEN SIJAINTI JA TILAT Forssan ammatti-instituutin kulttuurialan yksikkö toimii Tammelan kirkonkylässä sijaitsevissa tiloissa Norrintiellä. Varsinainen päärakennus on otettu käyttöön syyslukukaudella Kesällä 2002 aloitettu päärakennuksen peruskorjaus valmistui syksyllä Rakennus sisältää puu- ja keramiikkaosaston työpajat sekä kaksi teorialuokkaa, kirjaston, opiskelijaruokalan sekä sosiaali- ja hallintotilat. Erillisissä tiloissa ovat tekstiiliosaston tilat, ATK-luokka ja kuvallisen ilmaisun tilat. 3 HENKILÖSTÖ 3.1 OPETTAJAT Vakinaiset opettajat: Vuodesta Järvenpää Sirpa, kteo, koulutusalajohtaja 1985 opintovapaalla Mikkola Tapio, kteo, lehtori, puuala 1976 Saraja Heikki, kteo, lehtori, puuala 1986 vuorotteluvapaalla Kalm Kirsti, artenomi, lehtori, keram.amm.aineet 1996 Roos Outi, TaM, kteo, lehtori, keram.amm.aineet 1989 Päätoimiset tuntiopettajat: Ahtinen Sirkka-Liisa, AO, artenomi AMK, opettaja, vaatetus Korhonen Maija, kuvataiteilija, kuvalliset aineet, taide- ja kultt.kasvatus, kulttuuritieto Saukoniemi Sari, artenomi AMK, opettaja, tekst. amm.aineet 1998 Sivutoimiset tuntiopettajat: Koskelin Aino, yo-merkonomi, kielet, äidinkieli MUU HENKILÖSTÖ Vuodesta Lähde Tuulikki, toimistosihteeri 1976 Jääskeläinen Pirjo, siivooja 2005 Heikkonen Risto, kiinteistönhoitaja, osa-aikainen 1998 Taru Nordlund on toiminut instituutin yhteisenä kuraattorina Sijaiset: Mika Nikander, puualan ammattiaineiden opettaja Koivula Tuula, koulutusalajohtaja (osa-aikainen) Roos Outi, koulutusalajohtaja (osa-aikainen) Vikman Mauri, kiinteistönhoitaja (osa-aikainen) Niemelä Antti, kiinteistönhoitaja (osa-aikainen) Aho Kari, kiinteistönhoitaja (osa-aikainen) Kukkonen Hannu, kiinteistönhoitaja (osa-aikainen) Palsa Ulla, toimistosihteeri Eloranta Sirpa, tekstiilialan opettaja

3 3 Luento- ja kurssiopettajat: Allik Andres, puu-uuninpoltto Eloranta Sirpa, kankaanpaino valotetulla painokaaviolla, huovutus, munankuorimosaiikki, luovat värjäysmenetelmät Huovila Erja-Riitta, japanilaiset rasiat Junttila Jari, matematiikka, fysiikka ja kemia, tietotekniikka Leinonen Pasi, yhteiskunta- yritys- ja työelämätieto, yritystoiminnan perusteet Majevski Vivian, kalligrafia Pakkanen Irmeli, ensiapu ja terveystieto Silfvenius Outi, tekstiilitaiteilija Stenfors Karita, helmityökurssi Näyttöjen vastaanottajat ja arvioijat: Eloranta Sirpa, tekstiili Mustakoski Riitta, keramiikka Wirkkala Elina, puu 4 OPETUS Käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa annetaan kulttuurin koulutuslohkoon kuuluvaa käsija taideteollisuusalan toisen asteen opetusta. Artesaanin tutkinnon suorittaminen kestää 3 vuotta. Syksyllä 2005 alkaneessa koulutuksessa oli oma kiintiönsä ylioppilaille. Opiskelijat hakeutuvat oppilaitokseen yhteishaussa. Huhtikuussa hakijoille järjestetään valintakoe, johon voidaan kutsua kokelaita korkeintaan viisinkertainen määrä aloituspaikkoihin nähden. Valintakoetehtäviin kuuluu ennakkotehtävä, haastattelu, kaikille yhteinen sekä suuntautumisalatoiveen mukainen tehtävä. Tehtävillä mitataan hakijoiden motivaatiota, kätevyyttä, huolellisuutta ja havaintokykyä. Suoraan toiselle luokalle voidaan ottaa henkilö, jolla on aikaisempi ammatillinen tutkinto ja/tai työkokemusta vastaavalta suuntautumisalalta. Oppilaitoksessa aloitti syksyllä 2005 kolme ryhmää, joiden suuntautumisalat ovat keramiikka-, puuala sekä tekstiili- ja vaatetusalan (kädentaidot sisustuksessa ja vaatetuksessa) ryhmä. Oppilaitoksen kaikki 9 opetusryhmää ovat opiskelleet yhtenäisten opetussuunnitelmien perusteiden mukaan. Keväällä 2006 valmistuvat artesaanit keramiikka-, puu- ja tekstiilialalta. ARTESAANIN TUTKINTORAKENNE 120 OV (esimerkkinä esinesuunnittelun ja valmistuksen koulutusohjelma) YHTEISET OPINNOT 20 OV Pakolliset opinnot 16 ov Äidinkieli 4 ov Toinen kotimainen kieli 1 ov Vieraskieli 2 ov Matematiikka 3 ov Fysiikka ja kemia 2 ov Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätieto 1 ov Liikunta ja terveystieto 2 ov

4 4 Taide ja kulttuuri 1 ov Valinnaiset opinnot 4 ov Tieto- ja viestintätekniikka 2 ov Kulttuurien tuntemus 1 ov Yritystoiminta 1 ov AMMATILLISET OPINNOT 90 OV Tutkinnon yhteiset ammatilliset opinnot 10 ov Esteettinen, visuaalinen ja kulttuuriosaaminen 10 ov (Kuvallisen ilmaisun peruskurssi, väri-tila-muoto, plastinen sommittelu, ideointia-luonnoksia-lähteitä, taidehistorian johdantokurssi, Suomen taidehistoria, kansatiede, am mattialan historia, esitystekniikka) Pakolliset opinnot 50 ov Perinteen taitaminen 5 ov Tuotteen suunnittelu 5 ov Tuotteen tekninen valmistus ja kädentaidot 20 ov Tuotteen suunnittelu ja valmistus 10 ov Tuotteen asiakaslähtöinen valmistus 10 ov Valinnaiset opinnot 30 ov Kädentaidot ja valmistus 10 ov Ohjaus- ja palvelutoiminta 10 ov Muut valinnaiset opinnot 10 ov VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 10 OV 4.1 TYÖVUODEN LUKUKAUDET Syyslukukausi Kevätlukukausi Syysloma vko 42 eli Talviloma vko 9 eli KERAMIIKKA-ALA Keramiikka-alan ensimmäisen vuosikurssin (keramiikka 05) suuntautumisopinnot painottuvat erilaisiin käsinrakennustekniikoihin sekä alan työvälineiden- ja laitteiden käyttöön. Opiskelijat oppivat mm. huolehtimaan itsenäisesti sähkökäyttöisen keramiikanpolttouunin polttoprosessin raaka- ja lasituspoltossa, mihin sisältyy esineiden valmistelu polttoa varten ja ladonta uuniin, polttovaiheiden ohjelmointi sekä uunikaluston huolto. Ruiskulasituskaapin käyttö ja sähködreija tulevat tutuiksi ensimmäisen vuoden aikana. Materiaaliopissa teoria ja käytännön harjoitustyöt tukevat toisiaan opiskelijat oppivat käyttämään ja valmistamaan itse engobeja ja lasitteita. Näiden perustaitojen osaaminen on mukana ensimmäisessä näyttötehtävässä (uuninlastaus, lasittaminen ja lasitteen valmistus). Kipsityöskentelyn harjoituksena valmistetaan oppilaan itse suunnittelemasta savimallineesta käsinrakennusapumuotti sekä leimasimia, joita voi hyödyntää sekä koristelemiseen että oman työn merkitsemiseen. Erikoistekniikoista mainittakoon mm. mustasavustus, raku ja puu-uunipoltto.

5 5 Omien töiden dokumentointi sekä kuvallisesti että kirjallisesti (työkansio, portfolio), tuotesuunnittelutietous, työskentelyssä ja tuotteiden turvallisuudessa huomioitavat asiat sekä harjaantuminen töiden arviointiin yhteisissä palautekeskusteluissa kuuluvat myös ensimmäisen vuoden opintoihin. Vuosikurssi teki opintoretken syksyllä Esihistorian opastuskeskukseen Nauravaan Lohikäärmeeseen Euraan ja Ateljé Heljään Humppilassa. Toisella vuosikurssilla (keramiikka 04) keskitytään tuotesuunnitteluun ja materiaaliopin sekä ammattitekniikan soveltamiseen ja sisäistämiseen. Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvä pohja työssäoppimisjaksoille lähdettäessä. Harjoitustöitä on runsaasti ja työt painottuvat pääasiassa toimivien käyttöesineiden valmistamiseen. Tekniikoina ovat mm. dreijaus sovelluksineen (liitos-, sarja-, jne.), kipsi- ja muottityöt (valumuotti ja kipsidreijaharjoitus) sekä käsinrakennus. Materiaalioppi koostuu teoriaopinnoista ja käytännön harjoituksista, esim. lasitekoepalasarjojen ja massakokeiden valmistuksesta. Harjoitustehtäviin liittyvät portfolion tekeminen ja yhteiskritiikit. Näyttöjen toteuttamista jatkettiin. Koko vuosikurssi osallistui kahteen oppilaitosnäyttöön, joissa työelämää edustavava arvioitsijana toimi Riitta Mustakoski Tampereelta. Syksyllä käytiin tutustumassa Ateljé Heljään ja Humppilan lasin valikoimiin Humppilassa. Kolmannen vuosikurssin (keramiikka 03) syyslukukauden opintoihin kuului 20 ov:n työssäoppimisjakso. Työssäoppimisjakson kokemuksista opiskelijat kokosivat ammatillisen portfolion ja erilaisia pienempiä oppimistehtäviä. Työssäoppimispaikoilla toteutettiin myös näyttöjä. Keväällä päättävän vuosikurssin pääpaino opintoinnoissa liittyy päättötyön tekemiseen sekä päättötyönäyttelyn suunnitteluun ja rakentamiseen. Asiakaslähtöinen työskentely ja työssäoppimispaikoilla opittujen taitojen syventäminen korostuvat kolmannen vuoden opinnoissa. Kypsyneet taidot näkyvät myös tämän vuoden päättötöissä. Päättötyönäyttely rakennettiin Galleria Vinkkeliin Forssaan yhdessä puu- ja tekstiiliosaston valmistuvien opiskelijoiden kanssa. Keramiikkaosaston oppilaat ovat lukuvuoden aikana osallistuneet aktiivisesti myyjäistoimintaan mm. joulumyyjäisissä ja koulun kevättapahtuman yhteydessä. Koko osaston yhteinen opintoretki tehtiin toukokuussa Arabian tehtaalle Helsinkiin. Kaikkien vuosikurssien opiskelijat osallistuivat puu-uunipolttoon toukokuussa. Puu-uunin pelkistyspoltossa saadaan aikaan erityisiä lasite- ja pintaefektejä, jotka sähköuunissa eivät ole mahdollisia, esim. häränveri-, celadon- ja temmokulasitteita käyttäen sekä puhaltamalla leseitä ja suolaa uuniin polton loppuvaiheessa. Mukana asiantuntijana poltossa oli Andres Allik Virosta. Osaston opiskelijoita osallistui Somerolla Kultelan kyläyhdistyksen järjestämään joulutapahtumaan joulukuussa Sepänmäen kestikievarissa. Keramiikkaosastolla opiskeli lukuvuoden aikana kaksi oppisopimusopiskelijaa.

6 6 PUUALA Esinesuunnittelun ja -valmistuksen koulutusohjelman tuottaa opiskelijalle sellaisia valmiuksia, että hän pystyy työskentelemään ammattialan erilaisissa valmistus-, korjaus- tai huolto-, palvelu- ja ohjaustehtävissä suorittavana työntekijänä ja itsenäisenä ammatinharjoittajana. Opiskelija pystyy valmistamaan ammattialansa esineitä ja tuotteita kokonaisprosessina alusta loppuun asti. Hän tuntee ja osaa ottaa huomioon, niin työntekijänä kuin esineen ja tuotteen suunnitteluun osallistuvana valmistajanakin, kulttuuriperinteen, esteettisyyden sekä työtapojen ja työnjäljen osuuden tuotteen menestymisen laatutekijänä. Opiskelijalla on ammattialansa esine- ja tuotevalmistuksen kannalta käsityöläiseltä ja ammatinharjoittajalta vaadittavat tiedot ja taidot uusista ja perinteisistä materiaaleista, tuoterakenteista, työtavoista, välineistä sekä koneista ja laitteista. Hänen tuntee alansa työsuojelua, tuotannollista valmistamista, asiakassuhdetyötapoja sekä yksittäistuotteiden ja sarjavalmistuksen periaatteita. Hän osaa laatia ja käyttää ammattialan mukaisia työsuunnitelmia ja teknisiä piirustuksia. Opiskelija pystyy dokumentoimaan ja tuomaan esille tuotteita ja niiden valmistuksen työvaiheita. Hänen on perillä tuotevastuu- ja tuotesuojamääräyksistä ja ymmärtää kestävän kehityksen periaatteita. Puu05 Syyslukukausi aloitettiin puukon ja leikkuulaudan valmistuksella. Tämän jälkeen oli mahdollisuus valmistaa omia tuotteita. Niitä valmistuikin monen näköisiä tässä muutamia esimerkkejä, pyörivä kirjahylly, vaatepuu, renginkaappi. Syyslukukauden aikana tehtiin myös tuotesuunnittelu tehtävä jossa oli tarkoitus suunnitella viinipulloteline. Joulumyyjäisiin valmistettiin kuusenkoristeita, leikkuulautoja sekä puukuorma-auto. Kevätlukukausi on kulunut entisöinti töiden sekä kunnostus töiden kanssa. Puu04 Syyslukukauden alussa yhteisenä työnä tehtiin valmiiksi keväällä kesken jääneet renginkaapit, jotka pintakäsiteltiin perinteisellä pellavaöljymaalauksella. Samassa yhteydessä pidettiin ootraus-ja marmorointiharjoituksia sekä harjoiteltiin pulituurikiilloitusta. Verhoiluharjoituksena jokainen valmisti divaanin rungon, joka verhoiltiin joustinverhoiluna käyttäen materiaaleina mm. satulavyötä, meriheinää ja vanua.tuotesuunnittelutehtävänä suunniteltiin ja valmistettiin lapselle lelu. Liitosopin harjoituksena valmistettiin kaarevaovinen nurkkakaappi. Lisäksi oli omavalintaisia töitä, kuten sorvaustyöt, leikkuulaudat, hyllyköt, puukot ja pöytä.

7 7 Puu03 Syyslukukauden aikana oli 20 opintoviikon työssäoppimisjakso Kevätlukukauden alussa viimeisteltiin keskenjääneitä töitä, jonka jälkeen aloitettiin opinnäytetyön suunnittelu ja valmistus. Kevään viimeiset opintoviikot käytettiin omavalintaisiin töihin kuten kapinovet, pöytä, hyllyköt ja mandoliinin kunnostus. TEKSTIILIALA Kolmannen vuoden tekstiiliopiskelijat olivat työssäoppimassa koko syyslukukauden. Koululla he olivat ainoastaan joulumyyjäisten aikana myymässä omia tuotteitaan. Lisäksi pidimme lähipäivän, jonka teemana oli päättötyö. Tammikuu alkoi valinnaisaineviikoilla, joiden jälkeen aloitettiin varsinaisesti ammatilliset opinnot. Päättötyön tekeminen alkoi heti, mutta sen ohella alkoivat myös erikoiskangaspuilla toteutettavat työt. Myös sidoskokeilut jatkuivat. Lisäksi kevään aikana tehtiin vaatetus- tai huonekalukangas, sekä minitekstiili. Päättötyön aiheen opiskelija valitsee itse ja on hyvin tärkeää, että aihe on itselle mieluinen. Aiheelle valitaan viitekehys, jonka pohjalta etsitään tietoa ja saadaan syvyyttä ja sisältöä työhön. Viitekehyksen valinnassa näkyy kulttuurinen osaaminen. Päättötyö voi olla esimerkiksi jokin iso työ tai se voi olla suunnittelutyö, jossa kokeilujen avulla etsitään tietoa isompaa työtä varten. Työn kirjallista osuutta tehdään yhtä aikaa käytännön työn kanssa, jolloin se selkeästi on osa päättötyötä ja näin käytäntö ja teoria kulkevat yhdessä sulautuen yhdeksi kokonaisuudeksi. Tärkeänä osana päättötyössä ovat myös esteettinen, visuaalinen ja kulttuurinen osaaminen, jotka kulkevat mukana koko työn ajan ja vaikuttavat jokaiseen päättötyön osa-alueeseen. Päättötyöhön liittyy kurssi nimeltä Ideoita, lähteitä ja luonnoksia. Kurssilla lähestytään aihetta kuvallisen ilmaisun keinoin. Erikoiskangaspuita on käytössä kolmet; damasti-, harnesk- ja tietokoneohjatut kangaspuut. Niillä saadaan aikaan kankaan rakenteesta riippumattomia kuviollisia kankaita. Yleensä kuviot suunnitellaan Weave Point - suunnitteluohjelmalla, mutta ne voidaan yhtä hyvin suunnitella käsin piirtämällä. Jokainen opiskelija kutoi tietokoneohjatuilla kangaspuilla ja vapaavalintaisesti joko damasti- tai harneskpuilla. Damastipuissa oli villainen vaatetuskangaskäyttöön tarkoitettu loimi, harneskpuissa kalalankaloimi maton kutomiseen ja tietokoneohjatuissa puissa puuvilla-pellavaloimi esimerkiksi pyyhetai pöytäliinakankaita varten. Vaatetus- tai huonekalukangas toteutettiin vipukangaspuilla. Käyttötarkoitus oli vapaasti valittavissa kuten myös työn laajuus. Minitekstiili tehtiin itsenäisen työskentelyn ajalla eli koulutuntien ulkopuolella. Minitekstiili on taidetekstiili, jonka koko on enintään 30 cm x 30 cm x 30 cm. Tekniikkoina käytetään esimerkiksi neulontaa, kirjontaa, virkkausta, punontaa, ompelua tai mitä tahansa muuta tekstiilitekniikkaa. Sidoskokeilut ovat jatkuneet koko opintojen ajan. Niitä on tehty muiden töiden ohella ja niitä kertyy kaikkiaan lähes sata. Opintojen lopussa ne kootaan yhdeksi kansioksi, jota voi myöhemmin käyttää esimerkiksi suunnittelun lähtökohtana.

8 8 Toukokuussa teimme luokkaretken Pohjanmaalle. Tutustuimme Jokipiin pellavaan, Loruloimeen, Ylistaron kehräämöön, Kauhavan kangasaittaan ja Lappajärven värjäämöön. Yrityksissä oli järjestetty esittelykierrokset meitä varten ja mahdollisuus tehdä edullisia ostoksia. Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan yrityksiin, joista on tilattu koululle materiaaleja. Lisäksi pysähdyimme moniin mielenkiintoisiin kohteisiin, joita matkan varrella näimme, esimerkiksi Alajärven kutomoon, Aution mattojen tehtaanmyymälään, Juustoportin tehtaanmyymälään ja Tyrvään vanhaan kirkkoon vain muutamia mainitakseni. Yövyimme Peräseinäjoella Kuljunkosken mökissä, saunoimme, heitimme tikkaa, laitoimme hyvää ruokaa ja muistelimme mennyttä opiskeluaikaa. TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Syksyllä 2004 alkanut uusi suuntautumisala Kädentaidot sisustuksessa ja pukeutumisessa sai uusia opiskelijoita syksyllä 2005 toisen kerran. Yhdistetty kudonnan ja ompelun koulutusala kehittyy kokemuksien ja saadun palautteen avulla. Perustaitoja opiskellaan aluksi sekä kudonnassa että ompelussa. Taitojen kehittyessä haasteet kasvavat ja työt tulevat haastavimmiksi. Tavoitteena on, että opiskelijat oppivat laajasti kädentaitoja sekä oppivat itse yhdistämään erilaisia tekniikoita omien tavoitteidensa ja mieltymystensä mukaisesti. Jatkossa on tarkoitus liittää myös ohjaustaitojen ja yrittäjyyden osa-alueita ammatillisiin opintoihin. TEVA05 tutustui syksyllä alaan messuilla ja opintokäynneillä. Ompelun opiskelu alkoi lukkotikkikoneeseen tutustumalla. Jokainen opiskelija sai käyttöönsä teollisuusompelukoneen ja niin alkoivat koneenkäyttö- ja saumaharjoitukset. Tutuksi tulleella ompelukoneella opiskelijat valmistivat itselleen tai asiakkaalleen pienen laukun, hameen, housut ja puseron. Peruskaavat ja kuosittelu kuului hameen, housujen ja puseron valmistukseen. Kaikki tuotteet kaavoitettiin asiakkaan omien mittojen mukaan vartalo- ja värianalyysiä unohtamatta. Yrittäjän valvoma, ensimmäinen perusosaamisen- ja ompelutaidon näyttö onnistui opiskelijoilta hienosti huhtikuussa. Portfolioiden tekeminen tuli tutuksi lukuvuoden aikana useiden eri töiden ja kurssien aikana. Joulukiireissä osallistuimme K-kauppiasliiton Mestarimyyjäkoulutukseen. Pukeutumiseen liittyvän, kauppiasliitolta saadun opintomateriaalin pohjalta opiskelijat suorittivat opintotehtävät internetin välityksellä. Parhaiten menestynyt Johanna Järvenpää palkittiin muiden menestyneiden FAI:n opiskelijoiden kanssa Forssassa. Kudonnan tunneilla opiskelijat tutustuivat vipukangaspuihin ja niiden toimintaperiaatteeseen. Ensimmäisenä työnä tehtiin kaulahuivi. Opiskelijat saivat itse valita materiaalit ja värit omiin huiveihinsa. Myös huivin koko oli vapaasti valittavissa. Suunnittelua tehtiin luonnostelemalla puuvärein ja se oli haasteellista, koska kukaan opiskelijoista ei ollut koskaan suunnitellut kangaspuissa kudottavaa työtä.

9 9 Toisena kudontatyönä tehtiin matto, jonka suunnittelua ja kutomista edelsi sidos- ja materiaalikokeilun tekeminen. Erilaiset kokeilut ovat osa kudotun tekstiilin suunnitteluprosessia, koska varsinkin aluksi piirtämällä tai maalaamalla tehty luonnostelu on vaikeaa kudotun työn kaksiulotteisuuden vuoksi. Tietysti kutomalla voidaan toteuttaa myös kolmiulotteisia tekstiilejä, mutta yleensä vasta sitten, kun kutomisen taito on kehittynyt pidemmälle. Kokeiluita varten ostettiin Someron Langasta erilaisia lankoja ja samalla luokka tutustui kudontamateriaaleja toimittavaan yritykseen. Jokainen opiskelija valitsi 15:sta sidosvaihtoehdosta 10 ja toteutti ne valitsemillaan materiaaleilla. Kokeilun pohjalta opiskelija suunnitteli ja kutoi oman yksilöllisen mattonsa. Kudonnan opiskelu tapahtui käytännönläheisesti ja tavoitteisiin kuului kankaan rakentamisen työvaiheiden oppiminen, kangaspuiden osien ja kudonnassa käytettävien työvälineiden tunnistaminen ja kudonta-alan käsitteiden ymmärtäminen. Opiskelijat saavuttivat tavoitteet hyvin, osa jopa kiitettävästi. TEVA04-ryhmän opiskelijat valmistivat syksyllä asiakastyön Tammelan päiväkotiin tilkkutyötekniikalla. Pitkän ja mielenkiintoisen suunnittelun ja valmistuksen tuloksena Maahiset saivat neljä iloisen värikästä vuodenaikataulua. Toteutettu asiakastyönäyttö oli mielenkiintoinen sillä päiväkodin lapset saivat toivomiaan leluja ja roolipukuja. Tuotteen suunnittelu ja valmistustunneilla opiskelijoilla oli mahdollisuus toteuttaa joko sisustuksen tai pukeutumisen tuote lifestyle-idealla. Kudonnassa toisen luokan opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat huivin. Samalla he kertasivat kankaanrakentamisen työvaiheita ja työvälineiden nimiä, joita oli opiskeltu ensimmäisenä lukuvuonna 2,5 opintoviikkoa. Toisena kudontatyönä tehtiin vanhan pohjalta uusi tuote. Aihetta ei oltu rajattu vanhoihin tekstiileihin, vaan mikä tahansa vanha kelpasi työn lähtökohdaksi. Lisäksi työhön kuului suunnitteluprosessin etenemisen kuvaus kansion tai vastaavan avulla. Kansiossa esimerkiksi perusteltiin lähtökohdan valitsemista, suunnittelun etenemistä, vanhan ja uuden vuoropuhelua ja puntarointia, sekä tietysti omaa kehittymistä ja työn onnistumista. Opiskelijat kutoivat vaatetuskankaita, ryijyjä ja shaaleja. Työt onnistuivat hyvin ja opiskelijat osoittivat niiden avulla sisäistämänsä kankaankudontaan liittyvän osaamisen. Valinnaisainejaksoilla tekstiiliosastolla oli mahdollisuus huovuttaa, painaa ja värjätä kangasta, tehdä tilkkutöitä ja oppia sisustamista. Lisäksi opiskelijat valitsivat esimerkiksi munankuorimosaiikkia, kalligrafiaa, helmitöitä, puutöitä, mustavalkovalokuvausta, öljyvärimaalausta, japanilaisten rasioiden valmistamista ja keramiikkatöitä.

10 10 Teva-ryhmän yhteinen oppilastöiden muotinäytös esitettiin avoimien ovien päivänä Näytöksen vetäjänä oli Kaika-Tuuli Mäkilä ja koreografian suunnitteli Johanna Heikkilä. 4.2 TYÖSSÄOPPIMINEN Puu 03:n työssäoppimispaikat: Lukkala Minttu Kansallisooppera, Helsinki Mäkelä Veli-Matti Kari Honkanen, Mommila Pohjanoksa Anna Tmi Elina Wirkkala, Forssa Railamo Miika Höyläys ja sorvaus Makkonen, Forssa Keramiikka 03:n työssäoppimispaikat: Hietanen Tilla Ceracon Ky, Taalintehdas Kustavin Savipaja Oy, Kustavi Hukkanen Sofia Forssan lasten ja nuorten kuvataidekoulu, Forssa Forssan ammatti-instituutti, kulttuuriala, Tammela Kauti Elise Ateljé Heljä, Humppila Koivula Maija-Leena Keramiikkapaja Matara, Helsinki Forssan lasten ja nuorten kuvataidekoulu, Forssa Forssan ammatti-instituutti, kulttuuriala, Tammela Paakkanen Nora Catharina Kajander, Helsinki Keramiikkapaja Erkki Stenius, Helsinki Pohjalainen Maria Keramiikkapaja Savivalas, Lahti Viksten Venla Keramiikkapaja Anubis, Iittala Tekstiili 04:n työssäoppimispaikat: Aarnio Henni Forssan aikuisopisto, Forssa Helsingin käsi- ja taideteollisuusyhdistys, Helsinki Ahlström Leena Wetterhoff Oy, Hämeenlinna Uudenmaan käsi- ja taideteollisuusyhdsistys/hyrylän Käsityökeskus, Hyrylä Alho Aino Riihimäen kaupungin kutomo, Riihimäki Hakola Teija Forssan Aikuisopisto, Forssa Uudenmaan käsi- ja taideteollisusyhditys, Hyvinkään käsityökeskus, Hyvinkää Ketola Niina Forssan aikuisopisto, Forssa Finlayson Forssa, laboratorio Koskela Seija Forssan aikuisopisto, Forssa Pilkku työhuone-myymälä, Helsinki Esito Oy, Hyvinkää Ojansuu Seija Forssan aikuisopisto, Forssa Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut, Korteniemen perinnetila, Tammela Seppälä Suvi Toijalan Kaide ky, Toijala Seredina Ekaterina Forssan aikuisopisto, kudonta-asema, Forssa Vaara Suvi Forssan aikuisopisto, Forssa Uudenmaan käsi- ja taideteollisuusyhdistys, Hakunilan käsityökeskus, Vantaa

11 PÄÄTTÖTYÖT Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon suorittamiseksi päättävien luokkien opintoihin kuuluu kaikille pakollisena päättötyön tekeminen. Tutkinnon suorittaneen ammattinimike on artesaani, alan perustutkinnon päättötyötä kutsutaan artesaanityöksi. Artesaanityö koostuu varsinaisesta esineen, tuotteen tai työvaiheen valmistamisesta, työn dokumentoinnista kirjallisessa osassa ja työn suullisesta esittelystä. Artesaanityö, puu 02: 187. Tuki Teemu NOJATUOLIN ENTISÖINTI Artesaanityöt, puu Lukkala Minttu JALAVASENKKI 189. Pohjanoksa Anna KOIVUVITRIINI Artesaanityöt, keramiikka 03: 190. Hietanen Tilla AFRIKKA JA ETELÄ-AMERIKKA Dreijatut astiastot 191. Hukkanen Sofia HIRVEN JÄLJILLÄ 192. Kauti Elise KAAKELIUUNISTA KAAKELITAKAKSI 193. Koivula Maija-Leena YESTERDAY 194. Paakkanen Nora HALLITTUA SATTUMAA 195. Pohjalainen Maria HARU KEVÄT 196. Viksten Venla KUOLEMAN JUMALA ANUBIS Artesaanityöt, tekstiili04: 197. Aarnio Henni TROOPPISTA TEKSTUURIA Seinätekstiilin suunnittelu asiakkaalle 198. Ahlström Leena ARKKUALBA 199. Alho Aino PRONSSIPUU 200. Hakola Teija KATENAUHAT 201. Ketola Niina PIENEN PIENI MAAILMA 202. Koskela Seija SERMIKANGAS - MAISEMA 203. Ojansuu Seija VÄRIKÄSTÄ VILLAA Värjäys- ja kuviointikokeiluja kudottuun villapaitaan 204. Seppälä Suvi SÄVYJEN SUO Ryijyn suunnittelu ja toteutus asiakkaalle 205. Seredina Ekaterina KUVAKUDOKSEN MESTAREIDEN JALAN JÄLJISSÄ Kuvakudoskokeilut 206. Vaara Suvi MONIKÄYTTÖVILLAKANGA 4.4 OPPISOPIMUSKOULUTUS Lukuvuoden aikana oppilaitoksella opiskeli kaksi keramiikka-alan oppisopimusopiskelijaa: Elina Kuusisto TuuElistä Forssasta ja Piela Tuomisto Tampereelta

12 NÄYTTELYT Päättötyönäyttely Galleria Vinkkelissä, Forssa 4.6 MYYJÄISET Joulumyyjäiset vanhalla pajalla Kevätmyyjäiset koululla ja avoimet ovet 4.7 STIPENDIT Kuntayhtymän hallitus 100 artesaani Minttu Lukkala PUU03 artesaani Tilla Hietanen SAVI03 artesaani Aino Alho TEKSTIILI KIRJASTO Koulun kirjasto on opiskelijoiden vapaassa käytössä. FAI:n kirjastosihteeri Kaisu Eldén on ollut torstai iltapäivisin klo kirjastossa paikalla.

13 13 5 OPPILASHUOLTO RUOKAILU Opiskelijat ovat saaneet yhden ilmaisen aterian koulupäivinä. Opiskelijoiden ja henkilöstön lounaan on valmistanut Tammelan kunnan päiväkodin ruokahuoltohenkilöstö oppilaitoksen omassa keittiössä. Tiloissamme ovat vuoden 2005 alusta työskennelleet keittäjä Mervi Jaakkola sekä keittiöapulaiset Tuulikki Hjerp ja Satu Mattola, jotka valmistavat ruoat myös Tammelan päiväkoteihin. KOULUTERVEYDENHUOLTO Opiskelijaterveydenhuollosta on vastannut Forssan Seudun terveydenhuollon kuntayhtymä. Ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat käyneet terveystarkastuksessa. Lukuvuoden aikana on terveydenhoitaja Liisa Heinonen on ollut koululla tavattavissa kerran viikossa. ASUNTOLA Rivitalotyyppisissä asuntolarakennuksissa on 8 kpl 3 h + k + wc+ vh asuntosoluja. Lisäksi opiskelijoiden käytössä ovat yhteiset sauna-, vaatehuolto- ja oleskelutilat. Opiskelijoilla on mahdollisuus saada asumistukea opintotukikeskukselta. OPINTORAHAT KELA:n opintotukikeskus on myöntänyt edellytykset omaaville opintorahaa ja lainaa. OPISKELUKUSTANNUKSET Opiskelijat maksavat henkilökohtaiset oppikirjansa, työ- ja koulutarvikkeensa sekä asunnon ja ruoan muilta kuin ilmaisen lounaan osalta. Lisäksi tulevat raakaainemaksut kuvallisen ilmaisun ja oman suuntautumisalan harjoitustöihin.

14 14 ILTATYÖT Opiskelijoilla on ollut mahdollisuus iltaisin tehdä oppilaitoksen tiloissa ns. omia töitä. Työturvallisuuden takia ei koneita ole saanut käyttää iltaisin. Iltatyöt on lopetettu klo TAPAHTUMIA JA VIERAITA Koulu alkoi Keramiikka 03, puu 03 ja tekstiili04 työssäoppimassa koko syyslukukauden Teva04 tutustumassa Heljä Liukko-Sudströmin ateljeehen sekä Tilkkutexiin, Humppilassa NÄPI-projektin ohjausryhmän kokous koululla Teva04, teva05,sirkka-liisa Ahtinen ja Sari Saukoniemi Muotimessuilla Helsingissä Henkilökunnan ulkoiluiltapäivä Oppilaiden ja opettajien yhteinen tammelalainen maisemaretki Vieraita aikuiskoulutuskeskuksesta Teva04 ja teva05 Tampereella, Suomalaisen tekstiilin messutapahtuma Puu04 ja Mika Nikander Forssassa tehdaskäynnillä Savi04:n näyttöpäivä Koulun yhteinen retki Helsinkiin mm.habitare-näyttely Koulun remontin takuutarkastuskokous Savi04 opintoretkellä Humppilassa, Ateljee Heljä Oppisopimusopiskelija Piela Auvisen keramiikka-alan päättötyön suullinen esitys jakso alkaa vko 41 Koulumme opiskelijjoita ohjaamassa työpajoja Häme Muotoilee tapahtumassa Kehräämöalueella Forssassa vko 42 Syysloma Teva05:n käynti Someron Lankassa Somerolla Kuntayhtymän hallituksen ja valtuuston kokous koululla Henkilökunnan kokous Forssassa Oppilaskunnan perustava kokous Oppilaskunnan hallituksen järjestäytymiskoukous Sari Saukoniemi + 7 opiskelijaa Taitaja 9kilpailun toimitsijoina Forssassa Tekstiilitaiteilija Outi Silfveniuksen luento teva04:lle ja teva 05:lle vko 45 Juustoviikko, keittiö toteutti ruokalistassa Tutustujia Kuhalan yläasteelta Joulumyyjäiset Vanhalla Pajalla Joulumyyjäiset Vanhalla Pajalla Palotarkastus koululla Tutustujia Linikkalan koululta Opettajien koulutusiltapäivä, Hellen Kivelä Ikatasta jakso alkaa Tutustujia Linikkalan koululta Joulupuuro Joulukokoontuminen, Tiernapoikaesitys Teva04:n pikkujoulurentoutuminen Forssan Vesihelmessä Jouluateria

15 Koulu alkaa vko 1 Valinnaisaineviikko vko 2 Valinnaisaineviikko Tek04 ja Sari Saukoniemi yritysluennolla HAMK:ssa Forssa Täytekakkukahvit FAI:n laatupalkinnon johdosta FAI:n laatujuhla Forssassa Teva04, teva05, Sirkka-Liisa Ahtinen ja Maija Korhonen jakso alkaa Tek04 ja Sari Saukoniemi valtakunnallisessa kulttuuriyrittäjyys seminaarissa Tampereella Aartesaanin polku -luento, Outi Saaristo (tekstiili) Artesaanin polku luento, Outi Häyrynen (keramiikka) Artesaaninpolku luento, Mervi Määttä (ohjaus ja neuvonta, Wetterhoff) Artesaanin polku luento, Sirpa Suonpää (puu) Auditointitilaisuus tekstiiliosastolla Artesaanin polku -luento, Sirpa Luukkonen (keramiikka) Artesaanin polku luento, Hanna Viljanen (keramiikka) Artesaanin polku luento, Elina Kankaanpää (tekstiili) vko 9 Talvilomaviikko Henkilöstökokous Forssassa Työvoimaneuvoja Raija-Riitta Kullasen luento Ohjeita valmistuville Puu04, puu03 ja Mika Nikander tutustumassa puualan artesaani Esa Malmströmin liikkeeseen Forssassa Tek04 ja Sari Saukoniemi tutustumassa FAI:n kosmetologikoulutukseen Tammelan Karjalaisten kiisselikestit ruokalassa jakso alkaa Kaikki kolmoset yritysluennolla TEkeskuksessa, Forssassa Valintakoepäivä Opettajien näyttökoulutus, Hellen Kivelä Ikatasta Tek04:n päättötöiden suulliset esitykset Savi 03:n ja Puu03:n päättötöiden suulliset esitykset Savi 04:n näyttö Tek04 ja Sari Saukoniemi opintomatkalla pohjanmaalla Opettajien näyttökoulutus, Hellen Kivelä Ikatasta Puu-uunin polttopäivä Puu-uunin polttopäivä, mukana Andres Allik Virosta Päättötyönäyttelyn avajaiset Vinkkelissä Forssassa Fai vastaan lukio kolmiottelu Forssan jäähallissa Koulutusalakohtaisen näyttöjen kehittämisryhmän kokous koululla Avoimet ovet ja oppilastöiden kevätmyyjäiset Avoimet ovet ja oppilastöiden kevätmyyjäiset Heljä Liukko-Sundström ja Olli Vasa vierailivat keramiikkaosastolla Oppilastöiden muotinäytös Fain siivoojien kokous koululla Tek04 ja Sari Saukoniemi Pellavaa Skoklosterin linnasta näyttelyssä

16 16 Hämeenlinnassa Keramiikkaosastojen teollisenkeramiikan retki Helsinkiin Arabian tehtaalle Tek04 ja Sari Saukoniemi tutustumiskäynti VarpaLooms, Elimäki Viimeinen koulupäivä Kevätlukukauden päättäjäiset Feeniksissä Forssassa 7 UUSI LUKUVUOSI Uusi lukuvuosi alkaa maanantaina klo 9.00 Uudet opiskelijat tulevat klo Oppilaitosta ja opiskelua koskevat tiedustelut: FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI Tammelan toimipiste Kulttuuriala Norrintie TAMMELA puh , toimistosihteeri Tuulikki Lähde puh , koulutusalajohtaja Sirpa Järvenpää fax internet: sähköposti: sirpa.jarvenpaa@fai.fi tai tuulikki.lahde@fai.fi

17 17

18 18

19 19

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI TAMMELAN TOIMIPISTE KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2006-2007 13. LUKUVUOSI

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI TAMMELAN TOIMIPISTE KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2006-2007 13. LUKUVUOSI 1 FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI TAMMELAN TOIMIPISTE KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2006-2007 13. LUKUVUOSI Sisällysluettelo 1 Lukuvuosi 2006-2007 2 Oppilaitoksen sijainti ja tilat 3 Opetus 4 Oppilashuolto 5

Lisätiedot

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI / TAMMELAN TOIMIPISTE KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2004 2005 - LYHENNELMÄ 11. LUKUVUOSI 1 LUKUVUOSI 2004-2005

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI / TAMMELAN TOIMIPISTE KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2004 2005 - LYHENNELMÄ 11. LUKUVUOSI 1 LUKUVUOSI 2004-2005 1 FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI / TAMMELAN TOIMIPISTE KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2004 2005 - LYHENNELMÄ 11. LUKUVUOSI 1 LUKUVUOSI 2004-2005 Elokuussa 2004 aloitettiin uusi tekstiilin ja vaatetuksen suunnittelun

Lisätiedot

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI / KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2003-2004 1 LUKUVUOSI 2003-2004

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI / KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2003-2004 1 LUKUVUOSI 2003-2004 1 FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI / KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2003-2004 1 LUKUVUOSI 2003-2004 Lukuvuoden aikana valmistui 2002 aloitettu päärakennuksen peruskorjaus. Puuosasto joutui odottamaan konesalin

Lisätiedot

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI TAMMELAN TOIMIPISTE KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2007-2008 14. LUKUVUOSI

FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI TAMMELAN TOIMIPISTE KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2007-2008 14. LUKUVUOSI 1 FORSSAN AMMATTI-INSTITUUTTI TAMMELAN TOIMIPISTE KULTTUURIALA VUOSIKERTOMUS 2007-2008 14. LUKUVUOSI Sisällysluettelo 1 Lukuvuosi 2007-2008 2 Oppilaitoksen sijainti ja tilat 3 Opetus 4 Oppilashuolto 5

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Artesaani Dokumentin tiedot Dokumentin nimi tutkintokohtainen suunnitelma Määräys 53/011/2014 (sisältää määräyksen 4/011/2015

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Media-assistentti Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi

LUONNONTIETEIDEN ALA Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto Datanomi N TUTKINTOKOHTAINEN OSA LUONNONTIETEIDEN ALA Datanomi Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma OPH:n määräys 85/011/2014 (sisältää

Lisätiedot

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus Oy esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 25.11.2014 Toimipisteet Hyvinkäällä: HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 rautatieasema HYRIA HYVINKÄÄ Uudenmaankatu 20 muuttamassa Karankadulle, mahdollisesti

Lisätiedot

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015

OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen 24.4.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov G. Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV 1.1. Työtehtävän suunnittelu Yrittäjyysosaaminen ja työelämätaidot Yrittäjyyden perus 3 ov - yrittäjyys ja yrittäjyyden

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2016-2017 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016

Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot. Lukuvuosi 2015-2016 Esedun kahden tutkinnon opinnot / lukio-opinnot Lukuvuosi 2015-2016 Kahden tutkinnon suorittaminen - ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen

Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Yhteiset tutkinnon osat ja työkyvyn ylläpitäminen Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivät Helsinki pe 31.10.2014 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Tutkintojen muodostuminen PkL 12 b ja uusi

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE LÄHIHOITAJA - Lähellä sinua Sosiaali- ja terveysalan opistolla tarjoamme Sinulle mahdollisuuden hankkia ihmisläheisen ammatin, jonka työllistymisnäkymät

Lisätiedot

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä

ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä ECVET osana ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän kehittämistä Opintoviikoista osaamispisteisiin, ECVET Round Table - keskustelutilaisuus Helsinki ma 9.12.2013 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI

ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Kiinteistönhoitaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi tutkintokohtainen suunnitelma Määräys 49/011/2014 (sisältää

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Annamaija Aro ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola OPS-uudistus 1.8.2015 alkaen Osaamisperusteisuus todeksi Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kokkola 28.8.2015 Uudet määräykset Voimaan 1.8.2015 koskee myös jatkavia opiskelijoita! Opetuskeskeisyydestä

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 19.11.2008 Marja Hollo ja Hanna Ketonen Osaamisen ja sivistyksen asialla KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

VALINNAISTARJOTTIMET JÄMSÄN AMMATTIOPISTO LUKUVUOSI

VALINNAISTARJOTTIMET JÄMSÄN AMMATTIOPISTO LUKUVUOSI VALINNAISTARJOTTIMET JÄMSÄN AMMATTIOPISTO LUKUVUOSI 2016-2017 TUTKINNON OSA TARJOTIN: Avoin nuorille ja aikuisille KV-valmennus Syyslukukausi: viikot 37 40, ma-iltapäivisin 12:15 15:45 (4h) Kevätlukukausi:

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Hyria Koulutus esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 2.12.2016 Toimipisteet Hyvinkäällä: Juna Jokelasta Hyvinkäälle 8 min HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 Matkaa autolla 2,2 km Matkaa kävellen 1,6 km Kävelyaika

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov

Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Ammatillisen koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Työpaikkaohjaaja koulutus 3 ov Anu Hultqvist OSAO, Koulutuspäällikkö TtM, Työelämäpedagogi, NTM Perustutkintojen tutkinnonperusteiden uudistuminen ja ammatillisen

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 206-207 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 62 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit www.imatranyhteislukio.fi

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 24.11.2008 Pirkko Laurila ja Raili Laasonen Osaamisen ja sivistyksen asialla LABORATORIOALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON

Lisätiedot

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat) Haminan koulu 4.-6.-luokkien VALINNAISAINEOPAS lv. 2017-2018 LUKUVUOSI 2017-2018 Uudessa opetussuunnitelmassa 1.8.2016 alkaen valinnaisaineita opetetaan neljännellä vuosiluokalla yksi 45 min. viikkotunti.

Lisätiedot

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet Tiedotustilaisuus 12.12.2008 Elisabet Kinnunen ja Anne Huhtala Osaamisen ja sivistyksen asialla LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN SISÄLTÖ Johdanto

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA. Turvallisuusalan perustutkinto Turvallisuusvalvoja

VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA. Turvallisuusalan perustutkinto Turvallisuusvalvoja VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Turvallisuusvalvoja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi tutkintokohtainen opetussuunnitelma OPH:n määräys 86/011/2014

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala, artesaani Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Asiakaslähtöinen valmistaminen 15 osp, pakollinen tutkinnon

Lisätiedot

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi

Esedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi Lukuvuosi 2017-2018 Kahden tutkinnon suorittaminen: ammatillinen perustutkinto ja yo-tutkinto Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja

Lisätiedot

MÄÄRÄYS. Voimassaoloaika: Säännökset, joihin. L 631/98, 13 2 mom A 811/98, 10, 12

MÄÄRÄYS. Voimassaoloaika: Säännökset, joihin. L 631/98, 13 2 mom A 811/98, 10, 12 MÄÄRÄYS 9.10.2008 Dnro /011/2008 Voimassaoloaika: 1.8.2008 alkaen toistaiseksi Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjätt Alan tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSTUTKINNON Säännökset, joihin toimivalta

Lisätiedot

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Rehtorin hyväksymä käsi- ja taideteollisuusalan opetussuunnitelman perustutkinnon opetussuunnitelman tutkintokohtainen

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKE- TALOUDEN JA HALLINNON ALA Merkonomi Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Liiketalouden perustutkinnon tutkintokohtainen

Lisätiedot

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI Oppimisympäristön tunnistamisraportti - 2 - KOOSTE OPPIMISYMPÄRISTÖSTÄ Organisaatio Saura -säätiö Osoite Seminaarinkatu 10, 98120 Kemijärvi Yhteystiedot Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat Valinnaiset opinnot

Yhteiset tutkinnon osat Valinnaiset opinnot Yhteiset tutkinnon osat Valinnaiset opinnot Pakollisten opintojen lisäksi yhteisiin tutkinnon osiin liittyy valinnaisia opintoja yhteensä 16 osp Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 3 osp Matemaattis-luonnontieteellinen

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014

Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Ammatillisten perustutkintojen uudistus Educa-tietoisku 24.1.2014 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Tutkintojärjestelmän/perusteiden kehittämisen tahtotila

Lisätiedot

AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVÄT TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 7.9. 2009

AMMATTITAITOA TÄYDENTÄVÄT TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINTI 7.9. 2009 ÄIDINKIELI, SUOMI, 4 OV, pakollinen opintojakso Mediaosaaminen Kielen ja kulttuurin tunteminen 2 opintoviikkoa 1. lukuvuosi 2 opintoviikkoa 2. lukuvuosi. Kirjalliset/suulliset tuotokset ja kokeet Portfolio

Lisätiedot

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA

Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Suunnan hakua ja tukea ammatilliseen koulutukseen NUORTEN OHJAAVA KOULUTUS POHJOIS- KARJALAN OPISTO JA AMMATTIOPISTO NIITTYLAHDESSA Kristiina Sallinen VALMA - Ammatilliseen perustutkintoon valmentava koulutus

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2012-2013 Sinulla on edessäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit

Lisätiedot

Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen

Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen Tanssialan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Eija Kauppinen Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 Vuosien 1999-2001 perustutkinnon perusteiden mukaan

Lisätiedot

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa

Lisätiedot

TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA

TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA TIKAPUU-PROJEKTIN OPETUSSUUNNITELMA WinNovan Tikapuu-projekti toimii Porin Länsipuistossa ajalla 1.11.2009-30.6.2012 ja sen rahoitus tulee ESR-ohjelmasta ja Porin kaupungilta. Projektin tavoitteena on

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat HIUSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 12.12.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Tutkinnon

Lisätiedot

MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO ELÄINTENHOIDON OSAAMISALA ELÄINTENHOITAJA

MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO ELÄINTENHOIDON OSAAMISALA ELÄINTENHOITAJA MAATALOUSALAN PERUSTUTKINTO ELÄINTENHOIDON OSAAMISALA ELÄINTENHOITAJA Peruskoulupohjainen 6.10.2014 Maatalousalan perustutkinto, Eläintenhoidon koulutusohjelma, Eläintenhoitaja, 3-vuotinen Laajuus Ohjeellinen

Lisätiedot

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana

TODISTUS AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN, 20 0V 40 OV. Opinnot Opintojen laajuus Arvosana MALLI 1. ESIMERKKILÄN SEUDUN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ ESIMERKKILÄN AMMATTIOPPILAITOS TODISTUS Tiiti Tokko (300681-6148) on suorittanut AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat ammatillisista opinnoista 90 ov, ammattitaitoa täydentävistä opinnoista 20 ov ja vapaasti valittavista opinnoista 10 ov. Kansainvälinen vaihto-opiskelumahdollisuus

Lisätiedot

Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen

Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Välinehuoltoalan koulutuskokeilujen jaosto 16.3.2015 Opetusneuvos Aira Rajamäki Lait

Lisätiedot

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin Johanna Venäläinen Kenelle ja miksi? Lähtökohtana ja tavoitteena on - tarjota opiskelijoille vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma

Kevätlukukausi to 7.1. la Talviloma ma su (vko 9) Pääsiäinen pe 2.4. ma 2 LUKUVUODEN 2009-10 AIKATAULUT TYÖAIKA Lukuvuosi ke 12..2009 la.6.2010 Syyslukukausi ke 12.. pe 1.12.2009 Syysloma ma 12.10 su 1.10.2009 Joululoma la 19.12.2009 ke 6.1.2010 Kevätlukukausi to.1. la.6.2010

Lisätiedot

Teknologiaa kouluun -projekti

Teknologiaa kouluun -projekti Teknologiaa kouluun -projekti 01/2012 Tiina Partanen & Jouni Kinnunen 2 Teknologiaa kouluun -projekti n omien opettajien ideoima opetuksen ja oppimisympäristöjen kehittämisprojekti Projektin tavoitteena

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 7 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika Paikka Ossi Stenholm Olla-Riitta Aarikka Eino Järvinen Jaana

Lisätiedot

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Eurooppalainen opintopolku verkosto http://eurooppalainenopintopolku.fi/index.php Leonardo kesäpäivät 2014 3.6.2014 Anne Mari Behm Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät Jyväskylä Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyspäivät 2013 5-6.11.2013 Jyväskylä Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen koulutuksen eurooppalaiset välineet

Lisätiedot

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8. Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.2015 alkaen Ohjausryhmän kokous 12.3.2015 OKM Opetusneuvos Aira

Lisätiedot

Kahden tutkinnon kotiväenilta ti

Kahden tutkinnon kotiväenilta ti Kahden tutkinnon kotiväenilta ti 11.10.2016 Kahden tutkinnon opinnot Jyväskylän ammattiopistossa koulutuspäällikkö Taina Roivainen Arjessa sattuu ja tapahtuu opinto-ohjaaja Tarja Nykänen ja Sirpa Puikkonen

Lisätiedot

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori 1 APUA MULLA EI OO OPISKELUPAIKKAA! MITÄ MÄ TEEN? Zoomausopas opiskelijoille jotka eivät saaneet 2 asteen koulutuspaikkaa Hakuaikaa myöhennettiin heinäkuulle

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

osien (aik. yhteiset opinnot) uusi muoto

osien (aik. yhteiset opinnot) uusi muoto Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien (aik. yhteiset opinnot) uusi muoto Tiedotustilaisuus koulutuksen järjestäjille Susanna Tauriainen Tiedotustilaisuus 15.9.2008 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.)

6 7- VUOTIAAT, VIRE (2008-2007 SYNT.) Varhaisiän käsityön opinnoissa saadaan omakohtaisia kokemuksia käsillä työskentelystä ja käsityön erilaisista materiaaleista heti ensimmäisestä vuodesta alkaen. Alkuopetuksessa oppilas tutustuu erilaisiin

Lisätiedot

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015)

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015) Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015) Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan ja välinehuoltoalan perustutkinnon kokeiluissa noudatettavat tutkinnon perusteet 1.8.2015

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä 29.05.13 Heidi Laurinen-Nokua Opinto-ohjaaja Omnia ammattiopisto Ammattioppilaitos ennen ja tänään Ei umpikujakoulutusta, vaan tutkinto takaa yhtäläiset jatkoopiskeluoikeudet

Lisätiedot

TEKSTIILIN JA VAATETUKSEN SUUNNITTELUN JA VALMISTUKSEN KOULUTUSOHJELMA / KÄDENTAIDOT SISUSTUKSESSA JA PUKEUTUMISESSA

TEKSTIILIN JA VAATETUKSEN SUUNNITTELUN JA VALMISTUKSEN KOULUTUSOHJELMA / KÄDENTAIDOT SISUSTUKSESSA JA PUKEUTUMISESSA KÄSI JA TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO 120 OV ARTESAANI TEKSTIILIN JA VAATETUKSEN SUUNNITTELUN JA VALMISTUKSEN KOULUTUSOHJELMA / KÄDENTAIDOT SISUSTUKSESSA JA PUKEUTUMISESSA OPETUSSUUNNITELMA 1.8.2006

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2015 Vastausprosentti: 49,9 % Vertailuryhmä: Kaikki koulutusalat kaikki oppilaitokset Lukuvuoden

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset

Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän uudistus - tavoitteet ja uudet säädökset Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue 18.11.2014 Muutosten kokonaisuus ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen

Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset Eija Kauppinen Musiikkialan perustutkinnon perusteiden muutokset 1.8.2015 Eija Kauppinen Lait ja asetukset, tutkintojen perusteet ja muut määräykset voimaan 1.8.2015 Vuosien 1999-2001 perustutkinnon perusteiden mukaan

Lisätiedot

AMMATTILUKIO

AMMATTILUKIO 2 AMMATTILUKIO 3 AMMATTILUKIO: KAKSI TUTKINTOA Ammatillinen tutkinto + lukio-opintoja ja yo-tutkinto (joko 4 pakollista koetta S2021 alkaen TAI 5 koetta K2022 alkaen). 4 MITÄ HYÖDYT Lukio-opinnot kehittävät

Lisätiedot

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka

Lukuvuosi Luonnontiede- ja matematiikkaluokka Mertalan koulun LuMa-luokka Lukuvuosi 2017-2018 Luonnontiede- ja matematiikkaluokka LuMa-luokka tarjoaa ylöspäin eriyttävää opetusta matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa vahvan pohjan perusopinnoissa

Lisätiedot

Prosessi-, kemian- ja materiaalitekniikka. Laboratorioalan Ammatillisiin Opintoihin Tutustuminen

Prosessi-, kemian- ja materiaalitekniikka. Laboratorioalan Ammatillisiin Opintoihin Tutustuminen Prosessi-, kemian- ja materiaalitekniikka Laboratorioalan Ammatillisiin Opintoihin Tutustuminen Tekijä: lehtori Anna-Maija Talonen, Koulutuskeskus Tavastia Muokkaus Tarja Koskinen Tutustumisjakson tarkoitus

Lisätiedot

7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi

7.12.2009 LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, VALINNAISUUS. Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi LÄÄKEALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTUMINEN, TUTKINNON MUODOSTUMINEN JA VALINNAISUUS Opetushallitus infotilaisuus 7.12.2009 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Miten motivoitunut opiskelija huomioidaan meidän oppilaitoksessamme. Kirsi Coco Lähihoitajalajin ekspertti Keudan aikuisopisto

Miten motivoitunut opiskelija huomioidaan meidän oppilaitoksessamme. Kirsi Coco Lähihoitajalajin ekspertti Keudan aikuisopisto Miten motivoitunut opiskelija huomioidaan meidän oppilaitoksessamme Kirsi Coco Lähihoitajalajin ekspertti Keudan aikuisopisto 27.8.2014 Ovat harvassa? Monipuolista tekemistä Tekemistä oman tason mukaan

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto OPETUSSUUNNITELMAT Oppimista tavalla tai toisella - Opintopolut Vaasan ammattiopistossa Vaasan ammattiopisto Kivelä Koulutustakuu NYT!, Helsinki Suunnittelun lähtökohdat (2008) Vaasan ammattiopistossa

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Toisen asteen yhteistyö Keski- Pohjanmaalla

Toisen asteen yhteistyö Keski- Pohjanmaalla Toisen asteen yhteistyö Keski- Pohjanmaalla Ajankohtaiset asiat: - Valintatarjotin - Tiedotuskanavat Johanna Kattilakoski Ajankohtaista valintatarjotinasiaa Lv. 2012-2013 valintatarjottimet: Kpedun opistojen

Lisätiedot

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys

korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys URAREITTI korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys Työpaketti 3: Ammatillinen suomen kieli ja viestintätaito terveysalalla iltapäiväseminaari 30.5.2017

Lisätiedot

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET AMMATILLISEN TUTKINNON OSAN MUODOSTUMINEN JA TUTKINNON OSIEN VALINNAISUUS 19.11.2008 Aira Rajamäki Opetusneuvos aira.rajamaki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Opetussuunnitelma alkaen

Opetussuunnitelma alkaen Opetussuunnitelma 1.8.2015 alkaen Ennen 1.8.2015 aloittaneet siirtyvät opiskelemaan 1.8.2015 jälkeen uusien tutkinnon perusteiden mukaan. Muutosta ohjaavat lainsäädäntö ja asetusmuutokset sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat ammatillisista opinnoista 90 ov, ammattitaitoa täydentävistä opinnoista 20 ov ja vapaasti valittavista opinnoista 10 ov. Kansainvälinen vaihto-opiskelumahdollisuus

Lisätiedot

7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI

7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI 7.4.7. KÄSITYÖ VALINNAINEN LISÄKURSSI 339 LUOKKA 8 2 h viikossa TAVOITTEET oppii tuntemaan käsityöhön liittyviä käsitteitä ja käyttämään erilaisia materiaaleja, työvälineitä ja menetelmiä oppii käsityön

Lisätiedot