Kulttuurien kuvamaailma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuurien kuvamaailma"

Transkriptio

1 Kulttuurien kuvamaailma marjo autio - hiltunen, kuvataiteen lehtori, jyväskylän yliopisto puusta kuvataiteeksi Sibeliuksen Puusarja Musiikin mukaan tulevat luonnehdinnat eri puulajeista. Maalarilla täytyy olla kokemuksia erilaista puista. Pienille lapsille tämä tehtävä soveltuu puisto- tai metsäretken jälkeen, kun puut kuuluvat heidän kokemusmaailmaansa niin niitä voidaan lähteä muistelemaan, kuvaamaan ja tulkitsemaan. materiaalit ja välineet: vesiväri, isot vesivärisiveltimet, reilut vesiastiat, hiili paperi: vesivärille soveltuva imukykyinen vähintään A3-kokoinen, käärepaperi rullalta usealle tekijälle yhteinen tai litoposter-paperia arkki/tekijä, paino 100g tai hiilipiirrospaperi tavoite: Eläydytään musiikin avulla puiden kasvuun ja liikkeeseen tuulessa. Tärkeää on hyvä maalausasento seisoen tai polviseisonnassa, eri ikäisille sopivat eri työskentelyasennot pöydälle tai lattialle laitetun paperin ääressä. Harjoitellaan samalla siveltimen kevyttä liikettä, kokonaisvaltaista maalausta.

2 työskentely: Kuunnellaan Sibeliuksen puusarjaa tai joitakin osia siitä ensin silmät kiinni keskittyen vaikka huojuen puiden tavoin ja kun puut rupeavat mielessä hahmottumaan maalataan niiden kasvuliike ensin pelkkään veteen kastellulla siveltimellä. Näin paperi kostutetaan. Vesivärit kostutetaan (väreihin on tutustuttu ja sekoitusharjoituksia on tehty jo aikaisemmin) ja kuunnellaan musiikki uudestaan. Nyt kiinnitetään huomio väriin ja maalataan puun eri värit. Väreillä maalataan valon ja varjon leikki lehvästössä, siveltimen vedoilla kuvataan tuulen vaikutus koko puustoon, runkojen taipumiseen ja oksien liikkeeseen. Kun ensimmäinen maalauskerros on valmis, voidaan huokaista ja kuunnella musiikkia ja tarkastella miltä puut tai metsikkö näyttävät. Tutkitaan voitaisiinko työtä jatkaa maalaamalla jotain vielä korostaen, vahvistaen tai sitten ottamalla hiilet käyttöön. Hiilellä voi korostaa runkoja ja oksia; näkyvätkö ne jostain lehvästön välistä, kuinka tuuli niitä riepottaa. Yhteismaalauksissa, samalle paperille maalattaessa työskentely tapahtuu lomittain, tilaa antaen ja ottaen niin kuin puutkin luonnossa kasvavat. Maalausta tehtäessä on hyvä välillä pysähtyä tarkastelemaan yhteistä kokonaisuutta ja pohtimaan mitenkä työtä jatketaan. Valmista työtä taas tarkastellaan kokonaisuutena riittävän etäältä kuunnellen musiikkia ja liikkein tulkiten. 57

3 lehdet - ornamentiikka, rytmi ja rakenne Kasvien lehtien moninaisuus Tutustutaan erilaisiin kasveihin. Luonnon kasveista kerätään niiden lehtiä ja kuivataan niitä tutkittavaksi. Suojelluista kasveista piirretään lehden rakennekuva, josta ilmenee kokonaismuoto, lehtiruodot ja reunan rakenne. Huonekasvit ja Kasvitieteellisen puutarhan trooppiset kasvit laajentavat valikoimaa. Oikeat lehdet ja piirrokset kootaan ja laitetaan esille. Valitaan kiinnostavia lehtiä edelleen työstettäväksi. Kohopaino solumuovista työskentely: Solumuovilaatta leikataan saksilla esim. neljään samankokoiseen neliöön niin että kuhunkin mahtuu yksi lehti. Tutkitaan lehden muotoa, symmetrisyyttä ja lehtiruotojen muodostamaa kuviota. Lehteä voit tyylitellä pelkistämällä tai rikastamalla muotoa. Piirretään kuvio solumuoville niin että jäljestä jää selkeät urat tälle pehmeälle painolaatalle. Painoväri sävytetään mieluisaksi lasi- tai muovialustalla ja telataan tasaisesti painolaatalle. Painetaan väri huolellisesti laatta kohdistaen painopaperille ja hierotaan väri nurjalta puolelta paperiin. Samalla laatalla voi tehdä erilaisia kokonaisuuksia painamalla eri väreillä tai laatan suuntaa vaihtamalla. Kun laatat ovat samankokoisia, voi useampi tekijä tehdä yhteistyön omilla malleillaan ja sommitella yhdessä värit ja laattojen suunnat ja paikat. Koko luokan painotyö syntyy helposti kunkin painaessa omalla laatallaan yhteiselle painopaperille. Isompien kanssa voi painojälkeä rikastaa painamalla kahdella vämateriaalit ja välineet: Solumuovia ja terävä kynä tai kuulakärkikynä piirtämiseen; vesiliukoisia painovärejä; tela, lasi- tai muovilevy värin levitykseen; sanomalehtiä painoalustaksi ja työpöytien suojaamiseen. Painopaperiksi yhteistyötä varten iso sävytetty pehmeäpintainen paperi, esim. sokeri-, sateenkaaritai pariisinpaperi ja yksittäisiä töitä varten pienempiä arkkeja. 58

4 rillä ja kun painokohtaa siirtää ½ mm niin syntyy hauska liike tai tilavaikutelma. Painolaatoilla voi sommitella erilaisia koristenauhoja ja -pintoja ja yksittäisillä kuvioilla voi painaa kortteja tai koristella vaikka työvihkon kannen. Lehden voi myös leikata irti taustastaan, jolloin sitä voi käyttää leimasimen tavoin. Tekstiiliväreillä voi painaa myös kankaalle. Tällöin värin levittäminen tapahtuu siveltimellä ja vaatii hiukan enemmän huolellisuutta. puut ja juhlat Puihin liittyvät tavat ja uskomukset sekä niiden käyttö juhlissa Puihin ja kasveihin liittyviä uskomuksia, tapoja ja tarinoita kerätään ja luetaan koulussa pitemmän aikaa. Niitä löytyy Raamatusta, Kalevalasta ja eri maiden eepoksista ja saduista. Juhannuksena Suomessa poltetaan risuista koottu kokko, Ruotsista on peräisin kukin ja nauhoin koristeltu juhannussalko. Mikä on suomalaisen joulukuusen alkuperä ja mitä se meille merkitsee? Tapojemme taustalla on erilaisia uskomuksia sekä satuja ja tarinoita. Mitä lapset ja nuoret itse kuvittelevat tapojemme taustalla olevan? Koululaiset voivat kertoa itse kuulemiaan tarinoita ja kysyä myös vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. kuva: laura järnefelt Eri maiden kansanperiteistä voi löytyä jotain yhteistä ja ehkä myös ristiriitaisia vastakkaisia tulkintoja. Niiden avulla ihminen käsittelee vertauskuvallisesti elämässä kohtaamiaan kysymyksiä, ongelmia ja maailman selityksiä. Kun näitä tarinoita on koottu ja luettu tarpeeksi, kukin valitsee itseään kiinnostavan tekstin ja kehittää siitä kuvallisen tulkinnan. Se voi olla kuvitus tekstin syntyajalta tai paikasta tai sen voi siirtää tähän päivään ja uuteen ympäristöön tai tilanteeseen siis varsin vapaa tulkinta tekstistä. Näistä kootaan oma Elämänpuu -kansio. Kun aiheeseen on paneuduttu, siitä voi myös tehdä isokokoisen maalauksen peite- tai akryyliväreillä. Aihetta voi käsitellä myös uskonnon ja filosofian näkökulmasta. 59

5 meillä kotona Keittiön kiinnostava esine Lapset tutkivat kotinsa keittiötä ja etsivät meidän keittiön kiinnostavan esineen, jota käytetään ruuan valmistuksessa, tarjoilussa tai säilytyksessä. Esine voi olla vanha ja jo käytöstä poistettu tai vain harvoin käytettävä ehkä lapsellekin outo, jonka alkuperäistä käyttötarkoitusta hän joutuu perheeltään kysymään. Jos luokassa on lapsia useammasta kulttuurista, niin esineet tulevat eri kulttuureista ja niiden avulla välittyy perheen arkielämä ja kulttuurierot. Mitä koti ja tarkemmin keittiö kertoo kulttuurista? Esineen esittely voi tapahtua kertomalla ja näyttämällä esine luokassa. Dokumentointia harjoitellaan piirtämällä esine, mahdollisesti ottamalla kuva sen käyttämisestä ja kirjoittamalla tarina sen alkuperästä. Myös mielikuvitustarina voi olla sopiva tai esineillä voidaan pelata erilaisia havainnointiin ja tarkkaavaisuuteen perustuvia leikkejä tai esittää nukketeatteria. Matot Jokainen tutkii oman kotinsa ja isovanhempiensa mattoja ja kirjaa niistä tietoja (materiaalit, valmistusmaan, mahdollisen valmistajan ja ajankohdan) sekä piirtää tai kuvaa maton. Mattojen historiaa tutkitaan ryhmätöinä koulussa: valmistustapa, käyttötarkoitus, materiaalit, muodit, tyylit ja alueelliset erot. Järjestetään työpajoja, joissa tehdään mattoja eri tekniikoilla: huovuttamalla, kutomalla pieniä räsymattoja kangaspuilla, köysimatto, risu-kuramatto ja ryijymatto. Maailman jalkineet, mitä eteisen nurkka kertoo Lähtökohtana ryhmällä oli kuva, jossa lapsella on kumisaappaat. Maahanmuuttajalapset/lapset jaetaan ryhmiin, tutkitaan minkälaisia jalkineita he käyttävät ja millaisia jalkineita tarvitaan suomalaisessa ilmastossa eri vuodenaikoina. Tehdään piirroksia erilaisista jalkineista. Maalataan pitkä tuhatjalkainen, jonka tausta jaetaan eri vuodenaikojen mukaan ja tuhatjalkaisen jalat puetaan vuodenajan mukaan. Tarinat ja käsitteet, joihin jalkineet liittyvät: Tuhkimo, Seitsemän peninkulman saappaat, Saapasjalkakissa, Kukon saappaat, isokenkäinen Mikä opetus, mitkä riitit liittyvät jalkineisiin? 60

6 kuva: heljä järnefelt Maisemakortti (iso)vanhempien lapsuudesta Tämä tehtävä sopii kaiken ikäisille tutustuttamaan lapsia vanhempiensa ja/tai isovanhempiensa lapsuuden maisemaan. Lapsi pyytää vanhempiaan, isovanhempiaan tai sukulaisiaan kertomaan ja kuvailemaan lapsuutensa maisemaa ja lapsuuden tapahtumia niin selkeästi ja yksityiskohtaisesti että lapsi pystyy piirtämään kuvan siitä. Samalla selkiytyvät hiukan näiden eri sukupolvien lapsuuksien erilaiset ympäristöt ja olosuhteet. Tämän kuvan ja kertomuksen pohjalta lapsi piirtää tai maalaa koulussa postikortin tuosta sukulaisensa lapsuuden maisemasta. Tämän tehtävän myötä välittyy kuva vanhempien lapsuuden maisemasta ja saadaan mahdollisuus ymmärtää paremmin erilaisia tapoja ja kulttuureita. Tämän jälkeen lapset tutkivat omaa ympäristöään, omaa lapsuutensa maisemaa, ja piirtävät kortin siitä. Vanhempien kanssa on kiinnostavaa keskustella näistä kahdesta lapsuudenmaisemasta. Kortteja voidaan valita myös painatettavaksi. 61

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

NOSTALGIA PROJEKTI PIIRUSTUS & MAALAUS. Viivan tekoa luovuuden aktivointiin s. 93. Maalausohje s. 95. Lapsuudenkodin/kodin pohjapiirros s.

NOSTALGIA PROJEKTI PIIRUSTUS & MAALAUS. Viivan tekoa luovuuden aktivointiin s. 93. Maalausohje s. 95. Lapsuudenkodin/kodin pohjapiirros s. PIIRUSTUS & MAALAUS Viivan tekoa luovuuden aktivointiin s. 93 Maalausohje s. 95 Lapsuudenkodin/kodin pohjapiirros s. 97 Oman elämän maalaus s. 99 Maalaa lemmikkisi s. 101 Liitteet Viivan tekoa luovuuden

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus

OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus OULUN YLIOPISTO, BIOLOGIAN LAITOS Puututkimus Puu on yksilö, lajinsa edustaja, eliöyhteisönsä jäsen, esteettinen näky ja paljon muuta. Tässä harjoituksessa lähestytään puuta monipuolisesti ja harjoitellaan

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Ensiluokkainen synteettinen sivellin

Ensiluokkainen synteettinen sivellin Ensiluokkainen synteettinen sivellin The Cotman -sarjaa on parannettu käyttämällä erikoista synteettisten kuitujen sekoitusta.valikoima takaa tutun laadun ja antaa lisäksi entistä paremman suorituskyvyn

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan.

Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan. Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan ja nimetään ääniä, joita eri materiaaleilla voidaan saada aikaan. Musiikkipäiväkirjani: Kuunnellaan ääniä ja musiikkia (LM1) Kuunnellaan

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

Decoupagea. monella eri tavalla. www.slojd-detaljer.fi

Decoupagea. monella eri tavalla. www.slojd-detaljer.fi Decoupagea monella eri tavalla www.slojd-detaljer.fi Decoupage on vanha tekniikka, tunnettu jo 1700-luvulla Italiassa, esineiden koristelemiseen kauniilla paperikuvilla ja kuvioilla. Sana découper on ranskaa

Lisätiedot

TIEDONSIIRTOLOMAKE LAPSEN SIIRTYESSÄ PÄIVÄHOIDOSTA ESIOPE- TUKSEEN

TIEDONSIIRTOLOMAKE LAPSEN SIIRTYESSÄ PÄIVÄHOIDOSTA ESIOPE- TUKSEEN Huoltajien lomake TIEDONSIIRTOLOMAKE LAPSEN SIIRTYESSÄ PÄIVÄHOIDOSTA ESIOPE- TUKSEEN Tiedonsiirron tarkoituksena on helpottaa yhteistyötä kodin, päivähoidon ja koulun kanssa. Tiedonsiirtolomakkeeseen kootaan

Lisätiedot

LogoArt- Työväline muutoksen tekemiseen taiteen menetelmin 10.06.2015

LogoArt- Työväline muutoksen tekemiseen taiteen menetelmin 10.06.2015 LogoArt- Työväline muutoksen tekemiseen taiteen menetelmin 10.06.2015 Hyvinvoiva Perhe HYPE -hanke (2014-2017) Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry:n hallinnoima Rayn rahoittama hanke, joka on mukana

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Nimi: Syntymäaika: Esiopetusryhmä: / 20 Suunnitelma on laadittu Perheenjäsenet: Lapseni lähimmät kaverit ja muut tärkeät ihmiset: Tärkeät puhelinnumerot: Erikoisruokavaliot

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan lukuvuodeksi 2019 2020 eli 6. luokan ajaksi. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa. Valintaa tehtäessä kannattaa miettiä mm. omia harrastuksia:

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019

VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 VALINNAISAINEEN VALINTA 2019 Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2019 2020. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

Prosenttikäsite-pelin ohje

Prosenttikäsite-pelin ohje 1(5) Prosenttikäsite-pelin ohje Yksi neljäsosa kakkua Tässä pelissä opitaan yhdistämään * murtoluvun kuva ja sanallinen kuvaus sekä murtolukumerkintä * murto- ja desimaali- sekä %-luvun merkinnät. 0,25

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

Piirrä kuvasi tauluun.

Piirrä kuvasi tauluun. Linus ja Ismenia haluaisivat tutustua sinuun. Piirrä kuvasi tauluun. Artikla 7. Jokaisella lapsella on oikeus nimeen ja kansalaisuuteen. Mikä on sinun nimesi ja kansalaisuutesi? On hauska tutustua uusiin

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä Tee itse 5 helppoa jouluvinkkiä Askartele lautasliinarenkaita Onko sinulla vanhoja kuluneita farkkuja, joita et enää käytä? Voit askarrella niistä lautasliinarenkaita ja kattaa pöydän koreasti joulun alla.

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Kertomustaulut. Johdanto. Pakkauksen sisältö

Kertomustaulut. Johdanto. Pakkauksen sisältö Kertomustaulut Johdanto Tämä peli luotiin puheen ja kielen häiriöistä kärsiville lapsille, jotka tarvitsivat apua tarinankerronnassa, kun he esimerkiksi halusivat kuvailla luokkaretken tapahtumia. Kertomustaulut-peli

Lisätiedot

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ

Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Teksti: Johanna Ahonen Kuvat: Marjo Sundström- Pullinen ILOA VÄREISTÄ Tampereen pääkirjasto Metsossa on ollut Pirkanmaan AVH -yhdistys ry:n vesivärimaalauskerhon näyttely 20.-30.10.2009, Keskiviikkomaalareista

Lisätiedot

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi

Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi Alberta Language and Development Questionnaire (ALDeQ) A. Varhaiskehitys Lapsen nimi 1. Milloin lapsenne otti ensiaskeleensa? 2. Minkä ikäisenä lapsenne sanoi ensisanansa? Esimerkkejä ensisanoista (käännöksineen):

Lisätiedot

Robertin tarina - opettajan materiaali

Robertin tarina - opettajan materiaali Robertin tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalin joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Scratch ohjeita. Perusteet

Scratch ohjeita. Perusteet Perusteet Scratch ohjeita Scratch on graafinen ohjelmointiympäristö koodauksen opetteluun. Se soveltuu hyvin alakouluista yläkouluunkin asti, sillä Scratchin käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset. Scratch

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Satumetsä taidenäyttely Pro Puu- galleriassa Näyttely huipentuu Valtakunnallisiin lastentarhanopettajapäiviin

Satumetsä taidenäyttely Pro Puu- galleriassa Näyttely huipentuu Valtakunnallisiin lastentarhanopettajapäiviin Satumetsä taidenäyttely 2.9.2019-24.9.2019 Pro Puu- galleriassa Näyttely huipentuu Valtakunnallisiin lastentarhanopettajapäiviin 21.- 22.9.2019 Sibeliustalossa. Lisää teksti napsauttamalla Pro Puu- gallerian

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ!

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ! ILOA VÄREISTÄ JA LUONNOSTA Päivämäärät 8.3.-7.6.2017 Kellonaika keskiviikkoisin klo 10.00-14.15 Piritan grafiikan luokka, Hämeentie 34 (Vanha valkoinen kaksikerroksinen kivitalo City-marketin vieressä).

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

VALINNAISAINEEN VALINTA

VALINNAISAINEEN VALINTA VALINNAISAINEEN VALINTA Valinnaisaine valitaan 4. luokan ajaksi eli lukuvuodeksi 2018 2019. Jokainen oppilas valitsee itselleen yhden valinnaisaineen. Kesken lukuvuoden valinnaisainetta ei voi vaihtaa.

Lisätiedot

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen

Lisätiedot

Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen

Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Koivukyläntie 52 01350 VANTAA Puh. (09) 8392 3141 www.edu.vantaa.fi/simoya kaarina.meronen@edu.vantaa.fi Saate 6.4.2017 Tulevalle seitsemännen luokan oppilaalle ja hänen huoltajilleen Tervetuloa opiskelemaan

Lisätiedot

Lataa Latva pilviä piirtää - Seppo Vuokko. Lataa

Lataa Latva pilviä piirtää - Seppo Vuokko. Lataa Lataa Latva pilviä piirtää - Seppo Vuokko Lataa Kirjailija: Seppo Vuokko ISBN: 9789523010512 Sivumäärä: 264 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.84 Mb Metsä on ihmiselle merkittävä monin eri tavoin. Se antaa

Lisätiedot

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6

Sisällys. Hei!...5. Ihanat albumit...6 Sisällys Hei!...5 Ihanat albumit....6 Albumien kokoaminen...9 Tärkeimpiä työvälineitä....10 Aloita tästä!...13 Valokuvat...14 Vinkkejä valokuvien käyttöön...18 Tarina... 24 Sommittelu...31 Värejä ja tunteita...

Lisätiedot

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE

TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus

Lisätiedot

Talven kasvit. LUMASUOMI Koulutuksesta kouluun hanke. AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014)

Talven kasvit. LUMASUOMI Koulutuksesta kouluun hanke. AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014) Talven kasvit AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014) IKÄLUOKKA: esiopetusikäiset, sopii myös 1. vuosiluokalle TAVOITTEET: Opetuskokonaisuuden käsitteellisiin tavoitteisiin kuuluu metrin käsitteeseen

Lisätiedot

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Peikkoarvoitus Taikametsässä Peikkoarvoitus Taikametsässä Vaasa, Teeriniemen koulu luokat 2 A ja B Teeriniemen koulun kakkosluokat, yhteensä 30 oppilasta, päättivät osallistua kilpailuun Tämä metsä on meille tärkeä. Teeriniemen koulu

Lisätiedot

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta

Viljakkalan Yhtenäiskoulu. Valinnaisaineiden valinta Viljakkalan Yhtenäiskoulu Valinnaisaineiden valinta lukuvuodeksi 2017 2018 Valinnaiset opinnot 3.-4. luokkalaisilla on kaksi tuntia taide- ja taitoaineiden valinnaisia opintoja viikossa. Lukuvuoden aikana

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia OPAS GUIDE SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia 1 Ideoi, innostu ja onnistu yhdessä Tikkurilan kanssa Sablonimaalaus tuo käyttöösi loputtomasti uusia mahdollisuuksia muokata maalilla sisustuksesi

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua 1 a. Etsi sellainen kivi, josta pidät. - Mistä löysit kivet? - Milloin löysit kiven? - Miksi valitsit juuri tämän kiven? 1 b. Esittele Esittele kivesi. Käyttäkää luovuutta

Lisätiedot

Mikä on kansainvälinen tyttöjen päivä?

Mikä on kansainvälinen tyttöjen päivä? Mikä on kansainvälinen tyttöjen päivä? Vuonna 2012 YK julisti lokakuun 11. päivän vuotuiseksi kansainväliseksi tyttöjen päiväksi (International Day of the Girl). Päivä on omistettu tyttöjen ihmisoikeuksien

Lisätiedot

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi

IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA. Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi . IHMISTEN JOKI KOHTAAMISIA JA KYSYMYKSIÄ AURAJOELLA Helena Ruotsala, Turun yliopisto, Kansatiede, helena.ruotsala@utu.fi AURAJOEN MONET KASVOT AURAJOEN NYKYISYYDESTÄ JA TULEVAISUUDESTA Kerrottu koettu

Lisätiedot

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN

AISTIT AVOINNA YMPÄRI VUODEN Aistikahvilan saattaminen ympärivuotiseksi Deme-passi koulutus 2012-2013 LOMAKOTI ILONPISARA Toiminnan alku Aistikahvila sai alkunsa THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen) Mental healthprojektista,

Lisätiedot

Ideoita Satupäivän viettoon

Ideoita Satupäivän viettoon Ideoita Satupäivän viettoon Satupäivän toimikunta on kerännyt yhteen työpaja- ja leikki-ideoita Satupäivän viettoon kaikkien iloksi ja inspiraatioksi. TYÖPAJA- JA LEIKKI-IDEOITA Ryhmässä syntyy satu...

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Geologia arkipäivässä -visa

Geologia arkipäivässä -visa Geologia arkipäivässä -visa Geologia arkipäivässä -visa Taustatietoa Geoympäristö eli maa- ja kallioperä ilmentymineen ja ominaisuuksineen ovat joka päiväisessä elämässämme tiiviisti läsnä. Ne näkyvät

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

METSÄVISA 2001. 12 p. 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. b c. g h. 5-8 cm. Nimi. Koulu. Kunta. metsätyyppi: metsätyyppi:

METSÄVISA 2001. 12 p. 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. b c. g h. 5-8 cm. Nimi. Koulu. Kunta. metsätyyppi: metsätyyppi: METSÄVISA 2001 1. Nimeä lajit. Määritä metsätyypit. 1 Nimi Koulu Kunta a b c d metsätyyppi: e f g h 5-8 cm i metsätyyppi: j 2. Tunnista suurpetojen jäljet. a b c d Esimerkki 3. Rastita oikeat vastaukset,

Lisätiedot

4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN

4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN 4 VUOTIAAN TIEDOT JA TAIDOT YHTEISTYÖLOMAKE LASTENNEUVOLAN, PERHEEN JA PÄIVÄHOIDON KÄYTTÖÖN Tähän lomakkeeseen on tarkoitus koota tietoa lapsen valmiuksista vanhemmilta, päivähoidosta ja neuvolasta. Vanhemmat

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSCAPE- OHJELMALLA

KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSCAPE- OHJELMALLA KUVAN LIITTÄMINEN TOISEEN KUVAAN PHOTOSCAPE- OHJELMALLA 14.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Pieni ohje, miten PhotoScape-ohjelmalla voi liittää kuvan toiseen kuvaan Kuvat on tähän valittu

Lisätiedot

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT

Lisätiedot

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli

KASILUOKKA. Koulutusvalinnat ja sukupuoli KASILUOKKA Koulutusvalinnat ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on rohkaista nuoria tekemään koulutusvalinnat omien kykyjen ja kiinnostuksen kohteiden perusteella sukupuolen ja siihen liitettyjen

Lisätiedot

KODU. Lumijoen peruskoulu

KODU. Lumijoen peruskoulu KODU Lumijoen peruskoulu Sisällysluettelo 1. Aloitus... 2 1.1 Pelin tallennuspaikka... 2 1.2 Kodu Game lab... 3 2 Maan luominen... 4 2.1. Seinän tekeminen... 5 2.2. Vesialueen tekeminen peliin... 6 2.3.

Lisätiedot

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti

Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko. Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Ryhdy taiteilijaksi ja tee taulu vanhoista lehdistä ja kuviopapereista. Casco-liimapuikko Helppo levittää Helppo pestä pois Kiinnittää heti Tee taulu Nämä tarvitset Aikakauslehtiä tai kuviopaperia,

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2009 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. VIIRIKUKON PÄIVÄKODIN SIJAINTI 2. FYYSISET TILAT JA HENKILÖKUNTA 3. PÄIVÄJÄRJESTYS 4. TOIMINTA-AJATUS 5. KIELEN KEHITTYMINEN

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa

Lisätiedot

Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio

Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio Teknisen työn didaktiikka/aihepiirisuunnittelu Tiina Pyhälahti Syksy 1996 Ohjaaja: Ossi Autio 1.JOHDANTO Aihepiirin tavoitteena on valmistaa esine, joka liittyy ilmaan ja entämiseen ja jossa on jokin pienen

Lisätiedot

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu.

Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu. T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu.

Lisätiedot

KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖ TURUN SUOMENKIELISESSÄ TYÖVÄENOPISTOSSA. Outi Eronen

KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖ TURUN SUOMENKIELISESSÄ TYÖVÄENOPISTOSSA. Outi Eronen KESTÄVÄN KEHITYKSEN TYÖ TURUN SUOMENKIELISESSÄ TYÖVÄENOPISTOSSA Outi Eronen Turun kaupungin tavoitteena on kestävä Turku Tavoitetta edistetään mm. kouluttamalla kaupungin henkilöstöä Ekotukihenkilöiksi

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Lataa Ennin ja Annun luontopuuhat - Mika Myllyneva. Lataa

Lataa Ennin ja Annun luontopuuhat - Mika Myllyneva. Lataa Lataa Ennin ja Annun luontopuuhat - Mika Myllyneva Lataa Kirjailija: Mika Myllyneva ISBN: 9789519784168 Sivumäärä: 48 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 24.91 Mb Kirja on luontoaiheinen tieto/puuhakirja lapsille.

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Harjoitus 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua Oppilaat saavat etsiä mieleisensä kiven. Tehtävä voidaan myös toteuttaa kotinä, jolloin oppilaat ottavat mukaan kiven kotoaan. - Mistä löysit

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi ulpu mustonen, lastentarhanopettaja Lapsen minuus kasvaa ja kehittyy sidoksissa kulttuuriin. Kulttuuriperintöön tutustumalla lapsen kulttuuri-identiteetti ja

Lisätiedot

Lapsiryhmän toiminnan taso

Lapsiryhmän toiminnan taso Lapsiryhmän toiminnan taso Pedagoginen dokumentointi järjestyy edellä mainitusti neljään vaiheeseen: Kysy, kerää, reflektoi ja kehitä. Pedagoginen dokumentointi mahdollistaa lapsilähtöisen toiminnan suunnittelun

Lisätiedot

Muotoilijan aarrearkkuja esiopetusryhmiin syksyllä 2012

Muotoilijan aarrearkkuja esiopetusryhmiin syksyllä 2012 Muotoilijan aarrearkkuja esiopetusryhmiin syksyllä 2012 Vuoden 2012 World Design Capital kaupungit Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Lahti toteuttavat yhdessä Muotoilijan aarrearkku -hankkeen, jossa

Lisätiedot

Sinä teet suojatien kampanja

Sinä teet suojatien kampanja Sinä teet suojatien kampanja Kouluissa, päiväkodeissa, työyksiköissä ja järjestöissä toteutettava kampanja, jonka tarkoituksena on nostaa esiin laajasti suojatiehen ja tien ylittämiseen liittyviä keskeisiä

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT

UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT UUTUUSUOTTEET ja TAPAHTUMAT Upeaa Uudeltamaalta Olemme luoneet Sinua varten taas uuden, herkullisen ja moni-ilmeisen kevätmalliston. Sen tuotteet tarjoavat tekemistä tä moneen makuun. Tule viihtymään kanssamme

Lisätiedot

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille

1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille 1. Kirja kantaa -lukudiplomi Oppilaan ohjeet 1.- 6. luokille A. Näin suoritat lukudiplomin 1. Ohjeet alakoululaisille Lue vuoden aikana luokan lukudiplomiin tarvittavat kirjat, tee jokaiseen lukemaasi

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS. Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake

NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS. Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake 1 NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake LAPSEN HENKILÖ TIEDOT / VARHAISKAS- VATUKSEN TIEDOT Lapsen nimi Varhaiskasvatuspaikka

Lisätiedot

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu, mikä?

Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu, mikä? NELJÄVUOTIAS KOTONA KYSELY VANHEMMILLE KESKUSTELUN POHJAKSI Lapsen nimi Syntymäaika Nimi ja syntymäaika Puhelin Ammatti Työpaikka Äiti/huoltaja Isä/huoltaja Perhesuhde Avioliitto Avoliitto Eronnut Muu,

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto

TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ. Sukupuu. Vinkkejä opettajalle. Karjalainen Nuorisoliitto TEKSTI: ANU VIROLAINEN, KUVAT: LAURA SILLANPÄÄ Sukupuu Vinkkejä opettajalle Karjalainen Nuorisoliitto TEKIJÄN TERVEISET Ensin oli idea Karjalaisesta Vauvakirjasta, jonka toteutuksen halusin ja sain vastuulleni

Lisätiedot

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN

KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN KÄYTÖSSÄOLEVAT DOKUMENTOINTI MENETELMÄT VALOKUVATAAN Kuvataan lasten toimintaa Kamerat tutuiksi kaikille taideprojektissa Muissa päivän tilanteissa kuvattu connected day Annantalo-projektissa henkilökunta

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-päivä on valtakunnallinen tempaus, jonka tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. 112-päivää vietetään

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

SILTA VUOROVAIKUTUSSUHTEISIIN työmalli sijaishuoltoon. IV Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät 17-18.11.

SILTA VUOROVAIKUTUSSUHTEISIIN työmalli sijaishuoltoon. IV Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät 17-18.11. SILTA VUOROVAIKUTUSSUHTEISIIN työmalli sijaishuoltoon Työn tavoitteena TUKEA LAPSEN ELÄMÄNTARINAN EHEYTYMISTÄ rakentamalla SILTA lapsen, lapsen biologisten vanhempien ja lastenkodin/sijaisperheen välille

Lisätiedot

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä TYÖPAJAT 2014-2015 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE KERAMIIKKA

Lisätiedot