AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina 2015 2018"

Transkriptio

1 AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina SOPIJAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille: Etelä-Karjalan liitto Imatran kaupunki Lappeenrannan kaupunki Lemin kunta Luumäen kunta Parikkalan kunta Rautjärven kunta Ruokolahden kunta Savitaipaleen kunta Taipalsaaren kunta Kaakkois-Suomen -keskus Liikennevirasto 2. SISÄLTÖ Tällä aiesopimuksella osapuolet sopivat Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman 2030 mukaisen liikennepolitiikan edistämisestä. Samalla sopimuksen tavoitteena on edistää maakunnallista koordinaatiota liikennejärjestelmäsuunnitelmassa yhteisesti sovittujen kehittämistoimenpiteiden toteuttamiseksi. Aiesopimus sisältää vuosina toteutettavat keskeiset liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteet. Sopijapuolet varautuvat toimivaltansa ja käytettävissä olevien resurssien puitteissa toteuttamaan ja edistämään aiesopimuksessa mainittujen toimenpiteiden toteutumista. 3. LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelmaraportin luvussa 3 on esitetty liikennejärjestelmän kehittämiselle tavoitteet ja niiden pohjalta on kuvattu liikennejärjestelmän keskeiset kehittämislinjaukset luvussa 4. Kehittämisen kohteet on jaoteltu seuraavasti: - väylät ja solmupisteet - liikenteen ja maankäytön vuorovaikutus - joukkoliikenne - kävely ja pyöräily - logistiikka - liikenneturvallisuus - liikenne ja ympäristö 1

2 4. TOIMENPITEET Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäraportin luvun 5 toimenpideohjelmassa on esitetty kehittämisen kannalta merkittävimmät toimenpiteet. Siinä on nimetty kunkin toimenpiteen edistämisestä ensisijaisesti vastaava taho tai tahot ja esitetty sen etenemisvaihe. Kunkin toimenpiteen rahoitusjaosta sovitaan erikseen sen toteutuksen yhteydessä. Hankkeiden toteuttaminen vaatii yleensä yksityiskohtaista jatkosuunnittelua. Tähän aiesopimukseen sisältyvät vuosina edistettävät Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaiset toimenpiteet on esitetty liitteessä 1. Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelman vuosien kärkitehtävät ovat: - Maankäytön kasvun keskittäminen nykyisiin taajamiin niitä täydentäen ja tiivistäen - Kaupunkikeskustojen viihtyisän jalankulkuympäristön laajentaminen sekä pyöräilyn Etelä-Karjalan laaturaitin ja kaupunkikeskustoihin johtavien väylien kuntoon saattaminen - Joukkoliikenteen hyvän palvelutason varmistaminen kaupunkien paikallisliikenteessä sekä palvelutason parantaminen tärkeimmillä yhteysväleillä: naapurikuntakeskuksista Lappeenrantaan ja välillä Ruokolahti Imatra - Liikennepoliittisen selonteon mukainen rataosan Luumäki Imatra Imatrankoski Venäjän raja tason nosto sekä raideyhteyden kansainvälistäminen - Päätieverkon sujuvuuden ja turvallisuuden kriittisimpien kohteiden parantaminen: valtatie 13 Myttiömäen kohta ja kantatie 62 Huuhkala Käyhkää - Alemman tieverkon hoidon, ylläpidon ja peruskorjausten riittävän rahoitustason varmistaminen ja kohteiden priorisointi merkitsevyysluokituksen perusteella 5. SEURANTA JA SOPIMUKSEN PÄIVITTÄMINEN Aiesopimuksen toteutumisesta ja hankkeiden edistymisestä laaditaan vuosittain seurantaraportti, jonka laatimisesta vastaa Etelä-Karjalan liiton johdolla työskentelevä liikenneryhmä. Seurantaraportissa käydään läpi toimenpiteiden edistymisen tilanne, tarkennetaan seuraavan vuoden keskeiset toimenpiteet, arvioidaan liikennejärjestelmän tilan kehityssuuntaa ja arvioidaan toteutettujen toimenpiteiden vaikutuksia suhteessa liikennejärjestelmän kehittämiselle asetettuihin tavoitteisiin. Aiesopimuksen toteutumisen seuranta on osa eri sidosryhmien välistä prosessin omaista liikennejärjestelmätyötä. Vuosittaisen seurantaraportin valmistelun lisäksi liikenneryhmä kokoontuu useamman kerran vuodessa keskustelemaan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman toteuttamiseen liittyvistä ajankohtaisista asioista ja toimista maakunnan liikennepolitiikan edistämiseksi. Aiesopimukseen tehtävistä muutoksista on sovittava sopijaosapuolten kesken. Hyvissä ajoin ennen aiesopimuskauden päättymistä sovitaan uuden aiesopimuksen valmistelusta. 2

3 6. ALLEKIRJOITUKSET Lappeenrannassa xx. päivänä xxxxxkuuta 2015 Etelä-Karjalan liitto Imatran kaupunki Lappeenrannan kaupunki Lemin kunta Luumäen kunta Parikkalan kunta Rautjärven kunta Ruokolahden kunta Savitaipaleen kunta Taipalsaaren kunta Kaakkois-Suomen keskus Liikennevirasto 3

4 Liite 1. Aiesopimuskauden vuosina edistettävät Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelman mukaiset toimenpiteet. Väylät ja solmupisteet Päätieverkko (palvelutason ja liikenneturvallisuuden parantaminen) - Valtatie 13 tien oikaisu ja ohituskaistat Myttiömäen kohdalla, Savitaipale - Kantatie 62 tien leventäminen välillä Huuhkala Käyhkää, Ruokolahti Alempiasteinen tieverkko - Selvitys maantien 387 ja valtatien 26 rooleista/ Maantien 387 toiminnallisen aseman selkeyttäminen, Lappeenranta - Alemman tieverkon kiireellisimmät kohteet - Yksityisteiden valtion ja kunnan avustustason nostaminen Katuverkko - Lappeenrannan keskustan katu- ja pysäköintijärjestelyt - Helsingintien ja Kauppakatu Viipurintien parantaminen - Imatran pääkatuverkon keskeiset kohteet (Mansikkala) - Kiertoliittymät keskeisissä pääkatujen solmupisteissä, Lappeenranta ja Imatra Rataverkko - Luumäki Imatra Imatrankoski - Tasoristeysten poisto Imatra Parikkala Satamat ja vesiväylät - Saimaan kanavan korvausinvestointiohjelma - Saimaan VTS-järjestelmän seuranta- ja informaatiopalvelun kehittäminen - Saimaan vesiliikenteen ja matkailun kannalta tärkeiden vesitieyhteyksien ja satamien kehittäminen Lentokentät - Lappeenrannan lentoaseman yleisöpalvelutilojen, lennonjohtotilojen ja kiitoradan parantaminen Raja-asemat - Imatran rajanylityspaikan raideliikennestatuksen kansainvälistäminen - Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistäminen - Vainikkalan matkustajaterminaalin laajentaminen Ratapihat - Imatra/Imatrankoski - Vainikkala - Parikkala Liikenteen ja maankäytön vuorovaikutus Liikenteen ja maankäytön suunnittelun yhteistyön tiivistäminen - Maankäytön, asumisen, palvelujen ja liikenteen yhteensovittamiseen sitoutuminen yhdyskuntarakenteen eheyttämiseksi - Maankäytön kasvun ohjaaminen nykyistä taajama- ja kylärakennetta täydentäen ja kehitysvyöhykkeitä vahvistaen - Kaavojen auditointi kestävien kulkutapojen edistämisen näkökulmasta / Lappeenranta Lappeenranta Imatra Lappeenranta/ Imatra /kunnat Lappeenranta/ liitto / Lappeenranta /liitto/ 4

5 Joukkoliikenne Joukkoliikenteen palvelutason parantaminen Linja-autoliikenne - Alueen sisällä - Lappeenranta Joutseno Imatra - Ruokolahti Imatra - Luumäki/Savitaipale/Taipalsaari Lappeenranta - Imatran paikallisliikenne - Honkaharjun sairaalan ja kylpylöiden yhteydet ja kouluvuorot - Peruspalveluiden turvaaminen joukkoliikenteellä (kutsu- ja palveluliikenteen kehittäminen, suunnittelu ja pilotointi) Lentoliikenne - Lappeenrannan lentoaseman vuorotarjonnan laajentaminen - Uusien kansainvälisten lentoreittien avaaminen - Suorien charter-lentojen lukumäärän kasvattaminen Matkaketjut - Autojen liityntäpysäköinti - Parikkala (Särkisalmi) - Pyöräpysäköinti - Kuntakeskukset ja keskeiset solmu- ja vaihtopysäkit - Liityntäyhteydet - Suorat yhteydet Vainikkalasta Imatran ja Lappeenrannan keskeisiin kohteisiin (muun muassa keskustat ja kylpylät) - Lippujärjestelmät (liikennemuotojen välinen lippu- ja aikatauluyhteistyö, kilpailukykyiset hinnat) - Waltti-järjestelmän käyttöönotto (Lappeenrannassa vuonna 2015, Imatralla ja muulla alueella myöhemmin) - Matkustajainformaatio (joukkoliikenteen toimivaltaisten viranomaisten tarjoama informaatio (netti) sekä asema- ja pysäkkikohtainen informaatio - Tiedotus ja markkinointi Yhteistyö - -keskuksen ja kuntien välisten neuvottelujen käynnistäminen joukkoliikenteen järjestämiseksi alueella - Tarkoituksenmukaisten yhteistoimintaryhmien määrittäminen ja toiminta - Eri viranomaisten järjestämien kuljetusten yhdistely ja kytkeminen avoimeen joukkoliikenteeseen, pilotointi - Kuljetusyhteistyö Kelan kanssa / yhdistely Maankäyttö - Joukkoliikenteen järjestäminen reunaehtona uuden maankäytön suunnittelussa - Varaudutaan eri kaavatasoilla Luumäki Lappeenranta Imatra ratakäytävän raideliikenteen vaiheittaiseen kehittämiseen siten, että raideliikenteeseen tukevan tiiviin maankäytön kehittäminen on tulevaisuudessa mahdollista Infrastruktuuri - Tie- ja katuverkon sujuvuuden turvaaminen/parantaminen ja joukkoliikenteen huomioiminen kehittämishankkeiden yhteydessä - Imatralla Imatrankoskentie, Korvenkannantie ja Helsingintie - Lappeenrannassa Helsingintie ja Skinnarilankatu - Pysäkkien ja pysäkkiyhteyksien olosuhteet (luokittelu) - Katoksellisten pysäkkien hoitoluokitus palvelutason mukaisesti Imatra / Lappeenranta/ liitto // // / / / / Liitto/kunnat/ Liitto/kunnat / 5

6 Kävely ja pyöräily Infrastruktuuri - Kiireelliset Etelä-Karjalan pyöräilyn laaturaitin täydentämisja laatutason parantamiskohteet - opastuksen täydentäminen - Valtakatu ja Kauppakatu, Lappeenranta - Lappeentie, Imatra - Muut kiireelliset pyöräilyverkon täydentämiskohteet - Mt 409 Marttila, Savitaipale, - Mt Haukilahti Pulp, Lappeenranta - Kuntakeskusten jalankulkualueet (Lappeenranta, Imatra) - Asuntokatujen saneeraus ja liikenteen rauhoittaminen - Pyöräpysäköinnin kehittäminen (ydinkeskustat, terminaalit, liityntäpysäköinti) Asenteet - Kävelyn ja pyöräilyn markkinointikampanjat (valtakunnalliset tapahtumien jalkauttaminen aktiivisiksi alueellisiksi tapahtumiksi, kuntakohtaiset tietoiskut) - Työpaikkojen kestävän liikkumisen edistäminen ja liikkumisen ohjauksen suunnitelmat (kaupungit, valtion virastot sekä suurimmat oppilaitokset, koulut ja työpaikat) - Informaation parantaminen (pyöräilykartat, paikkatietosovellukset, pyöräilyn edistäminen) Liikennepolitiikka - Kävelyn ja pyöräilyn arvostuksen lisääminen ja kulkumuotoroolin vahvistaminen päätöksenteossa Logistiikka Logistiikka-alueiden ja -palveluiden kehittäminen - Mustola - Vainikkala - Lappeenrannan lentokentän alue - Pajarila - Vuoksen satama - Syväoron raja-aseman ja Särkisalmen alueet Parikkalassa - Imatran raja-aseman alue Kuljetusten turvalliset ja sujuvat yhteydet - Kuljetuskaluston mittojen ja massojen korotuksesta aiheutuvat tie- ja siltainvestoinnit - Suurten erikoiskuljetusten tavoiteverkoston (SEKV) toimenpidetarpeiden tunnistaminen ja parantamistoimenpiteiden toteuttaminen - Kuljetusten ympäristövaikutusten vähentäminen keskustoissa kuljetuksia ohjaavilla toimenpiteillä Rajaliikenne - Rajaliikenteen seuranta-, tiedotus-, varoitus- ja jonotusjärjestelmien kehittäminen - Rahti- ja tullausasiakirjojen sähköisen menettelyn kehittäminen - TIR-kuljetusten joustavan rajanylityksen varmistaminen - Kansainvälisen raskaan liikenteen pysäköinti- ja levähdysalueiden lisääminen - Venäjän puolella olevien keskeisten infrahankkeiden toteutuksen edistäminen / / Liitto/ 6

7 Liikenneturvallisuus Koulutus-, valistus- ja tiedostustoiminta - Kunnallisten liikenneturvallisuustyöryhmien toiminnan aktivointi - Päättäjävuorovaikutuksen lisääminen liikenneturvallisuustyössä - Liikennekasvatustyön ja liikenneturvallisuuskampanjoiden aktivointi Infrastruktuuri - Nopeusrajoitusten alentaminen ja yhtenäistäminen sekä niitä tukevat toimenpiteet - Automaattisen nopeusvalvonnan lisääminen - Kevyen liikenteen väylien pienet parantamistoimenpiteet - Pienet liikenneturvallisuustoimenpiteet taajamissa (suojatiet taajamissa ja pääteiden liittymät) Liikenne ja ympäristö Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen - Kaupunkien ilmasto-ohjelmien seuranta ja toteuttaminen - Liikkumistottumuksiin ja kulkumuotovalintoihin vaikuttaminen / / / /liitto 7

AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina 2015-2018

AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina 2015-2018 AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina 2015-2018 1. SOPIJAPUOLET Tämä aiesopim us on tehty seuraavien osapuolien välille: Etelä-Karjalan liitto. Rautjärven

Lisätiedot

AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan Iiikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina 2015 2018

AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan Iiikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina 2015 2018 - väylät AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan Iiikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina 2015 2018 1. SOPUAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille: O Etelä-Karjalan liitto

Lisätiedot

AIESOPIMUS LÄNSI-UUDENMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA

AIESOPIMUS LÄNSI-UUDENMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2014 AIESOPIMUS LÄNSI-UUDENMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2014 2019 Valokuvat: Tuula Palaste-Eerola Helsinki 2014 Uudenmaan liitto // Nylands förbund Uusimaa Regional Council // Helsinki-Uusimaa

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

AIESOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2015 2019

AIESOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2015 2019 2015 AIESOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2015 2019 Uudenmaan liitto Valokuvat: Tuula Palaste-Eerola, paitsi sivu 5 Anni Levonen Helsinki 2015 Uudenmaan liitto // Nylands

Lisätiedot

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Tähänastisia seurantakohteita: Tampereella seurattiin indikaattoreita ja pari hanketta Kaupunkiseudun aiesopimus 2011-2012 Kulkutapajakauman kehitys

Lisätiedot

<Uudenmaan liiton julkaisuja x xx> <ISBN> <ISSN> Valokuva(t): Tuula Palaste-Eerola

<Uudenmaan liiton julkaisuja x xx> <ISBN> <ISSN> Valokuva(t): Tuula Palaste-Eerola Aiesopimus Itä-Uudenmaan liikennejärjestelmän kehittämisestä vuosina 2015 2019 2015 1 Valokuva(t): Tuula Palaste-Eerola Uudenmaan liitto // Nylands

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Reijo Helaakoski Linea Konsultit Oy 11.9.2013 11.9.2013 Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman toimenpiteiden edistyminen 2014-2018 15.5.201 8 2 Painopisteet ja kärkihankkeet liikennejärjestelmäsuunnitelmasta Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Lisätiedot

Etelä-Karjalan liitto. Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2030 päivitys 2014

Etelä-Karjalan liitto. Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2030 päivitys 2014 Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelma 030 päivitys 014 Valokuvat: Reijo Helaakoski Etelä-Karjalan liitto Lappeenranta 014 Maankäyttöpäällikkö Marjo Wallenius ISBN 978-95-9560-41-7

Lisätiedot

Sopimuskauden tehtävä. Edistämisvastuu. yhteistyön vakiinnuttaminen ja vaikutusten arvioinnin kehittäminen. mallin hyödyntäminen

Sopimuskauden tehtävä. Edistämisvastuu. yhteistyön vakiinnuttaminen ja vaikutusten arvioinnin kehittäminen. mallin hyödyntäminen 1. YHDYSKUNTARAKENTEEN KEHITTÄMINEN MAL yhteistyö Liikennejärjestelmätason liikenteellisten vaikutusten arvioinnin kehittäminen. Uusien maaankäyttökohteiden (esim. Kymppi_R ja TYKKI - ohjelmat) ja mm.

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi PYÖRÄILYN EDUT Terveys Ympäristö Liikennejärjestelmä Tasa-arvo ja inhimillisyys päivittäinen puolituntinen arkiliikkumisesta ei melua, ei

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012 Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnitelma

Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2030 päivitys 2014

Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2030 päivitys 2014 Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2030 päivitys 2014 Raporttiluonnos 18.8.2014 Sisältö 1 Suunnitelman lähtökohdat... 4 1.1 Valtakunnalliset ja alueelliset strategiset suunnitelmat... 4 1.2

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla 5.4.2016 VARELY / Hanna Lindholm Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittäminen Linea Konsultit Oy 5.4.2016

Lisätiedot

Etelä-Karjalan liitto. Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2030 päivitys 2014

Etelä-Karjalan liitto. Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelma 2030 päivitys 2014 Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäsuunnitelma 030 päivitys 014 Valokuvat: Reijo Helaakoski Etelä-Karjalan liitto Lappeenranta 014 Maankäyttöpäällikkö Marjo Wallenius ISBN 978-95-9560-41-7

Lisätiedot

Aiesopimus Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (PLJ 2007) toteutuksesta

Aiesopimus Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (PLJ 2007) toteutuksesta Aiesopimus Pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (PLJ 2007) toteutuksesta Lisätietoja: Pääkaupunkiseudun liikenneneuvottelukunta Sihteeristö Petri Jalasto, puhelin (09) 160 28509, petri.jalasto@mintc.fi

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Anders Jansson, Tytti Viinikainen, Tapani Touru (HSL) LIVE-verkostotilaisuus 19.11.2013 Liikkumisen ohjaus osana liikennepolitiikkaa Liikkumisen

Lisätiedot

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä 11.2.2015 Pasi Heikkilä SISÄLTÖ Seudulliset kärkihankkeet Vt4, Vt8, satama ja ratapihat Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Oulun seudun liikenteen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN LIIKENTEEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA Matti Viialainen 14.9.2015 9.9.2015 1 LUUMÄKI-IMATRA IMATRANKOSKI KAKSOISRAIDE ON KÄRKIHANKE Yhteysväli on priorisoitu ensimmäiseksi Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

http://billingsgazette.com/entertainment/enjoy/501blog/article_134369c7-5022-5b5e-b019-018d0f39a613.html Liikennejärjestelmänäkökulma liikkumisen ohjauksen seudulliseen yhteistyöhön LIVE-tilaisuus 18.4.2012

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liitto pyytää HSL:n lausuntoa Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelmasta 18.10.2013 mennessä.

Päijät-Hämeen liitto pyytää HSL:n lausuntoa Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelmasta 18.10.2013 mennessä. Hallitus 149 22.10.2013 LAUSUNTO PÄIJÄT-HÄMEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMASTA 326/07/70/700/2013 Hallitus 149 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Sini Puntanen, p.

Lisätiedot

Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä

Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä Jussi Kailasto Yksikön päällikkö, Liikennejärjestelmä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vetävät väylät 13.9.2017

Lisätiedot

AIESOPIMUS. Joensuun seudun liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2014-2017

AIESOPIMUS. Joensuun seudun liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2014-2017 1 AIESOPIMUS Joensuun seudun liikennejärjestelmän kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2014-2017 2 1. SOPIJAOSAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille: Joensuun kaupunki

Lisätiedot

Liikennepoliittisen selonteon keskeiset elementit

Liikennepoliittisen selonteon keskeiset elementit Liikennepoliittisen selonteon keskeiset elementit 9.10.2007 MAL seminaari, Siuntio Liikenneneuvos Petri Jalasto 1 Liikenne 2030 Liikennepolitiikan valinnat ovat osa Suomen hyvinvoinnin perustaa Ihmisten

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKISEUDUN JATKUVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ

TURUN KAUPUNKISEUDUN JATKUVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ TURUN KAUPUNKISEUDUN JATKUVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ ohjausryhmä 9.4.2015 1. Avaus 2. Edellisen kokouksen pöytäkirja 3. Tilannekatsaus liikennejärjestelmäsuunnitteluun ja toimintatapaan 4. Turun seudun

Lisätiedot

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Työohjelman esittely 3.8.2011 2 Suunnitelman tausta ja rooli Edellinen liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuonna 2004 Toimintaympäristön muutokset (mm.

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista

Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista Yhteistyöllä kohti viisasta liikkumista Yleisötilaisuus 7.11.2013 Hausjärvi, Hyvinkää, Riihimäki, Loppi Liikennejärjestelmäasiantuntija Sonja Heikkinen, Uudenmaan ELY-keskus 7.11.2013 Liikenneturvallisuustyö

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys

Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Case Turun kehätien kehittämisselvitys Kaisa Mäkinen Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Tausta Liikkumisen ohjaus tarkoittaa viisaan liikkumisen edistämistä

Lisätiedot

Uusi liikennepolitiikka

Uusi liikennepolitiikka Uusi liikennepolitiikka Ylijohtaja Anne Herneoja 28.11.2012 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko eduskunnalle n

Lisätiedot

ITÄRAJAN KASVUMAAKUNTA

ITÄRAJAN KASVUMAAKUNTA Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaseminaari ITÄRAJAN KASVUMAAKUNTA maakuntajohtaja Matti Viialainen Ruokolahti 23.1.2014 Maakuntaliiton tehtävät (aluekehityslaki) - aluekehittämisen strategisesta kokonaisuudesta

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN LIIKENNESTRATEGIA

KAAKKOIS-SUOMEN LIIKENNESTRATEGIA KAAKKOIS-SUOMEN LIIKENNESTRATEGIA Huom. Samanaikaisesti lausunnolla -> 1.10.2014 Suunnitelmassa on päivitetty ja uudistettu v. 2009 suunnitelma. Suunnitelmassa määritellään maakuntatason liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksen seurantakokous 2.5.2013

Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksen seurantakokous 2.5.2013 Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksen seurantakokous 2.5.2013 Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen seuranta Aiesopimuskauden ensimmäinen seurantaraportti on koottu Seurattavat

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa:

Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa: Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL 400 87070 KAINUU Viite: Lausuntopyyntönne 20.11.2006 Asia: LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN STRATEGISET LIIKENNEHANKKEET ASIAKIRJAN LUONNOKSESTA Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta

Lisätiedot

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto PÖYTÄKIRJA TURUN KAUPUNKISEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ OHJAUSRYHMÄ aika: torstai 7.11.2013 klo 9.15 11.00 paikka: Varsinais-Suomen liitto, Ratapihankatu 36, kokoushuone Tammi kutsutut: Jarkko Virtanen,

Lisätiedot

Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+

Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+ Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+ Seurantaraportti 2016, Keskeiset tulokset Turun seudun kannalta Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Liikennestrategian seuranta Liikennestrategia valmistui vuonna

Lisätiedot

Liikenteen tavoitteet

Liikenteen tavoitteet HLJ 2015 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnos Sini Puntanen 1 Liikenteen tavoitteet Saavutettavuus sujuvuus Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia ja luotettavia lähelle ja kauas. Joukkoliikenteen kilpailukyky

Lisätiedot

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki

Lisätiedot

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen 1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO. Paula Qvick MKV

SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO. Paula Qvick MKV SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO Paula Qvick MKV 15.5.2017 SAAVUTETTAVUUS MILLISEKUNTI JA ÄLYKÄS EKOSYSTEEMI OVAT KILPAILUETUJA Suoraa yhteyttä hyödyntävä Northern

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelu

Liikennejärjestelmäsuunnittelu Liikennejärjestelmäsuunnittelu 2013 5.12.2012 Varsinais-Suomen suunnittelu 2013 1. Maakuntasuunnitelman tarkistus 2. Maakuntaohjelman tarkistus 3. Varsinais-Suomen liikennestrategian päivitys 4. Turun

Lisätiedot

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS Satakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma LIIKENTEEN KYSYNTÄ LIIKKUMINEN Kulkutavat

Lisätiedot

Pohjois-Savon liikennestrategian toteuttamisen aiesopimus

Pohjois-Savon liikennestrategian toteuttamisen aiesopimus 2 Pohjois-Savon liikennestrategian toteuttamisen aiesopimus 2009 1. Sopijaosapuolet 3 Tämä sopimus on tehty seuraavien osapuolten välille Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen lääninhallitus Tiehallinto, Savo-Karjalan

Lisätiedot

SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus

SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen Sitra 23.11.2009 Aluerakentamispäällikkö Kyösti Oasmaa 1 Aluerakentamisen näkökulma

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Liikkumispalveluiden työpaja 27.10.2016 Janna Räisänen, aluesuunnittelija KOPIKALIsta ja KAKEPOLIsta Pohjois-Suomen liikenne ja logistiikkastrategiaan Kokkolan,

Lisätiedot

Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto

Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista. Viisaan liikkumisen verkosto Miten liikennejärjestelmätyöllä voi edistää kestävää työmatkaliikkumista Viisaan liikkumisen verkosto 11.5.2017 8.5.2017 Esityksessä luvassa Liikennejärjestelmätyö Itä-Suomessa Kestävän työmatkaliikkumisen

Lisätiedot

1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA

1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven 7 1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA 1.1 Työn tavoitteet Hyvä liikenneturvallisuus syntyy monista tekijöistä. Liikenneonnettomuuksien

Lisätiedot

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Kuntien 6. ilmastokonferenssi, Tampere 3.5.2012 Yksikön päällikkö Silja Ruokola Hallitusohjelma 22.6.2011 Liikennepolitiikalla

Lisätiedot

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä

Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnittelua kuntarajat ylittävänä yhteistyönä Kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelmat Suomessa työpaja Sonja Heikkinen 8.10.2014 Valtakunnallisia liikennepoliittisia

Lisätiedot

Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011

Työraportin LIITE 1. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI TASAPAINOTETTU TULOSKORTTI 2011 1. Elinympäristö turvallisemmaksi ja terveemmäksi Kokonaismatkustajamäärä 1,33 miljoonaa /vuosi Joukkoliikennematkat / asukas 19 matkaa / asukas / vuosi Autoistumisaste 559 autoa / 1000 asukasta Kävely,

Lisätiedot

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella

Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Päätös 1 (3) JAKELUN MUKAAN Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella ASIA Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueelle RATKAISU,

Lisätiedot

LAUSUNTO UUDENMAAN ELY-KESKUKSELLE TIENPIDON JA LIIKENTEEN SUUNNITELMASTA

LAUSUNTO UUDENMAAN ELY-KESKUKSELLE TIENPIDON JA LIIKENTEEN SUUNNITELMASTA Hallitus 131 11.09.2012 LAUSUNTO UUDENMAAN ELY-KESKUKSELLE TIENPIDON JA LIIKENTEEN SUUNNITELMASTA 2013-2016 258/07/70/700/2012 hall 131 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusmenettely (MAL) Oulun seudulla

Maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusmenettely (MAL) Oulun seudulla Maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusmenettely (MAL) Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu Kempele Lumijoki Liminka Tyrnävä Muhos Tampere 30.11.2011 Jukka Weisell Oulun seudun

Lisätiedot

Aiesopimus Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2009 2013 - luonnos, 5.1.

Aiesopimus Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2009 2013 - luonnos, 5.1. Aiesopimus Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman kehittämistoimenpiteiden edistämisestä vuosina 2009 2013 - luonnos, 5.1.2009 1. SOPIJAOSAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille:

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso

Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Marja Rosenberg 14.12.2015 Asiakkaan matkan kokonaisuus Tyytyväisyys ja palvelutason seuranta Liikkumis tarve Asiakkaan tarvitsemat tiedot matkustusmuodon

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Itä-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumi, Kuopio 31.5.2018 14.5.2018 Maija Rekola 1 Tavoitteet 40 35 30 25 20 15 10 5 0 +30 % Kävelymatkoja Kulkutapaosuus Nykytila +30

Lisätiedot

Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10

Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Maija Rekola, asiantuntija, liikennejärjestelmä, Väylä Maija Rekola Liityntäpysäköinnin merkitys nousussa

Lisätiedot

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu

Lisätiedot

Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta

Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Autojen yhteiskäyttö Turkuun työpaja 9.2.2010 Liikennesektorille kohdistuvia haasteita

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma HLJ 2015 Jatkotyöt KUUMA-johtokunta 23.9.2015 Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HLJ 2015 -linjaukset viitoittavat tietä

Lisätiedot

Tienpidon ja liikenteen suunnitelma

Tienpidon ja liikenteen suunnitelma RAPORTTEJA XX 201X Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 KESKI-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS 1 Liikennejärjestelmää kehitetään uuden liikennepolitiikan hengessä Liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! 1 LIITE 1 Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! Panostukset Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen ovat välttämättömiä koko maan kilpailukyvylle. Itäisen Suomen merkitys osana Suomen kilpailukykyä

Lisätiedot

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on

Lisätiedot

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet 2.6.2005 1 Päijät-Hämeen liikennejärjestelmän kehittämisen visio ja tavoitteet VISIO 2025 Päijät-Hämeen valtakunnallinen

Lisätiedot

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö

Lisätiedot

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen MAL 2019 Tieliikenneseminaari 20.3.2019 Sini Puntanen Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu on kehittynyt vaiheittain Joukkoliikenteen merkitys suunnittelussa kasvanut 35% 30% 23% 35% Ratahankkeet

Lisätiedot

Urakoitsijaseminaarin avaus

Urakoitsijaseminaarin avaus Urakoitsijaseminaarin avaus LVM:n hallinnonalan virastouudistus ja maakuntauudistus 22.8.2017 LVM:n hallinnonalan virastouudistus 31.5.2017 2 3 Maakuntauudistus ja maantielain uudistus (luonnos 5.7.2017)

Lisätiedot

CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN Anne Vehmas LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi

Lisätiedot

Reunaehdot. Tavoitteet tähän kokoukseen:

Reunaehdot. Tavoitteet tähän kokoukseen: Reunaehdot Sopimukseen strategiset tavoitteet Tavoitteena jäsentynyt, jäntevä sopimus ja vähemmän toimenpiteitä Strategiset, valtion ja kuntien välistä sopimista edellyttävät asiat vs. toimenpiteet joita

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Luottamushenkilöseminaari 26.8.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikenteen tavoitteet (HLJ-toimikunta

Lisätiedot

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Ylijohtaja Anne Herneoja 21.3.2013 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko

Lisätiedot

Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma TYÖN LÄHTÖKOHDAT

Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma TYÖN LÄHTÖKOHDAT 12 2 2.1 Maankäyttö ja väestö Etelä-Päijät-Hämeessä oli vuoden 26 lopussa 166 833 asukasta. Viiden vuoden aikajaksolla (21-26) seudun väkimäärä on ollut lievässä kasvussa. Kasvua on edesauttanut erityisesti

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2013 2017 Väylien parantamisella positiivinen vaikutus kaakon alueen kasvuun Hallituksen kevään kehysriihen tulos oli Kaakkois-Suomen ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2011) Suoma Sihto 5.11.2009 HLJ 2011 -suunnitelma Laadintaprosessi ja aikataulu Syyskuu 2009 HLJ 2011:n puiteohjelma, YTV:n hallitus 13.6.2008 Liikennejärjestelmäsuunnitelmat

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-tilaisuus 19.11.2013 LVM:n ilmastopoliittinen ohjelma ILPO (2009) Liikenne-

Lisätiedot

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama

Lisätiedot

Olen vuotias 1/10. Olen - vuotias. Kaikki vastaajat (N=384) yli 65

Olen vuotias 1/10. Olen - vuotias. Kaikki vastaajat (N=384) yli 65 Olen vuotias Olen - vuotias 86 79 81 55 36 38 9-14 15-24 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 65 1/1 Olen Olen 25 4 1 15 5 Mies ainen 2/1 Missä kunnassa asut? Missä kunnassa asut? 1 125 1 69 54 36 28 18 24 1 Lappeenranta

Lisätiedot

Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus

Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus Mikael Nyberg Mitä rautatiet odottavat liikennepoliittiselta selonteolta 15.3.2012 Liikennepoliittisen selonteon keskeiset teemat Palveleva liikennejärjestelmä

Lisätiedot

Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14

Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14 Salpausselän palveluvyöhyke, valtatie 12 ja E14 29.1.2015 Päijät-Hämeen liitto Salpausselän palveluvyöhyke Salpausselän palveluvyöhyke on Länsi-Suomesta ja Tampereelta Lahden ja Kouvolan kautta Lappeenrantaan

Lisätiedot

Käyttäjää varten. Vähemmän päästöjä. Turvallisuus. Viihtyisämpi Kaupunkitila. Kestävä liikennejärjestelmä. Lisää liikkumisen sekakäyttöä

Käyttäjää varten. Vähemmän päästöjä. Turvallisuus. Viihtyisämpi Kaupunkitila. Kestävä liikennejärjestelmä. Lisää liikkumisen sekakäyttöä Käyttäjää varten parempia olosuhteita Vähemmän päästöjä Lisää liikkumisen sekakäyttöä Turvallisuus Viihtyisämpi Kaupunkitila Kestävä liikennejärjestelmä 25.4.2018 Maija Rekola 1 +30 % Kävelymatkoja Tavoitteet

Lisätiedot

Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely

Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely Joukkoliikenne liikennejärjestelmän runkona: HLJ 2015 ja MAL-sopimusmenettely Paikallisliikennepäivät 17.-18.9.2015 Jyväskylä Osaston johtaja Sini Puntanen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen

Lisätiedot

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon 2 Kasikäytävä on Suomen kansatalouden tukipilari. Se yhdistää kaikki liikenne- ja kuljetuspalvelut sekä kuljetusmuodot. Toimintaympäristö on vahva

Lisätiedot

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö

Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma. 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö Taipalsaaren liikenneturvallisuussuunnitelma 1a. Nykytilan selvitys Toimintaympäristö 1.9.2015 Yhteenveto toimintaympäristöstä Taipalsaaren liikenteen toimintaympäristöstä koottiin työn alussa seuraavat

Lisätiedot

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi vastata väylän käyttötarkoitusta (tontti-, kokooja-

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset ja niiden merkitys Itä-Suomen liikennejärjestelmään

Toimintaympäristön muutokset ja niiden merkitys Itä-Suomen liikennejärjestelmään Toimintaympäristön muutokset ja niiden merkitys Itä-Suomen liikennejärjestelmään Jo tapahtuneita sekä odotettavissa olevia muutoksia / Itä-Suomen liikennestrategian uudistaminen Hallitusohjelman leikkaukset

Lisätiedot

Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016

Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016 Kanta-Hämeen jatkuva liikennejärjestelmätyö ja liikennejärjestelmätyöryhmän toiminta 2015-2016 o Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma, 4/2014 o Aiesopimus vuosille 2014-2019, 9/2014 o Liikennejärjestelmätyöryhmän

Lisätiedot