Päihdekasvatusmateriaali alakoulujen. En oo korvaamaton, mutta paras mahaa- rollinen. linen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päihdekasvatusmateriaali alakoulujen. En oo korvaamaton, mutta paras mahaa- rollinen. linen"

Transkriptio

1 Päihdekasvatusmateriaali alakoulujen 5-6-luokkalaisille En oo korvaamaton, mutta paras mahaa- rollinen linen

2

3 En oo korvaamaton, mutta paras maharollinen Tämä aineisto on tarkoitettu 5-6-luokkalaisten päihdekasvatus materiaaliksi. Tämän aineiston avulla pyritään vaikuttamaan kasvavan nuoren terveellisiin elämäntapoihin sekä elämän terveellisiin valintoihin. Materiaali on tuotettu ja testattu Pohjanmaa hankkeen, Välittäjä hankkeen kehittäjätyöntekijän toimesta vuosina Tämän materiaalin vetämiseen tarvitset kaksoistunnin ja askartelua/piirtämistä saattaa jäädä vielä kotiinkin saakka. Opettajan/ohjaaja tms. voi kysyä kunnan nuorisotyöntekijöitä, kuraattoreita ja/tai terveydenhoitajia vetämään tunteja. Olisi aina parempi jos oma opettaja ei olisi paikalla näiden tuntien aikana. Se rohkaisee avoimempaan keskusteluun. Tätä aineistoa voi vapaasti monistaa ja levittää kaikille kohderyhmän oppilaille. 3

4 Minä olen 1) Kirjoita nimesi positiivisin adjektiivein, jotka kuvaavat sinua esim. Onnellinen Utelias, Toimelias, Iloinen (= OUTI) 2)Ikä: 3)Lempinimeni: 4)Harrastukseni: 4

5 NUORUUSIKÄ Nuoruusiän aikana suhde itseen, muihin ihmisiin, omiin ajatuksiin ja mielipiteisiin, omaan ulkonäköön ja fyysiseen minään muuttuu. Nuorena et siis ole enää lapsi, mutta et vielä aikuinenkaan. Elät uusien mahdollisuuksien aikaa, vaikka moni asia saattaa tuntua hankalalta ja ongelmalliseltakin. Nuoruusikään liittyy mielialojen vaihtelua ja uusien tunnetilojen kohtaamista. Tunteet saattavat vaihdella nopeasti alakulosta iloisuuteen, mutta se on normaalia nuoruutta. Tunteiden kokeminen harjoittaa tulevaa elämää varten, mutta tunteiden ilmaisu ei ole aina helppoa. Harjoittele omien tunteiden ilmaisemista. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta muista, että niitä ilmaistessasi et saa vahingoittaa itseäsi tai toisia. Opi puhumaan tunteistasi ja myös ilmaisemaan niitä puheella. Nauti ensirakkauden huumasta! Itke, jos itkettää! Iloitse uudesta ystävästä! Sure jos surettaa! Kadu mokiasi! Naura sielusi kyllyydestä! NAUTI ELÄMÄSTÄ!! 5

6 LÄHEISET IHMISET Kaikki tarvitsevat läheisiä ihmisiä. Murrosiässä vanhempien kanssa saattaa syntyä erimielisyyksiä, mutta ristiriidat kuuluvat nuoruuteen. Ne ovat osa itsenäistymistä ja omien rajojen etsimistä. Vanhempien tehtävänä on asettaa rajoja, jotka saattavat sinusta tuntua typeriltä. Rajat kertovat kuitenkin rakkaudesta ja välittämisestä. Kaikki vanhemmat toivovat lapsilleen onnellista ja hyvää elämää ja muutkin läheisesi toivovat sinulle kaikkea hyvää. Voit siis aina rohkeasti kääntyä läheisesi puoleen ja kertoa mieltäsi painavista asioista. Jos et löydä läheisistäsi sellaista henkilöä jonka puoleen haluaisit kääntyä, onhan sinulla opettajat, terveydenhoitaja, kuraattori tai nuorisotyöntekijä jonka puoleen voit tarvittaessa kääntyä. Aikuiset ovat sinua varten. KURAATTORI TERVEYDENHOITAJA NUORISOTYÖNTEKIJÄ Puh Puh Puh 6

7 SOSIAALINEN VERKOSTONI Merkitse alla olevaan karttaan sinulle tärkeät ihmiset. Mitä lähempänä ihminen on keskipistettä, sitä tärkeämpi hän on sinulle. Merkitse ihmiset seuraavilla kuvioilla. MIES NAINEN LEMMIKIT ja MUUT PERHE/SUKU KOULU HARRASTUKSET/KAVERIT MUUT 7

8 HUOLEHDI ITSESTÄSI! Pidät varmasti herkuista? Hampurilaiset, karkit ja limsat eivät saisi silti kuulua jokapäiväiseen ruokavalioon. Kasvavan nuoren tulisi syödä monipuolisesti ja säännöllisesti. Terveellisen ruoan lisäksi, tarvitset sopivasti unta ja liikuntaa. Nuori tarvitsee yössä unta n. 10 tuntia. Unentarve ei murrosiässä vähene, mutta hormonien vaikutuksesta nukahtamisajankohta voi siirtyä myöhemmäksi. Nuorten unihäiriöistä yleisin onkin aamuväsymys. Syynä tähän on usein liian myöhäinen nukkumaan meno. Miksi nukkuminen on tärkeää? Nukkuminen on tärkeää aivojen palautumiselle päivän virikkeistä. Päivällä opitut asiat siirtyvät unen aikana pitkäkestoiseen muistiin. Riittävä uni edistää luovuutta ja helpottaa päättelykykyä. Univaje haittaa uuden oppimista ja lisää virheitä opinnoissa. Uni vaikuttaa kasvuun, sillä unen aikana erittyy kasvuhormonia. Univajeesta on haittaa terveydelle, sillä univaje voi edistää tiettyjen sairauksien, kuten diabeteksen, syntymistä. Väsymys voi tuoda mukanaan myös päänsäryn. Väsyneenä ihminen on alttiimpi myös muille tapaturmille. Uni vaikuttaa ulkonäköön ja painoon. Väsyneenä ruokahalu kasvaa ja mieli tekee etenkin runsaskalorista syötävää. Päihteiden kuten alkoholin ja tupakan ei tulisi kuulua nuoren elämään ollenkaan. Omasta itsestä huolehtimiseen kuuluu myös ehkäisyn käyttäminen, kondomi antaa parhaan suojan sukupuolitauteja ja ei-toivottuja raskauksia vastaan. Pidä siis huolta itsestäsi! Rentoudu! Liiku sopivasti! Tee asioita, joista nautit! Nuku! Se on kuin pistäisi rahaa pankkiin kun nuori nukkuu 8

9 VUOROKAUSIYMPYRÄ Merkitse oheiseen kelloon kellonajat, jolloin - ruokailet - nukut - olet koulussa - teet läksyjä - harrastat - vietät aikaa kaverien/perheen kanssa

10 NUORI JA PÄIHTEET Oman kodin alkoholinkäyttötavat eivät ole ainoita mahdollisia tapoja. Alkoholimainonta pyrkii antamaan alkoholista positiivisen käsityksen, muutenkin nuori on jo tunteiden myllerryksessä ja sitten pitäisi vielä tehdä itsenäisiä päätöksiä ja pystyä vastustamaan muiden mielipidettä. Helpompi on mennä muiden mukana kun miettiä MITÄ MINÄ ITSE HALUAN? Ensimmäistä kertaa alkoholia kokeileva nuori voi humaltua jo pienestäkin määrästä. Alkoholi vaikuttaa jo yhdellä käyttökerralla koko elimistöön. Alkoholi on aivojen toimintaan vaikuttava päihde. Yleensä pienet alkoholimäärät vähentävät estoja ja jännittyneisyyttä ja sillä voi olla myös virkistävä vaikutus. Alkoholi on kuitenkin aivojen toimintaa lamauttava aine. MUITA HAITTAVAIKUTUKSIA: *Otetun alkoholimäärän kasvaessa ihmisen fyysinen ja henkinen toimintakyky heikkenee. *Onnettomuusriski kasvaa kun nautitaan isompia määriä alkoholia. *Nuorilla alkoholin käyttö haittaa vakavasti kasvu- ja kehitysprosesseja. *Pidempi alkoholin käyttö lisää riskiä sairastua erilaisiin tauteihin ja ylipainon riski kasvaa koska alkoholissa oleva energia pitoisuus on korkea. *Humalahakuinen alkoholin käyttö vaikuttaa päätöksen tekoon ja seuraavana päivänä valinnat ehkä tuntuvatkin vääriltä ratkaisuilta. 10

11 POHDI JA KIRJAA! 1)Miten alkoholin käyttö voisi vaikuttaa sinuun? (esim. harrastuksiin ihmissuhteisiin, aktiivisuuteen) 2)Jos tupakoisit, mitä se vaikuttaisi sinun elämääsi? (esim. harrastuksiin ihmissuhteisiin, aktiivisuuteen) 3) Oletko kokenut painostusta kavereiden taholta alkoholi ja tupakointi kokeiluihin? En Olen 4)Harjoittele etukäteen miten kieltäydyt jos joku yrittää tarjota sinulle tupakkaa tai alkoholia: 11

12 ELÄMÄNI AARREKARTTA Piirrä, leikkaa lehdistä kuvia tai kirjoita tekstiä/runoa/laulunsanoja ja kerro niiden avulla sinun UNELMASI!! 12

13 Kiitos ja ihanaa nuoruutta!!! 13

14 14

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Koululaisten lepo ja uni

Koululaisten lepo ja uni Koululaisten lepo ja uni Hyvinvoinnin kolmio tasapainoon ravinto lepo liikunta 1 Lepo ja rentoutuminen Mikä on lepoa ja rentoutumista, mikä taas ei? Jokaisella on oma tapansa levätä ja rentoutua. Kauhuelokuvan

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!!

PERHE JA PÄIHDEKASVATUS. meille myös!!! PERHE JA PÄIHDEKASVATUS meille myös!!! Pohdinnan pohjaksi päihteistä Lapsen kanssa on hyvä keskustella päihteiden vaikutuksista niissä tilanteissa, joissa asia tulee luontevasti puheeksi. Tällainen tilanne

Lisätiedot

Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja:

Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja: TERVEYSKYSELY Oppilaitos: Luokka: Vastaava opettaja: Opiskelutyö edellyttää hyvää fyysistä ja psyykkistä kuntoa. Terveydentilasta ja kunnosta huolehtiminen on yksi elämän perusedellytyksistä. Pysähdy hetkeksi

Lisätiedot

3. Mitkä asiat tukevat ja mitkä vahingoittavat nuoren kehitystä? 4. Mitkä voivat olla huolestuttavia muutoksia kaverin käytöksessä?

3. Mitkä asiat tukevat ja mitkä vahingoittavat nuoren kehitystä? 4. Mitkä voivat olla huolestuttavia muutoksia kaverin käytöksessä? Kasvamme yhdessä Ensimmäinen ilta: Illan aihe: Nuoruusiän kehitys klo 18-19.30 Auditorio tai juhlasali: 1. Tervetuliaissanat ja nuorten esitys (musiikki, liikunta tms.) (10-15 min), tarjoilu, mikäli mahdollista

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä

Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä TULOHAASTATTELU Nimi Nuoren nro Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä Tulohaastattelun tarkoituksena on nuoren mielipiteiden kuuleminen ja nuoren tilanteen laajempi

Lisätiedot

Palautuminen ja unen merkitys Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry

Palautuminen ja unen merkitys Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Palautuminen ja unen merkitys 17.4.2018 Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Arjessa jaksaminen Kuormitus ja palautuminen tulee olla tasapainossa Pääosin tekijöihin pystyy vaikuttamaan itse Palautuminen

Lisätiedot

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO VANHEMPAINILTA Valintojen stoori -menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille järjestetään Valintojen stoori - viikon aikana vanhempainilta, jossa heillä on mahdollisuus tutustua Valintojen stooriin

Lisätiedot

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA

AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA AJANHALLINNASTA LISÄÄ VOIMAVAROJA Iina Lempinen Voimavaravalmentaja, kirjailija, kouluttaja Valmiina Coaching 24.11.2015 Tehy Terveydenhoitajien opintopäivät 1 VALMENNUKSEN TAVOITTEET Tulet tietoisemmaksi

Lisätiedot

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015

Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT

TERVEELLISET ELÄMÄNTAVAT Oikeat ruokailutottumukset Riittävä lepo Monipuolinen liikunta Miksi pitäisi liikkua? Liikunta pitää kuntoa yllä Liikkuminen on terveyden antaa mielihyvää ja toimintakyvyn kannalta ehkäisee sairauksia

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos

Hyvinvointia työstä. Kemppainen, Rahkonen, Korkiakangas, Laitinen Työterveyslaitos Hyvinvointia työstä Herättelevät kysymykset ammattikuljettajalle Terveenä ja hyvinvoivana jo työuran alussa POHDI OMAA TERVEYSKÄYTTÄYTYMISTÄSI VASTAAMALLA SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: TYÖ Kuinka monta tuntia

Lisätiedot

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat? Raskauden alussa mielen täyttävät raskauden fyysiset muutokset ja ajatukset itse raskaudesta tunteellisuus huoli lapsen menettämisestä stressaantuminen väsymys Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk 1 24.4.2018 Anne Leppälä-Hast TUTKIMUSAIHEET Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys ja toimintakyky Elintavat Koulunkäynti ja opiskelu Perhe ja elinolot

Lisätiedot

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014

Tukea vanhemmuuteen. Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Tukea vanhemmuuteen Kasvamme Yhdessä vanhempainillat 7 luokan vanhemmille Terveydenhoitaja Anna Maija Puukka 28.2.2014 Miksi? Miksi? Turun sanomat 29.1.14: Tykkääköhän lapsi minusta, jos rajoitan? Vanhempien

Lisätiedot

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan 8.9.2014 Aiheet Mitä on CrossFit valmennettavien terveyteen liittyvät asiat, jotka valmentajan tulisi tietää/ ottaa huomioon harjoituksissa ja leireillä urheilevan

Lisätiedot

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä!

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Hyvää yötä, kauniita unia Moni meistä toivoo, että voisi nukkua niin kuin

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:

Lisätiedot

Uni on TURVALLISUUTTA. Uni on OPPIMISTA

Uni on TURVALLISUUTTA. Uni on OPPIMISTA UNTA PALLOON! 1 MITÄ UNI ON? Uni on pakollinen juttu meille jokaiselle. Ihmisten lisäksi myös kaikki eläimet ja kasvit, jopa puut nukkuvat. Alakoululainen tarvitsee unta noin 10 tuntia vuorokaudessa. 10-vuotias

Lisätiedot

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset

007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset 007(40) lupa kasvattaa kyselyn tulokset Siltamäki Suutarila-Töyrynummi-alueella toteutettiin loka-marraskuussa 2007 kysely pohjaksi alueen lapsille ja nuorille laadittaville yhteisille pelisäännöille.

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään murrosikään liittyviä asioita. Tehtävät ovat kotitehtäviä,

Lisätiedot

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä Ritva Hautala Outi Ahonen Miksi? Terveelliset elämäntavat opitaan nuorena 11-vuotiaat vielä hyvin terveitä Lapsiin ja nuoriin kohdennetulla terveyden

Lisätiedot

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö Hyvä arki Luennon tavoitteena on lisätä tietoa omaan hyvinvointiin vaikuttavista

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2

ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Sanna Tulokas LIIKUNTA JA LEPO

Sanna Tulokas LIIKUNTA JA LEPO LIIKUNTA JA LEPO MITEN SINÄ PALAUDUT? SUORITUKSESTA PALAUTUMINEN PALAUTUMISELLA TARKOITETAAN ELIMISTÖN RAUHOITTUMISTA, JOLLOIN AKTIIVISUUSTASO LASKEE ULKOISET JA SISÄISET STRESSITEKIJÄT VÄHENEVÄT TAI HÄVIÄVÄT

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

Stressinmittauksen tulkintamalli. -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä?

Stressinmittauksen tulkintamalli. -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä? Stressinmittauksen tulkintamalli -Mitä tulokset kertovat kuormitusriskistä? Ttm Jaakko Kotisaari Jyväskylä 20.5. 2008 Kuormittuneisuuden arvioinnin haasteet Onko palautumista riittävästi? Mikä on sopiva

Lisätiedot

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa 1 Aluksi esittäytymiskierros ja nimilista kiertämään Valintojen

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Virkeä ja terve kuljettaja 1 Virkeä ja terve kuljettaja Ammattikuljettajalla riittävä uni ja lepo, säännöllinen

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Hanna Ollila Pilvikki Absetz 21.10.2012 www.tempestproject.eu 1 Terveelliset ruokailutottumukset perustana hyvinvoinnille Lapsuuden

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

ALKUKARTOITUSLOMAKE (päivitys 1/13) TYÖPAJA TORPPA / STARTTIPAJA / AITTA-VERSTAS 1/2. Nimi: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin: Sähköposti:

ALKUKARTOITUSLOMAKE (päivitys 1/13) TYÖPAJA TORPPA / STARTTIPAJA / AITTA-VERSTAS 1/2. Nimi: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin: Sähköposti: ALKUKARTOITUSLOMAKE (päivitys 1/13) TYÖPAJA TORPPA / STARTTIPAJA / AITTA-VERSTAS 1/2 Nimi: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin: Sähköposti: Asuminen? Onko sinulla lapsia? Koulutus: ( ) asun vanhempien kanssa

Lisätiedot

Simpele 7-9 luokat 2017

Simpele 7-9 luokat 2017 Simpele 7-9 luokat 2017 1. Sukupuolesi 5% 1 15% 2 25% 3 35% 4 45% 5 55% 6 65% Tyttö/nainen 6 Poika/mies 4 2. Äidinkielesi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Suomi, ruotsi tai saame. 96% Joku muu, mikä 4% Avoimet vastaukset:

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Poikien oma opas. Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa.

Poikien oma opas. Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa. Poikien oma opas Opas on opinnäytetyömme kehittämistehtävän osa. Seksuaaliterveyden ensiapupakkaus: Kunnioitus, Kumppani, Kumi Tietoa murrosiästä, seurustelusta, seksistä, ehkäisystä ja sukupuolitaudeista.

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

WDC2012 ja hyvinvointi-design. 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design

WDC2012 ja hyvinvointi-design. 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design WDC2012 ja hyvinvointi-design 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design Juha Metso 28.06.2011 1 1. Elämä-design Rakkautta Hoivaa Turvaa Tunteiden jakamista Oppimista Vapaa-aikaa Leikkiä Sääntöjä

Lisätiedot

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta:

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta: HYVINVOINTITAPAAMINEN 1. tapaaminen / 20 Omaisen syntymävuosi Siviilisääty LÄHEISEN TAUSTATIEDOT Läheiseni on 1. puoliso 3. sisar / veli 2. lapsi 4. joku muu, kuka Syntymävuosi Missä / miten asuu? Diagnoosi(t)

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

Kiitollisuuspäiväkirjani

Kiitollisuuspäiväkirjani Kiitollisuuspäiväkirjani Nim Lu k Päiväkirjan suunnittelu ja toteutus 08 Viitottu Rakkaus viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Kiitollisuuspäiväkirjan täyttöhjeita Voit tulostaa tätä sivua myös

Lisätiedot

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Healthy eating at workplace promotes work ability Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Jaana Laitinen Dosentti, Team Leader Työterveyslaitos, Suomi Finnish Institute of Occupational Health

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017

The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Sarjanumero Vastaajan ID - - Etunimi tai nimikirj. Haastattelupvm.: Haastattelijan ID: - - SHARE - 50+ Euroopassa The Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe 2017 Vastaajan itsensä täyttämä kyselylomake

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa Lämmittely HYVINVOINTI ALIAS pystyä + tekemään ajatella positiivisesti tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti dieetti tottumus muuttaa elämää muuttua väsymys nukun huonosti ruokavalio säännöllisesti

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ KOULUELÄMÄST STÄ Sainio Pia-Christine Lähtökohdat projektin käytännön kehittymiselle: Uusi työntekijä, odotukset korkealla Tyttöjen raju päihteiden käyttö

Lisätiedot

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia

Lisätiedot

Kartoituksista uusiin terveysoppimateriaaleihin

Kartoituksista uusiin terveysoppimateriaaleihin Bykachev Kirsi, projektipäällikkö Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Addressing challenging health inequalities of children and youth between two Karelias (AHIC), 2013 2014 Kartoituksista uusiin terveysoppimateriaaleihin

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja

Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja Tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin 23.09.2015 Uy, Laurea Lohja Minna Vainio Psykoterapeutti, Coach, ft Yrittäjä, yrityksesi tärkein voimavara! Miten huolehdit siitä? SITKUN MUTKUN NYTKUN Pitääkö Flyygeli

Lisätiedot

VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka:

VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka: VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka: 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen lapsesi on mielestäsi? Onko hän sellainen, joka osaa

Lisätiedot

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke

MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? Apetta aivoille avaimia aivoterveyteen -hanke MIKÄ KUVIA YHDISTÄÄ? LÄHTEET Pusa Tuija 2017. Kuitu monipuolisen ruuan osana. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/kuitu-monipuolisen-ruuan-osana Pusa Tuija 2017. Suolaa vain kohtuudella. https://sydan.fi/ruoka-ja-liikunta/suolaa-vain-kohtuudella

Lisätiedot

T UU S TO U US T TO T U U S T T T T

T UU S TO U US T TO T U U S T T T T U U U U U U LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV U U U U U U LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV U U U U U U LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV U U U U U U LURV LURV LURV

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Hyvinvointia lapsiperheille TUKEVAlla yhteistyöllä - seminaari 11.2.2010 Oulu, terveydenhoitaja, Koskelan neuvola Lähtökohta

Lisätiedot

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi

Yhdessäolon voimaa. Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Yhdessäolon voimaa Mikävertaistuessavoimaannuttaa, tekee hyvää?! Krisse Lipponen www.taitoba.fi Ihmisen perustarpeet Liittyminen Autonomia eli itsenäisyys Merkityksellisyys, mielekkyys Mielekkyystekijättutkimusten

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät

Lisätiedot

NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS. Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen

NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS. Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen NUORTEN HYVINVOINTISELVITYS Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa hanke Tutkija Riikka Sutinen HYVINVOINTISELVITYKSEN LÄHTÖKOHTIA -Peruskoulun jälkeisessäsiirtymävaiheessa elävien lappilaisten nuorten

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Yksilön hyvinvointi ja nuorten terveys Länsi-Uusimaan Hyvinvointifoorumi

Yksilön hyvinvointi ja nuorten terveys Länsi-Uusimaan Hyvinvointifoorumi Yksilön hyvinvointi ja nuorten terveys Länsi-Uusimaan Hyvinvointifoorumi Seija Olli Esityksen rakenne Nuoren terveys ja terveysongelmat Opinnäytetyönä tehdyn nuorten terveyskyselyn tuloksia Länsi-Uudellamaalla

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Terveystarkastuksen esitietolomake yläkouluun

Terveystarkastuksen esitietolomake yläkouluun Terveystarkastuksen esitietolomake yläkouluun Kysely palautetaan terveydenhoitajalle. PERUSTIEDOT Nimi Henkilötunnus Osoite Oppilaan oma puhelinnumero Äidin nimi ja puhelinnumero (tai muun huoltajan) Isän

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU

JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU JÄÄTELÖ, KARKKI, LIMU Keskustele hetki Mikä jäätelö, karkki tms. on sinun mielestäsi hyvää? Voiko jäätelöstä tai karkista tulla riippuvaiseksi? Miksi? Miksi ei? MITÄ RIIPPUVUUKSIA TEILLÄ ON? Riippuvuus

Lisätiedot

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot