Tammelan omaehtoinen kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tammelan omaehtoinen kehittäminen"

Transkriptio

1 Tammelan omaehtoinen kehittäminen Tammelan kunta / Maaseututoimi Kyläyhdistykset Tammelan kylät ry hallitus -maaseutuasiamies sihteerinä Vapaaajanasukkaat Tammelan muut yhdistykset

2 Tammelan kylät t ry (1/2) Yhdistyksen tarkoituksena on; Edistää kylätoimintayhdistysten yhteistyötä,, toimia kylätoimintayhdistysten yhteistyöryhm ryhmänä,, kylä- ja asu- kastoiminnan kehittäjänä ja edunvalvojana ja kotiseututyön n edistäjänä Tammelan kunnan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: s: Pitää säännöllisesti yhteyttä paikallisiin viranhaltioihin ja luottamushenkilöihin ihin ja on yhteistyöss ssä kylä- ja asukas- toiminnan keskusjärjest rjestöjen jen sekä alueellisten ja valta- kunnallisten viranomaisten ja järjestj rjestöjen jen kanssa. Osallistuu toimialueensa kylä- ja asukastoiminnan etujärjest rjestönä aluetta koskevaan suunnitteluun ja pyrkii vaikuttamaan pääp äätöksentekoon. Tekee aloitteita ja esityksiä ja antaa lausuntoja viran- omaisille.

3 Tammelan kylät t ry (2/2) Laatii kehittämissuunnitelmia ja järjestj rjestää teemakohtaisia kehittämisfoorumeita. Järjestää kokouksia, kyläpäivi iviä,, luento- ja esitelmätilai tilai- suuksia sekä koulutus- ja tiedotustoimintaa jäsenilleen. j Käynnistää ja hallinnoi kehittämishankkeita. Yhdistys voi toimintansa tukemiseksi harjoittaa julkaisu- ja kustannustoimintaa, ottaa vastaan avustuksia, lahjoi- tuksia ja testamentteja, järjestj rjestää luvan saatuaan rahan- keräyksi yksiä ja arpajaisia, harjoittaa kioskikauppaa ja kahvi- laliikettä,, hankkia ja omistaa toimintaansa varten tarvit- tavia kiinteistöjä ja irtainta omaisuutta, hallita toimintaa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta.

4 Suunnittelutasot Tammelassa Kylän vuosikohtainen toimintasuunnitelma kylän tarkennettu vuosisuunnitelma Kyläsuunnitelma kylän pitemmän jakson kehittämistavoitteet ja toimenpiteet ja niiden toteutumisen seuranta Tammelan kyläohjelma: kylien ja kunnan yhdessä sovitut kehittämistavoitteet ja suunnitelmat kunnan ja kylien yhteisten tavoitteiden toteutumisen seuranta

5 Kyläsuunnitelma luo perustan kylän pitkäjänteiselle kehittämiselle kylällä poikkisektorisesti luotua suunnitelmaa käytetään apuna kunnan sektorikohtaisessa suunnittelussa suunnittelutyö sitouttaa kyläläiset ja kunnan kylän omaan kehittämistyöhön lisää kyläläisten vastuuta oman alueensa kehittämisestä hyvä keino saada esim. kesäasukkaat mukaan kylän kehittämiseen

6 Kyläohjelma kylien yhteisten kehittämistavoitteiden kirjaaminen ja toimenpiteistä sopiminen strategia kylien kehittämiselle asumisen, elinkeinojen, palveluiden, yhdyskuntatekniikan ja ympärist ristön n osalta niin, että ne tukevat kyläsuunnitelmien tavoitteita ja toimenpiteitä. kunnan ja kylien yhteissuunnittelumalli, joka linjaa kunnan ja kylien roolia kyläläht htöisessä kehittämisty mistyössä ja ohjaa tarvittavia resursseja kylien ja kylien yhteistyöss ssä toteuttamaan omaehtoiseen kehittämisty mistyöhön

7 Kyläohjelma 2020 Ohjelmatyö toteutettiin osana Tammelan Kylät ry:n Toimivat kylät menestyvä kunta hanketta vastuullisena toteuttajana Hämeen ammattikorkeakoulu (Tero Uusitalo ja Anne Virtanen) Toteutus elokuu elokuu 2010 Kaikille kylille tarjottiin mahdollisuus tehdä kyläsuunnitelma. Apuna HAMK:n kestävän kehityksen opiskelijoita. 13:sta kylästä 12 sai kyläsuunnitelman valmiiksi Tavoitteena nostaa esiin Tammelan yhteiset kehittämistarpeet. Lisäksi tavoitteena edistää kylien ja kunnan välistä yhteistyötä sekä kestävää kehitystä.

8 Kyläohjelma Viestintä ja materiaalit Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät:

9 Kyläohjelmaprosessi 1/ syksyllä joka talouteen lähetetty l asukaskysely (yht( 3250 kpl) kyselyyn pystyi vastaamaan postitse tai netissä vastauksia 540 kpl (17%) vapaa-ajan ajan asukkaille oma kysely johon vastasi 70 kesäasukasta kyselyn pohjalta laadittiin kyläkohtaiset kohtaiset raportit ja nykytila-analyysit analyysit sekä kuntakohtainen analyysi hankkeen järjestj rjestämiä kyläalueittaisia suunnittelutilaisuuksia 3 kpl joissa mukana opiskelijoiden lisäksi ohjelmatyön n vetäjät tilaisuuksissa kylät t aloittivat oman kyläsuunnittelun laadinnan 2-33 kylää ää/opiskelija joka kyläll llä oma suunnitteluryhmä

10 Kyläohjelmaprosessi 2/3 Kylät t ja opiskelijat hoitivat HAMK:n johdolla itsenäisesti isesti oman kyläsuunnitelman laadinnan 2 avointa verkkotyökalukoulutusta kalukoulutusta kylien omia avoimia ideointi- ja keskustelutilaisuuksia yli 20

11 Kyläohjelmaprosessi 3/3 Kyläohjelma työstettiin Tero Uusitalon ja Anne Virtasen johdolla Tammelan kylät t ry:n hallituksessa, kunnan johtoryhmäss ssä sekä pienemmissä työryhmiss ryhmissä Pohjaesitys käsiteltiin k foorumissa toukokuussa 2010 mukana kylätoimikuntien edustajia, kunnan luottamusmiehiä ja viranhaltijoita foorumin työn n pohjalta ohjelmasta laadittiin lopullinen versio, jonka Tammelan kylät t ry ja Tammelan kunnan valtuusto hyväksyi syksyllä 2010

12 Kehittämisty mistyön n pääp ääteemat Taloudellinen kestävyys - Uusien asukkaiden ja yritysten hankinta - Paikallisen yrittäjyyden edistäminen ja tukeminen - Paikallisten yritysten tuotteiden suosiminen ja markkinoiminen Sosiaalinen kestävyys -Kyläkouluverkoston kehittäminen - Kylätoiminnan kehittäminen ja yhteisöllisyyden lisääminen - Vuorovaikutuksen lisääminen kylien kesken ja kunnan kanssa -Kylien palvelutarjonnan parantaminen Ekologinen kestävyys -Uusiutuvan energian edistäminen - Maisemanhoito ja rakennetun -ympäristön kunnostus - Tiestön kehittäminen -Virkistysalueiden- ja reittien kehittäminen - Jätevesihuollon kehittäminen

13 Kyläohjelman toteutus Hyväksyttiin kunnanvaltuustossa syksyllä 2010 päätettiin vuosittaisista yhteistyö- neuvotteluista järjestj rjestöjen jen ja kunnan johtoryhmän n välillv lillä jossa määm ääritellään n tulevan vuoden painopisteet sekä mahdolliset lisäresurssit vuosittainen kylien ja kunnanvaltuuston kyläfoorumi

14 Kyläohjelma Toteutussuunnitelma Seudulla toimivien järjestj rjestöjen jen ja kylien kanssa yhdessä laaditaan kyläohjelman pohjalta toteutussuunnitelma seminaarissa Käydään n läpi l mitä tällä hetkellä on käynnissk ynnissä ja mitä tulisi käynnistk ynnistää. Toimintamallia ei aikaisemmin kokeiltu Mahdollisesti vuosittainen tapahtuma jos kiinnostusta riittää

15 Kyläohjelma Toteutussuunnitelma Kunta tukee työresurssein ja rahallisesti kyläohjelman ja kyläsuunnitelmien vuosittaista päivittp ivittämistä ja seurantaa Ongelmana kyläsuunnitelman saaminen osaksi yhdistysten normaalia vuosisuunnittelua ja seurantaa

16 Kylätoiminnan vuosi Tammelassa Kylien vuosikokoukset - Kylätoimikuntiin uusia jäseniä -Tammelan kylät ry:n hallituksen jäsenen valinta - Tulevan vuoden suunnittelu - Kyläsuunnitelmien päivitykset Kunnan seuraavan vuoden talousarvio lyödään lukkoon Syksy Talvi Kylätoimikuntien koulutuspäivät -kyläsuunnitelman päivitys -kyläohjelmaan liittyvät asiat Kylien kevätkokoukset - edellisen vuoden arviointi, palaute -kyläsuunnitelmien toteutumisen seuranta Kevät Toteutussuunnitelma seminaari: - mukana alueella toimivat järjestöt Tavoiteneuvottelut -kunnan ja järjestöjen neuvottelu seuraavan vuoden tavoitteista Kyläohjelman toteutumisen seuranta -kysely kylätoimikunnille ja viranhaltijoille Kyläfoorumi; Valtuusto ja Tammelan kylät Tammelan Kylät ry:n hallitus -Tammelan kylien yhteistyöelin -kokoontuu n. kerran kuussa Kesä Tapahtumia, retkiä ym Valtuuston seuraavan vuoden suunnitteluseminaari Kunnan seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja budjetin laadinta alkaa

17 Tammelan kunnan resurssit kylien kehittämiseen Maaseutuasiamiehen työpanos Maaseudun kehittämisraha /v /v kylien projektirahaa / v muu toiminta

18 Kylähankerahasto Rahaston käyttk yttötarkoitustarkoitus Rahaston tarkoituksena on tukea kylähankkeiden toteumista siten, että rahastosta voidaan myönt ntää lainaa hankkeen toteuttamisajaksi. Perusteena EU-rahoituksen jälkipainotteisuus. j Rahastosta avustetaan vain hankkeita, jotka tukevat kylän n yleistä kehittämist mistä sekä kylän n ja kunnan palvelu- ja elinkeinorakenteen kehittämist mistä. Rahaston suuruus ja rahaston käytk ytön n periaatteet Rahaston suuruus on euroa. Rahavarat sisältyv ltyvät t kunnan yleiseen rahoitusomaisuuteen. Rahastosta myönnet nnetään n lainaa rekisteröidyille idyille tammelalaisille yhdistyksille hankkeen rahoittamiseksi. Laina voidaan myönt ntää,, kun rahoittajataholta on saatu myönteinen rahoituspää äätös s hankkeelle. Laina-aika aika on rahoituspää äätöksessä määritelty hankkeen kestoaika + 6 kk. Lainan suuruus on enintää ään n puolet hankkeen ensimmäisen isen kokonaisen toimintavuoden budjetoiduista menoista. Lainasta ei peritä korkoa. Lainasta peritää ään n tilinhoitokuluina enintää ään100 euroa vuodessa. Lainasta tehdää ään n velkakirja. Lainan vakuutena on yhdistyksen nimenkirjoittajien allekirjoittama vakuus.

19 Lainan myönt ntäminen Päätöksen lainan myönteist nteistä tekee maaseutuasiamies, pääp äätöksen liitteenä tulee olla kunnankamreerin puoltava lausunto. Hakemuksen liitteenä tulee olla oikeaksi todistettu rahoittajatahon pääp äätös rahoituksesta, hankesuunnitelma, selvitys nimenkirjoitusoikeudesta, ote pöytäkirjasta jossa on hakijatahon päätös s siitä että lainaa haetaan, selvitys hakijatahon vakavaraisuudesta ja yhdistysrekisteri ote.

20 Tammelan tilastollinen osa-aluejako aluejako Kunnan tilastollinen osa-aluejako aluejako tehty toiminnallisten kylien mukaisesti Käytönnössä vastaa lähestäysin kyläyhdistysten yhdistysten toiminta-alueita alueita Tilastokeskukselta sekä kunnan omista rekistereistä saatavaa tietoa voidaan käyttää kylien kehittymisen mittaamisessa

21

22 TAMMELAN KYLIEN ASUKASMÄÄRÄT :ntä asukasta Pataka ngas Susika s Teuro Kaukjä rvi Tamme lan Kirstilä- Kytö Sukula Kallio Torro Letku Hykilä- Lunkaa Riihival kama Saari- Kaukol a Porras Liesjär vi Muut , , , , ,

23

Tammelan omaehtoinen kehittäminen

Tammelan omaehtoinen kehittäminen Tammelan omaehtoinen kehittäminen Tammelan kunta / Maaseututoimi Kyläyhdistykset Tammelan kylät ry hallitus -maaseutuasiamies sihteerinä Vapaaajanasukkaat Tammelan muut yhdistykset Tammelan kylät t ry

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää. tiistai 23.11.2010 Hotel Arthur

Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää. tiistai 23.11.2010 Hotel Arthur Päätösseminaari 4V Keke kuuluu kaikille- paikalliset toimijat kestävää ää kehitystä edistämäss ssä tiistai 3..00 Hotel Arthur Asukasosallisuuden kehittäminen vuokrataloyhtiöss ssä Terhi Toppinen-Häyrinen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

Pirkanmaan CP-yhdistys ry Pirkanmaan CP-yhdistys ry SÄÄNNOT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan CP-yhdistys ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja sen toimialueena on Pirkanmaa. 2 TARKOITUS, TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian päivä III 27.10.2014 Asikkala Petra Korkiakoski, HAMK Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke Esityksen sisältö Kestävän

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

Endoproteesihoitajan toimenkuva ja asiantuntijuus tekonivelpotilaan hoidossa. Raija Lemettinen Päivi Salonen 06.04.2005

Endoproteesihoitajan toimenkuva ja asiantuntijuus tekonivelpotilaan hoidossa. Raija Lemettinen Päivi Salonen 06.04.2005 Endoproteesihoitajan toimenkuva ja asiantuntijuus tekonivelpotilaan hoidossa Raija Lemettinen Päivi Salonen 06.04.2005 Esityksen sisält ltö Aiheen valinta Työn n kokoaminen Asiantuntijuus hoitotyöss ssä

Lisätiedot

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016.

Ehdotus yhdistyksen uusiksi säännöiksi hyväksyttäväksi ylimääräisessä yleiskokouksessa Jyväskylässä 30.1.2016. Suomen Oriental Moodo liitto ry:n säännöt 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Oriental Moodo liitto ry. Yhdistys voi käyttää epävirallista rinnakkaisnimeä Oriental Moodo liitto sekä lyhennettä OMD liitto.

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA 30.3.2011. Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA 30.3.2011. Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari VUOKRALAISPÄIV IVÄT KUOPIOSSA 30.3.2011 Asukasdemokratia Sosiaali-is isännöitsijä Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari ASUKASTOIMINTA RASITE VAI RIKKAUS? Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa

Lisätiedot

TAMMELAN KYLÄOHJELMA 2020

TAMMELAN KYLÄOHJELMA 2020 TAMMELAN KYLÄOHJELMA 2020 Sisällys 1 Tausta 1.1 Kyläohjelman laadinta ja tavoite 1.2 Menetelmät ja osallistuminen 2 Tammelan kylät kyselytulosten pohjalta 2.1 Tammelan kylät yleisesti 2.2 Kylien nykytila

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pioneeriaselajin Liitto ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alue on koko

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vaasan Purolan kyläyhdistys ry Vasa Bobäck byaförening rf ja kotipaikka Vaasan kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Purolan kaupunginosa Vaasassa. 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

TYHY-SUUNNITELMAN LAADINTA, TOTEUTUS JA SEURANTA V. 2012

TYHY-SUUNNITELMAN LAADINTA, TOTEUTUS JA SEURANTA V. 2012 TYHY-SUUNNITELMAN LAADINTA, TOTEUTUS JA SEURANTA V. 2012 Kevät 2011 Marja Mäkiniemi M Tommi Hautaniemi työhyvinvointisuunnittelija psykologi, työhyvinvointiasiat p. 5191 p. 4182 TYÖHYVINVOINNILLA TARKOITETAAN

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterin ennakkotarkastus suoritettu 16.4.2007 hyväksyntä 5.6.2009 Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuksessa tehdyt 2 pientä muutosta on lihavoitu. JÄSENYHDISTYSTEN

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Liikuntatieteellinen Seura ry. Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä LTS. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE OULUN SEUDUN MS-YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT (Rek.nro 159.657) Uudistettu 19.03.2009 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Oulun Seudun MS-yhdistys ry. Yhdistyksen kielinä

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Mikkeli-Seura ry. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, kotipaikka ja toimialue on Mikkelin kaupunki.

1 Yhdistyksen nimi on Mikkeli-Seura ry. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, kotipaikka ja toimialue on Mikkelin kaupunki. MIKKELI-SEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Mikkeli-Seura ry. Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, kotipaikka ja toimialue on Mikkelin kaupunki. Seura on puoluepoliittisesti

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä. Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry (SKRL ry). Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö

KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö KYLÄOHJELMAN TOTEUTUS 2014-Asuminen ja ympäristö Maankäytön suunnittelu Tonttimarkkinointi Maisemankunnostus Uusia asukkaita Hyödynnettävä kyläkaavan antamat rakentamisen mahdollisuudet kylillä Tonttityöryhmän

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Koverontie 26

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Koverontie 26 ..,*ili,i$e+,+. Patentti- ja rekisterihallitus,'fr:.i.,,:,:,e Yhdistysasiat!'.j -'! '.:.' ': l'(; li.,rar tr"r,r&i \'fettltrtill' JALJENNOS 03.a2.2012 1(5) Rekister:inumero: 207.402 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. 1 Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry 1 NIMI, KOTIPIKK J KILI Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit MK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto. Liiton

Lisätiedot

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle 26.11.2014 Valokuvataiteilijoiden liitto ry SÄÄNNÖT 2 SISÄLLYS 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 3 2 Tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

JÄLJENNÖS 1(4) 19.03.2013. llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D 00670 HELSINKI 209.726 19.03.2013 19.03.

JÄLJENNÖS 1(4) 19.03.2013. llmastovanhemmat ry Helsinki Selvenius-Hurme Hanna Liisa Tuohimäentie 100 D 00670 HELSINKI 209.726 19.03.2013 19.03. Patentti- ja rekisterihallitus JÄLJENNÖS 1(4) Rekisterinumero: 209.726 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: Jäljennös annettu: Helsinki Selvenius-Hurme Hanna

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF

MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF Säännöt MYYRAS VIIRILÄN OMAKOTIYHDISTYS RY/MYRAS VIIRILÄ EGNAHEMSFÖRENING RF 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Myyras - Viirilän Omakotiyhdistys ry/myras Viirilä Egnahemsförening rf. Yhdistyksen

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Myllykosken Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan Myllykoski 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistyksen

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on Erasmus Student Network Finland ry (myöhemmin ESN Finland)

1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on Erasmus Student Network Finland ry (myöhemmin ESN Finland) ry:n säännöt Kuten hyväksytty NP Skype V:ssa 20.8.2015 1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on ry (myöhemmin ESN Finland) 1.2. ESN Finland on voittoa tavoittelematon, poliittisesti, tunnuksellisesti

Lisätiedot

Nimi: Kotipaikka: Osoite:

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Jäsenvaliokunnan ehdotus yhdistysten mallisäännöiksi 4.3.2015 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakennusmestarit

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS KUNTALIITOKSEN TOTEUTUMISEEN JA NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN

TILANNEKATSAUS KUNTALIITOKSEN TOTEUTUMISEEN JA NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN TILANNEKATSAUS KUNTALIITOKSEN TOTEUTUMISEEN JA NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 2.2.2011 Helvi Walli, Ari Vaitiniemi, Henna Lempiäinen NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Toimikunnan toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Lisätiedot

Asukkaita 395 000, joista 200 000 Oulun talousalueella Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suuri väkiluvultaan Uudenmaan ja

Asukkaita 395 000, joista 200 000 Oulun talousalueella Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suuri väkiluvultaan Uudenmaan ja Asukkaita 395 000, joista 200 000 Oulun talousalueella Suomen toiseksi suurin pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suuri väkiluvultaan Uudenmaan ja Pirkanmaan ohella väkiluvultaan nopeiten kasvava maakunta

Lisätiedot

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Rekisterinumero 197.136 Alkuperäisten, vuoden 2007 sääntöjen muutos hyväksytty PRH:ssa vuonna 2014. Tärkeimmät muutokset koskivat kannatusjäsenyyttä, nimenkirjoitusoikeuden

Lisätiedot

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013. Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013

Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu 10.12.2013 Kylien Salo Kyläsuunnittelu Tuohittu Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Kylien Salo kehittämishanke, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja järjestöosaaminen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE. 1. hoidon ja kuntoutuksen edistäminen, 2. sairaudesta tiedottaminen,

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE. 1. hoidon ja kuntoutuksen edistäminen, 2. sairaudesta tiedottaminen, KYMMENEN VIRRAN MS-YHDISTYS ry. 1(6) SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Kymmenen virran MS-yhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu ja pöytä- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha

Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha LAHDEN 4H- YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahden 4H- yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahti. 2 Yhdistys osana 4H- järjestöä Yhdistyksen nimessä olevat H- kirjaimet tarkoittavat

Lisätiedot

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous Hallituksen tekemä ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamiseksi. Vasemmalla ovat säännöt nykyisessä muodossaan. Oikealla ne pykälät kokonaisuudessaan, joihin hallitus esittää muutoksia. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82 KORJAUSKEHOTUS Liite Säännöt pyydetään korjaamaan merkintöjen mukaisesti. Yhdistys voi hyväksyä korjausehdotukset sellaisenaan rastittamalla ao. ruudut. Kaikki asiakirjat on toimitettava Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

Seura noudattaa niiden liikuntajärjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä se on. KIEKKO-LASER JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kiekko-Laser Juniorit ry. Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä K-Laser. Yhdistys

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

KYLÄKAUPASTA YKSITYISTEN JA JULKISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖLIITTYMÄ

KYLÄKAUPASTA YKSITYISTEN JA JULKISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖLIITTYMÄ KYLÄKAUPASTA YKSITYISTEN JA JULKISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖLIITTYMÄ Sosiaalisten vaikutusten arviointiosuus Kick off 6.3.2013, Helsinki TY, koulutus- ja kehittämiskeskus Brahea, Sami Tantarimäki TOTEUTUSAIKATAULU

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki. Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot