ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO. Lausunto Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille LAUSUNTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO. Lausunto Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011-2016 LAUSUNTO"

Transkriptio

1 MAAKUNTALIITTO Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamominedu.fi LAUSUNTO Lausunto Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille Etelä-Savon maakuntaliitto antaa lausuntonsa Opetus- ja kulttuuriministeriön lausun topyynnön OKM/1 2/500/2011( ), liitteenä olevasta luonnoksesta Koulutuk sen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Mikäli Etelä-Savon maakuntahallitus kokouksessaan päätyy muuttamaan lausuntoa, lähetämme maakuntahallituksen hyväksymän lausunnon välittömästi koko uksen jälkeen korvaamaan tämän lausunnon. Koulutusta ja tutkimusta koskevilla kehittämislinjauksilla ja aloittajamitoituksella ei tule heikentää kehitysedellytyksiä Etelä-Savon kaltaisilla alueilla, joilla väestön ikään tyminen ja eläköityminen asettavat suuria haasteita osaavan työvoiman saatavuudelle ja joilla myös väestön koulutustaso on keskimääräistä alhaisempi. Myös alueellinen ulottuvuus ml. maantieteelliset etäisyydet tulee huomioida koulutuksen tasa-arvo- ja saavutettavu ustavoitteissa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt Koulutuksen- ja tutkimuksen kehittämissuunni telmaan liittyvät koulutustarjonnan alueelliset tavoitteet esityksensä suuralueittain. Näistä Etelä-Savo muodostaa yhdessä Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois- Karjalan ja Pohjois-Savon kanssa Itä-Suomen suuralueen. Etelä-Savon maakuntaliiton mielestä esitetty suuralue muodostaa korkea-asteen kou lutuksen osalta perustellun tarkastelualueen. Sen sijaan ammatillisen peruskoulutuk sen osalta alue ei muodosta sellaista opiskelijoiden rekrytointialuetta, jota voitaisiin pi tää perusteltuna aluejakona. Ammatillinen peruskoulutus tähtää maakunnalliseen ja usein seutukuntaiseenkin koulutustarjontaan. Myös koulutuksen suuntautuminen ensi sijaisesti vuotiaiden nuorten koulutukseen, perustelee esitettyjä suuralueita pienempien alueiden tarkastelua. Väestön koulutustaso ja osaaminen Etelä-Savon kannalta ongelmallisin kehittämissuunnitelmakokonaisuuteen liittyvä asia ovat koulutustarjonnan aloituspaikkamäärät. Aloituspaikkamääriä on ennakoitu erilli sessä, mutta suoraan Koulutuksen- ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan liittyvässä Koulutustarjonta hankkeessa. Etelä-Savo, Etelä-Karjala, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala ovat keskustelleet lausun nonvalmistelun yhteydessä opetus- ja ku Ittuuriministeriön alustavasta ehdotuksesta ja päätyneet linjaamaan esitystä maakuntakohtaiseen päätöksentekoon seuraavasti: O 4altituskatu 3 A MikkeI O Puhelin O Faksi

2 MAAKU NTA LIITTO Ita-Suomen maakunnat hyväksyvät ammatillisen peruskoulutuksen osalta Itä-Suomen suuralueelle 8100 aloituspaikkaa. Esitys puolittaa maakuntien keväällä 2011 tekemän ehdotuksen (8472) ja OKM:n tekemän ehdotuksen (7660) välisen eron. Ammattikorkeakoulutuksen osalta maakunnat pitäytyvät keväisessä esityksissään (4186), mikä on sama kuin OKM:n esitys (4200). Tästä syystä Itä-Suomen maakunnat eivät hyväksy OKM:n ammattikorkeakouluille antamassaan palautteessa Itä-Suomen ammattikorkeakouluille tekemiä leikkau ksia. Esitetyissä leikkauksissa ei ole huomioitu Itä-Suomen ammattikorkeakouluissa tehtyjä rakenteellisia muutoksia ja niiden sisältämiä vähennyksiä aloituspaikkoihin. Yliopistojen aloituspaikoissa hyväksytään OKM:n esitys (3000). Etelä-Savon osalta esitetään kuitenkin, että Itä-Suomen suuralueen yliopistojen aloituspaikkoihin lisätään Mikkelissä Aalto yliopiston tarjoama englanninkielisen kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon (Bachelor of Science in Economics and Business Administration, BScBA) johtavat 80 aloituspaikkaa. Koulutus johtaa edelleen käytännössä ylempään korkea koulututkintoon, jota ei vielä toteuteta Etelä-Savossa. Syy niiden poisjäämiseen alku peräisestä esityksestä oli se, että 0KM pyysi esitystä ylempään korkeakoulututkintoon johtavasta koulutuksesta. Maakuntien liittojen keväällä 2011 mitoittamat aloituspaikkaluvut tulee sisällyttää maa kuntatasolla osaksi Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa Työvoiman saatavuutta ja aloituspaikkoja koskevilta osin viitataan Etelä-Savon maa kuntaliito lausuntoon Koulutuksen alueellisista tavoitteista. Varhaiskasvatus Etelä-Savon maakuntaliitto kannattaa varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelun, hallinnon ja ohjauksen siirtoa sosiaali- ja terveysministeri östä opetus- ja kulttuuriministeriöön. Keskeistä on varhaiskasvatuksen ohjaus ja kehit täminen yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena. Myös kansainvälisestä perspektiivistä katsoen kehityssuunta on kohti yhtenäistä kasvatus- ja koulutusjärjestelmää, jossa varhaiskasvatus ja kouluopetus muodostavat eheän kokonaisuuden toiminnallisesti, sisällöllisesti ja hallinnollisesti. Toisen asteen koulutus Osana yhteiskuntatakuuta toteutetaan koulutustakuu, jonka mukaisesti jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan jatkomahdollisuus lukiossa, ammatillisessa koulu tuksessa, oppisopimuskou lutuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Etelä-Savon maakuntaliitto tukee tätä tavoitetta, mutta korostaa, että ikäluokkien pie nentymisestä huolimatta perusopetuksen jälkeistä koulutusta tulee olla tarjolla riittä västi, alueellisesti kattavasti ja helposti saavutettavasti. Koulutustakuu lisää opiskelijoiden erityistuen ja ohjauksen tarvetta. On tärkeää, että toteutettavilla ratkaisuilla pystytään tukemaan erityistuen tarpeessa olevien nuorten kouluttautumista ja toisaalta varmistamaan 2. asteen koulutuksen laadukkuus ja kilpai lukyky. Tämä tulee ottaa huomioon koulutustakuun toteuttamisen edellyttämässä ra hoituksessa.

3 7 ETELÄ-SAVON Etela-Savon maakunnan näkökulmasta on tärkeää huomioida myös osaavan työvoi man saatavuus tulevaisuudessa alueen yritysten menestymisen ja laadukkaiden pal veluiden varmistamiseksi. Maahanmu uttajien kotouttamiskoulutukset sekä valmenta van ja kuntouttavan koulutuksen merkitys syrjäytymisen ehkäisyssä ja työvoiman saa tavuuden turvaamisessa on Etelä-Savossa erittäin merkittävää. Etelä-Savon maakuntaliitto tukee lukion ja ammatillisen koulutuksen yhteistyön vahvis tamista, työnjaon selkiinnyttämistä ja tehokasta jatko-opintoihin siirtymistä. Maakuntaliitto kannattaa tutkintojen joustavuuden ja tutkinnonosien suorittamismahdollisuuksien lisäämistä. Näin voidaan vähentää moninkertaista koulutusta ja tehostaa koulutuksen järjestäjien voimavarojen käyttöä. Tavoitteena tulee olla, että perusopetuksen jälkeen nuori saa opiskelupaikan ensisijai sesti tutkintotavoitteisesta koulutuksesta. Työpajat, valmistavat ja valmentavat koulu tukset, perusopetuksen lisäopetus ja muut opiskelupaikkaansa odottavien ja hakevien palvelut suunnataan vain niille nuorille, joilla on erityisiä tarpeita niihin. Nuorten peruskoulun jälkeisten opintojen, osaamistason kohottamisen ja työelämän osaamistarpeiden sekä työvoimatarpeen näkökulmista ammatillista koulutusta ja lu kiokoulutusta tulisi jatkossa tarkastella ja ohjata yhtenä toisen asteen koulutuskoko naisu utena, molempien sektoreiden ominaispiirteet säilyttäen. Keh ittämissuunnitelmaluonnoksen tavoite käynnistää toisen asteen koulutuksen palve lukyvyn vahvistaminen ja rakenteellisen kehittämisen toimenpideohjelma on Etelä- Savon maakuntaliiton näkemyksen mukaan erittäin kannatettavaa. Lukio Etelä-Savon maakuntaliitto painottaa että lukiokoulutus alueellisena koulutuspalveluna turvataan koko maassa alueiden erityispiirteet huomioon ottaen. Lukiokoulutuksella on suuri merkitys Etelä-Savon osaamiselle ja kilpailukyvylte. Lukiokoulutuksen uudistamisessa tulee arvioida erityisesti tulevaisuuden tieto- ja osaamistarpeita sekä luoda mahdollisuuksia työelämäyhteyksien ja - tietämyksen li säämiseen. Kokonaisuuksien hallintaa, yhteistyötä ja teknologian hyödyntämistä tulee lisätä. Ammatillinen koulutus Monipuolinen ja laadukas ammatillisen koulutuksen koulutustarjonta tulee turvata ta savertaisten koulutusmahdollisuuksien ja työvoiman saatavuuden takaamiseksi eri puolilla Suomea. Etelä-Savon maakuntaliitto pitää hyvänä kehittämissuunnitelmaluon noksessa asetettua tavoitetta ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman toteuttamisesta. Ohjelmalla vähen netään koulutuksen keskeyttämistä ja tuetaan opin tojen etenemistä sekä tutkintojen suorittamista tavoiteajassa. Edelleen maakuntaliitto pitää hyvänä tavoitteena ammatillisten perustutkintojen ja ammatti- ja erikoisammattitutkintojen osaamisperusteisuuden ja työelämäyhteyksien lisäämistä sekä kansainvälistymisen edistämistä mm. lisäämällä pitkäkestoista opiske lijaliikkuvuutta, opettajien kansainvälisiä työelämäjaksoja ja muuta liikkuvuutta.

4 MAAKUNTALIITTO Etelä-Savon maakuntaliitto pitää erittäin perusteituna että korkeakoulut ja tutkimuslai tokset tehostavat alueellista toimintaansa yhdessä ammatillisten oppilaitosten kanssa ammatillisen koulutuksen merkityksen vahvistamiseksi innovaatiojärjestelmässä sekä luovuuden ja huippuosaamisen kehittämiseksi ammatillisessa koulutuksessa. Ammatil lisen koulutuksen opetushenkilöstön osaamista tulee luonnoksen mukaisesti vahvistaa innovaatioiden tuottamisessa, tunnistamisessa ja tuotteistamisessa. Nämä toimivat keskeisinä keinoina myös ammatillisen koulutuksen työelämävastaavuuden keh ittämi sessä. Korkeakoulut ja tutkimus Etelä-Savon maakuntaliitto pitää ammattikorkeakouluja koskevan lainsäädännön uu distamista perusteltu na siten, että ammattikorkeakoulujen vahva omistuksellinen kyt kentä omaan toimintaympäristöön säilyy. Etelä-Savon maakuntaliitto pitää hyvänä ke hittämissuunnitelmaluonnoksen periaatetta, jonka mukaan jokaisessa maakunnassa toimii yksi tai useampi korkeakoulu. Esitystä tuloksellisuuden, laadun ja vaikuttavuu den painoarvon lisäämisestä ammattikorkeakoulujen perusrahoituksessa maakuntaliit to pitää perusteltuna. Ammattikorkeakoulujen aloittajamäärien arvioinnissa on otettava huomioon maakunti en väliset erot paitsi väestöpohjassa, myös korkeakoulutasoisen opetuksen kokonais tarjonnassa. Samoin ammattikorkeakoulujen, esim. Mikkelin ammattikorkeakoulun ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulun jo viime vuosina suorittama omaehtoinen pääl lekkäisen koulutuksen karsiminen ja suurempien korkeakoulualueiden koulutustarjon nan työnjaosta sopiminen on huomioitava tulevia koulutuksen volyymileikkauksia teh täessä. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaluonnoksen mukaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimustyöllä on oma profiilinsa, mutta niitä kannustetaan li säämään myös tutkimuksellista yhteistyötään. Tällä hetkellä korkeakoulujen TKI toiminta rahoitetaan suurilta osin maakunnan omien rahoitusvälineiden ja EU:n raken nerahastojen kautta. Sen vuoksi olisikin tärkeää lisätä Suomen Akatemian rahoitusta ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaan. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteis työllä voidaan saavuttaa myös EU:lta suoraan haettavan tutkimusrahoituksen määrän kaksinkertaistaminen, minkä kehittämissuunnitelmaluonnos asettaa tavoitteeksi. Yliopistokeskuksia tulee kehittää ja vahvistaa tavoitteena yliopistokeskusten vaikutusalueiden kilpailukyvyn varmistaminen ja korkeimman tason osaamisen turvaaminen. Yliopistokeskusten kehittämisestä aiheutuviin kustannuksiin osoitettavan vuotuisen määrärahan on sisällyttävä jatkossakin korvamerkittynä koordinaatioyliopistojen saa maan rahoitukseen. Aikuiskoulutus Etelä-Savon maakuntaliitto pitää tärkeänä aikuiskoulutuksen saatavuuden ja saavutet tavuuden turvaamista koko maakunnan alueella ja kaikilla koulutusasteilla. Aikuiskou lutuksen rahoitus tulee turvata erillisenä. Nuorisoasteen koulutuksella ei voida kokonaan turvata tulevaisuuden koulutetun työ voiman tarvetta, vaan aikuisten ammatillinen lisäkoulutus, työvoimapoliittinen koulutus ja oppisopimuskoulutus ovat tärkeitä täydentäviä välineitä.

5 ETELÄ SAVON MAAKU NTALIITTO Aikuiskoulutuksen merkitystä lisaä uuden työvoiman kouluttamisen lisäksi kasvava tarve panostaa työssä olevan henkilöstön täydennys- ja jatkokoulutukseen. Aikuiskou lutustarjontaan tulee kiinnittää erityistä huomioita ammatillisten oppilaitosten ja ammat tikorkeakoulujen opiskelutarjonnassa. Aikuiskoulutuksella on tuettava myös työperäis tä maahanmuuttoa ja vahvistettava maahanmuuttajien asemaa työmarkkinoilla. Maakuntaliitto kannattaa uutena avauksena ehdotetun henkilökohtaisen koulutustili mallin nopeaa selvitystyötä ja käyttöönottoa. Maakuntaliitto korostaa, että tulisi kehittää toimia, joilla edistetään osaamisen tunnis tamista, vähen netään tarpeetonta, moninkertaista ja samantasoista tutkintokoulutusta sekä ohjataan aikuiset nimenomaan aikuiskoulutuksen piiriin. Maakuntaliitto pitää tärkeänä, että työvoimapoliittisen koulutuksen ja ammatillisen lisäkoulutuksen opiskelijapaikkamäärät pidetään riittävän suurina työvoimatarpeen ja työt lisyyskeh ityksen edellyttämän tarpeen mukaan. Ammatillisen lisäkoulutuksen paikko jen vähentäminen lisää aikuisten paineita hakeutua nuorten ammatilliseen koulutuk seen. Koulutuksen arviointi ja ennakointi Koulutustarpeiden määrällisten tavoitteiden taustalla on perusteellinen ennakointityö, jossa maakunnilla on ollut keskeinen rooli. Maakunnissa tehdyn ennakointityön ja alu een asiantuntemuksen tulisi näkyä nyt esitettyä enemmän kehittämissuunnitelmaluon noksen määrällisissä tavoitteissa. Alueellinen työvoima- ja koulutustarpeita koskeva ennakointityö on luonnoksen teks tiosassa jätetty vaille mainintoja, vaikka kyseessä on maakunnan liittojen lakisääteinen tehtävä. Alueilla on panostettu vahvasti sekä lyhyen että pitkän aikavälin ennakointi työhön, näin myös kehittämissuunnitelmaluonnokseen liittyvässä aloittajamitoituspro sessissa. Kou lutustarjonta hanke, jonka tavoitteena oli tulevaisuuden työvoimatarpeisiin vastaaminen ja koulutustarjonnan koulutusaloittainen tarkastelu, johti lopulta vain kokonaislukujen tarkasteluun. Opetusministeriön ja maakuntien yhteistyötä ennakoinnissa tulee edelleen kehittää ja maakuntien liittojen rooleja alue-ennakoinnista vastuullisina toimijoina vahvistaa. Alu eellisen ennakoinnin toimijoiden rooleja on syytä edelleen selkeyttää ja vakiinnuttaa nykyinen maakuntaliittojen koordinoima ennakoinnin malli. Etelä-Savon maakuntaliiton näkemyksen mukaan koulutuksen arviointikeskuksen pe rustaminen selkeyttää nykyisin hajanaista koulutuksen arviointia, mahdollistaa pääl lekkäisyyksien vähentämisen ja vahvistaa arvioinnin merkitystä päätöksenteon ja kou lutuksen kehittämisen pohjana. ETELÄ-SAVON MAAKU NTALI ITTO maakuntajohtajan poissa ollessa Riitta Koskinen aluekehitysjohtaja

Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista

Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista LAUSUNTO 20.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@minedu.fi Lausunto koulutustarjonnan alueellisista tavoitteista Etelä-Savon maakuntaliitto antaa lausuntonsa opetus-

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016 Tapio Kosunen Valtiosihteeri 30-vuotiaiden koulutustaso sukupuolen mukaan, 2009 Hallitusohjelman painopistealueet Köyhyyden,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ajankohtaista ammatillisessa koulutuksessa Opetusneuvos Tarja Riihimäki KESU:n koulutuspoliittisia lähtökohtia Suomalaiset maailman osaavin kansa vuonna 2020 nuorista aikuisista runsaalla kolmanneksella

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012

Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Rakenteet murroksessa Koulutuksen ennakointi ratkaisevassa asemassa 29.11.2012 Tutkimus- ja kehittämispäällikkö Mikko Väisänen, Pohjois-Pohjanmaan liitto 15-vuotiaat vuosina 2008 ja 2020 2 410 1 898-21,3

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala Kirsi Kangaspunta johtaja Koulutustasotavoitteet Maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto 88%

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

KESU Kehityspäällikkö Marko Koskinen

KESU Kehityspäällikkö Marko Koskinen KESU -2016 13.6.2012 Kehityspäällikkö Marko Koskinen Mitoituksen periaatteita/ KT2016 Nuorisoikäluokan ennakoitu kehitys yhteiskunta- ja nuorisotakuun toteuttamisessa Toiselle asteelle siirtyvän keskimääräisen

Lisätiedot

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma

Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma Oulun alueen ammatillisen koulutuksen kehittämissuunnitelma 1 Sisällys 1. Oulun alueen ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittämissuunnitelman keskeiset kohdat... 2 2. Oulun alueen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Olli Pekka Hatanpää Suunnittelupäällikkö Uudenmaan liitto

Olli Pekka Hatanpää Suunnittelupäällikkö Uudenmaan liitto Muuttuva työelämä työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet Ammatillisen lisäkoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan laadun kehittäminen tiedotus- ja keskustelutilaisuus 4.12.2013 Olli Pekka Hatanpää

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet

Aikuiskoulutuksen haasteet Aikuiskoulutuksen haasteet Väestön ikä- ja koulutusrakenteen muutokset osaavan työvoiman saatavuus aikuisten muuttuva koulutuskäyttäytyminen Muutokset työmarkkinoilla pätkätyöt osa-aikaisuus löyhä kiinnittyminen

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6. Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.2013 Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärien sopeuttaminen

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö Kansallisen metsäohjelman määräaikainen työryhmä

Lisätiedot

Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi

Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi Lapin Kuntapäivä 22.9.2010 Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi Rovaniemi Erityisasiantuntija Maarit Kallio-Savela, Suomen Kuntaliitto Jatkumo esiopetuksesta perusopetuksen kautta toiselle asteelle nuoruus

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes

Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012. Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu 8.5.2012 Elise Virnes Nuorten yhteiskuntatakuu Pääministeri Kataisen hallitusohjelmaan on kirjattu nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen nuorten työllisyyden edistämiseksi ja

Lisätiedot

Toisen asteen koulutus

Toisen asteen koulutus Toisen asteen koulutus Kymenlaakson maakuntapäivä 13.5.2015 Johtaja, opetus ja kulttuuri Terhi Päivärinta Nykytila Hallituksen esitykset lukion ja ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja järjestämisluvista

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

Osaajat kohtaavat seminaari 24.1.2007. Tarja Tuominen. 24.1.2007 Osaava henkilöstö - menestyvät yritykset 1

Osaajat kohtaavat seminaari 24.1.2007. Tarja Tuominen. 24.1.2007 Osaava henkilöstö - menestyvät yritykset 1 Osaajat kohtaavat seminaari 24.1.2007 Tarja Tuominen 1 Esityksen rakenne EK:n työvoimatiedustelu 2006 henkilöstömäärän kehitys (lokakuu 2006-lokakuu 2007) EK:n koulutus- ja työvoimapoliittiset linjaukset

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön alustava esitys vuoden 2016 koulutustarjonnaksi

Opetus- ja kulttuuriministeriön alustava esitys vuoden 2016 koulutustarjonnaksi Keskustelun avaus - koulutustarjonnan alueelliset tavoitteet Opetus- ja kulttuuriministeriön alustava esitys vuoden 2016 koulutustarjonnaksi 1. Johdanto Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi kirjeellään

Lisätiedot

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.

Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus. Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4. Ammattistartin järjestäminen ja rahoitus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 12.4.2010 Ammattikoulutuksen kriittiset tehtävät Muuttuvassa työelämässä

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015. Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö Ennakkojaksot ja VALMA 26.3.2015 Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö MITÄ on VALMA? Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus (vakinaistui 2010, perusteet), Ammattistartti Maahanmuuttajien

Lisätiedot

-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus

-palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Osaavaa työvoimaa hoito- ja hoiva-alan tarpeisiin -palvelutarpeita ja kysyntää vastaava joustava koulutus Johtaja Mika Tammilehto Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 20.10.2009

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot

Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot Opin ovi Pirkanmaa projektin alueellinen seminaari 11.11.2010 Opetusneuvos Aira Rajamäki Ammattikoulutus, Tutkinnot yksikkö Opetushallitus Toimintaympäristön

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013

Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013 6.3.2013 Anu Tokila Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä 6.3.2013 Työllisyys ja koulutus 1 Keski-Suomen vahvat erikoistumisalat Keski-Suomen markkinaosuus Suomesta: 10,4 % metsäteollisuudesta 8,9 %

Lisätiedot

Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutus- ja osaamistarpeen ennakointi Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen 1 Ennakoinnin määritelmästä Ennakointi on käytettävissä olevalle nykytilaa ja menneisyyttä koskevalle tiedolle perustuvaa tulevan

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen sopeuttamistarpeet ja kehittäminen vuosina

Ammatillisen koulutuksen sopeuttamistarpeet ja kehittäminen vuosina Ammatillisen koulutuksen sopeuttamistarpeet ja kehittäminen vuosina 2013-2016 Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Johtaja Mika Tammilehto 13.11.2012 Ammatillisen koulutuksen menosäästöt

Lisätiedot

Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet

Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet Työelämässä tarvittavan osaamisen kehittäminen ammatillisen koulutuksen haasteet ja mahdollisuudet Marina Congress Centre 26.2.2007 Heikki Suomalainen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Toimintaympäristön

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunta

Eduskunnan sivistysvaliokunta Muistio P. Väisänen-Haapanen 14.10.2013 3746/90/2013 Eduskunnan sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttaminen ja väliaikainen muuttaminen, vapaasta sivistystyöstä

Lisätiedot

Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa

Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa Kuntien rooli tulevaisuudessa opetus- ja kulttuuripalveluissa Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Vetovoimainen kunta Innostavassa ja suvaitsevaisessa kunnassa into ja suvaitsevaisuus toteuttavat itse

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen

Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen Ammattikorkeakoululaki: tavoitteiden asettaminen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma toiminnalle asetettavat keskeiset tavoitteet ja valtakunnalliset kehittämishankkeet osa tutkintotavoitteisesta

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta

Koulutustakuun mahdollisuudet. Terttu Kiviranta Koulutustakuun mahdollisuudet Terttu Kiviranta 26.9.2013 Nuorisotakuu Tavoitteena auttaa nuoria pääsemään koulutukseen ja työelämään Koulutustakuu 2013 alkaen jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli 7.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Arvoisa vastaanottaja,

Arvoisa vastaanottaja, Arvoisa vastaanottaja, Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt asettaa koulutustarpeiden ennakoinnin koordinointia ja valmistelua varten työryhmän 17.9.2014. Työryhmän tehtävänä on 1) Koordinoida koulutustarpeen

Lisätiedot

VALMA - säädösmuutokset

VALMA - säädösmuutokset VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013 Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja

Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset. Kirsi Kangaspunta johtaja Oppilaan- ja opinto-ohjauksen ajankohtaiset linjaukset Kirsi Kangaspunta johtaja Hallitusohjelman tavoite: maailman osaavimmaksi kansaksi Väestön koulutustaso vuonna 2020 perusasteen jälkeinen tutkinto

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet 5.9.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen Tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin?

Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? Kati Lounema Jukka Vepsäläinen Mihin on nyt päästy ja miten jatketaan tästä eteenpäin? AmKesu-aluetilaisuus Helsinki 26.11.2014 Osaamisen For learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Helsingin

Lisätiedot

AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT

AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS- toimintayksikkö Johtaja Pasi Kankare Ennakointi yksikkö yksikön päällikkö Matti Kimari Tutkinnot yksikkö yksikön päällikkö Sirkka-Liisa

Lisätiedot

Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen

Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011. Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 222/2011 Koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi, mitoitus ja kohdentaminen 1 Työikäisen väestön määrän suhteellinen pieneneminen

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/100/531/2017 Päätös OKM/100/531/2017 6.10.2017 Kuopion Konservatorion kannatusyhdistys r.y. KUOPIONLAHDENKATU 23 C 70100 KUOPIO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/100/531/2017 Asia Ammatillisten

Lisätiedot

Referaatti OKM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille

Referaatti OKM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille Referaatti OKM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää 20.10. mennessä lausuntoa luonnoksesta koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaksi

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ

Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin. Hannele Louhelainen/ OAJ Valtakunnallisia näkemyksiä osaamis- ja koulutustarpeen ennakointiin Hannele Louhelainen/ OAJ Lähtökohdat ennakointiin Talouden epävakaus Julkisensektorin rakennemuutokset mm. kuntakentän uudistaminen

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/29/531/2017 Päätös OKM/29/531/2017 6.10.2017 Tanhuvaaran Säätiö sr MOINSALMENTIE 1042 57230 SAVONLINNA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/29/531/2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.

Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1. Ammatillinen koulutus vahvempaa osaamista ja yksilöllistyviä koulutuspolkuja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.1.2012 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen Taustaa Hallitusohjelma: Sukupuolten välisiä eroja osaamistuloksissa, koulutukseen osallistumisessa ja koulutuksen suorittamisessa

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa

AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa AmKesu Kuntakesu Koulutuksen paikallinen ja alueellinen kehittäminen voimakkaasti muuttuvissa olosuhteissa Finlandia-talo 5.2.2014 pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Kehittämisviraston lähtökohdat

Lisätiedot

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi Lausuntopyyntö OKM/83/010/2014 Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttaminen Koulutuksella hankitun tutkinnon

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1

Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009. 5.3.2009 Markku Koponen 1 Ammatillisesti suuntautuneen aikuiskoulutuksen kokonaisuudistus (AKKU) 2.väliraportti 6.3.2009 1 Kokonaisuudistuksen lähtökohdat Tavoitteena ollut selkiyttää hajanaista hallintoa, rahoitusta, etuuksia

Lisätiedot

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr:n vastine 11.8.

Päätös Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus , OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr:n vastine 11.8. Päätös OKM/141/531/2017 6.10.2017 Pop & Jazz Konservatorion Säätiö sr Arabiankatu 2 00560 HELSINKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus 9.6.2017, OKM/141/531/2017, ja Pop & Jazz Konservatorion

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes Lähtökohta Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana 1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus

ALOITUSPAIKAT. Tilastoissa on. Tutkintoon johtava ja valmistava koulutus ALOITUSPAIKAT Aloituspaikkatilastot sisältävät tiedot vuosittaisesta koulutustarjonnasta. Koulutuksen järjestäjät, oppilaitosten ylläpitäjät, ammattikorkeakoulut, yliopistot ja lääninhallitukset vastaavat

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiseminaari Helsinki ke 9.2.2011 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Taustaa (1) Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI 25.11.2013 AVAUS Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos KESU 2011-2016 / OKM-OPH TUSO Koulutuksen ja

Lisätiedot

Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia. Ennakointiseminaari Ilpo Hanhijoki

Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia. Ennakointiseminaari Ilpo Hanhijoki Koulutustarpeet 2020-luvulla - ennakointituloksia Ennakointiseminaari 16.2.2016 Ilpo Hanhijoki Esityksen sisältö 1. Työvoima ja koulutustarpeet 2020- luvulla - ennakointituloksia 2. Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi SASKY koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen reformi A.Kakkuri 8.5.2017 Yksi lainsäädäntö - Nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi

Lisätiedot

Terveyspalvelualan Liiton lausunto kehittämissuunnitelmasta

Terveyspalvelualan Liiton lausunto kehittämissuunnitelmasta Opetus ja kulttuuriministeriö Kirjaamo Eila Rissanen Opetus ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011 2016 Terveyspalvelualan Liiton lausunto

Lisätiedot

UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN

UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN UUDENLAISEEN ENNAKOINTIAJATTELUUN Työ-, koulutus- ja elinkeinoasiainneuvoston ennakointijaoston esitys työvoima- ja koulutustarpeen ennakoinnin kehittämiseksi Työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointi

Lisätiedot

Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa

Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa Alueyhteistyön kehittäminen määrällisten koulutustarpeiden ennakoinnissa Ennakointiyksikkö Samuli Leveälahti 15.12.2004 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ennakoinnin ESR hanke Opetushallituksessa 1.1.2004

Lisätiedot

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen

Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 11.10.2016 OKM reformin seurantaryhmässä: - Järjestämislupa voidaan myöntää hakemuksesta kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle. - Kuntien

Lisätiedot

Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin

Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin Katsaus Opetushallitukselle toimitettujen AmKesujen sisältöihin Joensuu 3.12.2014 Minna Bálint Alueelliset suunnitelmat Opetushallitukseen toimitettu 16 alueellista suunnitelmaa Suunnitelmat sisällöltään

Lisätiedot

LIITE 1 Suunnitelma Opetushallituksen käyttöön asetettavista valtion vuoden 2015 4.2.2015 talousarviomäärärahoista 2012 (eur) 2012 (htv) 2013 (eur) 2013 (htv) 2014 (eur) 2014 (htvarvio) 2015 (eur) 2015

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN UUSI RAHOITUSJÄRJESTELMÄ OPETUSHALLITUKSEN NÄKÖKULMASTA Amkesu Antti Markkanen Opetushallitus Rahoitus-yksikkö - Rahoitustaso ja sen muutokset - Uudet rahoitusperusteet - Kehittämishaasteita/keskustelun

Lisätiedot

VALMA - säädösten valmistelu

VALMA - säädösten valmistelu VALMA - säädösten valmistelu Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari 25.11.2013, Helsinki Congress Paasitorni Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus-

Lisätiedot