SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS"

Transkriptio

1 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS TOIMINTA JA ORGANISAATIO Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata sosiaalihuollon-, terveydenhuollon- sekä hoivapalveluiden järjestämisestä. Palvelujen toteuttaminen ja kehittäminen perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön ja viranomaisohjeistuksiin. Lieksan kaupungin strategia määrittelee suuntaviivat SOTE strategialle, kehittämistyölle ja tavoitteille. SOTE strategia painopistealueet vuosille 2015 ovat: Suunnitelmallinen ehkäisevä toiminta Ihmisläheiset työprosessit vähemmillä rajapinnoilla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelman ja hyvinvointikertomuksen laatiminen seuraavaksi valtuustokaudeksi yhteistyössä eri palvelukeskusten kanssa Henkilöstöresursseista huolehtiminen Alueellisen yhteistyön kehittäminen Päihde- ja mielenterveystyön uudelleen organisointi Huostaanottojen vähentäminen (kodin ulkopuolelle sijoitettujen palvelurakennemuutos) Tavoitteiden määrittelyssä on huomioitu toiminnan vaikuttavuuden arviointi. Tulosalueita ja kustannuspaikkoja pyritään muokkaamaan tarvelähtöisesti ja ehkäisevän työn painotus huomioiden. Tulosaluejaon pohjalta on mahdollista seurata paremmin ehkäisevän työn toteutumista ja jatkossa integroida toimintoja palvelukeskuksen sisällä tarkoituksenmukaiseen suuntaan. Menossa olevat toiminnan kehittämishankkeet: Hallitusohjelman mukainen työllistämiskokeilu, Ikääosaavat palvelut IMMO -, kotihoidon pienkotien kehittämishanke Terveempi Itä-Suomi (TERVIS), Neurologisten sairauksien ryhmäkuntoutushanke, uusi (rahoitus auki) Palvelualueet: - sosiaalipalvelut - terveyspalvelut - hoivapalvelut Tulosyksiköt 2110 Soten hallinto- ja tukipalvelut Sosiaalipalvelut vastuualue 2120 Ehkäisevä lapsiperhetyö 2130 Lasten ja perheiden sosiaalityö 2140 Vammaispalvelut 2150 Aikuissosiaalityö 2160 Työllisyyspalvelut 2170 Maahanmuuttajapalvelut Terveyspalvelut vastuualue 2210 Erikoissairaanhoito 2220 Työterveydenhuolto 2230 Hammashuolto 2240 Ehkäisevä perusterveydenhuolto 2250 Perusterveydenhuolto 2260 Mielenterveys- ja päihdepalvelut Hoivapalvelut vastuualue 2310 Ehkäisevä työ 2320 Kotihoito 2340 Palvelukodit ja palveluasuminen PALVELUKESKUKSEN YHTEISET TAVOITTEET Palvelukeskuksen päällikkö: Tero Oinonen Toiminnalliset tavoitteet Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 1 (33)

2 Suuntautuminen ehkäisevään työhön ja kuntouttavaan työotteeseen. Ehkäisevän toiminnan prosessien avaaminen ja kehittäminen Prosessikuvaukset valmiit vuoden 2015 lopussa. Mt- ja päihdepalveluiden ja lastensuojelun avopalveluiden osalta aikana Kuntalaisten omatoimisen selviytymisen tukeminen ja osallistumismahdollisuuksien kehittäminen. Sähköisen asioinnin kehittäminen Vanhusneuvoston toiminnan käynnistäminen, ryhmämuotoisen toiminnan edistäminen Medinetin ja sähköisen toimeentulotuen hakumenettelyn käytön edistäminen Asiakaskyselyt, palveluista tiedottaminen kuntalaisille, esim. keskustelutilaisuudet Tilaisuuksien järjestäminen kuntalaisille Talouden tervehdyttämisohjelman toteuttaminen Lomautusten ja muiden säästökeinojen toteuttaminen Kustannustehokas toiminta Resurssien suuntaaminen palvelujen saamiseen, saatavuudesta joudutaan tinkimään Organisaatiorakenne tukee osaltaan esimiesten kokonaisvastuuta taloudesta, toiminnan kehittämisestä ja henkilöstöstä. Tulosalueille ja kustannuspaikoille on nimetty vastuuhenkilöt. Päälliköt ja toimielimet ovat velvollisia ohjaamaan ja valvomaan taloutta ja ryhtymään ajoissa toimenpiteisiin poikkeamien korjaamiseksi. Tulosyksikkö- ja kustannuspaikkavastaavien tukeminen taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi jatkuvaa toimintaa tilanteen systemaattinen analysointi Kuntamaisematietojen kerääminen ja hyödyntäminen Toimintasäännön vastuiden vakiinnuttaminen ja selkiyttäminen Toimintakäytäntöjen luominen ja kirjaaminen Ikäpoliittisen strategian toteuttaminen Ikäihmisten asumisen ja osallisuuden kehittäminen Mielenterveys- ja päihdestrategian toteuttaminen Strategian toteuttamisen arviointi n vuosikello Käytössä alkaen Hyvinvointikertomuksen tekemiseen/toteuttamiseen osallistuminen Jatkuvaa toimintaa. Tavoitteiden huomioiminen toimintasuunnitelmista Työolosuhteiden ja ilmapiirin Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 2 (33)

3 parantaminen. LATU työilmapiirimittauksen systemaattinen käsittely yksiköissä ja ilmeneviin epäkohtiin puututaan. Esimiesten ja henkilöstön kehittäminen Esimiestunneille osallistuminen Tulosyksikkö- ja kustannuspaikkavastaavien hallinnollinen koulutus Kehityskeskustelujen toteutumista seurataan vuosittain. Kaikki ovat käyneet kehityskeskustelun vuosittain. Kaikki palvelukseen tulevat saavat riittävän perehdytyksen Keskushallinnon luomien perehdytyskäytäntöjen ja -materiaalien käyttö, materiaalin läpikäynti esimiestunnilla Tietoturva ja -suoja-asioiden lainmukaisuus Tietoturvasuunnitelman ohjeet, seuranta, sanktiot ja koulutus. Kaikilla työntekijöille vaitiolovelvollisuussitoumus allekirjoitettuna LATU-käytännöt Jatkuu pysyvänä toimintakäytäntönä Johdon katselmukset kaikille soten tulosyksiköille Vuonna 2110 SOTEN HALLINTO- JA TUKIPALVELUT Tulosyksikkövastaava: Pellervo Hämäläinen 2110 Sosiaali- ja terveyslautakunta 2120 Sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen hallinto 2130 Soten hankkeet 2140 Soten avustukset 2150 Soten tukipalvelut Toiminnalliset tavoitteet Palvelukeskuksen perustehtävää tukevat hallinto- ja tukipalvelut Hallinto- ja tukipalveluiden kehittämisen jatkaminen Tukipalveluiden uudelleenorganisointi Toimivat ja ajanmukaiset työvälineet ja työtilat Resurssien käyttö Toimistopalveluiden kehittäminen saatu palaute Huolto- ja vahtimestaripalveluiden keskittäminen ja toiminnan tehostaminen. Tehokkaan työskentelyn vaatimien välineiden varmistaminen, toimitilojen osalta yhteistyö tekniikan kanssa Resurssien tarkoituksenmukainen ja tehokas käyttö Toiminnan itsearviointi Käytäntöjen yhtenäistämisen Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 3 (33)

4 jatkaminen Yhteistyön ja tiedonkulun parantaminen Sopivien ja tarkoituksenmukaisten toimintatapojen etsiminen ja vakiinnuttaminen ottaen huomioon kolmen erillisen toimipisteen tuomat ongelmat Prosessien kuvaaminen Prosessien kuvaamisen aloittaminen hankalimmista/tärkeimmistä Toimistopalveluiden ja muiden työyksiköiden työtehtävien tarkasteleminen etenkin rajapinnoilla Työtehtävät ja vastuut selvitetty ja sovittu rajapinnoilla Toimistopalveluille kuuluvien tehtävien listaaminen Henkilöstön hyvinvoinnista ja Pyritään mitoittamaan tehtävät ja jaksamisesta huolehtiminen henkilöstö oikein. Pyritään löytämään uusia aikaa säästäviä toimintatapoja. Huolehditaan työajoista ja pyritään pitämään mahdolliset kertyneet tunnit nopeasti pois Riittävä koulutus ja perehdytys uusiin ohjelmiin ja työtehtäviin Kehityskeskustelut 1 x vuosi Työkuormien tasaaminen Henkilöstöpalaute Vuosittainen toteuman arviointi Työparitoiminnan mahdollisuuksien hyödyntäminen Tehtävien osittainen uudelleenorganisointi Itsearviointi Palvelukeskuksen sisäiset henkilöstösiirrot kasvattavat kustannuksia noin eurolla. Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu on siirretty soten hankkeiden alle työllisyyspalveluista (nettovaikutus ). SOSIAALIPALVELUT SOSIAALITOIMEN YHTEISET TAVOITTEET Vastuualueen päällikkö: Soile Syrjäläinen Toiminnalliset tavoitteet Suuntautuminen vammaispalveluissa, lapsiperhetyössä, lastensuojelussa, aikuissosiaalityössä ja työllistämispalveluissa ehkäisevään työhön ja kuntouttavaan työotteeseen. Työkäytäntöjen uudistaminen ja ehkäisevän työn prosessien kehittäminen. Palveluiden järjestäminen taloudellisesti ja vaikuttavasti. Palveluiden saatavuudesta joudutaan tinkimään. Sosiaalipalveluiden muutettu organisaatiorakenne tukee osaltaan esimiesten kokonaisvastuuta taloudesta ja toiminnan kehittämisestä. Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 4 (33)

5 talousraporttien hyödyntämisen kehittäminen mm. siten, että esimiehet seuraavat taloudellisten tavoitteiden saavuttamista ja vastaavat osavuosikatsauksen laadinnasta omalta vastuualueeltaan. Seuranta: sosiaalipalveluiden yhteistyöryhmässä toteutumiskatsaus kerran kuukaudessa. Sosiaalipalveluiden eri vastuualueiden prosessien avaaminen ja kehittäminen ja arviointi. Ensimmäisessä vaiheessa painopistealueena on toimeentulotuen asiakaslähtöisen palveluprosessin kehittäminen aspa yhteistyön puitteissa. Arviointityössä apuna toimii Pohjois- Karjalan ammattikorkeakoulu avainkumppanuussopimuksen puitteissa. Seuranta: asiakaskyselyt, palveluista tiedottaminen ym. Työhyvinvointiin kiinnitetään huomiota Työtehtävien priorisointi ja rajaaminen. pitämällä työn Työaikaseuranta säännöllisin väliajoin. kuormittavuuskohtuullisella tasolla. Lisä- ja ylityöt tasataan mahdollisimman pian. Työnohjaus mahdollistetaan kaikilla palvelualueilla. Säännölliset työpaikkakokoukset kerran kuussa. Kehityskeskustelut vähintään kerran vuodessa uusitun organisaatiomallin mukaisesti. Seuranta: toteutumiskatsaus sosiaalipalvelujen yhteistyöryhmässä kerran kuukaudessa. Riskien arviointi Läheltä piti tilanteet dokumentoidaan ja säilytetään palveluyksiköiden työsuojelukansiossa. Dokumentit lähetetään työterveyshuoltoon. Kertyneen materiaalin pohjalta ryhdytään vaadittaviin turvatoimiin ja tehdään uusia ohjeistuksia, hankitaa lisäkoulutusta ja tarvittavia välineitä. Seuranta: toteutumiskatsaus sosiaalipalveluiden yhteistyöryhmässä kerran kuukaudessa. Mahdollisista jatkotoimenpiteistä tehdään esitykset eteenpäin EHKÄISEVÄ LAPSIPERHETYÖ Tulosyksikkövastaava: Virpi Hämäläinen 2160 Perheneuvola Toiminnalliset tavoitteet Keskeisin yhteinen painotus: ehkäisevä työ ja tarkoituksenmukainen kuntoutus Kohtuullinen odotusaika Ehkäisevään työhön käytetyn ajan seuranta. Kuntoutuksen järjestyminen yksilöllisen tarpeen mukaan. Kiireelliset asiat 1-2 vkon sisällä, Ps./tt.:n ei-kiireell. arvio 3-6 kk sisällä, Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 5 (33)

6 Kuntoutus ja hoito kiireellisyyden mukaan Arkielämän aikuisten tuettu vastuuttaminen: perheneuvolasta ohjaus, jonka avulla vanhemmat/koulu/päivähoito voivat toteuttaa kuntoutusta / hoitoa /uusia toimintamalleja Lääkärikonsultaatioiden turvaaminen jatkossakin, vältetään osa PKSSK:n palveluiden tarpeesta Konsultaatioita (psykologit, toimintaterapeutti) aiempaa enemmän päivähoitoon, kouluille tarpeenmukaisesti Toimintaterapiassa palvelun saantikriteerien määrittely, ryhmätoimintamuotojen kehittäminen/järkeistäminen Koulukuraattorityössä ehkäisevän työn kehittäminen: pienryhmä- ja luokkamuotoinen työ, alustukset ja vanhempainillat Apukeinojen / harjoitustenmateriaalien säännöllinen tarjonta ja riittävä ohjaus niiden toteuttamiseksi. Konsultaatiopäivien toteutuminen suunnitellusti n. 1 pvä/kk/lääkäri Toteutuneet konsultaatiokäynnit: kattaako eri yksiköt, onko säännöllistä Kriteerit sovittu tiimissä, tiedossa keskeisillä yhteistyökumppaneilla. Ryhmätoiminta vastaa kunkin lapsen yksilölliseen tarpeeseen. Toteutuminen säännöllisesti Työmuodon valinnan perusteena odotettu vaikuttavuus suhteessa työmäärään/kustannuksiin Lasten terapia-/kuntoutuspalvelujen ostojen keskittyminen aiempaa enemmän perheneuvolan alle: käytäntöjen kehittäminen Mahdollisimman paljon omana työnä Joustavat työmuodot tarpeenmukaisesti ja näistä tiedottaminen yhteistyökumppaneille Perheneuvola entistä moniammatillisempi: työprosessien kehittäminen Psykologityön turvaaminen eläköitymisen myötä Jatkuva arviointi, esim. lapsen oma pitkä terapia vs. sama aika vanhemman ohjaamiseen kasvatustehtävässä Keskeisillä yhteistyökumppaneilla käytännöt ja kriteerit tiedossa Ostoissa keskeisenä perusteena kuntoutuksen tarpeen lisäksi se, voidaanko ostoilla ehkäistä raskaampia tukitoimia myöhemmin. Tilannearvio säännöllisesti työkokouksissa Tilannearvio säännöllisesti työkokouksissa: kunkin ydinosaaminen käytössä, päällekkäistä työtä ei tehdä ja yhteistyökäytännöt selkeät Palvelun toteutuminen vähintään lain vaatimusten mukaisesti Tarpeenmukainen koulutus ja Koulutusmahdollisuudet tasapuoliset ja työnohjaus, koulutussuunnittelu vastaavat lähivuosien tarpeita Hyvän työilmapiirin ylläpitäminen Toisten kannustaminen ja ongelmien ottaminen esille varhain Tunnusluvut Mittari Suorite Asiakasmäärä perheneuvola Käyntimäärä perheneuvola Perheneuvolatyön asiakasmäärä 1 käynti = 1 asiakas 45 min. käynnillä Asiakasmäärä kuraattorit Koulukuraattorien asiakasmäärä Asiakasmäärä toimintaterapia Toimintaterapeutin asiakasmäärä * Käyntimäärä toimintaterapia 1 käynti = 1 asiakas 45 min. käynnillä *toimintaterapeutin osalta ennuste vasta vuodelle 2015 (toiminta vasta muotoutumassa) Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 6 (33)

7 2130 LASTEN JA PERHEIDEN SOSIAALITYÖ Tulosyksikkövastaava: Sonja Hartikainen 2170 Lastensuojelun sosiaalityö 2180 Lastensuojelun avohuolto 2190 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset 2200 Lastensuojelun jälkihuolto Toiminnalliset tavoitteet Ehkäisevä työ/kuntoutus Lastensuojeluilmoitusten tarkistaminen sekä lastensuojelutarpeiden arviointi lainsäädännön vaatimassa ajassa. Ehkäisevään / kuntouttavaan työhön käytetyn ajan seuranta Korvaus- ja perimiskäytäntöjen selkeyttäminen Tukiperhetoiminnan/perhehoidon hoitopalkkioiden sekä kulukorvausten sovellusohjeen laatiminen. Lastensuojelun sijaishuollon perintämenettelyn tehostaminen. / Perintäpäätösten seuranta Lastensuojelun laitoshoidosta maksettavien hoitopäivämaksujen seuranta ja ostopalvelujen laadun varmistaminen. Talouden seuranta Lastensuojelulain mukaisiin sijoituksiin liittyvien ostopalvelujen kilpailuttaminen. Seurantaraportti kuukausittain. Lastensuojelun henkilöstön ammattiosaamisen tehokas kohdentaminen 2190 Perhehoidon saatavuuden varmistaminen Sosiaalityön sekä perhetyön resurssien suunnitelmallisempi kohdentaminen, asiakasmäärän kohtuullistaminen mm. muiden palvelukeskusten kanssa yhteistyötä suunnitellen, päällekkäisen työn karsiminen. Säännöllinen perhehoitajien rekrytointi. Perhehoidon tukirakenteiden kehittäminen. / Säännöllinen yhteydenpito sosiaalitoimen ja sijaishuoltopaikkojen välillä, perhehoidon toteutumisen seuranta. Lastensuojeluun sijoittuvan, ammatillisesti pätevän henkilöstön saatavuus ja sitouttaminen Lastensuojelun virkojen ja toimien täyttäminen ammatillisesti pätevällä henkilöstöllä, työntekijöiden pysyvyys sekä kohtuullisen työmäärän ja asiakasmäärän saavuttaminen/työntekijä. / Säännölliset tiimipalaverit, työnohjaus sekä asiakas- ja työmäärän seuranta /reagointi liialliseen työmäärään. Tunnusluvut Mittari Suorite Asiakasmäärä (lapsi/nuori) Lastensuojelun avohuollon asiakkaat Asiakasmäärä (lapsi/nuori) Kodin ulkopuolelle sijoitetut / perhehoito Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 7 (33)

8 Tunnusluvut Mittari Suorite Asiakasmäärä (lapsi/nuori) Kodin ulkopuolelle sijoitetut/ ammatilliset perhekodit & laitoshoito Asiakasmäärä (lapsi/nuori) Jälkihuolto Lastensuojelun asiakasmäärien talousarvioennuste pohjautuu vuoden aikana ennustettavissa oleviin lukemiin. Lastensuojelulainsäädännön kunnalle asettamat velvoitteet huomioiden asiakasmäärissä voi kuitenkin tapahtua merkittäviä muutoksia ja arviot ovat vain suuntaa-antavia VAMMAISPALVELUT Tulosyksikkövastaava: Tarja Lehto 2210 PKSSK:n kehitysvammahuolto 2220 Vammaisten avopalvelut 2230 Vammaisten kodin ulkopuolinen asuminen 2240 Toukolantien päivätoiminta ja asuminen Toiminnalliset tavoitteet 2210Vammaispalvelut 2210 PKSSK:n kehitysvammahuolto -kehitysvammalaitos -perhehoito -kehitysvammaisten asuntola -neuvolapalvelut -päivätoiminta Laitosasumisen ja autetun asumisen määrää pyritään vähentämään. Palvelutarpeen arviointia tehostetaan ja etsitään paikallisia uusia ratkaisuja vastata myös raskaampiin palveluhaasteisiin. Honkalammen asukasluettelot määräajoin ja pidetään tarvittavat kokoukset mahdollisissa muutostilanteissa Vammaisten avopalvelut -vammaisten sosiaalityö -henkilökohtaiset avustajat -välineet, koneet laitteet -muu henkilökohtainen suoriutuminen -vammaisten asumispalvelut vammaisten asuntojen muutostyöt vammaisten omaishoidontuki -kimppakyyti Vpl:n mukaiset yksittäiskuljetukset 2230 Kodin ulkopuolinen asuminen -perhehoito -vammaisten asumispalvelut invalidien asumispalvelut Palvelusuunnitelmien päivittäminen Henkilökohtaisen avun tuntimäärien vähentäminen Uusien asumispalveluratkaisujen suunnittelu Kevyet asunnon muutostyöt tehdään kunnan omana työnä Omaishoidontukeen panostetaan resurssia nykyistä enemmän Selvitetään ja ryhdytään mahdollisiin toimenpiteisiin taksien kilpailuttamiseksi. Perhehoidon lisääminen. Perhehoidosta järjestetään paikallisesti yksi info tilaisuus Toukolantie :Tarjoamme asumispalvelua kehitysvammaisille. Asumisessa Toukolantien tukiasukkaiden että muualla tukiasunnoissa asuvien suoritteet asetettu samaan kohtaan vuoden tavoitteissa( enne oli eritelty tuettu asuminen että ohjattu) 2240 Toukolantie :Tarjoamme päivätoimintaa kehitysvammaisille eri muodoissa. Päivätoimintaa, työtoimintaa ja avotyötoimintaa Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 8 (33)

9 2240 Toukolantie :Varaamme kuntouttavantyötoiminnan paikkoja Talouden seuranta Toukolantie: Noudatetaan kaupungin ostosääntöjä ja maltillista talouden käyttöä Seurataan kuukausittain ja neljännesvuosittain palvelujen ja talouden toteutumista 2240 seurantaraportti kk ja neljännes vuosittain Palveluprosessien selkiinnyttäminen Toukolantie Laatukäsikirja käyttöön talolle, kaikille työntekijöille Toukolantie Säännölliset palaverit henkilöstölle viikko/ kuukausikokoukset QF ohjelma takaa säännölliset tarkastukset ohjeisiin. Koko henkilöstö sitoutetaan sisäistämän laatukäsikirja. Tässä apuna kehityskeskustelussa allekirjoitettava lomake/ tai lukukuittaus, että on lukenut laatukäsikirjan. Henkilöstön rakenteellisen muutoksen toteuttaminen. Kehityskeskustelut. Virkistys- ja kehittämispäivä Toukolantie Henkilöstön hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehditaan Toukolantie Pidämme huolta toisten jaksamisesta työyhteisössä Tavoitteena henkilöstömäärän mitoittaminen asiakkaiden hoitoisuuden ja asumistarpeen mukaan Siirrymme tarvittaessa joustavasti talon sisällä ryhmästä toiseen 2240 Riittävä täydennyskoulutus ( koulutusvelvoite) 2240 Kehityskeskustelut 1x vuodessa 2240 työyhteisön virkistys ja kehittämispäivä 2240 työajoista huolehtiminen Titania työohjelma Tunnusluvut Mittari Suorite 2210 PKKSK:n kehitysvammahuolto 2220 Vammaisten avopalvelut Kehitysvammalaitos/til.p.hoit 2920/228 Perhehoito/tilap.hoito 1095/108 Kehitysvammaisten asuntola 1460 Neuvolapalvelut/suoritteet 238 Päivätoiminta 766 Henkilökohtaiset avustajat 83/3 Vammaisten asumispalvelut 270 Vammaisten omaishoidon tuki/asiakkaat 15 Kimppak/suorit/yhd.s.matka VpL:n mukaiset yksittäiskulj./asiakkaat Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 9 (33)

10 Tunnusluvut Mittari Suorite 2230 Kodin ulkopuolinen asuminen Päivätoiminta Perhehoito Vammaisten asumispalvelut Invalidien asumispalvelut/asiakkaat suoritteiden määrä 2240 Toukolantie yhteensä Päivätoiminta Asuminen( yhdistetty suoritteet ohjattu yht ja tuettu asuminen vuodelle (yht. 5648) (yht. 4980) ) 2240 Kuntouttavatyötoiminta Ruunaan metsätyömieskoti on siirretty talousarviossa kotihoidon alaisuuteen AIKUISSOSIAALITYÖ Tulosyksikkövastaava: Soile Syrjäläinen 2260 Aikuissosiaalityö Toiminnalliset tavoitteet Ehkäisevä työ / kuntoutus Asiakas pääsee palvelutakuun piirissä olevaan palveluun oikea-aikaisesti Asiakkaan osallistaminen Menot hallinnassa. Toimeentulotuen kirjaamisen kehittäminen. Aikuissosiaalityön palveluprosessien toteutumisen seuranta ja arviointi. Seurataan ehkäisevän työn ja kuntoutuksen osuutta kokonaistyöajasta toteuttamalla työajanseurantaa kaksi kertaa vuodessa viikon jakso. Asiakassuunnitelman sisällön tarkistaminen. Asiakkaan asiantuntijuuden hyödyntäminen. Panostetaan asiakasprosesseissa vuorovaikutuksellisuuteen ja dialogisuuteen. Seuranta: Asiakaspalaute kerätään systemaattisesti kerran vuodessa. Itsearviointi. seuranta. Perintätoimien tehostaminen. Toimeentulotuen harkintapalaveri kerran viikossa. palaverimuistiot. Tutkimuksellinen kehittäminen yhteistyössä Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun kanssa. Palveluprosessien seuranta asiakaspalvelupisteessä. Pitkäaikaisasiakkuuksien ehkäisy tukemalla kuntalaisten isenäisen suoriuumisen toiminatedelltyksiä. Päätösten ja asiakirjatekstien nykyistä selkeämpi kirjaaminen. Kirjallisen dokumentoinnin arviointi yhteistyössä sosiaaliasiamiehen kanssa. Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 10 (33)

11 Henkilöstön hyvinvoinnista ja koulutuksesta huolehtiminen. Huolehditaan työajoista välttämällä lisäja ylitöitä. Huolehditaan tarpeellisesta lisä- ja täydennyskoulutuksesta. Paikallisten koulutustilaisuuksien ja oman sisäisen koulutuksen järjestäminen. Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen aikuissosiaalityön verkostotilaisuuksiin osallistuminen. Työssä jaksamisen tukeminen ja hiljaisen tiedon hyödyntäminen. virkistyspäivät, pyritään ottamaan uusi työntekijä jo hyvissä ajoin ennen työntekijän eläketapahtumaa. Työpaikkakokoukset joka kk:n ens. tiistai. Kehityskeskustelut kerran vuodessa. Tunnusluvut Mittari Suorite Viranomaispäätösten määrä Palvelujen saajien määrä Toimeentulotuen kotitaloudet (perus-, täydentävä, ja ehkäisevä tuki) Aikuissosiaalityön alla aiemmin ollut sosiaaliviraston kustannuspaikka on jaettu aiheuttamisperiaatteen mukaisesti (lastensuojelu, vammaispalvelut, aikuissosiaalityö, työllisyyspalvelut, maahanmuuttopalvelut ja hallinto) TYÖLLISYYSPALVELUT Tulosyksikkövastaava: työllisyyspalveluvastaava 2270 Työllisyyspalvelut 2271 Kuntouttava työtoiminta 2272 Tukityöllistetyt Toiminnalliset tavoitteet Työllistymistä tukevien palveluiden kehittäminen yhteistyössä muiden keskeisten toimijoiden kanssa. Kuntouttavan työtoiminnan laadullinen kehittäminen. Työvalmentajatoiminnan vakiinnuttaminen. Asetetaan määrälliset tavoitteet työvalmentajille. Erityisesti yhteiskuntatakuun piirissä olevien nuorten saaminen työhön, työkokeiluun, oppisopimuskoulutukseen, kuntouttavaan työtoimintaan tai koulutukseen. Toiminnallisen yhteistyön lisääminen kaupungin eri hallinnonalojen ja Tetoimiston kanssa. Panostetaan yksilölliseen palveluohjaukseen esim. jalkautumalla toimistosta nuorten vailla koulutus- ja työpaikkaa olevien nuorten pariin. Kaupungin sisäiseen koulutukseen panostaminen työllistämisen näkökulmasta. Seuranta: toiminnan määrällisten ja laadullisten tavoitteiden toteutumisen Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 11 (33)

12 säännöllinen arviointi tilannekatsausten ja sisäisen tilastomateriaalin avulla. Työmarkkinatuen kuntaosuuden pienentäminen euroa nykytasosta. Ely-keskuksen tarjoaman mahdollisen erityisrahoituksen hyödyntäminen. Asiakaslähtöisten työprosessien ja toiminnallisten rakenteiden kehittäminen. Kuntouttavassa työtoiminnassa vähintään 130 henkilöä kuukaudessa. Työmarkkinatuen kuntaosuutta jaetaan eri palvelukeskusten vastuulle. Kokonaisvaltaiseen palvelusuunnitteluun panostaminen erityisesti yhteiskuntatakuun piirissä olevien nuorten kohdalla. Uusien työ- ja toimintamallien käynnistäminen mm. autopajatoiminta. Seuranta: tilanneyhteenveto 3 kertaa vuodessa. Henkilöstön hyvinvoinnista ja Koulutus, työnohjaus. Osallistuminen koulutuksesta huolehtiminen. alan verkostotapaamisiin. Seuranta: koulutuskortti. Toteutetut koulutukset. Tunnusluvut Mittari Suorite asiakasmäärä kuntouttava työtoiminta asiakasmäärä velvoitetyöllistäminen asiakasmäärä palkkatuella työllistäminen Työmarkkinatuen kuntaosuuteen on varattu MAAHANMUUTTAJAPALVELUT Tulosyksikkövastaava: Soile Syrjäläinen 2280 Pakolaisten toimeentuloturva 2290 Pakolaistyö Toiminnalliset tavoitteet Maahanmuuttajien kotoutumisen edellytysten turvaaminen. Ely-keskuksen maksamien korvausten hakeminen mahdollisimman pian ja Panostetaan alkukartoitukseen ja kotosuunnitelmaan asiakkuuden alkuvaiheessa. Suomen kielen käytännölliseen opetukseen pääseminen mahdollisimman pian kuntaan muuton jälkeen. Peruskoulutusta vailla olevien maahanmuuttajien tukeminen suorittamaan peruskoulun oppimäärä. Ammatilliseen koulutukseen rohkaiseminen yhteistyössä koulutusorganisaatioiden kanssa. Työkokeilupaikkojen tarjoaminen mm. vanhusten hoivatyössä mahdollisuuksien mukaan. Seuranta: tarkistetaan neljännesvuosittain kotoutumistukea saavien alkukartoitukset. Koto-toimiston resurssointi turvataan niissä rajoissa, johon valtion maksamat Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 12 (33)

13 erityiskorvauksiin oikeuttavien hakuprosessien käynnistäminen määräaikojen puitteissa (yleensä 2 vuotta maahanmuutosta). Koto-toimiston resurssien turvaaminen. laskennalliset korvaukset antavat mahdollisuuden. Huomioidaan sivistyspalvelukeskukselle tehtävä euron sisäinen siirto päivähoidon tarpeisiin. Seuranta: kulujen ja Elyn- päätösten yhteisseuranta. Yhteistyön syventäminen maahanmuuttotyötä tekevien kesken. Säännölliset yhteiset palaverit kerran kuukaudessa. Mukana mm. koulutuksen, terveydenhuollon ja sivistysviraston edustus. Seuranta: yhteisten palaverien toteutuminen tavoitteiden mukaisesti. Työn rajaaminen ja palvelujen Tiimin kokoukset kerran viikossa. kohdentaminen tarkoituksenmukaisella Osallistutaan koulutukseen tarpeen ja tavalla. mahdollisuuksien mukaan. Toimitaan ajanvarauksen puitteissa. Tunnusluvut Mittari Suorite asiakasmäärä pakolaisten toimeentuloturva asiakasmäärä koto-toimiston palvelut 400 Perheiden myönteisten yhdistämispäätösten seurauksena humanitäärisistä syistä Lieksaan muuttaneiden maahanmuuttajien lukumäärän ennakoidaan nousevan nykytasosta (1.10., 360 henkilöä) 400:aan. Pakolaisten toimeentuloturvan ja laskennallisten korvausten piirissä arvioidaan olevan noin keskimäärin 160 kotitaloutta talousarviovuoden aikana. Ely-korvausten piirissä olevien maahanmuuttajatalouksien määrä riippuu vireillä olevien juridisten prosessien lopputuloksesta. TERVEYSPALVELUT TERVEYSTOIMEN YHTEISET TAVOITTEET Vastuualueen päällikkö: Erkki Tiainen Toiminnalliset tavoitteet Sähköisten palveluiden kehittäminen earkistoon liittyminen Medinet aktiivisuuden lisääminen. Seurantatapa tilien lkm Etäkonsultaatioiden lisääminen Toinen erikoisala konsultaation piiriin Päivystystoiminnan Arkiyöpäivystyksen siirtäminen tarkoituksenmukainen järjestäminen keskussairaalaan 1.7. Mielenterveys- ja päihdetyön edelleen Strategian toteutuminen kehittäminen earkiston käyttöönotto Osittain vuonna Resursseja joudutaan suuntaamaan Lääkäripäivystyksen palvelujen saamisen varmistamiseen ja tarkoituksenmukainen ja tinkimään saavutettavuudesta kustannustehokas järjestäminen Vastaanoton kehittäminen ja Toiminnassa 1.1. alkaen. resursointi: Hyvä vastaanotto LATU- ja ROHTO-työskentelymallien Luodaan käyttökelpoisia käytänteitä edelleen hyödyntäminen Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 13 (33)

14 2210 ERIKOISSAIRAANHOITO Tulosyksikkövastaava: Erkki Tiainen 2300 Erikoissairaanhoito Terveydenhuoltolain toteuttaminen erikoissairaanhoidossa Terveyden edistäminen ja hoitoon pääsyn turvaaminen Yhteisesti sovittu politiikka palvelu- ja hoitoketjussa Erikoisalojen kanssa sovittu hoidon porrastus Jonotuspäivät. Vuositasolla vähemmän kappalemääräisesti kuin edellisenä kalenterivuotena. Mitataan vuosittain. Jonotuspäivät Lieksaan päin tavoite nolla päivää. Erikoissairaanhoito pysyy hoitotakuun piirissä. Ainakin yhden erikoisalan lääkäreiden vastaanotto Lieksaan vuonna. Noudatetaan erikoissairaanhoitolain, terveydenhuoltolain ja kansanterveyslain velvoitteita. Ensihoidon yhteistyön kehittäminen Päivystyskäyntien ja ilman lähetettä kävijöiden määrän väheneminen edelliseen vuoteen verrattuna. Jonotuspäivät Lieksaan päin tavoite nolla päivää. Erikoissairaanhoito pysyy hoitotakuun piirissä. Leikkausta yli 6 kk odottavien määrä alhaisempi kuin edellisenä vuotena Somaattisen erikoissairaanhoidon hoitopäivät /1000 asukasta samaan kuin koko maan keskiarvo Psykiatrian laitoshoidon hoitopäivät/1000 asukasta samaan kuin koko maan keskiarvo Erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit/1000 asukasta pysyminen koko maan keskiarvossa Erikoissairaanhoidon nettokustannusten saaminen samaan suuruusluokkaan kuin koko maan keskiarvo Sotka-net mittarit seurataan vuosittain. ovat kaikilta osin lakien ja asetusten mukaisia. Toiminnasta ei saa tulla huomautuksia tai sanktioita. RAMPE-hankenkeessa luotujen Tavoitteena on lisätä työn käytäntöjen juurruttaminen vetovoimaisuutta ja palvelukykyä sekä Luoda kattava valtakunnallinen potilaan osallisuutta hoitoprosessissa ja pitkäkäaikais-sairauksien hoito- ja turvata pätevien lääkäreiden ja ehkäisymalli hoitajien saatavuus ja pysyvyys Mediatrijärjestelmän tiedon siirron perusterveydenhuollossa ja toimivuutta kehitetään edelleen eri päivystyksessä. rekisterinpitäjien välillä Tunnusluvut Mittari Suorite -arvio 2300 Erikoissairaanhoito Lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Jonotuspäivät terveyskeskukseen 0 0 Operatiivista toimenpidettä yli 6 kk jonottanet 0 Erikoissairaanhoidon tulosyksikkö on budjetoitu PKSSK:n sopimusehdotuksen mukaisesti. Jonotuspäiviin ei ole varattu määrärahaa. Tulosalueella aiemmin ollut sairaankuljetuksen kustannuspaikka on jaettu siten, että ensihoidon osuus jää erikoissairaanhoidon alle (on mukana sopimuksen kustannuksissa) ja taksilla tai ambulanssilla tehtävät siirtokuljetukset on siirretty perusterveydenhuollon tulosyksikköön. Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 14 (33)

15 2220 TYÖTERVEYDENHUOLTO Tulosyksikkövastaava: Riitta Pehkonen 2310 työterveydenhuolto Työterveyshuolto yhteistyön vaikuttavuuden lisääminen Painopiste työyhteisöllisessä toiminnassa. / Yksilöön kohdistuvan toiminnan väheneminen ja työyhteisötyön lisääntyminen. Osatyökykyisten työssä jatkamisen tukemissa. / eläketapahtumien määrä ja laatu. n laatiminen säästötavoitteet huomioon ottaen ja talousarvion noudattaminen Työterveyshuollon palvelujen hinnoittelu Resurssien turvaaminen kaikkien ammattiryhmien kohdalla. Työterveyshuoltotoiminnan vahvistaminen ja vaikuttavuuden arviointi Asiakaslaskutuksen sujuva toteutuminen. n/ toteuman tiivis seuraaminen. Ostopalvelujen hintatason seuraaminen ja nopea reagointi. Ammattihenkilöiden, asiantuntijoiden ja avustavan henkilöstön toimien täyttäminen; lääkäri ja terveydenhoitajatilanne akuutein. Yhteistyötoiminnan monipuolistaminen ja tehtävänjaon selkeyttäminen työterveyshuollon prosesseissa./ Asiakastyytyväisyyskyselyt ja auditointi Osaamisesta huolehtiminen Kohtuullinen henkilöstömitoitus, säästöpaineissa. Työhyvinvoinnin Tarkoituksenmukainen vahvistaminen vähenevien resurssien täydennyskoulutus, / Koulutuspäivien kohdatessa, työssä jaksamisesta seuranta huolehtiminen. Työpaikkakokoukset viikoittain / toteuman seuranta Kehityskeskustelut x1 / vuosi /toteuman seuranta Työnohjaus/tarpeen arviointi/ toteuman seuranta Johdon katselmus x1 / vuosi / toteuma Tunnusluvut Mittari Suorite Työterveyshuollon palvelujen käyttö Yksilöön kohdistuvat toimenpiteet/vastaanotolla käynnit -lääkäri työterveyshoitaja fysioterapeutti psykologi 60 Työpaikkakäynnit Työyhteisötyö/kertaa HAMMASHUOLTO Tulosyksikkövastaava: Anna-Liisa Rummukainen 2320 Hammashuolto Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 15 (33)

16 Suu- ja hammassairauksien ehkäiseminen ja suun terveyden edistäminen Asiakkaat osaavat huolehtia suunsa ja hampaittensa hyvästä kotihoidosta ja tekevät valintoja, jotka edistävät ja ylläpitävät suun terveyttä. Panostetaan akuuttihoidosta aikuisten kokonaishoitoon. Asetuksenmukaiset lasten ja koululaisten suun terveystarkastukset Turvataan laadukkaat ja taloudelliset suun terveydenhuollon palvelut Hammaslääkäriresurssit Suun terveydenhuollon uusi potilastietojärjestelmä Medioral Kariesindeksit ikäryhmissä paremmat kuin ed. mittauksissa n seuranta ja toteutuma työpaikkakokouksessa kuukausittain Hammaslääkärivirkojen täyttäminen Käyttöön 1.1. Henkilöstön työkyvyn ja hyvinvoinnin Täydennyskoulutus ylläpitäminen ja parantaminen. Hyvän Kehityskeskustelu 1xvuosi työilmapiirin edistäminen Työpaikkakokous 1x kk Johdon katselmus 1xvuosi Tunnusluvut Mittari Suorite Käynnit Hammashuollon oma toiminta hammaslääkäri suuhygienisti hammashoitaja Ostetut hammashuoltopalvelut EHKÄISEVÄ TERVEYDENHUOLTO Tulosyksikkövastaava: Elli Hyttinen 2330 Terveysneuvonta 2340 Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto Ehkäisevät terveydenhuoltopalvelut Terveystarkastusten säännöllinen toteuttaminen THL:n soveltamisohjeiden mukaan Yhdenmukainen kirjaaminen Moniammatillinen yhteistyö Asiakaskyselyn toteuttaminen x 1 Seurantatapa; Käyntimäärät Rokotuskattavuus; lapset, nuoret 100%, kausi-influenssa rokotukset 75% Toteutuneet Lene-tutkimukset 100% Irtosoluseulontojen kattavuus 85% Valtakunnallinen kouluterveyskysely Asiakaskyselyn seuranta Aluehallintoviraston (AVI) seuranta asetuksen mukaisesti toteutuneista terveystarkastuksista. Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 16 (33)

17 Lieksan kaupungin hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen suunnitelman mukainen toiminta Riskiperheiden tunnistaminen, terveyserojen ja huostaanottojen vähentäminen (etsivä työ) Mielenterveys- ja päihdetyön toteuttaminen strategian mukaisesti TERVIS ( Terveempi Itä-Suomi- hanke) Seurantatapa; etsivän työn tulokset, huostaanottojen määrä Kansansairauksien ennaltaehkäisy, hoito ja seuranta sekä itsehoitoon kannustaminen moniammatillisesti Seurantakäynnit terveyshyötymallia hyödyntäen Pitkäaikaissairaiden hoito terveyshyötymallin mukaisesti Kohdennetut terveystarkastukset (Pitkäaikaistyöttömät, 67-v, seulontatutkimukset, maahanmuuttajat, jne) CPAP-hoidon seuranta siirtyy erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoo 1. 1., yhdyshenkilönä toimii ravitsemusterapeutti. Ryhmäohjaus Seurantatapa; Käyntimäärät, ryhmät Ehkäisevään työhön painottuvat erityistyöntekijöiden palvelut Koko väestölle tarkoitetut yksilölliset palvelut painottuen lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin (psykologi, puheterapeutti, ravitsemusterapeutti) ja konsultointi mahdollisuus työntekijöille. Seurantatapa; Käyntimäärät ja ryhmät Taloudellisesti tuotetut palvelut, huomioiden kaupungin taloudellinen tilanne Mahdollisimman kattavat palvelut perusterveydenhuollossa vähentävät erikoissairaanhoidon kustannuksia. Palvelujen kohdentuminen mahdollisimman kustannustehokkaasti. Seurantatapa; Selkeät prosessit ja hoitopolut käytössä, päällekkäisten toimintojen välttäminen. Hoitoprosessien avaaminen, työjärjestelmien tarkastelu. Työtehtävienjakautuminen tasaisesti henkilökunnan kesken. Riittävät lääkäripalvelut Tulosalueen toiminnan kehittäminen vaikuttavuutta lisäämällä taloudellisten resurssien puitteissa Moniammatillisuus, yhteistyön hyödyntäminen Toimivat työtilat ja työvälineet Toimitilojen järjestelmällinen käyttö, asianmukaiset työvälineet Seurantatapa;Käyntimäärät, Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 17 (33)

18 ssa pysyminen Henkilökunnan hyvä ammattitaito ja Hyvä henkilöstömitoitus työhyvinvointi Koulutus ja henkilöstön saatavuus Kohdennettu, tasaisesti jakautuva koulutus. Taloudellinen toteutus, osallistutaan harkitusti ja koulutuksen anti jaetaan koko työyhteisölle Työnohjaus tarvittaessa Kehityskeskustelut Toimintakertomuksen seuranta/teko (osavuosiraportit) Työkokoukset viikottain ja kerran vuodessa koko tulosaluetta koskeva työkokous Johdon katselmus/ Auditointi Seurantatapa; Kokousmuistiot Koulutuskerrat työntekijää kohti Tunnusluvut Mittari Suorite Käyntimäärät 2330 Äitiysneuvola Lastenneuvola Perhesuunnitteluneuvola Irtosoluseurannat Mammografiat Varhaiskasvatusneuvola Ryhmät Perhetyöntekijä 250 Aikuisvastaanotto Pitkäaikaistyöttömät Psykologin asiakaskäynnit yht Psykologin ryhmäkäynnit Ravitsemusterapeutin asiakask Ravitsemusterapeutin ryhmäk Muut käynnit Käyntimäärät 2340 Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto yhteensä -lääkäri terveydenhoitaja Neuvolan perhetyöntekijä aloittanut 2.4. (siirtynyt lastensuojelun tulosalueelta) PERUSTERVEYDENHUOLTO Tulosyksikkövastaava: Elena Olsonen 2350 Poliklinkka 2360 Vuodeosastot Laboratorio- ja röntgenpalvelut 2380 Fysioterapia 2390 Perusterveydenhuollon tukipalvelut Toiminnallinen tavoite KP Tavoitetaso/seurantatapa Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 18 (33)

19 Toiminnallinen tavoite KP Tavoitetaso/seurantatapa Lääkärien vastaanottopalvelu 2350 Käyntien jakauma: ajanvarauskäynnit 70% ja päivystyskäynnit 30% Erikoislääkärien aikoja tarjolla. Videokonsultaatiot PKSSK/ Lieksan tk 1-2x/kk Arkiöiden lääkäripäivystys vuoden aikana Joensuuhun Sairaanhoitajien vastaanotot 2350 Runsaasti palveluja käyttäville oma vastuuhoitaja Sh:n lääkkeenmääräämistoiminta käynnissä. Ehkäistään sairauksien 2350 paheneminen ja kannustetaan itsehoitoon Ajoissa hoitoon pääsyn 2350 jatkuvuuden parantaminen Akuuttiosastohoidon palvelujen 2360 tuottaminen Pitkäaikaispalvelujen tuottaminen 2360 Lyhytaikaishoidon ja 2360 vuorohoitopalvelujen tuottaminen Itsehoito-ohjausryhmiä. Aivoverenkiertohäiriöpotilaiden diabetesseulonta. Päivitetty diabeteshoidon yhteistyömalli. Asiakaspalaute Käyntikerrat Potilas ohjataan hoidon tarpeen arvion mukaisesti. Lääkärin ajanvarausaikoja lisätään. Sairaanhoitajan vastaanottoaikoja tarvetta vastaavasti. Asiakaspalaute Käyntikerrat/ ajanvarauskäynnit Tulohaastattelun pohjalta jokaiselle potilaalle yksilöllinen hoito- ja kotiutussuunnitelma. Hoitopäivät alle 75v Hoitopäivät yli 75v Hoitojaksot Kuormitusprosentti Keskimääräinen hoitoaika Asiakaspalaute 1x/ vuosi Jonotuspäivät erikoissairaanhoidosta Jonotuspäivät kartoitukseen ja tehostettuun palveluasumiseen Hoitotyö yksilöllisten hoitosuunnitelmien mukaan. Esitetään muutettavaksi neljä pitkäaikaishoitopaikkaa jatkokuntoutuspaikoiksi. Asiakas-/omaispalaute 1x/vuosi Kuormitusprosentti RAVA keskiarvo Jonotuspäivät kartoitukseen ja tehostettuun palveluasumiseen Riittävät lyhytaikaishoito- ja vuorohoitopalvelut. Yksilölliset kuntoutussuunnitelmat jokaisella potilaalla. Keskimääräinen jonotusaika lyhytaikaisja vuorohoitopaikoille Hoitopäivät alle 75v Hoitopäivät yli 75v Laboratoriopalvelujen tilaaminen 2370 lieksalaisille Röntgenpalvelujen tilaaminen 2370 lieksalaisille Kuntoutusta tarvitsevien 2380 toimintakyvyn parantaminen Asiakaspalaute Kuormitusprosentti Ostetaan laadukkaat laboratoriopalvelut ISLAB:lta Ostetaan laadukkaat röntgenpalvelut Röntgenliikelaitokselta. Järjestetään ryhmäkuntoutusta. Tuetaan vertaisohjaajien järjestämää ryhmätoimintaa. Järjestetään vertaisohjaajien koulutus. Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 19 (33)

20 Toiminnallinen tavoite KP Tavoitetaso/seurantatapa Ryhmät (kokoontumiskerrat) Ryhmissä käyntimäärät (yhteensä) Neurologista sairautta 2380 sairastavien arjessa selviytymisen parantaminen Osallistutaan Kaik yhessä portti osallisuuteen ja hyvinvointiin hankkeeseen Apuvälinepalveluiden ja 2380 kodinmuutostöiden suunnittelu moniammatillisesti Palvelukeskuksen perustehtävää 2390 tukevat tukipalvelut Järjestetään ensitietopäivät parkinsonja dystoniapotilaille sekä heidän läheisille ensitietopäiville osallistuneiden lukumäärä. Tarkistetaan yhteiset käytännöt. Riittävän ja oikean tekstiilimäärän varaaminen potilaille ja henkilökunnalle. tekstiilimäärät Turvataan laadukkaat ja 2350 taloudelliset perusterveydenhuollon palvelut Instrumenttien puhtaustaso vaaditulla tasolla. säännölliset testaukset päivittäin, viikoittain ja puolivuosittain Kuukausittain talouskatsaus osastokokouksessa. Neurologisia erikoistoimenpiteitä tehdään terveyskeskuksessa. n toteuma Tutkimusmäärät 2360 Ei erikoissairaanhoidon jonotuspäiviä. Kuukausittain talouskatsaus osastokokouksessa. n poikkeamiin reagointi Jonotuspäivät/ n toteuma/poikkeamat 2380 Kuukausittain talouskatsaus osastokokouksessa. n poikkeamiin reagointi Tarvittava kuntoutus annetaan ryhmässä aina kun mahdollista. Resurssien käyttö 2390 Tehokas instrumenttien kierto, jotta toimenpiteet yksiköissä voidaan toteuttaa suunnitellusti. Palaute työpisteistä Lääkärien vastaanoton resurssit 2350 Hoidonporrastuksen toimivuus 2360 ja hoitopaikkojen riittävyys. Osasto 1:llä 37 akuuttihoitopaikkaa Osasto 2:lla 10 pitkäaikaispaikkaa, 4 jatkokuntoutuspaikkaa sekä 14 vuoroja lyhytaikaishoitopaikkaa Sairaanhoitaja/lähihoitaja suorittaa hoidon tarpeen arvioinnin Sähköisen asioinnin mahdollisuudet toiminnassa. Sähköinen ilmoittautuminen käyttöön. Sairaanhoitajan lääkkeenmääräämistoiminta käynnissä. Asiakaspalaute Medinet-tilit Esitetään muutettavaksi neljä pitkäaikaishoitopaikkaa jatkokuntoutuspaikoiksi. Henkilöstömitoitus on vähintään tasolla Suunnitteluun: osastojen tilojen muutos vastaamaan hoitoympäristön laatuvaatimuksia. Keskimääräinen jonotusaika lyhytaikaisja vuorohoitopaikoille PAS-päätökset Erikoissairaanhoidon jonotuspäivät Henkilökuntamitoitus osavuosiraporttien yhteydessä Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 20 (33)

21 Toiminnallinen tavoite KP Tavoitetaso/seurantatapa Palliatiivisen- ja saattohoidon 2350 Osallistutaan Paletti-hankkeeseen. maakunnallinen malli 2360 Ennaltaehkäisevä toiminta HaiPron työtapaturmaosio käytössä Potilasturvallisuussuunnitelman mukainen toiminta: Perehdytyksen tarkistuslista käytössä. Potilaiden ja omaisten mahdollisuus HaiPro-ilmoituksiin käytössä HaiPro Sähköiset palvelut 2380 Opiskelijoille ja koululaisille mahdollisuus web-ajanvaraukseen. Fysioterapeutilla mahdollisuus laittaa VILMA:n kautta tietoa koululaisen kuntoutuskäynnistä. Henkilökunnan hyvinvoinnista ja jaksamisesta huolehtiminen Hyvän työilmapiirin edistäminen työyhteisössä. Varhaisen puuttumisen malli aktiivisessa käytössä. Täydennyskoulutus toiminnoista tulevien tarpeiden mukaista. EKG-passi sairaanhoitajilla suoritettuna (2350, 2360) LOVE-koulutukset ajan tasalla (2350, 2360) Potilasturvallisuutta taidolla verkkokoulutus suoritettuna 50%:lla Koulutuskortti Työnohjaus tarvittaessa Kehityskeskustelut 1x/ vuosi Vuosittainen toteuman arviointi Varahenkilöstöä käytössä Opiskelijaohjauksessa myönteinen ja kannustava ilmapiiri, haluttu opiskelupaikka Opiskelijapalaute Sairauspoissaolopäivät/työntekijä Säännölliset työpaikkakokoukset. Johdon katselmus työyksiköissä 1x/vuosi helmi-toukokuussa Vuosikatselmuspöytäkirja joka yksikköön Kerran vuodessa koko henkilökunnan työkokous. Työkierron monipuolistaminen. Tunnusluvut Mittari Suorite 2350 Poliklinikka Käynnit /lääkäripalvelut Käynnit/hoitajapalvelut Käynnit/diabeteshoitajat Vuodeosasto Akuuttiosaston hoitopäivät Pitkäaikais-, lyhytaikais- ja vuorohoidon hoitopäiväpäivät Akuuttiosaston kuormitusprosentti 94,49 95,00 95,00 Pitkäaikais-, lyhytaikais- ja vuorohoitoosaston 95,27 97,00 97,00 kuormitusprosentti 2370 Laboratorio- ja Laboratoriotutkimukset Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 21 (33)

22 Tunnusluvut Mittari Suorite 2350 Poliklinikka Käynnit /lääkäripalvelut Käynnit/hoitajapalvelut Käynnit/diabeteshoitajat röntgenpalvelut Röntgentutkimukset 4494 Ultraäänitutkimukset Fysioterapia Käynnit Ryhmät (kokoontumiskerrat) 350 Ryhmissä käyntimäärät Apuvälinekäynnit Potilaskuljetuskustannukset on siirretty aiemmin erikoissairaanhoidon tulosalueella olleelta sairaankuljetusten kustannuspaikalta vuodeosastolle ( )ja poliklinikalle ( ) MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUT Tulosyksikkövastaava: Teija Pyykkö 2400 Päivätoiminta 2410 Asumispalvelut 2420 Päihdepalvelut 2430 Mielenterveyspalvelut Toiminnalliset tavoitteet Mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestämien selkeillä ja toimivilla palveluprosesseilla painottaen perus- ja avopalveluja. Laadukasta ja yksilöllistä hoitoa joustavasti ja oikea-aikaisesti matalan kynnyksen periaatteella Palvelutarpeen arviointi Kiltatalon tavoitteena on tukea asiakkaan itsenäistä asumista ja mahdollisimman omatoimista selviytymistä arkielämän eri tilanteissa Päivätoiminnan kehittäminen Päällekkäisten toimintojen karsimisella saadaan panos-tuotos suhdetta paremmaksi Hoitoketjujen kehittäminen Asiakas- ja omaistyytyväisyyskysely vuosittain. Erikoissairaanhoidon ja päihdehoitolaitosten kustannusten väheneminen Kaikkien henkilökohtaiset hoitosuunnitelmat päivitetään kerran vuodessa 2 koulutuspäivää mielenterveys- ja päihdeasioista v. Lieksalaisille Mielenterveys- ja päihdestrategian toteutumisen arviointi loppuun mennessä ja raportointi päättäjille Oma PTA-ryhmä Kävijämäärän kasvattamien vuositasolla Asiakas- ja omaistyytyväisyyskysely Nuoria toimintaan enemmän. Vuosikustannusten seuranta Kuvattuna aikana Huomioidaan perhekeskeisyys Kuvattu hoitoketjujen osana Koko henkilöstön osaamisesta ja työhyvinvoinnista huolehtiminen Riittävät resurssit Turvallinen työpaikka Työnohjaus 1 x kk:ssa Työpaikkakokoukset vähintään kerran kk:ssa Kehityskeskustelut kerran vuodessa Johdon katselmus kerran vuodessa Virkistysiltapäivät kaksi kertaa vuodessa Riittävä täydennyskoulutus Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 22 (33)

23 Työtyytyväisyyden mittaaminen Hälytysjärjestelmä toiminnassa 1.4. Tunnusluvut Mittari Suorite Lääkärikäynti 700 Hoitokäynti 3347 Psykologikäynnit 666 Sosiaalityötekijän asiakaskäynnit 250 Kotikäynnit 750 Päiväkäynnit 4000 Kilta-talon asuntojen käyttöaste 90% Kiltatalon hoitokäynnit 1600 Päihdekuntoutuksen 1800 lyhytaikaiset laitoshoitopäivät HOIVAPALVELUT Vastuualueen päällikkö: vanhuspalvelujohtaja HOIVAPALVELUIDEN YHTEISET TAVOITTEET Kokonaistavoitteet tulevat seudullisesta Tavoitteena on viimeistään vuonna ikäpoliittisesta strategiasta, että 75 vuotta täyttäneistä - 90% asuu kotona. 10% asuu tehostetussa palveluasumisessa Palvelutuotannosta 70% on kunnan omaa tuotantoa ja 30% ostopalvelua. Hoidettavien sijoittuminen kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaiseen hoitopaikkaan Yksityisen tehostetun palveluasumisen palvelupalveluseteleihin varattu 10 asiakkaalle määräraha (entisten 62 lisäksi) vuodelle (Sosterla 85) Hoidon piirissä olevat asiakkaat ja heidän toimintakykynsä (RAVA-indeksi) RAVATTARET tehdään kaikista hoidon piirissä olevista lokakuussa. Vanhustyönjohtaja tekee niistä työpisteiden yhteenvedot, sekä koko kaupungin vertailun. Taloudelliset palvelut vanhuksille, mielenterveys- ja päihdeasiakkaille talousarviossa pysyen Ihmislähtöiset työprosessit vähemmillä rajapinnoilla. Tehostettua palveluasumista lisää, että esim. tukikeskus ja vuorohoito pääsevät tekemään perustehtäväänsä. Laadukkaat ja taloudelliset palvelut Työpisteiden palvelujen kuvausta jatketaan kaaviomallilla vuonna Asiakasprosesseja avataan yli hallintokuntien Kehittämiskeskustelut kaikissa yksiköissä Kehittämiskeskustelut joka toinen vuosi. Yhteenveto käsitellään työpaikkakokouksessa Henkilöstön täydennyskoulutus Jokainen työntekijä saa tavoitteen mukaan täydennyskoulutusta noin 3 pv/ Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 23 (33)

24 Henkilöstön uudistuminen Tavoitteena on, että 10% työntekijöistä on työkierrossa. Tiimien toimivuus Tiimien itsearviointi kerran vuodessa Tiimien itsearviointi tulokset käsitellään työpaikkakokouksessa Yhteenvedot vanhustyönjohtajalle Työyksiköiden ja henkilökunnan uudistuminen Työyksikkö osallistuu ainakin yhden kehittämishankkeen toimintaan. Osallistuminen kirjataan 2310 EHKÄISEVÄ TYÖ Tulosyksikkövastaava: vanhuspalvelujohtaja 2500 Päiväkeskus Karpalo (sisältää muistihoitajan) Hoidon saatavuus Tavoitteena on viimeistään vuonna, että 4%:lle 75 vuotta täyttäneistä on varattu paikka kuntouttavaan päivätoimintaan. Asiakkaalle tarjotaan päivätoimintaa x 1 viikossa, heti kun palvelu tarve on todettu Hoidon saatavuus Hoidon riittävyys ja laatu Palvelut on kirjattu asiakaslähtöisesti Ehkäisevä työ Palvelun asiakkaalle ja kunnalle taloudellisuus Tavoitteena on viimeistään vuonna. 2%:lle 75 vuotta täyttäneistä on paikka arviointiin ja kuntouttavaan lyhytaikaishoitoon Sotka indikaattori tiedot STM verkkosivuilta Asiakkaalle tarjottava päivätoimintaa vähintään 1 pv/vk heti kun palveluntarve on todettu. Kävijämäärät Asiakas- ja omaiskyselyt joka toinen vuosi, kolmen kehittämisalueen kirjaaminen toimintakäsikirjaan. Vertaisarvioinnilla tarkistetaan viisi hoito - ja palvelusuunnitelmaa joka työyksiköstä vuosittain viikolla 44 (huomioidaan omaiset, kuntouttava hoitotyö, yksilöllisyys, omatoimisuus, turvallisuus) Päiväkeskus Karpalon kävijämäärät. 70 vuotta täyttäville, ei palveluiden piirissä oleville HEHKO-päivät tai yksilökäynnit. Muistihoitajan toiminta ja Fysioterapeutin palvelujen käyttö. Karpalon kävijämäärät Kilta-talo kävijämäärät Päiväkäynnin hinta Seurantatapa Lasketaan vuoden lopussa Työyksiköiden ja henkilökunnan uudistuminen Ainakin yhdessä hankkeessa ollaan mukana. Mahdollisuus-hanke, Karpalo LATU-hanke Hankkeen eteneminen Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 24 (33)

25 Kilta-talo terveyspuolen alaiseksi Siirtynyt Kehittämiskeskustelut Henkilökohtaiset kehittämiskeskustelut joka toinen vuosi. Ryhmäkeskustelut välivuosina. Yhteenvedot käsitellään työpaikkakokouksissa. Täydennyskoulutus Henkilöstön uudistuminen Jokainen työntekijä saa tavoitteen mukaan täydennyskoulutusta n. 3 pv/v Vanhustyönjohtaja tarkistaa koulutuskortit viikolla 2. Tavoitteena on, että 10 % työntekijöistä on työkierrossa. Vanhustyönjohtaja tarkistaa ja laskee työkierrossa olevat työntekijät viikolla 50. Tunnusluvut Mittari Suorite Päiväkeskuksen käyntimäärät Päiväkeskus Karpalo käynti Päiväkeskuksen asiakasmäärät Päiväkeskus Karpalo asiakas Asiakaskäynnit HEHKO- päivät (ryhmäkäynti). 70-vuotiaat) Asiakaskäynnit PTA käynti 75 vuotta täyttäville (terveydenhoitaja tekee) Käyntimäärät 80 vuotta täyttävien ryhmäkäynti (terveydenhoitaja tekee) Käyntimäärät käyntimäärät Muistihoitajan käyntimäärät Asiakaskäynnit Muistihoitajan asiakas Muistihoitajan ja neuroligin Neurologi ja muistihoitoitajan käyntimäärät yhteisvastaanotto käyntimäärät 2320 KOTIHOITO Tulosyksikkövastaava: Suvi Vepsäläinen 2510 Kotihoito 2511 Tukipalvelut 2520 Ikäihmisten perhehoito 2530 Pienkodit 2540 Omaishoidontuki 2545 Ruunaan metsätyömieskoti Säännöllistä kotihoitoa on 2,5 % vuotiaille ja 18 % vuotiaille sekä 27 % yli 85-vuotiaille. Sotka- indikaattoritiedot Hoidon saatavuus STM:n verkkosivuilta. Mediatrin tiedot. Akuutissa palvelutarpeessa oleva pääsee Toiminnalliset tavoitteet SoteToiminnalliset tavoitteet Sote 25 (33)

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS TOIMINTA JA ORGANISAATIO Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata sosiaalihuollon-, terveydenhuollon- sekä hoivapalveluiden järjestämisestä. Palvelujen toteuttaminen

Lisätiedot

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT

AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT AIKUISTEN PSYKOSOSIAALISET PALVELUT Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 52 90 60 67 ei kiireellinen jonotusaika (kk) kk / asiakas /asiakas -867-663 -883 133-45 066-59 635-52 977 89 145 351 291

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-03 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-03 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 44 + 73,33 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2016 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2016-06 %:a Seija Heikkonen 2015 2016 2016-06 talousarviosta 2016 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 72 60 52 + 86,67 % ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Raisio Raisio Raisio Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 2 244 2 102 1 868 + 88,87 % / asiakasperhe /perhe -577-689 -483 + 70,14

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-09 %:a Arja Iho 2014 2015 2015-09 talousarviosta 2015 Sosiaalityö Asiakasperheet 140 125 102 + 81,60 % / asiakasperhe /perhe -566-676 -701 + 103,80 % -79

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2016 ja TP Simo 1-4/2016. Simo TP 2015 Horisontti 14/2016 7 000 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 14/2016 ja 5 000 4 000 3 000 1 000 809 1 654 205 765 154 363 1 582 121 1 652 3 573 1 649 4 551 841 2 920 242 594

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Arja Iho talousarviosta 2015 Tilinpäätös Talousarvio valtuusto Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2015-06 %:a Seija Heikkonen 2014 2015 2015-06 talousarviosta 2015 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 57 60 50 83 ei kiireellinen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUS TOIMINTA JA ORGANISAATIO Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata sosiaalihuollon-, terveydenhuollon- sekä hoivapalveluiden järjestämisestä. Palvelujen toteuttaminen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto

Oma erikoissairaanhoito /avohoitokäynti. Hoitopäivät / hoitopäivä /hoitopäivä Kulut Tuotot Netto Aikuisten psykososiaaliset palvelut Raisio Raisio Raisio Raisio Seija Heikkonen 2013 2014 2015 2015 / 2014 Arja Iho Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat 468 581 481 83 ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto

JOENSUU. TP 2014 TA 2015 TA 2016 Raportointitaso. Hallinto- ja talouspalvelut. Terveyspalvelut MITTARIT. Vastaanotto JOENSUU MITTARIT Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- /

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 1-4/2015 ja TP Horisontti 6 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 5 000 4 000 3 000 1 000 1 161 649 263 600 518 271 1 749 542 960 2 288 1 384 4 348 960 3 261 120 365 600 2 165 14 TP14 14

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN 81 971 312 (13,3 %) Ltk 15.2.2012 s. 1/6 Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN PALVELURYHMÄT

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma

Aikuissosiaalityö Rusko Rusko Rusko Toteuma %:a Leena Lahti talousarviosta 2017 Tilinpäätös Talousarvio Toteuma Aikuisten psykososiaaliset palvelut Rusko Rusko Rusko Toteuma 2017-03 %:a Seija Heikkonen 2016 2017 2017-03 talousarviosta 2017 Avohoito Mielenterveystyön avohoito, asiakkaat kpl 71 65 36 + 55,38 % ei

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät Si TP15. Si TP14 Horisontti TP 7 000 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät 2014 6 000 4 000 3 000 1 000 809 649 1 654 1 161 537 1 749 3 573 2 692 4 551 4 456 2 920 3 816 594 365 2 128 2 646 TP15 TP14

Lisätiedot

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016

Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja TP Simo Simo TP 2016 Horisontti 7 Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret: hoitopäivät ja 6 5 1 89 4 3 116 328 1 24 1 44 3 463 1 56 4 795 761 2 76 6 48 365 1 92 12 649 472 1 445 Perhehoidon ja lyhytaikaisen avohuollon

Lisätiedot

Toimintakyky ja arjen sujuvuus

Toimintakyky ja arjen sujuvuus Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta

Lisätiedot

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut

Horisontti: Osavuosikatsaus, tammi-elokuu 2016 Perhepalvelut Horisontti: Osavuosikatsaus, Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset nuoret (perhehoito, lyhytaikaiset avohuollon sijoitukset, laitoshoito ja ammatilliset perhekodit) Määrä yhteensä (lapset

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Vahanne -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 30 57 % Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -03-03 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 29 32% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 421 291 453 108 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 52 90 51 57% asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena

JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE kunnanvaltuuston päätöksen mukaisena 1 STLTK 26.02.2015 Liite 3 A JUUAN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016 2017 kunnanvaltuuston 16.12.2014 päätöksen mukaisena SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN OSUUS 2 Toiminnan

Lisätiedot

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta )

Tilinpäätös > Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta ) Tilinpäätös 214 --> Lisää suoritetietoja tarvittaessa saatavilla Anu Vuoriselta (anu.vuorinen@oulunkaari.com, 44 365 5473) Perhepalvelut Kuntien väkiluvut 9 61 8 537 3 356 2 945 3 193 Katso myös kuvaajat

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Vahanne, Iho -06 Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 474 341 506 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu

TP 2014 TP 2015 TA 2016 Huhtikuu JOENSUU Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 35 565 35 043 39 740 18 570 KV kk kumulatiivinen lääkäriasiakkaat 24 341 26 548 12 112 kk kumulatiivinen hoitaja-asiakkaat 29 164 28

Lisätiedot

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito,

(valtuusto) Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 90 170 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika (kk)

Lisätiedot

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012

Talousarvio 2013 (valtuusto) Tilinpäätös 2012 Asiakas: Joensuu Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS -05-05 %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 7 697 8 000 5 877 73 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas

Lisätiedot

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat

Aikuispsykososiaaliset Netto % Aikuispsykososiaaliset Päihdehuollon asumispalvelun. 2 asiakkaat Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho, Hallikainen -09-09 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 67 53 68 128 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016

TAVOITE 2016 1 906 308 000 TAVOITE 2015 2 160 502 000. Hoitopäivät Kustannukset. Suunnitelma valmis Toiminnan aloittaminen 12/2015 8/2016 Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Kehitysvammaisten palvelujen organisointi Kärkihanke: Kehitysvammaisten asumispalveluiden avopainotteisuuden edistäminen Tuotantopuolen vastuuhenkilö: Sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Johdon ja esimiesten raportointi

Johdon ja esimiesten raportointi Johdon ja esimiesten raportointi Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvätj ja tarkentuvat elokuun osavuosikatsaukseen. Perhepalvelut Kodin ulkopuolelle

Lisätiedot

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta

Asiakas: Raisio Kunta: Tilaus: Raisio Toimiala: Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut. Asiakasryhmät: Toteuma %:a talousarviosta Palvelu: Aikuispsykososiaaliset palvelut Vastuuhenkilö: Heikkonen, Iho -06-06 %:a Aikuispsykososiaaliset Mielenterveystyön avohoito, 459 453 485 107 % asiakkaat Aikuispsykososiaaliset ei kiireellinen jonotusaika

Lisätiedot

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen.

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen. Sosiaali- ja terveystoimen strategisen palvelusopimuksen mittarit YDINPROSESSI: LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN SPS: Tuetaan lasten ja nuorten normaalia kasvua ja kehitystä Lastensuojelun asiakkaana

Lisätiedot

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö

Lisätiedot

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT TERVEYSPALVELUT OPTS 215 3.6.215 Kustannukset ja tuottavuustavoitteet Mittari Toteuma 213 Tavoite 214 Toteuma 214 Tavoitetaso 215 1. Taloustavoitteet Menot - 136 633 993 Tulot - 2 87 6 Netto - 115 826

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (2) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 06.11. Kaupunginhallitus Asianro 462/02.02.02/ 215 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion toteutuminen 30.9.

Lisätiedot

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut

Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut JOENSUU Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiaaat

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT

Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT 2019 Toiminnalliset tavoitteet vuodelle 2019 SOSIAALIPALVELUT S i v u 1 SOSIAALITOIMEN YLEISET TAVOITTEET VUODELLE 2019 Sosiaalilautakunnan tehtävänä on järjestää lakisääteiset sosiaalipalvelut ja kehittää

Lisätiedot

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta

Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunta Liitteet 24.5.2012 Talousarvion toteumavertailu Hirvensalmi Hirvensalmi Hirvensalmi Talousarvio 2012 (valtuusto) 0 Toteuma 2012-03 TILAUS Aikuispsykososiaaliset

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue

KÄYTTÖSUUNNITELMAT Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue KÄYTTÖSUUNNITELMAT 2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelualue Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.12.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN PALVELUALUEEN KÄYTTÖSUUNNITELMATAVOITTEET 2018 Terveyden edistäminen

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta

Perhepalvelut. Katso myös kuvaajat aineiston lopusta Osavuosikatsaus 2: tammi-elokuu 2014 Uutta Maiseman korvaavaa raportointijärjestelmää kehitetään parhaillaan. Tiedot täydentyvät ja tarkentuvat tilinpäätöksen yhteydessä. Katso myös kuvaajat aineiston

Lisätiedot

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset

Laitoshoidon ja palveluasumisen asiakasmaksupäätökset HALLINTO- JA TUKIPALVELUT / PERUSTURVA TP2013 TP2014 TP2015 Varhaiskasvatus Asiakasmaksupäätökset 1 762 2 145 1 644 Yksityisen hoidon tukipäätökset 314 252 278 Ostopalvelupäätökset sekä lasten kotihoidontuen

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

hakumenettelyn käytön edistäminen yhteistyössä asiakaspalvelupisteen kanssa. Tilaisuuksien järjestäminen kuntalaisille Säästöohjelman toteuttaminen

hakumenettelyn käytön edistäminen yhteistyössä asiakaspalvelupisteen kanssa. Tilaisuuksien järjestäminen kuntalaisille Säästöohjelman toteuttaminen TOIMINTA JA ORGANISAATIO Tulosyksiköt 2110 Soten hallinto- ja tukipalvelut Sosiaalipalvelut vastuualue 2120 Ehkäisevä lapsiperhetyö 2130 Lasten ja perheiden sosiaalityö 2150 Aikuissosiaalityö 2160 Työllisyyspalvelut

Lisätiedot

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallinto Pentti Taimen Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI HENKILÖSTÖRESURSSI- YKSIKKÖ. TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 Tp 2011 Tp 2012 Tp 2013 Ta 2014 Ta 2015 Henkilöstöresurssiyksikkö TUNNUSLUVUT TALOUSARVIO 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Vakinaiset virat/toimet 631 638 573 615,2 568,4 Ulkopuolelta ostettu työvoima/päivät 833 2 330 1 360 470 400 HENKILÖSTÖRESURSSI-

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus Toimialan toiminnan kuvaus Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskus vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Joensuussa sekä yhteistoimintasopimuksiin pohjautuen Kontiolahden ja

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS

LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS LAUKAAN KUNTA KÄYTTÖTALOUS Toimielin Tehtäväalue Toiminta-ajatus Perusturvalautakunta Vanhusten palvelut Vanhusten palvelujen tulosyksikön tehtävänä on tuottaa ja kehittää vanhuksille ja pitkäaikaissairaille

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA

JÄMSÄN KAUPUNKI NIMISTÖT 2014 OSASTOKARTTA = A. 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 30 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI (Toimiala) 300 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 3000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30000 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 30 000 Yhteiset talous- ja hallintopalvelut

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ VASTUUHENKILÖ: Toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti. ASIAKAS- JA POTILASNÄKÖKULMA

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Toteuma 2013-11 285 229 81 %

Toteuma 2013-11 285 229 81 % Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAUS TA %:a Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 8 000 7 515 94 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 207 161 78 % Vastaanotto /

Lisätiedot

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi 2017-2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Lapin sairaanhoitopiirissä Arviointiin ovat osallistuneet sosiaali-

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TULOSALUE: KESKI-POHJANMAAN ERIKOISSAIRAANHOITO- JA PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ VASTUUHENKILÖ: Toimitusjohtaja TOIMINTA-AJATUS: Hyvinvointia joustavasti ja ammattitaitoisesti. ASIAKAS- JA POTILASNÄKÖKULMA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021

Mittari(t) Nykytaso Tavoitetaso 2021 Toimiala: Hyvät ja toimivat peruspalvelut Kotona asuvien yli 75-vuotiaiden määrä 90% 91% 91,50% 92% 92,50% 93% Laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden määrä 2,88% 2,50% 2,50% 2% 2% 1,50% Tehostetussa

Lisätiedot

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

12.1.2015. 1. Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista 1 (4) HOITO- JA HOIVATYÖN TOIMINTAOHJELMA 2015-2016 Väestön ikääntyminen, palvelu- ja kuntarakenteen muutos, palveluiden uudistamistarve, väestön tarpeisiin vastaavuus, kilpailu osaavasta työvoimasta ja

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA PALVELUSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Voimassa 1.1.2018 alkaen Loviisan kaupunginvaltuusto XX.12.2017 xxx Lapinjärven

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma

Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Digitaalinen palveluintegraatio ja henkilökohtainen hyvinvointisuunnitelma Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli Kuopio Anna-Mari Juutinen Kuntakokeilukoordinaattori 9.12.2015 Kuopion kaupunki Perusturva

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena Anna Haverinen Vanhustyön johtaja, Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut 29.9.2014 Ikäihmisten palvelujen tavoitteita Ikäihmiset ovat tyytyväisiä elämäänsä, kokevat

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ AKSELI TOIMINTAKERTOMUKSEN TAULUKKOLIITE 2016 Sisällys 1 Nettokustannukset... 1 2 Suoritteet... 5 3 Yksikköhinnat... 10 4 Jäsenkuntien maksuosuuslaskelmat... 12 4.1 Masku... 12 4.2

Lisätiedot

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT

TILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Pohjatietoa kuntavaaleihin Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Kuntien järjestämisvastuu Kunnilla on vastuu palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16

Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Kannonkoski Tot Poikkeama Muutos 2015/16 SOTEN JA SAARIKAN HALLINTO -22 083-28 839-28 839-13 932 48,3 14 907 8 151-36,9 Saarikan toimisto ja Yv, Yh, yks.joas,

Lisätiedot

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien

50 % 57 % 60 % 21 % lääkäripalvelujen peittävyys Vastaanotto Päivytyskäyntien osuus kaikista. 0 % 0 % 0 % käynneistä Vastaanotto Terveysasemien Palvelu: Vastaanotto Vastuuhenkilö: Johtava ylilääkäri TILAAJAN ESITYS 2015 Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiakkaat 4 700 5 200 5 923 26 % Vastaanotto / yhteistoiminta-alueen asukas 243 242 242-1

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole Ltk 15.2.2012 s. 1/6 IKÄIHMISTEN ELÄMÄNLAADUN TURVAAMINEN 264 761 181 (43,1 %) Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.

Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2016 2018 sekä talousarvio 2016 Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela Yhtymävaltuuston seminaari Rovaniemi 24.6.2015 Strategia Strategia (kreik. στρατός sotaväki ) tarkoittaa

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

2014 Toimintasuunnitelma, toteuma ajalta 1-8/2014

2014 Toimintasuunnitelma, toteuma ajalta 1-8/2014 2014 Toimintasuunnitelma, toteuma ajalta 1-8/2014 2.6 Sosiaalilautakunta 1 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; Sosiaalitoimen hallinto, Sosiaalityö, Vanhustyö/kotipalvelu sekä Vammais. Sitovuustasoihin

Lisätiedot

PROSESSIKUVAUKSET. Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski

PROSESSIKUVAUKSET. Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski PROSESSIKUVAUKSET Palveluvaliokunta 21.4.2015 Pentti Rautakoski PROSESSIKUVAUKSET 21.4. 2015 Peruspalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluihin ohjautuminen Erityishuolto-ohjelman piirissä olevan lapsen

Lisätiedot

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA

PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA PERUSTURVAN TOIMIALAN PALVELUOHJELMA SISÄLLYS 1. Tilannekuva 2 2. Tavoitteet ja toimenpiteet 2 2.1. Pitkän aikavälin tavoitteet 2 2.2. Toiminnalliset tavoitteet 2 3. Palvelulupaukset 3 4. Yksikkökohtainen

Lisätiedot

Tavoite Toimenpiteet 2012 Mittarit Toteutuma Henkilöstö Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö

Tavoite Toimenpiteet 2012 Mittarit Toteutuma Henkilöstö Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö 4.2 Perusturvatoimi TOIMIELIN SOSIAALITYÖ JA HALLINTO Perusturvajohtaja Anne Hokkanen Sosiaalityön ja hallinnon osasto vastaa sosiaalitoimen hallinnosta ja sosiaalityöstä. Sosiaalityön tehtävänä on asiakkaan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole

Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole NUORTEN AIKUISUUDEN VAHVISTAMINEN 35 999 528 (5,9 %) Ltk 15.2.2012 s. 1/5 Osa mittareista muuttunut aiempaan verrattuna, joten vertailukelpoisuutta aiempiin tavoitteisiin ei kaikilta osin ole SOTEN PALVELURYHMÄT

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ta-2016 toteutuma toimielimittäin Henkilöstö Konsernihallinto. 3

SISÄLLYSLUETTELO. Ta-2016 toteutuma toimielimittäin Henkilöstö Konsernihallinto. 3 Talousarvion tilausten toteutuminen 30.6.2016 Kaupunginvaltuusto 5.9.2016 SISÄLLYSLUETTELO Ta-2016 toteutuma toimielimittäin 30.6.2016 1 Henkilöstö 30.6.20165 2 Konsernihallinto. 3 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA 2013-2015 Härkätien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaalue

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA 2013-2015 Härkätien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaalue MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA 2013-2015 Härkätien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintaalue Sisällysluettelo 1. SUUNNITTELUTYÖN TAUSTAA... 1 1.1 Sosiaali- ja terveystoimen mielenterveys- päihdepalvelut

Lisätiedot

Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä. Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015

Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä. Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015 Vanhuspalvelulain velvoitteiden toteutuminen Kokkolassa ja Kruunupyyssä Maija Juola Vanhustenhuollon palvelujohtaja 29.5.2015 Menettelytapasäännöksiä Vanhuspalveluissa ei subjektiivisia uusia oikeuksia

Lisätiedot

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Suunnitelmien määrä vammaisasiakkaiden määrään suhteutettuna. Myönteisten päätösten määrät suhteessa tehtyjen hakemusten määrään.

Suunnitelmien määrä vammaisasiakkaiden määrään suhteutettuna. Myönteisten päätösten määrät suhteessa tehtyjen hakemusten määrään. Indikaattorin nimi Mitä mittaa Mitta-arvo Kommentit Palvelutarpeen arviointi palvelutarpeen arvioinnissa tehtyjen sunnitelmien suhteessa vammaisasiaakaiden än Suunnitelmien vammaisasiakkaiden än suhteutettuna

Lisätiedot