Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnanhallitus 08.12.2014 269"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Niemenharjun matkailuhanke 761/522/2014 Kunnanhallitus Tiivistelmä keskeisistä asioista (Hannu Komu/Onvisio Consulting) Niemenharjun kehittämissuunnitelman tekeminen käynnistettiin huhtikuussa 2014 Witaksen, Pihtiputaan kunnan ja Putaan Carservice Oy:n yhteishankkeena. Konsultiksi työhön valittiin Hannu Komu/Onvisio Consulting. Lokakuun alkupuolella työhön liittyi arkkitehtiresurssina StudioPuiston arkkitehtiryhmä, joka toimi Hannu Komun ja aluearkkitehti Helena Raatikaisen ohjauksessa maankäytön suunnittelussa ja ideakuvien tuottamisessa. Putaan Carservicen ja kunnan välillä oli jo aikaisemmin tehty vuokrasopimus maa-alueesta ja rakennuksista mukaan lukien Koliman puoleinen alue. Työn alkuvaiheen rakennetarkastelun jälkeen tultiin siihen johtopäätökseen, että Niemenharjun toiminnan nostaminen menestyvälle tasolle ei ole mahdollista nykyisen rakennuskannan avulla. Sijoitukset saneeraukseen olisivat olleet erittäin suuria ja samoin myös epäonnistumisen riski. Niemenharjun alue kuitenkin todettiin sijainniltaan ja luontomiljööltään erittäin kehittämiskelpoiseksi matkailualueena. Rakennusten osalta päädyttiin seuraaviin ratkaisuihin: - päärakennus puretaan - rivitalomallinen majoitusrakennus puretaan - vanha leirintä huoltorakennus puretaan - vanhat harjun nelostien puoleiset leirintämökit myydään poissiirrettävinä - hirsinen majoitusrakennus säilytetään, saneerataan ja naamioidaan - ns. mummonmökki ja siihen kuuluvan sauna/piharakennus ja niihin kuuluva miljöö säilytetään - Koliman puolen rakennuskanta uudistetaan kehittämisvaiheessa 2, suunnitelma laaditaan tämän hankevaiheen aikana Suunnittelun lähtökohdaksi otettiin matkailukeskuksen toteuttaminen ja alueelle alun pitäen kaavailtu liikenneasema olisi yksi osa sitä. Konsulttityön aikana suoritettiin kilpailutilanne analysointia, tarkasteltiin vetovoimatekijöitä, erilaisten asiakasryhmien potentiaalia ja tehtiin eri

2 osa-alueiden kannattavuuslaskelmia sekä investointilaskelmia. Vaihtoehtojen käsittelyn tuloksena syntyi näkemys, että Niemenharjun alueelle voidaan rakentaa kannattavasti toimiva vetovoimainen matkailukohde kunhan sen erottuvuus varmistetaan riittävän persoonallisilla ja laadukkailla ratkaisuilla. Liikenneaseman rooli nelostien liikennevirran pysäyttäjänä nähtiin tärkeänä ja lisäksi sen myötä syntyvät monipuoliset ravintolapalvelut tulevat majoitustoiminnan tarpeita. Toisaalta majoitus eri muodoissaan tuo pitempiaikaista viipymää, hyödyttää liikenneaseman ravintolatoimintaa ja levittää matkailutuloa laajalti Pihtiputaan muihin yrityksiin. Suunniteltu matkailukeskus pitää sisällään seuraavat osat: - Päärakennus, jossa erilaisia ravintolatoimintoja, pienimuotoinen myymälä, huonemajoitusta 10 huonetta sekä majoitusasiakkaiden vastaanotto. Päärakennuksen alueella myös tankkauspisteet Nesteen tunnuksilla. Pysäyttävä, persoonallinen ja moderni puuarkkitehtuuri toteutusmallina - Vanha hirsinen majoitusrakennus saneerattuna ja ulkoasu sovitettuna päärakennuksen ilmeeseen - Leirintä-/caravan alue 60 vaunupaikkaa Lylylammen rannan suuntaan, rannassa sauna/huoltorakennus, mummonmökin rakennukset muutetaan keitto-/astianpesutiloiksi - Modernit leirintämökit 10 kpl harjun ja caravan alueen välimaastoon, näköala lammelle - Lylylampi istutuskalastuskohteeksi - Erilaisia viihtymisalueita: leikkipaikkoja, frisbeegolf harjun kupeessa, grillauspaikkoja, beach volley kentät rannassa - Koliman puolelle toisessa vaiheessa tasokkaan loma-asumisen alue, 11 loma-asuntoa sijoittajapohjaisesti, niin että osa kapasiteetista tulee matkailukäyttöön Koko alue kaavoitetaan asemakaavalla edellä mainitut rakenteet ja niiden laajennustarpeet huomioiden. Kaavoituksen piiriin tulee myös Koliman ranta-alue. Tuottavuuslukuja on laskettu eri menetelmin ja käytettävissä on ollut konsultin kokemusperäisen tiedon lisäksi myynti- ja kustannusrakennetietoa useista majoituskohteista, käyttöastetietoa useista kohteista Keski-Suomesta ja muualta maasta, matkailutulon laskentaan liittyviä tutkimustietoja, tietoja muiden Neste liikenneasemien yrittäjiltä. Käytettävissä on ollut myös liikenneasematoimintaa erikoistunut tilitoimisto. Kaikki laskelmat on tehty varovaisuusperiaatteella ja myynnin osalta laskettu todennäköistä toteumaa huomattavasti alhaisemmilla arvoilla: - toimintaa pyörittävän yrityksen liikevaihtotaso on n. 3,2 miljoonaa kun toiminta pyörii normaalilla tasolla, eniten katetta tulee ravintolamyynnistä ja vähiten polttoainemyynnistä.

3 - alue tuottaa n uutta yöpymisvuorokautta ja majoittuvista asiakkaista kertyvä suora uusi matkailutulo on n euroa vuodessa, lisäksi matkailun välilliset tulovaikutukset ovat merkittävät ja laajavaikutteiset. Investoinnit rakennuksiin, kiinteisiin rakenteisiin ja maa-alueen käsittelyyn ovat n. 3,2 milj. euroa, näistä investoinneista vastaa kunta. Investoinnit irtaimistoon, kevyisiin rakenteisiin, alkuvarastoihin ja käyttöpääomaan ovat n euroa ja näistä vastaa yrittäjä. Yrittäjän vuokra tai vuokranluonteinen maksu on korkoineen n euroa vuodessa. Laskentaperusteena on kunnan investointiosuuden jakaminen 25 vuoden ajalle ja näin muodostuvaan kuukausisummaan korkona jäljelle olevalle pääomalle lisätään 12 kk euribor+2%. Yrittäjällä on oikeus lunastaa alue kaikkine rakenteineen tasearvolla. Suora työllistävä vaikutus on sesonkityöntekijöineen henkilötyövuotta. Lisäksi alueella voi toimia mm. kalastusmatkailuyrittäjä ja muita ohjelmapalveluyrittäjiä. Yrityksen linjana on pitää esillä mahdollisimman paljon paikallista tarjontaa, erityisesti lähiruokaa ja vaikuttaa myös näin työllistämiseen. Hankkeen toteutuessa Pihtiputaalle syntyy laadukas ja huomattavassa määrin ympärivuotisesti toimiva matkailukohde, jolla on runsaasti tulevaisuuden kasvu- ja laajennusvaraa. Laajentumisen mahdolliset tarpeet huomioidaan kaavoituksessa ja rakennusten suunnittelussa ja sijoittelussa Edellä kuvaillusta hankkeesta on laadittu aiesopimus kunnan ja yrityksen (perustettavan osakeyhtiön lukuun osakkaat Olavi Kolehmainen, Teija Kolehmainen, Kalle Kolehmainen ja Juuso Kolehmainen) välillä maa-alueen ja sillä olevien tai rakennettavien rakennusten ja rakennelmien vuokrauksesta yritykselle. Aiesopimukseen on kirjattu lisäksi mm. alueen kaavatilanne, tavoiteaikataulu, alustava kustannusarvio, osapuolten kustannusvastuu hankkeen toteuttamisessa, kunnan puolelta rahoitusmalli sekä vuokrauksen ja mahdollisen myöhemmän myynnin keskeiset ehdot. Lisätiedot: Kunnanjohtaja Ari Kinnunen, puh Oheismateriaali - Niemenharju kevytversio esitys (hankkeen kuvaus) - Aiesopimus (liitteenä oleva tuloslaskelmaennuste ei-julkinen, se esitellään kokouksessa) - Yritysvaikutusten arviointilomake

4 Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallituksen ehdotus kunnanvaltuustolle: Kunnanvaltuusto hyväksyy Pihtiputaan kunnan ja Perustettavan osakeyhtiön, jonka osakaita ovat Olavi Kolehmainen, Teija Kolehmainen, Kalle Kolehmainen ja Juuso Kolehmainen, välillä laadittavaksi oheismateriaalin mukaisen aiesopimuksen yrityshankkeen toteuttamiseksi Niemenharjun matkailualueella. Käsittely: Merkitään, että tässä vaiheessa pidettiin tauko klo Lisäksi merkitään, että Tuula Kokkonen esteellisenä (yhteisöjäävi) poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Edelleen merkitään, että kunnanhallitukselle on toimitettu aiesopimuksesta tarkennettu versio Käydyn keskustelun aikana Tapio Saastamoinen ehdotti, ettei kunta lähde hankkeeseen kunnan muiden investointien vuoksi (mm. senioritalo, hammashoitola, työterveyden tilat, valokuitu). Ehdotusta ei kannatettu. Täydennetty ehdotus / kunnanjohtaja: Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto nimeää kunnan puolesta viisihenkisen työryhmän valmistelemaan kunnan puolesta hankkeen edistymistä. Päätös Muutoksenhaku Hyväksyttiin täydennetyn ehdotuksen mukaisena. Muutoksenhakukielto / valmistelua Toimenpiteet Kunnanvaltuuston kokoukseen Kunnanvaltuusto Oheismateriaali - Niemenharju kevytversio esitys (hankkeen kuvaus) - Aiesopimus - Yritysvaikutusten arviointilomake Ehdotus Kunnanhallituksen ehdotus kunnanvaltuustolle: 1. Kunnanvaltuusto hyväksyy Pihtiputaan kunnan ja Perustettavan

5 osakeyhtiön, jonka osakaita ovat Olavi Kolehmainen, Teija Kolehmainen, Kalle Kolehmainen ja Juuso Kolehmainen, välillä laadittavaksi oheismateriaalin mukaisen aiesopimuksen yrityshankkeen toteuttamiseksi Niemenharjun matkailualueella. 2. Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että valtuusto nimeää kunnan puolesta viisihenkisen työryhmän valmistelemaan kunnan puolesta hankkeen edistymistä. Käsittely: Merkitään, että tämä asia käsiteltiin kolmantena asiana. Tuula Kokkonen jääväsi(yhteisöjäävi) itsensä pykälän 89 käsittelyn ajaksi. Varajäseneksi paikalle kutsuttiin Mirja Ruotsalainen. Heikki Kolehmainen jääväsi itsensä pykälän käsittelyn ajaksi. Jorma Toikkanen jääväsi (yhteisöjäävi) itsensä pykälän käsittelyn ajaksi. Kivinen Paula poistui 18:25 ja palasi 18:30. Hannu Komu/Onvision esitteli asiaa klo 18:07 19:09. Tapio Saastamoinen esitti käsittelyn kuluessa, että kunta ei tekisi esitettyä aiesopimusta perustettavan yrityksen kanssa, perusteluna kunnan muut olleet investoinnit ja hankkeeseen sisältyvät riskit, Susanna Haikara kannatti esitystä. Koska käsittelyn aikana on tullut hallituksen esityksestä poikkeava esitys, päätettiin järjestää nimenhuutoäänestys asiasta. Hallituksen ehdotus valtuustolle on Jaa ja Tapio Saastamoisen esitys Ei. Äänestyksessä annettiin 23 Jaa ääntä ja 2 Ei ääntä. Päätös 1. Hyväksyttiin kunnanhallituksen esitys. 2. Työryhmään valittiin: Kunnanjohtaja, valtuuston puheenjohtaja, valtuuston varapuheenjohtaja, hallituksen puheenjohtaja, kiinteistöpäällikkö Kari Liimatainen. Muutoksenhaku Toimenpiteet Muutoksenhakukielto / valmistelua ote: Kolehmaiset, valitut Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta/tilapalvelu on saanut tehtäväksi huonokuntoisten raken nus ten purkamisen ja uusien aiesopimusluonnoksen mukaisten ra kennus ten suunnitteluttamisen.

6 Hankkeen alustava aiesopimuksen mukainen kunnan vastattavaksi tulevan osuu den kustannusarvio on 3,2 M. Hankkeen tavoiteaikataulu on, että raken ta maan päästään vuoden 2015 aikana. Tämä edellyttää vireillä olevan ase ma kaa van vahvistumista. Alueen asemakaavamuutos ja laajennus on lai tet tu vireille, kaavoitustyön arvioidaan valmistuvan ja asemakaavan vahvis tu van aikaisintaan elo-syyskuun vaihteessa. Studio Puisto Arkkitehdit Oy on laatinut alueelle luonnossuunnitelmat. Matkai lu alu een suunnitelmien täsmentäminen ja tarkentaminen lii ken ne jär jes telyis tä johtuen on tärkeää hankkeen etenemiselle erityisesti, kun lii ken ne järjes te ly jen ja koko hankkeen toteutumiselle on näkyvissä poik keuk sel li set mahdollisuudet. Niemenharjun matkailualueen kehittäminen on Pihtiputaan kunnan tärkein in ves toin ti- ja kehittämiskohde vuoden 2015 ja 2016 aikana. Hankkeen valmis te lu ai ka tau lu on tiukka, hankkeen on oltava pääosin kaikilta osiltaan valmii na kesän 2016 matkailijoille. Aikataulussa pysymisen edellytyksenä on, että rakennussuunnittelu päästään aloittamaan mahdollisimman pian. Lisätiedot: Teknisen toimen toimialajohtaja Tapani Savolainen puh Ehdotus Teknisen toimen toimialajohtaja: 1. Tekninen lautakunta ottaa tämän asian käsiteltäväksi esityslistan ul ko puolel ta. 2. Tekninen lautakunta esittää, että yrittäjä neuvottelee suunnittelusopimuksen suoraan valitsemansa suunnittelijan kanssa. Päätös Hyväksyttiin. Merkitään pöytäkirjaan, että kiinteistöpäällikkö Kari Liimatainen oli esittelemässä asiaa kokouksessa ja poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo Muutoksenhaku Toimenpiteet Muutoksenhakukielto ote Neste Pihtipudas, Pihtiputaan kunnanhallitus, ote tiedoksi kiinteistöpäällikkö Kunnanhallitus Asianajaja Vesa Kokko Asianajotoimisto JB EVERSHEDS Oy) on valmistellut vuokrasopimuksen kunnan omistaman Perustettavan

7 osakeyhtiön (valmistelunimi Kiinteistö Oy Niemenharju) ja yrittäjien omistaman yhtiön Matkailukeskus Niemenharju Oy:n välillä, vuokrasopimuksen Pihtiputaan kunnan ja kunnan omistaman Perustettavan osakeyhtiön välillä sekä kunnan omistaman kiinteistöosakeyhtiön perustamissopimuksen ja yhtiöjärjestyksen. Lisäksi talousjohtaja on pyytänyt perustettavan yhtiön nimiin lainatarjouksen Pihtiputaan Osuuspankilta ja Kuntarahoitus Oyj:ltä klo mennessä. Kunnan ja yrittäjien välinen vuokrasopimus on valmisteltu aiesopimuksessa aiemmin hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. Pihtiputaan kunnan ja kunnan omistaman Perustettavan yhtiön (Ki Oy Niemenharju) välillä on valmisteltu maanvuokrasopimus koskien tilaa Ruppo ja Lamminpää , yhteispinta-ala noin 14 ha. Valtatien ja Niemenharjun välisen alueen pinta-ala on noin 12 ha ja Niemenharjuntien ja Koliman välisen alueen pinta-ala on noin 2 ha. Vuokra-aika on 25 vuotta. Vuosittainen vuokra on 3504 euroa. Vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5 luvun tarkoittamalla tavalla liikenneaseman ja matkailukeskuksen toimintaan siten kuin käyttötarkoituksesta määrätään asemakaavassa, jonka valmistelu on kunnassa käynnissä. Perusteilla olevan Kiinteistö Oy Niemenharjun osakepääoma on euroa, joka jakautuu 1000:een arvoltaan 50 euron suuruiseen osakkeeseen. Kunnanvaltuuston tulee päättää, kuka / ketkä edustavat kuntaa perustamiskokouksessa, ja valtuuttaa nimeämänsä viranhaltijan suorittamaan yhtiön perustamistoimet. Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön toimialana on hallinnoida vuokraoikeuden mukaisia maa-alueita ja omistaa maa-alueella sijaitsevia rakennuksia Pihtiputaan kunnan tonteilla kiinteistötunnus 137:15 ja 29:36. Yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu 1-5 jäsentä. Mikäli hallitukseen kuuluu vähemmän kuin kolme jäsentä, valitaan hallitukseen varajäsen. Yhtiötä edustavat paitsi hallitus, myös hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, kumpikin yksin, tai hallituksen kaksi jäsentä yhdessä. Lisäksi hallitus voi antaa nimetylle henkilölle prokuran tai oikeuden yhtiön edustamiseen. Lisätiedot: Kunnanjohtaja Ari Kinnunen, puh Oheismateriaali - Vuokrasopimus Pihtiputaan kunta Perustettava yhtiö Ki Oy Niemenharju - Perustamissopimus, Perustettava yhtiö Oy Niemenharju - Yhtiöjärjestys, Perustettava yhtiö Ki Oy Niemenharju - Vuokrasopimus Niemenharjun Matkailukeskuksesta, sopijaosapuolet Pihtiputaan kunta vuokranantaja Perustettavan yhtiön lukuun (Ki Oy Niemenharju) ja Matkailukeskus Niemenharju Oy - lainatarjouspyyntö (lainatarjoukset esitellään ja ovat nähtävänä kokouksessa)

8 Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallituksen ehdotus kunnanvaltuustolle: A Kunnanvaltuusto hyväksyy jatkovalmistelun pohjaksi seuraavat Niemenharjun matkailualuetta koskevat sopimukset ja asiakirjat: 1 Vuokrasopimus Pihtiputaan kunta Perustettava yhtiö Ki Oy Niemenharju 2 Perustamissopimus, Perustettava yhtiö Ki Oy Niemenharju 3 Vuokrasopimus Niemenharjun Matkailukeskuksesta, sopijaosapuolet Pihtiputaan kunnan omistama perustettava yhtiö Ki Oy Niemenharju ja Matkailukeskus Niemenharju Oy 4 Perustettavan yhtiön Kiinteistö Oy Niemenharju yhtiöjärjestyksen. B Kunnanvaltuusto myöntää omavelkaisen takauksen Kiinteistö Oy Niemenharjun otettavalle enintään 3,5 miljoonan euron lainalle. Lainan muut ehdot tarkentuvat kokoukseen mennessä. C Kunnanvaltuusto päättää, kuka / ketkä edustavat kuntaa Perustettavan Oy:n Ki Oy Niemenharju perustamiskokouksessa, ja valtuuttaa nimeämänsä viranhaltijan suorittamaan yhtiön perustamistoimet. Käsittely: Merkitään, että talousjohtaja Ari-Jukka Käsmä esitteli saapuneet lainatarjoukset (2 kpl) kunnanhallitukselle klo Merkitään, että Tuula Kokkonen (edustusjäävi), Markku Kananen ja Mirja Ruotsalainen (yhteisöjäävejä) esteellisinä poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Tämän asian osalta pöytäkirjantarkastajaksi Markku Kanasen tilalle valittiin Tapio Saastamoinen. Edelleen merkitään, että kunnanhallitukselle on toimitettu sähköpostilla tarkentunut Perustettava Ki Oy:n ja Niemenharjun Matkailukeskus Oy:n välinen vuokrasopimus ja siihen liittyvä vastuunjakotaulukko. Käydyn keskustelun aikana Tapio Saastamoinen esitti, että ehdotettua A3 kohdan vuokrasopimusta ei hyväksytä liian suurien riskien vuoksi. Lisäksi Tapio Saastamoinen esitti, ettei ehdotettua takausta myönnetä. Ehdotuksia ei kannatettu Päätös A 1 Hyväksyttiin.

9 A 2 Hyväksyttiin. A 3 Hyväksyttiin. A 4 Hyväksyttiin. B Hyväksyttiin. Taattavan lainan määrä on enintään 3,5 miljoonaa euroa, laina-aika 25 v, korko vaihtuvakorkoinen Euribor 12 kk (viitekorko tarjoushetkellä 0,217%), marginaali 1,0%, lainan myöntäjä Pihtiputaan Osuuspankki. C. Hyväksyttiin. Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto / valmistelua Toimenpiteet Kunnanvaltuuston esityslistalle Kunnanvaltuusto Oheismateriaali - Vuokrasopimus Pihtiputaan kunta Perustettava yhtiö Ki Oy Niemenharju - Perustamissopimus, Perustettava yhtiö Oy Niemenharju - Yhtiöjärjestys, Perustettava yhtiö Ki Oy Niemenharju - Vuokrasopimus Niemenharjun Matkailukeskuksesta, sopijaosapuolet Pihtiputaan kunta vuokranantaja Perustettavan yhtiön lukuun (Ki Oy Niemenharju) ja Matkailukeskus Niemenharju Oy - lainatarjouspyyntö (lainatarjoukset esitellään ja ovat nähtävänä kokouksessa) Ehdotus Kunnanhallituksen ehdotus kunnanvaltuustolle: A Kunnanvaltuusto hyväksyy jatkovalmistelun pohjaksi seuraavat Niemenharjun matkailualuetta koskevat sopimukset ja asiakirjat: 1 Vuokrasopimus Pihtiputaan kunta Perustettava yhtiö Ki Oy Niemenharju 2 Perustamissopimus, Perustettava yhtiö Ki Oy Niemenharju 3 Vuokrasopimus Niemenharjun Matkailukeskuksesta, sopijaosapuolet Pihtiputaan kunnan omistama perustettava yhtiö Ki Oy Niemenharju ja Matkailukeskus Niemenharju Oy 4 Perustettavan yhtiön Kiinteistö Oy Niemenharju yhtiöjärjestyksen. B Kunnanvaltuusto myöntää omavelkaisen takauksen Kiinteistö Oy

10 Niemenharjun otettavalle enintään 3,5 miljoonan euron lainalle. Taattavan lainan määrä on enintään 3,5 miljoonaa euroa, laina-aika 25 v, korko vaihtuvakorkoinen Euribor 12 kk (viitekorko tarjoushetkellä 0,217%), marginaali 1,0%, lainan myöntäjä Pihtiputaan Osuuspankki. C Kunnanvaltuusto päättää, kuka / ketkä edustavat kuntaa Perustettavan Oy:n Ki Oy Niemenharju perustamiskokouksessa, ja valtuuttaa nimeämänsä viranhaltijan suorittamaan yhtiön perustamistoimet. Käsittely: Merkitään, että Eija Kiljala (asianosaisjäävi), Heikki Kolehmainen (asianosaisjäävi) ja Tuula Kokkonen (toimeksiantojäävi) esteellisinä poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Tuula Kokkosen tilalle kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi puheenjohtaja kutsui Mirja Ruotsalainen (SDP:n 2. varavaltuutettu). Kunnanjohtaja esitti tämän pykälän oheismateriaalina olevaan vuokrasopimukseen Perustettava yhtiö (Kiinteistö Oy Niemenharju) ja Niemenharjun Matkailukeskus Oy seuravan korjauksen: Vuokrasopimuksen sivulla 4 olevassa alaviitteessä oleva kohta Vuokranantajalta kun sopimuksen 18.2 kohdan edellytykset muuteteen kuulumaan Vuokranantajalta kun sopimuksen 23 kohdan edellytykset. Käydyn keskustelun aikana Tapio Saastamoinen ehdotti, ettei vuokrasopimusta hyväksytä eikä takausta myönnetä. Heli Marttinen kannatti Tapio Saastamoisen ehdotusta. Markku Kananen esitti lisättäväksi päätökseen, että hankkeen etenemisestä tiedotetaan jatkuvasti valtuutettuja valtuuston iltakoulussa. Marko Tiainen kannatti Kanasen ehdotusta. Puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana on tehty kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava ehdotus kohtiin A1 ja B, ja ehdotusta on kannatettu, asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja totesi, että mikäli muutosehdotus hyväksytään, asian käsittely ehdotuksen muiden kohtien osalta raukeaa. Puheenjohtaja teki seuraavan ehdotuksen: Ne jotka ovat kunnanhallituksen ehdotuksen kannalla äänestävät JAA ja ne, jotka ovat Tapio Saastamoisen ehdotuksen kannalla äänestävät EI. Mikäli EI voittaa, tulee Tapio Saastamoisen ehdotus kunnanvaltuuston päätökseksi. Äänestys toimitetaan nimenhuutoäänestyksenä ja ääntenlaskijoina toimivat pöytäkirjantarkastajat. Äänestysehdotus ja tapa hyväksyttiin. Toimitetussa äänestyksessä annettiin 23 JAA-ääntä, 2 EI-ääntä ja POISSA 2. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen ehdotus tuli kunnanvaltuuston päätökseksi.

11 Päätös Hyväksyttiin kunnanjohtajan esittämä vuokrasopimuksen erhemerkinnän korjaus. A 1. Hyväksyttiin. 2. Hyväksyttiin. 3. Hyväksyttiin. 4. Hyväksyttiin. B Hyväksyttiin. C Kunnanjohtaja Ari Kinnunen ja talousjohtaja Ari-Jukka Käsmä valtuutettiin edustamaan kuntaa Perustettavan Oy:n Ki Oy Niemenharju perustamiskokouksessa ja suorittamaan yhtiön perustamistoimet. Hankkeen etenemisestä tiedotetaan jatkuvasti valtuutettuja valtuuston iltakouluissa. Muutoksenhaku Toimenpiteet Kunnallisvalitus Ote: Matkailukeskus Niemenharju Oy, tied. talousjohtaja Käsmä, kirjanpito

Kunnanhallitus 08.12.2014 269

Kunnanhallitus 08.12.2014 269 Kunnanhallitus 269 08.12.2014 Kunnanvaltuusto 89 15.12.2014 Tekninen lautakunta 16 28.01.2015 Kunnanhallitus 56 24.03.2015 Niemenharjun matkailuhanke 761/522/2014 Kunnanhallitus 08.12.2014 269 Tiivistelmä

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Kunnanhallitus PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Aika 24.03.2015 klo 17:00-19:17 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Ylälehto Jani puheenjohtaja Jämsén Teppo jäsen Kananen Markku jäsen Närhi

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen

Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015 alkaen Kunnanhallitus 234 17.11.2014 Kunnanvaltuusto 77 15.12.2014 Kunnanhallitus 156 07.09.2015 Kunnanvaltuusto 62 28.09.2015 Toimitilan vuokrasopimuksen hyväksyminen, Pihtiputaan Takka Oy / muutos 1.10.2015

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 10.6.14 72:

Sivistyslautakunta 10.6.14 72: Tekninen lautakunta 9 28.01.2015 Kunnanhallitus 78 20.04.2015 Kunnanvaltuusto 22 27.04.2015 Tekninen lautakunta 78 17.06.2015 Kunnanhallitus 133 03.08.2015 Kunnanhallitus 176 05.10.2015 Kirkonkylän perusopetuksen

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kunnanvaltuusto PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Aika 20.02.2017 klo 18:00-18:21 Paikka Valtuustosali Läsnä Auhtola Tuija Hjelmeroos-Haapasalo Heli Hollanti Jyrki Jämsén Reijo Jämsén Teppo Kahilainen

Lisätiedot

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas Tekninen lautakunta 22 22.02.2017 SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas 661/003/2016 Tekninen lautakunta 22.02.2017

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus

Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 16 16.01.2017 Tekninen lautakunta 20 22.02.2017 Tekninen lautakunta 70 17.05.2017 Kunnanhallitus 158 19.06.2017 Kunnanvaltuusto 75 26.06.2017 Kuntalaisaloite, koirapuisto Pihtiputaalle Kunnanhallitus

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta Kunnanhallitus 193 03.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 09.11.2015 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta 597/000/2015 Kunnanhallitus 03.11.2015 193 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 13/2013 61 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 13/2013 KOKOUSAIKA 26.06.2013 klo 18.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 192 193 194 61 195 62,63

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 Sivu 144 (150) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 Sivu 144 (150) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2015 Sivu 144 (150) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 22.10.2015 kello 18.00-20.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot

Lisätiedot

Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n johdannaisyleissopimuksen takaus

Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n johdannaisyleissopimuksen takaus Kunnanhallitus 225 07.12.2016 Kunnanhallitus 245 12.12.2016 Kunnanvaltuusto 90 19.12.2016 Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n johdannaisyleissopimuksen takaus Kunnanhallitus 07.12.2016 225 Omavelkainen takaus

Lisätiedot

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen Kunnanhallitus 15 20.01.2014 Kunnanvaltuusto 3 28.01.2014 Kunnanhallitus 128 19.05.2014 Kunnanvaltuusto 23 26.05.2014 Kunnanhallitus 262 03.11.2014 Kunnanvaltuusto 44 11.11.2014 Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 133 Asianro 1761/00.01/2013 Ylimääräinen asia / Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustaminen Kaupunginhallitus / suunnitteluasiat 9.12.2013 50: Palvelualuejohtaja

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA

KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA Kunnanhallitus 169 31.05.2017 Kunnanvaltuusto 43 14.06.2017 KUNNANVALTUUSTON LAUSUNTO KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 23 / 2017 TEHDYN VALITUKSEN JOHDOSTA KHALL 169 Valmistelija: : hallintojohtaja Esityslistan

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen

Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen Kunnanhallitus 46 21.03.2016 Valtuusto 1 31.03.2016 Kunnanhallitus 89 30.05.2016 Sonkakoti Oy:n lainan takaus/vastavakuuden hyväksyminen 76/02.05.06/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 46 Valmistelija: aluesihteeri

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 15.8.2016 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Tekninen lautakunta 73 12.10.2006 Kunnanhallitus 227 30.10.2006 LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina kello Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 19/2017 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 05.12.2017 Kokoustiedot Aika Maanantaina 11.12.2017 kello 17.00 Käsiteltävät asiat Paikka Jämi Areena 279 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013. Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011 44 Kiinteistö Oy Hopunkallio

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Ohjausryhmän kokous 2 2013

Ohjausryhmän kokous 2 2013 Kotkan-Haminan seutu Pöytäkirja 2.12.2013 Hamina, Kotka, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti kuntarakenneselvitys Ohjausryhmän kokous 2 2013 Aika Paikka 2.12.2013 klo 12.00 14.50 Haminan Raatihuone Haminan

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Kunnanvaltuusto PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Aika 28.09.2015 klo 18:00-20:50 tauko klo 18:40-19:40 Paikka Valtuustosali Läsnä Auhtola Tuija jäsen Hollanti Jyrki jäsen Jämsén Reijo jäsen Jämsén

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013

Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kaupunginhallitus 44 31.01.2011 Kaupunginvaltuusto 14 07.02.2011 Kaupunginhallitus 350 04.11.2013 Kaupunginvaltuusto 92 11.11.2013 Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus 640/10.03.02.00/2010 KHALL 31.01.2011

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 Valtuusto 77 07.11.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.06/2016 RESVK

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 54 Tekninen lautakunta Nro (x) (x) (-) (x) (x)

KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 54 Tekninen lautakunta Nro (x) (x) (-) (x) (x) KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 54 Kokousaika Tiistaina 28.8.2018 klo 17.00 18.04 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet: Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393

Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus 441/54/548/2014 KH 06.10.2014 393 Kaupunginhallitus 393 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 93 13.10.2014 Kaupunginhallitus 58 23.02.2015 Kaupunginhallitus 178 25.05.2015 Kaupunginvaltuusto 60 15.06.2015 Teollisuushallin ostaminen ja lunastussopimus

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Kunnanvaltuusto PIHTIPUTAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Aika 25.01.2016 klo 18:00-19:40 Paikka Valtuustosali Läsnä Auhtola Tuija Hjelmeroos-Haapasalo Heli Hollanti Jyrki Jämsén Reijo Jämsén Teppo Jämsén

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Sivu 58 (63) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 25.9.2012 kello 17.00-17.15 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 19 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Resurssivaliokunta 7 19.09.2016 Resurssivaliokunta 3 04.10.2016 Kunnanhallitus 279 10.10.2016 LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä

Lisätiedot

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Haimila Veikko tekninen johtaja, asiantuntija 33 Iitin kunta Pöytäkirja 8/2015 1 Tarkastuslautakunta 23.09.2015 Aika Keskiviikko 23.09.2015 klo 18:00-19:42 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen

Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs. 10 Mikkelin kaupungin taidemuseokiinteistön ns. graniittitalon myyminen Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 09.03.2017, klo 16:30-17:18 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet

Lisätiedot

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014:

Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus. Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK kirje 18.2.2014: Kunnanhallitus 57 03.03.2014 Kunnanhallitus 95 24.03.2014 Kunnanvaltuusto 17 10.04.2014 Vuolenkosken vesiosuuskunnan VVOK rakentamisaikaisen lainan takaus 372/02.03.06/2014 Kunnanhallitus 03.03.2014 57

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 34 KIINTEISTÖKANNAN SALKUTUS (LIITE) 2 35 TEOLLISUUSTONTIN MYYMINEN LISÄMAAKSI (LIITE) 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 34 KIINTEISTÖKANNAN SALKUTUS (LIITE) 2 35 TEOLLISUUSTONTIN MYYMINEN LISÄMAAKSI (LIITE) 5 KUNNANVALTUUSTO ESITYSLISTA 8/2014 Kokousaika 27.8.2014 klo 18.30 Kokouspaikka Kapellby skola, Lapinjärventie 45 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 15 03.02.2014 Valtuusto 5 17.02.2014 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 15 3.2.2014 Valtuusto päätti 17.6.2023 63 toteuttaa talouden

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Kemijärven Palvelukeskus ry.n lainalle/hoitokoti-koivulan laajennushanke/muutos takauspäätökseen Kaupunginhallitus 334 28.10.2013 Kaupunginvaltuusto 110 04.11.2013 Kaupunginhallitus 398 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 95 13.10.2014 Kaupunginhallitus 62 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 18 29.02.2016 Omavelkaisen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

5 2 kpl KIINTEISTÖ OY NEULASEN PERUSTAMISSOPIMUS JA YHTIÖJÄRJESTYS

5 2 kpl KIINTEISTÖ OY NEULASEN PERUSTAMISSOPIMUS JA YHTIÖJÄRJESTYS Aika Torstai 17.8.2017 klo 15.00 16.35 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen Kunnanhallitus 177 25.05.2015 Kunnanhallitus 200 01.06.2015 Kunnanvaltuusto 63 15.06.2015 Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen 788/00.04.02/2014, 526/00.01.00/2015 Kunnanhallitus 25.05.2015 177

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Kunnanvaltuusto

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 22.3.2010 kello 18.00-18.15 Puumilan Taitotalo Mäkipää Lea, puheenjohtaja Björn Risto, I

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille Kunnanhallitus 94 17.03.2014 Kunnanhallitus 218 22.09.2014 Kunnanhallitus 283 17.11.2014 Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kyamk-Kiinteistöt Oy:n osakkeiden myynti Kouvolan kaupungille 201/02.03.05/2013

Lisätiedot

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv)

Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27 20.04.2017 Kunnanhallitus 145 02.05.2017 Haapiorinne asemakaava-alueen omakotitonttien myynti- ja vuokrausperusteiden hyväksyminen (kv) 282/10.00.02/2017 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 14 / 2009 228 Kokousaika 04.05.2009 klo 17.00 18.45 (iltakoulu 18.20 18.45) Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy Kunnanhallitus 185 11.08.2009 Kunnanhallitus 206 22.09.2009 Kunnanvaltuusto 44 15.10.2009 Kunnanhallitus 33 14.02.2012 Kunnanvaltuusto 9 15.03.2012 Kunnanhallitus 51 29.01.2013 Lainaehtojen muuttaminen/

Lisätiedot

Kaustisen Kehitys Oy on hakee kunnan takausta Kuntarahoitus Oyj:n euron lainalle seuraavin ehdoin:

Kaustisen Kehitys Oy on hakee kunnan takausta Kuntarahoitus Oyj:n euron lainalle seuraavin ehdoin: Kunnanhallitus 227 07.12.2016 Kunnanvaltuusto 69 15.12.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanhallitus 22 23.01.2017 Kunnanhallitus 32 06.02.2017 Kunnanvaltuusto 9 23.02.2017 9 TAKAUKSEN MYÖNTÄMINEN /

Lisätiedot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot

Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot Kunnanhallitus 221 30.09.2013 Kunnanhallitus 260 11.11.2013 Valtuusto 86 18.11.2013 Talouden tasapainottamiseen liittyvät toimenpiteet / kertaluontoiset tulot 146/02.00/2013 KHALL 221 30.9.2013 Valtuusto

Lisätiedot

Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 4.9.2014. Esityslista 6/2014

Nivalan kaupunki. Kaupunginvaltuusto 4.9.2014. Esityslista 6/2014 -3, KV 4.9.2014 18:30 Nivalan kaupunki Kaupunginvaltuusto 4.9.2014 Esityslista 6/2014 Ilmoitathan, jos et pääse kokoukseen: Soilille p. 040-344 7205 tai Merjalle p. 040-344 7204 -2, KV 4.9.2014 18:30 Kokousaika

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Osallistuminen Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n maksulliseen osakeantiin

Osallistuminen Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n maksulliseen osakeantiin Kunnanhallitus 106 15.05.2017 Kunnanvaltuusto 33 29.05.2017 Osallistuminen Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n maksulliseen osakeantiin Kunnanhallitus 15.05.2017 106 Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n osakkeenomistajien

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI KY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen laajakaistahankkeen rahoittamiseksi Kunnanhallitus 184 01.07.2013 Kunnanvaltuusto 80 01.07.2013 Kunnanhallitus 192 08.08.2013 Kunnanvaltuusto 86 15.08.2013 Omavelkaisen takauksen myöntäminen perustettavan Toivakan Verkkoyhtiö Oy:lle Keski-Suomen

Lisätiedot

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy Kaupunginhallitus 236 31.05.2010 Kaupunginvaltuusto 57 17.06.2010 Kaupunginhallitus 142 08.04.2013 Kaupunginvaltuusto 53 18.04.2013 Kaupunginhallitus 305 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 81 08.09.2014 Omavelkainen

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE

LEIPOMOHALLIN RAKENTAMINEN VUOHELAN HERKKUPUOTI OY:LLE Kunnanhallitus 137 19.06.2006 Kunnanhallitus 181 18.09.2006 Kunnanhallitus 214 09.10.2006 Kunnanvaltuusto 36 09.10.2006 Kunnanhallitus 250 20.11.2006 Kunnanhallitus 273 11.12.2006 Kunnanvaltuusto 45 11.12.2006

Lisätiedot

141 Aloite / toisen ottoautomaatin saaminen Mäntyharjun keskustaan

141 Aloite / toisen ottoautomaatin saaminen Mäntyharjun keskustaan Mäntyharju Pöytäkirja 15/2015 1 (7) Aika 07.12.2015, klo 16:00-16:28 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 138 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 139 Pöytäkirjan tarkastus 140 Lainan

Lisätiedot

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat: Joutsan kunnanhallitus 198 23.09.2013 Tekninen lautakunta 76 17.11.2016 Tekninen lautakunta 82 15.12.2016 Joutsan kunnanhallitus 4 09.01.2017 Joutsan kunnanhallitus 42 20.02.2017 LEIVONMÄEN TAAJAMAN LÄMMÖNTOIMITUSSOPIMUS

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 Valtuusto 07.09.2015 Sivu 1 / 1 2111/02.05.05/2013 Kaupunginhallitus 255 24.8.2015 121 Tapiolan Keskuspysäköinti Oy:n lainalle myönnetyn omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kaavatoimikunta AIKA 07.03.2019 kello 18:00-19:40 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot