Yhdyskuntarakenne muokkaa lasten ja nuorten liikkumista

Transkriptio

1 Teksti: ANNA BROBERG, ARI HYNYNEN, SANNA ILTANEN, MARKETTA KYTTÄ, OLAVI PARONEN Yhdyskuntarakenne muokkaa lasten ja nuorten liikkumista Kuva: ANTERO AALTONEN 10 Liikunta & tiede / 2011

2 Rakennettu ympäristö voi tukea tai vaikeuttaa lasten ja nuorten liikkuvaa elämäntapaa. Niistä ympäristön piirteistä, jotka inspiroivat eri ikäryhmien tyttöjä ja poikia käyttämään ympäristön mahdollisuuksia tarjoumia aktiivisesti ja omaehtoisesti tiedetään kuitenkin aivan liian vähän. Helsingissä pyydettiin koululaisia kuudella eri asuinalueella merkitsemään tärkeiksi kokemiaan paikkoja kartalle ja kertomaan liikkumisestaan. Tutkimus tuotti uutta tietoa erilaisten kaupunkiympäristöjen liikkumista edistävistä piirteistä. Toisen maailmansodan jälkeen alkanut kaupunkikehitys on vaikuttanut suuresti elinympäristöihin ja liikkumistottumuksiin. Merkittävin tekijä tässä kehityksessä on ollut voimakas autoistuminen, joka alkoi Suomessa 1960-luvulla. Yhdysvalloissa henkilöautoiluun perustuva elämänmuoto muotoutui jo 1950-luvun alussa, kun moottoritieverkosto mahdollisti laajojen esikaupunkialueiden rakentamisen. Kauppa seurasi asiakkaitaan ja keskitti toimintansa suuriin yksikköihin pikateiden risteyksiin. Ihmisten arki alkoi pyöriä yhä enemmän henkilöauton varassa. Suomessa kehitys kulki samoja latuja, vaikka yhdyskuntien hajautuminen ei ollutkaan yhtä voimakasta. Yhdysvalloissa ja muissa voimakkaasti autoistuneissa länsimaissa on 1990-luvulta lähtien haettu selityksiä yleistyvälle väestön ylipaino-ongelmalle myös yhdyskuntarakenteesta. Tutkimuksissa on kehitetty kriteereitä ja indeksejä, joilla pystytään kvantifioimaan ja arvioimaan rakennettua ympäristöä sen mukaan, kuinka se tukee tai vaikeuttaa omatoimista liikkumista. Näiden tutkimusten tuloksena on vähitellen vakiintunut valikoima erilaisia walkability- ja bikeability-indeksejä. Ne perustuvat rakennetun ympäristön joihinkin rakenteellisiin perusominaisuuksiin, kuten esimerkiksi risteysten tiheyteen alueyksikköä kohden, rakentamisen tehokkuuteen tai toimintojen sekoittuneisuuteen. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen on arkipäivää Suomessakin, samoin väestön lisääntyvä ylipainoisuus. Silti on varottava vetämästä liian yksiselitteisiä johtopäätöksiä esimerkiksi Pohjois-Amerikan ja Suomen tilanteen yhtäläisyydestä. Kaupunkikeskustamme eivät koskaan tyhjentyneet siinä määrin kuin Yhdysvalloissa, eivätkä esikaupunkien omakotialueet kasvaneet yhtä suuriksi, eikä niitä rakennettu pelkästään autolla liikkumista varten. Vaikka kaupunkisuunnittelumme muuttui 1990-luvun alusta markkinamyönteisemmäksi, jäivät hyvinvointivaltiolliset suunnitteluihanteet pääosin elämään. Tästä osoituksena ovat suhteellisen kattavat joukkoliikenteen verkostot, viheralueet ja kuntien ylläpitämät ulkoilualueet ja lenkkipolut sekä kevyen liikenteen väylät kaikentyyppisillä kaupunkialueilla. Lihominen ja vähäinen arkiliikunta haasteina Nuorten ikäluokkien ylipaino-ongelma ja vähentynyt liikkumisaktiivisuus ovat totta meilläkin. Suomalaisten lasten ja nuorten ylipaino ja lihavuus ovat yleistyneet kovaa vauhtia viime vuosikymmenten aikana. Vuodesta 1977 vuoteen 2003 ylipainoisten vuotiaiden osuus lähes kolminkertaistui noin seitsemästä vähän yli 20 prosenttiin. Lapsuus- ja nuoruusiän ylipainoisuus on usein pysyvää ja ennustaa aikuisiän lihavuutta. On näyttöä, että nuorten urheiluseuraliikunta ja sen mukana kokonaisliikunta vähenevät selvästi murrosiässä. Kun 11-vuotiaista noin 40 prosenttia ilmoittaa kyselyissä liikkuvansa kohtuullisen kuormittavasti vähintään tunnin päivässä, 15-vuotiaista tällä tavalla liikkuu vain runsas kymmenesosa. Vaikka liikkuminen pihalla, kadulla, kentillä ja metsissä sekä matkat kouluun ja kavereiden luo tarjoavat mahdollisuuden jopa usean tunnin päivittäiseen aktiivisuuteen, niin tämä mahdollisuus ei näytä täysin realisoituvan. Nuorten omaehtoinen liikkuminen on vuosien mittaan vähentynyt. Arkiliikkumiseen innostava ympäristö Rakennettu ympäristö voi tukea tai vaikeuttaa lasten ja nuorten liikkuvaa elämäntapaa. Liikkumiseen houkuttelevia tekijöitä voi löytyä yhtä hyvin niin omakotialueelta, kaupunkikeskustasta kuin metsälähiöstäkin. Niistä ympäristön piirteistä, jotka inspiroivat eri ikäryhmien tyttöjä ja poikia käyttämään ympäristön mahdollisuuksia tarjoumia aktiivisesti ja omaehtoisesti tiedetään kuitenkin aivan liian vähän. Artikkelimme hyödyntää uudenlaista, uutta teknologiaa soveltavaa metodiikkaa, jolla lasten ja nuorten liikkumisaktiivisuutta tukevia ympäristön piirteitä saadaan selville hyvinkin tarkasti. Kaupunkiympäristö ja lasten liikkuminen (KYLLI)-tutkimuksessa yhdistettiin paikkoihin kiinnitettyä objektiivista ympäristötietoa lasten ja nuorten subjektiivisiin paikkakokemuksiin. Artikkelimme kuvaa monivuotisen tutkimuksemme alustavia tuloksia. Koulumatkaliikkuminen hyvin aktiivista laitakaupungilla Tutkimustulostemme mukaan kaupunkirakenteellisilla piirteillä on vaikutusta kouluikäisten lasten liikkumisaktiivisuuteen (kuvio 1). Yhdyskuntarakenteen tiiviyden yhteydet koulumatkaliikkumiseen olivat kiehtovia. Jos mitattiin asuntojen määrää pinta-alayksikköä kohden, tiiviys oli omiaan vähentämään koulumatkaliikkumisen aktiivisuutta. Jos taas Liikunta & tiede /

3 KUVIO 1. Ympäristön fyysinen rakenne vaikuttaa mm. lasten koulumatkaliikkumiseen ja itsenäisen liikkumisen reviiriin. Vapaa-ajan liikkumisella ja ympäristökokemuksilla on puolestaan selviä kytkentöjä lasten hyvinvointiin. KUVIO 2. Sekä keskustassa että laitakaupungilla asuvat lapset liikkuvat lyhyet koulumatkansa aktiivisesti. Kruununhaan erikoiskoulu houkuttelee lähinnä julkisia kulkuvälineitä käyttäviä oppilaita kauempaakin. 12 Liikunta & tiede / 2011

4 Kaupunkiympäristöstä löytyy lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden vähenemistä ja passiivisen ajankäytön lisääntymistä selittäviä tekijöitä. Liikkumiseen houkuttelevia tekijöitä voi löytyä yhtä hyvin niin omakotialueelta, kaupunkikeskustasta kuin metsälähiöstäkin. asiaa tutkittiin rakennusten määrän kautta, tiiviys päinvastoin lisäsi koulumatkaliikkumisen aktiivisuutta. Kyse on ensimmäisessä tapauksessa kerrostalomaisesta ja jälkimmäisessä tapauksessa pientalovaltaisesta, kuitenkin kaupunkimaisesta yhdyskuntarakenteesta. Keskusta-alueilla asuvista lapsista 46 prosenttia, välikaupungissa 58 prosenttia ja laitakaupungilla asuvista 89 prosenttia kulki molemmat koulumatkansa aktiivisesti kävellen tai pyörällä. Tulos tuo kiinnostavaa lisätietoa verrattuna aikaisempiin kotimaisiin ja ulkomaisiin tutkimustuloksiin, joissa yleensä on korostettu tiiviisti rakennetun kaupunkiympäristön arkiliikkumista lisäävää vaikutusta. Nyt saimme tarkempaa tietoa erityyppisistä kaupunkiympäristöistä, jolloin laitakaupungin kävely- ja pyöräilymahdollisuudet osoittautuivat selvästi paremmiksi kuin väli tai kantakaupungissa. Tutkituilla tiiviisti rakennetuilla keskusta-alueilla asuvat lapset käyttivät erittäin usein julkisia kulkuvälineitä koulumatkojen kulkemiseen samalla kun laitakaupunkilaisille polkupyörä oli hyvin tavallinen kulkumuoto (ks. kuvio 2). Asiaan kuitenkin vaikuttanee se, että toinen tutkituista kouluista oli tanssiin erikoistunut koulu, johon tullaan myös pitkien matkojen päästä. Sen sijaan rakennetun ympäristön tiiviys ei näytä vaikuttavan lasten ja nuorten vapaa-ajan liikuntaaktiivisuuteen. Tosin laitakaupungin alueilla asuvien joukossa oli jonkin verran vähemmän (13 %) liikunnallisesti passiivisia kuin keskustan ja välikaupungin alueilla (17 %). Viherympäristö laajentaa liikkumisen reviiriä Regressioanalyysit paljastivat myös muita kiinnostavia yhteyksiä yhdyskunnan rakenteellisten tekijöiden ja lasten käyttäytymisen ja kokemusten välillä. Tiiviisti rakennetuilla (asunnoissa mitaten) alueilla lasten liikkumisreviirit olivat pienempiä, mikä liittynee lyhyempiin välimatkoihin kiinnostaviin kohteisiin. Lasten merkitsemien tärkeiden paikkojen (tarjoumien) lukumäärä oli sitä suurempi mitä tiiviimmin rakennettu lapsen kotiympäristö oli. Suuri viherrakenteen osuus lapsen kotiympäristössä oli omiaan vähentämään koulumatkaliikkumisen aktiivisuutta mutta samalla lapsen liikkumisreviiri kuitenkin kasvoi. Kaikissa edellä mainituissa tuloksissa on huomioitu lapsen iän, sukupuolen sekä vanhempien koulutustason ja liikunnallisuuden vaikutus. Runsas ruutuaika tuo terveysongelmia Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita myös lapsen käyttäytymisen ja ympäristökokemusten yhteyksistä heidän terveyteensä ja hyvinvointiinsa. Aikaisempia tutkimustuloksia vahvistaen löysimme yhteyksiä hyvinvointiin muun muassa lasten ympäristöpelkojen ja liikkumislisenssien määrän suhteen. Yllättävää ei ollut myöskään, että myös vanhempien liikunnallisuus näytti edesauttavan lasten kokemaa hyvää terveyttä. Lisäyksenä aikaisempiin tutkimuksiimme halusimme selvittää vapaa-ajan liikkumisen sekä peli- ja katseluajan mahdollisia yhteyksiä hyvinvointimuuttujiin. Tämä osoittautuikin tärkeäksi täydennykseksi, koska juuri näillä muuttujilla oli selviä yhteyksiä lasten hyvinvointiin. Yhteydet olivat odotetusti sen suuntaisia, että mitä enemmän peli- tai katseluaikaa tai mitä vähemmän vapaa-ajan liikuntaa, sitä todennäköisemmin lapsi oli ylipainoinen, hänellä oli joku haittaava päivittäinen oire tai koettu terveys oli alentunut. Positiiviset ympäristökokemukset tärkeitä Kotiympäristön rakenne ei näytä kuitenkaan olevan kovin määräävä tekijä lasten liikkumiselle. Siksi onkin syytä tutkia paitsi lapsen asuinympäristön ja liikkumisen välistä suhdetta myös sitä, millaiset ympäristöt tuottavat positiivisia ympäristökokemuksia. On nimittäin syytä olettaa, että lapset liikkuvat vapaa-ajallaan aktiivisesti sitä todennäköisemmin, mitä kiehtovammaksi ja houkuttelevammaksi lapsi kokee ympäristön mahdollisuudet. Mitkä asiat lähiympäristössä sitten motivoivat lasta liikkumaan? Tutkimuksen pehmogis-kyselyyn vastanneet 901 lasta merkitsivät kartalle yhteensä itselleen tärkeää paikkaa (kuvio 3). Ylivoimaisesti eniten merkitty paikka 64 vaihtoehdon kesken oli kavereiden tapaaminen (kuusi prosenttia paikoista). Lapset liikkuvat itselleen tärkeisiin paikkoihin varsin itsenäisesti ja aktiivisesti, sillä yli puoleen tultiin Liikunta & tiede /

5 KUVIO 3. Kavereiden tapaamispaikat olivat ylivoimaisesti tärkeimpiä lasten merkitsemistä paikoista. kävellen tai pyöräillen ja vain kahdeksaan prosenttiin autokyydillä. Tässä suhteessa suomalaiset lapset varmaankin eroavat olennaisesti lapsista monissa muissa maissa. Kirjastossa ja kaupassa käynti olivat lasten merkitsemistä asioista ne, joihin kävellen tai pyörällä liikkumisen osuus oli suurin. Autolla tai julkisilla liikennevälineillä liikuttiin erityisesti elokuviin ja shoppailemaan. Aikuisten seuraa lapset tarvitsivat päästäkseen 12 prosenttiin paikoista. Aikuisen seuran tarve oli suurinta museoissa tai näyttelyissä käytäessä, ulkona syötäessä sekä urheilutapahtumiin osallistuttaessa. Urheilutapahtumiin osallistuminen oli myös paikoista se, johon saavuttiin eniten autolla. Asioita, joiden lapset merkitsivät tapahtuvan yksin, oli tietokoneella oleminen ja se, ettei ole mitään tekemistä. Kavereiden kanssa sen sijaan hengaillaan, skeitataan ja leikitään. Lapset saivat arvioida kunkin merkitsemänsä paikan kohdalla, kuinka paljon paikasta pitävät. Lapsilla oli myös mahdollisuus kirjoittaa vapaasti paikkaan liittyvistä kokemuksistaan (kuvio 4). Yleisesti ottaen lapset suhtautuivat merkitsemiinsä itselleen tärkeisiin paikkoihin hyvin myönteisesti paikoista pitämisen keskiarvo oli 79 nollasta sataan ulottuvalla asteikolla, ja 89 prosenttia paikoista oli arvioitu positiivisiksi. Eniten pidetty paikka oli hyvän olon paikka, mutta kiinnostavasti kärkiviisikosta löytyvät myös rauhassa oleminen ja se, että saa olla yksin, sekä tietokoneella ja eläinten kanssa vietetty aika. Kun analysoitiin näiden lasten merkitsemien paikkojen lähiympäristön rakennetta tarkemmin, havait- 14 Liikunta & tiede / 2011

6 KUVIO 4. Kruununhaan lapset kertovat tärkeistä paikoistaan omin sanoin. KUVIO 5. Lasten merkitsemien paikkojen rakenteen sekä lasten kokemuksien ja käyttäytymisen väliset yhteydet. Liikunta & tiede /

7 Lapset liikkuvat itselleen tärkeisiin paikkoihin varsin itsenäisesti ja aktiivisesti. Helsinkiläiset lapset ja nuoret ovat julkisen tilan aktiivinen käyttäjäryhmä. Pyrkimyksenä tulisikin olla säilyttää kaupunkitilassa paikkoja, jotka ovat avoimia myös lasten ja nuorten tulla, mutta ei suunniteltuja ainoastaan näiden ikäryhmien käyttöön. tiin, että sekä viheralueiden suuri osuus että rakennetun ympäristön tiiviys, rakennusten lukumäärällä mitaten, tuottivat positiivisia ympäristökokemuksia (kuvio 5). Viherympäristön osuuden kasvaessa paikan välittömässä läheisyydessä todennäköisyys sille, että paikkaan saavuttiin itsenäisesti, laski. Asuntojen lukumäärällä mitattu tiiviys sen sijaan ennusti paikan saavuttamista itsenäisesti. Joko kävellen tai pyörällä paikkaan kulkemisen todennäköisyyttä lisäsi paikan sijainti tiiviissä rakenteessa rakennusten lukumäärällä mitattuna, mutta asuntojen lukumäärän kasvu ennusti siirtymistä paikkaan omaa lihasvoimaa käyttämättä. Nämä hiukan ristiriitaisilta vaikuttavat tulokset selittyvät juuri edellä mainituilla eroilla tiiviyden mittaustavoissa. Tulos siitä, että pientaloalueilla liikutaan enemmän aktiivisesti, sai siten vah- vistusta. Kulkumatka oli myös sitä aktiivisempi, mitä lähempänä kotia paikka oli. Kokemuksellisuus mukaan liikkumisympäristön tutkimukseen Tutkimus antaa varsin vahvaa näyttöä siitä, että rakennetusta kaupunkiympäristöstä löytyy lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden vähenemistä ja passiivisen ajankäytön lisääntymistä selittäviä tekijöitä. On kuitenkin varottava soveltamasta suoraviivaisesti ulkomaisia esimerkkejä, kuten ympäristön kävely- ja pyöräily-ystävällisyyttä kuvaavia indeksejä. Vaarana on myös kaupunkiympäristöjen liian karkea tyypittely. Tutkimuksemme tuotti uutta tietoa juuri erilaisten kaupunkiympäristöjen liikkumista edistävistä NÄIN TUTKITTIIN Kaupunkirakenteen ominaisuuksia avaamaan Tutkimusalueiden valinnassa hyödynnettiin kaupunkitutkimuksessa käytettäviä morfologisia menetelmiä, joiden avulla saadaan tietoa kaupunkiympäristöjen fyysisistä tiloista ja niiden muodostamista kokonaisuuksista. Menetelmät tuottavat tietoa muun muassa kaupunkirakenteen tiiviydestä, rakeisuudesta, toiminnallisesta monipuolisuudesta sekä katuverkon vaihtelevuudesta. Analyysimenetelmien avulla voidaan yhdistää tietoja rakennuksien tilallisista ominaisuuksista, kuten rakennusten pinta-aloista, tilavuudesta, muodosta, sekä tietoja alueiden toiminnoista erilaisin laskennallisin menetelmin. Näiden menetelmien tuloksena syntyy kvantitatiivista tietoa kaupunkiympäristöstä eli niin sanottuja morfologisia indikaattoreita. Indikaattoreiden muodostaman tiedon pohjalta kaupunkitilan ominaisuuksia on mahdollista vertailla monipuolisesti ja tiedon perusteella pystytään myös kyseenalaistamaan mielikuviin perustuvat käsitykset kaupunkiympäristön ominaisuuksista. Aineistoina tutkimuksessa käytettiin pääasiassa digitaalisia kartta-aineistoja ja laskennalliset analyysit toteutettiin paikkatietosovellusten avulla. Menetelmän avulla pystytään yhdistämään ympäristöä kuvaavaa ominaisuustietoa paikannettuun tietoon lasten fyysisestä aktiivisuudesta ja arvioida näiden avulla, millaiset ympäristöt tukevat fyysistä aktiivisuutta. Kaupunkisuunnittelussa tyypillisesti alueiden kuvaamisessa käytetään numeerisina mittareina rakennusten kerrosalaan perustuvia tehokkuuslukuja. Tässä tutkimuksessa kehitettyjen analyysien avulla voidaan tehokkuudeltaan samanlaisten alueiden kaupunkirakenteellisia ominaisuuksia eritellä tehokkuuslukuja hienovaraisemmin. Tutkimusalueet valittiin siten, että ne muodostavat kokonaisuuden, jossa on edustettuna kaupunkirakenteellisilta piirteitään erilaisia alueita ja jossa sosioekonomisten tekijöiden merkitystä lasten liikkumiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen pystytään sulkemaan pois. 16 Liikunta & tiede / 2011

8 piirteistä. Laitakaupungin aktiivista arkiliikkumista tukevat piirteet olivat tärkeä löydös. Toisaalta ei tule unohtaa niitä etuja, mitä liittyy jo lapsena ja nuorena opittuihin taitoihin hyödyntää julkisia liikkumisvälineitä. Lapsille tärkeiden paikkojen tutkiminen paikkalähtöisesti on lupaava tutkimuslinja, koska tällöin saadaan tietoa myös lasta liikkumaan motivoivista ympäristön spesifeistä piirteistä. Lapset ja nuoret saadaan houkutelluksi pois TV- ja tietokoneruutujen äärestä vain, jos he kokevat ulkoympäristön mahdollisuudet itselleen kiehtovina. Ikätoverit osoittautuivat tärkeimmäksi houkuttelevaksi tekijäksi. Ei siis ole turhaa pyrkiä panostamaan lasten ja nuorten tapaamispaikkoihin. Tutkimuksemme antoi vahvaa näyttöä siitä, että helsinkiläiset lapset ja nuoret ovat julkisen tilan aktiivinen käyttäjäryhmä. Pyrkimyksenä tulisikin olla säilyttää kaupunkitilassa paikkoja, jotka ovat avoimia myös lasten ja nuorten tulla, mutta ei suunniteltuja ainoastaan näiden ikäryhmien käyttöön. Tulemme jatkamaan vastaavien tutkimuskysymyksien syvällistä selvittämistä Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomen Akatemian lasten ja nuorten terveyden tutkimusohjelmaan kytkeytyvässä Kids Out! -hankkeessa. Rakennetun ympäristön, fyysisen aktiivisuuden ja lasten ympäristökokemusten tutkimukseen yhdistyy tällöin koululaisten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävä interventio-osuus. ANNA BROBERG, FM Tutkija Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus Aalto yliopisto Sähköposti: ARI HYNYNEN, TkT Professori Tampereen teknillinen yliopisto Sähköposti: SANNA ILTANEN, arkkitehti Tutkija Tampereen teknillinen yliopisto Sähköposti: MARKETTA KYTTÄ, FT Erikoistutkija Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus Aalto yliopisto Sähköposti: OLAVI PARONEN, YM Erikoistutkija UKK-instituutti Sähköposti: KUVIO 6. Helsingin pehmogis kyselyn etusivu ja sivu, jolla paikannettiin koti. Ks. Tutkimusalueiksi valittiin Helsingin kaupungista kolme vastinparia, joiden kaupunkirakenteelliset ominaisuudet ovat pareittain samanlaiset. Vastinparit olivat: Kruununhaka Ruoholahti, Lauttasaari Herttoniemi ja Pakila Puistola. Näiden alueiden ala- ja yläkoulujen (n=17) viidennet ja kahdeksannet luokat kutsuttiin vastaamaan tutkimukseen koulujen tietokoneluokissa tutkimusavustajan opastuksella. Tutkimuksen oppilasaineisto (n=901) kerättiin pehmogis-kyselyllä (kuvio 6), joka on Internetissä toimiva kartan ja perinteisen kyselyn yhdistävä sovellus. PehmoGIS-kyselyssä koululaiset vastasivat kysymyksiin koulumatka- ja vapaa-ajan liikkumisestaan, istuen käytetystä ajasta ( ruutuaika ), hyvinvoinnistaan sekä kertoivat lähiympäristönsä paikoista neljässä eri teemassa: Mitä teen, Miltä tuntuu, Vapaa-aika sekä Yksin ja yhdessä. Lisäksi koululaiset paikansivat kartalle kotinsa, mikä mahdollistaa vastausten tutkimisen yhdistettynä kunkin vastaajan kotiympäristöä kuvaaviin paikkatietoaineistoihin. Liikunta & tiede /