Järjestelyt Suomessa: Yksi tärkeä syy, miksi hain EMEC:hen oli se, että vaihtoohjelma vaikutti helpolta ratkaisulta vaihtoon lähtöön.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Järjestelyt Suomessa: Yksi tärkeä syy, miksi hain EMEC:hen oli se, että vaihtoohjelma vaikutti helpolta ratkaisulta vaihtoon lähtöön."

Transkriptio

1 Osasto: Kemian tekniikan osasto Kohdemaa: Hollanti/Iso-Britannia/Saksa Vaihtoyliopisto: TU Delft/Exeter University (Camborne School of Mines)/ RWTH Aachen Vaihto-ohjelma: Muu Vaihtoaika: 09/ /2007 Opetuskieli: englanti Yleiskuvaus: EMEC-ohjelmassa (European Mineral Engineering Course) kierretään neljässä eurooppalaisessa tekniikan yliopistossa yhden lukuvuoden aikana, joten joka paikassa viivytään noin kaksi kuukautta. Ohjelman yksi hienoista piirteistä on juuri se, että paikkaa vaihdetaan ja näkee paljon uusia ympäristöjä. EMEC:in aikana pääsee kokeilemaan niin keskieurooppalaista kaupunkielämää Hollannissa ja Saksassa, että englantilaista maalaismeininkiä Cornwallissa. Vaikka opiskelupaikka vaihtuukin tiuhaan, ei kavereita tarvitse vaihtaa kahden kuukauden välein, sillä sama porukka kiertää opiskelemassa samoissa paikoissa koko vuoden ajan. Delft on todella kätevällä paikalla Hollannissa, koska Rotterdam ja Haag ovat ihan lähellä. Toisaalta kaikkihan on lähellä Hollannin kokoisessa maassa. Kaupunkina Delft on mukavan kokoinen ja keskusta on juuri niin idyllinen kuin vain voi kuvitella hollantilaisesta kaupungista: kanavia, polkupyöriä, iso hieno kirkko ja mukavia paikkoja, missä voi nauttia Heinekenia. Cornwallissa asuimme pienessä kylässä. Maisemat olivat tosi upeita ja ympäristö rauhallinen. Opiskelijarientojakin toki riitti: kampus (jossa emme siis asuneet) oli aika iso verrattuna paikan pienuuteen, ja siellä oli kaivosalan lisäksi edustettuna jotain taideopetusta ja näin ollen taideopiskelijoita. Aachen oli EMEC kaupungeista suurin Helsingin jälkeen. Kaunis ja vanha kaupunki, jossa on erittäin helppo eksyä ensimmäistä kertaa suunnistaessa. Kehotan ottamaan taksin, kun ensimmäistä kertaa saapuu rautatieasemalle ja haluaa löytää tiensä nopeasti majapaikkaan. Rinkka selässä ei ole kiva haahuilla tuntia pimeässä kaupungissa etsien bussipysäkkiä, jonne oikeasti olisi viiden minuutin kävely. Järjestelyt Suomessa: Yksi tärkeä syy, miksi hain EMEC:hen oli se, että vaihtoohjelma vaikutti helpolta ratkaisulta vaihtoon lähtöön. Haku tapahtui huhti-toukokuussa vapaamuotoisella hakemuksella. Varsin lyhyessä ja ytimekkäässä Motivation Letterissä kerroin, miksi haluan ohjelmaan mukaan ja miten aion sisällyttää ohjelman opinnot tutkintooni. Hakemukset

2 palautettiin Kemian tekniikan osaston kansliaan ja liitteinä piti olla ainakin CV. Kaikki tämä luonnollisesti englanniksi. TKK:n opiskelijoille ohjelmaan oli kyseiseksi lukuvuodeksi varattu korkeintaan viisi paikkaa, ja ohjelmaa TKK:lla koordinoiva Prosessien ohjauksen laboratorio esitti hakemusten perusteella, ketä TKK:lta ohjelmaan valittaisiin. Valinnat tehtiin Delftissä Hollannissa näiden esitysten pohjalta. Tieto varmistuneesta paikasta tuli toukokuun lopussa. Suomessa hakuprosessiin liittyi myös haastattelu ennen virallista päätöstä. Haastattelu oli hyvin vapaamuotoinen, eikä valinnat ainakaan vuodeksi jääneet haastatteluista kiinni. Rahoitusta opintotuen ja TKK:n stipendin lisäksi hain kolmelta säätiöltä. Sain vaihto-opintostipendit Outokumpu Oyj:n Säätiöltä ja osakuntani stipendisäätiöltä. Kannattaa miettiä, jos itseä lähellä on jotain säätiöitä, joista rahoitusta ehkä liikenisi. Omalta proffalta voi vaikka kysyä vinkkiä. TKK:n stipendin sain lukukaudeksi eli puoleksi vuodeksi. Majoitus oli järjestetty ja maksettu EMECohjelman puolesta, joten vaihto-ohjelmakin taloudellinen tuki oli merkittävä. Tosin opintotuen asumislisääkään ei vaihdon aikana sitten saa. Matkat EMECohjelmassa toki maksetaan itse ja koska opiskelupaikkaa vaihdetaan tiheään, niin matkustuskulut luonnollisesti nousevat suuremmiksi kuin yhteen paikkaan matkustettaessa. EMEC on siitä kätevä ohjelma, ettei itse joudu hirveästi paperisotaa käymään. Toki stipendihakemuksia pitää rustata ja muutamat yliopistojen lupalaput allekirjoitella, mutta lupien kanssa ei tarvitse itse juurikaan töitä tehdä. Suuri apu on myös siinä, ettei omaa asumistaan tarvitse järjestää, koska monissa vaihtokohteissa se aiheuttaa suurta päänvaivaa. Delftistä, josta käsin ohjelmaa kokonaisuutena organisoidaan, lähetään nippu papereita, joihin pitää ehkä muutama ruksi laittaa ja jotka pitää allekirjoittaa. Näistä papereista kannattaa ottaa kopiot ennen kuin ne lähettää eteenpäin, sillä niitä voi tarvita esim. stipendi- ja opintotukihakemuksiin. Anekdoottina voisi mainita myös, että Delftistä lähetettiin sellainenkin paperi allekirjoitettavaksi, jossa piti vakuuttaa, että ohjelman aikana varmasti opiskelisin ahkerasti. Suomalaisittain varsin mielenkiintoinen tapaus, mutta ei pidä pelästyä, opinnot sujuvat kyllä samalla leppoisasti ja mallikkaasti. Mitään oleskelulupia tai viisumeita ei tarvitse hakea, ollaanhan EU:n alueella ja eikä missään maassa viivytä kahta kuukautta kauempaa. Tarkista kuitenkin, että passi on koko reissun ajan voimassa. Samoin kannattaa tsekata, että pankki- ja luottokortit ovat voimassa koko ajan ja että verkkopankkitunnuksia on riittävästi. Käytännön asiat kohteessa: Asuminen on siis järjestetty jokaisessa kohteessa. Asumisolot vaihtelevat eri paikoissa. Delftissä asuimme leirintäalueella häkkyröissä, jotka kantoivat nimeä mobile home. Ajoivat asiansa, kun paikassa viivyttiin kuitenkin vain kahdeksan viikkoa, eikä siellä tarvinnut talvikuukausia

3 viettää. Erittäin suuri etu tässä asuinpaikassa oli se, että siellä oli langaton ilmainen verkko. Englannissa majoitus puolestaan oli erittäin hyvä. Asuimme lomaosakkeissa offseason aikaan. Kämpät voivat olla hieman eritasoisia, mutta esimerkiksi siinä huoneistossa, jossa itse asuin oli jokinäköala, pubi naapurissa, kaljajääkaappi (siis ihan totta, tavallisen jääkaapin lisäksi!), pesutorni ja skybox (paikallinen digipoksi tarkoittaen kanavia enemmän kuin tarpeeksi). Eräässä toisessa huoneistossa, jossa osa vaihtoporukkaamme asui, oli paras sohva, jossa olen ikinään maannut, sekä keittiö, jossa oli lattialämmitys. Eikä se mikään huoneisto ollut vaan talo, jonka pihalla olisi kesäaikaan ollut käytössä uima-allas. Aachenissa opiskellessamme asuimme itse asiassa Hollannin puolella Vaalsissa. Asuinpaikkana oli lomakylä, jossa asuimme rivitaloissa, jotka olivat kaikin puolin kelvollisia ja jotka olivat tarpeeksi hyvin varustettuja. Liikkuminen Delftissä sujui parhaiten kävellen. Pyörä olisi ollut kätevä, mutta käytettyinäkin ne olivat aika kalliita. Olisin toki ostanut pyörän joka tapauksessa, jos olisimme viipyneet kaupungissa pitempään. Aseman tienoilla kuulemma olisi ollut joku mesta, josta olisi saanut pyöriä halvalla ja eittämättä vähemmän laillisesti, mutta paikan tarkka sijainti jäi mysteeriksi. Paikallisbussit liikkuivat ihan mallikkaasti, ja niitä saattoi käyttää, jos laiskotti, satoi tai oli asiaa jonnekin pidemmälle. Rautatieaseman luota lähti ratikoita, joilla pääsi aina Haagiin asti. Junalla pääsee nopeasti Haagiin ja Rotterdamiin. Englannissa sanonta jumalan selän takana sai ihan uutta perspektiiviä, sillä majoituksemme oli juuri siellä. Ainoa järkevä keino liikkumiseen olikin vuokraautot jotka EMEC onneksi kustansi. Bensakulut tietysti oli maksettava itse. Autoa tarvitsi, jos ylipäänsä halusi liikkua jonnekin majapaikasta: kauppaan, kampukselle tai lähimpään kylään tai kaupunkiin. Kolme henkilöautoa 15 ihmisen jaettavaksi tietysti tarkoittaa, että omat menemisensä täytyy sovittaa yhteen ainakin neljän muun ihmisen kanssa, mikä rajoittaa elämistä jonkin verran. Ajamista vasemmanpuoleisessa liikenteessä ei tarvitse pelätä. Itse nautin Cornwallin mutkaisilla pikkuteillä ajamisesta paljonkin. Liikkuminen Cornwallia pidemmälle onnistuu helpoiten junalla. Brittiläinen rautatiesysteemi tosin on niin huono, kun kaikki aina kertovat. Perille kyllä aina pääsee, mutta todennäköisimmin myöhässä. Itse olin kahdesti odottamassa junaa lähimmällä Penrynin asemalla ja kahdesti jouduin menemään bussilla seuraavalle asemalle, kun junaa ei koskaan kuulunutkaan. Junaliput kannatta ostaa hyvissä ajoin etukäteen, sillä halpalentoyhtiöiden tavoin lipun hinta nousee, mitä lähempänä lähtöpäivää lipun ostaa. Aachenissa saimme opiskelijakortit, jotka toimivat samalla opiskelijalippuina lähiliikenteessä. Tällä kortilla pääsi Vaalsiin rajan toiselle puolelle majapaikkaamme. Sen lisäksi lippu kelpasi luonnollisesti Aachenin muilla sisäisillä

4 bussilinjoilla sekä paikallisjunissa Kölniin ja Düsseldorfiin. Toki tästä kortista joutui maksamaan, sillä se kuului ylioppilaskunnan jäsenmaksua vastaavaan maksuun, mutta kortti oli todella kätevä ja hintansa väärti. Yliopistojen opiskelijapalveluihin en oikeastaan itsenäisesti joutunut ottamaan yhteyttä. Vierailustamme vastaavien osastojen väki ystävällisesti neuvoi ja opasti mahdollisten lomakkeiden täyttämisessä, ja neuvoi perille, jos asiaa opiskelijapalveluihin ilmeni. Näissäkin asioissa EMEC-ohjelman helppoutta osasi arvostaa: itse ei tarvitse jousta luukulta toiselle erinäisiä lupalappuja leimauttamassa. Hintataso oli kaikissa paikoissa suomalaiselle kukkarolle hyvinkin siedettävä. Englanti oli lähinnä Suomen hintoja: jotkut asiat olivat siellä kalliimpia ja toiset halvempia kuin Suomessa. Hollannissa ja Saksassa olut oli tietysti tosi halpaa. Kouluruokailu oli yksi asia, joka kaikissa maissa oli Suomea kalliimpaa. Terveydenhuoltopalveluihin en joutunut onneksi turvautumaan, joten niistä ei ole kummempaa sanottavaa, mutta mainitsenpa kuitenkin sen, että Hollanista saa tosi halpoja särkylääkkeitä. Saa toki Englannista ja Saksastakin, ehkä vielä halvempiakin, mutta suosikkini ovat silti hollantilaiset pinkit ibuprofeiinit! Opinnot: Kaikki EMEC:hen osallistuvat käyvät samat kurssit, joten kursseja ei itse saa/tarvitse valita. Ratkaisu vaikuttaa joustamattomalta, mutta itse pidin ratkaisua ainoastaan miellyttävänä. Itse ei siis tarvinnut sumplia sopivia kursseja aikatauluunsa, eikä miettiä millä kielellä tämä kurssi nyt luennointiinkaan. Kaikki kurssit ovat englanniksi ja Delftissä ja Aachenissa varta vasten EMEC opiskelijoita varten suunniteltuja. Kurssien sisältö on muokattu siten, että niistä olisi mahdollisimman monelle hyötyä, koska EMEC:hen osallistuu taustoiltaan varsin erilaisia opiskelijoita. Ei haittaa lainkaan, jos mineraalitekniikasta ei ole lähtötietoja. Mineraalitekniikan lisäksi kurssiin kuuluu kierrätystekniikkaa (yllättävän mielenkiintoista ja varmasti tulevaisuuden ala Suomessakin, vaikka täällä kunnollista opetusta ei liene) sekä metallurgian perusteita. Opetus koostuu niin luentokursseista kuin laboratoriotöistäkin. Aachenissa ei itse asiassa ollutkaan muuta kuin laboratoriokursseja, mm. murskasimme elektroniikkaromua ja sulatimme hopeaa. Puitteet olivat kieltämättä erittäin mainiot. Lisäksi Saksassa ja Hollannissa teimme ekskursioita kurssien puitteissa. Opiskelen vanhan tutkintosäännön mukaan ja EMEC sisältyy opintoihini sivuaineena. Sain hyväksyttyä kaikki EMEC opinnot ilman ongelmia. Vaikka periaatteessa kaikki käyvät samat kurssit EMEC:ssä, niin TKK:n opinnoista minun ei tarvinnut käydä niitä kursseja, jotka olin käynyt jo aiemmin, vaan saatoin käydä muita kursseja tai sisällyttää vanhat kurssimerkinnät EMEC:hen.

5 Vapaa-aika: Vapaa-aika meni lähinnä perinteistä opiskelijaelämää viettäessä. Liikuntaharrastukset katkesivat aika täydellisesti kuudeksi kuukaudeksi satunnaista mutajalkapalloa lukuunottamatta. Urheilua voi toki harrastaa: Delftissä oli urheilukeskus kampuksella ja Cornwallissa kuntosali. Vaalsissa majapaikassamme oli ilmainen uima-allas ja maksua vastaan tennistä, keilausta etc. Muitakin lajeja voinee harrastaa, kun vaan ottaa itse selvää paikoista. EMEC on ehdottomasti hyvä kokemus! Sain ystäviä ja tuttavuuksia ympäri maailmaa, motivaatiota opintoihin TKK:lla ja hauskan ja helpon vaihtovuoden.

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana Kingston 05/06 Vuosi Erasmus-opiskelijana Sisält ltö Johdanto (Erasmus-ohjelma) Yleistä Valmistelut Rahoitus Ennen lähtl htöä Asuminen Opiskelu Vapaa-aika aika Loppusanat Johdanto Socrates Erasmus on Euroopan

Lisätiedot

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.

Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10. Raportti TESP 2013 kurssista Sendaissa Elektroniikan ja sähkötekniikan koulutusohjelma Olli Törmänen, olli.tormanen@aalto.fi, 07.10.2013 Osallistuin Tohokun yliopiston järjestämälle TESP-kurssille (Tohoku

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Perustiedot: Kemian tekniikka, vallisso at gmail.com

Perustiedot: Kemian tekniikka, vallisso at gmail.com Perustiedot: Kemian tekniikka, vallisso at gmail.com Vaihdossa: University of Exeter/ Wroclaw Technical University/ RWTH Aachen, 2008-2009 Vaihto-ohjelma: EMEC (European Mineral Engineering Course), opetuskieli

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Matkaraportti. Elintarvike-ala (leipuri-kondiittori)

Matkaraportti. Elintarvike-ala (leipuri-kondiittori) Elintarvike-ala (leipuri-kondiittori) Matkaraportti Työharjoittelupaikka ja aika: 27.2.-23.3.2018. Café Decker, Hauptstraẞe 70, Staufen im Breisgau, Saksa. Työharjoittelupaikkani oli Café Decker niminen

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelusta

Raportti vaihto-opiskelusta Raportti vaihto-opiskelusta Alexis Troberg, alexistroberg@gmail.com Tietotekniikka Ajankohta: Syyskuu 2013 kesäkuu 2014 Vaihto ohjelma: Eurecom Opintojen opetuskieli: englanti Kohde: Eurecom, Sophia Antipolis,

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot

Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot Sisällysluettelo 1 Yleiskuvaus...2 2 Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa...4 3 Opinnot...5

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa.

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa. Matkaraportti Heti kun koulun infotilaisuudessa sain tietää, että on mahdollista päästä ulkomaanvaihtojaksolle, aloin miettimään asiaa. Vaikka olinkin vasta miettimisvaiheessa, tiesin saman tien mihin

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

146 27% % % % 100% 22% 75 25% 73 24% Kolmannen vuoden opiskelijat

146 27% % % % 100% 22% 75 25% 73 24% Kolmannen vuoden opiskelijat Tampereen yliopisto / Opintopalvelut 22.5.2012 Ulkomailla opiskelu ja harjoittelu,, &. Lopussa 2012 erilliskysymykset. Osallistuminen opiskeluun tai -harjoitteluun ulkomailla 180 11 2 146 27% 80 1 Olen

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde

Elie Kopaly, Automation and Electrical Engineering. University of Wisconsin-Madison, Syksy Kahdenvälinen vaihtokohde Elie Kopaly, elie.kopaly@aalto.fi Automation and Electrical Engineering University of Wisconsin-Madison, Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Valitsin UW-Madisonin, koska halusin parantaa englannin kielen

Lisätiedot

Stockholm. Kungliga Tekniska Högskolan

Stockholm. Kungliga Tekniska Högskolan Stockholm Kungliga Tekniska Högskolan Kristiina Hytti Tuotantotalous Vaihtokohde: Kungliga Tekniska Högskolan, Stockholm, Ruotsi Vaihto-ohjelma: Nordtek Opetuskieli valitsemillani kursseilla: englanti

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Vaihtoinfo 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Yleistä Erasmus-vaihdosta Hakuprosessi Opintojen sisällyttäminen tutkintoon HOPS ja vaihdossa suoritettavat opinnot Kurssien kirjaaminen opintorekisteriin

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Vaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin

ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin Vaihda maisemaa! -tapahtuma 22.1.2105 ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE KO102 Marita Puikkonen 22.1.2015 Vaihda maisemaa! ERASMUS+ Haluaisitko lähteä opiskelemaan

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz)

MATKARAPORTTI Brno University of Technology Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) MATKARAPORTTI Brno University of Technology 1.2.2006 30.6.2006 Faculty of Business and Management (http://www.vutbr.cz) Kimmo K. kimmo.kokkila (at) tkk.fi K Opiskelu Vaihto-opiskelijoiden lukukausi Brnossa

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja Ranskassa

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja Ranskassa Vaihtoraportti Mikko Laakso, Tietoliikennetekniikka, Institut Eurecom, lukuvuosi 2014 2015 Vaihto ohjelma: Eurécom pääainevaihto Networking-ohjelmassa Opetuskieli: englanti Sähköposti: Mikko.laakso@eurecom.fr

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari

Zirc. Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015. Unkari Työssäoppiminen Unkarissa 31.3.-12.5.2015 Unkari Unkari on sisämaavaltio jonka pinta-ala on noin 93 000 km². Maan asukasluku on noin 10 miljoonaa. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä asuu noin 1,7 miljoonaa

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä

Lisätiedot

PÄIVÄLLÄ TOKIOSSA ÖISIN YOKOHAMASSA JA JOSKUS TOISIN PÄIN

PÄIVÄLLÄ TOKIOSSA ÖISIN YOKOHAMASSA JA JOSKUS TOISIN PÄIN Kasimir L. Tietoliikennetekniikka (TLT) klehvasl (at) cc.hut.fi PÄIVÄLLÄ TOKIOSSA ÖISIN YOKOHAMASSA JA JOSKUS TOISIN PÄIN VAIHTORAPORTTI VUODESTA TOKYO TECHISSÄ YSEP OHJELMASSA 2007 2008 1. JOHDANTO YSEP

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA A. Taustakysymyksiä 1. Sukupuoli 2. Ikä Nainen Mies 3. Kotimaa 4. Äidinkieli 5. Mitä muita kieliä osaat? Arvioi näiden kielten

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma

Vaihtoraportti. National University of Singapore, NUS Syksy Evelina Bäck. Kemian tekniikan koulutusohjelma Vaihtoraportti National University of Singapore, NUS Syksy 2015 Evelina Bäck Kemian tekniikan koulutusohjelma Kahdenva linen vaihtosopimus, opetuskielena englanti. Raportin saa julkaista www-sivuilla.

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

MATKARAPORTTI SYKSY 2016 KASETSART UNIVERSITY OF TECHNOLOGY. Toni Leppänen

MATKARAPORTTI SYKSY 2016 KASETSART UNIVERSITY OF TECHNOLOGY. Toni Leppänen MATKARAPORTTI SYKSY 2016 KASETSART UNIVERSITY OF TECHNOLOGY Toni Leppänen 1. Hakeminen ja valmistautuminen matkaan Hain vaihto-opiskelemaan Aasiaan, sillä olin aikaisemmin kiertänyt vain Eurooppaa, ja

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 39 1. Vastaajan ikä alle 20 2 5,13% 20-30 1 2,56% 30-40 5 12,82% 40-50 10 25,64% 50-60 9 23,08% yli 60 12 30,77% 2. Vastaajan sukupuoli nainen

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by BRNO Czech Republic Vaihtoraportti by Joonas Hietava Alkujännitys Kun sain tietää, tää että lähtö oli varma, oli sisimässä ii äsekaisia kii tunteita. Toisaalta olin todella innoissani, mutta myös pelko

Lisätiedot

Työssäoppimassa Hollannissa 2.3. 29.3.2015 Kirjoittaja: Minna Nybacka-Rukanen, puutarha-alan aikuisopiskelija, Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto,

Työssäoppimassa Hollannissa 2.3. 29.3.2015 Kirjoittaja: Minna Nybacka-Rukanen, puutarha-alan aikuisopiskelija, Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Työssäoppimassa Hollannissa 2.3. 29.3.2015 Kirjoittaja: Minna Nybacka-Rukanen, puutarha-alan aikuisopiskelija, Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto, Kokemäen toimipiste Työssäoppimispaikkani sijaitsi

Lisätiedot

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service

Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa. Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Kansalaistutkimus - Käyttäjien tarpeet liikkumisessa Liikkuminen palveluina - Mobility as a Service Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Tekesin toimeksiannosta tutkimuksen kansalaisten parissa

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja

Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa. Elisa & Amanda

Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa. Elisa & Amanda Kansainvälinen työssäoppiminen Pamplonassa, Espanjassa Elisa & Amanda Hello Buztintxuri Suoritin kuuden viikon kansainvälisen työssäoppimisen Hello Buztintxuri nimisessä päiväkodissa. Työmatka kesti noin

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot