PERHONSIDONNAN XXV SM-KILPAILUT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERHONSIDONNAN XXV SM-KILPAILUT"

Transkriptio

1 PERHONSIDONNAN XXV SM-KILPAILUT KAJAANISSA MARIA RENFORSIN MUISTOKILPAILU KAJAANIN PERHOKERHO RY

2

3 Parempia perhoja suurempia kaloja Monen taitavan perhonsitojan unelmissa el toive enn tyskalan tartuttamisesta itse tehtyyn perhoon. T t varten perhoja ollaan valmiita sitomaan lukemattomia m ri ja hankkimaan mit erikoisimpia materiaaleja, jotta joukkoon mahtuisi edes yksi haaveen toteuttava sidos. Perho voidaan suunnitella joko omien mielikuvien pohjalta viimeist karvaa my ten tai sitten tukeudutaan jo aiemmin julkaistuihin sidontaohjeisiin. Lopputuloksena syntyneet perhot ovat parhaimmillaan korumaisen kauniita v rien harmoniaa edustavia k den taidon n ytteit. Mutta n ill k n sit enn tyskalaa ei v ltt m tt kuitenkaan narrata. T m lienee onni, ett meill kehnomman tason perhonsitojillakin on mahdollisuudet toteuttaa kalastukselliset haaveemme. Ja tosiasiassahan ne suuret kalat haksahtavatkin varsin usein my s vaatimattoman n k isiin tekeleisiin, kunhan vain kaikki sattuu loksahtamaan kohdalleen ja ennen kaikkea onni olemaan my t. Perhonsidontakilpailuissa onnistumisen ratkaisevat kuitenkin kalojen sijasta tuomarit. Toki useimmat sidontakilpailujen perhot ovat joskus olleet my s vertaansa vailla olevia ottivieheit ja saavuttaneet t ll tavoin nimens klassikkojen joukkoon. N ist resepteist rakentuvat sidontakilpailujen teht v t. Perhonsidontakilpailut ovat t rke osa kehitett ess perhonsidontakulttuuria ja yleist sidontataitoa. Usein on pohdittu kuinka sidontakilpailuja pit isi kehitt osanottajam rien kasvattamiseksi. T n vuonna on kiinnitetty huomiota erityisesti nuoriin sitojiin perustamalla heille kaksi sarjaa ja palkitsemalla kaikki osallistujat. T ll on pyritty madaltamaan nuorten kynnyst osallistua kilpailuihin ja edesauttamaan heit hankkimaan n in arvokasta kilpailukokemusta, mik on edellytys mestarisitojaksi kehittymiselle. Kajaanissa perhonsidontaperinteit on tunnetusti vaalittu jo pitk n. Kajaanilaisen tehtailijan Herman Renforsin sisar Maria toi sidontataidon aikanaan Suomeen juuri Kajaanin kautta. T t perint Kajaanin Perhokerho on pyrkinyt my s omassa toiminnassaan vaalimaan. T st on oivana osoituksena perhonsidonnan sm kilpailujen alulle saattaminen. Aluksi kilpailut j rjestettiin vuosittain Kajaanissa kymmenen vuoden ajan ja sittemmin eri puolilla Suomea vuorollaan j rjestettyn tapahtumana. T n syksyn on j lleen aika palata juurille kilpailemaan perhonsidonnan kuninkuudesta, kun Kajaanin Perhokerho j rjest perhonsidonnan sm kilpailut 25 vuotisjuhlakilpailuna. Toivottavasti saamme n hd Kajaanissa runsaslukuisen osanottajajoukon niin nuoria kuin varttuneempiakin sidonnan taitajia. Tervetuloa Kajaaniin perhoja sitomaan! Kimmo Virtanen Kajaanin Perhokerho ry Kuva J.Kärkkäinen

4 Elämä on liikettä. FishCat KAHVILA LUSSITUPA CAFE LUSSITUPA OTTIPERHOT JA LIITSIT SITOO JARMO LEMPINEN Puh Auki kesäisin / Open in summertime Keskiviikosta - sunnuntaihin Wednesday - sunday klo

5 Hyv t Perhonsitojat K dess si on nyt 25. perhonsidonnan suomenmestaruuskilpailujen kisajulkaisu. Nelj nnesvuosisata on kulunut siit, kun ensimm isen kerran ratkottiin suomen mestaruuksia t m n kiehtovan harrastuksen tiimoilta. Mit kaikkea onkaan tapahtunut n iden vuosien aikana? Olen ilokseni saanut olla mukana j rjest m ss n it kilpailuja jo aivan alusta l htien ja n hnyt aitiopaikalta suomalaisen sidontataidon huikean kehittymisen. N in j lkik teen on mukava tarkastella eri vuosien voittosarjoista tehtyj vitriinej, miss t m n kehittymisen pystyy omin silmin hienosti havaitsemaan. Kuitenkin kunkin vuoden voittaja voi ylpe n muistella saavutustaan, sill se on sill hetkell ollut parasta osaamista suomalaisessa perhonsidonnassa. Yleisen perhonsidontataidon kehittyminen ei n it saavutuksia tule himment m n. Varsinainen hypp ys suomalaisen perhonsidonnan kehityksess tapahtui mielest ni ensimm isten huippusitojiemme l htiess kisaamaan maailman arvostetuimpiin kirjekilpailuihin. T m nosti suomalaiset nopeasti kansainv liselle huipulle ja suomalaisten huippusitojien taito rakentaa kilpailusidoksia ponnahti aivan uudelle tasolle. Sen j lkeen olemme saaneet nauttia useista maailmanmestaruuksista ja muista hienoista suorituksista eri kansainv lisiss kilpailuissa. Perhonsidonnan suomenmestaruuskilpailut ovat ainutlaatuinen tapahtuma. Se tuo Suomalaiset huippusitojat joka vuosi yhdeksi viikonlopuksi yhteen tapaamaan toisiaan ja mittel im n taitojaan sidontap ytien reen. Teht v t ovat vaativia, aikaa on vain rajallisesti, materiaalit ovat m r ttyj ja niit on vain tietty m r kilpailijaa kohden. Menesty kseen pit kilpailijalla olla taitoa, paineensietokyky ja riitt v rutiinia korkean suoritustason yll pit miseksi. Ottaessaan spigotin k teens, on sitoja aloittanut suorituksensa maailman kovatasoisimmassa perhonsidontakilpailussa. Voittaja selvi t n kin vuonna ammattitaitoisen tuomariryhm n arviointien perusteella. Paras sitoja sarjassaan ei ole vain suomenmestari, vaan h n on samalla voittanut my s maailman kovatasoisimman reaaliaikaisen perhonsidontakilpailun! Kilpailu on kuitenkin vain se huipentuma koko viikonlopussa. Mukavan yhdess olon merkityst ei voi liikaa korostaa t ss tapahtumassa.haluan kiitt kaikkia t m nvuotisen tapahtuman j rjestelyihin osallistuvia. Suuren kiitoksen ansaitsee my s uusi Sm kisojen katto organisaatio, joka toistaiseksi tottelee ty nime rytmiryhm. Suuret kiitokset my s kaikille aikaisempien kilpailuiden j rjest jille, sill ilman heid n panostaan ei n it k n juhlakisoja olisi. Yksi kilpailun perustajista, Lauri Rajaniemi on pois joukostamme, mutta t n kin vuonna kilpailujen perhot arvostellaan h nen ohjeidensa mukaisesti. Tavallaan me kaikki, j rjest j t ja kilpailijat, j t mme oman k denj lkemme jokaisena vuonna kilpailuhistoriaan. Toivotan teid n kaikki syd mellisesti tervetulleiksi Kajaaniin ja 25. Maria Renforssin suomenmestaruus muistokilpailuihin. Kilpailunjohtaja, Kare Lappalainen Kuva J.Kärkkäinen

6 VESILLE VENOSEN MIELI Savolaista veneentekoperinnettä vaalien tehty huippulaadukas soutuvene KUHA pituus 4,7m - leveys 1,4 m - paino 70 kg - henkilömäärä 3 - suurin koneteho 4 hv Ja matka vastarannan lumpeikkoon tuntuu lyhyemmältä Kisahintaan 850,- OVH 990,- MUKAVIA KISOJA TOIVOTTAA

7 Sampo Pankki Oyj, Sampo Pankki Kajaani Ota yhteyttä puh Viihtyisä tilausravintola ja -sauna aivan Kajaanin keskustassa Tiedustelut Kajaanin Sokos Hotellien myyntipalvelu puh. (08) , TÄHTIKOUKKU SHELL KONTIOMÄKI p KALASTUKSEN ERIKOISLIIKE FishCat

8 Perhonsidonnan XXV SM-Juhlakilpailut Kajaanissa Kilpailun järjestävät Kajaanin Perhokerho ry, Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö ja Perhokalastus-lehti yhteistyökumppaneineen. Kilpailuohjelma: Lauantai Yleinen ja juniorisarjat klo Ilmoittautuminen klo Kilpailun avaus klo Jakso klo Ruokailutauko klo Jakso Palkintojen jako tulosten valmistuttua klo Kalamiesilta ja illallinen Sunnuntai Lohiperhosarja klo Ilmoittautuminen klo 9.50 Kilpailun avaus klo Jakso klo Ruokailutauko klo Jakso Palkintojen jako tulosten valmistuttua KILPAILUORGANISAATIO Kilpailunjohtaja Kare Lappalainen puh kare.lappalainen@upm-kymmene.com Sihteeri Mikko Kemppainen puh mikko.kemppainen@kajaani.net Ilmoittautumiset Markus Heikkinen puh markus.heikkinen@pp5.inet.fi Lisätietoja Kilpailukeskus Hotelli Kajaani Onnelantie Kajaani puh

9 Kalamiesillan menu seisovasta pöydästä: * savulohta * smetanasilliä * savusärkeä * chilimarinoituja katkarapuja * sipulikimaraa * fetasalaattia * raastesalaattia * vihrää salaattia * porsaanfileetä, juustoperunat, kauden lämmin kasvis * normaalit ruokajuomat, uunituoretta talon leipää, ruisleipää, patonkia, piirakat sekä talon levitettä * kahvia ja marjaleivos * hinta 32 /henkilö, alle 5 v ilmaiseksi, 5-14 v -50% Kilpailukeskus, huone- ja illalliskorttivaraukset suoraan: KILPAILUN SÄÄNNÖT 1 Kilpailu on avoin kaikille Suomen kansalaisille. 2 Kilpailussa järjestäjä toimittaa perhoon kiinteästi jäävät materiaalit lukuun ottamatta sidontalankaa. Oman materiaalin käyttö on kielletty. Rikkomuksesta seuraa hylkääminen. 3 Jokaisella kilpailijalla tulee olla omat vapaavalintaiset sidontatyökalut, sidontalanka mukaan lukien. Sidontalangan väri ja vahvuus on vapaavalintainen, jollei reseptissä muuta mainita. Oman valaisimen käyttö on sallittu. 4 Liiman ja tussien käyttö on kielletty. 5 Alkoholijuomien vienti kilpailupaikoille on kielletty ja häiritsevä käytös voi johtaa kilpailijan hylkäykseen. 6 Kilpailusarjat ovat: A. Lohiperhosarja B. Yleinen sarja C. Nuortensarjat. Kilpailuvuoden aikana 15 vuotta täyttäneet tai nuoremmat sekä kilpailuvuoden aikana 18 vuotta täyttäneet tai nuoremmat henkilöt. D. Joukkuekilpailu, 3 hlö/joukkue. Joukkue voi koostua vapaasti valituista saman seuran sitojista. 7 Kilpailuaika on neljä tuntia jaettuna kahden tunnin jaksoihin. Jaksojen välissä on tunnin tauko. Kilpailut alkavat kilpailupäivinä järjestäjän ilmoittamina aikoina. Ilmoittautuminen kilpailupaikalla tapahtuu tuntia ennen kilpailujen alkua. 8 Sidottavien perhojen reseptit julkaistaan kilpailupaikalla. Kilpailuperhot sidotaan annetussa järjestyksessä. 9 Kilpailuperhot arvostellaan tunnuksella. 10 Kilpailuperhoja ei palauteta, vaan ne jäävät järjestävän seuran omaisuudeksi. 11 Kilpailuperhot arvostellaan heti niiden valmistuttua. 12 Kilpailun tuomaristo koostuu neljästä tuomarista ja päätuomarista. Tuomarineuvosto koostuu tuomaristosta ja kahdesta arvotusta kilpailijoiden edustajasta. 13 Osanottomaksut: Lohiperhosarja 30 /hlö, Yleinen 30 /hlö, Juniorisarjat 25 /hlö, Joukkuekilpailu 30 /joukkue. 14 Sitovat ilmoittautumiset hoidetaan järjestävän seuran ilmoittamaan aikaan mennessä maksamalla osanottomaksu seuran tilille. Jälki-ilmoittautuneilta peritään seuran määräämä 5 :n lisämaksu. Maksun lisätietoihin on merkittävä seuran nimi, osanottajien määrä sarjoittain ja joukkueiden määrä. Osallistujien nimet ja joukkueet tulee ilmoittaa myös ilmoittautumislomakkeella. 15 Protestit on jätettävä viimeistään 15 minuutin kuluessa kilpailun johtajalle kilpailuajan päättymisen jälkeen. Protestimaksu on 40 ja se palautetaan, mikäli protesti menee läpi. Protestit käsittelee tuomarineuvosto.

10 METALLIN KIERRÄTYSTÄ VUODESTA 1914 KAJAANI PUH DUOTTAR Hands Up Kisatie 30, Kajaani Puh

11 Musta Alm Markus Heikkinen 90 luvun lopulla Yl k nk n kioskin saalisp yt kirjaa selatessaan Virtasen Kimmo kiinnitti huomionsa yhden kalastajan merkint ihin, kahden p iv n aikana kyseinen henkil oli saanut liki kaksikymment kalaa. Aikaa kului useita vuosia kunnes kes ll 2003 Kimmo ja Heikkisen Markus tapasivat kolme tamperelaista kalastajaa, jotka kertoivat tavanneensa kaverin nimelt Alm. Herra Alm oli kertonut pojille tapahtumista, joita h nelle oli sattunut Tenolla kalastaessaan. Pari p iv my hemmin Kimmo ja Markus tapasivat herra Almin Sirmassa, miss h n kertoi my s kaksikolle monia makeita tarinoita n ytt en samalla Sirman ottipaikat. Illan mittaan Markus kys isi Almilta: Mink slainen sen perhon pit is olla, ett t mm nen ensikertalainenkin kalan saisi? No, pieni sen pit olla, per n punaista, musta runko hopeisella kierteell, my s siipi pit olla musta ja siihen pit pist muutama punainen kimalle kuitu, kurkkuun my s mustaa. Seuraava p iv n Markus sitten sitaisi kuvaukseen sopivan perhon. Siipi oli mustaa kettua ja p oli lakattu mustalla lakalla. My hemmin illalla Sirmasta edell mainitulla perholla sitten nousi yl s reissun toinen titti. Kes ll 2004 Kimmo ja K rkk isen Jyrki tapasivat taas herra Almin Sirmassa. Almin lohikes oli ollut vaisu. Kimmo kertoi Jyrkin saaneen reilun 9 kg:n lohen ja t st k s puhe siirtyi perhoihin. Suoritettiin vaihtokauppa ja Kimmo sai Almilta musta perhon, jonka mallin h n kertoi saaneensa Alak nk n soutajilta. Kyseisell perhomallilla oli saatu useita suurlohia soutamalla. Itse Alm kertoi saaneensa perholla useita kymppiluokan kaloja. Perhon siipi oli mustaa karhua ja se oli huomattavan pitk, p oli punainen. Vaihdossa Kimmo antoi Jyrkin mallin mukaisen ruskean Juntti Jaakon. Jyrki oli pari p iv aiemmin saanut lohensa juuri t ll mallilla. Viikko oli taas pian vaihtumassa seuraavaan ja oli vuoron vaihdon aika. Kimmo ja Jyrki lopettelivat reissuaan ja kolmikko Huotarin Olavi, Heikkiset Markus ja Antti aloittelivat omaansa. Kimmo n ytti tulijoille t t Almilta saatua perhoa. K mpille p sty alkoi sidontasessio. Sidottiin mallin mukaisia perhoja rasiaan ja nopean lakkauksen j lkeen otettiin suunnaksi Vetsikkokoski. Markus l hti laskemaan ensimm isen ja eik s miljoonakiven kohdilta kala ottanut ja titti saatiin maihin. No perhosta irtosi siipi, koska punainen lakka ei ollut kovettunut viel t ydellisesti. Rasiassa oli kuitenkin vastaavia perhoja viel j ljell ja kahdella seuraavallakin laskulla Markuksella oli kala kiinni samaisessa perhossa. Viikon aikana kolmikko sai yl s viisi kalaa ja kaikki t ll Almin mallin mukaisella perholla. Siit asti kyseinen perho on tunnettu meid n piireiss Mustana Almina, vaikka saattaahan perholla olla oikeakin nimi. MUSTA ALM Hela: leveä hopea Perä/Jatke: punainen silkki Pyrstö: crest Kierre: soikea hopea Runko: musta silkki Kurkkuhäkilä: musta kukko Siipi: musta karhu pitkänä, päälle muutama punainen wing'n flash Pää: punainen

12 SÄHKÖASENNUS MOISANEN Ari Moisanen Kauppakatu 27 B Kajaani Monimerkkien autotalo AUTOTALO HARTIKAINEN Syväojankatu 5, KAJAANI ma-pe klo 8-17, kesäla. sulj. Automyynti puh Huolto puh Varaosat puh Korikorjaamo puh

13 Bonusta pankkiasioinnista. Hokin fanituotteet brodeeraukset, tekstiilipaino, liikelahjat, yritystekstiilit Elementtitie Kajaani (08)

14 Perhokalastajat Meiltä kattava valikoima VISION perhokalastustarvikkeita ja kahluuvarusteita. Meiltä saat myös Keeper kahluuhousut ja kengät. Tilaukset kauttamme nopeasti ja luotettavasti. FishCat Kehräämöntie 20, KAJAANI MA-PE 9-20, LA 9-18, Kesäsunnuntaisin FLY HOOKS Maahantuonti: Vision Group Oy

15 FishCat Pörhöllä nappaa Tule tutustumaan Pörhön autoliikkeen mallistoon Perho SM-kisapaikalle Hotelli Kajaaniin lauantaina klo PÖRHÖN AUTOLIIKE OY Heinisuontie 10, Kajaani Puh , Palvelemme ark , la

16

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 14.9.2013 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA B-JUNIORIEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT

Lisätiedot

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009

Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät Juniori- ja joukkuekilpailut 17.10.2009 sekä lasten kilpailut 18.10.2009 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää väri- ja mustien vöiden Taekwon-Do kilpailut 10. huhtikuuta Oulussa. Samana viikonloppuna kilpailuiden yhteydessä pidetään myös SITF:n järjestämä

Lisätiedot

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com 3,17$%20%(5,16,'217$ Lohen pintaperhokalastus on mielenkiintoinen menetelmä vaiheessa, jossa lohi on vallannut oman asentopaikkansa joessa ja näyttäytyy kalastajalla asentopaikassaan. Pintaperhokalastuksessa

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA

TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA Sastamalan Taekwon-Do Seura ry järjestää 20.9.2014 TAEKWON-DO -KILPAILUT SASTAMALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT C-JUNIORIEN KILPAILUT

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki Kilpailuohjeet Veteraanien SM-ampumahiihdot Seinäjoella 2015 Ohjelma pe 20.2 13,00 15,00 Harjoittelumahdollisuus 16,45 17,45 Kohdistus MN 120, 150, 180, 200 18,00 - Viestit MN 120, 150, 180, 200 la 21.2

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää juniori-, väri- ja mustien vöiden Taekwon-Do kilpailut 18. lokakuuta Oulussa. Aika: Lauantaina 18. lokakuuta 2014 Kilpailupaikka: Kenelle:

Lisätiedot

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1/6. Kilpailijalla on oltava liiton lisenssi, sekä lisenssivakuutus tai oma vakuutus.

Kilpailukutsu 1/6. Kilpailijalla on oltava liiton lisenssi, sekä lisenssivakuutus tai oma vakuutus. Kilpailukutsu 1/6 SM-kilpailut 2015 Aika: Lauantai 7.2.2015, klo 9.00 18.00 Paikka: Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, Nurmijärvi Alustava aikataulu: 8.30 Tuomaripalaveri 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus

Lisätiedot

Espoon Kevätcup 2013

Espoon Kevätcup 2013 Espoon ITF Taekwon-Do ry Espoon Kevätcup 2013 6. huhtikuuta 2013 Paikka: Viherlaakson koulu, Lukionahde 1, 02710 Espoo Aika: Lauantaina 6.4.2013 klo 9.00 18.00 Kenelle: Värivyöt 9.gup 1.gup ja mustat vyöt

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2015 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2015 SPORT & SPA HOTEL VESILEPPIS, LEPPÄVIRTA 24.10.2015 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO 2015 Kuopion Taekwondo

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE

SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE SM-KARATE VIIKONLOPPU 24 25.3.2012 TAMPERE BULLETIN 15.2.2012 24 25.3.2012 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu Ilmoittautuminen 30 / kilpailija

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä

KILPAILUKUTSU. Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut Jyväskylässä KILPAILUKUTSU Taitouinnin Kuvio- ja Highlight mestaruuskilpailut 8. 10.12.2017 Jyväskylässä JÄRJESTÄVÄ SEURA Swimming Jyväskylä ry PAIKKA Vesiliikuntakeskus Aalto Alvari, Pitkäkatu 2, 40700 Jyväskylä SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

The Professional Make-up Artists of Finland Suomen maskeeraajat ry S.M.Y.

The Professional Make-up Artists of Finland Suomen maskeeraajat ry S.M.Y. Tervehdys! The Professional Make-up Artists of Finland - Suomen maskeeraajat ry kutsuu teidät osallistumaan vuosittaisiin maskeerauksen SM-kilpailuihin. Tässä infopaketti kisoista. Kilpailut pidetään tuttuun

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU NAISTEN NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2013

KILPAILUKUTSU NAISTEN NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2013 KILPAILUKUTSU NAISTEN NYRKKEILYN SM-KILPAILUT 2013 Aika 9.-10.3.2013 Paikka Lyseonpuiston Lukio, Ruokasenkatu 18, Rovaniemi Aikataulu Lauantai 9.3.2013: klo 08.30 10.00 Ottelijat, Tuomarit ilmoittautuminen

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja

Lisätiedot

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa

SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa SAIRAANHOITOPIIRIEN XXVIII SM-KILPAILUT Kajaanissa 13. 15.4.2018 Arvoisat keilaajaystävät Kainuun Soten henkilökunnan keilaajajäsenet järjestävät vuoden 2018 sairaanhoitopiirien perinteiset SM-keilailukilpailut

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

The Professional Make-up Artists of Finland Suomen maskeeraajat ry, S.M.Y.

The Professional Make-up Artists of Finland Suomen maskeeraajat ry, S.M.Y. Suomen maskeeraajat ry Heidi Kjellman Eerikinkatu 22 B 31 00100 Helsinki Tervehdys! Suomen maskeeraajat ry kutsuu taas teidät osallistumaan vuosittaisiin maskeerauksen SM-kilpailuihin. Tässä seuraa infopaketti

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja

Lisätiedot

SM-kilpailut. Helmi Cup 2013

SM-kilpailut. Helmi Cup 2013 Suomen ITF Taekwon-Do ry ja ry järjestävät 2. 3.2.2013 SM-kilpailut & Helmi Cup 2013 Tervetuloa! Thierry Meyour 6. Dan ry Pääopettaja Viktor Rikkonen 3, Dan Puheenjohtaja Yhteistyössä mukana: Suomen ITF

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006

SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006 Suomen ITF Taekwon-Do ry ja Taekwon-Do Center Ylöjärvi järjestävät yhteistyössä SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006 Kilpailupaikka: URHEILUTALO, Koulutie 6, 3370 Ylöjärvi. Ilmoittautuminen:

Lisätiedot

SM-liiga Nurmijärvi 2012

SM-liiga Nurmijärvi 2012 ITF Taekwon-Do Liitto ry Kauden pääkilpailu SM-liiga Nurmijärvi 2012 1. joulukuuta 2012 Paikka: Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, 01900 Nurmijärvi Aika: Lauantaina 1.12.2012 klo 9.00 18.00 Kenelle: Värivyöt

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 11.9.2014 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot

Espoon Taekwon-Do ry 1 of 5. SM-liiga, Espoo 2017 kilpailukutsu. Aika: Sunnuntai , klo Paikka:

Espoon Taekwon-Do ry 1 of 5. SM-liiga, Espoo 2017 kilpailukutsu. Aika: Sunnuntai , klo Paikka: Espoon Taekwon-Do ry 1 of 5 SM-liiga, Espoo 2017 kilpailukutsu Aika: Sunnuntai 09.04.2017, klo 9.00 18.00 Paikka: Leppävaaran lukion liikuntasali, Veräjäpellonkatu 10, 02650 Espoo Aikataulu: 9.00 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT

IAME Series Finland. Kilpailuorganisaatio. Kilpailun luokat. Aikataulu TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT TÄRKEÄT INFOT SÄÄNNÖT IAME Series Finland Rata Porin FK-rata Osoite Vanha Raumantie 699 28660 Pori, Finland Järjestäjä Radalle Urheiluautoilijat ry Päivämäärä 3.-4.8.2019 GPS-koordinaatit 61.441600, 21.658539

Lisätiedot

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan !

Tervetuloa Varkauteen kisaamaan ! Tervetuloa Varkauteen kisaamaan 27.-28..2014! Kaikille luokille kolme rataa Kiitos ilmoittautumisesta ja lämpimästi tervetuloa Varkauteen kilpailemaan! Kisat pidetään Koulutuskenttä 1:llä (kivituhka).

Lisätiedot

Taekwon Don SM kilpailut 2012 sekä Helmi Cup kilpailun 2012

Taekwon Don SM kilpailut 2012 sekä Helmi Cup kilpailun 2012 Suomen ITF Taekwon Do ry ja Taekwon Do Akatemia ry järjestävät yhdessä: Taekwon Don SM kilpailut 2012 sekä Helmi Cup kilpailun 2012 Tervetuloa Ouluun kilpailemaan ja katsomaan mustien vöiden SM kilpailuja

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI järjestää 12.3.2016 TAEKWON-DON TAMPERE CUP VI TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Tampere Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 12.3.2016 Kaukajärven vapaaaikatalolla.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011

KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011 KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 18. JA 19.6.2011 FOR OFFSHORE BOATS AJETTAVAT LUOKAT: 3A, 3B, 3C, V50, V150, V300 JA JM 22.5.2011 KILPAILUKUTSU BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 2011 2(6) Järjestäjä (202.02.0)

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015. Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO

18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015. Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO 18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015 Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO 1 AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 6-7.4.2013 TAMPERE KUTSU 6-7.4.2013 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu Ilmoittautuminen 30 / kilpailija / sarja 75 / joukkue

Lisätiedot

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1/ ITF Masala ry. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi

Kilpailukutsu 1/ ITF Masala ry. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Kilpailukutsu 1/5 SM-liiga Masala 2013 Aika: Lauantai 26.10.2013, klo 9.00 18.00 Paikka: Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Aikataulu: 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus

Lisätiedot

Caddie Book Sekaparifrisbeegolfin SM-kisat. Pikkarala, Oulu

Caddie Book Sekaparifrisbeegolfin SM-kisat. Pikkarala, Oulu Caddie Book Sekaparifrisbeegolfin SM-kisat Pikkarala, Oulu 15.-16.6 Yleistä kisasta Oulun Pikkaralassa pelataan kesäkuussa sekaparifrisbeegolfin SM, kisojen järjestelyistä vastaa Oulun frisbeeseura yhteistyössä

Lisätiedot

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit Aika 3- Paikka Ruskeasuon Palloiluhalli, Ratsastie 10, Helsinki Aikataulu Lauantai klo 08:45-10.15 Ilmoittautuminen kilpailupaikalla Ruskeasuo 09:00-10.15 Lääkärintarkastus ja punnitus 09:00-10.15 Tuomareiden

Lisätiedot

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU

BARENTS JUDO VIIKKO ROVANIEMI KUTSU BARENTS JUDO VIIKKO 13.10. - 17.10.2018 ROVANIEMI KUTSU 13.10. lauantai Samurai Cup 14.10. sunnuntai Barents Judo Cup 15.10. 17.10. Leiriharjoitukset SAMURAI CUP III U15 U18 U21 13.10.2018 ROVANIEMI Järjestäjä:

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN!

TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! TERVETULOA KILPAILEMAAN OULUUN! Taekwon-Do Akatemia ry järjestää Taekwon-Do kilpailut la 23.3.2013 Oulussa! Sarjoja on tarjolla juniori-, väri- ja mustille vöille!!! Aika: Lauantaina 23. maaliskuuta 2013

Lisätiedot

Kilpailutyö. Innostu Itämeren ruokavaliosta reseptikilpailu

Kilpailutyö. Innostu Itämeren ruokavaliosta reseptikilpailu Kilpailutyö Innostu Itämeren ruokavaliosta reseptikilpailu Salla Hautaviita & Eetu Koskinen Satakunnan koulutuskuntayhtymä Ulvila 29.5.2012 Sisällys Saatteeksi... 3 Menu... 4 Perustelut... 5 Ravintosisältö...

Lisätiedot

Tervetuloa kurvailemaan kauden viimeistä talvirallia Rovaniemelle! Luvassa on huikea rutistus, jossa otetaan kuskista mittaa toden teolla!

Tervetuloa kurvailemaan kauden viimeistä talvirallia Rovaniemelle! Luvassa on huikea rutistus, jossa otetaan kuskista mittaa toden teolla! KILPAILIJAOHJE Tervetuloa kurvailemaan kauden viimeistä talvirallia Rovaniemelle! Luvassa on huikea rutistus, jossa otetaan kuskista mittaa toden teolla! Alkuperäisistä säännöistä poiketen kilpailukeskuksen

Lisätiedot

6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus

6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT. 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 6.1.2016 SISÄSOUDUN LAJIKOHTAISET SÄÄNNÖT 1. Yleiset määräykset 1.1. Sääntöjen vaikuttavuus 2. Sisäsoudun kilpailuluokat ja sarjat 2.1. Suomen mestaruus eli SM- kilpailuluokan sarjat 2.2. Finnish Open-

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 2008 sekä VÄRIVÖIDEN HELMICUP 2008 23.2.2008

SM-KILPAILUT 2008 sekä VÄRIVÖIDEN HELMICUP 2008 23.2.2008 Suomen ITF Taekwon-do ry ja Aitoon Taekwon-do ry järjestävät SM-KILPAILUT 2008 sekä VÄRIVÖIDEN HELMICUP 2008 23.2.2008 Kilpailupaikka: Pälkäneen Yhteiskoulu, Koulutie 13, 36600 Pälkäne Kilpailut alkavat

Lisätiedot

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje KILPAILUOHJE SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje HIRVENHIIHDON SM-KILPAILUT 2017 SÄÄNNÖT Noudatetaan voimassa olevia Suomen metsästysampumasääntöjä. ILMOITTAUTUMINEN Piirien toiminnanjohtajat ilmoittavat

Lisätiedot

POHJANMAA RALLI 9.10.2010

POHJANMAA RALLI 9.10.2010 POHJANMAA RALLI 9.10.2010 NEAFP Historic Rally Trophyn 7. osakilpailu, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMWOriginalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu Tervetulua Pohojanmaalle, täälon

Lisätiedot

JOUKKUEKILPAILUT. Kilpailujen säännöt

JOUKKUEKILPAILUT. Kilpailujen säännöt JOUKKUEKILPAILUT Kilpailujen säännöt International Taekwon-Do Federation All Europe Taekwon-Do Federation Suomen ITF Taekwon-Do ry Tekninen Valiokunta Suomen Antidopingtoimikunta Kilpailuiden järjestäjä

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1/6. 2.9.2015 ITF Masala ry. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi

Kilpailukutsu 1/6. 2.9.2015 ITF Masala ry. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Kilpailukutsu 1/6 SM-liiga Masala 2015 Aika: Lauantai 24.10.2015, klo 9.00 18.00 Paikka: Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Aikataulu: 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015 Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa

Lisätiedot

LOPPIAISKILPAILUT KOUVOLAN JÄÄHALLISSA SUNNUNTAINA 6.1.2013

LOPPIAISKILPAILUT KOUVOLAN JÄÄHALLISSA SUNNUNTAINA 6.1.2013 KUTSU 17.11.2012 LOPPIAISKILPAILUT KOUVOLAN JÄÄHALLISSA SUNNUNTAINA 6.1.2013 Kouvolan Taitoluistelu ry./ktl kutsuu STLL:n jäsenseurojen rekisteröityjä yksinluistelijoita Kouvolan jäähallissa, Topinkuja

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic

Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin. Pori International Swimming Classic Porin Uimaseura kutsuu seurasi ensimmäisiin PISC -kisoihin Pori International Swimming Classic 25.-26.5.2019 Porin uimaseura kutsuu liittosi tai seurasi ensimmäiseen Pori International Swimming Classic

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 12.9.2013 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa. Espoon Merenkävijät ry KILPAILUKUTSU - EMK JATKOLUOKKAREGATTA 2018 Tapahtuma: Jatkoluokkaregatta 2018 Zoom8 SM Europe SM Laser Radial SM Laser 4.7 ranking Laser Standard ranking Järjestäjä: Espoon Merenkävijät

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU Perjantaina 9.5.2014 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Klo 16.00 17.00 Kohdistus Klo 17.00-17.10

Lisätiedot

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE 1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE Tervetuloa 1000 LAKES RALLY:n 22.08.2014 Luethan oheisen kilpailijaohjeen tarkasti, sillä se sisältää kilpailupäivien kannalta välttämätöntä tietoa. Tärkeimmät yhteystiedot:

Lisätiedot

NÄÄSHALLI CUP

NÄÄSHALLI CUP NÄÄSHALLI CUP 1.12.2018 TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut. Kilpailut käydään lauantaina 1.12.2018 Nääshallin Budo 7 -salissa. Kilpailusarjoja

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille!

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille! Kilpailijainfo Tervehrys Seinäjoelta! Tervetuloa kilpailijaksi Vauhtiajoihin. Ohessa tietoa tapahtumasta. EPUAn sivustolla voit tutustua rataalueen karttaan, Seinäjoen kaupungin sivustolla on laajempi

Lisätiedot

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.

I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Neste Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 12.09.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VIII

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VIII Suomen ITF Taekwon-Do ry ja Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestävät TAEKWON-DON TAMPERE CUP VIII Juniorien henkilökohtaiset sarjat ja joukkuekilpailut Värivöiden henkilökohtaiset sarjat ja joukkuekilpailut

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22.6.2014.v3.1 LASKUVARJOURHEILUN SM-KILPAILUT 2014

KILPAILUKUTSU 22.6.2014.v3.1 LASKUVARJOURHEILUN SM-KILPAILUT 2014 KILPAILUKUTSU 22.6.2014.v3.1 LASKUVARJOURHEILUN SM-KILPAILUT 2014 Alavuden Ilmailukerho ry (AIK) j rjest laskuvarjourheilun avoimet SM-kilpailut. J rjestelyt toteutetaan Suomen Ilmailuliitto ry:n (SIL)

Lisätiedot

Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies

Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies 10.3.2012 Naantali Hyvät kilpailijat, Turun VPK:lla on mieluisa tehtävä järjestää palokuntien SM- Pilkki -kilpailut. Kilpailu järjestetään Naantalin merialueella aivan Naantalin vanhan kaupungin tuntumassa.

Lisätiedot

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII

TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII järjestää värivöiden kilpailut 13.5.2017 TAEKWON-DON TAMPERE CUP VII TAEKWON-DO -KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Tampere Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 13.5.2017 Hervannan

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX

KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX KILPAILUKUTSU JUNIOREIDEN SUURKILPAILUT XXIX Sinä 7 20 -vuotias nuori, oletko miekkailija? Tule mukaan perinteiseen Suomen suurimpaan juniorimiekkailun huipputapahtumaan. Junioreiden Suurkilpailut XXIX

Lisätiedot

20. Naisten SM-nyrkkeilyt Tampere

20. Naisten SM-nyrkkeilyt Tampere 20. Naisten SM-nyrkkeilyt 8.-9.3.2014 Tampere 20. NAISTEN SM-NYRKKEILYT 2014 Aika 8.-9.03.2014 KILPAILUKUTSU Paikka Pyynikin Palloiluhalli, Ammattikoulunkatu 20, Tampere Aikataulu Lauantai 8.3.2014 klo

Lisätiedot

INFORMAATIO 19. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 16.-20.3.2016. Kontiolahden Urheilijat ry. Kontiolahden.

INFORMAATIO 19. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 16.-20.3.2016. Kontiolahden Urheilijat ry. Kontiolahden. Kontiolahden kunta Kontiolahden Urheilijat 19. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 16.-20.3.2016 Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO 1 AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET

Lisätiedot

PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5. PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat

PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5. PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat PORI OPEN 2013 POOMSE 1 / 5 PORI OPEN 2013 Poomseliigan kolmas osakilpailu + harrastajat PORI OPEN 2013 POOMSE 2 / 5 Kilpailupäivä Lauantai 11.05.2013 Alustava aikataulu 09.00 09.30 Tuomaripalaveri 09.30

Lisätiedot

MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA!

MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA! Pirkkala ry järjestää 29.10.2016 TAEKWON-DO -KILPAILUT PIRKKALASSA MUSTIEN VÖIDEN BLACK BELT CUP JUNIORI-IKÄISTEN MUSTIEN VÖIDEN KILPAILUT VÄRIVÖIDEN KILPAILUT A-, B-, C-, D- JUNIORIEN KILPAILUT TERVETULOA!

Lisätiedot

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita.

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita. KILPAILUOHJEET LAJIT Kilpailut käydään SML:n ilma-aselajeissa: - Ilmahirvi - Ilmaluodikko SÄÄNNÖT Noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2017 sekä liiton ja tuomarineuvoston antamia

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut Kilpailukutsu Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut 2018 15.-17.12.2017 Helsingin Luistelijat ry kutsuu SM-loppukilpailupaikan lunastaneet luistelijat yksin- ja

Lisätiedot

Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää 28.11.2015 NÄÄSHALLI CUP. Tampereen Taekwon-Do seura ry PL 10 33211 Tampere 050-596 6200 www.taekwondo-tre.

Tampereen Taekwon-Do seura ry järjestää 28.11.2015 NÄÄSHALLI CUP. Tampereen Taekwon-Do seura ry PL 10 33211 Tampere 050-596 6200 www.taekwondo-tre. järjestää 28.11.2015 NÄÄSHALLI CUP TAEKWON-DO KILPAILUT TAMPEREELLA järjestää jälleen Nääshalli Cup -kilpailut Tampereella. Kilpailut käydään lauantaina 28.11.2015 tutussa paikassa Nääshallin Budosalissa

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJEET. Kilpailupäivän aikataulu

KILPAILIJAOHJEET. Kilpailupäivän aikataulu KILPAILIJAOHJEET Kilpailupäivän aikataulu klo 8.00 klo 9.30 klo 10.00 klo 10.00 klo 11.01 klo 11.01 Kilpailukeskus ja -toimisto avataan, Hotelli Leikari, Haminantie 261, Kotka (liite) Kilpailupapereiden

Lisätiedot

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun

KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun KUTSU Vuoden Viinit 2016 kilpailuun Vuoden Viinit kilpailu ry:llä on kunnia kutsua Suomen viiniedustajat maamme ainoaan, jo 19. kertaa järjestettävään Vuoden Viinit -kilpailuun. Edelliseen kilpailuun osallistui

Lisätiedot

SUOMEN ITF TAEKWON-DO BLACK EAGLE TAEKWON-DO

SUOMEN ITF TAEKWON-DO BLACK EAGLE TAEKWON-DO SUOMEN ITF TAEKWON-DO ja BLACK EAGLE TAEKWON-DO JÄRJESTÄVÄT SM & HELMICUP -KILPAILUT 2017 Tervetuloa! KILPAILIJAT Senioreiden SM-kilpailut ovat avoimet kaikille Suomen ITF Taekwon-Do ry:n jäsenille, jotka

Lisätiedot

Kemora asfalttisprint

Kemora asfalttisprint Kemora asfalttisprint 18.4.2015 OHJAAJAINFO 1. LUOKAT Kilpailussa ajetaan kilpailukutsun mukaiset luokat. 2. PÄÄTOIMIHENKILÖT Tuomariston puheenjohtaja Pentti Varis Imatra Tuomarit Ilari Kumpulainen Toholampi

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1! / 6!

Kilpailukutsu 1! / 6! Kilpailukutsu 1! / 6! Joukkuekilpailut Aika: Lauantai 23.4.2016, klo 9.00 18.00 Paikka: Karamzinin koulu, Kulloonmäki, Espoo Alustava aikataulu: 8.30 Tuomaripalaveri 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus 9.45

Lisätiedot

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU

Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU Alue 5. Häme Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU AKK:n LUPA /FK 2009 KILPAILUKUTSU Valkeakoski Motorsport Finland ry kutsuu Akk-motorsport ry Hämeen alueen

Lisätiedot

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut Kilpailukutsu SM-yösuunnistus Tuuloksessa 22.9.2018. Perjantaina 21.9.2018 H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina 22.9.2018 loppukilpailut Kilpailusäännöt ja ohjeet 1 / 5 Kilpailussa noudatetaan IOF:n

Lisätiedot

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto

Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto Sivu 1(6) MELONNAN SUOMEN CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: n kokous Laatija / tiedustelut: Harri Sairiala 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa rata- ja maratonmelontakilpailuissa

Lisätiedot

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä.

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty voimistelu- ja tanssijaoston kesäkokouksessa

Lisätiedot

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009 Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun

Lisätiedot

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas Kotikisojen järjestämisen opas 2 Kilpailun järjestämisen perusteet... 3 Kilpailukutsut... 3 Ottelupaikan järjestäminen... 3 Yksi vai kaksi ottelualuetta?... 3 Toimitsijapöydät... 3 Punnitus... 4 ATK-ohjelma

Lisätiedot

7Brothers Karate Cup

7Brothers Karate Cup 7Brothers Karate Cup Kilpailupaikka: Liikuntakeskus Rajakaari Osoite: keskusraitti 1 Rajamäki, Nurmijärvi Punnitus ja ilmoittautuminen: Lauantai kello 7:30 9:00 Aloitus: Kello 9:30 Kilpailunjärjestäjä

Lisätiedot

Palokuntanuorten (2017)

Palokuntanuorten (2017) Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen järjestäminen (2017) Säännöt Palokuntanuorten suomenmestaruuskilpailujen säännöt löytyvät SPEKin palokuntanuorisotyön Materiaalia-sivulta Kilpailusääntöjä-otsikon

Lisätiedot