Tapanilan Erä Ry Karatejaos Toimintakertomus 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tapanilan Erä Ry Karatejaos Toimintakertomus 2013"

Transkriptio

1 Tapanilan Erä Ry Karatejaos Toimintakertomus 2013 Tämä on Tapanilan Erä Ry Karatejaoksen toimintakertomus toimintavuodesta Tammikuussa 2012 Erän Karatejaokselle valittiin uusi puheenjohtaja, sihteeri ja rahastonhoitaja. Vuonna 2013 näissä vastuutehtävissä tai työnjaossa ei tapahtunut muutoksia. Lokakuussa pidetyssä syyskokouksessa valittiin uudet vastuuhenkilöt vuosille Tammikuussa 2013 uutena Kobudo-vastaavana aloitti Kimmo Lindström. Vastuutehtävien vastuullisille annettiin aiempaa enemmän mahdollisuuksia toteuttaa oman alueen toimintaa vapaammin ja samalla vastuuhenkilöiltä vaadittiin aiempaa aktiivisempaa sitoutumista toimeensa aivan kuten edellisinäkin vuosina. Vuoden 2013 toimintaa ohjasi toimintalinja ja toimintasuunitelma. Vuonna 2013 Tapanilan Erä Ry juhlisti 80 vuotista toimintaa. Juhlavuosi näkyi kaikessa Karatejaoksen toiminnassa. 1. Jaoksen vastuuhenkilöt Puheenjohtaja: Rahastonhoitaja: Sihteeri: Tiedottaja: Nuorisovastaava: Junioreiden kilpatoimintavastaava: Junioreiden kilpavalmennusvastaava: Aikuisvastaava: Koulutusvastaava: Asahi-vastaava: Kobudo-vastaava: Maija Laaksonen Anne Aalto Katja Knuutinen Tuuli Vänskä Juuso Kenkkilä ja Paula Hakansuu Tuuli Vänskä Marko Rundelin Heidi Väkeväinen Heidi Väkeväinen Pekka Lampi Kimmo Lindström Jaos uusi internetsivut vuoden 2009 lopussa. Vuonna 2013 Jaoksen tiedottaminen on parantunut ja tehostunut MyClubin ja Facebookin tultua vahvasti kotisivujen tueksi. Jaoksen tiedottamisesta on tullut kohdennetumpaa ja nyt se tavoittaa paremmin kaikki seuran jäsenet. 2. Jaoksen harjoittelupaikka Karatejaos harjoitteli vuonna 2013 Tapanilan Urheilutalon tiloissa tatamilla, lasten salissa sekä studiossa. 3. Harjoitusten ohjaajat vuonna 2013 Karatejaoksella toimi vuonna 2013 seuraavat harjoitusten ohjaajat: - aikuisten harjoitukset: Anne Aalto, Maija Laaksonen, Tiina Bollström, Juuso Kenkkilä, Mika Kauranen, Ari Tallberg, Kimmo Obiora, Janne Karhunen, Teppo Kulmala, Markku Räsänen,

2 Heidi Väkeväinen, Petri Packalén, Jussi Mertamo, Niko Koivula, Jarno Evakoski, Marko Halla ja Mikael Gardziella. - Kobudo: Juha Seppälä, Teppo Kulmala ja Kimmo Lindström - Junioreiden harjoitukset: Marika Pulkkinen, Margit Pulkkinen, Juuso Kenkkilä, Mika Kauranen, Mika Kauranen, Miika Rajala, Marko Rajala, Petteri Heikkinen, Tapani Viita-aho, Nea Vallenius, Sami Sutinen, Toni Nyberg, Jani Nyberg, Katja Knuutinen, Katja Salojärvi, Jussi Mertamo, Saija Heinonen, Tuuli Vänskä, Kimmo Lindström, Ching- Yi Wang, Marko Rundelin, Viia Ranta (kevätkausi), Anne Aalto, Eeva Harjokoski ja Outi Mäkelä. - Kids-harjoitukset: Paula Hakansuu, Pinja Piiroinen, Miina Hiilloskivi (kevätkausi) Niina Uusi-Esko, Leena Karhinen ja Jaana Heikkilä. Kids- ja junioriharjoituksissa oli keskimäärin yksi ohjaaja kahdeksaa lasta kohden. Karatejaoksen vuoden 2013 teemana oli uusien ohjaajien ja seura-aktiivien mukaan saaminen ja heidän kouluttaminen. Tavoitteena oli myös luoda ohjaajille urapolku jolla pyritään sitouttamaan seura-aktiiveja seuraan ja itsensä kehittämiseen. Näihin tavoitteisiin päästiin ja urapolun rakentaminen polkaistiin hyvin käyntiin. Jaos järjesti vuoden aikana useita koulutuksia (mm. Sääntöluennon valmentajille, huoltajille ja kilpailijoille, junioriohjaajakoulutus, standardikoulutus ym) ja useita leirejä. Näiden lisäksi niin vanhat kuin uudetkin ohjaajat osallistuivat aktiivisesti Karateliiton, ESLU ja SLU tarjoamiin koulutuksiin. Ohjaajille ei maksettu ohjaamisesta palkkaa vuonna Ohjaajien harjoittelu oli ilmaista ja heille tarjottiin lisäksi seuran järjestämät leirit ilman osallistumismaksua. Lisäksi ohjaajia tuettiin osallistumaan koulutuksiin ja tyylisuuntaleireille. Asahi siirtyi syksyllä 2013 karatejaoksen alaisuudesta Tapanilan Erän aikuisten harrasteliikunnan alaisuuteen. Ohjaajina toimivat edelleen Jaoksen Ari Tallberg, Pekka Lampi ja Teija Harjaluoma. 4. Jäsenmäärä Aktiivisia karaten harrastajia Tapanilan Erässä oli vuonna 2012 noin 300, joista naisia 150 ja miehiä 150. Harjoittelijoista lapsien (alle 13v) osuus oli n. 150kpl. Tilojen rajallisuudesta johtuen tavoitteena vuodelle 2013 oli säilyttää noin 300 harrastajan määrä. Tämä tavoite täyttiin. Karatejaoksella oli vuoden 2013 loppuun mennessä noin 70 lisenssoitua harrastajaa.

3 5. Harjoitukset Aivan kuten edellisinäkin vuosina karatejaoksen harjoituksia pidettiin syys- ja kevätkaudella viikon jokaisena päivänä vuonna Viikkoharjoituksia oli 21. Uusia alkeiskursseja alkoi 3 ryhmää. Kesällä 2013 aikuisille tarjottiin harjoituksia kesä- ja elokuussa kahdesti viikossa Tapanilan Urheilukeskuksessa. Kesäkuussa lisäksi pelattiin jalkapalloa Töyrynummen kentällä. Juniorikilpailijoille tarjottiin kesäharjoittelua niin ikään kesä- ja elokuussa. 6. Juniori- ja nuorisotoiminta vuonna 2013 Karatejaos jatkoi vuonna 2013 NuoriSuomi sinettiseurana. Karatejaos osallistui karateliiton ja NuorenSuomen tapahtumiin ja koulutustilaisuuksiin aktiivisesti vuonna Niko Koivula toimi Suomen Karateliiton seuratoimintavaliokunnan ja edelleen nuorisotoimintaryhmän puheenjohtajana. Lasten ja nuorten peruskursseja järjestettiin vuonna 2013 kaksi. Niihin osallistui yhteensä n. 50 lasta. Muita lapsille suunnattuja tapahtumia oli: Tapanilan Erän danien leiri, Panda-leiri, keväällä pidetyt kolmen seuran salikilpailut, Sipoon junnuturnaus, Orimattilan junnuturnaus, mihin seura järjesti yhteiskuljetuksen, kevätkauden päättäjäiset Linnanmäen sirkuskoulussa sekä vanhempainilta. Huhtikuussa 2013 järjestettiin junioreille leiri Solvallan urheiluopistolla, minne Jaos järjesti myös yhteiskuljetuksen. Torstaisin ja lauantaisin kilpailusta kiinnostuneille junioreille järjestettiin sekä kata että otteluharjoituksia, joiden vetovastuussa olivat Marko Rundel ja Tuuli Vänskä. Lasten- ja nuorten ohjaajia osallistui LAK (lastenohjaajakoulutus) ja Mongraduointilisenssikoulutuksiin aktiivisesti vuonna Kansallisten koulutusten lisäksi pidimme Jaoksen oman junioriohjaajakoulutuksen keväällä Aikuisten toiminta vuonna 2013 Aikuisten alkeiskursseja järjestettiin vuonna 2013 yksi. Niihin osallistui yhteensä 15 aikuista. Aikuisille harrastajille Karatejaos järjesti helmikuussa kobujutsu leirin Ilpo Jalamon vetämänä Tapanilan Urheilukeskuksessa. Lisäksi järjestettiin, ennätysajassa loppuunmyydyt kansainväliset leirit, joita oli ohjaamassa sensei Bob Nash (wadoryu tekniikkaleiri) ja Salvatore Loria (otteluleiri). Tapanilan Erän omien danien leiri pidettiin perinteisesti marraskuussa. Eräläisiä osallistui tyylisuunta ym. leireille aktiivisesti. Aikuisille harrastajille järjestettiin syyskauden avajaiset. Asahi toiminta siirtyi vuonna 2013 karatejaoksen alaisuudesta Tapanilan Erän aikuisten harrasteliikunnan alaisuuteen.

4 Kobudo toiminta jatkui vuonna 2013 yhdellä viikkoharjoituksella. 8. Toiminta Suomen Karateliitossa Erän karatejaoksen jäsenet jatkoivat edellisten vuosien tapaan aktiivista toimintaa Suomen Karateliitossa. Niko Koivula toimi karateliiton seuratoimintavaliokunnan puheenjohtajana sekä nuorisotoimintaryhmän puheenjohtajana ja koulutustoimintaryhmän jäsenenä sekä hallituksessa jäsenenä. Maija Laaksonen toimi tuomaritoimintaryhmän jäsenenä ja sihteerinä. Erältä oli myös vahva edustus karateliiton kilpailuissa tuomaripuolella. Anne Aalto, Maija Laaksonen, Juuso Kenkkilä, Nea Vallenius, Niko Koivula ja Tiina Bollström toimivat aktiivisesti tuomareina. Maija Laaksonen suoritti kesäkuussa EKF (Euroopan Karateliitto) Referee B- tason tuomarilisenssin onnistuneesti Montenegrossa. Marraskuussa oli vuorossa Judge A lisenssi Espanjassa MM-tasolla. Laaksonen toimi myös nuorten Karaten maailmanmestaruuskilpailuissa tuomarina. 9. Toiminta Erä Ry:ssä Anne Aalto valittiin syksyllä 2012 Tapanilan Erä Ry:n johtoryhmään vuosiksi Maija Laaksonen ja Ari Tallberg toimivat 80v juhlavuoden juhlatoimikunnassa suunnitelemalla juhlavuoden tapahtumia. 10. Kansainvälinen toiminta Maaliskuussa Maija Laaksonen toimi tuomarina Hollannin avoimissa karate kilpailuissa. Lisäksi Laaksonen toimi Tukholman Katapokalenissa, alue EMkilpailuissa Montenegrossa ja nuorten MM-kilpailuissa Espanjassa tuomarina. Juuso Kenkkilä toimi Tallinnassa ja Ruotsissa PM-kilpailuissa tuomarina. Tiina Bollström toimi Tallinnassa tuomarina. Kesäkuussa eräläisiä osallistui sensei Luca Valdesin järjestämälle tekniikkaleirille Sisiliassa. Karatejaos järjesti Tapanilan urheilukeskuksessa kaksi kansainvälistä leiriä. Syyskuussa 2013 pidettiin sensei Bob Nashin johdolla tyylisuunta leiri ja joulukuussa sensei Salvatore Lorian otteluleiri. Molemmat leirit myytiin loppuun ennätysajassa. Sami Sutinen osallistui Tallinnassa ja Tukholmassa pidettyihin avoimiin kilpailuihin. Tukholman Katapokaleniin osallistuivat Sutisen lisäksi Juuso Kenkkilä ja Jani Nyberg. 11. Kilpailutoiminta

5 Erän karatejaos osallistui useaan kilpailuun vuonna Marko Rundelinin ansiosta Karatejaoksen juniorikilpailijoiden määrä nousi edelleen mukavasti vuonna 2013 ja Orimattilan juniorikilpailuihin lähdettiinkin bussilla. Orimattilasta kotiin tuomisina oli 22 mitalia joista 4 kultaa. Lisäksi juniorit osallistuivat useisiin lapsille ja nuorille suunnattuihin kilpailuihin. Karatejaos järjesti kahden muun seuran kanssa ystävyyskilpailut maaliskuussa Lohjalla sekä omille harrastajille suunnatut salikisat. Salikilpailuihin osallistui noin vuotiasta lasta ja nuorta. Nuorten SM-kilpailuihin osallistui Erältä viisi kilpailijaa. Kilpailusta Erä metsästä kuusi mitalia. Hienon kisakevään kruunasi Sami Sutisen pronssi PM-kilpailuissa. 12. Jaoksen suunnitelmat vuodelle 2014 Karatejaoksen vastuuhenkilöt pysyivät saman kuin vuonna Syyskokouksessa vuonna 2013 pidetyissä vaaleissa ei myöskään suuria muutoksia tapahtunut vuodelle Vuonna 2014 Jaos aloittaa valmistelut saavuttaakseen JKF:n (Japanese Karate Federation) hyväksymän branch statuksen. Toukokuussa 8 eräläistä osallistuu Tukholmassa pidettävälle JKF:n graduointi leirille suorittaakseen JKF:n hyväksymät vyöarvot. Tämän jälkeen Jaos tulee anomaan branch hyväksyntää Japanista. Muuten vuoden 2014 tavoitteena on vakiinnuttaa vuoden 2013 tason toimintaa, kehittää edelleen lasten ja nuorten kilpailutoimintaa sekä osallistua aktiivisesti Erä Ry:n toimintaan. Yhtenä tavoitteena on kasvattaa nuorten sopimusurheilijoiden määrää kolmeen. Jaos tulee vuonna 2014 panostamaan ohjaajien kouluttamiseen osaavien ohjaajien kautta. Jaos pyrkii kasvattamaan lapsista ja nuorista liikunnallisen elämäntavan omaavia aikuisia. Aikuisille Jaos pyrkii tarjoamaan itsepuolustusharrastuksen ja mahdollisuuden kehittyä karatessa sekä innostuma liikunnasta. Jaoksen ohjaajat osallistuvat SKL:n ja ESLU:n järjestämiin valmennuskoulutuksiin. Jaos järjestää myös itse koulutustoimintaa Tapanilan Urheilukeskuksen tiloissa ohjaajille. Ohjaajien yhteistoimintaa kehitetään ja tiivistetään vuonna Jaos on aktiivisesti mukana Suomen Karateliiton toiminnassa. Niko Koivula toimii Karateliiton hallituksessa. Vuonna 2014 Jaos tulee olemaan aktiivinen leirien järjestäjä. Muun muassa suuren suosion saavuttaneet sensei Bob Nashin ja sensei Salvatore Lorian vuonna 2013 pitämät leirit saavat jatkoa. Jaos aloittaa yhden kids- ja juniorikurssin sekä aikuisten kurssin vuodessa.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1(9) Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 1 Yleistä Vuosi 2014 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1(11) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 Yleistä Vuosi 2015 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin

Lisätiedot

Tapanilan Erä Ry Karatejaos - nettilehti

Tapanilan Erä Ry Karatejaos - nettilehti 2014 Tapanilan Erä Ry Karatejaos - nettilehti 1 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Tekniikka kehittyy, muutos on päivän teema Tämän vuoden nettilehdessä kerrotaan seuran ja koko karatea harrastavan Suomen isoimmista

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Yleistä Vuosi 2016 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin tuki tulee pienenemään vuoden 2015 tasosta ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 1(8) Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 1 Yleistä Vuosi 2013 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin

Lisätiedot

Tapanilan Erän karaten nettilehti

Tapanilan Erän karaten nettilehti 2011 Tapanilan Erän karaten nettilehti Hei Arvoisa karaten harrastaja, Syksyllä valittiin uudet vastuuhenkilöt karatejaokselle seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Olen toiminut karatejaoksen puheenjohtajana

Lisätiedot

Tapanilan Erän karaten nettilehti

Tapanilan Erän karaten nettilehti 2011 Tapanilan Erän karaten nettilehti 2 Hei kaikille, Pyysimme aikuisharrastajilta palautetta harjoituksistamme keväällä 2011. Saimme arvokasta palautetta, jonka pohjalta tulemme muokkaamaan harjoitusten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

ERÄN KARATEN NETTILEHTI

ERÄN KARATEN NETTILEHTI 1 Hei, ERÄN KARATEN NETTILEHTI Luet seuran ensimmäistä nettilehteä. Nettilehti tulee jatkossa ilmestymään kaksi kertaa vuodessa; keväällä ja syksyllä. Tavoitteenamme on esitellä joka numerossa aina yksi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Pääkirjoitus 3 Jigotaissa tapahtuu 2009 4 Karaten historiaa 5 Leiriä ja kilpailua 6 Junnut 8 Syksyn harjoitusajat 10 Syksyn ohjelma 11

Pääkirjoitus 3 Jigotaissa tapahtuu 2009 4 Karaten historiaa 5 Leiriä ja kilpailua 6 Junnut 8 Syksyn harjoitusajat 10 Syksyn ohjelma 11 NUMERO 1/2009 1 Sisällys: Pääkirjoitus 3 Jigotaissa tapahtuu 2009 4 Karaten historiaa 5 Leiriä ja kilpailua 6 Junnut 8 Syksyn harjoitusajat 10 Syksyn ohjelma 11 Painopaikka: Kopijyvä Oy, Jyväskylä, 2009

Lisätiedot

Tiedote Kevät 2016 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET!

Tiedote Kevät 2016 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET! Tiedote Kevät 2016 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET! 11.1. maanantaina tatamin reunalla alkaa taas iloinen puheen sorina ja tatami täyttyy innokkaista harjoittelijoista, joiden mieli ja keho ovat toivottavasti

Lisätiedot

Tapanilan Erä Ry Karatejaos - nettilehti

Tapanilan Erä Ry Karatejaos - nettilehti 2013 Tapanilan Erä Ry Karatejaos - nettilehti Puheenjohtajan terveiset hihasta kiinni ja kerro toiveesi toiminnan suhteen ja tule rohkeasti mukaan toteuttamaan! HYVÄÄ UUTTA KARATEVUOTTA 2013 TAAS ON SYYTÄ

Lisätiedot

OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA

OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA 2009-2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintalinjan runkosuunnitelma...3 Oushinkan Ry:n visio...3 Eettiset linjaukset...3 Seuratoiminnan tavoitteet 2009-2011...4 Käytännön toimintatapoja...5

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Tapanilan Erä Ry KARATEJAOS

Tapanilan Erä Ry KARATEJAOS Tapanilan Erä K A R A T E FINLAND Tapanilan Erä Ry KARATEJAOS K A R A T E Nettilehti 2015 Puheenjohtajan terveiset Muutoksen vauhti on ollut kuluneena vuonna hurja ja meno vain kiihtyy. Tämän vuoden nettilehdessä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Tiedote Kevät 2016 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET!

Tiedote Kevät 2016 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET! Tiedote Kevät 2016 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET! 11.1. maanantaina tatamin reunalla alkaa taas iloinen puheen sorina ja tatami täyttyy innokkaista harjoittelijoista, joiden mieli ja keho ovat toivottavasti

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti

NAISET RANKING Netta Miettinen 1995 Avoin 81,85 55,0 26,85 17 Lahti NAISET RANKING 2016 Naisilla voittaa pienempi erotus Miehillä suurempi erotus 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,10 35,0 17,10 52 Tampere 20.8.2016 60 Hanna Rantala 1982 Avoin 52,00 35,0 17,00 51 Lahti 9.10.2016

Lisätiedot

OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA 2008

OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA 2008 OUSHINKAN RY TOIMINTALINJA 2008 SISÄLLYSLUETTELO... 1 SISÄLLYSLUETTELO... 2 Toimintalinjan runkosuunnitelma...3 Oushinkan Ry:n visio... 3 Eettiset linjaukset...3 Seuratoiminnan tavoitteet 2008... 4 Käytännön

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,

Lisätiedot

1 (3) RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 12.11.2009. Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009. Urheilutalo Raahelan näyttämö

1 (3) RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 12.11.2009. Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009. Urheilutalo Raahelan näyttämö RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 1 (3) 12.11.2009 AIHE Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009 PAIKKA Urheilutalo Raahelan näyttämö KOKOUSVIRKAILIJAT Sami Pirinen puheenjohtaja Jarno Viitanen

Lisätiedot

Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2013

Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2013 Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2013 1. Toiminta-ajatus Mudokwan Vantaa ry (jäljempänä Seura) tarjoaa jäsenilleen monipuolista liikuntaa ja itsensä kehittämistä taekwondon muodossa. Seuran toiminta

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 5-6.4.2014 TAMPERE KILPAILUKUTSU 5-6.4.2014 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja 50 / joukkue / sarja

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

VESITORNIN DOJON HARJOITUSVUOROT 2014 Kellonaika Ma Ti Ke To Pe La Su Kellonaika Seibukan 10.30-13.30

VESITORNIN DOJON HARJOITUSVUOROT 2014 Kellonaika Ma Ti Ke To Pe La Su Kellonaika Seibukan 10.30-13.30 VUOSIKERTOMUS 2014 HALLINTO JA JÄSENET Lahti Yuko Aikikai ry:n hallituksen kaudella 2014 muodostivat Jussi Koukku (pj), Kustaa Ylitalo (varapj), Outi Heistman (rahastonhoitaja), Toni Vertanen (tiedotusvastaava),

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus Jigotai ry Judojaosto toimintakertomus 1.1.-31.12. 1 1. Jigotai ry:n judojaoksen toiminnan luonnehdinta lyhyesti Jigotai ry:n judojaosto noudattaa Kodokanin judon perinteitä, jotka luotiin 1880-luvulla

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

LOHJAN TAEKWONDO-SEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

LOHJAN TAEKWONDO-SEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 LOHJAN TAEKWONDO-SEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTA Vuosi 2014 oli Lohjan Taekwondo-seuran kahdeskymmeneskuudes toimintavuosi. TALOUS Jäsenmaksut ja vyökoemaksut yhdessä Lohjan Liikuntakeskuksen

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY:n ETELÄ SUOMEN ALUEEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Vuonna 2013 jaoston toiminnan keskipisteessä oli nuorten ampujien aluevalmennuksen ja leirityksen mahdollistaminen taloudellisesti

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen

Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri. Kilpailukauden päättäjäiset Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Kilpailukauden päättäjäiset 04.10.2017 Hotelli Iso-Valkeinen Matti Räsänen Kilpailutoimikunta Matti Räsänen puh, joht. Harri Hyvönen vpj, metsästysammunta, luotilajit

Lisätiedot

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y.

VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. VOIMAILUSEURA BODONOS r.y. Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Judojaoston toimintasuunnitelma 2017 Tämän asiakirjan tarkoituksena on kuvata Voimailuseura Bodonoksen Judojaoston toimintaa vuonna 2017.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013 HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016

Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2016 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jari Kinnunen Rauhalantie 14

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU

SM-KARATE VIIKONLOPPU TAMPERE KUTSU SM-KARATE VIIKONLOPPU 6-7.4.2013 TAMPERE KUTSU 6-7.4.2013 PYYNIKIN PALLOILUHALLI, TAMPERE Osoite: Ammattikoulunkatu 20, 33230 Tampere Osallistumismaksu Ilmoittautuminen 30 / kilpailija / sarja 75 / joukkue

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Kuopion Bridgekerho ry

Kuopion Bridgekerho ry Kuopion Bridgekerho ry ; Kuopion Bridgekerho ry:n v.2009 voittopisteet ; ------------------------------------------- Hanski Matti 41 Koponen Ismo 35 Seppälä Janne 30 Miettinen Heikki 27 Siekkinen Jarmo

Lisätiedot

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki Paikallistoiminta vuonna 2017 Vuonna 2014 karateliitto aloitti strategiansa linjassa paikallistoiminnan kehittämisen. Karateliitto hakee paikallisia yhteistyökumppaneita eripuolilta Suomea hyvän toiminnan

Lisätiedot

TOIMINTALINJA. Kuopion karateseura ry

TOIMINTALINJA. Kuopion karateseura ry TOIMINTALINJA Kuopion karateseura ry Kuopion Karateseura ry Toimintalinja 22.4.2017 Organisaatio ja vastuuhenkilöt Varainhankinta ja kustannukset Kilpailutoiminta Junioritoiminta Aikuisryhmät Kouluttaminen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012

Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Kellokosken Alku ry Pöytäkirja 08/2012 Jalkapallojaos 11.09.2012 Aika: 11.9.2012 klo 18.30 Paikka: Kellokosken jäähallin kahvio 1. Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 18.30 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kalastuspisteuistelu

Kalastuspisteuistelu HSVU Tulostettu 3.8.2013 Sivut 1 / 21 12 Tomi Kekki, Jari Kekki, Jani Träff 8945 hauki 5460 8945 8945 1 3 Topi & Mika Salo 8800 hauki 6370 8800 8800 2 8 Timo Ikola, Markku Pitkäranta 8595 8595 8595 3 1

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

JOEN YAWARA ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

JOEN YAWARA ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ JOEN YAWARA ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ KURSSITOIMINTA Vuonna 2014 Joen Yawaran johtokunnan puheenjohtajana toimi Marko Rautiainen. Muut johtokunnan jäsenet olivat Tero Holopainen (varapuheenjohtaja),

Lisätiedot

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 00240 Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 Kilpailu Paikka KARATEN SUOMEN MESTARUUS KILPAILUT 1.4.2017 Tesoman palloiluhalli, Tesoman valtatie 46, 33310 Tampere Karttalinkki: Tesoman valtatie 46 Ajankohta Osallistumismaksut

Lisätiedot

IV SEITOKAI CHALLENGE - 22.8.2015 RESULTS

IV SEITOKAI CHALLENGE - 22.8.2015 RESULTS IV SEITOKAI CHALLENGE -.8.015 BEST COMPETING TEAM: Gold medals - points Silver medals - points Bronze medals - 1 point RESULTS 1. SEITOKAI Karate-Do Shotokan. Lahden Karate. Lohjan Kamppailukeskus 4. Rajakylän

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry KOULUTUS / SEURAN TUKI Painopistealueena vuodelle 2016 on koulutus. Seuran toiminnan kehittymisen varmistamiseksi ja elinvoimaisuuden takaamiseksi

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38.

1. Kokouksen avaaminen Kokouksen puheenjohtajana toimiva hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen kello 18:38. PÖYTÄKIRJA Robin Hood ry Hallituksen kokous 1/2016 Aika: 15.12.2015 kello 18 Paikka: Tuulimäen väestönsuoja, Itätuulenkuja 9, Espoo Läsnä: Jaakko Setälä Seppo Hätönen Jukka Karvonen Anne Lantee Joonas

Lisätiedot

INFO G-E junioreiden vanhemmille

INFO G-E junioreiden vanhemmille INFO G-E junioreiden vanhemmille 9.1.2017 https://www.youtube.com/watch?v=lsarn2t4ifo Junioritiimin toiminnan päämääriksi asetettiin: Seuran sisäisen ja ulkoisen yhtenäisyyden vahvistaminen sekä viestinnän

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015

Vaajakosken Kuohu ry. Painijaosto. Toimintasuunnitelma 2015 1 Vaajakosken Kuohu ry Painijaosto Toimintasuunnitelma 2015 2 sivu Sisällysluettelo 2 1.0 Johdanto 3 1.1 Painijaoston jäsenet 2015, esitys johtokunnalle 3 2.0 Toiminta 4 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli pelastusliiton 86. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2006

Toimintakertomus vuodelta 2006 Saimaan Säilät ry 1 Toimintakertomus vuodelta 2006 1 Seuran toiminta-ala Seuran toiminta-alaan kuuluvat miekkailu ja nykyaikainen 5-ottelu. Seuran perustamispäivämäärä on 23.10.1955 ja yhdistyksen rekisterinumero

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten

Meilivälähdys1/2010. Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf. Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Meilivälähdys1/2010 Loviisan Kameraseura ry Lovisa Kameraklubb rf Kuvakilpailuiden aiheet vuoden kuvailtoja varten Elokuu (29.8): Hetki (projisoitavat), Meren äärellä (mustavalkokuvat) Syyskuu (26.9):

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com.

SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012. Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com. SEURATIEDOTE NRO 2 / 2012, 2.3.2012 Pohjois-Savon Yleisurheilu ry Haapaniemenkatu 10 70100 Kuopio www.psy.sporttisaitti.com Puheenjohtajalta Marko Ahtiainen puheenjohtaja p. 044 3044626 marko.ahtiainen@pohjois-savonliikunta.fi

Lisätiedot

1. Seuran nuorisotoiminta. 2. Seuratoiminnan visio

1. Seuran nuorisotoiminta. 2. Seuratoiminnan visio Budokwai ry Karate Junioritoiminnan kriteerit ja toimintalinja 2016 2018 Sisällysluettelo 1. Seuran nuorisotoiminta 3 2. Seuratoiminnan visio 3 3. Eettiset linjaukset 4 4. Toiminnan tavoitteet 5 5. Käytännön

Lisätiedot

Sijoitus seura soutaja/-t Aika 1 TAKO J P Petäjäniemi 01:45:46 2 TAKO Joonas Petäjäniemi 01:49:00 3 SMARK Adi Koskela 01:49:82

Sijoitus seura soutaja/-t Aika 1 TAKO J P Petäjäniemi 01:45:46 2 TAKO Joonas Petäjäniemi 01:49:00 3 SMARK Adi Koskela 01:49:82 VECKJÄRVI SM-500M 6.-7.9.2014 Lauantai 6.9. klo 14:00 1.LM1x 1 TAKO J P Petäjäniemi 01:45:46 2 TAKO Joonas Petäjäniemi 01:49:00 3 Adi Koskela 01:49:82 klo 14:10 2.JM1xB klo 14:20 3.M1x 1. JSV Jase Haromo

Lisätiedot