Jakke ja kapteeni Ketsuppi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jakke ja kapteeni Ketsuppi"

Transkriptio

1 KULKURI Koulusi maailmalla Harri István Mäki Jakke ja kapteeni Ketsuppi Kuvitus Jukka Lemmetty

2 Harri István Mäki & Jukka Lemmetty Teos on suojattu tekijänoikeuslailla (404/61). Teoksen valokopiointi kielletty, ellei valokopiointiin ole hankittu lupaa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry, Teoksen tai sen osan digitaalinen kopioiminen tai muuntelu on ehdottomasti kielletty. Julkaisija: Taitto: Kansanvalistusseura/Ulkosuomalaisten lasten kotiperuskoulu Oy Graaf Ab/Jani Osolanus

3 Sisällys Vihdoinkin lunta Löytö Korkkilammelta Huippusalaista Arvoituksellinen keräilijä Riimukirjoitusta Kaappari Ketsuppi Yllättäviä paljastuksia Ketsupin ja Boltarin tarina Lumilinnapäivä Petunia-täti näyttäytyy Minne hävisi Kultainen leijona? Laulava luola Kammottava näky Tuonetar Mahdottoman jännittävää! Seikkailun päätös

4 Vihdoinkin lunta Eräänä uneliaana aamuna Korkkikoskelle laskeutui ensilumi. Hiutaleet leijuivat tuulessa kaikkialle. Ennen kuin ihmiset olivat heränneet, oli koko Korkkikosken kaupunki jo muuttunut valkoiseksi. Pilotti Jakke istui kierrätyskeskuksen takahuoneessa sänkynsä reunalla ja katsoi lumen kirkkautta pihalla. Mies ajatteli, että tämä piti kyllä kuvata videokameralla. Hän piti kuvaamisesta. Hän pomppasi sängystä ja herätti samalla kissansa Katrinan. Ole vaiti, paviaani! katti kivahti ja veti peiton päänsä yli. Jakke ei välittänyt kissansa äkäilystä. Hän nappasi kaapista mekaanikoiltaan lahjaksi saamansa videokameran ja kuvasi ikkunan läpi lumista kaupunkia. Katrina kihnutti unisia silmiään. Sitten se nousi istumaan ja tuli sekin katsomaan. Ensilumi koristelee kadut, kissa sanoi liikuttuneena. Tätä me olemme kaivanneet! Jakke nyökkäsi ja jatkoi kuvaamista. Me emme olekaan nähneet Korkkikoskea lumisena, Katrina totesi ja pujotti isäntänsä jalkaan tohvelit. Itse asiassa, en edes muista, koska olen viimeksi nähnyt oikeaa lunta. Siksi minä otankin videokuvaa, Jakke selitti. Hyvä ajatus, Katrina myönsi, pujotti kaulaliinan kaulaansa ja avasi ikkunan. Muistoja varten. Keveä tuuli tuoksui puhtaalta. Katrina nuuhki ilmaa hurmaantuneena. Nyt on talvi, oikeaa lunta ja pakkasta, katti sanoi. Jakke, Katrina ja heidän lentokoneensa mekaanikot olivat syksyllä muuttaneet Afrikasta Suomeen. He olivat asuneet 4

5 monta kuukautta Etiopiassa, Angolassa ja Marokossa ja tehneet lentokonekeikkoja. Nyt he asuivat väliaikaisesti Korkkikoskella. Kaupunki oli saanut nimensä isosta korkkitehtaasta, joka aikanaan sijaitsi kosken reunalla. Tehdas oli kauan sitten lopettanut toimintansa. Tiilirakennus oli rapistunut raunioksi, jossa enää seikkailijat leikkivät omia leikkejään. Ystävykset juoksivat portaat alakertaan. Katrina sanoi riikinkukko Sham Poolle: On satanut ensilumen. Loistavaa, riikinkukko Sauna-Sami vastasi. Haluatteko kaakaota ja juustosämpylää? Molemmat seikkailijat nyökkäsivät. Jakke näki, että Sauna- Sami oli ajellut pihalla maasturilla. Lumessa oli renkaiden jäljet. Vihdoinkin meillä on lunta! Oletteko innoissanne? Jakke kysyi. Sauna-Sami hymähti. Sham Poo oli kuin vastakuoriutunut linnunpoikanen, joka oli ensimmäistä kertaa ulkona. Hän raappasi lauleskellen auton tuulilasia puhtaaksi jäästä. Mutta odottakaahan, kun hänen täytyy aloittaa lumen kolaaminen! Silloin saatte nähdä oikean mörököllin. Sauna-Sami alensi ääntään. - Minäpä kerron teille salaisuuden. Sham Poo inhoaa lumen kolaamista. Kun aamiainen oli syöty, Jakke ja Katrina ottivat kierrätyskeskuslaukkunsa ja toivottivat riikinkukkoveljeksille hauskaa päivää. Sitten he kävelivät kujaa pitkin kohti kierrätyskeskuksen varastoa. Miten hauskaa lumi olikaan! He eivät olleet moneen vuoteen nähneet lunta. Afrikassa moni muukin asia Suomesta oli unohtunut. Toivottavasti lumi ei heti sula, Katrina toivoi. Kyllä se valitettavasti sulaa, Jakke huokaisi ja katseli pilvien takana loistavaa aurinkoa. Eikä sula, Katrina intti. Minä en halua, että se sulaa! 5

6 Minä haluan tehdä lumiukkoja ja lumilinnoja. Jakella oli mukanaan videokameransa, ja sillä hän kuvasi puita, aitoja ja lumisia kattoja. Kierrätyskeskuksen piha oli täynnä lunta, ja se teki seikkailijat hilpeiksi. Kaikki muutkin olivat hyvällä tuulella. Kierrätyskeskuksen Maikki-johtaja ajoi vanhalla kuorma-autollaan parkkipaikalle niin, että lumi pöllysi. Kaikki peittyi hetkeksi lumisumuun. Olen kuvannut ensilunta, Jakke selitti esitellessään videokameraansa muille. Lähetä videoklipit minulle sähköpostina, Benjamin Potaatti pyysi. Laitan ne kokoelmaani. Jos klipit onnistuivat, niin lähetän, Jakke lupasi. Benjamin ryhtyi pohtimaan veljensä Kaarlo Kartoffelin ja Katrina-kissan kanssa, mitä kaikkea talvella voisi tehdä. Kaarlo toivoi, että voisi jo lähteä luistelemaan. Viikonloppuna tehdään jotain hauskaa, he päättivät. Mutta 6

7 miksi odottaa viikonloppua, kun hauskaa voi pitää jo heti, kierrätyskeskuslaiset ajattelivat ja juoksivat lumessa, tekivät lumienkeleitä ja pöllyttivät lunta toistensa päälle. Jopa Benjamin nyrpeä Ripuli-rotta oli innoissaan.kierrätyskeskuksen kello pirisi. Kenelläkään ei ollut kiire sisälle. Benjamin kätki rottansa housujen reisitaskuun. Kierrätyskeskukseen ei periaatteessa saanut tuoda rottia, mutta poika rikkoi sääntöä jatkuvasti, koska ei halunnut olla erossa rotastaan. Hetken kaikki katsoivat edessä levittäytyvää maisemaa. Katuja, kujia, kaukaisia peltoja ja niittyjä peitti paksu valkea lumivaippa. Puut olivat alastomia ja ikkunoihin muodostui jäätähtiä. Kaikki merkit syksystä olivat hautautuneet lumen alle. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. 7

8 Löytö Korkkilammelta Talvi oli siis saapunut, ja Jakke heräsi joka aamu hilpeänä. Eräänä päivänä hän istui sängyllä ja tuijotti ulos. Hänellä ja Katrinalla olisi koko viikonloppu aikaa puuhailla kavereiden kanssa ja videoida heidän leikkejään. Oletko hereillä? Jakke kysyi Katrinalta. En ole varma, Katrina mumisi peittonsa alta. Mennään herättämään Benjamin Potaatti ja Kaarlo Kartoffel, Jakke ehdotti. He koputtivat salaisen merkkikoputuksensa Benjamin Potaatin ja Kaarlo Kartoffelin ikkunaan. Kaarlo avasi ikkunan ja Benjaminin Ripuli-rottakin ilmestyi ikkunalaudalle siristellen silmiään. Tunnistettuaan tulijat se palasi nukkumaan turvallisesti isäntänsä kainaloon. Minä olen vielä unessa, Kaarlo Kartoffel haukotteli. Tule ulos. Me aiomme tehdä jotain hauskaa, Katrina sanoi. Herätä samalla veljesi, Jakke sanoi. Tule itse herättämään se kuorsaava mörökölli, Kaarlo nauroi. Silloin Benjamin kurkkasi toisesta ikkunasta. Hän katosi hetkeksi, mutta ilmestyi pian pukeutuneena ja rotta käsivarrellaan takaisin ikkunaan. Benjamin ja rotta hyppäsivät Jaken ja Katrinan luo. Odottakaa minua! Kaarlo Kartoffel huudahti. Liian pikainen herääminen ei ole hyväksi. Monien mielestä pitää ensin venytellä kunnolla, ettei reväytä lihaksiaan. Odottakaa nyt! Kaikki pysähtyivät odottamaan Kaarloa, ja silloin Jakke sai idean. Mennään Korkkikosken sillalle ja otetaan sieltä videokuvaa lumisesta kaupungista. Sitten kiivetään Kultaisen leijonan vanhalle kaivostornille ja seikkaillaan siellä. 8

9 Tehdään niin! muut sanoivat, ja niin he lähtivät matkaan. Korkkikoski ei ollut vielä jäätynyt. Vesi huurusi ja lorisi. Siltaa ei juuri huomannut koskesta nousevan vesihöyryn ja sumun keskeltä. Seikkailijat nojasivat sillan kaiteeseen, varisparvi räpytti raakkuen yli. He ihastelivat maisemaa ja Korkkikosken talojen piipuista nousevia savuvanoja. He näkivät sataman, veturitallit ja keskustan rakennukset. Aikansa katseltuaan ja ihasteltuaan he jatkoivat matkaa Korkkilammen rannalle. Kaarlo Kartoffel huomasi ensimmäisenä lammessa kelluvan esineen. Se näytti sateenvarjolta. Miten se oli sinne joutunut? Oliko joku suutuspäissään heittänyt sateenvarjonsa koskeen, josta se oli ajautunut lampeen? Onpa upea sateenvarjo, Benjamin sanoi ja veti varjon oksan avulla lammesta rannalle. Varo, ettet putoa. Siinä voi olla hengenlähtö lähellä tai ainakin vakava vilustuminen, Kaarlo varoitti veljeään. Benjamin hymähti. Sinä hössötät kuin riikinkukot. En muuten hössötä! Kaarlo Kartoffel tulistui. Hössötät ja sössötät, Benjamin Potaatti totesi ja kietoi kätensä ystävällisesti veljensä ympärille. Mutta se on osa sinua. Ripuli-rotta juoksi isäntänsä ojennettua kättä pitkin Kaarlon olkapäälle, kurottautui ja nuolaisi pojan poskea. Kaarlo Kartoffel ryhtyi pyyhkimään vimmatusti rotan pusua pois lapasellaan. Tuo rotta on nimensä veroinen. Tuosta muiskusta voi hyvinkin saada ripulin! Tai vesikauhun, vesipöhön, vesihiiden kutkan Seikkailijat tutkivat sateenvarjoa tarkemmin. Se näytti vanhanaikaiselta ja sen kahvassa oli kummallisia kaiverruksia. Mitä sinä aiot tehdä sateenvarjolla? Kaarlo kysyi. 9

10 En tiedä, Benjamin vastasi. Jakke kuvasi Benjamin Potaattia ja sateenvarjoa videolle. Ripuli-rotta nosti kuononsa pojan villapuseron kaula-aukosta ja nuuhki kiinnostuneena ilmaa, sillä sekin halusi päästä mukaan videolle. Sitten se vilisti tutkimaan sateenvarjoa viikset väristen. Jospa vien varjon löytötavaratoimistoon, Benjamin tuumi. Katrina katseli heidän takanaan kohoavaa käytöstä poistettua kaivostornia. Siellä asui heidän ystävänsä Kultainen leijona koiriensa Duurin ja Mollin kanssa. Kultainen leijona oli kirjailija, johon he olivat tutustuneet seikkailujensa myötä. Ehkä me voisimme kysyä neuvoa Kultaiselta leijonalta, Katrina ehdotti. Kultainen leijona tietää, mitä sateenvarjolle tehdään, Kaarlo Kartoffel myönsi. Ja Kultaisen leijonan kotona on aina niin lämmintä. Minusta tuntuu, että saappaani vuotavat enkä halua vilustua Tuuli humisi paljaissa, jäähileisissä pihapuissa, kun ystävykset suuntasivat kulkunsa kohti Kultaisen leijonan kotia sateenvarjo mukanaan. Jakke kuvasi kaivostornin huurteista seinää. Ihan kuin seinällä olisi luminen talviturkki, hän aprikoi. Kukaan heistä ei arvannut, että sateenvarjo johdattaisi heidät hurjaan seikkailuun. 10

11 Huippusalaista Kultainen leijona istui upottavassa nahkatuolissa kamiinan edessä ja luki kirjaa. Kamiinan päällä porisi kahvipannu. Duuri ja Molli lötköttivät vierekkäin kamiinan vieressä ja kuorsasivat. Kun seikkailijat astuivat sisälle, koirat heräsivät ja haukahtivat iloisesti. Ne pitivät seikkailijoista ja seikkailijat niistä. Vain Ripuli-rotta suhtautui epäillen koirien riehumiseen lasten ympärillä. Lopulta se päätti pysytellä turvassa Benjamin Potaatin villapuserossa. Kultainen leijona, me löysimme Korkkilammesta kummallisen esineen. Katso! Kaarlo Kartoffel sanoi innoissaan. Kirjailija nousi tuolista ja tarkasteli sateenvarjoa. Sitten hän käveli ympäri huonetta heilutellen varjoa kädessään. Seikkailijoita nauratti. Kultainen leijona näytti keikarilta. Se on hieno, Kultainen leijona sanoi ja antoi sateenvarjon takaisin seikkailijoille. En ole koskaan aiemmin nähnyt tuollaista sateenvarjoa. Se on varmaan ikivanha, ja kahvan kuviointi on todella omaperäinen. Kenen se mahtaa olla? Benjamin Potaatti ihmetteli. Vaikea kysymys, Kultainen leijona myönsi ja meni kamiinan luo. Ehkä sateenvarjolle löytyy omistaja. Pitää kysellä Korkkikosken ihmisiltä, ehkä joku kaipaa sitä. Seikkailijat istuutuivat pienen pöydän ääreen pohtimaan asiaa ja juomaan kuumaa teetä. Duuri makasi Katrinan jalkojen juuressa ja Molli katsoi toiveikkaasti pöydän herkkuja. Tämä näyttää taikurin taikasauvalta, Katrina mietti ja heilutti sateenvarjoa ilmassa. 11

12 Ehkä minä voin taikoa sillä. Varo, ettet osu sillä jotakuta silmään, Jakke sanoi. Älä ole typerä! Katrina kivahti ja heilautti sateenvarjoa kohti Jakkea. Nyt minä loitsin sinut Matti Nykäsen hammasharjaksi, Katrina lausui juhlallisesti. Benjamin Potaattia nauratti. Sateenvarjo osui vanhan lipaston kulmaan. Silloin tapahtui jotain outoa: lipastosta raottui pieni luukku. Se oli vahinko! Katrina huudahti ja pudotti varjon tassuistaan. Olit oikeassa, Kultainen leijona rauhoitteli. Se on taikasateenvarjo. Tuota luukkua en ole koskaan aiemmin nähnyt. Duuri nuuski puoliksi auennutta luukkua. Sitten se haukahti kysyvästi ja ryhtyi murisemaan. Seikkailijat huomasivat, että molempien koirien niskakarvat olivat nousseet pystyyn. Mitä siellä on? Benjamin Potaatti uteli. Ehkä sieltä löytyy aarre, Kaarlo Kartoffel toivoi. Mutta toivottavasti me emme saa mitään muinaista tautia. Olen lukenut jostain, miten ikivanhoista kapistuksista Tutkitaan jo, Katrina hoputti. Minä en kestä tätä jännitystä! Kultainen leijona aikoi juuri työntää kätensä lipaston luukkuun, kun kaivostornin oveen koputettiin terävästi. Kaikki säpsähtivät. Duuri murahti. Kultainen leijona meni avaamaan ovea. Oviaukossa seisoi pitkään mustaan viittaan ja leveälieriseen hattuun pukeutunut mies. Miehellä oli tuimat silmät ja kelmeät kasvot. Hänen leuassaan rehotti tuuhea parta. Kuluneesta hatusta ja liehuvasta viitasta tippui sulavaa lunta. Onko teillä salaperäistä tavaraa? mies kysyi ja paljasti hymyillessään keltaiset hampaat. 12

13 Arvoituksellinen keräilijä Kaikki tuijottivat miestä sanomatta sanaakaan. Lopulta Kultainen leijona rohkaisi mielensä ja pyysi vierasta astumaan sisälle kaivostorniin. Mies kiitti, pudisteli lumet viitastaan ja katseli ympäriinsä. Hieno kaivostorni. Hyvässä kunnossa. Milloin torni on rakennettu? mies kysyi ja koputteli seiniä. Vuonna 1898, Kultainen leijona vastasi nopeasti. Anteeksi, mitä sinä sanoit hakevasi? Salaperäistä tavaraa, mies sanoi ja katsoi Kultaista leijonaa. Löytyisikö sinulta? Kultainen leijona katseli ympärilleen. Minusta tuntuu, että minulla ei ole mitään salaperäistä tavaraa. Olen kyllä itsekin aika kova keräilijä, ja esineilläni 13

14 on erityinen tarina ja muisto kerrottavanaan, mutta eivät ne mitenkään salaperäisiä tarinoita tai muistoja ole. Kirjojakin minulla on, Kultainen leijona totesi ja vilkaisi ympärillään olevia kirjapinoja. Sepä ikävää, mies sanoi ja istuutui vanhan laatikon päälle. Tai siis, että on paljon kirjoja ei tietenkään ole ikävää, mutta se että täällä ei ole salaperäisiä tavaroita, se on ikävää. Jakke rohkaisi mielensä ja kysyi, miksi mies etsi tavaraa. Katsokaas minä olen keräilijä, lierihattuinen mies vastasi. Olen juuri saanut kerätyksi loppuun purukumikuvakokoelmani. Nyt minä tarvitsen uuden keräilykohteen. Minun on pakko, ymmärrättekö? Tulen sekopäiseksi, ellen pikaisesti keksi joitain uutta kerättävää! Siis meikäläisiä, Kultainen leijona virnisti. Minä olen aina ollut tällainen, mies huokaisi raskaasti. Jo lapsena minä keräsin kiviä, simpukoita, nappeja, kuulakärkikyniä, vanhoja keräilykuvia ja tulitikkulaatikoita. Ja nyt minä kaipaan kipeästi uutta keräilykohdetta. Mies huokaisi taas. Pidätkö sinä sateenvarjoista? Katrina keksi. Mies rypisti kulmakarvojaan. Sanoitko sinä varjo siis sateenvarjo? Katrina ojensi sateenvarjon miestä kohti. Miehen silmiin syttyi kiinnostuksen kipinä. Mistä sinä löysit tämän? mies uteli. Katrina kertoi hänelle. Mies näytti hyvin innostuneelta. Hän kosketteli sormellaan sateenvarjon kahvan kuviointia. Merkkejä, koodeja tai kenties salakirjoitusta? mies mutisi ja hänen silmänsä kapenivat. - Tämä on harvinaisen näköinen sateenvarjo, oikea klassinen sontikka, ja kaiken lisäksi se vielä toimii hyvin. Sitten mies alensi ääntään ja sanoi melkein kuiskaten: 14

15 Antaisitko sinä sen minulle? Katrina katsoi ystäviään ja Kultaista leijonaa. Kaikki nyökkäsivät. - Ei kai siitä olisi haittaakaan, Katrina tuumasi. Muut nyökkäsivät hyväksyvästi. Katrina ojensi sateenvarjon miehelle, joka näytti hyvin tyytyväiseltä. Ole hyvä. Erinomaista, mies sanoi. Sateenvarjoja minä en ole aiemmin kerännytkään. Sepä mukavaa, Kultainen leijona totesi. Kun olen saanut kokoelman kasaan, minä kutsun teidät luokseni, mies lupasi. Hän heilautti viittaansa ja katosi kaivostornin ovesta ulos yhtä yllättävästi kuin oli tullutkin. Sumu peitti kaivostornin usvaviittaansa. Parvi variksia lensi raakkuen tornin katolle lepäämään. Kultaisesta leijonasta ne näyttivät varjolinnuilta, jotka ennustivat tapahtuvaksi salamyhkäisiä asioita. 15

16 Riimukirjoitusta Salaperäinen tyyppi, Benjamin Potaatti sanoi, kun viittamies oli häipynyt. Niin oli, Kultainen leijona totesi sulkiessaan oven. Minusta mies oli hieman nuhruinen, Kaarlo Kartoffel tuumasi. Toivottavasti hänellä ei ollut flunssaa. Se tarttuu niin helposti. Kerrankin yksi aivasteleva eno vieraili meillä ja Nyt tutkitaan nopeasti, mitä lipaston luukun sisältä löytyy! Katrina hoputti. Sinä aivan halkeat jännityksestä, Jakke nauroi. Niin halkean. Vauhtia nyt! Katrina huudahti ja pomppi pöydän ympärillä Seikkailijat kerääntyivät Kultaisen leijonan luo. Kultainen leijona korjasi silmälasejaan ja työnsi kätensä salaluukusta sisään. Täällä on jotakin, Kultainen leijona ilmoitti. Minä arvasin sen! Katrina hihkui. Kultainen leijona veti luukusta esiin pienen käärön. Kaikki hyppäsivät heti lähemmäs kirjailijaa. Duurikin haukahti. Minä avaan tämän, Kultainen leijona sanoi. Syntyi miltei sekasorto, kun kaikki halusivat nähdä, mitä kangaskääröstä paljastuisi. Ihanaa! Eihän tämä voi olla totta, Kaarlo Kartoffel huokaili onnellisena. Me olemme oikean mysteerin ääressä! Katrina lisäsi. Kultainen leijona levitti vanhalta lemuavan käärön pöydälle. Seikkailijat tuijottivat kangasta, johon oli luonnosteltu musteella viivoja. 16

17 Osa viivoista oli selkeitä, osa haalenneita. Jep. Se on kartta, Benjamin Potaatti sanoi. Aarrekartta, Kaarlo Kartoffel totesi. Minähän arvasin! Katrina huudahti. Onko se Korkkikosken kartta? Jakke kysyi. Kultainen leijona tutki karttaa läheltä. Hän korjasi pieniä pyöreitä silmälasejaan ja sanoi: En ole varma. Odottakaa hetki! Koirat läähättivät lasten välissä. Duuri ja Molli ovat yhtä innoissaan kuin mekin, Kaarlo Kartoffel sanoi ja rapsutti niitä korvien takaa. Duuri haukahti tyytyväisenä. Ehkä seikkailijat olivat löytäneet salaisen kartan sen maahan kaivamista luista, joita se etsi joka kevät. Duuri ei tiennyt, että Molli oli nokkela kaveri, joka löysi sen kätköt. Kultainen leijona vetäytyi sivuun mietteliään näköisenä. Se on vanha kartta Korkkikoskesta. Niin? seikkailijat sanoivat kuorossa. Jos minä tulkitsen oikein Niin? Tämä näyttää aarrekartalta, Kultainen leijona vakuutti. Hetken kaikki olivat hiljaa. Kuulinko minä oikein? Aarre? Kaarlo Kartoffel kysyi. Täällä Korkkikoskessa? Katrina varmisti. Se näyttää kaappari Ketsupin aarteelta, Kultainen leijona sanoi tutkittuaan tovin karttaa. Syntyi mieletön sekamelska, kun seikkailijat pomppivat riemuissaan ja juoksivat ympäri tornia. Jokaisen sydän pamppaili. Odottakaa! Täällä on vielä muutakin, Kultainen leijona sanoi ja kaivoi salaluukkua. 17

18 Seikkailijat silmäilivät kiveä, joka oli Kultaisen leijonan kädessä. Siinä on erikoisia merkkejä, Katrina huomasi. Näytä, Jakke pyysi. Aivan samanlaisia merkkejä kuin sateenvarjossa, Kaarlo Kartoffel sanoi. Minä tiedän, mitä ne ovat, Benjamin Potaatti keksi. Mitä sitten? Katrina hihkui. Benjamin Potaatti ei vastannut. Seikkailijat tutkivat kiveä tarkemmin. Kultainen leijona pyysi Duuria tuomaan suurennuslasin. Koira haukahti kaverilleen ja Molli kävi hakemassa seikkailijoille suurennuslasin. Katsokaa, ne ovat riimukirjoitusta, Benjamin Potaatti totesi tyytyväisenä. Muinaisten hevosten kirjoitustako? Katrina kysyi. Jakke huokaisi raskaasti. Ei, riimukirjoituksella ei ole mitään tekemistä hevosen riimun kanssa. Ai jaa, Katrina huomautti pettyneenä. Onko kenenkään mieleen tullut, että muinaiskivessä voi piillä basilleja ja viruksia, ja ne voivat johtaa vakaviin tauteihin, Kaarlo kauhisteli. Rauhoittukaa nyt! Jakke sanoi. Riimukirjaimisto on tikkukirjaimia muistuttavia aakkosia, Benjamin Potaatti selosti. Jakke halusi jatkaa, sillä hän tiesi asiasta kuin asiasta. Jakke kertoi, että samanlaisia aakkosten eri muotoja käytettiin Skandinavian lisäksi anglosaksien parissa, jotka toivat riimukirjaimiston mukanaan Tanskaan. Anglosakset? Katrina keskeytti. Kuulostaa vaaralliselta! Mitä niillä anglosaksilla voi leikata? Kiveä vai paperia? 18

19 Eivät ne ole mitkään sakset, Jakke puuskahti mutta jatkoi: Kuuluisimmat riimukirjoitukset on löydettävissä viikinkiajalta peräisin olevista suurista kivilaatoista. Ja jostain sellaisesta tämä meidänkin kivenpalamme on peräisin, Kultainen leijona sanoi innoissaan. Toden totta, uskomatonta tuuria. Kaappari Ketsupin aarrekartta sekä viikinkiajalta peräisin oleva riimukirjoitus! Näytti siltä, että salaseura Korkkikopla oli löytänyt toivomansa seikkailun. 19

20 Kaappari Ketsuppi Seikkailijat tarkastelivat kummastellen aarrekarttaa ja riimukiven palaa. He hörppivät teetä ja kahvia ja hyörivät kartan ja kivenpalan ympärillä. Kartan ymmärtäminen ei ollut helppoa. Suurin osa karttaan piirretyistä kaduista oli tänä päivänä aivan erilaisia, ja kartalle oli merkitty rakennuksia, joita seikkailijat eivät olleet koskaan nähneetkään. Kartta oli jo itsessään suuri aarre. Seikkailijat olivat riemuissaan. Kuka on kaappari Ketsuppi? Jakke kysyi. En ole koskaan kuullut sellaisesta miehestä. Et niin, Kultainen leijona sanoi. Koska kaappari Ketsuppi oli nainen eikä mies. Hänen ristimänimensä oli Sini Irene Suloinen, mutta hänen intohimonsa tomaatteihin antoi hänelle liikanimen Ketsuppi. 20

21 Kaarlo Kartoffel nyrpisti nenäänsä. Jos syö liikaa tomaatteja, alkaa huulia ja kieltä kipristellä. Muut katsoivat Kaarlo Kartoffelia kummissaan. Kaarlo vakuutti, että niin juuri hänelle kävi usein. Sitten hän muisteli, miten oli kerran laittanut liikaa tomaattikastiketta spagettiinsa, mutta muita ei asia kiinnostanut. Seikkailijat pyysivät Kultaista leijonaa jatkamaan. Ketsuppi oli kaapparina Pohjanmerellä, Itämerellä ja Atlantilla. Kerrotaan, että hän kaappasi Brasiliasta matkanneen Tanskan kruunun kauppalaivan. Laiva oli lastattu tomaatinsiemenillä ja vieraiden maiden aarteilla. Ketsuppi palasi Suomeen ja asettui Korkkikoskelle, ja kerrotaan, että hän kätki brasilialaisen aarteen Korkkikosken kaupunkiin, Kultainen leijona selitti. Hän rakennutti myllyn, jauhoi Korkkikosken väelle viljaa ja kasvatti herkullisia tomaatteja. Ketsupista tuli aivan tavallinen ja kunnollinen kansalainen. Tuohan on vanha tarina, Benjamin Potaatti muisti. Kaikki kulmakunnan seikkailijat ovat aikoinaan etsineet Ketsupin aarretta. Meidän isä ja äitikin, kun he olivat pieniä! Vai niin, Kaarlo Kartoffel sanoi. Minun on kyllä vaikea kuvitella äitiä etsimässä aarretta. Niissä hommissa on niin helppo liata vaatteet ja sairastua. Ja meidän äiti oli hirveän tarkka kummastakin. Eikö vain? Katrina rypisti otsaansa ja pohti: Nyt meillä on kuitenkin hallussamme kartta. Se on muilta etsijöiltä puuttunut. Kartasta on meille suurta hyötyä. Entä riimukirjoitus? Miten se liittyy tähän? Jakke ihmetteli. Ai niin! Paras juttu on vielä kertomatta, Kultainen leijona sanoi ja läimäytti otsaansa. Väitetään, että kaappari Ketsuppi olisi löytänyt täältä muinaisen viikinkiveneen. Täältä? Katrina ihmetteli. Hyvin epätodennäköistä, Jakke sanoi. Viikingit touhusivat Suomen rannikoilla, eivät sisämaassa. 21

22 Mutta entä jos viikingit nousivat jokia myöten aina Korkkikoskelle asti? Benjamin Potaatti tuumasi. Hyvin epätodennäköistä, Jakke toisti. Miksi viikingit niin olisivat tehneet? Benjamin Potaatti kohautti olkapäitään. Sitä hän ei tiennyt. Kenties viikingit kävivät kauppaa tai ryöstelivät järvi- ja jokiseutuja. Meidän pitää saada lisää tietoa Ketsupista ja riimukirjoituksesta ja viikinkien liikkeistä, Katrina ehdotti. Jep. Minä tiedän kuka osaa avittaa, Benjamin Potaatti keksi. Anna-Stina. Arkistonhoitaja, sinäpä sen hoksasit! Kultainen leijona innostui. Hän on perillä tämän kaupungin historiasta paremmin kuin kukaan toinen. Anna-Stina on oikein mukava ja fiksun oloinen nuori olento. Tarkoitatko, että tosi ihana? Katrina kujersi ja räpytteli silmiään. Oletko jo pussannut Anna-Stinaa? No voi, yök! pojat sanoivat yhteen ääneen. No voi, miten romanttista, Katrina totesi ja näytti kieltään. Pussailussa vaihtuu melkoinen määrä basilleja, Kaarlo Kartoffel muistutti. Ainakin miljoona basillia. Vai oliko se sittenkin miljardi basillia? Kultainen leijona punastui, ja seikkailijoita alkoi naurattaa. Jakke huomautti, että oli sunnuntai eikä arkisto ollut auki viikonloppuna. Huonoa tuuria, Kaarlo Kartoffel sanoi. Katrina ehdotti tiedonhakua internetistä. Benjamin Potaatti epäili, löytyisikö sieltä mitään tietoa kaapparista. Seikkailijat päättivät kuitenkin yrittää. Tuletko sinä mukaan? Katrina kysyi Kultaiselta leijonalta. Minä ajattelin lukea kirjaa, joka kertoo afrikkalaisista villisorsista, Kultainen leijona sanoi. Kertokaa myöhemmin, mitä 22

23 olette löytäneet. Hyvä on, Benjamin Potaatti sanoi. Pidä huolta kartasta ja kivestä, Katrina sanoi pujottaessaan saappaita jalkoihinsa. Kultainen leijona nyökkäsi. Kätken ne takaisin salaluukkuun. Siellä ne ovat pysyneet visusti piilossa kaikki vuodet. Lasten mielestä se oli kekseliästä. Ulkona tuntui jäätävältä. Kaupunki hautautui yhä paksumpaan usvaan. Seikkailijat juoksivat kohti Katrinan ja Jaken kotia. He uhkuivat intoa: ensimmäinen oikea arvoitus salaseura Korkkikoplalle, jonka he olivat juuri perustaneet! Duuri katsoi lasten juoksua kaivostornin kapeasta ikkunasta. Lopulta Duuri hukkasi seikkailijat silmistään. Se pomppasi ikkunalaudalta ja juoksi portaat alakertaan. Kultainen leijona istui keinutuolissa lukemassa kirjaa Niilin kaislikossa asuvista sorsista. Kultainen leijona syventyi tarinaan ja hymyili tyytyväisenä. Hän halusi hetkeksi pyyhkiä aarteet ja viikingit mielestään. Korkkikopla on kyllä innoissaan aarteen jahtaamisesta, kirjailija tuumiskeli ääneen. Sitten hän laittoi kirjan sivuun, käveli kirjahyllyn eteen ja kapusi tikkaita ylös. Kun kirjailija löysi etsimänsä teoksen, hän vihelteli tyytyväisenä ja palasi keinutuoliin. Kirjassa oli monenlaisia kuvauksia viikinkien retkistä ja ohjeet riimukirjoituksen ymmärtämiseksi. Kultainen leijona otti kivenpalan ja vertasi kivessä olevia merkkejä kirjan merkkeihin. Ja ennen kuin Kultainen leijona huomasikaan, hän oli syventynyt tekstin selvittämistyöhön. Kun seikkailijat pääsivät Katrinan ja Jaken majapaikkaan, he keittivät itselleen lämpöistä kaakaota. Kaakaomukit kädessä he menivät tutkimaan internetiä, josta he löysivät kaksi viitettä kaappari Ketsupista. Tiedoista ei kuitenkaan ollut mitään 23

24 hyötyä, joten Jakke ja Benjamin Potaatti uppoutuivat jatkamaan aikaisemmin keskeytynyttä lautapeliään ja Katrina ja Kaarlo Kartoffel alkoivat piirtää kuvia Duurista sekä Mollista, hilpeää lahjaa Kultaiselle leijonalle. Ulkona lumituisku voimistui voimistumistaan, ja iltahämärä kääri kaupungin varjoihinsa. Tuulen jääkylmät sormet olivat armottomia. Koiran ulkoiluttajat lisäsivät askeleitaan, pyry ja viima menivät läpi takkien, housujen ja kaulaliinojen. Kylmä kipristeli nenää ja vihmoi varpaita. Hurtat ja piskit ihmettelivät, miksi niiden omistajilla oli niin hillitön kiire päästä takaisin kotiin. 24

25 Yllättäviä paljastuksia Seuraava päivä oli arkipäivä ja seikkailijat riensivät Korkkikosken historialliseen arkistoon. Arkistonhoitaja Anna-Stina kuunteli tarkasti lasten tarinaa. Punatukkainen arkistonhoitaja aprikoi hetken, käännähti sitten ympäri ja vei seikkailijat takahuoneeseen. Täällä on meidän arkistohuoneemme, Anna-Stina selitti ja avasi raskaan rautaoven. Täällä minä teen työtäni. Aika pölyistä, Kaarlo Kartoffel sanoi. Et kai vain saa allergiakohtausta? Benjamin kysyi. Kaarlo näytti veljelleen kieltä. Nuija. Seikkailijat katsoivat seiniä kiertäviä hyllyjä, jotka olivat täynnä kansioita. Huone tuoksui tomulle ja vanhalle ajalle. Katrina huokaisi ihastuneena. Hän piti kaikesta vanhasta. Onko näihin mappeihin koottu Korkkikosken historia? Katrina halusi tietää. Anna-Stina nyökkäsi. Ensin minä kuvittelin, että nämä tekstit olisivat tosi pitkäpiimäisiä. Sitten minä hämmästyin. Näistä kansioista löytyy jännittävämpiä juttuja kuin seikkailuromaaneista. Tiesittekö, että Korkkikoski oli merkittävä paikka, ei vain korkkiteollisuutensa vaan myös hiilikaivoksensa takia? Sitten hiiliesiintymät ehtyivät, ja Korkkikoskella jatkettiin korkkien valmistamista. Katrina haukotteli. Jakke tönäisi kissaansa ja vakavoitui. Uskotko, että täällä on uutta tietoa kaappari Ketsupista? Totta kai. Minä tiedän sen, Anna-Stina vastasi. Arkistonhoitaja tutki kortistolaatikkoa, kirjoitti paperilapulle jotakin ja meni sitten hakemaan hyllyistä kansioita ja kirjoja. 25

26 Hän laski ne kirjoituspöydälle. Anna-Stina otti yhden kansion. Hän käänteli sivuja, joissa oli muovitaskuja. Mitä noissa on? Benjamin Potaatti uteli. Näihin taskuihin ja leikekirjaan on poimittu tarinoita kaappari Ketsupista eli Sini Suloisesta. Hei, mieletöntä! Kaarlo Kartoffel ihasteli. Loistava nimi. Anna-Stina otti suuren pölyisen kirjan ja avasi sen. Ripuli-rottakin näyttäytyi ja haisteli ilmaa. Sitten se kipitti isäntänsä käsivartta pitkin pöydälle. Anna-Stina silitti ja rapsutti rottaa korvan takaa. Se hyrisi mielihyvästä. Arkistonhoitaja oli niitä harvoja aikuisia Kultaisen leijonan lisäksi, joka piti Ripuli-rotasta. Kirja on vaarallisen pölyinen. Minä saan kohta heinänuhakohtauksen, vaikka on talvi, Kaarlo Kartoffel valitti. Tämä kirja kertoo Ketsupin tarinan, Anna-Stina sanoi ja taputti paksua kirjaa. Kaikki kerääntyivät Anna-Stinan tuolin ympärille. Kirja haisee homeelle enkä minä siedä, Kaarlo Kartoffel aloitti valituksen, mutta muut vaiensivat hänet. Katsokaapa kirjassa olevaa kaappari Ketsupin muotokuvaa. Kaikki tuijottivat kuvaa. Siinä oli jotakin merkillistä, ja äkkiä he tajusivat, mitä se oli. Ketsuppihan näyttää tutulta, Jakke sanoi. Todellakin, Kaarlo Kartoffel nieleskeli. 26

27 Jep. Kultaisessa leijonassa ja kaappari Ketsupissa on hieman samaa näköä, Benjamin Potaatti jatkoi. Hauskaa. Anna-Stina korjasi silmälasejaan. Hänestäkin Ketsupissa oli jotakin tuttua. Yllättävä yhdennäköisyys Kultaisen leijonan kanssa! Ripulikin vilkaisi kuvaa kuin olisi ymmärtänyt, että siinä oli jotakin tärkeää. Kohta rotta kuitenkin pitkästyi ja kapusi arkistonhoitajan olkapäälle nuolemaan itseään puhtaaksi. Ovatkohan Kultainen leijona ja Ketsuppi sukua toisilleen? Anna-Stina pohti. Se voisi selittää, miksi kaappari Ketsupin aarrekartta löytyi Kultaisen leijonan vanhasta tornista, Katrina sanoi. Niin, eikös ennen kaivostornia samalla paikalla sijainnut Ketsupin mylly? Anna-Stina muisteli. Ja ränsistynyt lipasto, josta salaluukku löytyi, on todella vanha. Ehkä se on peräisin kapteeni Ketsupin myllystä, Benjamin Potaatti ehdotti. Jos oikein muistan, lipastoon oli kaiverrettu vuosi 1800 ja jotakin, Jakke sanoi. Kuulostaa johdonmukaiselta, Anna-Stina sanoi ja pyöritteli hiussuortuvaa sormiensa välissä. Rotta kapusi arkistonhoitajan pään päälle ja venytteli koipiaan. Katrina loikki ympäriinsä. Voihan pulisevat pääkallot! Kultainen leijona on itse kertonut, että vanha mylly on kuulunut hänen suvulleen satojen vuosien ajan, ja jos kaappari Ketsuppi perusti myllyn, niin eikö se tee Kultaisen leijonan Myös Ketsupin aarteen lailliseksi perilliseksi, Kaarlo Kartoffel innostui. Minä oikeasti uskon, että aarre on kätkettynä Korkkikoskeen, Benjamin Potaatti tuumi. Ja Korkkikopla löytää sen! Hyvä meitä. Verratonta! Katrina 27

28 kiljahteli huitoen käsiään. Älkää nyt sukkiin sotkeutuko! Jatketaan tutkimuksia, Jakke ehdotti hermostuneena. Jep. Ei pidä mennä asioiden edelle, Benjamin Potaatti lisäsi. Seikkailijat vaikenivat. Anna-Stina otti mukavan asennon tuolissaan ja luki kirjaa lukulampun valossa. Ripuli-rotta oli nukahtanut arkistonhoitajan olkapäälle. Arkistohuoneessa oli hämärää eikä ulkopuolelta kuulunut häiritseviä ääniä. Anna-Stina alkoi kertoa tarinaa kaappari Ketsupista 28

29 Ketsupin ja Boltarin tarina Kaappari Ketsuppi eli Sini Irene Suloinen toimi nuorena tukkilauttojen ja hiililastien kuljettajana. Siitä ei pidetty, koska niin tukkilauttoja kuin hiililasteja hoitivat siihen aikaan miehet. Sini oli itsepäinen ja itsenäinen nainen, joka halusi tehdä töitä, joita ei yleensä annettu naisille. Vähitellen hän suivaantui muitten ylenkatseeseen, ja näyttääkseen osaavansa tehdä mitä vaan hän alkoi ryöstellä pikkulaivoja järvillä ja joilla. Kun jokia ja järviä alettiin vartioida tarkemmin, Sini muutti nimensä Ketsupiksi ja ryhtyi kunnon kaappariksi. Hänellä oli käytössään sen ajan sukkelin ja vikkelin hiililaiva, Tuonetar. Sillä Ketsuppi miehistöineen valtasi helposti isot, raskaassa lastissa kulkevat laivat, Anna-Stina kertoi. Näytä vielä sitä maalausta kaappari Ketsupista, Katrina pyysi. Anna-Stina näytti kirjan kuvaa. Ei hän näytä minusta pelottavalta, Katrina sanoi. Yhtä kiltin oloinen kuin Kultainen leijona. Ei se silti tarkoita, että ihminen ei voisi olla vaarallinen, Benjamin Potaatti muistutti. Jatka kertomusta, Kaarlo Kartoffel pyysi. Ryöstettyään Tanskan kruunun kauppalaivan Ketsuppi joutui tanskalaisten jahtaamaksi. Kaappari Ketsuppi ja hänen miehistönsä livistivät Ahvenanmaalle ja jatkoivat sieltä Turun saaristoon. He livahtivat hiililaivallaan jokia ja järviä pitkin aina Korkkikoskelle asti. Tänne, salaiseen paikkaan he piilottivat Tuonetar-laivan ja aarteen. Kumpaakaan ei koskaan ole löydetty, Anna-Stina kertoi ja sulki kirjan. Seikkailijat hiljentyivät. Tuntui satumaiselta, että tuo kaikki oli totta, että kaikki oli sattunut juuri Korkkikoskella. Jännitystä kasvatti sekin, että seikkailijat käsittivät monien muiden etsineen aarretta ennen heitä. 29

30 Entä sanotaanko siellä mitään viikingeistä? Katrina kysyi. Tai riimukirjoituksesta? Anna-Stina hymähti. Hassua, että mainitsit viikingit, koska Korkkikosken ympäristössä on aina liikkunut legenda kookkaasta ja mahtavaäänisestä viikinkipäälliköstä nimeltään Boltar. Legendan mukaan Boltar oli ajautunut vaelluksillaan Suomeen, Korkkikoskelle asti. Millainen mies viikinkipäällikkö oli? Kaarlo Kartoffel uteli. Boltar on nähtävästi oikeasti elänyt viikinki, ei vain paikallinen legenda. Hän oli kotoisin Norjasta ja myi turkiksia aina Ateenan ja Konstantinopolin kaupunkeihin asti. Ne olivat pitkiä matkoja siihen aikaan. Miten Boltar liittyy Korkkikoskeen? Jakke kysyi. Anna-Stina nojautui lähemmäs seikkailijoita. Kerrotaan, että viikinkipäällikkö Boltarin miehet olivat ahneita kuin ahmat, nälkäisiä kuin sudet ja näyttivät juhlien jälkeen aivan kuolleilta kaloilta. Seikkailijat tönivät toisiaan ja heidän silmänsä hehkuivat jännityksestä. Kolmen laivansa miehistön kanssa Boltar matkasi Afrikan rannikkokaupunkeihin asti. Wau, Jakke ja Katrina sanoivat yhteen ääneen. Afrikan! Me olemme asuneet sielläkin. Anna-Stina nyökkäsi ja jatkoi kertomustaan. Boltar kävi kauppaa, ja jos kaupanteko ei sujunut, hän poltti suutuspäissään koko kaupungin. Mutta hurjasta luonnostaan huolimatta viikinkipäälliköllä oli sydän kohdallaan. Seikkailijat halusivat kuulla lisää ja arkistonhoitaja jatkoi: Kerran Herkuleen pylväät ohitettuaan viikinkipäällikkö Boltar kohtasi Atlantilla kovia kokeneen kalastusaluksen, jota hän ei kuitenkaan ryöstänyt. Päinvastoin hän auttoi kalastajia 30

31 antamalla muonaa ja juomaa. Kiitokseksi kalastusaluksen kapteeni tarjosi Boltarille kartan, joka johdattaisi viikingit etelään, sinne missä kultaa olisi runsaasti lisää. Katrina hyppi malttamattomana tasajalkaa. Mitä tapahtui? Lähtivätkö viikingit matkaan vai palasivatko he kotiin pohjoiseen? Kerro nyt! Anna-Stina hymyili tyytyväisenä. Hyvä tarina, eikös vaan? Viikinkilaivoilla vallitsi demokratia, ja miehet äänestivät etelään matkaamisen puolesta. Minne he sitten saapuivat? Benjamin Potaatti kysyi. Ensin he kävivät täydentämässä juoma- ja ruokavarastojaan saarilla, joissa asui kiukkuisia ihmisiä ja vielä kiukkuisempia koiria. Pettyneet viikingit nimesivät paikat koirasaariksi. Nykyään ne tunnetaan nimellä Kanarian saaret. Me olemme olleet niillä monta kertaa talvilomalla! Kaarlo Kartoffel hihkaisi keskeyttäen Anna-Stinan kertomuksen. Lanzarote, Teneriffa, Gran Canaria ja mikä se yksi saari oli, missä kerran olin ihan pienenä? Ihan sama, vaikka olisi ollut Bora Tora! Katrina tuhahti. Okei, viikingit tankkasivat aamulla Kanarian saarilla, joivat päivällä limsaa Coco Locon baarissa ja iltapäivällä rentoutuivat vesipuistossa. Mutta mitä aarteelle tapahtui? Ei kai se löytynyt Kanarian saarilta? Ei, Anna-Stina vastasi. Boltar purjehti miehistönsä kanssa leveää jokea pitkin Afrikan sydämeen. He löysivät kylän, jossa oli kultakaivos. Ja viikingit ryöstivät sen? Katrina arvasi. Anna-Stina myönsi, että juuri niin viikingit olivat alussa päättäneet tehdä. Mutta alkuasukkaat pitivät vaaleita, isokokoisia viikinkejä jumalolentoina ja antoivat heille kiitokseksi vierailusta kultaa. Hurjaa! Entä mitä seuraavaksi tapahtui? Kaarlo Kartoffel kysyi. 31

32 No, mitä luulet? Viikingit tietysti palasivat takaisin kotiin Norjaan, Benjamin Potaatti arvasi. Juuri niin, Anna-Stina vastasi. Matkassa oli kuitenkin mutkia. Kuinkas muuten? Katrina naurahti. Viikinkien piti palata suoraan Norjaan, mutta Galliassa muuan miekkonen tarjosi viikingeille pussillisen kultaa maksuksi siitä, että nämä veisivät tärkeän lunnasvaatimuksen vesien yli Suomeen. Ahneelle Boltarille tehtävä oli mieluinen, ja niin viikingit ajautuivat Suomeen. He veivät lunnasvaatimuksen Hiittisten saarelle ja päättivät samalla tehdä pienen tutkimusretken Suomeen jokia pitkin. Ryöstelyt ja kaupankäynti mielessä, arvasi Benjamin Potaatti. Arvasit oikein, Anna-Stina vastasi ja nojautui taaksepäin tuolissaan. Korkkikosken kohdalla viikinkipäällikkö Boltar sai kuitenkin vakavan sairauskohtauksen ja menehtyi muutaman päivän kuluttua. Legendan mukaan Boltarin miehet asettivat päällikkönsä ja hänen tavaransa laivaan ja hautasivat sen jonnekin. Laiva oli täynnä ruokaa ja aarteita, joita Boltar voisi tarvita matkallaan Valhallaan. Hyvästeltyään päällikkönsä viikingit palasivat Norjaan lopuilla aluksilla. Valhallaan? Missä sellainen paikka on? Kaarlo Kartoffel kysyi. Arkistonhoitaja kertoi, että viikingit uskoivat kuollessaan siirtyvänsä Valhallaan, kuolemattomuuden maahan, jonne jokainen viikinkisoturi toivoi pääsevänsä. Miksi? Katrina kysyi. Voidakseen liittyä Odin-jumalan seuraan. Odinin suuressa kartanossa eivät juhla-ateriat tai taistelut koskaan loppuneet, Anna-Stina jatkoi. Eikä Boltarin laivaa koskaan löydetty, Jakke mutisi itsekseen. Mielenkiintoista. Mikä seikkailureissu viikingeillä olikaan, Katrina huokaisi. 32

33 Ei päivääkään tylsää. Tuollaista elämää ei enää eletä ja ehkä on hyvä niin, Kaarlo Kartoffel sanoi. Mieti, miten vaarallista on lähteä Afrikkaan ilman malarialääkkeitä. Minä saan kesällä yhden kurjan hyttysen puremastakin allergisen reaktion. Jakke mietiskeli itsekseen ja kiersi pientä ympyrää kirjahyllyjen edessä. Se oli aina merkki siitä, että hän ajatteli ankarasti. Erityisen pitkään Jakke tuijotti kuvaa Ketsupista. Naisella oli yllään rähjäinen pitkä takki, leveälierinen hattu ja saappaat. Ketsuppi nojasi kuvassa sateenvarjoon. Onko kaivostorni rakennettu samalle paikalle, jossa aikoinaan sijaitsi Ketsupin rosvokoplan majapaikka? Jakke kysyi. Sitä teidän pitää kysyä Kultaiselta leijonalta, Anna-Stina sanoi. Mitä mieltä sinä olet? Katrina uteli. Se on mahdollista, Anna-Stina vastasi ja otti silmälasit päästään. Entä viikinkipäällikkö Boltarin laiva ja aarteet, löysikö kapteeni Ketsuppi nekin? Legendan mukaan hän löysi Boltarin viikinkiveneen, Anna-Stina vastasi. Monet legendat ovat kuitenkin liioiteltuja tarinoita. Ovatkohan kapteeni Ketsupin ja viikinkipäällikkö Boltarin ryöstösaaliit samassa paikassa? Benjamin Potaatti järkeili. 33

34 Kenties, Anna-Stina vastasi hiljaa. Kaikki vaikenivat. Benjaminin pohdiskelu sai kaikkien sydämet lyömään kovemmin. Korkkikoskella ei ehkä ollut vain yhden rosvon, vaan kenties kahden rosvon aarteet! Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Mikä hieno sattuma ja tilaisuus. Katrina tuumiskeli asiaa omalta kannaltaan. Ehkä aarteiden joukosta löytyisi safiiri, jota hän niin kaipasi silmäkseen. Arkistonhoitajan ilme oli pitkään pohtiva, sitten hän vilkaisi kelloa ja pudisti päätään: Anteeksi, minun on nyt palattava takaisin ruustinna Eulalian vanhojen kirjeiden ääreen. Kiireellinen juttu! Anna-Stina herätti Ripuli-rotan, ojensi lemmikin takaisin Benjamin Potaatille ja poistui takaisin kirjastosaliin. Seikkailijat jäivät istumaan arkistohuoneeseen. He jatkoivat kirjojen ja lehtileikkeiden tutkimista. Monissa lehtijutuissa kerrottiin, miten monet ihmiset olivat etsineet aarretta. Kaikki olivat kuitenkin lopulta luopuneet etsinnöistä ja tulleet siihen tulokseen, että koko aarrejuttu oli huijausta. Moni uskoi, että kaappari oli luovuttanut aarteen tanskalaisille takaaajajilleen, jotta oli päässyt turvaan takaisin Suomeen. Minä en usko sitä! Katrina sanoi tiukasti. Se voi olla yksi mahdollisuus, Jakke muistutti. Minä uskon, että aarre on olemassa, Katrina sanoi. Sekä Ketsupin että Boltarin! Molemmat. Minä uskon Katrinaa, Kaarlo Kartoffel jatkoi ja tarttui Katrinaa kädestä. Katrina hymyili itsetyytyväisenä. Jep. Korkkikopla etsii aarteen, Benjamin Potaatti varmisti. Okei, mutta muistakaa, että tästä ei tule helppoa, Jakke sanoi. Mitä sinä tarkoitat? Katrina ihmetteli. Jakke otti kirjat syliinsä ja katsoi ystäviään pitkään. Sitä, että aarre on pysynyt visusti piilossa pitkään. Se tar- 34

35 koittaa sitä, että aarre on hyvin kätketty. Ehkä joku tietää sen olemassaolosta ja pitää siitä hyvää huolta. Mitä sinä oikein tarkoitat? Katrina toisti suuttuneena. Sitä mitä sanoin. Meidän on hyvä olla varovaisia, Jakke vastasi ja käveli arkistohuoneesta ulos. Katrina pihisi kiukusta. Toisinaan isäntä oli todellinen ilonpilaaja! Benjamin Potaatti katsoi, kun he poistuivat arkistohuoneesta. Silloin hänen mieleensä tuli jokin, jonka hän oli nähnyt kaappari Ketsupin kuvassa. Sateenvarjo! Niin tietenkin, miten hän ei kiinnittänyt siihen aiemmin huomiota? Jep, Jakke voi olla oikeassa. Ehkä me emme ole ainoat kaappari Ketsupin ja viikinkipäällikkö Boltarin aarteen metsästäjät! Benjamin Potaatti sanoi ja kipaisi Jaken perään. Ripuli-rotta tähysteli isäntänsä paidan kaula-aukosta menoa ja aisti, että jotakin jännittävää oli tapahtumassa. 35

36 Lumilinnapäivä Oli uusi kierrätyskeskuspäivä. Lumi saartoi Korkkikosken kadut ja kujat. Aamulla joka paikassa aurattiin teitä ja jalkakäytäviä auki. Seikkailijoista oli kiva rämpiä eteenpäin lumessa. Pihalla kierrätyskeskuksen työntekijät tekivät melkoista lumilinnaa. Kiinteistöä hoitava vahtimestari oli hyväntahtoisesti koonnut lumen traktorilla isoksi keoksi. Keon päälle oli vaivatonta rakentaa mahtava linna, oikea linnoitus. Miten upea siitä tuleekaan, Kaarlo Kartoffel ihasteli. Pitää vain varoa, ettei putoa noin korkeilta muureilta ja loukkaa itseään. Tulkaa mukaan, ehdotti vihreäpipoinen poika. Kiitos, tullaan, Kaarlo Kartoffel vastasi ja laski reppunsa maahan. Tulkaa kaikki! Loistoajatus, Benjamin Potaatti huudahti ja liittyi joukkoon. Hetken päästä seikkailijat olivat rakentamisen vauhdissa. Kierrätyskeskuksen hälytyskello soi, ja seikkailijat pääsivät jatkamaan linnan rakentamista vasta seuraavalla kahvitunnilla. Iltapäivällä linnasta oli tullut iso ja näyttävä. Komea linna, Jakke sanoi. Ajatelkaa, miten viikinkipäällikkö Boltar miehistöineen on kavunnut 900-luvulla linnakkeisiin ja ryöstänyt ne, Katrina intoili. Voisimme leikkiä viikinkejä ja puolustajia. Minä haluan olla viikinki Boltar! Ja minä haluan olla kaappari Ketsuppi! Kaarlo Kartoffel julisti. Pitäisi ottaa valokuva linnasta. Tai kuvata videolle, Kaarlo Kartoffel totesi. Onko sinulla videokamera mukana? Jakke pudisti päätään. Jätin sen kotiin. Vahinko, Kaarlo Kartoffel sanoi. 36

37 Hei! Minulla on kännykässä kamera, Benjamin muisti. Hän otti taskustaan kännykän ja nappasi kuvan linnan rakentajista. Kuvassa Kaarlo Kartoffel ja Katrina olivat kapuamassa muurille, Jakke istui portin päällä ja muutama kierrätyskeskuksen apulainen kurkisteli keskeneräisestä tornista. Keskuksen johtaja, joka kantoi sylissään suksia ja sauvoja, käveli vahingossa kuvaan. Siitä tuli hyvä kuva, seikkailijat totesivat. Kuvan oton jälkeen johtaja kompastui rähmälleen lumihankeen, ja sukset sauvoineen lensivät ympäriinsä. Seikkailijoiden oli vaikea pidätellä naurua. Huomenna riennämme tapaamaan Kultaista leijonaa, seikkailijat tuumivat. Hän on varmaan tyytyväinen, kun saa kuulla uusia tietoja kapteeni Ketsupista, Katrina arveli. Iltahämärä laskeutui Korkkikoskelle, kun seikkailijat kiiruhtivat kotiin. Kaikkien mielessä kieppui kaappari Ketsuppi ja hänen Korkkikoskeen piilottamansa aarre, johon saattoi sisältyä viikinki Boltarin ryöstösaalis. 37

38 Petunia-täti näyttäytyy Kaivostornin parvekkeelta Kultainen leijona katseli Korkkikosken kaupunkia. Kuinka talviselta se näyttikään! Talojen piipuista kohosi savua, katulamppujen valot loistivat ja autot luistelivat lumisilla kaduilla. Onpa kaunis ilta, Kultainen leijona sanoi Duurille ja Mollille. Haluaisitteko tehdä lumilyhtyjä? Koirat haukahtivat ja alkoivat iloisesti pomppia isäntäänsä vasten. Kultainen leijona teki Duurin ja Mollin avustuksella kolme lumilyhtyä ja laittoi niihin kynttilät. Ne valaisivat kauniisti polkua, joka vei kaivostornille. Niistä tuli hienot, Kultainen leijona sanoi. Sitten Kultainen leijona sai uuden ajatuksen. Hän riensi keittiöön, laski vettä kahteen sankoon ja vei ne sitten ulos. Duuri katsoi isäntäänsä ihmeissään. Kun vesi jäätyy sankoihin, me saamme jäälyhtyjä, Kultainen leijona selitti. Taivas oli musta, tähdet loistivat kirkkaina. Kultainen leijona katsoi tähtiä ja hänestä tuntui, kuin niistä olisi kuulunut kaukaisia säveliä. Kultainen leijona, Duuri ja Molli olivat jo nukkumassa, kun lumista polkua pitkin köpötti tumma hahmo, jolla oli mukanaan kulunut kapsäkki. Hahmo oli Petunia, Kultaisen leijonan täti. Onpa kaivostorni ränsistynyt, Petunia-täti mutisi itsekseen. Se pitäisi remontoida, kuten itse asiassa Kultaisen leijonan elämäkin. Eihän hän tee muuta kuin kirjoittaa kirjoja ja ulkoiluttaa piskejään. 38

39 Kaivostornin edessä Petunia-täti jähmettyi. Hän epäröi hetken. Petunia-täti ei ollut varma, miten Kultainen leijona suhtautuisi hänen myöhäiseen vierailuunsa. Lopulta hän paukutti oveen. Avaa, Kultainen leijona. Täällä on Petunia-täti! Kultainen leijona avasi unisena oven. Hän katseli ihmeissään yövierasta. Petunia-täti? Täti nyökkäsi. Hienoa, Kultainen leijona. Sinä tunnistit vielä tätisi. Kultainen leijona pani merkille, että tädin vieressä oli kookas kapsäkki. Taisit tulla pidemmälle vierailulle? Petunia-täti hymyili, kun hän asteli peremmälle. Bingo! Arvasit oikein. Kultainen leijona nosti painavan matkalaukun sisään, ja Duuri ja Molli juoksivat Petunia-tätiä vastaan. Ne haistelivat vierasta epäluuloisena, mutta niiden häntä heilui. Täti silmäili ympärilleen arvostelevasti. Sinulla on täällä sotkuista, Petunia-täti kommentoi. Ei kun viihtyisää, Kultainen leijona väitti. Makuasia, Petunia-täti sanoi. Vieläkö sinä kirjoitat niitä höperöitä kirjojasi? Vielähän minä, Kultainen leijona vastasi. Mikä tuon koiran nimi olikaan? Tuuri? Duuri, Kultainen leijona korjasi. Ja tuo toinen oli sitten Muuli, Petunia-täti muisteli. Molli, Kultainen leijona haukotteli vastaukseksi. Oli mikä oli, ne ovat eläimiä, joissa voi kuhista tuhansia syöpäläisiä, Petunia-täti ilmoitti. Milloin sinä olet kylvettänyt ne? 39

40 Duuri kavahti, kun kuuli sanan kylvettäminen. Se juoksi tätiä pakoon ja kätkeytyi kaivostornin alakertaan, isojen kirjahyllyjen suojaan. Molli seurasi Duuria, vaikka ei ollut aivan varma mistä oli kysymys. Täti riisui pitkän takkinsa. Ei Duuria ja Mollia tarvitse monta kertaa vuodessa kylvettää eikä niissä ole syöpäläisiä, Kultainen leijona väitti. Mitä tädillä on oikein mielessä? Kaikenlaista, Petunia-täti vastasi salaperäisesti. Onko sinua käynyt tapaamassa leveälieriseen hattuun ja pitkään takkiin pukeutunut mies? Kultainen leijona nyökkäsi ja kertoi miehen kummallisesta vierailusta. Täti kuunteli kiinnostuneena sanomatta sanaakaan. Tarinan kuultuaan hän tuumi, ettei miehestä ehkä sittenkään olisi haittaa hänen suunnitelmilleen. Mutta tietenkään koskaan ei voinut olla liian varma, kuten Petunia-täti mielellään lausui. Meillä on kiire, täti sanoi lopulta. Hän katsoi Kultaista leijonaa silmiin. Mitä sinä tiedät kaappari Ketsupin aarteesta? Kultainen leijona kertoi Petunia-tädille kaiken, mitä tiesi ja aivasti lopussa. Täti katsoi Kultaista leijonaa huolestuneena. Sinä olet vilustunut. Onko sinulla se kartta tallella? Kultainen leijona otti lipaston salaluukusta kartan ja näytti sitä tädille. Sitten hän aivastaa pärskäytti kolme kertaa peräkkäin. Sinä kaipaat erikoismehuani, Petunia-täti sanoi ja kaivoi kapsäkistään mehupullon. Täti lorotti pullon sisällön kattilaan, laittoi kamiinan tulen ja haki villahuovan Kultaisen leijonan ympärille. Nökötä siinä ja odottele, kunnes mehu on tarpeeksi kuumaa. Sitten sinä juot sen ja olet hetken päästä valmis. Valmis mihin? Kultainen leijona kysyi ja aivasti. Aarrejahtiin! Petunia-täti vastasi. Oletko tosissasi? 40

41 Olen. Kultainen leijona nyökkäsi. Aarteen jahtaaminen kaksin Petunia-tädin kanssa ei ihan ensimmäisenä ollut käynyt Kultaisen leijonan mielessä. Duuri haukahti innostuneesti ja heilautti häntäänsä. Molli haukkui kysyvästi Duurin vieressä. Ehkä meidän pitäisi odottaa seikkailijoita, Kultainen leijona ehdotti. He ottaisivat mielellään osaa aarteen etsintään. Ei ole aikaa odottaa naperojengiä, Petunia-täti sanoi. Hän purki laukkunsa ja puki päälleen varustevyön. Kattila höyrysi kamiinan päällä. Nyt mehu on valmis. Mitä tässä on? Kultainen leijona kysyi, kun piti kädessään tädin ojentamaa kuumaa mehumukia. Siinä on vettä, mustaherukoita, sokeria, sitruunaa, vadelmaa, kardemummaa, valkosipulia, minttua, kanelia ja vaniljaa. Vähän siis kaikkea, Kultainen leijona tuumi ja joi. Mehun miellyttävä tuoksu hiveli nenää, ja mukava lämpö levisi vatsaan. Hörpi se reippaasti, sillä me lähdemme huomenna etsimään esi-isäsi, kaappari Ketsupin aarretta! Kultainen leijona katsoi ihmeissään Petunia-tätiä. Täti nyökkäsi: Kyllä vaan, kaappari Ketsuppi on meidän sukulaisemme, etkö sinä sitä tiennyt? Ei, sitä Kultainen leijona ei tiennyt. Lattianraosta ryömi esiin pikkuruinen karvaolento. Se meni rohkeasti kohti kamiinan lämpöä ja kuvitteli olevansa leiritulella. Karvaolento ojensi pienet käpälänsä ylöspäin ja huokaisi iloisesti, kun lämpö tavoitti sen kylmät käpälät. Kultainen leijona heilutti sormiaan karvaolennolle, joka nyökkäsi takaisin. Vai olen minä kuuluisan rosvon jälkeläinen, Kultainen leijona naureskeli itsekseen ja haroi partaansa. 41

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Pegasosten ja yksisarvisten maa Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku Iso alkukirjain seuraaviin: nimet, maat, kaupungit Pieni alkukirjain seuraaviin: viikonpäivät, kielet, kuukaudet 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju Mika on reipas 6-vuotias jalkapalloa rakastava poika. Hänen paras ystävänsä on Lotta joka pelaa Mikan kanssa samassa joukkueessa. Heidän joukkueensa nimi on Nappulat. Nappulalaiset ovat päässeet mukaan

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää.

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Papuri.papunet.net Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Riku, pliis, auta mua etsimään niitä. Muuten mun täytyy kävellä kotiin,

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN: LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Tämä satu sijoittuu Mäyrämäen kylään. Sitä asuttaa monen monituiset eläimet. Kylän epävirallisena päällikkönä on monet vuodet ollut vanha Mäyrä-herra.

Tämä satu sijoittuu Mäyrämäen kylään. Sitä asuttaa monen monituiset eläimet. Kylän epävirallisena päällikkönä on monet vuodet ollut vanha Mäyrä-herra. Esipuhe: Tämä satu sijoittuu Mäyrämäen kylään. Sitä asuttaa monen monituiset eläimet. Kylän epävirallisena päällikkönä on monet vuodet ollut vanha Mäyrä-herra. Normaalisti olen tehnyt kuvituksen valmiiksi

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Pepén tie uuteen päiväkotiin Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Satoi vettä. Eelillä oli tylsää. Hänen paras ystävänsä Miisa ei ollut kotona, joten Eelillä ei ollut leikkikaveria.

Satoi vettä. Eelillä oli tylsää. Hänen paras ystävänsä Miisa ei ollut kotona, joten Eelillä ei ollut leikkikaveria. SELKO 1 Satoi että. Eelillä oli tylsää. Hänen paras ystäänsä Miisa ei ollut kotona, joten Eelillä ei ollut leikkikaeria. Lähdetään kirjastoon! ehdotti äiti. Mikä se on? Eeli ihmetteli. Kirjasto on kia

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B

LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B LAPSELLINEN POIKA TEKIJÄ: LASSI 7B Oli kaunis päivä, aurinko paistoi, taivas oli kirkas ja linnut lauloivat. Anselmi keräili kukkia niityillä. Yhtäkkiä Anselmi näki peltohiiren ja säikähti niin, että juoksi

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

TARINOITA SUSSI G:N KAUPUNGISTA Elina Linnun luokka Juhannuskylän koulu Kevät 2018

TARINOITA SUSSI G:N KAUPUNGISTA Elina Linnun luokka Juhannuskylän koulu Kevät 2018 TARINOITA SUSSI G:N KAUPUNGISTA Elina Linnun luokka Juhannuskylän koulu Kevät 2018 O lipa kerran Sussi G:n kaupunki. Siellä oli erittäin lämmintä, + 3000 astetta. Siellä satoi karkkia ja kakkaa. Talvella

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Joutseneen tarttukaa.

Joutseneen tarttukaa. Joutseneen tarttukaa. Olipa kerran kolme veljestä. Nuorimman nimi oli Jussi. Toiset aina tekivät hänelle kiusaa, hän kun oli heikompi heitä. Kun hän kerran oli metsässä puita pilkkomassa ja valitteli vaivojansa,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

KIRJA➍. IB4_Insides_FIN.indd :56:21

KIRJA➍. IB4_Insides_FIN.indd :56:21 KIRJA➍ IB4_Insides_FIN.indd 1 2.6.2014 12:56:21 Lizille ja Morganille, lapsenvahdille ja lapsivahdittavalle A. B. Callumille ja Harrisonille S. B. Twinsy Copyright suomenkielinen painos 2014 Twinsy www.twinsy.fi

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

Peikkoarvoitus Taikametsässä

Peikkoarvoitus Taikametsässä Peikkoarvoitus Taikametsässä Vaasa, Teeriniemen koulu luokat 2 A ja B Teeriniemen koulun kakkosluokat, yhteensä 30 oppilasta, päättivät osallistua kilpailuun Tämä metsä on meille tärkeä. Teeriniemen koulu

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 Kaija Rantakari hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10 astun tarinan yli, aloitan lopusta: sydämeni ei ole kello putoan hyvin hitaasti ansaan unohdan puhua sinulle,

Lisätiedot

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata

OMPELUKONEAJOKORTTI H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N. Piirrä oma ajorata H A R J O I T U K S I A O M P E L U K O N E E N H A L L I N T A A N Piirrä oma ajorata Anna oppilaan piirtää oma ajorata itse: - Ohjaa aloittamaan kulmasta ja pitämään kynä kiinni paperissa koko ajan.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

Tukiviitottujen satujen sanat

Tukiviitottujen satujen sanat Tukiviitottujen satujen sanat Emmi-Reeta Nisula ja Silja Soittila Humanistinen Ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2018 - Satujen luvaton käyttö on kielletty - Siili, joka tahtoi halata Olipa kerran siili,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot