Nakkilan kunnan tiedotuslehti Marraskuu Nakkila tiedottaa. - Nakkila tiedottaa - 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nakkilan kunnan tiedotuslehti Marraskuu 2006. Nakkila tiedottaa. - Nakkila tiedottaa - 1"

Transkriptio

1 Nakkilan kunnan tiedotuslehti Marraskuu 2006 Nakkila tiedottaa 1 - Nakkila tiedottaa - 1

2 Kunnanjohtajan mietteitä 2 Kuva: Sirkka Kankaanpää Viime vuosi oli poikkeuksellisen lämmin. Kesällä tehtiin kaikkien aikojen lämpöennätyksiä. Lämmin sää tuntuu jatkuvan. Kevät alkoi tavallista aikaisemmin, koska nyt on jo 14 astetta lämmintä. Tätä lämpimän sään jaksoa on nyt jatkunut runsaan viikon ja sen ennustetaan edelleen jatkuvan. Alkuviikolla tehtiin kaikkien aikojen maaliskuun lämpöennätys 16,7 astetta Vantaalla. Talvi oli aika leuto ja luntakin oli aika vähän. Juuri ja juuri ehti hiukan hiihtämään, mutta varmaan monella jäi hiihtoharrastus aika vähiin jo lyhyen talvikaudenkin vuoksi. Nakkilalainen hiihtäjä Milla Saari oli edustamassa kotikuntaansa Nakkilaa ja koko Suomea hiihdon MM-kisoissa Sapporossa Japanissa. Milla on ilmoittanut lopettavansa ammattimaisen kilpahiihdon tähän kauteen. Milla on sekä itse menestynyt kilpaurheilija mutta myös kannustanut nuoria urheiluharrastusten pariin. Hiihtäjistä menestyivät mm. Jussi Simula voittamalla SM-kultaa M23vuotiaiden sarjassa 10 km:n vapaalla hiihtotyylillä ja SM-pronssia 15 km/perinteisessä hiihdossa ja Iida Vieno SM-pronssia N15 hopeasompahiihdoissa matkana 5 km. Nakkilan Jääkolkkaajat menestyivät jääkolkan EM-kisoissa voittamalla B-sarjan mestaruuden. Riku Laine voitti SM-kultaa 13 v. poikien nyrkkeilyssä. Vapaa-ajanlautakunta palkitsee keväällä vuoden 2006 menestyneitä urheilijoita uimahallin ja keilahallin 35-vuotistapahtuman yhteydessä. Itsenäisyyspäivän juhlassa luovutettiin kirjasto-kulttuurilautakunnan myöntämä Nakkilan kunnan kulttuuripalkinto. Palkinnon sai tänä vuonna Marjareetta Laato. Marjareetta on opiskellut vuosia Huittisten Musiikkiopistossa. Hän osallistui tammikuussa 2006 valtakunnalliseen Leevi Madetoja pianokilpailuun. Nakkilan vuoden yritykseksi 2006 valittiin Nakkilan Osuuspankki: Nakkilan Osuuspankki on toiminut jo 80 vuotta menestyksekkäästi ja osallistunut todella merkittävästi kunnan rakentamiseen monella tavalla. Vuoden nuoreksi yrittäjäksi valittiin tilipalvelu Anne Myllymäki. Onnea kaikille palkinnon saajille. Nakkilan Napakat esittävät jälleen teatteriesityksiä kesällä Näytelmä on tänä vuonna Heikki Turusen Simpauttaja. Esityksen ohjaa Paul Salonen. Aikaisemmin Napakat ovat esittäneet mm. Täällä Pohjantähden alla -musikaalin, Pohjanmaan, sekä Pesärikon. Aronuoman kesäteatterissa on katettu katsomo ja sinne mahtuu n. 400 katsojaa. Kansallinen veteraanipäivän juhla pidetään seurakuntakodilla Kotimaisen elokuvan viikko on Tänä vuonna vietetään ensimmäistä kertaa Nakkila-päiviä. Nakkila-päivät pidetään Nakkila-päivien viimeiseen päivään osuu Nakkilan Torilla pidettävät Nahkiaismarkkinat. Nahkiaismarkkinoilla valitaan vuosittain Nahkiaisparoni tai -paronitar. Kesän tapahtumat alkavat oikeastaan Nakkilan Torimarkkinoista, jotka pidetään Torilla Villilän kartanon kesänäyttely on avoinna Valtakunnallinen Pop&Jazz -musiikkileiri on Nakkilan yhteiskoulun tiloissa ja leirin päätöskonsertti Villilän Studioilla keskiviikkona Tappuritapahtuma on liikuntakeskuksen ja kotiseutumuseon ympäristössä. Harmonikkaviikko on ja pääkonsertti Kunta- ja palvelurakenneuudistus on edennyt Porin seudulla siihen vaiheeseen, että valmistelevat työryhmät ovat jättäneet väliraporttinsa. Porin kaupunkiseudun kahdeksan kuntaa ottavat niihin kantaa kevään aikana. Poliittisen tason neuvotteluja on myös jatkettu talven aikana. Nakkilan kunnan talous kehittyi vuoden 2006 aikana huomattavasti parempaan suuntaan. Vuosikate parani eurosta euroon ollen siten jo selvästi positiivinen. Koko maata ajatellen vuonna 2006 negatiivisen vuosikatteen kunnat ovat kaikki ennakkotiedon mukaan alle 2000 asukkaan kuntia. Koko maassa kuntien vuosikatteet yleisestikin paranivat. Nakkilan kunnan tulos on vielä kuitenkin euroa alijäämäinen vuoden 2 - Nakkila tiedottaa -

3 2006 osalta. Vuoden 2006 alijäämä katetaan aikaisempien vuosien ylijäämillä. Erikoissairaanhoidon menot kasvoivat yllättävästi 11 % eli n Kuitenkin kunnan toimintamenot nousivat vain 1,7%. Kunnan lainakanta pieneni hieman ollen nyt 564 asukasta kohti laskettuna. Kunnilla oli keskimäärin lainaa asukasta kohti laskettuna keskimäärin Nakkilan kunnan tiedotuslehti syntyi tasan 10 vuotta sitten. Ensimmäinen numero näki nimittäin päivänvalon toukokuussa Silloin lehdestä voi lukea, mm. kunnanhallituksen puheenjohtajan Harri Aallon haastattelun, katsella valtuustosta otettua valokuvaa puheenjohtajana Ilmo Myllymaa tai Kari Ylikosken kirjoitusta alueellisista kierrätyspisteistä. Kesäteatterin mainoksesta näkee, että kesäteatterissa pyöri Heikki Turusen Kivenpyörittäjän kylä. Lehti on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä ja hyvinkin tarpeellinen monessa mielessä. Esitän lehteen kirjoittaneille ja lehteä tekeville kiitokset hyvästä työstä. Erikoiskiitos kuuluu Sirkka Kankaanpäälle hallinto-osastolle. Hän on vuosia koonnut lehteä ja huolehtinut aina lehden ilmestymisestä. Lehti on lunastanut hyvinkin tarpeellisuutensa ja siksi lehden on hyvä lähteä seuraavalle 10-vuotiskaudelle. Onnea 10-vuotiaalle Nakkilan tiedotuslehdelle. Toivotan omasta puolestani ja kunnan henkilökunnan sekä luottamushenkilöiden puolesta kaikille nakkilalaisille ja muille lehden lukijoille hyvää kesää Kunnanjohtaja Kalevi Viren 3 Nakkilan kunnan tiedotuslehti Käyntiosoite: Porintie Nakkila Postiosoite: PL Nakkila Puhelin: (02) Fax: (02) Sähköpostiosoite: Internet: Toimitus: Tuula Lähdekorpi Sirkka Kankaanpää Ulkoasu ja sivunvalmistus: Insinööritoimisto Kustannussalpa Painopaikka: Ai-Ri Offset Ky Kansikuvassa: Milla Saari - Nakkila tiedottaa - 3

4 Pyssykankaan kotiseutupiiri tekee ansiokasta kotiseututyötä 4 Pyssykankaan kotiseutupiirin jo neljäs kirja, Puhuttu on, puhutaan vieläkin, ilmestyi viime syksynä. Kotiseutupiiri aloitti toimintansa jo v Harjavallan kansalaisopiston ohjelmaan kuuluvana piirinä. Piiriä on ansiokkaasti kaikki nämä vuodet viime syksyyn asti ohjannut Ritva Kava. Syksyllä ohjaustehtäviin tuli Sari Ketola. Aikaisemmin kotiseutupiirin toimesta ilmestyneet kirjat ovat: Eletty on, eletään vieläkin, Mettäkulman mukuloitten touhut sekä Tehty on, tehdään vieläkin. Viime syksynä ilmestyneeseen murrekirjaan, Puhuttu on, puhutaan vieläkin koottiin murresanastoa ryhmässä muistinvaraiseen tietoon pohjautuen. Muutamia paikkakuntalaisia on kuultu ja kartutettu asiantuntemusta sitä kautta mutta mitään laajoja haastattelukierroksia ei ole tehty. Vanha murre on hyvin ilmaisuvoimaista. Monilla sanoilla on merkityksensä lisäksi tietty vivahde, joka antoi puheelle väriä. Kirjantekijät kertoivat, että Nakkilassa puhutaan Kokemäenjokilaakson murretta, joka tulee lähemmäksi Porin kuin Kokemäenjoen puheenpartta mutta joukossa on myös ruotsalaisvaikutteisia sanoja. Jo neljäs kirja on siis valmistunut Pyssykankaan kotiseutupiiriläisten toimesta, mikä on aivan käsittämättömän hienoa ja arvokasta kotiseututyötä. Harras toive on, että Pyssykankaan kotiseutupiiri jatkaa tätä ansiokasta työtään ja samme käsiimme vielä viidennenkin kirjan, sillä aiheita piiriläisillä varmastikin on mistä kirjaa alkaisi työstämään. Paljonhan se vaatii piiriläisiltä voimia ja resursseja mutta ryhmä vaikuttaa muotoutuneen vuosien varrella hyvin aktiiviseksi ja toimivaksi ryhmäksi jossa jokainen heistä haluaa olla innolla mukana. Pyssykankaan kotiseutupiiriläiset kahvituokiolla kunnanvirastolla uuden kirjansa johdosta. Teksti: Tiina Palomäki Kuva: Marjatta Kivelä 4 - Nakkila tiedottaa -

5 Matomäen koulun matka Tampereelle Ystävänpäiväaamuna suuntasi bussilastillinen Matomäen koulun oppilaita, henkilökuntaa ja oppilaiden vanhempia kohti Äetsän Kiikkaa, joka oli ensimmäinen matkakohteemme. Koulun rehtorin Päivi Mäkisen mielenkiintoiset lapsuudenmaisemat tulivat tutuiksi, kun ajelimme runoilija Kaarlo Sarkian lapsuudenkotiin, joka nykyään on museo. Museolla oppaanamme toimi jo ennestään meille tuttu Sirkka-Liisa Pusa. Herra Hakkaraisen talo ja Vammalan kirjasto olivat seuraavat tutustumiskohteemme. Porukka jaettiin puoliksi, toiset menivät Herra Hakkaraisen taloon ja toiset kirjastoon. Herra Hakkaraisen talossa ihasteltiin Mauri Kunnaksen tuttuja satuhahmoja. Oppilaat ja jotkut aikuisetkin uskaltautuivat avaruusseikkailuun, joka monen mielestä olikin talon mieluisin paikka. Entisajan apteekki, kauppa ja kellosepän pajakin olivat kiinnostavia mukavine yksityiskohtineen. Talossa oli myös pieni myymälä, josta sai ostaa matkamuistoja. Vammalan kirjastosta oppilaat saivat mukavia kirjavinkkauksia, jotka varmasti innostivat heidät suunnistamaan matkan jälkeen Nakkilan kirjastoon. Kirjasto oli todella avara ja viihtyisä, kuin olohuone. Näin totesimme, kun istuimme nojatuoleissa nauttimassa Ystävänpäivän ohjelmaan kuuluneesta musiikkiesityksestä. Seuraavaksi päästiin asiaan, kuten eräs matkalainen asian ilmaisi. Suuntasimme ruokailemaan Koukun maatilamatkailuyritykseen. Makoisat lihapullat lisukkeineen ja jälkiruokineen täyttivät matkalaisten vatsat. Tilan määkiviä lemmikkejä tervehdittyämme jatkoimme matkaa Tampereen Työväen Teatteriin. Teatterissa oli ennen Tuhkimo-esitystä pientä ohjelmaa Ystävänpäivän kunniaksi. Oli tarjolla mm. Särkänniemen tarjoamaa hattaraa ja tanssiesitys, johon yleisökin sai osallistua. Tuhkimo-esitys alkoi puoli seitsemältä. Hyvin jaksettiin vielä nauttia mukaansatempaavasta esityksestä. Matka takaisin Nakkilaan alkoi yhdeksän jälkeen, kun iltapalasämpylät ja banaanit oli syöty ja mehut juotu. Bussimatkat sujuivat rattoisasti tietovisoineen ja lauluesityksineen. Matkan hyvä etukäteissuunnittelu, reippaat ja fiksut oppilaat, mahtava yhteishenki ja tietenkin kuljettajanamme toimineen Erkki Kaipiaisen turvallinen kyyti mahdollistivat tämän kaikille ikimuistoisen retkipäivän. Tämän kaiken kustansi OPH, jolta saimme lisärahoituksen Valtakunnalliseen äidinkielen virtuaalihankkeeseen liittyen. Mia Kuusinen 5 Esioppilaat Tampereen työväen teatterissa. - Nakkila tiedottaa - 5

6 Vaalipaneeli Nuoret kansanedustajat tentattavina koulussamme 6 Ehdokkaat esittelevät itsensä. Tammikuun 18. päivänä koulumme sai vieraaksi Valtikka.fi vaalipaneelikiertueen. Nuoret satakuntalaiset kansanedustajaehdokkaat olivat vaalipaneelin keskustelijoina, ja lukion paneelia juonsi ansiokkaasti oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Olavi Penttilä. Myös 9-luokkalaisille yhteiskoululaisille järjestettiin oma paneelikeskustelu. Vaalipaneeliin oli edustajia viidestä puolueesta; edustettuina olivat SKP (Tanja Tanner-Virtanen), Vasemmistoliitto (Petra Erkkilä), SDP (Esa Anttila), Keskusta (Hanna Laurén, sitoutumaton mutta Keskustan listoilla) ja Kokoomus (Erik Heijari). Aluksi ehdokkaat esittelivät itsensä lyhyesti. Esittelykierroksella selvisi, että Kokoomuksen Erik Heijari on koulumme oma kasvatti. SKP:n Tanner-Virtanen taas kertoi opiskelleensa Harjavallassa ja Laurén sanoi palanneensa juuri ulkomailta töistä. Kaikilla ehdokkailla oli vahva kokemus vaikuttamisesta ja politiikasta (mm. luottamusmiestehtävissä). Vaalipaneelin kansanedustajaehdokkaat olivat kaikki nuoria tai nuorekkaita, joka näkyi kaikissa mielipiteissä, jotka noudattelivat valtakunnallista nuorten kantaa. Vaalipaneelissa yleisö oli melko passiivista, eikä kysymyksiä vieraille juurikaan tullut. Kaikkien puolueiden edustajat vastailivat kysymyksiin hyvin ja asiantuntevasti, mutta vastauksissa oli myös vaalilupauksien makua, joten niihin pitänee suhtautua varauksella; vaikka neljä kansanedustajaa halusi laskea äänestysikärajan kuuteentoista vuoteen, niin tuskinpa tuota rajua muutosta saadaan ainakaan lähitulevaisuudessa aikaan. Nuorten mieltä askarruttaviin kysymyksiin, esim. opintorahaongelmaan, saatiin samansuuntaisia vastauksia; kaikki olivat yhtä mieltä opintorahan tärkeydestä. Yhteiskunnan pitäisi tukea enemmän opiskelua kuin joutenoloa. Paneelin lopuksi ehdokkaat saivat vielä vakuuttaa yleisön, että juuri he ovat parhaita henkilöitä kansanedustajiksi. Vaalipaneeli oli hyvä virkistys melko kaavamaiseen kouluarkeen ja se innosti varmasti uusia äänestäjiä vaaliuurnille. Paikallislehti Sydän-Satakunta uutisoi myös koulumme vaalipaneelista Päätöspuheenvuorot olivat ytimekkäitä Teksti: Kaleva Nummelin ja Tiina Rantala Kuvat: Juha Kopio 6 - Nakkila tiedottaa -

7 Omin käsin, suunnittelusta toteutukseen Aloitimme viime syksynä seitsemän tytön porukalla ja tekstiilityön opettaja Merja Malmin johdolla kuukausia kestävän pukuompelu-urakan. Viisi tyttöä tähtäsi helmikuisiin vanhojentansseihin, kaksi pukua nähdään keväisissä ylioppilasjuhlissa. Nakkilan lukiossa meillä oli mahdollisuus toteuttaa unelmiemme puku itse, ja saada samalla kaksi kurssisuoritusta. Ensin jokainen etsi ja suunnitteli itselleen mieluisan pukumallin. Sitten piirsimme kaavat ja muokkasimme niitä. Tämän jälkeen haasteena olikin löytää omaan malliin sopiva ja mielikuvia vastaava kangas. Loppuvuodesta alkoi itse ompeluvaihe. Monet tekivät ensin lakanakankaasta koeversion ja vasta sen jälkeen varsinaisen puvun. Valmista pukua edelsikin paljon sovitusta ja purkua, ja jälleen sovitusta ompeluvaihe kestikin yllättävän kauan kaikkine kommelluksineen. Yhdellä tytöllä jopa kangas vaihtui. Työ ei kuitenkaan tuntunut raskaalta, sillä olihan motivaatiomme korkealla, kun mielessämme siinsi kuva päivästä prinsessana. Vaikka olimmekin aloittaneet suunnittelun jo viime elokuussa, monen puku kaipasi viimeistelyä vielä päivää ennen vanhojentansseja. Opettajamme Merja Malmin ammattitaidolla hyvin erityyppisten ja vaativienkin pukujen ongelmakohdat saatiin ratkaistua, ja jokainen sai mieleisensä puvun. Vanhojentanssipäivänä, perjantaina, jokainen juhlapukukurssilainen sai olla ylpeä uurastuksensa tuloksesta. Niina Sulonen ja Heidi Poutanen 7 - Nakkila tiedottaa - 7

8 Nakkila ja Pirilänkoski mukana Kokemäenjoki- LIFE -hankkeessa 8 Maaliskuista NATURA-aluetta Kokemäenjoella Kukonharjan koulun kohdalla. Viime vuonna käynnistyi Lounais-Suomen ympäristökeskuksen johtama Kokemäenjoki-LIFE -hanke. Viisivuotisessa hankkeessa kunnostetaan ja hoidetaan Kokemäenjoen varrella sijaitsevia Natura-alueita monin erilaisin töin. Hankkeen 3.4 miljoonan euron kokonaisbudjetista puolet saadaan EU:n Life Luonto -rahastosta ja puolet rahoitetaan monien yhteistyökumppaneiden ja osarahoittajien avulla. Osittain Nakkilan alueella sijaitseva Pirilänkosken Natura-alue kuuluu myös hankekohteisiin ja Nakkilan kunta hankkeen osarahoittajiin. Nakkilan kunta panostaa hankkeeseen Kokemäenjoki-LIFE -hankkeeseen kuuluu viisi arvokasta luontokohdetta Satakunnasta: Puurijärvi-Isosuo, Vanhakoski, Pirilänkoski, Kokemäenjoen suisto ja Preiviikinlahti. Hankekohteiden pinta-ala on yhteensä runsaat ha. Puurijärvi, Kokemäenjoen suisto ja Preiviikinlahti ovat Suomen tärkeimpiä ja kuuluisimpia linnustonsuojelualueita. Kokemäen ja Huittisten alueella sijaitsevan Puurijärven kunnostus on projektin suurin yksittäinen työ. Pirilänkoski ja Vanhakoski eivät ole linnustonsuojelualueita, vaan sisältyvät Natura verkostoon muiden luontoarvojensa vuoksi. Pirilänkosken Natura-alueen pinta-ala on 147 ha, ja suuri osa sen maaalueesta kuuluu valtakunnalliseen lehtojen suojeluohjelmaan. Luontoarvojen lisäksi kaikilla hankekohteilla on erittäin tärkeä merkitys virkistyskäytössä. 8 - Nakkila tiedottaa -

9 Hankkeen yleisenä tavoitteena on alueiden luontoarvojen säilyttäminen ja turvaaminen. Kunnostustöiden lisäksi yhtenä työkaluna tässä työssä on luontotiedon lisääminen ja sen myötä suojeluasenteisiin vaikuttaminen. Luontoretkeilymahdollisuuksien parantamisella on myös tärkeä merkitys asennekasvatuksessa.. Palvelurakenteet tekevät luontoon tutustumisen helpoksi, ja niiden yhteydessä voidaan tarjota asiatietoa suojelun perusteista ja tavoitteista. Palvelurakenteilla voidaan retkeilyä ohjata niin, että se häiritsee luontoa ja alueen maanomistajia vähemmän. Pirilänkoskelle hoito- ja käyttösuunnitelma Hankkeen aikana tehdään kaikille kohteille hoitoja käyttösuunnitelmat. Suunnitelmien tavoitteena on alueiden luontoarvojen turvaaminen. Niissä arvioidaan alueiden kunnostus- ja hoitotarpeet, tutkimus- ja seurantaohjelmien sisältö sekä ohjataan alueilla tapahtuvia toimintoja ja virkistyskäyttöä. Virkistyskäytön ohjaus tarkoittaa mm. tarvittavien retkeilyrakenteiden arviointia. Myös em. töihin liittyvien kustannusten arviointi kuuluu hoito- ja käyttösuunnitelmien sisältöön. Suunnitelmat tehdään ns. osallistavana suunnitteluna eli alueen käyttäjät, maanomistajat ja kunnat otetaan mukaan suunnitteluun. Osallistava suunnittelu tarjoaa mahdollisuuden luonnonsuojelun, virkistyskäytön ja alueiden muun käytön sovittamiseen. Osallistavassa suunnittelussa on hyvä mahdollisuus tunnistaa suojelun mahdolliset ongelmat ja ratkaista niitä. Palvelurakenteita kuntoon Pirilänkosken alueella ei hankkeen rahoituksella tehdä luonnonhoitotöitä. Sen sijaan alueen polkureitistöä ja palveluvarustusta kehitetään. Vanhoja polkuja kunnostetaan ja paikoin voidaan tehdä uusia rakenteita. Myös opastaulujen uusimiseen ja kunnostukseen on varauduttu. Hoidon ja käytön suunnittelu tarjoaa evästystä palvelurakennetöille ja niiden kohdentamiselle. Hankkeen tiedotus Pirilänkosken suunnittelutyö aloitetaan tämän vuoden aikana. Suunnittelusta ja LIFE-hankkeen esittelystä järjestetään avoin yleisötilaisuus, josta ilmoitetaan erikseen mm. lehti-ilmoituksella. Hanketta koskevat tiedotteet löytyvät Lounais-Suomen ympäristökeskuksen nettisivujen tiedotteista, ja kesän aikana hankkeelle avataan ympäristökeskuksen sivujen yhteyteen myös omat sivustot. Tietolaatikko Kokemäenjoki-LIFE ( ) oli toinen vuonna 2006 LIFE Luonto -rahoituksen saaneista suomalaisista hankkeista. Kokonaisbudjetilla (3.4 milj. ) mitaten Kokemäenjoki-LIFE on yksi maamme suurimmista LIFE Luonto -projekteista. Hanketta johtaa Lounais-Suomen ympäristökeskus. Ympäristökeskuksen lisäksi hankkeen kansallisesta rahoitusosuudesta (1.7 milj. ) vastaavat yhteistyökumppanit ja osarahoittajat. Yhteistyökumppanit toteuttavat hankkeen töitä. Osarahoittajat eivät itse tee hanketöitä, vaan maksavat rahaa hankkeelle. Yhteistyökumppanit Metsähallitus Turun yliopisto (Geologian laitos ja Satakunnan ympäristöntutkimuslaitos) Geologian tutkimuskeskus Satakunnan vankila, Huittisten osasto Tiehallinto, Turun tiepiiri Suomen ympäristökeskus BirdLife Suomi ry Osarahoittajat Satakuntaliitto Kokemäen kaupunki Huittisten kaupunki Noormarkun kunta Nakkilan kunta Harjavallan kaupunki LIFE Luonto -rahasto tukee hankkeita, joiden tavoitteena on hoitaa ja suojella Euroopalle erityisiä eläinja kasvilajeja sekä elinympäristöjä. Rahasto tukee Euroopan unionin lintu- ja luontodirektiivien toteuttamista sekä Natura alueiden kehittämistä. Näiden tavoitteena on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Teksti: Tapio Aalto Kuva: Kari Ylikoski 9 - Nakkila tiedottaa - 9

10 Infotietoa kalastajille 10 Kalastuksen valvonta v Kalastuksenvalvontaa suorittavat Virkistyskalastusalueen omat valvojat. Lisäksi yhteistyö Porin Poliisierästäjät ry:n kanssa valvonnan osalta jatkuu tehostetusti v Nakkilan Seudun Virkistyskalastusalueen tarkoituksena on kehittää Kokemäenjoen lohikoskista Nakkilassa valtakunnallisesti merkittävät kalastuskeitaat Nakkila tiedottaa -

11 Viikkalan koulu patikkaretkellä Kuvat: Kari Määttä 11 Nakkilan palokunta tiedottaa Nuotiomestarit Kirsti Pessi ja Helena Saarni. Teksti: Markku Ahosmäki Kuva: Joni Naski Varhaisnuorten harjoituksesta. Nakkilan VPK:ssa on vuosikausien ajan toiminut kaksi nuoriso-osastoa. Varsinainen nuoriso-osasto, eli vuotiaat, sekä varhaisnuoret, 7-9-vuotiaat. Lähestymmekin tämän tiedotteen avulla nakkilalaisten lasten ja nuorten vanhempia. Nyt olisi mahdollista ottaa muutama lapsi/nuori, haastavan palokuntaharrastuksen pariin. Palokuntaharrastus on tietenkin ilmaista ja antaa tietoja ja taitoja myös ihan arkisiin askareisiin. Nuoriso-osastot kokoontuvat tiistaisin klo 18 paloasemalla. Kokoontumisen kesto on yleensä 1 tunti, mutta voi kestää myös pitempään, joka tietenkin ilmoitetaan ennakkoon. Jos asia kiinnostaa, voi kysellä nuorten, (10-16 v.) kohdalla Timo Hakalalalta, puh ja varhaisnuorten kohdalla Markku Ahosmäeltä, puh Nakkila tiedottaa - 11

12 Kunnanjohtajan katsaus vuodelta Kuntien taloudellinen tila parani vuonna Negatiivisen vuosikatteen kuntia oli vuonna 2006 ennakkotietojen mukaan 84, kun vastaava luku oli vuonna Nakkilan kunnan vuosikate, , oli vuonna 2006 lähes 700 % parempi kuin vuonna 2005, mutta tulos oli kuitenkin alijäämäinen. Vuoden 2006 alijäämä katetaan aikaisempien vuosien ylijäämällä. Kuntien talouden tilan paraneminen on näkynyt myös kuntien velkaantumisen hidastumisena. Kuntien lainakanta kasvoi kuitenkin 10,5 %. Nakkilan kunnan pitkäaikaisen lainan määrä nousi, mutta vuoden 2005 lopussa ollut miljoonan euron lyhytaikainen laina maksettiin pois, jolloin kokonaislainamäärä aleni Asukasta kohti laskettuna Nakkilan kunnan lainamäärä on 564. Kunnilla oli vuonna 2006 keskimäärin lainaa /as. Nakkilan kunnan toimintamenot nousivat vuodesta ,7 %. Toimintatuotot nousivat 1,1 %. Toimintakate heikkeni Nakkilassa 1,7 %, kun luku oli kunnissa keskimäärin 5,0 % eli käyttötalouden nettomenojen nousu oli meillä noin kolmasosa kuntien keskiarvosta. Talouden tasapainotustoimenpiteiden ansiosta henkilöstömenot laskivat 0,3 %, muiden palveluiden ostot 8,1 % ja tarvikeostot 1,2 %. Terveydenhuoltomenot, jotka ovat asiakaspalvelujen ostoja, nousivat sen sijaan 6,4 %. Erikoissairaanhoidon menojen nousu oli 11,8 %. Vuonna 2005 terveydenhuoltomenot nousivat 3,2 %. Sosiaalilautakunnan toimintojen menot nousivat 2,9 % ja koululautakunnan 1,0 %. Verotulot nousivat 5,2 %. Noususta osa johtui kiinteistöveroprosenttien korottamisesta. Ilman korotusta nousu olisi ollut 4,0 %. Valtionosuustilitykset kasvoivat 4,5 %. Investointeja vähennettiin edelleen vuonna Investointien bruttomenot alenivat 32,5 % ja nettomenot 4,9 %. Investointien suurin yksittäinen hanke oli Villilän kartanoalueen kunnostaminen, jota jatkettiin rakennusten ja ulkoalueiden kunnostamisella eurolla. EU-rahoitusta hankkeeseen saatiin 53,7 %. Kuntien yhteisen jätevesiviemärin ja -puhdistamon rakentamiseksi perustetun yhtiön osakepääomaan sijoitettiin Kiitän Nakkilan kunnan henkilökuntaa ja luottamushenkilöitä vuonna 2006 tehdystä hyvästä työstä. Tiedotuksia kirjastosta Kirjasto on avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina klo ja keskiviikkona ja aattopäivinä klo Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan kirjaston Internet-sivuilla ja tiedotusvälineissä. Muista Internet-sivumme osoitteessa kirjasto. Sieltä voit lähettää meille viestejä, varauspyyntöjä ja osoitteenmuutokset. Osoitteesta pääset myös Web-kirjastoomme, jossa voit tarkastella kirjaston aineistotietokantaa. Sieltä näet myös omat lainaus- ym. tietosi ja voit tehdä varauksia lainassa olevaan aineistoon, jos olet hakenut kirjastosta sitä varten salasanan. Internet-sivulla julkaistaan kirjaston uutuusluettelo kuukausittain. Muistatko, että saapumisilmoituksen varauksistaan saa halutessaan myös sähköpostitse tai tekstiviestillä. Ilmoitus lähtee heti, kun varattu aineisto palautetaan. Teksti: Leena Purhonen Nopeaa ja näppärää! Ilmoita kirjastoon sähköpostiosoitteesi tai kännykkäsi numero tätä varten. Kirjasto ei saa osoitteenmuutoksia väestörekisteristä, joten muista ilmoittaa myös kirjastoon, jos osoitteesi, nimesi tai puhelinnumerosi muuttuu! Kirjaston poistomyyntipisteessä on myytävänä runsaasti edullisia kirjoja. Käypä penkomassa hyllyjä ja laatikoita! Kirjastossa on kotiseutukokoelma, johon kerätään Nakkilaa käsittelevää ja nakkilalaisten kirjoittamaa aineistoa. Pyydämme kaikkia yksityisiä, yhdistyksiä ja yrityksiä myymään tai lahjoittamaan meille julkaisunsa. Meiltä ne löytyvät sitten aina tarvitsevien käyttöön. KÄY KIRJASTOSSA, SIELTÄ LÖYTYY TIETOJA JA ELÄMYKSIÄ Nakkila tiedottaa -

13 Kirjailijavieraita kirjastossa Kirjastoon saapui Suomen nuorisokirjailijat ry:n juhlakiertueen merkeissä peräti seitsemän kirjailijaa kertomaan kirjoittamisesta. Jokaisen piti illan aluksi kertoa jokin hauska tapahtuma. Tässä Tuula Sandström kertoo, miksi hän joutui olemaan saappaat jalassa koko kiertueen ajan. Sisäkengät nimittäin sattuivat olemaan saman jalan kenkiä. Kuvat: Marjatta Kivelä 13 Kuvassa Taina Teerialho kertoo omaa tarinaansa. Kirjailijat vasemmalta lähtien: Hannu Hirvonen, Tuija Lehtinen, Tuula Kallioniemi, Raili Mikkanen, Aira Savisaari ja Taina Teerialho. - Nakkila tiedottaa - 13

14 Kilometrejä takana jo monta 14 Oppilaiden töitä Iso-Britanniasta. Tattaran koululla on yhtenä liikunnallisena ideana, että kaikki kuntoilu kannattaa eli KKK. Viime syksynä koulussamme aloitettiin kampanja välituntiliikkumisen lisäämiseksi. Liikkuessaan välitunneilla oppilaat saavat värittää luokissa oleviin taulukoihin suoritustensa määrän, joka sitten muutetaan kilometreiksi. Kilometrien avulla liikumme eri Euroopan maissa ja tutustumme niiden historiaan, maantietoon ja kulttuuriin sekä kieleen. Patikkaretkemme lähti tietysti Nakkilan Tattarasta ja ensimmäisenä kohteenamme oli naapurimaamme Ruotsi ja sen pääkaupunki Tukholma. Mieliimme jäivät mm. kuninkaalliset ja Taalainhevoset. Maistiaisina ruokailun yhteydessä oli Maraboun suklaata. Nam! Ruotsista matka jatkui Tanskaan ja Kööpenhaminaan. H.C. Andersenin sadut innoittivat oppilaat tekemään näytelmiä ja niistä tuli hyviä. Oli prinsessaa, sikopaimenta ja keisaria... Belgiaan, Smurffien maahan saavuimme retkemme seuraavana kohteena. Monet nähtävyydet sekä jälleen suklaa jäivät mieliimme ja kielellemme. Toteutimme myös oppilaitten kesken piirustuskilpailun liittyen Belgiaan. Sitten uimaan! Kohteena oli Iso-Britannia ja Lontoo. Kulttuurianti Iso-Britanniassa on valtava ja ehdimme tutustua vain muutamiin kohteisiin. Saarivaltion karttaan tutustuimme tarkasti nimeten mm. isoja kaupunkeja. Ja englannin lakut maistuivat... Viimeisin kohteemme on ollut Ranska ja sen pääkaupunki Pariisi. Teimme kiertoajelun Pariisin nähtävyyksiin ja katselimme myös piirroshahmo Asterixin seikkailuja. Ruokailussa maistelimme ranskalaisen keittiön antia; patonkia ja tuorejuustoa. Matkamme jatkuu tästä eteenpäin kohti Saksaa... Teksti: Tattaran koulun väki Kuvat: Tattaran koulun opettajat Taalainhevosia Ruotsista Nakkila tiedottaa -

15 Viikkalan koulun 100-vuotisjuhla Meidän koulu sata vuotta täytti ja oikein hyvältä näytti. Oli paljon väkeä, kaikkia ei millään voinut näkeä. Pianoesityksiä oli jollakulla. Pianoa soitti alaluokan opettaja Ulla. Esityksiä riitti ainakin opettaja kiitti. Heidi Kuusinen 6. lk. Esitimme koululaisia, jotka nukkuivat ensin. Sitten aurinko herätti meidät. Keskiluokkalaiset esittivät näytelmän Häirityt oppitunnit. Yläluokkalaiset esittivät seitsemää veljestä, jotka karkasivat koulusta. Oli kakkua, kahvia ja mehua tarjolla. Illalla oli toinen juhla. Tällainen oli satavuotisjuhla Viikkalan koululla. Jenna Onnela 2. lk. Minä olin lavalla ja söin ja join. Pidin yläluokan näytelmästä, mutta kyllä keskiluokkalaisillakin oli kiva esitys. Siinä häirittiin oppitunteja ja koputettiin koko ajan luokan oveen, niin, että opettaja hermostui. Meidän esityksessä oli paljon lauluja. Minua jännitti kamalasti, koska siellä oli paljon väkeä. Anniina Raitanen 1. lk. Satavuotisjuhlassa ensin Kari Määttä, koulun rehtori piti puheen. Hän oli kutsunut koulun edellisen rehtorin pitämään puhetta. Keijo Mäkilä mainitsi tapauksen kahdesta pojasta. He olivat kirjoittaneet kokeeseen en minä tiedä ja toinen en minäkään. Pojat olivat siis luntanneet toisiltaan. 3-4-luokkalaiset esittivät näytelmän Häirityt oppitunnit. Niin ja tietenkään ei saa unohtaa 1-2-luokkalaisten esitystä. Laskin kaikki laulut, joita oli laskujeni mukaan 12 kappaletta. Esityksen nimi oli Koulutiellä 100 vuotta. Annikki Heinolan haastattelun suorittivat kaksi tyttöä: Emilia Koivumäki ja Annamari Haanmäki. Yläluokkalaiset esittivät näytelmän Seitsemän veljestä rohkeasti. Siellä oli myös koulun vanha oppilas Heikki Vilén puhumassa. Lopuksi laulettiin Satakunnan laulun kaikki säkeistöt. Juho Laine 5. lk. Minua jännitti, koulun liikuntasali oli täynnä ihmisiä. Salissa oli hiljaista, mutta sitten musiikki alkoi ja astuimme lavalle. Lauloimme laulun ja kun lopetimme, saimme yleisöltä raikuvat aplodit. Meidän jälkeemme lavalle asteli Viikkalan koulun vanha opettaja Annikki Heinola. Annikki Heinolaa haastattelivat viidesluokkalaiset Emilia Koivumäki ja Annamari Haanmäki. Annikki kertoi miten hän piti vanhassa Viikkalan koulussa kuria yllä ja paljon muita mielenkiintoisia asioita. Annikin jälkeen lavalle asteli koulumme vanha rehtori Keijo Mäkilä. Hän kertoi monia hauskoja ja mielenkiintoisia asioita Viikkalan koulun menneistä vuosikymmenistä. Seuraavaksi saimme nauttia kauniista pianomusiikista, jonka meille esitti kolmasluokkalainen Jaakko Raikisto. Kuulimme myös Heikki Vilénin muisteloita hänen menneistä kouluvuosista. Näissä tunnelmissa Viikkalan koulu täytti huikeat 100 vuotta! Maija Kurri 6. lk Nakkila tiedottaa - 15

16 Viikkalan koulu täytti 100 vuotta. Sinä päivänä pidettiin juhlat. Piti valmistella paljon. Oppilaat tekivät itsestään muotokuvan. Muotokuvat laitettiin liikuntasalin seinille. Juhlapäivä koitti luokan esityksen nimi oli Häirityt oppitunnit luokan esitykseen kuului laulaminen luokan esitys esitti 7 veljestä. 7 veljestä olivat Lukkarin koululla. Tarjoilu oli hyvää. Tarjoiluun kuului kakku, mehu, kahvi jne... Haastattelussa oli Annikki Heinola, vanha luokan opettaja. Lauloimme aluksi Laulu oravasta. Ja lopuksi lauloimme Satakunnan laulun. Luokassamme pyöri vanhoja luokkakuvia ja muita vanhoja kuvia Viikkalasta. Emilia Komulainen 3. lk. Meidän koululla oli 100-vuotisjuhlat vuonna Alaluokkalaiset, lk. ja lk. olivat tehneet luokkien kesken näytelmän. Alaluokkalaiset olivat tehneet näytelmän, jossa he lauloivat ja leikkivät. Meidän luokka esitti näytelmän nimeltä: Häirityt oppitunnit. Minä esitin näytelmässämme koulun terveydenhoitajaa. Kun tulin meidän esityksen vuoro, olin kolmas, jonka piti mennä lavalle. Ensin meni kanslistineiti, sitten talonmies. Sen jälkeen tuli minun vuoro. Jännitin alkuun, että en muistaisi vuorosanojani. Mutta se meni sitten ohi, kun olin ollut lavalla. Yläluokkalaiset esittivät näytöksen nimeltä: Seitsemän veljestä. Sen jälkeen lauloimme yhdessä Satakunnan laulun. Sitten oli aika mennä kahvitukselle. Kun olimme syöneet ja juoneet, oli aika lähteä kotiin. Veera Tienhaara 4. lk. 16 Seitsemän veljestä -näytelmä (5.-6. lk.). Koulutiellä 100 vuotta, laulusikermä (1. lk.). Laulu oravalle (1.-6. lk.) Nakkila tiedottaa -

17 Häirityt oppitunnit -näytelmä (3.-4. lk.). Kuvassa oikealla puhumassa Keijo Mäkilä. 17 Kuvat: Kari Määttä - Nakkila tiedottaa - 17

18 Nakkilan perhepäivähoidosta 18 Perhepäivähoito on kodinomaisissa olosuhteissa ja pienessä ryhmässä tapahtuvaa ja lapsen yksilölliset tarpeet huomioivaa kunnallista päivähoitoa. Perhepäivähoidossa korostuvat erityisesti lapsen yksilöllinen kasvatus ja hoito sekä lämmin yhteistyö vanhempien kanssa. Nakkilassa alle 6-vuotiaiden päivähoito järjestetään pääsääntöisesti perhepäivähoidossa. Myös ilta-,yö- ja viikonloppuhoitoa tarvitsevia perheitä palvellaan heidän tarpeidensa mukaan perhepäivähoitajien joustavilla työajoilla. Perhepäivähoitajia on Nakkilassa yhteensä 19. He ovat työsuhteessa kuntaan ja heidän työtään ohjaa ja valvoo perhepäivähoidon ohjaaja. Perhepäivähoitajat ovat suorittaneet joko perhepäivähoitajan kurssin tai ammattitutkinnon, jolla he ovat saaneet perustiedot ja -taidot lapsen kehityksestä ja hoidosta ja sen tukemisesta. Perhepäivähoitajan työhön oleellisena osana liittyy jatkuva täydennyskoulutus. Suurimmalla osalla hoitajista palveluvuosia on kertynyt jo yli 20, joten vaihtuvuus on ollut hyvin pientä. Perhepäivähoidossa pyrimme tarjoamaan hyvää, laadukasta päivähoitoa, jossa lapsi saa kasvaa pienessä ryhmässä itsensä näköiseksi ihmiseksi hänelle tärkeiden ihmisten kanssa ja jonka tavoitteena on hyvinvoiva lapsi ja hyvä yhteistyö lasten perheiden kanssa. Perushoito on perhepäivähoidon keskeinen toimintamuoto, jonka parissa suurin osa päivittäisestä toiminta-ajasta kuluu. Sen tavoitteena on lapsen fyysisen ja psyykkisen kehityksen ja kasvun edistäminen, lapsen terveyden ja toimintakyvyn vahvistaminen ja suojelu sekä omatoimisuuden tukeminen. Perushoito nivoutuu luontevaksi osaksi eri-ikäisten lasten toimintaa, leikkiä ja oppimista hoitopäivän aikana. Laadukas perushoito huomioi lasten yksilölliset tarpeet ja tapahtuu yhteistyössä vanhempien kanssa. Perushoito kattaa terveellisestä ravinnosta, riittävästä levosta, liikunnasta, ulkoilusta, henkilökohtaisesta hygieniasta ja puhtaudesta sekä tarkoituksenmukaisesta vaatetuksesta huolehtimisen. Päiväohjelma perhepäivähoidossa pyritään pitämään mahdollisimman lähellä normaalia perhe-elämää. Tietty päivittäinen aikataulu ruokailulle, ulkoilulle, päivälevolle, lasten leikeille ja muulle toiminnalle. Päivän ohjelmaan vaikuttavat lasten iät, ryhmän rakenne ja lasten tuonti- ja hakuajat jne Jokaisella perhepäiväkodilla on oma rytminsä ja omat tapansa. Kaisa Raitanen ja perhepäivähoitajat Perhepäivähoidon kehittäminen Perhepäivähoito on kunnissa yksi keskeinen päivähoitopalveluiden muoto päiväkotien ja ryhmisten rinnalla. Perhepäivähoidon jatkumon turvaamiseksi käynnistyi ns. PIRTSAKKA-hanke, jonka tarkoituksena on kehittää perhepäivähoitoa Pirkanmaan ja Satakunnan alueella. Hankkeeseen osallistuu 29 kuntaa, Nakkila yhtenä hankekuntana mukana. Hanketta rahoittavat Länsi-Suomen lääninhallitus (75%) ja hankekunnat (25%). Hanke päättyy Hankkeen tavoitteena on: 1. Vahvistaa ja selkiyttää perhepäivähoidon roolia yhtenä keskeisenä palvelumuotona kunnissa. 2. Edistää seudullisesti/alueellisesti perhepäivähoitopalvelujen yhdenmukaisuutta ja laatua. 3. Arvioida ja kehittää perhepäivähoidon ohjauksen käytäntöjä ja sisältöjä. Hankkeen keskeisiä kehittämiskeinoja ovat: kunnissa käynnistettävät perhepäivähoidon dialogiset suunnitteluprosessit ja perhepäivähoidon esimiesten alueelliset pienryhmät. Hanke käynnistää jokaisessa hankekunnassa perhepäivähoidon kehittämisprosessin dialogista suunnittelumallia käyttäen. Mallin avulla kaikilla perhepäivähoidon piirissä työskentelevillä on mahdollisuus osallistua kehittämistyöhön ja saada äänensä kuuluville. Dialogi etenee vaiheittain perhepäivähoitajasta lautakuntatasolle Nakkila tiedottaa -

19 Jokaisessa vaiheessa pyritään löytämään keskeiset perhepäivähoidon kehittämiskohteet, joita voidaan samalla pitää kunnan perhepäivähoidon menestystekijöinä. Perhepäivähoidon ohjauksen kehittäminen on hankkeen toinen keskeinen työalue. Ohjaustoiminnalla on yhteys perhepäivähoidon laadun ja saatavuuden vahvistamiseen sekä kunnan päivähoitopalvelujen kehittämiseen. Perhepäivähoidon ohjauksen toimivuus on myös perhepäivähoitajien työolosuhteiden kannalta merkittävä tekijä. Ohjaustoiminnan kysymyksiin pureudutaan dialogimenetelmää käyttäen perhepäivähoidon esimiehistä muodostetuissa alueellisissa pienryhmissä. Perhepäivähoidon turvallisuussuunnitelma Valtuustoaloitteen pohjalta käynnistyi perhepäivähoidossa keskustelut perhepäivähoidon turvallisuudesta syksyn 2006 aikana. Kuukausikokouksissa käytiin läpi erilaisia riskejä ja vaaratilanteita, joita perhepäivähoidossa saattaa ilmentyä. Riskejä ja vaaratilanteita pohdittiin niin sisä- kuin ulkotilojenkin osalta. Keskeisempiä vaaroja todettiin olevan esim. siirtymävaiheet sisälle ulos sisälle. Sovittiin yhteisistä lin- jauksista miten toimitaan esim. ulkoiluun mennessä, ketään ei lasketa yksinään ulos, näköyhteys pitää olla ja pihalla selvät ulkoilualueenrajat. Jos perhepäivähoitajan kiinteistö sijaitsee kadun tai vilkasliikenteisen tien läheisyydessä, voidaan suositella aidan rakentamista, varsinaista pakotetta siihen ei voida käyttää. Katujen ja teiden läheisyys, teiden ylitykset, on otettava huomioon ja teillä liikuttaessa on otettava siihen liittyvät säännöt huomioon. Sisätiloissa kiinnitettiin erityisesti huomiota portaisiin, sähkölaitteisiin, niiden suojavarusteisiin, pistorasioihin, jne. Kodin kemikaalit pidettävä turvallisessa paikassa, lattioiden liukkaus, väliovet, sisäkukat ja pienet rakennussarjat. Tässä muutamia poimintoja sisävaaroista, joita pohdeimme. Lopuksi kävimme läpi hälyttämistoimenpiteet, jos kuitenkin jotain yllättävää pääsee tapahtumaan, samoin toimintaohjeet lapsen karkaamistapauksessa. Myös muita pienempiä seikkoja pohdittiin ulkoilun ja sisäleikkimisen turvaamiseksi. Turvallisuussuunnitelma kokonaisuudessaan esitellään keväällä lautakunnalle ja sen jälkeen se on yleisönkin luettavissa. Pekka Nurmi 19 - Nakkila tiedottaa - 19

20 Kukonharjan koulun kuulumisia 20 Näin alkaa koulumme oma tunnuslaulu: Kukonharjassa koulu on, kukkotunnus on verraton. Punaseinäinen, taikka keltainen, on se ollut myös valkoinen... Opiskellaan ja leikitään. Aikaa yhdessä vietetään. Välitunnilla, oppitunnilla, kivaa puuhaa on lapsilla... Olemme viettäneet aikaa yhdessä erilaisten tapahtumien tiimoilta, joista oppilaat ovat kirjoittaneet seuraavaa: Rusettiluistelu Rusettiluistelussa olin luistelemassa. Luistelin Laurin kanssa, en kenenkään muun. Siellä oli hauskaa. Se oli iso paikka. Se oli Harjavallan jäähalli. Ensiksi oli tylsää linja-autossa, mutta luistelussa oli hauskaa. Siellä oli aika kylmä. Menin sinne linja-autolla. Oli tosi hyvä päivä. Siellä oli Lordi musaa, ja lasten musiikkia, esimerkiksi Puuha Peteä. Iida Ratilainen 2.lk Jäähalliin mentiin, rusettiluistelu tehtiin. Hienot biisit kuultiin, bussillakin kuljettiin. Markus Hakanen 3.lk Salomonkalliolla Kaikki tulivat sinne linja-autolla. Me syötiin ja lasketeltiin kolme tuntia. Mä otin lumilaudan. Muut hiihtivät ja laskettelivat. Siellä me kaikki syötiin makkaraa. Ostin myös karkkia. Patrik Limnell 1.lk Salomonin retki, hyppyrien hetki Meidän koulussamme moni, hyppi Salomonin retkellä. Karri Hakala 3.lk Me teimme hienon retken, pienen lasketteluhetken. Nyt ei auta hölkkäily, pienten kulkusten helkkyily. Mäkeä alas saa mennä, eikä kukaan lennä. Kukaan ei ole mäessä kipeä, eikä ote hissistä lipeä. Fanni Suomi 4.lk Kinkerit Me harjoiteltiin kymmenen käskyä, joita Lasse Vappula kyseli meiltä. Virsiä laulettiin kovaa. Anna-kanttori opetti niitä meille. Sitten saatiin lakupötköt. Paavo Hakanen 1.lk Hiihtokilpailu Hiihtokilpailussa oli kivaa. Menin niin kovaa kun pääsin. Kun latu oli hiihdetty, Tuula tarjosi mehua ja keksejä. Sitten menimme katsomoon. Katsoimme kolmosnelosten kilpailut. Katsoin myös viitos-kuutosten kilpailut. Toivo sai kultaa, Kristian sai hopeaa ja Minttu sai pronssia. Josefiina Jokela 1.lk Hiihtokilpailussa oli kova tuuli, samalla linnun laulua kuuli. Roope Viitanen 3.lk Talviriehasta Moi. Minä olen Kristian 7vuotta. Heräsin aamulla. Sitten minun pikkuveljeni Kalle vinkui jo: Koska mennään sinne talviriehaan? Se oli noin kolme tuntia ennen kuin talvirieha edes alkoi. Sitten kun me oltiin siellä, niin heti iskä osti makkaraa, mehua ja pullaa. Sitten odoteltiin arpajaispalkintojen jakoa, ketkä saavat palkinnon. Tunnin päästä minä olin jo luistelemassa. Olin luistelemassa tunnin, sitten lähdin kotiin. Kristian Räihä 1.lk Kukonharjan kirjasto Kirjasto perustettiin lokakuussa. Ennen sen perustamista kirjallisuuden opettaja sanoi, että koulussa ei ole kunnon kirjavalikoimaa. Yhtenä välkällä meille sitten tuli mieleen, että voisimme perustaa koulun alakertaan oman kirjaston, koska siellä oli jo hylly, jossa oli paljon vanhoja kirjoja. Saimme rehtorilta luvan ja menimme jo seuraavalla välitunnilla katsomaan mitä pitäisi tehdä. Aivan ensimmäiseksi lajittelimme kaikki kirjat. Kun urakka oli valmis, päätimme järjestellä muutkin tavarat, kuten tuolit ja pulpetit, jotka olivat jo siellä. Patjoista keksimme tehdä sohvan ja opettajalta saimme kellon. Keksimme sinne myös säännöt ja oman kirjastokortin. Kun kirjasto oli valmis, pidimme sille avajaiset Nakkila tiedottaa -

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI!

O p i n T u u l e t. Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! Vanhempainyhdistyksen joulutervehdys HEI! VANHEMPAINYHDISTYS KIITTÄÄ LÄMPIMÄSTI KOULUN HENKILÖKUNTAA, OPPILAITA JA VANHEMPIA SYKSYN AIKANA TEHDYSTÄ YHTEISTYÖSTÄ. KAKKUTUKUN TUOTTEIDEN MYYNNILLÄ SAIMME

Lisätiedot

LEPAKOITA TARKKAILEMAAN!

LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! Tiedote 17.8.2009 Risto Lindstedt LEPAKOITA TARKKAILEMAAN! EUROOPAN LEPAKKOYÖTÄ VIETETÄÄN LOPPUKESÄLLÄ Mikä on Lepakkoyö? Euroopan lepakoidensuojelusopimus EUROBATS suojelee lepakoita lainsäädäntöön vaikuttamalla,

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

Strategiamme Johdanto

Strategiamme Johdanto Strategia 2015-2016 Strategiamme 2015-2016 Johdanto Ruoveden tuleva kuntastrategia tehdään jäljellä olevalle valtuustokaudelle, jonka jälkeen uusi valtuusto päivittää strategian vastaamaan sen hetken tilannetta.

Lisätiedot

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys

HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot

Lisätiedot

KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin marraskuu 2007

KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin marraskuu 2007 KOULUN KUULUMISIA tiedotuslehdykkä koteihin marraskuu 2007 KOULUN KUULUMISIA lehteen on koottu koteja ja oppilasta varten kouluun liittyviä asioita, jotka on hyvä tietää. http:// www.kaarina.fi/koulut/auranlaakso

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen

Henkilökohtaiset varajäsenet. Mikko Ihanti Anitta Hakkarainen Kalevi Kinnunen Marjatta Koivukoski Ilkka Leppänen Jonna Leppänen Raimo Pekkarinen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 26/31.10.2011 446 Kokousaika 31.10.2011 klo 17:00 18:17 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET:

AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: AAMUNAVAUKSEN TEEMA: LIIKUNTA RAVINTO LEPO MUU, MIKÄ? AIHE: KESTO: VIIKON HAASTE (huomioi valitsemanne teema): AAMUNAVAUKSEEN TARVITTAVAT VÄLINEET: Hyvää huomenta kaikille! Tänään puhutaan kouluruokailusta.

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen kasvatuksen tukemisesta kasvatuksen tukemisesta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ja Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Neljä päivää, jolloin menemme luontoon yhdessä omaksi iloksemme ja satavuotiaan Suomen kunniaksi. Kuva: Metsähallitus /Mari Limnell

Neljä päivää, jolloin menemme luontoon yhdessä omaksi iloksemme ja satavuotiaan Suomen kunniaksi. Kuva: Metsähallitus /Mari Limnell Neljä päivää, jolloin menemme luontoon yhdessä omaksi iloksemme ja satavuotiaan Suomen kunniaksi. Kuva: Metsähallitus /Mari Limnell Suomen juhliessa satavuotista historiaansa lähdemme luontoon yhdessä.

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Scripsit Karoliina Sourander Kuusi vuotta oli taas vierähtänyt hurjan nopeasti, kun aurinkoisena ja tänä kesänä poikkeuksellisen

Lisätiedot

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma

Havusten varhaiskasvatussuunnitelma Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

KULTASIIPI 2015-2016

KULTASIIPI 2015-2016 Syksy KULTASIIPI 2015-2016 Elokuussa kultasiivessä alkoivat uuden toimintakauden touhut. Työntekijöinä ryhmässä oli Kirsi Vuori, Pia Granqvist ja Johanna Partinen. Vanhoja konkareita Kirsin lisäksi oli

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia 1 SOHO - Training Course 16.-20.10.2013 Sigulda, Latvia Eija Kauniskangas Keravan nuorisopalvelut eija.kauniskangas@kerava.fi p. 040 3182196 2 SOHO - European Training Course Siguldassa, Latviassa pidetty

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Kenelle Move! on tehty Oppilaalle Terveyden- huoltoon Move! Opettajalle Kotiin Koululle Move! pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

Kirjasto updated yhteiskehittäminen

Kirjasto updated yhteiskehittäminen Helsingin kaupunginkirjasto & Demos Helsinki Kirjasto updated yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria -hanke 1) PARANNUKSIA PALVELUKULTTUURIIN Nuorilla oli kirjastosta huonoja asiakaspalvelukokemuksia

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Ekaluokkalaisen päivä SEIJA NIEMELÄ JA MINNA KESTI 1AB OPPIMISKULTTUURIN MUUTOS opettajan ja lapsen rooli koulussa lapsen henkilökohtainen oppimispolku yhdessä tekeminen lapsen

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013.

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa 15.1.2013. Vallilan vanhemmat-yhdistyksen kokous 02.04.2013 Aika: Tiistai 02.04.2013 klo 18.00 Paikka: Vallilan koulun opettajanhuone 1. Läsnä Opettaja Sami Paavola Annu Kilpeläinen (3A) Anu Vauramo (6A) Kati Lounema

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot