Syökö ikääntynyt läheisesi tarpeeksi?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syökö ikääntynyt läheisesi tarpeeksi?"

Transkriptio

1 Syökö ikääntynyt läheisesi tarpeeksi? Jääkö tutulta ikäihmiseltä ruokaa lautaselle? Vaikuttaako hän laihtuneelta? Läheiset voivat monin tavoin auttaa vanhusta, jolla on ongelmia ruokailun kanssa. Vanhusten vajaaravitsemusta on tutkittu laajalti ja tulokset ovat kaikkialla samansuuntaiset. Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan kotona asuvista yli 80-vuotiaista vakavasti vajaaravittuja on joka kymmenes ja vajaaravitsemusriski on joka neljänellä. Vanhainkotien asukkaista vajaaravittuja on kolmannes. Kotona asuvien tilanne on parempi kuin laitoshoidossa olevien. Kehitys kohti vajaaravitsemusta alkaa kuitenkin jo kotona, sillä nälän ja janon tunne heikkenee iän myötä. Monen ikääntyvän elinpiiri kapenee sairauksien takia ja ystävien vähentyessä, jolloin liikkumisen tarvetta on entistä harvemmin. Kun liikunta vähenee, energiankulutus laskee eikä nälkä tule yhtä helposti kuin ennen. Ravintoaineiden tarve ei vähene Suojaravintoaineiden tarve ei kuitenkaan vähene ikääntymisen myötä, vaan saattaa päinvastoin kasvaa sairauksien takia. Siksi ikääntyvä ei välttämättä saa riittävästi ravintoa, vaikka hän söisi säännöllisesti - varsinkaan jos ateriat korvataan kahvilla ja pullalla. Monilla on puutetta myös proteiinista ja energiasta. Toimintakyky säilyy todennäköisimmin pitkään hyvänä silloin, kun paino ei muutu ikääntyessä. Riskitilanteita ovat isot elämänmuutokset ja sairastumiset. Niiden yhteydessä läheisten olisi hyvä pitää ikääntyvän omaisen ruokailua hienotunteisesti silmällä. Pieni ylipainokaan ei ole yhtä vaarallista kuin vajaaravitsemus. Syödään vähän kerralla Koska monet vanhukset eivät pysty syömään paljon kerralla, on tärkeää, että ruokaa on tarjolla usein. Siksi välipalat ovat olennainen osa ikääntyneen ihmisen ruokavaliota. Välipalaksi sopivat esimerkiksi apteekista saatavat, runsaasti energiaa, suojaravintoaineita ja suolen toimintaa edistäviä ravintokuituja sisältävät täydennysravintovalmisteet. Yksi ratkaisu on tarjota ikääntyvälle läheiselle mahdollisimman usein ruokaseuraa. Sukulaiset ja ystävät voisivat entistä useammin liittää käynteihinsä ruokailun. Ikääntyvää voi myös kannustaa tekemään lounastreffejä tai käymään syömässä palvelutalossa, jossa voi jutella muiden kanssa. Kuihtuminen ei kuulu asiaan Vaikka paino ei aina kerro koko totuutta vanhuksen ravitsemustilasta, se on hyvä lähtökohta. Jos ikääntynyt sukulainen näyttää laihtuneen, hänelle voi kertoa havainnostaan ja kysyä, mistä painon putoaminen voisi johtua. Voi tuntua tunkeilevalta katsoa iäkkään sukulaisen jääkaappiin, mutta se voi kertoa paljon. Jos liikunta ja ruokailu jäävät vähäisiksi, lihakset heikentyvät. Se taas tekee liikkumisesta epävarmaa. Kaatumisten ja murtumien riski kasvaa, jolloin joudutaan pahenevaan kierteeseen. Heikkoon ravitsemukseen liittyy myös monia muita vaaroja, kuten tulehdustautien hidas paraneminen. Ravitsemustilan heikkenemisen syitä voi lähteä selvittämään terveyskeskuslääkärin tai seniorille tutun lääkärin vastaanotolle. Syyksi voivat paljastua esimerkiksi muistihäiriöt tai nielemishäiriö. Juuttuuko pala kurkkuun? Vanhenemiseen liittyvät muutokset voivat vaikuttaa niin, että nielemisestä tulee vaikeaa. Kun suun tuntoaisti heikkenee, vanhus ei oikein aisti, mitä suussa on. Aivot eivät saa riittävästi tietoa pystyäkseen ohjaamaan nielemistä, joka on monimutkainen ja hienovarainen prosessi. Myös haju- ja makuaistin heikkeneminen vaikuttaa nielemiseen. Jos ruoka ei enää tuoksu eikä maistu suussa juuri miltään, sylkirauhaset eivät ala toimia tavalliseen tapaan. Kun sylkeä ei muodostu riittävästi, on vaikeaa niellä. Nielemisen ongelmat voi tunnistaa siitä, että läheisen ruokailu on hidasta ja lautaselle jää usein ruokaa. Annokset pienenevät ja vanhus alkaa välttää tiettyjä ruokia. Hän voi lakata kokonaan syömästä esimerkiksi ruisleipää, vaikka on pitänyt siitä. Juuri leipä alkaa ensimmäisenä tarttua kurkkuun, jolloin on pakko rykiä. Rykiminen onkin yleinen nielemishäiriön oire. Kun häiriön syy saadaan selville, hoito voidaan suunnitella yksilöllisesti. Paljon ravintoa pienessä pullossa Koska ikäihmiset eivät jaksa syödä paljon, on tärkeää, että heidän ruokansa on energiatiheää ja sisältää paljon suojaravintoaineita. Apteekeissa myytävät täydennysravintovalmisteet ovat varteenotettava ratkaisu, kun halutaan turvata ukin tai mummin hyvä ravitsemustila. Täydennysravintovalmisteet ovat juomia, pirtelöitä, vanukkaita ja keittoja, joita voi tarjota välipaloiksi, aamu- ja iltapaloiksi tai pääaterioiksi. Ne on myös helppo niellä. Sellaisenaan juotavat Nutridrinkit on pakattu pieniin muovipulloihin, jotka voi sulkea uudelleen. Nutridrink on ravitsemuksellisesti täydellinen juoma, jota on saatavana marjaisen, hedelmäisen tai vaikkapa vadelmajogurtin makuisena. Nutridrink Soup on mikrossa tai kattilassa lämmitettävä keitto, joka sisältää kaikkia päivän aikana tarvittavia ravintoaineita, myös ravintokuitua. Sillä voi korvata aterian tai käyttää sitä välipalana. Nutridrink Soup maistuu kermaiselta kanakeitolta. Sen voi maustaa esimerkiksi kana-/kasvisfondilla, currylla tai yrteillä. Teksti: maija rauha Ikäihmisten heikkoon ravitsemukseen liittyy paljon vaaroja, kuten kohonnut kaatumisen riski ja tulehdusten hidas paraneminen. Turkulaisella Nutricialla on runsaasti apteekista saatavia täydennysravintovalmisteita erilaisiin tilanteisiin ja sairauksien asettamiin tarpeisiin. 3

2 Haluatko eroon ylimääräisistä kiloista? Moni laihduttaja tietää tämän: laihtuminen onnistuu, mutta saavutetun painon hallinta epäonnistuu. Liikakiloja kertyy, kun energian saanti ravinnosta on suurempaa kuin kulutus. Tällöin ylimääräinen energia - eli se mitä ei kuluteta - varastoituu rasvana. Myös monet erilaiset elämäntilanteet, esimerkiksi stressi tai tupakoinnin lopettaminen, voivat olla yhteydessä lihomiseen. Alttius lihomiseen vaihtelee jonkin verran yksilöstä toiseen. Osasyynä tähän on ihmisen perimä. Myös ympäristötekijät voivat vaikuttaa ihmisiin eri tavalla. Tieto ei kuitenkaan poista tosiseikkaa, että liikakiloja kertyy, kun energian saanti ravinnosta on suurempaa kuin kulutus. Miten painoa voi hallita? Painonhallinnalla tarkoitetaan sitä, että aikaansaatu painonpudotus on pysyvää. Usein laihtuminen onnistuu, mutta saavutetun painon hallinta epäonnistuu. Kestäviä tuloksia voi saada aikaan muuttamalla ruokailutottumuksia pysyvästi niin, että ne johtavat vähäisempään päivittäiseen energiansaantiin ja vastaavasti lisäämällä säännöllistä liikuntaa. Liikunta Hyvänä suosituksena voidaan pitää päivittäistä liikunnallista puolituntista. Kävely on erinomainen keino painonhallinnassa. Askelmittari on kätevä apuväline ja mo- tivaation lisääjä: hyvä tavoite alussa on vähintään askelta päivässä. Mitä useammin liikuntasuorituksen saa tehtyä, sen parempi. Liikunnan säännöllisyyttä parantaa oman lajin löytäminen. Suomessa vuodenajat tarjoavat mukavaa vaihtelua liikunnan harrastamiseen. Liikunnan etuja ovat energiankulutuksen ohella hyödylliset vaikutukset luustolle ja lihaksille. Lisäksi oma terveystila ja vireys paranevat. Ruokavalio Laihduttajan ruokavalion tulee olla monipuolinen eli periaate kohtuus kaikessa on hyvä muistaa. Liian nopealla painonpudotuksella saavutetaan harvoin pysyviä tuloksia. Sopiva laihdutustahti on noin 0,5 kg viikossa. Tällöin ruokailuun liittyvät muutokset ovat tulleet osaksi elämäntapoja ja painonhallinta onnistuu paremmin. Laihduttaessa on hyvä muistaa säännöllinen ja riittävän tiheä ruokailurytmi, sopiva määrä kasviksia ja hedelmiä, tarpeeksi proteiinia (noin 1 g / painokilo), turhan sokerin ja valkoisen vehnän karsiminen sekä alkoholijuomien ja muiden liian energiapitoisten juomien rajoittaminen. On myös hyvä tietää, että ravintoaineiden energiasisältö vaihtelee. Esimerkiksi gramma rasvaa sisältää yli kaksi kertaa enemmän energiaa kuin gramma hiilihydraattia. 4 Itsehoitolääke laihdutuksen apuna Jos kiloja on kertynyt liikaa eivätkä omat keinot riitä, voi laihdutuslääkkeestä olla apua. Apteekeista on saatavana itsehoitolääke, joka vähentää ruoassa olevan rasvan imeytymistä noin 25 %. Lääkkeen vaikuttava aine on orlistaatti. Se on tarkoitettu lihavuuden hoitoon aikuisille, joiden painoindeksi (BMI) on 28. Suomen käytetyin laihdutuslääke teksti: kaija törmä ilmoitus Orlistat Sandoz on Suomen käytetyin laihdutuslääke, joka alentaa samalla myös kokonaiskolesterolia.(sld 05/2012). Orlistat Sandoz 60 mg kovat kapselit. Vaikuttava aine: Orlistaatti. Käyttöaihe: Lihavuuden hoito ylipainoisilla aikuisilla (painoindeksi BMI 28 kg/m2) yhdistettynä vähäkaloriseen, vähärasvaiseen ruokavalioon. Annostus ja antotapa: Aikuiset: Orlistat Sandozin suositusannos on yksi 60 mg:n kapseli kolmesti päivässä. Vuorokauden aikana saa ottaa enintään kolme 60 mg:n kapselia. Hoitoa jatketaan enintään kuusi kuukautta. Painonpudotusohjelman tärkeänä osana ovat ruokavalio ja liikunta. On suositeltavaa, että vähäkalorinen, vähärasvainen ruokavalio ja liikunta aloitetaan ennen Orlistat Sandoz-hoidon aloittamista. Orlistaattihoito yhdistetään ravitsemuksellisesti monipuoli- seen, vähäkaloriseen ruokavalioon, jonka energiamäärästä noin 30 % saa olla peräisin rasvasta. Päivittäinen rasva-, hiilihydraatti- ja proteiinimäärä on saatava tasaisesti kolmesta pääateriasta. Vasta-aiheet: Yliherkkyys vaikuttavalle aineelle tai apuaineille, samanaikainen siklosporiinihoito, krooninen malabsorptiosyndrooma, kolestaasi, raskaus, imetys, varfariinin tai muiden oraalisten antikoagulanttien samanaikainen käyttö. Varoitukset ja käyttöön liittyvät varotoimet: Potilasta on kehotettava noudattamaan annettuja ruokavaliosuosituksia. Runsasrasvainen ateria orlistaatin kanssa saattaa lisätä ruoansulatuskanavan oireiden mahdollisuutta. Diabeteslääkitystä on syytä seurata tarkoin orlistaattihoidon aikana. Levotyroksiinia, epilepsialääkettä tai amiodaronia käyttävien, kuten myös potilaiden, joilla on munuaissairaus, tulisi neuvotella lääkärin kanssa ennen Orlistat Sandoz-hoidon aloittamista. Orlistaattihoito voi mahdollisesti heikentää rasvaliukoisten vitamiinien (A, D, E ja K) imeytymistä. Verenvuotoa peräsuolesta on raportoitu. Jos verenvuotoa esiintyy, potilaan on hakeuduttava lääkäriin hoitoon. Lisäehkäisymenetelmän käyttöä suositel- laan vaikean ripulin yhteydessä. Yhteisvaikutukset: Farmakokineettisten yhteisvaikutustutkimusten puuttuessa orlistaattia ei pitäisi käyttää samanaikaisesti akarboosin kanssa. Amiodaronin plasmapitoisuuden on havaittu hieman laskevan käytettäessä sitä samanaikaisesti orlistaatin kanssa. Orlistaatti saattaa epäsuorasti vähentää oraalisten ehkäisyvalmisteiden tehoa. Lisätietoa yhteisvaikutuksista ks. pakkausseloste. Raskaus ja imetys: Raskaus ja imetys ovat vasta-aiheita Orlistat Sandozin käytölle. Haittavaikutukset: Haittavaikutukset ovat pääasiallisesti ruoansulatuskanavaan kohdistuvia. Vähärasvaisen ruokavalion noudattaminen pienentää ruoansulatuskanavaan kohdistuvien haittavaikutuksien todennäköisyyttä. Hyvin yleisiä ruoansulatuselimistön haittoja ovat öljyiset ulostetahrat, ilmavaivat ja niihin liittyvä hallitsematon ulostaminen, äkillinen ulostamisen tarve, rasvaiset/öljyiset ulosteet, suolen öljyinen tyhjentyminen, ja löysät ulosteet. Pakkaukset: 84 kaps., 126 kaps. Lisätietoja: Ennen valmisteen käyttöä, tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Lääkeneuvonta puh LC /12

3 Vatsa toimimaan vinnon ja hengitysilman mukana, mutta myös aineenvaihdunta synnyttää kuona-aineita, ja stressi lisää niiden määrää. Samoin alkoholi, tupakka ja lääkkeet ovat rasite elimistölle. Elimistö pyrkii säätelymekanismeillaan säilyttämään tasapainon mahdollisimman pitkään, mutta lopulta ylikuormitetun kehon toiminta menee raiteiltaan. Merkkejä kuona-aineiden kertymisestä saattavat olla muun muassa väsymys, päänsärky, hidastunut ruoansulatus, ihon epäpuhtaudet, tukkoinen olo, heikentynyt vastustuskyky, turvotus ja selluliitti. Detox-kuurin tarkoituksena on puhdistaa elimistöä kuormittavista aineista ja vaikuttaa sitä kautta hyvinvointiin. Puhdas keho voi hyvin ja esimerkiksi rasvakertymiä pystytään poistamaan helpommin puhdistuskuurin jälkeen. Kiristävätkö vaatteet päälläsi? Onko vatsasi kuin potkupallo? Ummetus on yleinen vaiva, johon saa apteekista apua erilaisista valmisteista. Toimittaja Marja Nyman on aina reagoinut vatsallaan etenkin stressiin. - Kun siihen yhdistyy huono ruuansulatus ja laiska suoli, on seurauksena turvotusta ja ummetusta. Nyman löysi vaivaansa avun Fructolaxista. - Tunsin itseni energiseksi ja makean mieliteot alkoivat hävitä. Aloin myös katsella vähän terveellisempiä ruoka-aineita ja laihduin. Uusi vyötärö innosti toimittajaa liikkumaan ja ulkoilemaan, mikä puolestaan on pudottanut painoa entisestään. - Käytän Fructolax-kuutioita lähinnä kuureittain. Matkoille otan mukaan Fructolax-tabletteja. Syöminen kodin ulkopuolella on aina erilaista ja vaikka stressi olisi luonteeltaan positiivista, vatsa saattaa reagoida siihenkin. Hedelmä- ja kuitutiiviste saa suolen toimimaan Fructolax hedelmä- ja kuitutiiviste on luonnollinen, mutta teho- kas apu ummetukseen. Sen kuidut ja suolen toimintaa stimuloivat aineet auttavat suolta toimimaan. Ortis on valmistanut luonnollisia hedelmä-kuitukuutioita jo runsaan 50 vuoden ajan. Kuutioilla on yli miljoona käyttäjää kaikkiaan 26 maassa. Fructolaxista on apua silloin, kun vatsa on jo turvonnut. Esimerkiksi liikunta tai ravinnon kuidut eivät silloin välttämättä helpota oloa riittävän nopeasti. Fructolax on valmistettu täysin luonnon antimista. Se sisältää muun muassa viikunaa, jossa on kuitujen lisäksi suolen toimintaa lisääviä aineita. Fructolaxia on kuutioiden lisäksi saatavana tabletteina, jotka on kehitetty herkkävatsaisille. Tuotteen voimakkaan, joskin hellävaraisen vaikutuksen vuoksi herkkävatsaisten on hyvä aloittaa käyttö puolikkaan kuution tai yhden tabletin annostuksella. Runsas vedenjuonti käytön yhteydessä on suositeltavaa. Valmiste vaikuttaa 4-8 tunnin kuluessa. Jos omat toimet eivät auta ja ummetus edelleen häiritsee jokapäiväistä elämää, on aika keskustella vaivasta lääkärin kanssa. Puhdistuskuurilla lisätehoa vatsan toimintaan Kuona-aineet ja erilaiset ympäristömyrkyt kuormittavat elimistöä ja voivat häiritä sen toimintaa. Niitä kertyy kehoomme etenkin ra- Fructolax hedelmä- ja kuitukuutio on luonnon antimista valmistettu tehokas apu ummetukseen. Fructolaxia on kuutioiden lisäksi saatavana tabletteina, jotka on kehitetty herkkävatsaisille.. Luomuraaka-aineista valmistettu MethodDraine Detox Express -pikakuuri aktivoi elimistön puhdistusjärjestelmää. Pirteän olon lisäksi painonpudotus helpottuu ja kilot karisevat nopeammin. Mehupaasto vai puhdistuskuuri? Takavuosina suositut mehuja vesipaastot ovat nyt lähes histoaa. Vesi ja nesteet nimittäin vapauttavat haitta-aineita kehon varastoista, mutta eivät anna elimistölle vierasaineiden poistamiseen tarvittavia ravintoaineita. Näin verenkiertoon saattaa joutua niitä vaarallinen määrä. Lisäksi mehupaastojen riittämättömän energiamäärän vuoksi elimistö saattaa siirtyä säästöliekille ja olo tuntuu nuutuneelta. Detox-kuuri on tavallaan paasto ilman paastoa, mutta Detox-kuurilla ei tarvitse kärsiä nälästä. Kun keho saa riittävästi puhdistustyöhön ja tasapainoiseen toimintaansa tarvitsemiaan ravinteita, sen ei tarvitse siirtyä säästöliekille eikä aineenvaihdunta hidastu sen takia. Luomuraaka-aineista valmistettu seitsemän päivän MethodDraine Detox Express -pikakuuri aktivoi elimistön puhdistusjärjestelmää. Hyvän ja pirteän olon lisäksi painonpudotus helpottuu ja kilot karisevat nopeammin. Teksti: sami larste 5

4 Teksti: Sari Skott ja Terhi Liukko-Joenpolvi Seksuaaliterveys - joka miehen ja naisen oikeus Seksuaalisuus on kaikkien aistien välittämä viesti, hormonien säätelemää ihmisen toimintaa, joka kuuluu ihmisyyteen. Se on yhtä yksilöllistä kuin jalan- ja sormenjälki. Toista samanlaista ei ole. Mitä sitten, jos siihen tulee kitkaa? Suurin osa ihmisistä kohtaa jonkinlaisia seksuaaliongelmia elämänsä jossain vaiheessa tai erityistilanteessa. Naisista % ja miehistä % kärsii niistä elämänsä aikana. Henkistä ja toiminnallista Seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvät häiriöt voidaan jakaa henkisiin, tunnetason aiheuttamiin kysymyksiin ja varsinaisiin toiminnallisiin, seksitoimintoja häiritseviin tai estäviin fyysisiin muutoksiin. Tavallisimmat seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat ovat parisuhdeongelmia, jotka eivät liity lainkaan tai vain vähän johonkin seksuaalisuushäiriöön. Suurin ongelma on puhumattomuus ja reagoimattomuus alkaviin ongelmiin tai niiden vähättely. Mistä apua? Ongelmasta riippuen mies tai nainen voi hyötyä lääkehoidosta (hormonikorvaushoito naisilla, erektiohäiriölääkitys joko tablettimuodossa tai pistoksena miehille), fysioterapiasta, pari- ja seksu- Amoa-tuotteet miehille Miesten tuotteet tukevat erektiohäiriön lääkkeetöntä hoitoideaa. Sarjaan kuuluu Onni-erektioaaliterapiasta, ravintolisistä, seksin apuvälineistä, vaihtoehtoisista seksin keinoista tai vaikkapa vain rentoutumisesta, läheisyydestä, läsnäolosta ja yhdyntäkeskeisyyden vähentämisestä. Joskus kirurginen leikkaushoito on ratkaisu ongelmaan. Tärkeintä on muistaa, että seksiongelmien hoito on mahdollista! Amoa-tuotteet naisille Amoan tuotteet on kehitetty erityisesti intiimihyvinvointiin, seksuaalisuuden tukemiseksi ja seksuaaliongelmien hoitoon. Sarjaan kuuluu Suomessa lääkinnällisiksi laitteiksi rekisteröityjä, laadukkaita ja hygieenisiä apuvälineitä sekä limakalvoja hoitavia ja kosteuttavia geelejä. Naisten lantionpohjan lihasten harjoittamiseen tarkoitetut Danaja Musa-keilat parantavat virtsanpidätyskykyä sekä emättimen ja Tilaa helposti virtsarakon alueiden verenkiertoa. Lisäksi ne parantavat tuntoherkkyyttä yhdynnän aikana ja helpottavat itse yhdyntää. Keilojen avulla myös synnytyksestä palautuminen nopeutuu ja helpottuu. Yhdyntäkipujen ja orgasmivaikeuksien sekä sairauksien hoitoon suunnitellut Ida- ja Ada-dilaattorivibraattorit soveltuvat erilaisten seksuaalihäiriöiden hoitoon sekä lisästimulaatioon kaiken ikäisille. Kosteuttamiseen ja limakalvojen hoitoon tarkoitetut vesipohjaiset Amoa Aqua Panthenol -intiimigeelit ovat myös CE-merkittyjä, Suomessa rekisteröityjä lääkinnällisiä laitteita. Ne soveltuvat lähes kaikille käyttäjille, jopa kaikkein herkimmille. tuen lisäksi kolme erilaista erektiorengasta, jotka soveltuvat eri käyttötarkoituksiin. Lääkkeetön erektiohäiriön hoito on turvallista muusta terveydentilasta riippumatta ja aina erinomainen vaihtoehto lääkkeelliselle erektiohäiriön hoidolle. Erektiotuella ja -renkaalla voi jopa pitkittää lääkehoidon aloittamisen tarvetta merkittävästi. Amoa-tuotteet molemmille Sekä naisille että miehille soveltuva stimulaatiogeeli Amor sisältää L-arginiini-aminohappoa, joka parantaa paikallisesti intiimialueelle levitettynä verenvirtausta, antaa lämmittävän tunteen sekä lisää tuntoherkkyyttä. Vaihtoehtoisiin seksin keinoihin, rentoutumiseen ja läheisyyteen sopii erinomaisesti DUO 2-in1 hieronta- ja liukugeeli, joka hoitaa ja kosteuttaa tehokkaasti myös intiimilimakalvoja, Amoa-tuotteet ovat suomalaisen tuotekehitysyhteistyön tulosta yhdessä suomalaisten potilaiden ja ammattilaisten kanssa. Tuotteet soveltuvat kaikille, olipa nuori tai jo elämää nähnyt, terve, sairas tai vammautunut. Amoa-tuotteita saa Suomen apteekeista. Amoa-tuotteet on kehitetty yhdessä suomalaisten potilaiden ja ammattilaisten kanssa. 6

5 Teksti: Kaija Törmä Potenssiongelmat ovat otollista maaperää erilaisille ravintolisille, joten mieskunnon kohottamiseen kehitetyjä luontaistuotteita ilmaantuu toistuvasti markkinoille. Mitä mieltä niistä on dosentti, kliinisen fysiologian erikoislääkäri ja seksologi Juhana Piha, joka on 20 vuoden aikana hoitanut kymmeniä tuhansia seksuaalihäiriöistä kärsiviä miehiä. - Pääsääntöisesti seksuaalista kestävyyttä ja nautintoa lupaavilla ravintolisillä ei ole mitään todellista vaikutusta. Jos joku kokee niiden toimivan, se perustuu useimmiten lumevaikutukseen eli käyttäjän uskoon siitä, että tuote auttaa, sanoo Juhana Piha. Seksologin kriittisen seulan läpi on kuitenkin päässyt yksi valmiste, Prelox, sillä sen teho on tieteellisesti todistettu useassa tutkimuksessa. Lumevaikutuksen merkitystä selvittäneessä tutkimuksessa osoitettiin, että Prelox lisäsi huomattavasti erektiokykyä ja oli selvästi tehokkaampi kuin lumevalmiste, jota annettiin osalle tutkimukseen osallistuneista miehistä. Uusimmissa tutkimuksissa havaittiin lisäksi, että pariskunnat saavuttivat toivotun raskauden vielä tutkimuksen kuluessa. Voiko ravintolisä olla hyödyksi erektiohäiriöissä? Ei-elimelliset erektiohäiriöt Pihan mielestä Prelox auttaa ennen kaikkea lievissä, lähinnä ei-elimillisissä erektiohäiriöissä. Niiden taustalla saattaa olla elämänmuutos, kuten stressi tai muu ns. psykogeeninen syy sekä elintavoista johtuvat terveydelliset ongelmat, jotka aiheuttavat häiriön verenkierron säätelyyn. Yhdyntä epäonnistuu silloin tällöin ja erektio on lievästi vajaa. Suorituspaine pahentaa Pihan mukaan hyvin herkästi tilannetta, sillä miehen hermostuessa hänen sympaattinen hermostonsa aktivoituu aiheuttaen ääreisverisuonten, ja siten myös peniksen verisuonten supistumisen. Kun valtimoverisuonet supistuvat, vähenee verentulo peniksen paisuvaiskudoksiin - ja erektio loppuu. Seurauksena on epäonnistumisten kierre, joka voi johtaa siihen, että yhdyntää ei uskalleta edes yrittää, varsinkaan jos kumppaneilla ei ole avoimet keskusteluvälit. Typpioksidin merkitys verenkierron häiriöissä Typpioksidi on Juhana Pihan mukaan tärkeässä roolissa valtimoiden laajenemisessa - ja siten erektion synnyssä ja pysymisessä. Prelox sisältää ranskalaisen rannikkomännyn kuoriuutetta eli Artikkelin asiantuntija dos., kliinisen fysiologian erikoislääkäri ja seksologi Juhana Piha. Pycnogenolia, joka on erittäin voimakas antioksidantti sekä L-arginiinia, joka on monissa ravintoaineissa oleva aminohappo. Aineet toimivat Preloxissa työparina. Pycnogenol edesauttaa typpioksidin muodostumisessa L-arginiinista verisuonten sisäkalvolla. Jatkuvaan käyttöön Prelox ei kuitenkaan vaikuta erektiolääkkeiden tapaan heti, vaan sitä käytetään säännöl- Tilaa helposti lisesti, aluksi muutaman viikon ajan. Ensimmäisiä merkkejä Preloxin vaikutuksen alkamisesta on aamuerektioiden ilmaantuminen, mikä on todettu useissa kliinisissä tutkimuksissa. Kun Preloxia käytetään päivittäin säännöllisesti, saadaan useimmiten hyvä ja pysyvä vaikutus. Luonnollisessa toimintavalmiudessa myös säästytään täsmäpillerin ottamisen häpeältä. Seksologin mielestä Prelox on turvallinen ja sitä voi käyttää jatkuvasti. Tuote edistää miesten verisuoniterveyttä, eikä se rajoitu vain genitaalien alueelle. - Kun tiedetään, että Prelox auttaa miehiä saamaan erektion lisäämällä veren virtausta, olisi kiinnostava selvittää, kuinka se vaikuttaisi naisiin, Piha pohtii. Lisää erektiohäiriöistä sekä dos. Juhana Pihan vastaanotoista Lue myös Preloxia on saatavana 60 ja 140 tabl. pakkauksissa. Pihan mielestä Prelox auttaa ennen kaikkea lievissä, ei-elimellisissä erektiohäiriöissä. - Niitä on noin 20 prosentilla kaikenikäisistä miehistä. Se on suuri luku, hän sanoo. 7

6 Perustietoa ovulaatiosta Clearbluella on kehittynyt valikoima ovulaatio- ja raskaustestejä, jotka antavat oikean tuloksen 99 %:n varmuudella. Riippumatta siitä, oletko vasta suunnittelemassa raskautta vai oletko yrittänyt sitä jo jonkin aikaa, sinulle on apua siitä, että ymmärrät kehosi toimintaa paremmin. Tosiasia nimittäin on, että joka toinen pariskunta yrittää raskautta kuukautiskierron väärinä päivinä 1. Ovulaatio tapahtuu kerran jokaisen kuukautiskierron aikana. Ovulaation käynnistää hormoni, joka saa munasolun irtomaan munasarjasta. Ovulaatio eli munasolun irtoaminen tapahtuu yleensä vuorokautta ennen seuraavien kuukautisten alkamista. Terveellä, hedelmällisessä iässä olevalla naisella on ovulaatio noin kertaa vuodessa. Ovulaatio voi myös tapahtua ilman kuukautisia. Kahden hormonin yhteisvaikutus Munasolut kehittyvät munasarjoissa. Kuukautiskierron ensimmäisen vaiheen aikana yksi munasolu kypsyy munasarjassa irtoamista varten. Kun ovulaation ajankohta lähestyy, elimistö alkaa tuottaa lisää estrogeeniksi kutsuttua hormonia, joka saa kohdun limakalvon paksuuntumaan ja luo suosiolliset olosuhteet siemennesteelle. Suuri estrogeenipitoisuus lisää toisen hormonin, luteinisoivan hormonin (LH) määrää elimistössä. Niin kutsuttu LH-huippu saa munasolun irtoamaan munasarjasta eli käynnistää ovulaation. Ovulaatio tapahtuu yleensä tunnin kuluessa LH-huipusta, minkä vuoksi LH:n määrä ennustaa hyvin kierron hedelmällisimmän ajankohdan. Munasolun hedelmöittyminen Munasolu voi hedelmöittyä 24 tunnin kuluessa ovulaatiosta. Jos hedelmöittymistä ei tapahdu, kohdun limakalvo poistuu ja kuukautisvuoto alkaa. Tästä alkaa uusi kuukautiskierto. Munasolu on elinkykyinen siis vain 24 tunnin ajan, mutta siittiöt ovat toimintakykyisiä jopa viisi vuorokautta. Monelle pariskunnalle on yllätys, että nainen voi tulla raskaaksi, vaikka yhdyntä tapahtuisi neljä viisi päivää ennen munasolun irtoamista. Tunne kuukautiskiertosi Jos haluat tietää hedelmöittymiselle otollisimman ajankohdan, sinun on tunnettava oma kehosi ja kuukautiskiertosi. Kuukautiskierron pituus saadaan laskemalla päivät kuukautisvuodon ensimmäisestä päivästä seuraavan vuodon alkamista edeltävään päivään. Kuukautiskierron pituus vaihtelee naisilla ja samallakin naisella eri kierroissa ja on tavallisesti päivää. Ovulaatiotestit avuksi On erilaisia tapoja selvittää ovulaation ajankohta. Helpoin ja tarkin menetelmä on käyttää esimerkiksi kotikäyttöön tarkoitettua Clearblue-ovulaatiotestiä. Digitaalinen Clearblue-ovulaatiotesti tunnistaa LH-huipun ja kertoo kaksi parasta luonnollisen hedelmöittymisen päivää. Clearblue-ovulaatiotesti on hyvin helppo tehdä ja tulos tulee näyttöön kolmen minuutin kuluessa. Digitaalinen Clearblue-raskaustesti, jossa on viikkonäyttö, näyttää puolestaan raskauden yli 99 %:n varmuudella kuukautisten oletetusta alkamispäivästä lähtien. Jos tulos on Raskaana, testi ilmoittaa, kuinka monta viikkoa hedelmöittymisestä on. Clearblue-raskaustesti on paitsi varma myös niin herkkä, että voit tehdä testin jo neljä päivää ennen kuukautisten oletettua alkamista. 1 GfK Roper Study 2005 teksti: kaija törmä 8

7 Eturauhasvaivojen varhaishoito kannattaa Varhainen hoito oikealla valmisteella ehkäisee tehokkaasti eturauhasvaivoja, vähentää kiusallisia virtsaamisvaivoja ja ehkäisee seksuaalisuuden toimintahäiriöitä. Sahapalmun hedelmäuutetta sisältävät Prostaforce-kapselit lievittävät hyvänlaatuisesta eturauhasen liikakasvusta johtuvia oireita. Ne eivät juurikaan pienennä jo suurentunutta eturauhasta, mutta hidastavat sen laajenemista. Jo yksi Prostaforce-kapseli päivässä sisältää tutkitusti tehokkaan annoksen sahapalmun (Serenoa repens) hedelmäuutetta. Hyvänlaatuisesta liikakasvusta kärsivillä erilaisia seksuaalisuuden toimintahäiriöitä, kuten erektiovaikeuksia ja haluttomuutta esiintyy kaksi kertaa useammin kuin samanikäisillä, joilla liikakasvua ei tavata. Viimeistään 50 vuotta täytettyään miehen kannattaa tutkituttaa eturauhasensa säännöllisesti. Mitä varhaisemmassa vaiheessa liikakasvu havaitaan, sitä paremmat mahdollisuudet sitä on jarruttaa. Sahapalmu ei häiritse seksuaalisia toimintoja Sahapalmu-uutteen tehosta on saatu selvä ja samanarvoinen näyttö kuin synteettisten alfa-reduktaasi-entsyymiä estävien lääkevalmisteiden. Sahapalmun siedettävyys on kuitenkin parempi. Sillä ei myöskään ole todettu seksuaalista halua tai kykyä häiritsevää vaikutusta, kuten synteettisillä alfa-reduktaasi-entsyymin estäjillä. Sahapalmu-uutteen (Prostaforcen) vaikutustapaa selvittäneet Tukholman Karoliinisen instituutin tutkijat havaitsivat sen toimintamekanismien olevan pääosin hormonaalisesti riippumattomia. Alfa-reduktaasi-entsyymin eston lisäksi sahapalmu-uutteen todettiin hillitsevän eturauhasen tulehtumista ja sen rauhassolujen lisääntymistä. Tutkijat arvelevat, että suotuisa vaikutus seksuaalisiin toimintoihin johtuu nimenomaan monipuolisesta vaikutustavasta. (Iglesias 2011) Myös uusimmassa, keväällä 2012 julkaistussa kliinisessä tutkimuksessa osoitettiin, että sahapalmu-uute lievitti eturauhasvaivoja ja paransi seksuaalista toimintakykyä. (Suter 2012) Paras teho ensimmäisiin oireisiin Sahapalmu-uutteen teho on parhaimmillaan liikakasvun ensimmäisiin oireisiin, kuten tihentyneeseen virtsaamistarpeeseen. Hyvät vaikutukset alkavat tulla esiin 2-4 viikon käytön kuluttua. Vasta pidempiaikaisessa käytössä sahapalmu-uutteen vaikutukset ehtivät kehittyä täysin. Hoidoksi suositellaan 3-6 kuukauden kuuria vuosittain tai jatkuvaa käyttöä. Tutkimusviitteet: Iglesias-Gato D, Carsten T, Vesterlund M, Pousette A, Schoop R, Norstedt G: Androgen-independent Effects of Serenoa repens Extract (Prostasan ) on Prostatic Epithelial Cell Proliferation and Inflammation. Phytother Res Jun 8 (doi: /ptr.3537). Suter A, Saller R, Riedi E, Heinrich M. Improving BPH symptoms as well as sexual dysfunctions with a saw palmetto preparation; accepted by Phytotherapy Research, Tilaa tuote helposti teksti: elisa rosenberg Hoitoampullilla välittömästi sileämpi iho Eucerin Hyaluron-Filler - hoitotiivisteen eli -ampullin tehoaine, hyalyronihappo, täyttää juonteita myös ulkoisesti käytettynä. Tiiviste sekä silottaa ihoa välittömästi että vaikuttaa pitkäkestoisesti syvempiin ryppyihin. Eucerin Hyaluron-Filler -hoitotiivisteen teho perustuu hyaluronihappoon, jota ruiskutetaan usein ryppyihin täyteainepistosten muodossa. Hyaluronihappo toimii ryppyjenvastaisessa taistelussa myös ilman neuloja, iholle levitettynä, ja saa ihon hehkumaan välittömästi. Erittäin korkea hyaluronihappopitoisuus Hyaluron-Filler-ampullien hyaluronihappopitoisuus on erittäin korkea. Siksi sen ainesosat imeytyvät tehokkaasti myös ihon syvempiin kerroksiin. Imeydyttyään ihoon hyaluronihappo aktivoituu ja muodostaa yhdessä veden kanssa geelin, joka laajenee solujen välisessä tilassa ja täyttää ryppyjä sisältäpäin. Lisäksi tiivisteen tehoaineet aktivoivat ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa ja palauttavat ihoon sen luontaista kimmoisuutta. Nopeat tulokset Tiivisteampullien korkean aktiiviainepitoisuuden vuoksi tulokset näkyvät nopeasti. Iho on välittömästi sileämpi ja kauniimpi. Tuotteen teho on todistettu kliinisin ja dermatologisin tutkimuksin. Eucerin Hyaluron-Filler -ampulleilla voit siis saada välitöntä hehkua ja pitkäkestoista nuorekkuutta ihollesi - hellävaraisesti, ilman pistoksia tai kirurgin veistä. Sopii kaikille ihotyypeille Eucerin Hyaluron-Filler sopii kaikille ihotyypeille. Tiiviste levitetään päivä- tai yövoiteen alle ja se sopii erinomaisesti myös meikin alla käytettäväksi. Pakkaus sisältää kuusi 5 millilitran ampullia, joista jokainen riittää noin viikon käyttöön. teksti: Suvi Kosunen, farmaseutti Tarjous! Eucerin Hyaluron Filler - voiteen ostajalle arvokas Hyaluron Filler -hoitoampulli (5 ml) kaupan päälle. Yksi hoitoampulli riittää noin viikon tehohoitoon kasvoille. Kaupanpäällisiä rajoitettu erä. 9

8 Sekaiho heleäksi puhdista perusteellisesti Sekaihossa otsa, nenä ja leuka ovat rasvaisia, ja niissä on usein epäpuhtauksia. Posket ovat sitä vastoin pikemminkin kuivat, mikä tekee sekaihosta erityisen herkän ja huolellista hoitoa vaativan. On hyvä muistaa, että rasva ei rasvaisessa ihossa tarkoita kosteutta. Sen vuoksi tulisi huolehtia perusteellisen mutta hellävaraisen puhdistuksen ohella riittävästä kosteutuksesta. päivällä Kosteutta Sveitsiläinen Louis Widmer on kehittänyt kaksi päivävoidetta sekaiholle. Moisture Fluid UV 6 tehokosteuttaja imeytyy nopeasti, hoitaa, suojaa ja kosteuttaa ihoa. Biostimuliinit (aminohappoyhdiste) ja luonnolliset kosteustekijät sitovat ihoon kosteutta. Sisältää UVAja UVB-suodattimia. Day Cream UV 10 sopii kaikille ihotyypeille. Voide luovuttaa kosteutta ihoon ja tarjoaa pitkäaikaisen suojan ihon ennenaikaista vanhenemista ja ympäristön haittatekijöitä vastaan. Lisäksi sen vaikuttavien aineiden yhdistelmä aktivoi ja ylläpitää ihon omia, luonnollisia toimintoja ikääntymistä vastaan. Sisältää UVA- ja UVB-suodattimia. Erikoistuotteita tarpeen mukaan Sekaihon erikoistuotteet kulkevat kätevästi mukana matkalla ja meikkipussissa, jolloin voit käyttää niitä aina tarvittaessa. Skin Care Stick on kevyesti desinfioiva hoitoneste, joka soveltuu tukkeutuneiden ihohuokosten paikalliseen hoitoon ehkäisemällä mustapäiden muodostumista. Sisältää hedelmähappoyhdistettä ja teepuuöljyä. Coverstick peitekynä epäpuhtaalle iholle peittää mustapäät ja epäpuhtaudet huokosia tukkimatta. Sillä on myös tulehdusta ehkäisevä vaikutus. Saatavana kahta sävyä. Widmerin valikoimassa on viisi tuotetta, joiden avulla iho puhdistuu perusteellisesti. Cleansing Milk poistaa hellävaraisesti ja tehokkaasti meikin, lian ja kuolleet ihosolut. Puhdistusmaito palauttaa ihoon sen tarvitsemia lipidejä ja suojaa ihoa. Tuote on phneutraali. Vaihtoehtoisesti voit käyttää Facial Wash Geliä, joka suojaa ihon omaa happovaippaa. Kevyesti desinfioiva ja ph-neutraali. Facial Freshener on virkistävä, alkoholiton kasvovesi. Se viimeistelee puhdistuksen. Face Peeling poistaa kuolleet ihosolut ja parantaa ihon verenkiertoa. Biostimuliinit ja karbamidi kosteuttavat ihoa ja tekevät siitä joustavan. Käytä 2-3 kertaa viikossa. Eye Make-up Remover poistaa silmämeikin hellävaraisesti, parantaa ihon kosteudensitomiskykyä sekä suojaa ja rauhoittaa ihoa. Eye Make-up Remover Lotion on tarkoitettu vesiliukoiselle ja Waterproof vedenkestävälle silmämeikille. Yöllä ihokudoksen uusiutumista aktivoivaa hoitoa Yöksi Widmer suosittelee vaihtoehtoisesti kolmea sekaihon voidetta sekä tehoseerumia, jota voi käyttää myös päivällä. Sebo Fluid on rasvaton hoitoemulsio päivä- ja/tai yökäyttöön erityisesti rasvaisen, epäpuhtaan ja sekaihon tarpeisiin. Tuote on kevyesti antiseptinen ja ihoärsytystä vähentävä. Se ehkäisee tehokkaasti aknen uusiutumista. Nutritive Cream ja Vitalizing Cream ovat ihanteellisia yövoiteita sekaihon kuiviin alueisiin. Molemmat sisältävät biostimuliineja ja pantenolia sekä A- ja E-vitamiineja. Voiteet aktivoivat ihokudoksen uusiutumista, elvyttävät ihon verenkiertoa ja madaltavat näkyvästi juonteita. Vitalizing Cream on kehitetty erityisesti 30 ikävuodesta lähtien, Nutritive Cream alle kolmekymppisille. Extrait Liposomal anti-ageing -tehohoito luovuttaa ihoon arvokkaita aineita päivällä ja yöllä. Kosteuttajana toimiva hyaluronihappo antaa kiinteän ja sileän ihon ja jättää iholle ohuen, joustavan suojan. Liposome i hin kapseloidut biostimuliinit vaikuttavat syvällä ihossa ja korvaavat niitä aineita, joita iho ikääntyessään menettää. e k o l o g i s t a! Kaikki Louis Widmerin tuotteet tehdään ns. puhdastiloissa. Bakteerittoman tuotannon ansiosta säilöntäaineita ei tarvita lainkaan tai ne on voitu rajoittaa minimiin. Tuotteiden valmistusprosessit on kehitetty mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaviksi ja pakkausmateriaali on kierrätettävää. Useimmat tuotteet sisältävät kasviperäisiä aineita. Eläinperäisiä aineita ei käytetä eikä tuotteita testata eläinkokein. Dermatologista ihonhoitoa jo vuodesta 1960, made in Switzerland. Lue lisää tekstit: kaija törmä 10

9 Täydellinen hoitopaketti couperosaiholle Punoittavaa couperosaihoa voi melkein sanoa suomalaisten kansantaudiksi. Pitkäjänteisellä hoidolla ja oikein valituilla hoitotuotteilla saadaan kuitenkin aikaan hyviä hoitotuloksia. Couperosa tarkoittaa ihon hiussuonten pysyvää laajenemista. Ihon pintaverenkierto on hidasta ja pintaverisuonten seinämät heikentyneitä eivätkä ne jousta riittävästi. Iho punoittaa ja siihen ilmestyy laajentuneita hiussuonia. Taustalla saattaa olla perinnöllisesti heikot hiussuonten seinämät. Ulkoiset syyt, kuten ilmastolliset olosuhteet ja sauna pahentavat couperosaa, samoin väärät hoitotavat tai -tuotteet, kovakourainen mekaaninen puhdistus, kuorinta tai kortisonivoiteet. Sisäisistä syistä couperosan syntyyn vaikuttaa ennen kaikkea ihotyyppi: kuiva, herkkä tai ohut iho, mutta rasvainenkin iho voi kärsiä ongelmasta. Rasvaisessa ihossa couperosa voi muuttua rosaceaksi eli ruusufinniksi. Ikääntyminen tuo mukanaan vaihdevuodet, kuumat aallot - ja couperosan. Myös lliian kuumat tai kylmät juomat, voimakkaat mausteet ja alkoholi edesauttavat couperosan syntyä sekä pahentavat ongelmaa. Tutkittua dermokosmetiikkaa Dermokosmeettisen Avèneihonhoitosarjan valmistaa ranskalainen Pierre Fabren lääketehdas. Avènen Anti-redness-linjan tuotteissa tärkeimpänä vaikuttavana aineena on tehokkaaksi havaittu rautamyrtti- eli ruscusuute. Pierre Fabren ensimmäinen lääke oli verenkiertolääke ja siinä ruscusta käytettiin vaikuttavana aineena. Siitä se siirtyi couperosaihon hoitotuotteisiin. Rautamyrttiuute parantaa ihon pintaverenkiertoa, vahvistaa heikentyneitä ja ohuita pintaverisuonten seinämiä, lisää niiden kimmoisuutta sekä ehkäisee ja lievittää tulehdusta. Aine siis pureutuu juuri couperosaihon ongelmiin ja hoitaa niitä. teksti: Riitta knaappila diplomikosmetologi Hoida ja suojaa Ihonhoitohan alkaa aina oikeanlaisesta puhdistuksesta. Anti-redness Dermo Cleansing Milky Fluid -puhdistusemulsio on kehitetty puhdistamaan hellävaraisesti punoittavan ja usein kuumottavan couperosaihon. Puhdistusemulsio rauhoittaa ja viilentää ihoa samalla, kun se poistaa meikin hellävaraisesti. Anti-redness Day cream päivävoide hoitaa, suojaa ja kosteuttaa kuivaa ja erittäin kuivaa couperosaihoa. Anti-redness Day emulsion tekee saman normaalille ja sekaiholle. Päivävoiteissa on tehokas UVsuoja, suojakertoimella 20. Couperosaiho tulee suojata päivittäin auringolta, keinovalolta sekä tietokoneen näyttöruudun staattisuudelta. Anti-redness Day -voiteissa on lisäksi hienoinen vihertävä väri, koska ne sisältävät heijastavia pigmenttejä, jotka kompensoivat hyvin ihon punoitusta. Antiredness -päivävoiteet eivät sisällä parabeenisäilöntäaineita. Couperosaihon tehohoitoon käytetään uutta paikallishoitovoidetta, Anti-redness Plussaa. Voide levitetään aamuin ja/tai illoin punoittaville couperosa-alueille. Se vahvistaa hiussuonten seinämiä ja poistaa couperosaiholla usein esiintyvää turvotusta ja lievittää tulehdusta. Anti-redness Plus soveltuu hyvin myös ruusufinnin hoitoon yhdessä lääkevoiteiden tai sisäisen lääkityksen kanssa. Voide on hajustamaton ja parabeeniton. Viimeisin uutuus Anti-redness -linjaan on rauhoittava ja korjaava naamio Calm Mask. Ennaltaehkäisy on parasta hoitoa Couperosan hoito on vaikeaa, koska siinä on kysymys verisuoniston toiminnallisesta häiriöstä. Hoito on pitkäaikaista, jatkuvaa ja se kannattaa aloittaa heti couperosan ensimerkkien ilmaannuttua. Uutuus! Rauhoittava naamio couperosaiholle Anti-redness Calm Mask on hajustamaton naamio, joka rauhoittaa couperosaihon punoitusta, kuumotusta ja lehahtelua sekä lievittää ihoärsytystä muun muassa dermatologisten toimenpiteiden, kuten laserkäsittelyn jälkeen. Naamion koostumus on sametinpehmeä ja viilentävä, eikä se jätä iholle rasvaista tunnetta. Se lievittää nopeasti ihon punoitusta myös saunan ja liikuntasuorituksen jälkeen. Ehdoton SOS-tuote! 11

10 Entistä luonnonmukaisempi Natuvive Natuvive kasvojenhoitotuotteet sisältävät nyt entistä enemmän luonnollisia raakaaineita ja uusia luomulaatuisia raaka-aineita. Natuvive-ihonhoitosarja pohjautuu luonnon parhaisiin raakaaineisiin ja hemmottelee kaikkia aisteja. Luonnon raaka-aineet sisältävät iholle tärkeitä rasvahappoja, antioksidantteja ja vitamiineja, jotka hoitavat ihoa. Uusissa Natuvive kasvotuotteissa on % luonnollisia raaka-aineita eivätkä ne sisällä parabeeneja, mineraaliöljyjä tai silikoneja. Natuvive-pakkaukset on valittu ympäristönäkökulmat huomioiden. Tuotelinjat ovat nyt selkeät: Kirkastava ja energisoiva Tyrnituotelinja normaalille ja sekaiholle Pehmentävä ja ravitseva Manteli-tuotelinja kuivalle ja erittäin kuivalle iholle. Tyrniä normaalille ja sekaiholle Natuvive tyrni-tuotelinja (Sea Buckthorn) on kehitetty normaalille ja sekaiholle. Tyrni-tuotteet kosteuttavat ja energisoivat tehokkaasti ihoa palauttaen sen luonnollisen hehkun. Sarjaan kuuluvat luonnolliseen tyrniöljyyn ja C-vitamiinin pohjautuvat päivävoide yövoide puhdistusvaahto kuorintavoide. Mantelia kuivalle ja erittäin kuivalle iholle Natuvive mantelituotelinja (Almond) on kehitetty kuivalle ja erittäin kuivalle iholle. Manteli-tuotteet tekevät ihosta kimmoisamman ja pehmeämmän. Sarjaan kuuluvat luomulaatuiseen manteliöljyyn ja sheavoihin pohjautuvat: päivävoide yövoide puhdistusvoide. Molemmat sarjat kuuluvat Acon Natuvive Essentials Face kasvojenhoidon perustuotteisiin. teksti: Katja kiuttu Aco Natuvive-tuotesarjat Natuvive Essentials Face -perustuotteet kasvojenhoitoon (Sea buckthorn ja Almond) Natuvive Essentials Body -vartalotuotteet (Lemongrass, Papaya, Pink Grapefruit ja Acai) Lue lisää 12

11 TIEDE JOKA NÄKYY IHOLLASI Suosittu BB-voide nyt myös apteekista! Vichyn uusi Anti-age BB-voide 50+ -naisille kiinteyttää, uudelleenmuotoilee, silottaa, ravitsee ja heleyttää ihoa sekä tasoittaa sen väriä, joten yhdessä voiteessa on kuusi vaikutusta. ENNEN HOITOA 4 VIIKON JÄLKEEN 8 VIIKON JÄLKEEN 12 VIIKON JÄLKEEN Vähentää pigmenttihäiriöitä - tekee ihosta tasaisen ja kirkkaamman SK 30 Täsmätuote pigmenttihäiriöihin: levitä huolellisesti pigmenttiläiskälle, anna kuivua n.1 minuutin ja levitä päälle Even Brigther päivävoide tai yövoide. SAATAVILLA APTEEKISTA Perinteiset tuotekoostumukset hoitavat pigmenttihäiriöitä, ihotummentumia ja maksaläiskiä vain pintapuolisesti. UUDET EUCERIN EVEN BRIGTHER CLINICAL -tuotteet tehoavat syvemmällä ihossa - ne vähentävät ihon hyperpigmentoitumista siellä, missä pigmenttejä syntyy. Uuden sukupolven EUCERIN -ihonkirkastajat sisältävät erittäin tehokasta B-Resorsinoli vaikutusainetta. Niiden vaikutuksesta ihosta tulee tasaisempi ja kirkkaampi jo 4 viikon käytön jälkeen. Säännöllinen, pitkäaikainen käyttö vielä parantaa hoitotuloksia. ERITTÄIN TEHOKAS & DERMATOLOGISESTI TESTATTU. Vichyn Neovadiol Lumiere on ensimmäinen apteekeissa myytävä BB-tuote. Voide sopii hyvin myös herkälle iholle. Neovadiol Lumiere on uuden sukupolven BB-voide, jossa yhdistyy hoitavien ainesosien ja meikkivoiteen parhaat ominaisuudet. Neovadiol Lumiere kiinteyttää ja silottaa ihoa jättäen kirkkaan ja heleän lopputuloksen. Voide sisältää ainutlaatuisen anti-age-yhdistelmän Pro-Xyaneja Proteic Gf -aktiiviaineita. Voiteen sisältämä Vichy Thermal Spa lähdevesi rauhoittaa ihoa ja roosanväriset helmiäishiukkaset ja pigmentti tuovat iholle heleyttä ja kauniin tasaisen sävyn. Hoitotuote ja meikki yhdessä Neovadiol Lumiere on helppokäyttöinen, sillä jo yksi levityskerta ravitsee ihoa ja antaa iholle tervettä sävyä. Tuote sulautuu hyvin ihon omaan sävyyn ja antaa luonnollisen ja miellyttävän samettisen lopputuloksen. Voidetta levitetään aamuisin puhtaalle iholle. Voide sopii kaikille ihotyypeille, joko sellaisenaan käytettäväksi tai sitten kuivaihoisille hoitovoiteen päällä. Huipputulokset testiryhmältä Kaksisataa vuotiasta suomalaista naista testasi keväällä yhden kuukauden Neovadiol Lumiere BB-voidetta. Vastaajista 65 % oli voiteeseen erittäin tyytyväisiä ja 85 % suosittelisi voidetta ystävälleen. 85 % testaajista oli sitä mieltä, että voide tasoitti hyvin ihon sävyä ja 51 % oli sitä mieltä, että voide kosteutti ihoa hyvin tai erittäin hyvin. Neovadiol tuoteperhe Neovadiol Gf on Vichyn uudelleen muotoileva ja kiinteyttävä ihonhoitosarja ikääntymisen merkkejä vastaan. Neovadiol-tuoteperheeseen kuuluu uuden BB-voiteen lisäksi neljä muuta tuotetta: kuivan ihon päivävoide normaalin ihon päivävoide yövoide huulten ja silmänympärysten hoitovoide. teksti: sari alén Päivävoiteet nyt erikoishintaan tätä lehteä julkaisessa apteekissa! 13

12 Teksti: Saija Raudas Apobase-perusvoiteet ovat hoitaneet suomalaista ihoa jo 40 vuoden ajan. Ne sopivat kaikille vauvasta vaariin. Ihon terveys lähtee sen kosteustasapainosta. Iho on puolustusmekanismimme ulkoisia ärsytystekijöitä vastaan. Kun iho on terve, sitä ei tarvitse ajatella, se ei vaivaa. Terve iho on sopivan kostea ja rasvainen eikä mistään kohdin rikki tai ärtynyt. Perusvoiteet korjaavat kuivan ihon rasvatasapainoa ja palauttavat ihon normaalin suojan ulkoisia ärsykkeitä vastaan. Ne sitovat vettä ja estävät ihonsisäisen kosteuden haihtumisen iholta. Valmista iho talveen Herkkäihoisen iho voi yleensä kesällä paremmin kuin talvella. Terve iho ei kiristä eikä kutise, vaan joustaa ja uusiutuu. Talvella ihoa kiusaavat pakkanen ja kuiva sisäilma, jotka saattavat tehdä terveenkin ihon kuivaksi ja kutiavaksi. Kuivaihoisen kannattaa valmistella ihoa talven tuloon ja alkaa voidella ihoa säännöllisesti heti ilmojen viiletessä. Liiallista pesua ja voimakkaiden pesunesteiden käyttöä tulee välttää. Mikä Apobase minulle? Terveelle ja rasvaisuuteen taipuvaiselle iholle riittää kosteutukseksi kevyt ja helposti imeytyvä Apobase Lotion. Kuiva- ja herkkäihoiselle soveltuu Apobase Creme, joka on keskirasvainen perusvoide koko vartalolle. Cremeä voit käyttää kaikkeen päivittäiseen ihonhoitoon, pesuun sekä meikinpoistoon. Uutta! Apobase Creme 440 g ja Oily Creme 435g pumppupakkaukset nyt saatavilla apteekeista! Erityisen kuivat ihoalueet kuten kantapäät ja kyynärpäät hoitaa kuntoon tehokas ja rasvainen Apobase Oily Creme, jonka rasvapitoisuus on peräti 60 %. Täysin rasvaton vaihtoehto, Apobase Hydrogel, toimii kevyenä ja nopeasti imeytyvänä ihon pikakosteuttajana. Apobase-perusvoiteita voi käyttää koko perhe. Keskirasvainen Apobase Creme sopii esimerkiksi vauvojen vaippa- ja taiveihottuman hoitoon. Apobase-perusvoiteet hoitavat isojen ja pienten ihoa Nyt Apobase Creme ja Oily Creme myös kätevissä 440 g pumppupulloissa! Yksinkertainen koostumus Apobase-sarja on kehitetty erityisesti atooppisen, herkän ihon hoitoon. Koostumus on mahdollisimman yksinkertainen yliherkkyysreaktioiden välttämiseksi. Apobase-tuotteet ovat hajusteettomia ja väriaineettomia eikä niiden testaamisessa käytetä eläinkokeita. Lue lisää: Lue lisää: 14

13 Minun suosikkituotteeni Teksti: Kaija Törmä Neljä apteekkituotteet tuntevaa naista kertoo, mitä kosmetiikkaa he hankkivat toistuvasti apteekin hyllyltä - ja miksi. Puhdistusaine - Sekä kasvoille että vartalolle sopiva saippua-aineeton pesuneste A-Derma sensifluid nourishing cleansing oil on uusi tuttavuus, jonka löysin vasta runsaat puoli vuotta sitten. Sen, kuten kaikkien A-Derma-tuotteiden vaikuttavana aineena on Rhealba -kaura, joka rauhoittaa, hoitaa ja suojaa ärtynyttä ja herkkää ihoa. Itselläni on sekaiho, yleisin ihotyyppi Suomessa. Sekaihossa on rasvaisia, normaaleja ja kuivia alueita ja rasvoittuville alueille nousee aika ajoin finnejä. - Sekaihokin voi olla herkkä, joten ilmeisesti ainakin osittain siitä syystä Sensifluid nourishing cleansing oil tuntuu ihollani tosi hyvältä. Tuotteen voi levittää kuivalle iholle ja huuhdella vedellä pois. Öljymäinen koostumus pitää ihon pinnan kosteana ja vähentää finnejä. Tuote poistaa hyvin myös meikin. Iho tuntuu puhdistuksen jälkeen pehmeältä eikä kiristä, mikä on tavallista puhdistusaineita käytettäessä. - A-Derman puhdistusaineen myötä olen löytänyt muitakin sarjan tuotteita. Myös Hydralba light hydrating cream -kasvovoiteesta on tullut suosikkini. Marja Kenttä Yhteistyöapteekit-ketjun verkkokauppias Päivävoide - Monen suomalaisen iho on terve ja joustava ulkomailla, mutta Suomessa ärtynyt. Vuodenaikojen vaihtelu, sisälämmityskausi ja kovat pakkaset rasittavatkin ihoamme. - Itselläni on pintakuiva sekaiho, joka reagoi helposti kaikkiin muutoksiin - niin aurinkoon kuin pakkaseen. Minulla se näkyy muun muassa niin, että poskiini ilmaantuu pieniä, punaisia pilkkuja. - Valittelin ongelmaa tutulle kosmetologille, joka neuvoi käyttämään Avènen Anti-redness Day -voiteita. Ne rauhoittavat ihon punoitusta, vahvistavat pintaverisuonten seinämiä ja parantavat ihon pintaverenkiertoa. Lisäksi niissä on mukana aurinkosuojakerroin 20 ja ne ovat tuoksuttomia. Yhtenä aineosana on raikas lähdevesi. - Olen nyt käyttänyt Anti-redness Day -voiteita säännöllisesti 5-6 vuotta, kesäaikaan kevyempää Emulsionia ja talvella rasvaisempaa Creamia. Ikävät pilkut ovat pysyneet poissa. Jos kuitenkin kokeilen toista päivävoidetta, kasvoni alkavat jälleen kukkia. Silmänympärysvoide - Louis Widmerin Eye Contour Cream -silmänympärysvoide on ollut ykköskosmetiikkaani jo yli 10 vuotta. Olen toki kokeillut vuosien aikana monia muitakin silmänympärysvoiteita, mutta palaan aina takaisin tähän. - Eye Contour Cream sopii täydellisesti silmänympäryksilleni. Se ei ole liian rasvainen, mutta ei myöskään liian kevyt. Varsinkin geelit jättävät silmänympärykseni ryppyisiksi. Eye Contour Cream sen sijaan silottaa juonteeni melkein saman tien, sillä sen kosteuttava ja uudistava vaikutus ulottuu itusolukkoon ja sidekudokseen asti. Voiteen vaikuttavina aineina ovat biostimuliinit, A- ja E-vitamiini sekä pantenoli. - Sivelen Eye Contour Creamia purkista aamuin illoin voidetta juurikaan säästelemättä. Lisäksi minulla meikkipussissani minikokoinen näytetuubi, josta otan nuppineulan kokoisen määrän voidetta ja töpöttelen sen silmänympärysteni alle ennen kuin menen esimerkiksi tekemään haastattelua. Sileältä näyttää! Eye Contour Cream sopii mainiosti myös nenästä suupieliin ulottuville, ns. naso-labiale-juonteille. Joskus käytän tuotetta kuuriluontoisesti koko kasvoille yövoiteen asemasta. Kaija Törmä Yhteistyöapteekit-ketjun asiakaslehtien päätoimittaja Vartalon hoitotuotteet - Suomalaiset hoitavat kyllä kasvojaan hyvin, mutta vartalon ihonhoitoa ei oikein olla löydetty. Jos oppisimme sen, säästyisimme talvella vartalon hilseilyltä ja kutinalta. - Itse olen kosmetologina käyttänyt vartalon pehmentäjiä jo vuosia. Kulmakivinä ovat kuorinta, kuivaharjaus ja kosteutus. Kuorin vartaloni ihon muutaman kerran kuukaudessa ACOn soft skin body scrubilla. Se sisältää pieniä rakeita, jotka poistavat iholta hellävaraisesti kuolleita ihosoluja ja kirkastavat ihoa. Tuotteessa on myös kosteuttavaa manteliöljyä ja raikas tuoksu. Kuorinnan jälkeen - tai oikeammin joka ilta - laitan upealta tuoksuvan, nopeasti imeytyvän kosteusvoiteen, jotta ihoni pysyisi pehmeänä ja sileänä. Tällä hetkellä käytän ACOn summer breeze body lotionia, joka sisältää muun muassa viinirypäleen siemenöljyä ja canola-öljyä. - Kuivaharjaus on iholle hyväksi vaikka joka päivä. Se muun muassa elvyttää verenkiertoa ja parantaa aineenvaihduntaa. Aino Gostowski Yhteistyöapteekit-ketjun toimitusjohtaja Arja Mikkola apteekissa toimiva kosmetologi 15

14 Saatko riittävästi B-vitamiineja? B-vitamiineja on lähes kaikissa ravintoaineissa, joten niiden saanti on yleensä riittävää. Milloin B-ryhmän vitamiineista voi olla puutosta? Ihminen saa niukasti B-vitamiineja, kun ravinto on yksipuolista esimerkiksi pitkään kestävän dieetin ja vatsa-suolistohäiriöiden yhteydessä. Myös alkoholistit ovat vaaravyöhykkeessä. Samoin pitkäaikainen, B-vitamiinien imeytymistä ja aineenvaihduntaa häiritsevien lääkeaineiden käyttö saattaa aiheuttaa B-vitamiinien puutostiloja erityisesti riskiryhmiin kuuluville, joiden ruokavalio ei ole täysipainoista. Yksi syy puutostiloihin on B-vitamiinien vesiliukoisuus, minkä vuoksi useimmat niistä eivät varastoidu elimistöön. B-ryhmän vitamiineihin kuuluu kahdeksan vitamiinia. Tiamiini (B 1 ) Tiamiinia (B 1 -vitamiini) tarvitaan hiilihydraattien aineenvaihdunnassa ja energian tuotannossa. Pitkäaikainen tiamiinipuutos saattaa aiheuttaa hermotulehduksia, sydämen harvalyöntisyyttä sekä muistihäiriöitä ja masennusta. Alkoholisteille se voi aiheuttaa sydänongelmia ja pysyvän aivovaurion. Riboflaviini (B 2 ) Riboflaviini (B 2 -vitamiini) osallistuu proteiinien aineenvaihduntaan. Sen riittävä saanti on tärkeää sikiön kehitykselle. Riboflaviinin puutosoireet näkyvät tyypillisesti kieli- ja suutulehduksena sekä suupielien halkeilemisena. Niukasti proteiineja sisältävä ruokavalio vähentää elimistön riboflaviinvarastoja. Niasiini (B 3 ) Nikotiiniamidi (B 3 -vitamiini) toimii rasvojen, proteiinien ja sokerin aineenvaihdunnassa. Sen puute saattaa aiheuttaa yksipuolisen ruokavalion yhteydessä pellagranimisen sairauden, jolle ovat ominaisia iho- ja limakalvomuutokset, ripuli ja psyykkiset muutokset. Myös alkoholisteille niasiinin puute saattaa aiheuttaa pellagraa. Pantoteenihappo (B 5 ) Pantoteenihappo vaikuttaa energia-aineenvaihduntaan, ihon toimintaan ja steroidihormonien muodostumiseen. Pantoteenihappoa on lähes kaikissa ruoka-aineissa ja sen puutos on harvinaista. Pyridoksiini (B 6 ) Pyridoksiini (B 6 -vitamiini) osallistuu muun muassa sappihappojen, hiilihydraattien ja tyydyttymättömien rasvahappojen aineenvaihduntaan. Sen puutosoireita ovat ihottuma, kieli- ja suutulehdus sekä tuntohermohäiriöt. Pyridoksiininkin puute on harvinaista. Biotiini (B 7 ) Biotiini osallistuu hiilihydraattien ja rasvojen aineenvaihduntaan. Biotiini vahvistaa kynsiä ja yksi sen vajeen oireista on hiusten lähtö. Jos ruokavalioon kuuluu muun muassa viljatuotteita, hiivaa, soijajauhoja, maksaa, munuaisia ja munan keltuaisia, saa biotiinia yleensä riittävästi. Foolihappo (B 9 ) Foolihappo on välttämätön muun muassa ihmisen punasolumuodostukselle ja sen puute aiheuttaakin anemiaa. Keliakia ja muut suolistosairaudet voivat johtaa foolihapon puutteeseen huonontuneen imeytymisen vuoksi. Foolihapon puutos on suurin yksittäinen, hermostoputken sulkeutumishäiriöihin liittyvien sikiövaurioiden aiheuttaja. Foolihappolisän syöntiä suositellaankin naisille, jotka suunnittelevat raskautta. Foolihapon tarve lisääntyy myös imetyksen aikana. Syanokobalamiini (B 12 ) B 12 -vitamiini on tärkeä nopeasti uusiutuvien solujen, kuten veren valko- ja punasolujen muodostuksessa sekä hermosolujen toiminnassa. Sekaravinnon syöjä saa B 12 - vitamiinia eläinperäisestä ravinnosta. Vegaanidieettiä jatkuvasti noudattavat sen sijaan altistuvat helposti B 12 -vitamiinin puutokselle, mikä näkyy anemiana ja neurologisina oireina, kuten käsien ja jalkojen tuntohäiriöinä, muistinmenetyksenä ja raajojen lihasten heikkoutena. Iäkkäillä puutteen syy on yleensä B 12 -vitamiinin imeytymisen häiriö, joka voi johtua esim. helikobakteerista tai syntyä autoimmuunitaudin seurauksena. B-vitamiineja apteekista teksti: Kaija törmä ilmoitus Jos arvelet, että et saa riittävästi B-vitamiineja ruokavaliostasi tai jos tunnistat puutosoireita, voit kysyä apteekistasi itsellesi sopivia B-vitamiinivalmisteita. Pitkävaikutteinen Multivita Beko Long sisältää kaikkia ihmiselle välttämättömiä B-vitamiineja. Helposti nieltävä depottabletti vapauttaa tasaisesti B-vitamiineja elimistön tarpeisiin. Multivita on monivitamiini. Se sisältää 16 tärkeää vitamiinia ja hivenainetta, joita päivittäin tarvitset - myös B-ryhmän vitamiinit biotiinia lukuunottamatta. Beko Strong on monipuolinen, vahva B-vitamiinivalmiste B- vitamiinin puutteen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Se sisältää kaikki elimistölle välttämättömät B-ryhmän vitamiinit. Trineurin on B-vitamiinivalmiste, joka sisältää vahvan annoksen kolmea eri B-vitamiinia. Käyttöaiheet: korjaa B-vitamiinien puutetta, joka ilmenee muun muassa hermoston toiminnanhäiriöinä. Valmistetta käytetään myös erilaisten hermosärkyjen hoidon tukena. Beko Strong on B-vitamiinivalmiste, jota käytetään B-vitamiinien puutokseen tai lisääntyneeseen tarpeeseen. Aikuisille ja yli 15-vuotiaille 1 tabletti kerran päivässä. Trineurinia käytetään B-vitamiinien puutoksen ehkäisyyn ja hoitoon. Aikuisille 1 tabletti kerran päivässä. Lapsille vain lääkärin ohjeen mukaan. Samanaikaisesti Trineurinhoidon kanssa ei tule ottaa muita B-vitamiinivalmisteita. Tutustu huolellisesti pakkausselosteiseen. 16

15 Kalkkivalmisteiden imeytymisessä on isoja eroja Normaaleissa olosuhteissa kalsium imeytyy pääasiallisesti ohutsuolen alkuosasta. Imeytyminen on tehostunut kasvuiässä sekä raskauden ja imetyksen aikana, mutta heikkenee naisilla vaihdevuosien jälkeen estrogeenipitoisuuden vähentyessä. Ikääntyminen edelleen vähentää kalsiumin imeytymistä ohutsuolen muutosten vuoksi. Mistä erot johtuvat? Kalsiumyhdisteistä yleisesti käytetty kalsiumkarbonaatti tarvitsee mahahappoja liuetakseen ja imeytyäkseen. Hapottomasta mahasta kärsivillä kalsiumsitraatti imeytyy 10 kertaa paremmin kuin kalsiumkarbonaatti. 1 Mahan happamuutta vähentäviä lääkkeitä (erityisesti protonipumpun estäjät eli PPI-lääkkeet) käyttävillä kalsiumkarbonaatin imeytymisen on havaittu heikentyneen. 2 Kalsiumin heikko imeytyminen selittääkin useissa tutkimuksissa tehdyn havainnon, jonka mukaan osteoporoottiset murtumat ovat yleisempiä PPI-lääkitystä käyttävillä. 3-5 Mahan happamuus kalsiumvalmisteen ottamisen aikaan vaikuttaa siis huomattavasti etenkin kalsiumkarbonaatin imeytymiseen. Orgaaninen kalsiumsitraatti imeytyy hyvin ilman mahahappojakin. Tämän vuoksi kalsiumsitraattivalmisteet voikin ottaa aterioista riippumatta. Varmista, että kalkki imeytyy Uusi CalCit sisältää hyvin imeytyvää kalsiumsitraattia se- CalCit nyt tarjoushintaan 8,50 e kä D-vitamiinia. Tabletti on kalvopäällystetty nielemisen helpottamiseksi. CalCit sopii erityisesti mahahappolääkkeitä käyttäville, hapottomasta mahasta kärsiville ja ikääntyneille. Ihon tehokkaaseen kuorintaan Glyco-A on hedelmähappokuorintavoide, joka kuorii ihon pintakerrosta ja aktivoi soluja uusiutumaan. Glyco-A hoitaa tehokkaasti: ikääntyvää ihoa ryppyjä ja uurteita arpia aknea pigmenttejä Hoitokertojen jälkeen iho on sileämpi ja rypyt ovat näkyvästi vähentyneet. Ihon sävy on tasaisempi ja ihohuokoset ovat pienentyneet. Glyco-A -voiteen valmistaja ISISPHARMA on vuonna 1988 Lue lisää 1 Recker RR O Connel ym Targownik, LE. ym Vestergaard P, ym Yang YX, ym. JAMA teksti: Antti Alaranta, farmasian tohtori perustettu ranskalais-sveitsiläinen yritys, joka keskittyy dermatologisten ja kosmeettisesti miellyttävien ihonhoitotuotteiden kehittämiseen. Lue lisää 17

16 Hävitä hilse hiuspohjasta Päänahka hilseilee luonnostaan, kun sen iho uusiutuu, ja vanha ihokerros irtoaa pois. Meillä kaikilla on siis hilsettä, joka häviää hiustenpesun yhteydessä - jos häviää. Lisääntyneen hilseen huomaa yleensä, kun tummalla paidalla näkyy valkoista hilsettä tai kun hiuksia harjatessa sitä tarttuu runsaasti harjaan. Hilseilyyn voi liittyä myös päänahan punoitusta ja kutinaa. Kun kutisevaa päänahkaa raapii, ongelma pahenee. Lisääntynyt hilseily ei kuitenkaan ole sairaus, vaan pikemminkin hiuspohjan ihon epätasapainotila, jolloin hiuspohja jostain syystä kiihdyttää solutuotantoaan. Vääriä käsityksiä Yleisen käsityksen mukaan hilseongelma olisi tavallisempi miesten keskuudessa. Todelli- suudessa se koskee yhtä paljon naisia kuin miehiä. Stressi ja vuodenaikojen vaihtelu tai shampoot ja hoitoaineet eivät aiheuta hilsettä, mutta voivat pahentaa ongelmaa. Hilseen muodostuksella ei myöskään ole yhteyttä kaljuuntumiseen tai hiustenlähtöön. Eikä hilse tartu, joten toisen kampaa voi huoletta lainata. Taustalla usein sienen liikakasvu Hilseilyn taustalla on useimmiten ihon normaaliin kasvustoon kuuluvien sienten liikakasvu, jolloin hilseestä kärsivällä henkilöllä on tavallista suurempi Pityrosporum furfur -kanta. Sienikannan kasvaessa iho ärtyy ja solujen muodostuminen nopeutuu huomattavasti. Pityrosporum furfur käyttää hyväkseen lisääntynyttä hilsemassaa ja ruokkii itse itseään lisääntymään. Hilseily voi johtua myös sairauksista, kuten psoriasiksesta, atooppisesta ihottumasta, maitoruvesta tai taliköhnäihottumasta. Jos hilseilyä esiintyy muuallakin kuin päänahassa ja siihen liittyy muita iho-oireita, on kyseessä todennäköisesti jokin ihottuma. Itsehoito-ohjeita Hilseen hävittämisen itsehoidoksi riittää lievissä tapauksissa yleensä hiuspohjan harjaaminen ja normaalia useammin toistuva pesu shampoolla. Liian vahvoja ja hajustettuja shampoita on syytä välttää ja shampoo kannattaa laimentaa vedellä, jos päänahka on herkkä. Hiukset tulee huuhdella hyvin pesun jälkeen. Vaikeammissa tapauksissa voidaan hoitona käyttää seleenisulfidia, salisyylihappoa, kivihiilitervaa tai polyvidonijodia sisältäviä lääkeshampoita. Jos hius katkeaa, kun sitä vetää, on hilse yleensä sienen aiheuttama. Lääkärissä voidaan epäilyttävissä tapauksissa ottaa sieniviljely. Sienen aiheuttamaan hilseilyyn auttaa ketokonatsolia sisältävä shampoo, kuten apteekista ilman reseptiä saatava Nizoral. Nizoral tutuksi ilmoitus Nizoral-shampoota käytetään päänahan hilseilyn sekä seborrooisen ekseeman ja savipuoli-ihottuman hoitoon. Nizoral-shampoon vaikuttava aine on ketokonatsoli. Ketokonatsoli ehkäisee Pityrosporum furfur -sienen lisääntymistä. Se ei imeydy elimistöön, vaan vaikuttaa paikallisesti iholla. Kerro kuitenkin lääkärillesi tai apteekkiin, jos parhaillaan käytät tai olet äskettäin käyttänyt muita lääkkeitä, myös lääkkeitä, joita lääkäri ei ole määrännyt. Pese hiukset Nizoralilla, anna vaikuttaa 3-5 minuuttia ja huuhtele huolellisesti. Kämmenellinen shampoota riittää yhteen pesuun. Silmiin joutunut shampoo huuhdellaan pois runsaalla vedellä. Käytä Nizoral-shampoota päänahan hilseilyyn kaksi kertaa viikossa 2-4 viikon ajan. Sen jälkeen voit estää uusiutumista käyttämällä Nizoralia kerran viikossa tai joka toinen viikko. Lue pakkausseloste huolellisesti ennen käyttöä. Pakkauskoot 60 ml ja 100 ml. teksti: Kaija törmä 18

17 Hiustenhoidon ABC Hiuksia vahvistava Priorin on nyt entistä tehokkaampi Priorin Extra Pese hiukset miedolla shampoolla. Huuhdo shampoo aina kokonaan pois. Hyvä nyrkkisääntö: käytä huuhteluun viisi kertaa pidempi aika kuin pesuun. Älä kuivaa hiuksia liian kuumalla ilmalla. Aina kun mahdollista, anna hiusten kuivua itsestään. Käytä vain korkealaatuista kampaa tai harjoja, joissa on pyöristetyt harjakset. Pyri välttämään permanentteja ja vahvoja väriaineita. Pidä pitkät hiukset usein avoimina. Tiukat hiuspidikkeet vahingoittavat hiuksia. Tasapainoinen, runsaasti vitamiineja sisältävä ravinto tekee hyvää koko elimistölle ja on myös hiusten terveyden perusta. Priorin täsmäravitsee hiusjuuria niin, että uusi, elinvoimainen kasvu saa alkunsa. Priorinin uudistunut Priorin Extra tekee sen entistä tehokkaammin. Elämä näkyy hiuksissa Hiukset reagoivat paitsi muuttuviin elämäntilanteisiin myös elimistöä rasittaviin tekijöihin. Näitä ovat esimerkiksi hormonaaliset muutokset imetyksen tai vaihdevuosien aikana, laihduttaminen tai yksipuolinen ruokavalio, tupakointi, stressi ja sairaudet. Myös ilmansaasteet sekä talvi pipokausineen laittavat hiukset koville. Priorin-kapselit vahvistavat ohenevia hiuksia sisältäpäin Suun kautta nautittavat Priorin-kapselit vaikuttavat suoraan sinne, missä ongelma on: ohenevan hiuksen hiusjuureen. Hiukset saavat elintärkeitä kivennäisaineita sekä rasvahappoja, joiden ansiosta kasvu alkaa entistä vahvempana ja kasvava hius on rakenteeltaan paksumpi. Luonnon tehoaineita Priorinin perusaine on hirssiuute. Se on yksi kivennäisainepitoisimmista viljalajikkeista ja sisältää muun muassa magnesiumia, kalsiumia ja rautaa. Vehnänalkioöljyssä puolestaan on solujen aineenvaihdunnalle tärkeitä monityydyttämättömiä rasvahappoja. Myös B 5 -vitamiinilla on keskeinen osuus hiusjuurien aineenvaihdunnassa ja elimistön uudistumisprosesseissa. Lisäksi mukana on aminohappoja, jotka parantavat hiusten joustavuutta. Priorin Extran uusi entistäkin tehokkaampi koostumus sisältää hirssiuutteen, B 5 -vitamiinin ja vehnänalkioöljyn lisäksi nyt myös biotiinia - hiuksille ja iholle elintärkeää hiusvitamiinia. Uusi parannettu koostumus lisätty biotiinia Hiusjuurilla on keskeinen osa hiusten kasvussa, sillä hiussolut ja hiusten väri muodostuvat niissä. Koska kyseessa on intensiivinen aineenvaihduntaprosessi, hiusjuurten tarvitsemien ravintoaineiden saanti on erittäin tärkeää hiusten terveydelle. Priorin Extra -valmisteen ainutlaatuinen koostumus sisältää hirssiuutteen, pantoteenihapon ja l-kystiinin lisäksi biotiinia - hiuksille ja iholle tärkeää hiusvitamiinia. Vähemmän on enemmän Uudistetun Priorin Extran annostelu on nyt myös tiivistetty ja käyttö on entistä helpompaa. Kaksi kapselia Priorin Extraa vastaa entisen Priorinin kolmen kapselin annostusta. Uusien hiusten kasvu ja kokonaisvaltainen hyvinvointi alkavat näkyä jo kahdessa kuukaudessa. Paras teho saavutetaan kuitenkin 3-6 kuukauden Priorin Extra -käytön jälkeen, kun nautit kaksi kapselia päivässä. Sen jälkeen hoitotulosta kannattaa ylläpitää yhdellä kapselilla päivässä. teksti: Kaija törmä 19

18 teksti: katri kakkuri farmaseutti Hammaskiilteen luonnollinen väri on kuultavan valkoinen. Vuosien saatossa syömis-, juomis- ja muiden elämäntapatottumustemme myötä hampaat saattavat värjäytyä ja tummua. Hampaisiin muodostuu jopa kiillevaurioita, ellei niitä hoideta huolellisesti. Kahvin, teen, tupakan, viinin ja muiden runsaasti värimolekyylejä sisältävien aineiden väri tarttuu vähitellen ohueksi kerrokseksi hammaskiilteen pinnalle ja näkyy epämiellyttävinä värjäytyminä. Ikääntymisen myötä kiille myös ohenee, jolloin hampaan sisemmän osan, dentiinin, tummempi väri kuultaa enemmän läpi saaden hampaan näyttämään tummemmalta. Pinnalliset värjäytymät pois Yotuelin Classic - ja Pharma -tahnojen valkaisuteho perustuu papaijasta saatavaan proteolyyttiseen papaiini-entsyymiin, joka poistaa hellävaraisesti pinnalliset värjäytymät. Yotuelin sisältämä fluori on 100 % aktiivista fluoridia, joka yhdessä tahnan sisältämän ksylitolin kanssa estää karieksen muodostumista. Kansainvälisesti patentoidun koostumuksensa ansiosta Yotuelin aineosat poistavat proteiini- ja bakteeriplakkia sekä ehkäisevät niiden muodostumista. Yliopistotutkimukset ovat osoittaneet, että Yotuel on niin hellävarainen, että sitä voidaan käyttää päivittäin 1. Tahna soveltuu myös lapsille siitä saakka, kun he siirtyvät käyttämään fluorihammastahnaa. Hammasluun sävy vaaleammaksi Yotuel All-In-One -hammastahnalla saadaan valkaistua hammasluun sävyä. Tahna myös tutkitusti vahvistaa hammaskiillettä 2. Se sisältää karbamidiperoksidia (0,3 %), joka kemiallisesti valkaisee hammasluuta. Tahnan fluori, kalsiumfosfaatti ja ksylitoli ehkäisevät kariesta. Fluorimuotona on kaliumfluoridi, joka vä- Kotivalkaisua hampaille hentää tehokkaasti hampaiden vihlontaa. Yotuel all-in-one -tahnan käytöllä saadaan silmin havaittavia valkaisutuloksia kahden viikon säännöllisellä käytöllä Kätevät valkaisukynät Myös Yotuelin Whitening Stick - ja Whitening Pen -kynät poistavat hampaiden värjäymät ja tummentumat turvallisesti - myös hammasluusta. Kyniä voi käyttää missä ja milloin vain, ja ne ovat hammastahnojen lailla hyviä tuotteita hammaslääkärin tekemän valkaisun ylläpitoon tai hymyn kirkastamiseen. Tuotteissa on vaikuttavana aineena 0,3 % karbamidiperoksidi, joka valkaisee hammasluussa olevia värjäymiä. Tuotteen kiille- ja käyttöturvallisuutta lisää sen neutraali ph sekä geelin sisältämä fluori ja ksylitoli. Mintun maku myös raikastaa hengitystä. Geeliä levitetään annostelukärjellä hampaiden pinnalle 3-5 kertaa vuorokaudessa, korkeintaan neljän viikon kuureina. Vihje: Halutessasi nopeammin valkaisutuloksia, harjaa hampaat all-inone-hammastahnalla aamuin illoin ja käytä päivällä lisänä 1-3 kertaa Stickiä tai Peniä. Tehoa valkaisumuoteilla Yotuel-sarjan tehokkainta kotivalkaisua tarjoaa Yotuel 7 Hours Kit, jossa valkaisugeeli laitetaan henkilökohtaisiin valkaisumuotteihin. Muotoiltavat muotit tulevat pakkauksen mukana ja ne takaavat, ettei geeli pääse kosketuksiin limakalvojen kanssa ärsyttäen niitä. Geelin neutraalin phn ja sen sisältämien kaliumfluoridin ja ksylitolin ansiosta geeli on erittäin hammasystävällinen. Kuluttajien testiryhmä testasi tuotteen käytettävyyttä ja tehoa. 90 % testiryhmäläisistä oli tulokseen tyytyväisiä. Suurin osa käyttäjistä koki tuotteen myös helppokäyttöiseksi ja suosittelisi sitä ystävilleen. Valkaisun tukituotteita Yotuel-hammastahnojen rinnalle on kehitetty purukumit, jotka sisältävät papaiinientsyymiä ja ksylitolia. Yotuel-purukumia käytetään päivittäin aterioiden jälkeen. Pelkällä purukumin pureskelulla ei valkoisia hampaita luvata, mutta tuloksen ylläpitoa ja tavoitteen nopeuttamista se edistää. Myös Yotuel-suuvesi tehostaa Yotuel-tuotteiden vaikutusta. Se auttaa pitämään hampaat puhtaina ja luonnollisen valkoisina estämällä hammaskiven muodostumista sisältämänsä pyrofosfaatin avulla. Lähteet: 1 Indiana dental University, USA 2 Effects of carbamide peroxide containing bleaching agents on the morphology and subsurface hardness of enamel. Journal of Clinical pediatric Dentistry (Ma, USA 2001) 3 Mehtola, Salmi 2010, Vaalentaako Yotuel all-in-one hammastahna hampaita?

19 Valitsenko käsi- vai sähkökäyttöisen hammasharjan? Tutkimusten mukaan suuri osa ihmisistä harjaa hampaansa luultua huonommin. Voiko hammasharjan valinta vaikuttaa suuhygienian tasoon? Useimmat tietävät, että heidän päivittäisessä suuhygieniassaan on parantamisen varaa. Valitettavasti kuitenkin hammaslääkärin ja suuhygienistin hyvät neuvot yleensä unohtuvat saman tien, kun lähdetään vastaanotolta. Oral B:n sähköhammasharjat ohjaavat pesemään hampaat kotioloissa perusteellisemmin ja auttavat pitämään suun terveenä. Siksi 90 % hammaslääkäreistä ja suuhygienisteistä suosittelee Oral B:n sähköhammasharjoja. Harjaustavoissa toistuu kolmen virheen kaava Hammaslääkärit ja suuhygienistit kohtaavat päivittäin potilaidensa harjaustavoissa kolme yleistä virhettä. 1. Suuri osa ihmisistä käyttää hampaidensa harjaamiseen vähemmän aikaa kuin he itse olettavat. Tutkimukset osoittavat, että ihmiset harjaavat hampaitaan keskimäärin minuutin ajan, kun suositus on kaksi minuuttia. 2. Ihmiset eivät ole systemaattisia harjaustavoissaan eivätkä näin ollen harjaa kaikkia hammasneljänneksiä suustaan yhtä hyvin. 3. Monet ihmiset harjaavat hampaansa aivan liian kovalla voimalla, joka voi aiheuttaa vaurioita niin kiilteelle, hammasluulle kuin ikenillekin. Oral B:n ratkaisu Uusi Oral-B:n ladattava Tri- Zone-sähköhammasharja vastaa hampaiden harjauksen haasteisiin. TriZone tarjoaa käsikäyttöisen hammasharjan tutun ulkonäön ja käytettävyyden, jolloin hampaita voi harjata aivan kuten tavallisella, käsikäyttöisellä hammasharjalla. TriZone-sähköhammasharjalla on Oral-B-sähköhammasharjan suorituskyky ja se poistaa jopa 100 % enemmän plakkia käsikäyttöiseen harjaan verrattuna. TriZone myös edesauttaa oikeaa harjaustapaa vilkkuvalla paineentunnistimella liian kovaa harjatessa ja kertoo oikean harjausajan kahden minuutin ammattimaisella ajastimella. Mihin Oral B TriZonen teho perustuu? TriZone-sähköhammasharjan tehoa lisäävät Power tip -harjakset vaikeapääsyisiä takahampaita varten. Harjakset on suunnattu eteenpäin ja ne pyyhkivät leveästi. Leveän pyyhkimisen ansiosta TriZone kattaa selvästi tavallista hammasharjaa laajemman alueen, mikä takaa kaikkien alueiden puhdistuksen - myös suun takaosan. Käsikäyttöisen harjan kaltaiset liikkumattomat harjakset puolestaan puhdistavat tehokkaasti hampaiden pinnat. Manuaali- eli käsin tehtävien liikkeiden ja sähköisen sykkimisen yhdistelmä puhdistaa hampaiden pinnat tehokkaasti. Voit tuntea sen kielesi avulla. Lisäksi TriZone-sähköhammasharjan etuna ovat leveästi pyyhkivät harjakset hammasvälien puhdistamiseen. Ne pyyhkivät kohtisuorassa manuaaliseen harjausliikkeeseen verrattuna, mikä takaa hammasvälien tehokkaan puhdistamisen. Oral-B tarjoaa ainoana tuotemerkkinä kokonaisratkaisuja suuhygieniaan. Tuotevalikoimaan kuuluvat sähköhammasharjat, vaihtoharjat, manuaaliset hammasharjat, hammaslangat ja hammastahnat. Hyvän ja oikeanlaisen suuhygienian ylläpito kotona joka päivä sekä säännölliset käynnit hammaslääkärillä ja suuhygienistillä auttavat säilyttämään hampaat ja ikenet terveinä. teksti: tiina rautio farmaseutti 21

20 Parempaa hoitoa lasten hampaille Lasten hammasterveys on heikentynyt eivätkä lapsetkaan noudata tuoreen kyselytutkimuksen mukaan suositusten mukaista hampaiden harjausta. 2-3 minuuttia aamuin ja illoin Myös lasten tulisi suositusten mukaan käyttää hampaiden harjaukseen päivittäin aikaa 2-3 minuuttia aamuin ja illoin. Lapsista kuitenkin vain joka kymmenes noudattaa tätä suositusta. Laajan suomalaisen kyselytutkimuksen mukaan lasten hammasterveys onkin heikentynyt, mutta vanhemmat eivät kuitenkaan ole huolissaan nykyisestä kehityksestä. Myös aikuisten kohdalla suositukset jäävät toteutumatta. Miehistä vain 45 % ja naisista 76 % harjaa hampaansa kahdesti päivässä. Tottumukset vanhemmilta Vanhemmat pitävät lasten hampaiden hoitoa tärkeänä, mutta arjen keskellä suositusten mukainen hoito ei kuitenkaan toteudu. Erikoishammaslääkäri Päivi Siukosaaren mukaan lasten hampaiden hoitaminen vaatii oletettua enemmän vaivannäköä kiireisen arkielämän ja sen houkutusten keskellä. Lasten hampaidenhoitorutiineihin vaikuttavat aikuisten omat opitut terveystottumukset. - Terveystottumukset muotoutuvat jo nuorena ja ovat usein pysyviä, Siukosaari kertoo. Osalla vanhemmista on lapsuuden perintönä erityisen hyvä hammasterveys, joka on suojannut heitä myös aikuisiällä. Nämä vanhemmat voivatkin unohtaa tahattomasti miten paljon kasvavan lapsen hampaat kestävät ja miten paljon vaivaa niiden hoitaminen todella vaatii. Osasyynä Siukosaari pitää myös suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsevaa näkemystä lasten varhaisen itsenäistymisen tärkeydestä. - Vasta 10-vuotiaan lapsen hienomotoriikka on kehittynyt sellaiselle tasolle, että itsenäinen hampaiden harjaus on tarpeeksi laadukasta. Siksi olisikin tärkeää, että aikuiset olisivat aktiivisesti mukana lasten hammashoidossa mahdollisimman pitkään. Hammasterveydestä koko perheen asia Paras tapa edistää lasten hammasterveyttä on toimia ennaltaehkäisevästi. Siukosaaren mukaan vanhempien asenteilla on teksti: saija raudas suuri vaikutus siihen millaisia hampaiden hoitajia lapsista kasvaa. - Toimivin keino olisi tehdä hampaiden harjaamisesta koko perheen voimin toteutettava hauska ja iloinen rutiini ja opettaa lapsille samalla hampaiden hoitamisen tärkeyttä. - Ideaalitilanteessa ensimmäistäkään reikää ei koskaan tarvitsisi paikata, mikäli reiät saataisiin ajoissa pysäytettyä. Säännöllisen fluoritahnalla harjaamisen ja napostelutottumuksien muuttamisen lisäksi tässä auttaa riittävä päivittäinen fluorin saanti, joka hidastaa hampaiden liukenemista, estää bakteereiden kasvamista ja nopeuttaa hampaiden kovettumista happohyökkäyksen jälkeen. Jos on lisäongelmia, kasvanut alttius reikiintymiselle tai useampia riskitekijöitä, tarvitaan Siukosaaren mielestä myös fluoria vähän useammin, jolloin olisi hyvä käyttää fluorihuuhteita tai fluoritabletteja. - Erityisesti fluorisuuvesi on helppokäyttöinen, koska sitä voi purskutella ja se menee hammasväleihin, ienrajoihin ja kaikkein vaikeimpiin paikkoihin. Fluoritabletit taas toimivat matkalla paremmin, koska ne voidaan vain laittaa suuhun ja imeskellä. Fludent-tuoteperhe Jos on epävarma toteutuuko suositusten mukainen lasten hammashoito arjessa, löytyy apteekeista koko perheelle suunniteltu fluorisuuvesien (Fludent Fresh) ja imeskelytablettien (Fludent) tuoteperhe, joka sisältää oikean määrän fluoria ja ksylitolia niin lapsille kuin aikuisillekin. Karieksen ehkäisyssä päivittäinen fluorin saanti on avainasemassa. Katso mitä lapset itse kertovat hampaiden hoidosta ja suositusten toteutumisesta osoitteessa Fluorin saanti hampaiden kehityksen oikeassa vaiheessa sekä hyvä hammashygienia ovat tärkeimpiä keinoja torjua kariesta. Fluoria sisältävään Fludent-tuoteperheeseen kuuluvat Fludent Fresh Hammastahna, Fludent Fresh Junior -suuvedet ja Fludent Lemon -imeskelytabletit on tarkoitettu lapsille. 22

PER SKIN TYPE Ihotyypin mukaan

PER SKIN TYPE Ihotyypin mukaan PER SKIN TYPE Ihotyypin mukaan Normaali / kuiva iho Rikastettu AHAhedelmähapoilla Kevyesti kuoriva AHA-kasvovesi AHA- hedelmähappoja sisältävä alkoholiton kasvovesi, joka jättää ihon raikkaaksi ja säteileväksi.

Lisätiedot

Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla

Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla NÄIN KAIKKI ALKOI EkoPharma Professional on saanut juurensa Naviter Oy:n toimitusjohtajan ja perustajan Anni Linnavirran omasta kosmetiikka-allergiasta.

Lisätiedot

Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla!

Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla! Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla! Esittelyssä Sisältää A-, C- ja E-vitamiineja Luonnon ja tieteen onnistunut liitto NouriFusion Uusi monivitamiini-ihonhoitosarja Nuorekas,

Lisätiedot

Lehdistötiedote kesäkuu 2014

Lehdistötiedote kesäkuu 2014 Lehdistötiedote kesäkuu 2014 Saho: ainutlaatuinen ihonhoitorituaali kauniin, hyväkuntoisen ihon saavuttamiseksi. Kaunis ihon näyttää virheettömältä ja silkinpehmeältä. SENSAIn ainutlaatuinen ihonhoitorituaali,

Lisätiedot

SKY-kosmetologi Eija Kaasalainen Cocoa Day Spa

SKY-kosmetologi Eija Kaasalainen Cocoa Day Spa SKY-kosmetologi Eija Kaasalainen Cocoa Day Spa Tunnusmerkit Ihon toiminnat tasapainossa ei kuiva eikä rasvainen Väri kaunis, ruusuinen tai persikkainen Huokoset pienet, ei juurikaan epäpuhtauksia Rakenne

Lisätiedot

SCHUPP Massage-Lotion Neutral

SCHUPP Massage-Lotion Neutral HIERONTAVÄLIAINEET SCHUPP Massage-Lotion Neutral Suosituin hierontaväliaineemme. Hyvät hierontaominaisuudet, helppo annostella sopiva määrä. Taloudellinen käytössä. Sisältää aloe veraa, allantoinia, E-vitamiinia

Lisätiedot

Kasvojen pikavirkistys (40 min) 43 Hoidon kulku: alkupuhdistus, kuorinta ihotyypin mukaisella kuorinta-aineella, tehoseerumi, naamio ja hoitovoide

Kasvojen pikavirkistys (40 min) 43 Hoidon kulku: alkupuhdistus, kuorinta ihotyypin mukaisella kuorinta-aineella, tehoseerumi, naamio ja hoitovoide TUULAN KAUNEUSKAMMARIN HINNASTO 01.01.2009 KASVOHOIDOT Nuorten ihon puhdistus alle 18 v. (60 min) 40 alkupuhdistus, höyrytys, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, hieronta, naamio ja hoitovoide

Lisätiedot

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet

URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10

Lisätiedot

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti

Vitamiinit. Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Vitamiinit A-vitamiini Tärkeimpiä lähteitä: maksa, maitotuotteet, porkkana, parsakaali ja pinaatti Välttämätön näköaistimuksen syntyyn hämärässä, solujen kasvuun ja erilaistumiseen sekä ihmisen lisääntymiseen.

Lisätiedot

PERUSVOITEET ihon hoidossa. Terveyskeskuslääkärien ihotautipäivä 16.11.2012 Sh Maarit Outila OYS Ihotautien poliklinikka

PERUSVOITEET ihon hoidossa. Terveyskeskuslääkärien ihotautipäivä 16.11.2012 Sh Maarit Outila OYS Ihotautien poliklinikka PERUSVOITEET ihon hoidossa Terveyskeskuslääkärien ihotautipäivä 16.11.2012 Sh Maarit Outila OYS Ihotautien poliklinikka Markkinoilla noin 50 perusvoidetta Noin 40:stä KELAn peruskorvaus Koostumus Rasvat

Lisätiedot

Kasvojen pikavirkistys 45 Hoidon kulku: alkupuhdistus, ihotyypin mukainen kuorinta, seerumi, naamio ja hoitovoide

Kasvojen pikavirkistys 45 Hoidon kulku: alkupuhdistus, ihotyypin mukainen kuorinta, seerumi, naamio ja hoitovoide TUULAN KAUNEUSKAMMARIN HINNASTO KASVOHOIDOT Nuorten ihon puhdistus alle 18 v. 45 alkupuhdistus, höyrytys, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, Kasvojen pikavirkistys 45 alkupuhdistus, ihotyypin

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon

FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset

Lisätiedot

L I Q U I D G L O W SKIN BEST

L I Q U I D G L O W SKIN BEST TAISTELE IHON HELEYDEN 3 VIHOLLISTA VASTAAN: KUIVUUS, SAMEUS & ENNENAIKAINEN IKÄÄNTYMINEN L I Q U I D G L O W SKIN BEST Ravitsevan öljyn ja antioksidanttisen astaksantiini leväuutteen yhdistelmä heleyttää-

Lisätiedot

Kasvojen pikavirkistys (40 min) 43 Hoidon kulku: alkupuhdistus, ihotyypin mukainen kuorinta, seerumi, naamio ja hoitovoide

Kasvojen pikavirkistys (40 min) 43 Hoidon kulku: alkupuhdistus, ihotyypin mukainen kuorinta, seerumi, naamio ja hoitovoide TUULAN KAUNEUSKAMMARIN HINNASTO KASVOHOIDOT Nuorten ihon puhdistus alle 18 v. (60 min) 40 alkupuhdistus, höyrytys, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, hieronta, naamio ja hoitovoide Kasvojen

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

UUTTA IHONHOITOSETTI. MINUUTTIA kertaa päivässä (-40%) 130 KP. NovAge Ultimate Lift KAIKKI 6 TUOTETTA yhteensä SÄÄSTÄ 99 TILAUSNRO: 424407

UUTTA IHONHOITOSETTI. MINUUTTIA kertaa päivässä (-40%) 130 KP. NovAge Ultimate Lift KAIKKI 6 TUOTETTA yhteensä SÄÄSTÄ 99 TILAUSNRO: 424407 UUTTA IHONHOITOSETTI Maksimoi ihonhoitotuotteiden teho Oriflamen nuorekkuuden säilyttävän ihonhoitorutiinin ja NovAge Ultimate Lift -ihonhoitosetin avulla. Rutiinissa jokainen vaihe valmistaa ihon seuraavaan

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

SINCE 1943 LUONNONKOSMETIIKKAA. ORGANIC SKINCARE www.marjaentrich.fi

SINCE 1943 LUONNONKOSMETIIKKAA. ORGANIC SKINCARE www.marjaentrich.fi SINCE 1943 LUONNONKOSMETIIKKAA ORGANIC SKINCARE www.marjaentrich.fi Tuotteet ihotyyppisi mukaan päivittäiseen käyttöön! Normaali /sekaiho Iho on normaali tai osittain pintakuiva. T-alue on rasvoittuva.

Lisätiedot

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas

Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon. Potilasopas Uusi lähestymistapa varhaisen Alzheimerin taudin ravitsemushoitoon Potilasopas Alzheimerin taudin oireet Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

TIME CONTROL. Start turning back time now. The power of medical beauty.

TIME CONTROL. Start turning back time now. The power of medical beauty. TIME CONTROL Start turning back time now The power of medical beauty. TIME CONTROL Laadukas anti-aging ihonhoitotuotesarja, joka täyttää vaativammatkin odotukset TIME CONTROL -ihonhoito-sarja perustuu

Lisätiedot

VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA

VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA VITAMIINEJA JA MINERAALEJA PULLOSTA TAUSTA Vitamin Well on perustettu vuonna 2006 Ruotsissa. Tarkoituksena oli kehittää skandinaaviseen makuun sopiva vitamiinijuoma, joka samalla olisi hyvä ja moderni

Lisätiedot

www.lorealparis.fi L'ORÉAL PARIS -LEHDISTÖTIEDOTE KUN BB KOHTAA VALON

www.lorealparis.fi L'ORÉAL PARIS -LEHDISTÖTIEDOTE KUN BB KOHTAA VALON www.lorealparis.fi L'ORÉAL PARIS -LEHDISTÖTIEDOTE KUN BB KOHTAA VALON UUDENLAINEN BB-VOIDE Bb-voide, jollaista Et ole ennen nähnyt Youth Code Luminizer BB Cream -voiteessa yhdistyvät ihonhoidon ja meikin

Lisätiedot

Nuorten kasvohoito alle 18 v. 50 Hoidon kulku: alkupuhdistus, höyrytys, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, hieronta, naamio ja hoitovoide

Nuorten kasvohoito alle 18 v. 50 Hoidon kulku: alkupuhdistus, höyrytys, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, hieronta, naamio ja hoitovoide TUULAN KAUNEUSKAMMARIN HINNASTO KASVOHOIDOT Nuorten kasvohoito alle 18 v. 50 alkupuhdistus, höyrytys, kuorinta, epäpuhtauksien poisto mekaanisesti, Kasvojen pikavirkistys 50 alkupuhdistus, ihotyypin mukainen

Lisätiedot

AQUATONALE yhdistää thalasso- eli meriterapian energiaa meribiologian asiantuntemukseen.

AQUATONALE yhdistää thalasso- eli meriterapian energiaa meribiologian asiantuntemukseen. Kauneuden ammattilaisten käyttöön luotu AQUATONALE on meriperäinen ihonhoitosarja, joka ammentaa voimansa valtamerien syleilystä. Näin on aikaansaatu täsmävaikutteisia tuotteita, jotka ovat ennaltaehkäiseviä,

Lisätiedot

1. Replenishing face cleanser- pink hibiscus 2. Clarifying face cleanser- sweet orange 3. Toning face elixir- madurai jasmine

1. Replenishing face cleanser- pink hibiscus 2. Clarifying face cleanser- sweet orange 3. Toning face elixir- madurai jasmine 1 KASVOTUOTTEET 1. Replenishing face cleanser- pink hibiscus Puhdistusmaito normaalista kuivalle sekä herkälle iholle. Käytetään aamuin ja illoin ihon puhdistamiseen. Vaikuttavina raaka- aineina tuotteessa

Lisätiedot

WWW.CUTRIN.FI. Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki

WWW.CUTRIN.FI. Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki WWW.CUTRIN.FI Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki CUTRIN PREMIUM VIE HIUSTESI HYVINVOINTI ASTETTA PIDEMMÄLLE: Kauniiden

Lisätiedot

Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan.

Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan. Kolme nappia päivässä. HELIX SLIM VOIMAA LUONNOSTA Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan. Kolmella tabletilla päivässä pysyvään painonhallintaan! Tärkeintä painonhallinnassa on tasapaino

Lisätiedot

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia

Kananmuna sisältää muun muassa D-vitamiina ja runsaasti proteiinia Jogurtti luomuhillolla on parempi vaihtoehto kuin puuro tai aamumurot. Tutkijat ovat yhä enenevästi havainneet, mitä näiden viljojen gluteeni aiheuttaa terveydellemme. Gluteeni on syyllinen yli 150 eri

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA

TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa

Lisätiedot

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014

HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 HYVÄ RUOKA, PAREMPI MUISTI RAVITSEMUSASIANTUNTIJA, TTK SAARA LEINO 20.5.2014 TÄNÄÄN KESKUSTELLAAN: Muistisairauksien ehkäisyn merkitys Yleisimmät muistisairauden Suomessa ja niiden riskitekijät Mitkä ravitsemukselliset

Lisätiedot

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki).

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki). Lihavuus Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Lihavuus tarkoittaa normaalia suurempaa kehon rasvakudoksen määrää. Suurin osa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta myös muualle,

Lisätiedot

L'Oréal Paris -lehdistötiedote. The FILLER issue

L'Oréal Paris -lehdistötiedote. The FILLER issue L'Oréal Paris -lehdistötiedote The FILLER issue MITEN IHO VANHENEE? RYPYT Ensimmäisiä ihon ikääntymisen näkyviä merkkejä ohuita juonteita ja ryppyjä alkaa esiintyä 25 vuoden paikkeilla. Ensimmäiset ohuet

Lisätiedot

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Linomix Suomalainen ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ravintolisä, joka sisältää pellavarouheen lisäksi 24 % marjoja (mustikkaa, tyrniä, karpaloa ja ruusunmarjaa)

Lisätiedot

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg SKINGAIN Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä ihon ja nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90 241,80 e/kg (ovh 45,05) Vahvin Tonalin Alkuperäinen, tutkittu ja toimiva CLA-valmiste.

Lisätiedot

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja?

Kotitehtävä. Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? Kotitehtävä Ruokapäiväkirja kolmelta vuorokaudelta (normi reenipäivä, lepopäivä, kisapäivä) Huomioita, havaintoja? VÄLIPALA Tehtävä Sinun koulupäiväsi on venähtänyt pitkäksi etkä ehdi ennen illan harjoituksia

Lisätiedot

ANNA LUONNON SUOJATA IHOASI

ANNA LUONNON SUOJATA IHOASI ANNA LUONNON SUOJATA IHOASI Enismmäinen täydellinen aurinkosarja, joka sisältää luonnollisia filttereitä, innovatiivisia tuotteita, läpinäkyviä ja miellyttäviä koostumuksia. UUSI ERILAINEN PAREMPI 100%

Lisätiedot

exceptional skin food unrefined & organic SHEA& COCOA SHEA BUTTER LAVENDER BUTTER BUTTER www.zoyagoespretty.com 100% Organic ingredients

exceptional skin food unrefined & organic SHEA& COCOA SHEA BUTTER LAVENDER BUTTER BUTTER www.zoyagoespretty.com 100% Organic ingredients exceptional skin food COCOA SHEA& LAVENDER SHEA www.zoyagoespretty.com 100% Organic ingredients Yksinkertainen on kaunista: exceptional skin food Ihonhoidossa uskomme puhtauteen ja aitohin raaka-aineisiin.

Lisätiedot

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS

UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS UUSI LÄHESTYMISTAPA VARHAISEN ALZHEIMERIN TAUDIN RAVITSEMUSHOITOON POTILASOPAS ALZHEIMERIN TAUDIN OIREET Alzheimerin taudin ensimmäinen oire on yleensä päivittäisten tapahtumien unohtuminen. Usein muistetaan

Lisätiedot

PARFYYMIT/ EDP:T / VARTALONHOITOTUOTTEET. Klassikkotuoksut, kuvastohinta 16,50

PARFYYMIT/ EDP:T / VARTALONHOITOTUOTTEET. Klassikkotuoksut, kuvastohinta 16,50 PARFYYMIT, EAU DE PARFYYMIT, VARTALONHOITO FM GROUP FOR HOME -tuotteet ovat aitoja FM GROUP WORLD -tuotteita. Joulukuussa 2014 ja toukokuussa 2015 poistuneet tuoksut: - klassikkotuoksut: naisten 403, 405

Lisätiedot

www.vomoghundemat.fi

www.vomoghundemat.fi www.vomoghundemat.fi Vom og Hundemat on norjalainen koirien tuoreruokatuote. Se valmistetaan norjalaisista eläinperäisistä raaka-aineista, kuten broileri, naudan sisäelimet, pötsi, lohi, naudan maksa ja

Lisätiedot

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA

Kauneutta sisältä. Hyvä olo kaunistaa WELLNESS ELÄMÄNTAPA Kauneutta sisältä Hyvä olo kaunistaa Onko tämä tuttua? Tiesitkö, että suurin osa maailman väestöstä on ylipainoisia, mutta huonosti ravittuja?? Tiesitkö, että ihmiset käyttävät päivittäiseen ruuanlaittoon

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE L'ORÉAL PARIS

LEHDISTÖTIEDOTE L'ORÉAL PARIS LEHDISTÖTIEDOTE L'ORÉAL PARIS Uuden sukupolven kosmetiikkatuote: Colour Correction -voide Mikä on CC-voide? Uuden sukupolven hybridivoide. BB-voiteet olivat ensimmäisiä vastaavanlaisia ihonhoito- ja meikkituotteen

Lisätiedot

Isotretinoin riskinhallintaohjelma. Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas. Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy

Isotretinoin riskinhallintaohjelma. Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas. Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy Isotretinoin riskinhallintaohjelma Isotretinoin Orion (isotretinoiini) Potilaan opas Raskauden ja sikiöaltistuksen ehkäisy TÄMÄN ESITTEEN TARKOITUS Tämä esite sisältää tärkeitä tietoja etenkin hedelmällisessä

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

Scalp Therapy. Edut. Seerumi. Syväpuhdistava Shampoo. Hilseshampoo. Hilsegeeli

Scalp Therapy. Edut. Seerumi. Syväpuhdistava Shampoo. Hilseshampoo. Hilsegeeli Scalp Therapy Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: Edut Seerumi Syväpuhdistava Shampoo Herkän Hiuspohjan Shampoo Hilseshampoo Hilsegeeli ASK Education kampaajille, osoittaa kuinka paljon

Lisätiedot

v o i d e s a r j a K a u n e u d e l l a e i o l e i k ä ä Y l e l l i s t ä h o i t o a a i k u i s e l l e i h o l l e

v o i d e s a r j a K a u n e u d e l l a e i o l e i k ä ä Y l e l l i s t ä h o i t o a a i k u i s e l l e i h o l l e v o i d e s a j a K a u n e u d e l l a e i o l e i k ä ä Y l e l l i s t ä h o i t o a a i k u i s e l l e i h o l l e Kolloidikulta kumppanisi ik äänt ymistä vastaan Ylellinen Gold Regenesis -kosmetiikkatuotesaja

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE varainhankintaa medelanskaffning Tue toimintaamme ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE Yhteisen päämäärän hyväksi

Lisätiedot

ORGANIC. Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla.

ORGANIC. Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla. SUOMALASTA MADE N FNLAND ORGANC Terve ja kaunis iho suomalaisten luomumarjojen voimalla. TYRN VADELMA MUSTAHERUKKA KARPALO TARNAMME Näin kaikki alkoi EkoPharma Professional -ihonhoitosarja on saanut alkunsa

Lisätiedot

meikit Opas kasvotuotteisiin FI 2 9 5 2 0

meikit Opas kasvotuotteisiin FI 2 9 5 2 0 meikit Opas kasvotuotteisiin FI 2 9 5 2 0 Väriopas on innovaatio, joka auttaa sinua varmemmin suosittelemaan oikeita sävyjä jokaiselle asiakkaalle. Tulos? Tyytyväisiä asiakkaita ja enemmän myyntiä sinulle!

Lisätiedot

Kaikista hoidoista vastaa asiantunteva kosmetologi. MUSCLE MELT Hieronta 30 minuuttia Selän ja niskan alueen rentouttava hieronta.

Kaikista hoidoista vastaa asiantunteva kosmetologi. MUSCLE MELT Hieronta 30 minuuttia Selän ja niskan alueen rentouttava hieronta. HOITOMENU express [ COMFORT ZONE ] Viking Linen Travel Spassa ja Spa Wellnessissä nautit italialaisen Comfort Zone -sarjan tuotteilla tehtävistä hoidoista ja koet ihanan rentouttavan hoitohetken. Mitoitamme

Lisätiedot

rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta

rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta rosacea Tietoja aikuisten iho-ongelmasta ROSACEA. Noin 2 10 prosenttia aikuisväestöstä sairastaa rosaceaa (ruusufinni). Se on krooninen ihosairaus, joka aiheuttaa punoitusta, pieniä näppylöitä ja tulehduksellista

Lisätiedot

TULOSSA ELOKUUSSA 2013

TULOSSA ELOKUUSSA 2013 ammattilaissarja UUTTA TULOSSA ELOKUUSSA 2013 ammattilaissarja UUTTA Hypoallerginen tuotesarja vartalon hoitoon Valmistetaan luonnon uutteista ja luomuöljyistä -yli 90% luonnon ainesosia Innovatiiviset

Lisätiedot

Lisähoitoa. Dansac-tarvikkeet. Dedicated to Stoma Care

Lisähoitoa. Dansac-tarvikkeet. Dedicated to Stoma Care Lisähoitoa Dedicated to Stoma Care Johdanto Sisältö Me Dansacilla olemme omistautuneet kehittämään ainutlaatuisia avannepusseja ja ihonsuojalevyjä, joiden avulla autamme parantamaan avannepotilaiden elämänlaatua.

Lisätiedot

Revitale anti-ageing hoitonaamiot ja ikääntyvän ihon Revitale-hoitotuotteet

Revitale anti-ageing hoitonaamiot ja ikääntyvän ihon Revitale-hoitotuotteet REVITALE Revitale anti-ageing hoitonaamiot ja ikääntyvän ihon Revitale-hoitotuotteet ANTI-AGEING NUORENNUSHOITO REVITALE ON OSA NYKYAIKAISTA, IKIAIKAISEEN REMEDIAL THERAPY HOITOPERINTEESEEN POHJAAVAA ONGELMALLISEN

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

[3D]MEN CARE. Edut. Hair & Body Shampoo. Syväpuhdistava shampoo. Hilseshampoo. Hoitoneste hilsettä vastaan. Aktivoiva shampoo.

[3D]MEN CARE. Edut. Hair & Body Shampoo. Syväpuhdistava shampoo. Hilseshampoo. Hoitoneste hilsettä vastaan. Aktivoiva shampoo. [3D]MEN CARE Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: Edut Hair & Body Shampoo Syväpuhdistava shampoo Hilseshampoo Hoitoneste hilsettä vastaan Aktivoiva shampoo Aktivoiva ampulli ASK Education

Lisätiedot

STEMCELL TECHNOLOGY. 4-Dimensional. Wrinkle Reduction

STEMCELL TECHNOLOGY. 4-Dimensional. Wrinkle Reduction 4-Dimensional Reduction Wrinkle Reduction 1 Mitä tarkoitetaan kantasoluilla? Kantasolut ovat ainutkertaisia soluja, joita esiintyy pieniä määriä miltei kaikissa kehon kudoksissa. Myös ihossa on kantasoluja.

Lisätiedot

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland

MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland MIKSI SYÖDÄ LIHAA Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland 1 Suomalaiset ravitsemussuositukset Kaikkea saa syödä Ravintoaineista ruokaan Kansalliset erityispiirteet Lisää kasviksia Laatu Rasva

Lisätiedot

Yhteistyössä ihminen ja luonto

Yhteistyössä ihminen ja luonto HELLÄVARAISTA IHONHOITOA Vauvojen ja lasten ihonhoitosarja puhtaasta luonnosta Yhteistyössä ihminen ja luonto Marja Entrich Biologisen ihonhoidon edelläkävijä maailmassa jo vuodesta 1943 Anna lapsellesi

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

VALMISTEYHTEENVETO. Täydellisen parenteraalisen ravitsemuksen täydennyksenä vesiliukoisten vitamiinien päivittäisen tarpeen tyydyttämiseksi.

VALMISTEYHTEENVETO. Täydellisen parenteraalisen ravitsemuksen täydennyksenä vesiliukoisten vitamiinien päivittäisen tarpeen tyydyttämiseksi. VALMISTEYHTEENVETO 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Soluvit infuusiokuiva-aine, liuosta varten 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi Soluvit-injektiopullo sisältää: Yksi pullo sisältää vaikuttavia aineita:

Lisätiedot

HINNASTO. Kosmetologi Jelena Kass. kassjelena@gmail.com +358 466801036

HINNASTO. Kosmetologi Jelena Kass. kassjelena@gmail.com +358 466801036 HINNASTO Kosmetologi Jelena Kass kassjelena@gmail.com +358 466801036 Guinot kasvohoidot Hydradermie on Guinotin tähtihoito, jossa käytetään huipputeknisiä hoitometodeja. Guinot oli ensimmäinen, joka keksi

Lisätiedot

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu

Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Kukkuu! Ilman aamumaitoa nukkuu Hei herätys! Aamupala käynnistää päivän Yöllä energiavarastot on nukuttu loppuun ja tyhjällä vatsalla on lounaaseen liian pitkä aika. Aamupala auttaa tasaamaan päivän syömiset.

Lisätiedot

Hengittävä meikki- ja peitevoide. Hoidettu ja virheetön iho

Hengittävä meikki- ja peitevoide. Hoidettu ja virheetön iho Hengittävä meikki- ja peitevoide Hoidettu ja virheetön iho Ensimmäinen hengittävä Colour Correcting (CC)- hoitotuote, joka yhdistää kosmetiikka- ja ihonhoitoteknologian, joka edistää palautumista ja samaan

Lisätiedot

WWW.LOREALPARIS.fi FOR YOUR INFORMATION L ORÉAL PARIS LEHDISTÖTIEDOTE. revelation. bb cream. anti-ageing revitalift total repair 10

WWW.LOREALPARIS.fi FOR YOUR INFORMATION L ORÉAL PARIS LEHDISTÖTIEDOTE. revelation. bb cream. anti-ageing revitalift total repair 10 WWW.LOREALPARIS.fi FOR YOUR INFORMATION L ORÉAL PARIS LEHDISTÖTIEDOTE revelation bb cream anti-ageing revitalift total repair 10 REVITALIFT TOTAL REPAIR 10 VUODESTA 2011 1 MONITEHOINEN VOIDE 10 TEHOKASTA

Lisätiedot

Tehokas kehosi puhdistaja

Tehokas kehosi puhdistaja Tehokas kehosi puhdistaja Myrkkyjä on kaikkialla. TOIMI HETI! - TÄHTIEN TEKIJÄ - Terve keho voi hyvin Väsymys, eloton iho, hidas ruoansulatus jne. ovat merkkejä siitä, että keho maksa, munuaiset, suolisto,

Lisätiedot

Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki?

Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Kun mummoa hoitaa ukki, uhkaako keripukki? Saara Pietilä Ravitsemusfoorumi 14.11.2013 Väestö ikääntyy Vuonna 2060 noin 1,8 miljoonaa yli 65-vuotiasta Muistisairauksien määrä kasvaa 120 000 kognitioltaan

Lisätiedot

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen

Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena

Lisätiedot

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa!

Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lasten täydennysravintojuomat täyttä energiaa! Lapsesi hyvä ravitsemustila parantaa jaksamista, edistää toipumista ja turvaa kasvun Kun lapsi ei syö riittävästi tavallista ruokaa Sairastuneen lapsen voi

Lisätiedot

EVER MATTE -meikkituotteet Ever matte SPF 15 -meikkivoide Ever matte mineral compact powder -puuteri

EVER MATTE -meikkituotteet Ever matte SPF 15 -meikkivoide Ever matte mineral compact powder -puuteri Lehdistötiedote tammikuu 2012 EVER MATTE -meikkituotteet Ever matte SPF 15 -meikkivoide Ever matte mineral compact powder -puuteri Clarinsin uudet Ever matte -meikkituotteet taistelevat tehokkaasti ihon

Lisätiedot

Hair follicle growth factor Luonnon aktiivinen ainesosa joka tekee ripsistä paksummat, pidemmät ja ehkäisee ripsien katkeilua

Hair follicle growth factor Luonnon aktiivinen ainesosa joka tekee ripsistä paksummat, pidemmät ja ehkäisee ripsien katkeilua Ripsihoito Mitä on Prolash+? Prolash+ sisältää luontaista ripsiseerumia Prolash+ II tuoteseloste: Puhdistettu vesi, bioentsyymi (EPM) jossa kymmenen luonnollista aminohappoa, laventeliöjy, vitamiini B,

Lisätiedot

UUTUUS LIFTACTIV SUPREME

UUTUUS LIFTACTIV SUPREME UUTUUS LIFTACTIV SUPREME PÄIVÄN AIKANA TAPAHTUVA Vanheneminen ON kliinisesti todistettu FAKTA PÄIVÄN AIKANA TAPAHTUVA Vanheneminen: NAISTEN TUNTEMA tosiasia Vichy Laboratorioiden tekemät tutkimukset ovat

Lisätiedot

PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ. ATeamSuomi.com merenheimo@gmail.com 1

PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ. ATeamSuomi.com merenheimo@gmail.com 1 PUHDISTAA POISTAA MYRKKYJÄ TUKEE RUOANSULATUS- JÄRJESTELMÄÄ merenheimo@gmail.com 1 PUHDISTAA KEHOA Tehokas yhdistelmä ravintoaineita tehostavat suoliston toimintaa ja tukevat suolistossa jo olevia hyödyllisiä

Lisätiedot

V 10 Plus - seerumit: räätälöityä ihonhoitoa

V 10 Plus - seerumit: räätälöityä ihonhoitoa Tuotetiedote helmikuu 2013 V 10 Plus - seerumit: räätälöityä ihonhoitoa Kirkas ja kuulas iho japanilaisilla V 10 Plus - seerumeilla Monen naisen elämää helpottaisi varmasti, jos heidän ihonsa näyttäisi

Lisätiedot

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna

RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA. Marika Karulinna RAAKA-AINEIDEN ASEMA RUOKINNASSA Marika Karulinna LIHA Koira on lihansyöjä, joten sen ravinnon perustana kuuluu olla liha Punaisesta lihasta saa rautaa Vaaleat lihat ovat usein rasvattomampia poikkeuksiakin

Lisätiedot

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi Laxabon Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Suomi Laxabon kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Vastaukset perustuvat Laxabon-oraaliliuosjauheen pakkausselosteeseen, päiväys 26.3.2010. Ota

Lisätiedot

Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle

Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle Ultraäänellä uusi ilme kulmille, leualle, kaulalle ja dekolteelle Mistä Ultherapy -hoidossa on kysymys? Ultherapy kohdistaa fokusoitua ultraäänienergiaa siihen ihokerrokseen, jota tyypillisesti käsitellään

Lisätiedot

TAUSTAA. väsymys. päänsärky. hidastunut aineenvaihdunta. samea iho. ihon epäpuhtaudet ja mahdollisesti kuivuus tai rasvaisuus. tukkoinen ja raskas olo

TAUSTAA. väsymys. päänsärky. hidastunut aineenvaihdunta. samea iho. ihon epäpuhtaudet ja mahdollisesti kuivuus tai rasvaisuus. tukkoinen ja raskas olo TAUSTAA Kuona-aineet ja erilaiset ympäristömyrkyt kuormittavat elimistöä ja voivat häiritä sen toimintaa. Niitä kertyy jokaisen kehoon etenkin ravinnon ja hengitysilman mukana, mutta lisäksi monen elimistöä

Lisätiedot

Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon.

Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon. Emättimen luontaisen bakteerikannan tasapainottamiseen ja ylläpitoon. C-vitamiini 250 mg, 6 emätinpuikkoa. Apteekista ilman reseptiä. Emättimen bakteeritasapainon häiriö Emättimen bakteeritasapainon häiriö

Lisätiedot

Hinnasto Keuda Kauneus Päivitetty elokuussa 2014. Kasvohoidot Kasvohoito 43. Erikoiskasvohoito 53. Nuorisopuhdistus 35. Rentouttava minikasvohoito 25

Hinnasto Keuda Kauneus Päivitetty elokuussa 2014. Kasvohoidot Kasvohoito 43. Erikoiskasvohoito 53. Nuorisopuhdistus 35. Rentouttava minikasvohoito 25 Hinnasto Keuda Kauneus Päivitetty elokuussa 2014 Kasvohoidot Kasvohoito 43 - Täydellinen kasvohoito, joka sisältää alkupuhdistuksen, analyysin, kuorinnan, tarvittaessa mekaanisen ihonpuhdistuksen, hieronnan,

Lisätiedot

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE

KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE KUNNON RUOKAA NUORILLE URHEILIJOILLE Liikuntavammojen Valtakunnallinen Ehkäisyohjelma OMIEN RUOKAILUTOTTUMUSTEN ARVIOINTI Toteutuuko seuraava? Merkitse rasti, jos asia sinun kohdallasi toteutuu 5(-7) ruokailutapahtumaa:

Lisätiedot

Sijoita itseesi nautit enemmän!

Sijoita itseesi nautit enemmän! Sijoita itseesi nautit enemmän! 1 Ravinto hyvinvoinnin lähde Ravinto, muutakin kuin polttoainetta Suoja-ravinteita ja korjauspaloja Elimistön kuorma kasvaa ympäristön ja omien valintojen vuoksi Terveellinen

Lisätiedot

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio. 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Naproxen Orion 25 mg/ml oraalisuspensio 26.10.2015, Versio 1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Naproxen Orion on

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt

Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355. Synnyttänyt Keski-Pohjanmaan keskussairaala Synnytysosasto 3 Mariankatu 16-20, Kokkola puh. 06 826 4355 Synnyttänyt Synnyttänyt Sairaalasta kotiutuessasi ota itse yhteyttä oman neuvolan terveydenhoitajaan/ kätilöön

Lisätiedot

Luonnollinen tapa hoitaa ihoa

Luonnollinen tapa hoitaa ihoa Luonnollinen tapa hoitaa ihoa Koska ansaitset sen! Käytimme maailman arvokkaimpia sertifioituja eteerisiä luomuöljyjä sekä luonnonuutteita harvinaisen ja eksoottisen Marokon argaaniöljyn kanssa. Näin loimme

Lisätiedot

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen

Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja

Lisätiedot

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA

SARAN JA TUOMAKSEN TARINA SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet

Lisätiedot

HerbOlive tuotekuvasto

HerbOlive tuotekuvasto HerbOlive tuotekuvasto HerbOlive tuotteet ovat nyt Suomessa. Oliiviöljyn hyvää tekevät vaikutukset on tunnettu jo antiikin ajoista asti.herbolive ihonhoitotuotteet auttavat ihoasi ylläpitämään ihosi luonnollista

Lisätiedot

TAHKO SPA HOTELLIN HOITOPALVELUT

TAHKO SPA HOTELLIN HOITOPALVELUT Hierontahoidot Klassinen hieronta 25 min 30,00 35,00 50 min 49,00 55,00 75 min 69,00 76,00 Lämmin suklaavartalohieronta 70 min 85,00 95,00 Lämmin suklaaöljy sisältää A, B ja E vitamiineja, jotka rauhoittavat,

Lisätiedot

TAHKO SPA HOTELLIN HOITOPALVELUT

TAHKO SPA HOTELLIN HOITOPALVELUT Hierontahoidot Klassinen hieronta 25 min 30,00 35,00 50 min 49,00 55,00 75 min 69,00 76,00 Lämmin suklaavartalohieronta 70 min 85,00 95,00 Lämmin suklaaöljy sisältää A, B ja E vitamiineja, jotka rauhoittavat,

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

52 % 58% NAISILLE Nauti naisellisuudesta ja sukella ylellisten ja romanttisten tuotteiden maailmaan! nainen 2,9 0 13,90

52 % 58% NAISILLE Nauti naisellisuudesta ja sukella ylellisten ja romanttisten tuotteiden maailmaan! nainen 2,9 0 13,90 Essentials 3 in 1 Cleanser with pansy fl ower Orvokki-puhdistusemulsio 150 ml. 19,33 /l 22213 6,90 2,9 0 Essentials Face Cream with pansy fl ower Orvokki-kasvovoide 75 ml. 38,67 /l 21604 6,90 2,9 0 Essentials

Lisätiedot

UUTUUS EQOLOGY. Aktiivinen Kollageeni2. Nauti nuorekkaasta ihosta. Taistele tehokkaasti ikääntymistä vastaan!

UUTUUS EQOLOGY. Aktiivinen Kollageeni2. Nauti nuorekkaasta ihosta. Taistele tehokkaasti ikääntymistä vastaan! UUTUUS EQOLOGY Nauti nuorekkaasta ihosta Vähentää ikääntymisen näkyviä merkkejä Tarjoaa elinvoimaa, vahvuutta ja kimmoisuutta Kosteuttaa Kasvattaa luonnollista kollageenin tuotantoa Taistele tehokkaasti

Lisätiedot