Yökylään voi tulla enkeli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yökylään voi tulla enkeli"

Transkriptio

1 Kirkkolaivaa ei jaeta automaattisesti jos postiluukussa on ilmaisjakelulehtien kielto. Lehden saa silloin osoitteellisena ilmoittamalla osoitteensa oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon. K e m i -To r n i o n r o v a s t i k u n n a n s e u r a k u n t i e n l e h t i N o Lasten lauluesitys oli monelle vanhemmalle ja isovanhemmalle Kemin juhlan kohokohta. - Seurakunnan päiväkerhoissa lapset olivat askarrelleet ohjaajiensa tuella enkeleitä. Yökylään voi tulla enkeli n Kemissä vietettiin perhekirkon jälkeen seurakuntakeskuksessa enkelien päivää lasten ehdoilla. Seurakuntapastori Tuomas Tölli houkutteli lapsia keskusteluun todeten, että mikkelinpäivä on todellinen enkelten päivä. Kuva enkeleistä oli Tuomaalla ja lapsilla yhtäläinen. Valkopukuisia olentoja, jotka lentävät pilven reunalla. Kertoja kuitenkin korosti, että enkelit kuvataan Raamatussa Jumalan sanansaattajina, jotka suojelevat ja opastavat ihmistä. Tuomas huomautti myös, että Raamatussa kerrotaan myös enkeleistä, jotka näyttävät tavallisilta ihmisiltä. Jotkut ovat yösijaa tarjotessaan, majoittaneet enkeleitä, kuului viesti. - On hyvä muistaa yökylää tarjotessaan, että enkelit ovat myös ihmisiä, joilla on viesti taivaasta. Ihmispukuiset enkelit välittävät terveisiä, jotka tuovat arkeen lohdutusta, voimaa ja rohkaisua. Lasten näkemys aiheesta välittyi heidän seurakunnan kerhoissa askartelemistaan enkeleistä, jotka esittäytyivät salin pöydillä. Joukkoon sopia muitakin kuin valkopukuisia sanansaattajia. (PV) Haavoittunut enkeli matkalla Alatornion perhekirkkoon. Tornion seurakunnan perhekirkkoon Alatornion kirkossa kannettiin haavoittunut enkeli, jonka esikuva oli Hugo Simbergin kuuluisa maalaus Tampereen tuomiokirkossa (vuodelta 1903). Tästä oli myös kirkkoherra Martti Puontilan saarnan juoni. Kemi Keminmaa simo tervola tornio ylitornio Äidit toivon lähteellä virkistymässä Jeesus on ajankohtainen ja aina! Riitta-Liisa aloitti diakonissana Kari-pappi Pakistanin kristityistä Kimmo Sulila: Haaparannalle naapuriapua Matti Salminen: kirkon tehtävä meillä ja muualla SIVU 7 SIVU 10 SIVU 9 SIVU 2 SIVU 12 SIVU 3 Kirkolliset SIVU 6 Kirkolliset SIVU 10 Kirkolliset SIVU 9 Kirkolliset SIVU 11 Kirkolliset SIVU 8 Kirkolliset SIVU 11

2 S ana sunnuntaiksi Hartaus sunnuntai helluntaista Usko ja epäusko Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita. Liturginen väri: Vihreä Alkuvirsiä: 267 Sua syvyydestä avuksi 293 En tahdo Herrastani 539 Ah herää, sydämeni Päivän virsiä: 289 Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja 314 Suo, Jeesus rakkaani 478 Jos, Jeesus, Herrani 368 Jeesus matkakumppani Päivän psalmi: Ps. 78: lukukappale: 1. Moos. 15: lukukappale: Room. 4:16 25 Evankeliumi: Mark. 2: sunnuntai helluntaista Jeesuksen lähettiläät Rauha heille! n Luimme runsas viikko sitten järkyttävän uutisen Pakistanin kristittyihin kohdistuneesta terroriteosta. Kaksi itsemurhapommittajaa räjäyttivät sunnuntaina pommit Peshawarin vanhassa kaupungissa sijaitsevassa All Saints-kirkossa jumalanpalveluksen päätyttyä. Kristityt olivat juuri aikeissa poistua jumalanpalveluksesta, kun pommit räjähtivät kirkon sisällä ulko-oven lähettyvillä. Kuolonuhreja oli arviolta 80, joukossa pyhäkoululaisia ja kuorolaisia, lapsia ja aikuisia. Suomen Lähetysseura on toiminut yhteistyössä 1960-luvun alusta lähtien Pakistanin yhdistyneen protestanttisen kirkon Peshawarin hiippakunnan kanssa, jolle All Saints-kirkko kuuluu. Vierailin Peshawarissa vuoden 2005 syksyllä. Tehtäväni oli tuolloin Lähetysseuran Pakistanin työn aluekoordinaattorina valmistella uutta yhteistyösopimusta Peshawarin hiippakunnan kanssa. Muistan kuinka matkani aikana osallistuin erään sunnuntain All Saints-kirkon jumalanpalvelukseen. Jumalanpalveluksen pakistanilainen musiikki ja kristittyjen harras rukous puhuttelivat minua voimakkaasti. Tunsin samalla olevani rakastettu vieras. Juuri ennen ehtoollisen alkamista seurakunnan pappi kutsui minut yllättäen vierelleen alttarin ääreen ja pyysi avustamaan ehtoollisen jakamisessa. Vieras sai palvelutehtävän. Olen tästä veljeyden ja vieraanvaraisuuden eleestä yhä kiitollinen. Ehtoolliseen osallistuneiden joukossa oli todennäköisesti samoja sisaria ja veljiä, jotka saivat surmansa terrori-iskussa Rauha heille! Kaikkien uskonnollisten vähemmistöjen, myös kristittyjen, tilanne pakistanilaisessa yhteiskunnassa on heikentynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tiedän, että Lähetysseurassa pyritään tarkkailemaan tilannetta ja vaikuttamaan yhteistyökirkon kanssa kansainvälisten toimijoiden ja muitten vähemmistöryhmien kautta Pakistanin viranomaisiin, jotta vähemmistöjen asema todella kohenisi maassa. Muistakaamme rukouksin tätä tärkeää vaikuttamistyötä. Taivaallinen Isämme on antanut meille suuren tehtävän viedä ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta kaikille kansoille. Hän tietää, millaisia me olemme, mutta silti hän tahtoo luottaa meihin. Omin voimin me emme pysty täyttämään palvelutehtäväämme. Rukoilkaamme pakistanilaisten veljiemme ja sisariemme puolesta, että Jumala vahvistaisi heitä, kun pelko ahdistaa. Herra on lupauksensa mukaan kanssamme ja erityisesti omaisiaan vihan ja väkivallan takia menettäneiden kanssa. Kari Pöykkö Tervolan seurakuntapastori Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, Kristus lähimmäiselleen. Liturginen väri: Vihreä Alkuvirsiä: 424 Maan ääriin asti, Herra 416 Nyt on aika kiitoksen 172 Nyt kansat kaikki laulakaa Päivän virsiä: 426 Menkää maitten ääriin asti 419 Soi, riemuviesti Jumalan 421 Siion, kutsu kansat maan 510 Sinä, Jeesus, ymmärrät parhaiten Päivän psalmi: Ps. 145: lukukappale: Jer. 1: lukukappale: 2. Tim. 4:1-5 Evankeliumi: Matt. 22:1-14 Herra Jumala, taivaallinen Isä. Sinä olet kutsunut meidät valtakuntaasi. Pue meidät vanhurskautesi vaatteeseen taivaan juhlaa varten. Avaa sydämemme Hengelläsi ottamaan kiitollisina vastaan lahjasi. Älä salli meidän häpäistä nimeäsi kovettamalla mielemme kutsusi edessä. Tätä pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden. Kaikkivaltias Jumala. Sinä olet luvannut antaa viisautta niille, jotka sitä pyytävät. Varusta meidät Henkesi voimalla, niin että pystyisimme todistamaan sinusta ja jakamaan lahjojasi maailman puutteeseen ja hätään. Anna alttiutta mennä kaikkialle, mihin vain lähetät meidät. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Ylitornion ystävä Irsa Unkarissa täytti 300 vuotta n Irsa, Ylitornion ystävyysseurakunta Unkarissa vietti seurakunnan perustamisen 300-vuotisjuhlaa Juhlajumalanpalveluksen saarnassa piispa Fabinyi painotti sitä, miten tärkeä vastuu seurakunnan toiminnassa on kodeissa annettavalla kasvatuksella. Nykyinen Irsan pappi Balázs Csadó on seurakunnan historian 22. pappi. Mutta hänen työnsä ja toimintansa on mahdollista vain kotien tuella. Isän ja äidin opettamat uskon alkeet, rukoukset ja esimerkki kantavat seurakuntaa. Niiden varassa seurakunta on kestänyt historian vaikeat vuodet ja niiden varaan rakennetaan myös seurakunnan tulevaisuus. Kotien kristillisen kasvatuksen rohkaisuksi piispa muistutti Jumalan armosta ja Kristuksen ristinkuolemaan liittyvästä anteeksiantamuksesta ja iankaikkisen elämän toivosta. Piispa saarnan jälkeen Ylitornion seurakunnan edustajat Matti Salminen ja Laila Mäntyranta ojensivat pohjoisen ystävien tervehdykset. Kaksi Hille Huhtasen tekemää hyvän yön enkeliä, Laila Mäntyrannan kangastyön Tornionjokilaakson vaaramaisemasta ja pienen taloudellisen tuen Irsan seurakunnan lapsi- ja perhetyölle. Juhlajumalanpalveluksessa alttarilla palvelivat Irsan seurakunnan nykyinen pappi, Balázs Csadó (vas), piispa Tamás Fabinyi ja eläkkeellä oleva kirkkoherra Tibor Bárdossy. Kirkkoherra Matti Salminen ojentaa seurakunnan lahjat. Hyväyön enkeleistä toinen jää papin itse tekemään lapsityöhön, toinen annetaan edelleen Irsan seurakunnan ylläpitämän lasten päiväkodin käyttöön. Irsan seurakunnan puolesta lahjat otti vastaan toinen maallikkojohtajista, Máté Dobrovolni. KIRKKOLAIVA Ryhmätilaus joka kotiin 19. vuosikerta Julkaisijat: Kemi-Tornion rovastikunnan seurakunnat Päätoimittaja Yrjö Haapala , yrjo.haapala@evl.fi Netissä: Kaikki aineisto lehteen sähköpostilla: soile.koivisto@tornionlaakso.net P Fax Alkkulanraitti 48, Ylitornio Toimittaja: Paavo Vänninen Kemi , paavo.vanninen@pp.inet.fi Toimitussihteeri: Tuomo Korteniemi , tuomo.korteniemi@gmail.com Kustantaja: Privat-Medi Oy Painatus: Suomalainen Kirjapaino Oy, Kajaani Jakelu: Itella ja Kaupunkilehti Kemi-Tornio Ilmestyy torstaisin joka toinen viikko Seuraava numero torstaina

3 ääkirjoitus Kirkon tehtävä meillä ja muualla n Papin on joskus hyvä käydä ulkomailla ehkä hieman kauempanakin kuin Matarengissa. Suomalaista kirkollista keskustelua näyttää vaivaavan sokeus kirkon varsinaiselle tehtävälle. Siihen pitää saada perspektiivä ja etäisyyttä muualta käsin. Omalla kirkollamme on erityinen ja etuoikeutettu asema kristillisten tunnustuskuntien joukossa. Kohtuullisen hyvin toimeentulevat seurakunnat voivat tehdä lapsi-, nuoriso-, musiikki-, diakonia-, perhe- ym. työtä tehtäviin palkattujen viranhaltijoiden avulla. Papit voivat keskittyä vahvimpaan osaamisalueeseensa jumalanpalveluksiin ja kirkollisiin toimituksiin. Siinä ohessa voimme kaikessa rauhassa boikotoida milloin mitäkin kirkollista järjestöä tai herätysliikettä, koska heidän käsityksensä ymmärtää kristityn elämä ja usko ei sovi meidän pirtaamme. Tai päinvastoin järjestöt ja herätysliikkeet voivat nollata kirkon koko työn jonkin kannanoton tai päätöksen vuoksi. Olen itse syvällä siinä samassa keskustelussa. Kaikkialla ei ole näin. Parin viikon takainen syntymäpäivävierailu Irsan seurakunnan 300-vuotisjuhlaan muistutti toisenlaisesta maailmasta. Unkarin uusi uskonnonopetuslaki on kirkon näkökulmasta voitto ja suuri mahdollisuus, yksittäisen seurakuntapapin näkökulmasta katastrofi. Ainoa palkattu työntekijä pappi hoitaa viikottaisten jumalapalvelustensa ja toimitustensa lisäksi pyhäkoulut, rippikoulun, nuortenillat, diakonian kotikäynnit ja nyt myös oman seurakuntansa alueella toimivien koulujen koko luterilaisen uskonnon opetuksen. Uusi tilanne on pakottanut kirkot keskustelemaan yhteistyöstä ja työnjaosta. Ainakin Irsan seurakunnan alueella katolinen, reformoitu, luterilainen ja baptistiseurakunta ovat löytäneet toisensa koulujen uskonnonopetuksen järjestämisessä. Keskusteluyhteys eri uskontokuntien välillä on tiiviimpi ja parempi kuin omassa kirkossamme luterilaisen kirkon sisällä toimivilla tahoilla. Käytössä olevien resurssien niukkuus on myös terävöittänyt kirkon tehtävän hahmottamisen. Kirkko ei ole olemassa siksi, että se tuottaisi yhteiskunnalle erilaisia palveluita hautauksiin, nuorison hyvinvointiin tai vanhus- ja vammaislain rajapintoihin liittyen. Kirkon tehtävä on julistaa evankeliumia ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta ja kristityn etuoikeus on elää ylösnousemususkoa todeksi. Jumalan armon, anteeksiantamuksen ja rakkauden todellisuus on keskiössä. Oli mielenkiintoista kuunnella kuinka kaupunginjohtajaa myöten tervehdyspuheiden pitäjät antoivat arvon seurakunnan toiminnan perusteille. Uskallettiin tunnustaa väriä ja antaa arvo toisen lähtökohdille. Niin mikä on kirkon tehtävä? On suuri etuoikeus, että meillä kirkko voi jalkautua paljon laajemmalla tasolla kuin missään muualla ja että kirkko on haluttu yhteistyökumppani yhteiskunnallisten palveluiden järjestämisessä. Viereisellä sivulla Kari Pöykön näkökulma lähetystyöhön vie meidät kuitenkin tärkeimmän kysymyksen keskelle. Jeesus antoi opetuslapsilleen vain yhden tehtävä, mennä kaikkeen maailmaan ja julistaa evankeliumia kaikille kansoille. Hän antoi vain yhden käskyn: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Itse olen ymmärtänyt lähetystyön aina myös itseäni koskevana. Tuen lähetystyötä ja sitä tekeviä järjestöjä vaikka en aina olisikaan niiden yksittäisistä kannanotoista ja ratkaisuista samaa mieltä. Sen lisäksi koetan olla hereillä armon ymmärtämisessä. Armo koskee myös minua suomalaista miestä. Matti Salminen Ylitornio Parasniemen huutokaupassa rukille koti ja muistoja pintaan n Tarjotaanko jotakin? Kyllähän jotakin tarjottiin, vaikka suurin osa tavarasta yhteisvastuun huutokaupassa Parasniemessä vaihtoikin omistajaa nimellishintaan. Pienet lastentuolit lähtivät vitosella ja puuhevoset kympillä. Samalla hintaa matkasi komea liukumäki uuden omistajansa kotipihaan, vaikka meklarina toiminut Reijo Naalisvaara yrittikin houkutella huutokauppavieraita höllentämään kukkaron nyörejä reippaammin. Olli Jutilalle huutokauppa herätti muistoja. Vuonna 1968 samalla paikalla kaupattiin eläkkeelle siirtyneen kirkkoherra Olli Jalmari Marttisen ylimääräisiä tavaroita, jotka eivät tulisi sopimaan pappilan jälkeen uuteen asuntoon. - Hyvää tavaraa lähti ihan pilkkahintaan. Tuolla saunan takaisella niityllä, lähellä rantaa poltettiin ylimääräistä tavaraa suuressa nuotiossa. Yhä aitiopaikka Olli muisteli lämmöllä äidin puoleisen isoisänsä virkakausilla Parasniemessä vietettyjä kesiä. - Neljä kuukautta kesästä Kunnon välipala kruunaa huutokaupan. Leena Keränen ilahduttaa kämppäkaveriaan huutamallaan rukilla. Olli Jutilalle huutokauppa oli matka muistojen maisemaan. oltiin täällä. Muistot ovat erittäin hienoja, eihän lapsille hienompaa paikkaa kesäksi olisi voinut löytää. Täällä kokoontuivat serkut ja sisarukset. - Parasniemessä keittiö on muuttunut eniten sisätiloiltaan, ja ulkoisena muutoksena näkyy invaluiska. Tässä oli valtavan hieno puutarha, puustoa on harvennettu voimakkaasti, ja muistojen maisema on avartunut. Perusmiljöö on kuitenkin säilynyt. Tämä on yhä aitiopaikka. Olli Marttinen palveli Alatorniolla kappalaisena vuodet ja kirkkoherrana vuoteen Hän jäi virkaasuntoonsa vielä vuodeksi lasten ja lastenlasten vuoksi. Marttinen tunnettiin myös vanhoillislestadiolaisena, joka SRK:n vuosien hajaannuksen jälkeen jäi lestadiolaispappien Elämän Sanan piiriin. Politiikkaan hän osallistui 1930-luvulla Isänmaallisen Kansanliikkeen, IKL:n kansanedustajaehdokkaana. Huutokaupasta löytöjä Vuosikymmenten vuodenkierrot kokenut rukki sai huutokaupasta uuden kodin Piippolan käsi- ja kotiteollisuuskoulusta. Leena Keränen huusi rukin opiskelijakaverilleen, joka oli moista kovasti kaipaillut. - Saan ilahduttaa kämppäkaveriani tällä. Leena itse kuuluu henkilöihin, jotka romuttavat näkemyksen, ettei varttuneena voi opiskella. Nyt 58 vuoden isässä hän on valmistumassa puu- ja metallityön artesaaniksi kahden ja puolen vuoden opiskelujen päätteeksi. Varsinaiselta ammatiltaan hän on lastentarhanopettaja. Taustalla ovat myös taidekasvatuksen juuri päättyneet opinnot ja espanjan opinnot ovat kesken. Leenan riemuitessa rukistaan kasasi vieressä nuori perhe kottikärryihin lasten tuoleja. Huutokaupoissa törmää toisinaan löytöihin. (PV)

4 Hiippakunnan väkeä toivon lähteellä n Kirkon tehtävä tässä ajassa - josta Ylitornion kirkkoherra Matti Salminen kirjoittaa tämän lehden pääkirjoituksessa edellisellä sivulla - oli myös Oulun hiippakuntapäivien yksi teemoista. Nyt toisen kerran järjestetyillä hiippakuntapäivillä oli mukana joka viides kirkon palveluksessa pohjoisessa olevista työntekijästä. Kirkko profiloituu usein pappien kautta, mutta työtä tehdään seurakunnissa muun muassa musiikin, kasvatuksen, hallinnon, diakoniatyön, hautausmaiden hoidon, talouden, kiinteistöjen ja viestinnän parissa. Hiippakuntapäivät kokosi nämä eri alojen kirkon työntekijät yhteen pohtimaan kutsumustaan ja tehtäväänsä nykymaailmassa. Kirkon tehtävä? Niin, mikä se kirkon tehtävä on? Rovaniemen seurakunnan johtava kanttori Mauri Miettunen, 60, pohti sitä näin: - Se, että ihmiset voivat tuntea olevansa siunattuja ja kuuluvansa johonkin. Ja että ihmiset voivat uskoa ja tulla kohdatuiksi. Tällaiseen tehtävään piispa Samuel Salmi myös päivien osanottajat lähetti. Kirkko ja sen työntekijät ovat monin tavoin haastetussa tilanteessa kristillisen uskon ja kirkon merkityksen heikentyessä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kirkko haluaa tukea työntekijöitään heidän kutsumuksessaan ja lähettää heidät rohkeasti erilaisten haasteiden keskelle. Työntekijätkin saavat olla itse yhdessä seurakuntalaisten kanssa etsimässä sitä toivoa, joka kantaa kaikissa vastoinkäymisissä, jopa kuoleman edessä. Lakimiesasessori Mari Aalto, piispa Samuel Salmi ja hiippakuntadekaani Niilo Pesonen esittelivät hiippakuntapäivien sisältöä tiedotusvälineille. Oulun Hiippakuntapäiville kaupunginteatterin suureen saliin kerääntyi noin 450 kirkon työntekijää. Hiippakuntapäivillä sanottua Kirkko kasvatuskumpp on tänä päivänäkin väl n Hiippakuntapäivillä luennoinut dosentti Matti Rimpelä sanoi, että kirkon mukanaolo kasvatuskumppanuudessa ja kasvatuskeskustelussa on välttämätöntä. Tarvetta tukevat nuorten vastaukset kysymykseen, missä nuoret ovat saaneet keskustella heitä kiinnostavista asioista? - Rippikoulussa, kuuluu vastaus. Rippikoulu näyttää olevankin ainoa organisoitu muoto tälle keskustelulle, sillä nuoret eivät koe asioita käsiteltävän peruskoulussa heitä kiinnostavasti ja aidosti. Rimpelä tarkasteli kasvatusosaamista, kasvatuskumppanuutta ja nuorten syrjäytymistä nuorisotutkimuksen ja kuntapalvelujen näkökulmasta. Hän tyrmäsi yleistykset, joille ei löydy tutkimuspohjaa ja joita esitetään vain miellyttämisen halusta. Arkihuumoria ja kyynisyyttä sopivasti sekoittaen hän osoitti olevansa tarkastelija, joka ei suostu melomaan myötävirtaan ja haastoi kuulijansakin hakemaan uusia vastauksia. Raju yhteiskuntamuutos Kysymykseen onko perheiden arki Suomessa muuttunut, hän totesi, ettemme riittävästi tajua Suomessa kahden sukupolven aikana tapahtunutta muutosta. On vaikea löytää muuta maata, joka olisi läpikäynyt yhtä nopean muutoksen kuin Suomi. - Sukupolvet ovat etääntyneet toisistaan. Ympärillä pyörii valtava informaatiotulva. Lisäksi lapset saadaan nykyisin entistään vanhempina. Kilpailu lapsen ajasta on lisääntynyt. Harrastukset alkavat olla lapselle tärkeämpiä, kuin isän ja äidin kanssa puuhailu. Hän totesi, että elämme kulttuuriviivästymässä, jossa meillä ei ole tilanteen vaatimia vakiintuneita malleja perhe-elämään. Meillä on lisäksi liian vähän yhteistä Dosentti Matti Rimpelä korosti kasvatusta koskevassa luennossaan, ettei Suomessa tajuta kuinka raju muutos on käyty läpi parin sukupolven aikana monella yhteiskunnan saralla. ymmärrystä lasten aikuiseksi kasvamiselle. Kypsyvätkö lapset aikuiseksi sittenkin aikaisemmin kuin vuotta sitten? - Ulkonäkö on noussut ratkaisevaksi. Oletetaan, että kun ulkonäkö on aikuisen, on sisälläkin aikuinen sielu. 13-vuotiasta tytärtä ei tahdo erottaa vuotiaasta äidistä, kun heillä on samanlaiset vaatteet ja meikit. Lisäksi toinen yrittää näyttää vanhemmalta ja toinen nuoremmalta. Hukkaamme hitaasti kypsyvät nuoret Erityisen suuria ovat erot sosiaalisessa osaamisessa. Halu olla ihmisten kanssa on synnynnäistä, mutta kyky olla toisten kanssa on sosiaalista osaamista. Se opitaan. Täten, onko hyvä käytös sosiaalista osaamista? Professori Liisa Keltikangas-Järvistä lainaten Matti Rimpelä vastasi hyvän käytöksen olevan sosiaalisen kanssakäymisen välineen, mutta ei yksilöllinen taito. Hyvä käytös on vallitsevien normien noudattamista, ja sen sisältö sanellaan ulkopuolelta. Rimpelä korosti, että nuorten syrjäytymiseen tulee hakea syitä muualta kuin nuorista tai vanhemmista. Tämän päivän yhteiskunta asettaa 18-vuotiaalle aivan erilaiset vaatimukset kuin muutama vuosikymmen sitten. Silloin pienempi aikuisuus riitti elämässä selviämiseen. - Hitaasti kehittyvät lapset ja nuoret joutuvat kohtaamaan aikuistumisen vaatimukset liian varhain. Hitaasti kypsyvät pojat eivät ole valmiita oletettuun aikuisuuteen. Tämä on ongelmamme, jätämme nämä hitaasti kypsyvät nuoret yksin ja hukkaamme heidät. Ei heissä ole mitään vialla. 40-vuotaina he voivat olla yhtäläisen menestyneitä kuin nopeasti kypsyneet. Oppimisen ilo hukassa Mielenterveysongelmista puhuttaessa on Rimpelän mukaan kiinnitetty liian vähän huomiota siihen, kuinka paljon nuoret ovat saaneet kokea oppimisen iloa. On todettu, että mielenterveydellisillä ongelmilla ja koulumenestyksellä on yhteytensä. Olennainen apu tulee kuitenkin läheltä. Riittää,

5 anina ttämätön Laskentamallista vaihtoehtoja seurakuntayhtymien luomiseen n Taloussuunnittelupäällikkö Pasi Perander kirkon keskushallinnosta tarkasteli Oulun hiippakuntapäivillä tulevien seurakuntayhtymien perusteita rahan ja rakenteiden kautta. Lähtökohtana oli seurakuntahallinnon uudistuksen ydin, jonka mukaan kaikki seurakunnat tulevat kuulumaan seurakuntayhtymään. Avoimeksi jää sen sijaan millaiseen seurakuntayhtymään? - Verotusteknisistä saman kunnan alueella sijaitsevat seurakunnat kuuluvat samaan seurakuntayhtymään, kuului linjaus. Seurakuntayhtymien tulee olla lisäksi riittävän suuria, jotta taloudellinen itsekannattavuus toteutuu. Talouden tulee olla tasapainossa siten, että vuosikate kattaa investoinnit. Seurakuntayhtymän eri vaihtoehtojen selvittämiseksi on kehitetty laskentamallia, jolla voidaan tutkia millaisin vaihtoehdoin taloudellinen itsekannattavuus toteutuu. Laskentamalli tullee muodostamaan seurakunnille työkalun eri vaihtoehtojen pohdintaan. Rakenteisiinkin puututaan Esimerkiksi otetussa tapauksessa ohjelmaan oli sijoitettu yhdeksän erilaisen seurakunnan todellisia talouslukuja. Seurakuntayhtymässä oli yhdeksän seurakuntaa, joilla oli jäsentä. Muuttujia oli runsaasti mukana verotuloista ja veroprosentista lainakantaan, henkilöstöstä kiinteistöihin. Lähtöarvoja muuttamalla haettiin sellaista realistista taloustasoa, jossa seurakuntien kulut katetaan ja kiinteistöjen peruskorjaukset pystytään toteuttamaan. Harjoitus osoitti, ettei huonoilla lähtöarvoilla edes kymmenen köyhää synnytä yhtä rikasta. Taloussuunnittelupäällikkö Pasi Perander esitteli laskentaohjelman, jolla pystytään luomaan ennusteita seurakuntayhtymien itsekannattavuuden selvittämiseksi. Tämän mukaan useimmissa tulevissa seurakuntayhtymissä joudutaan pureutumaan rakenteisiinkin, olivatpa ne sitten henkilöstöä tai seiniä. Perspektiiviä tarkasteluun Seurakuntayhtymää pohdiskelevissa seurakunnissa laskentamallin yleisimpiä muuttujia tulevat todennäköisesti olemaan seurakunnan jäsenmäärä, veroprosentti ja henkilöstö. Kiinteistöjen kautta tulevat säästöt ovat hitaasti toteutuvia. Pasi Perander korosti, että laskentamallin avulla ennusteita voidaan tehdä rajattomasti. Ongelmaksi muodostuvat asiat, joita on vaikea ennustaa. Joka tapauksessa laskentamalli työkaluna antaa perspektiiviä asioiden pohdintaan. (PV) kun on joku aikuinen tai toinen nuori, joka kuuntelee, tukee, sanoo tavallisia arkielämän viisauksia ja kulkee rinnalla. - Mielenterveyden peruselementti on oppiminen. Lapsen sisään on syntymästä alkaen rakennettu oppimisen himo ja oppimisen ilo. Aikuisten tehtävänä on varmistaa kummankin säilyttäminen ja vahvistaminen aikuisuuteen saakka. Vanhemmuus voi hyvin Moninaisen kehityksen kautta yhteiskunnassa on ajauduttu tilanteeseen, jossa nuorten ongelmista syyllistetään vanhempia. Väitetään, että vanhemmuus on kadonnut ja hukassa. Tälle puheelle ei löydy Rimpelän mukaan lainkaan perusteita. Suurin osa vanhemmuudesta voi paremmin kuin koskaan aikaisemmin. - Kasvatusväkivalta on hyvin vähäistä. Isät ovat kasvatuksessa mukana myönteisesti. Kasvatus on tullut kuitenkin vaikeammaksi, sillä maailma monimutkaisempi. - Me kaikki kasvatamme omia ja toisten lapsia. Kasvatus on osaamisen alue, joka ei kuulu pelkästään vanhemmille, vaan kaikille lasten kanssa vuorovaikutuksessa oleville. Kasvatuksen peruselementtejä ovat sitoutuminen, osaaminen ja jaksaminen. Niitä on tuettava ja vahvistettava. Suurin ongelma on jaksaminen. Paavo Vänninen Kirkko on varautunut omilla kehittämisohjelmillaan yhteiskunnan muuttuviin haasteisiin. Kaupunginteatterin aulassa esiteltiin seurakuntatyössä tarvittavaa materiaalia ja välineistöä.

6 Kemi Kemin seurakunta Kirkkoherranvirasto puh Taloustoimisto puh , su klo 18 seurat kirkossa ke klo 18 ompeluseurat su klo 16 seurat ti klo 13 tiistaiseurat ke klo 18 ompeluseurat JUMALAN- PALVELUKSET Sunnuntaina Klo 10 messu Kemin kirkossa, saarna Tuomas Tölli, liturgia Oili Tuovinen, Tuomaskuoro. Messun jälkeen vanhusten kirkkopyhään liittyen kahvitilaisuus seurakuntakeskuksessa. Klo 18 ry:n seurat Kemin kirkossa. Sunnuntaina Klo 10 sanajumalanpalvelus Kemin kirkossa, saarna Tapio Karjula, liturgia Lilli Alapiessa, kirkkokuoro. klo 12 pyhäpäivänhartaus Veitsiluodon seurakuntasalissa, Tapio Karjula. Kirkkokahvit. Klo 13 pyhäpäivänhartaus Paattionlehdon kappelissa, Heikki Koivisto. Klo 18 Jumalan valtakunta on tullut lähelle sanan ja rukouksen ilta Kemin kirkossa. Mukana Jani Koivusalo ja vapaaehtoiset. Tiistaina Klo hiljaisuuden ilta Peurasaaren kappelissa. Voit tulla lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi viettämään omaa hiljaista hetkeäsi. Klo 19 Kemin kaupunginorkesterin konsertti Kemin kirkossa. Keskiviikkona Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto suljettu. Torstaina Klo 18 lähetysilta kynttiläpaja Pirissassa, Tikankontintie 3. Mukana nimikkolähetti Maija-Leena Pelttari. Lähtö seurakuntakeskuksen edestä klo yhteiskyydein. Klo 18 suomalaisuuden juhla seurakuntakeskuksessa. Tiistaina Klo Jeesuksen jalanjäljissä raamattuopetussarja seurakuntakeskuksessa, John Bäckström. Keskiviikkona Klo 17 raamattupiiri seurakuntakeskuksen takkahuoneessa. Klo 19 konsertti Kemin kirkossa, Cadenzan iltamusiikki. Diakoniatoimiston ajanvarausvastaanotto/puhelinpäivystys kerran viikossa puh keskiviikkoisin, EI päivystystä, klo ja klo Eläkeläisten kerhot To klo Kemin kirkko, Tölli ja Tyni Pe klo 13 Ajoksen invalidimaja, Koivuranta, os. Etappitie 41,Jani Koivusalo Ti klo 13 Marttalatalo, John Bäckström Ti klo Syväkankaan palvelutalo, vanhusten viikko: Hyviä vuosia To klo 13 Paattion kerho, Tornionkatu 83, voimavarat To klo seurakuntakeskus, omaa ohjelmaa To klo 13 Veitsiluodon seurakuntakoti Seniorimessut to klo Kemin kulttuurikeskuksessa isossa auditoriossa. Näkövammaisten kerho ti klo 13 Annantupa, os. Keskuspuistokatu 28, 2.krs, aistien rikkaus, Eija Seppä Kemi-Tornion rovastikunnan viittomakielisten kirkkopyhä su klo Veitsiluodon kirkko, Satamalehdontie 1. Ohjelma: ruokailu, messu, kuurojen pappi Urpo Luokkala, päivätilaisuus, viittomakielen- ja kirjoitustulkit ovat paikalla. Mukana kuurojen liiton ja kuurosokeiden alue-kuntoutussihteeri Minna Rantapää. Ilmoittautumiset mennessä Ilona Pääkkölälle p ARKISIN Voimaa arkeen TULE HILJENTYMÄÄN Hiljan päivänä klo välisenä aikana Peurasaaren kappeliin. Voit tulla lyhyemmäksi tai pidemmäksi ajaksi viettämään omaa hiljaista hetkeäsi. Mahdollisuus sielunhoitoon. Voimaa arkeen hiljaisuudesta. Mukana mm. Oili Tuovinen ja Riitta Alaperä. DIAKONIATYÖ Maanantaisin klo 8 aamurukoushetki seurakuntakeskuksessa Marian kappelissa. Torstaisin klo 10 hartaushetki vainajien omaisille ja sanomakellojen soitto Kemin kirkossa. PÄIVÄ- JA PERHEKERHOTYÖ maanantai klo Mäntylän päiväkerho klo Hepolan päiväkerho tiistai klo Mäntylän päiväkerho klo Takajärven päiväkerho klo Mäntylän päiväkerho klo Takajärven päiväkerho keskiviikko klo Hepolan perhekerho klo seurakuntakeskus perhekerho klo Hepolan päiväkerho klo Takajärven päiväkerho torstai klo Mäntylän päiväkerho klo Takajärven päiväkerho klo Mäntylän päiväkerho klo Takajärven päiväkerho perjantai klo 9-14 Mäntylän avoin perhekerho klo 9-14 Takajärven avoin perhekerho Syksyn päiväkerhoihin otetaan -07, -08, -09 syntyneitä lapsia ja -10 syntyneitä lapsia heidän täytettyään 3 vuotta. Vapaita paikkoja voi tiedustella Päivi Koskela, puh KUOROT Lapsikuoro maanantaisin klo 18 seurakuntakeskuksessa. Kirkkokuoro tiistaisin klo 16 seurakuntakeskuksessa. Oratoriokuoro keskiviikkoisin klo 18 srk-keskuksessa. Tuomaskuoro torstaisin klo 17 seurakuntakeskuksessa. Veitsiluodon kuoro torstaisin klo 18 Veitsiluodon seurakuntasalissa. LÄHETYSTYÖ Seurakunnan nimikkolähettien tukeminen Kemin seurakunnan nimikkolähettien tuki ohjataan suoraan lähetettäville seuroille seurakuntaviitteellä. Viitteet ja tilit ovat seuraavat: Suomen Lähetysseura: (Riitta ja Oskari Holmström, Eero Manninen, työ Hongkongin teologisessa seminaarissa ja Senegalin musiikkityö), tili: Danske Bank FI , viite: Lapin Kansanlähetys: (Maija-Leena Pelttari), tili: OP FI , viite: Tutustu verkossa Lähetysseuran työalueisiin TOIMITUKSET Kuollut: Anna-Katriina Paloste 89 v, Selma Viola Rakel Mustikkakangas 87 v, Oiva Pentti Erland Tuisku 84 v, Aira Olervo 81 v, Timo Antero Hiltunen 71 v, Pentti Olavi Kiviharju 67 v, Eila Sofia Tarkiainen 90 v, Eero Johannes Kauppila 89 v, Raili Rauha Jokelainen 85 v, Jyrki Johannes Rajala 48 v, Joni Petteri Sadinmaa 27 v. Vihitty: Juha Tapani Peltoniemi ja Ritva Elina Laitinen, Teemu Severi Piltonen ja Katja Susanna Sarjanoja, Matti Antero Rajaniemi ja Anna Tuulia Juopperi. Kastettu: Onni Antero Rajaniemi, Mirko Iisakki Pirttikangas, Elli Rauha Helena Huuska, Roosa Kaarina Susanna Heikkilä. Etsitkö seurakuntayhteyttä! Kemin kirkossa maanantaisin (ei 7.10.) klo laulua, sanaa ja rukousta. Sinua palvelevat seurakunnan vapaaehtoiset. Tervetuloa! Konsertti KONSERTTI KEMIN KIRKOSSA RAUHANYHDISTYS keskiviikkona klo 19. Oulun AMK:n kirkkomusiikin opiskelijat musisoivat. Ohjelmassa on mm. kuorolaulua ja urkusooloja. Vapaa pääsy. Tervetuloa! SYKSYN LÖYTÖTORI Klo Pappilan vintillä (Sankarikatu 18 II kerros). Myynnissä leivonnaisia, käsitöitä sekä löytöjä kirpputoripöydistä. Lasten ja nuorten vaatteita, verhoja, astioita ja paljon muuta hyvää tavaraa. Kahviossa tarjolla vohveleita ja suolapalaa kahvin kera. Järjestäjänä Kemin seurakunnan perhetyö / äitikahvilan väki Vanhustenviikko VANHUSTEN KIRKKOPYHÄ Kirkkopyhä alkaa messulla Kemin kirkossa klo 10 ja jatkuu kahvitilaisuutena seurakuntakeskuksessa. Päiväjuhla päättyy n. klo 13. Tervetuloa! Linja-auto kuljetuksen ajoreitti: Ajos 8.50 Rytikari 9.05 Hepolahti Syväkankaan Toivola 9.15 Kiveliönkatua Tenhon kioski 9.25 Torvisenkatua Tornionkatua Härkösenkatua Lehtokatu Kemin kirkko. Paluu samaa reittiä päiväjuhlan jälkeen n. klo 13. Sananjarukouksenilta Kemin kirkossa sunnuntaina klo Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle Mukana: Jani Koivusalo Vapaaehtoiset Mom s Cafe Äiti kahvilan toimintaa Kutsun sinut sekä ystäväsi Mom s Cafen toimintaan mukaan Sankarikatu 18. Äiti kahvila on tarkoitettu lapsiperheiden äideille kohtaamispaikaksi (ilman lapsia). Kahvila on auki lauantaisin klo kerran kuukaudessa. Seuraavat tapaamiset: 5.10, 26.10, 23.11, Tervetuloa mukaan kahvittelemaan sekä tekemään yhdessä mukavia asioita. Lastenparkki toimii äitikahvilan aikana Aika klo Parkki on auki Kemin seurakuntakeskuksessa, kerhotiloissa Kirkkopuistokatu 11. Lapselle tossut, vaipat ja mahd. eväät mukaan. 2 /lapsi. Tervetuloa! Hopealyhdyn ruokalista ma nakkikeitto ti uunisilakat ke suljettu to palapaisti hawaijinleike ma kinkkukiusaus ti hedelmäinen broileri ke täytetty mureke to marsalkan lohikeitto pe karjalanpaisti Päivittäin myös kasvisvaihtoehto. Joka päivä salaattia, leivät, juomat sekä jälkiruoka. Hinnat eläkeläisille 5,80 euroa, muille 8,50 euroa, kotiannos eläkeläiset 4,80 euroa (jälkiruoka ei kuulu 4,80 euron kotiannoshintoihin, jälkiruoka maksaa 1 euron). Muistutus kotiannosten hakijoille: omat astiat mukaan. Huomioimme laktoosin ja gluteenittoman ruokavalion! Hopealyhty avoinna arkisin klo Kemin seurakuntakeskuksessa, Kirkkopuistokatu 11, puh Tervetuloa ruokailemaan Hopealyhtyyn!

7 Äitien virkistyspäivillä toivon lähteellä kiitollisuus kristallisoitui - Kiitollisuus on sisältä tuleva hyvän olon tunne. Joillekin se on helppo ilmaista, toisille melkein mahdotonta. Kiitollisuus on arvostamista. Äitien virkistyspäivien osanottajat määrittelivät tuloiltanaan Kemin seurakunnan leirikeskuksessa Saarenottassa kiitollisuuden olemusta. Ajatuksen tiivistämiseen osallistuneet 17 äitiä kokivat aiheen vaikeana, mutta eräässä ryhmässä päädyttiin yllä esitettyyn. Pohdinnan lisäksi osanottajat keräsivät kukin kolme kiitollisuuden kiveä kynttilälyhtyyn. Myöhemmin määrää lisättiin. Lopuksi kiviä karsittiin niin paljon, että kiitollisuus kristallisoitui kunkin osallistujan kohdalla yhteen kiveen. Milla Teeri ja Marjo-Riitta Kehusmaa pohdiskelivat osaltaan millaiseen kiitollisuuden heidän elämänkokemuksensa antavat aihetta. Molemmilla on taustallaan koettua ahdistusta ja masennusta sekä omakohtaista kokemusta yksinhuoltajan arjesta. Kumpikin on myös kokenut, kuinka yhteiskunta ihmistä tukee ja auttaa, jos nyt niin yleensä tekee. Marjo-Riitta Kehusmaa ja Milla Teeri ovat osallistuneet äitien virkistysviikonloppuun ennenkin ja todenneet yhdessäolon pienentäneen huolten taakkaa. Niina Vikmanin kiitollisuuden kukka alkaa hahmottua. Myrskystä seesteisyyteen Vuosi sitten Milla muutti Oulusta Kemiin takanaan vaikea nuoruus ja myrskyisä elämänmeri yksinhuoltajana. Kokemukset yhteiskunnan auttavasta kädestä eivät ole turhan ruusuiset. - Masennus vaivasi teiniiässä useita vuosia. Kun on tarpeeksi alhaalla, ei jaksa hake apua. Vasta, kun ikäviä asioita alkoi tapahtua liian nopella vauhdilla, havahduttiin ympärillä apua tarjoamaan. Voin sanoa, että vasta viimeisessä hädässä. Millalla on kahdeksan- ja viisivuotiaat lapset, ja hän koki vanhemmuutensa olleen pahimmillaan todella hukassa. - Ehkä silloin yritin korvata isän poissaoloa lapsille liian hellällä lähestymistavalla. En osannut asettaa lapsille rajoja, joita tarvitaan. - Nyt kun on terve parisuhde, ja perheessä kaksi vanhempaa kantamassa kumpikin osansa kasvatuksesta, on itselläkin ollut kasvun paikka. Elämän tasaantuessa ovat molemmat lapset tavallaan kehittyneet mielettömin harppauksin. En koe, että kasvatus olisi enää hukassa. Elämä potkii siis Millaa suopeasti myötämäkeen, joten virkistyspäivillä valmistamalleen kiitollisuuden kukalle hänellä on varmaan ansaittu vastaanottaja. Leiri lisää jaksamista Marjo-Riitta Kehusmaa sanoo olleensa aina yksinhuoltaja. Lapsia on kuusi, joista vanhin 31-vuotias ja nuorin 12-vuotias. - Elämä on ollut tosi rankkaa. Olen sairastanut pitkään masennusta ja paniikkihäiriötä. Olisin tarvinnut paljon enemmän apua. Toisaalta olen ollut huono hakemaan apua. Olen yrittänyt jaksaa ja kärvistellyt ongelmieni kanssa. - Nyt tilanne on hyvä, kun olen saanut hyvän sosiaalityöntekijän. Olemme samalla aaltopituudella. Molemmat äidit ovat yhtä mieltä, että kun jaksaminen loppuu, niin osaaminen karkaa. Molemmat ovat myös kokeneet, että viikonloppu äitien virkistysleirillä lisää jaksamista. Huolten kuorma on aina pienentynyt, ja vaihtelu on piristänyt. Marjo-Riitan kohdalla kiitollisuus tiivistyy hyvin arkiseen asiaan. - Kun saa käydä saunassa ihan rauhassa. Se on elämän pieni nautinto. (PV) Ylitornio Miesten vuoro Miestenpäivät Ylitorniolla srk-kodilla n Viikonloppuna vietämme Ylitorniolla miesten päiviä teemalla Miesten vuoro. Ylitorniolaisten miesten lisäksi keskustelun johdattajina toimivat Stefan Aro, Ruotsin Övertorneålta, Pekka Ruokanen Rovaniemeltä ja Matti Salo Mäntästä. Jokainen mies on mies omalla paikallaan. Tule mukaan keskustelemaan miehen uskosta. 10 :n osallistumismaksuun sisältyy ruoat, kahvit ja uimahalli. La Miestenpäivillä mukana myös miehiä Mäntästä pastori Matti Salon matkassa. Päivät alkavat klo 10 tulokahvilla klo 11 Tervetuloa Miesten puheet Miehet armon asialla, Stefan Aro, Matti Salminen klo 13 Miesten laulut Pekka Pyykönen ja miehet Ruokailu klo 15 Mies on mies miehen usko Pekka Ruokanen klo 17 Miesten vuoro Seurustelun sakramenttia lauteilla Uimahallin saunassa klo 19 Iltapala ja miestenkirkon valmistelu Matti Salo ja Matti Salminen Kuvat puhuvat Iltahartaus Matti Björninen Su Messu Ylitornion kirkossa, saarna Matti Salo, palveluvuorossa miehet Aikuisten virsikisa n Suomen Kirkkomusiikkiliitto (SKML), pääjärjestäjä, järjestää yhdessä 17 alueellisen kirkkomusiikkipiirin kanssa kuluvan syksyn ja tulevan kevään aikana ensimmäisen aikuisille suunnatun valtakunnallisen VIR- SIKISAN. Virsikisaan voivat osallistua sekä aikuiset että rippikoulun käyneet nuoret. Kisa käynnistyy ensin seurakunnittain, joista voittajajoukkue etenee piirikisaan. Piirikisan voittanut joukkue etenee valtakunnalliseeen finaaliin. Virsikisan tehtävät liittyvät valittuihin virsiin, joita seurakunta- ja piirikisassa on 40 virttä. Finaaliin näiden lisäksi tulee 20 virttä lisää. Kisaan osallistuja tarvitsee liiteosallisen virsikirjan sisältäen numerot Kisaa varten voi myös valmistautua tutustumalla seuraaviin lähdekirjoihin: Virsitieto, kirj. Pentti Lempiäinen sekä Virsikirjamme virret, kirj. Tauno Väinölä. Ilmoittautuminen tapahtuu joukkueittain. Joukkueessa voi olla 3 tai 4 jäsentä. Ilmoittautumis- ym. ohjeet sekä virsilista löytyvät SKML:n internetsivuilta osoitteessa: g ajankohtaista g aikuisten virsikisa Aikataulu: 1. Ilmoittautumisaika Helmikuu 2014: Seurakuntakisa seurakunnittain. Valitaan seurakuntaa edustava joukkue piirikisaan. Kappeli- ja alueseurakunnat voivat halutessaa osallistua kisaan itsenäisesti. 3. Maaliskuu 2014: Piirikisa kirkkomusiikkipiireittäin. Valitaan piiriä edustava joukkue finaaliin. 4. Toukokuu 2014: valtakunnallinen finaali Turun tuomiokirkossa. Virsikisalla halutaan innostaa aikuisia ja rippikoulun käyneitä nuoria laulamaan virsiä sekä tutustumaan suomalaiseen virsiperinteeseen. Kisan tarkoituksena on perehdyttää osallistujaa kirkkovuoden sisältöihin ja uskon perusteisiin sekä tukea hengellisen identiteetin vahvistumista ja virsikasvatusta. Hyvää Virsikisaa kisaan osallistuville ja järjestelyistä vastaaville Lapin kirkkomusiikkipiiri, Hilkka Eronen, pj Työaloilta Markkinoiden lähetysteltalla tavataan n Kesän mentyä on aika alkaa uusi toimintakausi seurakuntien työssä ja se näkyy jokaisella työalalla omalla tavallaan. Niinpä lähetyspiirien kokoontumiset tai lähetysiltoja kodeissa kylillä, jotka nyt syyskauden alettua ovat jälleen alkaneet. Toki kesällä saatiin olla Parasniemessä lähetysaitan lauluilloissa ja myös kirkkokahveilla sunnuntaisin. Syyskuussa alkoivat lähetysillat ja niissä on hyvä olla yhdessä koolla eri puolilla seurakuntaa ja tavata ihmisiä lähetystyön merkeissä. Seurakunnassa olemme kiitollisia siitä, että on olemassa koteja, jotka kutsuvat lähetysiltoihin torstaiiltoina eri kylillä. Lokakuun aikana on jälleen perinteiseen tapaan Tornion syysmarkkinat torilla ensi viikolla ja siellä on tuttuun tapaan mukana myös seurakunta lähetystyön merkeissä. Lähetysteltta on pystyssä ja odottaa kävijöitä ostamaan leivonnaisia ja osallistumaan lähetysarpajaisiin. Mutta aivan erityisesti saa olla nauttimassa hyviä vohveleita sekä kohtaamassa ihmisiä. Lähetysteltta on hyvä pysähdyspaikka markkinoiden vilskeessä. Tänä vuonna siellä on mahdollisuus tavata myös yhtä seurakuntamme nimikkolähettiä, Maija- Leena Pelttaria kun hän on kotimaan kaudella. Hänet on mahdollisuus tavata myös saman viikonlopun sunnuntaina Suensaaren srk-talolla lähetyslounaalla Tornion kirkon messun jälkeen. Nimikkoläheteistämme myös Saaren perhe on tullut Suomeen kotimaan kaudelle oltuaan pitkään Siperiassa Inkerin kirkon työssä Kansanlähetyksen lähetteinä. Tervetuloa lähetysteltalle markkinoilla. Mauri Laakso lähetyspappi Tornion seurakunnassa

8 Tornio Tornion seurakunta Kirkkoherranvirasto Parasniementie 115, Tornio Puh Avoinna ma-pe klo Kirkkoherra Martti Puontila p RAAMATTUPIIRIT - tiistaisin klo 13 Lähimmäisen Kammarilla Puutarhakatu 5. - tiistaisin klo 18 Kivirannan diakoniatoimistossa Isopalontie keskiviikkoisin Jokikartanossa Kourilehdontie 203 (Luukkaan evankeliumista). JUMALANPALVELUKSET Sunnuntaina Klo 10 Sanajumalanpalvelus Alatornion kirkossa; saarna Tero Saapunki, lit. Mauri Laakso, Nuorten ja aikuisten kuoro avustaa. Klo 11 Sanajumalanpalvelus Karungin kirkossa; Heikki Turunen. Klo 12 Messu Tornion kirkossa; saarna Eija Seppä, lit. Jarkko Kuusisto, Alatornion Kirkkokuoro avustaa. Rovastik. kehitysvammaisten kirkkopyhä alkaen messulla ja jatkuen Suensaaren srk-talolla. Klo 14 Kyläkirkko Arpelan srk-kodilla; Heikki Turunen. Tiistaina Klo 19 Viikkomessu Tornion kirkossa; Mauri Laakso. Messun jälkeen sakastiiltatee. Lauantaina Klo 18 Tilkkutäkkimessu Alatornion kirkossa; Nona Lehtinen, ValoOn kuoro, joht. Katja Heroja. Sunnuntaina Klo 10 Kansanlaulumessu ja Sadonkorjuun kiitosjuhla Alatornion kirkossa; saarnaa Martti Puontila, lit. Raimo Kittilä. Messun jälkeen kirkkokahvit Parasniemen srk-talolla. Klo 12 Messu Tornion kirkossa; saarna Heikki Hilvo, lit. Jarkko Kuusisto, Koraalikuoro avustaa. Messun jälkeen lähetyslounas Suensaaren srk-talolla, mukana myös nimikkolähetti Maija Leena Pelttari. Klo 19 (HUOM! Aika) Psalmijumalanpalvelus Karungin kirkossa; Tero Saapunki, Karungin Kirkkokuoro, Karungin runoryhmä. Jp:n jälkeen kirkkokahvit Karungin srk-talolla. Kolehdit Seurakuntatyölle sukulaiskansojen parissa Virossa ja Venäjällä Köyhyyden ja perusturvattomuuden poistamiseen maailman köyhimmillä alueilla Kirkon Ulkomaanavun kautta. Radiointi Jumalanpalvelukset radioidaan sunnuntaisin klo 10 Alatornion kirkosta Radio Pron kanavalla. Myös internetin välityksellä lähetystä on mahdollisuus kuunnella osoitteessa: AAMURUKOUS keskiviikkoisin klo 7 Suensaaren srk-talon kappelissa. Ajankohtainen Jeesus - VIIKONLOPPUSEMINAARI Keminmaan srk-keskuksessa. SANAN JA RUKOUKSEN ILTA su klo 19 Tornion kirkossa; Jarkko Kuusisto, Katja Heroja ja ValoOn- kuoro. NAISTEN SAUNAILTA yhdessäolon, saunomisen, kahvittelun ja makkaranpaiston sekä hiljentymisen merkeissä ti klo 18 Antinsaaren saunalla. Tervetuloa mukaan! RAAMATTULUENNOT jatkuvat su klo 19 Suensaaren srk-talon olosalissa. Raimo Kittilän aiheena Korinttolaiskirjeet. NAISTEN AVOIN RAAMATTU- JA RUKOUSPIIRI Tule kulkemaan kirkkovuotta yhdessä sisarien kanssa keskustellen ja pohtien tulevan sunnuntain Raamatun tekstien äärellä. Kokoonnumme tiistaisin , ja klo 19 Lähimmäisen Kammarin tiloissa (Puutarhakatu 5). Tekstit uskonpuhdistuksen muistopäivänä: Jer. 3:14-15, Ef. 6:10-18, Joh. 4: Olet lämpimästi tervetullut mukaan! PYHÄ HENKI VARUSTA JA JOHDATA Opetus- ja yhteyspäivät Antinsaaren leirikeskuksessa. Ohjelma luettavissa nettisivuiltamme seurakunta.net. Ilmoitt. ja tied. pikaisesti kirkkoherranvirastoon p MUSIIKKITOIMINTA Laulupiiri to ja klo Suensaaren srk-salissa. Lähetyslounas ja nimikkolähettimme Maija Leena Pelttarin seurakuntavierailu su messun jälkeen Suensaaren srk-talolla. Lähetyslounaan teemana Kiitämme syksyn sadosta. Otamme mielellämme lahjoituksina syksyn satoa aterian valmisteluun. Tied. lähetyssihteeri Eija p DIAKONIATYÖ Laitoksissa vieraileva vapaaehtoistyön lauluryhmä harjoitukset to klo Suensaaren srk-talon alasalissa. Eläkeläisten kerhot - Arpelan srk-kodilla ei ole kerhoa Parasniemen srk-talolla: ke klo 11 - Karungin srk-talolla: kts. seur. ilmoitus - Suensaaren srk-talolla: ke klo 13 Kuljetusta varten kerhoihin ilmoittautuminen perjantaina khranvirastoon p Karungin eläkeläisten kerho tekee retken Pekanpäähän viettämään perinnepäivää. Päivä alkaa klo 9.30 ja päättyy klo Ohjelmassa mm. tutustumista maidon separointiin, voin kirnuamiseen, rieskan paistoon ja entisajan koulunkäyntiin yhdessä Karungin koulun oppilaiden kanssa. Tarjolla kuivalihakeittoa, makaronilaatikkoa ja uunijuustokahvit. Kyytiaikataulu: Koskitie 8.30, Kukkola 8.35, Karunki 8.45, Mustajärvi 9.00, Korpikylä Ilmoitt., peruuntumiset ja lisätiedot viim. pe Johannalta p Omaishoitajien keskustelupiiri ti klo 12 Suensaaren srk-talon olosalissa. Rovastikunnallinen Vapaaehtoisten päivä Tervolassa. Aiheena: Vastuunotto ja välittämisen kulttuuri vapaaehtoistyössä. Päivä alkaa Tervolassa klo 11 ja päättyy klo 16. Ilmoitt menn. Ritvalle p VAMMAISTYÖ Rovastikunnan kehitysvammaisten kirkkopyhä su alkaen klo 12 messulla Tornion kirkossa ja jatkuen ruokailulla ja kahvilla (8 /hlö) sekä päivätilaisuudella Suensaaren srk-talolla. Kotimatkalle klo Tied. Toini p tai toini.pieska@evl.fi Viittomakielinen raamattupiiri ma klo 17 Suensaaren srk-talon alasalissa. Kuulonäkövammaisten energiakerho ti klo 12 Suensaaren srk-talon alasalissa. VAPAAEHTOISPAIKAT Lähimmäisen Kammari (Puutarhakatu 5) - Avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin klo Ystävänpirtti Kivirannan srk-kodilla maanantaisin klo 12. Tervetuloa! Ystävänpirtti Arpelan srk-kodilla ti klo LAPSET, VARHAISNUORET JA NUORET Päivä- ja perhekerhot vapaita paikkoja voi tiedustella kerhopisteistä: Antinsaari Arpela Karunki Kiviranta , Parasniemi Suensaari Katso myös Facebook: Tornion seurakunta lapsityö TyttöjenTalo Tirlittan avoinna maanantaisin klo osoitteessa Vapaudenkatu 7 a (pieni punainen puutalo). Tervetuloa kaikki yli 12-v tytöt mukaan toimintaan. Välipala tarjolla! Rippikoululaiset RipariTorstai klo To Tornion kirkko/srktalo; Kesä6 ryhmä. - To Alatornion kirkko/ srk-talo; Kesä7 ryhmä. - To Tornion kirkko/ srk-talo; Kesä8 ryhmä. Päiväkouluosuus1 - La klo 9-15 Kivirannan srk-kodilla; Kesä2 ryhmä. - La klo 9-15 Kivirannan srk-kodilla; Kesä3 ryhmä. Nuortenillat Kivirannan srk-talolla - tiistaisin klo torstaisin klo (rippikoululaisille leima) Leffaillat Kivirannan, Karungin ja Arpelan srk-taloilla klo , ja Kaakamon koulun puukäsityöluokka klo , ja Isoskoulutus I la klo Parasniemen srk-talolla (Huom! paikka). Kaikki mukaan! Nuorisotyö päivystää Rajalla perjantaisin klo Tervetuloa juttelemaan! Nuorisotyö facebookissa: Tornion seurakunta nuorisotyö. Pyydä kaveriksi, tiedät mitä, missä ja milloin tapahtuu! TOIMITUKSET KUOLLUT: Martta Johanna Frantti 92 v., Elsa Vieno Helinä Niskala 90 v., Hanna Liisa Husa 86 v., Irja Maila Verronen 84 v., Markku Juhani Ojanaho 65 v. VIHITTY: Tuomas Mikael Ylimäinen ja Henni Naimi Kristo. Pasi Jeremias Leikkainen ja Maarit Eveliina Grafte. KASTETTU: Maiko Otto Masanja Ndegeya, Julius Aleksi Kristian Sarjanoja, Elias Oscar Leikkainen, Essi Nea Beata Konttajärvi, Milja Anni Matilda Mehtälä, Pieti Vänttilä, Wiivi Iida Charlotta Niska, Mio Alexander Kinnunen, Alex Arvid Pouttu, Saaga Mariia Pelttari, Olga Aliisa Hiltunen, Lyydia Adalmiina Piilola. Kansanlaulukirkko su klo 10 Alatornion kirkossa. Katso sivu 9. LÄHETYSTYÖ Lähetysilta - to klo 19 Eeva-Kaarina Lääkkölän luona, Raumontie to klo 18 Sisko Tallgrenin luona, Arpelantie 160. Syysmarkkinat Markkinateltta syysmarkkinoilla lähetyksen hyväksi. Myytävänä mm. leivonnaisia, limppuja, hernekeittoa. Nimikkolähettimme Maija Leena Pelttari tavattavissa lähetysteltalla perjantaina ja lauantaina. - Tervetuloa leivonnaisostoksille ja viettämään aikaa yhdessäolon merkeissä kahvikupposen äärellä. RAUHANYHDISTYS Karungin ry: Su klo 15 Seurat ry:llä. Pe klo 18 Syysmyyjäiset ry:llä. Ke klo Ompeluseurat ry:llä. Tornion ry, Kemintie 17: La klo 19 Nuortenilta ja iltakylä Tofferilla, Ismo Kangastie. Su klo 16 Seurat ry:llä, Alpo Isotalus, Niilo Kallioranta. Ke klo Lauluseurat alueittain kodeissa. La klo Seurat Koivukodilla, Niilo Kallioranta, Jorma Majuri, klo 19 Seurat ry:llä, Alpo Isotalus. Su klo 12 Perhesunnuntai ja kaksikieliset seurat ry:llä, Kari Sutinen, klo 18 Seurat Tornion kirkossa, Tero Saapunki, Jukka Hietamäki. Ke klo Lauluseurat ry:llä, Jouko Okkonen.

9 Simo Kirkkoherranvirasto TERVETULOA JUMALANPALVELUKSIIN! Su klo 11 messu srk-keskuksessaa, Vanhusten kirkkopyhä, Ville Väkeväinen, Raija Tyni. Messun jälkeen ruokailu ja ohjelmahetki. Juhla päättyy noin klo Päivä osallistujille ilmainen. Katso kuljetusaikataulu kirkollisten lopussa. Su klo 11 messu srk-keskuksessa, Ville Väkeväinen, Raija Tyni. Jumalanpalveluksen jälkeen lähetyslounas. VIIKKOTAPAHTUMAT Ke Klo 11 hartaus Kiikanpalossa, Raija. Klo 13 hartaus Mäntylässä, Raija. To Klo hartaus Hoivakodissa, Raija. Ke Klo 12 näkövammaisten kerho kunnan nuorisotilassa, mukana opisk Emma Aspegren. Ke Klo 11 hartaus Kiikanpalossa, Ville ja Raija. Klo 13 hartaus Mäntylässä, Ville ja Raija. MUSIIKKI Lapsikuoro keskiviikkoisin klo seurakuntakeskuksessa. Syyslomalla ei kokoonnuta! Tornio PÄIVÄKERHOTYÖ 3-6-vuotiaiden päiväkerhot: Maanantaisin Simoniemen srk-kodilla klo 9-11 Tiistaisin Aseman srk-keskuksessa klo 9-11 Tervetuloa mukaan! Tied. p /Virpi VARHAISNUORISO Ala-asteikäisille suunnatut varhaisnuortenkerhot: Maksniemen urheilukentällä ulkoilukerho tiistaisin klo Simoniemessä srk-kodilla keskiviikkoisin klo Maksniemen vanhalla koululla torstaisin klo Tied. p /Virpi Rippikoulutyö: Molempien ryhmien lauantaikoulu Simoniemessä srk-kodilla la klo Opetusjumalanpalvelus Aseman srk-keskuksessa su klo NUORISOTYÖ Yökahvila Aseman nuokkareilla pe klo Valvojina kunta ja seurakunta. Tervetuloa! RAUHANYHDISTYS La klo 18 lauluseurat Alli Uunolalla. TOIMITUKSET Vihitty: Anssi Tapani Tihinen ja Anna Elisa Horsma. Kastettu: Vilja Helmi Tuulikki Pajari, Fanni Iiris Elisabet Alakärppä Vanhusten kirkkopyhään kuljetus: 1.auto lähtee Ylikärpästä n. klo 10. Ranuantien varrelta kyytiä tarvitseva soita Elinalle p auto kulkee: Viantie/Viantiejoen risteys klo 9.35 Maksniemen vanhaa tietä Marostenmäelleklo 9.50 E 4-kautta Simoniemi Palokankaan risteys klo Veteraanitien kautta, vanhainkodinkangas, Kiikanpalo klo Srk-keskus n. klo Tule reitin varrelle tai soita, jos tarviset kyytiä muualta p /Ari. Lähetyslounas seurakuntakeskuksessa klo Ruokalistalla on palapaistia, perunoita, kukkakaaligratiinia, porkkanalaatikkoa, salaatteja, erilaisia ruokajuomia sekä marjarahkaa ja pullakahvit. Hinta 10 eur/aikuinen, 5 eur 5-12-vuotiaat lapset ja alle 5-vuotiaat ilmaiseksi. Simon kirkkoherran virka haettavana mennessä n Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on julistanut haettavaksi Simon seurakunnan kirkkoherran viran ja Oulunsalon seurakunnan kirkkoherran viran. Hakuajat päättyvät Ilmoitus kokonaisuudessaan on hiippakunnan internetsivustolla. Pastori Petri Tervolle annettiin valtakirja Raahen kappalaisen virkaan Vihannin alueelle Pastori Pekka Tuomikoski todettiin kelpoiseksi hakijaksi Raahen Siikajoen alueen kappalaisen virkaan. Satu Saarinen Oulujoen kirkkoherraksi n Oulujoen kirkkoherraksi on valittu kappalainen Satu Saarinen, joka sai ääntä, eli lähes puolet annetuista äänistä. Länsi-Turunmaan kirkkoherra Juho Kopperoinen sai 928 ääntä (31,5 %) ja Suomussalmen kirkkoherra Risto Kormilainen 595 ääntä (20,2 %). Äänestysprosentti oli 18,1 prosenttia, mikä on korkein äänestysprosentti Oulussa kirkkoherranvaalissa kymmeniin vuosiin. Keminmaasta kotoisin oleva tohtori Keminmaasta kotoisin oleva 39-vuotias filosofian tohtori Satu Saarinen (o.s. Jauhola) toimii Oulussa Karjasillan kappalaisena. Saarinen on vihitty papiksi vuonna Hän väitteli tohtoriksi Lapin yliopistossa Oulun hiippakunnan naispuolisten pappien kokemuksista. Tullaan tutuiksi Riitta-Liisa Palovaara aloitti Simon diakonissana n Syyskuun alussa Simon uutena diakonissana työnsä aloittanut Riitta-Liisa Palovaara on tutustunut seurakuntaan, työalaansa ja seurakuntalaisiin. Siinä samassa on syntynyt kosketusta myös kunnan työntekijöihin. Rovastikunnan diakoniatyöntekijätkin ovat ehtineet tulla tutuiksi Tervolassa pidettyjen koulutus- ja virkistyspäivien aikana. - Olen hankkinut taustatietoa, jotta selviän osaltani edessä olevasta talousarviosta ja toimintasuunnitelman laatimisesta. Perusrakenteeltaan Simo on entisen työpaikkani Himangan kokoinen merenrannan maaseutuseurakunta. - Täällä on ehkä hieman enemmän ikäihmisiä kuin Himangalla. Uskon kuitenkin, että täällä jää kohtuullisesti aikaa kotikäyntityöhön. Olen tosi tyytyväinen liikkeellelähtöön. Rohkeutta ja luovuutta Riitta-Liisa Palovaaralla on vahvuutena 25 vuoden kokemus diakoniatyöstä. Osaamista vahvistavat sisätautien erikoissairaanhoitajan tutkinto ja perehtyneisyys vanhusten hoitotyöhön. - En koe kuitenkaan olevani sairaanhoidollisesti pätevä, mutta koulutuksen ja kokemuksen voimalla tätä - Vapaaehtoistoiminta luo yhteisöllisyyttä ja tuo parhaimmillaan osallistujille vaihtelua arkeen. Siinä saa toteuttaa lahjojaan ja kokea olevansa tarpeellinen. Sopiva haaste tässä elämänvaiheessa Riitta-Liisa Palovaara on lokakuun alussa pari viikkoa lomalla, mutta sen jälkeen työt diakonian saralla jälleen jatkuvat. työtä jaksaa tehdä paremmin. Diakoniatyössä kohtaa nykyisin moniongelmaisia haasteita. Silloin tarvitaan monenlaisia kykyjä ja taitoja, jotta hoksaa, ymmärtää ja jaksaa. - Tärkeää on tietää kuinka ohjata ihmistä ongelmissaan eteenpäin ja mistä ammattiapua saa. Rohkea pitää olla ja hieman luovakin. Riitta-Liisa uskoo, että päihde- ja mielenterveyskuntoutuksen ja kriisityön osalta yhteistyö kunnan asiantuntijoiden ja sosiaalitoimiston kanssa tulee toimimaan. Ensikosketukset on jo otettu, ja tapaamiset tulevat jatkumaan. Tärkeänä painopisteenä hän pitää vapaaehtoistyön säilyttämistä ja kehittämistä. Yhteisvastuun kantajille Riitta-Liisa lupaa avuksi rippikoululaisia, jotka tulevat pareittain osallistumaan yhteisvastuukeräykseen osana rippikoulun oppimista. - Uskon myös, että täällä on pientä tarvetta seurakuntakerhotoimintaankin. Yritän vastata siihen haasteeseen, sillä kyllähän kauempanakin asuvat ikäihmiset haluavat kokoontua muiden kanssa. Diakonian tehtävää Simossa Riitta-Liisa Palovaara pitää sopivana haasteena. Oman elämän palikat ovat niin hyvässä kunnossa, että voi vielä vastata uusiin haasteisiin. Lapset ovat maailmalla, ja mies eläkkeellä kirkkoherran virasta. Olavi Palovaara on jo tuonutkin Simon seurakunnalle eläkeläistyövoimaa tuuraamalla vt. kirkkoherran vapaapäiviä ja toimittamalla joitakin kirkollisia toimituksia. - Koen, että uusi tehtävä on lisännyt työintoa varsinkin, kun vastaanotto Simon seurakunnassa on lämmin ja rohkaiseva. (PV)

10 10 Keminmaa JUMALAN- PALVELUKSET Su Messu kirkossa klo 10, saarna Vesa Ollilainen, liturgia Yrjö Haapala. Saarnan aikana pyhäkoulu lapsille kirkon yläsalissa. Su Messu (Vanhustenviikon kirkkopyhä) kirkossa klo 10, toimittaa Sakari Ylönen. Messun jälkeen ohjelmalliset kirkkokahvit srkkeskuksessa, järjestäjänä Eläkeliiton Keminmaan yhdistys. To Omaishoitajien ryhmä Kyläpaikassa klo 12. Hartaus Juopperin Kartanossa klo 14. Pe Ajankohtainen Jeesusseminaari srk-keskuksessa alkaa klo 18, jatkuen koko viikonlopun. Katso erillinen ilmoitus. Ma Lähetyspiiri kokoontuu klo 18 Hanna Pietilä-Jonesin luona, Rovaniementie 461 C, tervetuloa kaikki lähetystyöstä kiinnostuneet. Ti Raamis Kyläpaikassa klo 12. Hartaus Penttilässä klo 13. Ke Eläkeläisten kyläpaikka Kyläpaikassa klo 11. Kuljetus. Ottakaa yhteys Eeva-Kaarina Kasala Hartaus Kallinrannassa klo Kirkkoherranvirasto puh Hartaus Terveyskeskuksen vuodeosastolla klo Raamattupiiri srk-keskuksessa klo To Kirkkokuoron harjoitukset srk-keskuksessa klo Pe Miestenpiiri srk-keskuksessa klo 19. Su Raamattupiiri Kyläpaikassa klo 18. Ti Raamis Kyläpaikassa klo 12. Ke Eläkeläisten kyläpaikka Kyläpaikassa klo 11. Hartaus Loviisan kammarissa klo 12. Hartaus Terveyskeskuksen vuodeosastolla klo Raamattupiiri srk-keskuksessa klo To Kirkkokuoron harjoitukset srk-keskuksessa klo PYHÄKOULU Sunnuntaisin messun yhteydessä kirkon yläsalissa, tervetuloa lapset pyhäkouluun. LÄHETYS Lähetyskirppis avoinna lauantaisin klo Tervetuloa kahville ja tekemään löytöjä lähetyksen hyväksi. Toistaiseksi emme ota vastaan vaatteita eikä kirjoja. DIAKONIA Diakoniatoimistossa päivystys maanantaisin ja torstaisin klo Diakonissa Ritva Torvinen puh Diakonissa Ulla Sipola puh Kotikäyntityöntekijä Hanna Pietilä-Jones puh LAPSET JA NUORET VARHAISNUORISOTYÖ Maanantaisin Lautiosaaren srk-talolla klo Makerokerho 1-6 k tytöille ja pojille. Keskiviikkoisin Pölhön koululla Liikuntakerho 1-3 lk tytöille ja pojille klo Liikuntakerho 4-6 lk tytöille ja pojilla klo Torstaisin Myötätuulen kerhotiloissa klo Kerho 1-6 lk tytöille ja pojille. Vanhassa pappilassa Rantatie 26 klo Kerho 1-6 lk tytöille ja pojille Perjantaisin Lassilan koululla Sählykerho 1-3lk tytöille ja pojille klo Sählykerho 4-6 lk tytöille ja pojille klo RAUHANYHDISTYS Su klo 13 Yhteinen pyhäkoulu ja seurat Ke klo 18 Ompeluseurat Su klo 16 Seurat Ti klo 13 Tiistaiseurat Su klo 16 Seurat ja laulutuokio TOIMITUKSET KUOLLUT: Lea Esteri Koivuniemi 79 v, Viola Kyllikki Lammassaari 77v. Hannes Matti Veikko Metsälehto 72 v. VIHITTY: Esa Henrik Anttila ja Mari Sofia Raisio. KASTETTU: Sandra Susanna Heikkinen, Aada Hellin Sointu Hiltunen, Aleksi Andreas Sääskilahti, Jenny Elsa Karoliina Korpi, Elias Ilari Henrikki Heinonen. Seminaarissa Keminmaassa Jeesus on aina ajankohtainen n Kuka Jeesus oli,ja mitä hän opetti itsestään? Voisiko hänellä ja hänen sanoillaan olla merkitystä nykyajan suomalaiselle? Ajankohtainen Jeesus - seminaareja on järjestetty jo usean vuoden ajan ympäri maata. Nyt seminaari on Keminmaan ensi vikonvaihteessa Opettajina ovat teologian tohtori Vesa Ollilainen pp.kk.vvvv ja päätoimittaja Paikka Leif Nummela. Jumala näytti, kenen puolella on Leif Nummela toteaa, että antiikin ajan merkkihenkilöihin verrattuna Jeesuksesta on yllättävän paljon tietoa. Yksityiskohtaisinta se on Uuden testamentin evankeliumeissa, mutta myös Raamatun ulkopuoliset lähteet todistavat hänestä. - Jeesuksesta tekee ainutlaatuisen se, mitä hän väitti itsestään: hän sanoi olevansa Messias, Ihmisen Poika. Hän kertoi olevansa ainoa tie Jumalan tuntemiseen. Hän antoi ymmärtää olevansa itse Jumala, Nummela sanoo. - Jeesuksen tekemät ihmeet todistavat hänen erityislaatuisuutensa puolesta. Hän opetti jumalallisella arvovallalla ja teki tekoja, joita vain Jumalan kuului tehdä. - Jeesuksen ylösnousemus vahvisti lopullisesti Jeesuksen sanat ja teot. Jumala herätti hänet kuolleista ja näytti näin kaikille, kenen puolella hän on. Evankeliumit kertovat uskottavasti Vesa Ollilainen väittää, että Keskuskoulun salissa (yläaste) Sählykerho 1-3 lk tytöille ja pojille klo 16-17, järjestetään yhdessä kunnan kanssa. Liedakkalan seurala Sekakerho 1-4 lk tytöille ja pojille klo Sisäpelikengät ja suojalaseja suositellaan. LASTEN SYYSLEIRI HONKA- MAASSA Leiri on tarkoitettu 1-6 lk tytöille ja pojille. Leirin hinta on 10 euroa/leiriläinen. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Virpi Huttuselle. Tiedustelut nuorisotyönohjaaja Virpi Huttuselta puh NUORISOTYÖ Keskiviikkoisin AVOIMET OVET Vanhassa pappilassa klo Hyvä diakoniatyön vapaaehtoinen, lähdethän Tervolaan Kemi-Tornio rovastikunnan diakoniatyön vapaaehtoisten koulutuspäivä Tervolassa la klo Päivän aiheena on vastuunotto ja välittäminen. Ohjelman kouluttajina ovat hiippakuntasihteerit Mirva Kuikka ja Saija Kronqvist. Toivomme, että keminmaalaiset osallistuisivat suurella joukolla koulutuspäivään. Yhteinen kyyti lähtee seurakuntatalolta klo Ilmoittautumiset to mennessä Keminmaan seurakunnan kirkkoherranvirastoon p evankeliumit antavat meille aidon kuvan Jeesuksesta. - Evankeliumeja on tarkasteltu kriittisesti jo pitkään. Epäilys toisensa jälkeen on kuitenkin osoittautunut aiheettomaksi Ollilainen toteaa, että evankeliumien uskottavuutta puoltaa muun muassa se, että ne kertovat meille karulla tavalla, kuinka vaikeaa jopa Jeesuksen opetuslapsilla oli uskoa häneen. Mikä on Jeesuksen sanoma tämän ajan ihmiselle? Ollilainen lainaa Markuksen evankeliumia: Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta. (10:45) Perjantaisin Lassilan koululla Sählykerho nuorille ja aikuisille klo YÖSÄHLY KEMINMAALAISILLE NUORILLE Lassilan koululla klo 18. Sarjat tytöille ja pojille ja Muodostakaa 3-5 hlö:n joukkue ja ilmoittautukaa hannu.huttunen@evl.fi. Tiedustelut nuorisotyönohjaaja Hannu Huttuselta puh PÄIVÄKERHO Huom! Syyslomaviikolla (vko 42) ei ole päiväkerhoja. Lasten päiväkerhoryhmissä on vielä tilaa uusille kerholaisille! Kerhopaikoista voi tiedustella Taina Väkeväiseltä p PERHEKERHOT Huom! Syyslomaviikolla (42 vko) ei ole perhe- ja PPH-kerhoa. Laurilan perhekerho maanantaisin klo Uuden pappilan päiväkerhotiloissa (Rantatie 26 A) Lautiosaaren perhekerho torstaisin klo Lautiosaaren seurakuntatalolla (Killisentie 4) Lassilan perhekerho perjantaisin klo Myötätuulen kerhotiloissa (Jokisuuntie 1) Laurilan alueen perhepäivähoitajien ja lasten yhteinen kerho perjantaisin klo Uuden pappilan päiväkerhotiloissa. Tervetuloa viettämään aamupäivää kanssamme. Tiedusteluja perhe- ja päiväkerhoista Taina Väkeväiseltä puh Maata näkyvissä -festarit Turussa. Ilmoittaudu soittamalla tai lähettämällä tekstiviesti Johanille tai Sakarille Tuo 65 euroa matkapalaveriin seurakuntakeskukseen torstaina klo 19. Lue tietoa matkajärjestelyistä: keminmaa.seurakunta.net. Ohjelman näet osoitteesta: Tervetuloa taas mukaan. Eeva 90 v Tervetuloa viettämään syntymäpäivääni Keminmaan srk-keskukseen la klo 12 alkaen. Ei lahjoja. Halutessasi voit kartuttaa Keminmaan srk:n tiliä FI viestiksi virkistystä vanhuksille Eeva Kurki

11 11 Tervola Kirkkoherranvirasto puh VIIKKOTOIMINTA To Eläkeläisten kerho Peuran koululla klo Pe Naisten piiri seurakuntakeskuksessa klo 18. Ke Sairaalahartaus klo 14. To Hartaus Kotikullerossa klo ja Pihakullerossa klo Eläkeläisten kerho seurakuntakeskuksessa klo 11. Ke Sairaalahartaus klo 14. To Eläkeläisten kerho Peuran koululla klo PÄIVÄKERHOT (syyslomaviikolla 42 ei ole päiväkerhoja) Kerhot 3-6-vuotiaille: JUMALANPALVELUKSET Su Sanajumalanpalvelus Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Kari Pöykkö, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti Oppilaitos- ja nuorisotyöhön eri järjestöille Kirkkohallituksen kautta. Kirkkopyhäkoulu saarnan aikana päiväkerhohuoneessa. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. Su Messu Seurakuntakeskuksen kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Vähäkangas. Kolehti köyhyyden ja perusturvattomuuden poistamiseen maailman köyhimmillä alueilla Kirkon Ulkomaan kautta. Kirkkopyhäkoulu saarnan aikana päiväkerhohuoneessa. Kirkkokahvit ja terveisiä Murmanskista - tuokio messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. keskiviikkoisin klo seurakuntakeskus, Kirkkokuja 4 perjantaisin klo , Loue, koulu Avoin päiväkerho: torstaisin klo , seurakuntakeskus Avoimeen päiväkerhoon voivat lapset tulla vanhempansa tai hoitajansa kanssa, yli 3-vuotiaat voivat osallistua myös yksikseen. Osa kerhoohjelmasta on kaikille yhteinen, osan aikaa on aikuisilla mahdollisuus virkistyä keskenään kerhohuoneen viereisessä huoneessa. Uusia kerholaisia otetaan koko kerhokauden ajan. Tiedustelut: Leena Holma p , leena.holma@ evl.fi PYHÄKOULUTYÖ Kirkkopyhäkoulu kokoontuu klo 10 alkavan jumalanpalveluksen saarnan aikana seurakuntakeskuksen päiväkerhohuoneessa. Lapset lähtevät yhdessä pyhäkoulunopettajan kanssa päiväkerhohuoneeseen ja palaavat kirkkosaliin ennen ehtoollisenviettoa. Sanajumalanpalveluksessa pyhäkoulu jatkuu jumalanpalveluksen loppuun asti. VARHAISNUORISO Ti Donkkis-kerho vuotiaille Louen alakoululla klo Ti Donkkis-kerho 6-12-vuotiaille Seurakuntakeskuksessa klo NUORISOTYÖ Ti Nuorten ilta Louen Lappialla klo Ti Nuorten ilta Seurakuntakeskuksessa klo MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 16 seurakuntakeskuksessa. LÄHETYSTYÖ Lähetyksen Kirppis auki avoinna ma-pe klo ja ti klo Pöytien/tankojen varaukset Arja Heikkinen, p DIAKONIATYÖ TERVOLASSA lauantaina Kemi-Tornion rovastikunnan vapaaehtoisten päivä. Päivän teemana vastuunotto ja välittämisen kulttuuri vapaaehtoistyössä. Kouluttajina hiippakuntasihteerit Mirva Kuikka ja Saija Kronqvist. Olitpa sitten myyjäisten järjestäjä, yhteisvastuukerääjä, avustaja, kahvipöytien kattaja, diakoniakylätoimikuntalainen tai muuten vapaaehtoisena toimiva, olet tervetullut! Lisätietoja ja ilmoittautumiset Elinalle mennessä p RAUHANYHDISTYS La klo Madekosken ry:n järjestämät myyjäiset ry:llä Su klo 17 seurat ry:llä, Leo Ylönen ja Reino Vähä Ti klo sisarilta ry:llä Pe klo 19 raamattuluokka Maria ja Jorma Vaaralla La klo päiväkerho ry:llä Su klo 12 pyhäkoulu ry:llä TOIMITUKSET Kastettu: Seela Martta Harjuniemi Hautaan siunattu: Mikko Jalmari Huhta 72v Ylitornio KOTIKIRKKO KUTSUU Su klo 11 Messu Meltosjärven kirkossa, kirkkokahvit, klo 18 Messu Ylitornion kirkossa To klo 19 Sanan ja rukouksen ilta kirkossa Su klo Messu Ylitornion kirkossa, Vanhusten viikon jumalanpalvelus, Su klo Messu Ylitornion kirkossa, saarna Matti Salo Su klo Messu Ylitornion kirkossa La klo 11 Pyhäinpäivän messu Meltosjärven kirkossa klo 18 Pyhäinpäivän iltakirkko Ylitornion kirkossa Su klo Messu Ylitornion kirkossa Kotikirkko muihin tilaisuuksiin Su klo 11 Rauhan Sana seurat Seurakuntakodilla jatkuvat pienin väiajoin iltaan saakka, Stig Lampinen, Juha Peltola, Timo Orre, omat papit Kemi-Tornion rovastikunnan vapaaehtoisten päivä Ti Meltosjärven tiistaikerho Anita ja Erkki Alasaukko-Ojalla To klo 19 YK:n rauhanilta Övertorneån kirkossa La Miestenpäivä srkkodilla (katso erillinen ohjelma sivu 7) Su klo 18 Naistenilta Lukiolla (H! paikka) Ma klo 18 Lähetysilta srk-kodilla Su klo 14 Seurat Kaulirannan monitoimitalolla Viikonloppuna vietämme Ylitorniolla miesten päiviä teemalla Miesten vuoro. Ylitorniolaisten miesten lisäksi keskustelun johdattajina toimivat Stefan Aro, Ruotsin Övertorneålta, Pekka Ruokanen Rovaniemeltä ja Matti Salo Mäntästä. Jokainen mies on mies omalla paikallaan. Tule mukaan keskustelemaan miehen uskosta. 10 :n osallistumismaksuun sisältyy ruoat, kahvit ja uimahalli. Tarpeellisen ruokamäärän varaamiseksi ilmoittautumiset tekstiviestillä Matti Salmiselle RAAMATTUPIIRI Raamattu- ja rukouspiiri kokoontuu srk-kodilla maanantaisin klo 19 KUOROTOIMINTAA Kirkkokuoro kokoontuu srkkodilla keskiviikkoisin klo 18.30, uusi kuoro torstaisin klo 17. Kuoroihin liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä Pekka Pyyköseen p PÄIVÄKERHO Päiväkerholaiset ovat iältään 3-5 vuotiaita, ja yhden kerhokerran pituus on kaksi tuntia. Kerhokerta rakentuu vapaasta ja ohjatusta leikistä, laulusta, kädentaidoista, liikunnasta ja hartaudesta. Kerho kokoontuu keskiviikkoisin srk-kodilla. Päiväkerhoon liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä seurakuntaan p tai Minna Juvaniin p KIRJEPYHÄKOULU Ylitorniolaisilla lapsilla on mahdollisuus osallistua Tornion seurakunnan järjestämään kirjepyhäkouluun. Kirjepyhäkoulu on 7-12 vuotiaille lapsille suunnattu pyhäkoulu, joka toteutetaan kirjeiden välityksellä. Ylitorniolaisten osalta kirjepyhäkoulun kustannuksista vastaa Ylitornion seurakunta, joten koulu on ilmainen. Lisätietoja antaa Torniosta Tarja Rautio p PERHEKERHO Perhekerhot kokoontuvat Ylitorniolla Tenavatuvalla viikottain tiistaisin klo 9-14, Raanujärven koululla joka toinen torstai klo (seuraava ) ja Mellakosken koululla joka toinen torstai klo (seuraava 3.10.). Perhekerhoon liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä seurakuntaan p tai Hille Huhtaseen RIPPIKOULU Ti klo leirin kirkkovierailu Ti klo leirin kirkkovierailu Rippikouluasioissa voi olla yhteydessä seurakuntaan p tai Hille Huhtaseen LÄHETYSTYÖ Ma klo 18 Lähetysilta srk-kodilla Lähetysiltojen pitämisestä voi sopia Matti Salmisen kanssa Seurakunnan vapaaehtoisen lähetyssihteerin tehtävään etsitään vastuunkantajaa. Jos koet, että voisit harkita sitä, ole yhteydessä kirkkoherraan Miestenpäivät srk-kodilla Mukana myös miehiä Mäntästä pastori Matti Salon matkassa. Ohjelma sivu 7. VANHUSTEN- VIIKON JUHLA SUNNUNTAINA Hyviä vuosia Avaimia parisuhteeseen Ylitornion seurakunta tarjoaa illalliskortin 10 ylitornion seurakuntaan kuuluvalle avioparille Tornion seurakunnan järjestämälle parisuhdeillalliselle Parasniemeen pe Mainos Tornion seurakunnan sivuilla. Ensisijaisesti mukaan kutsutaan lapsiperheiden vanhempia. Ilm. Matti Salmiselle Messu Ylitornion kirkossa n Ruokailu srk-talolla (kuljetus kirkolta) Kahvitarjoilu kunnantalolla (kuljetus srk-talolta) Pääjuhla Ylitornion kunnan auditoriossa Juhlapuhujana sosiaalityöntekijä, kirjailija Unto Matinlompolo ohjelmasta vastaavat eläkeläisjärjestöt n Juhla päättyy, kotimatka alkaa Ruokailu seurakuntatalolla, ei ilmoittautumista. Erityisruokavalioista pyydetään ilmoittamaan Ritva Eroselle puh perjantaihin kello mennessä. Tervolan seurakuntakeskuksessa la klo Päivän teemana on vastuunotto ja välittämisen kulttuuri vapaaehtoistyössä. Kouluttajina hiippakuntasihteerit Mirva Kuikka ja Saija Kronqvist, joiden aiheina on vaitiolovelvollisuus ja varhainen puuttuminen. Tervetuloa mukaan kaikki te seurakunnassa eri tavoin vapaaehtoistyötä tekevät henkilöt. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Ritva Eroselle p mennessä. Kuljetukset: Loma-Vietosen auton aikataulu: 8.40 Jolangintienpää 8.55 Raanujärvi Kyläniemi 9.15 Meltosjärvi 9.30 Pessalompolo 9.45 Kantomaanpää Aavasaksa Alkkulanraittia pitkin kirkkoon. Mikäli sinulla ei ole omaa kyytiä, järjestämme kuljetusta muilta kunnan alueilta tarpeen mukaan. Ota yhteyttä Kullervo Tapio (Muurolantien suunnalta tulevat), Ritva Eronen tai Maarit Lahtela (Kauliranta- Pekanpää suunnilta tulevat) viimeistään perjantaina kello mennessä. Sydämellisesti tervetuloa! Ylitornion kunta, Vanhusneuvosto, Ylitornion seurakunta, Eläkeläisjärjestöt

12 12 Kimmo Sulila heitti haasteen Tornion seurakunnalle n Haaparannan seurakunnan kirkkoherra Kimmo Sulila siirtyy Uumajaan sairaalateologiksi. Läksiäisiksi hän heittää hartaan toiveen ja haasteen Tornion seurakunnalle. - Meillä on Haaparannalla ruotsalaisen väestön lisäksi myös suomen- ja meänkielisiä seurakuntalaisia. Haaparannalle on ollut vaikea saada kaksikielisiä pappeja. - Toivon, että Tornion seurakunnan papit ottaisivat Haaparannan ydämen asiakseen ja pohtisivat, kuinka voisivat auttaa meitä suomenkielisten kirkollisten toimitusten toteuttamisessa - Aikoinaan, kun Suomessa oli sota, ruotsalaiset sanoivat Suomen asian olevan meidän asian. Nyt kun meillä on avun tarvetta, olisi mieluisaa kun Haaparannan asia olisi Tornionkin asia. Seurakunnat elävät hyvin ajan hengessä Kimmo Sulila on toiminut Haaparannan seurakunnan kirkkoherrana 11 vuotta - Mukavia ja mielenkiintoisia vuosia. Kokonaisuutta ajatellen merkittävää on ollut Tornion ja Haaparannan yhteistyö kaupunkeina ja ennen kaikkea seurakuntina. Mielestäni seurakunnat ovat eläneet hyvin ajassa ja tehneet rakentavaa yhteistyötä. Mikä on hyväksi kaupungeille, on hyväksi myös seurakunnille. Haaparannan ja Tornion seurakunnat ovat olleet monessa yhteishankkeessa ja tapahtumassa mukana viimeisen kymmenen vuoden aikana. On vietetty yhdessä Rajan 200-vuotisjuhlia ja soitettu Tornionlaakson kaikkien kirkkojen kelloja Haminan rauhan kunniaksi. On juhlistettu Lars Levi Kirkkoherra Kimmo Sulila siirtyy Haaparannan seurakunnasta Uumajan sairaalan sairaalateologiksi. Laestadiuksen juhlavuotta 2000, menty Rajalla-kauppakeskukseen ja viimeksi toteutettu Pyhän Birgitan ekumeeninen pyhiinvaellusreitti Torniosta Haaparannalle. Kristillisyydellä ei ole hintalappua - En koe, että olemme eksyneet oikealta tieltä, vaikka olemme menneet kauppakeskukseen. Meidän on oltava kirkkoina siellä, missä ihmiset kokoontuvat. -Kirkon pöytä kauppakeskuksessa on toki kaupallisella alueella, mutta kohtaamiset pöydän ääressä ovat aitoja. Emme ole kaupallistaneet kristillisyyden sanomaa, eikä sillä ole hintalappua, korostaa Kimmo. - Ainahan kaikkiin tavoitteisiin ei yllä. Ekumeeninen huone on yhä toteutumatta. Vaikka meillä ei ole fyysisesti yhteistä huonetta, on ekumeeninen tila syntynyt Pyhän Birgitan pyhiinvaellusreitin muodossa. Sen ovat kahden maan piispat vihkineet ja siinä on mukana monta kirkkokuntaa. - Paljon olemme yhteistyössä saaneet aikaan. Yhteiseen seurakunnallisten tapahtumien tiedottamiseen emme kuitenkaan ole päässeet, ja sen koen puutteena. Vaellettava avoimin silmin Omaan läksiäisjuhlaansa liittyen Kimmo Sulila vei seurakuntalaisia kahta puolta rajaa Pyhän Birgitan vaellukselle, joka nyt suuntautui Rajallakauppakeskuksesta rannan ja Haaparannan torin kautta Haaparannan kirkolle. Valtakuntien rajaviivalla seistessään hän korosti rajaa maailman rauhallisimpana ja kertoi, kuinka paikalla vierailleet Palestiinan kristityt olivat kehottaneet seurakuntia kertomaan rauhan tilasta koko maailmalle. Haaparannan torilla kulkue pysähtyi tarkastelemaan Läksiäisjuhlaan liittyen Kimmo Sulila vaelsi seurakuntalaisten kanssa Rajalla-kauppakeskuksesta Haaparannan kirkolle. Haaparannan torilla Norrbottenin tytön patsas sai vaeltajat pohtimaan tulevaisuutta. pientä patsasta, Norrbottenin tyttöä, joka katsoo tulevaisuuteen. - Juuri torille kokoontuivat kristityt alkukirkon aikana julistamaan sanomaansa. Tämän päivän toreja ovat sosiaalisen median keskustelupalstat. - Kirkon on koko ajan tutkailtava missä ihmiset ovat. Jeesuksen sanoman mukaan olen halunnut tulla alas saarnastuolista ja vaeltaa sekä keskustella ihmisten kanssa, heidän keskellään. - Vaeltaessakin on tärkeää suunnata katse tulevaisuuteen. Jalkojaan tuijottamalla törmää vain esteisiin. Kun vaeltaa avoimin mielin, on avoin myös kanssaihmisilleen. Kohtaaminen johtaa henkilökohtaiseen kasvuun. Uusi into päällä Omaan tulevaisuuteensa Kimmo Sulila kurkistaa uteliaana ja innokkaana. Uumajan sairaala palvelee koko Pohjois-Ruotsia aina Sundsvalliin saakka. Siellä hoidetaan paljon myös suomen- ja meänkielistä väestöä. Kimmon tehtäviin kuuluu heidän, kuten ruotsinkielistenkin, palveleminen sairaalapappina. Osin hän toimii myös seurakuntapappina paikalliselle suomenkieliselle väestölle. - Tehtävä on haasteellinen ja mielenkiintoinen. Katselen myös josko aikaa löytyisi lisäopinnoille, onhan Uumajassa yliopisto. Työhön sisältyy vain yksi viikonloppupäivystys kuukaudessa, joten vapaa-aikaani tulen viettämään edelleen Haaparannalla. - Tunnustan, että nyt on uusi into päällä. Samanlainen tunne kuin hetkellä, jolloin minut vihittiin papiksi. Paavo Vänninen K olumni Kultainen sääntö n Kristilliseen etiikkaan kuuluvat punaisena lankana sekä oikeudenmukaisuus että Jeesuksen Vuorisaarnassaan opettama kultainen sääntö: Kaikki, minkä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat. (Matt. 7:12) Molemmat ovat eräänlaisia normeja tai suosituksia siitä, miten meidän tulisi kohdella toisiamme ja miten me haluaisimme toisten kohtelevan itseämme. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa tulee olla aitoja mahdollisuuksia tavoitella onnellista elämää. Yhteiskuntajärjestyksen tehtävänä ei silti ole kaikkien ihmisten onnellisuuden varmistaminen, sillä ketään ei voida pakottaa onnelliseksi. Ihminen on vapaa ja vastaa itse teoistaan. Yhteiskunta on kuitenkin arvoiltaan kristillinen ja humaani, kun se on myötätuntoinen ja armollinen sekä antaa virheitä tehneille mahdollisuuden yrittää uudelleen. Vikaan joutunutta ei paineta alas vaan pikemminkin hänet halutaan nostaa takaisin uuteen yritykseen. Kultainen sääntö vaatii paljon. Usein sen käyttö edellyttää omien mielihalujen syrjäyttämistä ja asettumista toisen ihmisen lähimmäisen asemaan. Voimme kysyä häneltä: Mitä sinulle kuuluu? Miten olet jaksanut? Kultainen sääntö myös antaa paljon. Kun toimimme sen mukaan, on meillä lupa odottaa jonain päivänä toisilta hyvää kohtelua meitä itseämme kohtaan. Mieltä lämmittää, kun ystävä kysyy: Miten sinulla menee, voisinko olla sinulle jotenkin avuksi? Oikeudenmukaisuutta ja kultaista sääntöä tarvitaan yhä. Niitä ei voi sysätä yhteiskunnassamme sivuun, koska niiden käyttö on tae ihmisten inhimilliselle ja mahdollisimman tasavertaiselle kohtelulle. Kultainen sääntö on annettu meille päivittäiseen käyttöön. Käyttämättömänä se painuu unholaan, mutta usein käytettynä se saa luottamaan siihen, että Jeesus todella tarkoittaa meidän parastamme Vuorisaarnassaan. Tero Saapunki seurakuntapastori, Tornio

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE

ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE ORIVEDEN SEURAKUNNAN KOLEHTISUUNNITELMA AJALLE 1.5.-30.9.2019 su 5.5. 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Toivoa naisille mediatyöhön Aasiassa, Lähi-idässä ja Itä-Euroopassa Medialähetys Sanansaattajien

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA t Mikaelinkirkossa syksyllä 2012 14. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA Su 2.9. klo 11 Lähimmäinen Eva-Lisa Lindström, Aimo Lankinen, Venla Vänskä, Pauli Syrjö, Mari Lamminen, lauluryhmä Melisma, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA TORSTAI 27.6.2013 12.00 LAULUTUOKIO TELTASTA 12.30 TOIMITETTUA OHJELMAA Onneksi oli kiitotie - Muistoja Pudasjärven suviseuroista 1998 Nuorten suviseuramuistoja 1: elämää

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille.

LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. 1 LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä; www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/diakoniatyon_retkille_ja_leirille. Hakemuslomakkeita saa myös diakoniatyöntekijöiltä tai Diakoniakeskus Marian neuvonnasta.

Lisätiedot

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI su 7.6. su 14.6. la 20.6. su 21.6. su 28.6. su 5.7. su 12.7. su 19.7. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet Kirkon Ulkomaanavulle nuorten

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA

VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA VUODEN 2018 HEINÄ-JOULUKUUN KIRKKOKOLEHDIT INARIN SEURAKUNNASSA su 1.7. Apostolien päivä Herran palveluksessa Nuorten ja varhaisnuorten leiri- ja retkeilytoiminnan tukeminen Partaharju-säätiön kautta.

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Tervetuloa Oulun hiippakunnan diakonian ja lähetyksen neuvottelupäiville Vuontispirtille, 7.-9.4.2015

Tervetuloa Oulun hiippakunnan diakonian ja lähetyksen neuvottelupäiville Vuontispirtille, 7.-9.4.2015 paikalla Tervetuloa Oulun hiippakunnan diakonian ja lähetyksen neuvottelupäiville Vuontispirtille, 7.-9.4.2015 ja KUAn päiville 9.-10.4.( http://www.vuontispirtti.fi/) Ota mukaan termospullo ja reppu ulkoiluhetkiä

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2017 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 17.9. Sanajumalanpalvelus, liturgia ja saarna Katja Verho, kanttori Päivi Ikäheimonen. 24.9. Eräkirkko Sappeen juhlakodalla

Lisätiedot

Lapista viedään 2 000 joulupakettia Romanian lapsille. Operaatio Joulun Lapsi: KEMI TERVOLA TORNIO YLITORNIO KEMINMAA SIMO

Lapista viedään 2 000 joulupakettia Romanian lapsille. Operaatio Joulun Lapsi: KEMI TERVOLA TORNIO YLITORNIO KEMINMAA SIMO Kirkkolaivaa ei jaeta automaattisesti jos postiluukussa on ilmaisjakelulehtien kielto. Lehden saa silloin osoitteellisena ilmoittamalla osoitteensa oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Kemi-Tornion

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017! Laukaan seurakunta tervetuloa 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2017. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET. helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET helmi/maaliskuu 2017 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI VAPAUS, MITÄ SE MERKITSEE? Tämä vuosi 2017 on meille suomalaisille juhlavuosi, sata vuotta sitten maamme sai itsenäisyyden.tuohon vuosisataan

Lisätiedot

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki 1 Kokoustiedot Aika Tiistai 13.2.2018 klo 19.00 19.28 Paikka Seurakuntakeskus Osallistujat Päätöksentekijät Aalto Ilkka Hamari Helena Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna

Lisätiedot