Meiltä on lyhyt matka kauppaan.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Meiltä on lyhyt matka kauppaan."

Transkriptio

1 kainuunsanomat.f Kainuun Sanomat i mobiili Meiltä on lyhyt matka kauppaan. digilehti digilehti mobiili Kainuun Sanomat Satakunnan Kansa t.f i kainuunsanomat.fi SK24.fi 1 i i

2 Karijoki Lehden lukutavat monipuolistuvat. Kainuun Sanomien tavoittavuus kasvaa. punki ikarvia Siikainen Ulvila Kiikoinen uvia Nakkila Sastamala Harjavalta oki uma Karvia Isojoki Honkajoki Pomarkku Pori Kainuun Sanomat Kokemäki Köyliö Eura Säkylä Laitila Parkano Kankaanpää Jämijärvi digilehti kainuunsanomat.f Kihniö Kainuun Sanomat on alueen kattavin Lavia tehomedia. Huittinen Punkalaidun i mobiili Vaala Suomussalmi Puolanka Hyrynsalmi Ristijärvi Paltamo Kajaani Sotkamo Kuhmo Kainuun Sanomat ja kainuunsanomat.fi tavoittaa yhteensä 75 % Kajaanin markkina-alueen kuluttajista. Verkon myötä saat reippaasti uusia kontakteja paperisen Kainuun Sanomien lukijoiden lisäksi. Lähde: KMT Kuluttaja, TNS Gallup Oy Digilehti on sähköinen näköisversio päivän paperilehdestä, jota voi lukea tietokoneella osoitteessa kainuunsanomat.fi/digi ja tableteilla (ipad ja Android laitteissa) sekä matkapuhelimella (iphone ja Android -puhelimissa). Digilehdessä näkyvät kaikki lehdessä julkaistut jutut ja mainokset. 75% Yhteistavoittavuus Kainuun Sanomat on perinteinen paperinen sanomalehti, joka jaetaan joka aamu tilaajille. Verkkopalvelu Kainuunsanomat.fi löytyy osoitteesta kainuunsanomat.fi. Se on jatkuvasti päivittyvä uutissivusto. Mobiili Kainuun Sanomat on lukijoilleen taskuversio Kainuun Sanomien uutissivustosta. Palvelu toimii matkapuhelimissa osoitteessa m.kainuunsanomat.fi. Utsjoki 3

3 Meille sanomalehti on ehdoton päämedia. Kainuun Sanomat ja Kainuun Sanomat.fi tavoittavat yhteensä 81 % tekniikasta kiinnostuneista Kajaanin markkina-alueella. Suoramarkkinointi 37 %. Lähde: Atlas 2011, KMT Alueellinen 2011, TNS Gallup Oy Osto- ja markkinointijohtaja Ville Honkanen Expert-ketju Haluamme hallita näkyvyyttä alueen ykköslehdissä voimakkaammin kuin kilpailijamme. Sanomalehdillä tavoitamme hyvin erityisesti ostovoimaiset 50+ asiakkaat ja nuoremman potentiaalin verkon kautta. Mainonta on linjattu valtakunnalliseksi, mutta tapahtumia toteutetaan myös paikallisina. Viihde-elektroniikan ystävät Suvi Pietilä ja Juuso Vesanto Opinnot ja työt ottavat aikansa, mutta vapaalla ollaan yhdessä ja kavereiden kanssa. Viimeisimmät vinkit viihdehankintoihin osuivat silmiin sanomalehden verkkomainoksesta. 4 5

4 Yksi lehti, monta tapaa lukea. Useampia kertoja päivässä. Kainuun Sanomat tavoittaa lukijansa joka aamu. Ja päivä ja ilta. Lukijalle läheinen sisältö pitää Kainuun Sanomat tiukasti mukana päivän puuhissa. Kotona, työmatkoilla, töissä ja kaupassa. Paperinen lehti avaa aamun. klo 6-12 Käymme yhdessä ympäri vuorokauden. klo 24-6 klo klo Kainuun Sanomien digilehti ja Kainuunsanomat.fi ovat lukijan matkassa pitkin päivää. Yli puolet lukijoista palaa paperilehden pariin vielä uudestaan. Kun ilmoitat Kainuun Sanomissa, on mainoksesi saman tien myös Kainuun Sanomien digitaalisessa näköislehdessä. 6 7

5 Maakunnan ykköslehdillä on yhtä monenlaisia lukijoita kuin meillä tuotteita. Sanomalehtimainonta ohjaa verkkoon paremmin kuin muu mediamainonta. Lähde: emedia 2011, Taloustutkimus Oy Markkinointijohtaja Erja Heikkilä Matka-Vekka Sanomalehti sopii meille mainiosti, koska maakunnan ykköslehdillä on yhtä monenlaisia lukijoita kuin meillä tuotteita. Liian tarkkaan segmentointiin ei aina kannata lähteä. Matkailumarkkinoinnissa printti ja varsinkin sunnuntain matkailusivut ovat pitäneet pintansa. Matkailusivut toimivat hyvin asiakkaiden kiinnostuksen herättäjinä ja ohjaavat joko verkkokauppaan tai matkatoimistoon. Matkailija, pirteä vapaaherratar Marketta Häkkinen Olen tottunut järjestelemään matkoja muidenkin puolesta. Lapsuuden kavereista koostuva porukkamme on tehnyt jo monta reissua yhdessä. Aamun lehden matkailumainokset tulee luettua hyvinkin tarkasti. Facessum que nem eat vel Tasi quiandusdae re autenimpor molum excerat explitio. Ut im inctas audamusciat aut hil inctur soluptaquae as eos antios dolorep elibearibus et des conse volore is maximol orernatin corehendi dolorerro cu 8 9

6 Paraatipaikat Hinnat ovat valmille aineistoille ja niihin lisätään arvonlisävero. Sunnuntaihintoihin lisätään +10%. Arkipyhinä, myös vappuna ja itsenäisyyspäivänä noudatetaan sunnuntaihintoja. Tuotantolisä 0,08 / pmm. O -osan paraatipaikat A -osan paraatipaikat Etusivun alareuna 3. sivu 1/6 sivu 3. sivu 1/3 sivu 5. sivu 1/4 sivu 5. sivu 1/2 sivu Koko 6 x 50 2 x x x x 180, 3 x 365 Aineisto 254 x x x x x 180, 125 x 365 Arkihinta 980,00 950, , , ,00 Silmäkulma O-osassa O-osan kansi (6 x 295 pmm) O-osan kansi alareuna ma-la O-osan takasivu 1/4 sivu O-osan takasivu 1/2 sivu Koko 2 x 60 6 x x 50 3 x x 180 Aineisto 100 x x x x x 180 Arkihinta 153, ,00 838, , ,00 5. sivu 1/1 sivu A-osan takasivu 1/4 sivu A-osan takasivu 1/2 sivu A-osan takasivu 1/2 sivu A-osan takasivu 1/1 sivu Koko 6 x x x x x 365 Aineisto 254 x x x x x 365 Arkihinta 4 890, , , , ,00 Panoraama 12 x 90 pmm Aukeama TV-sivu ( 82 x 50 pmm) Sää (92 x 30 pmm) Koko 12 x x x x 30 Aineisto 526 x x x x 30 Arkihinta 2 316, ,00 153,00 92,

7 Vakiokoot Hinnat ovat valmille aineistoille ja niihin lisätään arvonlisävero. Sunnuntaihintoihin lisätään +10%. Arkipyhinä, myös vappuna ja itsenäisyyspäivänä noudatetaan sunnuntaihintoja. Tuotantolisä 0,08 / pmm. Esimerkkikoot tekstisivuilla Koko 6 x x x 90 6 x 50 3 x x x 90 2 x x 150 Aineisto 254 x x x x x x x x x 150 Arkihinta 4 710, , ,00 810, , ,00 710, ,00 710,00 Sunnuntaihinta 6 307, , ,20 864, , ,20 777, ,40 864,00 Vakiokoot Vakiokoot Mitat Hinta Vakiokoot Mitat Hinta 1/4 6 x x ,00 1/6 3 x x ,00 1/8 6 x x ,00 2 x x ,00 Kokosivu 6 x x ,00 2 x x ,00 3/4 6 x x ,00 2 x x ,00 1/2 6 x x ,00 1/3 2 x x ,00 1/3 6 x x ,00 1/4 2 x x ,00 L-mainos 4 x 90 / 2 x x 90, 82 x ,00 2 x x ,00 1/6 4 x x ,00 1/6 2 x x ,00 4 x x ,00 1/8 2 x x ,00 3/4 4 x x ,00 2 x x ,00 A4 4 x x ,00 2 x x ,00 1/3 4 x x ,00 Laitapari 2 kpl 2 x x ,00 1/8 3 x x ,00 1/6 1 x x ,00 3 x x ,00 1 x x ,00 3 x x ,00 1 x x ,00 3 x x ,00 1 x x ,00 1/2 3 x x ,00 1 x x ,00 1/4 3 x x ,00 1 x x ,00 Teemanumerot ja liitteet Esimerkkikoot seuraavista Koko 6 x x x x x x 90 Aineisto 254 x x x x x x 90 Hinta 860,00 460,00 390,00 250,00 220,00 135,00 Tuotantolisä 900,00 500,00 400,00 275,00 245,00 155,00 Palveluhakemistot Esimerkkikoot Koko 1 x 60 mm 1 x 120 mm 2x100 mm Aineisto 39 x 60 mm 39 x 120 mm 82 x 100 mm Hinta 36,60 73,20 122,00 Vaihda vapaalle Esimerkkikoot ja hinnat Koko 1 x 60 mm 1 x 120 mm 2 x 120mm Aineisto 39 x 60 mm 39 x 120 mm 82 x 100 mm Hinta 77,40 154,80 309,60 Ilmoitusliitteet 2013 Talven puuhat ti 8.1. Ystävänpäivään ti 5.2. Hangille ti 5.3. Kevään kynnyksellä ti Kevään juhlat ke 8.5. Kesäideat ti Lomalla ti 9.7. Takaisin arkeen ti 6.8. Syksyn puuhat ti 3.9. Talven alkuun ti Pikkujouluun ti Jouluiloa ti Teemat Hyvinvointi la la Opiskelu ke 6.2. ke Autot ja liikenne ke ke Koti ja asuminen la la

8 Ilmoitusliitteet Mikäli viestisi vaatii paljon tilaa, sisältää paljon tekstiä tai kuvia, on ilmoitusliite hyvä ratkaisu. Liite ilman toimituksellista sisältöä irrallisena tuotteena lehden sisällä. 4-sivuinen broad sheet 9 129,00 8-sivuinen tabloidi 9 129,00 Mahdollisuus 16-sivuisiin tabloidi-liitteisiin. Lukijailmoitukset Kaikki tämän sivun hinnat sisältävät sanomalehtiilmoituksille määrätyn arvonlisäveron. MyyJaOsta.com Keskiviikkoisin ja lauantaisin yrityksille ja yksityishenkilöille. Enintään 6 riviä/ilmoitus. MyyJaOsta.com:n kautta lehteen Seuratoimintapalsta maanantaista lauantaihin yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen. Minimihinta 5 riviä 4 Lisärivit à 1 Kuolinilmoitukset ja surukiitokset Osastot ajankohdan mukaan Ystävänpäivätervehdykset Äitienpäivätervehdykset Isänpäivätervehdykset Koulunsa päättäneet kiittävät 5.6., 8.6. ja Joulutervehdykset sivuinen tabloid 5 155,00 8 -sivuinen tabloid 6 079, sivuinen tabloid 6 980, sivuinen tabloid 7 900,00 Peittojakelulisä + 20 % 2-3 riviä 9, riviä 15,00 1x30 pmm kehyksellinen 25,00 1x40 pmm kuvallinen 35,00 Toimitettuna asiakaspalveluun 2-3 riviä 10,10 4 riviä 17,15 Seuraavat rivit 7,00 Rivi-ilmoitukset joka päivä. Enintään 7 riviä/ilmoitus. arkisin 2,45 /pmm, sunnuntaisin 2,65 /pmm Perheilmoitukset Joka päivä 4-väri, moduulikoot. Onnittelut (syntymäpäivänä, uuteen kotiin, ajokortin saaneelle ym.) Kutsut, Kiitokset, Terveiset, Avioituneet, Kihloissa, Hääpäivät, Vauvat (perheenlisäys, kastetut, nimen saaneet ym.) Lemmikit, Ei juhlia, Valmistuneita, Rippijuhlat. 1 x x x x x x x x Minimihinta 3 riviä 15,00 Seuraavat rivit 7,00 Toistoalennus -15 % Nimimerkkilisä 9,00 Tabloidkoko Broadsheetkoko 14 15

9 78% sanomalehden lukijoista on sitä mieltä, että ilmoitukset sopivat hyvin sanomalehteen. Televisio jää reilusti jälkeen, 57 % ** Mainontaa seurataan mieluiten sanomalehdestä. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan sanomalehti on edelleen mieluisin mainosmedia. Nuoremmissa ikäryhmissä netti nousee printin rinnalle. Sanomalehti on mieluinen erityisesti siksi, että se koetaan hallittavaksi.* Lehteä voi lukea milloin itse haluaa eikä mainonta häiritse. Lukijat ovat antaneet lehdessä mainoksellesi luvan lähestyä heitä. *Kari Elkelä, Markkinointiviestinnän kanavapreferenssit kuluttajilla, Aalto-yliopisto 2012 **KMT Alueellinen 2011, TNS Gallup Oy 16 17

10 Rakennusmies Teppo Näyhä Tottakai on kiva, että asiakkaat satsaavat kunnon materiaaleihin. Sanomalehdessä ajankohtaisuus voidaan ottaa hyvin huomioon. Remonttitarvikkeiden ostaja Anna-Mari Karjalainen Kun asia on ajankohtainen, tulee rautakaupan mainontaa seurattua sanomalehdestä hyvinkin tarkasti. Ilmoituksen kuvia voi katsella rauhassa ja pohtia vaihtoehtoja. Sanomalehti aktivoi kauppaan tuplasti tehokkaammin kuin televisio. Lähde: Kuluttajien mediakäyttö, Taloustutkimus 1012 Kauppias Teuvo Oikarinen K-Rauta Kajaani Meidän markkinoinnissamme sanomalehdellä on tärkeä rooli. Lehti on tuttu, paikallinen ja nopea. Voimme joustavasti markkinoida ajankohtaan sopivia tuotteita ja palveluita. Printtimainosten rinnalla käytämme jonkin verran myös lehden verkkopalvelua

11 Muu maailma Suomi Kunta ja alue Läheiset Minä Asun täällä. Siksi luen Kainuun Sanomia. Oma asuinalue, ja Kainuun Sanomat, on lähellä asiakkaittesi sydäntä. Paikallinen sanomalehti on ainoa media, joka elää aidosti asiakkaasi lähipiirissä lehti on kiinnostunut juuri samoista asioista kuin lukijansa. Sanomalehden parissa vietetään yhä enemmän aikaa ja se luetaan huolella *. Myös ne kaupalliset uutiset. * 74 % seuraa sanomalehtiä keskittyneesti Kajaanin markkina-alueella. KMT Alueellinen 2010, TNS Gallup

12 Sähköiset tuotteet Kainuunsanomat.fin mainospaikat, -koot ja hinnat Hinnat / tuhat mainosnäyttöä Avaussivun hallinta 1450/viikko, frekv. 1 tai 2 Tapetti 300 x 200 px, 40 kt 5,00 panoraaman tai paraatin yhteydessä. Paraati 980 x 400 px, 80 kt 25,00 Panoraama 980 x 120 px, 40 kt 7,00 Jättibanneri 728 x 90 px, 40 kt 5,00 Silmäkulma 200 x 80 px, 40 kt 3,00 Boksi 300 x 250 px, 40 kt 5,00 Painike 150 x 150 px, 40 kt 3,00 Pidennetty suurtaulu 160 x 600 px, 40 kt 5,00 Suurtaulu 160 x 350 px, 40 kt 4,00 Korotettu banneri 468 x 125 px, 40 kt 5,00 Jättiboksi 468 x 400 px, 40 kt 6,00 Tarranurkka 300 x 200 px, 40 kt 10,00 Tikkeri 1600 x 40 px, 40 kt 8,00 Seuraavia mainosmuotoja voi ostaa myös aikaperusteisesti (viikon kiinteä näkyvyys): Korotettu banneri 945,00 / vko Painike 567,00 / vko Suurtaulu 756,00 / vko Pidennetty suurtaulu 945,00 /vko Kainuunsanomat.fi mobiili Mainospaikat, -koot ja hinnat CPM koko maks.kt Mobiiliparaati x 300 px 20 Mobiilipanoraama x 150 px 15 Kalapuikko x 75 px 10 Mainosformaatit skaalautuvat automaattisesti eri laitteiden pienemmille resoluutioille. Digilehti päivän lehti tablet-laitteissa Mainospaikat, -koot ja hinnat Vko koko maks.kt Kokosivu x 960 px 200 Artikkelisivu x 180 px 50 Kysy viimeisimmät tavoittavuusluvut yhteyshenkilöltäsi. Jos näytöt eivät täyty määritellyssä ajassa, kampanjaa jatketaan tai erikseen sovittaessa näytöt korvataan seuraavassa kampanjassa. Jos näytöt jäävät alle 5% vajaaksi, niitä ei korvata. Hinnat ovat valmiille aineistoille

13 Aikataulut Ilmestyminen Ilmestymistiheys 7 kertaa viikossa. Yhteensä 353 numeroa. Aineistoaikataulu Julkaisu- Vedostettavat Ei-vedostettavat Toistoilmoitukset päivä ilmoitukset ilmoitukset (julkaistu aiemmin) Ma To klo 12 Pe klo 12 Pe klo 14 Ti Pe klo 12 Ma klo 12 Ma klo 14 Ke Ma klo 12 Ti klo 12 Ti klo 14 To Ti klo 12 Ke klo 12 Ke klo 14 Pe Ke klo 12 To klo 12 To klo 14 La To klo 12 Pe klo 12 Pe klo 14 Su To klo 12 Pe klo 12 Pe klo 14 Poikkeusaikataulut Kainuun Sanomat ei ilmesty vuonna 2013 seuraavina päivinä: ti 1.1. ma 7.1. su ma 1.4. to 2.5. pe la su su la ke to Uudenvuodenpäivä Loppiaisen jälkeinen päivä 1. pääsiäispäivä 2. pääsiäispäivä Vapun jälkeinen päivä Helatorstain jälkeinen päivä Juhannuspäivä 2. juhannuspäivä Pyhäinpäivän jälkeinen päivä Itsenäisyyspäivän jälkeinen päivä Joulupäivä Tapaninpäivä Peittojakelut Kainuun Sanomissa vuonna 2013 Peittojakelut joka toinen torstai parittomilla viikoilla (poikkeuksena keskiviikko 8.5. ja keskiviikko 19.6.). to 3.1. to to to to to ke to to to ke 8.5. to to 6.6. ke to 4.7. to to 1.8. to to to to to to to to to to Mediatilan varaaminen Palstailmoitustila on varattava aina aineistoaikataulun puitteissa joko puhelimitse tai sähköpostilla. Ilmoitusvarauksen peruutus on tehtävä kaksi (2) työpäivää ennen julkaisua. Mikäli ilmoitusvaraus peruutetaan em. ajan jälkeen, lehdellä on mahdollisuus veloittaa vahingonkorvausta enintään 25 % ilmoituksen bruttohinnasta. Lehdessä tehdystä, peruutetusta ilmoituksesta peritään tuotantokustannukset, enintään 50 % ilmoituksen julkaisuhinnasta. Lehdellä on oikeus päättää ilmoituksen julkaisemisesta ja tekstin muuttamisesta. Kainuunsanomat.fn varaus ja aineistoaikataulut 3 kokonaista arkipäivää ennen kampanjan alkua: Png-, gif-, jpg- tai flash-aineistot ja kolmannen osapuolen tägimateriaali. 5 kokonaista arkipäivää ennen kampanjan alkua: Erikoisratkaisut ja kaikki muut kuin kuvamainosmuodot. Peruutukset ja peruutusmaksut Mahdollista peruutusmaksua laskettaessa noudatetaan varausajankohdasta riippumatta aina julkaisupäivänä voimassa olevia ilmoitushintoja. Ilmoitus voidaan peruuttaa seuraamuksitta varausaikataulujen puitteissa seuraavin poikkeuksin. Paraatipaikat ja määräosastot Paraatipaikkojen ja määräosastojen ilmoitusten peruutukset on ilmoitettava vähintään kaksi arkipäivää ennen julkaisupäivää. Kainuun Sanomat veloittaa aikataulun umpeuduttua peruutetuista varauksista 30 % ilmoituksen bruttohinnasta sekä mahdollisen työveloituksen. Liitteet ja panoraamat Liitteiden ja panoraamailmoitusten peruutukset on ilmoitettava vähintään kolme viikkoa ennen julkaisupäivää. Kainuun Sanomat veloittaa aikataulun umpeuduttua peruutetuista varauksista 30 % ilmoituksen bruttohinnasta sekä mahdollisen työveloituksen. Kainuunsanomat.fi Vahvistetun mediatilan peruutus tulee tehdä viimeistään 7 vrk ennen kampanjan aloituspäivää. Mikäli peruutus tehdään myöhemmin, veloitetaan 30 % kampanjan nettohinnasta. Vastuu virheistä ja reklamaatioista Vastuu virheistä Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetuista aineistoista sen valmistusarvo. Lehti ei vastaa ilmoituksen poisjäämisen aiheuttamista vahingoista. Reklamaatiot Lehti noudattaa ilmoitusten julkaisusäännöissä mainittua reklamaatiokäytäntöä. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä viimeistään 7 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Alennukset ja lisäpalveluhinnat Ilmoituskohtaiset alennukset Pakettialennus paketin viides ilmoitus on veloituksetta, kun paketti varataan kerralla, paketin ilmoitukset julkaistaan samalla osastolla, ilmoitukset ovat keskenään samankokoisia ja ne julkaistaan 2 kk:n kuluessa ensimmäisestä julkaisusta. Ilmoitusaineisto voi vaihtua julkaisujen välillä. Toistoalennus Toistoalennus 20 % myönnetään toiselta ja seuraavilta ilmoituskerroilta, kun ilmoitus julkaistaan muuttumattomana enintään 8 päivän välein ja kun kaikki ilmoitukset varataan samanaikaisesti. Toistoalennus lasketaan hinnaston bruttohinnasta. Yhdistysalennus on 30 %. Uudelle yritykselle myönnetään sopimuksesta alennusta 50 % avauskampanjan ensimmäiseen ilmoitukseen. Alennus ei koske rekrytointi-ilmoituksia. Vaihtoilmoitusalennus Lehdille Kainuun Sanomat myöntää 15 % alennuksen. Alennuksia koskevat rajoitukset Alennukset lasketaan hinnastohinnoista. Vaihtoilmoitusalennuksen tai mainostoimistokorvauksen lisäksi voi saada vain toistoalennuksen tai pakettialennuksen 4+1. Edellä mainitut alennukset eivät koske sopimusasiakkaita. Lisäveloitusten osalta alennuksia ei myönnetä. Rivi-ilmoituksia ei lueta alennustaulukon kappalemääriin. Sopimusalennukset Sopimusalennus Sopimusalennus myönnetään erillisen sopimusasiakkaan alennustaulukon mukaan. Alennuksen edellytyksenä on Kainuun Sanomat kanssa solmittu kirjallinen sopimus. Alennukseen oikeuttava kirjallinen sopimus on tehtävä ennen sopimukseen kuuluvan ilmoittelun aloittamista 3, 6 tai 12 kuukauden mittaiseksi. Sopimusaika/kpl 12 kk - kpl kk - kpl kk - kpl Ilmoituskoot pmm pmm 5 % pmm 10 % pmm 15 % pmm 25 % Mainostoimistokorvaus Kainuun Sanomien hyväksymille mainos- ja mediatoimistoille myönnämme 15 % korvauksen. Korvauksen saaminen edellyttää, että toimisto noudattaa lehden toimitusehtoja sekä ilmoitus- ja maksuaikatauluja. Lisäksi mainostoimisto on välittämistään ilmoituksista kokonaan luottotappiovastuussa. Mainostoimistojen toimittamien mainosten sisällön pitää olla lain, hyvän maun ja mainonnan kauppatapasuosituksen mukaista. Korvaus ei koske nettohintaisia ilmoituksia.. Ilmoitushinnan laskeminen Ilmoitusten bruttohinta Sopimusalennus Mainostoimistoalennus Toistoalennus Pakettialennus Yhdistysalennus Uudelle yritykselle Vaihtoilmoitusalennus = Nettohinta + Tuotantolisä valmistettaviin ilmoituksiin + Tuotekuvauslisä + Sanomalehti-ilmoituksille määrätty alv. = Verollinen nettohinta 24 25

14 Lisäveloitukset Välitykset muihin lehtiin 9,45 /ilmoitus/lehti Sähköisen aineiston siirtomaksu 48,00 /alkava tunti Asiakkaan oman valmiin aineiston siirto 48,00 /alkava tunti Tuotekuvaukset 48,00 /alkava tunti Kärkimediapaketin aineiston siirtomaksu 48,00 /lehti Myöhästymislisä 48,00 /alkava tunti Valmisaineistoon tehtävät muutokset 48,00 /alkava tunti Ilmoituksen suunnittelupalvelu Sopimuksen mukaan Hintoihin lisätään sanomalehti-ilmoituksille määrätty alv. Kainuunsanomat.fn alennukset Pakettialennus paketin viides kampanja veloituksetta, kun paketti varataan kerralla. Kampanjat julkaistaan samalla mainospaikalla ja ne ovat keskenään samankokoisia. Aineisto voi vaihtua kampanjoiden välillä. Ensimmäisen ja viimeisen kampanjan julkaisuväli voi olla enintään 6 kk. Sopimusalennukset Kainuun Sanomat myöntää alennusta kampanjoiden nettoarvoon perustuen mainos- ja mediatoimistoille sekä suora-asiakkaille seuraavasti: Vuosisopimusalennukset / 12 kk Alennus% > Aineistot ja maksaminen Valmis ilmoitusaineisto Aineiston tulee olla sähköinen dokumentti, joka on varatun tilan kokoinen, ei ylimääräistä valkoista tai leikkausmerkkejä ilmoituksen ympärillä. Tallennettu PDF-formaattiin. Yhdessä dokumentissa tulee olla vain yksi ilmoitusaineisto. Ilmoitusaineisto toimitetaan Adobe Systemsin yleisen PDF -standardin v.1.3:n tai International Standardin ISO PDF v. X1a:n mukaisina tiedostoina. (Tekniset tiedot ohje: Ohjeistuksen mukaan tehty PDF-tiedosto tallentaa tarvittavat aineistot: kuvat, grafiikka, fontit ja tekstin. Valmistettava aineisto Valmistettavan aineiston mukaan tulee liittää tekstikäsikirjoitus, kuvaoriginaaleina sähköinen (jpeg, tiff, eps, psd), pintakuva, dia tai värinegatiivi, lisäksi asettelumalli. Käytettävät ohjelmat Ilmoitus on valmistettava vain tässä mainituilla ohjelmilla. Toimisto-ohjelmilla (Word, WP, PowerPoint, Excel jne.) tehty aineisto ei ole valmisaineisto. Niistä voimme poimia vain tekstit. Vastaanotamme Adobe Acrobat pdf-tiedostoja, jotka on tehty sanomalehtiasetuksilla (ohje osoitteessa Illustrator ja InDesign -tiedostoja. Fontit Adobe FontFolio 7.1 PostScript tyypin 1 ja Open Type -kirjasinleikkaukset (lista nähtävissä osoitteessa Muut fontit grafiikkamuodossa. Kuvat, logot ja grafiikka Korkearesoluutioisina (170 dpi) RGB-kuvina JPEGtai PSD-formaattiin tallennettuna. Viivakuvat resoluutio 600 dpi. Värit Ensisijaisesti RGB. (CMYK-prosessivärit myös mahdollisia) Aineiston pakkaus Macintosh: Stuffit-ohjelma. PC: Zip-ohjelma. Adobe Acrobatin PDF-tiedostoja ei tarvitse pakata erikseen. Tekniset tiedot Lehden sivukoko palstoja 6 sivun korkeus sivun leveys 365 mm 254 mm Palstaleveydet 1 palsta 39 mm 2 palstaa 82 mm 3 palstaa 125 mm 4 palstaa 168 mm 5 palstaa 211 mm 6 palstaa 254 mm Huom. Silmäkulman koko on 100 x 60 mm. Panoraama-aukeama Mahdollisuus 12-palstaiseen yli taiton menevään panoraama-ilmoitukseen. Sovittava erikseen painoteknisistä syistä. Koko: 526 mm x 365 mm Painomenetelmä 4-värioffsetrotaatio Aineistojen toimittaminen Ilmoitustila on varattava aina ennen aineiston lähettämistä myyntineuvottelijoilta, trafiikkisihteeriltä tai myyntiassistentilta. Sähköpostilla: ks.ilmoitukset@kainuunsanomat.fi Linjasiirtona: First-Class -palvelimen välityksellä (Kärkimedia). Internet-selaimella: Internetin välityksellä FTP-tiedonsiirto, CD-ROM tai muistitikku Vedos Vedoksen voi toimittaa myös faksilla numeroon (08) tai postissa. Jos lähetät ilmoituksen PDF-tiedostona, teetä vedos aina PDF-tiedostosta (ei alkuperäisestä tiedostosta esim. Free- Hand). Julkaisuehto Kainuun Sanomiin tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan ehdolla, että materiaalia voidaan korvauksetta käyttää uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun tai muun käytön yhteydessä toteutus- tai jakelutavasta riippumatta. Kainuunsanomat.fn aineistot Aineistomuodot ja rajoitukset Bannerit voidaan toimittaa png-, gif-, jpg, html,- tai flash-muodossa. Rich Media-, dhtml- tai muista mainostoteutuksista sovittava erikseen. Animaatiot ovat sallittuja, tehosteäänet vain klikatessa tai kun hiiri viedään mainoksen päälle (mouse over). Tarkemmat tiedot aineistovaatimuksista osoitteesta: Aineistojen toimittaminen Vastaanotamme vain valmiita internet-käyttöön tarkoitettuja aineistoja. Aineistojen toimitus sähköpostitse osoitteeseen verkko.aluemedia@almamedia.fi Aineisto voidaan vaihtaa kampanjan aikana kerran veloituksetta. Aineistoasioissa auttaa tarvittaessa Terhi Juurikko, p Saara Korjus, p Iida Muteli, p Mainokset sijoitetaan paikoilleen kampanja-ajan ensimmäisenä päivänä klo 10 mennessä.kainuun Sanomat ei takaa kampanjan alkavan haluttuna ajankohtana, jos aineistoa ei toimiteta ohjeiden mukaisesti tehtynä, se myöhästyy, on teknisesti toimimaton tai sisällöllisesti arveluttava. Maksuliikenne Pankki Nordea BIC/SWIFT-koodi NDEAFIHH IBAN-koodi FI Maksun saaja: Alma Media Kustannus Oy, Kainuun Sanomat Maksuaika: 14 vrk netto Viivästyskorko: Yliajalta peritään 8 %:n vuotuinen viivästyskorko. Huomautukset: Laskutusta koskevat huomautukset on tehtävä 3 päivää ennen laskun eräpäivää. Laskutusrytmi: Laskutus tapahtuu viikon jaksoissa. Arvonlisävero: Kaikki ilmoitushinnat ovat verottomia hintoja. Ilmoitushintoihin lisätään voimassa olevan arvonlisäverolain mukainen sanomalehtiilmoituksille määrätty arvonlisävero. Y-tunnus: Pidätämme oikeuden hinnan muutoksiin

15 Yhteystiedot Kainuun Sanomat Postiosoite Kainuun Sanomat, ilmoitukset Kauppakatu 11, Kajaani Y tunnus: Kainuun Sanomien mediamyynti ja asiakaspalvelu Asiakaspalvelu tilausasiat lukijailmoitukset vaihtoilmoitukset laskunmaksu ma-pe Puh Faksi (08) Ilmoituslaskutus Puh Faksi Ilmoitusaineistot ks.ilmoitukset@kainuunsanomat.fi Aineistot Kainuunsanomat.fi, mobiili ja digilehti verkko.aluemedia@almamedia.fi Sähköposti: etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Myyntineuvottelija Seija Heikkinen p Myyntipäällikkö Teemu Moilanen p Myyntijohtaja Kirsi Kela p Myyntineuvottelija Saija Utriainen p Asiakaspalvelu Salla Leinonen p Asiakaspalvelu Mirja Repo p Levikkipäällikkö Pirjo Tikkanen p Asiakaspalvelu Eija Tikkanen p Asiakaspalvelu Gunilla Huovinen p Ilmoitusvalmistaja Sirpa Tupiini p Ilmoitusvalmistaja Leila Huusko p Ilmoitusvalmistaja Anu Tolonen p

16 LUKEMINEN ON YMPÄRISTÖTEKO Sekä paperinen sanomalehti että sähköinen lukeminen vaikuttavat ympäristöön. Paperilehden ympäristökuormitus syntyy ennen lukemista, sähköisen lehden lukemisen aikana. Kaikkiaan median ympäristökuorma on arjessamme suhteellisen pieni. Tätä kuvaa hyvin esimerkiksi se, että voit valita syötkö yhden 200 gramman naudanlihapihvin vai luetko kuukauden sanomalehdet molempien ilmastovaikutus on samaa suuruusluokkaa. Lehdestä saat tuoretta tietoa oman, ympäristötietoisen arkesi tueksi Jos lehteä lukee tunnin, on ympäristön kannalta sama lukeeko paperilehteä vai sähköistä verkkopalvelua. Lähde: VTT 2012 Yksi pihvi = 30 sanoma LEhTEÄ Painetun lehden vuositilaus vastaa enintään noin 1,3 % keskimääräisen eurooppalaisen kuluttajan vuotuisista ympäristövaikutuksista. Paperilehtien kierrätys toimii Suomessa hyvin. Elektroniikkaromu on kasvava ympäristöongelma. Alma Media on Pohjoismaiden ilmastoystävällisin mediayritys. (Carbon Disclosure Project 2011). 30 Kainuun Sanomat on osa Alma Mediaa. 31

17 Tästä on lyhyt matka Kainuun Sanomiin. SOITA (vaihde). Kainuun >Sanomat digilehti kainuunsanomat.fi mobiili

Hervannan Sanomat on aito. kaupunkilehti.

Hervannan Sanomat on aito. kaupunkilehti. Hervannan Sanomat on aito kaupunkilehti. Mediahinnasto 2015 Hervannan Sanomat Aidosti paikallinen Lehti ilmestyy kerran viikossa, keskiviikkoisin. Normaalijakeluissa lehti jaetaan noin 22 000 talouteen.

Lisätiedot

Meiltä on lyhyt matka kauppaan.

Meiltä on lyhyt matka kauppaan. pohjolansanomat.fi Pohjolan Sanomat mobiili Meiltä on lyhyt matka kauppaan. digilehti digilehti mobiili Pohjolan Sanomat Satakunnan Kansa at.fi pohjolansanomat.fi SK24.fi 1 i i Pyhäranta Eura Säkylä www.pohjolansanomat.fi

Lisätiedot

Merikarvia-lehti on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen

Merikarvia-lehti on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Merikarvia-lehti on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Merikarvia-lehti Merikarvia-lehti on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Merikarvia-lehti

Lisätiedot

Luoteisväylä on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen

Luoteisväylä on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Luoteisväylä on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Luoteisväylä Luoteisväylä on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Luoteisväylä on oikotie kuluttajan

Lisätiedot

Suomussalmi. Hyrynsalmi. Ristijärvi

Suomussalmi. Hyrynsalmi. Ristijärvi Suomussalmi Puolanka Hyrynsalmi Vaala Paltamo Ristijärvi Kajaani Sotkamo Kuhmo Mediahinnasto 2016 Kainuun Sanomat 46 000 lukijaa joka päivä Kainuun Sanomat on Kajaanin markkina-alueen tehomedia, joka ilmestyy

Lisätiedot

Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja. paikallislehtiä.

Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja. paikallislehtiä. Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja paikallislehtiä. Mediahinnasto 2016 Jämsän Seutu ja Vekkari Jämsän Seutu ja Vekkari ovat aitoja paikallisia lehtiä, jotka ovat lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä.

Lisätiedot

Valkeakosken Sanomat on aito. paikallislehti.

Valkeakosken Sanomat on aito. paikallislehti. Valkeakosken Sanomat on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Valkeakosken Sanomat Läheinen, luettu ja luotettu. Kaikkihan Valkeakosken Sanomat tuntevat! Valkeakosken Sanomat luetaan alueen lehdistä

Lisätiedot

Tyrvään Sanomat on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 1.9. alkaen

Tyrvään Sanomat on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 1.9. alkaen Tyrvään Sanomat on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 1.9. alkaen Tyrvään Sanomat Tyrvään Sanomat on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Jo yli 120-vuotisen historian

Lisätiedot

Nokian Uutiset on aito. paikallislehti.

Nokian Uutiset on aito. paikallislehti. Nokian Uutiset on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Nokian Uutiset Nokian Uutiset on aito paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Jo yli 100-vuotisen historian omaavana

Lisätiedot

Suur-Keuruu on aito. paikallislehti.

Suur-Keuruu on aito. paikallislehti. Suur-Keuruu on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Suur-Keuruu Suur-Keuruu on aito paikallislehti, joka on ollut jo lähes 70 vuotta lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Lehti ilmestyy kaksi

Lisätiedot

Mediahinnasto. 11.9.2015 alkaen

Mediahinnasto. 11.9.2015 alkaen Mediahinnasto 11.9.2015 alkaen Rannikkoseutu Rannikkoseutu on Raision, Naantalin ja Maskun paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Rannikkoseutu ilmestyy kaksi kertaa viikossa:

Lisätiedot

Kankaanpään Seutu on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen

Kankaanpään Seutu on aito. paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Kankaanpään Seutu on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 10.9. alkaen Kankaanpään Seutu Kankaanpään Seutu luetaan alueen lehdistä tarkemmin ja siihen tartutaan useimmin. Lehti tavoittaa 40% lukijoistaan

Lisätiedot

Suomussalmi. Hyrynsalmi. Ristijärvi

Suomussalmi. Hyrynsalmi. Ristijärvi Suomussalmi Puolanka Hyrynsalmi Vaala Paltamo Ristijärvi Kajaani Sotkamo Kuhmo Mediahinnasto 2015 Kainuun Sanomat 50 000 lukijaa joka päivä Kainuun Sanomat on Kajaanin markkina-alueen tehomedia, joka ilmestyy

Lisätiedot

Janakkalan Sanomat on aito. paikallislehti.

Janakkalan Sanomat on aito. paikallislehti. Janakkalan Sanomat on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 Janakkalan Sanomat Läheinen, luettu ja luotettu. Kaikkihan Janakkalan Sanomat tuntevat! Janakkalan Sanomat luetaan alueen lehdistä tarkimmin

Lisätiedot

arkea ja euroja. Mediahinnasto 2015

arkea ja euroja. Mediahinnasto 2015 Paikallislehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2015 päivitetty 1.7.2015 Lounais-Lappi Ylitornio Palstaleveydet Moduulien leveydet Lounais-Lappi on aidosti paikallinen kaupunkilehti,

Lisätiedot

KMV-lehti on aito. paikallislehti.

KMV-lehti on aito. paikallislehti. KMV-lehti on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2015 KMV-lehti KMV-lehti on aito paikallislehti, joka on ollut jo yli 90 vuotta lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. KMV-lehti ilmestyy kaksi kertaa

Lisätiedot

Osa lappilaista elämää. Mediatiedot 2012

Osa lappilaista elämää. Mediatiedot 2012 Osa lappilaista elämää Mediatiedot 2012 Sisältö Lehden tiedot... 2 Levikki... 2-3 Lapin Kansa paneeli Ilmoitushinnat... 4-6 Lukijailmoitukset... 7 Ilmestyminen Suurjakelut Alennukset... 8 Aineistoaikataulu...

Lisätiedot

Keskellä elämää. Mediatiedot 2012

Keskellä elämää. Mediatiedot 2012 Keskellä elämää Mediatiedot 2012 Sisältö Lehden tiedot... 2 Levikki... 2-3 Kainuun Sanomat paneeli Ilmoitushinnat... 4-6 Lukijailmoitukset... 6 Ilmestyminen Suurjakelut Alennukset... 7 Aineistoaikataulu...

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Selänne mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Meiltä on lyhyt matka kauppaan.

Meiltä on lyhyt matka kauppaan. SK24.fi Satakunnan Kansa mobiili Meiltä on lyhyt matka kauppaan. digilehti digilehti mobiili Satakunnan Kansa 24.fi SK24.fi 1 i mobiili SK24.fi digilehti Satakunnan Kansa on Satakunnan kattavin tehomedia.

Lisätiedot

Kouvola. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala

Kouvola. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala Kouvola Mediatiedot 2016 Etelä-Karjala Ruokolahti Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Imatra Mikkeli Vartti Kouvola Ilmestyy Vartti Kouvola ilmestyy kerran viikossa; keskiviikkoisin. Vartti

Lisätiedot

VARAUS- JA AINEISTOAIKATAULUT PALSTAN LEVEYDET JA MODUULIEN KORKEUDET. Lehti ilmestyy torstaisin. Varaukset ja aineistot

VARAUS- JA AINEISTOAIKATAULUT PALSTAN LEVEYDET JA MODUULIEN KORKEUDET. Lehti ilmestyy torstaisin. Varaukset ja aineistot MEDIA- TIEDOT 2016 VARAUS- JA AIKATAULUT VALMISTETTAVAT ILMOITUKSET Varaukset ja aineistot ma klo 12 mennessä PAINOVALMIIT ILMOITUKSET Aineistot ti klo 12 mennessä Liitteet, aukeamat ja luovat ratkaisut

Lisätiedot

Mediatiedot 2015. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä.

Mediatiedot 2015. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. Mediatiedot 2015 Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. 2 Oikotie kuluttajan kotiin Läheinen, luettu ja luotettu. Kaikkihan Sotkamo-lehden

Lisätiedot

Mediatiedot 2016. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä.

Mediatiedot 2016. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. Mediatiedot 2016 Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. 2 YLÄ-KAINUU Mediatiedot Oikotie kuluttajan kotiin Läheinen, luettu ja

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2018 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja. Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2017 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita

Lisätiedot

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola

Etelä-Karjala. Mikkeli. Ruokolahti. Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Kouvola Etelä-Karjala Mediatiedot 2016 Ruokolahti Taipalsaari Imatra Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Kouvola Mikkeli Vartti Etelä-Karjala Vartti Etelä-Karjala jatkaa 49 vuotta ilmestyneen Kaupunkilehti Lappeenrantalaisen

Lisätiedot

Mediakortti Oulu-lehti

Mediakortti Oulu-lehti Mediakortti 2019 Oulu-lehti 2 ETUSIVU Koko Etusivu yläosa 6 x 1 254 x 42 1 114 Etusivu alapuolikas 3 x 2 125 x 88 1 114 1/4 6 x 2 254 x 88 2 147 1/4 3 x 4 125 x 180 2 147 1/2 6 x 4 254 x 180 4 050 TAKASIVU

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Selänne mediatiedot 2013

Mediatiedot 2013 Selänne mediatiedot 2013 Mediatiedot 2013 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja. Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2016 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita

Lisätiedot

Mediahinnasto alkaen

Mediahinnasto alkaen Mediahinnasto 1.1.2016 alkaen Rannikkoseutu Rannikkoseutu on Raision, Naantalin ja Maskun paikallislehti, joka on lähellä lukijaansa arjen ja juhlan keskellä. Rannikkoseutu ilmestyy kaksi kertaa viikossa:

Lisätiedot

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm

Tekniset tiedot. Mainosmoduulien palstaleveydet (5 palstaa) 1 palsta 47 mm 2 palstaa 99 mm 3 palstaa 150 mm 5 palstaa 254 mm Mediatiedot 2017 Ilmestyminen Seitsemän kertaa viikossa Tavoittavuus Yhteistavoittavuus (printti ja verkko) 64 000 Lukijamäärä (printti) 30 000 hlö/lehti KMT 2016 Kävijämäärä (verkkosivusto) 65 000 TNS

Lisätiedot

Mediakortti Rantalakeus RANTALAKEUS

Mediakortti Rantalakeus RANTALAKEUS Mediakortti 2019 Rantalakeus 2 TEKSTI/TOIMITUKSELLINEN YMPÄRISTÖ MEDIAKORTTI 2019 3 Koko Moduulit Aineisto (mm) leveys x korkeus Hinta Aukeama 10 x 8 526 x 365 3876 10 x 4 526 x180 2655 10 x2 526 x 88

Lisätiedot

Pyhäjokiseutu on aito. paikallislehti.

Pyhäjokiseutu on aito. paikallislehti. Pyhäjokiseutu on aito paikallislehti. Mediahinnasto 2016 Läheinen, luettu ja luotettu. Kaikkihan Pyhäjokiseudun tuntevat! Pyhäjokiseutu luetaan alueen lehdistä tarkimmin ja siihen tartutaan useimmin. Lähes

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2016. Aamuset. aamuset.fi TURKU

MEDIATIEDOT 2016. Aamuset. aamuset.fi TURKU Virpi Laine on tuttu näky SPR:n aktiivien joukossa. Hän sai ahkeruudestaan kansallista tunnustusta. Kaupunki s. 6 Lisa McWhirter on erikoistunut pienten lasten kuvaamiseen. Siinä mennään kuvattavan ehdoilla.

Lisätiedot

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja Mediakortti 2017 Mediatiedot Kirkko ja kaupunki on Helsingin, Espoon ja Kauniaisten sekä Vantaan seurakuntien uusi, yhteinen media. Ilmoitukset ovat myös näköislehdissä verkkosivulla www.kirkkojakaupunki.fi

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Vieskalainen mediatiedot 2013

Mediatiedot 2013 Vieskalainen mediatiedot 2013 Mediatiedot 2013 Vieskalainen KAUPUNKILEHTI ### *W *D. *>nta *Y Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa

Lisätiedot

6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 6x3 (254x134 mm) 6x2 (254 x88 mm) 3x4 (125 x 180 mm) 3x3 (125 x134 mm) 3x2 (125 x 88 mm)

6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 6x3 (254x134 mm) 6x2 (254 x88 mm) 3x4 (125 x 180 mm) 3x3 (125 x134 mm) 3x2 (125 x 88 mm) Hinnasto 2015 hinnasto 2015 Paraatipaikat Esimerkkikoot ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa 6x7 ( 254x318 mm) 86 x 26 mm (silmäkulma) 6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 6x3 (254x134 mm) 3x5 (125 x 226 mm) 6x2 (254

Lisätiedot

Mediakortti Iijokiseutu

Mediakortti Iijokiseutu Mediakortti 2019 Iijokiseutu 2 TEKSTI/TOIMITUKSELLINEN YMPÄRISTÖ/SEURAKUNNAT MEDIAKORTTI 2019 3 Koko Moduulit Aineisto (mm) leveys x korkeus Hinta Aukeama 10 x 8 526 x 365 4450 10 x 4 526 x180 3048 10

Lisätiedot

Mediakortti Siikajokilaakso

Mediakortti Siikajokilaakso Mediakortti 2019 Siikajokilaakso 2 TEKSTI/TOIMITUKSELLINEN YMPÄRISTÖ/SEURAKUNNAT MEDIAKORTTI 2019 3 Koko Moduulit Aineisto (mm) leveys x korkeus Hinta Aukeama 10 x 8 526 x 365 4163 10 x 4 526 x180 2851

Lisätiedot

Osa lappilaista elämää. Mediatiedot 2012

Osa lappilaista elämää. Mediatiedot 2012 Osa lappilaista elämää Mediatiedot 2012 Sisältö Lehden tiedot... 2 Levikki... 2-3 Lapin Kansa paneeli Ilmoitushinnat... 4-6 Lukijailmoitukset... 7 Ilmestyminen Suurjakelut Alennukset... 8 Aineistoaikataulu...

Lisätiedot

Paikallinen tietää parhaiten. Mediatiedot 2012

Paikallinen tietää parhaiten. Mediatiedot 2012 Paikallinen tietää parhaiten Mediatiedot 2012 Sisältö Lehden tiedot... 2 Levikki... 2-3 Pohjolan Sanomat paneeli Ilmoitushinnat... 4-6 Lukijailmoitukset... 7 Ilmestyminen Suurjakelut Alennukset... 8 Aineistoaikataulu...

Lisätiedot

Paraatipaikat. ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa. hinnasto 2016. Esimerkkikoot. (uutisosion ensimmäinen ja aukeaman ainoa ilmoituspaikka) (lehden 3.

Paraatipaikat. ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa. hinnasto 2016. Esimerkkikoot. (uutisosion ensimmäinen ja aukeaman ainoa ilmoituspaikka) (lehden 3. Hinnasto 2016 hinnasto 2016 Paraatipaikat Esimerkkikoot ETUSIVU Kaleva 1 6 palstaa 6x7 (254x318 mm) 86x26xmm (silmäkulma) 6x4 (254x180 mm) 3x7 (125x318 mm) 3x6 (125x273 mm) 6x2 (254x88 mm) 6x1 (254x42

Lisätiedot

Tekniset tiedot. PAINOPINTA-ALA: koko sivu 254 x 365 mm. (etusivulla 254 x 316 mm)

Tekniset tiedot. PAINOPINTA-ALA: koko sivu 254 x 365 mm. (etusivulla 254 x 316 mm) Mediatiedot 2016 Ilmestyminen Seitsemän kertaa viikossa Jakelualue ja -määrä Yhteistavoittavuus (printti ja verkko) 47 000 Lukijamäärä (printti) 33 000 hlö/lehti KMT 2015 Kävijämäärä (verkkosivusto) 25

Lisätiedot

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Sitoutumaton paikallislehti Oy levikki 2526 (LT-2017); Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen Toimituksen osoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Asiakaspalvelu-

Lisätiedot

Mediakortti Koillissanomat KOILLISSANOMAT

Mediakortti Koillissanomat KOILLISSANOMAT Mediakortti 2019 Koillissanomat 2 TOIMITUKSELLINEN YMPÄRISTÖ MEDIAKORTTI 2019 3 Koko Moduulit Aineisto (mm) leveys x korkeus Hinta Aukeama 10 x 8 526 x 365 4987 10 x 4 526 x180 3416 10 x2 526 x 88 1798

Lisätiedot

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 39 % RAASEPORI HANKO

Eteläkärjen ykkönen. Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT LUKIJAPEITTO. Hanko 39 % RAASEPORI HANKO KSF MEDI MEDIKORTTI 2013 HL 61 Eteläkärjen ykkönen Tommy Westerlund, päätoimittaja, HT JULKISIJ & KUSTNTJ KSF Media b ulevardi 20, 10900 Hanko www.hangonlehti.fi Tommy Westerlund 029 0801 392 LUKIJPEITTO

Lisätiedot

vihti muijala Palvelemme arkisin kello 8.00-16.00 Fax 020 770 3031 Puhelin (vaihde) 0206 100 133 Ilmoituspäällikkö Miia Tsutsunen puh.

vihti muijala Palvelemme arkisin kello 8.00-16.00 Fax 020 770 3031 Puhelin (vaihde) 0206 100 133 Ilmoituspäällikkö Miia Tsutsunen puh. mediatiedot 2015 ota lehti helposti mukaasi - paperisena tai sähköisenä! lehti tulee kotiin ja kertoo paikalliset ajankohtaiset asiat, parhaimmat tarjoukset, ostopaikat ja palvelut sekä kiinnostavimmat

Lisätiedot

Kouvola. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala

Kouvola. Ruokolahti. Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki. Imatra. Etelä-Karjala Mediatiedot 2013 Kouvola Ruokolahti Etelä-Karjala Taipalsaari Savitaipale Lemi Lappeenranta Luumäki Imatra Vartti Kouvola Ilmestyy Vartti Kouvola ilmestyy kerran viikossa; keskiviikkoisin. Vartti Kouvola

Lisätiedot

Vahvasti paikallinen

Vahvasti paikallinen MEDIKORTTI 201 Vahvasti paikallinen Micaela Röman, päätoimittaja, ÖN IKTULU Julkaisupäivä Varaukset Käännös, valmistus, oikoluku Valmiit aineistot tiistai pe 10.00 pe 12.00 ma 11.00 keskiviikko ma 10.00

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2015 TAVOITAMME 23 000. lukijaa

MEDIATIEDOT 2015 TAVOITAMME 23 000. lukijaa MEDIATIEDOT 2015 LEHTI TULEE KOTIIN ja kertoo paikalliset ajankohtaiset asiat, parhaimmat tarjoukset, ostopaikat ja palvelut sekä kiinnostavimmat tapahtumat. www.vihdinnuutiset.fi 36. vuosikerta Vihdin

Lisätiedot

Näkymä. Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa

Näkymä. Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa Näkymä Näkymä Pyhäjärveltä kohti Tampereen keskustaa Aamulehden hinnasto 2016 Aamulehden hinnasto 2016 PRINTTI Ilmoitusmoduulien koot... 1 Päivät jolloin Aamulehti ei ilmesty vuonna 2016... 2 Aikataulut...

Lisätiedot

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018

Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Ilmoitushinnasto Tarjoukset seurakuntavaaliehdokkaille 2018 Hyvä seurakuntavaaliehdokas, Kirkko ja kaupunki tarjoaa Sinulle vaali-ilmoituksia varten 30 prosentin alennuksen normaaleista ilmoitushinnoista.

Lisätiedot

Kaupunkilehti joka kotiin

Kaupunkilehti joka kotiin Kaupunkilehti joka kotiin Mediahinnasto 2018 www.koti-kajaani.fi Mediahinnasto 2018 Suomussalmi Puolanka Hyrynsalmi Koti-n avulla tavoitat tehokkaasti Meillä on yli 40 000 lukijaa! Kuhmo Jakelualueet Palstaleveydet

Lisätiedot

ts.fi desktopilla ja tabletilla

ts.fi desktopilla ja tabletilla Digihinnasto 2018 ts.fi desktopilla ja tabletilla 2 Alueemme tärkein uutissivusto ILMOITUSPAIKKA PIKSELIT KUVA/KT HTML5/KT /CPM* 1 Maksiparaati 980 x 552 80 27,00 Paraati: ylä 980 x 400 80 200 22,00 väli

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2018 www.sisis.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Sisä-Suomen Lehti Kauppakatu 1 44100 ÄÄNEKOSKI SÄHKÖPOSTIT Toimitus: toimitus@sisasuomenlehti.fi

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Lisäjakeluja toispaikkakuntalaisille vapaa-ajan asunnon omistajille Lisäjakelut

Lisätiedot

Raahen Seutu ja Raahelainen ovat aitoja. paikallislehtiä.

Raahen Seutu ja Raahelainen ovat aitoja. paikallislehtiä. Raahen Seutu ja Raahelainen ovat aitoja paikallislehtiä. Mediahinnasto 2016 Raahen Seutu ja Raahelainen Raahen Seutu ja Raahelainen ovat aitoja paikallisia lehtiä, jotka ovat lähellä lukijaansa arjen ja

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2017 www.sisis.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Sisä-Suomen Lehti Kauppakatu 1 44100 ÄÄNEKOSKI SÄHKÖPOSTIT Toimitus: toimitus@sisasuomenlehti.fi

Lisätiedot

Suomen toiseksi. paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013

Suomen toiseksi. paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013 Suomen toiseksi paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT. Pikkukaupunkilainen.

MEDIA- TIEDOT. Pikkukaupunkilainen. MEDIA- TIEDOT 2017 Pikkukaupunkilainen www.pikkukaupunkilainen.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Sisä-Suomen Lehti Kauppakatu 1 44100 ÄÄNEKOSKI

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT. Pikkukaupunkilainen.

MEDIA- TIEDOT. Pikkukaupunkilainen. MEDIA- TIEDOT 2018 Pikkukaupunkilainen www.pikkukaupunkilainen.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Sisä-Suomen Lehti Kauppakatu 1 44100 ÄÄNEKOSKI

Lisätiedot

Mediatiedot 2015. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä.

Mediatiedot 2015. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. Mediatiedot 2015 Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä Oma asuinalue, ja Sotkamo-lehti, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. 2 KUHMOLAINEN Mediatiedot Oikotie kuluttajan kotiin Läheinen, luettu ja

Lisätiedot

Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä.

Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä. Keltainen Pörssi tavoittaa aktiiviset lukijat ostopäätösten ääreltä. Suomen suurin ja tunnetuin ilmoituslehti Keltainen Pörssi on ilmoita ilmaiseksi -lehtien markkinajohtaja. Kaksi kolmesta suomalaiskuluttajasta

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2015. Tabloid 12.3.2015 alkaen

MEDIATIEDOT 2015. Tabloid 12.3.2015 alkaen MEDIATIEDOT 2015 Tabloid 12.3.2015 alkaen JULKAISIJA Savon Media Oy Warkauden Lehti Pirnankatu 4, Forum, PL 161, 78201 Varkaus Toimitusjohtaja Erkki Summanen...017 303 417 Päätoimittaja Sari Ristamäki...017

Lisätiedot

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI

Kustavi Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa LAITILA UUSIKAUPUNKI KUSTAVI MEDIAKORTTI 2018 Kun haluat mainonnallesi vahvan paikallisen näkyvyyden Vakka-Suomen alueella, on valintasi uudistunut Vakka-Suomen Sanomat. Sanomalehdessä mainontasi on osa lehden odotettua sisältöä.

Lisätiedot

Turun Sanomat digihinnasto

Turun Sanomat digihinnasto Turun Sanomat digihinnasto 2019 ts.fi desktopilla ja tabletilla ILMOITUSPAIKKA PIKSELIT KUVA/KT HTML5/KT /CPM* 1 Maksiparaati 980 x 552 80 27,00 Paraati: ylä 980 x 400 80 200 22,00 väli 980 x 400 80 17,00

Lisätiedot

A-P Pietilä. Riikka Laine puh. 020 770 3147. Terhi Salosaari puh. 020 770 3282

A-P Pietilä. Riikka Laine puh. 020 770 3147. Terhi Salosaari puh. 020 770 3282 mediatiedot 2015 ota lehti helposti mukaasi - paperisena tai sähköisenä! lehti tulee kotiin ja kertoo paikalliset ajankohtaiset asiat, parhaimmat tarjoukset, ostopaikat ja palvelut sekä kiinnostavimmat

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Lestijoki mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Lestijoki mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2017 www.hankasalmensanomat.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Hankasalmen Sanomat Keskustie 32 41520 Hankasalmi SÄHKÖPOSTIT

Lisätiedot

Juttuluuri MEDIATIEDOT 2014

Juttuluuri MEDIATIEDOT 2014 Juttuluuri MEDIATIEDOT 2014 Julkaisija Savon Aluemedia Oy Warkauden Lehti Pirnankatu 4, Forum, PL 161, 78201 Varkaus Toimitusjohtaja Erkki Summanen...017 303 417 Päätoimittaja Sari Ristamäki...017 778

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 KALAJOKI

Mediatiedot 2013 KALAJOKI Suomen paras paikallislehti 2012! Mediatiedot 2013 KALAJOKI KALAJOKI Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2014. Syksyn numerointi uudistunut. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

MEDIATIEDOT 2014. Syksyn numerointi uudistunut. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Opetusalan ammattilehti, joka tavoittaa kaikki opettajat varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Syksyn numerointi uudistunut MEDIATIEDOT 2014 www.opettaja.fi Mediamyynti Opemedia Mediamyynti-Jyrki Ehnqvist

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Nivala-lehti mediatiedot 2013

Mediatiedot 2013 Nivala-lehti mediatiedot 2013 Mediatiedot 2013 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Sanansaattajasta luetaan rivien välitkin!

Sanansaattajasta luetaan rivien välitkin! Sanansaattajasta luetaan rivien välitkin! Lukijatutkimuksen mukaan Sanansaattaja luetaan tarkasti. Sen lukemiseen palataan useampaan otteeseen viikon mittaan. Siksi Sanansaattaja on erinomainen ilmoituslehti.

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2018 www.hankasalmensanomat.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Hankasalmen Sanomat Keskustie 32 41520 Hankasalmi SÄHKÖPOSTIT

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2019 www.hankasalmensanomat.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Hankasalmen Sanomat Keskustie 32 41520 Hankasalmi SÄHKÖPOSTIT

Lisätiedot

MEDIATIEDOT. Yli 50-vuotta toiminut paikallinen ykköslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella

MEDIATIEDOT. Yli 50-vuotta toiminut paikallinen ykköslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella toiminut ykköslehti ISSN 0782-6044 MEDIATIEDOT 2018 Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon kuntien sekä seurakuntien käyttämä ilmoituslehti. Torstaisin ja sunnuntaisin joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja

Lisätiedot

TURUN SANOMAT DIGIHINNASTO 2015

TURUN SANOMAT DIGIHINNASTO 2015 TURUN SANOMAT DIGIHINNASTO 05 ts.fi -sivusto 4 5 Ilmoituspaikka Pikselit kt /CPM* Paraati: ylä 980 x 400 80 0,00 väli 980 x 400 80 5,00 Tapetti (vain yläparaatin yhteydessä) 0/00 5,00 6 5 Torni 00 x 900

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2017 www.sampolehti.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/Sampo Kauppakatu 5, PL 46 43101 SAARIJÄRVI SÄHKÖPOSTIT Toimitus: toimitus@sampolehti.fi

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Perhonjokilaakso mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Perhonjokilaakso mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh.

Lisätiedot

Mediatiedot 2013 Kalajokilaakso mediatiedot 2013 1

Mediatiedot 2013 Kalajokilaakso mediatiedot 2013 1 Mediatiedot 2013 Kalajokilaakso mediatiedot 2013 1 Ilmestyminen ja aineistoaikataulu Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 7, 84101 Käyntiosoite Kartanotie 3, Puhelin 020 750 4600 Telefax

Lisätiedot

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014

Hinnat alkaen 16.6.2014. päivitetty 14.8.2014 Hinnat alkaen 16.6.2014 päivitetty 14.8.2014 ISOT OSIOT, ARKIPÄIVÄ, bruttohinnat (suluissa oleva cpm on laskennallinen, hinnaston hinnoilla laskettu kontaktihinta) Tavoittavuus, arvio OSIO SOV YLIN PARAATI-

Lisätiedot

MEDIATIEDOT 2015 TAVOITAMME 11 000. printtilukijaa. Verkossa keskimäärin 5 962. eri kävijää/vko

MEDIATIEDOT 2015 TAVOITAMME 11 000. printtilukijaa. Verkossa keskimäärin 5 962. eri kävijää/vko MEDIATIEDOT 2015 LEHTI TULEE KOTIIN ja kertoo paikalliset ajankohtaiset asiat, parhaimmat tarjoukset, ostopaikat ja palvelut sekä kiinnostavimmat tapahtumat. www.sipoonsanomat.fi 36. vuosikerta Sipoon

Lisätiedot

Hinnasto alkaen 2.1.2012

Hinnasto alkaen 2.1.2012 Hinnasto alkaen 2.1.2012 2 Hinnasto 2.1.2012 alkaen ISOT OSIOT, AIKAPOHJAISET HINNAT s Isot osiot, arkipäivä tavoittavuus PARAATI- PANORAMA / MEGASUURTAULU / MEGAKULMA / JÄTTIBOKSI / E eri selaimet Sivulataukset

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2018 www.sampolehti.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/Sampo Kauppakatu 5, PL 46 43101 SAARIJÄRVI SÄHKÖPOSTIT Toimitus: toimitus@sampolehti.fi

Lisätiedot

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT LÄNSI-TURKU MASKU NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO

Alueen suurin paikallislehti SEUTUSANOMAT LÄNSI-TURKU MASKU NAANTALI NOUSIAINEN RAISIO RUSKO Turun Seutusanomat ilmestyi vuosina 1994 2015 nimellä Kaupunkiuutiset 1 JULKAISIJA ML-Mediat Oy Osoite: Tasalanaukio 1, 2. krs. 21200 Raisio Toimitusjohtaja: Mika Leinonen, 040 706 2132 mika.leinonen@turunseutusanomat.fi

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2019 www.vs.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/Viitasaaren Seutu Keskitie 7, 44500 Viitasaari SÄHKÖPOSTIT Toimitus: seutu.toimitus@keskisuomalainen.fi

Lisätiedot

mediakortti 2011 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi

mediakortti 2011 LIVET ÄR LOKALT Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi Puh.: (02) 274 9900 Faksi: (02) 231 1394 annons@fabsy.fi www.åu.fi www.pku.fi LIVET ÄR LOKALT ÅU 2011 Uudet ilmoituspaikat etusivulla Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Väri-ilmoitukset mustavalkoisen

Lisätiedot

Muotoilu tunnissa. (lev. x kork. mm / maks. merkkiä)

Muotoilu tunnissa. (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) Mediakortti Mainostilat, koot ja hinnat Mainostila mitat (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) à-hinta (euroa) Kannet etukannen mosaiikki 28,5 x 28,5 780 etukannen kääntöpuoli 95 x 182 2 450 1/3 sivun mainos

Lisätiedot

Mediatiedot 2015. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä.

Mediatiedot 2015. Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä. Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. Mediatiedot 2015 Muu maailma Suomi Kunta/ alue Läheiset Minä Oma asuinalue, ja Ylä-Kainuu, on asiakkaallesi keskeisen tärkeä. 2 YLÄ-KAINUU Mediatiedot Oikotie kuluttajan kotiin Läheinen, luettu ja luotettu.

Lisätiedot

ERIKOISLIITTEET 12 13JA TALOUS HINNASTO 2015

ERIKOISLIITTEET 12 13JA TALOUS HINNASTO 2015 -erikoisliite 5.8.2014 Muoti Muodin erikoisliite 16.9.2014 Kesä -erikoisliite 27.5.2014 Kaarinan yläkoululaisille tabletit Peli virittää tulevaisuuteen ja ammatinvalintaan Löydä romanttinen tanskalaistyyli

Lisätiedot

Asuntomessulehti. mediatiedot 2013. SLY-Paikallislehdet Oy/Aamuposti. sunnuntaina 7.7.2013. Asuntomessulehden painos hurjat 300 000 kpl.

Asuntomessulehti. mediatiedot 2013. SLY-Paikallislehdet Oy/Aamuposti. sunnuntaina 7.7.2013. Asuntomessulehden painos hurjat 300 000 kpl. /Aamuposti Asuntomessulehden painos hurjat 300 000 kpl Virallinen sunnuntaina 7.7.2013 Aamuposti on Hyvinkään ja Riihimäen talousalueen johtava sanomalehti, joka toimii tehokkaasti asukkaiden arjessa ja

Lisätiedot

MAINOSRATKAISUT 2013. Autotalli.com tarjoaa näkyvyyden oikealle kohderyhmälle mainosviestiä tukevassa mediaympäristössä:

MAINOSRATKAISUT 2013. Autotalli.com tarjoaa näkyvyyden oikealle kohderyhmälle mainosviestiä tukevassa mediaympäristössä: MAINOSRATKAISUT 0 Internet on tärkeä tiedonhakukanava auton ostoprosessissa. Verkosta saadun tiedon perusteella tehdään ostopäätöksiä sekä uusista autoista että vaihtoautoista. Verkkoa hyödynnetään autoa

Lisätiedot

Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen. Mediakortti

Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen. Mediakortti Suomen Joutsen tunnissa Viisi laivaa, yksi Joutsen Mediakortti Mainostilat, koot ja hinnat Mainostila mitat (lev. x kork. mm / maks. merkkiä) à-hinta (euroa) Kannet etukannen mosaiikki 28,5 x 28,5 780

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2017 www.vs.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Viitasaaren Seutu Keskitie 7 44500 Viitasaari SÄHKÖPOSTIT Toimitus: seutu.toimitus@keskisuomalainen.fi

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2019 www.viispiikkinen.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Viispiikkinen Virastotie 3 43500 KARSTULA SÄHKÖPOSTIT Toimitus: toimitus@viispiikkinen.fi

Lisätiedot

Mediatiedot 2012 Haapavesi-lehti mediatiedot 2012

Mediatiedot 2012 Haapavesi-lehti mediatiedot 2012 Mediatiedot 2012 Julkaisija Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Postiosoite PL 45, 67101 Kokkola Käyntiosoite Mediakulma, Rantakatu 10 Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa puh. 020 750 4581 Toimitus ja konttori

Lisätiedot

MEDIA- TIEDOT.

MEDIA- TIEDOT. MEDIA- TIEDOT 2018 www.laukaa-konnevesi.fi YHTEYSTIEDOT KUSTANTAJA Keski-Suomen Media Oy y-tunnus 2005510-5 OSOITE Keski-Suomen Media Oy/ Laukaa-Konnevesi-lehti Laukaantie 26, 41340 Laukaa SÄHKÖPOSTIT

Lisätiedot