Muista johtamiseen liittyvistä järjestelyistä on mahdollista sopia sen jälkeen kun yhtymähallitus päättää tämän virkatehtävän sijaisjärjestelystä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muista johtamiseen liittyvistä järjestelyistä on mahdollista sopia sen jälkeen kun yhtymähallitus päättää tämän virkatehtävän sijaisjärjestelystä."

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Apulaisrehtorin viran täyttö Yh 22 Apulaisrehtori Ritva Ylitervo on ilmoittanut käyttävänsä oikeuttaan apulaisrehtorin virkasuhteen päättämiseen koeaikaan vedoten Vs.Kuntayhtymän johtaja/rehtorin esitys Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi apulaisrehtori Ritva Ylitervon ilmoituksen koeaikana tapahtuvasta virkasuhteen purkamisesta ja päättää suunnitelmasta apulaisrehtorin tehtävien hoidosta sijaisjärjestelyin saakka. Yhtymähallitus esittää apulaisrehtori Ritva Ylitervon koeaikapurun yhtymävaltuustolle tiedoksi. Yh 41 Yhtymähallitus Yhtymähallitus on kokouksessaan käsitellyt apulaisrehtori Ritva Ylitervon henkilökohtaista päätöstä virkasuhteen päättämisestä koeaikaan vedoten ja merkinnyt tiedon virkasuhteen päättymisestä tiedoksi. Mahdollisista sijaisjärjestelyistä on keskusteltu virkajohdon puitteissa ja yhtymähallituksen kokouksessa alustavasti virkaan liittyvien työtehtävien hoitamisesta sijaisjärjestelyin saakka. Virkajohdon ja yhtymähallinnon avainhenkilöt tukevat tehtävän hoitoa sijaisjärjestelyin. Muista johtamiseen liittyvistä järjestelyistä on mahdollista sopia sen jälkeen kun yhtymähallitus päättää tämän virkatehtävän sijaisjärjestelystä. Lukuvuoden päättymiseen ja pedagogisen johtamisen tämän

2 lukuvuoden aikana sovittujen avaintehtävien hoitoon liittyvän aikataulutuksen osalta on tärkeää, että päätös viran sijaisjärjestelyistä voidaan tehdä mahdollisimman nopeasti ja siten, että lukuvuosi voidaan muuttuneessa tilanteessa saada päätökseen asiantuntemuksella ja vahvalla kokemuksella tehtävistä. Tutkintokoordinaattori Pertti Paunonen on antanut suostumuksensa apulaisrehtorin viran hoitamiseen sijaisjärjestelyin. Kirjallinen suostumus esitetään kokouksessa. Vs. kuntayhtymän johtaja/ rehtorin esitys Yhtymähallitus nimeää kuntayhtymän apulaisrehtorin virkaa hoitamaan viransijaisena ajalla tutkintokoordinaattori Pertti Paunosen. Apulaisrehtorin viransijaisuuden ajan palkka määräytyy ao. viran tehtäväkohtaisen palkan sekä sijaisen oman koulutuksen ja kokemuksen mukaisesti. Suostumus liitteenä 1. Yh 86 Yhtymähallitus Koulutuksen järjestämislupiin ja valtionosuusjärjestelmän perusteisiin (yksikköhinnat) kohdentuvat sopeuttamisvaatimukset vuosille edellyttävät koulutuksen järjestäjän palvelurakenteiden arviointia ja sopeuttamista laajalla rintamalla. Sopeuttaminen edellyttää myös henkilöstörakenteen ja johtamisjärjestelmän arviointia ja mahdollisuuksia vastuiden tiivistämiseen. Tämän johdosta on perusteltua, että toistaiseksi avoinna olevia apulaisrehtorin ja koulutuspäällikön virkoja ei toistaiseksi täytetä vaan jatketaan yhtymähallituksen tekemien päätösten linjassa myös alkava lukuvuosi Lisäajan ottaminen on tarpeen myös sen vuoksi, että OKM:n järjestämislupia koskevat lopulliset päätökset ja yksikköhintoihin kohdentuvat leikkausten vaikutukset voidaan arvioida pitemmällä tähtäyksellä. Palvelurakenteiden ja taloudellisten resurssien kaventuessa on voitava huolehtia siitä, että SAMIedun noususuuntaiset hakutoiveet ja tulosrahoituksen mittaritiedot voidaan myös jatkossa turvata. Johtamisjärjestelmään liittyvät muutokset ja uudet henkilöstörekrytoinnit on toteutettava mahdollisimman huolellisen valmistelun ja suunnittelun avulla. Lisäksi SAMIedussa olevat kaikki väliaikaisjärjestelyt ja

3 Kuntayhtymän johtaja/ rehtorin esitys sopeuttamisen kohteena olevat palvelutoiminnat tulee tarkastella myös yhtenä kokonaisuutena. Edellä selostetun pohjalta on luontevaa, että maaliskuusta 2013 alkaen vs. apulaisrehtorina toiminut Pertti Paunonen jatkaa suostumuksensa mukaisesti alkavan lukuvuoden vs. apulaisrehtorina. Apulaisrehtorin viran vastuualuetta ja täyttämistä arvioidaan osana muuta johtamisjärjestelmää ja talousarvion 2014 puitteissa. Liitteenä 1 Pertti Paunosen suostumus. Yhtymähallitus nimeää tutkintokoordinaattori, insinööri Pertti Paunosen hoitamaan apulaisrehtorin viransijaisuutta ajalle Yh 164 Yhtymähallitus Yhtymähallitus on kokouksessaan nimennyt Pertti Paunosen hoitamaan avoinna olevaa apulaisrehtorin virkaa tä perusteltiin mm. sillä, että "apulaisrehtorin viran vastuualuetta ja täyttämistä arvioidaan osana muuta johtamisjärjestelmää ja talousarvion 2014 puitteissa". Yhtymähallitus on kokouksessaan päättänyt esittää yhtymävaltuustolle SAMIedun organisaation johtamisjärjestelmää koskevat muutokset ja järjestelyt. Niiden mukaan apulaisrehtorin virka esitetään julistettavaksi haettavaksi ja täytettäväksi mahdollisuuksien mukaan alkaen. Apulaisrehtorin viran vastuualueen ja toimivallan suhteen ei varsinaisesti esitetä muutoksia, mutta viran täytössä halutaan korostaa pedagogisen johtamisen tärkeyttä ja koulutuspalvelujen talouden johtamiseen liittyvää osaamista. Hallintosäännön 19 :n mukaan apulaisrehtorin valitsee yhtymävaltuusto. Edelleen :n 17 mukaan viran, johon yhtymävaltuusto valitsee viranhaltijan julistaa haettavaksi yhtymähallitus. Tämän mukaan yhtymähallitus on toimivaltainen käynnistämään apulaisrehtorin viran hakua ja täyttämistä koskevat toimenpiteet suunnitelmien mukaisesti vuoden 2014 alkupuolella. Johdonmukaista on, että yhtymähallitus päättää apulaisrehtorin viran täyttöä koskevasta hakumenettelystä tarkemmin tammikuun

4 2014 kokouksessa. Kuntayhtymän johtaja/ rehtorin esitys Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi apulaisrehtorin viran haku- ja täyttömenettelyn sekä aikataulun. Yh 9 Yhtymähallitus YH SAMIedun organisaation johtamisen vastuualueisiin 2014 tehdyt muutokset vähentävät apulaisrehtorin esimies- ja johtamisvastuita aikuiskoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen osalta, koska aikuiskoulutus- ja työelämäpalvelut (AITO) sekä kehittämis- ja viestintäpalvelujen (KEVI) yhdistämisen myötä uusi palveluyksikkö (AIKE) siirrettiin alkaen yhtymäpalvelujen alaisuuteen. Vastaavasti mm. kansainvälisen toiminnan sekä tieto- ja viestintätekniikan koordinointivastuut siirretään lähtien koulutuspalvelujen/asiantuntijapalvelujen (ASPA) yhteyteen. Tavoitteena on, että apulaisrehtorin vastuualue kattaa koulutuspalvelujen lisäksi kaikki niitä läheisesti tukevat asiantuntijapalvelut. Apulaisrehtori ei suoraan ole esim. opetushenkilöstön esimies, vaan vastaa ammatti- ja aikuisopiston pedagogisesta johtamisesta. Rehtorin ja apulaisrehtorin välisestä työnjaosta määrätään kuntayhtymän hallintosäännöllä. Kuntayhtymän johtaja/rehtori toimii perussopimuksen ja hallintosäännön mukaan ammatti- ja aikuisopiston rehtorina ja apulaisrehtori vastaa pedagogisesta johtamisesta. Hallintosäännön 16. mukaan apulaisrehtorin viran perustaa yhtymävaltuusto, joka päättää myös viran kelpoisuudesta (18. ). Viran julistaa haettavaksi kuitenkin yhtymähallitus (17. ) ja viran täyttää yhtymävaltuusto (19. ). Perussopimukseen nähden hallintosäännön apulaisrehtorin valintaa koskeva määräys ei ole johdonmukainen. Perussopimuksen mukaan yhtymävaltuuston tehtävänä on valita kuntayhtymän johtaja/rehtori ja talousjohtaja, mutta apulaisrehtoria koskevia määräyksiä ei perussopimuksessa ole. Apulaisrehtorin viran vastuualue ja tehtävät sekä kelpoisuusehdot on määritelty yhtymävaltuuston päätöksellä (YV päätös 13/2003) sekä hallintosäännöllä

5 Apulaisrehtorin virkaan (YV ) määritellyt kelpoisuusehdot (asetuksen 986/98 mukainen rehtorin kelpoisuus) ovat korkeat ja aiemmasta kokemuksesta tiedetään, että tämä on jonkin verran vaikuttanut kiinnostukseen ja vaikeuttanut rekrytointia. Muodollisesti kelpoisten hakijoiden määrä on jäänyt odotettua pienemmäksi myös siitä syystä, että muodollisten vaatimusten lisäksi apulaisrehtorin osaamisvaatimuksissa opetustoiminnan päävastuisena on painotettu myös erityisopetukseen ja opinto-ohjaukseen liittyvää asiantuntemusta sekä kansainväliseen yhteistyöhön liittyvää kielitaitoa. Kelpoisuusvaatimusten tulkintaa ja soveltamista tulee kuitenkin arvioida ja tarvittaessa esittää muutoksia siihen suuntaan, joka palvelee ja edistää opiskelijoiden oppimista ja ohjausta sekä opettajien pedagogista ja didaktista asiantuntemusta. Apulaisrehtorin työssä korostuvat nämä vastuut, ei hallintovirkamiehen työ. Rehtoria koskevat kelpoisuusvaatimukset antavat mainittua joustoa ja tulkinnan varaa ja sitä mahdollisuutta voidaan hyödyntää haku- ja valintaprosessin aikana. Apulaisrehtorin viran haku- ja täyttöprosessiin tulee varata riittävästi aikaa, jotta tehtävään valittu henkilö voi ottaa sen vastaan viimeistään Uuden henkilön perehdyttämisen kannalta olisi hyvä, että hän voisi aloittaa jo 1.5. tai ja osallistua seuraavan lukuvuoden valmisteluun. Käytännössä kuitenkin on varauduttava siihen, että valittava henkilö voi aloittaa vasta Hakuprosessin aikataulu pääpiirteissään viran aukijulistaminen / yhtymähallitus hakuaika päättyy klo yhtymähallituksen työjaos valmistelee viikolla 9 apulaisrehtorin viran valintaprosessia koskevan esityksen yhtymähallitukselle yhtymähallitus päättää haastatteluryhmästä ja haastatteluun kutsuttavista sekä mahdollisista soveltuvuustesteistä haastattelut viikoilla 13-15/2014 esitys yhtymähallituksen kokoukseen ja edelleen samana päivänä pidettävään yhtymävaltuuston kokoukseen (ylimääräinen valtuusto, jossa mahdollisesti myös muita asioita). Apulaisrehtorin virkaa koskevat vastuualue- ja tehtäväkuvaus sekä kelpoisuusasetus 986/98 liitteenä 1 ja hakuilmoitus liitteenä 2. Kuntayhtymän johtajan esitys Yhtymähallitus julistaa apulaisrehtorin viran haettavaksi klo 12 mennessä. Viran kelpoisuutta ja hakua koskevat liitteet 1 ja 2.

6 Yhtymähallituksen työjaos valmistelee yhtymähallitukselle kokoukseen esityksen haastatteluun kutsuttavista hakijoista mahdollisista soveltuvuustesteistä sekä haastattelun suorittavasta ryhmästä. Haastattelut suoritetaan viikoilla 13-15/2014. Yhtymähallitus päättää esityksestään yhtymävaltuustolle kokouksessaan Yhtymävaltuuston kokous pidetään samana päivänä. Apulaisrehtorin virka on otettava vastaan viimeistään tai sopimuksen mukaan. Yh 40 Yhtymähallitus Kuntayhtymän johtaja / rehtorin esitys Määräaikaan mennessä on tullut 16 hakemusta. 1 hakemus saapui myöhässä, joten sitä ei voi ottaa huomioon. Yhtymähallituksen työjaos käsittelee asiaa kokouksessaan Prosessi jatkuu aiemman aikataulun ja suunnitelman mukaisesti siten, että yhtymähallitus nimeää haastatteluryhmän ja haastatteluun kutsuttavat hakijat. Haastattelut pidetään viikoilla 13-15/ Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi apulaisrehtorin virkaan saapuneet hakemukset, 16 kpl. Yhtymähallitus nimeää haastatteluryhmään yhtymähallituksen työjaoksen (3 hlöä), yhtymävaltuuston puheenjohtajan, kuntayhtymän johtaja/ rehtorin, talousjohtajan, vt. apulaisrehtorin ja henkilöstöpäällikön. Haastatteluryhmän puheenjohtajana toimii yhtymähallituksen puheenjohtaja Jarmo Linnamurto ja sihteerinä henkilöstöpäällikkö Harri Åkerfelt. Lisäksi haastatteluryhmään nimetään ulkopuolisena asiantuntijana työpsykologi Harri Kupiainen. Haastatteluun kutsuttavista hakijoista esitys kokouksessa. Käsittely Yhtymähallituksen jäsen Tiina Tiláeus poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

7 Yhtymähallitus merkitsi tiedoksi apulaisrehtorin virkaan saapuneet hakemukset, 16 kpl. Yhtymähallitus nimesi haastatteluryhmään seuraavat henkilöt yhtymähallituksen pj. Jarmo Linnamurto (puheenjohtaja) yhtymähallituksen vpj. Tuukka Suomalainen yhtymähallituksen jäsen Juha Niskanen yhtymähallituksen jäsen Tuula Kärkkäinen yhtymävaltuuston puheenjohtaja Tommi Tuunainen kuntayhtymän johtaja/ rehtori Keijo Pesonen talousjohtaja Terhi Juutilainen vt. apulaisrehtori Pertti Paunonen henkilöstön nimeämä edustaja henkilöstöpäällikö Harri Åkerfelt (sihteeri) työpsykologi Harri Kupiainen, ulkopuolinen asiantuntija Haastatteluun päätettiin kutsua seuraavat henkilöt FK Pia Vidgren, Helsinki KT Liisa Martikainen, Kuopio YM Eeva Määttänen, Helsinki YTM Teija Mielonen, Savonlinna TTM Virpi Koskelo, Pieksämäki DI Virve Eronen, Imatra. Yh 59 Yhtymähallitus Haastatteluryhmä haastatteli hakijat (6) ja Yksi perui tulonsa. Haastatteluryhmä totesi, että ensimmäisen kierroksen perusteella haastatelluista viidestä hakijasta ei voida vielä esittää ketään valittavaksi, vaan tarvitaan toinen kierros ja tarkempaa arviota hakijoiden valmiuksista tehtävään. Haastatteluryhmä päätti, että uuteen haastatteluun kutsutaan DI Virve Eronen Imatralta, KT Liisa Martikainen Kuopiosta sekä YTM Teija Mielonen Savonlinnasta. Haastattelut pidetään ja Täydennyshaastatteluissa mukana olivat yhtymävaltuuston puheenjohtaja Tommi Tuunainen, yhtymähallituksen puheenjohtaja Jarmo Linnamurto, työpsykologi Harri Kupiainen, kuntayhtymän johtaja/ reh tori Keijo Pesonen sekä henkilöstöpäällikkö Harri Åkerfelt.

8 Haastattelujen jälkeen todettiin, että Erosen ja Martikaisen osalta kuntayhty män johtaja/ reh tori tekee vielä haastateltavien suostumusten perus teella täydentä viä kyselyjä haastateltavien nykyisiin organisaatioihin. Muutoin haastatteluryhmän johtopäätökset olivat yh tenevät ja todettiin, että kaikki hakijat ja haastattelujen perusteella tehdyt arviot huomi oon ot taen hakuajan jatkaminen on perusteltua uusien ha kijoi den saa mi seksi. Aikaisemman haun perus teel la tulleet ha ke mukset otetaan edelleen huomioon va lintaa val mistel taes sa. Lain kunnallisesta viranhaltijasta 4 mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranhaltija voi perustellusta syystä päättää hakuajan jatkamisesta. Uutta hakumenettelyä koskevassa ilmoituksessa on mainittava otetaanko aiemmat hakemukset huomioon. Perusteena voidaan pitää mm. sitä, että kuntayhtymä katsoo tarpeelliseksi saada valintaprosessiin uusia hakijoita. Yhtymähallituksen jäsen Tiina Tiláeus poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksen teon ajaksi. Kuntayhtymän johtaja/rehtorin esitys Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi hakijoiden haastattelut 25.3., 26.3., ja sekä haastatteluryhmien arviot ja johto päätökset haastattelujen tuloksista. Yhtymähallitus jatkaa apulaisrehtorin viran hakuaikaa ajalle Aiemmin virkaa hakeneet otetaan edelleen huomioon apulaisrehtorin viran täytöstä päätettäessä. Liitteenä apulaisrehtorin viran hakuilmoitus.

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi ja hyväksyy liitteenä 1 olevan viran hakuilmoituksen.

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi ja hyväksyy liitteenä 1 olevan viran hakuilmoituksen. Yhtymähallitus 15 25.01.2017 Yhtymähallitus 33 22.02.2017 Yhtymähallitus 47 14.03.2017 Kuntayhtymän johtaja/ rehtorin viran täyttäminen Yh 25.01.2017 15 Yhtymähallitus on kokouksessaan 17.11.2016 tehnyt

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta.

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta. Kunnanhallitus 95 02.03.2015 Kunnanhallitus 151 20.04.2015 Kunnanhallitus 158 27.04.2015 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 1921/01.01.01.01/2015 KHAL 02.03.2015 95 Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi ja hyväksyy liitteenä 1 olevan viran hakuilmoituksen.

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi ja hyväksyy liitteenä 1 olevan viran hakuilmoituksen. Yhtymähallitus 15 25.01.2017 Yhtymähallitus 33 22.02.2017 Yhtymähallitus 47 14.03.2017 Yhtymähallitus 63 12.04.2017 Kuntayhtymän johtaja/ rehtorin viran täyttäminen Yh 25.01.2017 15 Yhtymähallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013. Yhall 29.10.2013 181.

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013. Yhall 29.10.2013 181. Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013 Yhall 29.10.2013 181 Yhall 173 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 8 22.01.2018 Kunnanhallitus 51 19.03.2018 Kunnanhallitus 87 16.04.2018 Perusopetuksen rehtorin virka Kh 22.01.2018 8 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 22.1.2015 1. Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 22.1.2015 1. Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka Yhtymähallitus 22.1.2015 1 AIKA Torstai 22.1.2015 klo 17.00-18.10 PAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Kalle Virta, puheenjohtaja Ari Harju,

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Yhtymähallitus 256 10.12.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Yhtymähallitus 256 10.12.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01. Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Yhtymähallitus 256 10.12.2013 Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013 Yhall 29.10.2013 181 Yhall 173 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015 MUONION-ENONTEKIÖN ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kokousaika To 29.10.2015 klo 19.00 19.32 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Muonion kunnasta: Hietala Kosti, I vpj. Kangosjärvi Ulla-Maija

Lisätiedot

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 16.1.2015 1 KOKOUSAIKA Torstai 22.1.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka 1 Ammatillisen

Lisätiedot

Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 2 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 5 KUNNANHALLITUS 11/2016

Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 2 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 5 KUNNANHALLITUS 11/2016 REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 11/2016 ASIALISTA Aika: Keskiviikko 29.6.2016 klo 19.30 19.45 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Nyman Teuvo, pja Muhonen Kirsi, 2. vpja Järvelä Eila, j Mäntypuro

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä Yhtymähallitus 21 25.01.2012 Yhtymävaltuusto 6 29.02.2012 Yhtymähallitus 62 11.04.2012 Yhtymähallitus 97 15.05.2012 Yhtymävaltuusto 13 23.05.2012 Kuntayhtymän johtajan virka 18/01/01/2012 YhtHall 21 25.1.2012

Lisätiedot

Talousjohtajan tehtävät on määritelty hallintosäännön 51. :ssä, keskeiset tehtävät ovat:

Talousjohtajan tehtävät on määritelty hallintosäännön 51. :ssä, keskeiset tehtävät ovat: Yhtymähallitus 10 22.01.2019 Yhtymähallitus 46 26.02.2019 Yhtymähallitus 60 26.03.2019 Talousjohtajan virka 304/01.01.01/2016 Yhall 22.01.2019 10 leila.pekkanen(at)ylasavonsote.fi. Yhtymähallitus päätti

Lisätiedot

-3, KH 27.8.2015 18:30. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 27.8.2015

-3, KH 27.8.2015 18:30. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 27.8.2015 -3, KH 27.8.2015 18:30 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 27.8.2015 Esityslista 15/2015 -2, KH 27.8.2015 18:30 Kokousaika Maanantai 27.8.2015 klo 18.30 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN

Lisätiedot

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 5/2015 Kokousaika 19. toukokuuta 2015 klo 14.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi.

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi. Kaupunginhallitus 255 29.08.2017 Kaupunginhallitus 319 09.10.2017 Kaupunginhallitus 341 24.10.2017 Teknisen johtajan virka 1405/03.05/2017, 1029/03.05/2016 KH 29.08.2017 255 Kaupunginhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajavirkojen täyttäminen peruskouluissa ja lukioissa Opettajavirkojen ja tuntiopettajan tehtävien täyttäminen vakinaisesti 1.8.2013 alkaen Koulut antoivat

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 4/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 4/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 4/2011 Kokousaika 24.3.2011 klo 18.00 20.17 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä Raila Degerholm Juha Gustafsson Harry Hänninen

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 20/ ( 8) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 20/ ( 8) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 20/2018 1 ( 8) Aika 06.11.2018, klo 16:30-18:07 Paikka Jä rvenpä ä - talo, kokoushuone 9 Käsitellyt asiat 93 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Lisätiedot

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto.

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanhallitus 201 03.07.2017 Kunnanhallitus 219 21.08.2017 Kunnanhallitus 271 30.10.2017 Kunnanhallitus 305 11.12.2017 Kunnanjohtajan viran täyttömenettely (ohm. 193) Khall 03.07.2017 201 Lumijoen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTO 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 3/2018 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 22.2.2018 sivu 23. Kemin kirkon korjauksen ohjausryhmä... 2 24. Nuorisotyönohjaajan virka... 3 25. Kirkonkirjojen pidon

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 17/2016. Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN Aika: Tiistai klo Paikka: Kunnantalo, valtuustosali

KUNNANHALLITUS 17/2016. Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN Aika: Tiistai klo Paikka: Kunnantalo, valtuustosali REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 17/2016 ASIALISTA Aika: Tiistai 8.11.2016 klo 20.45 20.50 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Nyman Teuvo, pja Muuttola Markus, 1. vpja Muhonen Kirsi, 2. vpja Järvelä

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Toimitusjohtajan päätösehdotus:

Toimitusjohtajan päätösehdotus: Yhtymähallitus 210 23.10.2012 Yhtymähallitus 16 22.01.2013 Yhtymähallitus 104 21.05.2013 Vammaispalvelupäällikön viran täyttö 659/01.01.01/2012 Yhall 23.10.2012 210 Valmistelijat: Vs. sosiaalijohtaja Tarja

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Kunnanhallitus 46 05.06.04 Talousjohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 0.0.04 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 11/ KIRKKONEUVOSTO

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 11/ KIRKKONEUVOSTO YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 11/2018 68 Aika Tiistaina 16.10.2018 klo 16.30-17.46 Paikka Läsnä Lagus Eija Nivala, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla varajäsen Antero Saulio Jukka Hautala

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 6/

Sivistyslautakunta 6/ SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Sivistyslautakunta 6/2015 60 62 Aika Tiistai 11.08.2015 klo 17.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.

Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03. Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016 Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.05/2016 KH 09.02.2016 38 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.12.2015

Lisätiedot

TEUVAN KUNTA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 8.4.2010

TEUVAN KUNTA Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 8.4.2010 TEUVAN KUNNAN KIRJASTONJOHTAJAN VIRKA, VAKINAINEN TÄYTTÄMINEN TOISTAISEKSI 3.5.2010 ALKAEN Valmistelija/lisätiedot: Kirjastonjohtaja Raija Hakala p. (06) 2413 4321 koulutusltk 9 Teuvan kunnan kirjastonjohtajan

Lisätiedot

Koululautakunta. Maanantai 30.6.2014 klo 18.30. Kunnanvirasto, kokoushuone 2

Koululautakunta. Maanantai 30.6.2014 klo 18.30. Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Koululautakunta Maanantai 30.6.2014 klo 18.30 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 17.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta.

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta. Kunnanhallitus 95 02.03.2015 Kunnanhallitus 151 20.04.2015 Kunnanhallitus 158 27.04.2015 Kunnanvaltuusto 41 29.04.2015 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 1921/01.01.01.01/2015 KHAL 02.03.2015 95 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

ORGANISAATION NIMI PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

ORGANISAATION NIMI PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 ORGANISAATION NIMI PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Pöytäkirja on tarkastamaton ja allekirjoittamaton AIKA 09.08.2017 16:00 PAIKKA Oppimiskeskus /Vexve Areena, neuvotteluhuone 2. krs, Ratakatu 5, Sastamala KÄSITELLYT

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 3 Asianro 7479/01.01.01/2015 Oikaisuvaatimus / Palomiehen viran valinta alkusijoituspaikkana Riistaveden paloasema Henkilöstö- ja hallintopäällikkö

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 2. Aika Paikka. Sirkka-Liisa Anttila

LOUNAIS-HÄMEEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 2. Aika Paikka. Sirkka-Liisa Anttila LOUNAIS-HÄMEEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 2 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat Aika Paikka Sirkka-Liisa Anttila, pj. Kati Fonsell -Laurila Allan Lunden Kari Leppälahti Katja

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 2. Aika Paikka. Sirkka-Liisa Anttila

LOUNAIS-HÄMEEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 2. Aika Paikka. Sirkka-Liisa Anttila LOUNAIS-HÄMEEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 2 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat Aika Paikka Sirkka-Liisa Anttila, pj. Kati Fonsell -Laurila Allan Lunden Kari Leppälahti Katja

Lisätiedot

KH 04.06.2014 247 Ympäristöjohtaja Pentti Laamanen on toimittanut 16.4.2014 seuraavan ilmoituksen työnantajalle eläkkeelle jäämisestään:

KH 04.06.2014 247 Ympäristöjohtaja Pentti Laamanen on toimittanut 16.4.2014 seuraavan ilmoituksen työnantajalle eläkkeelle jäämisestään: Kaupunginhallitus 247 04.06.2014 Kaupunginhallitus 315 19.08.2014 Kaupunginhallitus 329 02.09.2014 Ympäristöjohtajan viran täyttäminen 422/03.05/2014, 468/03.05/2014 KH 04.06.2014 247 Ympäristöjohtaja

Lisätiedot

KOKOUSAIKA Tiistai klo KOKOUSPAIKKA

KOKOUSAIKA Tiistai klo KOKOUSPAIKKA KOKOUSKUTSU 6 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 6.7.2012 1 KOKOUSAIKA Tiistai 17.7.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Porin Suomalainen Klubi, Eteläranta 10, Pori (Nordman-kabinetti,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 06.04.2011 klo 17.30 18.10 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Heinilä Päivi Koivisto

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Sivistyslautakunta Aika , klo 13:00. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone. Käsiteltävät asiat

Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Sivistyslautakunta Aika , klo 13:00. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone. Käsiteltävät asiat Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Aika 20.02.2017, klo 13:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, takkahuone Käsiteltävät asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus 17 Päiväkodin

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä Yhtymähallitus 21 25.01.2012 Yhtymävaltuusto 6 29.02.2012 Yhtymähallitus 62 11.04.2012 Yhtymähallitus 97 15.05.2012 Yhtymävaltuusto 13 23.05.2012 Yhtymähallitus 143 23.08.2012 Kuntayhtymän johtajan virka/viran

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 240 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2018 237 Kunnanhallitus 25.06.2018 AIKA 25.6.2018 klo 19.10-19.19 PAIKKA Yläaste KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 137 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32

Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Lausunto Aulikki Imporannan valitukseen Kemijärven kaupunginvaltuuston päätöksestä 31.3.2015 32 Kemijärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 31.3.2015 32 valinnut kaupunginjohtajan virkaan Atte Rantasen.

Lisätiedot

Hallintojohtajan viran täyttäminen

Hallintojohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 35 03.02.2015 Kunnanhallitus 70 10.03.2015 Kunnanhallitus 109 12.05.2015 Kunnanvaltuusto 28 20.05.2015 Kunnanhallitus 143 23.06.2015 Hallintojohtajan viran täyttäminen 268/01.01.04/2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 116 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtajan viran täyttäminen HEL 2016-014156 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa ruotsinkielisen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 4.12.2013 klo 18.00-18.40 Paikka Ravintola Kammari, Olos Asiat 111 Kokouksen avaaminen 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 113 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 117 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtajan viran täyttäminen HEL 2016-014154 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 95 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen historia Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 388 389

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen!

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 22.2.2018 klo 19.30 tai heti, kun kirkkovaltuuston kokous on päättynyt talossa. Tervetuloa!

Lisätiedot

Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013 Yhall 29.10.2013 181 Yhall 173 nykyinen

Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013 Yhall 29.10.2013 181 Yhall 173 nykyinen Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Yhtymähallitus 256 10.12.2013 Yhtymähallitus 6 21.01.2014 Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013 Yhall 29.10.2013 181 Yhall 173 Valmistelija:

Lisätiedot

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 51 02.09.2016 Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016. Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen

Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016. Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016 Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 946/03.05/2016 KH 09.02.2016 37 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 18/ ( 11) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 18/ ( 11) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 18/2018 1 ( 11) Aika 06.10.2018, klo 09:01-10:06 Paikka Herkkupaja, Emalikatu 9 Käsitellyt asiat 86 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 87 Henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo

YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017. Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 7/2017 Kokousaika 8. elokuuta 2017 klo 9.00 16.00 Kokouspaikka Sähköpostikokous KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Pöytäkirja Johtokunta

Pöytäkirja Johtokunta Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Johtokunta N:o 2 / 2008 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 1.7.2008 klo 8.30 14.46 Saapuvilla olleet et Lasse Hautala

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanhallitus 58 20.03.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 168 09.04.2013 Kaupunginhallitus 217 07.05.2013 Kaupunginhallitus 239 04.06.2013

Kaupunginhallitus 168 09.04.2013 Kaupunginhallitus 217 07.05.2013 Kaupunginhallitus 239 04.06.2013 Kaupunginhallitus 168 09.04.2013 Kaupunginhallitus 217 07.05.2013 Kaupunginhallitus 239 04.06.2013 TALOUSJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 86/3.311/2013 KHALL 168 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen

Lisätiedot

Satakunnan ammattiopisto, Ulvila, auditorio, Yhdystie

Satakunnan ammattiopisto, Ulvila, auditorio, Yhdystie KOKOUSKUTSU 9 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymähallitus 2.11.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistai 9.11.2010 klo 15.30 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Satakunnan ammattiopisto, Ulvila,

Lisätiedot

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Rekrytoija 2010 9.-10.11.2010 Oulu henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen PPSHP Kunnan henkilöstö Kuntalaki 44 Kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2013 1 (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous 12.6.2013. Keskiviikko 12.6.2013 klo 17.00-17.50. Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2013 1 (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous 12.6.2013. Keskiviikko 12.6.2013 klo 17.00-17.50. Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2013 1 (8) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 12.6.2013 klo 17.00-17.50 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 91 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 92 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon kerhohuone. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

Prosessissa on tarpeen hyödyntää ulkopuolista osaamista hakijoiden etsinnässä, analysoinnissa ja testaamisessa.

Prosessissa on tarpeen hyödyntää ulkopuolista osaamista hakijoiden etsinnässä, analysoinnissa ja testaamisessa. Kunnanhallitus 165 05.06.2018 Kunnanjohtajan virantäytön hakuprosessi Kunnanjohtajan virantäytön hakuprosessi KH 28.11.2016 290 Kunnanjohtajan valinta kuuluu valtuuston toimivaltaan. Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 7 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 7 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Muut osallistujat KÄSITELLYT ASIAT Aika Paikka Ossi Stenholm Olla-Riitta Aarikka Eino Järvinen Jaana

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Paikka Pieni seurakuntasali, Koulukatu 26 PROTOKOLL Plats Lilla församlingssalen, Skolhusgatan 26. Ärendet berett av Behandlat

PÖYTÄKIRJA Paikka Pieni seurakuntasali, Koulukatu 26 PROTOKOLL Plats Lilla församlingssalen, Skolhusgatan 26. Ärendet berett av Behandlat VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 31.5.2018 klo 16.00 Sivu 1 / 6 Sisällys Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus... 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 2 Esityslistan hyväksyminen... 2 Kiinteistöpäällikön viran

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/24 hyväksymä 1.3 JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU TEHTÄVÄT, TOIMINNAN JOHTAMINEN JA ORGANISAATIO 1 Tehtävät Sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 50 Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden rakennusvalvontapäällikön viran täyttäminen HEL 2017-001923 T 01 01 01 01 Päätös päätti

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta 8/2012 77

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Tekninen lautakunta 8/2012 77 8/2012 77 Kokousaika Torstai 28.06.2012 klo 18.30 19.20 Kokouspaikka Kunnanviraston valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet x

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 25.01.2017 klo 17:03-18:00 PAIKKA Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) LÄSNÄ Melamies Päivi puheenjohtaja Kekkonen Jari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 9, jatkokokous

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 9, jatkokokous KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 9, jatkokokous 24.4.2018 Kokousaika 24.4.2018 klo 13.00 17.15 (Kokouksen 23.4.2018 klo 17.00 19.26 jatkokokous) Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali

Lisätiedot

38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 41 Taloushallinnon opettajan viransijaisuus. 43 Päätökset, kirjelmät ja tiedotukset

38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 41 Taloushallinnon opettajan viransijaisuus. 43 Päätökset, kirjelmät ja tiedotukset LOUNAIS-HÄMEEN KOKOUSKUTSU YHTYMÄHALLITUS KOKOUSTIEDOT Aika Paikka 16.5.2018 klo 8.00 Forssan ammatti-instituutti, Saksankatu 27, Forssa VARSINAISESSA KOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT 38 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 2/ (6)

Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 2/ (6) Kannuksen seurakunta Pöytäkirja 2/ 1 (6) 09.03. n kokous Aika torstai 9.3. klo 20.05. Talouspäällikön haastattelut 18.15 alkaen, johon osallistuivat kirkkoneuvoston ja valtuuston et. Paikka Laurentius-sali

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen päätös (liite 1.).

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen päätös (liite 1.). Eversheds Asianajotoimisto Oy Fabianinkatu 29 B 00100 Helsinki T: +358 (0)10 684 1300 F: +358 (0)10 684 1700 eversheds.fi Helsingin hallinto-oikeus Radanrakentajantie 5 00520 Helsinki HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 68 Sivistyslautakunta 02.07.2019 AIKA 2.7.2019 klo 18.03-19.48 PAIKKA Kirjaston kokoushuone, Huhtatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Yhtymähallitus 70 11.12.2014 Yhtymähallitus 13 11.02.2015 Yhtymähallitus 19 19.03.2015 Yhtymähallitus 22 23.04.2015

Yhtymähallitus 70 11.12.2014 Yhtymähallitus 13 11.02.2015 Yhtymähallitus 19 19.03.2015 Yhtymähallitus 22 23.04.2015 Yhtymähallitus 70 11.12.2014 Yhtymähallitus 13 11.02.2015 Yhtymähallitus 19 19.03.2015 Yhtymähallitus 22 23.04.2015 n viran täyttäminen 312/01.01.01/2014 Yh 11.12.2014 70 Hannu Heikkilä on jäämässä eläkkeelle.

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013

KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 12/2013 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 18.12.2013 sivu 105. Kirkkovaltuuston 11.12.2013 toimeenpanopäätökset... 2 106. Kirkkoherranviraston toimistosihteerin

Lisätiedot

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN

YHTEISTOIMINNAN JA TYÖSUOJELUN JÄRJESTÄMINEN ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄSSÄ 1.1.2014 ALKAEN 2 1. YHTEISTOIMINNAN JÄRJESTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Yhteistoiminnan taustaa Yhtymähallituksen päätös 21.6.2006/ 82 vanha sopimus irtisanottiin 31.7.2007 tilalle valtakunnallinen yhteistoimintalaki 2007 / 449

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2013. Perusturvalautakunta. 10.4.2013 klo 17.00-17.35

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2013. Perusturvalautakunta. 10.4.2013 klo 17.00-17.35 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2013 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 10.4.2013 klo 17.00-17.35 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

78 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen.

78 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen. MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/2019 Aika ja paikka tiistaina 18.6.2019 klo 18.00 20.10 Pihlavan kirkon seurakuntasali Läsnä: Heilimä Janne, pj Frangén Aija-Mari

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71

VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 71 VESILAHDEN KUNTA ESITYSLISTA 6/2019 68 Sivistyslautakunta 02.07.2019 AIKA 2.7.2019 klo 18.00 PAIKKA Kirjaston kokoushuone, Huhtatie 7 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 49 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-16:45 Paikka Kaupungintalo, kabinetti, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) KOKOUSTIEDOT Aika 10.5.2011 klo 17-17.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Vähäsarja Vilho vs. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj.

Lisätiedot