Kokemusasiantuntijan polku. Petri Karoskoski TAKK

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokemusasiantuntijan polku. Petri Karoskoski TAKK"

Transkriptio

1 Kokemusasiantuntijan polku Petri Karoskoski TAKK

2 Kokemustieto voi olla Terapeuttista kuntoutujalle, Lohduttavaa samanlaisia vaikeuksia kohdanneelle, Itsetutkiskeluun pakottavaa alan ammattilaiselle, Avartavaa ja valistavaa opiskelijoille ja kanssaihmisille, Elämyksellistä kaikille osapuolille. (lähde: Hyväri, Salo toim. Elämäntarinoista kokemustutkimukseen)

3 Kokemustieto ja mielenterveyslaki 1 Mielenterveystyö Mielenterveystyöllä tarkoitetaan yksilön psyykkisen hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja persoonallisuuden kasvun edistämistä sekä mielisairauksien ja muiden mielenterveydenhäiriöiden ehkäisemistä, parantamista ja lievittämistä. Mielenterveystyöhön kuuluvat mielisairauksia ja muita mielenterveydenhäiriöitä poteville henkilöille heidän lääketieteellisin perustein arvioitavan sairautensa tai häiriönsä vuoksi annettavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut (mielenterveyspalvelut). Mielenterveystyöhön kuuluu myös väestön elinolosuhteiden kehittäminen siten, että elinolosuhteet ehkäisevät ennalta mielenterveydenhäiriöiden syntyä, edistävät mielenterveystyötä ja tukevat mielenterveyspalvelujen järjestämistä.

4 Mieli 2009 työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi Ehdotus 1. Asiakkaan aseman vahvistaminen Asiakkaan aseman vahvistamiseksi keskitytään yhdenvertaisuuteen, matalan kynnyksen yhden oven periaatteeseen, kokemusasiantuntijoiden asemaan ja vertaistukeen, ulkopuolisen asiantuntija-arvion käyttöön ottoon, itsemääräämisoikeuden rajoituksia koskeviin säännöksiin ja toimeentuloturva Ehdotus 3. Kokemusasiantuntijat ja vertaistoimijat Kokemusasiantuntijat ja vertaistoimijat otetaan mukaan mielenterveys- ja päihdetyön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.

5 Kellokoske n sairaala Psykologi Erikoislääk ärit Osasto 9 Osasto 8 Osasto 3 A/B Osasto 12 Osasto 22 Osasto 23 Osasto 4 Toimintate rapia Teollisuust erapia Ryhmät AUTTAVAT PUHELIMET TERVEYS-KESKUS Lääkäri 1 Lääkäri 1 Lääkäri 1 Lääkäri 1 Lääkäri 1 Lääkäri 1 Lääkäri Kotisairaanh oito SOS päivystys Seurakuntien auttava puhelin Kriisipuhelin Omalääkäri Päivystävät lääkärit Terveydenja sairaanhoitaj at Laboratorio Lääkäri 3 Lääkäri 4 Lääkäri 5 Lääkäri 3 Lääkäri 4 Lääkäri 5 Lääkäri 3 Lääkäri 4 Lääkäri 3 Terveydenh oitajat Lähihoitajat Päivätoimintakeskus SRK Lääkäri 6 Lääkäri 6 Sosiaalityö ntekijä Lehtori Pappi 1 Pappi 2 Pappi 3 Diakonissa 1 Diakonissa 2 Aspa NUORISOASEMA Lääkäri 7 Lääkäri 8 Lääkäri 7 Lääkäri 8 Lääkäri 9 Psykologi 1 Psykologi 2 Toimintat erapeutti Fysiotera peutti Opiskelija 1 Opiskelija 2 Päivystäv ä lääkäri 1 PEIJAKSEN SAIRAALA Päivystäv ä lääkäri 2 Päivystäv ä lääkäri 3 Taidetera peutti Sosiaality öntekijä 1 Sosiaality öntekijä 2 Osasto 1 Osasto 2 Osasto 3 Lääkäri 1 Lääkäri 1 Lääkäri 1 PSYKOTERAPIA/HUS VUODEOSASTO Osastonlääkäri Omahoitaja Osaston hoitajat Psykologi 1 Sosiaalityö ntekijä Kuntoutuskurssi Ylilääkäri Lääkäri 10 Opiskelija 1 Opiskelija 2 Sosiaalityö ntekijä Lääkäri 1 Mtkl Vertaistutor koulutus MIELENTERVEYS TOIMISTO Vertaisohjaajakoulu tus Psykologi (puhelin) Taideterapiaryhm ä KRIISIKESKUKUS MOBILE Yksilökäynnit Puhelut Kriisipäivystys KUNTOTUTUSPOLIKLINIKKA Lääkäri 3 Lääkäri 4 Lääkäri 5 Lääkäri 6 Lääkäri 7 Päivystäv ä lääkäri Lääkäri 3 Lääkäri 4 Lääkäri 5 Lääkäri 6 Lääkäri 7 PSYKIATRIAN YLILÄÄKÄRI PÄIVÄOSASTOT Kuntoutusvas taava 1 Kuntoutusvas taava 2 Kuntoutusvas taava 3 Kuntoutusvas taava 4 Psykologi Lääkäri 1 Sosiaalityönte kijä Fysioterapeut ti /kehonhahmo tusryhmä Oireidenhallin taryhmä Lääkehoidon ryhmä Elämän hallinta Painonhallint a Vertaisryhmät Tikkurilan po Tuusulan po Järvenpään po PALVELUVERKKO YKSITYISET PALVELUT Ravitsemusterapia SOPIMUSKOTI Omahoitaja Omahoitaja Omahoitaja Ravitsemusterapeutti 1 Ravitsemusterapeutti 2 Terveydenhoitajat Ryhmät Työtoiminta Lääkäri Päivystys OPISKELIJA PASTORI YTHS Lääkäri ryhmät Lääkäri Toimintaterapeutti Lääkäri Toimintaterapeutti Psykologi Psykiatri/psykoterap eutti Apteekit Psykoterapiahaastat telut Yliopiston apteekki Yksityinen sh Liikuntaresepti terveyskeskuksesta Kurssi Lääkäri 1 Lääkäri 2 Lääkäri 3 PSYKIATRIAN POLIKLINIKKA Lääkäri 4 Omahoi taja 1 Omahoi taja 2 Hoitaja 3 Lääkärit Psykoterapia Sosiaalityöntekijä ryhmät Ryhmät Erityisliikunnan ohjaaja Ryhmät Kuntotestaus

6 Lyhyt historia AA-toiminta 1940-luku, Reumaliitto 1980-luku Tanskan malli Tampereelle v TAKK:N ja Muotialan asuin ja toimintakeskuksen välinen yhteistyö - Kaveri-projekti v Kokemus tiedoksi projekti Mieli Epshp, Mielen avain, Jyväskylä

7 Kokemustiedon esiinnousu Hoitojärjestelmän muutokset ja sen yhteiskunnalliset seuraukset 1990-luvun alun laman vaikutukset Psykiatrinen hoito suurin resurssien menettäjä Laitoshoito => avohoito ja 3. sektori Sekava järjestelmä, paljon toimijoita Koulutusjärjestelmä Kuntoutujat näkyviin Yleiset asenteet

8 Kokemustiedon esiinnousu Kaikkiko ovat kokemusasiantuntijoita? Sairaustarinoita tutkineen sosiologin Arthur Frankin mukaan ihmisistä yhä suurempi osa ei ole varsinaisesti sairaita mutta ei aivan terveitäkään Supernormaalit Kroonisesti normaalit Claes Andersson Lieviä psyykkisiä häiriöitä Vakavia psyykkisiä häiriöitä

9 Kokemustiedon esiinnousu Sairaalahoidon väheneminen pakottaa etsimään selviytymisen keinoja tavallisten ihmisten yhteiskunnassa elämiseen Tarvitaan tarinoita ja esimerkkejä sairauden kanssa elämisestä kuntoutumisen tueksi Tarinatyyppejä (Frank): -ennalleen palautumisen tarina -kaaostarina -etsinnän tarina

10 Kokemustiedon esiinnousu Yhteenveto: Hoitojärjestelmä on hajanainen Diagnoosit epätarkkoja (Kela ja byrokratia) Lääketieteen merkityksen ylikorostuminen Arkielämä ratkaisee, ei oireet itsessään Psykoterapiaan pääsy vaikeaa Oma-apu nousee esiin

11 Kokemusasiantuntijan polku Kokemuksen hankkiminen, oman elämän eläminen Diagnoosin ja hoitokokemusten hankkiminen Raakakokemuksen työstö asiantuntijuudeksi Kokemusasiantuntijana toimiminen - esim. kouluttaja, kehittäjä, arvioija Vertaistuen ja työnohjauksellisen tuen käyttö Hoidollisten ja terapeuttisten kontaktien säilyminen

12 Elämänkokemus asiantuntijuuden perustana Varhaislapsuuden merkitys Kouluvuodet Nuoruus: itsenäistyminen, seurustelusuhteet ym. Varhaisaikuisuus, sairauden toteaminen, ensimmäiset hoitokokemukset, ihmissuhteet, työelämä Kuntoutuminen, sairauden kanssa eläminen, tuki

13 Kokemusasiantuntijaksi kouluttautuminen Paha hyväksi, traumaattisten elämänkokemusten työstäminen asiantuntijuuden perustaksi Identiteettimuutos Aikuisopiskelun voimaannuttava vaikutus, osa normaalia elämää Elämäkertatyö etäännyttää ja abstrahoi, antaa välimatkaa ja näkökulmaa kipeisiin asioihin, tuska siirtyy paperille Psykoedukaatio: diagnoosit eivät ole jumalan sanaa, vaan arvioitavaa inhimillistä toimintaa, stigma kevenee

14 Kokemusasiantuntijana toimiminen Lisää sosiaalista toimintaa, ihmiskontakteja Mahdollisuus käyttää omia vahvuuksia, löytää niitä itsestä, itsetunnon vahvistuminen Kalenteriin täytettä, struktuuria elämään Tärkeyden, tarpeellisuuden ja merkityksellisyyden tunnetta elämään Vastaanottajasta antajaksi Toiminnan kautta osallisuuteen

15 Kokemustiedon merkitys kuntoutujalle Voimavarakeskeinen ote omaan elämään Kokijasta toimijaksi Vahva yhteisöllisyys Kärsijästä oman elämänsä sankariksi Palaute yleensä kannustavaa Itseymmärryksen lisääntyminen Näkökulmaa ja etäisyyttä omiin oireisiin Psykokonstruktiivisuus: oman tarinan uudelleen kirjoittaminen ja kokeminen

16 Yhteiskunnallinen merkitys Askel kohti todellista kansalaisyhteiskuntaa Osatyökykyisten työmahdollisuuksien lisääntyminen Käyttäjänäkökulma mukaan palvelujen tuottamiseen, arviointiin ja kehittämiseen Kokemusasiantuntijat mukaan kouluttamaan asiakaslähtöisempiä ja inhimillisempiä ammattilaisia Lisää hyvinvointia eri ihmisryhmille

17 Kokemusasiantuntijuuden tulevaisuus Toiminta laajenee kohderyhmien tasolla Toiminta laajenee maantieteellisesti Toiminta laajenee eri ammatti- ja väestöryhmien suuntaan Yhteistyökuviot vakiintuvat Koulutus kehittyy tutkinnon suuntaan Ammatillisuus lisääntyy, toiminta perinteisten ammattilaisten rinnalla, omat vastuualueet Yhteiskunnallinen merkitys kasvaa Tutkittu tieto lisääntyy

SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KEHITTYMINEN KUNNISSA KOMMENTTIPUHEENVUORO 10.3.2015 PÄIVI RISSANEN

SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KEHITTYMINEN KUNNISSA KOMMENTTIPUHEENVUORO 10.3.2015 PÄIVI RISSANEN SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KEHITTYMINEN KUNNISSA KOMMENTTIPUHEENVUORO 10.3.2015 PÄIVI RISSANEN (SOSIAALINEN)KUNTOUTUS ASIAKKAAN ARJESSA YHTEISKUNNALLINEN OSALLISUUS SOSIAALINEN TOIMINTAKYKY SOSIAALINEN VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Potilaasta tutkijaksi. Päivi Rissanen Tutkija, MTKL 12.4.2016

Potilaasta tutkijaksi. Päivi Rissanen Tutkija, MTKL 12.4.2016 Potilaasta tutkijaksi Päivi Rissanen Tutkija, MTKL.4.06 Potilaasta tutkijaksi Kokemusasiantuntijaksi kasvamisen kautta Hoitopolkua pitkin vai järjestelmän verkkoon sotkeutuen? Yksin vai toisten kanssa?

Lisätiedot

Miten mielenterveyskuntoutujien asumista tulisi kehittää? Päivi Rissanen Hankekoordinaattori 13.5.2013 Helsinki 22.5.

Miten mielenterveyskuntoutujien asumista tulisi kehittää? Päivi Rissanen Hankekoordinaattori 13.5.2013 Helsinki 22.5. Miten mielenterveyskuntoutujien asumista tulisi kehittää? Päivi Rissanen Hankekoordinaattori 13.5.2013 Helsinki 22.5.2013 Jyväskylä Kysymyksiä: Laitos - tuettu asuminen - oma koti? Miten tukea asumista

Lisätiedot

Epshp Kokemusasiantuntijat Petri Karoskoski

Epshp Kokemusasiantuntijat Petri Karoskoski Epshp Kokemusasiantuntijat Klo 9.00 Tervetulokahvit Klo 9.15 11.00 Kokemusasiantuntijoiden esiinnousu Klo 11.00 12.00 Lounas Klo 12.00 13.15 Kokemusasiantuntijuus käytännössä Klo 13.15 13.45 Kahvi Klo

Lisätiedot

DISSOSIAATIOHÄIRIÖN KANSSA ELÄMINEN PÄIVI RISSANEN, VTT MIELENTERVEYSMESSUT

DISSOSIAATIOHÄIRIÖN KANSSA ELÄMINEN PÄIVI RISSANEN, VTT MIELENTERVEYSMESSUT DISSOSIAATIOHÄIRIÖN KANSSA ELÄMINEN PÄIVI RISSANEN, VTT MIELENTERVEYSMESSUT 21.11.2017 Pelkään tulevani hulluksi Kummalliset ajatukset pyörivät päässäni Herään yöllä enkä tiedä kuka olen tai missä olen.

Lisätiedot

KOKEMUSTIEDON MERKITYS ELÄMÄNTILANTEEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINNISSA. Päivi Rissanen

KOKEMUSTIEDON MERKITYS ELÄMÄNTILANTEEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINNISSA. Päivi Rissanen KOKEMUSTIEDON MERKITYS ELÄMÄNTILANTEEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINNISSA Päivi Rissanen 23..207 Kokemustiedon hyödyntäminen yksilö järjestelmä yhteiskunta asiakassuhde tehtävät, yhteistyö järjestöt, kansalaistoiminta

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuuden mahdollisuudet työn kehittämisen välineenä. Päivi Rissanen, kokemusasiantuntija, kouluttaja, VTL 8.11.

Kokemusasiantuntijuuden mahdollisuudet työn kehittämisen välineenä. Päivi Rissanen, kokemusasiantuntija, kouluttaja, VTL 8.11. Kokemusasiantuntijuuden mahdollisuudet työn kehittämisen välineenä Päivi Rissanen, kokemusasiantuntija, kouluttaja, VTL 8.11.2012 Vantaa Kokemusasiantuntija Omakohtaista kokemusta mielenterveys- ja/tai

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus asiantuntijuutena. Päivi Rissanen Kemi

Kokemusasiantuntijuus asiantuntijuutena. Päivi Rissanen Kemi Kokemusasiantuntijuus asiantuntijuutena Päivi Rissanen Kemi 23.9.2016 Mitä kokemusasiantuntijuus on? Pois potilaan, kuntoutujan ja asiakkaan rooleista Uudenlainen tapa toimia Uusi tapa suhtautua asiakkuuteen

Lisätiedot

Kokemuksesta oppia vertaisuudesta voimaa seminaari. Petri Karoskoski TAKK

Kokemuksesta oppia vertaisuudesta voimaa seminaari. Petri Karoskoski TAKK Kokemuksesta oppia vertaisuudesta voimaa seminaari Petri Karoskoski TAKK Kokemustieto voi olla Terapeuttista kuntoutujalle, Lohduttavaa samanlaisia vaikeuksia kohdanneelle, Itsetutkiskeluun pakottavaa

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija palveluiden kehittäjänä. Päivi Rissanen Tutkija, MTKL Tampere

Kokemusasiantuntija palveluiden kehittäjänä. Päivi Rissanen Tutkija, MTKL Tampere Kokemusasiantuntija palveluiden kehittäjänä Päivi Rissanen Tutkija, MTKL Tampere 30.11.2016 Kokemusasiantuntija Omakohtainen kokemus sairaudesta, kuntoutumisesta, toipumisesta, ongelmasta, palvelun käyttämisestä

Lisätiedot

MIPA hanke ja kokemustutkimus. Päivi Rissanen

MIPA hanke ja kokemustutkimus. Päivi Rissanen MIPA hanke ja kokemustutkimus Päivi Rissanen 8.5.06 05 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelma (05 08) (MIPA-hanke) Järjestöjä ja Diakonia-ammtikorkeakoulu (RAY) A-klinikkasäätiö A-Kiltojen

Lisätiedot

Kokemuksia kokemusasiantuntijatoiminnasta

Kokemuksia kokemusasiantuntijatoiminnasta Kokemuksia kokemusasiantuntijatoiminnasta Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry. KAVERI projekti 2001-2004 Kokemus tiedoksi projekti 2004-2009 Kokemusasiantuntijatoiminta 2010 Suvi Nousiainen Seinäjoella

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuuden ABC

Kokemusasiantuntijuuden ABC Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa

Lisätiedot

(päiväkirja kesä 1994)

(päiväkirja kesä 1994) Häpeän voittaminen Päivi Rissanen Kehittäjä-sosiaalityöntekijä, VTT Mielenterveyden keskusliitto Recovery toimintaorientaatio mielenterveyspalveluissa - hanke Rovaniemi 12.4.2019 Pelkään tulevani hulluksi.

Lisätiedot

Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta

Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta Pohjanmaa-hanke 2005 2014 Juhlaseminaari Seinäjoella 25 26.3.2015 yh, TtT, YTM Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa päivystystilanteen haasteet ja mahdollisuudet sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmasta Järvenpään SOSKU-hankkeen seminaari 7.11.2017 Outi Hietala, erikoistutkija-kehittäjä

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa

Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa 13.02.2013 Helsinki Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi 13.2.2013 Kokemusasiantuntija palvelujen

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö

Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö SOSKU-hanke Järvenpää Susanna Hyypiä 26.11..2018 Sosiaalinen kuntoutus Keski-Uudenmaan sotessa Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen

Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen Kokemusasiantuntijakoulutus ja kokemusasiantuntijoiden jalkautuminen Mielen avain Kokemusasiantuntijakoulutus Kokemusasiantuntija 1) Käynyt kokemusasiantuntijakoulutuksen 2) Kokemusta mielenterveys- ja/tai

Lisätiedot

Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä

Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Mielenterveysseura mielenterveyden vahvistajana työelämässä Avoimet ovet 28.2.2018 Sinikka Kaakkuriniemi järjestöjohtaja 1 Mielenterveyden häiriöt ja ongelmat ovat yleisiä Lähes jokainen kokee jossain

Lisätiedot

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut

Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Päivä Mielen hyvinvoinnille -tietoa mielenterveys- ja päihdepalveluista 23.3.2011 Seija Iltanen Palvelupäällikkö Lohjan Mielenterveys- ja Päihdepalvelut Lohjan Päihdeklinikka

Lisätiedot

- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi

- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi - Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi Kokemustutkija & VTL Päivi Rissanen Erikoistutkija-kehittäjä & VTT Outi Hietala, 18.3.2015 1 Juuret

Lisätiedot

FUUSIOTYÖPAJA VSSHP, Psykiatria RYHMÄ 4: Kokemuksen hyödyntäminen hoidossa

FUUSIOTYÖPAJA VSSHP, Psykiatria RYHMÄ 4: Kokemuksen hyödyntäminen hoidossa FUUSIOTYÖPAJA 27.10.2017 VSSHP, Psykiatria RYHMÄ 4: Kokemuksen hyödyntäminen hoidossa Tiimi Mika Sinisalo, VSSHP Kokemusasiantuntija Sirke Koskinen, psykologi, Salon aikuispsykiatrian pkl Johanna Paasivirta,

Lisätiedot

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin

Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin Yhteistyösuunnitelma n ja Jämsän kaupungin välillä Aspa -säätiö (ent. Asumispalvelusäätiö ASPA) on vuonna 1995 perustettu säätiö, jonka tehtävä yleishyödyllisenä toimijana on edistää vammaisten ihmisten

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin

Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin 20.5.2011 Vva ry Osallisuusryhmän verkostotapaaminen Pop Valo hankkeen kokemusasiantuntija

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA

YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA LAURI KUOSMANEN, DOSENTTI, YHTEISTYÖKOORDINAATTORI HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI, HYKS PSYKIATRIA JA VANTAAN KAUPUNKI KIITOS! TILANNE

Lisätiedot

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä Päivi Rissanen 4.4.2017 Helsinki Vapaaehtoisuuteen, vertaisuuteen ja kokemusasiantuntijuuteen liittyvät toimintamuodot

Lisätiedot

TIETOKONEAVUSTEISUUS MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄ

TIETOKONEAVUSTEISUUS MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄ TIETOKONEAVUSTEISUUS MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄ Katariina Ruuth, projektijohtaja ry, Tietokoneavusteinen Psykiatrinen Kotikuntoutus-projekti Tampere-talo 12.10.2011 Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus-

Lisätiedot

Pohjanmaa-hanke 2005-2014

Pohjanmaa-hanke 2005-2014 Kohti pohjalaista hyvinvointia Pohjanmaa-hanke 2005-2014 osana Välittäjä 2009 ja Tervein mielin Pohjois- Suomessa hanketta tällä hetkellä Vaasa 3.2.2011 Antero Lassila ylilääkäri, Pohjanmaa-hanke, Epshp

Lisätiedot

Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mielenterveys Suomessa Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1.11.2010 1 Mielenterveyskuntoutuksen lähtökohdat eri aikoina (Nordling 2010) - työ kuntouttaa (1960-luku) -

Lisätiedot

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Psykiatrian palvelutoiminnan muutos laitospaikoista avohoitoon 7.4.2016 Mielen terveyttä asiakas vai potilas terveydenhuollossa Hyvinkään sairaanhoitoalueen alueellinen koulutus

Lisätiedot

Psykiatrinen hoito ja Muurolan sairaalakiinteistö Valtuustoseminaari 9.6.14 Sanna Blanco Sequeiros Psykiatrian tulosaluejohtaja

Psykiatrinen hoito ja Muurolan sairaalakiinteistö Valtuustoseminaari 9.6.14 Sanna Blanco Sequeiros Psykiatrian tulosaluejohtaja Psykiatrinen hoito ja Muurolan sairaalakiinteistö Valtuustoseminaari 9.6.14 Sanna Blanco Sequeiros Psykiatrian tulosaluejohtaja Lyhyt historia Muurolan keuhkotautiparantola 1920 -luvulla Parantolan pihalla

Lisätiedot

Mitä on kokemusasiantuntijuus?

Mitä on kokemusasiantuntijuus? Mitä on kokemusasiantuntijuus? www.epshp.fi/voimaa 16.1.2018 Kokemusasiantuntija koulutus Kokemusasiantuntijakoulutus on rakennettu Voimaa arkeen - kurssitoiminnan sisälle, koulutus kestää 10 kk tammikuujoulukuu

Lisätiedot

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli 2009 työryhmän ehdotukset Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli -2009 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän ehdotukset mielenterveys-

Lisätiedot

Tanja Tiainen Aluepäällikkö 11.2.2014

Tanja Tiainen Aluepäällikkö 11.2.2014 Tanja Tiainen Aluepäällikkö 11.2.2014 Hoidon haasteet Alueelliset erot hoidon määrässä ja laadussa suuria Tiukat diagnoosikriteerit >hoitoon pääsyn kriteerit Diagnoosien eriarvoisuus Aikuisten hoitoon

Lisätiedot

TUTKIJAN NÄKÖKULMAA VERTAISUUDESTA. Seinäjoki Päivi Rissanen Terveystieteiden jatko-opiskelija

TUTKIJAN NÄKÖKULMAA VERTAISUUDESTA. Seinäjoki Päivi Rissanen Terveystieteiden jatko-opiskelija TUTKIJAN NÄKÖKULMAA VERTAISUUDESTA Seinäjoki 14.11. Terveystieteiden jatko-opiskelija TOIMINTAMUODOT 2 PALKKA /PALKKIO PERUSTA OMA- KOHTAINEN KOKEMUS Kokemusasiantuntijatoiminta Vertaistuki Ammatillinen

Lisätiedot

Kokemustieto päätöksenteossa asiantuntijana kehittäjäkumppani

Kokemustieto päätöksenteossa asiantuntijana kehittäjäkumppani Kokemustieto päätöksenteossa asiantuntijana kehittäjäkumppani Susanna Mutanen, projektityöntekijä KSSHP Asiakkaat- ja sote: Mitä merkitsee osallisuus ja valinnanvapaus? Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Mielekkäästi tulevaan Levi 23.4.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö

Mielekkäästi tulevaan Levi 23.4.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Mieli 2009 mielenterveys ja päihdetyön suunnitelma Mielekkäästi tulevaan Levi 23.4.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Mieli 2009-työryhmän 18 ehdotuksesta Mielenterveys-

Lisätiedot

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi

Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013 www.tyynela.fi 2 Erityisesti Isä-projektin lähtökohdat Verkostoista noussut huoli päihteitä käyttävien isien isyydestä/ isättömistä lapsista Isäkeskeinen

Lisätiedot

Kokijasta asiantuntijaksi

Kokijasta asiantuntijaksi Kokijasta asiantuntijaksi Kokemuskouluttaja Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Opastava hankkeen seminaari Työväenmuseo Werstas auditorio 29.5.2013 Kokija asiantuntija? Kuka on

Lisätiedot

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,

ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: 11.3. milj. euroa 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Ehdot mm.: Yhteistyö muiden valtakunnallisten

Lisätiedot

LUONNOS TULEVAISUUDEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN HAHMOTELMAA

LUONNOS TULEVAISUUDEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN HAHMOTELMAA LUONNOS TULEVAISUUDEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN HAHMOTELMAA Valmisteluhankkeen ohjausryhmä 12.5.2016 PERUSAJATUS Joustava, dynaaminen ja kansalaisen tarpeeseen vastaava palveluverkosto, jossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila

Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila Lataa Kirjailija: Elina Mattila ISBN: 9789514485404 Sivumäärä: 180 Formaatti: PDF Tiedoston

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa

Lisätiedot

SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ. Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013. Aulikki Kananoja

SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ. Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013. Aulikki Kananoja SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013 Aulikki Kananoja SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KÄSITTEESTÄ (1) Kaksi lähestymistapaa: Toiminnallinen: se osa

Lisätiedot

Sopimusvuoren kotikuntoutus

Sopimusvuoren kotikuntoutus Association & Foundation Sopimusvuoren kotikuntoutus Tietokoneavusteinen kotikuntoutus on ry:n ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke 15.8.2010-31.12.2011. Osa hankkeen rahoituksesta tulee välittäjä

Lisätiedot

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty?

Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Mistä on hyvät päihde- ja mielenterveyspalvelut tehty? Kokkola 14.11.2016 Sirpa Vainio Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille (PPPR) -hanke Palvelumuotoilulla parempia palveluita riskiryhmille

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015

TAMPEREEN KAUPUNKI. Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Avopalvelut - yhdessä tehden Esittely 2015 Toiminta-ajatus Avopalvelut edistävät, tukevat ja hoitavat tamperelaisten terveyttä, psyykkistä hyvinvointia ja sosiaalista turvallisuutta sekä valmiuksia sujuvaan

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Kokemusosaaminen. Osallisuuden edistämisen malli

Kokemusosaaminen. Osallisuuden edistämisen malli Kokemusosaaminen Osallisuuden edistämisen malli Sokra-koordinaation ohjausryhmän kokous 23.4.2019 Osallisuuden edistämisen malli: Kokemusosaaminen Thl.fi/Sokra Osallisuuden edistämisen mallit 2 23.4.2019

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta

Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Yhdessä hyvä OTE / Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjala ja Kymenlaakso Versio 1.0 kesäkuu 2018 Tavoite ja mitä uutta osio tuo Ratkaisukeskeinen voimavaravalmennus

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne

Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne Lapin päihdepalvelujen kehittäminen osana päihdetyön kehittämisyksikkörakennetta 12.3.2009 1 12.3.2009 2 Koordinaatioprojektin

Lisätiedot

HIV-potilaan hoitotyö K-SKS

HIV-potilaan hoitotyö K-SKS HIV-potilaan hoitotyö K-SKS Valtakunnallinen HIVkoulutuspäivä 13.2.13 sh Ulla-Maarit Tiainen MITÄ KESKI-SUOMEN HIV -HOITOTYÖHÖN KUULUU TÄNÄÄN, n HIV-potilaita on hoidettu sisätautien pkl:lla 90-luvun alusta

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla

Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla Kokemusasiantuntija päihdeasiakkaan apuna Vantaan terveysasemilla Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 14.2.2017 Eila Koivunen, terveyspalvelupäällikkö Vantaan kaupunki Taustaa: Ensin Mielen Avain

Lisätiedot

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus

Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus Ehkäisevä työ kuuluu kaikille: Monialaisessa työssä sen salaisuus 18. Kansallinen väkivaltafoorumi Lähisuhdeväkivalta on kansallinen häpeä tavoitteena turvallisuus Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori,

Lisätiedot

Veijo Nevalainen Mielenterveystyön ylilääkäri Imatra. Väkivallaton mielenterveystyö

Veijo Nevalainen Mielenterveystyön ylilääkäri Imatra. Väkivallaton mielenterveystyö Veijo Nevalainen Mielenterveystyön ylilääkäri Imatra Väkivallaton mielenterveystyö Väkivallaton mielenterveystyö Potilaiden turvallisuus Väkivallaton mielenterveystyö Hoidon pakkokeinot Henkilökunnan turvallisuus

Lisätiedot

Mielenterveysneuvoston aloite mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttava toiminta

Mielenterveysneuvoston aloite mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttava toiminta Mielenterveysneuvosto 23 06.11.2014 Perusturvalautakunta 23 03.03.2015 Mielenterveysneuvoston aloite mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kuntouttava toiminta MTNEU 06.11.2014 23 Puheenjohtaja ehdottaa:

Lisätiedot

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti

Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti Lapsen paras - yhdessä enemmän Pääkaupunkiseudun LAPE-hanke Erityis- ja vaativa taso Terveydenhuolto/HUS Marjaana Karjalainen 1 GMI - Nuorten geneerinen mielenterveysinstrumentti

Lisätiedot

TERVEYDENHOITAJA ASIAKKAAN MIELENTERVEYDEN TUKENA

TERVEYDENHOITAJA ASIAKKAAN MIELENTERVEYDEN TUKENA TERVEYDENHOITAJA ASIAKKAAN MIELENTERVEYDEN TUKENA Ei me olla terapeutteja 15.3.2019 Rovaniemi Tarja Kellosalo ja Minna Rytkönen Helppoa on tehdä ihminen hulluksi Ota häneltä pois kaikki ja katso kuinka

Lisätiedot

Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita

Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita Kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten asiantuntemuksen yhdistäminen Jaana Tuomela 16.1.2019 Harjavalta Satakunnan yhteisökeskus www.yhteisokeskus.fi

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

Matti Kaivosoja. LT, ylilääkäri, psykiatrian tulosaluejohtaja K-PSHP apulaisopettaja, Turun yliopisto, lastenpsykiatria

Matti Kaivosoja. LT, ylilääkäri, psykiatrian tulosaluejohtaja K-PSHP apulaisopettaja, Turun yliopisto, lastenpsykiatria Matti Kaivosoja LT, ylilääkäri, psykiatrian tulosaluejohtaja K-PSHP apulaisopettaja, Turun yliopisto, lastenpsykiatria Matti Kaivosoja - Sairaalapäivät 2010 1 Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri

Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa

Lisätiedot

TAY Tehostetun avohoidon yksikön henkilöstö

TAY Tehostetun avohoidon yksikön henkilöstö TAY Tehostetun avohoidon yksikön henkilöstö Oh S.Puro, aoh Milla Pyötsiä, os.siht. Vuojärvi 14 hoitajaa; J.Virta, H.Malkavaara,O.Luhti, A.Tiala, A.Ruth, L.Turunen, E.korhonen, J.Leikas, K-M.Solismaa, M.Sainio,

Lisätiedot

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Eija Stengård, johtava psykologi Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tampereen kaupunki Omaisten

Lisätiedot

ASIAKKAAN ÄÄNI; MIKÄ ON AUTTANUT, MITÄ PARANNETTAVAA PALVELUISSA?

ASIAKKAAN ÄÄNI; MIKÄ ON AUTTANUT, MITÄ PARANNETTAVAA PALVELUISSA? ASIAKKAAN ÄÄNI; MIKÄ ON AUTTANUT, MITÄ PARANNETTAVAA PALVELUISSA? Alueellinen mielenterveyspäivä 28.3.2017 Kokemusasiantuntija Raija Kauranen LAITA UUSI NIMI Alueellinen mielenterveys päivä 21.11.2016

Lisätiedot

Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut

Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut Vertaisuus ja kokemus = inhimillisen toiminnan perusasioita Hoito- ja kuntoutusjärjestelmissä

Lisätiedot

Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu

Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu 21.9.2006 Tuomas Alasalmi konsernijohtaja Lähde: KEVA Lähde: KEVA 1 2 Elinajanodote vuosina 1980 ja 2000 Naiset Miehet 2000 1980 2000 1980 Ruotsi 77,4 72,8 Ranska

Lisätiedot

Ensitiedon merkitys psyykkisissä sairauksissa. Juha Katajamäki Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ylilääkäri, psykiatrian toimialue, kuntoutus

Ensitiedon merkitys psyykkisissä sairauksissa. Juha Katajamäki Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ylilääkäri, psykiatrian toimialue, kuntoutus Ensitiedon merkitys psyykkisissä sairauksissa Juha Katajamäki Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Ylilääkäri, psykiatrian toimialue, kuntoutus Aluksi Mielenterveyden ongelmat ovat hyvin tavallisia. Ne vaikeuttavat

Lisätiedot

Näkökulmia kuntoutumiseen. Jari Koskisuu 2007

Näkökulmia kuntoutumiseen. Jari Koskisuu 2007 Näkökulmia kuntoutumiseen Jari Koskisuu 2007 Mielenterveyskuntoutuksen tehtävistä Kehittää kuntoutumisvalmiutta Tukea kuntoutumistavoitteiden saavuttamisessa Tukea yksilöllisen kuntoutumisen prosessin

Lisätiedot

Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen lastensuojelulaitosten ja lasten- ja

Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen lastensuojelulaitosten ja lasten- ja LAPE-Kymenlaakso Lastensuojelun laitoshoidon monitoimijainen kehittäminen - lastensuojelulaitosten ja lasten- ja nuorisopsykiatrian välinen yhteistyö LAPE-Kymenlaakson laitoshoidon kehittämisen tavoitteet

Lisätiedot

Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla

Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Arvio tarkkailun aloittamisesta Nuori ja vanhemmat Huolen herääminen ja yhteydenotto Ei Kyllä Lähettävä lääkäri Välitön hoidon tarpeen arviointi Haluaako nuori

Lisätiedot

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015 ja asiakkaan aseman vahvistaminen osallisuutta tukemalla

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015 ja asiakkaan aseman vahvistaminen osallisuutta tukemalla Mieli 2009 työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015 ja asiakkaan aseman vahvistaminen osallisuutta tukemalla VAASA 14.12.2009 Maritta Vuorenmaa 1 Näkökulmia: 1. Mielenterveys-

Lisätiedot

Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä

Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä Järjestöjen laaja-alainen toiminta päihdetyössä TURUN ENSI-JA TURVAKOTIYHDISTYS RY Pidä kiinni -hoitojärjestelmän avopalveluyksikkö Olivia Perustehtävät: Kohderyhmä: Menetelmät: - Lapsen ja vanhemman välisen

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja ESH

Opiskeluhuolto ja ESH Opiskeluhuolto ja ESH Yhteistyön vahvistaminen 19.9.2018 Minna Nikula Ylilääkäri HUS Nuorisopsykiatria Nuorten Geneerinen Mielenterveysinstrumentti, (GMI) Lähtökohtia GMI kehittämiselle Keskiössä nuori

Lisätiedot

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus

Lisätiedot

Kokemus- ja vertaisarvioinnin menetelmät kohti laadulla kilpailua? Mielenterveysmessut Päivi Rissanen

Kokemus- ja vertaisarvioinnin menetelmät kohti laadulla kilpailua? Mielenterveysmessut Päivi Rissanen Kokemus- ja vertaisarvioinnin menetelmät kohti laadulla kilpailua? Mielenterveysmessut 17.10.2015 Päivi Rissanen kokemustutkija MTKL Sukunimi Sukunimi Sukunimi 2015 1 Käsitteitä Kokemustutkimus Kokemusarviointi

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen I Asiakkaan asemaa vahvistetaan terveysasemilla psykiatrisia hoitajia päihdeongelmaisten hoidon työnjakoa sovittu

Lisätiedot

Näkemyksiä kokemusasiantuntijatoiminnan vaikuttavuudesta

Näkemyksiä kokemusasiantuntijatoiminnan vaikuttavuudesta Näkemyksiä kokemusasiantuntijatoiminnan vaikuttavuudesta Esa Nordling, PsT Mielenterveysyksikkö Kehittämispäällikkö 22.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kokemusasiantuntijatoiminnan vaikutuksia voidaan

Lisätiedot

Työllistämistä vai kuntoutusta?

Työllistämistä vai kuntoutusta? Työllistämistä vai kuntoutusta? Raija Kerätär Kuntoutuslääkäri, työterveyshuollon erikoislääkäri, työnohjaaja www.oorninki.fi työttömyysaika Pitkäaikaistyöttömät/työttömät Poikkileikkaus työttömistä hetkellä

Lisätiedot

kohti päihteetöntä elämää vuodesta 1995

kohti päihteetöntä elämää vuodesta 1995 kohti päihteetöntä elämää vuodesta 1995 Osa Honkalammen tarinaa Pykälää parempi maailma Honkalampi on ollut olemassa jo vuodesta 1991 lähtien pitämässä huolta, että jokaisella on mahdollisuus antaa parhaansa.

Lisätiedot

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Luustotiedon ajankohtaispäivät 27.11.2013 Helsinki LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Pirjo Hulkkonen, Etelä-Karjalan keskussairaala, EKSOTE Iiris Salomaa, KAAOS-klinikka, Lahden kaupunki Pauliina Tamminen, Suomen

Lisätiedot

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Pukinmäen terveysasema- ja neuvolapalvelut Malmin terveysasema 19 lääkärin terveysasema, jossa hyvä työvoimatilanne

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät. Kokkola Projektikoordinaattori Esa Aromaa THL

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät. Kokkola Projektikoordinaattori Esa Aromaa THL Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Kokkola 15.11.2010 Projektikoordinaattori Esa Aromaa THL 1 Vaikuttavan päihdehoidon perusperiaatteet Hoidon täytyy olla tarvittaessa nopeasti saatavilla Hoidon täytyy keskittyä

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue

TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, 4.9.2017 Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue TERVEYSSOSIAALITYÖ Sosiaalityötä terveydenhuollossa potilaan terveyden,

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

KOKEMUSASIANTUNTIJUUS B A L A N S S I R Y

KOKEMUSASIANTUNTIJUUS B A L A N S S I R Y KOKEMUSASIANTUNTIJUUS B A L A N S S I R Y 2 0 1 3 SOSIOKULTTUURINEN VAHVISTAMINEN Tarvitaan vain nämä kädet maailman muuttamiseksi. Kaiken ei tarvitse valmistua heti saa olla huomisen raakile ylihuomisen

Lisätiedot

Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn

Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn Jaana Vanhala Vastaava ohjaaja Kulttuuripaja Marilyn Kulttuuripajatoiminta pähkinänkuoressa Koulutetut vertaisohjaajat vetävät toiminnallisia vertaisryhmiä 18-35 vuotiaille haastavassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

Asunto ensin periaate arjessa

Asunto ensin periaate arjessa Asunto ensin periaate arjessa Pathways, housing first, Sam Tsemberis, 1992, New York Ei valita asukkaita. Asukkaaksi pääsee hakemisjärjestyksessä. Asuminen tapahtuu normaalin asuntokannan puitteissa. Asukkaat

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot