KOKOONTUMISEN RAKENNE ALOITUS:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOKOONTUMISEN RAKENNE ALOITUS:"

Transkriptio

1 Seikkailijat ovat vuotiaita partiolaisia. Seikkailijajoukkuetta johtaa sampo, joka on vaeltaja tai aikuinen. Lisäksi apuna voi toimia aikuinen tukijohtaja. Seikkailijat kokoontuvat isompana joukkueena, joka voidaan jakaa tarvittaessa pienempiin vartioihin. Sampo päättää, mitä aktiviteetteja toteutetaan pienissä ja mitä isoissa ryhmissä. Seikkailijoiden ohjelma koostuu ilmansuunnista. Ohjelma alkaa kuukauden kestävällä tervetuloa -vaiheella, jonka aikana tutustutaan omaan seikkailijajoukkueeseen ja partioon. Tervetuloa -vaiheen jälkeen siirrytään tekemään pääilmansuuntia: pohjoista, etelää, itää ja länttä. Ilmansuunnista tehdään kaikki aktiviteetit. Kuhunkin pääilmansuuntaan sisältyy parisenkymmentä aktiviteettia eli tekemistä, kaksi retkeä, osallistuminen seikkailijakisoihin tai muuhun kisatapahtumaan, vähintään yksi taitomerkki. Nämä menovinkit sisältävät Tervetuloa ja Pohjoinen -ilmansuunnat. Riippuen milloin retkeilette jne. voi olla järkevää muuttaa toimintasuunnitelman järjestystä, jotta retkellä kaikki osaavat tarvittavat taidot. Toimintasuunnitelmaan kannattaa perehtyä tarkasti, jotta osaa neuvoa seikkailijoille aina tarvittavat asiat esim. seuraavaa kokousta varten. Kaikkia aktiviteetteja ei välttämättä ole tarkoitus tehdä yhdessä, (esimerkiksi seikkailijan liikunta), jolloin voitte tehdä kokoontumisessa jotain muuta, tai jakaa jonkin toisen kokouksen aktiviteetit useammalle kokoontumiselle. Huomioi myös, että sovit tarpojien kanssa hyvissä ajoin, milloin he tulevat opettamaan seikkailijoille puukonkäyttöä. Huomioithan myös, että osa aktiviteeteista toteutetaan retkellä sekä erityiskokouksissa, lista niistä lopussa. Lopusta löytyy lisäksi ohjelista Partiolaulut ja leikit -taitomerkin suorittamiseen. Suorittakaa taitomerkki kokousten ohella syksyllä. Osa sen tehtävistä tulee kokouksissa toteutettua (esim. leikit) muutenkin. Muista, että kaikista tähdillä merkityistä löytyy lisäohjeita seikkailijoiden materiaalipaketista. Materiaalipaketista löytyy myös leikkiohjeita ja malli retkikirjeestä ym. KOKOONTUMISEN RAKENNE ALOITUS: Kokoontuminen alkaa kaikkien kokoontuessa pöydän ääreen tai muuhun paikkaan, ja rauhoittuessaan kuuntelemaan johtajaa. Lapset merkitsevät aluksi myös läsnäolotaulukkoon oman läsnäolonsa, jos tällainen on käytössä. Kokous voi myös alkaa yhteisellä huudolla tai vaikka lyhyellä aloitusleikillä. Tärkeää on, että kaikki tulevat ajoissa paikalle, ja että kokouksella on selkeä alku, jolloin rauhoitutaan hetkeksi ja aloitetaan kokous yhdessä. Muista siis itse näyttää esimerkkiä

2 saapumalla aina ajoissa. Aloitukseen kannattaa luoda lauman omat perinteet. Lisäksi kannattaa ehdottomasti jo toimintakauden alussa muistaa kertoa seikkailijoille, kuinka kololle tullaan ja kuinka sieltä lähdetään turvallisesti. Sekä missä menee pihan rajat leikkiessä jne. LOPETUS: Lopetuksessa kannattaa jakaa leirikirjeet ym. tiedotteet ja muistuttaa lapsia ensi viikon kokouksesta sekä muista aiheista. Kokoontumisien lopetukselle kannattaa, kuten aloitukseenkin, luoda lauman oma perinne. Esimerkiksi sadun lukeminen, laulaminen, sisaruspiiri ja laulaminen tai sähköttäminen, ovat hyviä keinoja rauhoittua porukalla hetkeksi ennen kotiin lähtöä. LEIKKIMINEN: Seikkailija ei ole liian vanha leikkimään ja leikkiminen onkin tärkeä osa kokoontumisia. Ilta ei kuitenkaan saisi koostua pelkästään leikkimisestä. Leikin avulla lapsille on helppoa opettaa erilaisia asioita ja taitoja. Kokouksessa kannattaa kuitenkin muun ohjelman ohella voi leikkiä hippaa tms. jos jää ylimääräistä aikaa. Myös piirtäminen, askarteleminen jne. ovat hyviä tapoja sekä opettaa taitoja, että vapaammin kuluttaa ylimääräistä aikaa, jos sitä jää esimerkiksi kokouksen loppuun. Menovinkeissä leikki on merkitty joka kokoukseen, se kannattaa toteuttaa jos aikaa jää. Jos leikin kohdalla ei lue jotain tiettyä vaihtoehtoa, voitte keksiä itse mitä haluatte leikkiä.* SIIVOUS: Ennen loppumenoja siivotaan aina tehdyt sotkut yhdessä pois. Paikka kaikelle ja kaikki paikalleen! PUKEUTUMINEN: Seikkailijoita kannattaa alusta asti muistuttaa, että jokaiseen kokoukseen tulee pukeutua niin, että tarkenee leikkiä ja toimia myös pihalla. UUDET ASIAT: Kokoontumisissa opetellaan paljon uusia asioita. Näiden oppimisesta ei kuitenkaan saa syntyä stressiä. Käykää aina uudet asiat rauhassa läpi, opetelkaa ja muistakaa kerrata joko kokoontumisen lopussa tai vaikka myöhemmissä kokoontumisissa.

3 Ilmansuunta: Tervetuloa I. Aktiviteetti: Seikkalijajoukkue ja lippukunta Tarvikkeet: esim. lippukunnan huivi, merkkejä, lippukunnan lippu, aktiviteettikortteja seikkailijoille jne. Aluksi Sampo esittelee itsensä ja kertoo itsestään asioita. Myös sammon yhteystiedot tulee merkitä seikkailijalle tietoon. Jos joukkueessa on toisilleen vieraita seikkailijoita, voitte leikkiä tutustumisleikkiä.* Uusi seikkailija ei vielä hahmota lippukunnan kokoa tai sen organisaation rakennetta. Tavoitteena on, että seikkailija ymmärtää, että sudenpennut ovat seikkailijoita nuorempia ja tarpojiin siirrytään seikkailijoiden kaksi - kolmevuotisen ohjelman jälkeen. Tärkeää on myös, että ensimmäisissä seikkailijakokouksissa ennen kaikkea tutustutaan toisiin seikkailijoihin sekä sampoon tai sampoihin. Tutustukaa oman lippukunnan huiviin, huivimerkkiin, lippuun ja muihin tunnuksiin. Jokaisella seikkailijalla tulee olla vähintään partiohuivi kaikissa partiotilaisuuksissa. Partiohuivi on partiolaisen tärkein tunnusmerkki. Jos lippukunnan perinteisiin kuuluu, että huivin saa lupauksenantotilaisuudessa, kerro siitä seikkailijoille. Hyvä toimintasuunnitelma on joukkueen laadukkaan toiminnan edellytys. Se on hyvä käydä läpi yhdessä joukkueen kanssa ensimmäisessä kokouksessa. Selitä seikkaiijoille myös, miksi aktiviteetteja ja taitomerkkejä tehdään. Miettikää yhdessä, mikä on hyvä aika retkille ja erikoiskokouksille. Kerro myös seikkailijapelistä. Kerro seikkailijoille tärkeät päivämäärät, kuten lupauksenanto tai lippukunnan yhteiset tapahtumat, heti, kun saat itse ne tietää. Muistuta, että ilman viikkokokouksissa opittuja taitoja ei voi lähteä retkille ja että erikoiskokous menettää arvonsa, jos niitä on liian usein. Aloittakaa pikkuhiljaa myös vartiojärjestelmän käyttö. Jaa joukkue seuraavissa kokouksissa vartioihin ja nimeä vartionjohtajat. Vartioissa voidaan ensimmäisinä kertoina tehdä vain osa kokouksen ohjelmasta ja tulevaisuudessa enemmän. Vartioiden kokoonpanot voivat vaihdella ainakin alussa. Leikki

4 II Aktiviteetti: Joukkueen huuto Aktiviteetti: Joukkueen säännöt Aktiviteetti: Merimiessolmu (Ilmansuunnasta pohjoinen) Tarvikkeet: solmua tai partiohuivit kaikille, kartonkia, tusseja Joukkueelle on hyvä keksiä yhteinen huuto tai muu tunnistautuminen. Ohjeista joukkuetta keksimään vartioittain joukkueelle huutoja. Koehuutakaa huutoja ja valitkaa paras. Jos joukkueella on jo olemassa peritty huuto, opetelkaa se ja muutama muukin lippukunnan perinteinen huuto. Myös oman piirin huuto on hyvä osata.* Huuto voi olla pidempikin, esimerkiksi räpäytys. Joissakin lippukunnissa ei ole huutoperinnettä. Keksikää huudon sijasta esimerkiksi salainen tunnus, tervehdys tai koputus. Myöhemmin voitte luoda omaa symboliikkaa myös vartioille. Ennen uuteen asiaan siirtymistä, voitte leikkiä jonkin lyhyen leikin* Keskustelkaa yhdessä siitä, millaisia sääntöjä joukkue tarvitsee ja laatikaa niistä sääntötaulu. Sammon kannattaa vilkaista kasvatustavoitelistaa* ennen sääntöjen laatimista. Kyse ei ole vain komean sääntölistan laatimisesta. Tehtäväsi on saada seikkailijat ymmärtämään, ettei sääntöjä laadita johtajaa varten vaan heitä itseään varten. Jos ja kun sääntöjä rikotaan, palatkaa niihin aina uudestaan ja keskustelkaa siitä, miksi tällainen sääntö on päätetty laatia. Noudattamattomat säännöt menettävät merkityksensä. Jättäkää sääntötauluun tilaa uusille säännöille. Opetelkaa merimiessolmu*. Kerro seikkailijoille, että merimiessolmu on yleisin solmu partiohuivin solmimiseen, vaikka muitakin vaihtoehtoja toki on.

5 III Aktiviteetti: Viiri ja päiväkirja Aktiviteetti: Kirjuri (Pohjoinen -ilmansuunnasta) Tarvikkeet: Askartelutarvikkeet, nahkaa, kyniä, narua, tms. tarvikkeita valitsemaanne tunnusta varten. Valmistakaa yhdessä joukkueelle omia tunnuksia. Tehkää viiri ja päiväkirja. Viirin voi valmistaa esimerkiksi nahasta ja päiväkirjan sitoa itse tai askarrella valmiille viholle kannet. Mikäli viiri ja päiväkirja siirtyvät teille perintönä, valmistakaa joukkueelle jotakin muuta omaa, esimerkiksi arkku, säästölipas, teline aktiviteettikorttien säilytystä varten, avaimenperä, maskotti tai virallinen leimasin. Tässä kokouksessa aloitatte myös kirjuri -aktiviteetin. Seikkailija kirjoittaa omalla vuorollaan joukkueen päiväkirjaan tai kronikkaan, joukkueen kuulumisia ja mitä kokoontumisissa on tehty ja opittu. Jokainen voi kirjoittaa kotona omalla ajallaan, sen jälkeen kun ensimmäinen juttu on kirjoitettu kokouksessa yhdessä.

6 IV Aktiviteetti: Partioasu Aktiviteetti: Partiotavat Käykää läpi partiotapoja ja niiden taustoja. Miksi kätellään vasemmalla kädellä? Kuinka tehdään partiotervehdys? Tutustukaa myös lipun tervehtimiseen. Kerro huutokulttuurista. Huutakaa lippukunnan omaa huutoa, laulakaa partio- ja ruokalauluja. Voit pitää yhdessä kokouksessa partiotapatietoiskun, mutta partiotapoja ja historiaa kannattaa ottaa esille myös pieninä paloina, toiminnallisesti oikeissa yhteyksissään, jotta tieto linkittyisi käytännön toimintaan ja olisi myöhemminkin mielessä. Jos itse olet uusi partiolainen, kannattaa pyytää lippukunnasta kokeneempaa johtajaa kertomaan erilaisista partiotavoista ja perinteistä. Tarkoitus ei ole antaa seikkailijoille sellaista kuvaa, että kaikki nämä tavat on muistettava ja niitä noudatettava, enemmänkin, että partiossa on erilaisia hauskoja tapoja joista partiolainen tunnistaa toisen partiolaisen. Korosta myös, että kaikissa ryhmissä ja lippukunnissa voi olla erilaisia perinteitä. Leikki

7 Ilmansuunta: Pohjoinen VI Aktiviteetti: Saha Aktiviteetti: Jokamiehen oikeudet Tarvikkeet: Sahoja, rimoja, ensiapuvälineet, jokamiehen oikeudet Seikkalijat harjoittelevat turvallista sahankäyttöä. Käykää ensin läpi turvallisuussäännöt ja sahatkaa sen jälkeen jokainen vuorollaan riu usta palat joilla saatte muodostettu merkit V ja O. Sahauksen jälkeen käykää läpi jokamiehenoikeudet*. Kerro seikkailijoille, mitä luonnossa saa tehdä ja mitä ei. Kun oikeudet on käyty läpi, leikkikää leikkiä jossa jokainen asettaa sahaamansa rimat kuvaamaan oikeaa (O) ja väärää (V). Sampo huutaa erilaisia tekoja ja seikkailija hyppää sen merkin kohdalle, onko teko väärin vai oikein. Jos aikaa jää, voitte vielä lukea tarinan*, jossa luonnossa liikkuja tekee asioita oikein ja väärin. Kun seikkailija huomaa jonkun olevan sallittua tai kiellettyä joka miehen oikeuksien mukaan, saa hän huutaa jonkun sovitun sanan. Erityistä: Muistuta seikkailijoita, että ensi kerralla kokkailette ulkona, joten omat ruokailuvälineet mukaan ja lämmintä vaatetta päälle.

8 VII Aktiviteetti: Retkiruokaa Aktiviteetti: Retkikeitin Tarvikkeet: retkikeittimiä, polttoainetta, tulitikkuja, käsidesiä, ruokatarvikkeet, ruokailuvälineet, tiskausvälineet, ensiapuvälineet Seikkailijat tutustuvat retkikeittimen käyttöön, turvallisuuteen ja hygienian tärkeyteen retkikokkailussa. Lopuksi jokainen osallistuu jonkun helpon retkiruoan* kokkailuun keittimellä. Jos kokkailette vartioittain, pikakouluta vartionjohtajat retkikeittimien käyttöön ja varmista, että jokainen seikkailija osaa lopulta purkaa ja pakata, sekä käyttää retkikeitintä. Lopuksi syökää, siivotkaa ja tiskatkaa yhdessä.

9 VIII Aktiviteetti: Rohkeuskoe Aktiviteetti: Partioihanteet Tutustukaa seikkailijan ihanteisiin*. Mitä ne tarkoittavat, ja mikä on niiden merkitys? Tehkää joukkueelle oma ihannetaulu kirjoittaen tai valokuvaten, esittäkää ihanteita pantomiimina tai tutustukaa vanhoihin lakeihin (ks. wiki.partio.net/partiolaki) ja pohtikaa, sopisivatko ne nykypäivään. Onko jokin muuttunut? Partioihanteet saattavat olla tuntemattomia nuorille ja uusille partiolaisille, joten ohjaa joukkueen keskustelua aiheesta vielä myöhemminkin ja ota ihanteet uudelleen esille esimerkiksi iltahiljentymisessä. Voitte tehdä ihanteista myös lauluja, runoja tai vaikka räpin! Ennen siirtymistä uuteen aiheeseen, voitte leikkiä jonkin lyhyen leikin* Ihanteiden jälkeen, pohtikaa kiusaamista ja sen estämistä. Seikkailija oppii tunnistamaan kiusaamisen eri muotoja. Seikkailija tutustuu hyviin tapoihin kiusaamistilanteen ratkaisemiseksi ja rohkaistuu olemaan kiusatun puolella. Keskustelkaa yhdessä kiusaamisesta ja siitä, missä kaikissa muodoissa sitä voi esiintyä. Miettikää myös, kuinka pahalta kiusaaminen voi kiusatusta tuntua, ja miksi on tärkeää puuttua kiusaamiseen ja puolustaa kiusattua. tehkää näytelmiä erilaisista kiusaamistilanteista ja miettikää, kuinka ne voitaisiin estää tai kuinka seikkailija voi niihin puuttua. Esim. kertomalla aikuiselle, olemalla kiusatun kaveri avoimesti ja puolustamalla häntä jne.

10 IX Aktiviteetti: seikkailijan liikunta Liikunta-aktiviteetti voidaan toteuttaa yksin tai yhdessä. Tehkää esimerkiksi liikuntakortit (kortit joissa ruudukot päivämäärälle, lajille ja kestolle), joiden avulla jokainen seikkailija saa viikon ajan seurata liikkumistaan. Käykää kortit läpi seuraavassa kokouksessa. Anna jokaisen kertoa, miten viikko on mennyt. Kommentoi ja rohkaise rakentavasti! Voitte myös liikkua yhdessä. Lähtekää esimerkiksi pyörä- tai melontaretkelle, pelatkaa jalkapalloa tai sählyä tai kokeilkaa jotakin hauskaa uutta lajia, kuten frisbeegolfia, tai uppopalloa, tai järjestäkää seikkailijoiden olympialaiset tai haastakaa toinen seikkailijajoukkue johonkin hauskaan lajiin. Muista, että kaikkien koululiikuntakokemukset eivät välttämättä ole positiivisia, joten pyri tekemään partioliikkumisesta toisenlaista! Yksi partion kasvatustavoitteista on ohjata partiolaisia terveisiin elämäntapoihin. Vaikka partio ei mikään urheiluseura olekaan, tulee ulkoilua ja liikuntaa tarjota lapsille ja nuorille osana partio-ohjelmaa. Tarkoituksena on, että partiossa panostetaan myös fyysiseen kuntoiluun ja opetetaan terveitä elämäntapoja. Partiossa liikunnan tarkoitus on olla monipuolista - seikkailijoista ei siis ole tarkoitus kasvattaa minkään yhden lajin taitajia, vaan tarjota nautinnollisia hetkiä liikunnan parissa luonnossa. Leikki

11 X Aktiviteetti: Nenäverenvuoto Aktiviteetti: Haavat ja hiertymät Tarvikkeet: laastaria, puhdistusainetta tai puhdasta vettä, sidetaitoksia, sideharsoa, näytteeksi rakkolaastareita, tekoverta tai ketsuppia, wc- tai talouspaperia, (leikki)kylmäpakkaus tai pusseja lunta varten Seikkailijat opettelevat tyypillisten retkellä sattuvien pienten haavojen ja hiertymien sekä nenäverenvuodon oikeaa ensiapua. Käykää ensin läpi yhdessä erilaiset haaverit, ja sen jälkeen seikkailijat kokeilevat pareittain erilaisten haavojen ym. hoitoa. * Nenäverenvuotoa seikkailijat voivat opetella hoitamaan maskeerattujen vartionjohtajien avulle. Jokaiselle vartionjohtajalle maskeerataan ketsupilla nenäverenvuoro ja seikkailijat hoitavat häntä oikeaoppisesti.

12 XI Aktiviteetti: Varusteluettelo Aktiviteetti: Karttamerkit Tarvikkeet: Karttamerkit (jos pelaatte muistipeliä myös joko valmiiksi askarrellut kortit tai välineet niiden askarteluun.), rinkka, retkitavaroita Tarvikkeet: Karttamerkit (jos pelaatte muistipeliä myös joko valmiiksi askarrellut kortit tai välineet niiden askarteluun.), rinkka, retkitavaroita Laatikaa yhdessä varusteluettelo retkelle. Miettikää, mitä tarvitsee ottaa mukaan ja mitä ei. Anna seikkailijoiden itse keksiä ja miettiä. Tämän jälkeen harjoitelkaa rinkan pakkaamista, ja miettikää, miksi rinkka kannattaa pakata tietyin tavoin. Voitte myös leikkiä erilaisia pakkausleikkejä* Tämän jälkeen opetelkaa tunnistamaan karttamerkkejä. Pelatkaa esimerkiksi muistipeliä, jossa merkki ja tarkoitus ovat pari.

13 XII Aktiviteetti: Heikot jäät Aktiviteetti: Siansorkka Tarvikkeet: köyttä tai narua, paperia, kyniä ym. piirustusvälineitä Seikkailija osaa tunnistaa paikkoja, joissa jää on heikkoa. Seikkailija tietää, että on olemassa erilaisia jäätyyppejä. Seikkailija tietää kuinka vahva jää kannattaa kulkijan. * Keskustelkaa yhdessä heikoista jäistä. Kerro paikoista, joissa jää on heikkoa. Käykää läpi erilaisia jäätyyppejä ja jään kantavuutta. Ohjeista vartionjohtajat harjoittelemaan vartioidensa kanssa heikkojen jäiden tunnistamista. Voitte myös harjoitella vaaratilanteista pelastamista. Jos on jo lunta, voitte kaivaa lumeen kuopan, joka on kuin avanto, ja pelastaa kavereita sieltä. Leikki: Piirtäkää erilaisia karttoja, joissa on vaarapaikkoja Lopuksi opetelkaa tekemään siansorkka* ja miettikää mihin sitä voisi parhaiten käyttää. Erityistä: Seuraavalla kerralla vuolette, joten muistuta jokaiselle, että oma puukko mukaan. Jaa lisäksi tarpojien tekemät tiedotteet asiasta, jos sellaisia on.

14 XIII Aktiviteetti: Puukko Tarvikkeet: puukot, puuta, ensiapuvälineet Seikkailija oppii turvallisen puukonkäytön ja vuolee itselleen voiveitsen. Tarpojat tulevat pitämään tämän kokouksen. Jos tarpojat eivät kuitenkaan voi pitää kokousta, ohjeet voiveitseen löytyy tarpojien materiaalipaketista. Erityistä: Jaa seikkailijoille tiedote ensi viikon nyyttäreistä, jolloin jokainen voi tuoda jotain herkkua jaettavaksi kaikkien kesken. On hyvä sopia joku tietty summa, esim. 1-3 euroa, paljonko herkku saa maksaa. Lisäksi voitte yhdessä sopia hieman, kuka tuo mitäkin. XV Nyyttärit Syökää, leikkikää ja juhlikaa yhdessä kulunutta syksyä! Tarvikkeet: mukeja, lautasia, talouspaperia/servettejä jne.

15 Erikoiskokouksissa toteutettavat: Aktiviteetti: Uimataito Harjoitelkaa uimista kesäleirillä tai uimahallissa. Riittävään uimataitoon vaadittava matka on 200 m, josta 50 m on selkäuintia. Vaihdelkaa siis rintauinnista selkäuintiin ja kokeilkaa muitakin eri uintityylejä. Suorittakaa halutessanne Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton (SUH) uintimerkki (harrastusmerkki, taitomerkki, uimamaisteri). Lisää tietoa näistä saat uimahallista rohkeasti kysymällä. Käykää läpi myös vesilläliikkujia koskevia sääntöjä ja harjoitelkaa pelastusliivien sekä turvavaljaiden käyttöä. Kilpailkaa lopuksi siitä, kuka pukee valjaat päälle nopeimmin. Muistakaa turvallisuus sekä valvojien riitävä määrä! Aktiviteetti: Kaupunkisuunnistus Seikkailija tutustuu oman kotikaupunkinsa tai kaupunginosansa osoitekarttaan ja suunnistaa sen avulla. Käykää läpi, kuinka osoitekarttaa luetaan ja suunnataan. Ohjeista vartionjohtajat toimimaan liikenteessä turvallisesti (mm. liikennesäännöt, toiminta eksymistilanteessa) ja lähetä vartiot merkityille rasteille tai kartalle merkittyyn määränpäähän. Huolehtikaa vartion turvallisuudesta. Pysykää yhdessä ja noudattakaa liikennesääntöjä! Voitte toteuttaa tämän myös yhdessä muiden seikkailijoiden kanssa. 1. Aloittakaa karttakävelyllä: Sampo kertoo lähtöpisteen, jonka seikkailijat etsivät kartoistaan. Sampo lähtee "kävelemään" kartalla, eli kertoo montako korttelia kävelee mihinkin suuntaan. Seikkailijat piirtävät sammon kertoman reitin karttaansa. Lopuksi pitää osata kertoa loppupiste. Tällaisia tarinoita voi myös kirjoittaa valmiiksi paperilapuille. 2. Käytännön harjoitukset: Sampo suunnittelee ja merkitsee rastiradan tai viuhkasuunnistuksen. Rasteilla voi olla tehtäviä, kirjainkoodeja tai karkkia piilossa, jolloin kartanluvusta ja rastien löytämisestä käydään kilpailu. Seikkailijoiden retkellä toteutettavat: Aktiviteetti: Nuotio* Seikkailija harjoittelee nuotiopohjan valmistamista, nuotion sytyttämistä ja sammuttamista käytännössä. Käykää läpi tulen käsittelyyn liittyvät turvallisuusohjeet. Tutustukaa oikeaoppiseen nuotion rakentamiseen, sytyttämiseen ja sammuttamiseen. Ohjeista vartionjohtajia tekemään nuotiot yhdessä vartioidensa kanssa turvallisesti. Älkää sytyttäkö ja sammuttako nuotioita turhaan, harjoitelkaa nuotion tekemistä ja sytyttämistä esimerkiksi retkellä ruoanlaittotarkoituksessa.

16 Voit myös pyytää paikalliselta palokunnalta apua tulenkäsittelyyn liittyvissä asioissa tai pyytää palomiehen kololle puhumaan tulenkäytöstä. Saatte varmasti oikeaa ja ajantasaista tietoa! Aktiviteetti: Yö laavussa Seikkailija yöpyy laavussa, louteessa tai erätoverissa. Sampo osallistuu pystyttämiseen, sillä kyseessä on seikkailijoiden ensikosketus kyseisiin majoitteisiin. Sampo myös nukkuu seikkailijoiden kanssa, joten jos sampoja on vain yksi, kannattaa pyytää toinen aikuinen mukaan ensimmäiselle yöretkelle. Auta ja ohjeista seikkailijoita majoitteiden pystyttämisessä. Pystyttäkää majoitteet vartioittain päivällä, kun seikkailijoilla on vielä virtaa ja on valoisaa. Valmistele pystyttämistä ja anna kaikille pientä tehtävää, jotta seikkailijat eivät turhaudu seisoskeluun. Motivoi seikkailijoita sillä, että ensi kerralla he tekevät kaiken itse. Huolehdi ennen nukkumaan menoa, että kaikilla on asianmukainen nukkumapaikka ja että tavarat ovat sateensuojassa. Turvallisuuden tunteen luominen on iltasella tärkeää: käykää läpi muun muassa pissareissut ja sopiva vaatetus. Muistuta, että aikuisen saa herättää tarvittaessa keskellä yötäkin, ja että esim. vessaan mentäessä on hyvä herättääkin, jotta johtaja osaa odottaa seikkailijaa turvallisesti takaisin. Taitomerkki: Partiolaulut ja leikit Valitse molemmista kohdista vähintään kolme tehtävää: Laulut 1. Osallistu erilaisten partiohenkisten laulujen laulamiseen ja opettele vähintään kaksi uutta laulua. Toteuttakaa esimerkiksi leirillä tai järjestäkää muiden seikkailijoiden kanssa yhteinen lauluilta 2. Opettele vähintään kaksi laululeikkiä. Tehkää kuten Osallistu lauluesityksen tai laulushow'n valmistamiseen ja esittämiseen tai osallistu jumalanpalveluksessa kuoroon. Valmistelkaa esimerkiksi lippukuntanne joulujuhlaan sopiva esitys 4. Osallistu tutun partiolaulun uudelleen sanoittamiseen ja esittämiseen. Josaain kokouksessa, kun jää aikaa (Esim. Kimin tarina -kokouksessa) sanoittakaa partiolaulu uusiksi. Huom, tämän voitte myös valmistella esitykseksi. Leikit 5. Leiki kahta erilaista hippa- ja sokkoleikkiä.

17 6. Leiki kahta erilaista heitto- ja palloleikkiä. 7. Leiki kahta erilaista viestileikkiä. 8. Leiki kahta erilaista maastoleikkiä (esim. kymmentä tikkua laudalla, kirkonrottaa, lipunryöstöä).

Huomaathan, että Sudenpennun jäljet -kirjasta löytyy paljon materiaalia jokaiseen aktiviteettiin ja kokoontumiseen.

Huomaathan, että Sudenpennun jäljet -kirjasta löytyy paljon materiaalia jokaiseen aktiviteettiin ja kokoontumiseen. Sudenpennut ovat 7-10-vuotiaita partiolaisia, jotka kokoontuvat laumailtoihin, joita johtaa akela. Jokaisella laumalla on oma nimensä, huutonsa, viirinsä jne. tunnusmerkkinä. Sudenpentujen ohjelma koostuu

Lisätiedot

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia Vaeltajat (18-22v): Partiomedia Tavoite: Vaeltaja tuntee partiossa käytetyt eri mediat ja miten ne soveltuvat eri viestintätarpeisiin. Hän on vastuussa sisällön tuottamisesta johonkin partiomediaan. Vaeltaja

Lisätiedot

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN TEKEMISEKSI ESIKOULUJEN PARTIOVIIKKO & KOULULAISTEN PARTIOSEIKKAILU PA RT I O.F I/PA RT I O S E I K KA I L U PA RT I O.F I/E S I KO U L U T TOIMITTANUT:

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja Ikäkaudet Perhepartio -Uusin lisäys partiotoimintaan -Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja -Perhepartio ei käytä vielä partio-ohjelmaa

Lisätiedot

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA KAIKKI IRTI KESÄLEIRISTÄ! Tulevana kesänä on suunta lippukunnan omalle kesäleirille. Nappaa tästä vinkit käyttöösi: Kesäleiri on monelle matalan

Lisätiedot

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. PARTION IKÄKAUDET ESITYKSEN KULKU Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon. Esityksen päättäminen. YLEISTÄ IKÄKAUSISTA, PARTIOPOLUSTA

Lisätiedot

Taso 1: Pidän yksin omalle ryhmälleni hiljentymishetken

Taso 1: Pidän yksin omalle ryhmälleni hiljentymishetken Aktiviteetti: Hiljentyminen Taso 1: Pidän yksin omalle ryhmälleni hiljentymishetken Tavoite: Tarpoja oppii hiljentymään ja rauhoittumaan kokouksen jälkeen. Vartionjohtajan ohje: Kun kevään tai syksyn kokoukset

Lisätiedot

Lippukunta- vierailu

Lippukunta- vierailu Lippukuntavierailu Sisältö Tekijät Mikä on Koululaisten Seikkailuviikko? s. 3 Yhteydenotto kouluun tai iltapäiväkerhoon s. 4 Vierailun suunnittelu s. 5 Ohjelma s. 7 Ulkona toteutettava s.7 Sisällä toteutettava

Lisätiedot

Luovuustarpon tavoitteena on, että tarpoja noin puolen vuoden kestoisen tarpon aikana

Luovuustarpon tavoitteena on, että tarpoja noin puolen vuoden kestoisen tarpon aikana Tarpojat ovat 12-15 -vuotiaita partiolaisia. Tarpojaohjelma koostuu neljästä puolen vuoden jaksosta eli tarposta: leiri, luovuus, selviytyminen ja yhteiskunta. Vartionjohtajan ja koko vartion tukena on

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA

OPAS SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA A K E L A N OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA AKELAN OPAS 3. SUDENPENTUJEN VANHEMPAINILTA Tekstit: Ohjelmaryhmä, sudenpenturyhmä, Suvi Jaakkola Avustajat: Partiotalo Kuvitus: Annu Martelius Taitto:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä

TEHTÄVÄKÄSKY Perheretki ERÄTAIDOT. Rasti 1. Tehtävä Erätulilla. Aika ja taitotehtävä ERÄTAIDOT Rasti 1 Erätulilla Aika ja taitotehtävä Aika alkoi tehtäväkäskyn saatuanne ja katkeaa narun katketessa. Rastimies keskeyttää suorituksen viimeistään 30 minuutin kuluttua. Vartion tehtävänä on

Lisätiedot

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi

Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi Kurjenpesän päiväkodin TOISTA KUNNIOITTAVAN KÄYTÖKSEN SUUNNITELMA toimintakaudeksi 2016-2017 12.10.2016 Kiusaaminen on Kielteisten tekojen kohdistamista toiseen Loukkaavaa käytöstä kiusattua kohtaan Ratkaisevaa

Lisätiedot

Osastonjohtajakurssi Kouluttaminen

Osastonjohtajakurssi Kouluttaminen Osastonjohtajakurssi j Kouluttaminen 16.5.2010 Arttu ja Waahtis Pitkäjärven Vaeltajat Ry Esittelyt Waahtis Partio TKK Nokia Armeija Isän rooli Arttu Järeänä koulutuspäällikkö Kuljetuspäällikkö 2 Sisältö

Lisätiedot

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT MIKAELIN SINIKELLOT 2015 SUDENPENNUN PARTIOASU Asuun kuuluu: Partiopaita = tummansininen college-paita o Paitoja myydään mm. partiokaupassa Partiohuivi = kirkkaan

Lisätiedot

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI

PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA HUHUU-LEIKKI PUU PALAA PAKKO VAIHTAA Keskellä on yksi leikkijä ilman omaa pesää. Ilman omaa pesää oleva leikkijä huutaa: Puu palaa, pakko vaihtaa!. Pesissä olevat leikkijät vaihtavat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki!

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki! EDDA'14 Leirikirje # 2 Hei leiriläinen ja kotiväki! Ilmoittautuminen Edda 14 kesäleirille on päättynyt ja mukaan on ilmoittautunut reilusti yli 100 pohjanveikkoa. Mahtavaa, että juuri sinä olet yksi heistä!

Lisätiedot

SEIKKAILIJOIDEN OSALLISTUMINEN ADVENTTIKALENTERI- KAMPANJAAN

SEIKKAILIJOIDEN OSALLISTUMINEN ADVENTTIKALENTERI- KAMPANJAAN SEIKKAILIJOIDEN OSALLISTUMINEN ADVENTTIKALENTERI- KAMPANJAAN 2017 1. vuonna ETELÄ-ILMANSUUNTA 2. tai 3. vuonna VARAINHANKINTA-TAITOMERKKI ETELÄ-ILMANSUUNTA RAHAN TULO TAVOITE: Seikkailija ymmärtää rahan

Lisätiedot

LIIKENNE-TAITOMERKKI. Kertaan jalankulkijaa ja pyöräilijää koskevat liikennesäännöt. Tutustun turvavarusteisiin

LIIKENNE-TAITOMERKKI. Kertaan jalankulkijaa ja pyöräilijää koskevat liikennesäännöt. Tutustun turvavarusteisiin LIIKENNE-TAITOMERKKI Kertaan jalankulkijaa ja pyöräilijää koskevat liikennesäännöt Aktiviteetin tavoite: Seikkailija noudattaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikennesääntöjä. Aktiviteetin kuvaus:

Lisätiedot

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE 1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON OPINTOPIIRIKORTIT Tähän korttipakkaan on koottu apukeinoja opinto-piirityöskentelyä varten. Voitte noudattaa ohjeita järjestelmällisesti tai soveltaa niitä vapaasti haluamallanne

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

HENRIKIN TAPULITYTÖT PUKU JA MERKKIOHJE

HENRIKIN TAPULITYTÖT PUKU JA MERKKIOHJE HENRIKIN TAPULITYTÖT SISÄLLYS Tästä ohjeesta löydät kaiken tarvittavan tiedon kunkin ikäkauden partioasusta sekä merkkien ompelusta. Partioasu kannattaa katsoa kuntoon jo hyvissä ajoin ennen kevään kevään

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Saattajan ohje

1(4) SAATTAJAN OHJE ULDA ULDA 2014. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa. Saattajan ohje 1(4) 2014 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 18.5.2014 Söderkullassa Saattajan ohje 2(4) TERVETULOA KISAAMAAN -MAAHISEN KANSSA! Olet ottanut tärkeän tehtävän toimiessasi sudenpentujen pentueen tai seikkailijoiden

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE

PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Jyväskylän Versot ry Pukuohje 1(5) PUKEUTUMISOHJE JYVE-PARTIOLAISILLE Kaikki partiolaiset eri puolilla maailmaa pukeutuvat partioasuun. Partiopuku yhdistää partiolaisia ja lippukunnan omat perinteet ovat

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA LASTEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 lasta, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5 20.5.2016

Lisätiedot

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus, 30.1.2015 Par6o on oheiskasva?aja Kaikilla eri kasva?ajilla on samantyyppinen haaste Lapset ja nuoret ovat laajassa mi?akaavassa samanlaisia ja kehitys

Lisätiedot

HARJOITE 15: MATON KÄÄNTÖ

HARJOITE 15: MATON KÄÄNTÖ HARJOITE 15: MATON KÄÄNTÖ Ryhmä seisoo maton päällä. Tehtävänä on kääntää matto ryhmän alla niin, ettei kukaan nouse pois matolta. (Idea: Onnistunut opetus - menetelmien kartoitus) HARJOITE 25: KARKKIKAVERI

Lisätiedot

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajaluotsin infowebinar Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki Samoajan Ilves19 Samoaja saa vaikuttaa jo aika paljon oman leirinsä sisältöön Leiri koostuu pestistä ja ohjelmasta Pestiä on kolmena

Lisätiedot

ENNAKKOTEHTÄVÄT Ilves13 Piirileiri parrasvaloissa Evo, 25.7-2.8.2013

ENNAKKOTEHTÄVÄT Ilves13 Piirileiri parrasvaloissa Evo, 25.7-2.8.2013 T Ilves13 Piirileiri parrasvaloissa Evo, 25.7-2.8.2013 MAJAKKA Ikäkausi: tarpojat Määrä: 1 kpl / vartio MAJAKKA Tarpojavartio valloittaa Majakkaa koko Ilves13 -leirin ajan. Majakan ennakkotehtävä koostuu

Lisätiedot

SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019

SAMPO WEBINAARI. Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019 SAMPO WEBINAARI Seikkailijaohjelmapäälikkö Turkka Salo & Seikkailijaohjelmamestari Ilona Leiman 2019 OHJELMAN TUKEMINEN Leiriprojektin aikana lippukunnat saavat uusia ideoita toimintaansa tätä varten koottu

Lisätiedot

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK

KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK KARVIAN ALAKOULUJEN VANHEMPAINILLAN RYHMÄTYÖT, 3.- 4. LK Mitä tarkoittaa positiivinen kannustaminen? - rohkaiseminen Miten sitä voidaan toteuttaa a) kotona - jos lapsi ei vielä ymmärrä tehtävää, niin vanhemmat

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu ymmärtää siisteyden merkityksen keittiössä ja ruoanlaitossa.

Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu ymmärtää siisteyden merkityksen keittiössä ja ruoanlaitossa. KOTIKOKKI-JÄLKI Ymmärrän siisteyden merkityksen Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu ymmärtää siisteyden merkityksen keittiössä ja ruoanlaitossa. Aktiviteetin kuvaus: Sudenpentu harjoittelee toimimaan keittiössä

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö.

Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. KUUSISTON LEIKKIPUISTON TOIMINTASUUNNITELMA KEVÄÄLLE 2016. Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. Lasten kanssa puistossamme

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa. VUOSISELOSTE 2015 TÄYTTÖOHJE Tässä täyttöohjeessa käydään läpi jokainen vuosiselosteen kysymys, ja annetaan ohjeita eri kohtien täyttämiseen. Ohjeet on kirjoitettu harmaalle pohjalle sisennettynä, kysymykset

Lisätiedot

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuosaston johtaminen: - seuraa laumojen toimintaa ja huolehtii, että se on sudenpentuohjelman mukaista,

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

Sudenpentujen Vesillä liikkuja -jälki Vinkkivihko akeloille

Sudenpentujen Vesillä liikkuja -jälki Vinkkivihko akeloille Sudenpentujen Vesillä liikkuja -jälki Vinkkivihko akeloille Akelavihjarit 13.09.2014 Sudenpentujaosto Meripartiojaosto Osaan pukea pelastusliivit - Sudenpentu oppii liikkumaan viisaasti vesillä Kesto:

Lisätiedot

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä

Lisätiedot

Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan tulevilla partiolaisilla on kuitenkin hieman monipuolisempi käsitys nykyisestä Kouvolasta.

Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan tulevilla partiolaisilla on kuitenkin hieman monipuolisempi käsitys nykyisestä Kouvolasta. Betonipeli Suurjuhlan ennakkotehtävä on nimetty Betonipeliksi, sillä Kouvola tai tuttavallisemmin Kouvostoliitto on tunnettu kauniista betoniarkkitehtuuristaan. Tämän ennakkotehtävän suoritettuaan Suurjuhlaan

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

TARPOJALUOTSI WEBINAARI

TARPOJALUOTSI WEBINAARI TARPOJALUOTSI WEBINAARI 6.3.2019 OHJELMAN TUKEMINEN Leiriprojektin aikana lippukunnat saavat uusia ideoita toimintaansa à tätä varten koottu tarpojaohjelman mukaisia toiminta vinkkejä tehtäväksi jo ennen

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

LIIKENNE-JÄLKI. Opin liikkumaan turvallisesti kolon lähiympäristössä

LIIKENNE-JÄLKI. Opin liikkumaan turvallisesti kolon lähiympäristössä LIIKENNE-JÄLKI Opin liikkumaan turvallisesti kolon lähiympäristössä Aktiviteetin tavoite: Sudenpentu liikkuu turvallisesti kolon ympäristössä ja ymmärtää vaaralliset tai riskialttiit paikat liikenteen

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 7 10-vuotiaiden erityisryhmä ulkona virkeyttä etsimässä Tavoitteet ryhmäytyminen kanssakäymisen edistäminen uudet kokemukset Kohderyhmä sairaalaopetusryhmä 7 12-vuotiaat, 10 lasta ja 4 aikuista. ja

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit Liite 1 Tavoite 1. Sisältöjen monipuolisuus Käytänteet: Vuosittaisen toimintasuunnitelman laatiminen, kts. sisällöt yksikkökohtaisten viikkosuunnitelmien laatiminen kysely perheille toimintakauden alkaessa

Lisätiedot

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI

KASVATUS- KUMPPANUUS VIIALAN ARKI VIIALAN ARKI VASU TAVOITTEET Tasapainoinen, tyytyväinen ja hyvinvoiva lapsi Lapsen tulee tuntea, että hänestä välitetään Haluamme välittää lapselle tunteen, että maailma on hyvä ja siihen uskaltaa kasvaa VIHREÄ LIPPU

Lisätiedot

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö

Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Niihaman Saukkojen puku ja merkki ohjesääntö Lippukunnallamme on muutamia tapahtumia vuodessa (esim. paraati, joulujuhla, lipunlasku ja nosto), joissa kaikkien tulisi olla pukeutuneita "virallisiin" eli

Lisätiedot

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa

Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa AKELA/SAMPOKOULUTUS Akelat ja sammot sekä heidän apulaisensa Terkku / partiotausta Tuntee akelan/sammon pestin ja roolin Tuntee 7-12 vuotiaan kehityksen ja elämänpiirin Tuntee ikäkautensa ohjelman ja osaa

Lisätiedot

24.1. kotitalousluokka nokkapentu Olivia Rajala Hanna. leivonta teeleivät, kotikokki 6:1,2,3,6,7 sisaruspiiri

24.1. kotitalousluokka nokkapentu Olivia Rajala Hanna. leivonta teeleivät, kotikokki 6:1,2,3,6,7 sisaruspiiri SUDET KEVÄT 2017 TAMMIKUU AKELA 10.1. Pappila nokkapentu Sandra Inkinen ta joulumuistot kuvin, sanoin tai sarjakuvana Johanna, Hanna lemmikkieläimen hoito-ohje ja ohjeen esittely trangian kasaus ja purku

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN 1. TERVETULOA -max 5 min Aluetapaamisen avaus ja tervetulot, keitä paikalla? 2. LIPPUKUNTAKUULUMISET - max 30 min Käydään kierros mitä lippukunnille kuuluu? Tavoitteena

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Olen luonteeltani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: LAPSEN PERUSHOITOKÄYTÄNNÖT 1 Onko lapsi ollut

Lisätiedot

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko Tervetuloa Akela- ja Sampokurssille! Tietojemme mukaan olet ilmoittautunut partiopiirimme Akela- tai sampokurssille. Loistava juttu! Seuraavana on lisätietoa kurssista, varusteluettelo, ajo-ohje Partiomajalle,

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla

Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Ideoita pihapeleihin taikasauva, aarrearkku ja kristallipallo avainsanoilla Lähde: Amob ideointipalveri 2010 Saarijärven koulu Kirkonrotta / Rönttö / Kymmenen tikkua laudalla: piilossa olija voi nähdä

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

Varusteluettelo ikäkausittain

Varusteluettelo ikäkausittain Varusteluettelo ikäkausittain Tässä dokumentissa jokaisen ikäkauden varusteluettelo on erillisellä sivulla. Tämä helpottaa varusteluettelon jakamista. Myötäpäivät yhteyshenkilön vastuulla on varusteluettelon

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 3 4. luokkien elämyspäivä Rantokankaalla Tavoitteet edistää ryhmäytymistä yhteistoiminnallisilla aktiviteeteilla luontoelämysten kokeminen Kohderyhmä ja koko 9 10-vuotiaat oppilaat, 36 lasta ja neljä

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia.

Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia. Sarja: Sudenpennut Rasti X Tehtävä X Maksimipisteet 3 Taitotehtävä ENSIAPU Tehtäväkäsky Aika alkaa ja päättyy rastihenkilön merkistä. Aikaa tehtävän suorittamiseen on 10 minuuttia. Lauman tehtävänä on

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä.

Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 1. TIEDOT YKSIKÖSTÄ Päiväkoti Tuulenpesä * 4 ryhmää, 3 kokopäiväryhmää ja 1 osapäiväryhmä Varhaiskasvatuksen henkilökuntaa on Tuulenpesässä yhteensä 13 henkilöä. 2. KIUSAAMISEN MÄÄRITELMÄ Kiusaaminen on

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Avarat aatokset ja älynväläykset

Avarat aatokset ja älynväläykset Max 3 pistettä I. Millä keinoilla voi huoltaa muistia ja aivoterveyttä? Keskustelkaa aiheesta. Kirjoittakaa viisi suosikkikeinoa II. Milloin olette viimeksi pelanneet muistipeliä? Kenen kanssa pelasitte?

Lisätiedot

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio - - toiminta.partio.fi - -

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio -  - toiminta.partio.fi -  - LUOTSIKOULUTUS Tarpoja-, samoaja-, vaeltajaluotsit Partiojohtajan peruskoulutus Tuntee 12-22-vuotiaiden nuorten maailmaa ja toimintatapaa Osaa ohjata, tukea ja motivoida 12-22-vuotiaita nuoria Tuntee 12-22-vuotiaiden

Lisätiedot

Sudenpentujen suoritustaulukko

Sudenpentujen suoritustaulukko Sudenpentujen suoritustaulukko Tervetuloa Tiedän johtajieni nimet ja yhteystiedot. Keksimme laumallemme nimen ja opin muiden laumalaisteni nimet. Tunnistan lippukuntani huivimerkin ja huivin. Teemme laumani

Lisätiedot