VÄLIRAPORTTI 2. Ajalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VÄLIRAPORTTI 2. Ajalta 1.7.2012 31.12.2012"

Transkriptio

1 ohr LIITE 2. MATKO³ - MATKAILUN KOORDINOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA V VÄLIRAPORTTI 2. Ajalta Toteuttaja Hanke Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SeAMK, Maa- ja metsätalouden yksikkö Ilmajoentie ILMAJOKI Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla v (MATKO³) Hankenumero: Diaari nro: 1646/ Päätösnumero: Raportin laati: 2/2013 Arja Kortesluoma, projektipäällikkö SeAMK, Maa- ja metsätalous, Ilmajoki 1

2 2. VÄLIRAPORTTI MATKO³ - MATKAILUN KOORDINOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA V Hankkeella edistetään ja koordinoidaan Etelä-Pohjanmaan matkailun kehittymistä ja kehittymiseen tähtääviä toimenpiteitä niin, että matkailutoimiala edelleen kasvaa ja kehittyy maakunnassa. Hankkeen tavoitteena on pyrkiä varmistamaan kehittämistoimien oikeansuuntaisuus, koordinoida kehittämistoimia päällekkäisyyksien välttämiseksi sekä hankkia, jalostaa ja välittää matkailutietoa alueen matkailutoimijoille kehittämistoimien pohjaksi. 1. TOTEUTUSAIKA ja -ALUE Hanke on käynnistynyt ja se päättyy Hanketta toteutetaan koko Etelä- Pohjanmaan maakunnassa. 2. HANKEORGANISAATIO Hankkeen hallintotahona toimii Seinäjoen ammattikorkeakoulun maa- ja metsätalouden yksikkö Ilmajoelta. Käytännön työn toteutuksesta ovat raportointikaudella vastanneet päätoimiset hanketyöntekijät: projektipäällikkö Arja Kortesluoma ja projektisihteeri Sanna Jyllilä. Väliaikaisena apuna hankkeessa raportointikaudella on työskennellyt projektiassistenttina Elina Puska välisenä aikana. Lisäksi hankkeelle tekivät töitä hallinnoijatahon vakinaiseen henkilöstöön kuuluvat talous- ja henkilöstöhallinnon työntekijät, sekä matkailun tapahtumatutkimuksen toteutukseen liittyen markkinatutkimuspalvelun tutkimushenkilöstö. Näistä töistä on pidetty aina erillistä työaikaseurantaa ja tehdyt työtunnit on veloitettu hankkeelta tuntiseurannan mukaisesti. Hankkeen toimenpiteitä on toteutettu kiinteässä yhteistyössä maakunnan matkailuorganisaatioiden, seudullisten toimintaryhmien, seutukunnallisten matkailutoimijoiden, virkamiesten, alueellisten matkailuhankevetäjien sekä maakunnan matkailuyrittäjien kanssa. Hanketyöntekijät toimivat koordinoijina, jotka ohjaavat, organisoivat, suunnittelevat ja toteuttavat kehittämistoimenpiteitä yhdessä em. tahojen kanssa. Hankkeen ohjausryhmä seuraa tavoitteiden toteutumista. Hankeen ohjausryhmä toimii samalla matkailustrategian mukaisesti Matkailun toimialatiiminä maakunnassa. Ohjausryhmä on kokoontunut raportointi aikana 2 kertaa; elokuussa ja marraskuussa. Hankkeen ohjausryhmän kokouksista on pidetty pöytäkirjaa. 2

3 3. HANKEORGANISAATIO Toiminnalliset tavoitteet Hankkeella edistetään ja koordinoidaan Etelä-Pohjanmaan matkailun kehittymistä ja kehittymiseen tähtääviä toimenpiteitä niin että matkailutoimiala edelleen kasvaa ja kehittyy maakunnassa. Hankkeen tavoitteena on pyrkiä varmistamaan kehittämistoimien oikeansuuntaisuus, koordinoida kehittämistoimia päällekkäisyyksien välttämiseksi sekä hankkia, jalostaa ja välittää matkailutietoa alueen matkailutoimijoille kehittämistoimien pohjaksi. Tavoitteena on myös kartoittaa elinkeinon yhteinen tahtotila ja laatia siitä päivitetty maakunnan matkailustrategia ja toimenpidesuunnitelma tuleville vuosille. Määrälliset tavoitteet Koska hankkeen kokonaistavoitteena on edesauttaa Etelä-Pohjanmaan matkailuelinkeinon kehittämisedellytysten parantamista ja maaseutumatkailun yleistä kehittymistä pitkällä tähtäimellä, määrällisinä tavoitteina on mm. matkailijamäärien ja matkailutulon lisääntyminen maakunnan matkailustrategiassa esitettyjen tavoitteiden mukaisesti. Hankkeelle asetettuja yksilöityjä määrällisiä tavoitteita ovat lisäksi Etelä-Pohjanmaan matkailua koskevien ja kehittämistoimenpiteitä tukevien ja ohjeistavien matkailututkimusten tekeminen (2kpl) sekä päivitetyn matkailustrategia-asiakirjan laatiminen vuosille HANKKEEN TOIMINTA Hankkeen toimintatapa perustuu verkostomaiseen toimintamalliin. Hanke koordinoi maakunnassa matkailun kehittämistoimia päällekkäisyyksien välttämiseksi ja elinkeinon toimintaedellytysten parantamiseksi. Hankkeen tehtävänä on tuottaa monipuolista tietoa toimenpiteiden pohjaksi sekä pyrkiä toiminnallaan edistämään yhteistyöverkostojen syntymistä. Työkaluina hankkeessa järjestetään mm. kokouksia, seminaareja, työpajoja, kootaan erilaisia työryhmiä, koostetaan ja julkistetaan erilaisia julkaisuja ja tiedotteita. Hankkeen työntekijöillä on keskeinen rooli koordinointityössä. MATKO3-hankkeen pääasiallisena tehtävänä on koordinoida kokonaisvaltaisesti matkailutoimialan kehittämistä ja siihen liittyviä toimenpiteitä, ensisijaisesti maakunnan sisällä, mutta myös ylimaakunnallisesti ja valtakunnallisesti. Matkailun alueorganisaatiot vastaavat matkailumarkkinointiin ja myyntiin liittyvistä tehtävistä. MATKO3 ja alueorganisaatiot toimivat kiinteässä yhteistyössä toistensa kanssa. 3

4 4.1. Käytännön toimenpiteet raportointikauden aikana Matkailun käytännön koordinointityötä on raportointikaudella tehty seuraavasti: Matkailun ajankohtaistiedon hankinta, jalostaminen ja matkailutoimijoille jakaminen, sekä muu hanketiedottaminen - Matkailun ajankohtaistiedotteet matkailutoimijoille ja sidosryhmille 4 kpl - Hankkeen omien www-sivujen ( päivitys - Hankkeen blogisivujen ( päivitys - Valtakunnallisten matkailutiedotteiden välittäminen toimijoille kohderyhmittäin - Yhteydenpito sidosryhmiin ja tiedonvälitys; kokoukset, sähköpostit, puhelin, jne. - Matkailun ajankohtaistilaisuuksissa ajankohtaisista asioista tiedottaminen (kts. seuraava asiakohta / matkailustrategiain päivitys) Maakunnallisen matkailustrategian päivitystyöprosessi - Keväällä kerättyjen aineistojen analysointi ja yhteenveto, suunnittelua - Tausta-aineistoon ja matkailututkimuksiin perehtymistä - Aluetilaisuudet, kuntakäynnit ja teematilaisuudet; Lapua (2.10.), Isojoki (4.10.), Kauhajoki (17.10.), Ähtäri (10.9.), KETI ( ja ), KAPA (8.10. ja ), tapahtumajärjestäjät (4.12.), ruokamatkailu ( ja ), lentomatkailu (29.11.), hyvinvointimatkailu (21.8), kulttuurimatkailu (1.10. ja 9.11.) - Matkailukeskittymätilaisuudet; Härmä (22.10.), Lappajärvi (22.10.), Kuortane (24.10.), Töysä (25.10.), Ähtäri (25.10.), Kalajärvi (1.11.), yhteensä 28 pax - Alueorganisaatioiden hallitusten kokous (5.11.), yhteensä 20 pax - Strategian kirjoittaminen, kuvioiden työstäminen Matkailun Alueelliset Tietovarannot tiedonkeruu-järjestelmän koordinointi ja toteutus E-P:lla - Rekisterin ylläpitotehtäviä ja järjestelmän kehittämistyötä - Valtakunnalliseen ALTIVA-työhön osallistuminen - Toimialarekisterin tietojen tarkistus ja päivitystyön jatkaminen - Majoitusyrittäjien tiedonkeruutyökalun (Excel-ESA) muokkaaminen ja jalkautusta toimijoille Toimialan kehitykseen liittyvien seurantatutkimusten organisointi ja toteutus - Matkailun tapahtumatutkimus (matkailijatutkimus) toteutus(haastattelut/kyselyt; tutkimusaineiston analysointi ja raportointi), tulosten esittely toimijoille ja tuloksista tiedottaminen; Etelä-Pohjanmaan kesätapahtumat 2012 tutkimusraportti - Etelä-Pohjanmaan rekisteröimättömän/rekisteröidyn majoituskapasiteetin määrien kartoittaminen ja yhteistyön pilotointi Tilastokeskuksen kanssa - Matkailun opinnäytetyöt; aihe-esittelyjä ja koordinointia Strategian mukainen hankesuunnittelu, hankesuunnittelussa ja toteutuksessa avustaminen ja rahoitusmahdollisuuksien kartoitus, lausuntojen antaminen ja tiedottaminen MATKO3.n toisen raportointikauden aikana Etelä-Pohjanmaalla on käynnistynyt ja/tai ollut suunnittelussa useita matkailun kehittämiseen suoranaisesti tai välillisesti liittyviä hankkeita, joissa koordinaatiohanke on avustanut joko varsinaisessa hankesuunnittelussa tai antanut pyydettäessä lausuntoja ja kommentteja hankkeiden strategianmukaisuudesta ja sisällöistä. Sen lisäksi matkailukoordinaattori on osallistunut neljän alueellisen matkailuhankkeen ohjausryhmätyöskentelyyn toisen raportointijakson aikana. - Kalajärven MasterPlan toimeenpanon edistäminen hanke ohjausryhmäkokous ( ) - Terveys- ja hyvinvointimatkailuhankkeen ohjausryhmäkokous ( ) - KuMuRu-hankkeen työpaja (26.9.) ja ohjausryhmäkokoukset (23.8. ja ) 4

5 - MaNe-SäLi hankkeen ohjausryhmäkokous ( ) - E-P.n maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman matkailuosio työstö - Hanke- ja ohjelmatyösuunnitteluihin osallistuminen; E-P:n kulttuuristrategia, MaNe-SäLi, RuokaProvinssin vakiinnuttaminen, Eu-rakennerahastokauden kansallinen valmistelu. Matkailualan seminaareihin, työryhmiin, ohjausryhmiin ja verkostokokouksiin osallistuminen ja matkailuelinkeinon sekä maakunnan edun ajaminen niissä, sekä ajankohtaistiedonhankinta maakunnassa toteutettavien kehittämistoimien pohjaksi Maakunnalliset työryhmät, kokoukset ja seminaarit - Kauppakamarin KAPA valiokuntakokoukset Seinäjoki (8.10. ja ) - Tapahtumatutkimus suunnittelu- ja seurantakokoukset (useita) - Etelä-Pohjanmaan Matkailun markkinointitiimin kokous (4.12.) Ylimaakunnalliset ja Valtakunnalliset työ- ja ohjausryhmät, benchmarking, kokoukset - Maalla hankkeen (K-S) ohjausryhmäkokous Jyväskylä ( ) - ALTIVA Matkailun alueelliset tietovarannot ohjausryhmäkokous Helsinki (10.10.) - CF kulttuurimatkailu koordinaattorikokous Porvoo (9.10.) - Matkailun ohjelmapalvelut ja aktiviteetit, Out Doors Finland; ajankohtaista (26.10.) - Valtakunnallinen Maaseudun matkailun kehittäjienkokous Helsinki (8.11.) - Kokous- ja kongressimatkailu & Culture Finland; ajankohtaista Helsinki ( ) - Metsähallitus, Maalla-hanke, Alueelliset tietovarannot yhteistyöpalaveri Jyväskylä (12.12.) Valtakunnalliset seminaarit ja messut - MEK / Visit Finland markkinointiseminaari Helsinki ( ) - Valtakunnallinen kylämatkailun kehittämisseminaari Peräseinäjoki ( ) - Elävä maaseutu - ELMA-messut Helsinki ( ) - TEM / Matkailun asiantuntijaseminaari ja toimialaraporttien julkistus, Jyväskylä (13.12.) Matkailun Toimialatiimin ( TAT ) ja Kehitystiimin ( KETI ) kokoukset MATKO3-hanke toimii Matkailun toimialatiimin (= hankkeen ohjausryhmä) ja Kehitystiimin koollekutsujana. Toimialatiimin kokouksia pidettiin raportointijakson aikana 2 kertaa. Matkailun Kehitystiimin (KETIn) kokouksia järjestettiin 2 kertaa, joista kokous toteutettiin yhdistettynä opinto- ja kokousmatkana Lappiin pidetty kokous järjestettiin Seinäjoella. Hallinnolliset työt; maksatushakemuksen täydentäminen, henkilöstöasioiden suunnittelu, jne. Raportointikaudella normaalien (taloushallinto, matka-asiat, työaikaseuranta, dokumentointi, ym.) hallinnollisten töiden lisäksi, hankkeen työaikaa on kulunut rahoittajan pyytämien ensimmäistä maksatusta koskevien lisäselvitysten koostamiseen, hankesuunnitelman täydennysten/muutosten tekemiseen sekä henkilöresurssien ja työajankäytön suunnitteluun. Maakunnan matkailun kehittämistoimien yleistä koordinointia ja ohjeistusta Yhteydenpitoa oman alueen yrittäjiin ja matkailualan toimijoihin sekä lisäksi ylimaakunnallisiin ja valtakunnallisiin kehittämisorganisaatioihin, hankkeisiin, kehittämisohjelmiin ja yhteistyökumppaneihin on tehty koko hankkeen ajan Hankkeen talous Hanke on edennyt budjetin mukaisesti, lukuun ottamatta alkuperäisessä suunnitelmassa ostopalveluksi kaavailtua tapahtumamatkailututkimusta. Tutkimus on toteutettu hallinnoijan omana 5

6 työnä, jolloin siitä aiheutuneet kustannukset on kirjattu palkkakuluihin. Hankkeen toteutuneet kustannukset raportointikaudelta ovat yhteensä ,51 euroa. Hankkeen budjetti, sekä yhteenveto kustannusten toteumasta toiselta raportointijaksolta sekä toteutuneet kustannukset hankkeen alusta raportointikauden ( ) loppuun, ovat seuraavat: Kertyneet kustannukset Kustannusarvio Kust. yht. Jäljellä Palkkauskulut , , , ,32 Ostopalvelut ja palkkiot ,00 Vuokrat , , , ,11 Kotimaan matkakulut , , , ,82 Ulkomaan matkakulut ,00 Muut kustannukset , , , , , , , ,82 Rahoitussuunnitelma EU 45 % Valtio 55 % Yhteensä Kertyneet kustannukset maksatuskausittain Palkkauskulut 9 756, , ,62 Ostopalvelut ja palkkiot 600,00 500,00 Vuokrat 224, , ,54 Kotimaan matkakulut 1 275, , ,02 Ulkomaan matkakulut 0,00 0,00 Muut kustannukset 68, , , , , ,51 ei kustannuksiin x) 9,13 54,30 100,77 = tot.vert , , ,28 5. TULOKSET RAPORTOINTIKAUDELTA JA JATKOTOIMENPITEET Hanke on edennyt suunnitellun mukaisesti sisällöllisesti ja pääosin myös kustannusten osalta. Kokonaisbudjetin osalta ostopalveluita on käytetty ennakoitua vähemmän, koska matkailun tapahtumatutkimus tehtiin hallinnoijan omana työnä (kulut kirjattu palkkoihin). Matkailustrategian päivitystyö on edennyt suunnitellusti, toimijoita on avustettu hankkeistamisessa ja strategian 6

7 mukaisia kehittämistoimia on maakunnassa pyritty edistämään, mm. tuottamalla tutkimustietoa ja matkailun ajankohtaistietoa toimijoille kehittämistyön pohjaksi. Verkostoitumista ylimaakunnallisesti ja valtakunnallisesti on edistetty ja tehty hankkeen toimesta. Kehittämistoimenpiteitä tullaan jatkamaan hankesuunnitelman mukaisesti. Väliraportin vakuudeksi Ilmajoella Arja Kortesluoma Projektipäällikkö 7

VÄLIRAPORTTI 7. Ajalta 1.1.2015 28.2.2015

VÄLIRAPORTTI 7. Ajalta 1.1.2015 28.2.2015 MATKO³ - MATKAILUN KOORDINOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA V. 2011-2014 VÄLIRAPORTTI 7. Ajalta 1.1.2015 28.2.2015 Toteuttaja Hanke Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SeAMK, Maa- ja metsätalouden yksikkö Ilmajoentie

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI 4. Ajalta 1.7.2013 31.12.2013

VÄLIRAPORTTI 4. Ajalta 1.7.2013 31.12.2013 MATKO³ - MATKAILUN KOORDINOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA V. 2011-2014 VÄLIRAPORTTI 4. Ajalta 1.7.2013 31.12.2013 Toteuttaja Hanke Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SeAMK, Maa- ja metsätalouden yksikkö Ilmajoentie

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI 1. Ajalta 10.11.2011 30.6.2012

VÄLIRAPORTTI 1. Ajalta 10.11.2011 30.6.2012 ohr3 LIITE 2. MATKO³ - MATKAILUN KOORDINOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA V. 2011-2014 VÄLIRAPORTTI 1. Ajalta 10.11.2011 30.6.2012 Toteuttaja Hanke Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SeAMK, Maa- ja metsätalouden yksikkö

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI 5. Ajalta 1.1.2014 30.6.2014

VÄLIRAPORTTI 5. Ajalta 1.1.2014 30.6.2014 MATKO³ - MATKAILUN KOORDINOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA V. 2011-2014 VÄLIRAPORTTI 5. Ajalta 1.1.2014 30.6.2014 Toteuttaja Hanke Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SeAMK, Maa- ja metsätalouden yksikkö Ilmajoentie

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI 2. Ajalta 1.1.2009 30.6.2009

VÄLIRAPORTTI 2. Ajalta 1.1.2009 30.6.2009 MATKO2 MATKAILUN KOORDINOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA V. 2008-2010 VÄLIRAPORTTI 2. Ajalta 1.1.2009 30.6.2009 Toteuttaja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SeAMK, Maa- ja metsätalouden yks. Ilmajoentie 525. 60800

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI 1. Ajalta 1.1.2008 31.12.2008

VÄLIRAPORTTI 1. Ajalta 1.1.2008 31.12.2008 MATKO2 MATKAILUN KOORDINOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA V. 2008-2010 VÄLIRAPORTTI 1. Ajalta 1.1.2008 31.12.2008 Toteuttaja Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SeAMK, Maa- ja metsätalouden yks. Ilmajoentie 525. 60800

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI 6. Ajalta

VÄLIRAPORTTI 6. Ajalta MATKO³ - MATKAILUN KOORDINOINTI ETELÄ-POHJANMAALLA V. 2011-2014 VÄLIRAPORTTI 6. Ajalta 1.7.2014 31.12.2014 Toteuttaja Hanke Seinäjoen koulutuskuntayhtymä SeAMK, Maa- ja metsätalouden yksikkö Ilmajoentie

Lisätiedot

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v.

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa-

Lisätiedot

MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella

MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella MATKAILUN TEEMARYHMÄN ROADSHOW 18.5.09 Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa- ja metsätal.yks. Ilmajoki

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET. MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki

ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET. MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki ETELÄ-POHJANMAAN KV-HANKKEET MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 Johanna Hietanen, SeAMK Maa- ja metsätalous, Ilmajoki Kansainvälistyminen Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategiassa Painopistealueet:

Lisätiedot

Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa

Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa Yhteistyö matkailun kehittämisessä case Etelä-Pohjanmaa Rural Finland aluetilaisuus Pohjois-Pohjanmaa Oulu 14.11.2016 Arja Kortesluoma Matkailu Etelä-Pohjanmaalla www.epmatkailu.fi www.visitpohjanmaa.fi

Lisätiedot

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke

Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Hämeenlinna 15.4.2011 projektipäällikkö Terhi Hook Matkailun edistämiskeskus MEK terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!!

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Verkostosta voimaa!!! 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Esityksen runko 1. Hankkeen taustat, tavoitteet, toimenpiteet ja kohderyhmät. 2.

Lisätiedot

Haemme 31.12.2014 saakka kestävää jatkoaikaa ja 60 089 euron lisärahoitusta Palvelevat puuyritykset -hankkeen toteuttamiselle.

Haemme 31.12.2014 saakka kestävää jatkoaikaa ja 60 089 euron lisärahoitusta Palvelevat puuyritykset -hankkeen toteuttamiselle. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Tapio Sivula PL 156 60101 SEINÄJOKI Muutoshakemus Palvelevat puuyritykset -hanke Hankenumero 9915, päätösnumero 24486, Dnro 1875/3560-2010 Haemme 31.12.2014 saakka kestävää

Lisätiedot

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta

Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta Sata matkaa maalle! Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Saavutettava Satakunta 1.9.2013 31.12.2014 Projektipäällikkö Soile Vahela Sata matkaa maalle! Miksi? Maaseutumatkailun kehittäminen on

Lisätiedot

Click to edit Master title. Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset

Click to edit Master title. Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset 6/16/2017 Click to edit Master title Miten matkailua kehitetään uudessa maakunnassa? Kyselyn tulokset 1.6.2017 KYSYMYS 1: Edustamani taho? Vastauksia kaikkiaan 46, joista yrittäjiä 20 Huomattavan paljon

Lisätiedot

Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke

Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke Yhteinen tulevaisuus maaseudulla -hanke 1.1.2012-31.12.2014 Rahoittajina Keski-Suomen ja Pirkanmaan ELY -keskukset Hankkeen taustaa: Toimintarahan riittävyyteen piti reagoida ajoissa, ennen kuin rahat

Lisätiedot

Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseudun hanke- ja verkostoseminaari Lahti 19.4.2013

Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseudun hanke- ja verkostoseminaari Lahti 19.4.2013 11.4.2008 Culture Finland -kulttuurimatkailun katto-ohjelma Maaseudun hanke- ja verkostoseminaari Lahti 19.4.2013 Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. Valtakunnalliset hankkeet ohjelmien toteuttamisen

Lisätiedot

Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA)

Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) Luonnontuotealan koordinaatiohanke Helsinki 5.10.2015, MMM Juha Rutanen Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Seinäjoki Luonnontuoteala uudistuu:

Lisätiedot

Matkailun alueelliset tietovarannot

Matkailun alueelliset tietovarannot Matkailun alueelliset tietovarannot MIKÄ MATKAILUN ALUEELLISET TIETOVARANNOT? VALTAKUNNALLINEN SÄHKÖINEN MATKAILUN TIEDONHALLINTAJÄRJESTELMÄ Sähköinen järjestelmä, jolla voidaan kerätä tietoa alueiden

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankkeiden toteuttaminen ELY-keskuksesta rahoitettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Kukka Kukkonen ja Pirjo Onkalo Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Päivitetty 2.2.2017 Sivu 1 3.2.2017

Lisätiedot

Arja Kortesluoma. Etelä-Pohjanmaan matkailustrategia vuosille 2013 2017

Arja Kortesluoma. Etelä-Pohjanmaan matkailustrategia vuosille 2013 2017 Arja Kortesluoma Etelä-Pohjanmaan matkailustrategia vuosille 2013 2017 Seinäjoki 2013 Seinäjoen ammattikorkeakoulu Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ilmajoki MATKO3 Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Matkailun painopistealueet Etelä-Pohjanmaalla 2013-2017

Matkailun painopistealueet Etelä-Pohjanmaalla 2013-2017 Matkailun painopistealueet Etelä-Pohjanmaalla 2013-2017 Etelä-Pohjanmaan Matkailuparlamentti Seinäjoella 29.1.2013 MATKO3 Matkailun koordinointi E-P:lla v. 2011-2014 Arja Kortesluoma, SeAMK Elintarvike

Lisätiedot

ETELÄPOHJALAISEN MATKAILUN DIGITIEKARTAN TOIMENPITEET Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy 1

ETELÄPOHJALAISEN MATKAILUN DIGITIEKARTAN TOIMENPITEET Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy 1 ETELÄPOHJALAISEN MATKAILUN DIGITIEKARTAN TOIMENPITEET 2019-2021 2.4.2019 Sähköinen Liiketoiminta Suomi Oy 1 Eteläpohjalaisen matkailun digitiekartta ja toimenpide-ehdotukset 2019-2021 Eteläpohjalainen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 Sivu 1 Kaksi lähestymistapaa matkailuhankkeen koordinaatioon Kylämatkailuhanke

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE

KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE Hankesuunnitelma LUONNOS 19.4.2010 I Tausta Hanke perustuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointistrategian laatimisprosessin tuloksena todettuun suureen tarpeeseen

Lisätiedot

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle

Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-

Lisätiedot

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari

Outdoors Finland. Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke. Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari Outdoors Finland Aktiviteettien kehittämisohjelman kansallinen koordinointi 2009-2011 hanke Markkinointiyhteistyöllätulosta seminaari 26.-27.10.2010 Savion Hovi, JÄMSÄ projektipäällikkö Terhi Hook terhi.hook@visitfinland.com

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5.

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5. Asialista/ Pöytäkirja Nro 4/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika kello 08.30 Kokouspaikka Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio 10.5.2016

Lisätiedot

Case: Peräseinäjoen kylämatkailun kehittäminen. Johanna Hietanen 29.10.2009

Case: Peräseinäjoen kylämatkailun kehittäminen. Johanna Hietanen 29.10.2009 Case: Peräseinäjoen kylämatkailun kehittäminen Johanna Hietanen 29.10.2009 Kylämatkailuhanke Peräseinäjoella Seinäjoen Matkailuyrittäjät ry hallinnoi Osa valtakunnallista kylämatkailun kehittämishanketta

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen

MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma. Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen MEK Kulttuurimatkailun katto-ohjelma Tuoteasiantuntija Liisa Hentinen Teemakohtaiset katto-ohjelmat yhteiset tavoitteet ja prioriteetit kehittämiselle hankerahoituksen tehokkaampi käyttö MEK valmistelee

Lisätiedot

Yksi tekijöistä. Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke. Hankesuunnitelma vuosille

Yksi tekijöistä. Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke. Hankesuunnitelma vuosille Yksi tekijöistä Osallisuutta ja Työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerien jalkauttaminen -hanke Hankesuunnitelma vuosille 2016-2018 Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunta 1 KVANK Kehitysvamma-alan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen

Kulttuuriympäristö. jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Kulttuuriympäristö jokaisen oma ja kaikkien yhteinen Tästä lähdettiin liikkeelle Toimijoiden välinen yhteistyö satunnaista Ei säännöllisiä kokoontumisia Puheväleissä, mutta kenen kanssa? Vuorovaikutus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Toimintasuunnitelma 2013. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Toimintasuunnitelma 2013 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Tehtävät ja painopistealueet... 3. Hanketoiminta... 3 4. Hallinto... 5. Henkilökunta ja toimisto...

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke

Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke Valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke Koordinaatiohanketilaisuus Maaseutuvirasto, Helsinki, 5.10.2015 Elina Vehmasto, Luke Natural Resources Institute Finland Valtakunnallinen Green Care Koordinaatiohanke

Lisätiedot

Ajankohtaista taidekaupungista ja matkailuhankkeesta. Antti Korkka MW-Kehitys Oy

Ajankohtaista taidekaupungista ja matkailuhankkeesta. Antti Korkka MW-Kehitys Oy Ajankohtaista taidekaupungista ja matkailuhankkeesta Antti Korkka MW-Kehitys Oy MATKAILUN KEHITTÄMINEN MW-KEHITYKSEN VETOVASTUULLE Perustana kaupungin konserni- ja strategiaohjaus. Hyötynä suora yhteys

Lisätiedot

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com

MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit. Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK:in tuotekehitystyön suuntaviivat ja laatukriteerit Tutkimus- ja kehitysjohtaja Mari Righini mari.righini@visitfinland.com MEK VisitFinland ensisijaisia tehtäviä: Suomen maabrändin luominen ja sitä

Lisätiedot

Kuntasektorin kokonaisarkkitehtuuri

Kuntasektorin kokonaisarkkitehtuuri Kuntasektorin kokonaisarkkitehtuuri Tilannekatsaus Kurttu 18.4.2013 Miksi kokonaisarkkitehtuuri? Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurilla tavoitellaan» Yhteentoimivuutta, tietojärjestelmissä, niiden

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät

Lisätiedot

SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008

SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008 SUVI-ESISELVITYSHANKE 4.5.2007 31.1.2008 PAIKALLISEN DIGIMEDIATUOTANNON JAKELUKANAVAT JA TEKNIIKAT, PALVELUT JA LIIKETOIMINTAMALLIT SEKÄ TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET SUUPOHJAN SEUTUVERKOSSA SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012. 21.2.2014 Page 1

Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012. 21.2.2014 Page 1 Etelä-Pohjanmaan matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2012 21.2.2014 Page 1 Tulokset Etelä-Pohjanmaan välitön ja arvonlisäveroton matkailutulo yhteensä 353 miljoonaa euroa Välitön työllisyysvaikutus noin

Lisätiedot

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja

Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Keski-Suomessa on ollut jo pitkään runsasta ja korkeatasoista kulttuuritarjontaa Maakunnan matkailukeskuksissa on tehty merkittäviä investointeja Kulttuuritarjonnan tuotteistaminen on ollut vaihtelevaa

Lisätiedot

Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön

Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön Kartta ja kompassi matkailun strategiat käytäntöön Valtakunnallinen maaseutumatkailun yrittäjäseminaari Pirkanmaalla, 28.3.2007, Tampere Erityisasiantuntija Lea Häyhä Kauppa- ja teollisuusministeriö 4/2/2007

Lisätiedot

Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 ja toimenpideohjelma 2007-2013

Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 ja toimenpideohjelma 2007-2013 Suomen matkailustrategia vuoteen 2020 ja toimenpideohjelma 2007-2013 Hämeen matkailumarkkinat 6.10.2008 Hämeenlinna Työ- ja elinkeinoministeriö Erityisasiantuntija Lea Häyhä Markkinat ASIAKAS Arvot Kilpailijat

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 15.10.

MINNO-osaprojekti. Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 15.10. MINNO-osaprojekti Matkailuinnovaatiot & Uudenmaan tulo- ja työllisyystutkimus Leena Grönroos & Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 15.10.2013 Matkailuinnovaatiot Tavoitteena Etelä-Suomen kolmen maakunnan

Lisätiedot

Faktaa. 7.6.2010 Kylämatkailun Koordinaatiohanke susanna.kulmala@lomalaidun.fi

Faktaa. 7.6.2010 Kylämatkailun Koordinaatiohanke susanna.kulmala@lomalaidun.fi Faktaa Peräseinäjoki on entinen kunta, nykyään osa Seinäjoen Kaupunkia Asukkaita kokoa kylällä on n 3500 Matkailu keskittynyt kirkonkylälle, jossa Kalajärven virkistysalue eri toimijoineen ja mm Siirtolaisuus

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 valtakunnallisten hankkeiden tilaisuus Sivu 1 Valtakunnalliset hankkeet

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA

TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA TOIMENPIDEOHJELMA 2014 2016 PÄHKINÄN KUORESSA Tässä toimenpideohjelmassa paikallisella matkailulla tarkoitetaan Juvan, Rantasalmen ja Sulkavan alueiden matkailua. Alueellinen matkailu tarkoittaa Etelä-Savon

Lisätiedot

4.10.2013 Esityksen laatija. Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013

4.10.2013 Esityksen laatija. Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013 4.10.2013 Esityksen laatija Maakunnan ajankohtaisia matkailukuulumisia Matkailukoordinaattori Leena Pajala 3.10.2013 1 Keski-Suomen liitto / Keski-Suomi Loma-Suomi Keski-Suomen liiton rooli matkailussa

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3. PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.2019 Projektiryhmä Piia-Pauliina Mäntysaari, projektipäällikkö

Lisätiedot

Päijänteen matkailuyhteistyön esiselvityshanke 1.3.2018 30.9.2018 Hakija Nimi: Juotavan Hyvä Etelä-Päijänne ry Y-tunnus: 1025160-4 Kunta: Asikkala Yhteystiedot Käyntiosoite: c/o Päijänne Leader ry, Meijeritie

Lisätiedot

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013

Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 Keski-Suomen maaseutu- matkailun suuntaviivat 2007-2013 2013 Keski-Suomen Matkailuparlamentti 29.11.2006 Merja Ahonen Kehittämisohjelman kokoaminen Kehittämisohjelma tehdään yhteistyössä kehitys- ja kasvuhaluisten

Lisätiedot

Keski-Suomen ja Pirkanmaan. kulttuurimatkailufoorumi

Keski-Suomen ja Pirkanmaan. kulttuurimatkailufoorumi Kuvateksti Arial Bold 10/10 Aurora borealis in Lapland Keski-Suomen ja Pirkanmaan kulttuurimatkailufoorumi 17.5.2011 Culture Finland kulttuurimatkailun katto-ohjelma Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt.

Lisätiedot

Luova Matka Culture Creators go Tourism

Luova Matka Culture Creators go Tourism Luova Matka Culture Creators go Tourism Toteutusaika 1.10.2015 30.9.2018 Euroopan sosiaalirahaston rahoittama valtakunnallinen hanke (ESR) Budjetti 600 000 euroa Hankkeen hallinnoija Visit Finland/Finpro

Lisätiedot

Osaamista työvoimapoolista

Osaamista työvoimapoolista Osaamista työvoimapoolista Hankesuunnitelman tiivistelmä Eeva Maijala 11.10.2018 Sisältö 1. Perustiedot 2. Hankkeen tarve 3. Tavoitteet 4. Uutuus- ja lisäarvo 5. Kohderyhmä 6. Toimenpiteet 7. Tulokset

Lisätiedot

EkoKymenlaakso-projektin ohjausryhmän 1. kokous 8.12.2010

EkoKymenlaakso-projektin ohjausryhmän 1. kokous 8.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin ohjausryhmän 1. kokous 8.12.2010 Ohjausryhmän kokous 8.12.2010 1 Ohjausryhmän ja projektihenkilöiden esittely (10.00) 2 Ohjausryhmän nimeämisen läpikäynti ja tehtävät (10.15) -Antti

Lisätiedot

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus -PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus Sisältö 1. HANKKEEN YHTEYSTIEDOT...3 2. HALLINNOIJA, TOTEUTUSORGANISAATIO JA RAHOITTAJAT...3 3. HANKKEEN AIKATAULU...5 4. TAUSTA JA KEHITTÄMISTARPEEN

Lisätiedot

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö

Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Päivi Kujala, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Pori 7.11.2007 Ajankohtaista maaseutuverkostosta, MMM, Maaseutuverkostoyksikkö Maaseutuverkosto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman toimijat Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelman toimijat Sivu

Lisätiedot

Maaseutuohjelma Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet. Tilanne Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö

Maaseutuohjelma Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet. Tilanne Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö Maaseutuohjelma 2014-2020 Etelä-Pohjanmaa Hanke- ja yritystuet Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hanna Mäkimantila kehittämispäällikkö 85 80 75 70 65 60 55 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Maaseudun kehittämisvarat

Lisätiedot

Forssan seudun Green Care - klusterihanke

Forssan seudun Green Care - klusterihanke Forssan seudun Green Care - klusterihanke 2016 2017 Yliopettaja Päivi Homan-Helenius, Hämeen ammattikorkeakoulu, Hoitotyön koulutusohjelma, Forssa Museo Militarian Tykkihalli, Linnankasarmi, Hämeenlinna

Lisätiedot

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Yhdessä uutta. Etelä-Savon maakunta- ja soteuudistus Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen 9.10.2017 MAAKUNTAUUDISTUKSEN VALMISTELU ETELÄ-SAVOSSA Laaja ohjausryhmä Henkilöst öryhmä Konsernipalvelut Tilahallinto

Lisätiedot

Kiehtova maisema / Intriguing Landscape

Kiehtova maisema / Intriguing Landscape Kuva: J. Lehmonen Kiehtova maisema / Intriguing Landscape Rautalammin Konneveden luontomatkailun kehittämishanke OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1/2016 Rositsa Bliznakova ESITYSLISTA 1.Kokouksen avaus 2.Puheenjohtajan

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Markkinointipäällikkö Teemu Majasaari Seinäjoen lentoasema, Lentokentäntie Pojanluoma puh teemu.majasaari(ät)efsi.

Markkinointipäällikkö Teemu Majasaari Seinäjoen lentoasema, Lentokentäntie Pojanluoma puh teemu.majasaari(ät)efsi. Matkailun kehittämishankkeet Etelä-Pohjanmaalla tilanne 21.10.2009 Maakunnalliset ja ylimaakunnalliset 1. MATKO2 Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla 1.1.2008-31.12.2010 Hankkeen tarkoituksena on

Lisätiedot

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle. Esitys SOTEMAKU-johtoryhmälle 16.3.

Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle. Esitys SOTEMAKU-johtoryhmälle 16.3. Asiakasseteli- ja henkilökohtainen budjetti valinnanvapauspilotin hakeminen Etelä-Pohjanmaalle Esitys SOTEMAKU-johtoryhmälle 16.3.2018 Tanja Penninkangas vastuuvalmistelija, sote-tuotanto Valinnanvapauspilotit

Lisätiedot

Matkailun ajankohtaisia asioita

Matkailun ajankohtaisia asioita Matkailun ajankohtaisia asioita Salo 25.9.2018 Sanna Kyyrä TEM ja matkailu Vastaa matkailupolitiikan painotuksista ja koordinoi kehittämistyötä yhdessä muiden ministeriöiden ja alan toimijoiden kanssa

Lisätiedot

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen

Lisätiedot

Ajankohtaisia kuulumisia, talousasioita ja hankkeen loppuajan toimintaa KASPERI II hankejohdolta

Ajankohtaisia kuulumisia, talousasioita ja hankkeen loppuajan toimintaa KASPERI II hankejohdolta Ajankohtaisia kuulumisia, talousasioita ja hankkeen loppuajan toimintaa KASPERI II hankejohdolta Ohjausryhmän kokous 29.4.2013 Ajankohtaisia kuulumisia Projektisuunnittelija Ulriika Kannas-Honkaniemi on

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila

Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila 27.3.2018 Kansainvälisten hankkeiden ajankohtaisia asioita Mavista Susanna Ollila ja Merja Uusi-Laurila Kansainvälisen toiminnan muodot Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 1. Varsinaiset kansainväliset

Lisätiedot

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 9/

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 9/ Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirja 1 (6) 15 Osallistuminen EU:n Suomen rakennerahasto-ohjelmasta toteutettavan hankkeen "Hankinnoista duunia" toteuttamiseen HEL 2015-002023 T 02 05 02 Päätös Päätöksen

Lisätiedot

Hankesuunnitelma Utajärven alueen laajakaistaselvitys

Hankesuunnitelma Utajärven alueen laajakaistaselvitys Hankesuunnitelma Utajärven alueen laajakaistaselvitys 1. Hankkeen perustiedot Hakija: Utajärven kunta, Kehittämispalvelut (Y-tunnus 190224-1) Yhteyshenkilö: Hankkeen nimi: Ohjelmayhteydet: Asko Merilä

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014. Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri

Satakunnan matkailuyrittäjien yhteistyön ja toimintaedellytysten kehittämishanke 2013-2014. Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri Matkailutilaisuudet 14.11. Siikainen ja Yyteri Hanke alkanut 1.4.2013, joka on 2-vuotinen 2013-2014) Yrittäjien matkailuhankkeen rahoittajina ovat (EAKR-rahoitteinen hanke): Satakunnan ELY-keskus, Satakuntaliitto

Lisätiedot

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen

KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen KULTTUURIN KETJU Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen 17.5.2011 Kulttuurimatkailufoorumi Anne Karsikas-Järvinen Kulttuurin Ketju -hanke Kansallinen hanke, jonka tavoitteena on edesauttaa kulttuurimatkailun

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy

Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy:n tehtävänä on edesauttaa Etelä-Pohjanmaalle suuntautuvan matkailun kasvua, lisätä alueen ja sen toimijoiden matkailutuloa, ja elinvoimaa, sekä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1. Toiminnan tarkoitus Linnaseutu ry:n tarkoituksena on maaseudun monimuotoinen kehittäminen edistämällä maaseudun paikallista aloitteellisuutta, maaseudun ja kaupungin välistä

Lisätiedot

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa.

rakentaminen tai muu työ on tehtävä loppuun päätöksessä määrätyssä toteutusajassa. MAKSATUKSET EU-HANKKEISSA (maaseuturahasto) Tuen maksaminen Eu-hankkeissa Kehittämis- tai investointihanke tulee toteuttaa rahoittajan päätöksessä hyväksytyn hankesuunnitelman, kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman

Lisätiedot

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa

Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Matkailun strateginen kehittäminen Lapissa Maakuntajohtaja Esko Lotvonen Lapin liitto Keski-Suomen matkailuparlamentti 12.11.2008 Matkailun strategiatyön merkitys Matkailustrategia ohjaa maakunnan matkailun

Lisätiedot

Matkailun ajankohtaisia asioita

Matkailun ajankohtaisia asioita Matkailun ajankohtaisia asioita Keski-Suomen matkailuparlamentti XXVI 15.11.2017 Sanna Kyyrä TEM ja matkailu Vastaa matkailupolitiikan painotuksista ja koordinoi kehittämistyötä yhdessä muiden ministeriöiden

Lisätiedot

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä: 21.9.2016 SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Esiselvitystä valmisteleva tr A. Järjestäytyminen ja valmisteluprosessi sekä toimintaympäristö Varmistaa ryhmän toiminnan käynnistyminen, riittävä vuorovaikutus ja viestintä

Lisätiedot

MAL-verkosto, katsaus

MAL-verkosto, katsaus MAL-verkosto, katsaus 14.2.2012 Maksatuksen hakeminen ajalta 1.7.-31.12.2011 Haettava summa ajanjaksolta yhteensä 128 293 euroa. Kustannukset koko vuonna yhteensä 216 035 euroa, mikä on n. 60 000 euroa

Lisätiedot

Lisäpotkua Porosta-Lappi

Lisäpotkua Porosta-Lappi Lisäpotkua Porosta-Lappi Poroon liittyvän pienyrittämisen esiselvitys -hankesuunnitelma 1.7.-31.12.2017 1 Sisällysluettelo 1. Hankkeen tausta ja tarve... 3 2. Hankkeen tavoite... 4 3. Hankkeen keskeinen

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia. Yhteinen yrittäjyysstrategia

Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia. Yhteinen yrittäjyysstrategia Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteinen yrittäjyysstrategia Yhteinen yrittäjyysstrategia Hyväksytty: Jyväskylän ammattikorkeakoulun hallitus 27.1.2014,

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseotoiminnan kehittäminen ja aktivointi viemällä eteenpäin suunnitelmista esiin nousseita kehittämistavoitteita 2. Kulttuuriympäristöön

Lisätiedot

Projektisihteeri Jaana Rintala toimii HYMA2-hankkeen va. proj.päällikkönä ( alkaen)

Projektisihteeri Jaana Rintala toimii HYMA2-hankkeen va. proj.päällikkönä ( alkaen) Matkailun kehittämishankkeet Etelä-Pohjanmaalla tilanne 28.10.2010 Maakunnalliset ja ylimaakunnalliset 1. MATKO2 Matkailun koordinointi Etelä-Pohjanmaalla 1.1.2008-31.12.2010 Hankkeen tarkoituksena on

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3 Asialista/ Pöytäkirja Nro 2/2016 1 Kokoustiedot Kokousaika 5.4.2016 kello 13.00 Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokousmuistio tarkastus

Lisätiedot

Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke

Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke 1.1.2017-31.12.2019 Sotkamo 13.1.2017 Talousjohtaja Heidi Pyykkönen, Hankejohtaja Arto Asikainen ja Kohdepäällikkö Minna Hirvonen Hankevalmistelun

Lisätiedot

MATKAILUN HANKETOIMINTA

MATKAILUN HANKETOIMINTA MATKAILUN HANKETOIMINTA OHJELMAKAUSI 2000 2006 MATKATOIMIALA Matkailun edellinen ohjelmakausi käytettiin eripuolilla maakuntaa erilaisten perusmatkailupalvelujen kehittämiseen. Kehittämistoiminnan tuloksena

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula

Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula 21. 22.4.2017 Leader-ryhmien hallitusten puheenjohtajien tapaaminen ja Leader-ryhmien hallituskoulutus, Tuusula Tiina Rinta-Rahko, ylitarkastaja ESITYKSEN SISÄLTÖ Maaseutuverkoston toimijat Leader-työssä

Lisätiedot

TOPHOPS-OPSO hankkeen toteuttajakohtainen toimintasuunnitelma / Kanneljärven Opisto

TOPHOPS-OPSO hankkeen toteuttajakohtainen toimintasuunnitelma / Kanneljärven Opisto TOPHOPS-OPSO hankkeen toteuttajakohtainen toimintasuunnitelma / Kanneljärven Opisto Hankkeen nimi: TOPSHOPS-OPSO Hankeaika: Vuoden 2016 loppuun Toimijat: Kanneljärven Opisto, Lohjan Nuorisopalvelut, Vantaan

Lisätiedot