Hallitus Hankintapäätös: Eksoten fysioterapiapalvelut kotikuntoutuksen kehittämishankkeeseen 1236/ /2013 EKSTPHAL 173

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallitus 173 13.08.2014. Hankintapäätös: Eksoten fysioterapiapalvelut kotikuntoutuksen kehittämishankkeeseen 1236/00.01.05.01.00/2013 EKSTPHAL 173"

Transkriptio

1 Hallitus Hankintapäätös: Eksoten fysioterapiapalvelut kotikuntoutuksen kehittämishankkeeseen 1236/ /2013 EKSTPHAL 173 Taustaa Eksoten hallitus päätti kokouksessaan ( 68), että Eksote osallistuu Kelan kanssa yhteiseen tutkimus- ja kehittämishankkeeseen vuosina ja että tutkimus- ja kehittämishankkeeseen liittyvien fysio- ja toiminta-terapiapalvelujen kilpailutus käynnistetään ja valtuutettiin kuntoutuksen vastuualue laatimaan ja julkaisemaan tarjouspyyntö. Kelan kanssa on solmittu tutkimussopimus, jossa tämän kilpailutuksen aiheuttaman viiveen vuoksi tutkimus on sovittu toteutettavaksi välisenä aikana kuitenkin siten, että tutkimuksen loppuraportin edellytetään olevan valmiina viimeistään Mikäli tutkimus on tuolloin vielä kesken, on Kelalla oikeus päättää loppuuko hankkeen toteutus kokonaan vai saako hanketta jatkaa Kelan ja tutkijatahon yhteisen sopimuksen perusteella. Koska täsmennetyssä tutkimussuunnitelmassa tutkitaan pääsääntöisesti fysioterapian vaikuttavuutta, ei toimintaterapiapalveluja nyt kilpailutettu. Yleiskuvaus hankinnasta Etelä-Karjalan hankintapalvelut on kilpailuttanut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin eli Eksoten puolesta Eksoten fysioterapiapalvelut kotikuntoutuksen kehittämishankkeeseen (tarjouspyyntö A 15/2014). Tarjouspyyntö julkaistiin HILMASSA ja oli saatavilla Etelä-Karjalan hankintapalveluiden Tarjousportaali.fi - sivulla. Kilpailutus toteutettiin avoimena menettelynä. Hankinnan kohteena olivat Eksoten ja Kelan kotikuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeeseen (Akuutin sairaalahoidon jälkeen toteutetun pitkäkestoisen kotikuntoutuksen yhteys lonkkamurtuma- tai HRO-potilaan palvelutarpeeseen ja toimintakykyyn satunnaistettu kontrolloitu tutkimus) liittyvät asiakkaan kotona annettavat fysioterapiapalvelut. Palvelut kilpailutettiin kolmelle maantieteelliselle osa-alueelle: läntisen Etelä-Karjalan alueelle (Savitaipale, Luumäki ja Taipalsaari), Lappeenrannan alueelle ja Itäisen Etelä-Karjalan alueelle (Ruokolahti, Rautjärvi ja Parikkala) Hankintapäätös ilmoitettiin tehtäväksi kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Valintaperusteiksi ilmoitettiin kaikkien

2 osa-alueiden osalta: Hinta, 60 % Vasteaika arkipäivinä, 20 % Työkokemus geriatrisesta fysioterapiasta, 13 % Ammatillinen täydennyskoulutus geriatrisen fysioterapian alueelta, 3 % Fysioterapeutilla on gerontologian maisterintutkinto, 4 % (kolmesta koulutukseen liittyvästä valintakriteeristä pisteitä pystyy saamaan vain yhdestä tutkintotasosta) Fysioterapeutilla on gerontologian kandidaatin tutkinto, 1 % (kolmesta koulutukseen liittyvästä valintakriteeristä pisteitä pystyy saamaan vain yhdestä tutkintotasosta) Fysioterapeutilla on ammattikorkeakoulututkinto geronomi, 1 % (kolmesta koulutukseen liittyvästä valintakriteeristä pisteitä pystyy saamaan vain yhdestä tutkintotasosta) Sopimuskausi on Hankintasopimukseen liittyy kaksi vuoden pituista optiota. Tarjouksen jättivät: Keskustan fysioterapia Fysioterapeutti Satu Viiru OMT Fysioterapia Manukatti Oy Joutsenon vanhustentaloyhdistys ry / palvelutalo Kangasvuokko KK-Kunto Oy / Lappeenrannan kylpylä Treenix Oy Fysiowire Oy Fysioterapia Ensiaskel Oy Annetim Oy/Taavetin fysikaalinen hoitolaitos Savikunto Oy Tarjoukset jakautuivat osa-alueittain seuraavalla tavalla: Läntinen alue: OMT Fysioterapia Manukatti Oy Annetim Oy/Taavetin fysikaalinen hoitolaitos Savikunto Oy Treenix Oy Fysiowire Oy

3 Lappeenrannan alue: Keskustan fysioterapia Fysioterapeutti Satu Viiru OMT Fysioterapia Manukatti Oy Joutsenon vanhustentaloyhdistys ry / palvelutalo Kangasvuokko KK-Kunto Oy / Lappeenrannan kylpylä Treenix Oy Fysiowire Oy Fysioterapia Ensiaskel Oy Itäinen alue: Lappeenrannan kuntoutus Oy Imatran kylpylä Oy Saaduista tarjouksista seitsemästä ei ole tulkinnanvarattomasti pääteltävissä tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus. Jotta hankintayksikkö (Eksote) pystyy arvioimaan täyttävätkö tarjoukset tarjouspyynnön vaatimukset, pyydettiin kyseisiltä tarjoajilta tarkennusta tarjoukseensa. Tarkennuksella ei voinut muuttaa vertailussa käytettäviä tietoja, joten mahdollisuutta tarjouksen parantamiseen ei ollut. Tarkennuspyyntö Tarkennuspyyntö lähetettiin kaikille tarjoajille sähköpostitse. Tarkennuspyynnössä oli eritelty tarjoajakohtaisesti ne tarjousten epäselvyydet, joihin pyydettiin tarkennusta. Epäselvyydet liittyivät alhaiseen tarjoushintaan, hoitokäyntien järjestämiseen tarjoajan toimintapaikkakunnalta, sairauslomien- ja lomasijaisuuksien käytännön järjestelyihin, puuttuviin Valviran ja vakuutuslaitosten todistuksiin. Tarkennettavat asiat oli mainittu kyseisissä tarjouksissa, mutta niistä haluttiin lisätietoa, jotta hankintayksikkö voi arvioida tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden. Keskustan Fysioterapia Oy ilmoitti vastauksessaan, että ilmoitettu tarjoushinta on ollut liian alhainen, koska se ei ole sisältänyt kotikäyntilisää. Vastauksessa esitettiin uusi, kaikki tarjouspyynnön vaatimukset sisältävä hinta. Hinnankorjausta ei voitu hyväksyä, koska hinnanmuutosta ei voida katsoa hankintalain mukaiseksi pieneksi tarkennukseksi tai täsmennykseksi. Hinta vaikuttaa suoraan vertailuun, joten sen muutosta tarjouksen tiedoista ei voida

4 hyväksyä. Tarjouspyynnön hinnoitteluun liittyvä ohjeistus katsottiin riittävän selkeäksi, koska 14 muuta tarjoajaa olivat esittäneet tarjouspyynnön mukaisen hinnan. Keskustan Fysioterapia Oy:n hinnankorjauksen sisältämä tarjous hylätään tarjouspyynnön vastaisena. Muiden tarkennuspyynnön asioiden osalta vastaukset ja täsmennykset vahvistivat tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden. Muut tarjoukset hyväksytään tarjouspyynnön mukaisina tarjousvertailuun. Tarjousten arviointiryhmä Tarjousten arviointiin osallistuivat Eksoten puolelta Kelan ja Eksoten tutkimusryhmään kuuluvat lääketieteen ja kirurgian tohtori Katriina Kukkonen-Harjula ja terveystieteen tohtori Sanna Kääriä sekä Etelä-Karjalan hankintapalveluista hankinta-asiantuntija Veera Lavikkala. Hankintapäätösesitys Eksoten fysioterapiapalvelut kotikuntoutuksen kehittämis-hankkeeseen valitaan seuraavat palvelutuottajat osa-alueittain. Läntinen alue: TreeniX Oy Lappeenrannan alue: Fysiowire Oy ja Imatran kylpylä Oy Itäinen alue: ja Palveluntuottajat on lueteltu kokonaistaloudellisen edullisuuden mukaisessa järjestyksessä. Hankinnan arvo sopimuskaudella on yhteensä maksimissaan noin

5 Perustelut Jokaiselle osa-alueelle on ilmoitettu valittavan vähintään kolme palveluntuottajaa. Hankintayksikkö on katsonut, että palveluntarve saadaan turvattua valitsemalla jokaiselle osa-alueelle neljä palveluntuottajaa. Sopimuksen allekirjoitus Hankintapäätöksen saatua lainvoiman 14 päivän valitusajan jälkeen voidaan allekirjoittaa hankintasopimus Tj Hallitus päättää hankkia Akuutin sairaalahoidon jälkeen toteutetun kotikuntoutuksen yhteys ikääntyneen lonkkamurtuma- tai HRO-potilaan palvelutarpeeseen ja toimintakykyyn liittyvään Kelan ja Eksoten yhteiseen tutkimushankkeeseen liittyvät fysioterapiapalvelut seuraavilta palvelutuottajilta osa-alueittain: Läntinen alue:, TreeniX Oy Lappeenrannan alue: Fysiowire Oy ja Imatran kylpylä Oy Itäinen alue: Lisäksi hallitus päättää valtuuttaa toimitusjohtajan allekirjoittamaan hankintasopimukset ja päättämään mahdollisista optiovuosien käyttöönotosta. Hallitus Hyväksyttiin. Merkittiin, että hallituksen II varapuheenjohtaja Ilpo Hakula ei ottanut esteellisenä osaa asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta klo asian käsittelyn ajaksi. (Esteellisyyden peruste: hallintolaki 28 1 mom. 5 kohta, yhteisöjäävi.)

6 Tiedoksi tarjoajat Markku Hupli Sanna Kääriä Katriina Kukkonen-Harjula Kela Etelä-Karjalan hankintapalvelut Valmistelija/lisätiedot: Merja Tepponen, kehittämisjohtaja, p etunimi.sukunimi@eksote.fi

Hankintapäätös vanhusten palveluasumisesta ja tehostetusta palveluasumisesta palveluntuottajan tiloissa vuosille 2015-2018

Hankintapäätös vanhusten palveluasumisesta ja tehostetusta palveluasumisesta palveluntuottajan tiloissa vuosille 2015-2018 Hallitus 227 09.10.2014 Hankintapäätös vanhusten palveluasumisesta ja tehostetusta palveluasumisesta palveluntuottajan tiloissa vuosille 2015-2018 964/02.08.00.04.01.00.06/2014 EKSTPHAL 227 Eksoten hallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla

Lisätiedot

Veteraanineuvonta Veteraanikuntoutuksen avokuntoutusta tarjoavat palvelutuottajat kunnittain

Veteraanineuvonta Veteraanikuntoutuksen avokuntoutusta tarjoavat palvelutuottajat kunnittain 1 (9) Lappeenranta: Etelä-Karjalan liikuntakeskus Oy Fysio Voisalmi Fysio-Eskola Fysio-ja lymfaterapiapalvelu Paula Hulkkonen Oy Eija Ripatti Ensiaskel Oy Mikko Rantatulkkila palvelu Jaana Myrsky FysioTiina

Lisätiedot

7) muut näihin rinnastettavat palvelut. 3) toimintaterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena. 4) musiikkiterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena

7) muut näihin rinnastettavat palvelut. 3) toimintaterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena. 4) musiikkiterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena Perusturvalautakunta 5 29.01.2014 Perusturvalautakunta 106 23.09.2015 Lääkinnälliset kuntoutukset 1.1.2014 alkaen / Option käyttö 150/06/2014 Perusturvalautakunta 29.01.2014 5 Lääkinnällisen kuntoutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) 5 Opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinta Pöydälle 29.09.2015 HEL 2015-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinnasta

Lisätiedot

Tällä hetkellä voimassa oleva lääkäripalveluiden ostosopimus päättyy 31.5.2014. Vaihtoehtona on kilpailuttaa:

Tällä hetkellä voimassa oleva lääkäripalveluiden ostosopimus päättyy 31.5.2014. Vaihtoehtona on kilpailuttaa: Hallitus 209 24.09.2014 Silmätautien poliklinikan hankintapäätös 110/02.08.00.03.03.00/2014 EKSTPHAL 209 Silmätautien yksikön erikoislääkäripohja on laskettu neljälle silmätautien erikoislääkärille, joka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 (5) 254 Oikaisuvaatimus kotihoidon saunapalvelujen hankinnasta HEL 2018-004548 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. päätti yksimielisesti

Lisätiedot

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa.

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa. Talous- ja konsernijaosto 42 26.08.2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISEN ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA 248/00/04/00/2012 TAKO 42 Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan

Lisätiedot

Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja päätti käydyn tarjouskilpailun perusteella. 5. Psykologipalvelu Psyyke Oy

Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen johtaja päätti käydyn tarjouskilpailun perusteella. 5. Psykologipalvelu Psyyke Oy Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 6 Neuropsykiatrisen kuntoutuksen hankinta HEL 2015-013563 T 02 08 02 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun perusteella seuraavaa: Hylätä Tmi Heidi Falleniuksen tekemän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (5) 20 Palvelutalojen siivouspalvelujen hankinta HEL 2015-011341 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää - hyväksyä sosiaali- ja terveysviraston palvelutalojen siivouspalveluihin

Lisätiedot

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille 2018 2021 ja optiona tilivuosille 2022 2023 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/169/02.08.00.02/2018 Kaupunkikonsernin tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Henkilöstön kehittämispalvelut-liikelaitoksen Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (6) 4 Palvelumuotoilupalveluiden hankinta Oiva Akatemialle, hankinnan kilpailutus H153-15 HEL 2015-011778 T 02 08 02 00 Päätös Oiva Akatemian johtokunta päätti esittelijän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (8) 5 Kotihoidon kotisiivouspalvelut HEL 2015-007254 T 02 08 02 00 Päätös päätti - hyväksyä sosiaali- ja terveysviraston kotihoidon kotisiivouspalveluihin sen kohderyhmien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Henkilöstö- ja kehittämispalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Projektinhallinnan konsultointipalvelut sosiaali- ja terveysvirastoa varten HEL 2016-002088 T 02 08 02 00 H041-16 Päätös Päätöksen perustelut Hankinnan kohde Hankintamenettely

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 15/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 15/2015 1 (6) 4 Sosiaali- ja terveysvirasto, yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta, Apotti-hanke Pöydälle 01.09.2015 HEL 2015-003057 T 02 08 02 00 Päätösehdotus

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/7 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 125843 Lääkinnällisen avokuntoutuksen fysio-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 14 Oikaisuvaatimus painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelua ja hankintaa koskevasta lautakunnan päätöksestä HEL 2015-006533 T 02 08 01

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 72 Liiketalouden ja hallinnon alan oppisopimuskoulutukset, hankinnan kilpailutus H061-17 HEL 2017-005402 T 02 08 02 00 Päätös päätti hyväksyä oppisopimuskoulutuksena

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n pankkipalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/11 23.9.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/11 23.9.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (8) 11 Pitkäaikaissairaiden ja vammaisten fysioterapiapalveluiden hankinta HEL 2014-003845 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää tarjouskilpailun tuloksena valita

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 21 Työkykyselvityksen asiantuntijapalvelujen hankinta sopimuskaudelle 1.5.2015 30.4.2017. HEL 2014-011486 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää tarjouskilpailun

Lisätiedot

7) muut näihin rinnastettavat palvelut. 3) toimintaterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena. 4) musiikkiterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena

7) muut näihin rinnastettavat palvelut. 3) toimintaterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena. 4) musiikkiterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena Perusturvalautakunta 5 29.01.2014 Lääkinnälliset kuntoutukset 1.1.2014 alkaen 150/06/2014 Perusturvalautakunta 5 Lääkinnällisen kuntoutuksen saatavuusperusteet on päätetty Mäntsälän kunnan perusturvalautakunnassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/11 23.09.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/11 23.09.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2014 1 (9) 334 Pitkäaikaissairaiden ja vammaisten fysioterapiapalveluiden hankinta HEL 2014-003845 T 02 08 02 00 Päätös päätti tarjouskilpailun tuloksena valita seuraavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 09.09.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 09.09.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (8) 305 Rintamaveteraanien fysioterapiapalveluiden hankinta H041-14 HEL 2014-005187 T 02 08 02 00 Päätös päätti tarjouskilpailun tuloksena valita seuraavat vertailuhinnaltaan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Perusturvalautakunta 111 09.12.2014 Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Ptltk 111 Lumijoen kunta on hankkinut kehitysvammaisten palveluasumista yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintalaki (

Lisätiedot

7) muut näihin rinnastettavat palvelut. 3) toimintaterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena. 4) musiikkiterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena

7) muut näihin rinnastettavat palvelut. 3) toimintaterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena. 4) musiikkiterapia yksilö- tai ryhmämuotoisena Perusturvalautakunta 5 29.01.2014 Perusturvalautakunta 39 29.04.2014 Lääkinnälliset kuntoutukset 1.1.2014 alkaen 150/06/2014 Perusturvalautakunta 29.01.2014 5 Lääkinnällisen kuntoutuksen saatavuusperusteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 266 Hankintaoikaisuvaatimus koskien tietokeskuksen johtajan päätöstä kaupunginarkiston arkistotietokannan hankinnasta HEL 2013-009044 T 02 08 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Kokouksen aihe, paikka ja läsnäolijat Palvelutalon irtokalustehankinnan toimittajien nimeäminen. Jämsän kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi

Kokouksen aihe, paikka ja läsnäolijat Palvelutalon irtokalustehankinnan toimittajien nimeäminen. Jämsän kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimi Jämsän kaupunki VERTAILUPÖYTÄKIRJA 1(10) JÄMSÄN KAUPUNKI SEPPOLAN PALVELUTALON IRTOKALUSTEHANKINTA Osoite Punalantie 38, 42100 Jämsä Vertailupöytäkirja Kokouksen aihe, paikka ja läsnäolijat Palvelutalon

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) JARDno-2017-400 Kartanonpuiston toimintapaikka, vaihe 1 / hankinta Järvenpään kaupunki on kilpailuttanut Kartanonpuisotn toimipaikan rakentamisurakan. Hankinta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Perusturvalautakunta 89 20.08.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta Perusturvalautakunta Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista Tarjouspyyntö YTHS:n tilintarkastuspalveluista Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 126 Ikkunan tiivistys- ja korjaustyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013851 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen

Lisätiedot

Yhtymähallitus 72 26.08.2014. Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen 45/02.08.00/2014. Yhtymähallitus 72. 1.Taustaa

Yhtymähallitus 72 26.08.2014. Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen 45/02.08.00/2014. Yhtymähallitus 72. 1.Taustaa Yhtymähallitus 72 26.08.2014 Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen 45/02.08.00/2014 Yhtymähallitus 72 1.Taustaa A-Klinikkasäätiö on tehnyt markkinaoikeuteen valituksen, joka koskee Espoon

Lisätiedot

Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus

Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus Kaupunginhallitus 535 21.12.2015 Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä 16.11.2016 466 ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus 1264/02.08.00.07/2015 KH

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (5) 43 Purkutyöt, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013857 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä FC Renska Oy:n, Nordhaus Partners Oy:n, Renity Oy ja Pretige

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (6) 31 Oikaisuvaatimus kauppapalvelujen hankinnasta HEL 2016-004509 T 02 08 02 00 Päätös päätti hylätä Mainio Vire Oy:n oikaisuvaatimuksen, joka koskee talous- ja

Lisätiedot

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa.

Hankintarenkaan jäsenet tekevät kukin oman hankintapäätöksensä asiassa. HALLITUS 104 21.09.2015 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISEN ASIAKAS- JA POTILASTIETOJÄRJESTELMÄN HANKINTA 248/00/04/00/2012 HALL 104 Asia pöydälle 7.9.2015 95 Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista

Lisätiedot

OPPILAS- JA PALVELUKULJETUSTEN SEKÄ ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 63):

OPPILAS- JA PALVELUKULJETUSTEN SEKÄ ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA. Kasvatus- ja koulutuslautakunta ( 63): OPPILAS- JA PALVELUKULJETUSTEN SEKÄ ASIOINTILIIKENTEEN HANKINTA Kasvatus- ja koulutuslautakunta 17.6.2015 ( 63): Lopen kunnan oppilaskuljetuksista sekä palvelu- ja asiointiliikenteestä sopimuskaudelle

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. TARJOUSPYYNTÖ PUISTO- JA LEIKKIKENTTÄVÄLINEIDEN HANKINNASTA (puitejärjestely)

TARJOUSPYYNTÖ. TARJOUSPYYNTÖ PUISTO- JA LEIKKIKENTTÄVÄLINEIDEN HANKINNASTA (puitejärjestely) Hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ Puisto- ja leikkikenttävälineet 1(5) 12.12.2016 TARJOUSPYYNTÖ PUISTO- JA LEIKKIKENTTÄVÄLINEIDEN HANKINNASTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Siivouspalvelujen hankinta 292/ /2017. Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta Siivouspalvelujen hankinta 292/ /2017. Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta 95 19.09.2017 Siivouspalvelujen hankinta 292/02.08.00/2017 Tekninen lautakunta 19.09.2017 95 Valmistelija: siivouspäällikkö Irma Harju, puh. 040 848 7841 ja hankinta- ja kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/10 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 127844 Ikääntyneiden asumispalvelut, Siun sote

Lisätiedot

Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation

Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation TARJOUSPYYNTÖ 1 / 5 Rajanylitykseen liittyvän dokumentoinnin ohjelmistokehitys ml. rajanylitysdokumentaation käsittelyn digitalisointi 05/2017 11.5.2017 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 117 Staran kaupunkitekniikoiden pienten louhintatöiden uudelleen kilpailutus ajalle 1.7.2014-31.12.2015. HEL 2013-013178 T 02 08 03 00 Päätös päätti oikeuttaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 15.04.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/7 15.04.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) Päätettävä tässä kokouksessa 163 Lasten toimintaterapiapalvelujen hankintapäätöksen oikaiseminen HEL 2013-008244 T 02 08 02 00 Päätös päätti hankintalain 80 :n

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 14 KUNTOKASINO KY:N OIKAISUVAATIMUS RINTAMAVETERAANIEN FYSIOTERAPIAPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/14 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 4.11.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 4.11.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) 5 Oikaisuvaatimus rintamaveteraanien fysioterapiapalveluiden hankintapäätöksestä HEL 2014-005187 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Kilpailutuksen kohteet olivat:

Kilpailutuksen kohteet olivat: Kasvatus ja opetuslautakunta 5 15.06.2017 Koululais- ja asiointikuljetusten hankinta Kasvatus ja opetuslautakunta 15.06.2017 5 Asikkalan kunta on pyytänyt sitovat tarjoukset koululais ja asiointikuljetusten

Lisätiedot

Aiesopimus Saimaan Tukipalvelut Oy:n tekstiilipalveluiden liiketoiminnan kaupasta

Aiesopimus Saimaan Tukipalvelut Oy:n tekstiilipalveluiden liiketoiminnan kaupasta Hallitus 37 22.02.2017 Hallitus 64 05.04.2017 Aiesopimus Saimaan Tukipalvelut Oy:n tekstiilipalveluiden liiketoiminnan kaupasta 174/00.04.02.00/2017 EKSTPHAL 37 Saimaan Tukipalvelut Oy:n (Satu Oy) hallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1 3921/02.08.00/2012 Tarkastuslautakunta 9 21.3.2013 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Ala-aho,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.10.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 19.10.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 14/2010 1 290 PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN FYSIOTERAPIAPALVELUJEN HANKINTA Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/7 TJA Merkittiin, että esittelijä poisti asian listalta.

Lisätiedot

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus

79 22.11.2011. Hankinnan kuvaus Tarkastuslautakunta 1.1.2009-30.6.2013 79 22.11.2011 ERITYISTARKASTUSPALVELUN HANKINTA TARLAU 79 Hankinnan kuvaus Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 26.9.2011 antanut tarkastuslautakunnan tehtäväksi vihreiden

Lisätiedot

TÄYDELLINEN PROSESSI

TÄYDELLINEN PROSESSI 14.11.2017 2 1 14.11.2017 3 TÄYDELLINEN PROSESSI Tarjouspyynnön läpikäynti Aiempiin tarjouksiin tutustuminen Analysointi Resurssien kartoitus Tarjouksen teko Tarjouksen lähettäminen Päätöspalaveri ja analysointi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Palmia-liikelaitos Turvapalvelut Toimitusjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Palmia-liikelaitos Turvapalvelut Toimitusjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (5) 5 Palmian turvallisuusalan teknisten asennuspalveluiden kilpailutus P-057 HEL 2014-000678 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut Saapuneet tarjoukset ja niiden

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Sote-hankintamenettely lastensuojelun sijaishuollon hankintaan

Sote-hankintamenettely lastensuojelun sijaishuollon hankintaan 1 Sisällys 1 Sote-hankintamenettelyn lyhyt kuvaus... 1 2 Hankintamenettelyn perustaminen... 2 2.1.1 Tarjouspyynnön julkaisu... 2 2.1.2 Tarjousten jättäminen ja vastaanotto... 3 2.1.3 Hankintapäätös ja

Lisätiedot

LIITE 1 Hankintapäätöksen perustelumuistio

LIITE 1 Hankintapäätöksen perustelumuistio Hankintapäätös tallennus-, palvelin- ja varmistusjärjestelmästä sekä migraatiotyöstä 1 (6) Liite 1 Hankintapäätöksen perustelumuistio 11.9.2014 LIITE 1 Hankintapäätöksen perustelumuistio I. TARJOAJIEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) Hankintakeskus 19.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) Hankintakeskus 19.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) 64 Suojaus ja peittely H074-14 HEL 2014-010142 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä Emicaid Oy, Mölnlycke Health Care Oy, OneMed Oy (1),

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Asia ja sen selvitys 26927 Joensuun Tiedepuiston hallinnoimien kiinteistöjen toimitilojen sähkö-, putki-,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2014 1 (6) 410 Yksilölliset ortopediset apuvälineet HEL 2014-009194 T 02 08 01 00 Päätös Käsittely päätti käydyn tarjouskilpailun tuloksena valita seuraavat tarjoajat yksilöllisten

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ EURAJOEN KUNNAN PALVELUKESKUS JOKISIMPUKAN JA MUUSTA, ERITTELYN MUKAISESTA TURVAPALVELUSTA

TARJOUSPYYNTÖ EURAJOEN KUNNAN PALVELUKESKUS JOKISIMPUKAN JA MUUSTA, ERITTELYN MUKAISESTA TURVAPALVELUSTA TARJOUSPYYNTÖ EURAJOEN KUNNAN PALVELUKESKUS JOKISIMPUKAN JA MUUSTA, ERITTELYN MUKAISESTA TURVAPALVELUSTA 1. Hankinnan kohde järjestää tarjouskilpailun Palvelukeskus Jokisimpukan ja muusta, erittelyn mukaisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 17.12.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (9) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/20 17.12.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 19/2013 1 (9) Päätettävä tässä kokouksessa 20 Sosiaali- ja terveysviraston kehitysvammaisten ja autismin kirjon asiakkaiden asumisen hankinta HEL 2013-002499 T 02 08 02 00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2014 1 (7) 5 Rintamaveteraanien fysioterapiapalveluiden hankinta H041-14 HEL 2014-005187 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää tarjouskilpailun tuloksena valita seuraavat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kiinteistölautakunta Tila/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 125 Jälkivahinkojen torjunta, puitejärjestely 1.4.2016-31.3.2018 HEL 2015-013850 T 02 08 03 00 Päätös päätti hylätä City-Air Oy:n, Glenwood Oy:n, Nordhaus Partners

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 17.06.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 17.06.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2014 1 (5) 265 Palvelutalojen ruokapalveluhankinta HEL 2014-002626 T 02 08 02 00 Päätös päätti tarjouskilpailun tuloksena valita seuraavat palveluntuottajat palvelutalokohtaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 20/2016 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö 20.10.2016 57 HEL 2016-006352 T 02 08 02 00 Päätös Sosiaali-

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU12963 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Josek Oy Asia

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/6 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 100813 Kuorma-autoilla ja muilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut, Joensuun kaupunki Hankinnan

Lisätiedot

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016

PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 Tarjouspyyntö 1 (5) PIENET JA KIIREELLISET KATUVALAISTUKSEN SUUNNITTELUKOHTEET 2015 2016 1 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupunki pyytää tarjoustanne pienten ja kiireellisten katuvalaistuskohteiden suunnittelusta.

Lisätiedot

Terveyskansio-tietojärjestelmän hankinta osaksi hyvis.fi kokonaisuutta

Terveyskansio-tietojärjestelmän hankinta osaksi hyvis.fi kokonaisuutta Hallitus 237 02.10.2013 Terveyskansio-tietojärjestelmän hankinta osaksi hyvis.fi kokonaisuutta 60/00.01.05.01/2013, 1049/02.08.00.03.05/2013 EKSTPHAL 237 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri ( Eksote

Lisätiedot

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta Tarkastuslautakunta 3 05.03.2013 Kaupunginhallitus 3 18.03.2013 Kaupunginvaltuusto 4 25.03.2013 Tarkastuslautakunta 22 18.04.2016 Tilintarkastajan valinta vuosille 2013-2016 / option käyttäminen vuosille

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys 44701 Työkonepalvelut: Traktori- ja keräävät suurtehoruohonleikkuripalvelut Hankinnan kohde:

Lisätiedot

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Palvelunkuvaus.

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Palvelunkuvaus. SANELUJÄRJESTELMÄ JA SANELUNPURKUPALVELU Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 10.2.2017 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 25.3.2013. LAKIASIAINPALVELUT Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:lle ja sen hallinnoimille hankkeille

TARJOUSPYYNTÖ 25.3.2013. LAKIASIAINPALVELUT Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:lle ja sen hallinnoimille hankkeille LAKIASIAINPALVELUT Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:lle ja sen hallinnoimille hankkeille TAUSTATIETOA Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n päärahoittajina ovat Lahden kaupunki, Hollolan ja Nastolan kunnat sekä

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2018 Tarkastuslautakunta

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2018 Tarkastuslautakunta KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2018 Kokousaika Perjantai 16.11.2018 klo 8.30 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaala, Henkilöstöravintola Caterina, kabinetti 2 Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 81 3 Kokouksen

Lisätiedot

Hankinnan tavoitteena on järjestää päihteidenkäyttäjille laadukkaat ja vaikuttavat laitosvieroitus- ja laitoskuntoutuspalvelut.

Hankinnan tavoitteena on järjestää päihteidenkäyttäjille laadukkaat ja vaikuttavat laitosvieroitus- ja laitoskuntoutuspalvelut. PÄIHDEPALVELUJEN HANKINTA / LAITOSVIEROITUS JA LAITOSKUNTOUTUS Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 7.6.2016 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Hankintakeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Hankintakeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 74 IT-hankkeiden ja-projektien konsultointi- ja asiantuntijapalvelut, hankinnan kilpailutus HEL 2016-009676 T 02 08 02 00 Päätös Vs. hankintajohtaja päätti hyväksyä

Lisätiedot

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 29.9.2017 Viite: Välskärinpolun HVP/2017 Välskärinpolun hulevesipumppaamo, laitehankinta Järvenpään Vesi pyytää kokonaishintaista tarjoustanne, Välskärinpolun hulevesipumppaamosta tämän

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta 1. Hankinnan tausta ja tavoitteet Kyseessä on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ja Kokkolan kaupungin

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Joensuun kaupunki / Pohjois-Karjalan pelastuslaitos Joensuun kaupunki / Kaupunkirakenneyksikkö Joensuun kaupunki

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

13 Asianro HUS/1795/2018

13 Asianro HUS/1795/2018 13 Asianro HUS/1795/2018 PACS-järjestelmän hankinta HUS Kuvantamiseen palveluna Selostus Hankinnan taustaa ja kohde Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin PACS-järjestelmä (Picture Archiving and Communication

Lisätiedot

Yhteyshenkilö Satu Sikanen Hankinnan kohteena on Etelä-Karjalan maakunta-areenaa koskeva esiselvitys.

Yhteyshenkilö Satu Sikanen Hankinnan kohteena on Etelä-Karjalan maakunta-areenaa koskeva esiselvitys. TARJOUSPYYNTÖ 1. HANKINTAYKSIKKÖ Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D 53100 Lappeenranta ekarjala.fi/liitto Yhteyshenkilö Satu Sikanen satu.sikanen@ekarjala.fi 0400 661318 2. HANKINTAMENETTELY Kyseessä

Lisätiedot

Asianajaja, VT Pekka Raatikainen HPP Asianajotoimisto Oy Bulevardi 1A, Helsinki Puhelin (09) Sähköposti

Asianajaja, VT Pekka Raatikainen HPP Asianajotoimisto Oy Bulevardi 1A, Helsinki Puhelin (09) Sähköposti 1 (8) Peimarin koulutuskuntayhtymälle Asia Hankintaoikaisuvaatimus Peimarin koulutuskuntayhtymälle talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmän hankintamenettelyssä Oikaisuvaatimuksen tekijä CGI Suomi

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS

KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS LIITE 4 TARJOUSLOMAKE 1 (6) KOULUKULJETUSTEN JA PALVELU- JA ASIOINTILIIKENTEEN TARJOUS Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Eri yhteenliittymät tekevät kukin oman tarjouksensa riippumatta

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUVAATIMUS / HSL:N MAKSULIIKENNEPALVELUIDEN HANKINTA

HANKINTAOIKAISUVAATIMUS / HSL:N MAKSULIIKENNEPALVELUIDEN HANKINTA Hallitus 7 23.01.2018 HANKINTAOIKAISUVAATIMUS / HSL:N MAKSULIIKENNEPALVELUIDEN HANKINTA 671/02.08.00.00/2017 Hallitus 7 Esittelijä Toimitusjohtajan sijainen Tero Anttila ValmistelijaT Osastonjohtaja Mari

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Nro 9/2012 Sivistyslautakunta 20.12.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Torstai 20.12.2012 klo 16.15 16.20 Kihniön kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Hankintakeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Hankintakeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/2015 1 (5) 43 Mediaseurantapalvelujen hankinta, H021-15 HEL 2015-004241 T 02 08 02 00 Päätös päätti - hyväksyä kohderyhmään A (verkkomedian seuranta) Meltwater Finland

Lisätiedot

HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA

HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA HAUTAUSPALVELUJEN JA VAINAJIEN SIIRTOKULJETUSTEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 7.11.2017 julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 1 TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 20.3.2017 Hankinnan kohde Hankintayksikkö Hankinnan tarjouspyyntö koskee Loimaan kaupungin ja Koski Tl:n kunnan henkilökunnan sekä näiden kuntien järjestämisvastuulla

Lisätiedot