UTOPIA PELASTAA MAAILMAN

Transkriptio

1

2

3 UTOPIA PELASTAA MAAILMAN

4 Kansi Einar Ekström Kannen akvarelli Anna Ekström Copyright Göran Ekström ja Biofilos Tilaukset puh

5 UTOPIA PELASTAA MAAILMAN GÖRAN EKSTRÖM Julkaisija VIHREÄ ELÄMÄNSUOJELUN LIITTO BIOFILOS 2009 Cosmoprint, Helsinki ISBN

6

7 JOHDANTO Meidän tulee pyrkiä siihen, mikä on kaikkein parasta, välittämättä siitä, mitä pidetään realistisena. Tämä on välttämätön asenne kahdestakin syystä. Ensinnäkin maailman tila on niin huono, että vain utopia voi sen pelastaa. Koko toimintasektori, jota tänään pidetään realistisena, johtaa tuhoon. Toinen syy on, että meidän pitää tietää päämäärä, jotta tietäisimme suunnan niille pienille askeleille, jotka ovat mahdollisia. Ei riitä, että tarkastelemme ja korjaamme pintaa. Vika on syvällä maailmankatsomuksessamme, asenteissamme ja arvomaailmassamme. Meidän on nähtävä itsemme ja maailma toisella tavalla, ei sivilisaation ja markkinatalouden silmin, vaan elämän silmin. Katselemme silmillämme maailmaa pinnalta, mutta sen moninaisten kuvioiden, tapahtumien ja syy-yhteyksien kautta on mahdollista nähdä pintaa syvernmälle. Kirjam on maailmankatsomuksellinen ja yhteiskunnallinen kannanotto. Ajatus on tässä tärkeämpi kuin sen kirjallinen muoto. Tärkeimpänä muotoseikkana pidän sitä, että ajatukset on esitetty ymmärrettävässä muodossa. Olen siitä saanut arvokasta palautetta vaimoltani Annalta, joka on toiminut ensimmäisenä uhrina ja oikolukijana. Sikäli kun kielestä vielä löytyy epätasaisuutta ja outoja sanontoja, tulee niistä syyttää vain minua. Mitä tämän kirjan sisältöön tulee, koen itseni sekä syylliseksi että syyttömäksi. Tämä kaksijakoisuus koskee niin omia pohdintol ani kuin maailman tllaakin. Se, että kirjoitan, on oma va intani eikä kukaan minua siinä paimenna, mutta kuvaamani maailman tilaan en juurikaan ole voinut vaikuttaa. Hyvin pieni on vaikutukseni ollut, niin pahassa kuin hyvässä. Olenko sitäkään valintaa itse kokonaan tehnyt, että alituisesti pohdin maailman menoa? Vapaa tahto on pohjaton kysymys. Oma luonteeni on ajanut minut tähän. Paljon olen murhettakin itselleni aiheuttanut. Vaikeina jaksoina olen toivonut, että voisin tyynesti vain katsella sivusta, välittämättä. Mutta nämä ovat tässä yh-

8 teydessä merkityksettömiä kysymyksiä, merkitystä on vain sillä, mitä maailmalle tapahtuu. Olen tullut siihen epätrendikkääseen tulokseen, että totuus on absoluuttinen, ja vieläpä siihenkin, että hyvyys ja pahuus ovat absoluuttisia. Totuus ja hyvyys eivät käsitysteni mukaan siis ole suhteellisia, vaan absoluuttisia. "Kaikki on suhteellista" ja "jokaisella on oma totuutensa" on henkisten laiskureiden ja opportunistien vastuutonta roskapuhetta. Periaatteessa asioista voidaan sanoa, että tämä on hyvä ja tuo on huono. Miten vajavainen ihminen pystyy päättelemään kaiken, on eri asia. Vaasan Kotirannalla huhtikuussa 2009 Göran Ekström

9

10 1 He tahtovat minun tuottavan ja kuluttavan niin paljon, etten jaksaisi ajatella ja että heidän tuloskäyränsä osoittaisivat ylöspäin voiton taivaaseen, joka on helvetti, ja menestyksestä he ovat tehneet reiän, josta elämä valuu h fkkaan. Hyvä kun tiedän, mitä he minulta tahtovat, niin tiedän mitä en anna. Hyvä kun tekevät kauniita mainoksia, niin tiedän, mitä en osta. Hyvä kun osoittavat minne mennä, niin tiedän mennä toiseen suuntaan. Älä koskaan laula sen lauluja, jonka leipää syöt, sahaa aina oksa jolla zstut, pure aina kättä joka sinua ruokkii. Se on totuuden hinta ihmisten maailmassa, tähän on tultu.

11 MAAILMA TÄYNNÄ KUPLIA "Tieto lisää tuskaa". Totta se tavallaan on, mutta sanonnan taustalla oleva näkökulma on usein suppea ja itsekeskeinen. Sanontaa käytetään enimmäkseen väärin ja sen perään liitetään virnistys, joka paljastaa sanojan oman ymmärtämättömyyden ja piittaamattomuuden. Puhdas tieto esimerkiksi matematiikan ja fysiikan laeista ei sellaisinaan lisää kenenkään tuskaa. Tieto aiheuttaa tiedostajassa tuskaa silloin, kun tieto paljastaa kärsimystä. On tragedioita ja surua, joista ketään ei voida syyttää: luonnonkatastrofeja, sairautta, onnettomuuksia, kuolemaa ja sattumanvaraisia elämän käänteitä. Vielä enemmän on kärsimystä, minkä aiheuttaja on ihmisen häikäilemättömyys ja itsekkyys. Kärsimyksen vähentäminen maailmasta on suuri ja hyvä tavoite, jonka ensimmäinen edellytys on tietoisuus kärsimyksestä. Tämä tietoisuus aiheuttaa myötätuntoisessa katsojassa tuskaa, se on totta, mutta varsinainen tuskahan on katsojan ulkopuolella. Tieto lisää vain katsojan tuskaa, ei sitä tuskaa, mitä hän katselee. Alussa lainatun sanonnan piilaviesti onkin useimmiten tämä: Älä kaivele ja murehdi, vaan sulje silmäsi, niin voit paremmin. Entä jos silmien sulkeminen ei onnistu'? Tai jos ei edes halua yrittää? Voi olla, ettei tätä itse voi täysin valita, mutta sen voi ainakin valita, miten asioista puhuu. Uskon, että useimmat tietävät aika hyvin, mitä pitäisi tehdä, miten ajatella ja puhua. Silmien sulkemista ei pitäisi suositella, ei edes leikillä. Sanonta pitäisikin korjata muotoon "tieto on välttämätön, jotta voidaan vähentää tuskaa maailmasta". Omalla tavallani minäkin olen välillä sulkenut silmäni ja elänyt ajoittain omassa kuplassani. Tässä kuplassa olen lukenut lehtiä ja kirjoja, kuunnellut radioita ja katsellut televisiota sekä viettänyt paljon aikaa luonnossa ja perheeni parissa. Kuplani on sulkenut pois vain suoran kommunikoinnin muitten ihmisten kanssa tärkeistä asioista. Maailman meno, tai oikeammin sanottuna ihmiskunnan toiminta, näyttää eettisessä ja loogisessa tarkastelussa ai- 9

12 van mielipuoliselta. Kuplassani olen kuvitellut kaikkien ihmisten näkevän tämän mielettömyyden ja heidän myös haluavan muuttaa sen. Kuplani on kuitenkin puhjennut, kun olen keskustellut maailman menosta kanssaihmisten kanssa. Minut on silloin tällöin pysäytetty kadulla, kaupassa ja torilla jonkun lehtikirjoitukseni jälkeen, varsinkin jos kuvakin on ollut lehdessä. "Sulia oli hyvä kirjoitus, mä ajattelen ihan samoin" on aika tavallinen kommentti. Siitä alkaa keskustelu, usein alussa hyvinkin yksimielinen. Mutta sitten jossain vaiheessa tulee puhkaiseva neula, kuten "ja kun pensan ja autojen hinnatkin on niin älyttömän korkeet, etkös voisi siitäkin kirjoittaa"? Vastaavanlainen yllättävä kokemus enemmistömielipiteestä voi välillä tulla haukkujenkin kautta. Kun olen joskus pidempään pyöritellyt jonkun kirjoituksen aihetta mielessäni, se on käynyt itselleni niin itsestään selväksi, että kun sitä rupean kirjoittamaan, tuntuu se tarpeettomalta; kaikkihan tämän tietävät, kaikkihan ajattelevat näin, tarvitseeko tästä edes kirjoittaa... Jos kuitenkin lähetän kirjoitukseni, koska olen pannut siihen aikaa ja vaivaa, niin onkin suuri yllätys, kun tulee äkäisiä hyökkäyksiä edestä ja takaa ja useimmat osoittavat ajatuksia kohtaan täyttä ymmärtämättömyyttä ja tuomitsevat ne täysin. Tämä on tulkittava siten, että kirjoitus olikin valitettavasti tarpeen. Ehkä ensimmäinen ja sen takia yllättävin järkytys tuli eräässä tilaisuudessa, jossa Tampereen yliopiston tutkija Lasse Rautniemi esitteli tutkimustaan eri ekologisista näkemyksistä. Elettiin 1980-luvun loppua tai 90-luvun alkua. Kuulin silloin ensimmäistä kertaa syväekologiasta, joka uutena suuntauksena sisältyi tutkimukseen. Kyseisessä tilaisuudessa oli yhteiskunnallisesti kiinnostuneita ja aktiivisia ihmisiä, jotka olivat mielestäni myös ympäristötietoisia. Kun kuulin syväekologian kahdeksan teesiä ja niiden perustelut, olin haltioissani. Ihmettelin, miten joku oli onnistunut esittämään tärkeimmät asiat niin tiiviissä ja selkeässä muodossa. Kun esitelmän jälkeen oli keskustelun vuoro, pyysin pu- 10

13 heenvuoron ilmaistakseni sen, mitä oletin kaikkien läsnä olevien tuntevan: Teesit olivat parasta mitä olin aikoihin kuullut, niihin oli aivan loistavasti kiteytetty oleellisimmat asiat. Olin tietämättäni ollut syväekologi jo pitkään. Kun sanoin tämän, salissa kuului vastalauseiden kuoro, jossa oli melkein lynkkauksen henkeä. Minä kun olin kuvitellut lausuvam itsestäänselvyyden. Muut näkivät teeseissä pelkästään kielteistä ihmisvastaisuutta, mitä minä taas en kokenut olevan niissä lainkaan. Päinvastoin ne tarjoavat ihmisellekin paremman maailman ja elinolosuhteet sekä antavat hänelle kuuluvan henkisen arvon. Olen ollut aina pienen ihmisen puolella, olen itsekin pieni ihminen, mutta tämä yhteiskunta ei ole kenenkään unelmamaailma, ei pienen eikä suuren. Se ei silti ole tietoisesti ihmisten pahantahtoisuuden luomus, vaan se on askel askeleelta tullut tällaiseksi. Useimmat ihmiset tarkoittavat hyvää, jos hyvyydelle annetaan mahdollisuus. Meidän kunkin mahdollisuudet vaikuttaa ovat kuitenkin hyvin pienet, mutta olemme silti jokainen osa kokonaisuutta. Miksi kehityksen suunta, joka muodostuu kaikkien ihmisten yhteenlasketusta vaikutuksesta, on niin tuhoisa? Se on minulle vaikea kysymys, koska en haluaisi uskoa, että ihminen on pohjimmiltaan enemmän paha kuin hyvä. Maailma on täynnä kuplia ja pahimpia niistä ovat käsitykset, että ihminen tarvitsee talouskasvua ja että kehitys on jatkuvaa fyysisen toiminnanja koon kasvua. Pörssimaailma on niin ikään suuri kupla, joka tuon tuosta surkastuu, mutta kuin rikkinäiseen ilmapalloon siihen puhalletaan entistä kovemmin ja sitä pyritään aina paikkaamaan, ennen kuin se tyhjenee kokonaan. Valitettavasti. Tuntuu usein pahalta esittää kritiikkiä, sillä on aina joku enemmän tai väbemmän syytönkin ihminen, joka pahoittaa mielensä. Olin juuri valokuvaamassa erästä suurta rakennustyömaata. Vanha teollisuuslaitos puretaan ja tilalle rakennetaan yli hehtaarin kokoinen ostoskeskus. Paikalla jylisi ainakin puolentusinaa kaivinkonetta, valtava kivimurskaamo, useita nostureita ja suunnaton hajottajahirviö, joka nakersi alueen viimeistä vanhaa, suuren kerrostalon kokoista tehdasrakennusta pala palalta. Työmaan II

14 näkymä oli kokonaisuutena tämän aihepiirin pahin, mitä olen eläessäni nähnyt. Mielessäni pyöri koko kuvauksen ajan ajatus: tätä sanotaan kehitykseksi. Kun kuljeskelin tällä maailmanlopputurmelmaa henkiväliä työmaalla, luokseni tuli ilmeisesti paikan valvova rakennusinsinööri, nuori hyväntahtoisen oloinen kaveri ja kyseli, millä asialla olen. Kun kerroin vain ottavani muutamia valokuvia hän sanoi, että turvallisuuden takia pitäisi pysyä aidatun alueen ulkopuolella. Sanoin ymmärtäväni ja pyysin anteeksi, lupasin mennä aidan toiselle puolelle. Kaveri kysyi vielä, tuleeko kuvatjohonkin lehteen. Sanoin että luultavasti julisteeseen. Olimme nimittäin Vihreän Elämänsuojelun Liiton piirissä juuri aloittaneet julisteiden suunnittelua ja yhdeksi teemaksi oli valittu aihe, jota kutsuttiin (ironisesti) "Hyvinvointia kaikille?" Meillä oli jo yksi kuva paksua savua taivaalle tupruttavasta teollisuuslaitoksesta. Tämä kuva voisi edustaa samassa sarjassa seuraavaa tapahtumaa: Tehdas suljetaan, työntekijät laitetaan pihalle, rakennukset puretaan ja tilalle rakennetaan jotain muuta, yhtä tuhoisaa tai pahempaa, vaikka savut piilotetaan muualle. Kaikkea tätä en oikein raaskinut kaverille selittää. Ajattelin, että tämä saattoi olla hänen ensimmäinen työpaikkansa, kotona pienessä yksiössä ehkä opiskeleva vaimo ja pieni korvatulehdusta sairastava lapsi. Kaverin kysymykseen "Ai millaiseen julisteeseen", vastasin vain "Syväekologiseen julisteeseen", tietäen, että se ei paljoakaan kerro. Kun lähdin sieltä polkemaan poispäin näin, että kaveri otti esiin kännykän ja soitti jonnekin. Ei tuntunut minustakaan hyvältä. Jälkeenpäin harmittelin, etten selittänyt enemmän ja etten sanonut, etten tahdo hänelle mitään ikävyyksiä. Hänen avoin ja vilpitön katseensa oli vielä kotiin tu1tuanikin silmieni edessä. Olisimme voineet mennä hänen työmaakoppiinsa kahville ja juttelemaan. Olisin selittänyt hänelle ja hän olisi ymmärtänyt, olisimme olleet maailman menosta samaa mieltä. Olisin kysynyt häneltä, onko hänellä mitään sitä vastaan, että teemme JUlistesarjaamme yhden kuvan työmaasta, ilman ihmisiä, nimiä ja osoitteita. 12

15 Eihän se olisi maailmaa muuttanut, vaikka näin olisin toiminutkin. Eikä suinkaan ole sanottu, että olisimme lopulta olleet mistään samaa mieltä. Joskus on parempi vaieta, joskus on hyvä puhua. Sen kun aina tietäisi etukäteen, moni asia menisi niin paljon paremmin. Mutta kulloinkin tekee hetkellisen arvionsa mukaan parhaansa ja siihen on tyydyttävä, vaikka se ei riitä. Maailma ja lama Se, miten nykyiseen lamaan suhtaudutaan on kamalaa. Lama on, kuten edellä jo totesin, maailmanlaajuisen kuplan surkastumista. Sitä yritetään nyt Suomessakin estää raivokkaasti poliittisen johtomme taholta. Pääministeri Matti Vanhanen ja valtionvarainministeri Jyrki Katainen huutavat kilpaa ' kuluttakaa, kuluttakaa". Vastuuttomampaa ohjetta ei voi antaa. Jos kysymyksessä ei olisi muuta kuin talouden, työpaikkojen ja toimentulon säilyttäminen, ei tuota kehotusta tarvitsisi moittia. Mutta kysymys on paljon, paljon isommista asioista ja mikä surullisinta, tuhoisista asioista. Kuten olen tämän kirjan useassa artikkelissa todennut, käynnissä olevien ekologisten katastrofien pääsyynä on ihmiskunnan koko toiminnan alati kasvava volyymi; toisin sanoin talouskasvu. Ellei talouskasvusta luovuta, elollisen maailman tuhoutuminen on väistämätön. Katainen ja Vanhanen ovat yllä mainitulla kehotuksella passittaneet itsensä miljoonien muiden päättäjien tavoin historian kirjoihin elonkehän tuhoa kiihdyttäneiden pääjoukkoon. Eivät he sen kamalampia ole kuin monet muutkaan kansalaiset, heillä vain on enemmän valtaa ja sen takia heidän tulisi olla viisaampia, vastuullisempia ja kauaskatseisempia kuin muut. Sen sijaan on viimeisimpien tutkimusten mukaan osoittautunut, että kansalaisten enemmistöllä on suurempi vastuu ja vakavampi suhtautuminen yhteisiin asioihin l a pitkän tähtäimen vaikutuksiin kuin poliittisella johdo lamme. Suhtautuminen verotukseen on yksi osoitus tästä. Enemmistö kansasta haluaa 13

16 maksaa enemmän veroja yhteisten asioiden hoitamiseksi, kuin mitä poliittinen johto haluaa ottaa vastaan. Aivan uskomatonta. Lama tarjoaisi oivan tilaisuuden saada koko yhteiskuntakehitys ohjattua kestävälle tielle, jos vain poliittista viisautta la vastuuta löytyisi. Nyt olisi ainutlaatuinen tilaisuus a oittaa maan infrastruktuurin ja elinkeinoelämän muuntaminen ekologisesti ja sosiaalisesti kestäväksi. Koska talouslama nykyisellään välttämättä tarkoittaa työpaikkojen vähenemistä, tulisi vapautuvaa työvoimaa, jolle kuitenkin joudutaan maksamaan jotta he selviävät, käyttää siihen suureen muutostyöhön, joka takaisi Suomelle kestävän tulevaisuuden. Tällaista työtä olisi julkisen liikenteen, pääasiassa raideliikenteen, elvyttäminen ja kehittäminen, energiaomavaraisuuden kehittäminen kotimaisilla, uusiutuvilla energiamuodoilla ja maa- ja metsätalouden muuntaminen luonnonmukaisemmaksi ja tvövoimavaltaisemmaksi. - Samalla olisi kulttuurillisesti ja moraalisesti hyvä elvyttää ja inhimillistää muitakin yhteisvastuullisia toimialaja, kuten koulutusta, lasten- ja vanhustenhoitoa, sairaanhoitoa, kirjastotoimintaa, postilaitosta, teleliikennettä ja Yleisradiota. Mikään näistä ei saisi toimia kaupallisella periaatteella voittoa tavoitellen. Ne ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä toimintoja, joita on hoidettava vastuullisesti, sekä yhteiskunnan että ympäristön näkökulmasta parhaalla tavalla. Kysymyksessä ei suinkaan olisi vanhojen aikojen kopioiminen, vaan uuden tiedon valossa parhaiden vanhojen ja uusien menetelmien yhdisteleminen. Saisimme kestävän yhteiskunnan, joka olisi parempi kuin sekä nykyinen että kaikki vanhat mallit. Tällöin maamme olisi myös mahdollisimman riippumaton muun maailman taloudellisista heilahduksista ja ennen pitkää tulevasta, lopullisesta länsimaisen talouskasvun ja -kilpailuun perustuvan markkinatalouden romahduksesta. Lupaavin tapahtuma maailmassa vuosikymmeniin on Barack Obaman valinta USA:n presidentiksi. Ihonvärinsä tuoman symbolisen arvon lisäksi hänen puheensa ovat ol- 14

17 leet kuin raikas tuulahdus, verrattuna edeltäjiensä tunkkaiseen, ennakkoluuloiseen ja aggressiiviseen suhtautumiseen muuhun maailmaan ja pientä piiriä suosivaan politiikkaan. Obaman puhetaidot kävivät selväksi jo vaalikampanjan aikana. Pelättävissä oli, että kysymys olisikin ollut vain puhetaidoista 'a vaalipropagandasta, mutta jo ensimmäisestä päivästä I ähtien hän on osoittanut, että kysymyksessä ei ollut vain puhuminen. Hän on päättäväisen rohkeasti ja viisaasti ryhtynyt heti tuumasta toimeen. Toivotaan, että asiat jatkuvat parhaalla mahdollisella tavalla eikä paljastu tai tapahdu mitään, joka pysähdyttäisi tai muuttaisi lupaavaa alkua. Kuuntelin TV:n välityksellä koko Obaman virkavalan vannomisen jälkeisen puheen. Vaikka siinä olikin osia, jotka eurooppalaisen toisinajattelevan korvissa kuulostivat liikaa jenkkiläiseltä retoriikalta, oli siinä niin merkittäviä, myönteisen muutoksen merkkejä, että jos ne edes puolittam onnistuvat, maailman tulevaisuus näyttää paljon valoisammalta. Mainitsen tässä kolme asiaa, eli hän lupasi, että USA kantaa vastuunsa ympäristöongelmista ja ilmastonmuutoksen hillitsemisestä, hän sanoi USA:n pyrkivän energiaomavaraiseksi ja kehittävän voimakkaasti energiansäästöä ja uusiutuvia energiamuotoja ja hän sanoi myös USA:n muuttavan suhtautumistaan terrorismiin, ihmisoikeuksiin ja islamilaisiin maihin. Nämä ovat valtavia asioita. Jo pyrkimys energiansäästöön ja enersiaomavaraiseksi muuttaa toteutuessaan USAn ekologisen Jalanjäljen lisäksi heidän valtapolitiikkaansa ja poistaa puolet heidän sotilaallisista aggressioistaan. Tämä alentaisi terrorismin syitä ja uhkaa merkittävästi, päinvastoin kuin Bushin "terrorismin vastainen sota", joka on vain lisännyt niitä. Ilmastopolitiikkaankin tulee aivan uutta toivoa, jos USA vihdoinl<in lähtee täysipainoisesti mukaan näihm talkoisiin. Terrorismista haluan vielä todeta sen, että Bushin käynnistämä "terrorismin vastainen sota" on valheellinen sekä tavoitteiltaan että keinoiltaan. Se on jo nimityksenäkin täysin virheellinen. Se ei ole " terrorismin" vastainen sota, vaan 15

18 se on USA:n maailmanlaajuinen, valtapoliittinen sota, pyrkimys täydelliseen maailmanherruuteen. Terrorismi on vain vastarinnan muoto, koska kenelläkään muulla ei ole sellaista sotilaskoneistoa, millä voisi käydä USA:n aggressiivisia valtapyrkimyksiä vastaan samoin keinoin. Suora seuraus edellisestä on että USA on toiminnallaan vain lisännyt terrorismin alkusyitä. Terrorismia ei voi pidemmän päälle saada vähenemään millään muulla keinolla kuin poistamalla sen syyt. Eli antaa muillekin kulttuureille ja uskonnoille oikeutuksensa. Siihen päästään vain käymällä avointa ja hyväntahtoista dialogia kaikkien kanssa, kuten Obama sanoi tulevansa tekemään. Kaikilla on siinä vain voitettavaa, siksi siihen voi ja pitää uskoa. Islamilainen maailma tuntee syystäkin oman kulttuurinsa ja uskontonsa uhatuksi. Siitä terrorismi kumpuaa. Jos tämä jännitys ja uhka poistuu tai edes vähenee, on se paras ja toimivin tapa vähentää terrorismia. Olen pasifisti enkä hyväksy USA:n väkivaltaa sen paremmin kuin terroristienkaan. Pidän molempia sekä moraalittomina että epäjohdonmukaisina. Syyttömien uhraaminen on väärin eikä se koskaan voi johtaa toivottuun tulokseen. Mutta mitä päämääriin tulee, niin oman kulttuurin ja uskonnon säilyminen on hyväksyttävämpi päämäärä kuin toisten luonnonvarojen hyväksikäyttö ja maailmaherruus. Tieto ja tunne Vaikka maailman tila on huonontunut katastrofaalisesti toisen maailmansodan jälkeen varsinkin ekologiselta kannalta ja huononee edelleenkin, on joitain toivoakin herättäviä asioita näköpiirissä, vaikka ne toimivatkin liian hitaasti. Nyt ajattelen ihmiskunnan eettisiä arvopohjia ja elämänkatsomuksia. Olkoon niin, että ihmiskunta ei koskaan toimi niin moraalisesti ja viisaasti, kuin se tietää, että pitäisi toimia. Tieto, viisaus, vastuu ja etiikka tuntuvat olevan kuin kevyttä vaahtoa tunteiden ohjaaman virran pinnalla. Tämä 16

19 asia on suurempi ja syvempi kuin mitä tämän kirjoituksen ja kirjan puitteissa voi käsitellä. Se on ikuisuuskysymys ja suuri mysteerio, jota ihmiskunta on iät ajat pohtinut. Mutta silti, on siis aihetta toivoonkin. Uskon, että etiikka etenee ihmiskunnassa vääjäämättä, koska se on niin vastaansanomaton. Edetessään se muuttaa tunteitamme ja toimintatapojammekin hiljalleen. Kun suuri eettinen kysymys on noussut päivänvaloon ja keskusteluun, etenee se omalla vastaansanomattomuuden voimallaan. Tarkoitan tässä nyt sellaisia kysymyksiä kuin orjatyövoiman käyttö, noitavainot, lasten ruumiillinen kuritus, rasismi, sukupuolinen eriarvoisuus, seksuaalisten vähemmistöjen tuomitseminen, eläinten häikäilemätön hyväksikäyttö jne. Kun tällaiset suuret eettiset epäkohdat ja vääryydet on nostettu laajasti ja näkyvästi esiin julkiseen keskusteluun, ne ovat lähteneet etenemään oikeaan suuntaan vääjäämättä. Argumentointi tällaista eettistä kehitystä vastaan ei kestä päivänvaloa ja kaatuu omaan pimeyteensä. Toinen asia on miten nopeasti muutos etenee ja miten aidosti asiat korjaantuvat. Taustalla on aina voimia ja ryhmiä, jotka kulissien takana vastustavat muutosta näissä asioissa. Ihmiskunnan laajin ja eräällä tavalla tiedostamattomin eettinen rikos on toisten eliölajien ja koko luonnon alistaminen. Yksittäisiä näkijöitä, kulttuureja ja uskontoja jotka ovat tämän asian oivaltaneet on ihmiskunnan historian aikana kyllä ollut. Jostain syystä tämä ei silti ole noussut laaje paan ihmiskunnan tietoisuuteen kuin vasta 1960-luvun Jalkeen. Ekologinen ja bioeettinen tietoisuus on vasta viimeisten vuosikymmenten aikana saanut laajempaa huomiota paljolti siitä syystä, että ihmiskunnan jättämät ekologiset jalanjäljet alkoivat näkyä ja vaikuttaa niin suuresti, ettei niiltä voitu enää sulkea silmiä. Kysymykset eläinten oikeuksista nousivat pitkälti esiin laajemmin ekologisen heräämisen jälkiseurauksena. Vasta 1980-luvun jälkeen on esimerkiksi kasvissyönti Suomessa yleistynyt, kun luonnonsuojelu yleistyi ainakin kymmenen vuotta aikaisemmin. Joka tapauksessa ekologia, ekosofia, syväekologia, bioetiik- 17

20 ka, eläinten oikeudet ja kaikki tähän kokonaisuuteen liittyvät asiat kuuluvat eittämättä niiden suurten asioiden piiriin, jotka vastaansanomattomuutensa takia etenevät, kun ne kerran on nostettu laajasti esiin julkiseen keskusteluun ja tarkasteluun. Vaikka muutokset tapahtuvatkin hitaasti, tämä on silti toivoa antava asia. Toinen näkökulma, joka on samalla tavalla toivoa herättävä ja vastaansanomaton on se, että kaikki hyvät asiat kuuluvat selkeästi samaan kokonaisuuteen. Tarkoitan nyt sellaisia asioita kuin pasifismi, humanismi, solidaarisuus, bioetiikka, luonnonsuojelu ja henkisyys. Vaikka ajatusradat aloittaa mistä päin hyvänsä, kehittää niitä ja seuraa syy-seuraus yhteyksiä, niin kaikki hyvät asiat löytyvät ja ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Tämän ansiosta monet ihmiset ja yhdistykset löytävät toisensa ja yhdistävät voimansa tekemällä yhteistyötä. Varsin pelottava asia taas on se, että ihminen ei tunnu heräävän muuten kuin suuren järkytyksen kautta tai pakon edessä, selkä seinää vasten, turbaani tulessa. Kun ajattelemme käynnissä olevia ekokatastrofeja, siis elonkehän saastumista, luonnon turmeltumista, kiihtyvää sukupuuttaaaltoa ja ilmastonmuutosta, on liian myöhäistä herätä vasta silloin, kun tunnemme katastrofit omissa nahoissamme. Silloin ei mitään ole enää tehtävissä, vaan menemme todella pitkän ja syvän kurjuuden ja kärsimyksen pohjan kautta, ennen kuin elpyminen voi alkaa. Kun siis puhumme luonnonsuojelusta, ilmastonmuutoksen torjumisesta, väestönkasvun hillitsemisestä, energiankulutuksen ja kaiken kulutuksen vähentämisestä jne. ja yritämme laskea niille hintaa, tulee meidän olla tietoisia siitä, että kaikkein julminta on jatkaa nykyistä tietä ja tehdä vain pieniä korjauksia. Se tulee johtamaan ennen näkemättömiin kärsimyksiin ja maailmanlaajuiseen kurjuuteen. Siksi on moraalisinta hyväksyä laajat ja nopeat muutokset nyt. Tähän lama tarjoaisi luonnollisen ja hyvän mahdollisuuden, johon tulisi rohkeasti ja viisaasti tarttua. Vaikkei siihen yhtyisi koko maailma, Suomi voi omalta osaltaan tehdä paljon hyvää itsenäisestikin. 18

21 AJATTELE POSITIIVISESTI - VASTUSTA KAIKKEA! Maailma tuhoutuu silmiemme edessä ihmiskunnan toimesta. Ihminen tietää sen, mutta silti hän käyttää valtaosan ajastaan tuhon kiihdyttämiseen ja valtaosan henkisestä energiastaan tuhoisan toiminnan puolustamiseen. Sallittaneen tässä yhteydessä monien mielestä niin naiivi käsite kuin maailmanpelastus. Ne toimenpiteet, joihin on esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ryhdytty paljastavat, että ihminen ei suinkaan pyri pelastamaan maailmaa, vaan länsimaisen kulttuurin. Hän tekee mitä hyvänsä, jotta ei vain tarvitsisi muuttaa kulutustottumuksiaan ja elintapojaan. Nyt on vain huomattu, että tämän tuhokulttuurin pelastamisessa on jossain määrin otettava ekologia ja etiikkakin huomioon - näennäisesti. Monet lentävät lauseet ja hokemat liittyvät tuhoisan toimintamme puolustamiseen ja siihen ylf y ttämiseen. Niitä syntyy tasaisin välein, monet ovat yksiselitteisesti huonoja jo syntyessään, toiset ovat oikeissa yhteyksissä hyviä mutta niitä käytetään useimmiten väärin, jolloin niidenkin merkitys muuttuu huonoksi. Pahimmasta päästä jo syntyessään on esimerkiksi "aika on rahaa". Epätieteellisyyden lisäksi se on epämoraalinen ja tylsämielinen. Se asettaa yhtäläisyysmerkin ihmisen elämän ja rahan välille, poistaa elämältä syvemmät merkitykset ja kiihdyttää tuhoisaa toimintaa. Aika on ihmiselle elämää. Tässä ei ole tiukkapipoisuudesta kysymys eikä kyseisen hokeman jälkeinen naurunhörähdys tai vitsin virne naamalla muuta asiaa paremmaksi. Tämän tapaiset vitsit muokkaavat tylsämielisyydestään huolimatta pikku hiljaa asenteita ja latistavat arvomaailmaa, mikä on niiden perimmäinen tarkoituskin. Toinen kategoria on mukatieteelliset, kuten "kehitystä ei voi pysäyttää" tai sen uudempi, progressiivinen muoto "kehitys kehittyy". Tämä voi vaikuttaa vastaansanomattomalta, mutta vika on siinä, että tässä ei millään lailla määritellä kehitystä ja sen suuntaa. Tämän hokeman hokijat yrittävät itse asiassa väittää, että kaikki muutokset ovat 19

22 väistämättömiä ja että ne auttamattomasti Ga onneksi!) jyräävät kaikki vastaan hangoittelijat. Eli viesti on tämä: Hyväksymällä kaikki muutokset olet voittajien joukossa. Ei ole mitään muuta syytä hokea tuollaista. Mistään korkeammista tavoitteista tai moraalista ei ole kysymys, vain opportunismista. Toinen muka-tieteellinen hokema on "kaikki on suhteellista". Tällä ei ole oikeasti mitään tekemistä Einsteinin suhteellisuusteorian tai minkään muunkaan tieteellisen tai filosofisen teorian kanssa. Hokemaa käytetään lähes yksinomaan puolustettaessa moraalisesti tuomittavaa tai arveluttavaa toimintaa. Mutta moraali ei ole suhteellinen käsite millään tavalla; oman edun häikäilemätön tavoittelu, toisen hyväksikäyttäminen ja turhan kärsimyksen aiheuttaminen on joka suhteessa aina väärin. Yhteistä edellisille ja muille saman tapaisille hokemille on se, että niiden taustalla oleva motiivi on yleensä itsekäs, moraaliton ja lyhytnäköinen. Lisäksi on hokemia ja käsitteitä, jotka alun perin ovat viisaita ja hyväntahtoisia ja osittain edustavat edelleen jotain hyvää, mutta joita myös käytetään sekä tiedostamatta että tietoisesti väärin. Yksi niistä on "ajattele positiivisesti". Jatkuvana kielteisellä mielellä ja suhtautumisella asioihin ei voi saada muita mukaan hyvääkään tarkoittavaan toimintaan ja lopulta oma mielikm myrkyttyy. Tämä on psykologinen totuus. Siksi myönteinen ajattelu on tarpeen. On syytä jatkuvasti nostaa hyvä tavoite näyttävästi esiin ja myös luoda itseensä ja mahdollisuuksien mukaan muihin uskoa siihen, että tavoite voidaan saavuttaa, jos ei heti, niin hiljalleen. Tämän pitkän taustaselvityksen kautta pääsen siihen, mihin provokatiivisella otsikolla viittaan. Tilanne on se, että tuhoa aiheuttavan teollisuustuotannon kiihdyttämiseksi on jo pitkään käytetty positiivisen ajattelun ja muiden vastaavien keinojen periaatteita. Ei taida olla yhtään työpaikkaa, jossa ei työtehon parantamiseksi oltaisi ruvettu puhumaan positiivisesta ajattelusta. Työntekijöiden terveydestäkin halutaan huolehtia ja heidän stressinsietokykyä parantaa - ei suinkaan humaanisista syistä, vaan te- 20

23 hokkuuden ja voiton maksimoinnin takia. Tämä tarkoitus onkin kaapannut positiivisen ajattelun ja muut vastaavat käsitteet käytännössä omakseen, ne eivät enää symboloikaan rakkautta, rauhaa, ympäristönsuojelua, mielenrauhaa ja henkistä kasvua. Tiedämme, että suurin osa kehityksestä, toiminnasta ja muutoksesta yhteiskunnassamme on kielteistä ja tuhoisaa. Tästä seuraa, että ympäristönsuojelija on pakotettu vastustamaan lähes kaik.kea, mitä ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu. Tässä yhteydessä positiivisen ajattelun kaunis periaate "älä kiroa pimeyttä, vaan sytytä kynttilä" ei toimi käytännössä. Yhteiskuntamme ja lainsäädäntömme periaatteet ovat sellaiset, että kynttilät ja kauniit puheet eivät yksin auta, ne jäävät ison rahan, isojen saappaiden, kaivinkoneiden, moottorisahojen ja telaketjujen alle. Ellei muuta voi, on ainakin lausuttava kritiikki ja vastustus julki. Kun vastustaa tuhoon johtavaa toimintaa, asettuu elämän ja tulevaisuuden puolelle. Vastustaminen on silloin mitä myönteisintä ja hyväntahtoisin ta ajattelua. Ympäristön- ja luonnonsuojelu ovat periaatteeltaan konservatiivisia, eli olemassa olevan säilyttämistä - historiallisesti, kulttuurisesti, esteettisesti ja ekologisesti arvokkaan ympäristön säilyttämistä muuttumattomana tai luonnontilaisena, jolloin muutos noudattaa luonnon omaa, hidasta muuntumista. Luonnonsuojelussa kysymys ei suinkaan ole siitä, etteikö ihminenkin saisi elää, tehdä olonsa hyväksi l. a olla onnellinen. Päinvastoin, myös ihmisen onnesta ja tu evaisuudesta on kysymys. Nykyinen elämänmuoto ja kulutus on jo kauan sitten ylittänyt kaikki kohtuulliset aineelliset tarpeemme ja nykyisellään aiheuttaa vain kasvavaa pahoinvointia. Se polkee sosiaaliset, kulttuuriset ja henkiset tarpeemme siten, että niidenkin tyydyttämiseen ta otaan kuluttamista. Tarpeet eivät kohtaa ja pahoinvointi lisääntyy päivä päivältä - kuten ekologinen tuhokin. On järjetön ja elämää halveksuva ajatus, että meidän tulisi muuttaa ympäristöämme jatkuvasti, rakentaa, repiä, rakentaa, muuttaa ja kasvattaa rakennelmiamme jatkuvasti. Ihan kuin olisimme siirtäneet elämän tavaraan ja 21

24 yhteiskunnan fyysisiin rakenteisiin. Yhdyskunnan tulee olla elämän kehys; ei kehysten tarvitse elää. Kun jokaisella on kohtalainen paikka asua ja mahdollisuus ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla hankkia toimeentulonsa, kehykset ovat valmiit. Niiden sisällä elämä elää sukupolvesta toiseen, vuosisadasta toiseen. Fyysiset kehykset vaativat vain ylläpitoa. Jokaiselle vastasyntyneelle kaikki maailmassa on uutta, jokaiselle sukupolvelfe elämä on uusi, suruineen, iloineen, unelmineen, pettymyksineen, hurmioineen ja rakaslumisineen tai yksinäisyyden hiljaiseloineen - kullekin luonteensa ja tilanteensa mukaan. Elämä on ikuinen mysteeri, jota ei saa latistaa yrittämällä siirtää sen sisäinen liike, energia ja henki keinotekoisiin rakenteisiin. Tässä on ky 1- liksi syytä hylätä turruttava kulutus sekä talouskasvun ja -kilpailun kaiken hyvyyden ja herkkyyden kuristava elämäntapa. Samalla on kysymys koko elonkehän elämästä ja kuolemasta. 22

25 NÄENNÄISHUOLI ILMASTONMUUTOKSESTA Kevytmielisimmät vitsailevat, että Suomessa kohta poimitaan banaaneja ja taateleita puista. Valistuneemmat tietävät, että ilmastonmuutos ei suinkaan tarjoa välimeren olosuhteita Suomeen eikä mitään muutakaan voittopuolisesti hyvää. Ilmastonmuutos tuo maapallolle epätasapainoiset olosuhteet, jotka eivät ole mistään kotoisin eivätkä sovi minnekään. Koska ilmastonmuutos on tiedotusvälineissä ja politiikassa saanut paljon huomiota, voisi ehkä ajatella, että ihmiskunta on vihdoin herännyt huomaamaan, että nykymeno ei voi jatkua. Jos näin olisi ta _p ahtunut, voisi viitata vanhaan sanontaan, jonka mukaan mikään ei ole niin pahaa, että siinä ei ole jotain hyvääkin". Nyt ei kuitenkaan ole niin. Vaikka mikään muu ympäristöongelma ei ole saanut niin paljon poliittista huomiota osakseen kuin ilmastonmuutos, taustalla ei kuitenkaan ole puhdas huoli elonkehästä ja tulevaisuuden elinmahdollisuuksista. Miksei esimerkiksi ihmisen aiheuttamaa kiihtyvää sukupuuttoaaltoa, joka on yhtä suuri ekologinen katastrofi kuin ilmastonmuutos, ole samalla tavalla nostettu yhteiskunnalliseen keskusteluun? Sen takia, että se ei vaikuta samalla tavalla talouteen kuin ilmastonmuutos eikä sukupuuttoaallon pysäyttämisellä voi tienata eikä käynnistää uusia teollisuuden aloja. Sen pysäyttäminen vaatii kokonaistoiminnan supistamista, joka tasaisesti pienentäisi talouselämää kokonaisuutena. Siksi siitä vaietaan. Vaikka elämmekin kvartaalitaloudessa, on olemassa yhteiskunta- ja taloustieteilijöitä, jotka ajattelevat asioita pidemmällä tähtäimellä. He ovat heränneet huomaamaan, että ilmastonmuutokseen liittyy seikkoja, joiden johdosta länsimaisen kulutuskulttuurin jatkummen on uhattuna. Tämä on nostanut ilmastonmuutoksen otsikoihin sekä poliittisiin ja taloudellisiin neuvotteluihin. Näköpiirissä on muutenkin öljyn ehtyminen ennen pitkää, joten post-oil yhteiskuntaan on joka tapauksessa varauduttava. Selvää on sekin, että öljyteollisuus haluaa toisaalta maksimaali- 23

26 sen voiton loppuöljystä ja toisaalta olla etulyöntiasemassa seuraavankin sukupolven energiamuotojen kanssa. Monet ryhmittymät näkevät siis ilmastonmuutoksen varjolla uusia rahasampoja, enemmän tai vähemmän lyhytaikaisia. Ydinvoimateollisuus on niistä groteskein. Poliittisen oikeistoaallon siivittämänä se on nyt varsinkin Suomessa suorastaan räjähtänyt silmille. Ydinvoiman riskit ja ongelmat halutaan lakaista maton alle tunteiluna, Tsernobylin, Harrisburgin ja Windscalen (Sellafieldin) onnettomuuksista on nyt sopivan kauan ja ihmisen muisti on lyhyt ja valikoiva. Ydinvoin1aa siis esitetään "yhtenä osana ilmastonmuutoksen torjunnassa". Tämä on moraalitonta ja epätieteellistä hölynpölyä. Kysymys on ensisijaisesti ydinvoimateollisuuden halusta saada vielä muutaman vuosikymmenen pituinen kultakausi. Poliittisesti kysymys on siitä, että halutaan jatkaa ja kiihdyttää talouskasvua ja kulutuskulttuuria. Ekologisessa tarkastelussa ydinvoima on kaikkea muuta kuin ympäristöystävällinen. Uraanin louhinta, rikastus ja kuljetus, ydinvoimaloiden rakentaminen ja ylläpito, loppuun käytetyn ydinvoimalan vartiointi ja toistaiseksi mahdoton purkaminen, ydinjätteen loppusijoitus kaikkineen päivineen ei ole hiilidioksidineutraalia toimintaa lainkaan, puhumattakaan ydinvoiman jatkuvista muista päästöistä, joista radioaktiivinen päästö on vakavin, vaikkakaan ei ainoa. Uusiutuvan energian puolustajien joul<osta löytyy jo pyrkimystä kestävään elämänmuotoon ja aitoa huolta ilmastonmuutoksesta ja muista ympäristönongelmista. Mutta silti, jos ilmastonmuutoshuoli typistyy tekniseksi energiakysymykseksi, ollaan taas ihan väärillä jäljillä. Ensisijainen kysymys on kulutuksen alentaminen, eh miten päästään irti kulutuskulttuurista ja talouskasvusta. Koko poliittisen ja yhteiskunnallisen eliitin pitäisi nyt keskittyä tähän ja päättäväisesti ryhtyä tuumasta toimeen. Voiko kukaan täysijärkinen ja hyväntahtoinen ihminen puolustaa järjestelmää, joka väkisin lisää kulutusta ja kilpailua, kun kaikki meidän suurimmat ongelmamme 24

27 johtuvat juuri näistä ja meillä on jo kaikkea moninkertaisesti liikaa? Energiankulutuskin per henkilö on Suomessa enemmän kuin kolminkertaistunut 1960-luvun jälkeen. Jokainen, jolla on edes jonkinlainen kuva siitä ajasta tietää, että silloin jo elettiin yltäkylläisyydessä. Olen monta kertaa lainannutedesmenneen taloustieteilijän ja filosofin E. F. Schumacherin päätelmää, jonka hän esittää kirjassaan Pieni on kaunista. Hän toteaa: 'Paradoksaalista on, että ongelmamme eivät johdu epäonnistumisistamme, vaan onnistumisistamme". Hän viittaa siinä nimenomaan teknisen ja yhteiskunnallisen kehityksen suuntaan, talouskasvuun ja tuotannon tehokkuuden ja volyymin kasvuun. Näennäisratkaisuja ei ole syytä kiittää eikä kannustaa, koska se johtaa hyvin pian siihen, että muuta ei olekaan. Jos annamme näennäishuolien ja -toimenpiteiden kukkia ilman kritiikkiä, me vain pahennamme tilannetta. Meillä on hyvin pian kaikkein pahin sekä-että tilanne ja kulutus kasvaa kasvamistaan; lisää ydinvoimaa, sama fossiilinen voima, lisää vesivoimaa, uutta bioenergiaa ja horisontit peittävät tuulimyllyt ja ties vielä mistä innovaatioista hehkutetaan. Kaikki tämä vie ihmiskunnan yhä syvemmälle umpikujaan, ilman että ilmastonmuutoskaan hidastuu. 25

28 MISTÄ APU IHMISELLE? Luonto tervehtyisi parhaiten, jos ihmisen toiminta loppuisi tyystin. Tätä emme kuitenkaan voi pitää ympäristöongelmien ratkaisuna. Ihmiskunnan toiminnan asettuminen huomattavasti aiemmalle aineelliselle tasolle on sen sijaan täysin mahdollista ja ennen kaikkea välttämätöntä. Muuten elonkehällä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia elpyä. On sanottu, että ihmiskunta on nyt niin sairas, että sen piirissä häiriintyneet yksilöt pärjäävät parhaiten ja terveet sairastuvat. Tämä sairaus on myös riuduttanut koko maapallon. Qtsikko kysyykin, mistä saadaan apu ihmiselle, jotta hän tervehtyisi niin, että lakkaisi sairastuttamasta itseään ja kaikkea ympärillään. Emme tarvitse lisää tutkimustietoa elonkehän tilasta emmekä toimintamme seurauksista. Tiedämme jo tarpeeksi hyvin, mitä pitäisi tehdä ja miksi. Tutkimukset ja lisätutkimusten lisätutkimukset toimivat vain tekosyinä sille, ettei meidän tarvitsisi ihan vielä muuttaa elintapojamme. Ihminen on ajatteleva laji, sitä tuskin voi kiistää. Ajatusten laatu ja pääsuunta ovat kuitenkin pielessä. On toisaalta myös selviö, etteivät ajatukset ohjaa ihmisen toimintaa kovin suuresti. Enemmän meitä ohjaavat tunteet, jotka nousevat osin tuntemattomistakin syvyyksistä. Aivan kuten Raamatun Paavali tuskaili, mekin teemme sitä pahaa, mitä tiedämme ettei meidän pitäisi tehdä, emmekä tee sitä hyvää, mitä tiedämme, että meidän tulisi tehdä. Tekniikan kehitystäkin käytetään verukkeena sille, ettei tarvitsisi tehdä mitään ratkaisevia elämänmuutoksia. Hoetaan, että tekniikka kehittyy ja halutaan uskoa, että uusi tekniikka hoitaa kaikki ongelmat puolestamme. Kuten tutkimustarpeisiin vetoamisessa, tässäkin on taustalla halu lykätä vastuuta ja tarpeellista muutosta eteenpäin, toisille ihmisille, toisille sukupolville. Käytännössä ihminen on henkisesti laiska pelkuri. Kuljemme mieluiten valtavirran mukana ja pidämme tottumuksistamme kiinni. Olemme esimerkil<si takertuneet 26

29 ajatukseen tekniikan, talouden ja kulutuksen kasvusta. Jähmetymme kaavoihin, mikä tekee muutoksen todella vaikeaksi. Konservatiivisuus on hyvä asia, jos maailman tila olisi hyvä. Sitä se ei kuitenkaan nyt ole, joten muutoksen tarve on huutava. Mistä saamme voimaa kääntää suunta? Ihminen on myös enemmän hölmö kuin paha. Ihmisessä on paljon hyvää. Kun tarkastelee ihmiskunnan historiaa, huomaa, että pitkällä tähtäimellä pyrkimys on jatkuvasti kohti eettisempää elämää. Kun jokin suuri eettinen ristiriita nousee julkiseen keskusteluun, yhteiskunta alkaa vääjäämättä kulkea kohti muutoksen toteutumista. Esimerkeiksi käyvät vaikka orjuuden, noitavainojen ja rasismin kieltäminen sekä seksuaalisten vähemmistöjen hyväksyminen. On toki paljon helpompaa saada aikaan muutos, joka lupaa jotakin lisää jollekin ryhmälle, kuin muutos, joka ottaa jotain pois kaikilta. Uskon silti, että ympäristöetiikkakin etenee hitaasti mutta varmasti. Se on eettisesti ja loogisesti vastaansanomaton ja loppujen lopuksi myös antaa JOtain, joka on kaikkein arvokkainta: elämän jatkuvuuden ja paremman elämänlaadun kaikille lajeille. On kuitenkin eräs suuri ongelma, jota varhaisemmissa tilanteissa ei ole ollut: Tällä muutoksella on ehdoton aikaraja. Yllä luetellut eettiset edistykset koskevat ihmisten välisiä suhteita. Maailman nykytila vaatii kuitenkin laajemman näkökulman. Nyt tarvitaan etiikkaa, joka ulottuu kaikkiin eliölajeihin ja vieläpä elottomaankin luontoon. Sinänsä tämä ei ole uutta, monet filosofit ja hengen ihmiset ovat kautta aikojen puhuneet tällaisesta etiikasta ja maailmankatsomuksesta. Norjalainen filosofi Arne Naess nimesi edellä kuvattua etiikkaa ekosofiaksi, tai syväekologiaksi, erotukseksi pintaekologiasta, jossa katsellaan asioita vain pinnallisesti tai pelkästään ihmisen hyötynäkökulmasta. Jos humanismin periaatteet laajennetaan koskemaan kaikkea elollista ja myös ei-elollista, päädytään syväekologiaan. Syväekologian ytimenä on elämäkeskeinen etiikka ja al atus kaikkien lajien itseisarvosta. Se, että muut eliölajit e ävät ja voivat hyvin, on arvo itsessään, vaikka ihmistä ei 27

30 olisi koskaan ollutkaan. Kaikilla eliölajeilla on yhtäläinen halu ja oikeus hyvään elämään. Nämä ovat eettisesti vastaansanomattornia asioita, joille ei ole vielä käytännössä annettu arvoa ja mahdollisuutta. Syväekologian eräs keskeinen periaate on, että "ihmisellä ei ole oikeutta tyydyttää toissijaisia tarpeitaan toisten lajien ensisijaisten tarpeiden kustannuksella". Edellä mainittu periaate kuulostaa ehkä ensin abstraktilta tai vähäpätöiseltä lauseelta, mutta jos tätä periaatetta ryhdyttäisiin noudattamaan, yhteiskuntamme mullistuisi perusteellisesti. Mullistukseen kuuluisi eläinten ja luonnon kohtelun täydellinen uudelleenarviointi käytännön seurauksineen. Toiseksi, ja myös osaksi edellisestä johtuen, aineellinen kulutus laskisi säästöliekille, kaksi kolmannesta pois. Näihin kahteen asiaan voidaan tiivistää vaadittava muutos. Kuten edellä totesin, ihminen ei toimi pelkän järjen ja logiikan avulla, vaan mukana ovat vahvasti myös tunteet ja Ftalu. Uskon, että myös halu olla eettinen on eräänlainen perustarve. Syväekologia, tai yleensä ekosofia ja elämäkeskeinen etiikka, voi nyvinkin olla seuraava eettinen uudistus, jota kohti ihmiskunta siirtyy. Suurin ongelma on se, että aikaa tälle muutokselle on kovin vähän. Modernissa, länsimaisessa yhteiskunnassa on hyveiksi nostettu vääränlaiset arvot ja ominaisuudet, kuten ahneus, omaisuus, valta, status ja pinnallinen menestyminen sekä näihin tarvittava häikäilemättömyys. Vaikka moni mieltää nämä kielteisiksi arvoiksi, ne pyritään silti saavuttamaan, koska niiden kautta saa yhteiskunnallista arvostusta. Ihminen kaipaa sitäkin. Jos yhteiskuntamme vaikutusvaltaisimmat tahot julistaisivat näyttävästi uusia arvoja, uutta etiikkaa ja maailmankatsomusta, säädettäisiin uudet lait ja asetukset, muutos alkaisi varmasti tapahtua. Pontimena olisi kolme voimaa: omasta ja jälkeläisten hyvinvoinnista huolehtiminen, yhteiskunnal1isen arvostuksen ja hyväksynnän kaipuu sekä pyrkimys todelliseen eettisyyteen. Ihanteet uudistuisivat; mitä vähemmällä ihminen pärjäisi hyvin, sitä ftksumpana häntä pidettäisiin, mitä vähem- 28

31 män jälkiä hän jättäisi ympäristöönsä, sitä taitavammaksi hänet katsottaisiin ja mitä enemmän hän huomioisi muita ja isoja kokonaisuuksia, sitä viisaammaksi hänet arvioitaisiin. Pieni on kaunista, yksinkertainen on nerokasta - ja eettisyys antaa myös hyvän mielen. Ei pidä toki uskoa, että ihmisestä koskaan tulee pyhimystä. Mutta nimenomaan siksi, että ihmisessä on sekä hyviä että huonoja luonteenpiirteitä, täytyy yhteiskunta rakentaa siten, että hyvillä luonteenpiirteiflä pärjää ja saa arvostusta. Silloin ne myös voimistuvat. Nykyinen yhteiskuntamme on käänteinen, se rakentuu huonoille luonteenpiirteille vahvistaen niitä. 29

32 MAAILMA TÄYTYY PELASTAA Voiko maailman vielä pelastaa -tapahtuma Tieteiden talolla synnytti vilkkaan keskustelun, joka näkyi varsinkin Elonkehä-lehdessä. Se on hyvä, mutta Elonkehässä käyty keskustelu oli paria tapausta lukuun ottamatta hieman aiheen vierestä. Tilaisuuden lähtökohtana oli pohtia elonkehän tuhoutumiskierteen pysäyttämisen mahdollisuuksia ja keinoja. Tarkoituksena ei suinkaan ollut pohtia luonnosta ja elämän ehdoista harhautuneeseen ihmismieleen parhaiten sopivaa yhteiskuntamuotoa, joka saisi enemmistön kannatuksen. Jos tilaisuuden pääalustajien, Matti Sarmelan, Pentti Linkolan ja Eero Paloheimon tilannearviot ovat oikeat, tai jos he itse tosissaan uskovat näin, heitä ei voida kritisoida moraalisilla argumenteilla. Jos ja kun voidaan tieteellisesti todistaa, että h.eidän tilannearvionsa on ainakin likimain oikea, moraalinen häpeä kuuluu niille, jotka heitä kritisoivat esittämättä itse ylltään mallia, jolla tuhojen kierre saadaan pysäytettyä. Alustajien tilannearviot elonkehän tilasta ja kehityksen suunnasta lienevät aika yhteneväiset, mutta Linkolan ja Paloheimon keinot ovat miltei vastakkaiset. Linkola tuomitsee lähes kaiken tekniikan, kun Paloheimon malli taas pitkälti perustuu tekniikkaan. Sarmela ei sinänsä esittänyt mitään pelastusmallia, vaan tarkasteli kehityksen kulkua, jota hänkin pitää katastrofaalisena. Tärkein yhteinen piirre kaikille kolmelle on vakavuus, jolla he asioiden tilaan suhtautuvat. Niinikään yhteinen motiivi on toive maailman pelastamisesta. On turhauttavaa käydä keskustelua sellaisten kanssa, jotka eivät kykene näkemään ja kokemaan asian todellista vakavuutta. Muistan Paloheimon aikanaan Vihreän Liiton tilaisuudessa esittäneen vertauskuvan, jossa jyrkänteellä seisovan talon perustukset olivat sortumassa, mutta asukkaat keskustelivat tapettien väristä. Hyvä vertaus, joka pätee tänään vielä paremmin, sillä sortuminen on edennyt pidemmälle, vaikka johonkin huoneeseen onkin saatu uu- 30

33 det tapetit. Aika-arviot voivat vaihdella hiukan, mutta kun puhutaan elonkehän elämää suojelevan ja ylläpitävän kyvyn romahtamisesta, ei ole niinkään väliä puhutaanko kahdestakymmenestä, viidestäkymmenestä tai kahdestasadasta vuodesta. Nämä ovat elonkehän mittapuun mukaan nykyhetkeä. Kaikki tuhoprosessit jotka ovat käynnissä, ovat niin laajoja ja hitaita kääntymään, että ne jatkavat pitkälle vaikka kaikki tuhoisa toiminta lopetettaisiin tänään. Omat lähtökohtani maailman pelastamiseen ovat nämä: Maailma täytyy pelastaa, mutta tunnustan etten tiedä, miten se varmasti onnistuu. Sen tiedän varmasti, että nykymenolla se menee menojaan. Sekin tässä on niin mieletöntä, ettei nykymeno luo edes ihmiselle hyvää maailmaa, ei edes vaikka luonto olisi rajaton ja haavoittumaton. Olen jopa sitä mieltä, että silloin vasta sosiaalinen ja henkinen kurjuus kärjistyisikin, jos ei ihmisen toiminnalle olisi mitään ulkoisia, rajoittavia tekijöitä. Tässä mielessä olen lähempänä Linkolaa, vaikka en tuomitsekaan ihan kaikkea uutta tekniikkaa. En ainakaan uusia keinoja. Yksinkertaiset keinot ovat parhaat, huipputekniikkaa en kannata, koska se vaatii niin valtavaa, maailmanlaajuista teollisuutta, kaikkine lieveilmiöineen. En tuomitse suoralta kädeltä demokratiankaan kaikkia piirteitä, mutta selvää on, että enemmistön mielipide ei saa olla joka asiassa määräävä. En antaisi enemmistön päättää vaikkapa autoverosta, energian hinnasta enkä koulujen opetusohjelmasta. Ja nämä ovat helppoja kysymyksiä maailman kohtalonkysymyksiin verrattuna, vaikka nämäkin liittyvät niihin. Minua ihmetyttää suuresti se, etteivät ihmiset, eivät edes Elonkehän kaikki lukijat, huomaa, että nykyisin elämme talousarvojen diktatuurissa: mitä tahansa toteutetaan väkisin, kun se perustellaan talousarvoilla ja kilpailukyvyllä. Jokaisen vähänkin ekologiasta perillä olevan demokratian kannattajan tulisi ainakin hyväksyä sellainen yhteiskunta, joka olisi valtaperiaatteiitaan muuten sama kuin nyt, mutta talousarvojen sijasta ekologia olisikin ylin arvo, jota noudatettaisiin purnauksista huolimatta. Tämä lähestyisi 31

34 jo aika lailla Linkolan ja Paloheimon ajatuksia ja etiikaltaan tämä yhteiskunta olisi valovuoden nykyistä korkeammalla. Toisin sanoen, pääasiassa on vaihdettava päämäärä; päämäärän ei tule olla talouskasvu ja kilpailukyky, vaan ekologisesti kestävä elämänmuoto. Kysymykseen miten alkuun päästään, minulla ei ole toistaiseksi muuta vastausta, kuin että juuri tähän tarvitaan sitä valistunutta älymystöä, joka rummuttaisi tätä asiaa joka seminaarissa, joka oppitunnilla, joka mediahaastattelussa, joka käänteessä, pelkäämättä oman urakehityksensä lopahtamista. On syytä avoimesti tunnustaa, että maailmanlaajuisesti ihmiskunnan tuhoisa kulttuuri ja toiminta on niin pitkällä, että sen muuttaminen on äärimmäisen vaikeata. Ei voida asettaa sellaista vaatimusta, että kaikilla olisi koko ajan "kivaa". Kaikki suuret muutokset aiheuttavat jossain määrin inhimillistä kärsimystä. Mutta tässä kohdin on huomattava, että meidän nyky-yhteiskuntamme aiheuttaa valtavasti turhaa inhimillistä kärsimystä ja kuolemaa, samalla kun se tuhoaa elonkehän rikkautta, terveyttä ja elämää ylläpitävää voimaa - lopputuloksena on maksimaalinen kärsimys. Meidän tulee pohtia, tuleeko meidän hyväksyä sama määrä ( ohimenevää) inhimillistä kärsimystä elonkehän pelastustyössä, kuin mitä talouskasvu- ja kilpailu nyt aiheuttaa. On monin verroin moraalisesti korkeampaa hyväksyä inhimillistä kärsimystä elonkehän pelastustyössä kuin hyväksyä sitä sen tuhotyössä. En puhu nyt väkivallasta, vaan muutoksen aiheuttamasta sosiaalisesta ja muusta kärsimyksestä. Kansalaisiin kohdistuvaa suoraa väkivaltaa en hyväksy, vaikka voinkin ajatella sellaisia tilanteita tulevaisuudessa, jossa se olisi eettisesti perusteltua. Toivon hartaasti, että niin pitkälle emme päästäisi tilannetta, vaan ryhtyisimme määrätietoiseen toimintaan nyt heti. Mitä aikaisemmin ja paremmin se onnistuu, sitä paremmin vältymme suurimmilta kärsimyksiltä. Uskon, että jokainen ajatteleva, hyväntahtoinen ja vastuuntuntoinen ihminen yhtyy seuraaviin lähtökohtiin: a) emme voi hyväksyä nykyistä olotilaa emmekä kehityksen 32

35 suuntaa, b) meidän tulee jokaisen miettiä ja esittää teorioita, joilla saadaan kehityksen suunta nopeasti muuttumaan ja c) meidän ei tule tuhlata aikaa ja voimia toistemme kritisointiin. Muutoksen tulee edetä rinnakkain kahdella tasolla. Kiireellisyyden takia meidän on tehtävä monia korjauksia yhteiskunnan rakenteisiin ja elämäntapoihimme heti. Jotta muutos olisi kestävällä pohjalla, maailmankatsomuksemme ja käsityksemme itsestämme ja asemastamme maailmassa on myös korjattava, sillä ne ovat tuhoisia eivätkä vastaa todellisuutta. On hämmästyttävää huomata, miten vähän ihmiset ovat sisäistäneet elämän todelliset perusarvot. Harva luonnonsuojelijakaan näyttää sisäistäneen, mitä eri eliölajien ja koko luomakunnan loukkaamaton itseisarvo todella tarkoittaa. Luonnonsuojelulait ja -direktiivit ovat tarpeen, mutta ne eivät riitä käytännössä. Tarvitaan myös kunnioitusta, myötäelämisen kykyä ja yhteenkuuluvaisuudentunnetta, pysyäksemme sellaisessa elämänmuodossa, jossa toimintaamme luonnossa ohjaa sisäinenkin omatunto. Ihminen jolta puuttuu elonkehän kunnioitus sekä myötätunto ja yhteenkuuluvaisuudentunne muiden lajien kanssa on turta, henkisesti tylsistynyt ja taantunut ihminen. Häneltä puuttuu se herkkyys, joka tekee elämän eläväksi elämäksi ja luontokokemukset elämän suolaksi, siinä kuin ihmisten väliset, sosiaaliset ja taiteelliset elämyksetkin. Kaikki lajit ovat samasta elämän lähteestä, samojen käsittämättömien tapahtumien ja voimien synnyttämiä. Yhteenkuuluvaisuudentunne on arvokkain jäänne mitä kannamme sisällämme, kaiku alkuajoilta ja ilman sitä ihminen on sekä henkisesti että biologisesti hukassa. Kumotakseen Linkolan, Paloheimon, Sarmelan ja muiden huolestuneiden synkät näkemykset tulisi pystyä osoittamaan, että ihmiskunnassa on valtava muutoshalu jo herännyt ja että nykyinen politiikka ja valtapeli tulee muuttumaan radikaalisti muutamassa vuodessa. Tähän minä en kykene uskomaan vaikka miten haluaisin. Mutta oma suhtautumiseni tähän on kuitenkin se, etten myöskään usko pakon ja kieltojen yksinään tehoavan. Näen myös 33