7/2010 Lounais-Suomen Partiopiiri

Transkriptio

1 7/2010 Lounais-Suomen Partiopiiri

2 Konkari kannustaa viestintäalalle On outoa, ettei partio osaa vieläkään markkinoida itseään. Tätä, uutisten ja joukkoviestinten valtaa, partioharrastuksen hyötyjä ja monia muita asioita henkilöhaastattelussa sivuilla 6 8 pohtii Leevi Parsama. Partioviestinnän konkari ja media-alalla työskentelevä Leevi kehottaa myös Repolaista uudistumaan. Miten partion brändiä käytetään Onko brändi sopiva sana partioon? Millaisia mielikuvia ja toimintamalleja kaikkien partiolaisten tulisi omaksua omasta harrastuksestaan? Millainen on partion asema Suomessa ja maailmalla nuorisojärjestönä? Sivuilla esitellään Partio 2020 Käyttöopas tulevaisuuden tekijälle -teosta, jossa käsitellään muun muassa näitä kysymyksiä. Koulutusta, nettiä, lehtiä Mitä lippukunnat ajattelevat viestinnästä ja omista viestinnän kehittämistarpeistaan? Viestintäryhmä teki keväällä viestintäkyselyn lippukunnille. Kyselyn tuloksia esitellään sivuilla Repostelu Työryhmä, toimikunta, neuvottelukunta, jaosto, ryhmä, hallitus Maistuuko partio nykyään liikaa paperille tai byrokratialle? Voisiko viestintäryhmän palaveria kutsua viestinnän aluehallinnon neuvottelukunnan kokoukseksi? Partion byrokratiaa ja monenlaisia kankeita nimityksiä repostellaan sivulla 29. Kansi Auran Kaiku-tapahtuman painovoimalaaksossa tutkittiin, miten painovoima vaikuttaa erilaisiin esineisiin. Kaiku-tapahtumista kerrotaan sivulla 21. Kuva: Esa-Pekka Tupala. Repolainen 7/2010 (16.) Lounais-Suomen Partiopiirin jäsen lehti ISSN Päätoimittaja Maija-Liisa Laukkanen Toimitussihteeri ja taittaja Olli Raimo Toimitus Petri Hakosalo Jaana Ketola Ville Laasonen Sanni Löflund Sari Mantere Laura Rantanen Tuuli Seppälä Johannes Vahtoranta Niko Vähäsarja Painopaikka Forssa Print 2010 Toimituksen yhteystiedot Repolainen Lounais-Suomen Partiopiiri ry Läntinen Pitkäkatu Turku puh repolainen@partio.fi 2

3 Hiljainen viesti Kirjoittaja on piirin toimitusjaoston jäsen. Kuva: Reetta Alanko. Tuuli Seppälä, Luvian Loukke Rikkinäinen puhelin on leikki, jossa kuiskaus kulkee osanottajalta toiselle. Kun viesti on kiertänyt koko lenkin, on sen sanoma useimmiten muuttunut. Leikissä sanoman muuttuminen johtuu tietysti siitä, ettei kuuntelija kuule hyvin, mitä hänelle sanotaan. Toisinaan, kun seuraa julkista keskustelua milloin mistäkin aiheesta, huomaa, että vaikka ihmiset ovat kuulleet asiasta, he eivät ole kuunnelleet asiaa. Televisiossa lausuttuihin yksittäisiin lauseisiin tartutaan ja niitä siteerataan ilman alkuperäistä kontekstia. Viesti vääristyy nopeasti kun media yksinkertaistaa monimutkaisia asioita ja tiivistää ne lööpeiksi. Kahvipöytäkeskustelussa jokainen lööpin lukenut on yleensä jotain mieltä asiasta. Asiantuntijalausunnot jäävät toiseksi toimittajien teräväsanaiselle irrottelulle, jolla on mahti johdatella varomattomia haluamaansa suuntaan. Lopulta villakoiran ydin katoaa. Jäljelle jää eri suuntiin vellova keskustelu, joka jättää jälkeensä joukon viattomia sivullisia uhreja. Myös ihmisiä kohdatessa voi käydä samoin. Aina ei välttämättä tule kuunneltua, mitä toisella on sanottavaa, varsinkin, jos asia on vaikeasti muotoiltavissa sanoiksi. Monet tärkeät asiat saatetaan sivuuttaa letkautuksella, sillä niin on helpointa ja nopeinta. Entä jos joskus pysähtyisimme kuuntelemaan, mitä muut meille sanovat ja katsoisimme lööppien pintaa syvemmälle. Voisimme loputtoman puhumisen sijaan vaieta hetken. Napaketulle, ehdot tomasti Kirjoittaja on Napaketun staabin ja retkeijyjaoston jäsen. Kuva: Tero Kuusisto. Pekka Aalto, Kullaan Kuusipeurat Vietettyäni viikonlopun metsässä aivan mahtavalla erätaitokurssilla en voinut olla huomaamatta, että talvi tekee tuloaan. Maa kun oli huurteessa ja lammikot jäässä. Kylmä sää ei haittaa, sillä tätä olen kuitenkin odottanut. Miksikö? Syynä on ensivuoden huikein piirimme tapahtuma Napakettu. Tuo on piirimme ensimmäinen yhteinen talvileiri Raasinkorvessa helmikuun lopulla. Tiedän, että leiristä on tulossa ikimuistoinen niin paikan, ruuan, ohjelman ja ennen kaikkea kavereiden takia. Odotan itse innolla vanhojen kavereiden näkemistä ja vähintään samalla innolla uusiin kavereihin tutustumista. Uskon ja tiedän, että niiden hankintaan leiri tarjoaa mahtavat puitteet. Tiedän harmikseni, että talvileirien pitäminen lippukunnissa on vähentynyt. Monelle talvinen voimanponnistus yhteisen viikonlopun viettämiseen maastossa koetaan liian hankalaksi. Monessa lippukunnassa on liian vähän johtajia, toisessa taas ei ole kokemusta talvisista majoittumisolosuhteista. Talvi asettaa leiriytymiselle haasteita, mutta mahdotonta se ei lumenkaan keskellä ole. Napakettu tarjoaakin nyt loistavan tilaisuuden kokea talvileirin hienoudet. Leiristä saavat varmasti hienon kokemuksen niin ensikertalaiset kuin kokeneemmatkin talvileireilijät. Ehkä jopa lippukuntanne saa kipinän kehittää omaa talviretkeily- ja leiritoimintaansa. Se on kuitenkin hieno suomalainen perinne, josta mielestäni tulee pitää kiinni. Nyt siis sankoin joukoin ilmoittaumaan. Toivottavasti kaverisi eivät pety, kun toivovat näkevänsä sinut leirillä. Leirillä siis nähdään. 3

4 Reportit Partiohistoriaa englantilaisittain Teksti: Olli Koskela Kuva: Nils Grönberg Englantilainen Colin Walker kertoi eloisaan tapaansa partiotoiminnan alkuvuosiin liittyvistä tapahtumista Turussa ja Helsingissä syyskuussa pidetyissä B-P-seminaareissa. Turussa Colin Walker kertoi Mafekingin sodasta ja partiotoiminnan ensimmäisistä askeleista Brownsea Islannin saarella. Marko Paavilainen täydensi seminaaria kertomalla keväällä julkaistuun partiohistoriaan liittyviä linjauksia ja toi esille muutamia uusia tietoja Mannerheimin merkityksestä suomalaiselle partiotoiminnalle. Colin korosti, että B-P otti tunnuksekseen liljan kompassista. Liljan käyttöön liittyy ranskalainen ongelma, lilja kun on ja oli Ranskassa kuninkaan ja kuningasmielisten tunnus, mikä ei taas sovi tasavaltalaisille. Siksi mm. WOSMin tunnukseen on lisätty kaksi tähteä ja siitä puhutaankin mieluimmin tunnuksena kuin liljana. Itselleni uusi näkökulma oli, kun Colin kertoi, että B-P olisi aikanaan 1910-luvun alussa ollut valmis ottamaan tytöt mukaan scouteiksi siis poikien partioon, mutta naisasialiike, mm. B-P:n sisar Agnes, vastusti asiaa. Colin Walker puhui Turussa Partiomuseossa. Colin kertoi myös B-P:n Helsingin vierailusta Kahden kenraalin tapaaminen näyttää olleen kummallekin sotilaalle mieluinen. Marko Paavilainen kertoi uudessa tutkimustyössään törmänneensä uusiin tietoihin Mannerheimista ja hänen suhteestaan partiotoimintaan. Punaisen Ristin nuorisotyö ei lähtenyt käyntiin 1930-luvulla, koska Mannerheim katsoi, että partiotoiminta oli nuorille sopivaa toimintaa ja SPR mm. tuki taloudellisesti partiotoimintaa. Mannerheim suhtautui kielteisesti suunnitelmiin sotilaspoikien ja partiopoikien toiminnan yhdistämisestä sodan aikana. Hanke ei myöskään toteutunut. Porin Tulitikut sai uuden lipun Teksti: Terhi Rajala, Porin Tulitikut Porin Tulitikut ry täytti syksyllä 2009 arvokkaat 80 vuotta. Juhlatoimikunta sai juhlien järjestämisen ohella tehtäväkseen pohtia myös mahdollisuutta teettää lippukunnalle uusi lippu. Vanha lippu alkoi olla jo ajan patinoimana hauras, ja lipulle toivottiin seuraajaa ennen kuin se pääsisi hajoamaan. Uuden lipun tulitikuille suunnitteli pitkän linjan partioheraldikko Sakari Mecklin. Hän teki useita malliehdotelmia, joista lippukunnan johtajisto sitten valitsi mieleisensä lipun. Uuden lipun kuva julkistettiin syntymäpäiväjuhlissa ja se valmistui keväällä siten, että lipunnaulaustilaisuus järjestettiin Yrjönpäivänä. Uudessa lipussa yhdistyvät kolme teemaa: lippukunnan kotikaupunki ja maakunta sekä lippukunnan nimessä esiintyvät tulitikut. Ensimmäistä kertaa uuden lipun perässä marssittiin piirin paraatissa toukokuussa Varsinaisen naulaustilaisuuden jälkeen lipun suunnittelijalle järjesttiin erillinen tilaisuus. Hän kun ei Islannin tuhkapilviongeman vuoksi päässyt naulaustilaisuuteen paikalle. 4

5 Kiivasta keskustelua syyskokouksessa Teksti: Johannes Vahtoranta, Myrskypojat Piirimme syyskokous pidettiin lokakuun viimeisenä sunnuntaina Nousiaisten Henrikin koululla. Yhdeltä iltapäivällä alkanut kokous kesti iltakuuteen ja sen aikana käsiteltiin sääntömääräisten asioiden lisäksi erityisesti demokratian toimivuutta piirin päätöksenteossa. Lippukuntien äänistä kokouksessa käytössä oli vajaa kolmannes, piirin 140 lippukunnasta edustuksen oli paikalle lähettänyt 43. Turun Sinikotkien esittämässä ponnessa vaadittiin piirihallitusta luomaan edellytykset lippukuntien kattavammalle osanotolle piirin kokouksissa. Toisaalta Turun Sinikotkien Pasi Mikkonen vaati myös lippukuntien omaa aktiivisuutta yhteisten asioiden hoitoon. Myös päätöksenteon avoimuudesta ja lippukuntien äänen kuulumisesta piiriin oltiin puheenvuoroissa huolissaan, erityisesti Viljami Hätönen Turun Mikaelin Sinisistä nosti asian esille. Toiselle kaksivuotiskaudelle piirin johtajaksi valittu Aleksi Heikkilä Nousiaisten Henrikin Lippukunnasta lupasi uuden hallituksen tekevän parhaansa lippukuntien eteen mutta korosti samalla, että kaikkea ei voida ojentaa lippukunnille valmiina, vaan toimiva päätöksenteko on kaikkien osapuolien yhteistyötä. Lisäksi esimerkiksi piirin palkatun henkilöstön työsuhdeasiat ovat vain hallituksen vastuulla. Auran Tytöt tekivät kokouksessa toimintasuunnitelman muutosehdotuksen, jossa esitettiin kahden ohjelmasihteerin toimen säilyttämistä partiotoimistossa. Hallituksen esitys voitti äänestyksen selvästi äänin Jatkossa Turun toimistossa ei ole ohjelmasihteeriä. Porin toimiston ohjelmasihteeri Riikka Hosiosto palvelee Turun partio toimistossa yhden päivän viikossa. Lukemattomia kettuja Repolaisen lukijakilpailu Ketunhäntä kainalossa on taas kisattu. Kuutoslehden kilpailussa piti laskea, montako kettua tai ketun osaa on kyseisen lehden kuvituksessa. Toimituksen tarkistama kettuluku oli kaikkiaan 49. Lukuun on laskettu mm. kaikki sivujen yläreunan logoissa olevat ketut. Kuutoslehden kilpailun palkinnon voitti Sonja Heino Porin Tertuista. Paljon onnea voittajalle! Tämän Repolaisen lukijakilpailun ohjeen voit lukea ilmoitussivuilta lehden loppuosasta. Muista ilmoittautua tapahtumiin Ilmoittaudu piirin alkuvuoden ohjelma- ja koulutustapahtumiin mennessä. Tapahtumiin ilmoittaudutaan oman lippukunnan koulutus vastaavalle. Tapahtumat esitellään mm. edellisen Repolaisen välissä julkaistussa Ilonatapahtuma esitteessä. Lisätietoa tapahtumista saat myös koulutusvastaavaltanne, piirin nettisivuilta ja partiotoimistosta. Reportoi uutisista ja tapahtumista Reportit on ajankohtaisten tai alueellisten pikkuraporttien palsta. Lähetä omat partiouutisesi osoitteeseen 5

6 6

7 Isä on johtaja, se saa päättää kaikesta Teksti: Sanni Löflund, Pyhän Laurin ritarit Kuvat: Niko Vähäsarja, Tornikotkat Näillä sanoilla Leevi Parsaman tytär kuvaili isäänsä esikoulussa, kun puhuttiin vanhempien ammateista. Leevi tosiaan on toimitusjohtaja media-alan yrityksessä, joka työllistää 80 ihmistä. Hän on myös partiolainen ja partioviestinnän konkari. Aikoinaan Tammenlehteä uudistaneen Leevin mielestä olisi taas aika uudistua. Partiotoimistoon haastatteluun saapuessaan Leevi Parsama ryntää ensimmäiseksi tervehtimään toimiston henkilökuntaa. Lämpimien halausten jälkeen selviää syykin, Leevi toimi aikoinaan tiedotussihteerinä Varsinais-Suomen partiopiirissä, ja suhde entisiin työtovereihin on lämmin. Täällä opin, millainen työympäristö voi parhaimmillaan olla. Meillä oli mahtava yhteishenki ja työilmapiiri, Leevi summaa. Toimisto herättää myös monia muistoja. Vietin täällä monia öitä lehteä tehden. Partiolainen syntymästä asti Leevin isä toimi aikoinaan Laitilan Eräsissien lippukunnanjohtajana. Olen lähes syntynyt partioleirillä, Leevi toteaa. Jäsen olen ollut syntymästäni asti ja lippukuntani on edelleen Laitilan Eräsissit. Lapsena kesät kuluivat pitkälti leirikeskuksessa, koska jatkuvasti oli leirejä käynnissä. Harrastus jatkui normaalia polkua, ensin vj-kurssi, sitten pj-kurssi. Pj-kurssilla minulle sanottiin että sinähän voisit tulla mukaan piiritoimintaan, kun olet noin innostunut. Päädyin piirin tiedotussihteeriksi ja sitä kautta mukaan partioviestintään. Lapsuuden toiveammatissa Kiinnostus mediaan alkoi Leevillä jo lapsena. Isäni oli toimittaja, ja olin kiinnostunut erityisesti televisiosta, Leevi kertoo. Liikkuva kuva on aina kiehtonut minua siinä on valtavasti ilmaisuvoimaa. Leevi opiskeli Paasikivi-opistossa ja päätyi Turku TV:lle kesätöihin. Suuri harppaus kohti nykyistä työtä tapahtui Loistolla Olin mukana tekemässä 13-osaista juttusarjaa MTV3:lle. Meitä oli useita kymmeniä partiolaisia, joista osa oli ammattilaisia ja osa innostuneita amatöörejä. Meillä oli loistava henki, ja leirillä heräsi ajatus siitä, kuinka mukavaa olisi tehdä töitä aina näin hyvällä porukalla. Leirin jälkeen perustettiin Good- Mood, media-alan yritys, joka tuottaa videoratkaisuja ja hyödyntää uusia jakelukanavia. Leevi itse toimii tällä hetkellä Nitro-nimisen yrityksen toimitusjohtajana. Yritys työllistää 80 henkeä ja toimii monipuolisessa ja jatkuvasti kehittyvässä uusmediakentässä. Partiosta on etua työnhaussa Toimitusjohtajana Leevi on ollut mukana lukuisissa työhaastatteluissa. Vuosien mittaan olen huomannut, että partiolaiset erottaa jo haastatteluvaiheessa muista, Leevi toteaa. Partiolaisilla on hänen mielestään etulyöntiasema muihin hakijoihin nähden. Partiolaiset ovat yleensä loistavia joukkuepelaajia. Heillä on taito kuunnella toista ja myös itse kertoa ideoitaan ja ajatuksiaan rohkeasti. Juuri oma-aloitteisuus on media-alalla tärkeää. Ei riitä, että tekee sen, mitä käsketään, vaan myös oman persoonan tulisi näkyä, Leevi tarkentaa. Varsinkin mainosalaa pidetään yleensä melko raadollisena. Leevi korostaakin, että työ on vain työtä. Olen joutunut pohtimaan omia eettisiä näkemyksiäni ja joskus jopa työntämään ne sivuun. Toisaalta tietyt rajat on pidettävä. En voisi tehdä esimerkiksi tupakkamainosta, Leevi kertoo. Nykyään myös mainosmaailmassa vihreät arvot ovat nostaneet päätään. Minusta se on hienoa luonto ja ekologisuus ovat myös omia arvojani. Nuorille, jotka haaveilevat työstä mainosalalla, voin todeta, ettei ala ole niin seksikäs kuin miltä se ulospäin vaikuttaa. Se on pitkälti rankkaa työtä. Leevi on uransa aikana työskennellyt myös uutisten parissa. Estonia-onnettomuuden aikana leikkasin kaiken ulkomaille lähtevän kuvamateriaalin. Siinä tunsi konkreettisesti sen, kuinka suuri valta uutisilla ja joukkoviestimillä sekä niissä työskentelevillä ihmisillä todellisuudessa on. Valinta sen suhteen, millaista kuvaa uutisissa silloin saattoi näyttää, oli vaikea, mutta rajuinta materiaalia oli pakko karsia. Myös viestintäalasta kiinnostuneille nuorille Leevillä on terveisensä. Viestintäala on valtavan monipuolinen ja siellä pääsee kartuttamaan yleissivistystään. Myös se ala vaatii paljon työtä, mutta myös antaa paljon. 7

8 Leevi halusi kuvaan myös Partiovarusteessa, sillä hän on Partiovaruste Oy:n hallituksen jäsen. Uudistumisessa on voimaa Toimiessaan tiedotussihteerinä Leevi oli mukana tekemässä Tammenlehteä ja tekikin paljon uudistuksia sillä saralla. Heti kun tulin mukaan, tein paljon uudistuksia, ja kun lopetin, sanoin seuraajilleni, että uudistakaa heti, Leevi kertaa. Lehden muutos kesti kuitenkin kauan. Mielestäni värilliseen lehteen olisi pitänyt siirtyä huomattavasti nopeammin. Tulin mukaan 80-luvulla, ja Varski, joka pidettiin vuonna 1993, oli ensimmäinen leiri, jonka leirikirjan taitoin tietokoneohjelmalla. Ajat ovat muuttuneet paljon, mutta Leevi löytää nykyisestä tilanteesta paljon parannettavaa. Miksi Repolaisen pitää ilmestyä lehtenä? Leevi kysyy. Netti ja sosiaaliset mediat tarjoavat paljon mahdollisuuksia joita voitaisiin hyödyntää. Tietysti lehdellä on arvoa muistojen säilyttäjänä, mutta se voisi ilmestyä esimerkiksi muutaman kerran vuodessa. Nettiin juttuja voisi tulla jatkuvalla syötöllä silloin kun tapahtuu ja ilman deadlineja. Myös partion näkymistä mediassa tulisi Leevin mukaan uudistaa. Jos haluamme näkyä perinteisessä mediassa, jutut ovat aina samanlaisia. Toimittajia kiinnostaa, kuinka paljon hernekeittoa tehtiin 8 ja niin edelleen. Mielestäni tässäkin olisi mahdollista hyödyntää uusia medioita kuten Facebookia. Leevi ottaa esimerkiksi partiotaitokisat, joista osallistujat voisivat kisan aikana lähettää puhelimen avulla kuvia ja tilapäivityksiä. Tällaiseen toimintaan tulisi kannustaa. Iloista ja positiivista osallistuvien partiolaisten kautta toteutettua viestintää. Jos jokaisella on vaikka kolmesataa Facebookkaveria, saavutetaan jo todella laaja ryhmä ihmisiä, ja silloin kyetään viestimään siitä partion sisimmästä olemuksesta seikkailusta, yhdessäolosta, tunteesta jne. Ulkopuolinen tarkastelija Aktiivisesta partiotoiminnasta Leevi on ollut jo jonkin aikaa sivussa. Jäsenmaksun olen kuitenkin aina maksanut, Leevi naurahtaa. Tietynlainen ympyrän sulkeutuminen tapahtui syksyllä kun Leevin tytär aloitti partion Raision KilliNalleissa. Oli jännittävää kävellä kololle tavallaan ulkopuolisena. Tytär on tykännyt paljon ja olen muutenkin saanut hyvän kuvan nykyisestä toiminnasta. Vaikka Leevi onkin ollut sivussa hän on seurannut partion kehitystä. On outoa ettei partio osaa vieläkään markkinoida itseään, Leevi kummastelee. Partio vain viestii. Partiolla olisi hieno arvopohja joka kaiken lisäksi on hyvin lähellä nykyään muodissa olevia arvoja. Näiden esilletuominen olisi tärkeää. Toinen asia jonka Leevi nostaa esille on partion tarjoama laaja koulutus. Mielestäni CV:hen voisi hyvin liittää että on käynyt partion johtamiskoulutuksen. Leevillä on myös näkemys uudesta Lounais-Suomen partiopiiristä. Ymmärrän että pienillä piireillä on haastavaa, Leevi tarkentaa, mutta olen hieman huolestunut näin suuresta piiristä. Kun olin itse mukana aktiivisesti ja kuljin Laitilasta Turkuun, matkat veivät paljon aikaa. Nyt matkat ovat vielä pidempiä. Se on hyvin kuluttavaa. Erityisen huolissaan Leevi on nuorten jaksamisesta. Toivon että nuoret, jotka kuitenkin ovat partion tärkein voimavara, eivät kärsi uudesta tilanteesta. Entä kiinnostaako aktiivitoiminta konkaria vielä. Olen usein ajatellut että olisi hienoa jos voisi toimia partion satunnaiskäyttäjänä. Kun aika ei vakinaisen pestin hoitamiseen riitä, olisi mukavaa aina välillä tulla mukaan, Leevi toteaa. Vanhojen partiokaverien kanssa on mietitty että porukalla mentäisiin tekemään jotain projektia, mutta vielä ei ole sopivaa löytynyt.

9 Rokaten kohti johtamistaitoja Teksti: Ida Michelsson, Henrikin Tapulitytöt Ryhmänohjaajakoulutus eli ROK on yksi samoajaohjelman pakollisista varusteista. Samoajaohjelman pakollisiin varusteisin kuuluu ryhmänohjaajakoulutuksen lisäksi neljä muuta taskua. Ne ovat Tervetuloa samoajaksi, Johtaminen, Samoajatapahtuma ja Partiotaitokilpailut. Samoajaohjelman aikana samoajaikäiset tekevät ja opettelevat paljon erilaisia asioita pennin venyttämisestä lintujen bongaukseen ja sähköpostietiketeistä nuorisovaltuuston toimintaan. Vaikka samoajat tekevät monenlaisia aktiviteetteja, samoajat johtavat pienempiään kuten aiemminkin eikä johtamisen taidon opettelu ei ole menettänyt merkitystään. Johtamistaitojen hallinta on edelleen tärkeää. ROK-repusta tukea suunnitteluun Samoajajaosto on päivittänyt vanhoja vj-kurssireppuja ROK-repuiksi kuluvan vuoden aikana. Reppu sisältää Samoajien ryhmänohjaajakoulutus-tukimateriaalin, Reppukirjan, aktiviteettikortteja ja muita vinkkimateriaaleja, joita voi käyttää kurssin suunnittelussa. Jokaiselle piirin alueelle tehdään oma ROKreppu, jonka lippukunnat saavat lainaksi tarvitessaan partiotoimistolta. Neuvoja ja vinkkejä saa kysyä myös samoajajaostolta, joka auttaa mielellään. Festarimeininkiä ja vip-passeja Syksyn alussa monet piirin alueet on järjestäneet ROK-kursseja. Altti-alueen festarihenkinen ROK- ROK-2010 pidettiin Harvaluodossa. Se kokosi yhteen 23 VIP-vierasta seitsemästä lippukunnasta. VIPpassi oikeutti majoitukseen, ruokailuun ja kaikkeen ohjelma-tarjontaan, joka vaihteli sanomalehtipaperitornin rakentamisesta vankkaa asiaa sisältävään kalvosulkeissessioon. Päälavan ohjelmisto koostui kuuden eri esiintyjän laatimista monipuolisista katsannoista ryhmänohjaamisen arkeen partiossa. Raikastavana välipalana riehuttiin vähän ulkonakin, tosin aivan liian vähän. Illat huipentuivat kestosuosikeihin eli mm. Maanteiden kuninkaaseen Teuvoon, Puolalaiseen nuotiolauluun ja mandoliinimieheen sekä erilaisiin VIP-vieraiden mukanaan tuomiin maistiaisiin omista lippukunnista. Sivulavoilla alkoi sitten tapahtua vasta iltamyöhäisellä päälavan hiljennyttyä. Ryhmän anatomiaa ja johtajien muotokuvia Ryhmänohjaajakoulutus koostuu 13 erilaisesta aktiviteetista, joissa samoajat oppivat ryhmädynamiikasta, johtamisesta, vastuusta ja partiomenetelmästä. Siinä tutustutaan myös tarpojien maailmaan ja opitaan toimimaan tarpojien kanssa. Koska aktiviteetteja on paljon, on hyvä miettiä, miten koulutus järjestetään lippukunnassa parhaiten. Koulutuksen voi järjestää yhden tai kahden viikonlopun mittaisena. Viikonlopun mittaiseen kurssiin voi liittää yhden koloillan. Koko vuoden kestävä ROK on myös mahdollinen. Mikäli samoajia on hyvin vähän, lippukuntien kannattaa hyödyntää alueyhteistyötä. Porin alueen ROKissa johtamista harjoiteltiin siten, että johtajalla oli kädet sidottuna tai teipattuina ja muu ryhmä on silmät sidottuina. Tarkoitus oli saada niger-teltta pystyyn. Kuva: Terhi Rajala. 9

10 Partion käyttöopas Teksti: Johannes Vahtoranta, Myrskypojat Valokuva: Seela Sorvari Piirrokset: Matteus Pentti SP julkaisi käyttöoppaan partion brändille. Ai mille? Partio 2020 Käyttöopas tulevaisuuden tekijälle selittää miksi brändillä on perusteltu sijansa suomalaista partiotoimintaa kehitettäessä. Kiteytettynä partion brändi tarkoittaa sitä, että kaikki suomalaiset partiotoimijat keskusjärjestöstä piirien ja lippukuntien kautta yksittäisiin partiolaisiin omaksuvat tietyt mielikuvat ja toimintamallit siitä, mitä laadukas, houkutteleva ja ajanmukainen partiotoiminta on. Opas on jaettu kuuteen lukuun. Ensimäiset neljä ovat lyhyitä tiivistelmiä, joissa käsitellään partion tunnistettavia ominaispiirteitä. Viides luku Suuntaviivoja partiobrändin mukaiseen toimintaan on yli kaksikymmentä sivua pitkä. Se on jaettu kolmeen osaan brändiin kuuluvien kolmen tavoitemielikuvan mukaisesti. Ne ovat osallistaminen, innostaminen ja voimauttaminen. Niiden kautta kerrotaan, miten partio-ohjelmaa voidaan parhaiten käyttää tavoitemielikuvien toteuttamiseksi käytännössä. Viimeinen luku Miten tästä eteenpäin on vain sivun mittainen muistutus siitä, että brändi voi toteutua vain jos me kaikki huomioimme sen arkisessa partioinnissa. Partion asema Suomen ja koko maailman suurimpana nuorisojärjestönä on tuotu hyvin esille. Meitä on yhteensä 35 miljoonaa, ja Suomessa olemme myös yksi suurimmista vammaisten nuorten järjestöistöistä. Brändin tarve on myös perusteltu. Nuorisokulttuurin sirpaloituessa yhä enemmän ja kaupallisten voimien 10

11 Ei näin, vaan näin. Vahva brändi näkyy käytännössä monipuolisempana käsityksenä partiosta. kamppaillessa nuorista kuluttajina on meidän oltava yhtenäisiä ja tarjottava houkutteleva harrastus säilyttääksemme asemamme nuorisojärjestönä ja vahvistaaksemme sitä edelleen. Toisaalta kirjasessa on kriittistäkin ajattelua herättäviä kohtia. Koko brändi-termi tuntuu pätevistä perusteluista huolimatta epäpartiomaiselta. Brändi tuntuu joltain, jolla myydään jotakin ei niin tarpeellista kuluttajalle. Toisaalta brändi on lyhyt ja yksiselitteinen kattava ilmaisu. Partiosta puhuminen vaikkapa tuotteena ei varmasti olisi yhtään parempi vaihtoehto. Termin juurruttaminen ja saattaminen positiiviseen valoon partiotoiminnan yhteydessä saattanee vaatia työtä. Partio toistaa iskusanaa partiosta nuorisojärjestönä. Ja totta onkin, että aktiivisimmat ja lukumäärältään suurimmat ikäryhmät partiossa ovat juuri nuoria. Mutta minne unohtuivat lapset ja aikuiset? Lienee toivottavaa, että suurin osa uusista partiolaisista aloittaisi polkunsa tulevaisuudessakin jo sudenpentuna tai seikkailijana. Näin partioon ja omaan lippukuntaan syntyy vahva side ja vanhemmalla iällä siis nuorena partiolainen on jo vahvasti sitoutunut toimintaan. Aikuisiakin partiolaisia lippukunnissa tarvitaan. Opas toistaa koko ajan sitä ajatusta, että aikuisten tulisi olla vain tukena nuorille. Eikö yli 20-vuotiaalla partiolaisella ole siis enää oikeutta omalta osaltaan suunnitella, tehdä ja toteuttaa? Mielestäni partion hienous on juuri sen monipuolisuudessa; esimerkiksi siinä, että kaiken ikäiset ihmiset toimivat yhdessä tasa-arvoisesti. Parhaimmillaan partiosta tulee harrastuksen sijaan elämäntapa. Opas on kuitenkin kieltämättä aivan oikeassa juuri siinä, että partio ei saa olla aikuisten näytöslaji. Partio on painettu tukevalle paperille ja painotyö on laadukasta. Selän liimasidonta alkoi kuitenkin pettää ensimmäisellä selailukerralla. Kirjasen ulkoasu ja piirretty kuvitus ovat värikkäitä ja trendikkäitä, suurimmalla osalla sivuista on paljon erilaisia elementtejä. Kuvituksen puhekupliin on tungettu kappalekaupalla tekstiä, joka sotii puhekuplan perusajatusta vastaan. Värimaailma tukee eri aihepiirejä. Partio on laadukkaasti toteutettu tarpeellinen ja tiiviin kattava lukupaketti partion brändistä ja siitä, miten se pitäisi jalkauttaa lippukuntiin. Erityisesti julkaisu kannattaa ottaa käteen, mikäli ei ole koskaan kuullutkaan partion brändistä, brändityöryhmästä tai vastustaa koko hanketta periaatteellisista syistä. Kirjanen antaa perusteet oman mielipiteen lujittamiselle suuntaan tai toiseen. Toivottavasti julkaisu löytää tiensä kentälle kaikkien asiasta kiinnostuneiden käsiin. 11

12 Ketunpesästä kohti suurta maailmaa Teksti: Maikki Laukkanen, Raision KilliNallit Kuvitus: Tuuli Seppälä, Luvian Loukke Lehdenteko on pitkähkö ja moniosainen prosessi. Toimitusjaosto haluaakin nyt kertoa, mitä kaikkea tapahtuu ennen kuin Repolainen on luettavissa ja sinun käsissäsi. Näin syntyy siis Repolainen. 12 Repolainen on Lounais-Suomen Partiopiirin piirilehti. Piirilehden toteutuksesta vastaa toimitusjaosto. Jaostolaisten nimet ovat luettavissa esimerkiksi apinalaatikosta eli informaatiolaatikosta, joka sijaitsee etukannen sisäpuolella. Repolainen tehdään pääosin vapaaehtoisvoimin. Piiriluottisten lisäksi lehden tekoon osallistuu piirin viestintäsuunnittelija Olli Raimo, joka taittaa lehden. Lehden sisällöstä on vastuussa päätoimittaja (Maija-Liisa Laukkanen, Raision KilliNallit), ja toimitusjaoston kokouksista sekä muista käytännön asioista huolehtii jaoston puheenjohtaja (Sari Mantere, Karimo). Suunnittelu Lehden teko alkaa sisällön suunnittelusta. Lehtien sisältöjä suunnitellaan useampaan otteeseen. Pari kertaa vuodessa toimitusjaosto kokoontuu esimerkiksi lauantaipäiväksi suunnittelemaan yleisiä linjoja ja juttuideoita tulevia Repolaisia varten. Näiden suunnittelupäivien lisäksi toimitus kokoustaa kymmenisen kertaa vuodessa. Kokouksia pidetään vuorotellen Raumalla ja Turussa. Yksittäisen lehden tarkempi suunnittelu aloitetaan hyvissä ajoin. Repolainen ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa. Toimitusjaosto kokoontuu yhteen yleensä viikkoa ennen dead-lineja eli aineistopäiviä. Jos kyseessä on vaikka numeron 7/2010 aineistopäivä, niin viikkoa ennen tätä päivää suunnitellaan numeron 8/2010 sisältöä ja jaetaan juttuja toimittajille. Samassa kokouksessa käydään läpi aiemmin ilmestynyt numero (tässä tapauksessa 6/2010) ja katsotaan, että käsillä olevassa numerossa (7/2010) on kaikki kunnossa ja jutut ovat tulossa ajallaan taittoon. Repolaisen sisältöä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon monia eri asioita. Ajankohtaisuus on yksi tärkeä osa lehden kiinnostavuutta. Sisältösuunnitelmassa pyritään aina huomioimaan piirin, SP:n, alueiden sekä lippukuntien ajankohtaisia tapahtumia. Lisäksi mietitään, mistä aiheista on kirjoitettu viime aikoina. Turhaa toistoa pyritään välttämään. Juttuja suunniteltaessa mietitään myös vuodenaikoja, aiheen

13 yleistä kiinnostavuutta ja alueellisuutta sekä monipuolisuutta. Tietysti myös vakiopalstoille (Repostelu, Ketä?, Kui?, henkilöhaastattelu yms.) pyritään keksimään mahdollisimman hauskoja ja mielenkiintoisia aiheita. Jäsennumeroissa halutaan ottaa huomioon kaikki ikäryhmät tasapuolisesti. Pienempien partiolaisten vanhemmille pyritään tarjoamaan myös informatiivista luettavaa. Kun lehden sisältösuunnitelma on valmis, kirjataan juttujen aiheet Ketunkoloon, piirimme ekstranetsivustolle, jossa ne ovat vapaasti jaostolaisten muokattavissa, kommentoitavissa ja valittavissa. Juttujen teko Kokouksissa toimitusjaoston jäsenille jaetaan juttuvastuut. Juttua ei tarvitse aina kirjoittaa itse, vaan sen voi antaa jollekin partioystävälle, esim. jonkin tapahtuman johtajalle, kirjoitettavaksi. Juttuvastuullinen toimitusjaoston jäsen kuitenkin pitää huolta siitä, että juttu on valmis ajallaan ja sujuvan tekstin lisäksi mukana ovat kuvat ja kaikki muu olennainen informaatio. Tarkempia ohjeita jutun kirjoittamisesta voi lukea piirin nettisivuilta. Haastattelua tehtäessä jutun kirjoittaja on ensin yhteydessä haastateltavaan ja sopii haastattelun ajankohdan. Ennen haastattelua toimittaja miettii valmiiksi sopivia kysymyksiä ja tekee taustatyötä haastateltavasta. Haastatteluun toimittaja lähtee muistiinpanovälineiden, nauhurin ja valokuvaajan kanssa. Haastattelun jälkeen toimittaja purkaa muistiinpanot ja kokoaa ajatukset loogiseksi kokonaisuudeksi. Jutun tekeminen on usein yksinäistä puurtamista. Itse haastatteluun ei esimerkiksi mene kovinkaan kauan aikaa, mutta tutkimustyö juttua varten, tekstin hiominen ja toimittaminen ovat aikaavievintä puuhaa. Aherrus kuitenkin palkitsee itsensä, viimeistään silloin kun näkee painetun juttunsa valmiissa lehdessä ja on voinut välittää tietoa muille partiolaisille. Taittopöydällä Aineistopäivään mennessä juttujen tulee olla taittajalla. (Jos teet juttua Repolainen Lounais-Suomen Partiopiirin jäsenlehti Ensimmäinen numero ilmestyi tammikuussa 2009 Vuodessa ilmestyy 8 numeroa, joista 3 on jäsennumeroita B5-kokoinen ja nelivärinen painotuote Päätoimittaja Maija-Liisa Laukkanen Toimituskuntana piirin toimitusjaoston jäsenet Painetaan Forssa Printissä Painosmäärä: jäsennumerot n kpl, muut numerot n kpl. 13

14 Repolaiseen, voit lähettää sen osoitteeseen Taittaja tarkistaa vielä viimeisen kerran, että juttu on oikeakielinen ja kuvatekstit sekä muut tiedot ovat oikein. Taittoon kuluu myös paljon aikaa. Repolainen on nelivärinen lehti, joten taittoa tehdessä esimerkiksi kuvien hyvä laatu, ja myös runsas lukumäärä, on tärkeää. Taittoa tehdessään Rolli miettii muun muassa vakiopalstojen paikkoja, juttujen visuaalista kiinnostavuutta ja lukemisen helppoutta sekä sivumääriä. Taitto tehdään siihen varta vasten suunnitellulla tietokoneohjelmalla, InDesignilla. Joskus, esimerkiksi jonkin jutun puuttuessa, taitossa joudutaan tekemään ihmeitä. Tyhjä sivu täytyy täyttää ylimääräisellä ilmoituksella tai liian pitkää juttua täytyy typistää tilanpuutteen vuoksi. Taitossa aina yksikin pieni muutos vaikuttaa lumivyöryn tavoin kokonaisuuteen. Viimeistelyä vaille valmis ja painoon Kun taitto on valmis, käy päätoimittaja lehden vielä yhdessä läpi taittajan kanssa ja tekee tarvittaessa muutoksia. Päätoimittaja huolehtii muun muassa siitä, ettei lehteen pääse virheellistä informaatiota tai jotakuta loukkaavaa aineistoa. Lehdelle valitaan vielä kokonaisuuteen sopiva kansikuva ja tehdään kakkossivulle nostoja lehden kiinnostavimmista jutuista. Tämän kaiken jälkeen lehti lähtee painoon, jossa lehti painetaan, kootaan ja leikataan oikeaan muotoonsa, sitten se postitetaan L-SP:n jäsenille. Painoon ja postitukseen on varattava Repolaisen tapauksessa parisen viikkoa. Noin puolen vuoden päästä sisällön suunnittelun aloittamisesta Repolainen kolahtaa sinun postiluukustasi yleensä perjantaina. Päätoimittajan, ja toimituksenkin, kannalta jokainen Repolainen on vähän kuin oma ketunpoikanen. Jokaisen lehden eteen on tehty paljon töitä ja käytetty runsaasti aikaa. Kun viimeisen kerran tarkistettu lehti lähtee taitosta painoon ja sieltä edelleen maailmalle, tuntuu siltä kuin poikanen lähtisi pesästä. Joka kerta toimitus voi vaan toivoa, että tämäkin repo menestyisi maailmalla ja tuottaisi lukijoilleen yhtä paljon iloa ja hauskoja hetkiä kuin se on tekijöilleen syntyvaiheessa tuottanut. Repolaisen tekijäksi Repolainen hakee uusia toimittajia ja valokuvaajia. Jos tunnet intohimoa partiokirjoittamiseen tai -valokuvaamiseen, tule mukaan tekemään Suomen parasta piirilehteä. Repolaisen toimittajat ja valokuvaajat kuuluvat piirin toimitusjaostoon ja ovat mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa lehteä. Pestiin kuuluu osallistuminen toimitusjaoston kokouksiin ja omien juttutehtävien hoitaminen. Piiri ja jaosto tarjoavat pestiin sopivaa koulutusta ja tukea. Lisätiedot ja yhteydenotot: toimitusjaoston puheenjohtaja Sari Mantere, sari. gmail.com. 14

15 Lippukuntien viestinnässä haasteita Teksti: Jussi Elo, Turun Metsänkävijät Piirin viestintäryhmä toteutti keväällä toukokesäkuussa lippukunnille kyselyn lippukuntien viestinnästä ja kehittämistarpeista. Kyselyn tuloksista saatiin arvokasta tietoa piirimme viestintätoiminnan kehittämiseen. Joku on sanonut suurimman osan yhdistystoiminnan ongelmista johtuvan riittämättömästä tai vääränlaisesta viestinnästä. Piirissä ei ollut tietoa lippukuntien viestinnästä ja sen kehittämistarpeista, minkä seurauksena lippukunnille toteutettiin viestintäkysely. Kyselyn teemoina oli lippukuntien käyttämät viestintävälineet ja niissä havaitut ongelmat, lippukuntien tarvitsema viestintäkoulutus ja palaute piirilehti Repolaisesta, lippukuntapostista ja verkkosivuista. Kysely lähetettiin kaikille piirimme lippukunnille, ja vastauksia saatiin 64. Tulosta voidaan pitää kohtalaisena, vaikka vastausprosentti jäi hieman alle viidenkymmenen. Tästä huolimatta tulokset antavat hyvän yleiskuvan lippukuntien viestintätoiminnasta ja -tarpeista. Ahterpeilistä Hirundo Rusticaan Lippukuntalehteä voidaan pitää vanhahtavana ja hitaana viestintävälineenä. Sitä se eittämä onkin, koska sähköposti, verkkosivut ja muut nykyaikaiset viestintävälineet ovat huomattavasti nopeampi, helpompia ja halvempia käyttää. Kyselyn perusteella 55 % lippukunnista julkaisee lippukuntalehteä, joista suurin osa ilmestyy kahdesti vuodessa. Osa lehdistä ilmestyy tiheämmällä aikataululla, kun osa ei vastausten perusteella ole oikeastaan edes lehti. Kaikki lippukuntalehden toimittamisen lopettaneet lippukunnat ilmoittavat pääsyyksi johtajapulan. Lehden toimittaminen koetaan kokopäiväiseksi pestiksi, jonka ohella on lähes mahdotonta hoitaa muita pestejä. Yksi vastaaja myöntää lippukuntansa verkkosivujen hoitavan nykyään lippukuntalehden hoitamia viestintätehtäviä, mutta jopa yli 80 % vastanneista uskoo lippukuntalehtensä täyttävän sille asetetut tavoitteet. Merkittävimmät haasteet lippukuntalehtien tekemisessä ovat lähinnä innokkaiden kirjoittajien löytämisessä. Kirjoittamisongelmaa oli kyselyssä lähestytty myös toisesta näkökulmasta: lippukuntalaisilta saadut jutut ovat harvoin kovinkaan tasokkaita tai riittävän pitkiä. Kuvatoimittaminen ja laadukkaiden kuvien löytäminen koetaan useissa lippukunnissa melkoiseksi haasteeksi, mikä kostautuu vielä pahemmin painolaadun ollessa huonoa. Kunnollinen painattaminen on turhan kallista suurimmalle osalle lippukuntia, minkä lisäksi lehdet jäävät suttuisen oloisiksi tarvittavan taitto-osaamisen puuttuessa. Lippukunnat ovat siirtyneet lehden taittamisessa tietokoneaikaan, eikä juuri kukaan tunnusta tekevänsä lehteä enää käsin. Suuri osa lehdistä taitetaan MS Word -tekstinkäsittelyohjelmalla, jonka soveltuvuudesta taittotyöhön voidaan olla montaa mieltä. Neljännes lippukunnista taittaa lippukuntalehtensä Adoben InDesign-taitto-ohjelmalla. En ole nörtti! Melkein kolme neljästä lippukunnasta on perustanut omat verkkosivut, joista puolien koetaan täyttävän niille asetetut tehtävät. Samoin kuin lippukuntalehtien kohdalla, aktiivista sisällöntuotantoa ei ole. 15

16 Piirin sivuille kaivataan mummojen kahvikesti -uutisten sijaan nuorekkaampaa lähestymistä. Johtajien aikapula on tässäkin suurin ongelma. Yhdessä lippukunnassa uskallettiin jopa peräänkuuluttaa osaavan tiedottajan perään. Mahtaako olla kestävästä kehityksestä kyse, kun lähes kaikki lippukuntien verkkosivut on tehty avoimen lähdekoodin ohjelmistoilla? Lippukuntien suosiossa on laajasti käytössä oleva Joomla-sisällönhallintajärjestelmä sekä blogimaisempaa lähestymistä käyttävä Wordpress. Merkittävälle osalle lippukunnista verkkosivujen tekniset asiat ovat lähinnä hepreaa, mikä vaikeuttaa sivujen kehittämistä ja päivittämistä. Nyt vastuu näistä on lähinnä parilla henkilöllä, ja lippukunnissa koetaankin uhkaksi näiden henkilöiden eläköityminen tehtävistään. Sähköinen viestintä on esillä myös lippukuntien sisäisessä viestinnässä: perinteiset sähköpostilistat pitävät pintansa massaviestinnän kuninkuussijalla. Voiton tässä leikissä vie kuitenkin perinteinen lappu kotiin -tekniikka. Lapuilla tavoitellaan myös lippukunnan ulkoisia sidosryhmiä kuten taustayhteisöä ja lähikaupan setää. Pienemmillä paikkakunnilla on myös mahdollista käyttää paikallislehtiä viestinnässä esimerkiksi erillisen partiopalstan avulla. Suurista päivälehdistä tuskin löytyisi tilaa Ahmanpentujen viikoittaiselle kokousohjelmalle, eikä viesti liioin menisi perillekään. Kaikenkattavia koulutuspalveluja, heti Lippukunnat suhtautuvat viestintäkoulutukseen melko eri tavoin. Kyselyyn vastanneista noin kolmannes jätti vastaamatta lippukuntien viestintäkoulutustarpeita tiedusteleviin kysymyksiin. Jos piiri tarjoaisi lippukunnille viestintäkoulutusta, sen olisi vastausten perusteella tapahduttava mieluiten helposti saavutettavissa olevassa paikassa arki-iltana. Vain pari prosenttia vastaajista olisi valmis lähtemään pusikkoon kuulemaan viestinnästä. Eniten kyselyyn vastanneet peräänkuuluttavat teknisiin asioihin liittyviä koulutuksia. Lippukuntalehdet eivät synny ilman riittävää ymmärrystä taittamisesta, typografiasta ja hyvän jutun rakenteesta. Toimittajan etiikka ei saanut kovinkaan montaa osumaa tässä kyselyssä. Nettisivuihin liittyvälle koulutukselle olisi selvästi tilausta etenkin, jos kurssilla käsiteltäisiin sivuston teknistä toteuttamista. Partioviestinnän kuvittaminen on tärkeää ja siksi lähes 80 % kyselyyn vastanneista haluaisikin oppia paremmin käsittelemään valokuvia julkaisukuntoon. Kuvatoimittaminen ja tekijänoikeusasiat saivat myös huomattavan paljon kannatusta. Lippukunnat haluaisivat piiriltä valmiita viestintämateriaaleja ja myös ohjepaketteja teknisiin asioihin. Yhdessä lippukunnassa innostuttiin jopa pyytämään taloudellista tukea piiriltä viestinnän hoitamiseen. On tavallaan surullista, että partiopiirin viestintäryhmä pyrki järjestämään syksyllä viestintäkoulutusviikonlopun, joka loppujen lopuksi jouduttiin perumaan. Reilusti yli kahdestakymmenestä kurssilaisesta suurin osa perui kurssiosallistumisensa viime tingassa. Syitä tähän voi olla monia, mutta ne todelliset tiedetään ainoastaan lippukunnissa. Repolaiseen kriittisempi ote Piirilehti Repolainen on kyselyyn vastanneiden mielestä hyvä partiolehti. Usea vastaaja kiittelee lehden tasapuolisuutta ympäri piiriä tapahtuvia asioita kohtaan. Lehden selkeää, värillistä ulkoasua ylistetään monessa vastauksessa. Repolaiseen kaivataan kuitenkin kriittisempää asennetta eri asioita kohtaan, koska nyt lehden rooli yleisen gloorian levittäjänä on parin vastaajan mielestä hieman kyseenalainen. Tämän lisäksi yksi vastaaja naulaa vielä: Se [Repolainen] on melko kaavamainen partiolehti, eli ei missään nimessä kutkuttava. Yli puolet vastaajista lukee piirin verkkosivuja viikoittain, ja vielä suuremman joukon mielestä verkkosivut ovat ihan hyvät. Useimmiten piirin sivuilta luetaan viimeisiä uutisia, haetaan tietoa tapahtumista sekä etsitään yhteystietoja. Piirin sivuille kaivataan mummojen kahvikesti -uutisten sijaan nuorekkaampaa lähestymistä, minkä lisäksi uutisiin toivottaisiin kommentointimahdollisuutta. Moni kyselyyn vastannut toivoi piirin sivuille laajempaa yhteystietoluetteloa, joka kattaisi vähintään lippukuntien toimihenkilöt sekä piirin luottikset. Osa vastaajista haluaisi myös lisää ladattavia materiaaleja, mutta erityisesti lippukuntapostit pitäisi saada helposti ladattavaan muotoon. Tapahtumakalenteriin toivottaisiin päivämäärien lisäksi myös tarkemmat kuvaukset tapahtumista. 16

17 Insinöörinä Olkiluodossa Teksti ja kuva: Laura Rantanen, Rauman Partiotytöt Rauman Partiotyttöjen lippukunnanjohtajalle Melisa Waseniukselle miesvaltainen insinööriala oli itsestään selvä valinta. Naisinsinööri kohtaa miesvaltaisella alalla työskennellessään välillä kyseenalaistusta, mutta Melisa Waseniuksen mukaan ala myös opettaa, miten asian sa kannattaa esittää. Melisa Wasenius opiskeli logistiikan insinööriksi ammattikorkeakoulussa ja luki myös ydintekniikkaa yhtenä opintokokonaisuutena. Alavalinta oli hänelle selvä: insinöörin työssä viehätti se, että siinä pääsee pohtimaan ja ratkomaan ongelmia sekä luomaan uutta. Myös logistiikkaan liittyvä ajatus siitä, että voimavaroja pyritään käyttämään mahdollisimman tehokkaasti, tuntui fiksulta. Jo pienestä pitäen olen ollut kiinnostunut esimerkiksi kaivinkoneiden ja robottien tekniikasta. Mielestäni ammatinvalinta on myös luonnekysymys: en olisi voinut kuvitellakaan itseäni töihin esimerkiksi hoitoalalle, hän arvelee. Logistiikka mielletään helposti pelkäksi kuljetusalaksi, mutta oikeasti siihen kuuluu käytännössä kaikkea, mikä liikkuu, on se sitten tietoa, rahaa, ihmisiä, kontteja tai laivoja. Olkilutoon Melisa Wasenius päätyi alun perin säteilyvalvojan revisioon. Tällä hetkellä hän työskentelee Teollisuuden Voiman Olkiluoto 3 -ydinvoimalaprojektissa, tarkkaan ottaen lisensiointitiedonhallintatiimissä projekti-insinöörinä. Kun laitos lisensioidaan, on tarkistettava, että viralliset kokeet ja tarkastukset on tehty. Tehtäväni on kehittää ja luoda puitteet hyvälle ja nopealle tiedonsaannille. Ohjelmalla tarkastetaan tarkastuskohteen tarkastuksen edellytykset, hän selvittää. Waseniuksen tekemä työ auttaa eri tarkastusvaiheessa olevien tarkastajien työtä. Ohjelmasta käyttäjät saavat reaaliaikaista tietoa oikeassa muodossa, aina kun tarvitsevat. Myös partioon liittyy logistiikkaa Vaikka Waseniuksen ala onkin edelleen miesvaltainen, hän muistuttaa, että logistiikan alalta löytyy yhä enemmän myös naisia. Hänen opiskeluaikoinaan naisia oli noin kolmasosa. Totta kai nuorta, vaaleahiuksista naista kyseenalaistetaan välillä rankallakin kädellä, kun työkavereina on joukko alalla miltei 50 vuotta työskennelleitä rautaisia ammattimiehiä, hän myöntää. Mutta alalla työskennellessään oppii myös tietämään, miten asiansa kannattaa esittää, jos haluaa viedä ne läpi. Melisa Wasenius uskoo, että myös partion ja logistiikan väliltä löytyy samankaltaisuuksia. Hän tosin toteaa myös, että partioon on niin kasvanut, ettei sitä osaa enää irrallistaa. Mielestäni partio ajaa insinöörimäiseen toimintaan: kun järjestää vaikka jotakin tapahtumaa, pitää ottaa huomioon, ettei voi tuhlata kaikkia käytettävissä olevia resursseja. Siinä on yhteys logistiikkaan, Wasenius pohtii. Partion kautta saaduista johtamistaidoista on hänen mukaansa ollut hyötyä myös työelämässä. Isossa projektista löytyy monenlaisia johtajia. Partio on opettanut, ettei aina tarvitse olla suuna päänä, vaan voi oikeasti johtaa yhdessä jonkun kanssa, hän sanoo. Wasenius uskoo, että myös sillä, että partiossa koulutetaan koko ajan eteenpäin, olevan vaikutusta ammatinvalintaan. Hän kertoo pohtineensa partiolaisten yleisesti korkeaa koulutustaustaa: onko edes olemassa lippukuntia, joiden johtajilla olisi takanaan vain perus- tai ammattikoulu? Ehkä partiolaisia yhdistää tietty kunnianhimo, ja sellaiset, joilla sitä ei ole, putoavat kelkasta jo aiemmin. 17

18 Partiotaitojen Suomen mestaruudesta kisattiin Lohjalla Lounais-Suomen Partiopiiristä mitalisijoille kiipesi neljä joukkuetta. Sinisen sarjan ykköseksi selviytyi Aarni Littoisten Pirtapiioista. Joukkueen blondi päivittää kisan fiilikset. Partiolaiset valloittavat Lohjan. Kuva: Mikko Roininen. Postia Via Custuksesta Teksti: Ilona Seppälä, Littoisten Pirtapiiat Hätkähdän hereille ja huomaan täriseväni. Pitääkö palella jo ennen kätevyysrastia? Bussissa on kylmä kuin pakastimen alimmassa lokerossa tai ehkä jännitys vatsanpohjassa aiheuttaa kehooni termostaattihäiriöitä. Katselen unisena ympärilleni. Huomaan viereisellä penkillä kaksi ryppyistä paperia, jotka sisältävät tiukkaa faktaa postin historiasta. Niitähän olen lukenut koko matkan, enkö olekin? Ainakin silloin kun en ole karannut unten maille. En kuule avajaispuheesta juuri mitään, mutta jännitän senkin edestä. Mielessäni pyörivät kysymykset saavat kylmän hien kihoamaan otsalleni. Pärjäänkö varmasti? Palellunko jääpuikoksi? Mitä jos eksyn ennen kuin kisat ehtivät edes alkaa? Koetan unohtaa hermoilun ja keskittyä lämmittämään lähes aina palelevia sormiani. Lähtötehtävään tarpominen lämmittää mukavasti rakennellessa ei siis tarvitse palella kuten olen pelännyt. Meillä on tunti aikaa rakentaa postilaatikko (jonka piirustukset eivät mielestämme täysin vastaa mallia). Päädymme hieman soveltamaan laatikkoamme, mutta 18 ennen kuin huomaammekaan, aika on kulunut lähes loppuun. Tyypillistä. Kiikutamme palautuspisteelle puisen hässäkän, joka kenties muistuttaa etäisesti esinettä, jota olemme koettaneet rakentaa. Metsän reunassa haistan sinolin. Puiden takana odottaa mignon-munan valmistus! En ole koskaan ollut kovinkaan loistava käsitöissä, mutta ihmeekseni onnistun saamaan munaan minimaalisen reiän ja jopa puhaltamaan sen tyhjäksi ilman suurempia vahinkoja. Elsa (Elisa Sillanpää) ja Hirppa (Eveliina Hirvonen) koettavat saada suklaan ja voin sulamaan, Sinna (Anni Santaniemi) nauraa munantyhjennysoperaatiolleni. Saamme munan täytettyä suklaa-voi-systeemillä lähes kokonaan ennen kuin aika loppuu. Mignonimme on kaunis kuin... kuin... oikea mignon-muna. Vallan kahvassa odottaa joukko piirijohtajien muotokuvia, jotka tunnistamme mielestämme hämmästyttävän hyvin. Kettujahdin tehtäväkäsky aiheuttaa pientä päänvaivaa, mutta itse suunnistus sujuu hienosti. Hikisinä mutta hyväntuulisina pääsemme suorittamaan seuraavaa tehtävää, sinettiä. Hirpan veistelemä leimasin on mielestäni upea (samaa en voi sanoa taittelemastani kirjekuoresta). Sinettivahan sulattamiseen tarvittavan tinakauhan puuttuminen ei lannista meitä, sillä vaha sulaa kauniisti myös säilykepurkissa (toisin kuin tina, josta pitäisi muotoilla ympyrä leimasinta varten). Pienen pakertamisen jälkeen saamme kuitenkin sinetin toimitettua tuomarien hellään huomaan. Laskutaitoa vaativat tehtävät Nopean vastaajan etu sekä Mikä merkki mihinkin tuntuvat kummallisilta, mutta ilmeisesti ne sujuvat melko hyvin (ainakin pisteistä päätellen). Lehtien jakaminen ei meiltä onnistu, uutiskuvien yhdistäminenkin oikeisiin paikkoihin ja vuosilukuihin hoidetaan heittämällä. Ensiapurastilla meitä odottaa päänsä kolauttanut postiljooni. Saatuamme potilaan hoidettua suuntaamme nälkäisinä yörastille ja hävitämme matkalla pussillisen karkkia. Leirintäalueella on vasta muutama joukkue. Haemme tehtäväkäskyt ja materiaalit (tosin tarte tatinin aineksia joudumme pienen huolimattomuuden takia noutamaan ainakin kolme kertaa). Alan pilkkoa

19 Sinna etsii vesipistettä. Kuva Sami Lahtivesi. Sinettivaha sulaa säilyketölkissäkin! Aarnin ja Uljaan sankarit suorittavat haastavaa tehtävää. Kuva Sami Lahtivesi. omenoita Hirpan ja Elisan tutkiessa keinuhevosen rakennepiirrosta ja Sinnan taiteillessa taikinaa. Istuskelu nuotion lämmössä illan hämärtyessä on ihanaa mutta äärimmäisen unettavaa; hädin tuskin huomaan Hirpan ja Elisan lähtevän ilmakuvasuunnistukseen. Kello lähestyy kolmea. Olemme jo palauttaneet harvinaisen kauniin omenapiirakkamme, mutta Pegasos ei tunnu valmistuvan. Hirpan hoputtaessa saan veisteltyä muutaman puutapin (lopputulos onkin arvoitus, sillä en enää saa silmiäni pysymään auki). Elisa ja Sinna saavat kannettua hevosen palautuspisteelle täsmälleen ajoissa. Itse kompuroin perässä varmistamassa, että putoavat osatkin löytävät perille. Sitten nukkumaan. Tällä hetkellä parin tunnin unet houkuttelevat enemmän kuin koskaan. Aamu on vilpoinen ja kostea. Juostessamme lähtöpisteelle kuulen Hirpan huutavan nimeäni, mutta kun käännyn, näen vain pimeän tien ja tajuan menneeni väärään paikkaan. Paniikissa suuntaan ylämäkeen. Tuskallisen etsinnän jälkeen saamme joukkueen kasaan ja lähdemme tallustamaan kohti sunnuntain ensimmäistä rastia. Kisamaasto hämmentää meitä. Olemme talsineet sekä asvalttikatuja että sorateitä missä ovat vaikeakulkuiset metsäpolut ja upottavat suot? Asutuksen näkeminenkään ei ole poikkeus vaan sääntö. Erilainen kisaympäristö on toisaalta hauska; monet talot ovat valtavan hienoja ja niistä riittää keskusteltavaa. Useista pänttäysyrityksistä huolimatta mineraalit eivät ole syöpyneet mieliimme, mutta onneksi olemme harjaantuneita arvaajia. Kaupunkisuunnistus kirjeiden toimittaminen oikeisiin osoitteisiin osoittautuu haastavaksi, sillä yksi postilaatikoista tuntuu kadonneen mystisesti. Pöllöjen tunnistus ei tuota vaikeuksia, mutta aamun lehden selaaminen kävellessä on hieman hankalaa. Pidämme taktisen tuumaustauon ennen kuin kirimme väsyneinä maaliin. Suihku, ruoka ja hampaiden peseminen mitä ihanampaa on olemassa? Ehkä nukkuminen. Retkotan kisakeskuksen lattialla rättiväsyneenä odotellessamme tulosten päivittymistä. Vaikka oloni on kohtalaisen hirveä, en voi kuin odottaa uusia haasteita ja uusia kisoja. L-SP:n joukkueiden sijoitukset Sininen 1. Aarni, Littoisten Pirtapiiat 4. Uljas, Littoisten Pirtapiiat 9. Safarijengi, Raision Killi- Nallit Punainen 2. TosiVahvaKarhu, Turun Metsänkävijät 10. Wartiohait, Mellilän Menninkäiset Ruskea 5. LOL, Littoisten Pirtapiiat Harmaa 2. Wanhad Kotkad, Turun Sinikotkat 3. Team-K, Turun Metsänkävijät 19. Vanhat Kävyt, Luvian Loukke 21. Palikka, Loimaan Saviset Kymmenen joukkuetta, joista 40 % pääsi mitalisijoille. 19

20 Ennätysmäärä partiolaisia yösuunnistuskilpailussa Teksti ja kuvat: Jussi Elo, Turun Metsänkävijät Partiopiirin yösuunnistuskilpailu järjestettiin tänä vuonna Turussa Hirvensalon urheilutalon maastossa. Metsän siimekseen uskaltautui ennätysmäärä partiolaisia. Turun Metsänkävijät järjesti Lounais-Suomen partiopiirin yösuunnistusmestaruuskilpailun. Kilpailussa oli mukana 160 partiolaista, joista liki kaksi kolmasosaa ryhmäja parisarjoissa. Osallistujamäärältään ennätyksellisessä kilpailussa jaettiin ensimmäistä kertaa partiopiirin historiassa kettukuvioiset mestaruusmitalit. Kilpailuorganisaatiota johtanut Hannu Arki kertoi järjestelyjen sujuneen mutkattomasti. Ongelmia oli ainoastaan kilpailukeskuksen valitsemisessa. Alun perin kisamaastoksi suunniteltu Lausteen koulun ympäristö jouduttiin hylkäämään, koska koulun pukuhuoneet olivat remontin vuoksi pois käytöstä. Hirvensalon hyväksyminen kilpailumaastoksi oli onnistunut valinta, koska maasto soveltuu hyvin amatöörisuunnistajillekin. Kilpailussa oli perinteisten suunnistussarjojen lisäksi myös partioohjelmaa tukevat pari- ja ryhmäsarjat. Kunkin ikäkauden ryhmille oli järjestetty omat kilpailusarjansa, joista sudenpennuilla ja seikkailijoilla ei ollut laisinkaan ajanottoa. Kilpailun ratamestarina toiminut Antti Karhunen tähdensi, että erityisesti ryhmäsarjojen kohdalla kilpailu haluttiin muokata ennemmin hauskaksi kokousohjelmaksi kuin kamppailuksi mitalisijoista. Tämä on mitä mahtavin tapa madaltaa nuorten kynnystä osallistua suunnistuskilpailuun, Antti hehkutti. Murmelien matkassa metsässä Sudenpentulauma Murmelit Naantalin Sinisistä osallistui ensimmäistä kertaa yösuunnistuskilpailuihin. Lauman pennut olivat ehtineet harjoitella vain vähän suunnistamista ennen kilpailua. Meillä on salainen taktiikka, jotta voitetaan, kertoi kahdeksanvuotias Kristian Adolfsson. Saman lauman pentu Anni Lehtonen oli niin tyytyväinen seikkailuun, että aikoo osallistua ensi vuonnakin yösuunnistuskisoihin. Turun Versojen seikkailijaryhmä Naali oli jo toista kertaa mukana rastiradalla. Viime vuonna Naalit eivät olleet huomanneet nuoremmille sarjoille viritettyä lippusiimaa, joten he olivat suunnistaneet parhaan kykynsä mukaan. Tämänvuotinen suunnistus sujui lippusiimaa seuraten niin hyvin, että ensi vuonna mennään tarpojasarjaan, ilmoitti Petri Helin Naaleista. Naali-ryhmän Kristian Selinin mukaan kolmannen rastin löytäminen oli ollut haastavaa. Kun rasti oli vihdoin löytynyt, oli meno niin kova, että Kristian unohti leimata rastikorttinsa. Parasta oli kuitenkin, ettei tarvinnut oikeasti suunnistaa. Ensi talvena järjestettävän piirin talvileirin Napaketun varajohtaja Jaana Lulu Eronen oli innoissaan osallistumassa yösuunnistuksiin. Kisoihin on kiva tulla, kun paikalla on paljon ihmisiä, Lulu tunnelmoi. Lulu halusi muistuttaa, että Napakettu-leiri järjestetään koulujen hiihtolomalla helmikuussa. Tuolloin on varmasti pimeää, joten useammankin olisi kannattanut tulla harjoittelemaan pimeässä metsässä liikkumista yösuunnistuskilpailuihin. Murmelit kartan ääressä. Kristian Selin esittelee saamaansa tassupalkintoa. Niclas Ojanto Murmeleista lukemassa karttaa. 20