Monica Löfgren-Kortela, Tuire Rastio, Hanna-Riikka Vesterholm. Pois Syrjästä -hankeen kirjallisuuskatsaus. Terveyden edistämisen koulutusohjelma 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Monica Löfgren-Kortela, Tuire Rastio, Hanna-Riikka Vesterholm. Pois Syrjästä -hankeen kirjallisuuskatsaus. Terveyden edistämisen koulutusohjelma 2015"

Transkriptio

1 Monica Löfgren-Kortela, Tuire Rastio, Hanna-Riikka Vesterholm Pois Syrjästä -hankeen kirjallisuuskatsaus Terveyden edistämisen koulutusohjelma 2015 Ohjaajat: Eila Hirvonen ja Sari Teeri

2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO SÄKYLÄN POIS-SYRJÄSTÄ HANKKEEN TOIMINTASUUNNITELMA VATA-HANKE (VAIKUTTAVAT TAVAT) Asetettu Pico-kysymys Tiedon haku Yhteenveto ja tutkimustuloksia tyttökerho toiminnan toteuttamiseksi Reilut Tytöt (Pelkonen 2011) Viihdytään yhdessä (Repponen 2014) Että kaikki ois kaikkien kavereita ( Paajoki 2011) Brändit lasten harrastuksissa symbolien merkitykset sosiaalisen indentiteetin kehittymisessä (Väistö 2010) Nuoret toimijoiksi, vaikuttajiksi ja asiantuntijoiksi liikuntaharrastusten ja lähiliikuntapaikkojen suunnitteluun (Gretschel & Salmikangas 2010) Tutkimusten tuloksia Arviointia ja yhteenvetoa tyttökerho toiminnan kehittämiseksi ja toteuttamiseksi POHDINTA LIITTEET

3 3 1 JOHDANTO Tässä työssä toteutamme kirjallisuushaun, josta pyrimme löytämään menetelmiä ja keinoja tyttöjen pienryhmän toiminnan tueksi. Tiimimme tekee yhteistyötä Sanna Vähä-Vahen kanssa, joka toimii projektityöntekijänä Pois syrjästä -hankkeessa Säkylän kunnassa. Pois syrjästä -hanke on osa KASTE II, joka on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke. Pois syrjästä -hankkeen tarkoitus on lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen Hankkeen hallinnoija on Satakunnan Sairaanhoitopiiri. Kokonaiskustannukset hankkeella on josta 75 % muodostuu valtion avustuksista, mikä kertoo yhteiskunnan tahtotilasta. Hankkeessa on mukana Rauma, Salo ja Säkylä ja Satakunnan Sairaanhoitopiiri kahdella kehittämisosiolla. Työssämme keskitymme Säkylän kunnassa toimivaan Pois syrjästä -hankkeen osioon. Pois syrjästä -hankkeen päämääränä on ehkäistä lasten tai nuorten syrjäytymistä peruspalveluja kehittämällä. Lähtökohtina ovat ennaltaehkäisy ja keskittyminen varhaisiin interventioihin. Tämän hankkeen myötä lasten ja nuorten ongelmatilanteisiin tartutaan mahdollisimman varhain vaikuttavilla toimintatavoilla. Hankkeessa pääteemat ovat verkostomaisen yhteistyön kehittäminen ja ylisukupolvisten ongelmien ehkäiseminen. Säkylän keskeisimpinä tavoitteina ovat perheiden kokonaisvaltaisen auttamisen toimintamallin kehittäminen, jossa vanhemmat nähdään keskeisinä tuen kohteena ja verkostomaisen yhteistyön kehittäminen, jossa lapsen ja hänen perheensä ongelmat kohdataan useamman toimijan välisenä yhteistyönä. Täten toiminta jakautuu toimintamallien kehittämiseen ja perheisiin jalkautumiseen. (Satakunnan sairaanhoitopiiri www-sivut 2014.)

4 4 2 SÄKYLÄN POIS-SYRJÄSTÄ HANKKEEN TOIMINTASUUNNITELMA Säkylän toimintasuunnitelmassa on toimintalinjoissa/tavoiteissa kaksi isoa kokonaisuutta perheiden kokonaisvaltaisten auttamisen toimintamallien kehittäminen, joissa ennen kaikkea vanhemmat nähdään keskeisinä tuen kohteina sekä verkostomaisenyhteistyön kehittäminen, jossa lapsen ja hänen perheensä ongelmat kohdataan useamman toimijan välisenä yhteistyönä. Tässä kirjallisuushaussa keskitymme tuohon jälkimmäiseen ja toimintasuunnitelmassa mainittuun toimenpiteeseen, jossa kehitetään erilaista ryhmätoimintaa useamman toimijan välisenä yhteistyönä. Toimintasuunnitelmassa mainitaan, että syksyllä 2014 aloitetaan liikunnallinen, ei kilpailullinen koulun jälkeinen liikuntatoiminta yhteistyössä nuorisotoimen ja koulun kanssa. (Satakunnan sairaanhoitopiiri www-sivut 2014.) Vähä-Vahen kanssa käytiin puhelinkeskustelu siitä, miten tyttöjen pienryhmätoiminta näkyy toimintasuunnitelmassa. Vähä- Vahen mukaan poikien ryhmässä liikunta toteutuikin toimintasuunnitelman mukaisesti. Tytöt eivät olleet niin kiinnostuneita liikuntapainotteisuudesta, joten liikunta on kyllä osana tyttöjenkin pienryhmätoimintaa, mutta se on vain yksi osa toimintaa, joten siitä oli syntynyt tyttöjen pienryhmätoiminnan toiminta-ajatus. (Vähä-Vahe 2015.) Säkylän kunnassa ollaan aloittamassa tyttöjen kerhomuotoista toimintaa. Ryhmä ei ole kaikille avoin, vaan siihen kutsutaan mukaan tai suositellaan ryhmää kouluissa huoltajille, joiden lapsi voisi hyötyä tyttöryhmä toiminnasta. Projektityöntekijä on lähettänyt esittelykirjeen toiminnasta vanhemmille. Kirjeessä kerrotaan hankkeen tarkoituksesta, mikä on alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen pienryhmätoiminta yhteistyössä Pois syrjästä -hankkeen ja kotihoidon perhetyön kanssa. Pienryhmä toiminnalla on tarkoitus tavoitella lasten osallisuutta yhdessä tekemällä ja uusia asioita kokeilemalla. Muu sisältö ryhmätoimille sovitaan ryhmässä ensimmäisillä kokoontumiskerroilla tyttöjen mahdollisten toiveiden mukaan. Lisäksi ryhmässä on tarkoitus tehdä lyhyitä harjoitteita ryhmäytymisen muodostumiseksi. Ryhmä on tarkoitus pitää pienenä jolloin jokainen saa yksilönä tulla huomioiduksi. Osallistuminen ryhmään on vapaaehtoista ja maksutonta. Projektityöntekijä on tiedustellut vanhemmilta lupaa lasten osallistumista tyttöjen pienryhmätoimintaan. (Satakunnan sairaanhoitopiiri www-sivut 2014.)

5 5 3 VATA-HANKE (VAIKUTTAVAT TAVAT) Hyvinvointiyhteiskunnassa hyvinvointipalvelujen tulee perustua näyttöön ja tutkittuun tietoon. Näyttöön perustuva tutkittu tieto edellyttää osaamista ja yhteistyötä työelämän, ammattikorkeakoulujen ja tutkimusorganisaatioiden kesken. Näyttöön perustuvaa tietoa vaikuttavuudesta voidaan analysoida menetelmiä käyttäen systemaattisesti jossa tiedon luotettavuus arvioidaan ja annetaan kehittämisehdotuksia. (Arcadan www-sivut 2015.) VATA - hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke jonka tavoitteena on vahvistaa osaamisperusteista kasvua ja ammattikorkeakoulujen edellytyksiä työelämälähtöiseen opetus-, tutkimus- ja kehitystyöhön erityisesti teollisuus- ja palvelusektorilla sekä hyvinvointipalveluissa. Hankkeen paikallinen tavoite on luoda hyviä käytäntöjä, yhteistyötä ja toimintakyky-suositusta. (Arcadan www-sivut 2015.) 3.1 Asetettu Pico-kysymys Pico-kysymyksen luominen ohjaa tiedon hakua ja rajaa tuloksia sekä vähentää virheosumien määrää. Pico kysymyksen avulla tehty tiedonhaku on tehokkaampaa sekä se tarjoaa rakenteen. Pico-kysymyksen asettelu tulee osioista potilas (patience), intervention (interventio), vertailu (comparison), tulos (outcome). (Hirvonen 2014.) Pois Syrjästä - hankkeen yhtenä tavoitteena on järjestää pienryhmätoimintaa tytöille. Pico-kysymyksemme on P tytöt, I pienryhmä, C yksilö, O osallisuus. Aina ei tarvitse hakea kaikkia kysymyksen osia sillä tuloksia on paljon. Usein riittää, kun tehdään haku P- ja I-osilla. (Isojärvi 2011.) Pico-kysymyksemme on; Millaista on tyttöjen toimiva pienryhmätoiminta? 3.2 Tiedon haku Kirjallisuuskatsauksen ensimmäinen vaihe tehtiin Finna -tietokannasta (taulukko1), joka kokoaa yhteen useammat tietokannat. Finnan kautta osuvimmiksi hakusanoiksi jäi tyttö* AND pienryhmätoiminta. Arto-tietokannassa tyttö* AND pienryhmä ei tuottanut tuloksia, joten yritimme vielä tytöt ja pienryhmä jolla löytyi neljä jotka kaikki olivat yli viisi vuotta vanhoja. Theseuksessa ei ole valittavana tarkennettua

6 6 hakua, joten rajauksessa on käytetty otsikointia sekä viimeisimpiä viiden vuoden opinnäytteitä. Manuaalisen haun kautta otettiin mukaan yksi julkaisu. Taulukko 1. Saadut kirjallisuushaun tulokset otsikon perusteella. Tietokanta Hakusana Rajaukset Haun tuloksia Finna tytöt AND syrjätyminen 9 opinnäyte + kirja Käytetyt 3 Finna syrjäy* AND tyttö* 9 opinnäyte + 3 kirja Finna ennaltaehkäis* AND tytöt 21 opinnäyte + kirja 0 Finna kerhotoiminta AND tytö* opinnäyte + 2 kirja 0 Finna tyttö* AND pienryhmä* 9 opinnäyte + kirja 3 Melinda tyttö* AND pienryhmä 1 opinnäyte + 6 kirja Arto tyttö* AND pienryhmä* 0 Arto tytöt syrjäytyminen 4 0 Theseus tyttöjen pienryhmätoiminta Ebsco girls AND small group Cinal scholarly

7 7 Kuntoutusportti tyttö* AND pienryhmä 0 0 Manuaalihaku 1 Kirjallisuushaun jälkeen teimme karsintaa tiivistelmien ja sisällysluettelon perusteella kaikkiaan 13 julkaisusta, näistä valittiin viisi julkaisua jatkoon (taulukko 2). Kyseiset julkaisut antoivat arvioinnin perusteella vastauksia Pico-kysymykseen.

8 8 Taulukko 2. Kirjallisuushaun tulokset tiivistelmän ja sisällysluettelon perusteella, vastaako tutkimus Pico-kysymykseen: Millaista on tyttöjen toimiva pienryhmätoiminta? Tutkimus Luokkanen, S Elämän aarrerasia: nuoren itsetuntemuksen ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen toiminnallisessa ryhmässä Oulun Tyttöjen Talolla. Paajoki, E Että kaikki ois kaikkien kavereita : Tyttöjen kokemuksia yhteisöllisyydestä Leppäveden koulun 6 B luokassa. Vastaako Pico kysymykseen K/E E K Herala, T. Menyhart, A. OLEN TÄHTI! LOISTAN, KOSKA: minäryhmä Itä-Pasilan sosiaalisen nuorisotyön tyttöjen itsetuntoa vahvistamassa E Wiitakorpi,T. Lehtonen, E Tytöt asialla : Suunnitelma tyttötoiminnan kehittämiseksi Kauniaisissa. E Peltoranta, O KUUDESLUOKKALAISTEN TYTTÖJEN KOKEMUKSIA VERTAISRYHMÄSTÄ. E Pihlajasaari, O Nuorten tyttöjen ryhmätoiminnan perustamisen tarpeet, haasteet ja opit Pälkäneellä E Pelkonen, T REILUT TYTÖT : Vertaistukiryhmä 6.luokkalaisille K Repponen, L Viihdytään yhdessä : luokkalaisten tyttöjen kokemukset ryhmätoiminnasta sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmasta Strandell, H Lapset iltapäivätoiminnassa : koululaisten valvottu vapaa-aika K E Kalliokorpi, K Terveyden edistämisen te lat luokkalaisille tytöille Otsolassa Vaahtera, H Pihlavan iltapäiväkerho lastensilmin. Väistö, T Brändit lasten harrastuksissa - symbolien merkitykset sosiaalisen identiteetin kehittymisessä. Nuoristutkimus 2/2010. Helsinki: Yliopistopaino. Gretschel, A. & Salmikangas, A Nuoret toimijoiksi, vaikuttajiksi ja asiantuntijoiksi liikuntaharrastusten ja lähiliikuntapaikkojen suunnitteluun. Nuoristotutkimus 2/2010. Helsinki: Yliopistopaino. E E K K

9 9 Aiheeseen liittyvien julkaisujen lukemisen jälkeen jäi kolme amk -opinnäytetyötä ja yksi artikkeli sekä yksi katsaus lähempää tutustumista ja arvioimista varten. Aiheesta ei löydetty väitöskirjoja tai YAMK tasoisia töitä. Manuaalihaussa löytyi nuorisotutkimuksen julkaisu. Nuorisotutkimuksesta löytyy väitöskirjoja, mutta tähän kirjallisuuskatsaukseen emme ottaneet niitä mukaan, koska kirjallisuushaku suoritettiin alakoulu ja pienryhmiin kohdistaen - ei nuoriin. Mukaan otetut opinnäytetyöt arvioitiin vielä Critical Appraisal Skills Program (CASP) arviointikriteereillä. Kolme julkaisua arvioitiin toistamiseen ristiin arviointina. Ristiin arvioinnissa ei muodostunut ristiriitoja töiden arvion suhteen. Kokonaispisteytyksissä oli ero -1/+1 siten, että Paajoen työ arvioitiin molemmissa arvioinneissa 12/20, pisteen arvioinniksi. Pelkosen 13/20 ja 14/20 sekä Repposen 14/20 ja 15/20 arvioinneissa oli hieman eroa, mutta käytännössä saman suuntaiset arvioinnit. Mukaan otettuja artikkelia ja katsausta ei ristiin arvioitu, koska ne eivät ole suoraan tasavertaisia käytettyihin tutkimuksiin nähden. Taulukko 3. Valitut tutkimukset, mitkä vastaavat Pico-kysymykseen. N Tekijä, julkaisu vuosi, Tutkimustehtävä Mene- Aineis- Päätulokset o nimi telmä to 1. Pelkonen 2012 REILUT TYTÖT : Vertaistukiryhmä 6.luokkalaisille Tutkia nuorten tyttöjen syrjäytymistä sekä sen ennaltaehkäisemistä vertaistukiryhmätoiminnan kautta. Tutkimuksen kohteena oli erään Uudellamaalla sijaitsevan koulun syrjäytymisvaarassa olevat ja kasvussaan tukea tarvitsevat tytöt, yhteistyössä seurakunnan ja tyttöjen koulun kesken. Toimintatutkimus: teoriatieto ja havainnointi Kuudes luokkalaisia tyttöjä (N=5) Tytöt pystyivät luomaan uusia kaverisuhteita, ja me henki vallitsi tyttöjen keskuudessa. Ryhmä onnistui olemaan miellyttävä ja innostava kokemus tytöille, ja he ovat kokeneet toisensa osaksi ryhmää. Ryhmä pääsi tavoitteeseensa ja edisti tyttöjen itsetuntoa ja omantunnonarvoa laadukkaasti. Tyttöyttä ja naiseutta tukeva ryhmä antaa nuorelle positiivisella tavalla mahdollisuuden tarkastella itseään ja omaa kehitystään turvallisessa ympäristössä, ja käsitellä sen muutoksia vertaistuen kautta.

10 10 2. Repponen, Viihdytään yhdessä: luokkalaisten tyttöjen kokemukset ryhmätoiminnasta sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmasta 3. Paajoki, Että kaikki ois kaikkien kavereita Tyttöjen kokemuksia yhteisöllisyydestä Leppäveden koulun 6B-luokassa 4. Väistö, Brändit lasten harrastuksissa - symbolien merkitykset sosiaalisen identiteetin kehittymisessä Toiminnallinen opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Hämeenlinnan Setlementti ry:n kanssa osana Monikulttuurisen ja osallistavan harrastustoiminnan kehittämishanketta. Tavoitteena järjestää tytöille suunnattua toimintaa, jossa ideana yhdessä tekeminen ja ajatusten jakaminen tyttöryhmässä. Tutkimuksen tarkoitus herättää miettimään, kuinka kouluyhteisöä ja sen perinteisiä toimintamalleja voitaisiin kehittää kohti laajoja ja kokonaisvaltaisia yhteisöllisiä toimintamalleja. Opinnäytetyön kohderyhmänä oli Leppäveden koulun 6B-luokan tytöt. Havainnoimalla luokkaa sekä haastattelemalla tyttöjä tavoitteena oli tarkastella luokan yhteisöllisyyttä ja löytää mahdollisia ongelmatekijöitä sekä saada tyttöjen ääni kuuluviin. Leppäveden koulu on mukana Uusiutuva koulu ja nuorisotyö hankkeessa, joten tutkimus oli myös osana kyseistä hanketta. Tutkimuksessa tarkastellaan brändien merkitystä lasten vapaa-ajalla ja harrastuksissa. Laadullinen tutkimus: jossa aineistonkeruumenetelminä ovat havannointi, josta oli pidetty havannointpäiväkirjaa ( ylös tilanteita, tunteita, havaintoja, ihmetyksen aiheita ja kuultuja juttuja) sekä teemahaastattelu. Ryhmäkeskustelut, joiden aiheena oli brändit harras- Osallistuva havainnointi sekä ryhmäkeskustelu ja palautelomake Alakoulun luokan tyttöjä Ryhmä 12- vuotiaita lapsia, alaluokalta 6 B. Espoon alakoulu, toisen luokan oppilaita (N=23) Tytöt pitivät kerhon toimintaan tärkeänä ja olivat saaneet kerhosta uutta sisältöä elämäänsä. Oppinäytetyö osoitti myös, että kerhotoiminta vahvisti tyttöjen itsetuntoa, edisti heidän tutustumista toisiinsa ja antoi heille onnistumisen kokemuksia. Sosiaaliset taidot lisääntyivät ja tytöt saivat rohkeutta toimia ryhmän jäsenenä. Osa-alueina tutkimuksessa olivat: turvallisuus, sosiaaliset suhteet ja roolit, osallisuus sekä ilo. Tutkimuksesta käy ilmi, mitkä ovat yhteisöllisyyttä vahvistavia ja murentavia tekijöitä sekä miten ne vaikuttavat niin yksilöön kuin koko luokkayhteisöön. Tutkimus osoittaakin, kuinka merkittävä asia yhteisöllisyys on niin yksittäisen oppilaan kuin koko luokan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi oli havaittu, että koulussa tehtävä nuorisotyö ei kuulu vain yläkouluihin, vaan sille on paikkansa myös alakouluissa. Tutkimuksen näkökulma korostaa lapsen sosiaalisen identiteetin kehittymistä. Lapset nähdään aktiivisina oman sosiaalisen ympäristönsä ra-

11 11 5. Gretschel & Salmikangas Nuoret toimijoiksi, vaikuttajiksi ja asiantuntijoiksi liikuntaharrastusten ja lähiliikuntapaikkojen suunnitteluun. Tässä katsauksessa tarkastellaan liikunta- ja urheiluseurojen sekä lähiliikuntapaikkojen tarjoamia mahdollisuuksia lasten ja nuorten osallistumiseen tuksissa, mediassa, koulussa ja leikissä. Katsaus aiheesta vuotiaita nuoria kentajina, he toimivat vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa ja tuottavat sen avulla sosiaalista identiteettiään. Nuorten vaikutus mahdollisuudet seuratoimintaan on vähäistä. Nuorten halukkuus osallistua vaikuttamiseen on korkea. Nuorien on mahdollistettava vaikuttaa omiin liikuntaa koskeviin asioihin. Vaikutusmahdollisuuksien lisääminen lisää seuratoiminnan mielekkyyttä ja sitoutumista toimintaan. 3.3 Yhteenveto ja tutkimustuloksia tyttökerho toiminnan toteuttamiseksi Kirjallisuuskatsauksesta saatiin esille kolme tutkimusta, artikkeli ja katsaus aiheesta, mitkä auttavat hahmottamaan tyttökerhon toiminnan kokonaisuutta. Näiden tutkimusten sisältöä tarkastellaan seuraavaksi perusteellisemmin Reilut Tytöt (Pelkonen 2011) Reilut Tytöt tyttökerho kokoontui kahdeksan kertaa. Kesto oli kaksi tuntia ja kokoontuminen tapahtui heti koulun jälkeen. Jokaisella kerhokerralla ryhmällä oli sama perustoteutuskaava, jossa toistuivat samat asiat kuten yhteinen aloitus ja lopetus. Jokainen kerta koostui erilaisesta teemasta. Aiheena oli muun muassa ryhmäytyminen, minä itse, nuorisokulttuuri ja elämän kipeät kysymykset, perhe, ystävät jne. Tutkimuksen lopusta löytyy kattava toimintapaketti. Kerhokerran runko koostui seuraavasti: 1. välipala (tyttöjen toiveiden mukainen), 2. aloitus ja kuulumiskierros, tunnetilan ilmaisu eri tavoin, 3. päivän teeman mukainen toiminta, mukana aina fyysisyys ja itse tekeminen, 4. toiminnan purkaminen ja oppimispäiväkirja, 5. hiljentyminen ja 6. siivoaminen, jatkosta tiedottaminen ja kotiin lähtö. Kerho kerroilla tarkoituksena oli

12 12 mahdollistaa tyttöjen erilaisten tunteiden välittyminen ja tunnistaminen toiminnan kautta. Tämän mahdollisuuden avasi teemojen jatkumo. Jatkumon tavoitteena oli, että nuori tarkastelisi omaa itseään ja tunnistaisi oman elämänsä vahvuudet ja heikkoudet sekä hyväksyisi ne osana persoonaansa ja elämäänsä. Pelkosen tutkimuksesta nousi esille, että kerhoryhmästä muodostui tytöille turvallinen ympäristö, jossa pystyi puhumaan vaikeistakin asioista. Tytöt saivat yhdessä keksiä kerhotoiminnan alkutaipaleella ryhmälle nimen, ja he nimesivät ryhmän Reiluiksi Tytöiksi, koska he kokivat olevansa sellaisia toinen toisilleen. Tämä kuvastaa hyvin ryhmässä muodostunutta tunnesidettä, joka kantoi läpi prosessin. Tytöillä syntyi luottamussuhde toisiinsa sekä ohjaajiin. Tämän vuoksi tytöt avautuivat tuntemuksistaan tuntematta itseään millään tavalla uhatuksi tai naurettavaksi, koska muilla oli samankaltaisia kokemuksia elämässään. Kerhoryhmä onnistui olemaan miellyttävä ja innostava kokemus tytöille, ja he kokivat toisensa sekä ohjaajat osaksi ryhmää. Kerho toiminta pääsi tavoitteeseen eli se edisti tyttöjen itsetuntoa ja omantunnonarvoa laadukkaasti. Kerhoryhmän ohjaajalta vaaditaan rauhallisuutta, kykyä kuunnella ja asettua toisen näkökulmaan sekä taitoa olla oma itsensä kuitenkaan tuomatta itseään liian vahvasti esille, koska ryhmässä ryhmäläiset ovat kaiken toiminnan keskipiste. Tutkimus toi hyvin esille, että kyseistä kerhotoimintaa tarvitaan ja se on tärkeä. Ryhmää voisi kehittää jatkossa niin, että se olisi pitkäkestoisempi, esimerkiksi vuoden pituinen prosessi, jolloin nuoria voisi olla tukemassa esimerkiksi ala- ja yläkoulun siirtymävaiheessa ja sen jälkeen Viihdytään yhdessä (Repponen 2014) Repposen tutkimuksessa kerhotoimintaa järjestettiin yhdeksän kertaa. Ryhmän kesto oli 1,5 tuntia ja toimintaa oli järjestetty kerran viikossa. Ryhmän kesto eli 1,5 tuntia, koettiin kuitenkin riittämättömäksi. Kerhon kokoontumiskerrat koostuivat eri teemat muun muassa leivonnasta, parityöskentelystä ja tunne itsesi ja muut jne. Kerhossa tarjottiin välipala järjestäjän taholta. Tutkimuksesta tuli esille, että harrastustoiminta

13 13 olisi tärkeää järjestää lähellä lasten koteja, varsinkin jos välimatka muihin harrastustoimintoihin on pitkä. Repposen mukaan kerhotoiminta olisi hyvä suunnitella joustavasti, koska tyttöryhmät toimivat aktiivisemmin kuin saavat itse päättää toiminnan sisällöstä. Tutkijan mukaan tytöt pitivät kuvakorttitutustumisleikistä, jossa erilaisia kuvakortteja oli levitetty pöydälle, joista tytöt valitsivat itselleen sellaiset kortit, mitkä kuvaavat heidän tunnetilaa sillä hetkellä ja he saivat kertoa itse omista tuntemuksistaan kaikille. Tutkijan havainnoinnin ja ryhmäläisten omiin kokemuksiin perustuvat seuraavat asia kokonaisuudet kerhotoiminnasta: Tytöt kokivat, että he ovat liittyneet johonkin, kokivat kuuluvansa johonkin ja ovat tulleet hyväksytyksi ryhmän myötä, on paikka mihin tulla ja siellä on valvonta ei tarvitse olla yksin kotona. Tyttökerhon ilmapiiriä kuvattiin kodinomaiseksi ja turvalliseksi, yhteisöllisyys ilmeni toiminnassa yhdessä tekemisen ja toiminnan kautta. Ryhmäläiset olivat keskenään vuorovaikutuksessa ja jokainen tyttö sitoutui ryhmään omalla tavallaan. Tyttökerho on auttanut tyttöjä luomaan uusia kaverisuhteita ja he kokivat, että kerhoon oli helppo ja turvallista tulla. Tyttöjen erimielisyyksistä huolimatta yhteisöllisyys koettiin hyvinkin tärkeäksi. Kerhotoiminta vaikutti tyttöjen elämään positiivisesti ja kerhosta tuli tytöille tärkeä paikka, jossa tytöt voi tuntea itsensä merkitykselliseksi. Tutkimuksesta tullut palaute osoitti toiminnan tarpeelliseksi ja mielekkääksi Että kaikki ois kaikkien kavereita (Paajoki 2011) Paajoki aloitti tutkimuksen havainnoinnilla Leppäveden koulun 6B-luokan keskuudessa kerran viikossa, kevätlukukauden kolmen kuukauden aikana Luokka tiesi tutkijan roolin luokassa; mitä ja miksi tutkija osallistui koulupäivään ja hyväksyivät asian. Tutkija piti havainnointipäiväkirjaa, johon kirjattiin ylös tilanteita, tunteita, havainnointeja, ihmetyksen aiheita ja kuultuja juttuja. Tutkijan rooli oli luokassa aktiivinen ja se antoi mahdollisuuden tutustua luokkaan ja sen oppilaisiin ja keskustella heidän kanssa monista asioista, jotka toimivat hyvin oleellisessa roolissa havainnointiprosessia samoin tilanteet, joissa keskityttiin vain seuraamaan ja tarkkailemaan tapahtumia. Erityisen antoisana havainnointikohtana Paajoki toteaa olleen tyttöjen

14 14 tekstiilityön tuplatunnit, jolloin paikalla olivat vain luokan tytöt ja luokan tunnelma oli otollinen rennolle ja luovalle keskustelulle. Tutkija kuunteli ja havainnoi myös sivusta monia keskusteluja, joista myöhemmin tehtiin tulkintoja siitä, mitä tytöille kuuluu ja missä niin sanotusti mennään. Toisena aineistonkeruumenetelmänä oli teemahaastattelu, joka suoritettiin havainnoinnin jälkeen. Käytössä oli puolistrukturoitu haastattelu, eli kaikille tytöille oli esitetty samat kysymykset, joihin he saivat vastata omin sanoin. Itse haastattelussa kysymysten järjestys ja muoto saattoi vaihdella sen mukaan, mitä tytöt vastasivat. Haastattelu eteni teemahaastattelulle tyypilliseen tapaan tiettyjen teemojen varassa, jättäen paljon tilaa myös tyttöjen omille mielipiteille ja ajatuksille. Kysymykset oli hiottu mahdollisimman ymmärrettäviksi ja selkeiksi 12 -vuotiaan näkökulmaan sopiviksi. Luokan kymmenestä kahdeksan tyttöä oli halukkaita osallistumaan haastatteluun, heidän vanhempansa antoivat myös suostumuksensa. Tutkimuksen tulokset analysoinnin jälkeen osoittavat, että turvallisuudella, sosiaalisilla suhteilla, osallisuudella ja ilolla on tärkeä tehtävä yhteisöllisyyden luomisessa ja ylläpitämisessä. Huomioin arvoista on, että kuinka kaikilla näillä osa-alueilla muutamat asiat nousivat ylitse muiden. Hyvät sosiaaliset suhteet, itsensä kokeminen hyväksytyksi, arvostetuksi ja tasavertaiseksi sekä kokemus ryhmään kuulumisesta koettiin kaikkein tärkeimpinä tekijöinä yhteisöllisyyden kannalta. Näillä asioilla voi katsoa olevan myös selkeä yhteys terveen itsetunnon sekä yksilön ja yhteisön hyvinvoinnin kannalta. Kiteytettynä on tullut tutuksi lause, joka on joskus lausuttu suurin tarve ihmisellä on rakastaa ja tulla rakastetuksi, joka voidaan ymmärtää koulumaailmassa siten, että jokaisella lapsella on tarve kokea olevansa tärkeä ja pitää joitakin ihmisiä itselleen tärkeinä eli kokea yhteenkuuluvuutta. Tutkimuksessa ilmitulleet kokemukset kiusaamisesta ja hyväksynnän puutteesta viestivät voimakkaasti siitä, että luokan yhteisöllisyyden tunne ei ole tarpeeksi vahva. Toimivan yhteisön yksi tunnusmerkeistä on erilaisuuden sietäminen ja kääntäminen rikkaudeksi ja voimavaraksi. Yhteinen tekeminen ja osallisuuden lisääminen ovat siten avainasemassa. Näitä elementtejä voidaankin lähteä opettelemaan esimerkiksi yhteistoiminnallisten ryhmien avulla tai käymällä yhteistä keskustelua turvallisuuskasvatuksesta. Oleellista kuitenkin on, että tehdään jotain yhdessä ja oppilailla on

15 15 siinä aktiivinen rooli. Tekeminen ja yhdessä vaikuttaminen muiden kanssa antaa kokemuksen omasta merkityksellisyydestä sekä vahvistaa yksilön yhteisöllisyyden tunnetta. Yhteiset kivat ja vaikeatkin kokemukset auttavat luokkaa hitsaantumaan yhteen tehokkaasti. Paajoki otti esille tutkimuksen yhteenvedossa sen miten haasteellista luokkatoiminnassa oli saada luokka toimimaan yhdessä, vaikka tytöt kokivat yhteisen tekemisen mielekkäänä ja antoisana. Yhteistä tekemistä kaivattiin jopa lisää ja yhdessä toimimista tulisi harjoitella ja lisätä. Kaverit ja yhdessä tekeminen koettiin myös merkittävänä ilon tuottajana tyttöjen elämään. Loppupäätelmänä tutkimuksesta voidaan todeta, että nuoret eivät välttämättä kuulu muihin yhteisöihin, joten koulu ja oma luokka ovat keskeisessä asemassa. Omassa luokassa on mahdollisuus kokea ja oppia sellaisia asioita, jotka eivät ole mahdollisia muualla: hyviä vuorovaikutustaitoja, yhteisöllisiä menetelmiä ja toimintatapoja, työskentelemistä erilaisissa ryhmissä erilaisten yksilöiden kanssa kokien sekä hyviä että haastavia hetkiä, ja ylipäätään kokea yhteenkuuluvuutta. Tulevaisuuden haasteena on miettiä, mitä tulisi muuttaa ja mihin suuntaan, että yksilön perustarpeet tulisivat täytetyiksi ja jotta koulu, ja ennen kaikkea oma luokka, olisi paikka, jossa hän viihtyisi ja johon kokisi kuuluvansa. Koulussa ja kunnassa olisi hyvä miettiä, millaisia edellytyksiä heillä on yhteisöllisyyden eri osa-alueiden huomioimiselle. Kuten esimerkiksi tutkimuksesta käy ilmi, että opettajilla ei aina ole aikaa, halua tai resursseja suunnitella ja toteuttaa uudenlaisia malleja, jotka tukisivat kokonaisvaltaista oppimista ja sitä kautta kouluviihtyvyyttä ja kaikkien hyvinvointia. Yksi kehittämisen paikka olisi miettiä uusia yhteistyön muotoja esimerkiksi nuorisoalan ammattilaisten, kuten yhteisöpedagogien kanssa. Heillä on sellaista sosiaalisiin taitoihin liittyvää käytännön ja teoriaan perustuvaa osaamista, jota tarvitaan niin koulumaailmassa kuin muuallakin. Mahdollisuuksia on monia, jos vain halukkuutta yhteistyöhön koulun ja kunnan puolelta paikkakunnalla löytyy. Yhteistyöhalukkuutta ja motivaatiota mietittäessä on hyvä muistaa, että sekä tytöillä että pojilla on samat

16 16 perustarpeet: kuulua johonkin, kokea olevansa hyväksytty ja arvostettu, kokea osallisuutta sekä tehdä yhdessä jotain ja kokea sitä kautta iloa elämässään. Tutkimuksesta nousee vahvasti ilmi, että vuorovaikutustaitojen sekä minäkuvan merkitys kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta on merkittävä. Tulevaisuuden työelämässä hyvät vuorovaikutussuhteet korostuvat entisestään, koulumaailman tulisikin muuttua vastaamaan myös tulevaisuuden työelämän tarpeita. Yksilön hyvinvointi heijastuu koko ryhmän hyvinvointiin, joten ne ovat sidoksissa toisiinsa Brändit lasten harrastuksissa symbolien merkitykset sosiaalisen indentiteetin kehittymisessä (Väistö 2010) Tässä artikkelissa Väistö esittelee 2009 tehtyä tutkimusta brändien merkityksestä lasten vapaa-ajalla ja harrastuksissa. Väistö pitää lähtökohtana sitä, että lapset rakentavat sosiaalista identiteettiään suhteessa muiden ryhmien kautta. Ryhmille on ominaista symbolien, kuten brändien käyttö ryhmän identiteetin esille tuomisessa ja muista ryhmistä erottumisessa. Väistö suoritti tutkimuksen Espoolaisessa alakoulussa toukokuussa Lapset olivat iältään 9-10-vuotiaita alakouluoppilaita, tytöt ja pojat olivat eritelty omiin keskusteluryhmiin. Vanhemmilta saatiin lupa tutkimukseen osallistumiseksi. Osallistujia ryhmäkeskusteluihin oli 23 ja ryhmänkoot vaihtelivat 3-4 oppilasta. Keskustelut kestivät minuuttia, riippuen lasten innostuksesta ja mielenkiinnosta. Aiheena keskusteluissa olivat lapsia kiinnostavat asiat kuten tavarat ja harrastukset. Lapset saivat esittää kirjoittaen lempiasioitaan kartongille, joista sitten valittiin aiheita tarkempaan keskusteluun. Lapset myös piirsivät unelmiensa huoneen ja jakoivat sen muille, kertoen huoneesta. Oli huomattavaa, että erilaisten osioiden avulla lasten oli helpompi keskittyä, niiden antaessa mahdollisuuden ottaa aktiivisesti osaa ryhmäkeskustelutilanteeseen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että projektiiviset tekniikat kuten piirtäminen ovat hyödyllisiä puheen tuottamisessa ryhmäkeskustelutilanteissa. (Väistö 2010, 41.) Väistö arvioi, että suurin osa tutkimukseen osallistuneista lapsista osallistui myös keskusteluun innokkaasti ja pitivät käsiteltyjä aiheita mukavina. Ne ryhmät, joissa

17 17 lapset eivät jaksaneet keskittyä, olivat kestoltaan lyhyempiä kuin innostuneempien lasten ryhmät. (Väistö 2010, 41.) Väistö havaitsee, että syyt eroihin lasten ryhmäytymisen välillä saattavat johtua sekä toisaalta liittyä kotiympäristöön ja perheen arvoihin. Tutkimukseen osallistuneet lapset ovat siinä iässä, että vanhempien mielipiteitä kunnioitetaan ja kuunnellaan, kapinointi vanhempia kohtaan on vähäistä. Vanhemmilla on vahva rooli lasten vaatevalinnoissa, jolloin ajatukset saattoivat poiketa lasten toiveista siitä, minkälaisia vaatteita he halusivat käyttää. (Väistö 2010, 42.) Tutkimuksessa todettiin, että tyttöjen mielenkiinto keskittyy vaatteisiin, leluihin ja suuren suosion saavuttaneeseen Stardoll-yhteisöön. Kaikki lapset eivät ole kiinnostuneita brändeistä lainkaan, mutta lapset tunnistavat brändejä ja tiesivät mitkä olivat ryhmissä hyväksyttyjä ja mitkä eivät. (Väistö 2010, 42.) Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että lapset pitivät urheilubrändeistä, koska ne saavat heidät tuntemaan itsensä vahvemmiksi ja muotitietoisiksi. (Väistö 2010, 42.) Esimerkiksi urheilujoukkueissa muodostui sisäryhmiä, joista ulkopuolelle jäämisen uhka saattoi johtua väärän brändin käyttämisestä. Todettava kuitenkin on, etteivät brändit ole ainoastaan niiden symbolisten merkitysten vuoksi merkityksellisiä, vaan lapset myös luottavat niiden olevan merkki laadusta. (Väistö 2010, 43.) Nyky-yhteiskunnassamme lapset kohtaavat ja tunnistavat brändejä enemmän kuin yksikään sukupolvi ennen heitä. Perheiden lapset, jotka kuuluvat keskiluokkaan on hyvät edellytykset rakentaa identiteettiään muotivaatteilla ja erilaisilla tavaroilla. Vaatteita ei kuluteta pelkästään niiden tarpeellisuuden vuoksi, vaan myös niiden tuoman symbolisen arvon takia. Artikkelissa pohditaan myös sitä, miten brändit ovat lasten sisä- ja ulkoryhmien muodostamisessa vapaa-ajalla ja harrastuksissa sekä miten lapset rakentavat sosiaalista identiteettiään niiden avustuksella. Tutkimuksen näkökulmassa korostetaan lapsen sosiaalisen identiteetin kehittymistä tietyssä kontekstissa tiettynä aikana. Sosiaalisen ympäristön rakentumisessa, lapset nähdään aktiivisina toimijoina ollen vuorovaikutteessa ympäristön kanssa rakentaen sen avulla sosiaalista identiteettiään. Väis-

18 18 tön tutkimuksessa brändit toimivat symbolisten merkitysten kantajina, jotka määrittelevät sisä- ja ulkoryhmien rajoja ja ovat siten apuna identiteetin rakentamisessa. Väistön pyrkimys oli löytää vastauksia kysymyksiin, miten brändit vaikuttavat lasten sosiaalisen identiteetin muodostukseen ja miten ne ovat mukana lasten sisä- ja ulkoryhmien muodostumisessa. Tajfelin (1982) ajatusten mukaan stereotypiointi ja ennakkoluulot ovat seurauksia ihmisten jakamisesta sisä- ja ulkoryhmiin, joten brändit ja niiden symboliset vaikututukset toimivat ryhmien muodostumisen ja ennakkoluulojen syntymistä tukevana. (Väistö 2010, 44.). Yksi Väistön tutkimukseen osallistuneista tytöistä kertoi harrastavansa telinevoimistelua, jolloin lajissa olivat varusteet tärkeässä roolissa, joilla on vaikutusta joukkueen sisäryhmän muodostumiseen. Yhtenäinen asu luo yhtenäisyyttä joukkueen sisällä erottuen siten muista ryhmistä sybolisesti sisäryhmäksi. Identiteetti ei ole muuttumaton kokonaisuus vaan se rakentuu jatkuvasti uudelleen suhteessa muihin henkilökohtaisella ja ryhmän tasolla. Sosiaalinen identiteetin katsotaan olevan sitä, että miten ihmiset käyttäytyvät sosiaalisissa tilanteissa ja ymmärtävät kuuluvansa erilaisiin ryhmiin. Henkilökohtainen identiteetti jää usein ryhmätilanteissa taka-alalle, jolloin ryhmän identiteetti ja etu nousevat tärkeämmäksi. Stetsin ja Burken (2000) toteavat, että sosiaalinen ryhmä on joukko yksilöitä, jotka haluavat samaistua toisiinsa ja näkevät itsensä osaksi tiettyä sosiaalista kategoriaa tai sisäryhmää. Jäsenet jotka kuuluvat sisäryhmään tekevät positiivisia arvioita ryhmästään, jolloin ryhmän jäsenet arvioidaan itsensä kaltaiseksi. Ulkoryhmään kuuluvia pidetään erilaisina. (Väistö 2010, ) Nuoret toimijoiksi, vaikuttajiksi ja asiantuntijoiksi liikuntaharrastusten ja lähiliikuntapaikkojen suunnitteluun (Gretschel & Salmikangas 2010) Gretschel ja Salmikangas käsittelevät katsauksessaan aihetta nuorten osallisuudesta liikuntaharrastusten ja lähiliikuntapaikkojen toimijoina, vaikuttajina ja asiantuntijoina. He ovat katsauksessaan käyttäneet kansallista liikuntatutkimusta, jonka mukaan seuraurheilun aloittaa nykyään yhä nuoremmat. 14-ikävuoden jälkeen lopettaminen seuroissa alkaa kiihtyä. Viimeisen 10-vuoden aikana 13 % on vuotiaiden osuus laskenut seuratoiminnassa Nuorten vapaa-aikatutkimuksen 2009 mukaan.

19 19 Nuorten vaikutusmahdollisuudet ovat seuratoimintaan vähäistä kun taas muussa vapaa-ajan ympäristöissä vaikuttamismahdollisuudet ovat korkeammat. Tämä kertoo siitä, että liikunta- ja urheiluseurat eivät näyttäydy nuorten elämässä yhteisöinä joihin nuoret pystyvät osallistumaan ja jotka reagoivat heidän odotuksiin ja tarpeisiin. Nuorten halukkuus osallistua vaikuttamiseen on kuitenkin korkealla tasolla. Päätelmänä todetaan, että nuorten omia mahdollisuuksia vaikuttaa omiin liikuntaa koskeviin asioihin on lisättävä. Nuorille ja lapsille saattaa nyt välittyä kuva että kaikki on valmiiksi tehty ja joku ulkopuolinen aina valmistaa asiat heille. Tämän vuoksi nuoret ja lapset eivät löydä rooliaan yhteiskunnassa vaan luottavat systeemiin ja markkinoihin. Palvelut, joita heille suunnitellaan ilman heitä, eivät vastaa nuorien ja lapsien tarpeita. Päättäjät ovat vuodesta 1995 asti säätäneet lakeja sekä kansallisia ohjelmia jotka lisäsivät nuorten osallisuutta. Tästä esimerkkinä nuorisolaki (72/2006), joka edellyttää ottamaan nuoret mukaan nuorisotyöhön ja politiikkaan sekä varmistaa että nuoria kuullaan näihin liittyvissä asioissa. Liikuntalain (1054/1998) 2 mukaan kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle tukemalla muun muassa kansalaistoimintaa. Otetaanko tällä hetkellä nuoret ja lapset tarpeeksi mukaan liikuntaa koskevissa asioissa? Esimerkiksi alakoulujen koulupihoilla on huonot olosuhteet, joka johtuu siitä, ettei yhteisöllisyyttä ole tarpeeksi huomioitu koska käyttäjiä ei ole kuultu Koulupihojen ja liikuntaolosuhteet tutkimuksen mukaan. Gretschelin mukaan nuorten osallistaminen liikuntarakentamiseen on muutamien innokkaiden varassa eikä kunta anna riittävästi resursseja sen todelliseen toteuttamiseen. Koskisen mukaan lasten ja nuorten osallistuminen ei ole niveltynyt osaksi koulujen eikä suunnitteluorganisaatioiden arkeen. Tarvitaan sallivaa ja kaikenlaisen liikunnan ja avoimenympäristön liikuntapaikkoja. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä liikunnan edistämisen linjoista (2008) nähdään tärkeäksi liikuntapaikkojen käyttöasteen nosto. Turussa on esimerkiksi Koulut liikkeelle hanke jonka tavoitteena on luoda liikuntaa yhteisten pihaprojektien ja hyötyliikunnan avulla. Turussa on tehty paljon uudistuksia ympäristöön lasten ja nuorten näkökulmasta. Turun malli laajennettiin valtakunnalliseksi hankkeeksi vuonna Lasten ja nuorten liikkumista ei voida lisätä ulkoapäin, mutta tarjoamalla mahdollisuuksia siihen voidaan edistää omatoimiseen lähiliikuntaan. Jokaiseen suunniteltavaan asiaan tulee merkitä ketä nii-

20 20 den suunnitteluun toivotaan osallistuvan. Vaikutusmahdollisuuksien lisääminen lisää seuratoiminnan mielekkyyttä sekä lisäämällä muita eri vaihtoehtoja toimia esim. valmentajana, erotuomarina, kannattajana jne. tuo mielekkyyttä nuorten toimintaan seuroissa sekä sitouttaa heitä. Tutkimatta on vielä, miten lasten ja nuorten kasvu ja kehitys liikunnan avulla voi suuntautua myös aktiiviseen toimijuuteen niin oman elämän kuin yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna. Selkeät rajaukset ja tavoitteet helpottavat kokeilujen käynnistämistä kunnissa. Seuratyö saattaa määrittää nuoren identiteettiä. Identiteetit luovat erilaisia rooleja joita pääsee kokeilemaan seuratoiminnassa. Kilpaurheilu ei välttämättä anna mahdollisuutta toimia eri rooleissa. Onko siis urheilu- ja seuratoiminta liika kilpailu-keskeistä? Tulisiko luopua yhden urheilulajin käsitteestä, jossa keskitytään olemaan huipulla yhdessä lajissa. Huippu urheilussakin on tosin todettu kilpaurheilijoiden motivaatioin kasvavan ja suoritusten parantuvan kun asioihin pääsee vaikuttamaan. (Gretschell & Salmikangas 2010, ) 3.4 Tutkimusten tuloksia Kirjallisuuskatsauksessa vastattiin Pico-kysymykseen: Millaista on tyttöjen toimiva pienryhmätoiminta? Vahvaa tutkimusnäyttöä ei löytynyt, mutta hyvin toimivia käytäntöjä. Kaikki kolme tutkimusta, yksi artikkeli ja yksi katsaus antoivat vastauksia asetettuun Pico-kysymykseen. Eri tavoin ja eri menetelmin toteutettujen tutkimusten tuloksista tuli esille, että miten hyvänä pienryhmätoiminta voidaan pitää. Pienryhmätoiminta lisäsi tai tuki tyttöjen hyvinvointia ja osallisuutta yksilötasolla. Yhteenvetona voidaankin todeta, että edellä olevat tutkimukset täydensivät toisiaan tuomalla huomioon otettavia näkökulmia pienryhmään suunniteltaessa ja auttoivat ymmärtämään sitä kokonaisuutta, josta on apua ryhmätoiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Ymmärrys lisääntyi myös siitä, mitä hyötyjä pienryhmätoiminnalla mahdollisesti saavutetaan tyttöjen elämään. Ryhmätoiminnan aloittaminen vaatii monien seikkojen ja näkökulmien huomioimista. Yhteenvetotaulukko pienryhmätoimintaan vaikuttavista toimivan käytännön tunnuspiirteistä on taulukossa neljä. (TAULUKKO 4)

21 21 TAULUKKO 4. Yhteenvetoa toimivan käytännön tunnuspiirteistä perustuen Pelkosen, Repposen ja Paajoen tutkimuksiin sekä Väistön laatimaan artikkeliin ja Gretschel & Salmikankaan katsaukseen. KÄYTETYT LÄHTEET Reilut tytöt Että kaikki ois kaikkien kavereita Brändit lasten Viihdyt ään yhdessä harrastuksissa jne. Nuoret toimijoiksi ja vaikuttajiksi jne. Yht. TEKIJÄT Pelkonen Repponen Paajoki Väistö Gretschel, Salmikangas Ryhmän suunnittelussa huomioitava Kerhorunko etukäteen (suunnittelu; tavoitteet, x x x 3 selkeät toimintarajat) Ympäristön ja yhteisön turvallisuus (koti, ryhmä) x x 2 Suunnitella joustavaksi toiminnaksi x 1 Osallistuja suunnittelussa mukana x x x 3 Projektiivisten tekniikoiden käyttäminen(lasten x 1 keskittyminen +) Kerhotoiminta lähellä kotia suotavaa x 1 Vetäjältä odotetaan Rauhallisuutta x 1 Kykyä kuunnella x 1 Kykyä asettua toisen näkökulmaan x 1 Tasa-arvoinen kohtaaminen(brändit, kotitaustat) x 1 Taitoa olla oma itsensä x 1 Ryhmätyön onnistumisen edellytykset Turvallisuuden kokeminen x 1 Sosiaaliset suhteiden kehittyminen x 1 Osallisuus x x 2 Hyväksytyksi tuleminen x 1 Sitoutuneisuus x x x 3 Osallistumisen vaivattomuus x 1 Yksilön saama hyöty ryhmätoiminnasta Vuorovaikutustaitojen lisääntyminen x 1 Yhteisölliset menetelmät ja toimintatavat x x 2 Ryhmätyöskentely, yhteistyö x x 2 Yhteenkuuluvuus x 1 Tunteiden ilmaisu x 1 Itsetuntemus x 1 Mahdollisuus puhua vaikeistakin asioista x 1 Luottamus ryhmässä x 1 Vuorovaikutus, kokemusten jakaminen x x x 3 Miellyttävä ja innostuva kokemus x x 2 Osallisuus x x x 3 Yhteisöllisyys x x 2 Uudet kaverisuhteet x 1 Toiminta tarpeellista ja mielekästä x x x 3 Positiivinen vaikutus x 1 Toiminnan merkityksellisyys x 1 Koettu ilo x 1 Identiteetin vahvistuminen ja rakentuminen x x 2 Kokemusten jakaminen x 1 Tulevaisuudessa kiinnitettäviä asioita Yhteistyö muiden tahojen kanssa(esim.kunta, x 1 koulu, järjestöt) Vuorovaikutustaitojen paraneminen, edistäminen x 1 Minäkuvan hyvään suuntaan kehittyminen x 1 Yhteensä

22 Arviointia ja yhteenvetoa tyttökerho toiminnan kehittämiseksi ja toteuttamiseksi Pienryhmän vetäjältä vaaditaan ominaisuuksia, jotka tukevat positiivisia vaikutuksia osallistujille ryhmässä. Tasavertaisesti kohdelluksi tuleminen on ihmisen perustarpeita, joten ohjaajan tulee huomioida tämä tyttöjen kanssa ollessaan, esimerkiksi kotitausta ei saa olla vaikuttamassa ulkoryhmään joutumiseksi. Samoin ohjaajan on osattava huomioida ryhmän mahdolliset pienryhmät ryhmän keskuudessa ja kitkeä ne pois. Tätä kautta ohjaaja luo kaikille ryhmäläisille tunteen, että jokainen on tervetullut ryhmään ja kokee turvallisuutta kerhotoiminnassa. Luottamus ja vuorovaikutus antavat mahdollisuuden puhua vaikeistakin asioista. Yhteisöllisyyden kokemus, kuuluminen joukkoon ja yhdessä tekeminen auttavat lisäämään vuorovaikutustaitoja ja tätä kautta antaa mahdollisuuden oman identiteetin kasvulle. Ryhmätoiminnan vahvana pohjana on hyvä suunnittelu, jotta toiminta on sujuvaa ja kaikilla on hyvä olla. Suunnittelussa tulisi huomioida ryhmätoiminnan toiminnan rajat sekä tavoitteet toiminnalle pienryhmässä. Pienryhmän toiminnan sujumiseksi kannattaa hyödyntää erilaisia tekniikoita muun muassa projektiivisten tekniikoiden käyttöä, joiden avulla voidaan lisätä lasten keskittymistä tekemiseen ja tukea innostumista yhdessä tekemisestä pienryhmässä, toiminnan ollessa tarpeellista ja mielekästä. Tulevaisuudessa olisi hyvä asia jos aihetta tutkittaisiin vielä syvemmin ja pitkällä aikavälillä, jotta olisi käytettävissä lisätietoa pysyvistä vaikutuksista pienryhmätoiminnasta. Tämä kirjallisuushaku antaa jo viitteitä pienryhmätoiminnan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen. 4 POHDINTA Pico- kysymyksen asettelu auttaa tiedonhaussa. Tehtävänanto ja tulokset osoittavat hyvin sen miksi tietoa pitää arvioida onko se todellista ja paikkansa pitävää. Aluksi tiedonhaut olivat epämääräisempiä, lopuksi osattiin nopeammin hakea tarvittavat tiedot. Pico kysymys nopeuttaa tätä prosessia. Aiheestamme ei ole tehty yliopistotason töitä vaan aihepiiri oli luonteeltaan sen kaltainen, että sitä oli toteutettu ja tutkittu

23 23 ammattikorkeakoulu tasolla. Hakuja tarkistettaessa oli havaittavissa hakukoneiden toimivuudessa epätarkkuuksia. Samojen hakusanojen ja rajauksien kanssa joku työ saattoi jäädä hakutuloksista pois, jonka tosin saattoi löytää jonkin muun hakukoneen kautta. Loppuraporttia kootessamme tarkistimme hakuja uudelleen, sillä tehtävän alussa hakujen tulokset oli epämääräisesti merkattu. Aluksi tuntui siltä, että oli vaikea löytää sitä tietoa aiheesta. Julkaisuja piti lukea moneen kertaan ennen kuin sai otteen jäsentelystä, kaikki tieto oli kätkettynä tekstiin, otsikoinnit olivat siis pettäneet. Kun saatu tieto alkoi jäsentyä, hahmottui sen linkittäminen toiseen julkaisuun, jotta siitä syntyisi kokonaisuus. Nyt kun saatua aineistoa tarkastelee, niin mukaan otetuista julkaisuista jokainen täydensi toistansa. Näin toimien saatiin vastaustauksia asetettuun Pico-kysymykseen. Käytetyistä julkaisuista saa selvän käsityksen, miten vahvana ryhmätyöskentely näyttäytyy tyttöjen elämässä ja on siten tarpeellista.

24 24 LÄHTEET Arcada Vaikuttavat tavat (VATA). Viitattu Gretschel, A. & Salmikangas, A Nuoret toimijoiksi, vaikuttajiksi ja asiantuntijoiksi liikuntaharrastusten ja lähiliikuntapaikkojen suunnitteluun. Nuoristotutkimus 2/2010. Helsinki: Yliopistopaino. Hirvonen, E Terveyden edistämisen arviointi ja näyttöön perustuva toiminta. Luento Satakunnan ammattikorkeakoulun Ylemmän ammattikorkeakoulun terveyden edistämisen linja Isojärvi, J Tutkimuskysymyksestä hakustrategiaksi PICO-asetelma informaatikon työkaluna. Viitattu Paajoki, E Että kaikki ois kaikkien kavereita. Tyttöjen kokemuksia yhteisöllisyydestä Leppäveden koulun 6B-luokassa. HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU OPINNÄYTETYÖ. Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma 210 op. 11/2011. Viitattu e=1 Pelkonen, T REILUT TYTÖT vertaistukiryhmä 6.luokkalaisille. Diakoniaammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, kristillisen lapsi- ja nuorisotyön suuntautumisvaihtoehto sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaaja. Järvenpää. Viitattu Repponen, L Viihdytään yhdessä : luokkalaisten tyttöjen kokemukset ryhmätoiminnasta sosiokulttuurisen innostamisen näkökulmasta. Hämeen ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Ohjaustoiminnan koulutusohjelma. Viitattu pdf?sequence=1 Satakunnan sairaanhoitopiiri. Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Viitattu pdf Satakunnan sairaanhoitopiiri. Kaste hanke Pois syrjästä hanke. Toimintasuunnitelma. Viitattu lmataulukko.pdf

25 25 Väistö, T Brändit lasten harrastuksissa - symbolien merkitykset sosiaalisen identiteetin kehittymisessä. Nuoristutkimus 2/2010. Helsinki: Yliopistopaino. Vähä-Vahe, S Hanketyöntekijä. Puhelinkeskustelu. Säkylän kunta.

26 LIITE 1/5 26

27 LIITE 2/5 27

28 LIITE 3/5 28

29 LIITE 4/5 29

30 LIITE 5/5 30

Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho

Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho Pois syrjästä hanke Säkylän kehittämisosio Sisällys 1 Mikä on Timantti -kerho?... 3 2 Tavoitteet... 3 3 Resurssit... 4 4 Kerhotoiminta...

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen KT Merja Koivula Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen toimintaan Osallistuminen ja oppiminen

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti Kasvatusohjaaja koulun arjessa Minna Lahti 25.10.2017 Taustaa OPS:in perusteet: Oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi Pisa-tutkimus: Oppilaiden kouluviihtyvyys huono Kasvavat haasteet koulun arjessa Kasvatusohjaajan

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Martinniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Me toteutamme päiväkodissamme suunnitelmallista ja joustavaa työotetta. Huolehdimme sekä fyysisestä että psyykkisestä turvallisuudesta.

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen

Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä. Ritva Hautala Outi Ahonen Kokemuksia 5-6 -luokkalaisten terveyden edistämisestä Ritva Hautala Outi Ahonen Miksi? Terveelliset elämäntavat opitaan nuorena 11-vuotiaat vielä hyvin terveitä Lapsiin ja nuoriin kohdennetulla terveyden

Lisätiedot

Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi

Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi Katsaus kansainväliseen tutkimukseen Liisa Laitinen 25.10.2017 Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto liisa.laitinen@utu.fi

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa

KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa Aiheita Osallistumisen alkuun Onnistumisen avaimia Osallistumisen hyötyjä ja haasteita Osallisuuden käsitteitä Lasten osallisuus päiväkodissa Keskiössä yhteisössä

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Sanna Laine 7.3.2015

Sanna Laine 7.3.2015 Sanna Laine 7.3.2015 Valmentajakouluttaja Ammattivalmentaja Nyrkkeilyliitossa 6,5 vuotta Yhteisöpedagogi Oma kilpaura nyrkkeilyssä ja potkunyrkkeilyssä Valmentajakokemusta lasten valmentamisesta terveysliikunnan

Lisätiedot

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat

LEIKKIKOONTI. Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat LEIKKIKOONTI Espoo, Helsinki ja Vantaa sekä ohjaajat 21.5.2014 ESITYKSEN JÄSENTELY 1. Leikin filosofisia lähtökohtia 2. Leikki ja oppiminen 3. Leikki ja didaktiikka 4. Leikki ja pedagogiikka 5. Leikin

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma Kaijonharjun päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu kokopäiväpedagogiikkaan; jokainen hetki tukee lapsen kehitystä ja oppimista. Kasvattajat mahdollistavat lasten

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA Yleistä Icehearts perustettiin vuonna 1995 Vantaalla, Ilkka ja Ville Turkan toimesta. Toimintamalli, joka on kehitetty ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja edistämään

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja

Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Toiminnalliset vanhempainillat

Toiminnalliset vanhempainillat Toiminnalliset vanhempainillat Pois syrjästä -hanke Satakunnan sairaanhoitopiiri 1.1.2014 30.9.2016 Tavoitteena on lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen sekä yhteistyön lisääminen kodin

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta Nastolassa

Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta Nastolassa 26.9.2018 Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta Nastolassa Yhteenveto keskustelusta Taustatietoa keskustelusta Aihe, ajankohta ja paikka Erätauko-keskustelu yhteistyöstä ja osallisuudesta

Lisätiedot

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine

TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ. Sainio Pia-Christine TYTTÖ- JA POIKAPROGGIKSET - KOKEMUKSIA ELÄVÄST STÄ KOULUELÄMÄST STÄ Sainio Pia-Christine Lähtökohdat projektin käytännön kehittymiselle: Uusi työntekijä, odotukset korkealla Tyttöjen raju päihteiden käyttö

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

SIMO JANUARY 08, 2015

SIMO JANUARY 08, 2015 Toimintakulttuuri 1 SIMO JANUARY 08, Opsissa peräänkuulutetaan kodin ja koulun yhteistyötä; onko kodin tahtotilaa pohdittu - kertooko vanhempien passiivisuus siitä, että koti ei kenties olekaan yhtä innokas

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että

Lisätiedot

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari

Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen -Sari Koskenkari Toiminnallinen oppiminen Perusopetuksen opetussuunnitelmassa painotetaan työtapojen toiminnallisuutta. Toiminnallisuudella tarkoitetaan oppilaan toiminnan ja ajatuksen

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

Miten tukea lasta vanhempien erossa

Miten tukea lasta vanhempien erossa Miten tukea lasta vanhempien erossa Kokemuksia eroperheiden kanssa työskentelystä erityisesti lapsen näkökulma huomioiden. Työmenetelminä mm. vertaisryhmät ja asiakastapaamiset. Eroperheen kahden kodin

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys ry

Turun Kaupunkilähetys ry Turun Kaupunkilähetys ry Perustettu vuonna 1880. Toiminta pohjautuu kristillis-sosiaalisiin arvoihin. Tavoitteena on syrjäytymisen ehkäisy, yksinäisyyden kokemuksen lievittäminen ihmisten omia voimavaroja

Lisätiedot

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen

Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011. OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Mielen hyvinvointi projekti 2009 2011 OPH:n verkottumisseminaari 22.9.2010 Ulla Ruuskanen Miksi mielen hyvinvointia kannattaa edistää? edistää tutkinnon suorittamista edistää työllistymistä tukee nuorten

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo

Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi. Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo Tuula Nyman, päiväkodin johtaja, Kartanonrannan oppimiskeskus, Kirkkonummi Päivi Järvinen, esiopettaja, Saunalahden koulu, Espoo 1 Edistää lapsen kasvu-, kehitys ja oppimisedellytyksiä Vahvistaa lapsen

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävästä liikunnasta ja ravinnosta (2008):

Valtioneuvoston periaatepäätös terveyttä edistävästä liikunnasta ja ravinnosta (2008): 10 vuotta sitten Kouluikäisten liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta koskevassa tietopohjassa oli Suomessa, ennen Move!-järjestelmää, objektiivisen mittauksen osalta suuria puutteita: Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Kansainvälisen opinnäytetyöryhmän ohjaus kokemuksia ja havaintoja. Outi Kivirinta Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Kansainvälisen opinnäytetyöryhmän ohjaus kokemuksia ja havaintoja. Outi Kivirinta Rovaniemen ammattikorkeakoulu Kansainvälisen opinnäytetyöryhmän ohjaus kokemuksia ja havaintoja Outi Kivirinta Rovaniemen ammattikorkeakoulu Thesis Support Group for RAMK s EDP students Taustaa: Opinnäytetyö oli havaittu tulpaksi valmistumiselle

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä

Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä Yhteisöllinen opiskeluhuolto PKKY:ssä Opiskeluterveyspäivä Opiskeluyhteisön hyvinvointi 16.11.2016 Jatta Herranen jatta.herranen@pkky.fi Lähtökohdat 2 Tavoitteenamme on olla arvostettu ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO

Taustaa VANHEMPAINILTARUNKO VANHEMPAINILTA Valintojen stoori -menetelmän läpi käyneiden oppilaiden huoltajille järjestetään Valintojen stoori - viikon aikana vanhempainilta, jossa heillä on mahdollisuus tutustua Valintojen stooriin

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019

Lisätiedot

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin

Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Opetussuunnitelmasta oppimisprosessiin Johdanto Opetussuunnitelman avaamiseen antavat hyviä, perusteltuja ja selkeitä ohjeita Pasi Silander ja Hanne Koli teoksessaan Verkko-opetuksen työkalupakki oppimisaihioista

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti

Vasu2017. Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Vasu2017 Järvenpään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaprojekti Mervi Tuominen 29.11.2016 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Yhdenmukaisuus esiopetussuunnitelman ja perusopetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

KAIKKI MUKAAN! Oppilaiden osallisuus koulussa

KAIKKI MUKAAN! Oppilaiden osallisuus koulussa KAIKKI MUKAAN! Oppilaiden osallisuus koulussa Aiheet Osallistumisen alkuun Onnistumisen avaimia Toiminnan arviointi Osallistumisen hyötyjä ja haasteita Osallisuuden käsitteitä Oppilaiden osallisuus koulussa

Lisätiedot

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat)

Välähdyksiä lasten maailmasta (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) (4 -vuotiaat, 11 -vuotiaat) Länsi- ja Keski-Uusimaalaisten lasten hyvinvointia kartoitettiin syksyn 2011 aikana Kokemuksia pienten lasten kotoa ja päivähoidosta (376 4 -vuotiasta lasta, neljästä kunnasta

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

TYÖLLISYYSFOORUMI

TYÖLLISYYSFOORUMI TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Johdatus historiatieteeseen

Johdatus historiatieteeseen Johdatus historiatieteeseen Verkkokeskustelulla tuettu luentosarja Jari Ojala jaojala@campus.jyu.fi Lähtökohtia Historian perusopintojen massaluento Kurssin yleiset tavoitteet: Kehittää teoreettista ajattelua

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Salon kehittämisosio 2014 310.2016 Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju

Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju Yksikön toimintasuunnitelma 2017-2018 Varhaiskasvatusyksikkö Puotinharju YKSIKKÖMME VARHAISKASVATUSTA OHJAA VALTAKUNNALLINEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA HELSINGIN VARHAISKASKASVATUSSUUNNITELMA. OLEMME

Lisätiedot

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa

Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen Riihimäen perusopetuksessa Hupi tiimi Ville Saloranta, hankekoordinaattori Heini Lehtonen, sosiaaliohjaaja (Peltosaari) Kaisa Näsman, sosiaaliohjaaja (Lasitehdas)

Lisätiedot

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015.

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015. Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet Espoo. Maaliskuu 2015. Koulun palvelutarjonta Erikoistuneet Palvelut Tuki- Palvelut: lääkärit, Arkea tukeva toiminta

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

LÖYTYMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT

LÖYTYMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT LIIKUNTAHARRASTUKSEN LÖYTYMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT VALTTI-HANKKEESSA OULUN ALUEELLA -ERITYISLASTEN JA HEIDÄN PERHEIDENSÄ KOKEMANA Ronja Ronkainen ja Marjo Vesala Opinnäytetyö: TAUSTA Työn tilaaja: Suomen

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila 2016 1.

Lisätiedot

Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin. Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto

Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin. Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin Pekka Koskinen, Heli Lehtivuori, Jussi Maunuksela Jyväskylän yliopisto Slide 1 9 Eli ajoitus voisi olla: - aloitus 2 min - mallin esittely 6 min - arviointi

Lisätiedot

Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.

Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5. Koulun ja nuorisotyön yhteistyö Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.2011 1 Taustaa Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa kunnissa tapahtuvaa koulun

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot