4.5 Oppilashuolto. tarkoitettu kasvatuksen tukeminen. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4.5 Oppilashuolto. tarkoitettu kasvatuksen tukeminen. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä"

Transkriptio

1 4.5 Oppilashuolto P erusopetuksen oppilashuolto aloitetaan jo esiopetuksessa ja sen palvelut ovat samat perusopetuksen kanssa. Oppilashuollon tehtävänä on huolehtia lapsen ja nuoren oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä tukea ja sen tavoitteena on luoda terve ja turvallinen oppimis ja kouluympäristö, suojata mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää kouluyhteisön hyvinvointia. Suunnitelmista tiedotetaan kaikille kouluyhteisön aikuisille ja oppilaille sekä vanhemmille. Oppilashuollolla edistetään välittämisen, huolenpidon ja myönteisen vuorovaikutuksen toimintakulttuuria kouluyhteisössä sekä varmistetaan kaikille tasavertainen oppimisen mahdollisuus. Sen avulla tuetaan yksilön ja yhteisön toimintakyvyn säilyttämistä fyysistä ja psyykkistä turvallisuutta uhkaavissa tilanteissa. Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, jotka ovat kansanterveyslaissa tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä lastensuojelulaissa tarkoitettu kasvatuksen tukeminen. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville sekä oppilashuoltopalveluista vastaaville viranomaisille. Sitä toteutetaan hyvässä yhteistyössä kotien kanssa. Yksittäistä oppilasta koskevien tarvittavien oppilashuollollisten tukitoimien suunnittelussa tulee kuulla lasta tai nuorta ja huoltajaa. Oppilashuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus, lapsen, nuoren ja heidän huoltajiensa kunnioittaminen sekä eri osapuolien tietojensaantia ja salassapitoa koskevat säädökset, jota voidaan koordinoida ja kehittää moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä. Sen tulee kokoontua säännöllisesti ja sen toimintaa koordinoi koulun rehtori. Oppilashuollolla edistetään lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä. Se on oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien muiden ongelmien ehkäiseminen, tunnistaminen, lieventäminen ja poistaminen mahdollisimman varhain.

2 Oppilashuollon toteuttaminen kuuluu siis jokaiselle kouluyhteisössä toimivalle. Säännöllinen toiminta mahdollistaa ongelmien varhaisen tunnistamisen, jolloin niihin voidaan puuttua ajoissa ja keskittyä ensisijaisesti ennalta ehkäisevään toimintaan. Oppilashuoltoryhmä voi tarvittaessa käyttää myös paikkakunnalla toimivien erilaisten verkostojen asiantuntemusta. Oppilashuollon ydinryhmän muodostavat rehtori ja koulun oppilashuoltohenkilöstö: terveydenhoitaja, erityisopettaja, koulukuraattori, psykologi ja opinto ohjaaja. Se toimii koulun yhteistyökumppanina eri palvelutahojen kanssa ja kutsuu kokouksiinsa tarpeelliset asiantuntijat. Se madaltaa yhteyden ottamisen kynnystä ja helpottaa yhteistyössä tarvittavien sopimusten syntymistä. Kuka tahansa yhteistyön osapuoli voi vanhempien luvalla olla aloitteentekijä lapsen asioiden saamiseksi kokonaisvaltaiseen pohdintaan. Erityisopettajat tarkistavat vuosittain yhteystietojen paikkansapitävyyden. Pietarsaaren kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelma on laadittu oppilashuollon osalta yhteistyössä kunnan sosiaali ja terveydenhuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavien viranomaisten kanssa. Oppilashuollon kehittämistä koskevissa kokouksissa näitä voivat olla ainakin luokanopettaja tai luokanvalvoja, erityisopettaja, esiopetuksen opettaja, mielenterveyden asiantuntija ja fyysisen työympäristön terveellisyyden asiantuntija. Oppilasta koskeviin kokouksiin osallistuvat kulloinkin käsiteltävien asioiden kannalta tarpeelliset henkilöt, kuten oppilaan vanhemmat, häntä hoitavat tai tutkivat asiantuntijatahot, opettajat tai koulun muu henkilöstö. Moniammatillisesta yhteistyöstä on paikkakunnalla jo pitkät perinteet. Verkostot toimivat hyvin. Pietarsaaren kokoisessa kaupungissa on jopa mahdollista oppia tuntemaan lasten kanssa toimivien yhteistyöverkostojen työntekijöitä henkilökohtaisesti, ei vain instituutioina. Näkymä pohjoiseen

3 4.5.1 Oppilashuollon tavoitteet ja keskeiset periaatteet toiminta kouluyhteisön terveyden, hyvinvoinnin, turvallisuuden, sosiaalisen vastuullisuuden ja vuorovaikutuksen edistämiseksi oppilaalle tarjottava yleinen oppilashuollollinen tuki ja ohjaus koulunkäynnissä sekä lapsen ja nuoren fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen tukemisessa yhteistyö oppimissuunnitelman tai henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman laatimisessa ja seuraamisessa sekä jatko opintojen suunnittelussa oppilaalle tarjottava oppilashuollollinen tuki erilaisissa vaikeuksissa ja kurinpitorangaistuksen yhteydessä sekä silloin, kun opetukseen osallistuminen on evätty oppilashuollon yhteistyö kodin, koulun, oppilashuollon palvelujen tai muiden asiantuntijoiden ja paikallisten tukiverkostojen kanssa toimenpiteet ja työn ja vastuunjako ongelma ja kriisitilanteiden ehkäisemiseksi, havaitsemiseksi tai hoitamiseksi: poissaolojen seuranta, kiusaaminen, väkivalta ja häirintä, mielenterveyskysymykset, tupakointi ja päihteiden käyttö, erilaiset tapaturmat, onnettomuudet ja kuolemantapaukset koulumatkakuljetuksissa yleiselle turvallisuudelle asetettujen tavoitteiden toteuttaminen kouluruokailun järjestämisessä huomioon otettavien terveys ja ravitsemuskasvatuksen ja tapakasvatuksen tavoitteet Oppilashuoltoryhmän tehtävät Oppilashuoltoryhmä käsittelee yleisiä koulun henkilöstön ja oppilaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia edistäviä hankkeita vastaa siitä, että koulussa esiin tulleisiin ongelmiin ja yksittäisten oppilaiden tai oppilasryhmien oppimisvaikeuksiin haetaan aktiivisesti ja viipymättä ratkaisuja yhteistyössä vanhempien ja asiantuntijoiden kanssa tukee opettajaa oppilaiden henkilökohtaisten opetussuunnitelmien (HOJKS) laadinnassa vastaa siitä, että koulussa on pelastussuunnitelma sekä toimintasuunnitelmat koulukiusaamisen torjumiseen ja kriisitilanteissa toimimiseen sekä poissaolojen seuraamiseen kehittää kouluruokailua niin, että siinä voidaan saavuttaa terveys ja ravitsemuskasvatukselliset tavoitteet sekä tapakasvatuksen tavoitteet

4 4.5.3 Oppilashuollon palvelut Aamu ja iltapäivätoiminta Toimintaa järjestetään yhteistyössä seurakunnan kanssa. Kouluruokailu Esiopetukseen ja kouluruokailuun kuuluu lämmin lounas. Annoksen tulee antaa oppilaalle kolmasosa päivän ravintotarpeesta. Ruokailutilanne on myös pedagoginen. Sille tulee jokaisessa opetusyksikössä ja koulussa asettaa terveys, ravitsemuskasvatus ja tapakasvatustavoitteet. Erityisruokavalio toteutetaan lääkärin tai terveydenhoitajan todistuksen perusteella ja heidän antamiensa ohjeiden mukaisesti. Yleisellä tasolla kuraattori pyrkii vaikuttamaan koulun, asuinalueiden ja kaupungin lapsia ja nuoria koskevan toiminnan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Kouluyhteisössä hän toimii yksittäisen oppilaan tarpeista lähtien. Hän tekee yhteistyötä oppilaan, perheen ja opettajien, tarvittaessa myös koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Kuraattori on käytettävissä, kun oppilaalla on pulmia esimerkiksi koulunkäynnin motivaatiossa, kaverisuhteissa tai omassa kehityksessään, tai kun vanhemmat tai opettajat tarvitsevat opiskeluun tai kasvatukseen liittyvää tukea. Koulut ilmoittavat koulukuraattorin yhteystiedot koteihin. Puhelinyhteyden saa varmimmin kaupungin puhelinkeskuksen kautta. Kuljetukset Kuljetuksissa noudatetaan yleiselle turvallisuudelle asetettuja tavoitteita. Koulukuraattori Koulukuraattorin työn tavoite on sosiaalityön keinoin edistää oppilaiden psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja ehkäistä lasten ja nuorten sekä heidän perheittensä syrjäytymistä. Koulun sosiaalityön keinoja ovat psykososiaalinen työ, yhteistyö, päätöksentekoon vaikuttaminen ja tiedottaminen. Koulupsykologi Koulupsykologi toimii konsulttina opettajille ja koulun henkilöstölle. Työn tavoitteena on edistää koko kouluyhteisön hyvinvointia. Tämä edellyttää tiivistä ja monimuotoista yhteistyötä. Tavoitteeseen pyritään kehittämällä oppimisympäristöjä, opetusmenetelmiä ja muita koulun käytäntöjä, sekä huolehtimalla myönteisestä työilmapiiristä. Koulupsykologin asiantuntemusta käytetään kouluyhteisön, luokkien ja erilaisten pienryhmien kehittämishankkeissa. Hän on mukana myös oppilashuoltoryhmissä.

5 Yksittäisen oppilaan ja hänen perheensä käytettävissä koulupsykologi on esimerkiksi silloin, kun on tarpeen tutkia heikon oppimismenestyksen tai oppimisvaikeuksien syitä ja suunnitella tukitoimia, harkita erityisopetukseen siirtymistä tai laatia henkilökohtaisia opetussuunnitelmia. Psykologin kanssa voi luottamuksellisesti keskustella myös koulun työyhteisöön, lapsen ja nuoren kasvamiseen, kaverisuhteisiin, mielen terveyteen tai perhetilanteeseen liittyvistä huolista. Koulupsykologin työn periaatteisiin kuuluu moniammatillisen yhteistyön mahdollisuuksien hyödyntäminen, sekä opettajan, oppilaan ja hänen vanhempiensa tasavertaisuus vuorovaikutuksessa, jossa pyritään etsimään ja vahvistamaan heidän omia voimavarojaan. Koulupsykologiin voi ottaa yhteyttä suoraan kaupungin puhelinkeskuksen kautta. Hammashoito Hammashoidon toiminta ajatuksena on edistää oppilaiden kokonaisterveyttä ja hyvinvointia huolehtimalla suun ja hampaiston toimintakyvystä. Ehkäisevän hammashoidon tarkoituksena on kannustaa jokaista tekemään sekä oman että läheisen suun terveyttä ylläpitäviä ja edistäviä valintoja. Hammashoidon palvelujen tavoitteena on tarjota yksilöllistä ja järjestelmällistä hammashoitoa, johon kuuluvat säännölliset suun ja hampaiden tutkimukset ja niiden perusteella tarpeelliseksi todettu hammas ja suusairauksien perushoito. Erikoishammashoitoa annetaan rajoitetusti yhteistyössä eri ammattiryhmien ja yhteisöjen kanssa. Koulut jakavat oppilaille vuosittain a jankohtaista tietoa järjestelmällisen hammashoidon periaatteista sekä päivystysjärjestelyistä. Hammashoitoyksiköt lähettävät kutsun hammaslääkärin ja hammashoitajan määräaikaistarkastuksiin. Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhuollon tehtävänä on edistää oppilaan terveyttä ja tervettä kasvua ja tukea hänen kehitystään yhdessä oppilashuollon, opettajien ja vanhempien kanssa. Tavoitteena on antaa oppilaalle tietoa ja vastuuta omasta terveydestään niin, että hän kasvaa fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti itsenäiseksi. Koulut ilmoittavat oppilaiden kotiin, milloin terveydenhoitaja on koululla tavattavissa, kuka terveydenhoitaja on ja kuka on koululääkäri.

6 Kouluterveydenhoitajan työ on lähinnä ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa. Hän tekee terveystarkastuksia ja pitää säännöllistä vastaanottoa oppilaille. Näin hän seuraa ja arvioi oppilaan hyvinvointia ja terveyttä, osallistuu oppimisen, tunne elämän ja käyttäytymisen ongelmien tunnistamiseen ja selvittämiseen yhdessä oppilashuollon kanssa. Malmin terveydenhuoltoalueen puheterapeutti ja fysioterapeutti ovat käytettävissä. Tutkimuksiin pääsemiseksi ei tarvita lähetettä. Malmin terveydenhuoltoalueen lasten kuntoutustyöryhmän tehtävänä on sovittaa yhteen vammaisten, pitkäaikaissairaiden tai kehitykseensä tukea tarvitsevien lasten eri hoitotahojen hoito, kuntoutus ja koulutussuunnitelmia. Se tekee myös tutkimussuunnitelmia ja valmistelee koulun aloittamiseen tai erityisopetukseen siirtämiseen liittyviä tukitoimia. Työryhmä kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Aloitteen yksittäisen oppilaan asioiden käsittelemiseksi lasten kuntoutustyöryhmässä voi tehdä esim. kouluterveydenhoitaja. Malmin terveydenhuoltoalueen sairaalan lasten poliklinikalla hoidetaan erikoissairaanhoitoa tarvitsevia lapsia. Lasten ja nuorten vastaanotolta voi hakea apua tunne elämän, käyttäytymisen ja kehityksen vaikeuksiin. Syömishäiriöpoliklinikalle hoitoaloitteen voi tehdä vanhempi tai terveydenhoitaja, myös lapsi tai nuori itse. Poliklinikan yhteyshenkilönä toimii erikoissairaanhoitaja. Lähete ei ole välttämätön. Keski Pohjanmaan keskussairaalan kehityspoliklinikka Kokkolassa tekee kehitysarviointeja ja antaa asiantuntijalausuntoja. Sosiaalikeskuksen lastensuojelun tukiryhmä pohtii ennaltaehkäiseviä ja avohuollon tukitoimia, sekä antaa sosiaalilautakunnalle lausuntoja lastensuojelun toimenpiteistä päätettäessä. Ryhmä kokoontuu tarvittaessa. Koulukuraattori on ryhmän jäsen. Kriisiryhmän yhteyshenkilöön saa yhteyden Malmin terveydenhuoltoalueen puhelinkeskuksen kautta. Koulupuistoa

7 Mielenterveystyö Oppilaiden mielenterveysongelmat ovat yleisiä, ja ne syntyvät haavoittuvassa kehitysvaiheessa lapsen/nuoren omien voimavarojen tai ympäristön tuen pettäessä. Monet mielenterveyden häiriöt ilmenevät ensi kertaa nuoruusiässä. Normaalin ja epänormaalin nuoruusiän erottaminen ulkoisista tunnusmerkeistä on vaikeaa. Siksi avun saannin tulee olla joustava ja saatavuuskynnyksen matala siten, että oppilaan kehitystä voitaisiin tukea kriittisissä vaiheissa ilman leimaantumisen pelkoa. Kouluterveydenhuollolla on yhdessä muun oppilashuoltohenkilöstön kanssa tärkeänä tehtävänä oppilaiden mielenterveysongelmien ehkäisy ja näiden ongelmien varhainen havaitseminen sekä tarvittavan jatkoselvittelyn ja avun järjestäminen viipymättä. Oppilaan psyykkisen oireilun ja koulunkäyntiongelmien havaitsemista pyritään selvittämään laaja alaisessa terveystarkastuksessa. Mielenterveysongelmien ilmaantuessa oppilashuoltoryhmä selvittää yhdessä asiantuntijoiden kanssa oireilun taustaa sekä koulun tukitoimien riittävyyttä. Oppilas ohjataan tarvittaviin tutkimuksiin ja hoitoon. Kansanterveyslain ja asetuksen mukaan oppilaan mielenterveyden selvittämiseksi tarpeellinen psykiatrinen ja psykologinen tutkimus kuuluvat maksuttomaan kouluterveydenhuoltoon. Paras tapa saada asiantuntevaa apua on terveydenhoitajan tai koulukuraattorin luo hakeutuminen. Nämä vievät asian tarvittaessa, oppilaan/perheen luvalla oppilashuoltoryhmään tuen ja hoidontarpeen määrittelyyn. Terveydenhoitaja huolehtii tarvittavista lähetteistä jatkohoitoon/erikoissairaanhoitoon. Aikuisten tulee tarvittaessa varmistaa oppilaan pääsy asiantuntijan luo. Terveystiedonoppitunneilla annetaan oppilaille sellaista mielenterveyden tietotaitoa, jonka avulla he tulevat paremmin toimeen itsensä ja ympäristön kanssa. Poissaolojen seuraaminen Toimenpiteet oppilaiden poissaolojen seuraamiseksi ja kirjaamiseksi sekä luvattomien poissaolojen ehkäisemseksi ja hoitamiseksi: Huoltajalla on velvollisuus ilmoittaa tiedossaan olevista poissaoloista viipymättä kouluun. Huoltajan tulee tarpeen vaatiessa anoa tilapäistä vapautusta oppilaan koulunkäynnistä. Luvattomista poissaoloista ilmoitetaan huoltajalle. Merkinnät poissaoloista tulee tehdä luokkien poissaolokirjoihin, joita säilytetään opettajainhuoneessa. Luokanvalvojan työn helpottamiseksi poissaolot on merkittävä välittömästi tai viimeistään samana päivänä, kun poissaolo on havaittu.

8 Luokanvalvojat jakavat luokkansa oppilaille poissaolovihkot ja huolehtivat siitä, että poissaolot selvitetään niihin asiallisesti ja ajallaan. Luokanvalvoja tarkistaa huoltajan allekirjoituksen poissaolovihkosta. Luokanvalvojan on seurattava poissaoloja päivittäin. Mikäli oppilas on poissa pitempään syytä ilmoittamatta, toimitaan seuraavasti: luokanvalvoja ottaa yhteyden kotiin, kun poissaolo on jatkunut kolme päivää, eikä selvitystä ole saatu ja kun on aihetta epäillä oppilaan olevan poissa ilman hyväksyttävää syytä mikäli hyväksyttävää selvitystä huoltajalta ei saada, asiasta on ilmoitettava kuraattorille. Poissaolojen edelleen jatkuessa oppilashuoltoryhmä käsittelee asiaa luokanopettajat ja luokanvalvojat seuraavat oppilaitten poissaoloja huoltajilta edellytetään yhteydenottoa kouluun oppilaan sairastapauksissa tai poissaolosta tehdään muunlainen selvitys opettajan harkitsemalla tavalla aiheettomiin poissaoloihin puututaan välittömästi ja käynnistetään tarvittavat toimenpiteet poissaolot kirjataan koulun päättämällä tavalla Malli poissaolokirjaan tehtävistä merkinnöistä: poissaolo myöhästyminen poissaolo kokeesta luokasta poistaminen koulutehtävien suorittaminen työpäivän päätyttyä X O K U T Kouluyhteisö ja kriisitilanteet Jokaisella koululla on omat tarvittaessa päivitettävät toimintasuunnitelmat ongelma ja kriisitilanteita varten. Toimintasuunnitelma väkivallan ja kiusaamisen ehkäisemiseksi Lähtökohtana on, että kiusaamista ja väkivaltaa ei hyväksytä ja niihin puututaan välittömästi. Suunnitelmassa määritellään kiusaaminen ja väkivalta ja annetaan toimintaohjeet kiusaamis ja väkivaltatilanteiden selvittelyä varten. Kiusaaminen Kiusaamisesta on kysymys silloin, kun oppilas joutuu toisen tahallisen, vahingoittavan toiminnan kohteeksi. Kiusaamiselle on tyypillistä voimasuhteiden epätasapaino: kiusattu on aina heikompi kiusaajaan verrattuna. Kiusaaminen voi olla suoraa tai epäsuoraa. Suora kiusaaminen on fyysistä: lyömistä, potkimista, tönimistä tai verbaalista: nimittelyä, pilkkaamista tai loukkaavien viestien tai kirjeiden lähettelyä. Epäsuora kiusaaminen on sosiaalista manipulointia: muut ryhmän jäsenet yritetään saada kiusattua vastaan, puhutaan pahaa kiusatusta takanapäin ja jätetään hänet ryhmän ulkopuolelle.

9 Kiusaamisen ennaltaehkäisevä toiminta Kiusaamista ehkäistään parhaiten rakentamalla jatkuvasti päivittäisessä koulutyössä suvaitsevaisuutta lisäävää ja erilaisuutta hyväksyvää ilmapiiriä. Lapsia ja nuoria suojaa kiusaamiselta parhaiten hyvä itsetunto, sosiaaliset taidot ja toimivat ihmissuhteet. Oppitunneilla ja ohjauksessa käsitellään yhdessä elämisen ja toimimisen periaatteita ja selvitellään mikä on kiusaamista ja keskustellaan sen vaikutuksesta kiusattuun oppilaaseen ja koko ryhmään. Oppilaille annetaan ohjeet miten heidän tulee toimia, jos heitä kiusataan tai he havaitsevat kiusaamista. Toimintamalli kiusaamisten selvittelyssä Kiusaamisen selvittely edellyttää aikuisilta kykyä havaita sekä rohkeutta ja taitoa puuttua kiusaamiseen heti. Joka havaitsee, hän selvittää ketä kiusataan, kuka kiusaa, mitä on tapahtunut ja ketkä ovat nähneet. Tapahtumien kulku on käytävä läpi asianosaisten ja silminnäkijöiden kanssa. Tärkeää on kirjata muistiin tapahtumien kulku, päätökset ja ratkaisut. Jatkokäsittelystä sovitaan tarvittaessa rehtorin ja kuraattorin kanssa. Samalla päätetään tukitoimista kiusatulle ja tarvittaessa kiusaajalle. Selvittelyn jälkeen on välttämätöntä järjestelmällinen seuranta. Seurantakokous järjestetään kahden viikon päästä tapahtumasta. Kiusaamisesta tiedotetaan asianosaisten vanhemmille ja pyydetään heidät mukaan selvittelyyn tarpeen mukaan. Väkivalta Väkivalta on sellaista fyysistä toimintaa, joka voi vakavasti vahingoittaa toista henkilöä, kuten lyöminen, potkiminen, kuristaminen tai teräasein tai muiden kiellettyjen välineiden avulla tapahtuva vahingoittaminen. Tapaukset selvitellään samalla tavalla kuin kiusaamistapaukset. Niistä ilmoitetaan kuitenkin heti rehtorille ja kuraattorille. Vakavat tapaukset selvitetään yhteistyössä poliisin kanssa. Koulun oppilashuoltoryhmä kutsutaan käsittelemään vakavia väkivaltatapauksia. Käsittelyn jälkeen koulun rehtori lähettää ilmoituksen oppilaan väkivaltaisesta käyttäytymisestä, väkivallalla uhkaamisesta, kiusaamisesta tai muusta vakavasta häirinnästä huoltajalle ja koulutuksen järjestäjälle.

10 Liitteet: Koulujen kriisisuunnitelma Kouluyhteisö ja kriisitilanteet: taustatietoa, lähteitä ja linkkejä Mielenterveysongelmat koulussa, toimintaohjeet Toimintasuunnitelma: Ennaltaehkäisystä hoitoon Toimintasuunnitelma: Kokeilusta käyttöön Tupakointi oppilaitoksissa Oppilashuollon yhteystiedot Huumeryhmän jäsenet Tarkennus mielenterveyslaista Muistio oppilas ja opiskelijahuoltoa, kodin ja koulun/oppilaitoksen yhteistyötä sekä turvallisuutta koskevista lakimuutoksist, OPH Ilmoitus väkivaltatapauksissa, toimintaohjeet Excel muodossa Ilmoitus väkivaltatapauksissa, toimintaohjeet Word muodossa

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa 1. JOHDANTO Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa Oppilashuoltoon kuuluu lapsen ja nuoren oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys

Lisätiedot

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien. OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Dnro 28/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä 27.8.2004 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen

OPPILASHUOLTO. Savonlinnan normaalikoulu / Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen OPPILASHUOLTO Savonlinnan normaalikoulu 26.5.2014 / 12.4.2017 Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho ja Katja Räisänen SNOR - Oppilashuoltokäytännöt uudistuvat ENNEN / OPS 2012 Oppilashuollolla tarkoitetaan Oppilaan

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Oppilashuollon palvelurakenne ja sen kehittäminen

Oppilashuollon palvelurakenne ja sen kehittäminen Oppilashuollon palvelurakenne ja sen kehittäminen Kehitysjohtaja Markku Rimpelä 24.10.2007 Osaamisen ja sivistyksen asialla Kunta- ja palvelurakenneuudistus Laki kunta-ja palvelurakenneuudistuksesta 9.2.2007/169,

Lisätiedot

5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Korkeakosken koulun opetussuunnitelman täydennysosa (2010 perusteiden mukaan) Muilta osin opetussuunnitelma on hyväksytty 30.11.2010 5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Oppilas elää samanaikaisesti

Lisätiedot

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto

Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto 2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS

Lisätiedot

Pihkoon koulun opetussuunnitelman täydennysosa 29.10.2010 perusteiden mukaan

Pihkoon koulun opetussuunnitelman täydennysosa 29.10.2010 perusteiden mukaan Pihkoon koulun opetussuunnitelman täydennysosa 29.10.2010 perusteiden mukaan 14.12.2010 Muilta osin aiemmin hyväksytyt opetussuunnitelmat on voimassa 5.2.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Koulut toimivat

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä

Lisätiedot

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS

LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS LIITE 1 (4) AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVA JA VALMISTAVA KOULUTUS VAMMAISTEN OPISKELIJOIDEN VALMENTAVA JA KUNTOUTTAVA OPETUS JA OHJAUS AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLISEEN

Lisätiedot

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa 29.4.2011 Hallintojohtaja Matti Lahtinen 1 Julkisuutta ja tietosuojaa koskevia säädöksiä perusopetuksessa Perustuslaki (731/1999) 10 : Jokaisen yksityiselämä,

Lisätiedot

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta kiusaamiselta ja häirinnältä Ypäjän Hevosopisto Laki ammatillisesta koulutuksesta 21.8.1998/630 28 Opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön.

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen. Oppilas- ja opiskelijahuollon nykytila lainsäädännössä

Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen. Oppilas- ja opiskelijahuollon nykytila lainsäädännössä TAUSTAMUISTIO 1 (6) 2.11.2009 Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämiseen kohdennetun valtionavustuksen hakeminen Oppilas- ja opiskelijahuollon nykytila lainsäädännössä Oppilas- ja opiskelijahuollosta

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Oppilashuolto. Painopistealueet lv Rehtori. Oppilashuollon vastaava. Linnakankaan koulu Oppilashuollon toimintasuunnitelma

Oppilashuolto. Painopistealueet lv Rehtori. Oppilashuollon vastaava. Linnakankaan koulu Oppilashuollon toimintasuunnitelma Linnakankaan koulu Oppilashuollon toimintasuunnitelma 2018-2019 Oppilashuolto Koulun koko henkilökunta osallistuu päivittäiseen oppilashuoltotyöhön Perusopetuksessa olevalla oppilaalla on oikeus saada

Lisätiedot

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa

Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA KEHAS OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA 18.3.2015 STM 1 2 Kehitysvammaisia on massamme opetettu yli 100 vuotta Vaikeimmin kehitysvammaiset on vapautettu

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sivistyslautakunta 17.5.2018 ( 68 ) Sisällys 1. Kiusaaminen ja häirintä... 3 2. Ennaltaehkäisevä työ oppilaiden

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle Johdanto Lasten ja nuorten koulupoissaolot ovat huolestuttava ja vakava sekä usein vaikeasti hoidettava ilmiö. Poissaololla

Lisätiedot

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen

5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen 5.4.1 Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

BOTTALLA 3.2.2009 OPPILASHUOLLON JA VÄHÄN OHJAUKSENKIN KEHITTÄMISESTÄ. Kari Hernetkoski

BOTTALLA 3.2.2009 OPPILASHUOLLON JA VÄHÄN OHJAUKSENKIN KEHITTÄMISESTÄ. Kari Hernetkoski BOTTALLA 3.2.2009 OPPILASHUOLLON JA VÄHÄN OHJAUKSENKIN KEHITTÄMISESTÄ Kari Hernetkoski Oppilashuolto on lakisääteistä Jokaisella oppilaalla on oikeus oppilashuoltoon. Oppilashuolto on osa koulun toimintaa.

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto

ESIOPETUS. Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Luku 5.3. Esiopetuksen oppilashuolto Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen oppilashuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat KANGASALAN KUNTA POHJAN KOULU Iso- Maijalantie 31 36840 POHJA 050-3152852/ rehtori POHJAN KOULUN OPPILASHUOLLON SUUNNITELMA 2018-2019 Oppilashuollon kokonaisuus Pohjan koululla jakaantuu seuraavasti: 1.

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki

Tupakointi ja päihteiden käyttö on kielletty kouluaikana ja koulun tapahtumissa sekä koulualueella. Vrt. tupakkalaki HANKONIEMEN YLÄASTEEN JA LUKION PÄIHDESTRATEGIA 1. TUPAKKATUOTTEIDEN KÄYTÖN EHKÄISEMINEN Tupakkatuotteiden käytön ehkäisevä työ on tarpeen tupakoinnista aiheutuvien huomattavien niin yksilölle, kuin yhteiskunnallekin

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

Oppilashuollon toimintasuunnitelma

Oppilashuollon toimintasuunnitelma KIRKONKYLÄN YHTENÄISKOULU Oppilashuollon toimintasuunnitelma 2016-2017 27.9.2016 Koulun koko henkilökunta osallistuu päivittäiseen oppilashuoltotyöhön Oppilashuolto Perusopetuksessa olevalla oppilaalla

Lisätiedot

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 1 Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Nastolassa esiopetuksen oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä sivistystoimen ja sosiaali

Lisätiedot

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)

(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) (Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän

Lisätiedot

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet

4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet 1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto

Espoon perusopetuksen opetussuunnitelman luku 5.4. Oppilashuolto 5.4 Oppilashuolto Oppilashuollosta on tullut yhä tärkeämpi osa koulun perustoimintaa. Se liittyy läheisesti koulun kasvatus- ja opetustehtävään. Oppilashuollon tavoitteena on oppilaan kokonaisvaltaisen

Lisätiedot

Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa

Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa Helsingin kaupunki / Sosiaali- ja terveysvirasto Kouluterveydenhuolto & Lasten ja nuorten lääkäripalvelut 2015 Kouluterveydenhuoltoa ohjaavia

Lisätiedot

Kiusaamisen ennaltaehkäisy- ja puuttumismalli Saunalahden koulu

Kiusaamisen ennaltaehkäisy- ja puuttumismalli Saunalahden koulu Kiusaamisen ennaltaehkäisy- ja puuttumismalli Saunalahden koulu KIVA tiimi Kiusaaminen käsitellään KiVa -ohjelman mukaisesti, ks. liite KiVa tiimi: Niina ja Hannu Varalla: Merja ja Paula REHTORI JA HUOLTAJAT

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä

Lisätiedot

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma 2014

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma 2014 Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma 2014 YLEISTÄ Koulujen oppilashuoltotyö koostuu yhteisöllisestä oppilashuollosta ja yksilökohtaisesta oppilashuollosta. Oppilashuoltotyö järjestetään Iitissä yhteistyössä

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus

Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus Iitin kunnan oppilashuoltosuunnitelma, perusopetus YLEISTÄ Koulujen oppilashuoltotyö koostuu yhteisöllisestä oppilashuollosta ja yksilökohtaisesta oppilashuollosta. Oppilashuoltotyö järjestetään Iitissä

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 7. OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Lasten ja nuorten kehitysympäristön ja koulun toimintaympäristön muuttuessa oppilashuollosta on

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa

Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opiskelijahuolto lisäopetuksessa Opetushallitus 17.3.2015 Kristiina Laitinen Opetusneuvos 1 Säädökset, eduskunta-asiakirjat sekä opetussuunnitelmien perusteet Lait Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013)

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma

Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma Mänttä-Vilppulan perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 1. ARVIO OPPILASHUOLLON KOKONAISTARPEESTA Mänttä-Vilppulassa perusopetusta annetaan luokille 1-6 Savosenmäen koulussa, Koskelan alakoulussa, Vilppulankosken

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Toimintaohjeet kiusaamistilanteessa Jokainen aikuinen, joka näkee tilanteen, jossa joku oppilas on joutunut sanallisen tai

Lisätiedot

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa

1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu

Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu Opiskeluhuolto ja erityisopetus 6.3.2017 Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu www.pollev.com/aapohalonen066 (Aineen)opettajan työtä

Lisätiedot

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot