PORIN VETURITALLIT IVA asemakaavoituksen tukena STES verkostopäivät Kaavoitusarkkitehti Mikko Nurminen, Porin kaupunkisuunnittelu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PORIN VETURITALLIT IVA asemakaavoituksen tukena STES verkostopäivät 12.3.2013 Kaavoitusarkkitehti Mikko Nurminen, Porin kaupunkisuunnittelu"

Transkriptio

1 PORIN VETURITALLIT IVA asemakaavoituksen tukena STES verkostopäivät Kaavoitusarkkitehti Mikko Nurminen, Porin kaupunkisuunnittelu

2 MITÄ KAAVOITUS ON? Tärkein osa maapolitiikkaa. Maankäytön suunnittelua. Käyttötarkoitusten määrittelyä. Intressien ja ristiriitojen yhteensovittamista. Osallistumista ja vuorovaikutusta.

3 Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 (voimaan 1 päivänä tammikuuta 2000) 1 luku, Yleiset säännökset 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä. Tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevissa asioissa. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI (MRL) Määrittelee kaavoituksen tavoitteet ja toimintatavat.

4 5, Alueiden käytön suunnittelun tavoitteet Alueiden käytön suunnittelun tavoitteena on vuorovaikutteiseen suunnitteluun ja riittävään vaikutusten arviointiin perustuen edistää: 1) turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien, kuten lasten, vanhusten ja vammaisten, tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomista; 2) yhdyskuntarakenteen ja alueiden käytön taloudellisuutta; 2 a) riittävän asuntotuotannon edellytyksiä, 3) rakennetun ympäristön kauneutta ja kulttuuriarvojen vaalimista; 4) luonnon monimuotoisuuden ja muiden luonnonarvojen säilymistä; 5) ympäristönsuojelua ja ympäristöhaittojen ehkäisemistä; 6) luonnonvarojen säästeliästä käyttöä; 7) yhdyskuntien toimivuutta ja hyvää rakentamista; 8) yhdyskuntarakentamisen taloudellisuutta; 9) elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä; 10) palvelujen saatavuutta; sekä 11) liikenteen tarkoituksenmukaista järjestämistä sekä erityisesti joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI (MRL) Tavoitteena turvallinen, terveellinen, viihtyisä ja sosiaalisesti toimiva ympäristö.

5 6, Vuorovaikutus ja kaavoituksesta tiedottaminen Kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, siten kuin jäljempänä tässä laissa säädetään. Kaavoja valmistelevien viranomaisten on tiedotettava kaavoituksesta sillä tavoin, että niillä, joita asia koskee, on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. 62, Vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa Kaavoitusmenettely tulee järjestää ja suunnittelun lähtökohdista, tavoitteista ja mahdollisista vaihtoehdoista kaavaa valmisteltaessa tiedottaa niin, että alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta. Vuorovaikutuksesta kaavaa valmisteltaessa säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella (MRA). MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI (MRL) Vuorovaikutuksen järjestäminen tarkoituksenmukaisella tavalla.

6 9, Vaikutusten selvittäminen kaavaa laadittaessa Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI (MRL) Kaavoituksen pohjana riittävät tutkimukset ja selvitykset sekä vaikutusten arvioinnit.

7 Maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) 1 luku, Yleiset säännökset 1, Vaikutusten selvittäminen kaavaa laadittaessa Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :ssä tarkoitettuja kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus, aikaisemmin tehdyt selvitykset sekä muut selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSASETUS (MRA) Osana vaikutusten arviointia Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi (IVA)

8 ASEMAKAAVOITUS ja siihen liittyvät vuorovaikutusmenettelyt Tapaus Porin Veturitallit

9 Ilmakuva vuodelta 1977 Ratapiha- ja varikko, kaupungin puutarha ja sairaala, hautausmaa ja vesitorni

10 Plan öfver tilläsnad utvidgning af 6 statsdelen i Björneborg 1895

11 Valokuva vesitornista kaupunginpuutarhan suuntaan (1930-luku)

12 Alueen omistavat Liikennevirasto, VR-Yhtymä Oy ja Porin kaupunki. Alueella toimivat tällä hetkellä VR:n veturitallit, kaupungin katuhuollon varikko, terveyskeskus ja kaupunginsairaala sekä useampia yksityisiä ja julkisia palveluasuntoloita. Veturitallin rakennuksissa toimii myös rakennusosien kierrätykseen ja kunnostamiseen keskittynyt Varaosapankki sekä työpajoja.

13 Tarkoituksena on laatia asemakaava, jossa vähentyvältä rataliikenteeltä ja veturivarikkotoiminnalta vapautuvat alueet ja rakennukset liitetään luontevasti keskustaan ja toisaalta Päärnäisten palvelurakenteeseen.

14 Tavoitteena on turvata sairaala- ja terveyskeskustoiminnan edellytykset varaamalla laajentumisalueet, tukea alueen erityis- ja palveluasumista lisäämällä asuntoja ja palveluja sekä mahdollistaa veturitallien uudiskäyttö pienmittakaavaisella verstas- ja asuinrakentamisella.

15 Tavoitteena on myös liittää veturitallien ympäristön soveltuvat osat Porin kansalliseen kaupunkipuistoon ja kaupungin kattavaan ulkoilureittien verkostoon.

16 Kaavatyön pohjaksi on tehty selvityksiä mm. kasvillisuudesta, mutta myös rakennusten suojelullisista ja uudiskäyttömahdollisuuksista, rataliikenteen melu- ja tärinävaikutuksista sekä yleisestä turvallisuudesta, alueen pilaantuneista maista

17 Kaupunginsairaalan alueen rakennusinventointi: kaupunginsairaala, Lääkäriasunnot, rukous- ja ruumishuone, päiväkotina toimiva talousrakennus, pyykkitupa, Hourula, Kuumela

18 Veturitallit, yli 3000 kem2 monipuolista rakennuskantaa: veturipilttuut, vesitornit, verstaat, lämpökeskus, toimistot, sosiaalitilat...

19 Veturitallit Foorumi 2008; keskustan päiväkotien tilanne

20 Terveys- ja sosiaalialan opiskelijat käynnistävät 2011 syksyllä IVA -selvityksen Veturitallien alueen käytön vaihtoehdoista ja esteettömyystutkimukseen Jokisuiston palvelutalon asukkaiden kokemusten perusteella. SAMK yhteistö

21 SURE-hanke; Veturitallit mukana yhtenä alueena

22 SURE-hanke; Paikallinen toimintasuunnitelma ja Työkalupakki

23 KAAVAPROSESSIN VAIHEET 1. Vireilletulo Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) nähtävillä Luonnosvaihe - luonnos nähtävillä tarkennettu luonnos Kaavaehdotus - nähtävillä lausunnot ja viranomaisneuvottelu Päätöksenteko KV ja lainvoimainen kesäkuu kaavan toteuttamisen aloitus kesällä 2013 VETURITALLIEN ASEMAKAAVA

24 1. KAAVALUONNOS, sekoitettuja toimintoja

25 1. luonnoksen toiminnot osa-alueittain ja pääasialliset kulkureitit

26 2. KAAVALUONNOS, tarkennetut toiminnot

27 ASEMAKAAVAEHDOTUS, palvelurakennusten korttelialueet ja päiväkodin tontti

28 ASEMAKAAVAEHDOTUS, havainnekuva

29 ASEMAKAAVAEHDOTUS, Uudisrakennukset mallinnettuna ilmakuvaan

30 IDEOITA JA AJATUKSIA, veturitallien alueella voisi olla

31 Kytkettyjä omakotitaloja ja pihakatuja (markkinoinnin aloitus kevät 2013)

32 Esteetöntä ja elämyksellistä (liikuntaesteisten ja kuulovammaisten puisto 2013?)

33 Turvallista ja sosiaalista (päiväkodin rakentaminen kesällä 2013)

34 Energiatehokasta; mahdollisuus kevyt- ja joukkoliikenteeseen, aurinkoenergian aktiivinen ja passiivinen hyödyntäminen, matalaenergiset rakenneratkaisut

35 Luovaa toimintaa: Luova Paja / Jyväskylä, Kansalaisopisto / Karjaa, Taidemuseo / Salo, Rautatiemuseo / Hyvinkää ja Toijala, Suomen Elokuvasäätiö / Helsinki, Ravintola / Kristiinankaupunki ja Pasila (Nuorten työpaja)

36 Mitä meidän Veturitallit voisivat olla?

37 Suomen ainoa kääntyvällä katsomolla varustettu ulkoilmateatteri?

38 Junalla saavutettava tapahtuma-aukio?

39 Pysyvä vaihtuvien näyttelyiden näyttely?

40 Ympäri vuoden avoinna oleva allaskahvila?

41 Kansallisen kaupunkipuiston suosituin reitti?

42 Uuden pedagogiikan mukainen päiväkoti?

43 Aktiiviseen toimintaan kannustava palveluasuntola?

44 Loft-tyyppisiä asuntoja?

45 ja jotain muuta, mitä yhteistyössä voidaan saada aikaan? Kiitos.

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE

Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa. Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE Ekologisen kestävyyden tavoitteet maankäyttö- ja rakennuslaissa Olli Maijala Ympäristöministeriö KEKO-workshop, SYKE 3.4.2012 Alustuksen sisältö ja painotukset 1) Ekologinen kestävyys / läheiset käsitteet:

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Keski-Suomen ELY-keskus 19.04.2017 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI KARJANKUJANKOSKEN ASEMAKAAVA

ALAJÄRVEN KAUPUNKI KARJANKUJANKOSKEN ASEMAKAAVA ALAJÄRVEN KAUPUNKI KARJANKUJANKOSKEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.11.2008 Jouni Laitinen, Jutta Rönnqvist, Suvi-Elina Maunu ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...2

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

LARSMON KUNTA STORSTRÖMMENIN ASEMAKAAVAN OSAN MUUTOS

LARSMON KUNTA STORSTRÖMMENIN ASEMAKAAVAN OSAN MUUTOS Vastaanottaja Luodon kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös Päivämäärä 2.11.2018 LARSMON KUNTA STORSTRÖMMENIN ASEMAKAAVAN OSAN MUUTOS 1-2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI

UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI Vastaanottaja Uudenkaarlepyyn kaupunki Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäää 30.3.2015 UUDENKAARLEPYYN KAUPUNKI JEPUAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiivämäärä 08.12.2008, 30.03.2015 Laatija

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus Liisa Bergius

Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset. Keski-Suomen ELY-keskus Liisa Bergius Kaavajärjestelmä ja kaavojen sisältövaatimukset Liisa Bergius 11.11.2015 MRL:N YLEINEN TAVOITE (MRL 1 ) Järjestää alueiden käyttö ja rakentaminen niin, että luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/ OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LUODON KUNTA BOSUNDIN ASEMAKAAVA POHJOISOSAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Luodon kunta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös

LUODON KUNTA BOSUNDIN ASEMAKAAVA POHJOISOSAN MUUTOS JA LAAJENNUS. Luodon kunta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös Vastaanottaja Luodon kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös Päivämäärä 15.4.2019 LUODON KUNTA BOSUNDIN ASEMAKAAVA POHJOISOSAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1-2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JAAKKIMAN KAMPUKSEN JA SIILOKUJAN ALUEELLA

RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JAAKKIMAN KAMPUKSEN JA SIILOKUJAN ALUEELLA RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JAAKKIMAN KAMPUKSEN JA SIILOKUJAN ALUEELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.4.2018 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I Ruokolahden

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Vastaanottaja Kristiinankaupungin kaupunki Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös Päivämäärä 3.4.2019 KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI DAGSMARKIN OSAYLEISKAAVAN OSAN TARKISTUS Laatija Päivämäärä

Lisätiedot

Kaupunkien kehittäminen

Kaupunkien kehittäminen RAKENNUSFOORUMI 4.10.2016 Aalto-auditorio, Sähkötalo, Runeberginkatu 1, Helsinki Kaupunkien kehittäminen muuttuvat tarpeet ja ratkaisut METROPOLISEURA ERKKI AALTO METROPOLISEURA Rakennustietosäätiön Rakennusfoorumi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Asemakaavan sisällöstä. VARELY / Ympäristövastuualue / Alueiden käyttö / Maarit Kaipiainen

Asemakaavan sisällöstä. VARELY / Ympäristövastuualue / Alueiden käyttö / Maarit Kaipiainen Asemakaavan sisällöstä 11.4.2013 Asemakaava: yksityiskohtaisin kaavataso Asemakaava on yksityiskohtaisin kaavataso. Sillä ohjataan maankäyttöä ja rakentamista paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan,

Lisätiedot

A Asemakaava. Laukkakuja 4, Pirttiharju. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Laukkakuja 4, Pirttiharju. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2751 1 (7) A-2751 Asemakaava 25.10.2018 Laukkakuja 4, Pirttiharju Lahti.fi OAS A-2751 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2751 (Laukkakuja

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA KONSTUNKAAREN ENERGIALAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

TAIPALSAAREN KUNTA KONSTUNKAAREN ENERGIALAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAIPALSAAREN KUNTA KONSTUNKAAREN ENERGIALAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivitetty 2.6.2017 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I Taipalsaaren

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156

Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh. OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 11.12.2008 SIPOON KUNTA MAANKÄYTTÖ p. 09-23 531 Iso Kylätie 18, 04130 SIPOO

Lisätiedot

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi

HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi HYÖKÄNNUMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Pyydyskorpi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.1.2019 AK 263 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja

Lisätiedot

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA

TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Vastaanottaja Kristiinankaupungin kaupunki Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 12.4.2017 KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI ÅSÄNDANIN ASEMAKAAVAN OSAN MUUTOS 1-2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi

A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa

Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Maankäyttö- ja rakennuslaki pähkinänkuoressa Alueidenkäytön ajankohtaispäivä 19.4.2017 27.3.2017 Maankäyttö- ja rakennuslaki lyhyesti Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) on alueiden käyttöä ja suunnittelua

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Kumpulan alueen asemakaava

Kumpulan alueen asemakaava SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Kumpulan alueen asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19737 1 (8) Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet...

Lisätiedot

LEMIN KUNTA KUUKANNIEMEN KOULUALUEEN JA VEDENOTTAMOALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA KUUKANNIEMEN KOULUALUEEN JA VEDENOTTAMOALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA KUUKANNIEMEN KOULUALUEEN JA VEDENOTTAMOALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 15.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1YLEISTÄ... 4 2SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI... 6

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vastaanottaja Kitilän kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 2.10.2013 KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus YKSYKKÖSEN YRITYSALUE ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 15.09.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 1/7 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 5.1.2015 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 2/7

Lisätiedot

päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/

päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/ OAS A-2657 1 (7) A-2657 N089 Asemakaavan muutos 8.8.2017 päivitetty 31.8.2017 Pappila, Nastola Lahti.fi OAS A-2657 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi

päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 päivitetty 9.6.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

NIVALAN KAUPUNKI KORTTELIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Nivalan kaupunki

NIVALAN KAUPUNKI KORTTELIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Nivalan kaupunki Vastaanottaja Nivalan kaupunki Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 20.4.2010 NIVALAN KAUPUNKI Tarkastus 26/04/2010 Päivämäärä 26/04/2010 Laatija Jenny Jungar Tarkastaja Jouni

Lisätiedot

Båssastranden asemakaava

Båssastranden asemakaava Båssastranden asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue osoitettu yhtenäisellä punaisella viivalla. Lähivaikutusalue osoitettu sinisellä katkoviivalla.

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KÄRINGISSÄ KORTTELI 146 LÄHIALUEINEEN

RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KÄRINGISSÄ KORTTELI 146 LÄHIALUEINEEN RUOKOLAHDEN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KÄRINGISSÄ KORTTELI 146 LÄHIALUEINEEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.8.2016 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I Ruokolahden

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Iso-Syöte, Asemakaavan muutos korttelissa 55 a-b OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2017 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee Syötteen hiihto- ja laskettelukeskuksessa.

Lisätiedot

PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA

PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA Arkkitehtuuri MJK / PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄ Martti Kallinen Tomerontie 65 a 21530 PAIMIO www.ahood.fi PAIMION EKOPUUTARHAKYLÄN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2017..2017

Lisätiedot

Millainen on laillinen (kunta)kaava

Millainen on laillinen (kunta)kaava Millainen on laillinen (kunta)kaava Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, MRL:n mukainen kaavahierarkia, kaavaprosessi ja kuntakaavan sisältövaatimukset 24.11.2017 Laillinen mutta myös tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)

A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5) OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA SAIMAAN ALUEEN YLEISKAAVAMUUTOKSET 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.12.2017 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kankaanpäänkadun länsipuoli, Karistonselkä (Kolavan) lahti.fi

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kankaanpäänkadun länsipuoli, Karistonselkä (Kolavan) lahti.fi OAS A-2724 1 (7) A-2724 10.1.2018 Asemakaava ja asemakaavan muutos Kankaanpäänkadun länsipuoli, Karistonselkä (Kolavan) lahti.fi OAS A-2724 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

Vastaanottaja. Maalahden kunta. Asiakirja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA ASEMAKAAVA TK-KORTTELI

Vastaanottaja. Maalahden kunta. Asiakirja. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös. Päivämäärä MAALAHDEN KUNTA ASEMAKAAVA TK-KORTTELI Vastaanottaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös Päivämäärä 11.3.2019 MAALAHDEN KUNTA ASEMAKAAVA TK-KORTTELI 1-2 Laatija Jonas Lindholm Päivämäärä 11.3.2019 Tarkastus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI

KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Vastaanottaja Kristiinankaupungin kaupunki Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 13.9.2017 KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI ÅSÄNDANIN ASEMAKAAVAN OSAN MUUTOS 1-2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN

PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN S. Paananen, T. Järvinen 28.2.2018 KIVIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA 1 (7) Penttilän yhteismetsän ranta-asemakaavan PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA MIKÄ

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS VIRMUTJOELLA

RUOKOLAHDEN KUNTA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS VIRMUTJOELLA RUOKOLAHDEN KUNTA RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS VIRMUTJOELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.4.2012 Hirvikallio Consulting Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I Ruokolahden kunta 23.4.2011 Rantayleiskaavan

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Simojärven kalasataman asemakaava

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Simojärven kalasataman asemakaava Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ranua SIMOJÄRVEN KALASATAMAN ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.05.2019 Seitap Oy Ranuan kunta 2019 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

MAALAHDEN KUNTA ASEMAKAAVA BRINKEN KORTTELIT 2, Maalahden kunta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös

MAALAHDEN KUNTA ASEMAKAAVA BRINKEN KORTTELIT 2, Maalahden kunta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös Vastaanottaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käännös Päivämäärä 22.5.2019 MAALAHDEN KUNTA ASEMAKAAVA BRINKEN KORTTELIT 2, 12-14 ASEMAKAAVA BRINKEN KORTTELIT 2, 12 14 1-2

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

NUMMINEN-ONKIMAA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / ANDERSBERGIN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMINEN-ONKIMAA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / ANDERSBERGIN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMINEN-ONKIMAA OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / ANDERSBERGIN KOULU OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, KORTTELIA JA 84 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUETTA.

ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, KORTTELIA JA 84 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUETTA. 1(9) ASEMAKAAVAMUUTOS KOSKIEN KAUPUNGINOSA 3 NUMMI, KORTTELIA 81-82 JA 84 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUETTA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1

Lisätiedot

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 4.9.2015 LAIHIAN KUNTA KYLÄNPÄÄN HAUDANMÄEN ASEMAKAAVA LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVA Tarkastus 04/09/2015 Päivämäärä

Lisätiedot

Ak 233 DOSENTINTIE 17 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan korttelin 382 tontti 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ak 233 DOSENTINTIE 17 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan korttelin 382 tontti 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Ak 233 DOSENTINTIE 17 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosan korttelin 382 tontti 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.1.2019 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki Maankäyttöyksikkö

Lisätiedot

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I TAIPALSAAREN KUNTA PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAMUUTOKSET LEMIN PUOLEINEN OSA-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.11.2018 II SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 SUUNNITTELUALUE... 2 2.1 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen

Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen Ympäristöterveys kaavoituksessa 6.2.2018 Nykyinen kaavajärjestelmä ja kaavoituksen edistäminen, alueidenkäyttöryhmän päällikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykyinen kaavajärjestelmä Suunnittelujärjestelmän

Lisätiedot

Liikerakentamista Nuolitielle. Asemakaavamuutos Viinikkala

Liikerakentamista Nuolitielle. Asemakaavamuutos Viinikkala Liikerakentamista Nuolitielle Asemakaavamuutos 002267 Viinikkala Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.2.2015 2 Lähtökohdat Alueen sijainti Nuolitie 2. Tontti sijaitsee Kehä III:n varressa. Osa korttelia

Lisätiedot

Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus

Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA RUSKON KUNTA Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21831 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (9)

Lisätiedot

KAAVOITUSMENETTELY Ohjeita muistutuksen tekemisen

KAAVOITUSMENETTELY Ohjeita muistutuksen tekemisen S i v u 1 KAAVOITUSMENETTELY Ohjeita muistutuksen tekemisen Muistutus on kaavan käsittelyvaiheissa virallinen ja määräaikana tapahtuva kuulemisen muoto. Se tulee tehdä kaavaehdotuksen nähtävilläpitoajan

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Lappajärven kunta

LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Lappajärven kunta Vastaanottaja Lappajärven kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 14.2.2011 LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA Tarkastus 28.4.2011

Lisätiedot

MAALAHDEN KUNTA ÅMINNEN SIIRTOLAPUUTARHA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

MAALAHDEN KUNTA ÅMINNEN SIIRTOLAPUUTARHA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastaanottaja Maalahden kunta Asiakirja Osallistumis- ja arviointisuunnitelma - käännös Päivämäärä 15.5.2018 MAALAHDEN KUNTA ÅMINNEN SIIRTOLAPUUTARHA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ L67 IMMULA, KORTTELI 14

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ L67 IMMULA, KORTTELI 14 Lohjan kaupunki Kaupunkikehitys Kaavoitus IJ 19.4.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L67 IMMULA, KORTTELI 14 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 14 ASEMAKAAVAMUUTOS YHTEYSTIEDOT JA YHTEYDENOTOT KAAVOITUKSEN

Lisätiedot