Viikkohuolto. pitää sahan iskussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Viikkohuolto. pitää sahan iskussa"

Transkriptio

1 Viikkohuolto pitää sahan iskussa Moottorisahan viikkohuolto on tärkeä varsinkin silloin, kun sahaa käytetään säännöllisesti. Epäsäännöllisessä käytössä viikkohuoltokohteet voi käydä läpi vaikkapa kuukausittain. TEKSTI JA KUVAT: KARI LINDHOLM ASIANTUNTIJA: LAPIN AMMATTIOPISTON LEHTORI KARI VAARA Sahan viikkohuolto aloitetaan yleispuhdistuksella. metsä 41

2 Sahan ilmansuodatin puhdistetaan viikkohuollossa aina, kertoo Lapin ammattiopiston lehtori Kari Vaara. Jousta kiristettäessä narupyörä lukitaan peukalolla. Puhdista käynnistysjousi ohuella voiteluöljyllä ja paperilla. Polttoainesuodatin koukataan tyhjästä tankista rautalankalenkillä. Liian harvoin huolletun moottorisahan elinkaari lyhenee huomattavasti. Hyvin huollettuna saha palvelee luotettavasti. Vaille asiallista huoltoa jäänyt saha sen sijaan on käyttäjälleen varsinainen murheenkryyni, joka vie motivaation sahaamiseen, kertoo lehtori Kari Vaara. Hän kouluttaa metsureita Lapin ammattiopistolla Sodankylässä. Vaara vertaa sahan oikeaa huoltotiheyttä henkilöauton määräaikaishuoltoihin. Ammattikäytössä moottorisahan käyttöikä on noin vuosi. Metsurin sahan vuotuinen käyttömäärä vastaa henkilöautolla ajettua kilometriä. Molemmat alkavat olla siinä vaiheessa käyttöikänsä illassa. Harvennusmetsässä ammattimetsuri sahaa työpäivän aikana kiintokuutiota, työvuoden eli 200 työpäivän aikana motteja kertyy tavallisesti noin Pääte- tai siemenpuuhakkuussa metsuri kaataa ja karsii puita jopa rekkakuormallisen eli noin 50 mottia päivässä. Huoltovälit pitää mitoittaa käytön mukaisesti. Viikkohuolto on Vaaran mukaan hyvä tapa pitää saha toimintakuntoisena. Samalla sahan tekniikka tulee käyttäjälle tutuksi. Määräaikaishuollot ovat lähes samanlaisia eri moottorisahamerkeillä ja -malleilla. Käyttäjät merkkiuskollisia Nykyaikaiset moottorisahat ovat tulleet markkinoille 1970-luvulla. Toimintaperiaatteeltaan ne ovat vieläkin hyvin samankaltaisia. Tehoa on tullut lisää, muutamia metalliosia on korvattu muovisilla ja toimintavarmuus on parantunut. Kahvalämmittimet toimivat nykyään sähköllä, aikaisemmin pakokaasun avulla. Käyttäjät ovat yhtä merkkiuskollisia kuin ennen vanhaan, Vaara toteaa. Lastentautejakin sahoista löytyy kuten ennenkin. Jokaisessa merkissä ja mallissa on omat tyyppivikansa. Takavuosina metsurien työporukat olivat Vaaran mukaan hyviä sahojen testiryhmiä. Tyyppiviat tulivat esille, kun samoissa sahoissa alkoi esiintyä samanlaisia oireita. Jos kaveri vaihtoi uuteen merkkiin, se oli merkki tyytymättömyydestä. Huolto alkaa puhdistuksella Moottorisahan viikkohuolto aloitetaan puhdistamalla saha puupölystä, sahanpurusta, pihkasta ja teräketjuöljyyn sitoutuneesta liasta. Puhdistusmenetelminä voi käytettää paineilmaa, pesua tiskiharjalla saippualiuoksessa sekä mekaanista kaavintaa puu- tai muovilastalla. Erityisesti sylinterien metallinen jäähdytysrivasto on pidettävä aina puhtaana pölystä. Jos jäähdytys estyy, vaarana on moottorin leikkautuminen kiinni lämpötilan noustessa liiaksi, Kari Vaara kertoo. Ennen puhdistuksen aloittamista sahasta irrotetaan terälevy, ketju ja purusuoja, sylinterin suojakansi ja käynnistyslaite. Sahan ilmansuodatin on hyvä pestä astianpesuaineella, vedellä ja pehmeällä pesuharjalla. Kevyt harjaus irrottaa lian tehokkaasti, varsinkin liotuksen jälkeen. Käsin pesussa pitää olla kärsivällinen. Lika aiheuttaa sahassa käyntihäiriöitä ja läpilyöntejä, jos esimerkiksi sytytysyksikkö on likaantunut. Sylinterin jäähdytysripoja ei saa naarmuttaa, sillä naarmuuntunut metallipinta kerää likaa. Helpoimmillaan sahan voi pestä osienpesukoneessa, jos sellainen on käytössä. Imukanavaan ja pakoputkeen pannaan tiivis suojatulppa. Pesun jälkeen saha kuivataan paineilmalla. Vaaran mukaan sahan sytytysjärjestelmän puolelle riittää pelkkä paineilmapuhdistus. Pesun jälkeen saha kuivataan ja sen jälkeen vielä käytetään kuivaksi, jotta kaikki kosteus poistuu sen rakenteista. Käynnistyslaitteen huolto ja puhdistus Käynnistyslaite puhdistetaan ja huolletaan noin käyttötunnin välein. Kun käynnistyslaite avataan, poistetaan samalla jousijännitys narupyörästä sitä vastapäivään kiertämällä. Narupyörä poistetaan irrottamalla suojarengas ja keskiöruuvi, sen jälkeen käynnistysjousi irrotetaan varovasti kotelostaan. Silmät kannattaa suojata suojalaseilla aina, kun jännitettyä jousta käsitellään, Vaara vinkkaa. Jousi irtoaa kopauttamalla käynnistyslaitetta napakasti pöytää vasten. Avatun jousen kunto tarkastetaan silmämääräisesti. Tarvittaessa jousi uusitaan. Jousi pestään yleisvoiteluaineella ja paperilla, aseöljykin käy hyvin. Viimeisen puhdistuksen jälkeen jousen pintaan kannattaa jättää ohut öljykerros. Puhdistettu jousi keritään takaisin käynnistyskotelon pohjalle, oikein päin. Jousen ulompi pää asetetaan kotelon pidikkeeseen tai erilliseen jousikoteloon ja jousi kierretään paikalleen. Narupyörä takaisin paikalleen Kun narupyörä on asennettu paikalleen ja keskiöruuvi on kiristetty, vetonaru kiristetään narupyörälle. Sen jälkeen käynnistysjousi esiviritetään kiertämällä narupyörää kaksi kierrosta myötäpäivään. Kun naru on vedetty täysin ulos, narupyörässä on oltava vielä vähintään puoli kierrosta pyöritysvaraa, jotta jousi ei katkeaisi eikä käynnistyslaite vioittuisi. Narua vedetään ulos ja käynnistyslaitteen suojakotelo asennetaan paikalleen. Sen jälkeen käynnistysnarua löysätään hitaasti, jotta naru ja käynnistyskäpälät hakevat oman paikkansa. Jos käynnistyskäpälät eivät ole paikallaan, ne rikkoutuvat sahaa käynnistettäessä. Jos käynnistysnaru katkeaa, katkeamiskohta on yleensä käynnistyskahvan alla. Kun naru uusitaan, sen pitää olla narupyörälle sopivan vahvuista. Uuden narun päät kannattaa polttaa ennen asennusta, jotta naru ei purkaudu. Jos narupyörälle lipsahtaa vierekkäin kaksi narukierrosta, narupyörä yleensä halkeaa seuraavalla vetäisyllä. Asennuksessa on oltava huolellinen, Vaara muistuttaa. Vuotava letkusto voi aiheuttaa sahaan käyntihäiriöitä, joskus myös paloriskin.» Polttoainejärjestelmä tarkistetaan Polttoainesuodattimen tukkoisuus vaikeuttaa sahan käyntiä. Suodatin tarkistetaan viikkohuollon yhteydessä koukkaamalla se ulos tyhjästä polttoainetankista rautalankalenkillä. Suodatin tarkistetaan silmämääräisesti. Se voi olla kovettunut tai värjäytynyt. Suodatin vaihdetaan ammattikäytössä yleensä puolen vuoden välein. Polttoainejärjestelmän kunto tarkistetaan silmämääräisesti sekä paineistamalla polttoaineletku esimerkiksi puhaltamalla. Kaasuttimen puolelta tarkistetaan silmämääräisesti, että polttoaineletku on ehyt eikä kaasutintilassa ole mitään ylimääräistä. Vuotava letkusto voi aiheuttaa sahaan käyntihäiriöitä, joskus myös paloriskin varsinkin kesäkuumalla, jos bensiini valuu pakoputkitilaan, Vaara sanoo. Tankin ilmaventtiilin tukkoisuus saattaa aiheuttaa samanlaisia ongelmia kuin polttoainesuodattimen tukkoisuus. Jos tankkia avattaessa kuuluu imaiseva alipainesuhahdus, tankkiventtiili voi olla tukossa. Talvella tankkiventtiili saattaa jäätyä. Usein paineistusongelmissa auttaa ilmaventtiilin puhdistus paineilmalla sisältä ulospäin. Jollei häiriö korjaannu puhdistuksella, tankkiventtiili kannattaa vaihtaa uuteen. 42 metsä metsä 43

3 Kytkin irrotetaan kopauttamalla sitä ruuvitaltalla myötäpäivään. Ammattilaissahoissa teräöljyn syöttömäärää voidaan säätää säätöruuvilla. Edessä näkyy uusi vetopyörä, takana ovat käytössä kuluneet. Käyttöpyörä tarkistetaan, jos terän voitelussa on ongelmia. Löysä teräketju kuluttaa kärkipyörän taakse kuopan. Kierre poistetaan terälevystä laippaviilalla. Kuvassa on verrokkina uusi terälevy. Terälevy huolletaan säännöllisesti Jos saha on päivittäisessä käytössä, terälevy eli terälaippa huolletaan kerran viikossa. Epäsäännöllisessä käytössä laippa voidaan huoltaa vaikkapa kuukausittain. Terälaipan sahanpuoleisessa päädyssä sijaitsevan vetopyörän eli vetorissan kuluneisuus tarkistetaan samalla, kun terälevy huolletaan. Jos vetopyörä on kiinteä tähtipyörä, se kuluu helposti. Vetopyörää kuluttavat ketjun veto- ja sivulenkit, Kari Vaara selventää. Jos vannevetopyörä on kulunut päältä 0,5 millimetriä tai enemmän, se kannattaa vaihtaa, sillä kulunut vetopyörä kuluttaa ja jäykistää teräketjun. Vetopyörä vaihdetaan joka kolmannella terän vaihdolla. Kytkinrumpu voidaan joutua irrottamaan vetopyörää vaihdettaessa. Männän lukitustappi eli kylmätulppa asennetaan tulpan reikään. Sen jälkeen avataan kytkimen mutteri, jonka kierre on vasenkätinen. Kytkin, kytkinrumpu, kytkimen laakeri ja vetopyörä puretaan paikaltaan. Osat puhdistetaan. Vetopyörän ja kytkinrummun urien kuluneisuus tarkistetaan silmämääräisesti. Kytkin kootaan päinvastaisessa järjestyksessä. Kytkinakseli voidellaan sen päässä olevasta reiästä rasvapuristimella. Yleensä akselin voitelu saadaan teräketjuöljystä. Kun kytkin avataan, pitää kytkimen laakeri puhdistaa ja voidella. Sahaa ei käynnistetä sen jälkeen, kun terälaite on irrotettu. Se voi aiheuttaa kytkimen irtoamisen, Vaara muistuttaa. Teräketjuöljyä terän voiteluun Oikea voitelu on tärkeää terälaipan ja ketjun kestävyydelle. Teräketjuöljyä laipalle pumppaa teräketjuöljypumppu. Vaara sanoo, että jäteöljy ei ole teräketjuöljyn veroista. Myöskään biopohjaisia teräketjuöljyjä ei kannata käyttää, ellei saha ole päivittäisessä käytössä. Biopohjainen öljy kovettuu sahan öljykanaviin ja estää voitelun. Ammattilaissahoissa öljypumput ovat säädettäviä. Jos teräketjuöljy loppuu aiemmin kuin polttoaine tankista, teräketjuöljypumppua säädetään ruuvitaltalla pienemmälle. Puoliammattilaissahoissa teräketjuöljyn syöttö on esisäädetty tehtaalla puoliasentoon. Säätö toimii hyvin normaalisahauksessa, koska esisäädetty öljyn syöttö on runsaan Jos teräketju on liian löysällä ja roikkuu, ketju jäykistyy ennen aikojaan.» puoleista. Se ei kuitenkaan riitä esimerkiksi vaativissa hirsitöissä, joissa öljyä tarvitaan terälle normaalia enemmän. Jos terälevystä nousee savua, kitka on jo kasvanut liiaksi. Laippa ja terä menevät pilalle, jos öljyä tulee liian vähän. Savua voi nousta myös silloin, jos teräketju on liian tiukalla. Poista kierre terälevystä Terälevystä poistetaan lattaviilalla levyn reunaan muodostunut kierre. Siihen voi käyttää myös pikkusmirgeliä tai kulmahiomakoneen lamellilaikkaa, Vaara sanoo. Laipan kärkipyörän voitelusta on usein jo luovuttu, vaikka kärkipyörän kohdalla on laipassa voitelureikä. Jos sahalla kuitenkin sahataan poikkeuksellisen paljon terälevyn kärjellä, varsinkin kuivaa puuta, kärkipyörä kannattaa rasvata rasvaprässillä aina tankkauksen yhteydessä. Teräketju, terälevy ja vetopyörä asennetaan siten, että kiristysruuvin tappi kohdistuu terälevyn vastinreikään. Tämän jälkeen asennetaan paikoilleen purusuoja ja kiinnitysmuttereita kiristetään hieman. Ketjun säätöruuvia kiristetään sen verran, että ketju liikkuu vapaasti eikä roiku. Ketjua pyöritetään käsin terälevyn ympäri. Näin varmistetaan se, että ketju liikkuu esteettömästi. Teräketju käyttötiukkuuteen Terälevyä kiristettäessä varotaan aina käsiä. Terä kiristetään takakahvaa kohti. Rystyset ovat muuten helposti auki. Terä tekee syvät haavat, se on pahempi kuin veitsi, Vaara varoittaa. Samasta syystä teräketjusuoja tulee pitää aina paikoillaan, kun sahalla ei sahata. Sahaa ei kanniskella terästä missään vaiheessa. Teräketjun tekemät haavat paranevat hitaasti. Uusi teräketju kiristetään ennen käyttöä normaaliin tiukkuuteen. Kun ketjua vedetään käsin sen pyörimissuuntaan, ketjun pitää liikkua tahmeasti, mutta kuitenkin vapaasti. Sahaa käytetään puolisen minuuttia, että ketju pyörii ja saa voitelua. Sen jälkeen saha sammutetaan ja ketju kiristetään uudelleen samoilla ohjeilla. Uusi terä kiristetään ensimmäisen tankillisen jälkeen. Sen jälkeen ketjun kireyttä seurataan ja sitä kiristetään tarvittaessa. Kiristämisessä ei kannatta velttoilla. Jos teräketju on liian löysällä ja roikkuu, ketju jäykistyy ennenaikaisesti. Myös liian tiukka säätö pilaa terän yhtä varmasti. [ A ] Saha omiin tarpeisiin Metsureita kouluttavan lehtori Kari Vaaran neuvot moottorisahan valintaa pohtivalle ovat selkeät. Valitse saha sen mukaan, mitä aiot sillä sahata ja kuinka vaativaan käyttöön se tulee. Suosi tunnettuja merkkejä. On hyvä, jos sahan merkkihuolto ja varaosamyynti löytyvät omalta asuinpaikkakunnalta. Jos sahan pääasiallinen käyttötarkoitus on polttopuiden tekeminen, sen pitää olla laadukas ja tehokas. Monet ostavat sahan lähimarketista ajatellen, että kyllä se välttää polttopuiden sahaukseen. Itse asiassa polttopuurankojen sahaus on moottorisahalle kaikkein rasittavin urakka, sillä saha käy kovilla kierroksilla pitkiä aikoja, jolloin se kuumenee, Vaara kertoo. Kokonsa ja käyttötarkoituksensa mukaan moottorisahat jaetaan harrastelijoiden kevytsahoihin, isäntälinjan maatilasahoihin ja raskaaseen päivittäiseen käyttöön tarkoitettuihin ammattilaissahoihin. Satunnaiseen ja kevyeen käyttöön riittävät harrastesahatkin, jos käyttönä on esimerkiksi puutavaran katkaiseminen remontoinnissa tai muutaman polttopuumotin sahaaminen vuoden aikana. Nykyiset maatilasahat tai puoliammattilaissahat ovat tehokkaita, totiseen työhön tarkoitettuja. Niitä käyttävät myös monet hankintahakkaajat, toisinaan metsuritkin. Ne kestävät hyvin mutta eivät ole kuitenkaan kaikilta ominaisuuksiltaan ammattilaissahojen veroisia. Hintakin on vain noin puolet ammattilaissahan hinnasta, Vaara kertoo. Kun kaatokohteena on järeä tukkipuu, ammattimetsuri ottaa metsään ammattilaissahan, jossa on kuutiosenttimetrin moottori. Siinä on enemmän tehoa ja kierroksia sekä lisäksi säädettävä teräöljypumppu. 44 metsä metsä 45

4 Kuvassa terän kunnostustyökalut. Alimmaisena puruhampaiden syvyyssäätötulkki, sen yläpuolella viilausrulla sekä pyörö- ja lattaviilat. Puruhampaan etuosan kevyt viilaus parantaa kärkisahausominaisuuksia mutta lisää takapotkun riskiä. Terälaipan merkinnät 1 = Terälevyn pituus tuumina ja senttimetreinä = Terän vetolenkkien 2 määrä 3 = Hammas- jako 4 = Terälaipan uran leveys Viilauskulma on astetta sahan käyttötarkoituksen mukaan. Hirsitöissä terä viilataan 25 asteen kulmaan. Puruhampaiden viilausta helpottavassa syvyyssäätötulkissa on asennot kovalle ja pehmeälle puulle. Teräketju teroitetaan, kun saha tankataan Teräketjun oikeaoppinen teroittaminen on monille jopa ammatikseen sahaaville vaativa tehtävä. Virheellinen teroitus paitsi alentaa työtehoa myös kuluttaa terälevyn ennenaikaisesti. Terävä teräketju on sujuvan ja turvallisen sahauksen edellytys. Siksi terä teroitetaan viimeistään joka toisella tankkauksella. Vaikka laipalla kimaltelisi metsätöihin lähdettäessä vastateroitettu ketju, kannattaa valmiiksi teroitettu varateräketju ottaa aina mukaan. Vaara muistuttaa, että tehdasuusi teräketju pitää aina teroittaa ennen käyttöä. Jollei terän viilaus ole ennestään tuttua, kannattaa hankkia avuksi viilausrulla ja syvyyssäätötulkki. Viilausrullan avulla terää ei voi teroittaa pilalle. Vaara suosittelee hankkimaan uuden teräketjun samasta liikkeestä, josta saha on hankittu. Myyjä tuntee sahasi. Ketjun ostamista helpottavat sahan tyyppimerkintä tai terälaipassa olevat merkinnät, kunhan ne merkitään muistiin ja otetaan mukaan ostoksille. Teroituksen kolme vaihetta Teräketjun teroitus on kolmivaiheinen. Teroituskulmat ovat viilauskulma, etukulma ja teräsärmäkulma eli syöttökulma. Ensiksi teroitetaan kouruhammas, sen jälkeen tehdään syvyyssäätöhampaan eli puruhampaan tarkistus tai viilaus. Viimeiseksi pyöristetään syvyyssäätöhampaan etureuna. Viilaus aloitetaan ottamalla esille ketjutyypin mukainen ja oikean kokoinen pyöröviila sekä lattaviila. Syvyyssäädön alentamiseen tarvitaan lisäksi syvyyssäätötulkki. Sahan voi kiinnittää viilauksen ajaksi terälevystä ruuvipuristimeen, jos viilaus tehdään sisätiloissa. Maastossa saha teroitetaan sylissä. Viilan oikea koko ja terän viilausohjeet löytyvät teräketjupakkauksesta. Teroituskulmat löytyvät viilan asentoa muuttamalla. Kun viilan päätä lasketaan, etukulma kasvaa ja vastaavasti nostettaessa viilan päätä se pienenee. Teräsärmäkulma on oikea, jos viilan kahva on 10 astetta viilan kärkeä alempana. Lisäksi viilan pitää olla teroitettavalle ketjulle sopiva. Viilaa painetaan ainoastaan työnnettäessä, jolloin se leikkaa. Liikkeet ovat samansuuntaiset koko viilan matkalta. Painosuunta on kouruhampaan terän selän suuntainen. Viilaa painetaan kevyesti eikä suinkaan niin, että viila on mutkalla, Vaara opastaa. Viilan hampaat kannattaa puhdistaa kopauttamalla viilaa, jolloin terästä irronnut metallipurse putoaa viilan hampaiden välistä. Viilaa kouruhampaat ajoissa Terän kouruhampaiden pituutta seurataan koko sen elinkaaren ajan. Kouruhampaiden selkien pitää pysyä keskenään samanpituisina. Elleivät ne ole samanpituiset, ne viilataan samanpituisiksi. Jos joukossa on pitempiä kouruhampaita, ketju ei kestä pitkään. Kun hampaat ovat samanpituiset, saha leikkaa tasaisesti. Jos saha tärähtelee, se aiheutuu usein liian pitkistä kouruhampaista. Kouruhampaat viilataan kevyesti kahdella tai kolmella kevyellä viilantyönnöllä viimeistään joka toisella tankkauksella. Jos on kuitenkin sahattu pahasti peruskallioon tai vänkäriin, siinä ei enää maastossa tehty teroitus auta. Laipalle kannattaa vaihtaa valmiiksi teroitettu varaterä. Puruhampaat tarkistetaan ja tarvittaessa säätöviilataan. Apuna voi käyttää syvyyssäätötulkkia. Syvyyssäätöhampaat viilataan kouruhampaiden teroituksen jälkeen. Viilaustarve tulee eteen, kun kouruhammas on kulunut kolmasosaan puruhampaan mitasta. Puruhampaat tarkistetaan viimeistään viikkohuollon yhteydessä. Lastun vahvuus määräytyy puruhampaan säädöllä. Säätöarvo on 0,5 0,8 millimetriä. Mikäli saha tärähtelee, se johtuu usein pitkistä kouruhampaista.» Oikeat viilauskulmat Teräketjun keskimääräinen käyttöikä on ammattilaisella noin kuukausi. Jos jokamiehen teräketju kuluu tuota nopeammin, jotakin on vialla, Vaara sanoo. Ketju kannattaa pitää hyvässä terässä. Teroitus vie aikaa vain pari minuuttia. Ennen teroitusta terä kuivataan öljystä. Laipan kärki kannattaa painaa kuivaan kuusenrunkoon ennen viilausta. Silloin terä lämpenee ja siitä poistuu viilausta haittaava rasva ja öljy. Tämä on myös työturvallisuuskysymys, sillä liukkaan terän käsittely on vaarallista. Vaara kehottaa sahaansa teroittavia pysyttäytymään oikeissa viilauskulmissa. Terä on hyvässä terässä, kun sahuri voi pelkästään kannatella sahaa aavistuksen verran etukahvasta. Laippa uppoaa puuhun täysi kaasu päällä melkeinpä auto maattisesti. Aseta teroittamista helpottava viilausrulla siten, että sen suuntanuoli osoittaa kohti terän pyörimissuuntaa. Molempien rullien tulee pyöriä viilattaessa. Viilaa puruhampaan etureuna Kun viilataan pois puruhampaan etureunan pyöreys, laipan kärki uppoaa puuhun huomattavasti paremmin. Tätä tarvitaan etenkin suurten puiden kaadossa, jolloin on tärkeää, että terälevy uppoaa puuhun kärki edellä, Vaara kertoo. Uusissa teräketjuissa on panostettu sahauksen turvallisuuteen käytettävyyden kustannuksella. Puruhampaiden etureuna on pyöristetty tehtaalla, jotta terä ei leikkaisi kärjellään. Tällä ketjujen valmistajat vähentävät takapotkuja. Pari kevyttä viilanpukkausta riittää poistamaan työskentelyä haittaavan pyöreyden. Sahan terälaipassa kello 12 15:n välinen alue on pahin takapotkun aiheuttaja. Kärjellä sahaamista ei suositella sahojen turvallisuusohjeissa. Kärjellä sahaamisen tekniikka pitää opetella erikseen, jotta vältyttäisiin takapotkuilta ja sahan sivulle loikkaamisilta. Sahan teräketjun nopeus on noin 80 kilometriä tunnissa. Ketjun 0,1 sekunnissa pysäyttävä pikapysäytin tuli vakiovarusteeksi moniin sahoihin jo 70-luvulla. 46 metsä metsä 47

5 VeroVINKKI Moottorisahan hankintahinnan voi vähentää metsäverotuksessa joko vuosipoistoina tai, jos arvioi sahan käyttöiän jäävän alle kolmen vuoden, vuosimenoina. Moottorisahan varusteet ja varaosat sekä käyttökulut, kuten polttoaineen, voi vähentää vuosimenoissa. Kuitit talletetaan selityksin varustettuna omaan kirjanpitoon. TEKNIIKKA KEHITTYY Suuren murroksen moottorisahojen tekniikan kehityksessä aloitti kannettavien koneiden päästörajoitusten kiristyminen parisen vuotta sitten. Nyt kaikki sahamallit on uudistettu vähäpäästöisemmiksi. Tiukemmat normit on täytetty ilmahuuhtelutekniikan avulla. Uuden rakenteen ansiosta sahojen hiilivety- ja typenoksidipäästöt ovat pienentyneet jopa prosenttia. Samalla polttoaineen kulutus on laskenut parikymmentä prosenttia. Lisäksi uudistus on kasvattanut sahojen vääntöä parikymmentä prosenttia. Parantunut vääntö näkyy kasvaneena leikkuutehona. Päästörajoitusten asteittaisen voimaantulon takia markkinoille on ilmestynyt parin viime vuoden ajan jatkuvasti uusia sahamalleja. Päästörajoitusten osalta uudistukset on nyt viety läpi. itsestään muuttuviin olosuhteisiin, sahan säädöt ovat paitsi kohdallaan myös parhaat mahdolliset. Käyttäjä saa näin sahasta aina suurimman tehon irti. Käsisäätöisissä sahoissa näin ei ole. Elektronisen moottorin ohjausjärjestelmän myötä säätöongelmista päästään kokonaan eroon. Stihliä maahantuovan Elfving Oy:n huoltopäällikkö Rauno Laakso ja Husqvarna Oy:n markkinointipäällikkö Tuomas Kuivamäki kertovat, että uudet automaattisesti säätyvät moottorit ovat pitkän kehitystyön tuloksena varmatoimisia. Käyttäjiltä on tullut hyvää palautetta. Pienentää kulutusta M-Tronic ja Autotune tarkoittavat sitä, että polttoaineen kulutusta säätelevät järjestelmät annostelevat seosta kaasuttimeen juuri oikean määrän. Kun myös sytytys on optimaalinen, polttoaineen kulutus käytännössä pienenee, koska käsisäätöisillä suuttimilla ei päästä yhtä tarkkaan kulutuksen ohjaukseen. Kulutuksen laskua on kuitenkin vaikea arvioida, koska se riippuu vertailukohteena olevan, ei-optimaalisesti säädetyn sahan kulutuksesta, sekä jossain määrin hakkuukohteesta. Elektronisesti ohjatun moottorin etuihin kuuluu myös se, että kun sähkösäätöisyys optimoi moottorin tehon eri tilanteissa, myös sahan optimaalinen vääntöalue laajenee. Saha suoriutuu näin paremmin käytännön nopeasti vaihtuvista tilanteista, jotka ulottuvat paksujen tukkipuiden kaadosta pienten oksien karsintaan. Parantunut vääntö näkyy kasvaneena leikkuutehona.» Koska elektronisesti ohjattuja moottoreita on vasta muutamissa sahoissa, vastaavia uusia malleja ilmestyy markkinoille vielä useiden vuosien ajan. Siirtyminen sähkösäätöiseen moottorinohjaukseen toteutuu ensimmäiseksi ammattitason sahoissa. Ilmansuodatus muuttui Sahojen tekniikan uudistuksiin kuuluu myös muutaman viime vuoden aikana yleistynyt, uudella tavalla toteutettu ilmansuodatus. Muutoksen ytimenä on imuilman esipuhdistus. Imuilma kaasuttimelle otetaan vauh- tipyörän vierestä, jossa se on puhtaampaa, koska vauhtipyörä puhaltaa raskaammat epäpuhtaudet ja myös pölylumen ulkokehälle. Esipuhdistuksen ansiosta ilmanpuhdistin likaantuu vähemmän ja huoltoväli pitenee. Samalla ilmanpuhdistimet ovat suurentuneet. Husqvarnan elektronisesti ohjatuista sahoista 576 XP (kuvassa) on sylinteritilavuudeltaan 73,5 cm3 ja 560 XP 59,8 cm3. Ilmahuuhtelutekniikkaan siirtyminen on moottorisahoissa viety läpi, mutta mylläkkä jatkuu. Nyt ammattisahoja uudistetaan automaattisesti säätyviksi. TEKSTI: RISTO JUSSILA KUVAT: VALMISTAJAT Stihlin elektronisesti ohjatuista sahoista MS 441 CMW (kuvassa) on sylinteritilavuudeltaan 70,7 cm3 ja MS 241 CM 42,6 cm3. Huskun RevBoost Elektroninen ohjausjärjestelmä mahdollistaa erilaisten lisätoimintojen kehittelyn sahojen moottoreihin. Husqvarnan Autotune-ohjausjärjestelmässä on RevBoost-niminen toiminto, joka antaa moottorille hetkellisesti korkeammat huippukierrokset. RevBoost toimii niin, että kun kaasua painetaan, moottori kiihtyy 3 4 sekuntia kierrosten rajoittimen pienentämättä ryntäystä. Vasta tietyillä kierroksilla rajoitin alkaa puolittaa kierroksia. Käytännössä tämä näkyy niin, että moottorisahan teräketju kiihtyy alkuvaiheessa huiman nopeasti. Ominaisuudesta on hyötyä erityisesti karsinnassa. Siinä kaasua yleensä painetaan yhtäjaksoisesti vain muutamien sekuntien ajan. RevBoostin tuoma suurempi ryntäysnopeus tekee sahasta ärhäkän. Kun kaasua painetaan, saha ulahtaa saman tien ja ketju leikkaa oksan sähäkästi. Kiihtyvyyden tunne käyttäjän käsissä on vähän kuin pyssyllä ampuisi. Moderni sähkösäätöisyys Käynnissä on myös toinen, mutta hitaammalla aikataululla sahoja merkittävästi uudistava tekninen kehitysvaihe. Metsäsahojen eniten myydyt merkit Stihl ja Husqvarna ovat jo tuoneet markkinoille ensimmäiset sahamallit, joissa moottorin elektroniikka säätää automaattisesti sytytyshetkeä, sekä ilman ja polttoaineen seosta eli kaasuttimen suuttimia. Elektronisesti ohjattu moottori on Stihlin sahoista malleissa 241 CM ja 441 CMW, sekä Husqvarnan sahoista malleissa 560 XP ja 576 XP. Stihl käyttää sähkösäätöisyydestä nimitystä M-Tronic. Husqvarnan vastaava nimitys on Autotune. Käytännössä sähkösäätöisyys näkyy niin, ettei sahoissa ole erillistä ryyppyä eikä ruuvimeisselillä säädettäviä suuttimia edes tyhjäkäynnille. Käyntiä ja kierroksia ei voi eikä tarvitse säätää itse. Paras mahdollinen säätö Kun polttoaineen kulutuksen säännöstely tapahtuu elektronisesti ja automatiikka reagoi Kuvassa tyytyväinen metsänomistaja. Metsä on tuottanut hyvinvointia suomalaisille jo vuosisatojen ajan. Stora Enso kehittää jatkuvasti uusia tapoja hyödyntää tätä uusiutuvaa raaka-ainetta. Älykkäät pakkaukset, moderni puurakentaminen ja kestävän kehityksen korostaminen varmistavat, että Stora Enso on jatkossakin suomalaisten metsänomistajien luottokumppani. Tutustu uuden Tähtiasiakasohjelmamme etuihin ja aloita elämäsi vaivattomin puukauppa soittamalla numeroon metsä AARRE 49

O M I S T A J A N O P A S / K Ä Y T T Ö O H J E K I R J A. MOOTTORISAHA 49,3CC / 3hP HANDAI PROFESSIONAL SERIES / 9917

O M I S T A J A N O P A S / K Ä Y T T Ö O H J E K I R J A. MOOTTORISAHA 49,3CC / 3hP HANDAI PROFESSIONAL SERIES / 9917 O M I S T A J A N O P A S / K Ä Y T T Ö O H J E K I R J A MOOTTORISAHA 49,3CC / 3hP HANDAI PROFESSIONAL SERIES / 9917 LUE NÄMÄ OHJEET HUOLELLA ENNEN KONEEN KÄYTTÖÖNOTTOA WWW.HANDAI.FI Sisällysluettelo

Lisätiedot

Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Raivaussahan terän teroittaminen Yksi tärkeimpiä kulmakiviä raivaussahatyöskentelyssä

Lisätiedot

Viilanohjain Kaindl Pro Feiler

Viilanohjain Kaindl Pro Feiler Käyttöohje Viilanohjain Kaindl Pro Feiler Teroittaa pyörösahanterien - hampaiden rintapuolet - hampaiden selkäpuolet - vuorottain vinohiotut hampaat - kovametallihampaat - HSS-hampaat. Teroittaa teräketjujen

Lisätiedot

- --. SHINDAIWA KÄYTTÖOPAS 'EB2510 PUHALLIN. shindpart Naumber 6i891w2-94310 Reav. 2/07

- --. SHINDAIWA KÄYTTÖOPAS 'EB2510 PUHALLIN. shindpart Naumber 6i891w2-94310 Reav. 2/07 SHINDAIWA KÄYTTÖOPAS - --. 'EB2510 PUHALLIN shindpart Naumber 6i891w2-94310 Reav. 2/07 I Sisällysluettelo: 1. Tekninen erittely s 1 2. Käynnistäminen ja pysäyttäminen s2 3. Tyhjäkäyntinopeuden säätäminen

Lisätiedot

VAROITUS! Lue käyttöohje huolellisesti läpi ennen moottorisahan käyttöä. SUOMEKSI

VAROITUS! Lue käyttöohje huolellisesti läpi ennen moottorisahan käyttöä. SUOMEKSI VAROITUS! Lue käyttöohje huolellisesti läpi ennen moottorisahan käyttöä. Sisältö 3-8 Kuvat 9 Esittely ja moottorisahan käytön turvallisuusohjeet 9 Kuvaus 10 Huolto 11 Tekniset tiedot 3 4 5 6 7 8 Tämä laite

Lisätiedot

TÄRYLEVY / MAANTIIVISTÄJÄ

TÄRYLEVY / MAANTIIVISTÄJÄ TÄRYLEVY / MAANTIIVISTÄJÄ KÄYTTÖOHJEET DAR0480 Sisällysluettelo. Takuu sivu 1 Turvallisuusohjeet sivu 2 Käyttöohjeet sivu 3-4 Hoito ja huolto sivu 5 Säilytys sivu 6 Vianetsintä sivu 7 Osaluettelo/ tekniset

Lisätiedot

Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Raivaussahatyöskentelyn perusteet Varusteet taimikonhoitoon Raivaussaha, valjaat

Lisätiedot

Movair AF 170. Käyttöohje. Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND

Movair AF 170. Käyttöohje. Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND Movair AF 170 Käyttöohje Korvent Oy Vanha Nurmijärventie 116 01730 VANTAA FINLAND Sisällysluettelo Yleistä... 3 Varoitus!... 3 Laitteen käyttö ja suodattimien vaihto... 4 Alipaineistajan käyttö... 4 Suodattimien

Lisätiedot

TERÄKETJUT MONITOIMIKONEISIIN

TERÄKETJUT MONITOIMIKONEISIIN TERÄKETJUT MONITOIMIKONEISIIN HARVESTERIKETJUT 16H JA 18H OREGON 16H ja 18H -ketjut tarjoavat micro-chisel-hampaan sahaustehon ja optimaalisen sahausnopeuden, terävänä pysymisen ja huollon helppouden yhdistelmän.

Lisätiedot

Kitkapalat, tiivistysrengas, välilevy, pyöreä jousi, rullalaakerit ja ruuvi

Kitkapalat, tiivistysrengas, välilevy, pyöreä jousi, rullalaakerit ja ruuvi RAKENNUSOHJE Kitkapalat, tiivistysrengas, välilevy, pyöreä jousi, rullalaakerit ja ruuvi 325 Lehden nro 77 mukana sait osat, joita tarvitset mittakaavan 1:7 F2007-autosi kytkimen rakentamiseen. Uudet osat

Lisätiedot

Tarkista puunrunko lian, kivien ja vanhojen ruuvien varalta estääksesi sahan ketjua rikkoutumasta. MUITA TURVASUOSITUKSIA

Tarkista puunrunko lian, kivien ja vanhojen ruuvien varalta estääksesi sahan ketjua rikkoutumasta. MUITA TURVASUOSITUKSIA LUE SEURAAVAT OHJEET HUOLELLISESTI ENNEN KUIN KÄYTÄT UUTTA GRANBERG-SAHALAITOSTA. SÄHKÖTYÖKALUJEN, KUTEN MOOTTORISAHOJEN, KÄYTTÖ VOI OLLA VAARALLISTA JA TUO MUKANAAN LOUKKAANTUMISEN TAI KUOLEMAN VAARAN.

Lisätiedot

Tarkista puunrunko lian, kivien ja vanhojen ruuvien varalta estääksesi sahan ketjua rikkoutumasta.

Tarkista puunrunko lian, kivien ja vanhojen ruuvien varalta estääksesi sahan ketjua rikkoutumasta. LUE SEURAAVAT OHJEET HUOLELLISESTI ENNEN KUIN KÄYTÄT UUTTA GRANBERG-SAHALAITOSTA. SÄHKÖTYÖKALUJEN, KUTEN MOOTTORISAHOJEN, KÄYTTÖ VOI OLLA VAARALLISTA JA TUO MUKANAAN LOUKKAANTUMISEN TAI KUOLEMAN VAARAN.

Lisätiedot

KÄSISAHAT 2010 www.magnum-tools.com

KÄSISAHAT 2010 www.magnum-tools.com www.manum-tools.com Puulla on Suomessa pitkät perinteet rakentamisen ja teollisuuden raaka-aineena. Puu on edelleen ainutlaatuinen luonnonmateriaali, joka sopii moniin käyttökohteisiin. isäksi puun työstäminen

Lisätiedot

SSM-2 KONEEN RAKENNE. havainnekuva koneen rakenteesta

SSM-2 KONEEN RAKENNE. havainnekuva koneen rakenteesta Lähde: http://sjh.sporttisaitti.com/ Luistimien teroittaminen on huoltajan tärkeimpiä tehtäviä ehkä tärkein. Jotta tehtävän pystyy hoitamaan ja suoriutumaan siihen liittyvistä monista vaiheista, tulee

Lisätiedot

PÖNTTÖSORVI KÄYTTÖ - OHJEKIRJA

PÖNTTÖSORVI KÄYTTÖ - OHJEKIRJA KESMAC 23.4.2013 PÖNTTÖSORVI PÖNTTÖSORVI KÄYTTÖ - OHJEKIRJA SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. TEKNINEN ERITTELY 3. TURVALLISUUSOHJEET JA KÄYTTÖ 4. VALOKUVAT 5. HUOLTO 6. KUITTAUS TURVAOHJEISTA 2013-04-23

Lisätiedot

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design)

Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) Installation instructions, accessories Ohje nro 31399510 Versio 1.0 Osa nro 31260698 Sähkötoiminen moottorinlämmitin, 230 V, (R-design) IMG-378205 Volvo Car Corporation Sähkötoiminen moottorinlämmitin,

Lisätiedot

Dolmar syksy 2013 UUTUUS PS eur 795,- VOIMAKAS. 61 cm3 / 3,4 kw / 6,0 kg PS-6100

Dolmar syksy 2013 UUTUUS PS eur 795,- VOIMAKAS. 61 cm3 / 3,4 kw / 6,0 kg PS-6100 Dolmar syksy 2013 VOIMAKAS UUTUUS PS-6100 Dolmar PS-6100 tarjoaa 3,4 kw voimalla vääntöä kaatoon ja katkontaan, mutta on myös kevyt ja ketterä karsinnassa! Uudella ilmahuuhtelutekniikalla toteutettu moottori

Lisätiedot

STIGA ST 1200 8219-3204-08

STIGA ST 1200 8219-3204-08 STIGA ST 1200 8219-3204-08 B A D C 1. 2 E F 2. 3. H I 4. G M J 5. 6. 3 K 7. 8. L 9. 10. 11. 12. 4 SUOMALAINEN FI SYMBOLIT TURVAMÄÄRÄYKSET Koneessa on seuraavat symbolit, jotka muistuttavat käytössä vaadittavasta

Lisätiedot

Terrassimarkiisi Nordic Light FA40 Asennus Käyttö Puhdistus ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS. Terassimarkiisi Nordic Light FA40

Terrassimarkiisi Nordic Light FA40 Asennus Käyttö Puhdistus ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS. Terassimarkiisi Nordic Light FA40 ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS Terassimarkiisi Varmista, että pinta, johon kiinnität markiisin, on riittävän tukeva. Laho puu, rapautunut rappaus tai tiili ja ohuet paneelit eivät sovellu kiinnityspinnaksi.

Lisätiedot

McPherson-joustintuen huolto ja rakenteen tutkiminen

McPherson-joustintuen huolto ja rakenteen tutkiminen Harjoitus 1 McPherson-joustintuen huolto ja rakenteen tutkiminen Harjoituksen tarkoituksena on perehtyä McPherson-joustintuen rakenteeseen, huoltokohteisiin, sekä tutustua jousitöiden työturvallisuusnäkökohtiin.

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS

VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Postios. Helsinki Rukkila Puh. Helsinki 847812 Rautatieas. Pitäjänmäki Koetusselostus 112 1952 JO-BU-SENIOR polttomoottorisaha Ilmoittaja: Oy Seanpor t A b, Helsinki.

Lisätiedot

AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE Huhtikuu 2011 1 AIRJACK NOSTOLAITTEEN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE Huhtikuu 2011 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 1 PAKKAUS JA VARASTOINTI 2 TEKNISET TIEDOT. 3 ASENNUS.

Lisätiedot

Imuyksikkö - moottoriteho 750 W - max. ilmamäärä 2210 m 3 /h - max. alipaine 920 Pa - jännite 230 V - virta 5.2 A - imyksikön paino n.

Imuyksikkö - moottoriteho 750 W - max. ilmamäärä 2210 m 3 /h - max. alipaine 920 Pa - jännite 230 V - virta 5.2 A - imyksikön paino n. KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJEET Perehdy tähän ohjekirjaan huolellisesti ennen kuin asennat, käytät tai huollat EXTOR 2300 imuria. Tämän ohjekirjan ohjeita tulee noudattaa. TEKNINEN ERITTELY EXTOR 2300 imuri:

Lisätiedot

MONITOIMITIKAS ALUMIININEN. FIN Käyttö- ja turvallisuusohje

MONITOIMITIKAS ALUMIININEN. FIN Käyttö- ja turvallisuusohje ALUMIININEN MONITOIMITIKAS FIN Käyttö- ja turvallisuusohje Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen käyttöä! Säilytä käyttöohjeet myöhempää käyttöä varten. Yleistä Kiitos kun valitsit Kramforsin monitoimitikkaat.

Lisätiedot

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen Yksityiskohtaiset ohjeet, CT884 K1 automallissa 1997 Opel Omega B (25_,26_,27_) 2,5 l V6, moottorikoodi X25XE ContiTech ohjeistaa, miten välttää

Lisätiedot

PM-6.0 Koottuna. PM-6.0 Pikaopas. mcd020fi_pm60_v1.doc

PM-6.0 Koottuna. PM-6.0 Pikaopas. mcd020fi_pm60_v1.doc 1 Tässä dokumentissa esitetty seuraavia osakokoonpanoja tilausnumeroineen yleisistä kulutusosista ja huolto-ohjeita laitteen kunnossapitoon: SIVU 1. SIVU 2. SIVU 3. SIVU 4. SIVU 5. SIVU 6. SIVU 7. SIVU

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE. Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t

KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE. Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t KÄYTTÖOHJEET HAKLIFT KETJUVIPUTALJOILLE Kapasiteetti: 0.8 t, 1.6 t, 3.2 t, 6.0 t, 9.0 t Huomio: Lue tämä käyttöohje ennen ketjuviputaljan käyttöönottoa. Sisällys 1. Esipuhe 2. Erittely 3. Turvallisuusohjeet

Lisätiedot

AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ

AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ AIR-MIX-RUISKUN PERUSKÄYTTÖ 1. Ruiskun pesu ennen käyttöönottoa 2. Maalin lisäys ja maalaus 3. Ruiskunpesu maalauksen jälkeen RUISKUN KÄYTTÖ MAALAUKSISSA Air-Mix-ruiskua käytetään lähinnä kalusteovien

Lisätiedot

Raivaussaha. Raivaussahan rakenne

Raivaussaha. Raivaussahan rakenne Raivaussaha Rakenne Huolto Käyttö Päivitetty 14.10.2012 Raivaussahan rakenne Moottoriosa eristetty tärinänvaimentimilla runkoputkesta Runkoputki alumiinia Kädensijat eristetty tärinänvaimentimilla runkoputkesta

Lisätiedot

MONITOIMITEROITIN KÄYTTÖOHJE

MONITOIMITEROITIN KÄYTTÖOHJE MONITOIMITEROITIN 1 KÄYTTÖOHJE 1 2 TEKNISET TIEDOT Moottori Vapaat kierrokset Laikan halkaisija Poran maks. halkaisija Poran min. halkaisija 65 W 6700 RPM 51 MM 13 MM 3 MM Säilytä nämä käyttöohjeet Käyttöohjeesta

Lisätiedot

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje

MASADOOR. autotallinovet. Asennusohje MASADOOR autotallinovet Asennusohje Tämä asennusohje on tehty ammattitaitoisen asentajan käyttöön. Ohjeessa on piirroksia, joissa on komponentteja, joita ei aina oveen asenneta. Ennen asennuksen aloittamista

Lisätiedot

Autonhoitokaupan vianetsintä- ja huolto-ohje PT Foam Lancelle

Autonhoitokaupan vianetsintä- ja huolto-ohje PT Foam Lancelle Autonhoitokaupan vianetsintä- ja huolto-ohje PT Foam Lancelle Foam lancen toimintahäiriöiden kolme yleisintä syytä ovat: 1. Pesuaineen imusuuttimen tukkeutuminen 2. Vaahdotusverkon tukkeutuminen 3. Painesuuttimen

Lisätiedot

VA K 0 LA. 1960 Koetusselostus 371. Tehonmittauskoe 1 )

VA K 0 LA. 1960 Koetusselostus 371. Tehonmittauskoe 1 ) VA K 0 LA 4A' Helsinki Rukkila 2 Helsinki 43 48 12 Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS Finnish Research Institute of Agricultural Engineering 1960 Koetusselostus 371 Tehonmittauskoe 1

Lisätiedot

Betonin sahausjärjestelmä. KÄYTTÖOHJEKIRJA. ICS, Blount Europe SA Rue Emile Francqui 5 B-1435 Mont-Saint-Guibert BELGIA. www.icsbestway.

Betonin sahausjärjestelmä. KÄYTTÖOHJEKIRJA. ICS, Blount Europe SA Rue Emile Francqui 5 B-1435 Mont-Saint-Guibert BELGIA. www.icsbestway. Betonin sahausjärjestelmä. KÄYTTÖOHJEKIRJA ICS, Blount Europe SA Rue Emile Francqui 5 B-1435 Mont-Saint-Guibert BELGIA www.icsbestway.com www.icsbestway.com 1 Sisältö TURVAOHJEITA 3 SAHAN TEKNIKEN ERITTELY

Lisätiedot

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen Yksityiskohtaiset ohjeet, Fiat 500 1,2 l, moottorikoodi 169 A4.000 ContiTech kertoo, miten vältät virheet hihnanvaihdon yhteydessä Hammashihnan

Lisätiedot

1 Asenna vetoakseli riittävän tiukasti ruuvipuristimeen, kuitenkaan vahingoittamatta liiaksi akselin pintaa.

1 Asenna vetoakseli riittävän tiukasti ruuvipuristimeen, kuitenkaan vahingoittamatta liiaksi akselin pintaa. Harjoitus 2 Vetoakseleiden huolto ja rakenteen tutkiminen Harjoituksen tarkoituksena on perehtyä nivelvetoakseleiden rakenteeseen, huoltokohteisiin, sekä tutustua tehonsiirtotöiden työturvallisuusnäkökohtiin.

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje EB 8310 FI. Pneumaattinen toimilaite Tyyppi 3271. Tyyppi 3271. Tyyppi 3271, varustettu käsisäädöllä.

Asennus- ja käyttöohje EB 8310 FI. Pneumaattinen toimilaite Tyyppi 3271. Tyyppi 3271. Tyyppi 3271, varustettu käsisäädöllä. Pneumaattinen toimilaite Tyyppi 3271 Tyyppi 3271 Tyyppi 3271-5 Tyyppi 3271, varustettu käsisäädöllä Tyyppi 3271-52 Kuva 1 Tyypin 3271 toimilaitteet Asennus- ja käyttöohje EB 8310 FI Painos: lokakuu 2004

Lisätiedot

Tehonmittauskoe 1) ELRAKET-polttomoottorisaha malli XD

Tehonmittauskoe 1) ELRAKET-polttomoottorisaha malli XD VA K OLA Postios. Helsinki Rukkilo Puhelin Helsinki 43 48 12 Rautatieas. Pitäjänmäki VALTION MAATALOUSKONEIDEN TUTKIMUSLAITOS 1959 Koetusselostus 295 Tehonmittauskoe 1) ELRAKET-polttomoottorisaha malli

Lisätiedot

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen Yksityiskohtaiset ohjeet, Ford Galaxy (WRG) 2000 2006, 1,9 l 85 kw, moottorikoodi AUY, mallivuodesta 2003 alkaen Hammashihnasarjat CT1028K3,

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden Ohje nro Versio Osa nro 30668471 1.2 30682095, 30682096 Vetokoukku, kiinteä M8901547 Sivu 1 / 16 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000172 A0000165 IMG-213560 Sivu 2 / 16 IMG-223189 Sivu 3 / 16 IMG-213320

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. HUSQVARNA 340E http://fi.yourpdfguides.com/dref/4256133

Käyttöoppaasi. HUSQVARNA 340E http://fi.yourpdfguides.com/dref/4256133 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

345 346XP 353 TAC Lue käyttöohje huolellisesti ja ymmärrä sen sisältö, ennen kuin alat käyttää konetta.

345 346XP 353 TAC Lue käyttöohje huolellisesti ja ymmärrä sen sisältö, ennen kuin alat käyttää konetta. Käyttöohje 345 346XP 353 TAC Lue käyttöohje huolellisesti ja ymmärrä sen sisältö, ennen kuin alat käyttää konetta. Finnish MERKKIEN SELITYKSET Merkkien selitykset VAROITUS Moottorisahat saattavat olla

Lisätiedot

Oy KLIM-KO KO Ltd KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE 13.3.2012 LOHJA KILL 151/200/300 Rev 1 Pneumaattinen rullauspää Sivu 1/5

Oy KLIM-KO KO Ltd KÄYTTÖ- JA HUOLTO-OHJE 13.3.2012 LOHJA KILL 151/200/300 Rev 1 Pneumaattinen rullauspää Sivu 1/5 Pneumaattinen rullauspää Sivu 1/5 Osa Nimi kpl 1 Välilaippa 1 2 Perälevy 1 3 Sylinteriputki 1 4 Mäntä 1 5 Runko 1 6 Nostokartio 1 7 Leukapala 6 8 Anturilevy 300 1 9 Anturilevy 300 1 10 Anturilevy 200 1

Lisätiedot

Käyttöohjeet MOOTTORISAHAN TERÄKETJUN TEROITUSLAITE

Käyttöohjeet MOOTTORISAHAN TERÄKETJUN TEROITUSLAITE Käyttöohjeet MOOTTORISAHAN TERÄKETJUN TEROITUSLAITE DAN 0133 Lue ja perehdy tähän ohjeeseen ennen koneen käyttöönottoa! Läs noga igenom denna bruksanvisning innan du använder maskinen Hyvä asiakas Tutustu

Lisätiedot

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.

SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina. TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa

Lisätiedot

BETONIHIERRIN KÄYTTÖOHJE S120/100/80

BETONIHIERRIN KÄYTTÖOHJE S120/100/80 BETONIHIERRIN KÄYTTÖOHJE S120/100/80 VAROITUKSET Tarkasta öljymäärät seuraavasti: 1. moottorin öljymäärä, varmista että moottorin öljymäärä on riittävä. Moottori rikkoutuu jos öljyä on liian vähän. 2.

Lisätiedot

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE

ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE ELKA STAGE 5 MTB ISKUNVAIMENNIN SÄÄTÖOHJE 1. PAINUMA 2. ULOSVAIMENNUS 3. HIDAS SISÄÄNVAIMENNUS 4. NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 5. MITÄ ISKUNVAIMENNIN ON 6. HIDAS vs NOPEA SISÄÄNVAIMENNUS 1. PAINUMAN ASETTAMINEN

Lisätiedot

Käyttöohje 335XPT. Lue käyttöohje huolellisesti ja ymmärrä sen sisältö, ennen kuin alat käyttää konetta. Suomi

Käyttöohje 335XPT. Lue käyttöohje huolellisesti ja ymmärrä sen sisältö, ennen kuin alat käyttää konetta. Suomi Käyttöohje 335XPT Lue käyttöohje huolellisesti ja ymmärrä sen sisältö, ennen kuin alat käyttää konetta. Suomi Symbolit MERKKIEN SELITYKSET VAROITUS Moottorisahat saattavat olla vaarallisia Huolimaton tai

Lisätiedot

ENNEN HUOLTOTÖIDEN ALOITTAMISTA SUODATTIMIEN VAIHTAMINEN (KÄYTTÄJÄ) HUOLTO. 37 Vallox Oy - All rights reserved

ENNEN HUOLTOTÖIDEN ALOITTAMISTA SUODATTIMIEN VAIHTAMINEN (KÄYTTÄJÄ) HUOLTO. 37 Vallox Oy - All rights reserved ENNEN HUOLTOTÖIDEN ALOITTAMISTA E A Kun avaat koneen oven, turvakytkin (S) katkaisee virran. S VAROITUS Irrota tästä huolimatta koneen pistotulppa aina ennen koneen huoltotöiden aloittamista. Koneita on

Lisätiedot

SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja

SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja SEFFI - kuivaimen käyttöohjekirja (SEFFI Pro Compact, Combi, Team SEFFI Soft Compact, Combi, Team) Käsiin ja jalkoihin tuleville varusteille 1 SEFFI - kuivain Käyttö ohjekirja malleille: SEFFI Pro Compact,

Lisätiedot

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen Yksityiskohtaiset ohjeet, Fiat Doblò paketti- / farmari ajoneuvot (263) 1,6 D Multijet ContiTech kertoo, miten vältät virheet hihnanvaihdon yhteydessä

Lisätiedot

SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet

SALAMANTERI OS200. Asennus- ja käyttöohjeet SALAMANTERI OS200 Asennus- ja käyttöohjeet SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 3 2. Turvaohjeet... 3 3. Asennus... 3 4. Laitteen kuljetus ja siirto... 3 5. Käyttöpaneeli... 4 6. Käyttö... 4 7. Puhdistus ja

Lisätiedot

ABLOY EXEC AVAINJYRSINKONE 6232 KÄYTTÖOHJE

ABLOY EXEC AVAINJYRSINKONE 6232 KÄYTTÖOHJE ABLOY EXEC AVAINJYRSINKONE 6232 KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. TEKNISET TIEDOT JA RAKENNE... 2 2. TURVAOHJEET... 3 3. KONEEN KÄYTTÖ- JA HALLINTALAITTEET... 4 4. AVAINTEN JYRSINTÄ... 5 4.1 Jyrsinnän aloitus...

Lisätiedot

Harjoitus 8. Mäntämoottorin rakenteeseen perehtyminen

Harjoitus 8. Mäntämoottorin rakenteeseen perehtyminen Harjoitus 8 Mäntämoottorin rakenteeseen perehtyminen Harjoituksen tarkoituksena on perehtyä mäntämoottorin rakenteeseen tutustumalla eri osakokonaisuuksiin. Harjoitus tehdään moottoritelineeseen asennetulla

Lisätiedot

ABLOY EXEC AVAINJYRSINKONE 6232 HUOLTO-OHJE

ABLOY EXEC AVAINJYRSINKONE 6232 HUOLTO-OHJE ABLOY EXEC AVAINJYRSINKONE 6232 HUOLTO-OHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. TEKNISET TIEDOT JA RAKENNE... 2 2. TURVAOHJEET... 3 3. KONEEN KÄYTTÖ- JA HALLINTALAITTEET... 4 4. PUHDISTUS JA HUOLTO... 5 5. AVAINTULKIN

Lisätiedot

Rihtausohje. J.Puhakka

Rihtausohje. J.Puhakka Rihtausohje Pyörän vanteen pinnoitus (rihtaus) on aikaa vievä toimenpide, joka vaatii kärsivällisyyttä tekijältään. Tässä on ohje, joka toivottavasti helpottaa osaltaan työn onnistumista. J.Puhakka 1 Pinnat

Lisätiedot

TAKALANAT HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJE

TAKALANAT HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJE TAKALANAT HUOLTO- JA KÄYTTÖOHJE Maahantuoja: Agri-Kymi Oy Kaupinkatu 4 45130 KOUVOLA Varaosat: 020 743 2045 Toimisto: 020 743 2043 toimisto@agrikymi.fi 2 3 4 5 TEKNISET TIEDOT Takalanat Malli Työleveys

Lisätiedot

FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE

FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään Z oom työtelineet ovat paljon enemmän kuin pelkkä työteline. Telineen kiinniytspaloja voidaan liikuttaa portaattomasti pöytäurissa ja pöydän

Lisätiedot

DYNAPAC BG21 BETONIHIERRIN KÄYTTÖOHJE JA VARAOSALUETTELO

DYNAPAC BG21 BETONIHIERRIN KÄYTTÖOHJE JA VARAOSALUETTELO DYNAPAC BG21 BETONIHIERRIN KÄYTTÖOHJE JA VARAOSALUETTELO TURVALLISUUSOHJEET KONEET : Voimanlähteet: sähkö-, paineilma-, bensiini- tai dieselöljymoottori. MERKIT : Turvallisuusohjeissa esiintyvillä sanoilla

Lisätiedot

DEUTSCH. Silent 41 8211-3453-03

DEUTSCH. Silent 41 8211-3453-03 DEUTSCH D Silent 41 8211-3453-03 S SVENSKA R 1 1 R O P 2 2 3 L M M L 3 5 I J K 4 4 K J I N 1. 2 230 V 2 2. 3. 4 SVENSKA S ABC 4. 5. 6. 7. 8. 9. 36 mm 19 mm 10. 11. 5 FI SUOMI SYMBOLIT Koneessa on seuraavat

Lisätiedot

Sågtillsats PA PA 1100 Savværktøj PA PA 1100 Sahalisälaite PA PA 1100 Sagtilbehør PA PA 1100

Sågtillsats PA PA 1100 Savværktøj PA PA 1100 Sahalisälaite PA PA 1100 Sagtilbehør PA PA 1100 Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Bruksanvisning Sågtillsats PA PA 1100 Savværktøj PA PA 1100 Sahalisälaite PA PA 1100 Sagtilbehør PA PA 1100 SE Svenska DK FI NO MERKKIEN SELITYKSET Tunnukset Käytä

Lisätiedot

ROD -tyypin Sulkusyötin

ROD -tyypin Sulkusyötin Standardi: Q/HFJ02027-2000 ROD -tyypin Sulkusyötin KÄYTTÖOHJE Suomen Imurikeskus Oy Puh. 02-576 700-1 - SISÄLTÖ 1. RAKENNE... 3 2. TOIMINTAPERIAATE JA KÄYTTÖTARKOITUS4 3. TUOTTEEN PIIRTEET... 4 4. TYYPPISELITYS...

Lisätiedot

Käyttö. Virtakytkin Näyttö ja painikkeet Kaukosäädin

Käyttö. Virtakytkin Näyttö ja painikkeet Kaukosäädin . Tämä on sähköinen henkilökohtainen lämmitin loimuavalla liekkiefektillä. Lämmittimen toimintaperiaate on kierrättää ilma lämmityselementtien läpi ja puhaltaa ulos lämmintä ilmaa. Turvallisuusohjeet 1.

Lisätiedot

dametric AGS-anturi HUOLTOKÄSIKIRJA AGS-XXX Service Manual FI.docx Lokakuu 12, 2010 / BL Sivu 1 (8)

dametric AGS-anturi HUOLTOKÄSIKIRJA AGS-XXX Service Manual FI.docx Lokakuu 12, 2010 / BL Sivu 1 (8) dametric AGS-anturi AGS-XXX Service Manual FI.docx Lokakuu 12, 2010 / BL Sivu 1 (8) Sisältö 1 Yleistä... 2 2 Anturin asennus ja poisto... 3 3 Kotelon ja putken välinen liitos... 4 4 Kärjen ja kotelon välinen

Lisätiedot

NENTUOTETUKIp.0400244780

NENTUOTETUKIp.0400244780 PÄÄTÄI STUMAKORKEUSENNENASENNUSTA! TEKNI NENTUOTETUKIp.0400244780 SCHWAB ASENNUSOHJE Ennen asennusta: Tarkista, ettei tuotteessa ole kuljetuksen aikana tulleita halkeamia tai kolhuja. Märkätilassa elementti

Lisätiedot

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen Yksityiskohtaiset ohjeet, Ford Focus 2,0 l16v, moottorikoodit EDDB, EDDC, EDDD ContiTech kertoo, miten vältät virheet hihnanvaihdon yhteydessä

Lisätiedot

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen

ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen ContiTech: Asiantuntijavinkkejä hammashihnojen vaihtamiseen Yksityiskohtaiset ohjeet, Audi A3 1,8 l T. moottorikoodi ARZ ContiTech kertoo, miten vältät virheet hihnanvaihdon yhteydessä Hammashihnan vaihdon

Lisätiedot

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv)

AUTOMAN. Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AUTOMAN Mäntäkompressorit (0,75 8,1 kw / 1 11 hv) AH-SUORAVETOSARJA: PIENI, NÄPPÄRÄ JA ÖLJYTÖN AH-sarjan öljyttömät kompressorit on suunniteltu moniin erilaisiin käyttötarkoituksiin. Niiden kunnossapitotarve

Lisätiedot

Irrotettava vetokoukku

Irrotettava vetokoukku Ohje nro Versio Osa nro 30664448 1.0 Irrotettava vetokoukku EU M8901489 Sivu 1 / 13 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000165 A0000172 M8902414 Sivu 2 / 13 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen

Lisätiedot

Kuva 1 esittää tämän moottorin rakennepiirroksen ja ajoitusmerkkien sijainnit. NOKKA-AKSELI AUTOM. KIRISTIN. Kuva 1.

Kuva 1 esittää tämän moottorin rakennepiirroksen ja ajoitusmerkkien sijainnit. NOKKA-AKSELI AUTOM. KIRISTIN. Kuva 1. Kireyden säätö Mitsubishi/Volvo 1.8 16V -bensiinimoottoreissa GATE-VIITE: VALMISTAJA : MALLI : MOOTTORI : M:N TYYPPI : 5514XS/K015514XS MITSUBISHI / VOLVO Carisma, Pajero IQ, Pajero Pinin, Shogun Pinin,

Lisätiedot

Käyttöohje moottorisahalle SHINDAIWA 389s

Käyttöohje moottorisahalle SHINDAIWA 389s Käyttöohje moottorisahalle SHINDAIWA 389s Lue käyttöohje huolellisesti läpi ja varmista, että ymmärrät sen sisällön. Tämä kone on suunniteltu puutavaran katkaisuun. Käytä konetta vain tähän tarkoitukseen.

Lisätiedot

Saab 9-3, Saab Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE.

Saab 9-3, Saab Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SCdefault 900 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Polkupyöräteline, vetolaitteeseen kiinnitettävä Accessories Part No. Group Date

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Kattokiskot. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro

Installation instructions, accessories. Kattokiskot. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro Ohje nro Versio Osa nro 8685942 1.0 Kattokiskot J8401014 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000161 J8401006 Sivu 2 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit

Lisätiedot

CONSTANT FINESS SUNFLEX

CONSTANT FINESS SUNFLEX Tamar terassimarkiisien asennus ja käyttöohje CONSTNT FINESS SUNFLEX 4 5 6 Markiisin osat ja mitat Kiinnikkeiden sijoittelu Kaltevuuden säätö Nivelvarsien säätö samaan tasoon Käyttö ja hoito www.tamar.fi

Lisätiedot

LMM KARTING TEAM. 85 huolto kisakaudella

LMM KARTING TEAM. 85 huolto kisakaudella 85 huolto kisakaudella Lue luokitustodistus -> löytyy AKK:n nettisivuilta Lue sääntökirja -> löytyy AKK:n nettisivuilta Kysele kokeneempien neuvoja Täyshuolto jossa kone puretaan kokonaan tehdään yleensä

Lisätiedot

LMM KARTING TEAM. HS kaasutin

LMM KARTING TEAM. HS kaasutin HS kaasutin HS-175 HS-205 HS 319 A Raket 85 Luokitustodistuksessa sallittu vain tyypit HS-175 ja HS-205 Miniluokassa vaaditaan 12mm +0,00 kuristin Raket 95 ja Micro luokituksessa sallittu vain HS 319 A

Lisätiedot

GYNNSAM-veitset on suunniteltu kestämään ahkeraa käyttöä. Näiden kotikäyttöön suunniteltujen veisten suunnittelussa on hyödynnetty ammattikäyttöön

GYNNSAM-veitset on suunniteltu kestämään ahkeraa käyttöä. Näiden kotikäyttöön suunniteltujen veisten suunnittelussa on hyödynnetty ammattikäyttöön GYNNSAM GYNNSAM-veitset on suunniteltu kestämään ahkeraa käyttöä. Näiden kotikäyttöön suunniteltujen veisten suunnittelussa on hyödynnetty ammattikäyttöön tarkoitettujen veisten vaatimuksia. Takaamme,

Lisätiedot

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN.

UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA. work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. UUSI PENSASLEIKKURIOHJELMA work. don t play. PENSAAT OJENNUKSEEN. PARASTA LAATUA PENSAILLE. Metabo-pensasleikkurit asettavat standardit. Näin tekee myös uusi mallistomme. Uudet pensasleikkurimme vakuuttavat

Lisätiedot

Puukot, sahat ja viilat

Puukot, sahat ja viilat Helsinki 0609 Puukot, sahat ja viilat Malminkaari 12 00700 Helsinki Postios. PL 115 00701 Helsinki p. (09) 350 11, fax (09) 350 1202 sähköposti: koivunen@koivunen.fi www.koivunen.fi Hakemisto Katkoteräveitset...5-1

Lisätiedot

Lue tämä käyttöohje turvallisuusohjeineen huolellisesti ja tarkista, että ramppi on moitteeton ennen quick2go rampin käyttöönottoa.

Lue tämä käyttöohje turvallisuusohjeineen huolellisesti ja tarkista, että ramppi on moitteeton ennen quick2go rampin käyttöönottoa. Lue tämä käyttöohje turvallisuusohjeineen huolellisesti ja tarkista, että ramppi on moitteeton ennen quick2go rampin käyttöönottoa. KÄYTTÖTARKOITUS quick2go alumiiniramppi mahdollistaa esteettömän kulun

Lisätiedot

UUDET KETJUSAHAT 937, 941C, 941CX

UUDET KETJUSAHAT 937, 941C, 941CX TUOTEINFO UUDET KETJUSAHAT 937, 941C, 941CX Oleo-Mac -sahat on suunniteltu huomioiden moninaiset työtarpeet (klapien teko, pienet harvennushakkut, pienten-keskikokoisten puiden kaato). Uudet mallit 937,

Lisätiedot

VAIJERIVINTTURI AJONEUVOIHIN 12V 1588 kg KÄYTTÖOHJEET

VAIJERIVINTTURI AJONEUVOIHIN 12V 1588 kg KÄYTTÖOHJEET VAIJERIVINTTURI AJONEUVOIHIN 12V 1588 kg KÄYTTÖOHJEET Lue käyttöohjeet huolella ennen käyttöä! Alla on listattuna vintturin komponenttejä ja niiden käyttö. Vintturi on tarkoitettu ainoastaan ajoneuvoihin

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Yhdennetty puhelin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22

Installation instructions, accessories. Yhdennetty puhelin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 Installation instructions, accessories Ohje nro 30664283 Versio 1.0 Osa nro Yhdennetty puhelin Volvo Car Corporation Yhdennetty puhelin- 30664283 - V1.0 Sivu 1 / 22 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0801178

Lisätiedot

Valmistettu rankinta päivääsi varten

Valmistettu rankinta päivääsi varten Valmistettu rankinta päivääsi varten SpeedMax XL.404 -sahausjärjestelmä 19HX-ketju + SpeedMax XL -terälaippa + ketjupyörä NOPEAMPI. VAHVEMPI. KESTÄÄ PITEMPÄÄN Käytettävyysaika on ratkaiseva tekijä. Yksityiskohtien

Lisätiedot

INSTRUMENTTIEN TEROITUSKONE

INSTRUMENTTIEN TEROITUSKONE INSTRUMENTTIEN TEROITUSKONE Terävin kärki Käsi-instrumenttien säännöllinen huolto on hammashoidon perusedellytys. Sillä luodaan perusta turvallisille korkealuokkaisille hoitotoimenpiteille. Puhtauden lisäksi

Lisätiedot

Metallilevysarja Z Master Commercial sarjan ajoleikkuri

Metallilevysarja Z Master Commercial sarjan ajoleikkuri Metallilevysarja Z Master Commercial 000 -sarjan ajoleikkuri Mallinro: 5-4790 Form No. 78-59 Rev A Asennusohjeet Huomaa: Pidä leikkuupöydän hihna asennettuna tämän sarjan asennuksen aikana. Sarjan asennus

Lisätiedot

Huolto-opas Kuivausrumpu

Huolto-opas Kuivausrumpu Huolto-opas Kuivausrumpu T5190LE Malli N1190.. Alkuperäiset ohjeet 438 9098-10/FI 2015.09.11 Sisältö Sisältö 1 Merkinnät...5 2 Yleistä...5 3 Huolto...6 3.1 Puhdista nukkasuodattimet...6 3.2 Erikoissuodatin...6

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vakionopeudensäädin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden

Installation instructions, accessories. Vakionopeudensäädin. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden Ohje nro Versio Osa nro 30758297 1.1 31334456, 31334497, 30756431, 30758230 Vakionopeudensäädin IMG-290723 Sivu 1 / 8 Varuste IMG-242205 A0000162 IMG-331411 Sivu 2 / 8 IMG-284902 Sivu 3 / 8 JOHDANTO Lue

Lisätiedot

IKEA 365+ GNISTRA -veitset on suunniteltu arkikäyttöön. Hyvin suunniteltujen yksityiskohtien ja korkean laatunsa ansiosta sarjan veitset soveltuvat

IKEA 365+ GNISTRA -veitset on suunniteltu arkikäyttöön. Hyvin suunniteltujen yksityiskohtien ja korkean laatunsa ansiosta sarjan veitset soveltuvat IKEA 365+ GNISTRA IKEA 365+ GNISTRA -veitset on suunniteltu arkikäyttöön. Hyvin suunniteltujen yksityiskohtien ja korkean laatunsa ansiosta sarjan veitset soveltuvat hyvin jokapäiväiseen ruoanlaittoon.

Lisätiedot

A s Asennusohjeet Pvc-ikkunat

A s Asennusohjeet Pvc-ikkunat A s Asennusohjeet Pvc-ikkunat Onnittelut uusiin ikkunoihin! Toivomme että tulet olemaan tyytyväinen uusien ikkunoiden kanssa monta vuotta eteenpäin. Tästä neuvoja PVC-ikkunoiden asentamiseen ja huoltoon.

Lisätiedot

Nokka-akselin hammashihnan vaihto Volvon B4204T moottorin

Nokka-akselin hammashihnan vaihto Volvon B4204T moottorin Harjoitus 4 Nokka-akselin hammashihnan vaihto Volvon B4204T moottorin Harjoituksen tarkoituksena on perehtyä nykyaikaisen, kahdella sylinterikannen yläpuolisella nokka-akselilla varustetun ottomoottorin

Lisätiedot

MOOTTORISAHALLA TYÖSKENTELY

MOOTTORISAHALLA TYÖSKENTELY MOOTTORISAHALLA TYÖSKENTELY Mootorisahan turvallisuus Takapotkusuoja ja ketjujarru Mootorisahan turvallisuus Takapotkusuoja ja ketjujarru Turvaliipaisin Mootorisahan turvallisuus Takapotkusuoja ja ketjujarru

Lisätiedot

mcd020fi_mjk310st_v1.doc

mcd020fi_mjk310st_v1.doc 1 Tässä dokumentissa esitetty seuraavia osakokoonpanoja tilausnumeroineen yleisistä kulutusosista ja huolto-ohjeita laitteen kunnossapitoon: SIVU 1 SIVU 2. SIVU 3. SIVU 4. SIVU 5. SIVU 6. SIVU 7. SIVUT

Lisätiedot

Työsylinteri. 41 2-6 Kytkimen käyttölaitteet. Työsylinteri, muutettu malli. Yleistä

Työsylinteri. 41 2-6 Kytkimen käyttölaitteet. Työsylinteri, muutettu malli. Yleistä 41 2-6 Kytkimen käyttölaitteet Työsylinteri Yleistä Työsylinteri on rengasmainen hydraulisylinteri, joka on sijoitettu kytkimen koteloon kytkinakselin ympärille. Työsylinteri muodostuu ulkopuolella olevasta

Lisätiedot

XK65 XK90 POLTTOMOOTTORI. Käyttöohje

XK65 XK90 POLTTOMOOTTORI. Käyttöohje XK65 XK90 POLTTOMOOTTORI Käyttöohje HUOMIO! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä ja noudata kaikkia annettuja ohjeita. Säilytä ohjeet myöhempää tarvetta varten. Maahantuoja: ISOJOEN KONEHALLI

Lisätiedot

Luentojen viikko-ohjelma

Luentojen viikko-ohjelma Luentojen viikko-ohjelma periodi viikko aihe opettaja 1 35,36 Johdanto, historiaa, suunnittelu, CE -merkki, kuormitus, kestävyys, materiaalit, valmistus Yrjö Louhisalmi 1 37,38,39 liitososat ja liitokset:

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Lumiketju. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 14 R7700468

Installation instructions, accessories. Lumiketju. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 14 R7700468 Installation instructions, accessories Ohje nro 30664147 Versio 1.0 Osa nro Lumiketju R7700468 Volvo Car Corporation Lumiketju- 30664147 - V1.0 Sivu 1 / 14 Varuste A0000162 R7700458 Sivu 2 / 14 R7700448

Lisätiedot

MJH-240 DTG (200hp) Koottuna

MJH-240 DTG (200hp) Koottuna 1 Tässä dokumentissa esitetty seuraavia osakokoonpanoja tilausnumeroineen yleisistä kulutusosista ja huolto-ohjeita laitteen kunnossapitoon: SIVU 1. SIVU 2. SIVU 3. SIVU 4. SIVUT 5 ja 6. SIVU 7. SIVU 7.

Lisätiedot

DEUTSCH. Silent 40 Batt 8211-3453-02

DEUTSCH. Silent 40 Batt 8211-3453-02 DEUTSCH D Silent 40 Batt 8211-3453-02 S SVENSKA R 1 1 R O P 2 2 3 L M M L 3 5 I J K 4 4 K J I N 1. 2 230 V 2 2. 3. 4 SVENSKA S A BC 4. 5. 6. 7. 8. 9. 36 mm 19 mm 10. 11. 5 FI SUOMI SYMBOLIT Koneessa on

Lisätiedot

3.5 KG 9.4KG 17,0 KG

3.5 KG 9.4KG 17,0 KG TOIMENPITEET. 5.PAINEMITTARIN TARKASTUS JA PAINEEN MITTAAMINEN. 5.1 PAINEMITTARINNEULAN PITÄÄ OLLA VIHREÄLLÄ ALUEELLA PIENEN MITTARIIN NAPUTTELUN JÄLKEENKIN. 5.2 TARKISTUSMITTARILLA MITATAAN SÄILIÖN PAINE

Lisätiedot