Puheenjohtaja: Seuraavana Tarja Kautto, Uusimaa, valmistautuu Reijo Lemettinen, Pohjois-Karjala.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puheenjohtaja: Seuraavana Tarja Kautto, Uusimaa, valmistautuu Reijo Lemettinen, Pohjois-Karjala."

Transkriptio

1 Tämä on aika vesitetty ja kaikki sellaiset sanat, kuten "terve kilpailu" ym. ovat hyvin tulkinnanvaraisia. Esitän, että pysyttäisiin puoluehallituksen esityksessä. On vahinko, että eilen käytyä keskustelua analogisesta ja digitaalisista kanavista ei ole otettu huomioon. Siinä oli selvä esitys siitä, että ei jaettaisi kanavia tässä vaiheessa vanhan tekniikan varassa, vaan nojattaisiin uuteen tekniikkaan. Sillä on hyvin hyvät taloudelliset, samoin kulttuuri- ja työllisyyspoliittiset perustelut. En tee tässä sinänsä mitään esitystä, mutta halusin lausua mielipiteen, ettei ole viisasta lähteä tälle tielle, jolle puoluejohto ja eduskuntaryhmä näyttävät lähteneen. Se ei perustu riittävään harkintaan. Tässä tehdään tyhmyys. Puheenjohtaja: Seuraavana Tarja Kautto, Uusimaa, valmistautuu Reijo Lemettinen, Pohjois-Karjala. Kautto, Tarja (Uudenmaan piiri): ToVeri puheenjohtaja! Kannatan edustaja Kiurun tekemää esitystä siltä osin, että puoluehallituksen alkuperäinen esitys pidettäisiin voimassa eikä valiokunnan esitystä. Ymmärrän, että tässä asiassa on sellainen tunne, että katsotaan tässä olevan muitakin kysymyksiä kuin itse asia. Koetaan ehkä helposti, että tähän liittyisi joitakin henkilöpoliittisia näkemyksiä. Kyse ei ole siitä, vaan kannan osaltani huolta, kuinka Ylen tulee käymään tulevaisuudessa ja kuinka voimme taata laadullista, hyvää ohjelmaa, ettei kaikilta kanavilta tule pelkkiä pelejä ja erilaisia amerikkalaisia filmejä. (Puheenjohtaja: Huomautan, ettei täällä enää käydä yleiskeskustelua, vaan täytyy joko ehdottaa tai kannattaa). Arvoisa puheenjohtaja! Kannatin juuri tehtyä esitystä. Puheenjohtaja: Se riittää! Seuraavana Reijo Lemettinen, Pohjois-Karjala, valmistautuu Lauri Kähkönen, Pohjois-Karjala. Lemettinen, Reijo (Pohjois-Karjalan piiri): Toveri puheenjohtaja! Esitän kannanottonani toiseen kohtaan edelleen, että siitä poistetaan kolme sanaa "tullessa kilpailun piiriin", koska täällä vakuuteltiin, että jälkisyntyinen. Minkä takia ne sanat siellä ovat? Puheenjohtaja: Seuraavana Lauri Kähkönen, Pohjois-Karjala, ja valmistautuu Arvo Salo. Helsinki. Kähkönen, Lauri (Pohjois-Karjalan piiri): Kannatan Reijo Lemettisen tekemää muutosesitystä. Puheenjohtaja: Seuraavana Arvo Salo, Helsinki, valmistautuu Tarja Filatov, Etelä-Häme. Salo, Arvo (Helsingin piiri): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit! Minäkin mielelläni kannattaisin Sakari Kiurun esitystä paremman puutteesta, mutta esitys, 481

2 jonka tekisin, jos puheenjohtaja sallisi, olisi se, että neljäs kanava pantaisiin jäihin sillä perustelulla, että neljännen kanavan antaminen esimerkiksi Sanoma Oy:n nykyiselle nimelle tai omistajalle, Erkon perheelle, olisi täysin mahdotonta esimerkiksi Yhdysvaltain kaltaisessa kapitalistisessa mutta kartellittomassa järjestelmässä. Kun tätä jäihin panemisen ehdotusta ilmeisesti ei saa tehdä, tyydyn siihen, että kannatan hengessä sitä valistunutta katsojan ja kuulijan kantaa, jonka toveri Kiuru esitti. Puheenjohtaja: Seuraavana Tarja Filatov, Etelä-Häme. Filatov, Tarja (Etelä-Hämeen piiri): Hyvät toverit! Postin tilanteeseen, minkä takia siihen on kirjoitettu "tullessa kilpailun piiriin" tarkoittaa sitä, että itse asiassa jo edelliseltä hallitukselta, jossa emme olleet mukana, tuli laki, joka avasi kilpailun. Se tarkoittaa sitä, että jos joku hakee toimilupaa, lain mukaan se on annettava. Mutta kun näitä toimilupia ei ollut haettu silloin, kun näitä vastauksia on tehty, silloin itse asiassa sitä kilpailua ei ole vielä ollut olemassakaan, vaan se tulee vasta silloin, kun toimilupia haetaan ja kenelle niitä jatkossa myönnetään, jos myönnetään, ja millaisin perusteluin. Tämä selittää sen, miksi siinä on mukana sana "tullessa". Eilen varmaan jo käytiin keskustelua digitalisoinnista. Siihen ei sen enempää. Puheenjohtaja: Keskustelu esityksestä 97. on päättynyt. Keskustelun kuluessa on Reijo Lemettinen Lauri Kähkösen kannattamana esittänyt poistettavaksi kohdasta 2. sanat "tullessa kilpailun piiriin". Nämä sanat voitaneen poistaa. Poistetaan. Tulkitsin niin, että Sakari Kiuru teki ehdotuksen 4. kappaleen muotoiluksi siten, että se olisi puoluehallituksen esittämässä muodossa. Tätä ehdotusta ovat kannattaneet Tarja Kautto ja Arvo Salo. Selostus voitaneen hyväksyä. Hyväksytään. Tiedustelen, voidaanko Sakari Kiurun ehdotus hyväksyä yksimielisesti. Hyväksytään yksimielisesti. Puoluehallituksen esitys puoluekokouksen päätökseksi hyväksyttäneen yllä mainituin muutoksin puoluekokouksen päätökseksi. Hyväksytään. 482 Joukkoviestinnälle on ollut viime vuosina ominaista lehdistön omistussuhteiden uudelleenjärjestelyjä kiristynyt kilpailutilanne sekä sähköisessä joukkoviestinnässä kiihtyvä tekninen kehitys (mm. digitalisoituminen) ja pyrkimys uusiin valtakunnallisiin kanavaratkaisuihin. Maakunnallinen sanomalehdistö on ryhmittäytynyt uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi samalla kun suurimmat sanomalehdet ovat vaihtaneet

3 osaomistuksia pohjoismaisten viestintäyritysten kanssa. Lehtien tilaajapohjaiset levikit ovat suurtyöttömyyden oloissa laskeneet. Sekä kotimaisten viestintäyhtiöiden että kansainvälisten toimijoiden kiinnostus kaupalliseen sähköiseen viestintään Suomessa on lisääntynyt. Erityinen huomio on kiinnittynyt uuteen valtakunnalliseen, mainosrahoitteiseen televisiokanavaan ja valtakunnalliseen mainosradioon. Sosialidemokraattinen lehdistö on pyrkinyt vakiinnuttamaan asemaansa kiristyneessä kilpailu- ja taloustilanteessa sekä lujittamaan mahdollisuuksia kaupallisesti kannattavassa radiotoiminnassa. Merkittävästi lehdistötuen ja ay-lehtisetelien varassa toimiva sos.dem. lehdistö on väistämättömien muutosten edessä lähivuosina. 1. Valtion lehdistötuella on edelleen tärkeä merkitys viestinnän moniarvoisuuden turvaajana, vaikka tuki onkin vähentynyt alle viidesosaan vuoden 1990 tasosta. Monipuolisen lehdistökirjon säilyttämiseksi tuki tulisi vakiinnuttaa vuoden 1996 tasolle vaalikauden loppuun asti. 2. Postitoiminnan on turvattava haja-asutusalueiden posti- ja jakelupalvelujen saatavuus ja kohtuullinen hintataso. Pääsyn erilaisiin tietoverkkoihin ja sähköisten tietopalvelujen käytön on oltava kaikkien kansalaisten ulottuvilla. Tämän turvaamisessa on kouluilla ja kirjastoilla keskeinen asema. 3. Viestinnän liiallisen keskittymisen estäminen on tärkeää terveen kilpailun ja viestinnän moniarvoisuuden kannalta. Myös riittävä kotimainen omistus eri viestintävälineissä on omiaan ehkäisemään epäterveitä ilmiöitä. 4. Yleisradion asemaa keskeisimpänä, kansalaisten kannalta tärkeimpänä sekä teknisesti johtavana sähköisen joukkoviestinnän toimijana on turvattava. Erityisesti on korostettava Yleisradion tehtävää kansallisena kulttuurilaitoksena. Samalla voidaan harkita ratkaisuja, jotka lisäävät tervettä kaupallista ja ohjelmanteon kilpailua televisiossa ja radiossa. Puheenjohtaja: Otetaan käsiteltäväksi aloitteet 98. Demari muutetaan 6-päiväiseksi sanomalehdeksi, 99. Demarilehden kehittäminen, 100. Myös alueja maakuntalehtien toimintaedellytykset on turvattava ja 101. SDP:n pää- ja piirilehdet yhdistettävä uudentyyppiseksi lehdeksi, jotka esittelee valiokunnan puheenjohtaja Hannu Penttilä. 483

4 Penttilä, Hannu (aloite-jajulkilausumavaliokunta): Aloitteissa käsitellään omaa lehdistöämme, josta keskustelu eilisillan myöhäisinä tunteina oli lämminhenkinen ja moniarvoinenkin, siinä mielessä valiokunnassa yhteenveto salissa tehdyistä selkeästi ristiriitaisista esityksistä on toivottavasti realistinen ja kuuluu seuraavasti: "Puoluekokous kiirehtii avoimen ja realistisen sosialidemokraattista lehdistöä koskevan kehittämiskeskustelun käymistä sekä valtakunnalliset että alueelliset näkökohdat ja tarpeet huomioon ottaen. Keskustelun tuloksia voidaan arvioida esim. kevään 1997 puoluevaltuustossa. Lehdistötuen osalta puoluekokous viittaa joukkoviestintäkannanoton kohtaan 1." Puheenjohtaja: Keskustelu aloitteista Ensimmäinen puheenvuoro Osmo Keinäsellä, Pohjois-Karjala, valmistautuu Raimo Järvinen, Pirkanmaa. Keinänen, Osmo (Pohjois-Karjalan piiri): Kun viime yönä keskustelimme aloitteista puoluehallituksen esitysten kohdalta, siihen tuli myös muutosesitys. Valiokunnan esitys on muuttunut siitä, mitä on puoluehallituksen esitys. Toivon, että seuraava ponsi voitaisiin liittää valiokunnan esitykseen seuraavan sisältöisenä: "Puoluekokous pitää tärkeänä sos.dem. piirilehtien merkitystä sosialidemokraattisena tiedon välittäjänä maakunnissa. Valtion lehdistötuki sos.dem. piirilehdille tulee vakiinnuttaa vähintään vuoden 1996 tasolle vaalikauden loppuun asti. Työväen lehdistötuki tulee jakaa tasapuolisemmin Demarin ja piirilehtien kesken." Valiokunnan esityksessä pidän hyvänä sitä, että puoluevaltuusto kävisi hyvän, kehittävän ja rakentavan keskustelun ja ottaisi huomioon ponsiesityksen. Puheenjohtaja: Seuraavana Raimo Järvinen, Pirkanmaa. Järvinen, Raimo (Pirkanmaan piiri): Toveri puheenjohtaja, hyvät puoluekokoustoverit! Kun puhutaan lehdistötuesta, haluaisin, että lehdistötuen taso hoidettaisiin herra ministereiden toimesta. Antaahan Lissu 4H-kerhollekin työllistämistukea, niin eiköhän pystytä järjestämään, että lehdistötukikin pysyy tässä. Puhumme uskosta, toivosta ja rakkaudesta omaan lehdistöön. Rakkaudesta omaan lehdistöön kannatan Keinäsen ponsiesitystä. Puheenjohtaja: Jouni Backmanilla puheenvuoro. Backman, Jouni (puoluehallitus): Ponsi sisältää juuri sen tyyppisiä asioita, joita pitäisi valmistella käsiteltäväksi puoluevaltuustolle. Pidän huonona, jos puoluekokous siirtää asian puoluevaltuuston käsittelyyn, mutta samalla ponnen kautta ottaa asiasisältöön kantaa, kun se kuitenkin esittää asian valmisteltavaksi puoluevaltuustoon. Siinä on sen tyyppisiä kannanottoja, jossa määritellään yksit- 484

5 täisiä markkamääriä, sidonnaisuuksia rahan jakamiseen ym, joita käsittääkseni puoluekokous ei ole paras paikka käsittelemään vaan puoluevaltuusto. Sen vuoksi toivon, että valiokunnan kannanotto riittäisi, ja asia käsitellään puoluevaltuustossa perusteellisen valmistelun pohjalta. Puheenjohtaja: Voidaanko aloite- ja julkilausumavaliokunnan esitys tältä kohdalta hyväksyä? Hyväksytään. Puoluehallituksen esitys puoluekokouksen päätökseksi hyväksyttäneen valiokunnan esittämässä muodossa. Hyväksytään. Puoluekokous kiirehti avoimen ja realistisen sosialidemokraattista lehdistöä koskevan kehittämiskeskustelun käymistä sekä valtakunnalliset että alueelliset näkökohdat ja tarpeet huomioon ottaen. Keskustelun tuloksia voidaan arvioida esim. kevään 1997 puoluevaltuustossa. Lehdistötuen osalta puoluekokous viittasi joukkoviestintäkannanoton kohtaan 1. Puheenjohtaja: Keskustelun kuluessa on Osmo Keinänen ehdottanut hyväksyttäväksi ponnen, jota Raimo Järvinen on kannattanut. Ponsi kuuluu seuraavasti: "Puoluekokous pitää tärkeänä sos.dem. piirilehtien merkitystä sosialidemokraattisena tiedon välittäjänä maakunnissa. Valtion lehdistötuki sos.dem. piirilehdille tulee vakiinnuttaa vähintään vuoden 1996 tasolle vaalikauden loppuun asti. Työväen lehdistötuki tulee jakaa tasapuolisemmin Demarin ja piirilehtien kesken." Tästä asiasta on äänestettävä. Teen seuraavan äänestysesityksen. Jotka hyväksyvät Osmo Keinäsen ponsiesityksen, äänestävät "jaa", jotka sitä vastustavat, äänestävät "ei". Äänestysesitys hyväksyttäneen. Hyväksytään. Koeäänestys Puheenjohtaja: Pyydän "ei"-äänestäjiä nostamaan korttinsa. Riittää! Sen jälkeen "jaa"-äänestäjien kortit" Pieni vähemmistö. Puoluekokous on hylännyt Osmo Keinäsen ponsiesityksen. Puheenjohtaja: Liikenne- ja viestintäaloitteet ovat tulleet käsitellyksi. Kohta on loppuun käsitelty. Puheenjohtajaksi siirtyi Sari Paajanen. 485

6 21.8. Ympäristö-ja asuntoaloitteet (esitykset ) Puheenjohtaja: Siirrymme käsittelemään esityslistan kohtaa Ympäristö-ja asuntoaloitteet. Pyydän valiokunnan puheenjohtajaa esittelemään valiokunnan muutosehdotukset. Penttilä, Hannu (aloite-ja julkilausumavaliokunta): Toveri puheenjohtaja! Valiokuntaan tuli ympäristö-ja asuntoaloitteista ensinnäkin aloite 108. Talousmetsien lisäsuojelusta tulee luopua. Valiokunnan käsittelyssä todettiin, että on syytä muuttaa puoluehallituksen lausuntoa ja aktiivisesti todeta: "Puoluekokous kehottaa puoluehallitusta toimimaan siten, että suomalaisen metsätalouden kestävän kehityksen edellytykset turvataan." Puheenjohtaja: Keskustelu alkaa. Ensimmäinen puheenvuoro Pertti Salolla, Keski-Suomi, valmistautuu Veijo Koskinen, Keski-Suomi. Salo, Pertti (Keski-Suomen piiri): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit! Siitä huolimatta, vaikka valiokunta muutti esitystä, teen muutosesityksen kohtaan 108. "Puoluekokous edellyttää suomalaisen teollisuuden toteuttamaan toiminnassaan kestävän kehityksen periaatetta." Puheenjohtaja: Seuraavana Veijo Koskinen, Keski-Suomi. Koskinen, Veijo (Keski-Suomen piiri): Toveri puheenjohtaja! Kannatan Pertti Salon tähän kohtaan tekemää esitystä. Muita puheenvuoropyyntöjä ei ole, joten päätän keskustelun. Hannu Penttilällä on puheenvuoro. Penttilä, Hannu (aloite- ja julkilausumavaliokunta): Arvoisa puheenjohtaja! Ensinnäkään näissä kahdessa muotoilussa ei ole sävyn eikä linjan suhteen mitään eroa, mutta muutama asiasisältöero ehkä on löydettävissä. Kun kirjoitettuun tekstiin muutimme käsitteen "metsätalouden", se luonnollisesti kattaa koko tuotantoketjun kannoilta paperiksi saakka. Sitä vastoin "metsäteollisuuden" on suppeampi käsite. Kuten suullisesti korjasin valiokunnan esitystä, se on hieman laajempi ja sinänsä kattaa viime viikkoisen hallituksenkin käsittelyn näissä toimissa. Voisin pyytää, että valiokunnan esitys voitaisiin hyväksyä, koska se on oman ymmärrykseni mukaan hieman laajempi kuin sinänsä hyvä keskisuomalainen esitys. Puheenjohtaja: Katsooko edustaja Pertti Salo voivansa yhtyä valiokunnan puheenjohtajan käsitykseen? 486

7 Salo, Pertti (Keski-Suomen piiri): Ei! Puheenjohtaja: Suoritamme asiasta äänestyksen. Valiokunnan esitys on "jaa", Pertti Salon esitys "ei". Koeäänestys Puheenjohtaja: Pyydän valiokunnan esityksen kannalla olevia nostamaan "jaa"-kortit. Voitte laskea! Pertti Salon esitystä kannattavat, "ei"-lippu ylös! Valiokunnan esitys on voittanut äänestyksen. Valiokunnan esitys hyväksyttäneen puoluekokouksen päätökseksi. Hyväksytään. Puoluekokous kehotti puoluehallitusta toimimaan siten, että suomalaisen metsätalouden kestävän kehityksen edellytykset turvataan. Puheenjohtaja: Siirrymme käsittelemään aloitteen 113. Verohelpotukset työllisyyttä ja vanhaa asuntokantaa parantamaan. Valiokunnan puheenjohtaja Hannu Penttilä! Penttilä, Hannu (aloite- ja julkilausumavaliokunta): Arvoisa puheenjohtaja! Tätä koskeva esitys ympäristöveroista on otettu huomioon siinä luonnoksessa, joka on kylläkin vielä käsittelyn osalta auki sisäpoliittisessa asiakirjassa. Asiakirjan merkittävyyteen nähden sen paikka on pikemminkin siellä kuin muutosesityksenä tähän kohtaan. Valiokunta esittää, että puoluekokous hyväksyy puoluehallituksen päätösesityksen. Puheenjohtaja: Puheenvuoropyyntöjä ei ole. Puoluehallituksen esitys puoluekokouksen päätökseksi hyväksyttäneen. Hyväksytään. Puoluekokous viittasi talous-, työllisyys- ja verokannanottoon ja veroaloitteista annettuihin lausuntoihin. Tulisi selvittää, onko mahdollista tehdä korjaustoiminta vähennyskelpoiseksi. Tämän tapainen vähennysoikeus tulisi kuitenkin rajata verotuksellisesti todettaviin palkkamenoihin ja vähennys tulisi tehdä verosta. Puheenjohtaja: Esityslistan kohta Ympäristö- ja asuntoaloitteet on loppuun käsitelty. Puheenjohtajaksi siirtyi Leena Piikivi Alue-, kunnallis- ja maaseutualoitteet (esitykset ) Puheenjohtaja: Hyvät toverit! Siirrymme käsittelemään esityslistan kohtaa niiltä osin kuin asioita vietiin viime sydänyön hetkinä aloite-ja julkilausu- 487

8 mavaliokuntaan lisäpohdintaa varten. Siirrymme käsittelemään esitystä 115. Kannanotto kunnallis- ja aluepolitiikasta, josta ensin esittely. Hannu Penttilä, ole hyvä! Penttilä, Hannu (aloite- ja julkilausumavaliokunta): Kannanotto kunnallis- ja aluepolitiikasta, kuten esityskirjan muutkin kannanotot ja tekstit, on laadittu useampi kuukausi sitten. Tänä keväänä kokonaisuus on kehittynyt siten, että on tiedossa Aluehallinto uudistuksen tavoitteita ja yksityiskohtaisia linjauksiakin. Sen takia oli ymmärrettävää, että eilisessä keskustelussa haluttiin täydentää puoluehallituksen esitystä uudella kohdalla 15. Edustajat Luukkainen ja Sahi tekivät kaksi esitystä, jotka olivat enemmän tai vähemmän ristiriitaisia. Valiokunta joutui luonnollisesti käsittelemään tältä kannalta uutta kohtaa 15. Emme löytäneet mitään uutta totuutta asiaan tai kompromissia, vaan tässä asiassa on ehkä syytä löytää puolueemmekin linja. Valiokunnan käsittelyssä valiokunnan enemmistö katsoi, että edustaja Heikki Luukkainen esitys uudeksi kohdaksi 15. olisi tarpeen täydentämään puoluehallituksen esitystä. Tämän johdosta esitämme, että kohta 15. tulisi kuulumaan: "15. Hallituksen asettaman Aluehallinto uudistuksen tavoitteet koota, selkeyttää, tehostaa ja keventää valtion aluehallintoa ovat oikeita. Uudistuksella tulee päästä vaikuttavuudeltaan nykyistä tehokkaampaan järjestelmään, jossa keskushallinnon tulosohjauksen ja kunnista lähtevän alueellisen kehittämisnäkemyksen yhteensovittamisella edesautetaan talouskasvua ja työllisyyttä. Tavoitteet voidaan saavuttaa kokoamalla yhteen elinkeinotehtäviä hoitavat alueviranomaiset, mukaan lukien maaseutuelinkeinopiirit tulosohjattuihin, yhtenäisesti toimiviin elinkeino- ja työvoimakeskuksiin sekä keskittämällä yleistä järjestystä ja turvallisuutta, oikeusvarmuuteen liittyviä tehtäviä, lupahallintoa, tarkastusta ja valvontaa lääninhallituksiin. Elinkeino- ja työvoimakeskusten sekä lääninhallitusten aluejaon tulee perustua maakuntajakoon. Lääninhallitusten tehtävien edelleen muuttuminen mahdollistaa läänien määrän vähentämisen. Uudistus tulee toteuttaa yhteistyössä henkilöstön kanssa niin, ettei sen seurauksena lisätä työttömyyttä." Puheenjohtaja: Avaan keskustelun. Ensimmäisen puheenvuoron käyttää Pentti Sahi, Keski-Suomi, ja valmistautuu Seija Vuorenpää, Pohjois-Karjala. Sahi, Pentti (Keski-Suomen piiri): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit! Koska esitykseni siitä, että "ennen päätöksiä lääninjaon muutoksista tulee perusteellisemmin selvittää keskushallinnon, läänien maakunnallisten liittojen sekä työvoima-ja elinkeinokeskusten tehtävät ja alueelliset rajat", ei ole valiokunnan esityksessä, pidän tässä tapauksessa valiokunnan lisäysesitystä tarpeettomana, ja hyvin puolueuskollisena esitän, että puoluehallituksen alkuperäinen esitys ilman valiokunnan lisäystä tulee puoluekokouksen päätökseksi. 488

9 En pidä järkevänä valiokunnan esitystä, joka on jopa tuoreen SAK:n edustajakokouksen tässä asiassa tekemän kannanoton vastainen. Olen tarkkaillut tätä kokousta, ja mieleeni on monessa asiassa, niin myös tässä, tullut vaikkapa Väinö Linnan sanat isänmaasta. Meidän on koetettava edelleen rakentaa sitä sellaiseksi, että heikoimmillekin olisi jotakin muuta kuin pelkästään tilaisuus kokea pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Uskon, että esitykseni ei ole tämän ajatuksen kanssa ristiriidassa. Siis: puoluehallituksen alkuperäinen esitys! Puheenjohtaja: Seuravana Seija Vuorenpää, Pohjois-Karjala, valmistautuu Markku Mononen, Pohjois-Karjala. Vuorenpää, Seija (Pohjois-Karjalan piiri): Toveri puheenjohtaja! Kannatan Pentti Sahin tekemää äskeistä ehdotusta. Puheenjohtaja: Seuraavana Markku Mononen, Pohjois-Karjala, ja valmistautuu Kimmo Kiljunen, Uusimaa. Mononen, Markku (Pohjois-Karjalan piiri): Lääninuudistusasiassa saanen sanoa sen verran, että kun on aina vedottu, että me pohjoiskarjalaiset olemme jotenkin vahvasti identiteetinomaisia läänikysymyksen suhteen ja hieman tunteenomaisiakin, niin kyllä välillä on tuntunut siltä, että tässä ollaan meiltä mummoa myymässä, ilman että meiltä kysytään, kenelle myydä ja millä hinnalla. Tarjouskilpailun välttämiseksi mummo ei ole myynnissä. Itse asiaan. Kohta 15. on mielestäni, meidän useimpien mielestä, hyvin pitkälti myös oikeaa asiaa. Elinkeino- ja työvoimakeskusten kehittäminen, toimintojen tehostaminen ja tiivistäminen maakuntien sisällä on oikea asia, sitä tarvitaan. Sillä voidaan saada aikaan säästöjä. Sen sijaan jos joku alue Suomesta haluaa perustaa suurläänin - täällä on sellaisiakin alueita - niin miksi ei! Annetaan koemahdollisuus, verrataan, kumpi on parempi. Jos me pohjoiskarjalaiset toteamme, että voi hyvä tavaton, kun tuo suurlääni onkin mukava ja hauska asia, niin kyllä me varmaan tulemme perässä. Kannatan aiempia esityksiä, koska muutakaan vaihtoehtoa tässä vaiheessa ei ole Puheenjohtaja: Seuraavana Kimmo Kiljunen, Uusimaa. Kiljunen, Kimmo (Uudenmaan piiri): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit! Hallitusohjelmassa ilmaistu kanta yhtä lailla kuin Aluehallinto uudistuksen tavoitteet, jotka on määritelty sillä tavalla, että valtion aluehallinnossa on pyrittävä selkeään järjestelmään, on pyrittävä kokoamaan, tehostamaan ja keventämään aluehallintoa, on erinomaisen oikea. Peruslähtökohta on aivan oikea. Itse asiassa esitys kohdaksi 15. on perusteltu, paitsi kahden viimeisen lauseen osalta, koska siitä, että valtion aluehallinto koottaisiin ja selkeytettäisiin, tehos- 489

10 tettaisiin ja kevennettäisiin, ei välttämättä seuraa se, että läänien määrää on vähennettävä. Päinvastoin, siinä voi olla muunkin tyyppisiä mahdollisuuksia. Sen vuoksi esitän, että poistettaisiin kaksi viimeistä lausetta, eli "Lääninhallitusten tehtävien edelleen muuttuminen mahdollistaa läänien määrän vähentämisen. Uudistus tulee toteuttaa yhteistyössä henkilöstön kanssa niin, ettei sen seurauksena lisätä työttömyyttä." Puheenjohtaja: Keskustelu päättyy. Keskustelun kuluessa on aloite-ja julkilausumavaliokunnan esityksestä poiketen Pentti Sahi Seija Vuorenpään kannattamana tehnyt esityksen, että pidättäydytään aikaisemmassa puoluehallituksen esittämässä muodossa. Sen lisäksi Kimmo Kiljunen on esittänyt, että poistetaan valiokunnan esittämästä muotoilusta kaksi viimeistä lausetta. Tätä ei kuitenkaan ole kannatettu, joten esitys raukeaa. Teen koeäänestysesityksen. Ne, jotka ovat aloite- ja julkilausumavaliokunnan mietinnän mukaisen version kannalla, äänestävät punaisella "jaa"-kortilla, ja ne, jotka ovat Pentti Sahin esityksen kannalla, äänestävät keltaisella "ei"-kortilla. Koeäänestys Puheenjohtaja: Pyydän ensiksi "jaa"-äänestäjiä kohottamaan lappunsa. Kiitoksia. Seuraavaksi "ei"-äänestäjät". On ilmeistä, että "jaa"-äänet voittivat, eli kohdaksi 15. on tullut aloite- ja julkilausumavaliokunnan mietinnön mukainen versio. Puoluehallituksen esitys hyväksyttäneen puoluekokouksen päätökseksi valiokunnan esittämin muutoksin. Hyväksytään. Kunnat ja alueet uusien haasteiden edessä Suomen kunnat ja alueet ovat edellisiin kunnallisvaaleihin ja edelliseen puoluekokoukseen verrattuna täysin uudessa tilanteessa. Euroopan yhteismarkkinat ulottuvat nyt Suomeen, maamme on täysivaltainen jäsen Euroopan unionissa ja pyrkii osaltaan täyttämään Euroopan talous-ja rahaliiton (Emu) lähentymiskriteerit. Muuttunut tilanne asettaa kunnille ennennäkemättömiä haasteita. Kunta- ja alueyksikkömme ovat joutuneet yhteismarkkinoilla yhä kovenevaan Euroopan alueiden väliseen kilpailuun. Kansantalouttamme, aluetalouksia ja kuntia ravistellut syvä kriisi on voitettu vasta osin. Sosialidemokraattien tehtävänä on johtaa elpymistä tukevaa muutostyötä myös maamme kunnissa. 490

11 Kunnat toimivat kansalaisten muodostamina itsehallinnollisina yksikköinä laaja-alaisesti kansalaisten hyvinvoinnin ja työllisyyden turvaamiseksi. Haasteisiin vastaaminen edellyttää kunnilta ja niiden päättäjiltä rohkeaa ennakkoluulottomuutta ja korkeaa moraalia. Maaseudun ja kaupunkien kehittäminen ovat rinnakkaisia, toisiaan tukevia tavoitteita. Sosialidemokraatit torjuvat kaupunki-ja maaseutukuntien vastakkainasettelun, sillä se vahingoittaa molempia. 1. Maamme kuntien ja alueiden on kansainvälistyttävä, luotava kestävät seudulliset strategiat ja sitoutettava eri osapuolet niihin. Muuttunut tilanne vaatii kunnilta uudenlaista yhteistyöhakuisuutta, kykyä tunnistaa oman alueen vahvuustekijät ja luoda niihin nojaavat yhteiset seutukunnittaiset kehittämislinjat. 2. Päätöksenteko- ja hallintojärjestelmää on kevennettävä ja yksinkertaistettava. Päätösvaltaa on siirrettävä lähemmäs kansalaisia, suoraan kansalaisille vastuussa oleville kunnille. Alue- ja keskushallintoa tulee asteittain supistaa kuntien vahvistuessa. Kunnat ja seutukunnat ovat suomalaisen hyvinvoinnin perusta Sosialidemokraattien tavoitteena on toimiva, vastuullinen ja vahva kunnallinen itsehallinto. Vahvat, yhteistyökykyiset kunnat ovat suomalaisen kansanvallan, kansalaisten hyvinvoinnin ja alueittemme kansainvälisen kilpailukyvyn perusta. Kansainvälinen ja kansallinen verkottuminen, yhteistyökyky, tehokas seudullinen elinkeino- ja hyvinvointipolitiikka, kumppanuus alueen yritysten kanssa sekä kestävä ja viihtyisä ympäristö ovat menestyvän kunnan tunnusmerkkejä. Seutukunnittainen voimien kokoaminen on koko Suomen elinehto. Hyvinvoinnin turvaaminen Euroopan alueiden välisen kovenevan kilpailun olosuhteissa edellyttää, että maamme kunnat liittoutuvat seuduittain nykyistä voimakkaammiksi yksiköiksi ja luovat omiin vahvuuksiin nojaavat elinkeino- ja palvelustrategiat. Kuntien verotulot ovat kasvaneet odotettua nopeammin, mutta kuntatalous pysyy lähivuodet kireänä valtiontalouden välttämättömien säästötoimien vuoksi. Vaikeuksista huolimatta kuntien on ohjattava lisää voimavaroja työllisyyden hoitoon ja seudulliseen elinkeinojen kehittämiseen. Kansalaiset odottavat julkisilta palveluilta entistä korkeampaa laatua ja lisää valinnanmahdollisuuksia. Jotta kunnat kykenevät tiukan ta- 491

12 louden oloissa vastaamaan muuttuviin palvelutarpeisiin, niiden on luotava yhteistyössä seuduittaiset hyvinvointi- ja palvelustrategiat, joilla taataan kunnallisten palvelujen kilpailukyky myös tulevaisuudessa. Kansalaiset odottavat suoria mahdollisuuksia vaikuttaa kotikuntansa asioihin. Luottamushenkilöiden on oltava vastuussa kuntalaisille muutoinkin kuin vaaleissa. 3. On huolehdittava siitä, että vakaa talouskehitys jatkuu. Kuntien on yhteistyössä otettava aiempaa selvästi suurempi vastuu myös alueensa elinkeinojen kehittämisestä ja työllisyydestä. 4. On luotava uusia toimintamalleja, joissa korostuu kuntien yhteistyö ja kumppanuus yritysten kanssa. 5. Kuntarakennetta on tarkasteltava ennakkoluulottomasti, tavoitteena eteneminen kohti vahvoja kuntia. Useilla kaupunkiseuduilla on ilmiselvä tarve kuntien yhteenliittymiseen. Muualla tavoite voi osin toteutua myös kuntien välisellä yhteistyöllä, verkottumisella tai kuntayhtymämalleilla. 6. Peruspalvelujen turvaamiseksi kuntien on lisättävä rohkeasti yhteistyötä palvelutuotannossa. Hyvinvoinnin ydin eli koulu-, terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut on turvattava kaikissa oloissa. 7. Kuntien on yhteistyössä asetuttava kestävän kehityksen edelläkävijöiksi. Kunnilla on ratkaiseva vastuu ekologisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän asuinympäristön luomisesta. Taajamia tulee tiivistää harkitusti, tavoitteena taloudellisempi ja ympäristön kannalta säästävämpi yhdyskuntarakenne. Elävät taajamat ovat rikkaus. 8. Edustuksellista demokratiaa on täydennettävä suorien kansalaiskuulemisten, käyttäjäv ai intojen ja paikallisten palvelusitoumusten kautta. Samalla on parannettava kuntalaisten kuluttajansuojaa julkisissa palveluissa. 9. Kuntien ja valtion vastuu- ja rahoitussuhteita on selkeytettävä. Valtionosuusjärjestelmää on kehitettävä niin, että se suosii palvelunsa tehokkaasti järjestäviä kuntia. 10. Suomi tarvitsee oloihimme sovitettua kaupunkipolitiikkaa modernin maaseutupolitiikan rinnalle. Kaupunkiseutujen keskeinen rooli työllisyyden ja terveen talouden vetureina on otettava entis- 492

13 tä paremmin huomioon aluepolitiikassa ja valtionosuuksissa. Samalla kaupunkeja on tuettava kasaantuvien sosiaalisten ongelmien ratkaisemisessa ja työttömyyden torjunnassa. Alueajattelu on uudistettava ja aluehallinto pidettävä kevyenä Sosialidemokraatit pitävät kunnallishallintoon pohjautuvan alueellisen hallintotason keskeisenä tehtävänä toteuttaa sellaista alue- ja rakennepolitiikkaa, joka maamme alueellisten kehittyneisyyserojen tasaamisen lisäksi mahdollistaa alueen edellytyksiin pohjautuvan omaehtoisen kehittämisen. Alueiden hallintorajat eivät saa olla esteenä sellaiselle alueiden väliselle yhteistyölle ja verkottumiselle, jota tarvitaan muodostettaessa eurooppalaiseen alueiden väliseen kilpailuun kykeneviä yksikköjä. Aluekehittäminen on nähtävä EU-tukeen pohjautuvaa politiikkaa laajempana tehtävänä. Uudet uhkatekijät liittyvät erityisesti Itä- ja Väli- Suomessa nykyisen ohjelmakauden jälkeiseen EU-tuen ehtymiseen ja EU:n rakennepolitiikan uudelleensuuntautumiseen. Valtiontalouden vielä pitkään näköpiirissä olevat vaikeudet samoin kuin Etelä-Suomen laman myötä niukentuneet voimavarat vaikuttavat samansuuntaisesti. Uhkien torjuminen edellyttää talouskehityksen voimistamista koko maassa sekä erityistoimenpiteitä Itä- ja Väli-Suomen kunnilta yhdessä valtiovallan kanssa. 11. Aluepolitiikan on tuettava Paavo Lipposen hallituksen päätavoitetta, työllisyyden kohentamista. Aluepolitiikka on riippuvainen yleisestä talouskehityksestä. Tämän lisäksi tarvitaan alueiden omaehtoista kehittämistä, joka puolestaan edistää taloudellista kasvua koko maassa. Kuntien ja koko kansantalouden kannalta on tärkeää, että maamme alueet menestyvät yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa investoinneista, työpaikoista ja korkeimmasta osaamisesta. 12. Suomen on seurattava tarkoin naapurimaiden aluekehitysratkaisujen tuloksia, erityisesti Ruotsin kaupunkikeskeisiin suuralueisiin ja kasvukeskuksiin nojaavaa politiikkaa, Tanskan ja Norjan työtä pääkaupunkiensa aseman kohentamiseksi sekä Saksan kaupunkiverkostojen menestystä. Samalla on luotava valmius tehdä tarvittaessa nopeasti uusia ratkaisuja nykyistä vahvempien, kansainvälisessä kilpailussa paremmin menestyvien alueyksikköjen luomiseksi Suomeen. 13. Euroopan unionin Suomeen suuntaamien rakennepoliittisten tukien ja kansallisen aluepoliittisen rahoituksen suuntaamisessa on otettava huomioon useiden Itä- ja Väli-Suomen seutukuntien 493

14 heikentynyt tilanne. Kuntien on vuorovaikutuksessa valtiovallan kanssa tartuttava aiempaa tehokkaammin aluekehityksen uusiin uhkatekijöihin. 14. Suomen on pyrittävä aktiivisesti vaikuttamaan EU:n tuleviin rakennepoliittisiin ratkaisuihin ja varauduttava tulossa oleviin muutoksiin. 15. Hallituksen asettaman Aluehallinto 2000-uudistuksen tavoitteet koota, selkeyttää, tehostaa ja keventää valtion aluehallintoa ovat oikeita. Uudistuksella tulee päästä vaikuttavuudeltaan nykyistä tehokkaampaan järjestelmään, jossa keskushallinnon tulosohjauksen ja kunnista lähtevän alueellisen kehittämisnäkemyksen yhteensovittamisella edesautetaan talouskasvua ja työllisyyttä. Tavoitteet voidaan saavuttaa kokoamalla yhteen elinkeinotehtäviä hoitavat alueviranomaiset, mukaan lukien maaseutuelinkeinopiirit tulosohjattuihin, yhtenäisesti toimiviin elinkeino-ja työvoimakeskuksiin sekä keskittämällä yleistä järjestystä ja turvallisuutta, oikeusvarmuuteen liittyviä tehtäviä, lupahallintoa, tarkastusta ja valvontaa lääninhallituksiin. Elinkeino- ja työvoimakeskusten sekä lääninhallitusten aluejaon tulee perustua maakuntajakoon. Lääninhallitusten tehtävien edelleen muuttuminen mahdollistaa läänien määrän vähentämisen. Uudistus tulee toteuttaa yhteistyössä henkilöstön kanssa niin, ettei sen seurauksena lisätä työttömyyttä. Puheenjohtaja: Siirrymme esitykseen 124. Kannanotto maaseutupolitiikasta, josta kuulemme ensin esittelyn. Hannu Penttilä, ole hyvä! Penttilä, Hannu (aloite- ja julkilausumavaliokunta): Toveri puheenjohtaja! Esitys 124. siirrettiin valiokuntaan nähtävästi erityisesti sen esitysajankohdan takia, eli salissa oli hyvin laadukkaita tovereita, mutta lukumäärä ei ollut ehkä aivan sama kuin täällä nyt tällä hetkellä. Valiokunnan käsittelyssä ei ainakaan löydetty muutosesityksestä voimakkaita poliittisia kannanottoja, jotka jakaisivat kenttäämme. Sen takia lyhyesti ottaen valiokunta esittää täsmälleen samaa kuin edustaja Lackman, joka esittää maatalouspoliittiseen lausuntoon muutamia muutoksia. Luen ne tässä. Sivulle 277, kolmas kappale, toinen virke: "Hajarakentamisen ohjaaminen, kaavoittamisen edistäminen, päästöjen vähentäminen ja suunnitelmallinen maisemanhoito turvaavat maaseutumaiseman myös tuleville sukupolville." Sen jälkeen kohta 2 jaetaan kohdiksi 2. ja 3., eli:

15 "2. Maaseudun elinkeinotoiminnan tukea on yksinkertaistettava. Maaseututuki on yhdistettävä osaksi alueellisen kehittämisen tukemista. 3. Kaikkien maaseudulla toimivien yrittäjien on saatava tukea samoilla periaatteilla." Sen jälkeen sivulle 278, sivun viimeinen kappale, ensimmäinen virke: "Suomen metsälainsäädännön on vastattava Rion ympäristökokouksen ja Euroopan metsäministerikokouksen asettamia tavoitteita metsäluonnon monimuotoisuuden ja biodiversiteetin säilyttämiseksi." Sivun 279, ensimmäinen kappale, viimeinen virke: "Kotimaisen laatu- ja erikoispuun käyttöä ja jalostusastetta tulee lisätä." Puheenjohtaja: Esitykseen ei ole puheenyuoropyyntöjä, joten voitaneen hyväksyä yksimielisesti edustaja Lackmanin ja valiokunnan vahvistama puoluehallituksen esityksestä poikkeava esitys puoluekokouksen päätökseksi. Hyväksytään. Maaseudun monipuolinen kehittäminen on välttämätöntä. Ylituotantoon perustuva maatalouspainotteinen maaseutupolitiikka on tiensä päässä. Nyt tarvitaan aktiivista elinkeinopolitiikkaa, jolla turvataan edellytykset maaseudun taajamien ja haja-asutusalueiden kehittymiselle. Maaseudun kehittäminen ei ole erilliskysymys. Useimpien maalaiskuntien kehitys on riippuvainen lähellä sijaitsevan kaupungin tai kokonaisen talousalueen tilanteesta. Kestävät ratkaisut onkin usein löydettävissä muilla kuin nk. maaseudun kehittämistoimenpiteillä. Suomalainen maaseutumaisema on tärkeintä kansalaisomaisuuttamme, josta on huolehdittava kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Hajarakentamisen ohjaaminen, kaavoittamisen edistäminen, päästöjen vähentäminen ja suunnitelmallinen maisemanhoito turvaavat maaseutumaiseman myös tuleville sukupolville. 1. Maalaiskuntien on yhteistoiminnassa alueensa kaupunkien kanssa kehitettävä sellainen kehittämisstrategia, jolla turvataan alueen tasapainoinen kehittyminen. 2. Maaseudun elinkeinotoiminnan tukea on yksinkertaistettava. Maaseututuki on yhdistettävä osaksi alueellisen kehittämisen tukemista. 3. Kaikkien maaseudulla toimivien yrittäjien on voitava saada tukea samoilla periaatteilla. 495

16 4. Maaseutupolitiikkaa tehostetaan erityisesti koulutusta lisäämällä ja liitännäiselinkeinoja kehittämällä. Maatalouspolitiikka Maatalouspolitiikka on muuttunut oleellisesti, kun Suomi on liittynyt Euroopan unionin jäseneksi. Siirtymävaihetta varten on luotu tukitoimenpiteitä kotimaisen maatalouden turvaamiseksi. Tukitoimet on osin ylimitoitettuja, mistä seuraa se, että eräiden viljelijäryhmien tulot ovat selvästi lisääntyneet. Maatalousmenoja joudutaankin tarkastelemaan kriittisesti lähivuosina. Maatalous on Suomen vesistöjen merkittävin saastuttaja. Euroopan unionin ympäristötuki mahdollistaa maatalouden aiheuttamien haittojen vähentämisen. Kuluttajille EU-jäsenyys on merkinnyt halvempia elintarvikkeita. 5. Maataloudelle annettavaan ympäristötukeen on liitettävä ehdot, jotka johtavat ympäristön, erityisesti vesistöjen puhdistumiseen. 6. Maataloustuotannon jalostusastetta on nostettava. On annettava mahdollisuus nostaa jalostusastetta myös tiloilla. Suora myynti ja tilakohtaiset tai alueelliset erikoistuotteet saattavat tuoda uusia mahdollisuuksia erityisesti taajamien lähellä oleville maatiloille. Metsäpolitiikka Suomen ja sen maaseudun kehittyminen on sidoksissa tärkeimmän vientisektorimme metsäteollisuuden tulevaisuudennäkymiin. Metsätalouden kehittäminen on koko kansantalouden avainkysymyksiä. Metsäpolitiikka on eriytettävä elinkeinopoliittisesti ja hallinnollisesti maatalouspolitiikasta. Keskeiset tavoitteet ovat teollisuuden raakapuuhuollon turvaaminen ja metsätöistä toimeentulonsa saavien työllisyyden parantaminen sekä luonnon moninaiskäytön kehittäminen. Suomen metsälainsäädännön on vastattava Rion ympäristökokouksen ja Euroopan metsäministerikokouksen asettamia tavoitteita metsäluonnon monimuotoisuuden ja biodiversiteetin säilyttämiseksi. Puuraaka-aine on uusiutuva luonnonvara. Metsien käytölle taloudellisessa mielessä on siis ekologinen oikeutus. Metsäluonto sisältää kuitenkin myös muuta kuin puuraaka-aineen. Markkinatalous on vääristänyt tilannetta niin, että yhä useammin käytetään puun sijasta uusiutumattomia ja luontoa saastuttavia materiaa-

17 leja sellaisessakin tuotannossa, jossa puun käyttö olisi perusteltua. Kotimaisen laatu- ja erikoispuun käyttöä ja jalostusastetta tulee lisätä. Etelä-Suomessa ei ole juuri lainkaan metsällisiä luonnonsuojelukohteita. Luonnonsuojelualueethan on perustettu pääsääntöisesti valtion maille ja Etelä-Suomessa ei ole valtion metsiä. Määräaikaisena säädetty Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamista koskeva laki on mahdollistanut arkojen lakialueiden, ikimetsien ja puurajametsien hakkuut Lapin yksityismetsissä. 7. Valtion tukea yksityismetsiin tulee antaa vain, mikäli metsien käsittelyssä käytetään luonnonmukaisia ja uhanalaiset lajit huomioon ottavia menetelmiä. Yksityismetsälakia on muutettava niin, että metsien hakkuu on mahdollista vain kestävällä hakkuusuunnitteella ja monimuotoisuuden huomioonottaen. 8. Kotimaisen laatu- ja erikoispuun käyttöä on lisättävä esim. mekaanisen puunjalostuksen jatkojalostukseen panostamalla. Puusepänteollisuudella ja muulla puun jatkojalostuksella on myös elinkeino-ja aluepoliittisesti suuri merkitys. 9. Metsänhoitoyhdistyslaki tulee kumota. Metsänhoitoyhdistysten toiminnan tulee pohjautua metsänomistajien vapaaseen yhdistymisoikeuteen ilman veroluontoisia jäsenmaksuja. 10. Maanhankinnan rajoittamislaki on kumottava. Kaikilla Suomen kansalaisilla tulee olla oikeus ostaa metsää. Yhtiöiden ja valtion metsäorganisaatioiden toimintaa rajoittavat säädökset tulee poistaa. Toimivien metsäkiinteistöjen pirstoutuminen tulee estää. Jakolakiin tulee saada halkomiskielto. Perintötilanteissa tulee ottaa käyttöön yhtiötyyppinen omistusvaihtoehto ja yhden perillisen lunastusoikeus. Maanmittausmaksulainsäädäntöä on muutettava niin, että tilojen jakamista ei subventoida alhaisilla maanmittausmaksuilla. 11. Kaikessa metsäpolitiikassa otetaan huomioon metsäammattilaisten, niin metsureiden kuin urakoitsijoidenkin asema. Metsästys ja kalastus Maa- ja vesialueiden omistuksen pirstoutuminen ja ylikorostuminen estää kalastusta ja metsästystä. Metsähallituksen yhtiöittämisen jälkeenkin on turvattava metsien moninaiskäyttö valtion mailla. 497

18 12. Luodaan koko maan kattava yhtenäinen kalastuslainsäädäntö. Luodaan läänikohtainen viehekortti ja saatetaan onginta ja pilkintä jokamiehen oikeudeksi. 13. Pohjois-Suomen vapaa metsästysoikeus poistetaan. Metsämaata omistamattomien metsästysmahdollisuuksia parannetaan. Puheenjohtaja: Näillä kahdella muutoksella olemme käsitelleet esityslistan kohdan Todettiin Sosiaali-ja terveysaloitteet (esitykset ) Puheenjohtaja: Siirrymme sosiaali-ja terveysaloitteisiin. Puheenjohtajaksi siirtyi Pekka Morri. Puheenjohtaja: Hyvät toverit! Jatkamme kohdan sosiaali-ja terveysaloitteet käsittelyä. Valiokunnan mietinnön esittelee valiokunnan puheenjohtaja Hannu Penttilä. Penttilä, Hannu (aloite- ja julkilausumavaliokunta): Esitys 128. Sosiaali- ja terveyspoliittinen kannanotto, kuten arvata saattaa, kirvoitti varsin laajan keskustelun ja lukuisia muutosesityksiä salista. Tämän johdosta valiokunta pyrki keräämään yhteen ne ajatukset, joita on esityksissä ja kokomaan ne kannanoton henkeen. Jos mennään suoraan esittämiimme muutosesityksiin, ensinnäkin puoluekokouksen esityksen kohta 2. sivuille viimeiseksi virkkeeksi lisättäisiin "Mielenterveysongelmista kärsivät ja kehitysvammaiset kuuluvat usein yhteiskuntamme vähäosaisimpiin. Heille on taattava riittävä hoito, avopalveluja, asuntoja ja toimeentulo." Tämä muotoilu pyrki tavoittamaan sen ajatuksen ja sisällön, jota edustaja Taipale täällä esitti. Maksuja koskeva kannanottohan on varsinaisesti jo puoluehallituksen esityksen kohta 3. Sen lisäksi kohdan 3. toisen virkkeen alkuun esitetään muutosta: "Niiden tulee tehostaa palvelutuotantoa ja ohjata riittävän varhain..." jne puoluehallituksen esityksen mukaisesti. Muutosesitys kokonaisuuteen olisi se, että eräät muutosesitykset on ehkä parempi hyväksyä pontena, koska ne ovat sen tyyppisiä, että ne ovat muutoin vaikeasti sovitettavissa kokonaisuuteen. Esitämme, että itse asian jälkeen puoluekokous hyväksyisi ponnen: 498

19 "Työmarkkinatukeen oikeuttavan koulutuksen tulee olla tarkoituksenmukaista, mielekästä ja suunniteltua sekä koskea kaikkia ikäluokkia." Toivon, että tämä kooste, joka on tietenkin hyvin kalpea jälki siitä laajasta keskustelusta, joka täällä asiasta käytiin, voisi tyydyttää puoluekokousta. Puheenjohtaja: Keskustelu alkaa esityksestä 128. Ensimmäisen puheenvuoron on pyytänyt Ilkka Taipale, Helsingin piiri, valmistautuvat Seija Turunen, Pohjois-Karjala ja Markku Mononen, Pohjois-Karjala. Taipale, Ilkka (Helsingin piiri): Puheenjohtaja! Hyväksyn valiokunnan esityksen, joka tarkoittaa sitä, että puolue on köyhien, kurjien ja sorrettujen kannalla. Olemme sitä ilman tätä esitystäkin. Esitin, että mielisairaalamaksut alennetaan. On järkevää alentaa ne puoleen. Se on täsmällinen ehdotus, mutta näköjään äärimmäisen vaikea toteuttaa. Puheessani kerroin, että kolme kertaa on lähestytty kahta eduskuntaa, kaksi kertaa kahta hallitusta ja pyydetty mielisairaille armoa. Ja sitä ei ole tullut. Kaksi kolmasosaa ansaitsee vähemmän kuin on hoitomaksut. Ei ole kysymys mielenterveysongelmista kärsivistä. Eivät minun skitsofreenikkoni kärsi skitsofreniasta enää. He kärsivät hoitomaksuista ja ahtaista asunnoista. 10 vuotta neljän hengen huoneessa, kun vuonna 1900 viimeisessä asunto- ja väestölaskennassa neljän hengen huoneessa asuvia pidettiin liikaväestönä, äärimmäisen ahtaasti asuvina! Tällä hetkellä 10 prosenttia mielisairaalapotilaista asuu siellä. Eivät he siis kärsi mielenterveysongelmista vaan kohta meistä, jos emme tee päätöstä. Sen vuoksi esitän: "Puoluekokous edellyttää, että SDP:n puoluehallitus ja eduskuntaryhmä toimivat siten, että mielisairaaloiden potilasmaksut voidaan alentaa jo ensi vuoden alusta." Miksi olen puolueen jäsen? Minulle kerrottiin, että tätä on täysin mahdoton uudistaa. Kunnilla ei ole rahaa. Täytyy muistaa MS-potilaat, syöpäpotilaat ja kaikki muut köyhät ja kurjat, tätä ei voida tehdä. Olen puolueen jäsen sen takia, että sitä on mahdotonta uusia, sanovat ihmiset. Minä olen sen takia puolueen jäsen, että tulen muuttamaan mahdottomia, eli tässä tapauksessa muuttamaan yhtä asetuspykälää kolmen sanan verran. Sen takia olen puolueen jäsen. Oletan, että ne tulevat muuttumaan. Lopetetaan nyt, kun tilanne on todennäköisesti sellainen, että emme joudu pyytämään armoa tämän kokouksen jälkeen pääministeriltä, että asia menee läpi. Tämä kokous päättää. Pääministeriltä ei tarvita vanhan keisarin tapoja, peukalo ylös tai peukalo alas mielisairaille. Sitten kun tämä kokous on päättänyt, niin katsokaa hänen silmiään, meneekö tämä asia todella läpi, vai eikö mene. Jos me päätämme täällä, uskon, että se menee läpi myös muissa puolueissa ensi vuoden alussa. Sillä siisti! 499

20 Mutta vielä jonkin verran huumoria. Jouduin erään piispan kanssa avaamaan mitä loistavimman mielisairaiden palvelukeskuksen Muotialan kaupunginosassa Tampereella. Piispa pani minut laulamaan myös virsiä, vaikka minulla on musihäiriö. Mutta sitten ajattelin, että kun piispat usein puhuvat korulauseita, mutta eivät tee sen perusteella mitään, kerroin hänelle vertauksen, joka saattaa olla totta. Nimittäin kun mielisairaaloissa on aina ahtautta, ylilääkäri ajatteli, että porukka pääsee pois, jos nyt jotenkin osaa vastata järkevästi kysymykseen. Vanhan ajan tapaan potilaat olivat rivissä ja ylilääkäri kysäisi ensimmäiseltä: "Miksi sanotaan ihmistä, jolta puuttuvat silmät?" "Sokeaksi", sanoi kaveri. "Aha, no resepti, Kalle lähtee kotiin. Hyvää jatkoa ja menestystä! Avohoitoon!" Eka sanoi seuraavalle: "Kuule, muista vastata: sokeaksi!" Ylilääkäri kysyi seuraavalta: "Miksi sanotaan sellaista ihmistä, jolta puuttuvat korvat?" Toinen sanoi: "Sokeaksi". Ylilääkäri katsoi monttu auki ja kysyi: "Miten niin?" "No, kun hattu putoaa silmille." Piispalle sanoin: "Hyvä piispa, raamatussa kerrotaan, että ne, joilla on silmät, eivät silti näe, ja ne, joilla on korvat, eivät silti kuule, mutta on olemassa myös ihmisiä, joilla ei ole korvia ja silti eivät näe." Jos tämä ei mene läpi, armottomuus jatkuu, mutta minä uskon, että tämän kokouksen jälkeen armottomuus mielisairaita kohtaan ei jatku ainakaan sosialidemokraattien toimesta. Puheenjohtaja: Muistutan kokousedustajille, että puheaika on rajoitettu kahteen minuuttiin! Seuraavana Seija Turunen, Pohjois-Karjala, valmistautuvat Markku Mononen, Pohjois-Karjala ja Erkki Tuomioja, Helsinki. Turunen, Seija (Pohjois-Karjalan piiri): Toveri puheenjohtaja, hyvät toverit! Lapsiperheiden asema on heikentynyt viime vuosina tuntuvasti. Vanhemmille on siirretty elatusvastuuta täysi-ikäisistä lapsista, vaikka vanhemmilla on vaikeuksia jo oman toimeentulonsa kanssa. On työttömyyttä, opintovelkaa, talovelkaaja lapsivähennykset on poistettu. Kaikessa otetaan bruttotulo, kun käteen jäävä osuus ei tahdo riittää jokapäiväiseen leipään muiden menojen päälle. Aloite-ja julkilausumavaliokunta ei ole maininnut esittämistäni muutosehdotuksista sosiaali-ja terveyspoliittiseen kannanottoon, sivu 291, kohta 7. ensimmäisen lauseen muuttamista: "Eduskunnan tulisi jatkossa toimia työttömyysturvan korjaamiseksi niin, että se takaisi riittävän elämisen tason." 500

21 Sivu 291, kohtaan 7. lisätään: "Opintotukea ja toimeentulotukijärjestelmää on kehitettävä, niin että itsenäisesti asuvalla 16-vuotiaalla on vastuu omasta elämästään. Vanhempien tuloja ei huomioida edellä mainittuja etuuksia haettaessa." Pyydän selvitystä ja esitän lisättäväksi kohdaksi 8. opinto- ja toimeentulotukijärjestelmää koskevan kohdan. Puheenjohtaja: Seuraavana Markku Mononen, Pohjois-Karjala. Mononen, Markku (Pohjois-Karjalan piiri): Ammattikannattaja! Kannatan Seija Turusen ja kollega Ilkka Taipaleen tekemiä esityksiä. Tämä on minulle erittäin suuri ilo ja kunnia! Puheenjohtaja: Hannu Penttilä, ole hyvä! Penttilä, Hannu (aloite- ja julkilausumavaliokunta): Arvoisa puheenjohtaja! Tehdyistä muutosesityksistä haluaisin todeta sen, että toivottavasti myös teille on ehditty jakaa valiokunnan lausunto koulutus- ja kulttuurialoitteista. Siellä olemme käsitelleet Seija Turusen viimeistä kysymystä, joka koskee opintotukea ja toimeentulotukijärjestelmiä alle 20-vuotiaille. Jos sitä ei ole jaettu, selostan sen lyhyesti, koska valiokunnan mielestä tekniseltä kannalta tämä kysymys ehkä sopii siellä käsiteltäväksi. Teidän on ainakin hyvä tietää, mitä tulemme esittämään siinä kohdassa. Asiahan ei ole millään tavalla ristiriidaton eikä ongelmaton etenkään nykyisessä valtiontalouden tilanteessa. Siinä mielessä ei ole kyse aivan sattumanvaraisesta päätöksestä. Kyse liittyy sisällöllisesti siihen, että eräillä nuorimman ikäryhmän edustajilla on tarve tukimuotoihin, mutta yleisesti korostetaan myös sitä, että sitä kaiken kattavana ja erityisesti riippumattomana vanhempien tuloista ei ehkä ole syytä ottaa käyttöön. Tulemme aikanaan koulutuspolitiikan kannanoton kohdassa 9. esittämään muutosta, joka kuuluu näin: "Opintotukijärjestelmän on luotava kaikille tasavertaiset mahdollisuudet opiskeluun ilman keinotekoisia ikärajoja." Tämän tyyppinen muotoilu on tulossa. Valiokunnan puolesta ehkä yleisesti toivoisimme, että tämän asian osalta maltettaisiin siihen kohtaan. Puheenjohtaja: Keskustelu päättyy. Keskustelun kuluessa on Ilkka Taipale tehnyt ponsiehdotuksen. Ymmärsinkö oikein, että ehdotuksesi oli nimenomaan ponsiehdotus? Kyllä! Se kuuluu seuraavasti: "Puoluekokous edellyttää, että SDP:n puoluehallitus ja eduskuntaryhmä toimivat siten, että mielisairaaloiden potilasmaksuja voidaan alentaa jo ensi vuoden alusta." 501

22 Tätä ponsiehdotusta ei ole kannatettu. (Kokouksesta: On!) Pyydän anteeksi, Turunen ja Mononen ovat kannattaneet. Sen lisäksi Seija Turunen on Markku Monosen kannattamana esittänyt lisäyksiä valiokunnan mietintöön. Valiokunnan puheenjohtaja Hannu Penttilä on todennut, että nämä kohdat on otettu huomioon koulutus- ja kulttuurialoitteiden kohdalla. Kysyn, voidaanko lisäysehdotus kohtaan 8. "Opintotukea ja toimeentulotukijärjestelmää on kehitettävä, niin että itsenäisesti asuvalla 16-vuotiaalla on vastuu omasta elämästään. Vanhempien tuloja ei huomioida edellä mainittuja etuuksia haettaessa." siirtää koulutus- ja kulttuurialoitteiden yhteydessä käsiteltäväksi. Voiko sali yhtyä tähän? (Kokouksesta: Kyllä.) Näin ollen voinemme hyväksyä esityksen 128. puoluekokouksen päätökseksi valiokunnan esityksen mukaisena. Hyväksyttäneen yksimielisesti. Hyväksytään. 502 Hyvinvoinnin perusta on työ. Työllä turvataan myös työhön osallistumattomien ja kykenemättömien hyvinvointi. Työllä synnytetään ja jaetaan sosiaalista hyvinvointia. Tasokas, hyvinhoidettu ja kustannustietoinen sosiaalipolitiikka tukee taloutta. Sosiaalipolitiikalla voidaan tasoittaa talouden suhdannevaihteluita pitämällä yllä laajapohjaista ja kestävää kysyntää. Työttömyys on tasolla, joka uhkaa sosiaaliturvajärjestelmäämme. Sosiaalimenot eivät voi jatkuvasti ylittää kansantalouden pitkän aikavälin suorituskykyä. Tämän takia laajoihin kustannuksia lisääviin sosiaalipoliittisiin uudistuksiin ei ole lähivuosina mahdollisuuksia. Nykyistä sosiaaliturvajärjestelmäämme on tehostettava, jotta tarpeettomia menoja voitaisiin välttää. Kansantalouden syvä lama on todistanut sosiaaliturvan tärkeyden kansalaisille. Tulonsiirroilla ja sosiaali-ja terveyspalveluilla on voitu lievittää joukkotyöttömyyden synnyttämiä ongelmia. Sosiaaliturvan käyttäjien lukumäärän kasvu sekä bruttokansantuotteen lasku nostivat sosiaalimenojen kansantuoteosuuden alle 30 prosentista selvästi eurooppalaisia maita korkeammalle, lähes 40 prosentin tasolle. Se on vähitellen painumassa 30 prosentin tasolle talouden tasapainottamisen edellyttämien säästöjen ja talouden elpymisen myötä. Sosiaaliturva on jouduttu suhteuttamaan tasolle, jonka kansa on valmis ja kykenevä kattamaan veroilla. Ahon hallituksen täydellisesti epäonnistunut suhdannepolitiikka merkitsi syvimmässä lamassa tehtyjä leikkauksia, jotka lisäsivät työttö-

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020

IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI. Strategia 2020 IHMEEN HYVÄ HAAPAVESI Strategia 2020 SWOT-ANALYYSI Vahvuudet Luonto, maisema, ympäristö Vahva koulutustarjonta Monipuolinen elinkeinorakenne Väestön ikärakenne Harrastusmahdollisuudet Heikkoudet Sijainti

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät.

Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat. Hyvät ystävät. Käsikirjoitus Yhdistyksen kokouksen -video -esitykseen. Kaupunginosayhdistyksen perustamiskokouksen asialista: Kop, kop, kop 1. Kokouksen avaus Avaaja Arvoisat Hyvinkään Venlan kaupunginosan asukkaat.

Lisätiedot

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen

Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa Pentti Kananen Paras sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisessa 1 17.11.2009 Pentti Kananen Valtioneuvoston selonteko 12.11.2009 Hallinnollisten rakenteiden kehittämisen ohella keskeistä on palvelurakenteiden ja palvelujen

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely

Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Suomi tarvitsee kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa - Perttu Vartiaisen selvityksen esittely Lounaisrannikkoseminaari 5.2.2015 Neuvotteleva virkamies Olli Alho Lähtökohtia TEM tilasi selvityksen yhteiskuntamaantieteen

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

VERKKO-OPISTO Asian käsittely, päätöksenteko, äänestyspäätös, vaalitilanne

VERKKO-OPISTO Asian käsittely, päätöksenteko, äänestyspäätös, vaalitilanne VERKKO-OPISTO Asian käsittely, päätöksenteko, äänestyspäätös, vaalitilanne Timo Reko timo.reko@msl.fi Asian käsittely Asian käsittelyn vaiheilla tarkoitetaan niitä menettelyjä, miten kokouksessa toimitaan

Lisätiedot

"Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen:

Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävien turvaaminen: Kaupunginhallitus 87 11.02.2013 Lappeenrannan kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 740/002/2012 KH 87 Strategia- ja talousyksikön kirje 8.2.2013: "Selvitysperusteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101 Kaupunginhallitus 360 07.10.2013 Kaupunginhallitus 202 09.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä 526/08.00.00/2014 Kh 07.10.2013 360 Kehittämisjohtaja Matti

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Digi-tv kuulemistilaisuus

Digi-tv kuulemistilaisuus Digi-tv kuulemistilaisuus Petteri Järvinen 31.1.2007 "Meillä siirtymäaika on pidempi kuin monissa Euroopan maissa, joissa päätökset siirtymisestä on tehty vasta tällä vuosituhannella." (s. 29) Toimivia

Lisätiedot

KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA

KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA KAUPUNKIEN JA KAUPUNKISEUTUJEN MERKITYS ITSEHALLINTOALUEITA MUODOSTETTAESSA 13.01.2016 VALTIOTIETEEN TOHTORI TIMO ARO @timoaro Sisältö 1.Tilannekuva kaupunkien ja kaupunkiseutujen kansallisesta merkityksestä

Lisätiedot

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014

CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 CAP2020-uudistuksen ja kansallisten tukien valmistelun tilannekatsaus Mavin tukihakukoulutukset 2014 valtiosihteeri Risto Artjoki/ ylijohtaja Heimo Hanhilahti MMM 12.2.2014 Tampere ja 18.2.2014 Oulu Valmistelun

Lisätiedot

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI Maakuntajohtaja Ossi Savolainen Uudenmaan liitto 24.11.2009 UUDENMAAN LIITTO: hyvinvointia ja kilpailukykyä alueelle Uudenmaan liitto on maakunnan kehittäjä luo edellytyksiä

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Tehyn. avain- sanat. päättäjille

Tehyn. avain- sanat. päättäjille Tehyn avain- sanat päättäjille Sosiaali- ja terveydenhuollon asiat ovat isoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Myös niitä koskevia muutoksia voi olla vaikea hahmottaa. Siksi Tehy listaa päättäjille viisi

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

Lehdistön tulevaisuus

Lehdistön tulevaisuus Lehdistön tulevaisuus Lehtiasiain neuvottelukunnan raportti 17.12.2013 Lehtiasiain neuvottelukunta Toimikausi 2.1.2012 30.4.2015 Yhteistyöfoorumina, jossa painettuun ja sähköiseen julkaisutoimintaan liittyviä

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta Lausuntopyyntökysely TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Padasjoen kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Kristiina Laakso Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot kristiina.laakso@padasjoki.fi

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto

@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto @Jari_Parkkonen #PHliitto MAAKUNNAT ITSEHALLINTOALUEIDEN PURISTUKSESSA VAI TOISINPÄIN? Päijät-Häme osana suurmetropolia, sen rajalla vai ulkopuolella? Jari Parkkonen, maakuntajohtaja, Ossi Savolainen,

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Perusturvalautakunta 90 04.10.2016 Kaupunginhallitus 404 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 96 17.10.2016 Lausuntojen antaminen sote- ja maakuntauudistuksessa 525/30/300/2016 PTL 90 Selostus: Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo

Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen. Kuntatalo Sairaanhoitopiirien ja sosiaalija terveysjohdon tapaaminen Kuntatalo 5.5. 2015 Mihin sote kaatui? Sote uudistuksen perustuslailliset kysymykset Kansanvaltaisuus (asukkaiden itsehallinto)» Sote alueet olisivat

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa

Lisätiedot

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus

HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus HE 15/2017 Sote- ja maakuntauudistus Perustuslakivaliokunta 15.3.2017 hallitusneuvos Pekka Järvinen, STM 1 Uudistuksen lähtökohdat Pääministeri Sipilän hallitusohjelma Sosiaali- ja terveyspalveluiden (SOTE)

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kestävä kehitys on yhteiskuntapolitiikkaa Ekologinen kestävyys;

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Heikki Taimio. Erikoistutkija

Heikki Taimio. Erikoistutkija Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain 2 :n muuttamisesta (HE 47/2017 vp)

Lisätiedot

Aluehallinnon uudistus

Aluehallinnon uudistus Aluehallinnon uudistus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 15.12.2015 Itsehallintoalue Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelma (s. 30): Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Kari Haring 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen

Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Savo-Pielisen jätelautakunta Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 24 Asianro 7006/02.05.00/2014 Ehdotus kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksaksi 1.1.2015 alkaen Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Lisätiedot

Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009

Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009 Miksi Uusi Kunta? Jyrki Myllyvirta 9.10.2009 Miksi päijäthämäläisten tulee olla innostuneita Uudesta Kunnasta? 1. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yleiset perusteet 2. Lisäperusteita kuntarajojen purkuun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta KUNTALAISTUTKIMUS 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä näkemyksiä, päätöksentekoa ja osallistumista koskevat kysymykset 2015 Kyselylomakkeen kysymykset: 13-17, 24-, -,, 37 Näpäytä solua

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan

Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Etelä-Pohjanmaan liiton tavoitteet hallitusohjelmaan 2019 2023 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Alue- ja kaupunkipolitiikka 6 3. Väestöpolitiikka

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö tarvitsee strategian Maisemat ilmentävät eurooppalaisen kulttuuri- ja luonnonperinnön monimuotoisuutta. Niillä on tärkeä merkitys

Lisätiedot

Tutkimusosio. Hallitusohjelman kuntia koskevat tavoitteet tärkeysjärjestyksessä:

Tutkimusosio. Hallitusohjelman kuntia koskevat tavoitteet tärkeysjärjestyksessä: Tutkimusosio Kuntajohtajat: Kuntien tehtävien oikeudenmukainen rahoittaminen ja valtionosuuksien leikkauksen päättyminen hallitusohjelman tärkeimmät tavoitteet 1 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö tiedusteli

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien)

Sote-uudistus. Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta. Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti ( lukien) Sote-uudistus Kuntien ja sote-tehtävien uudistuva rajapinta Alivaltiosihteeri, OTT Tuomas Pöysti (1.10.2015 lukien) Ehdotusten vaikutukset kuntiin 1/2 Kunnat ja kuntayhtymät eivät jatkossa järjestä tai

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI VAIKUTA VALINNOILLASI Oletko kyllästynyt nykyiseen yltiökapitalistiseen ja keinotteluun perustuvaan talousjärjestelmäämme, joka perustuu aineellisen ja tarpeettoman kulutuksen kasvattamiseen ja kulutuksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liitto

Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan liitossa on 17 kuntaa (vuonna 2004 kuntia oli 27). Etelä-Pohjanmaahan tulossa yksi kunta lisää v. 2020 (?) => Isokyrö (on jo EPSHP:n jäsenkunta) 1 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus

Maakuntauudistus. Tilannekatsaus Maakuntahallitus Maakuntauudistus Tilannekatsaus Maakuntahallitus 22.2.2019 Uudistuksen tilanne vakava Pelivara seitinohut, sillä eduskunnan viimeinen istuntopäivä pe 15.3.2019 Perustusvaliokunnan mietintö (tänään?) Reformiministerityöryhmän

Lisätiedot

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen.

Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta Matti Lipsanen. Oma Häme: Kanta-Hämeen lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta 25.10.2016 Matti Lipsanen www.omahäme.fi Lausunnon taustaa Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö lähettivät sote- ja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Hanke- ja yritystukien koulutus 7.-8.2.2017 Hannu Linjakumpu Lapin ELY 9.2.2017 Ajankohtaista Ohjelmakausi 2014-20 lähenee puolta väliä Lapissa käänne parempaan

Lisätiedot

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen

Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan. Teemaseminaari Aki Heiskanen Globalisaation vaikutus päihdeasiakkaan asemaan Teemaseminaari 3.12.2007 Aki Heiskanen Samanlaiset muutokset Huolimatta kunkin maan hyvinvointipalveluiden kansallisista erityispiirteistä eri maissa on

Lisätiedot

Maaseutuohjelman tulevaisuus

Maaseutuohjelman tulevaisuus Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jussi Salo 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Sibelius talo, Lahti Maakuntajohtaja Juho Savo 19.4.2012 Johdantona aiheeseen: Kadonnutta kansanvaltaa etsimässä Maakunta 2020 Sitran ja maakuntajohtajien

Lisätiedot

Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista. Sakari Nurmela

Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista. Sakari Nurmela Suomalaiset omistajuudesta ja osuuskunnista Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 6. 2.6.7. Kyseessä on Kantar

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ

YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ Juhlaseminaari 17.11.2009 eduskunta Jarna Pasanen Maan ystävät ry SDP:n ympäristöohjelma 1969: Luonnon käytön, hoidon ja suojelun suunnittelua estävät meillä ennen kaikkea perustuslain

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0043/4. Tarkistus. Laura Agea, Rolandas Paksas, Tiziana Beghin EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0043/4. Tarkistus. Laura Agea, Rolandas Paksas, Tiziana Beghin EFDD-ryhmän puolesta 9.3.2015 A8-0043/4 4 78 kohta 78. suhtautuu myönteisesti komission puheenjohtajan EU:n jäsenvaltioille esittämään kehotukseen vähimmäistulon käyttöön ottamisesta, jotta voidaan pyrkiä vähentämään köyhyyttä

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN PUHE Luxemburg, 21. marraskuuta 2013 ECA/39/13 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen presidentin Vítor Caldeiran puhe Varainhoitovuoden 2012 vuosikertomusten esittely

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien

Pirkkalan valtuustoryhmien Pirkkalan valtuustoryhmien ASENNE YMPÄRISTÖ TALOUS HYVINVOINTI TYÖ ASENNE ratkaisee kunnan menestyksen YMPÄRISTÖ tarjoaa toimivat ja turvalliset puitteet TALOUS mahdollistaa laadukkaat palvelut HYVINVOINTI

Lisätiedot

Metsämiesten Säätiö. Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät,

Metsämiesten Säätiö. Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät, Metsämiesten Säätiö Ihminen ja metsä-seminaari, Säätytalo, 1.10.2012 Arvoisat kutsuvieraat, hyvät ystävät, Metsämiesten Säätiön puolesta minulla on ilo toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi Säätiön

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Keskustelukokouksista ja niiden johtamisesta.

Keskustelukokouksista ja niiden johtamisesta. aina Keskustelukokouksista ja niiden johtamisesta. Tärkeä olisi että naiset enemmän kuin tähän asti pakottaisivat itsensä puhumaan kokouksissa. Alottakoot pienissä ryhmissä kodeissaan tahi keskustelukursseja

Lisätiedot

Kansalaisosallistuminen maaseudun hyvinvointipalveluissa

Kansalaisosallistuminen maaseudun hyvinvointipalveluissa Kansalaisosallistuminen maaseudun hyvinvointipalveluissa Projektitutkija, YTM Niina Rantamäki Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius KAMPA-hanke Maaseudun hyvinvointipalveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan

Lisätiedot

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto.

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto. Kyselylomakkeen palautus 2.6.2003 mennessä osoitteeseen: OAMK/ Hoitotyön osasto/ Salla Seppänen Kuntotie 2 86300 Oulainen TIETOA KOHTI AKTIIVISTA VANHUUTTA KYSELYLOMAKKEESTA Kohti aktiivista vanhuutta

Lisätiedot

Keskisuomalaisille kansanedustajille

Keskisuomalaisille kansanedustajille Keskisuomalaisille kansanedustajille eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta 20.11.2011 Neuvottelukunnan tehtävä Neuvottelukunnan tehtävänä on toimia keskisuomalaisten eläkeläisten yhdyssiteenä sekä harjoittaa

Lisätiedot

10 12 2012 Mauri Kontu. Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat

10 12 2012 Mauri Kontu. Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat 1 10 12 2012 Mauri Kontu Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat Tänään valtuustomme kokoontuu viimeisen kerran tässä kokoonpanossa, kun

Lisätiedot

Lapin Perussuomalaisten Kuntavaaliohjelma 2017

Lapin Perussuomalaisten Kuntavaaliohjelma 2017 Lapin Perussuomalaisten Kuntavaaliohjelma 2017 Yritystoiminta elinvoiman perusta Kaavoitus kuntoon: Ei standardi kaavoja -> Maaseudulla riittävän suuret tontit. Kaupungeissa/taajamissa helposti tavoiteltavia

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö Keski-Suomen liiton maakuntavaltuustoseminaari Kati Hokkanen STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot