TOIMINTAKERTOMUS 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2013"

Transkriptio

1 1 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Neuvonta-alan Toimihenkilöt - NEUVO ry

2 2 Neuvonta-alan Toimihenkilöt - NEUVO ry TOIMINTAKERTOMUS Sisällys 1 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET YLEINEN TOIMINTA YLEISTÄ TYÖEHTOSOPIMUSNEUVOTTELUT HALLITUS LUOTTAMUSHENKILÖT LUOTTAMUSMIEHET TIEDOTUS JÄSENMAKSUT JÄSENEDUT EDUSTUKSET JÄSENET KOULUTUKSET JA SEMINAARIT TALOUS YHTEYSTIEDOT... 12

3 3 1 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Vuoden vaihtuvat ja eroavat toisistaan onneksi. Tätä terveistä kirjoittaessani huomaan, miten ihminen iloitsee vuodenaikojen vaihtelusta. Aina kun tapaa Neuvolaisia eri puolelta Suomea eri vuodenaikoina, niin aina keskustelu siirtyy erilaisiin säihin. Viime vuoden keväällä tätä kirjoittaessani oli lunta maassa ja pakkasia. Nyt ovat lumet lähteneet laajalti Etelä-Suomesta ja pohjoisemmissakin osissa mietitään, miten pääsisi aurinkoisille keväthangille hiihtämään ja rentoutumaan. Nyt nautimme auringosta ja maaliskuun lämmöstä. Vuosi oli myös erittäin tärkeä ja kiireinen edunvalvonnan osalta. Olihan kyseessä meille kaikille työn kannalta tärkein asia, eli työehtosopimusneuvottelut. Vuonna 2012 solmittu Neuvonnan runkosopimus oli voimassa asti. Valtakunnassa keskusjärjestöt sopivat keskenään alkusyksystä 2013 useampivuotisesta palkkaratkaisusta, joka olisi voimassa vuoden 2016 loppuun asti. Meidän osaltamme neuvotteluja käytiin lokakuun aikana ja tuloksena oli, että neuvonta-alakin lähti mukaan. Tällä kertaa palkankorotukset jäivät vaatimattomiksi. Toki ne olivat samat kuin kaikilla muillakin aloilla, jotka keskitettyyn sopimukseen lähtivät mukaan. Sopimuksen mukaisesti korotuksista sovittiin vuodelle 2014 ja Vuonna 2015 on mahdollisuus vielä katkaista sopimus loppumaan ennen vuoden 2016 loppua. Palkankorotukset tapahtuvat yleiskorotuksina. Isot tekstikysymykset, kuten työmatka-aika jäi työryhmään selvitettäväksi syksyyn 2014 mennessä. Tähän palattaneen seuraavalla neuvottelukierroksella. Yhteistyö muiden työntekijäpuolen neuvottelijoiden kanssa sujui sopuisasti. Sopimustavoitteet olivat samat, joten se teki helpoksi yhteistoiminnan. Kiitos siis kaikille neuvottelijoille. valitettavasti nyt käydyissä neuvotteluissa ei käsitelty juurikaan tekstikysymyksiä. Faban osalta sopimus noudatti Neuvonnan runkosopimusta. Faban osalta palkantarkastusneuvottelut saatiin nopeasti neuvoteltua. Neuvottelut käytiin neuvonnan sopimuksen synnyttyä. Neuvonta-alan neuvottelukunta teki ennen sopimusneuvotteluiden aloittamista ja sen aikana kovasti työtä, jotta neuvottelijoilla olisi neuvotteluihin ne tavoitteet, jotka olivat tärkeitä ja mistä pitäisi saada sovittua. Myös muut työntekijäjärjestöt saivat neuvotteluiden pohjaksi käyttöönsä neuvottelukunnan tekemät tavoitteet, lisäämällä niihin vain vähän omia tavoitteitaan. Tämä todistaa sen, että neuvottelukunta tekee tärkeää työtä ja sen toiminta on hyvin perusteltua. Muilla työntekijäjärjestöillä ei vastaavaa ole. Neuvottelukunnassa ovat siis kaikki neuvonnan alat edustettuina. Kiitos neuvottelukunnan jäsenille hyvästä työstä kuluneen vuoden 2013 aikana. ProAgria järjestössä tapahtui suuria muutoksia, kun Etelä- ja Länsi-Suomeen muodostui kaksi isompaa järjestöä. Etelässä yhdistyi viisi yhdistystä ja lännessä kaksi. Näiden osalta vuosi on kulunut uudenlaiseen toimintaympäristöön oppimiseen. Jäsenemme ovat osallistuneet vaihtelevasti alueellisiin jäsentapahtumiin.

4 4 Koulutus- ja virkistystarjonta on ollut runsasta, mutta ne eivät kuitenkaan jäseniämme ole kiinnostaneet. Toivoisin, että jatkossa jäsenemme aktivoituisivat ja lähtisivät mukaan aluetapahtumiin. Siellä tapaa muita Jytyläisiä ja pääsisi välillä irti arjesta. Kuluneen vuoden aikana pidimme jäsenpäivän Tampereella ja illalla kävimme sitten rentoutumassa teatterissa. Vuosi on siis taas kulunut. Kiitänkin hallitusta aktiivisesta työskentelystään, luottamusmiehiä siitä, että jaksavat tehdä tärkeää työtään työpaikoilla, Jytyn työmarkkina-asiamiehiä Esko Vatasta, Anne Sarvia, Pekka Kontkasta ja Veli Vähämäkeä asioidemme hoidosta sekä kaikkia jäseniä siitä, että olette NEUVOlaisia. Porissa

5 5 2 YLEINEN TOIMINTA Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Neuvonta-alan Toimihenkilöt - NEUVO ry ja kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa. Yhdistys kuuluu jäsenenä Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto - Offentliga och privata sektorns funktionärsförbund Jyty ry:hyn. Toimintavuosi Vuosi 2013 oli yhdistyksen 19. toimintavuosi. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin Helsingissä. Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Jytyn valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä, jonka tarkoituksena on toimia neuvonta-alan rekisteröityjen järjestöjen, säätiöiden, yleishyödyllisten yhteisöjen tai yksityisten yritysten palveluksessa olevien toimihenkilöiden edunvalvojana ja yhteistyöelimenä. Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on koota oman toimialueensa työehtosopimusten piiriin kuuluvat henkilöt yhteiseen ammattijärjestöön, ja siten 1. Valvoa jäsentensä ammatillisia ja taloudellisia etuja 2. Vaikuttaa jäsentensä yhteiskunnallisen aseman ja oikeuksien kehitykseen 3. Edistää heidän yhteenkuuluvuuttaan, yhteistoimintaansa ja keskinäistä vastuuntuntoansa. 3 YLEISTÄ Yhdistyksen varsinainen kokous pidettiin Helsingissä Hotelli Helsinki Congress Paasitornissa. Paikalla 15 jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Tero Ylikylä. Ennen varsinaista kokousta kuultiin Jytyn työmarkkina-asiamies Esko Vatasen katsaus Jytyn ajankohtaisista asioista sekä sopimusrintamalta. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Illalla kokousosallistujia virkistettiin Ryhmäteatterin esityksellä Huorasatu, joka perustui Laura Gustafssonin esikoisromaaniin. Vuonna 2013 järjestettiin tiedotus- ja jäsenpäivä Tampereella Hotelli Cumuluksessa , johon osallistui 28 jäsentä. Yhdistyksen ja Jytyliiton ajankohtaisista asioista kertoi hallituksen puheenjohtaja Tero Ylikylä ja työmarkkina-asiamies Anne Sarvi Jytyliitosta. Tilaisuudessa muistettiin pitkäaikaista työmarkkina-asiamies Esko Vatasta kutsuttuna vieraana. Tampereen teatterissa nautittiin iltapalaa ja nähtiin musikaaliesitys Les Misérables, joka oli hieno kokemus.

6 6 Pitkäaikaista ja pidettyä työmarkkina-asiamies Esko Vatasta kiitettiin hyvästä yhteistyöstä ProAgrian järjestökakkulapiolla. Puheen ja lahjan luovutti puheenjohtaja Tero Ylikylä. (Kuva Minna Päivärinta) Jäsenpäivässä luovutettiin uuden jäsenen hankkijalle kukkalahjakortti. Kortin sai Tuija Makkonen.(Kuva Minna Päivärinta)

7 7 4 TYÖEHTOSOPIMUSNEUVOTTELUT Neuvonta-alan runkosopimus Työehtosopimuksen voimassaoloaika on Neuvottelutulos saatiin Neuvottelijoina olivat Jytystä Anne Sarvi ja neuvonta-alan neuvottelukunnan puheenjohtaja Tero Ylikylä. Neuvottelutuloksessa sovittiin: - Sopimuksen voimassaoloaika: työehtosopimus on voimassa Palkankorotukset henkilökohtaisia kiinteitä kuukausipalkkoja korotetaan 20 eurolla ja tuntipalkkaisten tuntipalkkoja 13 sentillä. Taulukkopalkkoja korotetaan vastaavasti. Taulukkokorotuksilla ei ole erillisiä kustannusvaikutuksia lukien toimihenkilöiden palkkoja korotetaan 0,4 %:n yleiskorotuksella. Korotus toteutetaan kuten vuonna Vuosilomalain muutos tuli voimaan Työkyvyttömyyden sattuessa ennen vuosiloman alkua tai vuosiloman aikana, siirtyvät lakisääteiset vuosilomapäivät (enintään 30 päivää) pidettäväksi myöhemmin jo ensimmäisestä päivästä lukien. Tämä edellyttää, että työntekijä ilmoittaa työnantajalle työkyvyttömyydestä ilman aiheetonta viivytystä, pyytää vuosiloman siirtämistä ja toimittaa lääkärintodistuksen. Lomaoikeuden ollessa yli 30 päivää/vuosi, nämä ylittävät ns. tes-lomat eivät siirry missään tilanteessa. Vuosilomalain muutoksesta johtuen neuvoteltiin lomapalkan ja lomakorvauksen laskentatavasta niissä tapauksissa, kun kuukausipalkkaisen työntekijän palkka muuttuu työajan muutoksen vuoksi lomanmääräytymisvuoden aikana. Tällöin lomapalkka ja vuosilomakorvaus ovat prosenttiperusteisia. Työryhmässä selvitetään mennessä työmarkkinoiden käytäntö koskien prosenttiperusteisen lomaajan palkan määräytymistä pitkissä vuosilomissa, työsuhteen ehtojen muuttuessa. Yleisen käytännön mukainen prosenttimäärä otetaan käyttöön lukien. Faban runkosopimus FABAn sopimukseen tuli yleiskorotuksena samat korotukset ja samoin aikatauluin kuin neuvonta-alan runkosopimuksessa ja voimassaoloaika kuin neuvonta-alan runkosopimuksessa. Osapuolten väliseen työryhmään jäi selvitettäväksi työ- ja matka-aikaan mahdollisesti liittyvät epäkohdat. Neuvottelijana oli Jytystä työmarkkina-asiamies Anne Sarvi.

8 8 5 HALLITUS Hallituksen jäsenmäärä oli puheenjohtaja ja kuusi jäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallituksen kokoonpano alkaen oli seuraava; Puheenjohtaja Tero Ylikylä Varsinainen jäsen Asunmaa Asta Huhtinen Päivi Kananoja Arja Turunen Helena Päivärinta Minna Salminen Katri Varajäsen Vainio Elina Viljamaa Raakel ( asti) Saari Anna-Liisa Rosenlöf-Inkinen Tuula Laajalahti Kyösti Vetikko Jaana Hallitus kokoontui kertomusvuonna kuusi kertaa. Hallituksen seminaari pidettiin Viking Linella välillä Turku-Ahvenanmaa. Seminaariin osallistuivat mahdollisuuksiensa mukaan hallituksen varsinaisten jäsenten lisäksi myös varajäsenet. Hallituksen seminaarin yhteydessä tutustuttiin Ahvenanmaan historiaan nähtävyyksien kautta. Kuvassa hallituksen jäseniä (oik. vas. lukien Päivi Huhtinen, Anna-Liisa Saari, Arja Kananoja, Asta Asunmaa, Elina Vainio, Tero Ylikylä, Tuija Väyrynen, Katri Salminen, Minna Päivärinta ja Jaana Vetikko. Kuvasta puuttuu kuvaajana toiminut Kyösti Laajalahti.

9 9 6 LUOTTAMUSHENKILÖT Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Rahastonhoitaja, jäsen- ja koulutusvastaava Nuorisovastaava ja tiedottaja Jytyn edunvalvonta; työmarkkina-asiamies Jäsenrekisteri Toiminnantarkastajat Varatoiminnantarkastajat Tero Ylikylä Asta Asunmaa Minna Päivärinta Tuija Väyrynen Katri Salminen Esko Vatanen saakka Anne Sarvi saakka Veli Vähämäki lähtien Ari Poutanen Sirkku Uljas ja Juha Simola Marjut Viitasalo ja Seija Yli-Hukkala 7 LUOTTAMUSMIEHET Jytyn ProAgria Keskusten pääluottamusmiehenä Minna Päivärinta Iisalmesta. Varapääluottamusmiehenä on toiminut Arja Kananoja Kurikasta. Faba Osuuskunnan luottamusmiehenä toimi varaluottamusmies Harri Marjeta Rovaniemeltä. Syksyllä vaaleilla valittiin uudeksi luottamusmieheksi Tiina Tahvonen ja 1. varaluottamusmieheksi Katja Tulppo ja 2. varaluottamusmieheksi Eija Rantanen. Käsi- ja taideteollisuusyhdistysten toimihenkilöillä ei ole pääluottamusmiestä. 8 TIEDOTUS Vuoden 2013 aikana jäsenille on lähetetty postitse yksi NEUVO-info, joissa on käsitelty ajankohtaisia asioita. NEUVO-infon postitus on sähköpostilla ja kirjepostina. Lisäksi ajankohtaisista asioista on tiedotettu sähköpostilla. Ajankohtaisista asioista on myös kerrottu NEUVOn kotisivuilla osoitteessa Jytyliitto tiedotti ajankohtaisista asioista omilla kotisivuillaan sekä jäsenille postitetussa Jyty -lehdessä että sähköpostin välityksellä. Jytyn aluetoimistot ovat myös tiedottaneet alueensa jäseniä sähköpostitse ajankohtaisista asioista. 9 JÄSENMAKSUT Vuoden 2013 varsinainen jäsenmaksu oli 1,4 % ennakonpidätyksen alaisesta tulosta. Tämä koskee myös vuorotteluvapaalla olevia ja peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavia jäseniä. Työttömyyskassan jäsenmaksuosuutta eivät liitolle maksa jäsenet, jotka ovat itsenäisiä elinkeinonharjoittajia, tai saavat vanhempainrahaa, työttömyyskassan etuuksia, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea, ja eivät saa palkkaa. Hoitovapaalla tai muutoin ilman palkkatuloja

10 10 olevien jäsenten jäsenmaksu on 3,50 /kk. Opiskelijoiden jäsenmaksu on 10 /lukukausi. Vähintään kuukauden kestävältä karenssiajalta jäsenmaksu on 3,50 /kk. Eläkeläisen (työsuhde kokonaan päättynyt) jäsenmaksu on 20 /vuosi. Osaaikaeläkkeellä ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevat jäsenet maksavat jäsenmaksun vain palkkatulosta. 10 JÄSENEDUT - Kaksi lomaosaketta Lapissa, Ivalon Saariselällä, viikot 10 ja 35 - Yksi lomaosake Lapinniemen kylpylässä Tampereella, viikko 41 - Opiskelustipendejä 10 kappaletta, á 170 euroa - Lomastipendejä 20 kappaletta, á 170 euroa - Harraste/kulttuuristipendejä 15 kappaletta, á 50 euroa - Jytyn kalenteri halukkaille - Kukkakaupan lahjakortti, á 20 euroa, jokaiselle uudelle jäsenelle ja uuden jäsenen hankkijalle - Uusille jäsenille lahjaksi muistitikku Lisäksi jäsenet ovat saaneet liitolta Jyty-lehden sekä heillä on ollut käytettävissä Jytyn ja STTK:n tarjoamat jäsenedut. 11 EDUSTUKSET Jytyn hallinto - Jytyn liittovaltuusto varsinainen jäsen Sonja Gerke, 1 varajäsen Minna Päivärinta - Jytyn Itä-Suomen aluehallitus; varajäsen Minna Päivärinta - Jyty Häme-Keski-Suomen aluehallitus; jäsen Sirkka Günther - Jyty Lounais-Suomen aluehallitus; varajäsen Tero Ylikylä - Yksityislaojen jaosto; puheenjohtaja ja varsinainen jäsen Tero Ylikylä ja varsinainen jäsen Sonja Gerke. Varajäsen Minna Päivärinta alkaen varsinainen jäsen Katri Salminen ja varajäsen Minna Päivärinta. Tero Ylikylän varajäsen Päivi Huhtinen. - Jytyn maaseutuelinkeinojen työryhmä; Tero Ylikylä ja hänen varajäsen Minna Päivärinta. Neuvonta-alan neuvottelukunta Puheenjohtaja toimii Tero Ylikylä. Jäsenet; Arja Kananoja, Asta Asunmaa, Minna Päivärinta, Marja-Leena Seppälä ja Kirsi Pennanen. STTK:n aluetoiminta ja muut - STTK Uudenmaan aluetoimikunta; varajäsen Sonja Gerke - STTK:n Hämeen aluetoimikunta; varajäsen Sirkka Günther - STTK Hämeenlinnan paikallistoimikunta; varsinainen jäsen Sirkka Günther - Opetushallitus, Käsi- ja taideteollisuusalan koulutustoimikunta; Tuula Rosenlöf- Inkinen

11 11 12 JÄSENET Vuoden 2013 lopussa jäsenmäärä oli 526 jäsentä (vuonna 2012 oli 542). Vuoden aikana yhdistykseen liittyi 21 uutta jäsentä. Jäsenet jakautuivat seuraavasti: työvoimajäseniä 463 (2012; 476) ja eläkeläisiä 63 (2012; 66) Jäsenmäärät alueittain (työvoimajäsenet ja eläkeläiset) Uusimaa 59 Pohjanmaa 76 Oulu 53 Lounais-Suomi 42 Lappi 25 Kymi 33 Itä-Suomi 141 Häme ja Keski-Suomi 83 Helsinki KOULUTUKSET JA SEMINAARIT Jäsenet ovat vuoden aikana osallistuneet erilaisiin koulutustilaisuuksiin ja tapahtumiin, joita ovat järjestäneet Jyty, Jytyn aluetoimistot ja NEUVO. Vuoden 2013 aikana on erilaisiin koulutustilaisuuksiin ja seminaareihin osallistunut yhteensä 65 jäsentä (vuonna 2012; 66). 14 TALOUS Määräaikainen tuottotili Kuopion Osuuspankissa pääomalla ,25 euroa, joka erääntyi ja talletuskoron suuruus oli 1,00 %, joka tuotti 1.307,46 euroa. Pääoma korkoineen ,71 euroa talletettiin yhdeksi vuodeksi määräaikaiselle tuottotilille, jonka korko oli %. Lisäksi NEUVO:lla on Kuopion Osuuspankissa Sijoitusrahasto, jonka arvo oli ,13 euroa. Tilikauden ylijäämä on 7829,99 euroa.

12 12 15 YHTEYSTIEDOT Neuvonta-alan Toimihenkilöt - NEUVO ry Itsenäisyydenkatu 35 A, PORI Puheenjohtaja Tero Ylikylä, puh , tero.ylikyla@proagria.fi Sihteeri Minna Päivärinta, puh , minna.m.paivarinta@gmail.com Rahastonhoitaja ja koulutusvastaava Tuija Väyrynen, puh , tuija.vayrynen@proagria.fi Nuorisovastaava ja tiedottaja Katri Salminen, puh , katri.salminen@proagria.fi ProAgria Keskusten Jytyn pääluottamusmies Minna Päivärinta, alkaen Arja Kananoja, arja.kananoja@proagria.fi puh Faban Jytyn luottamusmies Tiina Tahvonen tiina.tahvonen@faba.fi, puh Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty Edunvalvonta; työmarkkina-asiamies Veli Vähämäki, puh veli.vahamaki@jytyliitto.fi ja työsuhdeneuvonnan palvelunumero Jäsenrekisteriasiat; Jäsenmaksurekisterisihteeri Ari Poutanen, puh , ari.poutanen@jytyliitto.fi tai jäsenrekisterin palvelunumero Kotisivut

13 13

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 Neuvonta-alan Toimihenkilöt - NEUVO ry Sisällys 1 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET... 3 2 YLEINEN TOIMINTA... 5 3 YLEISTÄ... 5 4 HALLITUS... 6 5 LUOTTAMUSHENKILÖT... 6 6 LUOTTAMUSMIEHET...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2017

TOIMINTAKERTOMUS 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2017 Neuvonta-alan Toimihenkilöt - NEUVO ry Sisällys 1 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET... 3 2 YLEINEN TOIMINTA... 5 3 YLEISTÄ... 5 4 HALLITUS... 6 5 LUOTTAMUSHENKILÖT... 6 6 LUOTTAMUSMIEHET...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Neuvonta-alan Toimihenkilöt - NEUVO ry Sisällys 1 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET... 3 2 YLEINEN TOIMINTA... 5 3 YLEISTÄ... 5 4 HALLITUS... 6 5 LUOTTAMUSHENKILÖT... 6 6 LUOTTAMUSMIEHET...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys 1 PUHEENJOHTAJAN TERVEISET... 3 2 YLEINEN TOIMINTA...4 3 YLEISTÄ...4 4 HALLITUS... 6 5 LUOTTAMUSHENKILÖT... 7 6 LUOTTAMUSMIEHET... 7 7 TIEDOTUS... 8 8 JÄSENMAKSUT... 8 9 JÄSENEDUT... 8 10 EDUSTUKSET...

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2009 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2009 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus

Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus Maaseutuelinkeinojen ja neuvontaalan Työnantajayhdistyksen toimintakertomus 2008 Erityispalvelujen Työnantajaliitto / Maaseutuelinkeinojen ja neuvonta-alan Työnantajayhdistys TOIMINTAKERTOMUS 2008 NEUVOTTELUTOIMINTA

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 13.10.2017 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 19.11.2017 kello 9.00. Paikka Palmgren-konservatorio Rautatienpuistokatu 7, 28130 Pori I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ

JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ JÄSENTIEDOTE 1/2015 TULOSTA JA SÄILYTÄ Jyty toimintaa Asikkalassa omana yhdistyksenä jo vuodesta 1980 JYTY ASIKKALA RY HALLITUS Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Riitta Pehkonen p. (t), 044 7780431,

Lisätiedot

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA Yleistä Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat 30.8.2013 allekirjoittaneet työllisyys- ja kasvusopimuksen vuosille 2013 2016/2017. Tällä

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 INFRA-ALAN TOIMIHENKILÖLIITTO INTEK RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1 TALOUDELLINEN EDUNVALVONTA 1.1 Palvelussuhteen ehtojen tarkistukset vuonna 2015 Kertomusvuoden sopimuksen mukaan palkkoja korotettiin 1.8.2015

Lisätiedot

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011

1 (2) SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 1 (2) SOSIAALIALAN TYÖNANTAJAT RY ERITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO ERTO RY SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJÄ KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA PALKKARATKAISUSTA VUODELLE 2011 Työehtosopimusosapuolet

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

ME TOIMIMME SINUN TYÖPAIKALLASI!

ME TOIMIMME SINUN TYÖPAIKALLASI! ME TOIMIMME SINUN TYÖPAIKALLASI! Tervetuloa joukkoomme! Yhdistykseemme on järjestäytynyt Espoon kaupungin viranhaltijoita ja työntekijöitä kaikilta ammattialoilta ja kattavasti perustehtävistä asiantuntijoihin.

Lisätiedot

Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta

Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen sopimusratkaisu 25.10.2013 Ensimmäinen sopimuskausi alkaa 1.3.2014 ja päättyy

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Hotelli-Ravintola Lounatuuli, Tulolantie 23, Ylivieska. Yhdistyksen puheenjohtaja avaa syyskokouksen.

Hotelli-Ravintola Lounatuuli, Tulolantie 23, Ylivieska. Yhdistyksen puheenjohtaja avaa syyskokouksen. JYTY YLIVIESKA RY Sääntömääräinen syyskokous Asialista - Pöytäkirja Aika 29.11.2018 klo 17.30 Paikka Läsnä Hotelli-Ravintola Lounatuuli, Tulolantie 23, Ylivieska 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Lupsakkaa Joulun aikaa!

Lupsakkaa Joulun aikaa! Jyty Varkaus Ry Joulukuu 2012 Kuukausitiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Jäsenmaksu 2013 5 Jyty Varkaus ry:n hallitus 2013 6 Jyty Varkaus

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki

Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki NEUVOTTELUTULOS YLEISSOPIMUKSEN PALTA -JYTY UUDISTAMINEN Aika 30.1.2018 Paikka Palvelualojen työnantajat Palta ry:n neuvottelutilat, Helsinki Läsnä PALTA ry JYTY ry. Hanne Salonen Päivi Salin 1. Sopimuskausi

Lisätiedot

SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ

SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ SYYSKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ Puheenjohtaja ja hallitus Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2018 jatkaa Anja Komulainen. Syyskokouksen päätös oli yksimielinen. Hallituksen kokoonpano vuonna 2018: varsinainen

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Hämeen TE-toimisto on toiminut uudessa muodossaan kaksi vuotta. Toteutettujen uudistusten käyttöönotto on edelleen keskeneräinen. Henkilöstö

Lisätiedot

JYTYN JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖT

JYTYN JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖT 4H-toimihenkilöliitto 4H-THL r.y. (751) PUHEENJOHTAJA MERJA KUUKKA 050-520 6166 merja.kuukka(at)lemi.fi SIHTEERI PÄIVI KIVIRANTA 0500-638 691 kotipaivi.kiviranta(at)gmail.com JÄSENASIAINHOITAJA HANNELE

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY

TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY TIIRATAAN TULEVAISUUTEEN JYTY JYVÄSKYLÄ RY Monta hyvää syytä liittyä Jytyyn! Turvasi on taattu lomautus- ja työttömyystilanteissa. Ammatillinen edunvalvonta. Palkka- ja muita työsuhdeasioitasi edistetään

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA 1/6 Aika 28.6.2014 klo 16:00 Paikka Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Kesäkuu 2014

Jyty Varkaus Ry Kesäkuu 2014 Jyty Varkaus Ry Kesäkuu 2014 Kuukausitiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Kuntokortti arvonnan voittajat 4 Palkankorotusratkaisut ja jaksotyömääräykset hyväksyttiin - Jytyliiton

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue. 1 Yhdistyksen nimi on Neuvonta-alan Toimihenkilöt - NEUVO ry ja sen kotipaikka

Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue. 1 Yhdistyksen nimi on Neuvonta-alan Toimihenkilöt - NEUVO ry ja sen kotipaikka 1/8 Neuvonta-alan Toimihenkilöt NEUVO ry -nimisen yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Neuvonta-alan Toimihenkilöt - NEUVO ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräystä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi ja määräystä vuosilomapalkan

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistys

Lisätiedot

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. OULUN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Oulun kauppakamari toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Lahela-Seuran säännöt

Lahela-Seuran säännöt Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Jyty Kemijärvi ry Pöytäkirja 1/2015

Jyty Kemijärvi ry Pöytäkirja 1/2015 Jyty Kemijärvi ry Pöytäkirja 1/2015 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika: 21.5.2015 kello 16:15-16:44. Paikka: Lounasravintola Kampsu, Vapaudenkatu 11 Läsnä: 20 jäsentä 1 KOKOUKSEN AVAUS Jyty Kemijärvi ry:n

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on kertynyt jo 21. Jäseniä paikallisyhdistyksellä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS

Hyväksytty liittovaltuustossa (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY:N VAALIJÄRJESTYS Hyväksytty liittovaltuustossa 17. 18.5.2016 1 (5) JULKIS- JA YKSITYISALOJEN :N 1 SOVELTAMISALA Jytyn sääntöjen 18 2 momentissa tarkoitetut liittovaltuuston jäsenet ja heille valittavat yleisvarajäsenet

Lisätiedot