VAMMAISTEN PÄIHDETYÖSSÄ RIITTÄÄ HAASTEITA Tavoitteita vuosille

Transkriptio

1 VAMMAISTEN PÄIHDETYÖSSÄ RIITTÄÄ HAASTEITA Tavoitteita vuosille Heidi Eriksson ja Liisa Jokela Vammaisten päihdetyön tukipalvelut Sininauhaliitto Syyskuu 2007

2 Vammaiset edelleen suuremmassa syrjäytymisvaarassa kuin muu väestö Vammaisten yhdenvertaisuus kansalaisina on tärkeää koko yhteiskunnallemme monista eri syistä. Vammaisten suhteellinen asema yhteiskunnassamme on selvitysten mukaan heikentynyt (mm. Suikkanen 2006). On oletettavaa, että vammaisilla ihmisillä on suurempi riski saada päihdeongelma, kuin vammattomilla mutta he eivät saa tehokasta hoitoa siihen yhtä helposti ja tasavertaisesti kuin vammattomat. Vammaiset ovat myös heikommassa työmarkkina-asemassa, mikä johtaa siihen, että heidän terveydellisiin asioihinsa ei puututa riittävän usein. Lisäksi läheisten ja vertaistuen verkosto voi olla yksinäisyyden vuoksi suppea tai olematon. Vammaiset ovat näin suuremmassa vaarassa jäädä riittävien päihdepalvelujen ulkopuolelle. He ovat yhteiskunnassa näkymätön ryhmä ja siten epäsuorasti syrjitty. Vammaisten yhdenvertainen ja laaja-alainen osallisuus vaatii vammaiserityisyyden ylläpitoa myös päihdepalveluissa. Vammaisuus lisättiin syrjintäperusteiden luetteloon perusoikeusuudistuksessa 1995, mikä oli edistysaskel vammaisten henkilöiden oikeuksien kannalta. Vammaisten henkilöiden syrjintä käytännössä näkyy mm. esteettömien ja saavutettavien palvelujen ja tiedon puuttumisena. Pääperiaatteena sosiaali- ja terveyspalveluissa on, että ne saadaan osana yleistä palvelujärjestelmää, mutta palveluissa on vielä paljon kehitettävää. Syrjintä Suomessa 2006 raportin mukaan voimassaoleva perustuslain, rikoslain ja yhdenvertaisuuslain syrjintäkielto ei turvaa riittävällä tavalla vammaisten ihmisten oikeuksia. Palveluohjelmat syrjivät välillisesti vammaisia asiakkaita: Miten vammaisia päihdeasiakkaita on otettava vastaan? Huolimatta siitä, että mm. Vammaisten päihdetyön tukipalvelut (Vapa-tukipalvelut) ja on tehnyt ansiokasta työtä vammaiserityisyyden huomioimiseksi päihdepalveluissa, asian jatkuva esilläpito on edelleen tärkeää. Palveluohjelmat ovat usein tahattomasti syrjiviä vammaisia asiakkaitaan kohtaan. Tietämättömyys ja välinpitämättömyys voivat johtaa syrjivään lopputulokseen. Päihdeongelmainen henkilö voi olla monivammainen, mikä tuo sujuvaan hoitoketjuun omat haasteensa. Kognitiiviset, fyysiset tai sensoriset vammat aiheuttavat erilaisia vaikeuksia osallistua ympäristön toimintaan. Lisäksi voi olla vielä neurologisia ja muita ongelmia, jotka vaativat oman huomionsa. Esimerkkejä tällaisista tilanteista viime vuosilta on mm. henkilö ei pääse päihdehoitolaitokseen, koska hän tarvitsee avustajaa siirtyessään pyörätuolista vuoteeseen, WC:hen tai tarvitsee katetrointia puheentuottamisen ongelmien takia henkilö ei voi osallistua ryhmiin monivammainen asiakas ei kuulu kenenkään päävastuulle (päihdepalvelut odottaa, että fyysinen kuntoutus on hoidettu ennen päihdekuntoutusta ja toisaalta

3 vammaispalvelukaan ei koe päihdeasiakasta ja ongelmia omakseen) vammainen asiakas ei kykene pitämään kiinni sovituista aikatauluista tai saa raivokohtauksia, jotka tulkitaan haluttomuudeksi hoitoon päihdepalveluista ja -haitoista tiedotettaessa ei huomioida näkövammaisten erityistarpeita asiakas otetaan vastaan tuulikaapissa, kun tiloihin ei pääse kehitysvammainen asiakas ei saa aikaa A-klinikalta vammainen voi joutua odottamaan hoitopaikkaa pidempään kuin vammaton vamma määrittelee, millaista hoitoa saa, ei hoidontarve lääkkeettömään hoitoon ei oteta, jos käyttää vamman vaatimaa peruslääkitystä päihdeongelmainen vammainen ei pääse vammaansa koskevaan sopeutumisvalmennukseen kuuro henkilö ei pääse päihdehoitoon, koska tulkkia ei saa ottaa mukaan Päihteiden käyttö voi aiheuttaa myös vammautumisen. Esimerkiksi CAM- ohjelmassa, Daytonissa, Ohiossa 70 % klinikan vammaisista päihdeasiakkaista oli vammautunut päihteiden käytön johdosta. Vamma voi joskus olla tunnistamaton ja syynä epäonnistuneeseen tai keskeytyneeseen hoitoon. Vamma ei aina näy päällepäin, mutta voi aiheuttaa monia ymmärtämisen, muistamisen ym. vaikeuksia. Moni vammainen haluaa myös kätkeä vammansa tai ei ole saanut asiaankuuluvaa sopeutumisvalmennusta siihen. Usein vammainen henkilö ei itse osaa vaatia itselleen riittävää vammaan liittyvää kuntoutusta. Ongelmia voidaan peitellä päihteillä. Vaaditaan osaamista ja hienotunteisuutta saada henkilö huomioiduksi kokonaisvaltaisesti ja erottaa vammasta johtuvat vaikeudet ottaa tarjottu hoito vastaan. Vammaisten päihdeongelmiin liittyy lisäksi erityiskysymyksiä koskien esim. tulkkeja, henkilökohtaisia avustajia ja läheisiä. Myös nämä aiheet tulisi saada keskustelun kohteeksi. Esteitä toimiville vammaisten päihdetyön käytännöille on edelleen Vapa tukipalvelut on yhteistyössä Vapa vastaavien -verkoston (kts. kanssa kehittänyt vammaisten päihdepalveluja. Vammaisjärjestöjen ja päihdepalveluiden tuottajien kanssa pyritään poistamaan esteitä ja muutosta onkin tapahtunut. Tästä huolimatta esteitä on edelleenkin niin päihde- kuin vammaispalveluissa. Asenteellisella tasolla voidaan edelleen ajatella, että vammaisella henkilöllä on oikeus juoda vammansa takia tai ettei kognitiivisesti vammaisella ole kapasiteettia pyrkiä päihteettömyyteen. Vammaiset ihmiset voidaan nähdä aina vaatimassa oikeuksiaan, mitä voidaan pitää rasitteena eikä heitä siksi kuunnella. Esteenä on usein myös kommunikaatio. Kommunikaation vaikeudet voivat olla edelleen kynnyksenä päihdepalveluiden saavutettavuudelle. Tarvitaan jatkuvasti saavutettavaa materiaalia ja tietoa, jotta kommunikaatioon liittyvät esteet huomataan ja korjataan

4 päihdepalveluissa. Pelkkä tulkkaus ei aina ole ratkaisu esim. puhevammaisen kohdalla, koska vaaditaan myös kärsivällisyyttä kuunnella. Fyysiset esteet ovat nykyään ehkä tunnistetuimpia, mutta suurimmat haasteet ovat edelleen asenteellisella ja toiminnallisella tasolla. Päihdepalveluissa voi olla vaikeuksia kohdata vammainen henkilö. Niissä ei ole perinteisesti totuttu niin intiimiin avustamiseen kuin fyysinen vamma edellyttää. Vammaisten päihdetyö ei vielä jalkautunut strategioihin Näkemys vammaisuudesta on helposti kapea-alainen. Vammaisten etujärjestöille on tärkeää tuoda esille myönteistä kuvaa vammaisuudesta ja edistää siten vammaisten ihmisten osallisuutta ja tasa-arvoa yhteiskunnassa. Päihdeongelmien esille ottaminen vammaisuuteen liittyen koetaan leimaavaksi. Vammaisten päihdetyöhön liittyvä tiedontarve on kentällä silti edelleen suurta ja siihen olisikin panostettava eniten, mikä käy ilmi Vapa-vastaavien verkostolle suunnatusta kyselystä (Hyttinen 2006). Tutkittaessa, mihin tekijään organisaation pitäisi panostaa enemmän, 64 % vastaajista asetti tiedon levittämisen, koulutuksen ja tiedottamisen keskeiseksi. Järjestöjen strategioissa vammaisten päihdetyö ei vielä näy. Vammaisten päihdetyö näkyi huonosti yleisesitteissä tai asiakaspalautteissa eikä sitä ollut mainittu laatukäsikirjoissa tai työprosessien kuvauksissa (Hyttinen 2006). On kuntia, joissa vammaisnäkökulma ja -asiantuntemus on otettu mukaan päihdestrategian laatimiseen ja toteuttamiseen. Useimmissa kunnissa on kuitenkin tässä asiassa vielä paljon työsarkaa. Yhteenvetoa Kaikista tähänastisista saavutuksista huolimatta, vammaisten päihdeasiakkaiden tasavertaisten ja esteettömien palvelujen toteutumiseksi on vielä paljon keskeneräistä työtä. Vapa-vastaavien verkostolle tehdyssä kyselyssä tuli edelleen esille tiedon tarve päihdetyön kehittämiseksi. Kaivataan tiedon jakamista esim. kouluttamalla tai materiaaleja kehittämällä. Vammaisten päihdetyö ei edelleenkään ole edennyt osaksi esim. vammaisjärjestöjen omia strategioita, vaan päihdekysymysten esille ottaminen koetaan leimaavaksi. Asennemuutos on hidasta. Kuntoutuksia voi keskeytyä päihdeongelmien takia tai niihin ei saavuta ollenkaan (ts. ei tavoiteta päihdeongelmaisia vammaisia), mikä on taloudellisestikin suuri kustannus järjestöille ja muille palvelujen tuottajille. Vammaisten päihdetyö vaatii perustavaa laatua olevan asennemuutoksen, minkä eteen on tehtävä edelleen työtä. Tärkeää on edelleen levittää päihdestrategia-ajattelua ja saada esim. AUDIT käyttöön vammaisjärjestöjen sopeutumisvalmennuksissa. Toisaalta päihdepalvelujen järjestäjiä olisi saatava tunnistamaan päihdeasiakkaistaan ne henkilöt, joilla päihdeongelman lisäksi on jokin tunnistamaton vamma, mikä vaikeuttaa tai estää päihdekuntoutukseen osallistumisen. Vamma ei aina näy päällepäin ja päihdeasiakkaan kohdalla se voi johtaa työntekijän

5 virheellisen tulkintaan hoitomotivaatiosta tai hoitomenetelmien valitsemisesta. On tärkeää edelleen jakaa osaamista ja tietoa sekä päihteistä että vammaisuudesta. Päihteet myös vammauttavat käyttäjiään, mikä lisää tarvetta asiantuntijuuden vaihtoon Vapa-verkostossa ja laajemminkin. Lähdekirjallisuutta: Suikkanen Asko, Linnakangas Ritva, Savtschenko Victor, Virta Lauri: Uuden alussa vai umpikujassa, STAKES, raportteja 15/2006 Lepola Outi, Viita Susanna (toim.): Syrjintä Suomessa 2006 Treatment Improvement Protocol (TIP) Series, 2003 Hyttinen Nina K, Vapa-toiminnan arviointikatsaus. Väliraportti vammaisten päihdetyön toimivista käytännöistä. Kyselytutkimus Vapa-vastaaville, 2006, Sininauhaliitto Eriksson Heidi, Jokela Liisa: Matkaraportti asiantuntijavaihdosta. SARDI-CAM Anixter Center (2007).