TERVETULOA PERUSKOULUN 7. LUOKALLE. Lahden kaupunki / Sivistystoimiala 7www.lahti.fi AHTIALAN KOULU KIVIMAAN KOULU KÄRPÄSEN KOULU LAUNEEN KOULU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TERVETULOA PERUSKOULUN 7. LUOKALLE. Lahden kaupunki / Sivistystoimiala 7www.lahti.fi AHTIALAN KOULU KIVIMAAN KOULU KÄRPÄSEN KOULU LAUNEEN KOULU"

Transkriptio

1 TERVETULOA PERUSKOULUN 7. LUOKALLE AHTIALAN KOULU KIVIMAAN KOULU KÄRPÄSEN KOULU LAUNEEN KOULU MUKKULAN KOULU SALINKALLION KOULU SALPAUSSELÄN KOULU TIIRISMAAN KOULU Lahden kaupunki / Sivistystoimiala 7www.lahti.fi

2 TERVETULOA 7. LUOKALLE Tämä esite on tarkoitettu yläkouluun siirtyville 6. luokan oppilaille ja heidän huoltajilleen antamaan tietoa eri koulujen tavoitteista ja toiminnasta. Opetussuunnitelmien uudistuessa kouluilla on mahdollisuus painottaa eri aineita ja tarjota laajentuneen valinnaisainevalikon kautta mahdollisuudet oppilaiden kykyjen ja erilaisten harrastusten huomioon ottamiseen koulun toiminnassa. Oppilaalle taataan ensisijainen koulu, johon hän joka tapauksessa pääsee. Oman alueen kouluun oppilas saa koulukuljetuksen, mikäli matka ylittää 5 kilometriä. Mikäli oppilas omasta hakemuksesta siirtyy muuhun kuin ensisijaiseen yläkouluun, matkakorvausta ei pääsääntöisesti myönnetä. Sivistyslautakunta on kaikkien yläkoulujen toiminnan turvaamiseksi asettanut koulunkäynnille muussa kuin oman alueen koulussa seuraavat valintakriteerit tärkeysjärjestyksessä: Tähän esitteeseen ei sisälly Lahden yhteiskoulua koskevia tietoja, koska sinne otetaan oppilaat jo 6. luokalta alkaen. Tiirismaan musiikkiluokille oppilaat tulevat Lotilan koulusta. Salpausselän liikuntaluokille pyrkivillä on omat testinsä, jotka tehdään tammikuussa. Englanninkielisten luokkien toimintaa esitellään Tiirismaan koulun sivuilla. Oppilas, joka haluaa muuhun kuin oman alueensa yläkouluun, täyttää lomakkeen ja toimittaa sen mennessä sen koulun kansliaan, johon hän pyrkii. Oppilaiden sijoittelu pyritään tekemään maaliskuun loppuun mennessä. Lomake hakemukseen muun kuin lähikoulun 7. luokalle on saatavissa internet-sivuilta kohdasta lomakkeet/ koulutoimi Kouluun voidaan ottaa oppilaaksiottoalueen ulkopuolelta oppilaita, mikäli koulussa on tilaa. 2. Oppilaan ainevalinnat: mikäli koulu painottaa jotakin ainetta ja oppilas pitää tätä perusteena kouluvalinnalleen, niin valinta kriteerinä käytetään ao. aineen numeroa. 3. Sisarukset ovat samassa koulussa. 4. Oppilaan harrastukset. 5. Koulumatka. 6. Arvonta. Lahdessa Lassi Kilponen Opetus- ja kasvatusjohtaja 3 Lisäksi kouluille on asetettu ohjeellinen oppilasmäärän maksimi ja minimi ikäluokkaa kohti.

3 YHTENÄISKOULUT OVAT UUTTA KOULU- KULTTUURIA Lahden kouluverkon pohjana on lähikouluperiaate, jonka avulla kaupunki pyrkii alueellisesti kattavaan kouluverkkoratkaisuun. Tavoitteena ovat pedagogisesti ja taloudellisesti toimivat kouluyksiköt. Uudet yhtenäiskoulut lisäävät alueellista yhteistyötä lähikoulujen kesken ja samalla koulujen välinen kilpailu vähenee. Yhtenäiskoulusta on jo kokemusta Ahtialan, Kivimaan, Kärpäsen, Mukkulan ja Launeen kouluissa. Sama toimintakulttuuri on Tiirismaan englanninkielisillä luokilla. Yhtenäiskoulussa on perusopetuksen vuosiluokat 1-9 käsittävä yhteinen opetussuunnitelma. Luokanopettajien ja aineenopettajien yhteistyö on nykyistä tiiviimpää, ja tunnit jakautuneet laajemmin kolmannesta yhdeksänteen luokkaan. Oppilaan turvallisuudentunne vahvistuu, kun yläkoulun toimintakulttuuri on alakoulusta tuttua. Kodin ja koulun välinen yhteistyö on jatkuvaa, koska lapset siirtyvät alakoulusta yläkouluun samassa kouluyksikössä. 4 5 Yhtenäiskoulun toimintakulttuuri perustuu opetussuunnitelmaan, lukujärjestyksiin ja koulun sääntöihin, joita noudatetaan niin tunneilla vahvistaminen, terveellisten elämäntapojen edistäminen sekä avoimen kuin välitunneillakin ja ennen kaikkea yhteisiin arvoihin. YLÄKOULU KASVATTAA LAPSISTA VASTUULLISIA NUORIA Lahden yläkouluissa opiskellaan monipuolisesti perusasioita. Koulujen yhteinen tavoite on luoda opettajien ja oppilaiden yhteistyöllä kannustava ja turvallinen oppimisympäristö. Koulut pyrkivät yhteistyössä kodin kanssa vahvistamaan oppilaiden tasapainoista kasvua, persoonallisuuden kehittymistä ja luottamusta oman elämän hallintaan. Lahtelaisten yläkoulujen tavoitteena on kasvattaa yhteistyökykyinen, itseään arvostava nuori, joka ottaa myös toiset huomioon ja ymmärtää ympäristön arvon. KOULUN TOIMINTAMALLEILLA ON MERKITYSTÄ Koulun toimintamallit ovat merkittävä tekijä myös uudessa toimintakulttuurissa. Ahtialan koulu on verkossa sekä tietotekniikan että aluetoiminnan osalta. Tietoteknisten valmiuksien avulla koulun viestintätaidon ryhmät valmistavat monipuolisia kuvallisia tuotoksia. Yläkoulun laaja musiikkitoiminta antaa myös vastapainoa teoreettisten aineiden opiskeluun. Esiintyviä yhtyeitä on vuositasolla n Verkottuneen aluetoiminnan avulla pyrimme takaamaan korkean sivistystoiminnan laadun. Kivimaan koulussa tulevat matemaatikot ja luonnontieteilijät saavat hyvät valmiudet teknistyvän yhteiskunnan haasteisiin. Matematiikkaluokan valinneilla oppilailla on yläkoulussa laajempi aineen opetus ja erilaisia työmenetelmiä käytetään koulussa tehokkaasti hyväksi. Koulu ja elinkeinoelämä kohtaavat Kärpäsen koulussa. Koulun kaikilla opetusryhmillä on oma kummiyrityksensä. Kummitoiminnan lisäksi oppilaat tutustuvat työelämään kaikilla vuosiluokilla. Launeen koulun kansain välisyyskasvatus on käytännönläheistä. Koulussa opiskellaan englannin kielen lisäksi saksaa, ranskaa ja venäjää. Lisäksi koulussa voi opiskella viron kielen alkeita. Luonnonläheinen Mukkulan koulu on panostanut kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Ykkösasioita ovat turvallinen opiskeluympäristö ja jokaisesta oppilaasta huolehtiminen. Salinkallion koulussa painotetaan ympäristöön liittyviä asioita. Koulun ympäristöryhmillä on tavallista enemmän biologiaa ja ympäristökemiaa lukujärjestyksessään. Salpausselän koulussa on tärkeää kodin ja koulun välinen yhteistyö, positiivisen oppimisilmapiirin ja vuorovaikutteisen toimintakulttuurin ylläpitäminen. Koulussa on normaaliluokkien lisäksi liikuntapainotteisia luokkia. Tiirismaan koulu on kansainvälisestikin tunnettu musiikkiluokista. Musiikin lisäksi kuvataide antaa koulutyölle väriä. Lahden kaupungin englanninkieliset luokat (0 9. lk) toimivat Tiirismaan koulun yhteydessä.

4 6 muuteen liittämällä tiloja toisiinsa ikkunoiden ja lasisermien avulla. Oppilaiden henkilökohtaisten tavaroiden säilytystä varten on jokaiselle varattu oma kaappi. Koulu on varustetasoltaan korkealuokkainen. Meillä on kaksi tietotekniikkaluokkaa ja kaikissa luokissa internet-yhteydet ja opetusmedialaitteet. Taito- ja taideaineiden opetustilat ovat tilavat ja liikuntasalin lisäksi oppilailla on käytössään kuntosali. Herkkulassa ruokailevat ala- ja yläkoululaiset yhdessä. Koulussa on myös iltapäivisin välipalatarjoilu. AHTIALAN KOULUN TAVOITTEET JA TOIMINTA AHTIALAN PERUSKOULU Purorinteenkatu 4, Lahti Rehtori Ari Anttila, puh. (03) , Apulaisrehtori, opinto-ohjaaja, Tarmo Hirvonen, puh Kanslia, puh. (03) , fax (03) Ahtialan koulu sijaitsee kahdeksan kilometriä Lahden keskustasta itään. Koulun lähiympäristössä on useita mielenkiintoisia luontokohteita ja ympäristö tarjoaa myös erinomaiset mahdollisuudet liikuntaharrastuksiin. Vuonna 1994 perustetun Ahtialan peruskoulun yläkouluosa valmistui kokonaisuudessaan Uusissa opetustiloissa toimii nyt yhtenäiskoulu, jossa ala- ja yläkoulun opetus ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Koulussa on tänä lukuvuonna 642 oppilasta, joista luokkalaisia on 285 ja luokkalaisia 357. Koulumme suunnittelussa on kiinnitetty huomiota työskentelyn avoi- Ahtialan koulun toimintaa kuvaa monipuolinen perusasioiden opiskelu. Oppilaita ohjataan itsenäiseen työskentelyyn, luovaan ajatteluun ja tavoitteena on vastuuntuntoinen oppiminen. Koulun arki perustuu rauhalliseen ja toisia kunnioittavaan ilmapiiriin, joka tukee kasvavan nuoren terveen itsetunnon kehittymistä. Oppilaita palvelevaan kasvatus- ja opetuskäytäntöön päästään yhteistoiminnan avulla, jossa ovat mukana oppilaat, vanhemmat, opettajat ja koko koulun henkilökunta. Yhteistoiminnan perusajatuksena on kehittää koulusta alueen toimintakeskus. KOULUN TUNTIJAKO Koulun tuntijako mukailee valtakunnallista opetussuunnitelmaa. A1kielenä tarjotaan sekä englantia että saksaa. Seitsemännellä luokalla kaikki opiskelevat yhteisen tuntijaon mukaan (30 tuntia). 8. ja 9. luokilla oppilas valitsee vuosittain tarjonnasta 6 tuntia valinnaisaineita. Valinnaisaineina koulussa ovat viestintätaito, kuvataide, musiikki, käsityö (TN, TS), kotitalous, tietotekniikka, liikunta, B2-saksa ja A2englanti. 7

5 KIVIMAAN peruskoulu 8 9 antaa yhä paremmat valmiudet vastata teknistyvän yhteiskunnan haasteisiin ja Lahdenkatu 62, Lahti jatko-opintoihin. Rehtori Klaus Kähkönen, puh. (03) , klaus.kahkonen@lahti.fi Apulaisrehtori Satu Kurkela, puh. (03) , satu.kurkela@lahti.fi Opinto-ohjaaja Päivi Palviainen, puh paivi.palviainen@edu.lahti.fi Kivimaan peruskoulu sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta hyvien kulkuyhteyksien varrella. Koulun välittömässä läheisyydessä on hyviä liikuntapaikkoja: uimahalli, urheilukenttä, jääkaukalo, valaistu kuntorata sekä koulun oma täysimittainen liikuntasali ja kunto- sekä peilisali. Lisäksi oppimisympäristönä pyritään hyödyntämään myös lähimetsän ja keskustan tarjoamia mahdollisuuksia. Kivimaan peruskoulu on yhtenäiskoulu käsittäen luokat 1-9. Koulussa on 660 oppilasta, joista yläluokilla 7-9 on tänä vuonna 278 oppilasta sekä noin 30 opettajaa ja 3 koulunkäyntiavustajaa. KIVIMAAN KOULUN TAVOITTEET JA TOIMINTA Opetus- ja kasvatustyö Kivimaan peruskoulussa perustuu toisen ihmisen kunnioittamiseen, oikeudenmukaisuuteen ja kaikkien ihmisten tasa-arvoiseen kohteluun. Oppilasta ohjataan hyviin tapoihin ja kohteliaaseen käytökseen. Samalla tuetaan hänen kasvamistaan omatoimiseksi terveen itsetunnon ja hyvät sosiaaliset taidot omaavaksi yksilöksi. Yhdessä vanhempien sekä eri yhteistyötahojen kanssa autamme oppilasta saavuttamaan omia kykyjään vastaavan jatko-opintokelpoisuuden. Koulumme on mukana KiVa Koulu ohjelmassa eli kiusaaminen vastainen toiminta on osa koulumme toimintakulttuuria. Oppilaat osallistuvat ja vaikuttavat koulun oppilaskunnassa, Vihreä lippu -raadissa tai tukioppilastoiminnassa. Koulumme kansainvälisyyskasvatuksen näkyvin osa on yhteydenpito unkarilaiseen ystävyyskouluun Pécsissä. Koulu järjestää joka toinen vuosi vierailun Unkariin ja toimii vastavuoroisesti unkarilaisten isäntänä. TUNTIJAKO JA VALINNAISUUS Yläkoulussa opiskelu noudattaa jaksolukua, jossa lukuaineet vuorottelevat. Näin oppilas opiskelee vain osaa lukuaineista yhdessä jaksossa. Matematiikkaluokan valinneilla on erityisinä painotusalueina matematiikka sekä muut matemaattis-luonnontieteelliset opinnot. Oppilaille halutaan Oppilaalla on itse mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä aineita hän opiskelee 8-9 -luokilla. Valinnaisina aineina 8. ja 9. luokille koulu tarjoaa kotitalouden, kuvataiteen, musiikin, tietotekniikan, teknisen työn, tekstiilityön, ilmaisutaidon ja liikunnan useampia kursseja. Valinnaisina kielinä voi valita saksan, ranskan tai venäjän. Lisäksi 8.luokalle voi valita lyhytkurssina mm. leivonnan, elektroniikan, bändikurssin tai lisäkurssin liikunnasta, kuvataiteesta tai tekstiilityöstä. Mm. kotitalous ja tietotekniikka opetetaan moderneissa, uusissa opetustiloissa. KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖ Koulumme tavoitteena on luoda avoimet ja hyvät suhteet koteihin yhteisten kasvatustavoitteiden saavuttamiseksi. Järjestämme vanhemmille joka luokalla henkilökohtaiset vanhempainvartit vuosittain sekä vanhempainiltoja. Yhteydenpito huoltajiin on jatkuvaa yhteistyötä mm. Wilman, puheluiden ja henkilökohtaisten tapaamisten avulla. Vanhempainyhdistyksemme toimii kodin ja koulun välisenä linkkinä ja vuosittain järjestämme mm. puuro-, joulu- ja kevätjuhlan, joihin huoltajilla on mahdollisuus osallistua.

6 Alaluokilla opetuksesta huolehtivat luokanopettajat kotiluokissa. Yläluokilla opetuksesta vastaavat aineenopettajat aineluokissa. Erityisluokilla opetuksesta huolehtivat erityisluokanopettajat kotiluokissa. Integrointia järjestetään mahdollisuuksien mukaan. Koulussa on erinomaiset taito- ja taideaineiden opetustilat, kielistudio, kolme tietotekniikan luokkaa ja kaikista opetustiloista ovat internetyhteydet. Liikuntasalin lisäksi liikuntapaikkoina käytetään urheilukenttää sekä vieressä olevia kaupungin ulkoilureittejä. Koulussa on menossa mittava peruskorjaushanke, mikä aiheuttaa tilapäisiä tilajärjestelyjä. Lukuvuosi on remontissa välivuosi. Kesällä 2012 remontti jatkuu ja valmistuu jouluna KÄRPÄSEN KOULUN TAVOITTEET Koulu pyrkii yhteistyössä kodin ja ympäristön kanssa vahvistamaan oppilaiden tasapainoista kasvua, persoonallista kehittymistä ja uskoa oman elämän hallintaan sekä antamaan eri kehitysvaiheessa oleville oppilaille jatkokoulutuksen ja elämässä menestymisen edellyttämät hyvät perustiedot, -taidot ja valmiudet. 10 OPETUS KÄRPÄSEN PERUSKOULU KÄRPÄSEN PERUSKOULU Kasakkamäentie 1, LAHTI Rehtori Ari Pippuri, puh Apulaisrehtori Timo Aho puh Opinto-ohjaaja Merja Huotari, puh. (03) , Kanslia, puh. (03) , Kärpäsen koulu on yhtenäiskoulu vuosiluokille Yleisopetuksen ryhmien lisäksi koulussa on yhdeksän erityisopetuksen ryhmää, Lahden lisäopetuksen 10. luokka ja maahanmuuttajien valmistavan opetuksen ryhmä luokkalaisille. Koulu sijaitsee kolme kilometriä Lahden keskustasta länteen. Enemmistö koulun oppilaista tulee Metsäkankaan, Kasakkamäen ja Kärpäsen alueilta. Koulussa on palattu takaisin luokkamuotoiseen opiskeluun. Kaikille yhteiset, pakolliset oppiaineet opiskellaan kiinteissä ryhmissä, luokittain. Kahdeksannen ja yhdeksännen luokan valinnaiskursseilla ryhmät sekoittuvat ja muotoutuvat toteutuneiden valintojen mukaan. Osa opiskelusta toteutetaan joustavan perusopetuksen menetelmin. Sillä tarkoitetaan toiminnallisia teemapäiviä. Toiminnallisten teemapäivien tarkoituksena on toteuttaa opetussuunnitelmassa mainittujen seitsemän aihekokonaisuuden sisältöjä käytännössä. Teemapäivän ajaksi irtaudutaan pois pulpetin äärestä ja opetusryhmän päivä rakentuu vuorollaan yhden pääteeman ympärille. Kaikkien pääteemojen sisällä on jokaiselle vuosiluokalle oma sisältö. Teemapäivänä ei opiskella lukujärjestyksen mukaisesti eikä oppilaan tarvitse tuoda reppua kouluun. Tarvittava materiaali jaetaan eri tehtäväpaikoilla. Osa teemapäivistä toteutetaan Lahdessa koulun lähettyvillä ja osin Kärpäsen koulurakennusta hyödyntäen. Osa teemapäivistä suuntautuu myös Lahden ulkopuolelle esimerkiksi Helsinkiin ja Evolle. 11

7 ARVIOINTI JA OPISKELUN SEURANTA Oppilaat saavat arvioinnin oppimisestaan kaksi kertaa vuodessa. Arviointi annetaan lukuvuoden puolivälissä välitodistukseen ja lukuvuoden päättyessä lukuvuositodistukseen. Kaikissa oppiaineissa annetaan arvosana edistymisestä, työskentelystä ja käyttäytymisestä. Wilma oppilashallinto-ohjelman nettiliittymän avulla huoltajat seuraavat opinnoissa edistymistä ja poissaoloja. Wilman viestijärjestelmän avulla viestit koulun ja kodin välillä kulkevat tehokkaasti ja nopeasti. VALINNAISAINEET JA KURSSIT Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. vuosiluokilla. Valinnaisaineina voi opiskella kaikkia taito- ja taideaineita (musiikki, kuvataide, tekninen työ, tekstiilityö, kotitalous, liikunta), tietotekniikkaa ja B2-kielenä saksaa tai ranskaa. Lisäksi voi valita eri aineisiin liittyviä lyhytkursseja sekä lukioon valmistavat englannin, ruotsin ja matematiikan kurssit. 2 HYVÄT YHTEYDET TYÖELÄMÄÄN 13 Ajokatu 167, Lahti Koulu ja työelämä kohtaavat Kärpäsen peruskoulussa. Koululla on kummiyrityksiä. Kummiyritys ja oppilaat tapaavat 2-4 kertaa lukuvuoden aikana. Kummitoiminnan lisäksi oppilaat tutustuvat työelämään kaikilla vuosiluokilla. LAUNEEN PERUSKOULU Rehtori Esko Taipale, puh. (03) , esko.taipale@lahti.fi Apulaisrehtori Tuula Herkepeus, puh. (03) , tuula.herkepeus@lahti.fi Opinto-ohjaaja Matti Leinonen, puh matti.leinonen@edu.lahti.fi Kanslia puh. (03) , fax (03) Opettajat puh. (03) YHTENÄISTÄ PERUSOPETUSTA JO YLI 10 VUOTTA Launeen koulussa oppilaat voivat opiskella turvallisesti saman katon alla ensimmäiseltä luokalta yhdeksänteen. Täysin peruskorjattu koulurakennus mahdollistaa monipuolisen, tasokkaan, luovan ja uutta yhtenäiskoulukulttuuria tukevan opiskelun kaikissa oppiaineissa. Koulun tehtävänä on auttaa ja tukea oppilaita kasvamaan vastuullisiksi, itsenäisiksi, yhteistyökykyisiksi ja tasapainoisiksi kansalaisiksi, joilla on tarvittavat tiedot, taidot ja valmiudet jatko-opintoihin ja itsensä kehittämiseen.

8 KAHDEN JAKSON OPETUSJÄRJESTELMÄ Launeen koulussa on ollut käytössä kaikilla vuosiluokilla yhteinen opetussuunnitelma ja tuntijako jo useamman vuoden ajan. Koulu on ollut aina aktiivisesti kehittämässä ja uudistamassa opetusta opetussuunnitelmatyön kautta. Koulussa opiskellaan nykyään hajautetussa järjestelmässä kahdessa jaksossa. Lähes kaikki oppiaineet on hajautettu tasaisesti koko lukuvuodelle. Poikkeuksen tekevät oppilaanohjaus, uskonto ja terveystieto, joita opiskellaan joko syksyllä tai keväällä. Lisäksi yhden vuoden valinnaisaineet (7.lk) voivat olla jaksotettu. Launeen koulussa kehitetään opetusjärjestelmää jatkuvasti ja yritetään löytää oppilaan oppimisen kannalta paras ja toimiva kokonaisuus. OPISKELUN PAINOPISTEALUEET Opetussuunnitelman mukaisesti koulussa painotetaan nyky-yhteiskunnassa tarvittavia taitoja: ympäristö-, viestintä- ja kansainvälisyyskasvatusta. Näistä aiheista järjestetään vuosittain erilaisia teemapäiviä ja- viikkoja. Jo vuodesta 1989 alkanut yhteistyö tallinnalaisen ystävyyskoulun kanssa kasvattaa oppilaita kansainvälisyyteen. Koulu tekee yhteistyötä mm. järjestämällä leirikouluja ja vuosittaisia vierailuja sekä vaihtamalla tietoja uutta teknologiaa hyödyntämällä Launeen koulu aloitti syksyllä 2006 kolmannen Comenius-projektin eurooppalaisten koulujen kanssa, josta on nyt menossa viimeinen vuosi. Uutta Comenius-projektia jo kuitenkin suunnitellaan. Tästä yhteistyöstä on syntynyt myös oppilasvaihto-ohjelma hollantilaisen koulun kanssa yläkoulumme oppilaille. TUNTIJAKO JA VALINNAISUUS Oppilas voi valita ensimmäiseksi kielekseen joko englannin tai saksan jo kolmannelta luokalta lähtien. Sen lisäksi hän opiskelee ruotsia 7. luokalta lähtien ja voi syventää opintojaan jokaisessa kolmessa kielessä. Valinnaisina kielinä kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla ovat tarjolla myös ranska, saksa sekä venäjä. Seitsemännellä luokalla oppilaat voivat valita yhden valinnaisen oppiaineen. 8. ja 9. luokalla valinnaisainetarjotin sisältää monipuolisesti valinnaisaineita kuten esim. kotitalous, tekninen työ, tekstiilityö, liikunta, kuvataide, musiikki, draama,sekä joidenkin lukuaineiden syventäviä kursseja yhteensä kuusi tuntia. TERVETULOA OPISKELEMAAN LAUNEEN KOULUUN! MUKKULAN PERUSKOULU Lippokatu 1, Lahti Rehtori Mirja Hirvikallio, puh. (03) mirja.hirvikallio@lahti.fi Apulaisrehtori Olli-Pekka Heinonen, puh. (03) olli-pekka.heinonen@lahti.fi Opinto-ohjaaja Mikko Härkönen, puh Kanslia puh. (03) Mukkulassa on lv alusta lähtien toiminut yhtenäistä perusopetusta antava luokkien peruskoulu. Koulu sijaitsee luonnonkauniilla Mukkulan asuinalueella viisi kilometriä Lahden keskustasta pohjoiseen. Koulurakennuksen saneerauksessa on meneillään viimeinen vaihe. Ensi lukuvuodeksi valmistuu kotitalous-, musiikki-, kuvataide- sekä teknisen työn tilojen remontti. Myös liikuntasali ja koulun välituntipiha uudistuvat. Koulun lähiympäristö tarjoaa mo nipuoliset mahdollisuudet käyttää opetuksessa hyväksi erilaisia luon tokohteita. Koulun vieressä sijaitseva palloilukenttä on puolestaan liikuntaryhmien ahkerassa käytössä. Mukkulan kirjasto toimii saman katon alla yläkoulun puolen päädyssä.

9 6 Oppilaat tulevat kouluun lähinnä Mukkulan alueelta sekä lisäksi Kilpiäisistä, Ruoriniemestä, Soltista ja Karjusaaresta. Myös Hollolan Vesikansan alueelta 17 käydään koulua Mukkulassa. Tällä hetkellä koulussa on luokilla n. 185 oppilasta. Koko koulun oppilasmäärä on n MUKKULAN KOULUN TAVOITTEET Koulun tavoitteena on antaa hyvää perusopetusta. Päättövaiheessa kaikilla oppilailla tulisi olla mahdollisimman hyvät edellytykset jatko-opintoihin. Opetuksen lähtökohtana on luonnostaan uteliaan, oppimishaluisen ja aktiivisen lapsen ja nuoren kasvun tukeminen ja kannustaminen hänen opinnoissaan. Hyviin käytöstapoihin kasvattaminen on yksi koulun keskeisistä tavoitteista. Mukkulassa tuetaan oppilaan terveen itsetunnon kehittymistä niin, että hänellä on mahdollisuus kasvaa tasapainoiseksi, itsenäiseksi, vastuuntuntoiseksi ja yhteistyökykyiseksi yhteiskunnan jäseneksi. TAPAHTUMIA Mukkulassa koulutyötä piristävät pitkin vuotta järjestettävät tapahtumat. Ulkoiluja liikuntapäivät järjestetään sekä syksyllä että talvella. Lisäksi keväällä pelataan 9. luokkien pesäpallo-ottelut ja perinteinen opettajat vastaan oppilaat -ottelu. Myös muita poikkeuspäiviä erilaisten teemojen ympärillä mahtuu lukuvuoteen. Monipuolista kerhotoimintaa on viime vuosina pystytty tarjoamaan opetushallituksen rahoituksen turvin. Kotien ja koulun välistä yhteydenpitoa on tiivistetty entisestään. Mukkulan peruskoulun vanhempainyhdistys ry on aloittanut toimin tansa rekisteröitynä yhdistyksenä. Toiminta on ollut monipuolista ja aktiivista. Huoltajat saavat kaksi kertaa lukuvuodessa Tammenlehti-tiedotteen lastensa koulunkäynnistä. Koulu on mukana valtakunnallisessa kiusaamisen vastaisessa KiVakouluhankkeessa. TUNTIJAKO A1-kielenä voi Mukkulan koulussa opiskella englantia tai saksaa. Vapaaehtoisena A2-kielenä luetaan englantia. B1-kielenä alkaa 7. luokalta ruotsi. Valinnaisaineina Mukkulan koulu tarjoaa kotitalouden, kuvataiteen, musiikin, teknisen työn, tekstiilityön, tietotekniikan, liikunnan ja ilmaisutaidon opetusta. Kielistä oppilas voi valita B2-saksan tai B2-ranskan. Nämä ovat kahden viikkotunnin oppiaineita, jotka valitaan 8. ja 9. luokille. Oppilailla on lisäksi valittavana yhden viikkotunnin oppiaine 8. luokalle. Näitä ovat leivontakurssi, piirustus ja maalaus, paikallishistoria, ruotsin lisäkurssi, kuvankäsittely ja kotisivu, tekstinkäsittely ja näppäilytaito, elektroniikka sekä muotivaate itselle. Mitään oppiainetta ei erikseen painoteta, mutta valinnaisaineiden puitteissa oppilaalla on itse mahdollisuus painottaa jonkun tietyn oppiaineen opiskelua.

10 SALINKALLION PERUSKOULU Salinmäentie 1, Lahti Va. Rehtori Marja Kauppila Apulaisrehtori Ari Kanniainen Opinto-ohjaaja Reijo Palomäki, puh Kanslia, puh. (03) , fax (03) Salinkallion koulu sijaitsee kolme kilometriä Lahden keskustasta etelään. Koulumme tarjoaa sekä yleis- että erityisopetusta. Meillä on erityisopetuksen puolella yksi alueellinen erityisluokka sekä viisi muuta erityisluokkaa, jotka antavat yksilöllistetyn opetussuunnitelman mukaista opetusta luokkalaisille. Koulu tarjoaa turvallisessa ja viihtyisässä ympäristössä tiedollisia ja taidollisia valmiuksia jatko-opintoja ja elämää varten. Salinkalliolla painotetaan oppilaiden vastuuta itsestä, toisista ja ympäristöstä sekä pyritään edistämään rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevaisuutta. Koulu tekee tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa tukien heidän kasvatusperiaatteitaan. Ryhmäyttäminen edistää nuorten sosiaalisia valmiuksia sekä estää ennalta koulukiusaamista. Koulu tekee tiivistä yhteistyötä Lahden nuorisotoimen kanssa kaikilla luokka-asteilla ja tulokset ovat olleet hyviä. Vanhempien antama palaute on ollut erittäin kannustavaa. Olemme mukana valtakunnallisessa KiVa-koulu hankkeessa JAKSO-OPISKELU Salinkallion koulussa lukuvuosi on jaettu kolmeen erilliseen jaksoon kunkin jakson muodostaessa oman kokonaisuuden. Vanhemmat saavat säännöllisesti tietoa lapsensa etenemisestä eri oppiaineissa. Yksilöllistetty erityisopetus noudattaa perinteistä jaksotusta eli on syys- ja kevätlukukausi omine todistuksineen. UUDET PAINOPISTEALUEET Olemme perustaneet ilmaisu- ja taidepainotteisen luokan. Luovuutta tarvitaan kaikilla aloilla, kaikissa ammateissa. Nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa kyky tehdä luovia ratkaisuja ja luottaa omaan ongelmanratkaisutaitoonsa on välttämätöntä. Luovuus ja herkkyys taiteellisille elämyksille rikastuttavat ihmisen elämää ja antaa selviytymiskeinoja koko elämän varrelle. Luovalle luokalle voi pyrkiä kuka tahansa. Mitään erityistaitoja ei tarvita Olemme perustaneet myös matematiikkapainotteisen luokan. Matematiikkaluokalle toivotaan oppilaita, jotka ovat halukkaita syventämään ja laajentamaan matematiikan taitojaan ja tietojaan peruskoulun yhteisiä matematiikan kursseja pitemmälle. Erityisen suositeltava tämä luokka on niille oppilaille, jotka hakeutuvat peruskoulun jälkeen matematiikan taitoja vaativaan koulutukseen. YMPÄRISTÖPAINOTTEISUUS JA TUNTIJAKO Salinkallion koulu on myös ympäristökoulu. Kaikilla oppilailla on yksi yhteinen kurssi ympäristötietoa. Eri oppiaineissa painotetaan ympäristö- ja luontoasioita, tehdään retkiä, tutkimuksia, projekteja sekä havaintoja. Koulun tuntijako noudattaa pääpiirteissään kunnan opetussuunnitelman tuntijakoa. Valinnaisainetarjotin koostuu valtakunnallisesta sekä koulukohtaisesta tarjottimesta. Vaihtoehdot ovat nähtävillä kotisivuillamme. Osa koulukohtaisista valinnaisaineista tukee ympäristöpainotusta. Tutustumistilaisuus kuudesluokkalaisten vanhemmille keskiviikkona klo 18.

11 20 60 oppilasta liikuntaluokille. Liikuntaluokilla oppilaat liikkuvat monipuolisesti, toteuttavat vaativiakin liikunnallisia harjoituksia sekä ryhmässä että yksilöinä. Samassa rakennuksessa on Salpausselän lukio, johon voi peruskoulun jälkeen hakea urheilulinjalle, liikuntapainotteiselle linjalle tai tavalliselle lukiolinjalle. Pidämme tärkeänä, että kaikille koulumme oppilaille kehittyy myönteinen asenne liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja kohtaan. Koululiikunnan yksi keskeinen tavoite on, että oppilas jatkaa liikuntaharrastustaan läpi elämän peruskoulun päätyttyä. KOMMENTTEJA OPETUKSEN SISÄLLÖSTÄ JA OPETUSJÄRJESTELYISTÄ Kieliohjelmassamme on A1- kielenä englanti tai ranska. Kahdeksannelta luokalta alkaen voi opiskella B2- kielenä saksaa tai ranskaa. Kansainvälisiä yhteyksiä olemme luoneet Comenius -hankkeiden kautta. Ystävyyskoulumme on Spessart-Gymnasium Alzenau Saksassa. Äidinkieltä ja kirjallisuutta opiskellaan kolme viikkotuntia joka luokka-asteella. Tärkeää äidinkielen opetuksessa on vankka kielentuntemus, perehtyminen kirjallisuuteen, viestinnän taitojen harjoitteleminen ja hyvän kirjoitustaidon oppiminen. SALPAUSSELÄN PERUSKOULU Hämeenlinnantie 3, Lahti Rehtori Markku Karjalainen, puh Opinto-ohjaaja Pirkko Laurila, puh Kanslia puh. (03) Salpausselän koulu sijaitsee lähellä Lahden keskustaa ja sinne on hyvät liikenneyhteydet. Salpausselän koulussa annetaan yleissivistävää opetusta ja tuetaan kodin kasvatustyötä. Tavoitteena on rehellinen, itseään arvostava nuori, joka toimii vastuullisesti ja ottaa toiset ja ympäristön huomioon. LIIKUNTAPAINOTTEISUUS Salpausselän koulun erinomainen sijainti lukuisten liikuntapaikkojen läheisyydessä antaa hyvät edellytykset käytännössä toteuttaa liikuntapainotteisuutta. Tammikuussa järjestettävillä testeillä valitaan korkeintaan Taide- ja taitoaineita opiskellaan seitsemännellä luokalla kaikille yhteisinä aineina yksi kolme vuosiviikkotuntia. Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla taide- ja taitoaineita tarjotaan valinnaisina, perusopintojen tietoja ja taitoja syventävinä ja laajentavina kursseina. Taide- ja taitoaineissa yhdistyy erilaisilla välineillä ja materiaaleilla työskentely oman tekemisen kautta tapahtuvaan oppimiseen. Peruskoulun uuden opetussuunnitelman aihekokonaisuuksia toteutetaan myös taide- ja taitoaineiden opiskelussa. Matematiikalla on tärkeä merkitys lähes kaikilla elämämme aloilla. Teknistyvä yhteiskuntamme korostaa entisestään matematiikan taitojen tarpeellisuutta. Matematiikan opetuksen tavoitteena on, että oppilas saa hyvät perusvalmiudet käyttää matematiikkaa jokapäiväisessä toiminnassa, peruskoulun jälkeisissä jatko-opinnoissa ja työelämässä, sekä antaa oppilaalle hyvät edellytykset matemaattisten taitojen ja ajattelun kehittymiselle. 21

12 TIIRISMAAN peruskoulu Ursankatu 4, Lahti Rehtori Tuula Virtanen, puh. (03) , Apulaisrehtori Veli-Matti Koskimaa, puh Kanslia, puh. (03) ja (03) Opinto-ohjaaja Petri Ahtola, puh. (03) Koulu sijaitsee kauniilla harjulla aivan Lahden keskustan tuntumassa. Hyvin hoidettu koulu on satavuotisen olemassaolonsa aikana pyrkinyt panostamaan laadukkaaseen kasvatus- ja opetustyöhön. Yläkoulun englanninkielisillä luokilla on joitakin vapaita oppilaspaikkoja, joihin pyrkiville järjestetään luokkatasoa vastaava englannin kielen testi. Perusopetus ja oppiminen ovat Tiirismaan koulun arjen arvopohja. Koulun tärkeimmäksi tavoitteeksi on opettajakunnan, oppilaiden ja vanhempien kanssa yhdessä päätetty keskeisten tietojen ja taitojen oppiminen. Opetuksen perustana on suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri ja niiden monipuolistaminen vuorovaikutuksessa eri kulttuurien kanssa. Opetuksen avulla edistetään suvaitsevaisuutta ja kulttuurien välistä ymmärtä mistä. Tiirismaan yläkoulu pyrkii tarjoamaan opetuksessa ajankohtaista tietoa sekä kartuttamaan jatko-opintoihin ohjaavaa osaamista. MUSIIKKI, KUVATAIDE JA KIELET KOULUN PAINOPISTEINÄ ENGLANNINKIELISET LUOKAT Lahden kaupungin englanninkieliset luokat (0-9. lk) toimivat Tiirismaan koulun yhteydessä. Koulu tarjoaa lahtelaisille kielellisesti suuntautuneille oppilaille haasteellisen oppimisympäristön ja kansainvälisten perheiden lapsille tilaisuuden opiskella englannin kielellä. Osa oppi aineista opiskellaan kuitenkin suomeksi. Tiirismaan koulun erityispiirteitä on musiikkiluokkatoiminta (kuorot, orkesterit, bänditoiminta), käsityöperinteen jatkaminen ja kuvataiteisiin panostaminen. Kielitaidon painottaminen näkyy sekä monipuolisuudessa että tuntimäärissä. Yläkoulu painottaa myös luonnontieteellis-matemaattisten aineiden opetusmenetelmien kehittämistä (Luma). Koululla on tiiviit ystävyyskoulusuhteet ja kansainvälisyystoimintaa. Koulussa toimii kolme aktiivista vanhempainyhdistystä: Tiirismaan koulun vanhempainyhdistys ry, Musiikkiluokkien tuki ry ja Lahden englanninkielisten luokkien tuki ry, jotka ovat tiiviisti mukana koulun ja kodin yhteistyössä. TUNTIJAKO Tiirismaalla noudatetaan pääsääntöisesti Lahden kaupungin opetussuunnitelman yleistä tuntijakoa. Koulussa voi opiskella Al-kielenä englantia, ruotsia ja venäjää. Musiikkiluokkalaiset opiskelevat musiikkia 4 tuntia viikossa kullakin vuosiluokalla. Kahdeksannelta luokalta alkaen koulun valinnaisainetarjontaan kuuluu saksan, ranskan, venäjän sekä italian kieli.

13

14 TERVETULOA PEUSKOULUN 7. LUOKALLE 2 YHTENÄISKOULUT OVAT UUTTA KOULUKULTTUURIA 4 AHTIALAN KOULU 6 KIVIMAAN KOULU 8 KÄRPÄSEN KOULU 10 LAUNEEN KOULU 13 MUKKULAN KOULU 15 SALINKALLION KOULU 18 SALPAUSSELÄN KOULU 20 TIIRISMAAN KOULU 22

TERVETULOA 7. LUOKALLE

TERVETULOA 7. LUOKALLE TERVETULOA 7. LUOKALLE Tämä esite on tarkoitettu yläkouluun siirtyville 6. luokan oppilaille ja heidän huoltajilleen antamaan tietoa eri koulujen tavoitteista ja toiminnasta. Opetussuunnitelmien uudistuessa

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info huoltajille Valinnaisaineet Järvenperän koulussa Info huoltajille 17.1.2018 Tervetuloa Ohjelma 17.45- Mahdollisuus kahvitteluun 18.00-18.30 Luokat 7ABC: Info valintojen tekemisestä, auditoriossa Luokat 7DEF: Tutustumista

Lisätiedot

Yläkoulun valinnaiset opinnot

Yläkoulun valinnaiset opinnot Yläkoulun valinnaiset opinnot Valinnaisaineiden opiskelu Valinnaisaineita opiskellaan 8. ja 9. luokalla. Tietoa valinnaisaineiden sisällöistä, opiskelutavoista ja -tavoitteista saat valinnaisaineiden opettajilta.

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS. www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi

LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS. www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi LOTILAN KOULU MUSIIKKILUOKAT, KIELET,ERITYISOPETUS www.edu.lahti.fi/lotila www.wilmalahti.edu.lahti.fi www.soitankoulussa.fi Koulu keskellä kylää n n n n Lotilan koulu vuodesta 1955 Musiikkiluokat vuodesta

Lisätiedot

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma Luku 16.21 Valinnaisaineet Valinnaisaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet, sisällöt, työtavat ja oppimisympäristö sekä arviointi Valmistelijat: Pasi Jolanki,

Lisätiedot

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu

Opas valinnaisuuteen. Saarnilaakson koulu Saarnilaakson koulu Opas valinnaisuuteen Sisällysluettelo 1. Valinnaisuus perusopetuksessa... 2 2. Valinnaiset aineet... 3 3. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit... 3 4. Arviointi... 4 Valinnaiset

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille

Valinnaisaineet Järvenperän koulussa. Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille Valinnais Järvenperän koulussa Info 7. luokan oppilaille ja huoltajille 16.1.2019 Tervetuloa Klo 17.30- Klo 18-18.10 Klo 18.10-18.40 Mahdollisuus kahvitteluun Rehtorin aloitussanat Info valintojen tekemisestä

Lisätiedot

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle.

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle. 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Sivistystoimiala Ensimmäisen vieraan kielen (A1) opiskelu aloitetaan 3. luokalla A1-kielivalinta

Lisätiedot

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info

Kirkonkylän yhtenäiskoulu. 7lk. Info Kirkonkylän yhtenäiskoulu 7lk. Info Ohjelma Klo 12.45 Klo 13.10 Info (Yleistä, Valinnaisaineet) Luokkiin (Luokanohjaajat) 19.10.2018 Alatunniste tähän 4 Yleistä 19.10.2018 Alatunniste tähän 5 YHTENÄISEN

Lisätiedot

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2018 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille Ensimmäisen vieraan kielen (A1) opiskelu aloitetaan 3. luokalla A1-kielivalinta

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ VALINNAISAINEIDEN VALINTA JA TUNTIJAKO VALINTA Valintojen tulisi pohjautua oppilaan kiinnostuksiin ja taitoihin. Valintoja tehdessä kannattaa ottaa huomioon ainakin seuraavat seikat:

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15

HELSINGIN KAUPUNKI 1/2018 VUONIITYN PERUSKOULU JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika klo :15 JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/5 Kokousaika 3.4.2018 klo 17.40-19:15 Kokouspaikka Vuoniityn peruskoulu, Koukkusaarentie 9 Läsnä Das Bhowmik Elina, puheenjohtaja Taruvuori Teemu Luiskari Petri Tiikasalo Päivi

Lisätiedot

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle Hakuaika luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2019 Hakuaika 11. 21.1.2019 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille Lahden kaupungin koulujen A1-kielitarjonta sekä painotetun

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle

Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle 6.-luokkalaisille ja 6.-luokkalaisten huoltajille Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle Sivistystoimiala Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle Hakeminen

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Opiskelu Vantaankosken koulussa

Opiskelu Vantaankosken koulussa Opiskelu Vantaankosken koulussa tulevat 7. luokat Lukuvuosi 2015 2016 Sisältää koululle palautettavan taustatietolomakkeen! Hei, sinä tuleva seitsemäsluokkalainen! Me Vantaankosken koulun opettajat toivotamme

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulun esittely. yleistä tuntijako matematiikkaluokka liikunta ja urheilu, URHEA oppilaaksioton perusteet

Munkkiniemen yhteiskoulun esittely. yleistä tuntijako matematiikkaluokka liikunta ja urheilu, URHEA oppilaaksioton perusteet Tervetuloa! Munkkiniemen yhteiskoulun esittely yleistä tuntijako matematiikkaluokka liikunta ja urheilu, URHEA oppilaaksioton perusteet perustettu 1938 Munkkiniemen yhteiskoulu Munkkiniemen koulutussäätiön

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka

Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Valinnaisopas Lukuvuosi 2015 2016 Veromäen koulu 5.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja

Lisätiedot

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014

Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta. Laivaseminaari 27.11.2014 Pohjoisen yhteistyöalueen kommentteja perusopetuksen kieliohjelmaluonnoksesta 1 A1-kielenä kaikilla oppilailla alkaa englanti. Nykyiseen tuntijakoon verrattuna vuoden 2016 tuntijaossa yksi vuosiviikkotunti

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2017

2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2017 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2017 Muutokset mahdollisia; päivittyy ma 9.1.2017 mennessä Sivistystoimiala Ensimmäisen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016...

SISÄLLYSLUETTELO. KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja. 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... i SISÄLLYSLUETTELO KASKO, 19.5.2015 17:30, Pöytäkirja 40 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO... 1 Pykälän liite: Tuntijakoesitys 2016... 4 40, KASKO 19.5.2015 17:30 Sivu 2 OPETUSSUUNNITELMA 2016 TUNTIJAKO

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille

A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille A1-kielivalinta ja hakeminen painotettuun opetukseen 3. luokalle 2017 2.-luokkalaisille ja 2.-luokkalaisten huoltajille Ensimmäisen vieraan kielen (A1) opiskelu aloitetaan 3. luokalla A1-kielivalinta

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 9.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017

VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 VALINNAISUUS LIELAHDEN KOULUSSA LUKUVUONNA 2017 2018 LIELAHDEN KOULU, OPS 2016 HAANPÄÄ SYKSY 2017 LIELAHDEN KOULUN TUNTIJAKO 2019-2020 6.10.2017 TH Aine 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Äidinkieli ja kirjallisuus 7 7

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Maaniitun koulun vanhempainilta klo

Maaniitun koulun vanhempainilta klo Maaniitun koulun vanhempainilta 24.1.2019 klo 18.00 19.00 1 Illan aiheita Ensimmäisen ja kolmannen luokan oppilaiden kielivalinnat Kirkonkylän alueen alkuluokkasuunnitelmat Oppimisen etenemisen arvioinnista

Lisätiedot

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet

Kalliomaan koulu. Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet Kalliomaan koulu Taito- ja taideaineet ja valinnaiset aineet 2018-2019 Sisällys 1. Valinnaisten opintojen tehtävä... 3 2. Seitsemännen luokan jälkeen valittava taito- ja taideaine ja sen arviointi... 3

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9

Munkkiniemen yhteiskoulu. peruskoulu luokat 7 9 Munkkiniemen yhteiskoulu peruskoulu luokat 7 9 TERVETULOA MUNKAN PERUSKOULUUN! Munkka on moderni yksityiskoulu, jossa toimivat yläkoulu ja lukio. Peruskoulun erityispiirteitä ovat jaksottomuus, laaja kieliohjelma

Lisätiedot

Yläkoulujen lukkarityöpaja

Yläkoulujen lukkarityöpaja Yläkoulujen lukkarityöpaja 14.11.2017 Uuden opsin mukainen arviointikulttuuri Arviointisykli sama kaikille oppilaille, syksyllä kirjallinen väliarviointi ja lukuvuosiarviointi (sama pohja molemmissa).

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Näiden valinnaisten tuntien lisäksi oppilas valitsee lisäksi varsinaisia valinnaisia aineita, joiden määrä ja vaihtoehdot kuvataan tässä osuudessa.

Näiden valinnaisten tuntien lisäksi oppilas valitsee lisäksi varsinaisia valinnaisia aineita, joiden määrä ja vaihtoehdot kuvataan tässä osuudessa. VALINNAISUUS NÖYKKIÖN KOULUSSA Valinnaisuus peruskoulun vuosiluokilla 7. 9 jakautuu kahteen osaan: taide- ja taitoaineiden valinnaisiin tunteihin sekä varsinaisiin valinnaisiin aineisiin. Taide- ja taitoaineiden

Lisätiedot

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet

Valinnaisuus luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaisuus 5.-6. luokilla A2-kieli ja muut valinnaiset aineet Valinnaiset aineet alakoulussa Oppilaalla on yhteensä 2 vvt (vuosiviikkotuntia) valinnaisia aineita sekä 5. luokalla että 6.luokalla. Oppilas

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Vääksyn Yhteiskoulu - yläkoulu (7-9 lk.) ja lukio (yleislinja ja ilmailulinja) -

Vääksyn Yhteiskoulu - yläkoulu (7-9 lk.) ja lukio (yleislinja ja ilmailulinja) - Vääksyn Yhteiskoulu - yläkoulu (7-9 lk.) ja lukio (yleislinja ja ilmailulinja) - http://vyk.asikkala.fi Vääksyn Yhteiskoulun yläkouluun otetaan edelleen kunnan ulkopuolisia oppilaita, mutta Asikkalan kunnanhallitus

Lisätiedot

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu

Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valinta 9. luokkaa varten keväällä 2015 Noora Lybeck Oppilaanohjaaja Järvenperän koulu Valinnaisaineiden valintaperusteita Oma mielenkiinto, taipumukset, harrastuneisuus, aiempi koulumenestys

Lisätiedot

Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan

Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan Missä mennään? Mitä meidän kunnassa/koulussa on tehty? Miten uudistustyö on otettu vastaan? Miten eri sidosryhmiä kuullaan opetussuunnitelmaprosessissa? Miten tänä syksynä edetään? Aikataulu Valtioneuvoston

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016

Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Luonnos 11.11.2015 Etelä-Pohjanmaan peruskoulujen opetussuunnitelma 2016 Arviointi perusopetuksessa Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Sepänmäen koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa

Lisätiedot

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty

PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK Päivitetty PATENIEMEN KOULU A2 KIELEN JA VALINNAISAINEIDEN OPAS 5-6 LK 2019 2020 Päivitetty 14.1.2019 A2 VALINTA 5. ja 6. LUOKALLE Mikäli oppilas ei valitse vapaaehtoista kieltä, siirry tekemään valinnaisainevalintoja!

Lisätiedot

Valinnaisopas Lukuvuosi

Valinnaisopas Lukuvuosi Valinnaisopas Lukuvuosi 2017 2018 7.luokka Johdanto Valinnaisina aineina voidaan opiskella yhteisten oppiaineiden syventäviä tai soveltavia oppimääriä, useasta oppiaineesta muodostettuja kokonaisuuksia,

Lisätiedot

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja. Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta kasvaa, ja monet asiat pitää hoitaa

Lisätiedot

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ

Mankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen

Arviointi/AVI/JNS Jaakko Väisänen Arviointi/AVI/JNS 11022019 Jaakko Väisänen Kriteeripohjainen arviointi Jaakko Väisänen Oppilaaseen ei enää kaadeta muistitietoa, vuosilukuja tai virrenvärssyjä... Peruskoulussa opiskellaan tietojen etsimistä,

Lisätiedot

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

Valinnaiset aineet Paulaharjussa Valinnaiset aineet Paulaharjussa 2016-2017 30.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä 1) Valinnaisten aineiden laajuus: 1 vvt sanallinen arviointi 38 tuntia > ei mennä kovin syvälle, opettajien osaaminen

Lisätiedot

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016 Mikä sitten muuttuu? Yläkouluun tullessasi opiskelu muuttuu entistä itsenäisemmäksi. Opiskelu saattaa tuntua aluksi vapaammalta, mutta oma vastuusi asioiden hoitamisesta

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Pakilan yläasteen koulu

Pakilan yläasteen koulu Pakilan yläasteen koulu 6. luokkien vanhempainilta Rehtori Juha Leino Tukioppilastoiminnan tavoitteet Toiset huomioivat käyttäytymisen edistäminen koulussa Nuorten osallisuuden lisääminen koulussa Ongelmien

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus PS-2016 kevät Juvan perusopetus Pedagogiset iltapäivät johtajat ja ops-koordinaattorit ma 25.1. klo 14.00-15.30 kokoushuone 301 Paikalla: Anne Haakana, Anni Koivunen, Aappo Laitinen, Hannele Penttinen,

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli)

Postinumero ja -toimipaikka. Kielivalinnat perusopetuksessa Pakolliset kielet A1-kieli (perusopetuksen 3. vuosiluokalla alkanut kieli) Täytä tiedot huolellisesti tekstaamalla. Henkilötiedot Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Kotikunta Henkilötunnus Huoltajan puhelinnumero Oma puhelinnumero

Lisätiedot

YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS

YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS YLI-MAARIAN KOULUN ESITTELYTILAISUUS 11.1.2018 - MONITOIMITALO YPSILON JA YLI-MAARIAN KOULU - YLI-MAARIAN KOULUSSA 7. - 9. LUOKALLA - OPETUSSUUNNITELMAAN LIITTYVÄT UUDET TUULET OSALLISUUS, HYVINVOINTI

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2016 2017 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Hyvinkää Järvenpää Kerava Riihimäki Tuusula Sisällysluettelo 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat 3 2. Perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Särkelässä tehdään työtä iloisessa kouluhengessä lähtökohtana kotiympäristö ja jokaisen yksilölliset kyvyt.

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018 A2-kielen valinnoista ja opetuksesta kevät 2018 A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka.

Lisätiedot

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla

Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö. Info lyseon lukiolla Ainekohtainen opetussuunnitelmatyö Info lyseon lukiolla 8.9.2015 Yleistä 16 ainekohtaista kirjoitustiimiä (1-2, 3-6 ja 7-9 ope) 3 yleisen osan kirjoitustiimiä Esiopetuksen työryhmä Ohjausryhmä Mukana normaalikoulu

Lisätiedot

Munkkiniemen yhteiskoulu. lukio

Munkkiniemen yhteiskoulu. lukio Munkkiniemen yhteiskoulu lukio TERVETULOA MUNKAN LUKIOON! Munkka on moderni yksityiskoulu, jolla on vankat perinteet. Lukiossa on laaja kurssitarjonta ja kattavasti kertauskursseja. Munkka on laatulukio,

Lisätiedot

KUINKA TURVATA JOKAISELLE OPPILAALLE KORKEATASOINENN TAIDEAINEIDEN OPETUS JOKAISELLA LUOKKA ASTEELLA?

KUINKA TURVATA JOKAISELLE OPPILAALLE KORKEATASOINENN TAIDEAINEIDEN OPETUS JOKAISELLA LUOKKA ASTEELLA? KUINKA TURVATA JOKAISELLE OPPILAALLE KORKEATASOINENN TAIDEAINEIDEN OPETUS JOKAISELLA LUOKKA ASTEELLA? Suomalaisessa peruskoulussa taideaineiden opetuksen määrä on ollut niukkaa aina. Taideaineiden osuus

Lisätiedot

Puistolan peruskoulu ykkösestä ysiin turvallisesti yhdessä oppien

Puistolan peruskoulu ykkösestä ysiin turvallisesti yhdessä oppien Puistolan peruskoulu ykkösestä ysiin turvallisesti yhdessä oppien 16.1.2019 1 Miltä viime vuoden kuutosista tuntui siirtyä yläkouluun? Jännitti, koska vanhat luokat oli hajotettu ja piti totutella uuteen

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot