TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN PRIORISOIDUT KEHITTÄMISTAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN VUOSINA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN PRIORISOIDUT KEHITTÄMISTAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN VUOSINA 2009-2012"

Transkriptio

1 TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN PRIORISOIDUT KEHITTÄMISTAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN VUOSINA Tavoitteiden priorisoinnin teki lasten ja perheiden palveluista vastaavien esimiesten muodostama moniammatillinen esimiesryhmä, Esimieslinkki ja priorisoinnin vahvisti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seurannasta vastaava ohjausryhmä Asetettiin kolme keskeistä tavoitetta. Tavoite 1. Perhekeskustoimintamalli (moniammatillinen lapsiperheiden palvelujen verkosto) toimii käytännössä Tuusulassa Yhteistä perhekeskuksille on, että niihin on koottu yhteen lasten ja perheiden palveluja toimialarajat ylittävällä yhteistyöllä. Toimijoina perhekeskuksessa voivat olla kunnan peruspalveluista esimerkiksi neuvola, varhaiskasvatus, koulu ja perhetyö. Monissa kunnissa yhteistyökumppaneina ovat myös seurakunta ja järjestöt. Perhekeskus voi olla pelkästään rakenteellinen yhteistoimintamalli, mutta se voi myös olla fyysinen tila, jossa perheet voivat tavata toisiaan ja jossa voidaan toteuttaa erilaisia vertaisryhmä-toimintoja. (Paavola Auli, Perhe keskiössä 2004 ja Perhekeskustoiminnan kehittäminen, STM selvityksiä 2008:12) Matalan kynnyksen perhekeskustoimintaa lapsiperheille kaikissa kuntakeskuksissa Alueellisten perhelinkkien (perheiden palveluiden moniammatillinen yhteistyöverkosto) vahvistaminen osaksi varhaiskasvatus-, opetus-, sosiaali- ja terveyspalveluja Moniammatillisen esimiestyöskentelyn (esimieslinkin) toimintaperiaatteiden luominen ja vakiinnuttaminen Vastuutahoina: Sosiaali- ja terveystoimi, kasvatus- ja sivistystoimi, seurakunta, järjestöt Tavoitteen toteutuminen: v. 2009: - Kellokosken perhekeskuksen toiminta on jatkunut (aloitti toimintansa elokuussa 2007 osana Tuulaslastensuojelun kehittämishanketta). - Alueelliset perhelinkit perustettiin ja kokoontumiset aloitettiin Etelä-Tuusulassa, Jokelassa ja Kellokoskella. 1

2 v Perhekeskukset vakiinnuttivat toimintansa. Jokelan perhekeskus muutti uusiin tiloihin Notkopuistoon. - Ihmeelliset vuodet -vanhempainkurssi järjestettiin kaksi kertaa. - Perhelinkkien jäsenistö vakiintui. Kokouksia järjestettiin säännöllisesti ja toiminta noudatti asetettuja tavoitteita. - Kunnan johtoryhmä nimesi esimieslinkin jäsenet. Esimieslinkki kokoontui kuusi kertaa. - Esimieslinkki priorisoi Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman kehittämistavoitteet. v Moniammatillista perhevalmennusta tarjottiin kaikille esikoistaan odottaville perheille 48 kertaa. - VaVu-koulutus ( Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen perustason työssä) toteutetaan vuosittain perustason työntekijöille. - Neuvolapsykologilla on vahva panos perhelinkkien toiminnan kehittämisessä ja koordinoinnissa. - Perhelinkit kokoontuivat 31 kertaa. - Perhelinkkien kehittämisseminaari järjestettiin, aiheena vanhemmuuden tukeminen ja perhelinkkien käsikirja. - Esimieslinkki toimi alueellisen/poikkihallinnollisen perustyön ja kehittämisen tukena, pidettiin viisi kokousta. - Esimieslinkissä arvioitiin Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman kehittämistavoitteiden toteutuminen Lähiliikuntapaikkoja koskeva suunnitelma tehtiin, toteutus tapahtuu v Lapsiperheiden vertaistukiryhmiä kartoitettiin ja ne koottiin kunnan sisäiseen intranettiin. Tavoitteen suunnitelma vuodelle 2012/ arviointi toteutumisesta: - Perhekeskuskoordinaattorin virka on perustettu ja siinä toiminut henkilö on vakinaistettu - Vanhemman Eroneuvo vertaistukiryhmä alkaa syksyllä 2012./Vanhemman Neuvo ryhmä kokoontui kahdeksan kertaa. Ryhmään osallistui kuusi vanhempaa. - Perhevapaalta työelämään paluun tukeminen vertaisryhmätoiminnalla alkaa neuvolan ja varhaiskasvatuksen yhteistyöllä./ Tuusulassa ensimmäinen ryhmä käynnistyi marraskuussa 2012 ja se tapasi neljä kertaa Lahelan 2

3 Tertun nuoritalon tiloissa. Ryhmätapaaminen kesti kerrallaan 4 tuntia. Eli yhteensä ryhmä tapasi 16 tuntia. Ryhmään osallistui 6 äitiä lapsineen. - Perhelinkkien perustoiminta vakiinnutetaan./ Perhelinkit kokoontuivat 10 kertaa (sisältäen seminaaripäivän) Hyrylässä, Jokelassa ja Kellokoskella. - Esimieslinkki valmistelee Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman päivittämistä./ Suunnitelma on päivitetty vuodelle ja tuodaan valtuuston käsittelyyn kesäkuussa Lisätään lastensuojelun ja perhetyön konsultaatioyhteistyötä/ Lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä on nimetty vakituiset jäsenet perhelinkkiin ja he ovat osallistuneet pääsääntöisesti kokouksiin. - Lähikiikuntapaikkojen toteuttaminen suunnitelman mukaisesti/lähiliikuntapaikat toteutettiin Ruukin ja Paijalan alakouluihin sekä Hyrylän koulukeskukseen Tavoite 2. Oppilashuollon kehittäminen valtuuston antaman ohjeen mukaan Vastuutahoina: Kasvun ja oppimisen palvelut, terveyspalvelut, sosiaalipalvelut Tavoitteen toteutuminen: v. 2009: - Nuorisoaseman toiminta vakiintui hankeajan päätyttyä. v Järjestettiin koulutuksia lasten parissa työskenteleville mm huolen puheeksi ottamisesta sekä lastensuojeluilmoituksen tekemisestä. - Luotiin esiopetuksesta perusopetukseen ja alakoulusta yläkouluun siirtymisvaiheiden alueelliset toimintamallit - Kelpo-hankkeen kautta kehitettiin tehostetun ja erityisen tuen toimintamalleja kouluissa - Nuorisoasema aloitti säännölliset kokouskäytännöt nuorisotyön ja koulujen kanssa. v Koulukuraattoritoiminnan organisointimalli selvitettiin ja päädyttiin jatkamaan nykyisellä mallilla, jossa kuraattorit on sijoitettu sosiaali- ja terveystoimialaan. 3

4 - Kolmas koululaisten tukihenkilö aloitti toimintansa. Koulupsykologit käyttävät GFS -tietojärjestelmää, joka parantaa yhteistyötä kouluterveydenhuollon kanssa. - Kiva-koulu ja Askeleittain -ohjelmat käyttöön kouluissa. - Nuorisoaseman uusia toimintamuotoja (erilaiset nuorten ja vanhempien ryhmät, luokkatyöskentely) käynnistettiin loppuvuonna. - Erityisopetuksen lakimuutoksen käyttöönotto. Uudet opetussuunnitelmat hyväksyttiin ja opetustoimeen palkattiin tehostetun ja erityisen tuen koordinaattori. - Perusopetuksen laatukriteerit määriteltiin ja koulut aloittivat niiden pohjalta oman toiminnan kehittämisen ja arvioinnin. Tavoitteen suunnitelma vuodelle 2012/ arviointi toteutumisesta - Kasvatus- ja perheneuvolan sekä lastensuojelun konsultaatiota lisätään oppilashuoltoryhmissä./ Kasvatus- ja perheneuvolan konsultaatioita on lisätty osallistumalla niihin oppilaskohtaisiin neuvotteluihin, joissa käsitellään kasvatusja perheneuvolan asiakkaana olevien lasten asioita koulussa. Sen sijaan ennaltaehkäisevään konsultaatiotyöhön oppilashuoltoryhmissä ei vuoden 2012 resursseilla ole ollut mahdollista osallistua. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät ovat osallistuneet resurssien mukaisesti oppilashuoltoryhmään kutsuttaessa sekä säännöllisesti muutamiin oppilashuoltoryhmiin. - Oppilashuollon toimintatapojen linjaaminen./ Eritu työryhmä on määritellyt linjauksia oppilashuoltoon. Työ jäi osittain kesken ja valmistuu kevään 2013 aikana. - Kuraattorien ja koululaisten perhetyöntekijöiden toimenkuvat ja asiakkuuden kriteerit laaditaan kesällä 2012/ Kaikkien psykososiaalisten palveluiden työntekijöiden asiakkuuden kriteerit on laadittu. 4

5 Tavoite 3. Nuorten kasvun tukeminen Vastuutahoina: Sosiaali- ja terveystoimi, kasvatus- ja sivistystoimi, seurakunta ja järjestöt Tavoitteen toteutuminen: v. 2009: vuotiaiden sosiaalityön asiakkaiden palveluohjausta sekä tukiverkoston rakentamista kehitettiin. - Koulupudokkaiden etsintää tehostettiin (toisen asteen opiskelupaikkaa vailla olevat / keskeyttäneet) sekä sovittiin yhteistyöstä koulupudokkaiden osalta. v 2010: - Esimieslinkin toiminta monialaisena viranomaisverkostona vahvistui. - Etsivään nuorisotyöhön perustettiin nuorisotyöntekijän toimi. Etsivän nuorisotyön Sieppari-hanke toimii yhteistyössä Keravan ja Järvenpään kanssa. - Vapaaehtoistyön koulutus järjestettiin. - Tuusula oli mukana valtakunnallisessa verkkonuorisotyöhankkeessa (Netari). - Kirjasto lisäsi nuorten palveluja (lukudiplomi ja nettisivut). v. 2011: - Etsivän nuorisotyön yhteistyö toisen asteen oppilaitosten ja puolustusvoimien kuraattorien kanssa tiivistyi. Koulupudokkaat ilmoitetaan etsivälle nuorisotyölle. - Jatko-opiskelusta pudonneet nuoret jaettiin alueittain erityisnuorisotyön ja Sieppari-hankkeen kanssa. - Toimeentulotukea tarvitsevat nuoret ohjataan nuorten sosiaalityöhön. - Sosiaalityö on mukana Terveyden ja hyvinvoinnin sosiaalityön kehittämishankkeessa. Hankkeessa työstetyt vaikuttavuuden arvioinnin mittarit otetaan käyttöön nuorten alle 25-vuotiaiden sosiaalityössä. - Esimieslinkki nimettiin toimimaan myös nuorisolain edellyttämänä monialaisena työryhmänä. - Sosiaali- ja terveystoimi järjesti kaksi järjestöfoorumia, jotka vahvistivat verkostoitumista, mutta eivät johtaneet vielä uusiin hankkeisiin. 5

6 Tavoitteen suunnitelma vuodelle 2012:/ arviointi toteutumisesta - Terveyspalvelut lisäävät toisen asteen oppilaitoksiin lääkäriresurssia./ - saatiin yksi koulu- ja opiskeluterveydenhuollon lääkärin toimi - Nuorisoaseman kohderyhmää laajennetaan (ikäraja nostetaan 21vuoteen)/ Nuorisoaseman ikäraja nostettiin 2012 alkaen 21 vuoteen, 13 % (33) asiakkaista oli täysi-ikäisiä. Kolmas työntekijäresurssi, sosiaaliohjaaja, otettiin käyttöön syyskuussa. - Nuorisoasema toteuttaa osana koulutyötä lintsariryhmän, stressinhallintaryhmän ja vanhempien vertaistukiryhmän./ Kouluaikana koulun tiloissa järjestetty nuorten ryhmä kokoontui 7 kertaa, samoin vanhempien vertaisryhmä ja yhdessä koulukuraattoreiden kanssa järjestetty vanhempainkahvila nuorisoasemalla. Saadun palautteen ja kysynnän perusteella ryhmätoimintoja jatketaan. - Tehostetun perhetyön henkilöstöresursseista varataan kaksi perhetyöntekijää nuorille suunnattuun perhetyöhön./ Tehostettua perhetyötä on toteutettu vuoden 2012 ajan kahden perhetyöntekijän resurssein ja asiakkuudessa on ollut yhteensä 21 perhettä. - Tukihenkilötoimintaa laajennetaan ehkäisevään lastensuojelutyöhön./ Aikuissosiaalityön kautta toteutui yksi ehkäisevä tukihenkilösuhde. - Valmistaudutaan nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen mm hakemalla hankerahoitusta./ ELY-keskuksen tukea haettiin Starttipajatoiminnan käynnistämiseen. Toiminta käynnistyy vuoden 2013 keväällä. Nuorisotakuun osana etsivä nuorisotyö siirtyy kokonaan Sieppari-hankkeelta osaksi Tuusulan kunnan nuorisopalveluiden kohdennettua nuorisotyötä. Tämän toimenpiteen ja Starttipaja-toiminnan kautta yhteiskuntatakuu toteutuu vuoden 2012 aikana tehtyjen suunnitelmien mukaan. 6

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 Liite 2. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2015 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 15.3.2016 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2016 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 25.4.2017 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA v. 2016 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN (2013-2016) VUOSITAVOITTEIDEN 2013 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 26.11.2014

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN (2013-2016) VUOSITAVOITTEIDEN 2013 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 26.11.2014 TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN (2013-2016) VUOSITAVOITTEIDEN 2013 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 26.11.2014 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja

Lisätiedot

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2014 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 5.2.2015 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Sosiaalityö Perusopetus Nuorisotyö. Dialogisten menetelmien käyttö (Järvenpää, Nurmijärvi) Lastensuojelun kehittämisryhmä (Tuusula)

Varhaiskasvatus Sosiaalityö Perusopetus Nuorisotyö. Dialogisten menetelmien käyttö (Järvenpää, Nurmijärvi) Lastensuojelun kehittämisryhmä (Tuusula) 1 1. Kuvaile kuntasi menetelmiä tukea lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta. Neuvolatoiminta -terveystoimi Kasvu-Mäntsälän lapsipoliittinen ohjelma Varhaiskasvatuksen suunnitelma Laaja-alainen perhevalmennus

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita LAPE KYMENLAAKSO Yhdessä kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Hallituksen kärkihanke, valtakunnallinen toimeenpano-ohjelma Projektihenkilöstö Tarja Tammekas, Projektipäällikkö Hankeaika 2017-2018

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko

Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko Monitoimijainen yhteistyö Haastatteluiden yhteenveto Hanko 10.11.2017 1 Haastatteluiden yhteenveto / Hanko: Monitoimijaisuuden toteutuminen tällä hetkellä Olemassa olevat rakenteet ja käytänteet Hangossa

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017 Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Intialainen viisaus Kun aikuiset näkevät lasten ajelehtivan joessa ja jopa hukkuvan,

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ MONIAMMATILLISEN KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ Keski-Uusimaa Hiiden alue Karkkila Nummi-Pusula Vihti Hyvinkää Mäntsälä Nurmijärvi Järvenpää Pornainen

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät TOIMENPIDE-EHDOTUKSET 1. ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ 1.1 Tehostetaan ennaltaehkäisevää työtä kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät Aloitetaan työ 2011 ja päivitetään vuosittain Toimenpiteet jaetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä.

Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. Teemme lasten, nuorten ja perheiden hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE Etelä-Savon perhekeskustoimintamalli Saara Hanhela 7.3.2018 2 3 LAPE muutosta ohjaavat periaatteet 1 LAPSEN ETU KESKIÖSSÄ Lapsen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa TYÖNTEKIJÄT Hankerahoituksella palkatut työntekijät: IKIOMASSA

Lisätiedot

Aika: Tiistai klo Loma- ja kurssikeskus Onnela, Rantatie 34, Tuusula

Aika: Tiistai klo Loma- ja kurssikeskus Onnela, Rantatie 34, Tuusula YHTEENVETO 22.9.2009 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMIEN TOIMEENPANO JA ARVIOINTI Aika: Tiistai 22.9.2009 klo 10 15.30 Paikka: Loma- ja kurssikeskus Onnela, Rantatie 34, Tuusula Asiantuntija: Sirkka

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM

ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM ARVO- hankkeen ensimmäinen koulutuspäivä 13.8.2008: MONIAMMATILLISEN YHTEISTYÖN JOHTAMINEN Kouluttaja: Ulla Rasimus, KM TERVETULOA! Ohjelma: sivu 1/2 Klo 10.00 10.10 Päivän avaus Heidi Gerdt, erikoissuunnittelija

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

vahvistamisen kehittämisryhmän kokous klo 9 12 Nummelassa

vahvistamisen kehittämisryhmän kokous klo 9 12 Nummelassa Poikkisektorisen rakenteen vahvistamisen kehittämisryhmän kokous 10.11.2008 klo 9 12 Nummelassa LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN LAPSUUDEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMISYKSIKKÖ-HANKKEEN 2007-2009 TAVOITTEIDEN TÄSMENTYMINEN

Lisätiedot

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015 Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Hyvinvointiareena

Hyvinvointiareena Hyvinvointiareena 17.-18.9.2019 Hyvinvointiareena on koulutustapahtuma, joka tarjoaa yhteisen oppimisfoorumin esiopetuksessa, perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa, ammatillisessa koulutuksessa sekä korkea-asteella

Lisätiedot

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II Painopistealueittain teksti hankehakemuksesta KONKREETTISET TOIMENPITEET Etelä-Savo Keski-Suomi Ehkäisevän työn kehittäminen Sijaishuollon kehittäminen 1. ei toteudu 2. toteutunut 3. toteutunut hyvin 1.

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS LAPE - lastensuojelun oppimisverkosto 12.9.2016, Kuopio Helena Saari Perhekeskusvastaava Tarja Juppi Lapsiperheiden sosiaalipalvelujen vs.vastuualuepäällikkö 16.9.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (6) 65 Valtuutettu Johanna Nuortevan aloite perhevalmennuksen käynnistämisestä murrosikäisten nuorten vanhemmille Päätös Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA

LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA LAPSET PUHEEKSI TOIMINTAMALLI / YHDEN PUHELUN PERIAATE KESKI-POHJANMAALLA Lapset puheeksi keskustelusta neuvonpitoon Lapset puheeksi keskustelu tarjotaan koulutuksen käyneen ammattilaisen pitämänä joko

Lisätiedot

LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut

LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA. Neuvolapalvelut LIITE 5 YHTEENVETO TOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ, SEURANNASTA JA ARVIOINNISTA Neuvolapalvelut Toiminta Suunnitelma vuodelle 2011 Suunnitelman toteutuminen Toimenpiteet 2012 Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Tuusulan perhekeskusmalli. ARVO Poikkisektorisen rakenteen vahvistamisen kehittämisryhmä Tammisaari

Tuusulan perhekeskusmalli. ARVO Poikkisektorisen rakenteen vahvistamisen kehittämisryhmä Tammisaari Tuusulan perhekeskusmalli ARVO Poikkisektorisen rakenteen vahvistamisen kehittämisryhmä Tammisaari 3.12.08 PERHE-hanke Tavoitteet ja toteutus Tuulas on osa STM:n rahoittamasta PERHEhankeverkostosta: 2005

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland

Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland Lapsuuden hyvinvoinnin kehittämisyksikkö - hanke Länsi- ja Keski-Uudellamaalla 2007-2009 Utvecklingsenheten för välfärd i barndomen projekt i Västra och Mellersta Nyland 2007-2009 Keski-Uusimaa Hiiden

Lisätiedot

kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen klo HYVINKÄÄ

kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen klo HYVINKÄÄ Osallisuuden ja kasvatuskumppanuuden kehittämisryhmän kokoontuminen 4.11.2008 klo 13 15.30 HYVINKÄÄ LÄNSI- JA KESKI-UUDENMAAN LAPSUUDEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMISYKSIKKÖ-HANKKEEN 2007-2009 TAVOITTEIDEN TÄSMENTYMINEN

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Satakunnassa SATULA-hanke Pomarkku 4.12.2017 Tiina Tenho ja Mirja Isoviita Mikä on lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma? Kärkihanke, jonka vastuuministeriöinä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry

Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013. Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Moniammatillisista työryhmistä ja tietojen vaihdosta lastensuojelun kentässä Jyväskylä 25.1.2013 Maria Haarajoki Lakimies, OTM Pelastakaa Lapset ry Päiväys Moniammatillinen yhteistyö Lasten ja perheiden

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013)

HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) HENKILÖSTÖTIEDOTE 4/2013 (18.10.2013) Tämä on Nuppu2-hankkeen neljäs ja viimeinen henkilöstötiedote. Tässä on lyhyt katsaus kunkin osatavoitteen toteutumisesta. Tässä tiedotteessa on kuusi asiakohtaa:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi

Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi Kuopion kaupungin peruskouluikäisten huolen tunnistamisprosessi Mikä ihmeen perhekeskus? Perhekeskustoimintamalli tutuksi työntekijöille Merja Jumpponen, terveydenhoitaja, pääkäyttäjä ODA-hanke OMAOLO

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta 25.10.2011 Kaarina Kursukangas-Hourula 28.10.2011 1 Nykyinen toimintamalli V. 2010 alusta Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven

Lisätiedot

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Ennakkotehtävä kunnille Suvi Helanen Muutosagentti Pohjois-Pohjanmaa Tarkoitus ja tavoite Ennakkotehtävän tarkoituksena on avata konkreettisesti lapsibudjetointia

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

ALVA- Alueellinen erityisen vaativan tuen oppilashuolto ja opetus

ALVA- Alueellinen erityisen vaativan tuen oppilashuolto ja opetus Tiivistelmä Loppuraportin pohjalta 06/2018 - Alueellinen erityisen vaativan tuen oppilashuolto ja opetus Toimintamallin kuvaus toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden KUUMAkunnan yhteistyönä

Lisätiedot

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016

PALMIKKO-hanke. Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 PALMIKKO-hanke TOIMINTASUUNNITELMA v. 2016 Tukea perheille lasten kasvattamiseen v. 2013 2016 sosiaali- ja terveystoimen, varhaiskasvatuksen, koulu- ja vapaa-aikatoimen, seurakuntien ja kolmannen sektorin

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen

Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Suuntana lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin lisääntyminen ja päihteidenkäytön väheminen Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen Päihdeasiain neuvottelukunta

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo

Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Perhekeskustoimintamalli Etelä-Savo Missä mennään? 21.8.2018 Perhekeskustoiminnan lähtökohdat perustuu YK:n lasten oikeuksien noudattamiseen ja lapsija perheystävälliseen toimintakulttuuriin hyvinvoiva

Lisätiedot

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne

Yleistä Perhekeskustoiminnasta. Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne Yleistä Perhekeskustoiminnasta Valtakunnallinen ohjaus, Keski-Pohjanmaan tilanne Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma +Soiten palvelukuvaukset Jalkautuvat palvelut. Kohtaamispaikkojen perustaminen?

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden palvelukokonaisuutta

Lisätiedot

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR1 23.11.2017 LAPSI- JA PERHEPALVELUT, ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT TANJA EKLÖF, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON VASTAAVA LÄÄKÄRI ELIISA ROINE, PALVELUPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä Tällä asiakirjalla esitellään Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisen monialaisen oppilashuoltotyön toiminta ja sillä voidaan

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen. Uudenmaan alueella Lasten, nuorten ja lapsiperheiden avoimen ja matalan kynnyksen palveluiden kartoitus Keski-ja Länsi- Uudenmaan alueella Määrällisen kartoituksen tulokset Keski-Uudeltamaalta monipuolisemmin vastauksia

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita

Lisätiedot

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä

Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä Kehittyvä NAPERO II hanke vuosille 2008 2009 perhepalvelujen kehittäminen perustyössä NAPERO HANKKEEN TAUSTAA : Lapin lääninhallitus myönsi Rovaniemen kaupungille 150.000 euron hankerahoituksen vuosille

Lisätiedot

SUONENJOEN PERHEKESKUSPALVELUT

SUONENJOEN PERHEKESKUSPALVELUT SUONENJOEN PERHEKESKUSPALVELUT Kaupungin palvelut Koulutuspalvelut Koulukuraattori Koulupsykologi Nuorisotyöntekijä Eroryhmä (lapset) Nuorisopalvelut Nuortenillat Äitylit-ryhmä Nuortenpaja Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely

Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Lapsiperheiden tiimipalvelu KEINU Tampereen hyvinvointineuvolan toimintamallin esittely Tamperelainen hyvinvointineuvolan toimintamalli reipas (noin) 10-vuotias Lähtölaukauksena Pirkanmaan mielenterveyshankkeen

Lisätiedot

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012

Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Oulun seutu Kuuluuko ääni, kuuntelen!? Osallisuus teematilaisuus 17.10.2012 Leena Hassi 1 TUKEVA 3 - juurruttamishanke Aikataulu: 1.10.2012-31.10.2013 Rahoitus: STM (75%) ja kunnat (25%) Hankkeen toteuttajat:

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Salon kehittämisosio 2014 310.2016 Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten

Lisätiedot

Pohjois-Suomen lasten KASTE

Pohjois-Suomen lasten KASTE Pohjois-Suomen lasten KASTE Oikea-aikaista apua lapsiperheille osallisuus ennakointi monialaisuus Laadukkaammat ja vaikuttavammat palvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet Sivistys ja kulttuuri Lapset, nuoret

Lisätiedot

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ

MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ MITÄ EVÄITÄ SAIMME YHDESSÄ TEKEMISESTÄ Iloa vanhemmuuteen hanke Tarja Tammekas, projektityöntekijä, suunnittelija, Kotkan kaupunki Pauliina Saarinen-den Hollander, projektityöntekijä, Lohjan kaupunki Mitä

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi

Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Sosiaalipalveluiden organisaation uudistus ja asiakassegmentointi Salon kaupunki Sosiaalipalveluiden organisaatio 2017 Aikuis- ja vammaissosiaalityö Väestöpohja: Noin 53 000 Vammaissosiaalityö Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa

Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Hyvinvointineuvola Hämeenlinnassa Projekti 1.9.2009-31.10.2011 Tavoitteet: 1. Perhettä voidaan tukea psykososiaalisissa ongelmissa lähellä ja nopeasti 2. Neuvolan palveluvalikko laajenee ja työskentely

Lisätiedot