Tulevaisuuden terveydenhuollon

Transkriptio

1 Terveys, tiede ja tulevaisuus TAPANI VALKONEN Elinajanodotteen kehitys, väestön vanheneminen ja tulevaisuuden terveysongelmat maailmassa ja meillä Elintason nousun ja lääketieteen kehityksen ansiosta elinajanodote on pidentynyt toisen maailmansodan jälkeen noin 20 vuodella koko maailmassa ja myös Suomessa. Tämän myönteisen kehityksen odotetaan jatkuvan useimmissa maissa myös tulevina vuosikymmeninä. Elinajan pitenemisen johdosta vanhojen ikäryhmien koko kasvaa nopeasti. Samalla maailman tautikirjon rakenne muuttuu: sydän- ja verisuonitautien, psyykkisten häiriöiden ja ulkoisten syiden osuudet kasvavat, kun taas tartunta- ja perinataalitautien osuudet vähenevät. Väestöhistoriallisista syistä vanhojen ikäryhmien kasvu on Suomessa lähivuosikymmeninä kansainvälisesti poikkeuksellisen nopeaa. Terveydenhuollon tulisi varautua ajoissa tästä johtuviin mittaviin haasteisiin. Tulevaisuuden terveydenhuollon kannalta tärkeimpiä väestönmuutoksia sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa ovat keskimääräisen elinajan eli elinajanodotteen kasvu ja vanhojen ikäryhmien suureneminen. Nämä muutokset liittyvät toisiinsa, sillä elinajanodotteen kasvu on yksi ikärakenteen vanhenemisen syistä. Elinajanodotteen kehitystä koskevat ennusteet ovat tärkeitä myös siksi, että ne kuvaavat olettamuksia väestön terveydentilan muutoksista. Elinajanodotteen kehityksen eriytyvät trendit Maailman väestön elin ajanodote kasvoi nopeasti toisen maailmansodan jälkeen: jaksolla se oli 46,5 vuotta, mutta jaksolla jo 58 vuotta (United Nations Population Division 2002). Tärkein syy tähän oli imeväis- ja tartuntatautikuolleisuuden väheneminen, johon vaikutti erityisesti antibioottien käyttö. Väestötieteilijät olettivat 1970-luvulla, että positiivinen kehitys jatkuisi myös tulevaisuudessa. Kehitysmaissa elinajanodotteiden oletettiin kasvavan no peammin kuin teollisuusmaissa, koska tartuntatautien odotettiin edelleen vähenevän erityisesti lapsilla. Kehittyneissä maissa kasvun ennustettiin olevan hitaampaa, koska sydän- ja verisuonisairauksien ja syövän oletettiin olevan vaikeammin estettävissä ja hoidettavissa kuin tartuntatautien. Oletuksena oli siten se, että maiden ja maanosien väliset erot supistuisivat samalla kun elinajanodote yleisesti kasvaisi (McMichael ym. 2004) luvulla esitettiin myös toisenlaisia skenaarioita. Muun muassa Rooman klubin maailmanmallien mukaan liiallinen väestönkasvu, uusiutumatto- Helsingin yliopisto, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia järjestivät Biomedicumissa seminaarin Terveys, tiede ja tulevaisuus. Tämän seminaarin esitelmät julkaistaan sarjana Aikakauskirja Duodecimissa. Duodecim 2004;120:

2 mien luonnonvarojen ehtyminen ja ympäristön saastuminen johtavat ennen pitkää maailmanlaajuiseen kriisiin, elinajanodotteen nopeaan pienenemiseen ja maapallon väkiluvun romahtamiseen (Meadows ym. 1972). Kauhuskenaariot eivät onneksi ole ainakaan toistaiseksi toteutuneet, ehkä osaksi siksi, että niiden saama julkisuus on vaikuttanut kansakuntien ja ihmisten toimintaan. Maailman koko väestön elinajanodote oli jaksolla ,6 vuotta (United Nations Population Division 2002) eli lisäys oli 6,6 vuotta kahdessakymmenessäviidessä vuodessa. Useimmissa kehitysmaissa elinajanodote on kehittynyt suunnilleen YK:n ennusteen mukaan. Parhaiten menestyneet kehitysmaat, kuten Chile ja Tunisia, ovat jo ohittaneet monia maita, jotka lasketaan ns. kehittyneisiin maihin (kuva 1). Elinajanodotteen kehitys ei ole kuitenkaan ollut yhtä hyvä kaikissa kehitysmaissa. Pääasiassa AIDSin johdosta elinajanodote on romahtanut useimmissa Saharan eteläpuolen maissa, joista kuvassa 1 on esimerkkinä Botswana. Elin ajan odote on pienentynyt myös mm. Pohjois-Ko reassa ja Irakissa, tosin muista syistä kuin Afrikassa. Kehittyneissä maissa elinajanodotteiden muutokset ovat poikenneet 1970-luvun ennusteista kahdella tavalla (kuva 2). Ensinnäkin useimmissa maissa elinajanodote on kasvanut ennakoitua nopeammin luvulla useissa maissa havaittu sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden negatiivinen kehitys ei jatkunutkaan, vaan kuolleisuus näihin tauteihin on vähentynyt nopeasti. Toisaalta ennusteet ovat olleet virheellisiä entisten sosialististen maiden osalta. Vuoden 1970 tienoilla näiden maiden elinajanodotteet olivat suunnilleen samat kuin muissa teollisuusmaissa, mutta siitä lähtien maat ovat jääneet paljon jälkeen. Toinen esimerkki odotettua huonommasta kehityksestä on Tanska, jonka elinajanodote oli 1970-luvulla maailman huippuluokkaa, mutta joka on jäänyt melkein peränpitäjäksi Länsi-Euroopassa. Tuoreimman, vuonna 2002 laaditun YK:n ennusteen mukaan elinajanodotteen kasvu jatkuu useimmissa kehittyneissä maissa ja kehitysmaissa edelleen suunnilleen samaa vauhtia kuin viime vuosikymmeninä (kuva 1 ja 2). Tästä myönteisestä kehityksestä on kuitenkin poikkeuksia. Osa Keski- ja Itä-Euroopan entisistä sosialisti- Vuotta Chile Tunisia Kiina Intia Vuotta Japani Suomi Tanska Puola Venäjä 60 Mali Botswana Vuosi Vuosi KUVA 1. Elinajanodote ja ennuste vuoteen 2030 eräissä kehitysmaissa. (UN Population Division. World Population Prospects: The 2002 Revision Population Database). KUVA 2. Elinajanodote ja ennuste vuoteen 2030 eräissä kehittyneissä maissa. (UN Population Division. World Population Prospects: The 2002 Revision Population Database) T. Valkonen

3 sista maista, kuten Venäjä, Ukraina ja Bulgaria, näyttävät jäävän edelleen jälkeen Länsi-Euroopan kehityksestä, kun taas toisissa, kuten Puolassa ja Unkarissa, ennusteet ovat optimistisempia. Kehitysmaissa eteläistä Afrikkaa ja eräitä muita maita lukuun ottamatta elinajanodotteet kasvavat ennusteen mukaan aikaisemman trendin mukaisesti, mutta AIDS voi olla aikapommi, joka muuttaa kehityksen myös maissa, joissa tämä vitsaus ei vielä ole yhtä yleinen kuin eteläisessä Afrikassa. Maailman väestö vanhenee ja tautitaakka muuttuu Maailman väkiluku kasvaa yhä nopeasti, noin 77 miljoonalla vuodessa (United Nations Population Division 2002). Kuitenkaan pessimistisiä skenaarioita»väestöräjähdyksen» katastrofaalisista vaikutuksista väestön terveyteen ja hyvinvointiin ei enää esitetä yhtä voimakkaasti kuin ennen. Tämä johtuu siitä, että syntyvyys väheni erityisesti viime vuosikymmenen aikana maailmanlaajuisesti odotettua nopeammin, ja maapallon väkiluvun kasvun ennustetaan loppuvan tällä vuosisadalla. Nykyään globaalin väestönkehityksen merkittävin piirre sekä taloudellisesti että terveysongelmien kannalta on vanhojen ikäryhmien erittäin nopea kasvu. Kun maailman väestön arvioidaan kasvavan 34 % vuoteen 2030 mennessä, 65 vuotta täyttänyt väestö kasvaa 130 %, 420 miljoonasta 960 miljoonaan (United Nations Population Division 2002). Kahdeksankymmentä vuotta täyttäneiden määrä kasvaa vielä nopeammin, yli 170 %. Vanhojen ikäryhmien kasvu lisää nopeasti terveydenhuoltopalvelujen tarvetta ja muuttaa hoidettavien terveysongel mien jakaumaa. Murray ja Lopez (1996) kollegoineen ovat tehneet WHO:n, Harvard School of Public Healthin ja Maailmanpankin toimeksiannosta yrityksen arvioida, miten maailman ja sen eri alueiden tautitaakka (»burden of disease») muuttuu vuodesta 1990 vuoteen Laskelmassa on otettu huomioon ennustettu väestön kasvu ja vanheneminen. Lisäksi se perustuu olettamuksiin eri sairauksien ja vammojen yleisyyden muutoksista maapallon eri alueilla. Murray ja Lopez arvioivat tautitaakkaa niin, että ennenaikaisen kuolleisuuden lisäksi myös tautien ja ulkoisten syiden aiheuttama sairastavuus ja toimintakyvyn menetys otetaan huomioon. Mittayksikkönä he käyttävät vajaatoiminnalla korjattuja menetettyjä elinvuosia (disability-adjusted years lost, DALY). Yksikkö tarkoittaa terveitä elinvuosia, jotka menetetään vajaatoiminnan tai ennenaikaisen kuoleman johdosta. Taulukossa on esitetty tärkeysjärjestyksessä yleisimpiä syitä terveiden elinvuosien menettämiseen vuonna 1990 ja 2020 koko maailmassa Murrayn ja Lopezin päävaihtoehtolaskelman mukaan. Syiden tärkeysjärjestyksen muutokset johtuvat osittain ikärakenteen vanhenemisesta (esim. sepelvaltimotaudin ja aivoverisuonten tautien aiheuttaman taakan kasvu sekä perinataalija tartuntatautien merkityksen väheneminen). Osittain on kysymys kehitykseen liittyvien elämäntapojen yleistymisestä maailmanlaajuisesti (liikenneonnettomuudet, keuhkosyöpä). Laskelma herättää myös kysymyksiä: nouseeko depressio maailmassa todella toiseksi tärkeimmäksi terveysongelmaksi? Voidaanko sodan aiheuttamia menetyksiä arvioida vuoteen 2020? Murrayn ja Lopezin laskelmia onkin kritisoitu mm. heidän käyttämänsä mittaustavan, puutteellisten lähdetietojen ja kyseenalaisten olettamusten johdosta. Tulokset lienevät kuitenkin suuntaa anta- TAULUKKO. Yleisimpiä syitä terveiden elinvuosien menettämiseen tärkeysjärjestyksessä vuonna 1990 ja 2020 koko maailmassa (Murray ja Lopez 1996). Aiheuttaja v v Alempien hengitysteiden infektiot 1 6 Ripuli 2 9 Perinataalitaudit 3 11 Depressio 4 2 Iskeeminen sydäntauti 5 1 Aivoverenkierron sairaudet 6 4 Tuberkuloosi 7 7 Tuhkarokko 8 25 Tieliikenneonnettomuudet 9 3 Synnynnäiset epämuodostumat Malaria Keuhkoahtaumatauti 12 5 Sota 16 8 HIV Keuhkosyöpä Elinajanodotteen kehitys, väestön vanheneminen ja tulevaisuuden terveysongelmat maailmassa ja meillä 2175

4 via. Laskelmat on tarkoitettu terveyspolitiikan apuvälineiksi. Epäilemättä nämä ja muut vastaavat laskelmat vaikuttavat myös lääketieteellisen tutkimuksen ja lääketeollisuuden kehittämistyön painopisteisiin. Elinajanodotteen kasvu jatkuu Suomessa Vuoden 2002 elinajanodote oli Suomessa miehillä 74,9 vuotta ja naisilla 81,5 vuotta. Tämä ei tarkoita ennustetta siitä, että esimerkiksi vuonna 2002 syntyneet poikalapset eläisivät keskimäärin noin 75-vuotiaiksi, sillä elinajanodote on vain tietyn ajanjakson kuolleisuuden mittaluku, ei tulevaisuutta koskeva ennuste. Se, kuinka vanhoiksi vuonna 2002 syntyneet suomalaiset keskimäärin elävät, saadaan lopullisesti selville vasta 2100-luvulla. Todennäköisesti tämän päivän pikkulapset elävät keskimäärin paljonkin vanhemmiksi kuin nykyiset elinajanodotteet olettavat, ehkäpä lähes 100-vuotiaiksi. Tutkijat ovat pyrkineet arvioimaan, mikä on väestön elinajanodotteen maksimiarvo ja milloin se saavutetaan. Arviot ovat ajan mittaan vaihdelleet huomattavasti, ja esimerkiksi 1960-luvulla tehdyt arviot on jo ylitetty runsaasti (Oeppen ja Vaupel 2002). Tässä tarkastellaan kuitenkin vain lähimpien 25 vuoden näkymiä, jotka ovat tulevaisuuteen varautumisen kannalta jo ajankohtaisia. Suomessa yleisimmin käytetty Tilastokeskuksen väestöennuste (2001) perustuu olettamukseen, että elinajanodotteen kasvu jatkuu mutta hidastuu jonkin verran ja on vuonna 2030 miehillä 79,2 vuotta ja naisilla 84,5 vuotta. EU:n tilastoviraston Eurostatin ja YK:n ennusteet ovat naisille samat kuin Tilastokeskuksen ennuste mutta miesten luvut noin vuotta pienempiä. On montakin perustetta uskoa, että Suomen väestön terveydentila edelleen paranee ja elinajan odotteen kasvu jatkuu vähintään Tilastokeskuksen ennusteen mukaisesti. Kansainvälisesti katsoen suomalaisten ja varsinkin suomalaisten miesten elinajanodote on vielä maan taloudelliseen kehitystasoon verrattuna suhteellisen pieni. Tilastokeskuksen ennuste merkitsisi vain sitä, että Suomen naiset saavuttaisivat Japanin naisten nykyisen elinajanodotteen ja miehet ylittäisivät Japanin miesten elinajanodotteen puolellatoista vuodella. Kuolleisuus sydän- ja verisuonitauteihin on Suomessa edelleen muihin maihin verrattuna suuri, ja mahdollisuuksia parantamiseen on vielä runsaasti. Väestön vanhenemisen kaksi vaihetta Suomen ikärakenne vanhenee kansainvälisesti katsoen poikkeuksellisen nopeasti seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. Suomen nykyisen ikärakenteen erikoispiirteenä koko EU:n ikärakenteeseen verrattuna on se, että sodan jälkeen syntyneiden ikäluokat ovat ennen sotaa ja sodan aikana syntyneisiin verrattuna hyvin suuria (kuva 3). Syntyvyys pysyi verrattain runsaana vuodesta luvun puoliväliin, mutta väheni sitten erittäin nopeasti ja oli vuonna 1973 pienin Euroopassa. Suomen ikärakenne vanhenee kahdessa vaiheessa (kuva 4). Ensimmäisessä vaiheessa vuoteen 2015 mennessä noin suuriin ikäluokkiin kuuluvaa tulee eläkeikään ja siirtyy pois työelämästä. Työikäinen väestö vähenee samaan aikaan noin neljännesmiljoonalla. Tässä vaiheessa eivät terveysongelmien määrä ja laatu vielä muutu kovin suuresti. Toisessa vaiheessa hoidon ja hoivan tarve kasvaa jyrkästi, kun ensimmäiset suuret ikäluokat edelleen vanhenevat. 75 vuotta täyttäneiden määrä yli kaksinkertaistuu nykyisestä vuoteen 2030 mennessä, kun taas lasten ja työikäisten määrä vähenee. Väestörakenteen vanhenemisen ohella myös muut väestön muutokset vaikuttavat terveysongelmiin. Näitä ovat muun muassa väestön alueellinen keskittyminen, maahanmuuttajien määrän lisääntyminen ja yksin asumisen yleistyminen. Väestö keskittyy Suomessa yhä enemmän harvoille kasvualueille, erityisesti Uudellemaalle ja muille yliopistokaupunkiseuduille, kun taas muualla väestö vähenee muuttoliikkeen ja syntyvyyttä suuremman kuolleisuuden johdosta. Ikärakenteen muutos vaikuttaa kasvualueilla ja vähenevän väestön alueilla eri tavoin. Van T. Valkonen

5 Ikä (v) ,0 0,8 0,6 0,4 0,2 0 0,2 0,4 0,6 0,8 1,0 Miehet (%) Naiset (%) KUVA 3. Ikärakenne Suomessa ja EU:ssa vuonna (Lähde: Tilastokeskus: Väestötilasto ja Eurostat) EU KUVA vuotta näyttäneiden määrä Suomessa (Lähde: Tilastokeskus: StatFin-tilastopalvelu ja Väestöennuste-tilastopalvelu). hojen ikäryhmien kasvu on suhteellisesti nopeinta Uudellamaalla ja muilla väestönkasvun alueilla, koska huomattava osa maaseudulla syntyneistä suurista ikäluokista muutti ja 1970-luvuilla niille. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan 75 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa Uudellamaalla 160 % vuoteen 2030, kun kasvu koko maassa on 110 %. Vanhojen ikäryhmien kasvusta johtuva terveyspalvelujen tarve lisääntyy siten olennaisesti enemmän Uudellamaalla kuin maassa keskimäärin. Väestönkatoalueilla ikääntyneiden määrän suhteellinen kasvu on hitaampaa, mutta toisaalta työikäinen väestö vähenee jyrkästi niin, että veronmaksajien ja hoitohenkilöstön puute ovat vaikeasti voitettavia haasteita. Maahanmuuttajien osuus väestöstä on Suomessa kansainvälisesti katsoen pieni, mutta jo nyt pääkaupunkiseudulla huomattava osa synnyttäjistä on maahanmuuttajia. Globalisaation myötä maahanmuuttajien määrä kasvaa. On arvioitu, että ulkomailla syntyneiden määrä lisääntyy Suomessa vuoteen 2030 mennessä nykyisestä noin hengestä :een (Sosiaali- ja terveysministeriö 2002). Maahanmuuttajien kulttuuriseen taustaan ja erityisiin tarpeisiin liittyvät haasteet tulevat siten yhä enemmän osaksi terveydenhuollon arkipäivää. Asuntokuntien keskikoko on pienentynyt ja yhden hengen asuntokuntien osuus on kasvanut Suomessa viime vuosikymmeninä. Muutos on koskenut erityisesti iäkkäitä ihmisiä. 65 vuotta täyttäneistä, jotka eivät olleet naimisissa, 32 % asui yksin vuonna 1970, mutta vuonna 2000 osuus oli jo lähes 70 %. Yksin asuvien vanhusten määrä kasvaa todennäköisesti myös tulevaisuudessa ikärakenteen muutoksen johdosta ja koska elintason ja asumistason nousu tekevät yksin asumisen mahdolliseksi. Yksin asumista saattaa toisaalta vähentää miesten ja naisten elinajan odotteiden eron pieneneminen. Mitä yleisemmin vanhat ihmiset asuvat yksin, sitä enemmän he ovat riippuvaisia sosiaali- ja terveyspalvelujen tuesta. Elinajanodotteen kehitys, väestön vanheneminen ja tulevaisuuden terveysongelmat maailmassa ja meillä 2177

6 Vanhojen ikäryhmien kasvu on haaste terveydenhuollolle Sairastavuus ja terveyspalvelujen tarve riippuvat vahvasti sekä määrän että laadun osalta iästä. Esimerkiksi vuosittaisten sairaalahoitopäivien käyttö tuhatta asukasta kohti oli vuonna vuotiailla yli kahdeksankertainen vuotiaisiin verrattuna (Tilastokeskus 2002, Stakes 2003). Jos sairaalahoitopäivien määrä kussakin ikäryhmässä säilyisi nykyisellään, vuotuisten hoitopäivien kokonaismäärä lisääntyisi väestön vanhenemisen takia vuoden miljoonasta 23 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä. (Stakes 2003 ja Tilastokeskuksen väestöennuste). Vuodepaikoiksi muutettuna lisäys olisi yli paikkaa. Samantapaisia laskelmia on tehty myös muista väestön vanhenemisen seurauksista. Kansaneläkelaitoksessa on arvioitu väestön muutosten vaikutuksia eräiden sairausvakuutusetuisuuksien vuosittaisiin lukumääriin. Laskelman mukaan lisäys perusja erityis korvattavien lääkkeiden ostokerroissa olisi samaa suuruusluokkaa kuin edellä esitetyssä sairaalahoitopäiviä koskevassa laskelmassa. Viramo ja Sulkava (2001) ovat ar vioi neet, että keskivaikeaa dementiaa sairastavien määrä kasvaa ikärakenteen muutoksen johdosta :sta :een vuoteen 2030 mennessä. Vaarama ja Voutilainen (2002) Stakesista ovat taas arvioineet, että jos kaikki muu säilyisi ennallaan, väestönkehitys johtaisi 75 vuotta täyttäneiden (ei siis koko väestön) hoitopaikkojen ja henkilöstön tarpeen kaksinkertaistumiseen vuoteen 2030 mennessä. Edellä esitetyt laskelmat osoittavat, millaista suuruusluokkaa ikärakenteen muutoksen aiheuttama haaste on suomalaisessa yhteiskunnassa ja erityisesti terveydenhuollossa. Keskeinen kysymys koskee sitä, miten vanhojen ikäryhmien terveydentila ja toimintakyky kehittyy tulevaisuudessa: paraneeko vanhojen terveydentila samalla, kun kuolleisuus vähenee, vai pitkittyykö kuolemaa edeltävä sairauden ja raihnaisuuden kausi? Jos esimerkiksi sairaalapäivien ikäryhmittäiset määrät pienenisivät samassa suhteessa kuin ikäryhmittäiset kuolleisuusluvut, koko maan vuosittaisten sairaalahoitopäivien määrän kasvu olisi olennaisesti vähäisempi kuin edellä esitetyssä mekaanisessa projektiossa. Ongelmana on»ennustamisen sietämätön vaikeus»: emme tiedä miten väestön terveys ja toimintakyky kehittyvät. Emme myöskään tiedä, miten hoitokäytäntöjen muutos, lääketieteelliset keksinnöt ja muut tekijät tulevat vaikuttamaan. Esimerkki ennustamisen vaikeudesta on Koskisen (1985) lähes 20 vuotta sitten tekemä laskelma laitoshoidon tarpeen kehitysnäkymistä. Laskelma perustui tietoihin laitoshoidon käytöstä vuonna 1981 ja Tilastokeskuksen väestöennusteeseen. Ikäryhmittäisen hoidonkäytön ennallaan pysymiseen perustuvan ennusteen mukaan terveydenhuollon laitoshoitopäivien määrä olisi ollut lähes 24 miljoonaa vuonna Vaikka hoidon ikäryhmittäinen käyttö olisi vähentynyt yhtä nopeasti kuin kuolleisuuden ennustettiin pienenevän, laitoshoitopäivien määrä vuonna 2000 olisi ollut ennusteen mukaan yli 20 miljoonaa. Nämä ennusteet ovat paljon suurempia kuin hoitopäivien toteutunut määrä, joka oli vain 14 miljoonaa vuonna Suuri ero ennustetun ja toteutuneen välillä johtunee mm. hoitokäytäntöjen muutoksista, uusista tehokkaammista hoidoista ja väestön terveydentilan kehityksestä. Lopuksi Kehittyipä vanhojen ikäryhmien terveydentila miten tahansa, on selvää, että hoidon ja hoivan tarve lisääntyy väestörakenteen muutoksen johdosta erityisesti 2020-luvulla. Jos talous on kunnossa, maallamme on taloudelliset mahdollisuudet vastata tähän haasteeseen, mutta pahin ongelma tulee olemaan puute osaavista terveydenhuollon ammattilaisista. Sosiaalimenojen kehitystä ja sosiaaliturvan rahoituksen turvaamista pitkällä aikavälillä selvittänyt toimikunta on julkaissut ns. SOMERA-mietinnön (Sosiaali- ja terveysministeriö 2002). Sen mukaan seuraavan vuosikymmenen aikana sosiaali- ja terveydenhuollosta jää eläkkeelle työntekijää eli noin neljännes nykyisestä työvoimasta. Mietinnössä todetaan, että osaavan ja motivoituneen henkilöstön saatavuus julkiselle sektorille on avainkysymys, mutta siinä ei esitetä ehdotuk T. Valkonen

7 sia ongelman ratkaisemiseksi. Terveydenhuollon tulevaisuutta koskevissa selvityksissä ja suunnitelmissa (esim. Kansanterveyslaitos 1999, Sosiaali- ja terveysministeriö 2001) aikaperspektiivi ulottuu vain vuoteen Vaikka ennustaminen on vaikeaa, on välttämätöntä selvittää terveydenhuollon henkilöstön tarvetta ja koulutusta ottamalla huomioon väestönkehityksen asettamat haasteet pitemmällä aikavälillä. Kirjallisuutta Kansaneläkelaitos. Kelan hoitama sosiaaliturva Kansaneläkelaitoksen aktuaarijulkaisuja 4. Helsinki, Kansanterveyslaitos. Terveys ja hoidontarve Uudellamaalla Loppuraportti Uudenmaan väestön hoidontarvetta arvioivan hankkeen (UHOTA-projekti) vaiheesta 1. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B6/1999. Helsinki. Koskinen S. Väestönkehitys ja laitoshoidon tarve. Sosiaal Aikak 1985; 79: McMichael AJ, McKee M, Shkolnikov V, Valkonen T. Mortality trends and setbacks global convergence or divergence? Lancet 2004; 363: Meadows DH, Meadows DL, Randers J, Behrens WW. Kasvun rajat. Ihmiskunnan kohtalontilannetta koskevaan Rooman klubin tutkimussuunnitelmaan liittyvä raportti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, Murray CJL, Lopez AD, toim. The global burden of disease. Global burden of disease and injury series, volume I. The World Health Organization, Oeppen J, Vaupel J W. Broken limits to life expectancy. Science 2002; 296: Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimatarpeen ennakointitoimikunnan mietintö. Komiteanmietintö 2001:7. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaalimenojen kehitys pitkällä aikavälillä. SOMERA-toimikunnan taustaraportti. Sosiaali- ja terveys ministeriön julkaisuja 2002:21. Helsinki. Stakes. Terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisteri (2003). Tilastokeskus. StatFin-tilastopalvelu, -tilastopalvelu. Tilastokeskus. Väestöennuste kunnittain SVT Väestö 2001:10. Helsinki: Tilastokeskus, Tilastokeskus. Väestöennuste-tilastopalvelu. Internet-osoitteessa: v2000.stat.fi. Tilastokeskus. Väestörakenne SVT Väestö 2002:6. Helsinki: Tilastokeskus, United Nations Population Division. World Population Prospects: The 2002 Revision Population Database, Vaarama M, Voutilainen P. Kaksi skenaariota vanhusten hoivapalvelujen kehityksestä ja resurssitarpeista ajalla Yhteiskuntapolitiikka 2002;67: Viramo P, Sulkava R. Muistihäiriöiden ja dementian epidemiologia. Teoksessa: Erkinjuntti T, Rinne J, Alhainen K, Soininen H, toim. Muistihäiriöt ja dementia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2001, s TAPANI VALKONEN, VTT, professori tapani.valkonen@helsinki.fi Helsingin yliopiston sosiologian laitos, väestöntutkimuksen yksikkö PL 18, Helsingin yliopisto Elinajanodotteen kehitys, väestön vanheneminen ja tulevaisuuden terveysongelmat maailmassa ja meillä 2179