Opetus- ja kulttuuriministeriölle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetus- ja kulttuuriministeriölle"

Transkriptio

1 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lastensuojelun Keskusliiton lausunto Lastensuojelun Keskusliiton lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston asetukseksi lasten päivähoidosta annetun asetuksen (239/1973) 6 :n 1 momentin muuttamisesta Diaarinumero: OKM/53/010/2015 Lastensuojelun Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua luonnoksesta hallituksen esitykseksi liittyen varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :n sekä päivähoidosta annetun asetuksen 6 :n 1 momentin muuttamiseen. Varhaiskasvatuslain pykälässä säädetään lapsen oikeudesta saada kunnan järjestämää varhaiskasvatusta päiväkodissa tai perhepäivähoidossa eli niin kutsutusta subjektiivisesta oikeudesta varhaiskasvatukseen. Päivähoidon asetus koskee varhaiskasvatuksen henkilömitoitusta. Esityksen mukaan jokaisella lapsella olisi oikeus saada varhaiskasvatusta 20 tuntia viikossa. Lapsella olisi oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen, mikäli lapsen vanhemmat tai muut huoltajat työskentelevät kokoaikaisesti taikka päätoimisesti opiskelevat, toimivat yrittäjinä tai omassa työssä. Lapsella olisi lisäksi oikeus laajempaan varhaiskasvatukseen siinä laajuudessa kuin se on tarpeellista lapsen vanhemman tai muun huoltajan osa-aikaisen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Varhaiskasvatus olisi myös aina järjestettävä nykyisen laajuisena, jos se on tarpeen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia taikka se on muutoin lapsen edun mukaista. Vastaava rajaus tehdään myös yksityisen hoidon tukeen 1. Päiväkodeissa noudatettaviin henkilöstömitoituksiin esitetään muutosta jonka mukaan yli 3-vuotiaiden lasten ja kasvattajien määrän suhdetta nostetaan 1/7:stä 1/8:aan. Esitetyt muutokset perustuvat pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan 2 1 Lastensuojelun Keskusliitto on antanut lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tukea koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta (annettu ) 2 Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma f523e-5dfb-45a4-8b4b-5b5491d6cc82 L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O C E N T R A L F Ö R B U N D E T F Ö R B A R N S K Y D D Armfeltintie 1, Helsinki Armfeltsvägen 1, Helsingfors Puhelin/Telefon (09) Faksi/Fax (09) toimisto@lskl.fi

2 2 Lastensuojelun Keskusliitto ei kannata lausunnoilla olevan esityksen ehdotuksia lapsen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta ja henkilöstömitoituksen väljentämisestä. Lastensuojelun Keskusliitto ei katso, että esitykset vastaisivat hallitusohjelman lapsi- ja perhepalvelujen tavoitteita. Tavoitteissa korostetaan perheiden monimuotoisuuden huomioimista ja lapsen edun edistämistä. Lisäksi halutaan vahvistaa vanhemmuutta sekä matalan kynnyksen palveluita sekä kehittää koulua ja varhaiskasvatusta tukemaan lapsen hyvinvointia 3. Esitetyt muutokset ovat myös täysin vastoin juuri uudistetun varhaiskasvatuslain tavoitteita ja keskeisiä periaatteita. Keskusliitto pitää myös erityisen huolestuttavana, että nyt esitetyt muutokset koskevat juuri niitä tekijöitä, joita muun muassa OECD:n maa-arvioinneissa on pidetty Suomen varhaiskasvatuksen keskeisinä vahvuuksina ja laatutekijöinä 4. Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea kehotti viimeisissään päätelmissään Suomelle (2011) kiinnittämään huomiota varhaiskasvatuspalvelujen kattavuuteen ja laatuun muun muassa lisäämällä hoitohenkilöstön määrää sekä korjaamalla henkilöstön ja lasten määrän välistä epäsuhtaa siten että ryhmien kokoja rajoitetaan ja hoitosuhteiden jatkuvuus turvataan nykyistä paremmin 5. Nyt suuntaus on valitettavasti päinvastainen. Lastensuojelun Keskusliitto kiinnittää lausunnossaan huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin: - Lastensuojelun Keskusliitto ei pidä hallituksen esitystä nykyisen laajuisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta perusteltuna, sillä se asettaa lapset eriarvoiseen asemaan riippuen lapsen vanhemman tai muun huoltajan perhe- ja työmarkkinatilanteesta. Erilaisten tarveharkintaan perustuvien arviointikriteeristöjen luomisella on taipumus leimata niiden käyttäjiä ja uhkana on, että perheissä joissa voimavarat ovat vähäiset ja jaksaminen koetuksella, laajennetun varhaiskasvatusoikeuden hakeminen jää tekemättä. - Varhaiskasvatusoikeutta koskeva esitysluonnoksen 11 a on kielellisesti raskas ja vaikealukuinen. Esityksessä ei tuoda selkeästi esille sitä kuka tai mikä taho arviointia 3 Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma , s Vahvuuksina OECD piti Suomen universaaleja palveluja: subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen takaa jokaiselle mahdollisuuden osallistuja ja turvaa lasten välistä tasa-arvoa. Muita vahvuuksia ovat OECD:n näkemyksen mukaan hoidon ja opetuksen toteuttaminen ehyenä kokonaisuutena, erityistä tukea tarvitsevien lasten integrointi peruspalveluihin ja aikuisten ja lasten välisen henkilöstömitoituksen ja henkilöstön kelpoisuusehtojen sääntely FA9542EC

3 3 suorittaa eikä myöskään sitä, millaisen selvityksen varassa ja millaisessa prosessissa arvio varhaiskasvatuksen laajuudesta tehdään. Lastensuojelun Keskusliitto pitää keskeisenä, että arviointiprosessiin kokonaisuudessaan kiinnitettään jatkovalmistelussa huomiota sekä selkiytetään sitä. - Esityksen perusteluissa on syytä tuoda nykyistä vahvemmin esille, että harkinta kunkin lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta tulee perustua YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukaiseen lapsen etuun. - Lastensuojelun Keskusliito korostaa, että lapsen varhaiskasvatusoikeuden muutos ei saa missään tapauksessa johtaa siihen että vanhemman perhe- tai työllisyystilanteen muuttuessa lapsi siirretään tarpeettomasti varhaiskasvatuspaikasta toiseen. Ihmissuhteiden pysyvyyteen ja turvallisuuteen tulee kiinnittää huomiota. - Lastensuojelun Keskusliitto vastustaa ehdottomasti esitettyä varhaiskasvatuksen henkilömitoituksen muuttamista. Aikuisten määrä suhteessa lapsiin on varhaiskasvatuksen keskeinen laatutekijä, jota ei tule lähteä heikentämään. Erityistä huomiota tulee kiinnittää osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa oleviin sekä erityistä tukea tarvitseviin lapsiin. - Esitysten lapsi- ja perhevaikutusten arviointi on tehty puutteellisesti. Myös esitysten taloudelliset vaikutukset tulee arvioida nykyistä tarkemmin ja realistisemmin. On toivottavaa, että päätöksenteossa kiinnitetään nykyistä enemmän huomiota varhaiskasvatuksen merkitykseen lapselle sekä sen kustannusvaikuttavuuteen erityisesti vähävaraisempien perheiden, ja heikommassa asemassa olevien lasten kohdalla 6. Investoimalla peruspalveluihin ja ehkäisevään työhön säästetään kalliista korjaavista toimenpiteistä. Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen lisää eriarvoisuutta Lastensuojelun Keskusliitto ei pidä hallituksen esitystä nykyisen laajuisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamisesta perusteltuna, sillä se asettaa lapset eriarvoiseen asemaan riippuen lapsen vanhemman tai muun huoltajan perhe- ja työmarkkinatilanteesta. Tämä on keskeinen kysymys lasten yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Kyse on lapsen oikeudesta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, ja perheillä tulee olla mahdollisuus päättää ja valita lapsen edun kannalta paras varhaiskasvatusmuoto. Voimassa olevan varhaiskasvatuslainsäädännön 6 Sipilä Jorma ja Österbacka Eva (2013). Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujen tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus Valtiovarainministeriön julkaisuja 11/ nemmae/perhe_netti.pdf ; Varhaiskasvatuksen taloudellisia vaikutuksia yhteiskunnalle on korostanut mm. talousnobelisti James Heckman: big-benefits-investing-early-childhood-development; Myös OECD on tuonut esille varhaiskasvatuksen sosiaalisia ja taloudellisista hyötyjä:

4 4 tavoitteena on nimenomaan turvata lasten välistä yhdenvertaisuutta ja varmistaa, että varhaiskasvatusta ja sen muotoa koskeva valinta voidaan tehdä lapsen tarpeista käsin 7. Varhaiskasvatusoikeuden rajaamiselle on vaikea löytää perusteita myös siitä syystä että suomalaislapset osallistuvat jo nyt varhaiskasvatukseen merkittävästi vähemmän kuin valtaosassa EU-maissa 8. Nykyisenlaajuisen varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen voi jättää kokopäiväisestä varhaiskasvatuksesta hyötyviä ja sitä tarvitsevia lapsia sen ulkopuolelle. Rajaaminen lisää kynnystä hakea kokopäiväistä varhaiskasvatuspaikkaa ja erilaisten tarveharkintaan perustuvien arviointikriteeristöjen luomisella on taipumus leimata niiden käyttäjiä. Uhkana on, että perheissä joissa voimavarat ovat vähäiset ja jaksaminen koetuksella, laajennetun varhaiskasvatusoikeuden hakeminen jää tekemättä. Rajaamisen vaikutuksia tulisikin vakavasti harkita erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten, mukaan lukien vammaisten lasten ja heidän sisaruksiensa, kehitysvammaisten tai vastaavia haasteita omassa arjessaan omaavien vanhempien lasten, maahanmuuttajataustaisten perheiden lasten, yhden vanhemman perheiden lasten sekä monikkoperheiden lasten näkökulmasta 9. Lastensuojelun Keskusliitto korostaa, että varhaiskasvatuspalvelut ovat keskeinen ehkäisevän lastensuojelun muoto, jonka avulla voidaan ehkäistä jatkossa lastensuojelun sekä korjaavien erityispalvelujen tarvetta. Harkinta kunkin lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta tulee aina perustua lapsen etuun Varhaiskasvatusoikeutta koskevan esitysluonnoksen 11 a on kielellisesti raskas ja vaikealukuinen. Esitysluonnoksessa ei tuoda selkeästi esille sitä kuka tai mikä taho arviointia suorittaa eikä myöskään sitä, millaisen selvityksen varassa ja millaisessa prosessissa arvio varhaiskasvatuksen laajuudesta tehdään. Vaarana on, että jatkossa lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on epäselvyyttä sen suhteen missä tilanteissa ja millä perusteilla heidän lapsellaan on oikeus kokopäiväiseen tai 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen. On mahdollista että myös kunnat tulkitsevat pykälää eri tavoin eivätkä perheet eri puolilla maata ole tässä suhteessa yhdenvertaisessa asemassa. Muutos lisäisi myös varhaiskasvatukseen liittyvän neuvonnan tarvetta, johon tulee varata riittävästi resursseja. 7 YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklassa tuodaan esille, että lasta tulee suojella kaikenlaiselta syrjinnältä ja rangaistukselta, jotka perustuvat muun muassa hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden perheenjäsentensä asemaan, toimintaan, mielipiteisiin tai vakaumuksiin. 8 Euroopan Komission tiedonanto (2011) Varhaiskasvatuksella parhaat mahdolliset lähtökohdat lasten tulevaisuudelle. 9 Näihin liittyen muun muassa Vammaisfoorumi sekä Monimuotoiset perheet - verkosto ovat antaneet omat lausuntonsa.

5 5 Kuten edellä todetaan, esitysluonnos ei ole selkeä sen suhteen millaisen selvityksen perusteella päätös kokoaikaiseen tai 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen tulisi tehdä. Toisaalta esityksen perusteluissa painotetaan lapsen vanhempien tai muiden huoltajien kanssa varhaiskasvatusyksikössä käytävää avointa keskustelua ja neuvottelua ja korostetaan, että kynnys kokopäiväisen varhaiskasvatuksen järjestämiselle tulee olla matala ja hoitoaikojen muutoksissa tulee käyttää perhekohtaista harkintaa. Samalla esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa kuitenkin todetaan, että lapsen vanhemman tai muun huoltajan tulee osoittaa perusteet laajemmalle varhaiskasvatusoikeudelle. Pykälätekstissä todetaan, että vanhempien tai muiden huoltajien tulee kunnan päättämin määräajoin esittää selvitys kokopäiväisen varhaiskasvatuksen edellytyksistä, ja kunta voi muutoinkin perustellusta syystä edellyttää mainitun selvityksen esittämistä. Tarvittavan selvityksen laatuun tai muotoon esityksessä ei kuitenkaan selkeästi oteta kantaa. Riittävänä ohjeistuksena ei voitane pitää yksityiskohtaisten perustelujen mainintaa siitä, että oikeuden laajuuteen vaikuttavat seikat tulee riittävässä määrin selvittää. Esityksen perusteluissa mainitaan myös mahdolliset ulkopuoliset arviot ja lausunnot, joita voidaan joutua hankkimaan selvityksen tueksi. Perusteluissa ei kuitenkaan määritellä selkeästi, milloin ja missä tilanteissa ulkopuolista arviota tai lausuntoa voidaan vaatia ja toisaalta sitä, mikä niiden merkitys asian ratkaisemisessa on. Epäselväksi muun muassa jää, missä tilanteissa vanhemman tai muun huoltajan oma ilmoitus tosiasiallisesta työskentelystä ei ole riittävä. Esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa asiaa vain sivutaan todeten, että koska kunnan varhaiskasvatushenkilöstöllä ei voida katsoa olevan edellytyksiä tai resursseja arvioida opiskelun, yrittäjyyden tai oman työn pää- tai sivutoimisuutta, vanhemman tai muun huoltajan työmarkkinatilanteen selventämiseksi ulkopuoliseen arvioon, esimerkiksi työ- ja elinkeinoviranomaisen työttömyysturvalain mukaisesti antamaan työvoimapoliittiseen lausuntoon, tulee tarvittaessa tukeutua. Se, millaisissa tilanteissa näin tulisi toimia, jää tulkinnan varaiseksi. Toisaalla esityksessä myös todetaan, että arvioitaessa kokopäiväisen varhaiskasvatuksen tarvetta lapsen edun, kehityksen, tuen tarpeen tai perheiden olosuhteiden takia kynnys kokopäiväisen varhaiskasvatuksen järjestämiseen tulisi olla matala, eikä asiantuntijalausuntoja tai muuta vastaavaa selvitystä lähtökohtaisesti vaadittaisi. Kuitenkin poikkeustilanteissa, esimerkiksi jos lapsen huoltajien ja kunnan näkemykset eroavat toisistaan, lisäselvitystä voitaisiin joutua hankkimaan. Vaikka se ei lainsäätäjän tarkoitus olekaan, voi muutos tosiasiallisesti johtaa siihen että voimassa olevan lain laajuista varhaiskasvatusoikeutta joudutaan hakemaan esimerkiksi lastensuojelun tai muiden viranomaisten, kuten perheneuvolan, kautta. Esitysluonnoksessa ei ole myöskään ole otettu kantaa siihen siitä kuka tai mikä taho kunnassa päätöksen lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta tekee. Kysymys liittyy keskeisesti muun

6 6 muassa kunnissa käytettävissä olevaan asiantuntemukseen. Kuten Vammaisfoorumi on aiemmassa subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista koskeneessa päätöksessään tuonut esille, kunnissa oleva asiantuntemus esimerkiksi vammaisuudesta vaihtelee suuresti 10. Keskeinen haaste tulee olemaan myös se, miten päätökset tehdään niin että voidaan toisaalta ottaa lapsen ja perheen yksilölliset tarpeet ja tilanne mahdollisimman hyvin huomioon samalla kuitenkin kaikkien perheiden yksityisyyden suoja ja yhdenvertaisuus turvaten. Lastensuojelun Keskusliitto pitää keskeisenä, että mikäli lapsen varhaiskasvatusoikeutta muutetaan esitysluonnoksen mukaisesti, tulee arviointi- ja päätösprosessia selkiyttää yllä mainitut seikat huomioon ottaen. Nykyistä selvästi vahvemmin tulee korostaa myös sitä, että viime kädessä harkinta kunkin lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta tulee perustua YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukaiseen lapsen etuun. Jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet keskiössä Lapsen turvallisen ja laadukkaan varhaiskasvatuksen näkökulmasta jatkuvat ja pysyvät ihmissuhteet ovat erittäin tärkeitä. Muutos ei saa missään tapauksessa johtaa siihen, että vanhempien tai huoltajien työllisyystilanteen muuttuessa lasta siirrellään tarpeettomasti paikasta toiseen. Lastensuojelun Keskusliitto pitää hyvänä että esitysluonnoksen mukaisesti lapsen oikeus samaan paikkaan säilyy päiväkodissa, vaikka varhaiskasvatusoikeuden laajuus muuttuisi esitysluonnoksessa ehdotetun rajauksen seurauksena. Esityksen perusteluissa mainitaan että lasta ei voitaisi siirtää vastoin vanhempien tai muiden huoltajien tahtoa esimerkiksi toisessa päiväkodissa olevaan osapäiväisten lasten ryhmään. Pohdittavaksi vielä jää miten myös päiväkodin sisällä tapahtuvia ryhmänvaihdoksia voitaisiin välttää, jotta lapselle voidaan tarjota mahdollisimman jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Perhepäivähoidossa tai ryhmäperhepäivähoidossa olevien lasten kohdalla oikeutta samaan paikkaan ei pystytä esityksen mukaan takaamaan. Perustelut ovat ymmärrettäviä perhepäivähoitajan näkökulmasta, mutta tämä asettaa lapset väistämättä eriarvoiseen asemaan riippuen siitä minkä varhaiskasvatusmuodon vanhemmat tai muut huoltajat ovat valinneet. Huomioon tulee ottaa myös lapsen kaverisuhteet ja niiden merkitys. Esityksen mukaan kunnan tulee tarjota vanhemmille tai huoltajille vähintään kaksi vaihtoehtoista tapaa järjestää viikoittainen varhaiskasvatus, joista toinen osapäiväinen ja toinen osaviikkoinen. Esityksen mukaan kunta voi kuitenkin päättää säännöllisen toiminta-ajan viikonpäivän ja kellonajan tarkkuudella. Eteen voi tulla 10 Vammaisfoorumi ry:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain 11 a :n muuttamisesta ja lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 3 :n muuttamisesta

7 7 tilanne jossa lapsi on varhaiskasvatuksessa eri aikoina kuin hänen kaverinsa. On keskeistä että päätöksenteossa otetaan huomioon lapsen etu, eikä päätöksiä tehdä puhtaasti taloudellisten perusteiden pohjalta ja toiminnan tehokkuutta korostaen. Avoimen keskustelun ja yhteistyön kautta Lainsäädännön kautta rajaamisen sijaan olisi toivottavaa että perhetilanteen muuttuessa esimerkiksi vanhemman työtilanteen tai vauvan syntymän myötä, perheen lapsen varhaiskasvatuksen tarpeesta ja laajuudesta käytäisiin avointa keskustelua perheen ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä ja pyrittäisiin näin löytämään paras ratkaisu. Mikäli lapsella tai perheellä on tarvetta muunlaiselle tuelle, olisi perhe mahdollista ohjata näiden palvelujen pariin. Inhimillisesti katsoen tämä olisi huomattavasti kestävämpi tie. Tätä tukee myös se, että pääsääntöisesti vanhemmat pyrkivät mahdollisimman lyhyisiin lasten hoitoaikoihin. Kotona olevien vanhempien lasten päivähoitotilanteesta tehdyt selvitykset 11 antavat viitteitä siitä että lasten tosiasiallinen kokoaikahoito vanhemman ollessa kotona on melko harvinaista ja yleensä sen taustalta löytyi jokin painava syy, esimerkiksi mielenterveysongelma tai nuoremman sisaruksen vaikeahoitoisuus. Kuten myös esitysluonnoksessa tuodaan esille, tänä päivänä vanhempien elämäntilanteet ovat moninaisia ja esimerkiksi työssäolo ja työttömyysjaksot saattavat vaihdella nopeastikin. Toisaalta myös erilaisista epätyypillisistä työsuhteista on tullut yhä tyypillisempiä ja päivittäinen tai viikoittainen työaika voi vaihdella suurestikin. Myös sen ennakointi voi olla vaikeaa. Voidaankin esittää kysymys miksi lainsäädäntöä halutaan viedä kohti menneitä, jäykkiä rakenteita, ja lisätä byrokratiaa kun suuntaus nimenomaan tulisi olla kohti joustavampaa sekä lasten ja perheiden tarpeet paremmin huomioonottavaa mallia. Jotta lasten ja perheiden yksilölliset tarpeet voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon, tulisi kunnissa kiinnittää huomiota myös siihen, että perheille on tarjolla tosiasiallisia vaihtoehtoja kokopäiväiselle tai osa-aikaiselle varhaiskasvatukselle, kuten laadukkaita ja lapsen iän huomioivia avoimen varhaiskasvatuksen palveluita. Lisäksi Lastensuojelun Keskusliitto esittää, että varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen sijaan pohdittaisiin vaihtoehtoisia tapoja saada tarvittavia 11 Sosiaali- ja terveysministeriön yhdessä Kuntaliiton kanssa vuonna 2004 tekemän kuntakyselyn mukaan niiden kokopäivähoidossa olevien lasten osuus, joiden vanhempi oli kotona äitiys- tai vanhempainlomalla tai hoitovapaalla, oli 3 prosenttia kaikista päivähoidossa olevista lapsista. Suurin osa hoidossa olleista lapsista oli yli 3-vuotiaita ja päivähoitohenkilöstön arvioiden mukaan lapset olivat päivähoidossa keskimäärin 26 tuntia viikossa. Ks. myös Kontula, Anna ja Kyllönen, Sanna (2013) Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen vaikutuksia

8 8 säästöjä kasaan, esimerkiksi tarkastelemalla päivähoitomaksujärjestelmää. Asiakasmaksujen kautta myös varhaiskasvatuspalvelujen käyttöä voitaisiin ohjata nykyistä paremmin. Laadukkaan varhaiskasvatuksen perusedellytyksenä on ammattitaitoinen ja riittävä henkilöstö Lastensuojelun Keskusliitto ei kannata lausunnoilla olevan esityksen mukaista henkilöstömitoituksen alentamista 12. Monien tutkimusten mukaan aikuisten määrä suhteessa lapsiin on varhaiskasvatuksen keskeinen laatutekijä 13, eikä sitä ole syytä lähteä heikentämään. Henkilömitoituksia tarkasteltaessa on syytä muistaa ja huomioida, että vaikkakin Suomessa nykyisin voimassa oleva henkilöstön mitoitus suhteessa ryhmän lapsimäärään on kansainvälisesti verraten hyvä, vaihtelevat tilanteet päiväkodeissa päivittäin ja myös päivien sisällä. Lyhytaikainen suhdeluvun ylitys voi käytännössä tapahtua aamulla ja aamupäivällä, kun suuri osa lapsista on jo tullut päiväkotiin, mutta seuraavan työntekijän vuoro ei ole vielä alkanut, sekä iltapäivällä ja illalla, kun suuri osa lapsista on vielä paikalla, mutta aamuvuorolaisen työvuoro on jo päättynyt. Myös muut lyhytaikaiset suhdeluvun ylitykset ovat mahdollisia erilaisten palaverien tai koulutusten vuoksi, puhumattakaan tilanteista joissa sijaista ei syystä tai toisesta saada. Huomiota tulisikin kiinnittää laskennallisen suhdeluvun sijaan todelliseen suhdelukuun, jolla on merkittävä vaikutus lapsiryhmän toiminnan järjestämisen kannalta. Lisäksi Lastensuojelun Keskusliitto korostaa, että mikäli henkilöstömitoitusta lähdetään muuttamaan, tulisi siinä erityisesti ottaa huomioon osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa olevat sekä erityistä tukea tarvitsevat lapset. On keskeistä, että osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa olevien yli 3-vuotiaiden lasten ryhmiä koskee sama henkilöstömitoitus kuin kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa. Mitään perusteita nykyisenkaltaiselle erolle ei ole 14. Tämä on erityisen keskeistä nyt, kun subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden muuttamisen seurauksena osapäiväiseen varhaiskasvatukseen siirtyvien lasten määrän arvioidaan kasvavan. On tärkeää, että myös osapäiväiseen varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten varhaiskasvatuksen laatu turvataan ja mahdollistetaan varhaiskasvatuslaissa säädettyjen varhaiskasvatuksen tavoitteiden 12 Esityksen mukaan päiväkodeissa noudatettaviin henkilöstömitoituksiin esitetään muutosta, jonka mukaan yli 3-vuotiaiden lasten ja kasvattajien määrän suhdetta nostetaan 1/7:stä 1/8:aan. 13 Varhaiskasvatuksen historia, nykytila ja kehittämisen suuntalinjat. Tausta-aineisto varhaiskasvatusta koskevaa lainsäädäntöä valmistelevan työryhmän tueksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2014: Lasten päivähoidosta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 :n 2 momentin mukaan Päiväkodissa tulee hoito- ja kasvatustehtävissä olla vähintään yksi henkilö, jolla on 1 momentissa mainittu ammatillinen kelpoisuus enintään 13 osapäivähoidossa olevaa kolme vuotta täyttänyttä lasta kohden.

9 9 nykyistä parempi toteutuminen myös osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa. Nykyisenkaltaisella henkilöstömitoituksella vaarana on, että lapsiryhmät kasvavat kohtuuttoman suuriksi suhteessa aikuisten määrään. Muutoksia ei tule tehdä vain lyhyen tähtäimen taloudellisten tekijöiden valossa, vaan lapsen etua harkiten. Lastensuojelun Keskusliitto haluaa kiinnittää huomiota myös henkilöstömitoitusta koskevan asetusmuutoksen perustelumuistioluonnoksen mainintaan, jonka mukaan henkilöstömitoituksen muutos ei koske erityisen hoidon ja kasvatuksen tarpeessa olevia lapsia. Vaikka näiden lasten oleminen ryhmässä on edelleen lasten päivähoidosta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 3 momentin mukaisesti otettava huomioon lasten ja ryhmän aikuisten lukumäärässä tai osoitettava lapselle avustaja, kasvattaa muutos silti jatkossa myös niitä ryhmiä, joissa erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat. Ryhmäkoon kasvaessa suhteessa aikuisten määrään, ei aikuisilla enää välttämättä ole mahdollisuutta samassa määrin havainnoida ja huomioida kunkin lapsen yksilöllisiä tarpeita, mistä heikoimmassa asemassa olevat ja tukea tarvitsevat lapset todennäköisesti kärsivät eniten. Myös nämä asiat, samoin kuin erityistä tukea tarvitsevien lasten vaikutus varhaiskasvatusryhmän kokoon, tulisi harkita tarkoin jatkovalmistelussa. Mitoituksen muuttaminen asettaa haasteita myös päiväkotien tiloille. Monet päiväkotien käytössä olevat tilat on tehty pienemmälle lapsimäärälle eikä tilojen joustava käyttö ole aina mahdollista. Turvallisen ja terveellisen varhaiskasvatusympäristön näkökulmasta on keskeistä, että päiväkotien sisäilmaongelmiin puututaan tehokkaasti sekä hengitysilman riittävyyteen kiinnitetään riittävästi huomiota. Myös päiväkotitoimintaan käytettävien erilaisten väistö- ja väliaikaistilojen tulee olla toiminnan tarkoitukseen soveltuvia. Lapsi- ja perhevaikutusten arviointi puutteellista Esitysluonnoksissa on kuvattu hyvin yleisesti esitysten vaikutuksia lapsiin. Lastensuojelun Keskusliitto pitää esitysten lapsi- ja perhevaikutusten arviointia puutteellisena. Lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen edun ensisijaisuuden toteuttaminen edellyttää kaikkien lapsiin suorasti tai epäsuorasti liittyvien toimien ja päätösten lapsivaikutusten arviointia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on määritellyt lapsivaikutusten arvioinnin yhteiskunnallisten päätösten arvioinniksi lasten kannalta. Oikeusministeriön ohjeen mukaisesti säädösehdotusten arvioinnissa tulee selvittää edistääkö lainsäädäntöhanke lapsen etua. Erityisesti varhaiskasvatusoikeuden laajuutta koskevassa esitysluonnoksessa varsinainen lain muutosten arviointi lapsen edun näkökulmasta on jäänyt vähemmälle ja osiossa kuvataan lähinnä sitä, mitä varhaiskasvatuspalveluiden tulisi olla ja kuinka ne tulisi järjestää. Lisäksi kummassakaan nyt lausunnoilla olevassa esityksessä arviointia ei ole lainkaan tehty eri lapsiryhmien kuten

10 10 vammaisten lasten tai maahanmuuttajataustaisista perheistä tulevien lasten osalta. Myös perhevaikutusten arviointi puuttuu esityksistä käytännössä katsoen kokonaan. Vaikkakin varhaiskasvatus on keskeinen lapsille suunnattu palvelu, on sillä keskeinen merkitys koko perheen näkökulmasta. Varhaiskasvatusoikeuteen ehdotettu muutos koskettaa hyvin eri tavoin lapsia riippuen siitä, mikä on hänen vanhempiensa tai muiden huoltajiensa perhe- sekä työmarkkinatilanne. Näin ollen esitysten vaikutuksista lasten ja perheiden arkeen, tulee olla tutkittua tietoa ja selvitystä. Esitysluonnoksissa kokonaisvaltaista lapsen edun pohdintaa enemmän on keskitytty niiden taloudellisten vaikutusten arviointiin. Myös näiden realistisuuteen on syytä kiinnittää huomiota. Mikäli harkinta lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta tehdään todella yksilöllisesti, matalalla kynnyksellä ja lapsen etua harkiten, kuten esityksen perusteluissa useaan kertaan todetaan, tulevat taloudelliset säästöt suurella todennäköisyydellä muodostumaan oletettua pienemmiksi. Toisaalta myös perheiden valintoja on vaikea ennustaa. Esitysluonnoksissa ei ole myöskään otettu huomioon kokonaisuutena niitä kaikkia leikkauksia, joita perhe-, kasvatus- ja koulutuspalveluihin ollaan parhaillaan suunnittelemassa. Kyse ei ole vain yksittäisistä toimenpiteistä vaan laajemmasta kokonaisuudesta, jolla lasten ja perheiden asemaa ja oikeuksia ollaan heikentämässä. Keskusliitto pitää keskeisenä että muutosten vaikutukset erilaisten lapsiperheiden arkeen arvioidaan kokonaisuudessaan 15. Kyse on niin keskeisestä asiasta, että tähän tulee löytyä aikaa ja resursseja. Vain näin muutosten ja leikkausten vaikutuksia voidaan arvioida tarkemmin ja myös lieventää niitä erityisesti heikommassa asemassa olevien lasten ja perheiden kannalta. 15 Lapsi- ja perhejärjestöt: Hallituksen säästötoimet lisäävät eriarvoisuutta _ja_perhejarjestot_hallituksen_saastotoimet_lisaavat_eriarvoisuutta.3802.news

11 11 LAUSUNNON KESKEINEN SISÄLTÖ: Lastensuojelun Keskusliitto ei kannata lapsen subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaamista. Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen asettaa lapset eriarvoiseen asemaan riippuen lapsen vanhemman tai muun huoltajan perhe- ja työmarkkinatilanteesta. Tämä on keskeinen kysymys lasten yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Kyse on lapsen oikeudesta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, ja perheillä tulee olla mahdollisuus päättää ja valita lapsen edun kannalta paras varhaiskasvatusmuoto. Rajaaminen lisää kynnystä hakea kokopäiväistä varhaiskasvatuspaikkaa, ja erilaisten tarveharkintaan perustuvien arviointikriteeristöjen luomisella on myös taipumus leimata niiden käyttäjiä. Uhkana on, että perheissä joissa voimavarat ovat vähäiset ja jaksaminen koetuksella, laajennetun varhaiskasvatusoikeuden hakeminen jää tekemättä. Varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen sijaan lapsen varhaiskasvatuksen tarpeesta ja laajuudesta tulee käydä avointa keskustelua perheen ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä. Varhaiskasvatusoikeutta koskevan esitysluonnoksen 11 a on kielellisesti raskas ja vaikealukuinen. Esitysluonnoksessa ei tuoda selkeästi esille sitä kuka tai mikä taho arviointia suorittaa eikä myöskään sitä, millaisen selvityksen varassa ja millaisessa prosessissa arvio varhaiskasvatuksen laajuudesta tehdään. Lastensuojelun Keskusliitto pitää keskeisenä, että jatkovalmistelussa arviointiprosessiin kokonaisuudessaan kiinnitettään huomiota sekä selkiytetään sitä. Nykyistä vahvemmin tulee tuoda esille se, että harkinta kunkin lapsen varhaiskasvatuksen laajuudesta tulee perustua YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaiseen lapsen etuun. Lastensuojelun Keskusliito korostaa, että lapsen varhaiskasvatusoikeuden muutos ei saa johtaa siihen että esimerkiksi vanhemman työllisyystilanteen muuttuessa lasta siirrellään tarpeettomasti paikasta toiseen. Ihmissuhteiden pysyvyyteen ja turvallisuuteen tulee kiinnittää huomiota. Lastensuojelun Keskusliitto ei pidä lausunnoilla olevan esityksen mukaista henkilöstömitoituksen alentamista perusteltuna. Monien tutkimusten mukaan aikuisten määrä suhteessa lapsiin on varhaiskasvatuksen keskeinen laatutekijä, eikä sitä ole syytä lähteä heikentämään. Erityistä huomiota tulee kiinnittää osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa oleviin sekä erityistä tukea tarvitseviin lapsiin. Esitysten lapsi- ja perhevaikutusten arviointi on tehty puutteellisesti, eikä arvioinnissa ole otettu huomioon kokonaisuutena kaikkia niitä leikkauksia, joita perhe-, kasvatus- ja koulutuspalveluihin ollaan parhaillaan suunnittelemassa. Kyse ei ole vain yksittäisistä toimenpiteistä vaan laajemmasta kokonaisuudesta, jolla lasten ja perheiden asemaa ja oikeuksia ollaan heikentämässä. Myös esitysten taloudelliset vaikutukset tulee arvioida nykyistä tarkemmin ja realistisemmin. On toivottavaa, että päätöksenteossa kiinnitetään nykyistä enemmän huomiota

12 12 varhaiskasvatuksen merkitykseen lapselle sekä sen kustannusvaikuttavuuteen erityisesti huonoosaisten perheiden, ja heikommassa asemassa olevien lasten kohdalla. Investoimalla peruspalveluihin ja ehkäisevään työhön säästetään kalliista korjaavista toimenpiteistä.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3.

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3. HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa Varhaiskasvatuksen johtoryhmä Toimeenpanossa huomioitavat yleisperiaatteet Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 19.11.2015

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 19.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 19.11.2015 Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Hallituksen esitys (HE 80/2015) laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemistilaisuus 6.11.2015 Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Hallituksen esitys (HE 80/2015) laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2015 1 (6) 8 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :n muuttamisesta ja valtioneuvoston asetukseksi

Lisätiedot

LAUSUNTO 25.9.2015 OPETUS- JA JA KULTTUURIMINISTERIÖ. Viite: Lausuntopyyntö 28.8.2015 OKM/53/010/2015

LAUSUNTO 25.9.2015 OPETUS- JA JA KULTTUURIMINISTERIÖ. Viite: Lausuntopyyntö 28.8.2015 OKM/53/010/2015 LAUSUNTO 25.9.2015 OPETUS- JA JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 28.8.2015 OKM/53/010/2015 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 327/12.06.00/2016 14 Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa 1.8.2016 alkaen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen 1.3.2016: Eduskunta on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 32/2015 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 21.9.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 32/2015 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 21.9.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 32/2015 1 (8) Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 (Meritullinkatu 10) 00023 Valtioneuvosto Käsiteltävä tässä kokouksessa 907 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016

Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Marja-Liisa Akselin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ylitarkastaja (varhaiskasvatus)

Lisätiedot

Lastensuojelun Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä varhaiskasvatuslaiksi.

Lastensuojelun Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esityksestä varhaiskasvatuslaiksi. 1 1.4.2015 Lastensuojelun Keskusliiton lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja arvonlisäverolain 38 :n muuttamisesta Viite OKM 15/010/2015

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS 3.3.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU 3.3.2016 KAUPUNGINHALLITUS 2.5.2016 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 0-6-vuotiaiden lasten määrä 2000-2014 Lapsia hoitomuodoittain 2011-2014 Perhepäivähoidon määrä 2010-2015 Yksityisen

Lisätiedot

Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon tulee säätää valmisteilla olevassa varhaiskasvatuslaissa

Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon tulee säätää valmisteilla olevassa varhaiskasvatuslaissa Lausunto 1 (6) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@mindu.fi, subjektiivinenoikeus@minedu.fi Viite: OKM046:00/2014 Asia: OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esityksesi eduskunnalle laeiksi lasten

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä

Lausunto hallituksen esityksestä LAUSUNTO ISAVI/2569/00.02.00/2015 Itä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 25.9.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjaamo kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen ym.

Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen ym. Kunnanvaltuusto 132 14.12.2015 Kunnanhallitus 7 11.01.2016 Perusturvalautakunta 25 09.03.2016 Kunnanhallitus 100 18.04.2016 Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausunto 7.10.2015 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n näkemykset luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta

Lisätiedot

Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla.

Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla. Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lausuntonaan luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston asetukseksi lasten päivähoidosta

Lisätiedot

Laki koskee sekä kunnallista että yksityistä varhaiskasvatusta.

Laki koskee sekä kunnallista että yksityistä varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatusta koskevien säädösmuutosten toteuttaminen 1.8.2016 alkaen 48/05.10.00/2016 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 9.3.2016 13 Säädösmuutokset 1. 1.8.2016 voimaan tulevan varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

9.11.2015. Esityksen ristiriitaisuus perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa

9.11.2015. Esityksen ristiriitaisuus perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa Lausunto 1 (9) Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta, kuuleminen 10.11.2015 Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta. Varhaiskasvatuksen lakimuutosten toimeenpano alkaen 48/05.10.

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta. Varhaiskasvatuksen lakimuutosten toimeenpano alkaen 48/05.10. Suomenkielinen varhaiskasvatusja 7 03.02.2016 opetuslautakunta Varhaiskasvatuksen lakimuutosten toimeenpano 1.8.2016 alkaen 48/05.10.00/2016 Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 03.02.2016

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Kotihoidon tuen puolittaminen Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus Varhaiskasvatuslain uudistaminen Jarkko Lahtinen jarkko.lahtinen@kuntaliitto.fi Syyskuussa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (18) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (18) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (18) 106 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston

Lisätiedot

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset

Lisätiedot

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES Helsinki 16.11.2015 Dnro 4864/5/15 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon

Lisätiedot

Valiokunta keskustelee valtakunnallisesta linjauksesta koskien subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista.

Valiokunta keskustelee valtakunnallisesta linjauksesta koskien subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista. Hyvinvointivaliokunta 3 16.03.2016 Kaupunginhallitus 127 26.04.2016 Subjektiivinen päivähoito-oikeus, ja sen rajaaminen HYVINVOI 3 Hyvinvointivaliokunta: Valiokunta keskustelee valtakunnallisesta linjauksesta

Lisätiedot

12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi

12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite OKM/2/010/2016 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Pyydettynä lausuntona Opetusalan

Lisätiedot

Dnro 3813/5/15. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä

Dnro 3813/5/15. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä 25.9.2015 Dnro 3813/5/15 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI VARHAISKASVATUSLAIN

Lisätiedot

Lautakunnalle tiedoksi

Lautakunnalle tiedoksi Lautakunnalle tiedoksi 21.4.2016 A.Varhaiskasvatuslaki I 1.8.2015, kakkosvaiheesta ei mainintaa hallitusohjelmassa Korostaa varhaiskasvatuksen asemaa osana kasvatus ja koulutusjärjestelmää Otetaan käyttöön

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Pinninkatu 51, 33100 Tampere

Pinninkatu 51, 33100 Tampere EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Asia Lausunto hallituksen esityksestä 341/2014 vp eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnon antaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 10.02.2016 Sivu 1 / 1 521/2016 05.10.00 12 Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen järjestämisen periaatteita Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Barbro

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön vastine kirjallisiin asiantuntijalausuntoihin

Opetus- ja kulttuuriministeriön vastine kirjallisiin asiantuntijalausuntoihin Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 27.11.2015 HE 80/2015 vp Opetus- ja kulttuuriministeriön vastine kirjallisiin asiantuntijalausuntoihin Tässä vastineessa on huomioitu 25.11.2015 kello 16.15 mennessä opetus-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4078/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4078/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 94 Asianro 4078/05.10.00/2018 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajauksen poistaminen ja ryhmäkoon suhdeluvun palauttaminen aikaisempaan

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Matti Sillanmäki

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri Matti Sillanmäki OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitussihteeri 22.10.2015 Matti Sillanmäki EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LASTEN PÄIVÄHOIDOSTA ANNE- TUN ASETUKSEN 6 JA 8 :N MUUTTAMISESTA 1 Nykytila

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto

Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto 16.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 Varhaiskasvatuksen kehittäminen ja rahoituksen riittävyys Asiantuntijalausunto Varhaiskasvatusvirasto

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia.

Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia. Valtionosuudet Julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteenä kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin sisältyvään varhaiskasvatukseen tehdään muutoksia. Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan 1.8.2016

Lisätiedot

Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin

Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Viite: OKM059:00/2012 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman (22.6.2011) mukaan säädetään laki varhaiskasvatuksesta.

Lisätiedot

Lausunto 1 (8) 16.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015

Lausunto 1 (8) 16.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015 Lausunto 1 (8) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015 Asia OAJ lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto 23.4.2018 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Hallituksen esitys varhaiskasvatuslaiksi (HE 40/2018) Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) pitää tärkeänä varhaiskasvatuslainsäädännön

Lisätiedot

Kunnanhallitus Päivähoito-oikeus ja ryhmäkoot alkaen 125/ /2016. Perusturvalautakunta

Kunnanhallitus Päivähoito-oikeus ja ryhmäkoot alkaen 125/ /2016. Perusturvalautakunta Kunnanhallitus 69 14.03.2016 Päivähoito-oikeus ja ryhmäkoot 1.8.2016 alkaen 125/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 9.3.2016 25 Lainsäädäntö 1. Varhaiskasvatuslaki Eduskunta hyväksyi 15.12.2015 lain varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta Asiakasraati 16.2.2016 Hannamaija Väkiparta 24.2.2016 Varhaiskasvatuslaki Voimassa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuksen määrittely: Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista

Lisätiedot

Lastensuojelun Keskusliiton lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lastensuojelun Keskusliiton lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 23.4.2018 [Sivu 1 / 7] Eduskunnan sivistysvaliokunta HE 40/2018 vp Lastensuojelun Keskusliiton lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015

Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 LAUSUNTO 2.4.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi OKM 15/010/2015 Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry lausuu hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä MLL:n seminaari Päivähoidosta varhaiskasvatukseen 12.9.2014 Tarja Kahiluoto Neuvotteleva virkamies Lain uudistamisen lähtökohtia

Lisätiedot

Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän

Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä Sivistys- ja kulttuurilautakunta 15.5.2014 2 Oulun kaupunki on lausunnossaan ottanut kantaa niihin asioihin,

Lisätiedot

Viite: Sivistys- ja tiedejaosto perjantai 16.10.2015 klo 09:00 / HE 30/2015 vp / Asiantuntijapyyntö

Viite: Sivistys- ja tiedejaosto perjantai 16.10.2015 klo 09:00 / HE 30/2015 vp / Asiantuntijapyyntö LAPS/33/2015 15.10.2015 1 /6 Sivistys- ja tiedejaostolle Viite: Sivistys- ja tiedejaosto perjantai 16.10.2015 klo 09:00 / HE 30/2015 vp / Asiantuntijapyyntö Asia: Lapsiasiavaltuutetun lausunto luonnoksesta

Lisätiedot

27.5.2015. OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

27.5.2015. OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 1 (5) OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe tulee voimaan 1.8.2015. Tämä linjaus on voimassa 1.8 alkaen siihen asti kunnes uuden

Lisätiedot

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri

Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet. Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Valtion vuoden 2015 talousarvioesityksen painopisteet Opetus- ja kulttuuritoimi Marja Lahtinen vt. johtaja, opetus ja kulttuuri Opetus- ja kulttuuritoimen valtion määrärahaesitys 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Helsinki 23.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi

Helsinki 23.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi Helsinki 23.9.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi Lausunto HE eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta muuttamisesta sekä valtioneuvoston

Lisätiedot

Yleistä. Subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen liittyy useisiin perustuslain 2 luvun mukaisiin perusoikeuksiin. Relevantteja säännöksiä ovat:

Yleistä. Subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen liittyy useisiin perustuslain 2 luvun mukaisiin perusoikeuksiin. Relevantteja säännöksiä ovat: Asiantuntijalausunto perustuslakivaliokunnalle koskien hallituksen esitystä HE 80/2015 vp eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 30. Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään 9 028 453 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009)

Lisätiedot

KH 354 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040 724 8776 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

KH 354 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina Kujansivu, puh. 040 724 8776 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Kaupunginhallitus 354 21.09.2015 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa alkaen

OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa alkaen 1 (5) OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe tulee voimaan 1.8.2015. Laissa on vahvistettu varhaiskasvatuksen tavoitteita ja muita

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Anna Moring anna.moring@monimuoto

Lisätiedot

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 157 9.12.2013 Asianro 1167/12.06.01/2013 146 Valtuutettu Heikki Laineen ym. valtuutettujen aloite koskien päivähoitomaksun tuntiperusteista laskutusta

Lisätiedot

Lisäksi keskusliitto kiinnittää lausunnossaan huomiota erityisesti seuraaviin näkökulmiin:

Lisäksi keskusliitto kiinnittää lausunnossaan huomiota erityisesti seuraaviin näkökulmiin: 7.10.2016 [Sivu 1 / 5] Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/29/010/2016 Lastensuojelun Keskusliiton lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi perusopetuslain, lukiolain,

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8.

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8. Kasvatus- ja opetuslautakunta 17 14.03.2016 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano 1.8.2016 lukien 953/00.04.00/2015 KOLA 17 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Heli Sahala heli.sahala@kotka.fi

Lisätiedot

Rahoituksen riittävyys

Rahoituksen riittävyys Lausunto 1 (7) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto SiV@eduskunta.fi Asia: Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 (HE 30/ 2015vp) Teema: Varhaiskasvatuksen kehittäminen

Lisätiedot

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea.

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea. Muistio Jarkko Lahtinen 27.6.2013 OSA-AIKAINEN LASTENHOITO JA YKSITYISEN HOIDON TUKI Tämän tiedotteen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi, koska on ilmennyt epätietoisuutta, voidaanko yksityisen hoidon

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Timo Turunen timo.turunen@riihimaki.fi Organisaatio, jota vastaus edustaa Riihimäen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus/ Esimerkkejä tilastoista

Varhaiskasvatus/ Esimerkkejä tilastoista Varhaiskasvatus/ Esimerkkejä tilastoista 20.9.2016 Lasten määrä 2014-2016 Lasten määrä Kunnallinen varhaiskasvatus Palveluseteli Yhteensä 2015 31.1.2015 2013 (+64) 149 2162 28.2.2015 2018 (+5) 155 2173

Lisätiedot

Hallituksen esitys HE 80/2015 vp

Hallituksen esitys HE 80/2015 vp 1 (7) Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Hallituksen esitys HE 80/2015 vp JHL:n lausunnon keskeinen sisältö / HE varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät 20.3.2015 Helsinki Jarkko Lahtinen Päivähoitoa lukuina (2013) Vuonna 2013 0-6 vuotiaista lapsia 424 402 Päivähoidossa yhteensä 229 127 lasta Kokopäivähoidossa oli

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE Esittelymateriaali 31.10.2017 Tuusulan kunta tarjoaa kaikille lapsille tasavertaisen ja yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Nykyisessä tilanteessa

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Lausunto Varhaiskasvatuspalvelut 1.7.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 15.4.2014 (OKM/81/040/2012) Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 10

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 10 Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 10 102/2016 05.10.00 3 Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Barbro Högström, puh. 09 816 52344 Tiina

Lisätiedot

LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015. Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja

LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015. Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja LAPSIPERHE-FOORUMI 20.4.2015 Elina Anttila, perusturvajohtaja Anneli Säteri, päivähoidon johtaja ILTAPÄIVÄN OHJELMA Ajankohtaista Elina Anttila ja Anneli Säteri Hankkeen asiantuntija Sirkka Rousu esittelee

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet alkaen

Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet alkaen 1 (5) 24.10.2017 Lappeenrannan kaupunki Varhaiskasvatuksen palvelusetelin alustavat perusteet 1.8.2018 alkaen Palveluseteli Palvelusetelillä voidaan järjestää kunnan lakisääteisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita,

Lisätiedot

Asia: OKM059:00/2012 varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Asia: OKM059:00/2012 varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä LAUSUNTO Helsinki 3.6.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö (15.4.2014) OKM/81/040/2012 Asia: OKM059:00/2012 varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle LAUSUNTO Lainvalmisteluosasto LsN Timo Makkonen 17.11.2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE LAEIKSI VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LASTEN KOTIHOIDON JA YKSITYISEN HOIDON TUESTA

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 4 Esityksen vaikutukset 4.1 Taloudelliset vaikutukset

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2016. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2016. Sivistyslautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2016 Sivistyslautakunta 12.05.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Torstai 12.05.2016 klo 18.00 19.50 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika Jokioja

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (6) 116 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais kasvatuksen osasto. Sivistysvaliokunta

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais kasvatuksen osasto. Sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 17.11.2016 kasvatuksen osasto Sivistysvaliokunta 18.11.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian keskeiset linjaukset Varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamiseen Tausta Varhaiskasvatuspalvelut tarvitsevat selkeän lainsäädännön vastatakseen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 01.02.2016 Sivu 1 / 1 102/2016 05.10.00 37 Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Barbro Högström, puh. 09 816 52344

Lisätiedot