Vältä 7 kalleinta virhettä internetmarkkinoinnissa ja opi ottamaan maksimaalinen hyöty internetistä markkinointikanavana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vältä 7 kalleinta virhettä internetmarkkinoinnissa ja opi ottamaan maksimaalinen hyöty internetistä markkinointikanavana"

Transkriptio

1 Vältä 7 kalleinta virhettä internetmarkkinoinnissa ja opi ottamaan maksimaalinen hyöty internetistä markkinointikanavana Teemu Kinnunen internetmarkkinointi.fi

2 Kuka on Teemu Kinnunen ja miksi häntä kannattaa kuunnella? En lukenut markkinointia yliopistossa, enkä käynyt tradenomiopintoja ammattikorkeakoulussa. Itse asiassa jätin tietotekniikan opinnot ammattikorkeakoulussa kesken kolmannen vuosikurssin kohdalla ja vaihdoin myyntityöhön. Työpaikkani oli erään ilmanvaihtokanavia myyvän yrityksen puhelinmyyjänä. Muistan sen kuin eilisen päivän. Puhelinkammoni oli ylitsepääsemätön ja jokaisen kylmän puhelun ottaminen tuntui ikävänä muljahduksena vatsanpohjassa. Tuote oli selvästi muita markkinoilla olevia tuotteita kalliimpi, enkä itsekään oikein uskonut koko tuotteeseen. Ensimmäisen viikon keskiviikkona sain kuitenkin ensimmäiset kauppani, ja se tuntui hyvältä! Muistan, että kävimme oikein ravintolassa työnantajan laskuun juhlistamassa ensimmäisiä kauppojani ja edessä kirkkaana siintävän puhelinmyyjän menestyksekästä uraa. Seuraavana päivänä oli taas tsemppi päällä, mutta mitäs kävikään? Eilen tekemäni kauppa oli peruuntunut. Asiakas oli kuuleman mukaan tehnyt vähän hintavertailuja ja päättänyt perua kaupat. Siitä alkoi alamäkeni myyntityössä, jota tuskin olin ehtinyt edes aloittamaan. Kahden viikon päästä myyntityön aloittamisesta lopetin puhelinmyyjän työt ja sain palkkanauhan kahdelta viikolta: 24 senttiä 60 tunnin työstä! Viimeisen työpäivän päätteeksi vuoden 1990 tojotani sammui liikennevaloihin, eikä suostunut enää starttaamaan uudelleen. Jouduin jättämään autoni sakkopaikalle ja kävelemään jalan silloiseen opiskelijaboxiini miettimään syntyjä syviä. Mielessäni oli vielä elävästi työnantajani kanssa käyty puhelinkeskustelu: Mieti Teemu mikä ero siinä on poistutko tästä työpaikasta voittajana vai häviäjänä... Whatever... Olin jo aiemmin kouluaikoinani innostunut internetmarkkinoinnista, varannut internetmarkkinointi.fi verkkotunnuksen ja perustanut internetmarkkinointi-aiheisen blogin, mutta matka todelliseen bisneksen tekemiseen omalla osaamisellani tuntui pitkältä ja haastavalta. Kaikki muuttui, kun saman vuoden jouluna sain yllätyksekseni mailia eräältä virolaiselta yritykseltä, joka myi silmien laserleikkauksia suomalaisille. Tämän noin 5 miljoonaa siihen aikaan vaihtoa tehneen yrityksen toimitusjohtaja oli lukenut blogiartikkeleitani ja halusi välttämättä tehdä yhteistyötä kanssani. En tiennyt mitä ajatella. Kertoako se totuus, että olen vasta aloittanut ja että kannattaa suoraan kääntyä ammattilaisen puoleen? Vastasin kuitenkin myöntävästi tarjoukseen, pääsimme sopimukseen ja aloitimme työt. Parin kuukauden päästä huomasimme, että vastaanotolle tulevien ihmisten määrä oli tuplattu Internetin avulla. Onnistumisesta seurasi hurja itseluottamus ja palava halu kehittyä yhdeksi Suomen parhaimmaksi internetmarkkinoijaksi. Tarina on vasta alussa...

3 Miksi lukisit tämän raportin? Muutama vuosi on jo kulunut siitä, kun sain ensimmäisen internetmarkkinoinnin asiakkaani. Mahdollisuudet ovat lisääntyneet valtavasti. On uusia kanavia, uusia työkaluja ja paljon uutta teknologiaa. Huonot uutiset? Mahdollisuuksien myötä kilpailutilanne netissä on kiristynyt. Mainonnan hinnat ovat nousseet Googlessa ja Facebookissa huomattavasti viimeisen kolmen vuoden aikana. Samalla myös internetmarkkinoinnin palveluita tarjoavien yritysten määrä on lisääntynyt. Sinunkin puhelimesi on varmasti soinut tiheään kaikenmoisten internet-näkyvyyttä tarjoavien yritysten luukuttaessa omia pakettejaan edulliseen kuukausihintaan. Olitpa sitten itse tekemässä oman yrityksesi internetmarkkinointia tai ulkoistamassa työtä, sinun TÄYTYY osata välttää yleisimmät internetmarkkinoinnin virheet. Jos et tiedä mitä olet ostamassa, menetät takuulla rahasi. Miksi? Koska kukaan näitä palveluita myyvän taho ei myöskään tiedä, mitä on tekemässä. Tiedän, aika rajusti sanottu, mutta olen nähnyt sen niin monesti omin silmin. Tähän lyhyeen dokumenttiin tutustumalla saat hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä internetmarkkinoinnin tekeminen oikeasti vaatii. Osaat myös jatkossa kysyä sinua lähestyviltä puhelinmyyjiltä hyviä kysymyksiä. Raportin sisältö 1. Meidän asiakkaat ei tule netistä, joten meidän ei ole mitään syytäkään panostaa siihen - Mitä syytä on olla netissä, jos sieltä ei tule bisnestä? - Varoittavia esimerkkejä yrityksistä, jotka eivät panostaneet nettiin tarpeeksi nopeasti - Konkreettisia toimenpiteitä, joilla vältät negatiivisten hakutulosten näkymisen etusivulla 2. Me mennään nyt ryminällä nettiin! - Mikä on yksi yleisimmistä harhaluuloista nettiin siirryttäessä? - Syy, miksi markkinoiminen ilman uniikkia myyntivalttia on rahan ja ajan hukkaa - Konkreettisia keinoja oman uniikin myyntivaltin löytämiseen 3. Ei tarvita kuin hyvät ja uskottavan näköiset nettisivut - Ansa, johon suurin osa nettiin siirtyvistä yrityksistä lankeaa - Oivallus, joka yrityksillä on tapana hoksata vasta jälkikäteen 4. Minä minä minä-syndrooma - Viestinnällinen seikka, jota et ehkä ole tullut ajatelleeksi mutta joka tekee sinusta kuolettavan tylsän

4 - Yksinkertainen muutos nettisivusi teksteihin, joka nostaa vuorenvarmasti vastausprosentteja 5. Huolimaton ja mittaamaton mainonta, jonka tarkoitus on kasvattaa näkyvyyttä - Vinkit, joilla säästät kallisarvoiset roposi Googlen ryöstöltä - Neuvoja Facebookin tehokkaaseen hyödyntämiseen - Mittarit, joita tarkkailemalla tiedät tasan tarkkaan mainontasi toimivuuden 6. Ostamiseen motivoivan tiedon pihtailu - Kylmä tosiasia, jonka takia ihmiset EIVÄT tartu puhelimeen ja soita sinulle - Mitkä ovat asiakkaan yleisimpiä ostamisen esteitä? - Mainostoimistojen ja web-designereiden uskomus, joka voi laskea radikaalisti myyntiäsi 7. Kosiminen heti ensikohtaamisella - Mitä tapahtuu, kun yrität myydä tuotettasi heti - Mikä on sisäänheitto ja miten sillä tehdään rahaa? - Ideoita oman sisäänheittosi rakentamiseen Raportin lopusta löytyy tarjous henkilökohtaisesta 45 minuutin mittaisesta puhelinkonsultaatiosta, jonka tarkoitus on löytää sinulle optimaalisia keinoja Internetin hyödyntämiseen liiketoiminnassasi. Tarjous on voimassa vain tämän raportin tilanneille. Muista, että kaikki tästä raportista löytynyt sisältö pohjautuu omiin kokemuksiini. En voi luvata spesifejä tuloksia, koska kaikki riippuu lopulta sinusta itsestäsi, myytävästä tuotteestasi ja aktiivisuudestasi. Antoisia lukuhetkiä! Älä epäröi lähettää kommentteja tai kysymyksiä raportista osoitteeseen Terveisin, Teemu

5 Suomalaiset verkossa vuonna 2013 Tein likaisen työn puolestasi ja kaivoin esille ajan tasalla olevan tiedon suomalaisista verkossa. Tässä on lyhyt tiivistelmä: INTERNET YLEISELLÄ TASOLLA: vuotiaista 3,29 miljoonaa käyttää internetiä vähintään 5 kertaa viikossa vuotiaistakin yli 61% käyttää internetiä - Keskimääräinen internetissä käytetty aika 9,79 tuntia /vko - Verkko-ostoksia on tehnyt tällä hetkellä 75% vuotiaista suomalaisista - Aktiivisia verkko-ostajia on n. 1,6 miljoonaa ja satunnaisia verkko-ostajiakin on yli 1,5 miljoonaa Lisätietoja ja tarkempia lukuja täältä: SUOMALAISET FACEBOOKISSA - Facebookissa pyörii aktiivisesti 2,27 miljoonaa suomalaista - Kaikista suomalaisista 43,37% käyttää Facebookia - Kaikista suomalaisista netin käyttäjistä 48,79% käyttää Facebookia Lukuja Facebookista lisää löydät täältä: SUOMALAISET GOOGLESSA - Vuonna 2012 suomalaiset tekivät keskimäärin 25 miljoonaa google-hakua päivässä - Google-hakujen määrä kasvaa jatkuvasti VIIMEISTÄÄN tässä vaiheessa pitäisi ymmärtää se, että netti on tullut jäädäkseen ja myös vanhemmat ikäluokat ovat onlinessa. Kyllä, netistä saatu tieto on olennainen osa ostopäätöksen tekemistä ja vaikka itse myyntitilannetta tai puhelinkontaktia ei korvaakaan mikään, on internet elintärkeä osa myyntiprosessia. Sitten siihen ensimmäiseen virheeseen, joka oikeastaan liittyy tähän asiaan.

6 Virhe 1 - Meidän asiakkaat eivät tule netistä, joten emme juurikaan panosta siihen Ja niinpä oma Internet-näkyvyys jätetään pääasiassa kateellisten kilpailijoiden, trollaajien ja tyytymättömien asiakkaiden käsiin. Suomi on täynnä suuriakin yrityksiä, jotka eivät ole vielä vuoteen 2013 mennessä onnistuneet löytämään liiketoiminnallista hyötyä Internetistä. Päinvastoin, monet yritykset näyttävät jopa kärsivän siitä. Kärsitkö sinäkin? Vilkaisepa esimerkiksi tätä Googlen hakutulossivua: Kyseessä on siis Alexandria Pankkiiriliike. Aika ikävä hitti heti ensimmäisellä sivulla, eikö? Olipas muuten kusetus firma. Ei voi suositella. Näkyy heti toisena hakutuloksena! Miksi? Alexandria ei panosta nettiin ja sosiaaliseen mediaan, koska eivät näe sitä potentiaalisena asiakashankintakanavana!

7 Millainen vaikutus tällaisella hakutuloksella on potentiaaliseen asiakkaaseen? Todella negatiivinen. Potentiaalinen asiakas ei tietenkään ole tyhmä. Hän tietää, että liikkeellä on monenlaisia valehtelijoita ja kateellisia kilpailijoita. MUTTA... signaali on kuitenkin negatiivinen. Se ei voi olla vaikuttamatta lopulliseen päätöksentekoon. Negatiivinen palaute jää yleensä ikävästi kytemään ja vaivaamaan: Entä jos menetän tässä vain rahani? Onko tähän firmaan nyt OIKEASTI luottamista? Tiedän tiedän, netti on pullollaan keskusteluja yrityksistä, kuka niitä uskoo ja kuka niitä jaksaa edes lukea?? Mutta huomioi, että hakusanana ei käytetty kokemuksia sanaa, vaan kyseessä on pelkästään firman oma nimi! Katsos kun Googlea käytetään nykyään vähän kaikkeen. Jopa Googlea haetaan Googlesta! Kävijät eivät enää vaivaudu kirjoittamaan nettisivun osoitetta osoitekenttään, vaan Googleen. Nekin, jotka haluavat vain löytää suorinta tietä nettisivuillesi, altistuvat tälle kuralle ja kateellisten panettelulle. Kuvitellaan, että suurin osa myynnistäsi tulee esimerkiksi puhelinmyynnillä ja luukkumyynnillä. Telemyyjäsi saa sovittua tapaamisen potentiaalisen asiakkaan kanssa, ja myyntikäynti sovitaan kolmen päivän päähän. Kolmen päivän päästä myyjä käy juttelemassa asiakkaan kanssa ja jättää tarjouksen. Potentiaalinen asiakas jää tapaamisen jälkeen kahden vaiheille - myyjä vaikutti luotettavalta ja tarjous on hyvä, kun paremmastakaan ei ole tietoa. Toisaalta hinta on aika kova. Hmm.. mitenhän tässä tekisi? Asiakas etsii myyjän firman nettisivut googlaamalla, tulee vahingossa nähneeksi negatiivisia foorumikirjoitteluita ja kiinnostuu tietenkin etsimään niitä lisää. Lopulta asiakas peruu kaupat, kun pelko huijatuksi tulemisesta nousee lopulta niin suureksi. Seuraavalla sivulla on vielä muutamia suomalaisia esimerkkejä yrityksistä, joiden brändihakusana Googlessa EI ole omissa käsissä. Nämä yritykset menettävät vuosittain rahaa ties kuinka hirveästi negatiivisen näkyvyyden myötä.

8

9

10 Kuten jo aiemmin sanoin, netti on täynnä kaikenlaisia keskusteluja. Kun kyseessä on vähänkään suurempi yritys, löytyy siitä ties minkämoista ja minkälaista jutustelua. Mutta... Negatiivisen sisällön paikka EI ole brändihakusanasi hakutulossivulla!! Eikä yrityksesi nimellä kulkevien sosiaalisen median sivujen logo saa näyttää todellakaan tältä... Kysymys kuuluukin.. kuinka ihmeessä Signet Diagnostic Imaging Services nimisen yrityksen Google Plus-sivuilla on logon paikalla koiran ulostetta (tai mistä minä tiedän kenen ulostetta tuossa on)? En tiedä, mutta veikkaisin että koko sivun on luonut joko kilpailija tai katkera asiakas, joka on ollut tyytymätön kyseisen palveluntarjoajan palveluihin.

11 Katsopa alta miten esimerkiksi Livingstonekodit Oy on pitänyt oman hakutulossivunsa siistinä: Koska LivingStone Kodilla on preesenssiä tunnetuimmissa sosiaalisen median kanavissa, nostaa Google nämä Livingstonen sosiaalisen median sivut näkyviin firman nimellä haettaessa. Ja kyllä, LivingStonekodistakin löytyy negatiiviseen sävyyn kirjoitettuja foorumikeskusteluita ties kuinka paljon. Ensimmäinen foorumihakutulos löytyy kuitenkin vasta toiselta sivulta. Kuinka vältät sen, että vuosisadan mullistavin keksintö nimeltä Internet ei aiheuttaisi sinulle miinusmerkkistä tulosta?

12 Negatiivisia foorumikirjoitteluita et voi välttää, vaikka kuinka haluaisit. Mustamaalaaja voi olla entinen vaikea asiakkaasi tai vaikkapa katkera kilpailijasi, jolla ei mene aivan yhtä hyvin kuin sinulla. Et voi kuitenkaan hyökätä foorumeita vastaan etkä myöskään vaatia poistamaan asiattomuuksia (se on useimmiten vain ajan hukkaa - vetoavat yleiseen sananvapauteen). Hyvän ja asiallisen vastineen laatiminen omalla nimelläsi usein auttaa, mutta jos kaiken takana on järjestäytynyttä mustamaalausta, keskustelu todennäköisesti jatkuu samaa rataa eteenpäin. Oppitunti numero 1 - Ota internet tosissaan, vaikka et vielä tässä vaiheessa kykenesikään hahmottamaan sen hyötyjä liiketoiminnallesi. Oppitunti numero 2 - Varaa omat nimesi tunnetuimmista sosiaalisen median kanavista, kuten Facebookista, Twitteristä, LinkedInistä, Youtubesta, Vimeosta, Pinterestistä ja Google plussasta. Varaa mahdollisuuksien mukaan myös.com.net ja.org verkkotunnukset yrityksesi nimellä. Näin saat otettua paremmin kontrollia brändisi näkyvyydestä internetissä. Oppitunti numero 3 - Luo paljon omaa sisältöä nettisivuillesi ja sosiaalisen median kanaviin. Pyri siihen, että haitalliset/negatiiviset foorumikirjoittelut saavat minimaalisen huomion.

13 Virhe 2 - Kaveri puhuu seitsemää eri kieltä, mutta onko hänellä mitään mielenkiintoista sanottavaa? Näin se menee. Törmään tähän ilmiöön uusissa asiakkuuksissa todella usein. Yrityksellä on halu uudistua ja mennä ryminällä nettiin mahdollisimman moniin kanaviin ilman MINKÄÄNLAISTA kiinnostavaa oikealle kohderyhmälle suunnattua viestiä. Vaikka periaattessa nettiin siirtyminen ja sosiaalisen median ottaminen tosissaan on hyvä juttu, niin se ei itsessään tuo myyntiä. Netissä näkyminen ei vielä itsessään nosta yritystäsi edelläkävijäksi tai haluttavaksi, koska netti on vuonna 2013 täynnä yrityksiä, suomalaisiakin. Varovaistenkin arvioiden mukaan meitä pommitetaan joka päivä yli 5000 markkinointiviestillä! Okei, mutta miten tämä fakta koskee sinua ja yrityksesi internetmarkkinointia? **Tarvitset niin kertakaikkisen kiinnostavan ja houkuttelevan viestin, että se jyrää kaiken melun läpi ja kiinnittää kohteesi huomion. ILMAN UNIIKKIA MYYNTIVALTTIA MARKKINOINTIVIESTISI HUKKUU VALTAVAAN INTERNETIN VALTAMEREEN!** Vain harva internetissä markkinoiva yritys on tiedostanut uniikin myyntivaltin voiman.

14 Mikä oikeuttaa olemassaolosi? Miksi minun pitäisi ostaa juuri sinulta? Mitä UNIIKKIA sinussa on...? Tämän pitäisi löytyä verkkosivustolta aivan ensimmäiseksi näkyvältä paikalta. Sinulta ehkä löytyykin tämä viesti, mutta et ole jostakin syystä siirtänyt sitä verkkosivustollesi. Muista kuitenkin, että Internetissä liikkuvat tismalleen samat ihmiset kuin reaalimaailmassakin. Kerro mikä on se sinun juttusi. Jos sinulla ei ole 'omaa juttuasi', niin silloin kenelläkään ei ole periaatteessa mitään järkevää syytä olla asiakkaanasi....paitsi tietenkin jos olet valmis olemaan kaikkein edullisin vaihtoehto. Ja edullisimpana vaihtoehtona oleminen on pidemmän päälle kestämätön myyntivaltti. Aina löytyy joku, jolla on takanaan hieman parempi systeemi. Aina löytyy joku, joka maksaa työntekijöilleen vähemmän palkkaa. Aina löytyy joku, joka saa tilattua tavaraa piirun verran matalammalla sisäänostohinnalla. Joten... Mikä oikeuttaa olemassaolosi? Mikä on se uniikki juttu, jota tarjoat asiakkaillesi? Ehdottaisin, että se tiivis 'olemassaolosi oikeutus' olisi näkyvissä verkkosivustollasi ja jokaisessa sosiaalisen median kanavassasi. Miten ihmeessä oma uniikki juttu on mahdollista selvittää? Suurimmalla osalla yrityksistä EI ole omaa uniikkia juttua, mutta fiksuna yrittäjänä ymmärrät sen todellisen arvon. Keino 1 - Kysy entisiltä asiakkailtasi Soita Aaro Asiakkaallesi ja kysy, mikä sai heidät valitsemaan juuri sinut kaikkien muiden kilpailijoidesi joukosta. Voit myös käyttää sähköpostia, mutta yleensä puhelimen kautta saat ihmiset tehokkaammin kiinni. Keino 2 - Katso mitä pahimmat kilpailijasi tarjoavat Älä yritä saada kaikkia kilpailijoitasi samaan listaan, vaan valitse vain suurimmat ja mahtavimmat. Listaa heidän tuotteensa, palvelunsa ja myyntitekniikkansa. Jos kukaan kilpailijoistasi ei tarjoa takuuta, mieti miten voisit itse sellaista tarjota. Jos kenelläkään kilpailijoistasi ei ole rahat-takaisin takuuta, mieti voisitko itse tarjota sellaista. Keino 3- Kokoa työntekijäsi yhteiseen aivoriiheen Keskustelkaa yhdessä vähintään 1,5 tunnin verran yrityksenne kilpailuvalteista. Ideoikaa vapaasti ja kirjoittakaa syntyneet ideat ylös!

15 Virhe 3 - Kaikki energia ja raha käytetään uskottavan näköisten nettisivujen rakentamiseen Olen ollut mukana yli sadassa nettisivujen uudistusprojektissa ja lähes jokaisessa niissä on tehty tämä kyseinen virhe. Verkkosivuista halutaan välttämättä raikkaat ja uskottavan näköiset ja yrityksen brändiä tukevat. Kun julkaisupäivä koittaa, kaikki ovat yleensä innokkaana valmiudessa odottamassa sitä, että väki alkaa virtaamaan sisään ja puhelin soimaan. Mitään ei kuitenkaan yleensä tapahdu. Verkkosivustouudistus ei näy edes kävijämäärissä, saatika sitten myynnissä. Itseasiassa voi olla, että sivustouudistuksen myötä vaivalla hankitut hakukonesijoitukset putoavat ja kävijäämärät tippuvat. Hienot nettisivut ilman mainontaa on kuin tilanne, jossa hyvä tienvarsimainos on asetettu omaan toimistoosi. Se on loistava, mutta kukaan ei vain ymmärrä tulla toimistoosi asti katsomaan sitä. Uudet nettisivut eivät kiinnosta asiakastasi. Uusi ja hieno design ei kiinnosta asiakastasi, eikä periaatteessa mikään muukaan sinuun liittyvä. Missään ei myöskään näy sitä, että olet nyt julkaissut uudet ja vaivalla rakennetut verkkosivusi. Jos puu kaatuu metsässä ja kukaan ei ole tapahtumaa todistamassa, ei kyseistä tapahtumaa ole ikinä periaatteessa edes tapahtunut. Eräs asiakkaani oli aiemmin käyttänyt yli euroa rahaa verkkosivuston rakentamiseen. Kun kysyin häneltä verkkosivustolta tulleiden kyselyiden määrästä, hänen vastauksena oli tyrmistyttävä. Vain muutamia kyselyitä kuukaudessa, nekin huonolaatuisia! Ja usko tai älä, siisti ulkoasu ei vakuuta vielä ostamaan. Siistillä ulkoasulla on hankala kilpailla, koska aina löytyy joku jonka nettisivut ovat piirun verran raikkaampia ja selkeämpiä. Uudet verkkosivut eivät riitä - tarvitset tehokasta mainontaa! Ennen kuin edes mietit uusien verkkosivujen toteuttamista, mieti onko sinulla varaa tehdä myös mainontaa ja esimerkiksi hakukoneoptimointia. Ilman näkyvyyttä tulet tuskin ikinä saamaan verkkosivustoosi sijoitettuja rahoja takaisin. Oppitunti - Kun saat nettisivusi julkistettua, olet vasta ihan alussa! Tarvitset verkkosivuillesi laadukasta kävijäliikennettä, jotta saisit testattua uuden verkkosivustosi myyntitehon. Kävijämäärä ei lisäänny itsestään uusien verkkosivustojen myötä.

16 Virhe 4 - Minä minä minä. Katso miten hyvä MINÄ olen! Olet varmasti kuullut tästä jo satoja kertoja, mutta sanon tämä siltikin, koska tästä kulmasta tarkkailemalla voit saada nopeallakin aikataululla hurjia tuloksia aikaan. On luonnollista ajatella, että Kallen Konepajan sivuilla Kalle puhuu itsestään ja omista tuotteistaan - onhan kyseessä sentään Kallen Konepajan nettisivut! Mutta... olennaista ei ole kuitenkaan kertoa Kallen tuotteista, vaan itse asiakkaasta. Asiakasta ei kiinnosta Kallen tuotteet, vaan Kallen tarjoamien tuotteiden hyödyt! Asiakasta ei välttämättä edes kiinnosta Kallen hurja kokemus, vaikka Kalle itse ajattelisikin sen olevan merkittävä juttu luottamuksen syntymisen kannalta. Asiakkaan prioriteettilistan kärjessä on aina omasta edusta huolehtiminen! Tässä puhutaan jonkinlaisesta ristiriidasta. Eräs talofirma listaa nettisivuillaan 10 hyvää syytä valita meidän tuote. Miten näitä voisi muuttaa parempaan suuntaan?

17 1. Talomme on aina yksilöllinen. Rakennamme talosi omien suunnitelmiesi pohjalta tai mallistostamme muunneltuna. (ME!) 2. Saat kaiken perustuksista alkaen yhdellä sopimuksella yhdestä paikasta, joten vastuukysymykset ovat selkeät. (SINÄ!) 3. Annamme hinta- ja rakennusaikatakuun. Lisäksi suoritamme kaikkiin valmistalokohteisiimme vuositarkastuksen. (ME!) 4. Talomme rakentajana sinun ei tarvitse etsiä urakoitsijoita eikä määritellä eri osaurakoiden hintoja, aikatauluja tai rajapintoja. (SINÄ!) 5. Talomme kestää. Se ei pala eikä homehdu. Talomme säilyttää arvonsa vuosikymmenestä toiseen. (ME!) 6. Talomme rakennetaan Leca-harkoista, joista suomalaisilla on vuosikymmenten kokemus. Leca-harkko on energiatehokas ja kosteusturvallinen. (ME!) 7. Projektinjohtajamme huolehtii työmaan organisoinnista. (ME!) 8. Talomme sisältää arkkitehti- ja rakennesuunnittelun, joten lopputulos on sekä teknisesti että taloudellisesti järkevä. (ME!) 9. Talorakentajamme on aina tukkuostaja. Tilaamalla laajan talopakettimme varmistat sujuvan ja asiantuntevan palvelun (ME!) 10. Laajat toimitusvaihtoehtomme mahdollistavat myös oman osallistumisen rakennustöihin. (ME!) *** Okei.. vaikka periaatteessa nämä kohdat koskevatkin asiakasta, niissä puhutaan siltikin liikaa itse talotoimittajasta ja talotoimittajan hyvyydestä, ei niinkään asiakkaan tarpeista ja haluista. Miten tätä asiaa voisi sitten lähteä ratkaisemaan? Mitä haluja, tarpeita, pelkoja, toiveita ja ongelmia ASIAKKAALLA on? Mihin ASIAKKAAN ongelmaan tarjoat ratkaisua?. On hyvin yleistä, että asiakkaan kannalta tärkein ja mielenkiintoisin sisältö on piilotettu huolellisesti yrityksestä, yrityksen toimialasta ja yrityksen historiasta kertovan sisällön taakse.

18 Selailepa läpi muutama sinun alaasi liittyvä verkkosivusto läpi niin huomaat, miten paljon yritykset keskittyvät kertomaan omista palveluistaan ja tuotteistaan sen sijaan, että he keskittyisivät puhumaan asiakkaansa ongelmista, haluista ja peloista. Miksi suurin osa yrityksista kertoo verkkosivuillaan pelkkia latteuksia? Tähän voi olla monia syitä, mutta kokemukseni mukaan kyse on lähinnä siitä, että "tekstejä ei olla ehditty ajattelemaan kovin tarkasti" joten sivuille työnnetty teksti on ikään kuin täytetekstiä. Muista, että sinulla on usein vain muutama sekunti aikaa saada verkkosivustolle tulevan kävijän mielenkiinto. WIIFM = What's In It For Me = Mitä se minua liikuttaa? Vaihtamalla yritys -ja tuotekeskeisen lähestymistavan asiakaskeskeiseen lähestymistapaan, näytät asiakkaallesi ymmärtäväsi tämän huolia ja murheita. Itseasiassa ihmiset tulevat lopulta oikein kiittämään sinua siitä, että kerrankin löytyi joku jota oikeasti kiinnostaa minun ongelmani ja murheeni. Kerrankin löytyi joku joka puhuu totta!

19 Ylläoleva esimerkki on räätälöityjä keittiöitä valmistavan yrityksen etusivu. Huomaa, kuinka etusivun grafiikka ei ole mitenkään mahtailevaa tai erityisen kalliilla rahalla rakennettua. Kuitenkin kaikki tekstit on suunnattu vahvasti asiakkaalle. Missään ei puhuta vuosien kokemuksesta, uusista kalustoista tai uusista hienoista toimitiloista. Uusien verkkosivujen ja tehokkaan mainonnan tulos? 70 % lisää myyntiä edellisvuoteen verrattuna - minimaalisen pienellä budjetilla ja muutamassa kuukaudessa. Oppitunti numero 4 - Puhu asiakkaallesi heti kärkeen hänen ongelmistaan ja hänelle tärkeistä asioista ja jos haluat sanoa jotakin jossa olet hyvä, kerro mitä tästä hyvyydestä on hyötyä asiakkaallesi! Virhe 5 - Huolimattomasti tehty mainonta, jonka tehoa ei mitata ja jonka tarkoitus on saada näkyvyyttä Google Adwords ei toimi. Facebook-mainonta ei toimi. Bannerimainokset on ihan turhia. Mainosten klikkihinnat ovat kohonneet pilviin. Kellään ei ole enää varaa mainostaa. Ainoa joka tässä voittaa, on Google. Facebook ryöstää meidän rahat. Ihmiset ei enää reagoi mainoksiin. Ihmiset eivät osta mainosten kautta, minä en ainakaan ole ikinä ostanut mitään Facebook-mainosten kautta. Ja seuraavaksi joku sanoo: MAINOKSET EIVÄT VAIN ENÄÄ TOIMI! Auts! Sanooko onnettomuustutkija lentokoneonnettomuutta tutkiessaan koskaan, että hmm.. joo.. asia selvä. löysin syyn onnettomuudelle.. lentokoneet eivät yksinkertaisesti vain toimi! Ei sano. Sen sijaan tutkija saattaa löytää syyn esimerkiksi lentokoneen moottorista, mittareiden rikkoontumisesta tai jostakin muusta vastaavasta. Syytämme mainonnan huonosta tehosta liian usein mainoskanavaa ja liian vähän itseämme. Jos Google-mainoskampanjasi ei tuota haluttuja tuloksia, ei vika missään tapauksessa ole Googlessa. Vika on mainostajassa! Vika voi olla otsikossa, itse mainostekstissä, toimintakehotteessa, tarjouksessa, kohdennuksessa tai myyntisivulla, mutta Ei Googlessa! Toinen tärkeä juttu jonka haluan sanoa: Internet on suoramarkkinointikanava, jonka tarkoitus on tuottaa MITATTAVIA tuloksia, kuten myyntiä tai myyntiliidejä.

20 Vain ja ainoastaan tämän ajatusmallin avulla osaat keskittyä tekemään sellaisia asioita netissä, jotka todistetusti tuovat rahaa kassaasi. Mikä on Googlen ja Facebookin merkittävin ero mainonnassa ja ketä se kiinnostaa? Facebookissa mainostaja keskeyttää. Kuvitellaan, että lähdet Facebookissa mainostamaan esimerkiksi otsikolla: Etsitkö lastenrattaita? Vaikka kohderyhmäsi olisikin vuotiaat parisuhteessa olevat naiset, vain noin 3% ihmisistä kiinnostuu, koska aina keskimäärin vain 3% kohderyhmästäsi on juuri sillä hetkellä ostoaikeissa. Googlessa tarjotaan ratkaisua eli kyseessä on ns. tarvepohjainen mainonta. Jos hakusanana on esimerkiksi lastenrattaat netistä, 100% kaikista hakijoista hakee joko tietoa lastenrattaista yleensä tai aikoo ostaa lastenrattaat. Kuinka VÄLTÄT menettämästä rahojasi Google Adwordsin avulla? Tutkimusteni mukaan yli 90% kaikista suomalaisista Adwords-mainostajista toimii tällä tavalla. Katso tarkasti, niin osaat jatkossa itse välttää nämä virheet ja saat rahoillesi hyvän vastineen. 1. Älä lankea karkkikauppa -nimiseen ansaan. Jokaista avainsanaa ei kannata ostaa. Jos tarjoat esimerkiksi personal trainer -palveluita Helsingin alueella, sinun EI välttämättä kannata ostaa hakusanoja treeni tai kesäksi kuntoon. 2. Älä rajoitu pelkästään yhteen mainosryhmään, vaan luo useita eri mainoksia avainsanojasi varten. 3. Varmista, että et näy Googlessa bisneksesi kannalta epärelevanteilla hakusanoilla. Jos esimerkiksi tarjoat muuttopalveluita pk-seudun alueella, haluatko näkyä Muuttopalvelu Rovaniemi -hakusanalla? Et tietenkään! 4. Aseta mainoksesi ohjaamaan mahdollisimman relevanttiin paikkaan. Kuvitellaan, että olet Tokmannilla etsimässä valkoisia kehyksiä valokuvaasi varten. Kyseessä sattuu olemaan kohtalaisen runsaskokoinen Tokmanni, joten marssit suoraan lähimmän myyjän luokse ja kysyt suoraan: Anteeksi, mutta etsin valkoisia kehyksiä valokuvaani varten. Myyjä ohjaa sinut ulko-ovelle ja sanoo: Aloita tästä.

21 Toinen vaihtoehto on, että myyjä ohjaa sinut osastolle, josta löytyy silmälasikehyksiä. Näitäkö etsit??????? Näin huolimattomasti monet mainostajat toimivat netissä. Mainos ei vastaa hakusanaa, eikä mainosta klikkaaminen vie hakijaa oikeaan paikkaan, vaan usein suoraan verkkokaupan etusivulle. Miksi? 1. mainostaja on laiska 2. Mainostaja ei tunne Google Adwordsin toimintaperiaatetta. Alla havainnollistava esimerkki: Kuvan mainos johtaa tällaiselle sivulle:

22 Kiinnitetäänpä huomio sivuun, jonne päädyin hakiessani Googlesta hakusanalla muuttopalvelu Rovaniemi. Okei.. hain siis muuttopalvelua Rovaniemeltä joten odotan näkeväni myyntisivulla sanat muuttopalvelu ja rovaniemi. Sivun fokus on muutenkin jotenkin hukassa, enkä näe yhteydenottolomaketta missään. Teksti on epäselvästi harmaalla taustalla ja myyntisivussa

23 puhutaan kampanjasta, josta ei mainita mainoksessa mitään. Kaikkein surullisinta tässä on se, että kyseinen yritys ei edes tarjoa muuttopalvelua Rovaniemen alueelle. Rahaa palaa eikä tulosta synny... Oppitunti 5 - Älä näytä mainoksiasi niille, jotka eivät tarvitse palvelujasi. Varmista, että mainoksesi ja myyntisivusi on RELEVANTTI hakusanaan nähden. Opettele minimoimaan mainontasi kustannukset ja maksimoimaan tulokset optimoimalla kaikkea säännöllisesti. Eli siis... älä teet adwords-mainontaa huolimattomasti! Kuinka VÄLTÄT menettämästä rahojasi FACEBOOK-MAINONNAN avulla? Alla on kuvakaappaus mainostilistäni: Olen markkinoinut Facebookissa kaikenlaista aina silmien laserleikkauksista ja hampaiden valkaisuista talopaketteihin. Uskon siis jo tietäväni, millainen mainonta Facebookissa toimii ja mikä on vain ajan ja rahan hukkaa. Näin se ei ainakaan mene: Noniin.. kirjaudunpas tästä Facebookiin, koska tänään on se päivä, jolloin haluan nähdä jonkun hyvän mainoksen, klikata sitä ja tilata saman tien. Vaan ennemminkin näin.. Noniin.. kirjaudunpas Facebookiin, koska haluan nähdä onko pari tuntia sitten lisäämälleni kuvalle tullut tykkäyksiä. Haluan myös vilkaista että mitä uutisvirrassani tapahtuu. Olisiko siellä mitään hauskaa, piristävää tai kiinnostavaa? Nyt on nimittäin senverran tylsä fiilis!! Mainonta, joka ohjaa ihmisiä Facebookista suoraan verkkokaupan etusivulle, on KALLISTA! Siltikin jotkut tekevät sitä. Esimerkiksi Zalando on sitkeästi mainostanut Facebookissa jo muutaman kuukauden.

24 Alla on kuva yleisimmästä rahasyöpöstä. Miten niin muka rahasyöppö? Annas kun kerron. Esimerkin mainoskuva on perinteinen mainoskuva, otsikko ei kiinnitä huomiota eikä mainostekstistä löydy edes toimintakehotetta. Pieni tutkiskelu paljastaa, että mainoksen kohderyhmää on vuotiaat miehet Suomesta. Mitä geneerisempi kohderyhmä ja mitä huonompi mainos, sitä enemmän joudut Facebookille maksamaan mainoksesi näkyvyydestä. Tämän päivän hinnoilla se voi tarkoittaa jopa 3 euroa per klikki. Mitä laajemmalle ja geneerisemmälle ihmisjoukolle mainostat, sitä enemmän sinulla on seuraa myös muista mainostajista ja sitä enemmän joudut maksamaan päästäksesi pinnalle. Miksi Zalando sitten tekee tällaista mainontaa jos se on niin kallista? Veikkaisin, että Zalando tietää tasan tarkkaan uuden asiakkuutensa arvon esimerkiksi 5 vuoden aikavälillä ja heillä on VARAA mennä reilusti pakkasen puolelle hankkiessaan uusia asiakkaita. Kuvitellaan, että joka sadas mainosta klikannut ostaa 50 euron arvoiset kengät Zalandolta. Facebookille Zalando maksaa noin euron jokaisesta klikkauksesta (optimistinen arvio). Jos katetta kengille jää esim. 25 euroa, niin pakkasen puolelle jäädään n.75 euroa. Kuitenkin, jos Zalando tietää, että keskimääräisesti asiakas ostaa joka vuosi 100 eurolla Zalandosta tavaraa, käy 75 euron pakkaselle jääminen ensiostossa järkeen.

Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö

Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö KAUPANPÄÄTÖS Tapio Joki Johdanto Kun et saa heitä näkemään valoa, saa heidät tuntemaan sen lämpö K aupanpäätös on usein sekä myyjille että asiakkaille stressaavin vaihe myyntikeskustelussa ja kaikki se

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia

Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia VASTAVÄITTEET Tapio Joki Johdanto Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia K aupat syntyvät harvoin ilman vastaväitteitä. Myyjälle ratkaisevan tärkeää on ymmärtää,

Lisätiedot

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen Klikit Myynniksi Raahe 31.10.2016 Jaakko Suojanen Sisältö Verkossa myyminen Tehokas verkkosivu Liikennemäärän kehittäminen Hakukoneoptimointi Google Adwords Facebook Konversion kehittäminen Jaakko Suojanen

Lisätiedot

Valmennusmajakka Jarkko Muhonen

Valmennusmajakka Jarkko Muhonen 1 Valmennusmajakka Jarkko Muhonen 2 Miksi Google AdWords? Ihmiset löytävät yrityksesi Googlessa juuri silloin, kun he etsivät tuotteita tai palveluita, joita myös sinulla on tarjolla. Google AdWordsin

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto

UUSASIAKASHANKINTA. Johdanto HINTAVASTAVÄITTEE T TYÖKIRJA.docx UUSASIAKASHANKINTA Johdanto Laatu on paras liiketoimintasuunnitelma M iten löytää enemmän ja parempia uusia asiakkaita, on yksi myyjän ydintaidoista. Millainen strategia

Lisätiedot

Tärkeimmät palvelut hakutulosten kärjessä CASE MM-KONEURAKOINTI

Tärkeimmät palvelut hakutulosten kärjessä CASE MM-KONEURAKOINTI Tärkeimmät palvelut hakutulosten kärjessä CASE MM-KONEURAKOINTI Toimiala: Rakennuspaikan valmistelutyöt Yritys: MM-Koneurakointi Oy Olen saanut rahoilleni vastinetta ja olen tyytyväinen yhteistyöhön 45

Lisätiedot

Tämä opas on luotu verkkosivujen omistajille, verkkosivujen hankkimista

Tämä opas on luotu verkkosivujen omistajille, verkkosivujen hankkimista Tämä opas on luotu verkkosivujen omistajille, verkkosivujen hankkimista suunnitteleville sekä kaikille verkkosivujen kehittämisestä kiinnostuneille. Tässä oppaassa keskitytään perusasioihin, joiden korjaaminen

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Millainen on hyvä työhakemus?

Millainen on hyvä työhakemus? TYÖHAKEMUS- OPAS Millainen on hyvä työhakemus? Hyvä hakemus erottuu joukosta ja vastaa kysymykseen, miksi sinä olisit hyvä valinta tehtävään. Hakemuksessa voit tuoda omaa persoonaasi esiin, jopa ehkä enemmän

Lisätiedot

Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011. a Sanoma company

Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011. a Sanoma company Esittely Oikotie.fi Työpaikat 2011 Suomen johtava kaupallinen verkon työpaikkapalvelu Ilmoittajalle Oikea mediaympäristö tavoittaa parhaimmat työnhakijat. Yhteistyöverkostomme kautta tavoitat monipuolisesti

Lisätiedot

6 SYYTÄ MAINOSTAA GOOGLESSA MIKSI GOOGLE ADWORDS?

6 SYYTÄ MAINOSTAA GOOGLESSA MIKSI GOOGLE ADWORDS? 6 SYYTÄ MAINOSTAA GOOGLESSA Google AdWords on loistava mainosalusta, jota käyttävät niin pienet kuin maailmanlaajuisetkin yritykset. Sen menestyksellinen hyödyntäminen voi olla ensikertalaiselle haastavaa,

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN

KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN KULUTTAJIEN MUUTTUNUT OSTOKÄYTTÄYTYMINEN Kuinka myyn heille? JANNE HEPOLA 17.11.2016 JANNE HEPOLA Markkinoinnin tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa Erityisosaaminen kuluttajakäyttäytyminen,

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

Mainonnan kenttä Venäjällä

Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan kenttä Venäjällä Mainonnan historia nykyvenäjällä 15 vuotta siitä kun se alkoi Viimeisen 10 vuoden aikana isoimmat ketjut ovat rantautunet Venäjälle Koulutus, osaaminen, ja yleinen tietotaito

Lisätiedot

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä

KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä KUINKA KIRJOITAT E-KIRJAN päivässä Valmentaja-Akatemia opettaa sinulle kuinka valmentajana pystyt kasvattamaan bisnestäsi, auttamaan useampia ihmisiä ja ansaitsemaan enemmän. www.valmentaja- akatemia.fi

Lisätiedot

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä Sirkku Hirvonen Millä alkuun sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median strategia vs. kevytsuunnitelma Strategia kirosana Suunnitelma kuitenkin

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Verkkosivut tuloskuntoon

Verkkosivut tuloskuntoon Verkkosivut tuloskuntoon 10 tapaa kasvattaa yrityksen verkkosivuston markkinointivoimaa Jari Juslén 2013-2-7 Jari Juslén Jari Juslén KTM, MBA Yrittäjä, Akatemia 24/7 Oy Konsultoint, koulutukset, markkinointpalvelut

Lisätiedot

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen 9.9.2016 www.hamk.fi TIETOISKUN SISÄLTÖ 1. Markkinoinnin perusperiaatteet 2. Verkkomarkkinoinnin kolme teemaa

Lisätiedot

Lataa strategiset työkalut

Lataa strategiset työkalut Lataa strategiset työkalut Joiden avulla saavutat taloudellisen riippumattomuuden. Mitä sinä tekisit, jos pystyisit rakentamaan jopa 4.000,00 kuukaudessa tuottavan tulovirran? Entä miten pitkään olet valmis

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen www.hamk.fi TYÖPAJAN SISÄLTÖ 1. Kuulumiset 2. Kertaus aiemmasta tietoiskusta 3. Uusia ideoita 4. Tärpit

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä Sirkku Hirvonen Millä alkuun sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median strategia vs. kevytsuunnitelma Strategia kirosana Suunnitelma kuitenkin

Lisätiedot

MITÄ JA MIKSI IHMISET OSTAVAT

MITÄ JA MIKSI IHMISET OSTAVAT MITÄ JA MIKSI IHMISET OSTAVAT Johdanto Mahdollisuus koputtaa harvoin ovellesi. Koputa sen sijaan mahdollisuuden ovea, jos toivot pääseväsi sisään. J okaisen myyjän on hyvä tiedostaa miten ja miksi pitää

Lisätiedot

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST Käytä ottelutapahtumaa rakentaaksesi pysyviä SUHTEITA katsojien kanssa Ottelut eivät ole vain hetkiä ajassa, ne ovat SISÄLTÖÄ, joita voidaan hyödyntää monella

Lisätiedot

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti Tiedepuisto // Sähäkkä-hanke Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti mainonta markkinointi rekrytointi Santeri Lanér, VTM Tietotekniikan ammattilainen vuodesta 1996 Yrittäjänä ja konsulttina vuodesta

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet

Lisätiedot

OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY

OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY KURSSIPLANNER OSA 1: PAKETOI OSAAMISESI KURSSIIN, JOKA MYY ASIANTUNTEMUS / ELÄMÄNKOKEMUS: Missä itse olet onnistunut, menestynyt tai mitä olet saavuttanut, missä olet erityisen hyvä (ja tiedät että kaikki

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

10 yleistä hakukoneoptimointivirhettä

10 yleistä hakukoneoptimointivirhettä 10 yleistä hakukoneoptimointivirhettä Markus Ossi SEO Technician Klikkicom 2011-05-26 2 Henkilökuva Markus Ossi 32 vuotias ekonomi Tehnyt hakukoneoptimointia vuodesta 1998 Hakukoneoptimointiteknikk o Klikkicomissa

Lisätiedot

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO

TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO TIEDOTTEEN JA VIESTINTÄSUUNNITELMAN TEKO Katja Reinikainen Kansalaisareena 2016 Taustaa Tiedotteen kirjoittaminen lähtee tarpeesta tiedottaa yhteisöä/organisaatiota koskevasta asiasta. Tiedotteen tarkoitus

Lisätiedot

TYÖHAASTATTELU- OPAS

TYÖHAASTATTELU- OPAS TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

Mitä paradigmoja asiakkaillamme yleensä on valmennukseen tultaessa & millaisia paradigmoja heillä on valmennuksesta lähdettäessä.

Mitä paradigmoja asiakkaillamme yleensä on valmennukseen tultaessa & millaisia paradigmoja heillä on valmennuksesta lähdettäessä. Mitä paradigmoja asiakkaillamme yleensä on valmennukseen tultaessa & millaisia paradigmoja heillä on valmennuksesta lähdettäessä. Selkokielellä paradigma tarkoittaa oikeana pidettyä, yleisesti hyväksyttyä

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Opas TIETÄÄ, MISTÄ SINUN PITÄISI BLOGISSASI? Bloggaajille ILMAINEN OPAS

Opas TIETÄÄ, MISTÄ SINUN PITÄISI BLOGISSASI? Bloggaajille ILMAINEN OPAS Opas HALUATKO TETÄÄ, MSTÄ SNUN PTÄS OKEAST KRJOTTAA BLOGSSAS? LMANEN OPAS \\\\\\ Bloggaajille ////// Olet ainutlaatuinen ja ahkera bloggaaja, jolla on paljon annettavaa lukijoilleeen. Haluat kirjoittaa

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta. Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 3: Vireys- ja suoritustilan hallinta Harjoite 15: Keskittyminen ja sen hallinta Harjoitteen tavoitteet ja hyödyt Harjoitteen tavoitteena on varmistaa, että

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut Facebook-sivu tehokäyttöön Osa 2 Facebook-sivun julkaisut 2013-3-8 1 Mitä opit tänään Mitä laaja tutkimus kertoo erilaisten julkaisujen saamasta palautteesta Miten luot sisältöstrategian Facebook-sivullesi

Lisätiedot

Verkosta virtaa bisnekseen!

Verkosta virtaa bisnekseen! Verkkomarkkinointikoulutus 10.12.2015 Kerava Verkosta virtaa bisnekseen! Tuotteiden ja palveluiden markkinointi verkossa Asiakaslähtöinen tuotteistaminen verkossa: oma tuotepalettini Keinot asiakkaiden

Lisätiedot

NÄYTTEILLEASETTAJIEN KICK-OFF

NÄYTTEILLEASETTAJIEN KICK-OFF NÄYTTEILLEASETTAJIEN KICK-OFF NHTEF 2015 Annika Puotsaari, Tiia Paananen 01-12-15 1 FAKTAA JA LUKUJA Aktiivinen näytteilleasettaja = tyytyväinen näytteilleasettaja Aktiivinen näytteilleasettaja saa jopa

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN

PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN Emilia Ketola Eurajoen kristillinen opisto Avat 2015-2016 1 Projekti... 3 1.1 Asiakas ja kartoitus... 3 1.2 Asiakastapaaminen ja suunnittelu... 3 1.3 Toteutus... 5 1.4

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine

SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA. Helsinki Sirkku Laine SOSIAALISEN MEDIAN MAHDOLLISUUDET MATKAILUALALLA Helsinki 4.11.2010 Sirkku Laine Luvassa... Katsahdus matkailijan näkökulmaan Paljon käytännön esimerkkejä Arviointia, onko sosiaalisesta mediasta oikeasti

Lisätiedot

kotitehtävät Sinun kannattaa lukea tämä viesti nyt, koska mahdollisuutesi päästä mukaan sulkeutuu Älä anna kilpailijoillesi tätä etumatkaa.

kotitehtävät Sinun kannattaa lukea tämä viesti nyt, koska mahdollisuutesi päästä mukaan sulkeutuu Älä anna kilpailijoillesi tätä etumatkaa. 1 Esimerkki myyntikirjeestä Terve, Sinun kannattaa lukea tämä viesti nyt, koska mahdollisuutesi päästä mukaan sulkeutuu 26.1. Älä anna kilpailijoillesi tätä etumatkaa. Lue viesti loppuun niin kerron sinulle

Lisätiedot

Facebook-sivun ylläpito

Facebook-sivun ylläpito Facebook-sivun ylläpito Facebook-sivun viestinnän tehostaminen 2013-5-29 Materiaaleista Koulutuksen videotallenteet ja muut materiaalit ovat käytössänne osoitteessa http://akatemia.fi/fbyk-tilaajien-alue/

Lisätiedot

kotitehtävät 7/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

kotitehtävät 7/12 3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Ohjeet kotitehtävien tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa aikaa 2-4

Lisätiedot

Nettimatkatoimistoista ei ole matkatoimiston kilpailijoiksi!

Nettimatkatoimistoista ei ole matkatoimiston kilpailijoiksi! Nettimatkatoimistoista ei ole matkatoimiston kilpailijoiksi! 1 1 Online - matkatoimistot lentomyynnin voittajia 2 2 1 Nettimatkatoimiston myynnin jakauma 86 % Lennot 13 % Hotellit, autot ym. 1% Paketointi

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Kuinka teen Heebo-profiilistani myyvän ja työnantajia houkuttelevan. Copyright HR Kakspistenolla Oy v.1.0 24.5.2011

Kuinka teen Heebo-profiilistani myyvän ja työnantajia houkuttelevan. Copyright HR Kakspistenolla Oy v.1.0 24.5.2011 Kuinka teen Heebo-profiilistani myyvän ja työnantajia houkuttelevan Copyright HR Kakspistenolla Oy v.1.0 24.5.2011 Heebo on koulutettujen nuorten ammattilaisten Talent Pool, jossa voit yhdellä hyvin tehdyllä,

Lisätiedot

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä

Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työelämän muutostuulet Työelämä muuttuu, oletko valmis? - Millainen tulevaisuus sinun kohdallasi on? Otatko vastaan sen mitä tulee vai voisitko mahdollisesti

Lisätiedot

Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa

Nam, mistä tätä saa? Asiakaskohtaaminen myyntitapahtumassa Tiistai 23.8.2016 Balentor Oy - Dokumentin ja sen liitteiden sisältämän tiedon tai tietojen osan levittäminen, siirtäminen, julkaiseminen, kopioiminen, saattaminen yleisön saataviin, uudelleen tuottaminen

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

Ostoprosessi eri roolien silmin

Ostoprosessi eri roolien silmin Ostoprosessi eri roolien silmin Mika Mäki Senior SEM/SEO Analyst Verkkoliiketoiminnan kehittäminen Sisällön kehittäminen Käytettävyyden kehittäminen Liidigenerointi Verkkoliiketoiminnan mittaristot Digimarkkinointi

Lisätiedot

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä

Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta. mutta et ole uskaltanut kysyä Mitä olet aina halunnut tietää tupakoinnin lopettamisesta mutta et ole uskaltanut kysyä 1 2 Tuumasta toimeen Mielessäsi on ehkä käynyt tupakoinnin lopettaminen. Lopettamisprosessiin ja omiin tupakointitapoihisi

Lisätiedot

TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus

TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus TYÖKALUJA YHDISTYSTEN VIESTINTÄÄN 14.4.2016 Eija Eloranta Turun yliopiston Brahea-keskus Viestintämme vaikuttaa suoraan siihen miten toimintamme nähdään, miten se kiinnostaa, herättää halun tulla mukaan!

Lisätiedot

Kaupat WW.SIGNALPARTNERS.FI

Kaupat WW.SIGNALPARTNERS.FI Kaupat WW.SIGNALPARTNERS.FI Signal WiFillä saatat tehokkuuden ja hyvän asiakaskokemuksen yhteen Signal WiFi sopii esimerkiksi vierailijaverkoksi tai mobiilien maksupäätteiden yhteydeksi. Raportointityökalun

Lisätiedot

10 helppoa käytännön ohjetta SEO-optimointiin.

10 helppoa käytännön ohjetta SEO-optimointiin. 10 helppoa käytännön ohjetta SEO-optimointiin. On-page SEO-optimointi tarkoittaa nettisivustolle tehtäviä muutoksia, joilla on osaltaan huikea vaikutus sivuston näkyvyyteen hakukoneissa. Tarkista helposti

Lisätiedot

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ

TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAKU LYHYT OPPIMÄÄRÄ TYÖNHAUN ALOITTAMINEN Moni lähtee heti hakemaan töitä huomattuaan kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tavallaan se onkin juuri oikea tapa: usein hakijoita aletaan haastatella heti

Lisätiedot

Reseptejä asiakassuhteisiin

Reseptejä asiakassuhteisiin Reseptejä asiakassuhteisiin Asiakasta ei jätetä! Mikko Ojanen TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-1936-2 ISBN 978-952-14-1937-9 (sähkökirja) Kansi ja kuvat:

Lisätiedot

AINEETTOMAN OMAISUUDEN HUOLTOKIRJA

AINEETTOMAN OMAISUUDEN HUOLTOKIRJA AINEETTOMAN OMAISUUDEN HUOLTOKIRJA 1 Tämä huoltokirja on tarkoitettu yrityksesi aineettoman omaisuuden tunnistamiseen, oman osaamisen ja työn tulosten suojaamiseen sekä niiden hallintaan ja hyödyntämiseen.

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Opiskelijoiden HOPSit

Opiskelijoiden HOPSit Opiskelijoiden HOPSit Ohje kommentoijalle ja hyväksyjälle/19.3.2014 Täydennetty ohjetta/2.1.2014: Lisätty tietoa opiskelijoiden lisäämisestä Omiin opiskelijoihin, mikä helpottaa HOPSien käsittelyä. Tarvittavat

Lisätiedot

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy,

Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen. Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, Suoramyyntipalvelu, joka tuo lähiruoan myyjät ja ostajat yhteen osoitteeseen Eero Kananen, Toimitusjohtaja, LähiPro Oy, 6.10.2016 Palvelun tausta Palvelu sai alkunsa vuonna 2013 havainnosta, että tuottajien

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51)

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet) 25 % Elämäntavat (esim.

Lisätiedot

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS 1/9 KAMPANJAKUVAUS Tähdellä (*) merkityt kohdat ovat pakollisia. TÄRKEÄÄ 1. Tallenna lomake ensin omalle koneellesi. 2. Täytä tallentamasi lomake. 3. Tallenna ja palauta. Täytä kampanjakuvaus huolella!

Lisätiedot

Kaupan liitto 26.10.2011

Kaupan liitto 26.10.2011 Kaupan liitto 26.10.2011 MIKKO KNUUTTILA TOIMINUT DIGITAALISEN MARKKINOINNIN JA SÄHKÖISEN KAUPANKÄYNNIN KEHITYS- JA JOHTOTEHTÄVISSÄ YLI 10 VUOTTA VIIMEISIMPÄNÄ VASTANNUT DNA:N DIGIMARKKINOINNISTA JA 1.

Lisätiedot

SINUSTAKIN YRITYKSESI TAITAVA DIGIOSAAJA. Pieni opas digitaaliseen maailmaan.

SINUSTAKIN YRITYKSESI TAITAVA DIGIOSAAJA. Pieni opas digitaaliseen maailmaan. SINUSTAKIN YRITYKSESI TAITAVA DIGIOSAAJA. Pieni opas digitaaliseen maailmaan. PIENYRITTÄJÄ JA SOSIAALISEN MEDIAN ABC. A) ALOITA KUUNTELULLA Selvitä, mitä sinusta puhutaan vai puhutaanko ollenkaan. Selvitä

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää.

Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää. Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää. Oletko tehnyt uuden keksinnön ja mietit, miten tehdä keksinnöstäsi liiketoimintaa? Miten keksintöäsi

Lisätiedot

Jamk Innovointipäivät

Jamk Innovointipäivät Keskiviikko3 Asiakastutkimuksien suunnittelu Jamk Innovointipäivät Miksi asiakastutkimukset? Olemme nyt saaneet toimeksiannon kehitystehtäväämme ja tarkentaneet sen jälkeen tiimissämme mitä meidän halutaan

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Opas markkinoinnin automaation sisällöntuotantoon

Opas markkinoinnin automaation sisällöntuotantoon Opas markkinoinnin automaation sisällöntuotantoon Johdanto Tämän oppaan tarkoitus on avata markkinoinnin automaatiota sisällöntuotannon näkökulmasta. Vielä ei ole kehitetty teknistä ratkaisua, joka automatisoisi

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

Auta asiakkaita löytämään kauppaasi! Terhi Aho/ 21.4.2016

Auta asiakkaita löytämään kauppaasi! Terhi Aho/ 21.4.2016 Auta asiakkaita löytämään kauppaasi! Terhi Aho/ 21.4.2016 #ässäthihasta #tuloslove Verkkokaupan hakukoneoptimointi 1. Löydettävyys 2. Mitä on hakukoneoptimointi? 3. Avainsanatutkimus 4. Asiakaspalvelu

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet. Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite

Lisätiedot

FAQ, Rekrytointimoduuli

FAQ, Rekrytointimoduuli 1 FAQ, SISÄLTÖ FAQ, Rekrytointimoduuli... 2 Miten rekrytointipohjat löytyvät?... 2 Miksi rekrytointilistauksessa eivät näy kaikki rekrytoinnit tai juuri luomani uusi rekrytointi?... 2 Miten voin muokata

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot